Life is full of temptations, if you are not careful, they might cause you troubles

//Vapaa peli//

Nailah Winston astui ulos äitinsä kauneushoitolasta hymyillen kilpaa taivaalla loistavan auringon kanssa. Hän oli juuri ollut manikyyrissä ja keltaiseksi lakatut kynnet näyttivät hänen mielestään täydellisiltä. Niiden väri sopi erinomaisesti yhteen hänen mekkonsa kanssa. Lorenzo oli taas hoitanut työnsä kunnolla ja saanut siitä palkaksi suuret kiitokset ja halauksen. Nailah oli luvannut nuorelle miehelle, että ottaisi tämän jonain päivänä seurakseen vaateostoksille. Ei kai kukaan voinut olla parempi makutuomari kuin vaatteista ja muodista kiinnostunut mies? Sellainen Lorenzo oli, eikä Nalaa haitannut ollenkaan, että tuo oli avoimesti homo. Hän oli ihaillut Lorenzoa siitä asti, kun oli nähnyt tämän ensimmäistä kertaa äidin hoitolassa.
Kauniit kynnet eivät tietenkään olleet ainut syy sille, miksi Nailah oli niin tyytyväinen. Hänen Los Angelesissa asuva hyvä ystävänsä oli juuri soittanut ja kertonut, että oli alkanut seurustella erään mallin kanssa. Nalakin oli nähnyt kyseisen miehen joissakin mainoksissa, eikä voinut kuin iloita ystävänsä puolesta. Samalla häntä kuitenkin harmitti se, ettei hänellä itsellään ollut ketään. Lorenzo oli saanut hänet kuitenkin piristymään muistuttamalla siitä, että oli paljon mukavampaa, kun sai rauhassa ihailla jokaista vastaan tulevaa miestä.

Koska oli lämmin päivä, Nala ei ollut ottanut takkia ollenkaan mukaan. Mekon kaveriksi hän oli laittanut jalkoihinsa ruskeat korkokengät ja myös hänen laukkunsa oli samaa väriä. Käsissään hänellä oli puisia rannekoruja jotka hän oli saanut joskus aikaa sitten lahjaksi. Sitä hän ei tietenkään muistanut, keneltä oli korut saanut, mutta eipä sillä edes ollut väliä.

Hetken kuluttua Nailah saapui jäätelökioskin kohdalle. Hän huomasi, kuinka pari pikkutyttöä istui läheisellä penkeillä, isot jäätelöt käsissään. Ei ollut reilua. Hän ei voinut harrastaa mitään herkuttelua, ettei vahingossakaan lihoisi. Hän oli onnistunut välttelemään herkkuja jo monta viikkoa. Hän ei ollut juonut edes limsaa. Jäätelöäkin hän oli syönyt viimeksi silloin, kun oli pelännyt äitinsä lähettävän Lorenzon Los Angelesin hoitolaansa. Siitä oli jo ainakin kuukausi aikaa.
Jokin käsittämätön tekijä sai Nalan astelemaan kioskille ja ostamaan pienen jäätelön. Nyt piti vain toivoa, ettei kukaan yllättänyt häntä syömästä mitään lihottavaa. Joku pian luulisi, että hän oli masentunut ja söi suruunsa.
Saatuaan jäätelönsä tyttö asteli se kädessään ainoalle vapaalle penkille, joka lähistöllä oli. Siihen hän jäi istumaan ja nauttimaan jäätelöstä, jota ei olisi saanut omasta mielestään edes syödä.

//Meikä heittää Mickeyn nyt tänne : DD Ei kaiketi haittaa?

Mickey Barrett oli yllättäen ollut keskustassa muutamalla oluella kaverinsa kanssa, joka oli saapunut San Diegoon lomailemaan. Tunnetustihan tällä pahiksella oli ystäviä ympäri Amerikoita ja jopa Euroopan puolella. Kuitenkaan tänään kaverilta ei pidempään seuraa herunut, sillä ystävä oli tullut oikeasti treffaamaan jotakin tyttöä, jonka oli tavannut netissä. Mickey oli mielessään hekotellut asialle, sillä hänhän ei nettiä naisten saamiseen tarvinnut. Niitä löytyi kyllä ihan elävästä elämästäkin aina kun halusi. Mutta Mike oli pitänyt kerrankin mietteensä vain pienessä päässään. Kahden oluen juomisen jälkeen suunta oli tuntematon. Nuori mies oli vain lähtenyt kävelemään keskustassa jonnekkin.

