Full of happiness

// Ja Rige tuo seuraa mukanaan

Lähellä kaupunkia olevassa eräässä naapuristossa odotteli nuori naisenalku uutta ystäväänsä. Oli lauantai ja ilma mitä hienoin. Talon omalla pihalla oli pieni ruusupuska ja puu, joka loi ison varjon maahan.
Demelza Ridge käveli sisällä olohuoneen ikkunan ja keittiön väliä herkeämättä. Tyttö oli leipomassa viime hetken kaurakeksejä ennen Trinityn tuloa heille. Demelzan vatsanpohjassa kipristeli hyvällä tavalla, mutta tunne ei kuitenkaan tuntunut hyvältä. Tunne oli outo, eikä hän ollut monesti tuntenutkaan näin. Jos isä olisi ollut jo kotona, olisi hän varmasti käskenyt Demiä rauhoittumaan edes hetkeksi. Dem katsoi uunissa olevia keksejä, ja siirsi katseensa kellon. Enää kaksi minuuttia. Hän ehtisi käydä vielä tarkistamassa huoneensa, ennen kuin ottaisi keksit pois paistumasta.

Kaikki oli edelleen kunnossa yläkerran huoneessa, kuten oli ollut noin kaksikymmentä minuuttia aikaisemminki. Kirjahyllyn kirjat hyvässä järjestyksessä, cd-tornin levyt oli järjestetty aakkosten mukaan ja sänkykin oli pedattu erityisen tarkasta. Dem oli kuulevinaan auton hurinan ja rynnisti portaita alas nyt eteisen ikkunaan katsomaan. Pihassa oli vain hänen isänsä joka oli mennyt käymään kaupassa. Hän ei ollut siis tunnistanut heidän autonsa ääntä, minkä yleensä tavallisesti tunnisti. Ehkä jännitys sekoitti hänen mielensä.

Demelzan isä huomasi Demelzan ilmeestä, että vieras ei ollut saapunut. Tyttö ei edes naurahtanut odottamiseltaan ja seurasi tuota sekä kauppakasseja keittiöön. Muistaen leivonnaisena, nopeasti tytttö käänsi virran pois uunista ja veti pellin ulos. Jotkut keksit näyttivät palaneen hieman reunoilta, mutta suurinosa oli syötävän näköisiä. Demelza ei ollut leivonnasta kovin perillä, mutta yritti ainakin. Dem avusti isäänsä kauppakassien purkamisessa ja varmisti, että tuo oli varmasti muistanut tuoda kaiken tarvittavan. Ainakaan aluksi ei ollut mitään huomauttamista.

//Ja Rige saapuu~

Suklaasilmäinen tyttö, joka istua tapitti melkeinpä liikkumatta auton etupenkillä, katseli uteliaana uutta maisemaa ikkunasta. Hän ei koskaan ollut käynyt tällä seudulla, joten nyt hän halusi pistää tämän alueen muistiinsa. Hänen isänsä oli lähtenyt viemään häntä, ihme ja kumma, kohti tyttärensä uutta ystävää, jonka luoksi nörttitytön pitäisi jäädä yötä.

Trinity Hudson oli tosiaankin onnistunut puhumaan vanhempansa ympäri. Oikeastaan vanhempia ei tarvinnut edes paljoa suostutella, Rin oli lupautunut vain siivoamaan huomenna Demelzan luota tultuaan kellarin. Niin helppoa se oli tällä kertaa ollut, yleensä se oli vaikeaa ja yleensä vanhemmat eivät edes suostuneet tyttärensä harvoihin pyyntöihin. Rin oli jopa uskaltanut toivoa, että hänen vanhempansa oikeasti halusivat Rinin lyötävän ystäviä. Mutta se toive oli kadonnut sen sileän tien, kun äiti oli kysynyt, millainen tyttö se Demelza oikein oli. Rin kertoi uudesta tuttavastaan vain kaikkea hyvää, mutta äiti epäili. Onneksi isä juuri silloin oli valmis lähtemään viemään Riniä, joten se keskustelunaihe loppui onneksi lyhyeen.

Isä ajoi erään talon pihaan, jolloin pikkuneiti havahtui aatoksistaan. He olivat nähtävästi saapuneet perille osoitteeseen, jonka Demelza oli hänelle puhelimessa kertonut. Rin otti laukkunsa takapenkiltä ja hymyili arasti isälleen.
"M-minä menen nyt", Rin ilmoitti. Olihan se turhaa, mutta jotenkin tyttö oli kokenut sen pakolliseksi. Isä, joka oli jo harmaantumaan päin, murahti jotain ja nyökkäsi.
"Tulen hakemaan huomenna kahdelta", isä mumisi sitten, jolloin oli Rinin vuoro nyökätä. Tyttö astui ulos autosta ison repun kanssa ja sulki oven. Isä kurvasi pois pihalta, jolloin pikkuneiti jäi orpona seisomaan talon pihaan. Nörtti kääntyi ujosti katsomaan taloa, jossa hän tulisi viettämään seuraavan yönsä.
Hän ei vielä uskaltanut liikkua. Tai ei se ehkä uskalluksesta ollut kiinni, tyttö oli vain jäänyt ihastelemaan taloa ja pihaa.

