The road to the museum is full of dangers

//Tänne sitten ihan kuka tahansa Roxyn seuralaiseksi//

Oli iltapäivä. Ilmassa oli jo joulun odotusta, mutta Roxie ei nyt ollut kiinnostunut joulusta. Olihan joulu toki ihana ja melkein paras tapahtuma vuodessa, mutta hän ei halunnut turhia stressata moisen asian takia. Olihan sitä paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin etsiä joulukoristeita.
Roxanne oli jo ostanut joululahjansa. Nyt hänellä oli sitten aikaa käytettäväksi ihan mihin vain sen halusi tuhlata. Poikaystäväkin oli reissaamassa veljensä kanssa, joten hänellä todella oli aikaa.

Yleensä Roxanne käytti aikansa läksyihin, mutta tällä kertaa hän oli keksinyt parempaa tekemistä, joka oli mielenkiintoista ja samalla hyödyllistäkin. Hän oli nähnyt lehdessä mainoksen erään museon uudesta näyttelystä. Ja se oli todellakin pakko päästä näkemään. Oli mahdotonta pitää Roxy pois museosta nyt, kun siellä oli jotain uutta, mitä hän ei ennen ollut nähnyt. Siellä olisi jonkinlainen näyttely intialaisesta kulttuurista. Ja se jos mikä oli hienoa.

Roxyn mielestä kaikki historiaan liittyvä oli hienoa ja kiehtovaa, joten ei ollut mikään ihme, että tyttö oli nyt pukeutunut siisteihin farkkuihin, tyylikkääseen pitkään takkiin ja korkokenkiin. Hän käveli eteenpäin katua pitkin, suuntanaan alue, jolta löytyi museoita, myös se, jonne hän oli menossa.
Tyttö hymyili kävellessään. Oli niin mukavaa kulkea eteenpäin, kun sai ajatella kaikkia niitä patsaita ja luurankoja, joita museo oli tulvillaan. Roxie oli niin ajatuksissaan, ettei huomannut edessä olevaa muovipussia, jonka päälle sitten astui. Ja kas vain! Hänen kenkänsä korko tietysti päätti luistaa oikein kunnolla ja pian Roxy olikin istuallaan kadulla, nolostuneena ja kasvot punoittaen. Miten juuri nyt piti sattua jotain ikävää? Ja vielä näin noloakin.

Le oli ollut koko päivän hermoraunioina joten päätti hyppytunnillaan mennä keskustaan. Onneksi hyppytuntia oli jäljellä vielä tunti joten hän saattoi käydä katselemassa vaatteita. Tyttö käveli unelmissaan päin penkkiä jolle aikoi istua. Mutta tytön silmien eteen lensi jonkinlainen ilmoitus museosta. Nyt kun hänellä ei ollut muutakaan tekemistä tyttö päätti suunnata sinne. Hän oli jo kulkenut jonkun aikaa, alkoi hänen mieleen hämärtyä että ei ollut vieläkään ottanut lappua pois joten ei nähnyt eteensä, niinpä Le otti sen pois ja jatkoi kävelyä. Kun tyttö oli kävellyt alueelle missä museoita oli Le näki tytön joka oli aivan nolostuksesta punainen nousi ylös.


Ei, ollut tyttö kermaperse vaan näytti aivan yhtä fiksulta kuin hän itse oli joten hän riensi tytön luokse heti kysymään oliko häntä sattunut. Le auttoi tätä nousemaan ja piteli pystyssä, ei nyt kuka tahansa noin kaadu hänkin on varmaan yhtä kömpelö kuin minä. Mutta sitten Leen ilme muuttui kun hän katsoi alas päin. Tyttö oli varmaan kaatunut tuohon muovipussiin se oli jokaisen tahdin oikea vastaus.

Le kyseli tapahtunutta pitkään joten tältä tytöltä varmaan meni hermo. Le muisti ettei ollut vielä edes esittäytynyt joten sanoi tytölle " Hei! Olen Fanny, sano vaan Fan tai Le. Tai sitten ihan miten haluat. Olen muuten menossa tuohon museoon tuletko mukaan!" Fanny oli jo ilosta sekaisin kun hänellä oli mahdollisuus uuteen ja ensimmäiseen ystävään koulussa. Kohta olisi jo hyppytunti ohi joten pitäisi pitää kiirettä, en halua myöhästyä nimittäin haluan osallistua Fanny ajatteli innoissaan.