Päällään Mickeyllä oli (kuva) musta pikee t-paita, vaaleahkot ohuet farkut ja jalassa nahkaiset flipflop sandaalit. Hiukset olivat melko sekaisin kuten tavallista ja silmillä koreili lentäjälasit. Miehenalun taskuissa olivat kaikki tarpeellinen, puhelin, avaimet ja rahapussi. Mitään muuta ei tarvittu, ihme noilla naisilla kun piti aina olla laukullinen tavaraa mukana, vaikkei minnekään ollut matka.

Kävellessään hitaasti ja poltellen rauhassa tupakkaansa, bongasi nuori mies tutun kasvon jäätelökioskin läheltä istumassa. Kyseessä oli koulun cheerleaderi, tunnetustihan nämä eivät pahiksista (tai muistakaan kapinallisista) piitanneet, mutta Mickey ei siitä välittänyt. Muutaman oluen jälkeen olo oli sopivan rento ja miehenalun oli pakko mennä vähän kiusaamaan tuota neitokaista.
"Mitä mitä, Nailah Winston jäätelö kädessä, eiks toi oo vähän niiku syntistä teille leadereille? Ettei vaan kato linjat levene", Mike naurahti istahtaessaan penkille toisen viereen ja tumppasi poltetun tupakkansa maahan. Käsi vietiin penkin selkänoljalle rennosti ja miehen alku virnisti tuolle tytölle.

Jäätelöä syödessään Nala ehti miettiä yhtä jos toistakin juttua. Lähinnä hänen ajatuksensa pyörivät Lorenzon kanssa käydyssä keskustelussa. Miten äiti olikin löytänyt hoitolaansa sellaisen työntekijän? Lorenzo oli oikea aarre. Jos äiti olisi onnistunut aikeessaan lähettää Lorenzo toiseen kaupunkiin, niin hän olisi hyvinkin saattanut lähteä myös. Ei hänellä ollut mitään Los Angelesia vastaan, mutta San Diegoon hän oli ehtinyt jo sopeutua. Olisi kamalaa, jos joutuisi uuteen kouluun, jossa kukaan ei tiennyt hänestä mitään. Oli siis todella hyvä juttu, ettei Lorenzo halunnut vaihtaa maisemaa. Nailah tiesi kyllä syyn miehen haluttomuuteen, mutta hän oli luvannut olla paljastamatta sitä. Salaisuuden pitäminen oli vaikeaa, mutta koska Lorenzo oli niin mahtava tyyppi, niin ei hän voinut pettää tämän luottamusta. Eikä sitäpaitsi ketään varmasti edes kiinnostanut, että Lorenzo oli rakastunut johonkin kokkipoikaan.

Nala säpsähti kuullessaan oman nimensä. Joku oli kuin olikin nähnyt hänet jäätelöä syömässä. Nailah kiitti onneaan siitä, ettei paikalle ollut saapunut kukaan suosituista, tai joku urheilija. Se olisi ollut täysin kamalaa. Nyt tilanteen vielä kesti, sillä tulija oli Mickey Barret. Nimenkin Nailah tiesi vain ja ainoastaan siksi, että tuon veli sattui olemaan urheilija.
"Mä en liho," Nala tokaisi ja mulkaisi Mickeytä selvästi ärtyneenä. Miksi tuon mokoman piti nyt siihen jäädä? Eikö tällä muka ollut parempaa tekemistä kuin tulla todistamaan hänen hairahdustaan.
"Ja mitä se sulle kuuluu vaikka söisin kymmenen jäätelöä? Saan kai tehdä ihan niin kuin parhaaksi näen."
Jep. Nala yritti kuulostaa siltä, kuin häntä ei haittaisi ollenkaan, että Mickey oli yllättänyt hänet tekemästä jotain typerää. Äänensävystä olikin sitten helppo päätellä, että ajatus siitä, että joku muu saisi tietää asiasta, oli hirvittävä.