"Ansaitset kyllä kaurakeksin" Demelzan sanat kuulostivat siltä, kuin ne olivat tarkoitettu koiralle, mutta niin ei ollut. Hän kehui isäänsä, joka oli muistanut kaiken hänen ostoslistalle kirjoittamansa. Joskus oli ihmeellistä, miten unohti ostaa asioita jotka olivat ostoslistalla. Tyttö ojensi vanhemmalle miehelle kaurakeksin, jonka muoto ei ollut täysin ympyrän mallinen. Loput jo jäähtyneet kellertäväpintaiset keksit Dem asetteli punakultaiseen astian, joka värien puolesta sopi herkkuihin. Viimeiseksi hän asetti päälle vielä kannen. Rasia oli melkein ensimmäinen asia, jonka muisti lapsuudestaan. Hän oli juuri tästä astiasta varastanut lapsena herkkuja äidin valvovan silmän alta.

Astian tyttö laittoi olohuoneen ja keittiön välisen ruokailutilan ruokapöydälle ja istahti samalla sen ääreen.
"No, onko ne syötäviä?" Demelza kysyi koemaistajana toimivalta isältään, jonka seuraavat sanat saivat tytön hymyilemään.
"Todella hyviä!", hänen isänsä vastasi ja laittoi suuhunsa vielä viimeisen palan. Hyvä, Dem oli tyytyväinen että oli onnistunut. Hän ei kajoaisi niihin vielä vaan odottaisi kunnes vieras oli saapunut, ja ehkä sitten he voisivat syödä keksejä maidon tai mehun kanssa.

Kuullessaan taas auton hurinaa, Dem oli varma, että tulija ei voisi olla kukaan muu kuin odottamansa henkilö. Tyttö nousi nopeasti paikaltaan ja käveli eteiseen. Vilkaistuaan itseään vielä peilistä, tyttö avasi mahongin värisen ulko-oven ja astui pienelle kuistinpätkälle sukkasillaan. Demilla oli valkoisten sukkien lisäksi punaiset pellavahousut ja t-paita, jossa luki: "Live your dream".
"Hei, tule sisään", Dem huudahti hymyillen, pitäen oven kahvasta kiinni ja viitaten sisälle taloon.
"Eihän ollut ongelmia löytää tänne?", tyttö huolehti ja hymyili hieman. Rinin nähtyään, vatsan seutu ei enää kipristellyt omituisesti. Vaikkakin Demelza mietti, mitä Trinity pitäisi heidän talostaan.

Pikkuneiti oli hyvin jännittynyt ja sen huomasi siitä, miten hän puristi suuren reppunsa olkaa; nyrkki oli puristettu niin, että rystyset hehkuivat jo valkoisinakin. Vatsassa myllersin ja Rin pelkäsi pian oksentavansa kauniille pihalle, jota ei todellakaan halunnut tehdä. Hän oli muutenkin jo suuressa kiitollisuudenvelassa Demelzalle, kun toinen oli pyytänyt häntä luokseen yöksi.

Ja sittenkös hän jo kuulikin tutun äänen kutsuvan häntä luokseen. Suklaasilmät hakeutuivat ovella seisovaan hymyilevään Demelzaan, eikä Rin voinut olla hymyilemättä. Hymy tosin oli arka, mutta hymy se kuitenkin oli. Pikkuneiti lähti varovaisin askelin askeltamaan bruneten luo ja tyttö pudisti päätään, kun Dem oli kysynyt matkasta.
"E-ei ollut mitään ongelmia. Isä on hyvä kartanlukija", nörtti vastasi ja nosti sormillaan mustareunaisia pullonpohjalasejaan. Hän katseli hetken aikaa Demelzaa uteliaasti kuin haluten ottaa selvää, miten toinen pukeutui vapaa-ajalla. Nähtävästi hyvin rennosti, aivan kun Trinitykin. Hänellä näki vapaa-ajalla päällään löysiä housuja ja toppeja, sillä niiden kanssa oli helppo siivota ja hoitaa kotitöitä.

Pikkuneiti oli päässyt astumaan eteiseen asti ja katseli uteliaana ympärilleen. Aivan erilaista kuin heidän kotonaan. Lisäksi Rinin nuuhkaistessa ilmaa hän haistoi erilaisin tuoksun kuin heidän kotonaan. Se oli totta, jokaisessa kodissa tuoksui erilaiselle ja Demelzan koti tuoksui hyvältä.
"M-mihin minä.." nörtti aloitti takellellen ja otti reppunsa pois selästä viitaten siihen, mihin hän voisi reppunsa pistää, jotta se olisi helposti löytyvissä.

Demelza sulki oven Rinin astuessa sisälle heidän eteiseensä ja nyökkäsi toiselle tuon kertoessan ongelmattomasta matkasta. Tyttö ei ollut varma oliko selittänyt ymmärrettävästi toiselle asuinpaikkansa. Onneksi Rinin isä oli kartalla pysynyt mukana.
Hän huomasi silmälasipäisen tytön katselevan ympärilleen, mikä oli tietysti aivan tavallista kun tultiin uuteen paikkaan. Dem mietti huomasiko heidän kodistaan mitään australialaista, vai olivatko he jo täysin amerikkalaistuneet. Mahdollisesti.