Nolompaa ei olisi voinut edes sattua. Tai no, olisi ehkä, jos paikalle olisi sattunut joku koulun kermalaisista, eikä tyttö, jonka Roxie muisti kuuluvan samaan klikkiin kanssaan. Tytön nimeä hän ei kyllä saanut mieleensä, vaikka yrittikin sitä muistella.
Kun tyttö oli auttanut Roxyn ylös maasta, tämä huokaisi ja puisteli roskat vaatteistaan. Aina pitikin sattua jotakin! Tosiasiassa Roxielle ei kyllä sattunut kompasteluja kovin usein, mutta aina kun niin tapahtui, se tuntui inhottavalta ja siltä, kuin hän olisi ainoa, jolle ikinä sattui mitään.

"Kiitos paljon," Roxanne kiitteli toista ja mietti sitten pitäisikö sanoa vielä jotakin. Toinen kuitenkin ehti ensin ja esitteli itsensä.
"Mä olen Roxanne, ihan Roxy vain," hän sanoi ja hymyili sitten ystävällisesti. Oli kyllä helppoa olla toiselle ystävällinen, olihan tämä sentään tullut auttamaan hänet ylös kadulta.
"Ihan totta? Tämähän on melkoinen sattuma, mä olen kanssa menossa sinne museoon," Roxanne kertoi yllättyneenä siitä, että Fannyksi itsensä esitellyt tyttö oli menossa samaan paikkaan. Hän kun oli luullut, että kovin moni hänen ikäisensä ei harrastanut museoissa käymistä.
"Voidaan siis mennä samaa matkaa."

Le oli ollut turhaan huolissaan Roxiksi esittäytyneestä tytöstä, tämä oli vain ilmiselvästi kaatunut. " Tottakai voidaan kävellä yhdessä! Miksi ei?" Le käveli tyttö perässään ja vähän aijan päästä tajusi kulkevansa liian kovaa. Le katsoi kelloa ja ymmärsi tunnin alkavan vartin päästä, mutta mikäs siinä jos Le kävisi nopeasti Roxin kanssa museossa, siellä olikin niin paljon historiaa että vaikkka muille jakaa.

Parin minuutin kuluttua tytöt olivat perillä, Le uhkasi tyttöä hieman siitä että saisi maksaa hänenkin lippunsa kunnes kohta he pääsivät ilmaiseksi. Le sanoi käyvänsä vessassa, nimittäin Le halusi tytön menevän edeltä Le sanoi heidän tapaavan joissain kohti dinosauruksien luita. Tyttö ei voinut vastustaa vessassahyppimistä saihan hän ehkä uuden kaverin joka oli kiva. Le päätti mainita siitä tytölle pian. Joten lähti kohti dinosauruksia.

Kun Le oli perillä hän ei löytänyt Roxia mistään ei kai tyttö ollut jättänyt häntä tänne yksin haahuilemaan. Lopulta hän tajusi ettei osannut tietä ulos katastrofi tapahtui enää olisi 5 minuuttia tuntiin. Le jäi loukkuun ellei Rox kohta löytyisi. Jos ei Le ei ikinä pääsisi tuolta kammotuksesta pois! Yhtäkkiä joku potkaisi Leetä suoraan naamaan mutta tyttö tajusi sen olvan vahinko. Yhtäkkiä tyttöä alkoi huimata ja Le kaatui pyörtyneenä maahan. Ja tungos ei tuntunut loppuvan museosta.

Roxie lähti kävelemään museon suuntaan yhdessä toisen tytön kanssa. Fanny käveli yllättävän kovaa, eikä tuntunut edes tajuavan, että Roxanne joutui melkein juoksemaan tämän perässä. Roxie oli juuri huuhdahtamaisillaan toiselle, että tämä odottaisi, mutta sitten tämä näyttikin tajuavan itse mitä teki.
Kohta Roxanne sai toisen kiinni ja pian he olivatkin sitten museossa.
Roxanne huokaisi helpotuksesta. He pääsivät sisään ilmaiseksi, mikä oli erikoista. Ehkä Fannyllä oli jotain suhteita lipunmyyjään? Ehkä nämä olivat sukua tai kavereita?