Nailahia selkeästi ärsytti tämän pahiksen läsnäolo, mutta sekös vain lisäsi pökköä Mickeyn pesään. Joskus vain oli niin mukava härnätä näitä niin sanotusti parempaa sakkia. Vaikka tuskinpa kenellekkään oli epäselvää, etteikö Barrettien perheelläkin oikeasti ollut aika paljon rahaa. Mickey nyt vain oli oma itsensä ja sen takia klikitettynä näihin 'pahiksiin'. Jotkut jopa ihmettelivät, miten Milo ja Mickey saattoivat olla kaksosia, pojat kuitenkin kun olivat muka niin eri maata. Milo lahjakas urheilija, toisin kuin veljensä. Vaikka Mike kyllä pärjäsi hyvin uinnissa, muttei sitä tietenkään laskettu. Ei sillä, että nuorta Barrettia olisi klikkijärjestelmä paskaakaan kiinnostanut.

"Oot siis joku luonnonoikku, kaikki me mun tietääkseni lihotaan, jos tarpeeksi vetää herkkuja napaan", Mickey totesi naurahtaen toiselle ja piti kasvoillaan vakiintunutta virnettä. Tästähän voisi tulla mielenkiintoista, sillä tyttö näytti selkeästi siltä, että häpesi kiinni jäämistä. Mikä tietenkin vain innosti Mickeytä kiusaamaan hieman lisää.
"Mut hei darling, tästähän tulis kiva juoru teidän kermojen joukkoon. Ajattele mitä sun jengiski sanois, jos ne sais tietää et sä vedät täällä jotain kermajäätelöä", Mike jatkoi härnäämistä ja suki hieman ylipitkiä hiuksiaan pois silmiltä. Aurinkolasit nostetiin hetkeksi päälaelle ja merensiniset silmät katselivat nyt Nailahia. Sitten poika kaivoi taskustaan kännykkänsä ja hetkessä tämä oli napannut todistusaineistoa kuvaksi. Talletettuaan kuvan tämä pahis pisti kännykkänsä takaisin taskuun ja naurahti uudemman kerran. Oikeastihan häntä ei kiinnostanut juorut tai juoruilu pätkääkään, mutta eihän Nala sitä tiennyt. Nyt Mickeyllä vain olisi pieni salainen ase taas yhtä cheerleaderia vastaan. Huvittavaa kerrassaan, vaikka kyseessä oli vain jäätelön syöminen.

"Hmm.. mitähän mä keksisin tolle kuvalle käyttöä..", Mickey mietti sarkastisesti ääneen.

"No kun mä en syökään liikaa herkkuja," Nailah selitti. Ei hän tosiaankaan ollut mikään luonnonoikku. Miten Mickey edes kehtasi väittää jotain niin typerää? Ennemmin tuo oli itse luonnonoikku, kun ei osannut arvostaa omaa varallisuuttaan. Jos Nala olisi ollut Mickey, hän olisi varmasti pitänyt huolen siitä, että olisi kuulunut edes rikkaisiin pentuihin. Koska hän ei kuitenkaan, onneksi, ollut Mickey, niin hänen ei tarvinnut välittää koko asiasta pätkän vertaa.
"Sähän et kuule sano tästä mitään kenellekään, tai teen sulle jotain todella kamalaa," Nailah huudahti hätääntyneenä. Hänellä ei kyllä ollut aavistustakaan siitä, mitä olisi edes voinut toiselle tehdä. Hänen ratkaisunsa kaikkiin ongelmiin oli käyttää rahaa, mutta mitä tuo pahis muka rahalla teki, kun sitä jo oli ennestäänkin ihan tarpeeksi?

"Mitä sä oikein teet?" Nala kiljaisi tajuttuaan, että Mickey oli ottanut kännykkänsä esiin. Ja nappasi kuvan! Se oli jotain sietämätöntä. Nalalla ei ollut aikomustakaan hyväksyä mitään niin alhaista ja typerää.
"Poistat sen kuvan ja heti," tyttö tokaisi ja nousi seisomaan Mickeyn eteen yrittäen näyttää niin uhkaavalta kuin osasi. "Et varmasti lähetä sitä yhtään kenellekään. Tajusitko? Ilmotan poliisille, että oot laittanut musta luvattomia kuvia liikkeelle. Toihan on jo jokin rikos ihmisoikeuksia vastaan."
Nalalla ei ollut mitään käsitystä siitä, olisiko oikeasti ollut rikollista lähettää itse ottamiaan kuvia jollekin. Ainakin sellainen temppu olisi loukannut häntä syvästi ja se jo riitti cheerleaderin mielestä hyväksi syyksi kutsua poliisit paikalle. Hän voisi vaikkapa syyttää Mickeytä ahdistelusta, jos ei muu tepsisi.