"Ai mihin voit laittaa reppun?", Dem kysyi Trinityn alkaessa ottaa reppuaan pois selästään.
"Viedään se vaikka mun huoneeseen, niin pysyy tallessa eikä ole kenenkään tiellä", brunette sanoi innokkaasti ja näperteli samalla pompulaa, jonka oli pujottanut ranteeseensa. Demelza lähti suunnistamaan ulko-ovea vastapäätä oleviin portaisiin ja kerkesi ottaa muutaman askelen ennenkuin kuuli takaansa alhaalta äänen.
"Etkö aio esitellä vierastasi?"

"Tässä on Trinity. Trinity... Hudsonhan se oli?" Demelza oli kääntynyt portailla takaisin eteenpäin.
"Ja tässä on mun isä, Dominic Ridge", hän jatkoi ja osoitti kädellään isäänsä. Demelza hymyili isälleen, joka myös hymyili tytölle.
"Hauska tavata Melzan ystäviä", Dominic vastasi ja silmäili Trinityä hetken, kääntäen katseensa uudestaan Demiin. Melza oli Demin isän lempinimi tytölleen.
"Ja nyt jos sopii viemme Rinin tavarat mun huoneeseen ja näytän vähän taloa", brunette sanoi isälleen ja käännähti kannoiltaan kohti yläkertaa porras kerrallaan.

Rin nyökkäsi kuuliaisesti, kun Demelza oli sanonut, että he voisivat viedä Rinin repun tämän huoneeseen. Siellä reppu mitä oletettavemmin pysyisi löydettävissä.
Pikkuneiti oli jo sisään tullessaan huomannut miehen, joka oli katsonut heitä. Rin oli aikeissa seurata Demelzaa portaisiin, kun tämä mies puhui, jonka Rin oli heti olettanut olevan Demin isä.

"K-kyllä! Trinity Hudson", nörtti sanoi nimensä uudelleen varmistaen, että Demelzan isä oli kuullut sen oikein ja ojensi tälle kohteliaasti kättään kätelläkseen miestä. Rinille oli opetettu, että uusia ihmisiä, varsinkin vanhempia ihmisiä, oli aina käteltävä, kun heidät ensimmäistä kertaa tapasi.
"Hauska t-tutustua", Trinity takelteli hieman sanoissaan ja yritti luoda huulilleen pientä hymyä. Häntä jännitti tavata Demin isä, joka kuitenkin vaikutti hyvin mukavalta ja herttaiselta.

Ja sitten Rin olikin jo lähtenyt seuraamaan brunettea yläkertaan. Ylös päästyään Rinin oli pakko avata suunsa.
"Teidän kotinne... Ei näytä ihan amerikkalaiselta", lause esitettiin kuin kysymys. Rin oli pistänyt merkille, että Demelzan kodissa oli jotain sellaisia yksityiskohtia, jotka viestittivät jostain muusta kulttuurista kuin amerikkalaisesta.

Demelza pysähtyi yläkertaan päästyään ja käännähti katsoen Riniin.
"Ai eikö?" Dem kysyi innostuneena siitä, että tuo huomasi jotain erilaista heidän kotonaan kuin ehkä omassaan.
"No, ei se ole oikeastaan mikään ihme", tyttö jatkoi ja jatkoi samalla matkaansa kohti huonettaan. Trinity oli selvästi tarkkanäköinen, mikä ilahdutti toista. Heidän kotinsa 'tyyli' oli melko maanläheinen ja rento. Jos heidän kotinsa olisi sisustettu modernisti, ei se olisi ollut heidän kotinsa. Ei ollenkaan.

Dem avasi huoneensa oven, astuen ensimmäisenä sisään. Oven kanssa samalla seinustalla oli sänky, jonka vieressä yöpöytä. Sängyn vastakkaisella seinustalla oli työpöytä, joka oli ikkunan edessä. Ikkunasta näkyi Ridgejen pieni takapihan pätkä sekä naapuritalo. Seuraavalla seinustalla oli valkoinen kirjahylly, jossa oli valokuvia Demelzasta ja muista sekä muutama hylly täynnä kirjoja.
Seinät oli vaalean roosan väriset, ja yhdellä seinustalla roikkui suurikokoinen Australian lippu muistuttamassa syntyperästä.
"Tänne sä voit laittaa sun laukun", Dem neuvoi, näyttämättä kuitenkaan mitään tiettyä paikkaa toiselle.

"Miten sun vanhemmat suhtautui kun kysyit tulevasi meille? Vaativatko ne sua kertomaan musta?" Demelza kysyi naurahtaen. Hän ei enempään ollut saanut tietää kuin sen että Trinity pääsi heille. Tyttö halusi mieluusti tietää mitä tuon vanhemmat olivat mieltä koko jutusta.
"Entä onko sulla nälkä tai haluaisitko jotain?" Dem kysyi vieraanvaraisesti ja ajatteli alakerrassa odottelevia keksejä.