Roxanne ei jaksanut vaivata asialla päätään. Fanny oli lähtenyt käymään vessassa ja hän vaelteli nyt ihailemassa vanhoja esineitä. Sitten hän pääsi paikkaan, jossa Fanny oli pyytänyt odottamaan. Hän odotteli aikansa, mutta tyttöä ei vain kuulunut takaisin. Roxanne alkoi miettiä, oliko toinen sittenkin päättänyt olla omillaan. Mutta olisi hän huomannut, jos toinen olisi jo mennyt. Varsinaiseen näyttelyyn pääsi vain tätä reittiä, eikä Fannya ollut näkynyt.
Roxanne päätti lähteä katsomaan, missä toinen oikein kuhnaili. Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun hän pääsi lähelle sisäänkäyntiä. Maassa makasi tyttö, Fanny, ja tämän ympärillä oli ihmisjoukko. Roxy änkesi itsensä tytön luo ja yritti herätellä tätä. Mitä ihmettä oikein oli tapahtunut?
"Fanny hei! Herää!" hän huhuili ja toivoi, että toinen ei ollut satuttanut itseään mitenkään pahasti.

Fanny heräili tytön huudahdukseen ja käsien heilutteluun. Tyttö raotteli silmiään ja näki Roxien eli Rox ei ollutkaan lähtenyt mihinkään mikä helpotus. Mutta tunti oli jo mennyt ja oli jo pimeää. "Mitenköhän pitkään olen täällä ollut?" Le kysyi Roxielta.
Kukaan ei ollut välittänyt Fannysta patsi tämä tyttö jota jo kutsui kaverikseen.


Fanny nousi istumaan ja kosketteli kohtaa johon jalka oli osunut hän nosti kätensä pois sormi oli punainen eli siis veressä.
"Ai, hitto" Le huusi Roxielle. "Sori oikeesti en tarkottanu mitään. Sattuu vaa niin helvetisti"
Le nousi toisen tytön avustuksella ylös ja kysyi: "Mennäänkö" Nyt Fanny ei ollut enää iloinen ja syystä. Joten hän käveli Roxien tahtiin. Pää kumarassa, "Onneksi näytän muutenkin rumalta, niin tämä ei haittaa. Mut nyt kermaperseet haukkuu viel enemmän. Onneks se ei haittaa" Le totesi kylläisenä.
Onneksi hän voisi jättää matkan vaikka ei päässytkään katselemaan historian ihmeitä sen enempää. Olihan hän saanut uuden ystävän.

Roxanne tuijotti tyttöä huolestuneena. Toiset ihmiset eivät olleet kovin kiinnostuneita, ilmeisesti olettivat, että hän osasi auttaa toista. No, olihan hän joskus ollut ensiapukurssilla. Ainakin jonkunlaisella.
Viimein tyttö heräsi, mutta Roxy oli silti vielä huolestunut. Tämä oli saattanut saada vaikka aivotärähdyksen, mikäli oli oikein pahasti osunut maahan. No, ei toinen ainakaan valittanut päätään. Paitsi olihan tyttö satuttanut itsensä, tältähän vuoti vertakin!
"Mitä ihmettä oikein tapahtui?" Roxie kysyi ja antoi toisen nousta rauhassa istumaan. Hän toivoi, että toinen kertoisi mitä oli tapahtunut. Ja soittaisi poliisille! Noin ei kyllä ihan itsestään voinut tapahtua.

"Mihin sä nyt muka kuvittelet lähteväsi?" Roxanne sähähti ehkä turhankin ilkeästi, mutta eihän tyttö oikeasti voinut kuvitella lähtevänsä heti kävelemään, kun oli ollut pyörryksissä! Eihän se ollut ollenkaan tervettä touhua.
"Sun pitäisi mennä käymään lääkärissä, ihan varmuuden vuoksi." Roxanne sanoi ja yritti estää toista lähtemästä tiehensä. "Mä voin vaikka tilata sulle taksin. Tai soittaa ambulanssin. Mut et sä voi mihinkään vielä kävellä, sulla voi olla vaikka aivotärähdys tai jotain."
Roxanne toivoi, että tyttö tulisi järkiinsä. Sitten hän ainakin voisi jatkaa rauhassa museon kiertelemistä.
"Mitä sä muuten puhuit kermaperseistä?" Roxie ei jostain kumman syystä pitänyt siitä sanasta. Hänen poikaystävänsä kun sattui kuulumaan koulun kermaan. No, tyttö ei kyllä sitä tiennyt, onneksi. Eikä varmaan kukaan muukaan koko koulusta, koska he olivat yhdessä päättäneet pitää asian salassa, ainakin toistaiseksi.