"Luuletko et mä uskon, ku nään sut jäätelö kädessä keskustassa?", Mike hekotteli huvittuneena toisen selityksille. Oikeastihan nuorukainen kyllä uskoi, eikä häntä oikeasti kiinnostanut, vaikka Nailah Winston olisikin lihonnut jäätelöstä. Tai kuinka paljon mässyä tuo cheerleader veti. Toista vaan oli niin helmeä ärsyttää, se oli helppoa kuin lapselta tikkarin vieminen.
"Hui.. mua alko kyl nyt pelottaa ihan hirveesti", Mickey sanoi toisen huudahdukselle ja asetti dramaattisesti käden suunsa eteen hetkeksi ja katsoi toista mukamas kauhistuneena. Mickey ei tiennyt kuin yhden naisen, joka voisi jopa pärjätä tälle. Muttei siitä sen enempää.

Kun poika oli ottanut kuvan, oli Nala saanut kyllä kunnon kohtauksen. Mikä oli odotettavaa. Tytön noustessa seisomaan Mickeyn eteen, ei nuorukainen voinut olla nauramatta itseään kipeäksi. Saatuaan kasattua itsensä, katsoi miehenalku Nailahia silmiin kulmat koholla.
"En muuten varmaan poista", Mike totesi kylmästi ja lyhyesti.
"Rakas, ei kyttiä kiinnosta mitkään kännykuvat, etenkään ku ne ei oo laittomia. Sinivuokoilla on vähän muutakin tehtävää, ku keskittyä itkeviin äidin tyttöihin", Mike totesi toisen uhkailuun ja ei vain pystynyt ottamaan tätä kermalaista tosissaan. Kuten MIckey ei ottanut kyllä ketään kermalaisia, niillä tuntui aivot olleen korvautuneen jollain ihan muulla. Mutta eipä se ollut Mickeyn menetys. Sitä paitsi, Mickeylle se oli vain hyvä juttu, useimmiten kermantytöt etenkin humalassa oli helppoja tapauksia saada makuuhuoneen puolelle. Kapinallisten joukoissa tuollainen oli useasti hieman jo vaikeampaa. Ei tietenkään Mickeylle, hehe. (Ai ei vai?)

Sitten Mickey nousi seisomaan tytön eteen ja oli tätä tietenkin pidempi. Nyt sinisilmä katsoi toista alaviistoon hieman ja virnisti tälle. Nuorukainen oli ihan melkein kiinni toisessa, koska tyttö oli seissyt niin lähellä penkkiä.
"Mitähän sä voisit tehdä, etten mä kerro tästä sun hairahduksesta kenellekkään?"

"Näytänkö mä muka jotenkin lihavalta? En. Siispä mä en syö liikaa herkkuja herra Barrett." Nala selitti tuohtuneena. "Ja jos yrität väittää jotain muuta, niin olet kyllä ihan väärässä."
Että pitikin olla huonoa tuuria. Hän kun oli ollut täysin varma siitä, että olisi edes kerran elämässään saanut syödä jäätelön rauhassa. Se oli ilmeisesti liikaa vaadittu. Sillä hetkellä Nalan päähän ei muistunut, että edellisellä kerralla jäätelöä syödessään hän oli ollut yksin kotona, eikä kukaan ollut keskeyttänyt hänen puuhiaan.
"Mähän en ole sun rakas, joten älä kutsua mua siksi," Nala tiuskaisi. Mickey osasi totisesti olla rasittava. Tuo kai kuvitteli tekevänsä häneen suurenkin vaikutuksen sanoillaan. No, siinäpä kuvitteli ihan rauhassa. Ei hän voisi mitenkään haksahtaa jonkun pahiksen retaleen juttuihin, oli tuo komea tai ei. Mickey kieltämättä omasi ulkonäköä ja se ärsytti Nalaa vielä enemmän.