Demelza myönsi, että se ei ollut mikään ihme, ettei heidän kotinsa näyttänyt kovin amerikkalaiselta. Rin seurasi toista vaitonaisena ja tarkkaili koko ajan ympärilleen. Jotenkin Demin talosta huokui maanläheisyyttä ja lämpöisyyttä. Se sai tytön olon rentoutuneemmaksi.

Päästyään sisälle toisen huoneeseen ei pikkuneiti voinut olla henkäisemästä ihastuksesta. Ensiksikin, Demin huone oli isompi kuin hänen. Toiseksi, Rin ihastui välittömästi toisen seinien väliin. Kolmanneksi, Australian lippu paljasti, mistä Demelza oli syntyperältään.
"Huoneesi on niin kaunis", nörtti henkäisi silmät kiiluen ihastuneisuudesta ja laski laukkunsa konemaisesti lattialle. Brunette alkoi heti tutkailemaan toisen huonetta hitusen tarkemmin, hän kierteli ja kaarteli, katsahti ikkunoista näkymän, katsoi läpi valokuvia ja kirjoja.
"Sinulla on niin paljon kirjoja.." tyttö mutisi katsoessaan kirjahyllyn valikoimaa.

Sitten Demelza halusikin tietää, miten Rinin vanhemmat reagoivat yökyläilyyn. Pikkuneiti hymyili arasti ja haroi vapaita hiuksiaan.
"No... He olivat aluksi epäileviä. Lopulta isä s-suostui ja äiti olisi vaatinut vielä enemmän p-puhumista. Joudun vain siivoamaan k-kellarin", Rin kertoi ja hymyili hitusen aidommin kuin äsken.
"Ööm.." tyttö pohti ääneen Demelzan toista kysymystä ja yritti kuulostella vatsaansa.
"S-sinä saat päättää", Rin sitten hätäili vastaamaan nolona. Hän ei oikein uskaltanut sanoa mitään, oli tuntui kuitenkin vielä melko vieraalta Demelzan kotona. Tosin Rininhän teki mieli vaikka mitä omassakin kodissaan, mutta yleensä hän vain joutui jäämään tyhjin käsin.

"Oi kiitos", Demelza vastasi kohteliaisuuteen ja hymyili. Hänkin piti huoneestaan, eikä ollut muuttanut siinä mitään oikeastaan vuosiin. Enää hänen huoneensa ei kuitenkaan täyttynyt pehmolelukasoista tai muistakaan leluista. Siitä oli tullut enemmän nuoren naisen huone kuin perheen pienen tytön. Pieni hän oli edelleen isälleen ja lähimmille sukulaisilleen. Milloinkohan se mahtaisi loppua? Varmaan sitten kun hän muuttaisi pois kotoa. Siihen meni kuitenkin vielä pitkä aika, ainakin tällä hetkellä ajateltuna.
Kun Trinity huomasi suuren määrän kirjoja, Dem asteli myös kirjahyllyn luo ja katseli moneen kertaan luettuja, tuttuja opuksia.
"Niitä on kertynyt. Oon ollu joskus sellasessa kirjakerhossa", Dem kertoi. Sitä kautta hän oli saanut suurimman osan kirjoista. Mutta tietenkin syntymäpäivälahjoina myös joitakin.

Dem kuunteli kun Rin kertoi niukkasanaisesti pääsystään heille.
"Siivoamaan kellarin? No, ehkä tämä on sen arvoista", Dem naurahti, katsoen ruskeahiuksista tyttöä tarkemmin. Kyllä, hän oli jo melkein päättänyt, että halusi joskus käydä Trinityn kotona. Se olisi varmasti todella hieno, ehkä moderni, mutta kodikas. Ja paljon erilaisempi kuin heidän.
"Mä leivoin meille kaurakeksejä, haluaisitko vaikka niitä?" tyttö ehdotti toiselle, kun toinen ei osannut sanoa mitään. Rin sai valita, hänhän täällä oli vieraana. Demelza siirtyi kirjahyllyn luota keskemmäksi ja näperteli pitkien hiustensa latvoja.

"Kirjakerhossa?" Rin varmisti, että oli kuullut oikein. Pikkuneiti muisteli, että oli nuorempana halunnut liittyä kirjakerhoon, mutta hänen vanhempansa olivat niin pihejä, eivätkä halunneet tuhlata rahojaan moiseen. Suurin osa Rinin kirjoista oli saatu kirpputoreilta.

Trinity naurahti hiljaa, kun Demelza oli naurahtanut kellarin siivoamiselle.
"Uskon, että tämä on sen arvoista", brunette sanoi huvittuneena ja vilkaisi ujosti Demelzaan. Niin, tämä oli jo nyt ollut kellarin siivoamisen arvoista. Tämä reissu oli nyt jo ikimuistoinen senkin takia, että Rin oli päässyt ensimmäistä kertaa ystävälleen yökylään.
Ystävä. Eikö Demelzaa voisi siksi jo kutsua?