Fan oli jo noussut pystyyn kun Roxie kysyi mitä oli tapahtunut ja mitä hän oli puhunut kermaperseistä. " Ei muuta kun vaa tossa kaaduin ja joku potkas naamaan. SIt niistä kermaperseistä ne tytöt vaan on niin itsepäisiä herkkunaamoja ettei osaa muuta kun pyytää tekemään läksyt!"

Le oli juuri noussut kun Roxie veti tytön takaisin ja Leetä kyllä pyörrytti vielä vähän. Sitten Roxie vetäisi vähän liian kovaa ja Le kaatui lattialle uudestaan js nyt pää kolahti niin kovaa lattiaan ettei tyttö enää kyvennyt liikkumaan. Tytön silmistä valui vettä ja lattia veressä tyttö sai sanottua " Ai, soita ambulanssi." Le yritti nousta istumaan muttei kyvennyt liikkumaan.


Toivottavasti ei ollut sattunut mitään vakavaa tyttö ei nimittäin halunnut lehteen tai mihinkään juorupalstalle. Nyt tyttöä hävetti että itki muttei voinut sille mitään ja ei se nyt oikeastaan haitannut, sitä paitsi olihan Roxie jo Leen kaveri ainakin niin
Le luuli toivottavasti se piti paikkansa.

//Aika lyhyt ei voi mitää//

Okei. Tyttö oli oudompi kuin Roxie oli olettanut. Eikö tätä ollut muka haitannut, kun joku potki naamaan? Siltä ainakin vaikutti, ellei Roxy sitten vaan tajunnut väärin. Mutta miten ihmeessä museossa joku muka potki kaatunutta naamaan? Museossa! Se kuulosti niin järjettömältä, että jos toinen ei olisi ollut tuon näköinen, niin hän ei ikimaailmassa olisi uskonut tämän sanoja. Nytkin niihin oli jo melko vaikea uskoa.

Hetken kuluttua, kun Roxie yritti auttaa toista ylös, tämä kaatui takaisin lattialle, vaikka eihän Roxanne ollut tehnyt juuri mitään, vähän vain auttoi. No, nyt tyttö kuitenkin kolautti päänsä lattiaan, aika pahasti, ilmeisesti, kun pyysi soittamaan ambulanssin paikalle.
"Okei, mä soitan!" Roxanne sanoi ja teki työtä käskettyä. Ambulanssi lähetettiin tulemaan ja se saapuisi pian paikalle. Mutta nyt piti kyllä löytää joku museon työntekijöistä. Kyllä näiden piti saada tietää, mitä paikalla tapahtui.

"Hei, sattuiko suhun pahasti? Sun ei kyllä kannata nyt liikkua mihinkään, ettet vaan kaadu uudestaan." Roxanne sanoi ja istui polvillaan tytön vieressä, odottaen, että ambulanssimiehet saapuisivat ja veisivät tytön sairaalaan, sinne tämän kyllä oli päästävä kiireesti.

Le oli satuttanut itsensä pahan päiväisesti. Mutta onneksi ambulanssi oli jo paikalla. Le nostettiin paareille ja hänet vietiin ambulanssiin. "Voiko Roxie tulla mukaan, siis jos vain haluat" Le pyöritteli päätään. Matkalla Leen pää puhdistettiin ja siihen laitettiin side.

Leen silmissä alkoi hämärtyä mutta sitten siihen nousi ilo, ja Le melkein pomppasi pystyyn hänen teki nieli juosta pois ja mennä kotiin mutta ei jaksanut liikkua.
Kukaan ei varmasti tajuaisi mitään siitä että hän voisi jos haluaisi riuhtoutua irti. Se ajatus kävi lähellä mutta Le päätti rauhoittua, Le halusi vain levätä ja olla paikallaan. Onneksi Roxie oli paikalla miten hän muuten voisi istua paikallaan. Hän ajatteli että mitenkäs olisi mahdollista että joku potkaisi häntä suoraan naamaan kuin tähdättynä. " Onneksi ei sattunut niin vitusti että olisin kuollut kuka sit ois pitäny perhettä pystyssä ja tehnyt mun läksyt!"