Kun Mickey sitten nousi seisomaan, Nala pettyi karvaasti. Vaikka hänellä oli korkokengät, Mickey oli silti pidempi. Turha kai oli yrittää uhitella, piti siis yrittää olla jotenkin ovela. Se oli Nalalle liian vaikea tehtävä, sillä häntä ei oltu siunattu kovin suurella älykkyysosamäärällä.
"No riittääkö jos pyydän oikein kauniisti?" Nailah tokaisi ja tuijotti toista. Häntä ärsytti suunnattomasti seisoa niin lähellä Mickeytä, mutta ei hän voinut missään tapauksessa perääntyä. Sehän olisi tarkoittanut samaa kuin luovuttaminen ja tappio. Hänellä ei ollut mitään aikomusta antaa Mickeylle sitä iloa, että tämä luulisi olevansa jotenkin vastustamaton tai jotain sinnepäin.

"Vai tarviiko mun survoa tää jäätelö päin sun kasvoja ja ottaa itse siitä todistusaineistoa?" Nailah jatkoi tiuskimistaan tajuamatta sitä, että hän olisi helposti voinut toteuttaa uhkauksensa. Hänen jäätelönsä oli vielä tallella, vaikka se sulikin parasta aikaa, sillä ei hän ollut mielestään saanut tilaisuutta jatkaa syömistä. Oikeasti hänellä oli ollut tilaisuuksia, mutta hän itse oli pilannut ne. Hän olisi voinut vain tyynesti jatkaa syömistä ja olla välittämättä Mickeyn puheista. Nalalle ei ollut tullut mieleenkään, että Mickey ärsytti häntä ihan vain omaksi huvikseen.
"Sun on ainakin ihan turha kuvitella, että pääset kun koira veräjästä jos laitat musta jotain typerää liikkeelle," tyttö vielä lisäsi ja seistä tapitti edelleen paikoillaan.

"No oon mä pienempiäkin tyttöjä nähny", Mickey vastasi tahallaan, vaikkei Nailahin ulkonäössä ollut mitään valittamista. Itseasiassa ei tälle miehenalulle tullut mieleen cheerleadereista ketään, joka olisi huonon näköinen. Toisaalta eikös niille ollut aika tarkat säännötkin, ettei mikään rumilus joukkoon päässyt edes mukaan. Mutta Mickeyn tapana oli vittuilla muille ja Nala ei ollut poikkeus sääntöön. Kun tyttö sanoi, ettei ollut Mickeyn rakas naurahti nuorukainen rennosti taas.
"Mut ehkä sä voisit olla..", Mike leikitteli toisen kustannuksella ja tökki kokoajan yhä enemmän kepillä jäätä. Minkäs nuorukainen itselleen mahtoi.

"Voithan sä yrittää, mut mä luulen, ettei kaunis pyyntö välttämättä ihan riitä mulle... tänään on vähän semmonen fiilis, tiäkkö?", Mike totesi toisen tokaisuun ja virnisti vinkaten silmäänsä tytölle. Aurinkolasit laskettiin sitten takaisin silmille ja poika pudisteli huvittuneena päätään. Osaisiko tuo kermalainen edes pyytää mitään kauniisti? Ja hyötyisikö Mickey siitä mitään itse? Ei. Joten asia varmaan oli selvä. Mickey halusi saada jotakin konkreettisempaa, jotta jättäisi kuvan ja asian sikseen. Mutta miksi Mickey vaivautui tällaiseen? Eikö hänellä ollut parempaa tekemistä nyt? No ehkä tylsyys sai tekemään kaikkea hölmöäkin, vähän actionia elämään.

"Heh, mitähän ketään kiinnostaisi nähdä mun naamassa jäätelöä? Porukka on tainu nähdä ja kuulla musta jo jännempiäkin juttuja kun joku jäätelö. Ja sä varmaan arvaat, ettei mua kiinnosta, mitä musta koulussa puhutaan. Eli ei toiminu", Mike naurahti huvittuneena edelleen ja otti sitten askeleen sivummalle. Hän halusi nähdä lähtisikö tyttö pojan perään, jos hän vain jättäisi asian niin, ettei antaisi edes Nailahille mahdollisuutta keksiä kuinka saisi kuvan pois pojan kännykästä.
"Katotaan mitä tapahtuu, seuraa juoruja, darling", Mickey totesi kääntäessään selän Nailahille.