Rin nyökkäsi innoissaan, kun brunette mainitsi kaurakeksit. Kuulosti todella hyvältä, ainakin nörttitytön korviin.
"Mikä ettei", brunette sanoi iloisena ja huulille alkoi jo ilmestyä aidompaa hymyä.
"Itsetehdyt k-kaurakeksit ovat aina hyviä.." Rin takelteli hieman sanoissaan, mutta hymyili yhä.

"Joo, kirjakerhossa, mutta siitä on jo aikaa ", Dem sanoi uudestaan nyökäten. Katsellen Rinin kasvoja ja erityisesti tuon silkin pehmeitä hiuksia.

Dem iloistui entisestään, toisen kertoessa mielipiteensä yökyläilystä. Se oli kuulemma kellarin siivoamisen arvoista. Kaikki, aika minkä hän oli viettänyt Rinin seurassa oli ainutlaatuista. Jollain tavalla, mitä Dem ei tiennyt. Se vain tuntui hyvältä ja oikealta. Ei sellaiselta, kun joidenkin kanssa piti pelätä tai hävetä sanomisiaan. Dem olisi halunnut kysyä, tarkoittiko tuo tosiaan sitä mitä sanoi. Jotenkin se saattoi kuulostaa kehun kalastelulta, joten päätti vain hymyillä. Tuo oli mukavasti sanottu.
"Mennään sitten, ennenkuin iskä kerkää syödä kaikki!" Demelza sanoi ja odotti toista huoneen ovella.

Hitaasti tyttö meni askelma kerrallaan alaspäin, käden valuen samalla valkoista kaidetta pitkin. Eteisessä hän kääntyi oikealle, ovenaiseen olohuoneeseen. Huone oli pieni, ja täynnä tavaraa. Siellä oli yksi sohva ja kaksi siihen sopivaa valkoista nojatuolia. Ne näyttivät hyvin vanhoilta, ja käytetyiltä. Kahvipöytä oli televisiotason ja sohvan välissä ja jonka päällä oli avonainen sanomalehti. Ikkunat avautuivat etupihalle. Demelza käveli olohuoneen reunaa pitkin keittiöön, jossa pöydällä odotti edelleen keksirasia.
"Mitä haluaisit juoda?" hän huikkasi ja avasi astiakaapin, ottaakseen heille lasit ja lautaset.

Rinin huulien välistä karkasi hento naurahdus Demelzan sanoille siitä, että he menisivät alakertaan ennen kuin Demin isä ehtisi syödä kaikki kaurakeksit. Pikkuneiti asteli bruneten vierelle ja oli valmiina lähtemään seuraamaan toista. Eihän Rin nyt voinut omin päin lähteä tuntemattomassa talossa liikkumaan!

He saapuivat olohuonetta muistuttavaan huoneeseen, joka taisi oikeastikin olla olohuone sohvista ja televisiosta päätellen. Suklaasilmät tutkivat huonetta tarkasti ja yrittivät pistää kaiken olennaisen huoneesta mieleen. Sitten hän kuitenkin kuuli Demelzan kysymyksen ja riensi toisen perässä keittiöön.
"Öh.. Mehua kiitos?" sen ei ollut tarkoitus olla kysymys, mutta se siitä oli vahingossa tullut. Ei Rin tiennyt, oliko Demelzalla jääkaapissa sillä hetkellä mehua, sen takia siitä oli tullut kysymys.

Trinity istuutui pöydän äärelle ja tutkaili edelleen kiinnostuneena ympärilleen. Hänestä oli vain niin kiehtovaa päästä tarkastelemaan muiden koteja.
"Oletteko asunut täällä aina? Tai siis tässä samassa kodissa?" tyttö kysyi hitusen hämmentyneenä. Hän ei yhtään muistanut, mitä oli Demelzalta kuullut asumisesta ja toivoi, ettei hän nyt toistellut kysymyksiään.

Demelza otti lautaset ja lasit ja asetteli ne keittiön pöydälle. Toisen omalle paikalleen ja toisen siihen mihin Rin istuutui. Sen jälkeen tämä käveli jääkaapille ja otti mehupurnukan hölskytellen sitä, tarkistaakseen, onko sitä vielä jäljellä. Kuuulosti siltä, että sitä oli vielä hyvin jäljellä Trinitylle.
"Toivottavasti käy tälläinen neljän hedelmän mehu" Dem sanoi ja näytti purnukkaa Rinille. Sitten tyttö otti toiseen käteensä maitopurkin, työntäen polvellaan oven kiinni ja astellen takaisin pöydän luo.

Ruskeahiuksinen tavistyttö asettui Riniä vastapäätä ja Trinityn kysymyksen kuultuaan alkoi kertoa.
"Ei, asuimme Australiassa muutaman vuoden kun synnyin", Dem kertoi ensin ja kaatoi itselleen maitoa.
"Meillä oli siellä sellainen rantatalo. En kyllä muista sitä, mutta siitä on kuvia", tyttö jatkoi muistellen, naurahtaen pikaisesti. Oli harmi, ettei hän muistanut siitä ajasta mitään. Talo näytti ihanalta, ja ikkunoista oli kuulemma näkynyt merelle. Sinisenturkoosimeri, joka aurinkon laskiessa muutti väriään.
"Mutta täällä tää on ollut meidän ainoo talo", Dem selvensi, tarkoittaen Yhdysvaltojen maaperää. Demelza venytti kaulaansa ja kuikuili paikaltaan olohuoneen puolelle, tarkastaen oliko isä ollut olohuoneessa, heidän tullessaan. Häntä ei näkynyt, mihin lie mennyt, Dem ajatteli.