Roxie huokaisi helpotuksesta. Luojan kiitos ambulanssi saapui ja kohta olikin utelias väkijoukko seuraamassa, mitä tytölle tehtiin. Roxie selosti miehille mitä tiesi ja mitä oli nähnyt. Nämä nyökkäsivät ja nostivat sitten Fannyn paareille. Roxanne päätti, että nyt olisi sopiva aika lähteä katsomaan sitä näyttelyä. Sen takiahan hän oli paikalle tullutkin, eikä mikään saisi häntä lähtemään, ennen kuin hän olisi nähnyt kaiken.
Sitten Roxannen yllätykseksi Fanny kysyi voisiko hän lähteä mukaan sairaalaan. Miksi ihmeessä hän niin tekisi? Ei hän osannut olla enempää tälle avuksi, eikä hän halunnut mennä sairaalaan vain istuskelemaan ja odottamaan, että saisi tietää mitä tytölle tapahtuisi. Hän voisi kysyä sitä sitten joskus koulussa, koska ei tyttö nyt kuitenkaan kuolemaisillaan ollut.

"Mä en oikein tiedä," Roxanne sanoi. Tuntui jotenkin ilkeältä kieltäytyä lähtemästä, mutta eihän hän ollut edes mitään sukua toiselle. Eivätkä he nyt olleet mitään erittäin hyviä ystäviäkään, vastahan he olivat vaihtaneet muutaman hassun lauseen keskenään.
"Mä taidan kyllä jäädä vielä tänne museoon, mene sä ihan rauhassa. Soita vaikka äiti tai joku kaveri tulemaan paikalle. Ja kyllä ne nyt sairaalasta ilmottaa jollekkin että sä olet siellä."
Roxanne toivoi, että tyttö tekisi kuten hän neuvoi. Sitten hän itse ainakin voisi rauhassa keskittyä näyttelyyn.

Näki selvästi tytön epäröivän lähtisikä hän mukaan mutta ei hän voinut Roxieta pakottaakkaan mukaan. "Selvä, jää sinä vain tänne" Leen hyvästellessä Roxie häntä alkoi sattua päähän ja hän parkaisi tuskissaan. Kohta hän olisi jo sairaalassa. "Suorita se sinun käyntisi täällä tulen varmaan ja huomenna kouluun.
Le ei olisi halunnut jättää Roxieta tänne mutta kun hän kerta halusi niin ei sitten. Le oli jo kaukana matkalla toivottavasti se ei ollut mitään isompaa.

//Ei tuu oikee inspistä. Eli aika lyhyt//

Roxie huokaisi, helpotuksesta. Tyttö ei väkisin hingunnut häntä mukaansa, mikä oli erityisen hyvä asia. Silloin Roxanne olisi ehkä erehtynyt suostumaan ja noussut ambulanssin kyytiin.
No, nyt hän sai sitten jatkaa museon kiertelemistä kaikessa rauhassa. Ja niin tyttö alkoikin tehdä heti, kun Fanny oli hävinnyt paikalta.
Roxanne epäili kyllä vahvasti, ettei Fannyä päästettäisi vielä huomenna kouluun. Se oli niin varmaa. Ei tämä voinut tosissaan olla niin innokas oppilas, että vaarantaisi oman terveytensä opiskelun takia!

Roxanne asteli taas pitkin museon käytävää. Nyt hän oli jo päässyt museon tunnelmaan ja tarkkaili ja ihasteli näytteille asetettuja patsaita ja vanhoja vaatteita ja astioita. Ne olivat kyllä sitten upeaa työtä, muuta ei voinut edes ajatella. Olisi ihanaa joskus olla mukana löytämässä moisia aarteita! Roxanne vaipui haaveisiinsa ja jatkoi näyttelyn kiertämistä.

//Kiitos paljon pelistä, Roxy häipyy nyt tässä vaiheessa//

// OLe hyvä, multa saa aina lisää pelejä!//