"Mä en ole sentään mikään anorektikko," Nailah sanoi. Anorektikkojahan Mickey varmasti oli nähnyt, jos oli kerran saanut silmiinsä häntä pienempiä tyttöjä. Nalan omasta mielestä hän olisi tietenkin saanut olla muutaman kilon laihempi, mutta ei hän halunnut näyttää miltään luurangolta. Hän oli jostakin kuullut, että miehet pitivät siitä, jos oli jotain mistä ottaa kiinni. Ja luiseva vartalo varmasti tuntui todella inhottavalta...
"Taidat nyt kuvitella itsestäsi ihan liikoja. Ei kai kukaan täysijärkinen nainen nyt haksahtaisi sun kaltaiseen mieheen?" Nala selitti. Ei hän ainakaan haksahtaisi, pelkkä ajatuskin oli pöyristyttävä. Jos Mickey olisi kuulunut koulun kermaan, niin silloin olisi varmasti ollut toinen ääni kellossa, mutta sitähän Nailah ei myöntänyt edes itselleen.

Vai ei kaunis pyyntö riittäisi? Nala olisi kyllä osannut pyytää oikein kauniisti, mutta turhaa kai oli edes yrittää. Ja mitä ihmettä Mickey oikein tarkoitti puhuessaan jostain tietystä fiiliksestä? Nala ei tajunnut ja kuten arvata saattaa, se sai hänet turhautumaan entisestään.
"No ei tietenkään ketään kiinnosta," tyttö puuskahti kiukkuisena. "Ei kai sun naamasi muutenkaan kiinnosta ketään."
Se oli emävale, sillä aivan varmasti jotkut koulun tytöistä olivat täysin Mickeyn kasvojen lumoissa. Nailahkin olisi voinut olla, mutta se olisi tarkoittanu sitä, että maailman kirjat olisivat menneet sekaisin ja hän unohtanut oman maineensa.

Nalaan tuli äkkiä liikettä, kun Mickey aikoi noin vain häipyä, kuva edelleen puhelimessaan.
"Hei!" hän huudahti. "Mihin sä nyt kuvittelet meneväsi?"
Nala kipitti korkojensa kanssa Mickeyn eteen, aikomuksenaan pysäyttää tämä ennen kuin tuo ehtisi tosissaan lähteä lätkimään.
"Jos nyt vaan poistat sen kuvan, niin unohdetaan koko juttu," Nailah sanoi ja yritti tosissaan kuulostaa ystävälliseltä. "Vai mitä sä oikein haluat?"

Mickey naurahti tytön puheille ja pudisteli huvittuneena päätään. Vai ettei kukaan täysijärkinen nainen tähän miehenalkuun haksahtaisi. No asia oli ainakin todistettu toisin. Samalla pojan mieleen tuli tapaus nimeltä Joanne Pommier, jep, siinä naisessa oli kyllä älyä ja luonnetta. Ja olihan Mike hänetkin lumoihinsa pari kertaa saanut, tosin se oli ollut hieman vaikeampaa kuin nuo kermalaiset bimbot. Sitten nuorukainen kiusallaan laski muka sormiaan tytön edessä.
"Äh menin laskuissa sekasin, ei taida mun sormet riittää niiden naisten laskemiseen, sori", hän naurahti ja virnisti toiselle.
"Tossa puhut kyllä totta, ei mun naama juoruissa kiinnostakkaan, ihan vaan mun onneks. Teidän kermalaisten elämä on ton suhteen hankalampaa. Vaikka tosin ei mua kiinnosta sun naama sen enempää kuin muidenkaan teidän bimbojen", Mike totesi tytölle.

Pojan lähtiessä korkokengäleidi kipitti hänen eteensä ja miehenalku pysähtyi kuin seinään.
"Mä ajattelin mennä ihan himaan, jos kiinnostaa", Mickey vastasi ivallisesti toiselle ja katsoi taas hieman alaviistoon Nailahia.
"Hei, miks mä poistasin sen kuvan, kerta oot noin paiseissa siitä vieläkin? En mä tyhmä oo, vaikka sä ehkä niin luulet", Mike totesi vakavana ja seisoi edelleen toisen edessä.
"Ehkä sä voisit... lähteä mun mukaan? Ja katotaan minkälainen sopimus me saataisiin kasaan? Ok?", Mickey kysyi nyt muka ystävällisesti ja heitti pienen hymyn toiselle. Tällä herralla ei ollut mielessä kyllä mitään oikeaa neuvoteltavaa, vaan pieni idea jo päässään mitä tuolta haluaisi.