Demelza otti pöydältä rasian, avasi sen kannen ja tarjosi keksejä vieraalleen. Toiselle avautui näkymä kellervänvärisistä kekseistä. "Toivottavasti tykkäät", Dem toivoi hymyillen, pidellen rasiaa kädessään.

"Joo, käy hyvin", pikkuneiti vastasi ja otti toiselta mehupurnukan käsiinsä. Rin kaatoi Demelzan antamaan lasiin mehua ja laski purnukan pöydälle, kun tyttö oli kaatanut itselleen sopivasti mehua. Nörtti siemaisi hitusen mehua suuhunsa ja se maistui hyvältä.

Demelza oli asunut Australiassa!
Suklaasilmät katsoivat toista suurina, suurina ihmetyksestä ja ihailusta. Vaikka Dem olikin kertonut asuneensa siellä vain pari vuotta, kuulosti se silti todella upealta pikkuneidin korviin. Miten ihanaa olisikaan päästä hetkeksi pois San Diegosta, päästä jonnekin aivan eri mantereelle. Jonnekin lämpimään.
"S-saisinko nähdä? Kuvia siis.." tyttö pyysi ujosti ja laski katseensa hetkeksi keittiön pöytään. Mutta pian silmät taas kohtasivat Demelzan ja pieni hymy kohosi Rinin huulille.

Bruneten huulille kohosi iloisempi hymy, kun hän näki rasian sisällön. Keksejä, jotka näyttivät syötävän hyviltä. Pikkuneiti ojensi kätensä rasiaa kohti ja otti sormiinsa yhden kaurakeksin. Varovaisesti Rin puraisi keksin reunaa ja maisteli sitä suussaan.
"Hyvää!" tyttö hihkaisi hillitysti, hymyili Demelzalle iloisena ja puraisi keksistä uuden palan.
"Miksi te muutitte Australista tänne?" Rin kysyi sitten. Tämä kysymys oli hetki sitten ponnahtanut mieleen ja utelias kun pikkuneiti oli, hänen oli pakko kysyä se ääneen.

"Joo voidaan katsoa, etsin kohta yhden meidän valokuva-albumeista", Demelza myöntyi innoissaan. Oli ollut aikaa siitä milloin hän oli niitä itse istunut katselemassa. Trinityn otettua keksin, Dem otti itselleen yhden, ja laittoi rasian pöydän keskelle niin, että toinen saisi ottaa siitä vapaasti. Tyttö maistoi omaa keksiään nyt ensimmäisen kerran. Se oli kovaa ja sopivasta makeaa. Melkein täydellistä.
"Kiitti", tuo kiitti Trinityä ja siemaisi maitoa päälle. Kylmää maitoa ja keksiä, nam.

"Mun vanhemmat oli seikkailunhaluisia ja halus muuttaa jonnekkin muualle", Dem kertoi.
"Ne oli ajatellut muuttoa jo ennen mun syntymää, mutta sitten mun isoäiti kuoli ja se lykkääntyi", tyttö kertoi. Siihen oli vaikuttanut myös se, että Demelza syntyi ja myös se, että äidin puolen sukulaisten kanssa oli erimielisyyksiä. Ei mitään ihmeellistä siis. Haukattuaan keksistä ja juotuaan maitoa taas kerran, käveli Demelza olohuoneeseen erään lipaston luo ja alkoi tutkimaan kaappia. Hetken aikaa kyykisteltyään lähellä lattiaa, tyttö kantoi valokuva-albumin pöytään.

Demelza vaihtoi puolta ja istuutui Trinityn viereen toiselle puolelle, että he kummatkin näkivät. Brunette aukaisi albumin, jossa ensimmäiselle aukeamalle mahtui yhteensä kuusi kuvaa. Ensimmäisessä kuvassa oli Demelza äidin ja isän hääkuva. Toisessa oli toinen kuva heistä nuorina. Kolmannessa näkyikin pikku Dem äidin sylissä. Neljäs kuva toisti samaa kuin edellinen, Demelza vauvana taas äidin sylissä, hieman eri vaatteissa. Viidennessä oli isä, äiti ja Demelza edelleen alle vuoden ikäisenä ja kuudennessa oli Dem isoisänsä ja joidenkin sukulaisten ympäröimänä ensimmäisillä syntymäpäivillä. Tyttö kosketti valokuvaa, jossa näkyi hänen äitinsä kasvot nauravaisina. Hänellä oli ikävä. Hän otti nopeasti sormensa pois ja alkoi näpertää sivunkulmaa sormellaan.
"Tässä on mun jotain vauvakuvia. Ne kunnon Australiakuvat on jossain täällä keskemmällä...", tyttö sanoi, vilkaisi Trintyä ja aikoi lärätä nopeasti keskelle albumia.

Rin innostui yhä vain enemmän, kun Demelza suostuisi näyttämään hänelle valokuva-albumiaan. Pikkuneitiä kiehtoi toisen menneisyys kovasti, myös sen Australian takia, mutta myös sen takia, koska Trinity harvoin kuuli muiden ihmisten menneisyyksistä. Nyt hänellä olisi mahdollisuus kuulla Demelzan menneisyydestä ja nähdä jopa valokuviakin, voisiko kiinnostavampaa ajanvietettä ollakaan!

Nörttityttö kuunteli tarkkaavaisena toisen kertomusta siitä, miksi he olivat asuneet Australiassa vielä pari vuotta Demelzan syntymän jälkeen. Rin ymmärsi, että kuolemalla oli aina oma merkityksensä perheen elämässä, ja varmasti isoäidin kuolema oli hyvin surullinen tapaus. Eihän kukaan voisi ajatella silloin muuttoa.
Suklaasilmät seurasivat Demelzan nousua pöydästä ja toisen kävelemistä eräälle kaapille. Pian toinen jo kaivoi sieltä esille albumin, jonka Demelza toi pikkuneidin eteen asettuen itse tytön vierelle.
"Äitisi on hyvin kaunis", Rin sanoi ihastellen, kun katseli Demelzan vanhempien hääkuvaa.
"Missä äitisi on nyt?" brunette kysyi. Hän ei ollut ainakaan vielä nähnyt toisen äitiä. Olikohan hän töissä?
Tietenkään pikkuneiti ei osannut edes kuvitella moista vaihtoehtoa, että toisen äiti olisi kuollut.

Rin katseli hymyssä suin Demelzan vauvakuvia ja odotti jo innoissaan näkevänsä kuvia Australiasta.

"Niin hän on", Demelza sanoi ja katsoi vielä kerran hänen äitinsä kasvoja muutamissa kuvissa. Isän mielestä hän muistutti enemmän äitiä kuin häntä. Mutta huumorintajunsa hän oli perinyt varmasti isältään! Kuullessaan toisen kysymyksen, tyttö jäätyi hieman. Niin, hän ei ollut kertonut Trinitylle siitä, että hänen äitinsä oli kuollut. Eikä se ollut vielä tullut muutenkaan esille paitsi nyt.
"Hän on taivaassa, siis hän on kuollut", Dem sanoi, hieman hymyillen, koska hän ei halunut Rinin miettivän, että oli kysynyt jotain sopimatonta. Enää hän ei alkanut heti vuolaasti itkeä toisesta puhuttaessa. Demelza otti keksin lautaselta käteensä haukkasi, laittaen pienen palan takaisin lautaselle.

Tyttö selaili muutaman sivun ohi nopeasti ja tuli aukeamalle, jolta alkoi kuvat Australiasta.
"Tässä on tää meidän talo", Dem laittoi sormensa yhden kuvan päälle. Heidän talonsa oli ollut keltainen ja siitä löytyi paljon ikkunoita. Kuvassa näkyi terassi, jonka pöydällä oli maljakossa kukkia. Muutamat kuvat olivat otettu terassilta merelle päin, jossa näkyi hieno merinäköala. Albumin kuvissa yhdessä näkyi kenguru, yhdessä kuvassa auringon nousu tai lasku, yhdessä taas simpukoita. Australia oli täynnä hienoja paikkoja, luontoa, eläimiä, ihmisiä. Ainakin näistä kuvista heijastui sellainen fiilis. Viimeisessä sen albumin kuvassa oli Demelza rattaissa jossain ulkona, ehkä kahvilassa ja hänen suun ympärillään oli kamala sotku jostain ruuasta. Hän hymyili taas omalle itselleen, kuvalle, joka oli laitettu Australia kuvien kohdalle. Dem vilkaisi Riniin aavistellen tämän tuntoja kotimaastaan. Olisi ollut ihme, ettei saari olisi lumonut ollenkaan.

Rinin huulilla kaunistellut hymy hyytyi välittömästi, kun Demelza oli kertonut, missä hänen äitinsä oli. Kuollut? Demelzan äitikö muka kuollut? Ei se voinut olla mahdollista. Demelza oli oikein mukava ja ystävällinen tyttö, joten ei toisen äiti voinut olla kuollut?
Kuolema oli asia, jota pikkuneiti ei tuntunut käsittävän. Ihanilta ihmisiltä riistettiin ihmisiä, käsittämätöntä. Rin ei itse ollut menettänyt vielä ketään läheistään, ja ajatus siitä, että jonain päivänä hän saisi kuulla jonkun läheisen olleen kuolleen, sai tytön surulliseksi. Mitenköhän Rin reagoisi moiseen uutiseen?

Nörttityttö havahtui ajatuksistaan, kun kuuli Demelzan puhuvan. Rin toi kasvojaan hieman lähemmäs valokuva-albumia, jotta pystyi tarkemmin katsomaan toisen osoittamaa kuvaa. Talo oli hyvin kaunis ja kiehtova, samoin myös sen ympäristö. Edelleen tyttö oli hieman murheissaan toisen äidin takia, mutta hän yritti keskittää ajatuksensa nyt kauniiseen Australiaan, jonne brunette tahtoi aivan välttämättä jonain päivänä päästä.