//SORIIIII, vähän on kestäny :'D No mut nyt on taas inspistä.]

"Kyllä mä sen uskon että sulla on naisia riittänyt," Nala tokaisi. "Mutta niitten järkevyydestä en sitten ole niinkään varma. Mieti nyt vähän itsekin, onko kenenkään järkevää viettää aikaa sun kanssa. Vähän epäilen sitä. Mä en ainakaan ymmärrä mitä kukaan nainen näkee miehessä, joka ei osaa kohdella naisia kunnioittavasti. Sä nimittäin olet näyttänyt aika selvästi, ettet sitä hommaa osaa."
Nailahia ei niin vain huijattu. Mickeyllä ei mitenkään ollut voinut olla niin montaa järkevää naista, että sormet loppuivat kesken laskemisen. Sehän oli ihan naurettava ajatus, Mickey kun oli vain joku pahikseksi klikitetty hyypiö. Ei kai kukaan voinut olettaa, että järkevät neitokaiset, jollaiseksi Nala luokitteli itsensä lisäksi vain muita kerman tyttöjä, haluaisi vilkaista Mickey Barrettia kahteen kertaan.
Vaikka Nalaa ei muka huijattu, niin hän itse ainakin teki niin. Hän näki kyllä selvästi, mitä muutkin naiset varmasti näkivät katsoessaan Mickeytä. Tuolla oli oikea unelmavartalo, ihanan siniset silmät, eikä kasvoissakaan ollut mitään vikaa. Ainoa vika miehessä taisi olla tämän klikki ja se olikin sitten niin suuri vika, että se syrjäytti kaikki hyvät puolet, ainakin Nalan oli väitettävä itselleen niin.

Nalaa ärsytti suunnattomasti olla niin lyhyt, kun toinen oli niin pitkä. Se sai hänet tuntemaan olonsa turhan huomaamattomaksi ja heikommaksi osapuoleksi, mitä hän ei missään nimessä halunnut olla.
"Mun mielestä sä olet kyllä idiootti jos sä ton kuvan säilytät. Ajattele nyt vähän jos joku näkee sen. Luulee vielä että meillä ois jotain juttua meneillään, etkä sä varmasti halua sitä yhtään sen enempää kuin minä. Ja minkä ihmeen takia lähtisin sun mukaan?"
Nala kyllä oli valmis tekemään melkein mitä tahansa, ettei kuva hänestä syömässä jotain lihottavaa vain pääsisi kenenkään tärkeän ihmisen näköpiiriin. Jos ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Mickeyn luokse, niin kai se oli sitten pakko. Siitä hänellä ei ollut mitään aavistusta, mitä Mickeyllä oli mielessään. Hän vain oletti, että he menisivät pois siitä ihmisten ilmoilta keskustelemaan tästä niin kovin tärkeästä asiasta.
"Okei. Kai mun on suostuttava jos et suostu sitä kuvaa muuten poistamaan," Nala tokaisi.

"Älä hani aliarvioi mua ja mun taitoja, kerran ku kokeilet niin koukkuun jäät", Mickey totesi vihjaillen ja naurahti tytön sepustukselle naisten hyvästä kohtelusta ja jadajadajaa. Tosiasiassa puolet sanomisista meni ohi korvien ja nuorukainen mietti jotakin ihan muuta. Mickeytä ei kiinnostanut mitä tuo kermalainen ajatteli tästä ja Miken elämää ei hetkauttaisi, vaikka ei pääsisikään pukille tuon kerman tytön kanssa. Tosin Mickey ei vieläkään epäillyt vetovoimaansa, vielähän Nailah vietti aikaa hänen kanssaan eikä ollut lähtenyt pois. Ainiin se kuva, no tuskin sillä oikeasti oli tytölle väliä.

"Tossa puhut kyllä asiaa.. Mut toisaalta, ei mua vieläkään kiinnosta mitä muut musta luulee. Enemmänki varmaan sua haittaa, et jos meitä luultais pariks, pupu", Mickey totesi taas limaisella äänensävyllä ja venytteli raukeana. Tyttö oli kiedottu hänen pikkusormensa ympärille, Nailahilla ei olisi mitään mahdollisuuksia selättää enää Mikeä. Tai niin ainakin poika luuli itsekseen. Toki asia oli varman yhtä tasavertainen, jos vain Nala löytäisi kipeän kohdan Mickeystä.

"Hienoa, eiköhän sit lähetä mun kämpälle. Se ei oo kaukana tästä, niin kävellään, jos sä vaan jaksat", Mike totesi naurahtaen ja lähti kävelemään eteenpäin tietä. Eihän tästä kävelisi kuin jonkun kymmenisen minuuttia MIckeyn kämpälle. Se saattoi olla hieman sotkuinen, mutta eihän se nuorta herraa haitannut. Nyt hän vain halusi kiusata Nalaa ja saada toisen tekemään kaiken mitä Mickey pyysi.

Nala pyöräytti silmiään. Mickey taisi olla hiukan liian varma omasta itsestään. Toinen kai kuvitteli, että oli hyvinkin haluttua tavaraa naisten keskuudessa, mutta sitä tyttö kyllä uskalsi edelleen epäillä, ihan vain silkasta halusta olla eri mieltä kuin Mickey. Hän ei niin vain koukkuun jäisi, sen saisi miehen alku huomata. Hänellä oli omaa tahtoa ja sen verran älliä (omasta mielestään vain), että osasi pitää näppinsä erossa jostain pahiksen retaleesta, oli tuo sitten kuinka komea tahansa. Ja miksi ihmeessä jonkun pahiksen edes piti olla komea? Mikseivät he voineet automaattisesti olla rumia? Mickeyn seurassa olisi varmasti ollut paljon yksinkertaisempaa olla, jos tuo olisi ollut vähemmän hyvän näköinen. Ehkä syynä tähän oli se, että tuon veli kuului urheilijoihin? Eivätkä urheilijoiden veljet tietenkään voineet olla rumia. Näin neiti Winston pienessä mielessään päätteli ja uskoi keksineensä oikean selityksen asialle.

"No kuules nyt, pupunen, mutta meitä tuskin kukaan erehtyy luulemaan pariksi," Nala tiuskaisi. "Ensinnäkin, mä olen cheerleader ja kaikki tietää mitä mieltä olen pahiksista ja muista luusereista. Toiseksi... No en tiedä, mutta voitko muka itsekään kuvitella, että meidän välillä voisi olla ikinä yhtään mitään? Et varmasti. Sellaista pahista ei olekaan, joka saisi mut ajattelemaan toisin."
Se oli oikea emävale, vaikka Nala sillä hetkellä uskoikin sen olevan totta. Jos joku, oli sitten pahis tai friikki, sattui olemaan tarpeeksi komea, rikas ja hyvin käyttäytyvä, niin tottakai Nala olisi oitis iskenyt tähän kyntensä. Mickey oli kyllä komea ja kaiketi rikas, mutta ne käytöstavat! Ottaa nyt viattomasta tytöstä kuva, joka voisi johtaa ties mihin epäilyihin. Jos söi liikaa herkkuja, niin eikö se joidenkin mielestä ollut selkeä merkki siitä, että oli raskaana? Ainakin se todisti, että jotain ongelimia oli ja syytä sitten pohdittaisiin aina kun hän ei ollut paikalla kuulemassa.

"Tottakai jaksan kävellä," Nala ärähti. "Mitä sä oikein kuvittelet? Että olen joku huonokuntoinen tapaus? Jos et satu tietämään, niin mun kuuluu olla hyvässä kunnossa, enhän mä muuten voisi olla cheerleader. Oon varmaan paremmassa kunnossa kuin sinä."
Mickeyn vartalosta päätellen niin ei välttämättä ollut, mutta no, Nala halusi olla kaikessa paras. Ainakaan hän ei suostunut jäämään kakkoseksi, kun vastassa oli Mickey Barrett.
"Siis ollaanko me menossa sun asunnolle?" Nala tajusi vasta nyt, että Mickey oli tainnut sanoa jotain sen suuntaista. "Asutko sä kenties yksin?"
Jostain syystä Nalaa alkoi hiukan epäilyttää koko touhu, mutta ei kai hän nyt voisi antaa periksi? Kuva piti saada pois Mickeyn puhelimesta ennen kuin tuo erehtyisi laittamaan sen muiden näkyville.