Mutta pikkuneidin oli pakko vielä palata Demelzan äitiin.
"O-olen pahoillani ä-äitisi puolesta.." brunette sopersi hitusen häpeissään ja piti katseensa tiukasti pöydässä. Hän oli pahoillaan siitä, että oli ottanut asian puheeksi.

Trinityn pahoitellessa Demin äidin kuolemaa, tyttö nyökkäsi. Hän ei ollut pitkään aikaan ollut saanut enää surunvalitteluja, ja tämä muistutti häntä vähän hautajaisista, sitä edeltäneistä ja jälkeisistä päivistä. Kaikki olivat sanoneet sitä samaa, erilaisissa lauseissa. He olivat pahoillaan hänen äitinsä tapauksesta.
"Ootko sä ihan okei?" Dem kysyi .Hän oli tottunut äitinsä pois menoon jo melko hyvin. Rin näytti olevan hieman pahoillaan, koska tuon katse pysyi vaitonaisena pöydässä. Kuolema saattoi laittaa hämilleen ihmiset, jos sitä ei ollut kokenut. Rakkaitten ihmisen kohdalla se oli raskasta, ja siitä surusta tulee elämän pääasia, mutta sittenkun sen on tajunnut, ymmärtää, että elämässä on muutakin kuin suru. Ja elämä voi jatkua, vaikkei se täysin samanlaista enää tule olemaan.

"Ota lisää keksiä jos haluat", Dem osoitti keksirasiaa, joka ei ollut tyhjentynyt melkein yhtään. Dem otti lasinsa ja joi taas hieman.
Demelza käänsi albumin sivua, uskoen Trinityn katselleen jo kuvat. Seuraavat kuvat olivat suurimmaksi osaksi taas ulkoilmakuvia, joissakin oli eläimiä, joissakin ihmisiä, joita edes Dem ei tiennyt. Joitakin hänen isänsä ja äitinsä tuttuja, kai. Niitä hetken taas katsellen, tyttö osoitti kuvaa, jossa näkyi Ayers Rock.
"Tuo ois tosi siisti nähdä livenä", hän sanoi ja jäi ihailemaan aboriginaalien pyhää vuorta hymyillen.

Rin pisti merkille Demelzan nyökkäyksen. Tyttö taisi olla sinut asian kanssa? Milloinkohan Demelzan äiti kuoli?
Pikkuneiti keskeytti ajatuksensa toisen kysymykseen ja päätyi nyökkäämään hätäisesti. Ei hän tahtonut vaivata uutta ystäväänsä masentavilla kysymyksillään, ehkä olisi parasta vain jättää asia sikseen. Jos Demelza tahtoisi puhua, niin puhuisi vapaasta tahdostaan, ei nörttitytön painostuksesta.

Tyttö nyökkäsi taas kiireisesti toisen kehoitukseen ja nappasi uuden keksin käsiinsä alkaen melkeinpä heti mutustaa sitä ripeään tahtiin. Keksit olivat hyvä ja Rin söisi niitä varmasti paljon, jos Demelza vain kehottaisi.
Suklaasilmät laskeutuivat alemmas valokuva-albumiin ja Rin tarkkaili uutta sivua kiinnostuneena. Hetken aikaa tyttö tuijotteli ihmeissään outoa oranssihtavaa kivimuodostumaa.
"Vau... Se näyttää erikoiselta.." Trinity päätyi mutisemaan haaveilevasti. Hänen teki niin kovasti mieli lähteä siltä samalta istumalta jonnekin kauas San Diegosta ja alkaa valokuvaamaan kaikenlaisia nähtävyyksiä, joita hän voisi sitten kiinnittää omaa valokuva-albumiinsa.

"Australia näyttää todella kauniilta... Kauniimmalta kuin oletin sen näyttävän", pikkuneiti myönsi ja hymyili jo paljon luonnollisemmin.
"Oletko sinä sitten käynyt muuallakin? Tai siis tarkoitan, että... Oletko koskaan perheesi kanssa ollut lomalla jossakin?" Rin korjaili nolona kysymystään ja imaisi alahuultaan.

Trinity nyökkäsi nopeasti hänen onko kaikki hyvin- kysymykseen. Tytön päässä alkoi pyöriä, oliko kaikki kuitenkaan hyvin. Luottaen siihen, että toinen osaa avata suunsa tarvittaessa, Dem ei kysellyt sen enempää. Toinen saattoi olla vain syventynyt ajatuksiinsa. Olihan ollut puhe Demin äidin kuolemasta sitä ennen. Hyvin iloiseksi toinen tuli siitä, että Rin otti toisen keksin. Hän ei halunnut jättää isälleen kovinkaan monta, ne olivat tarkoitettu hänelle ja Trinitylle täksi illaksi.
"Se on erikoinen", Demelza vastasi toisen mutinoihin, tarkastellen suuresta kivimuodostelmasta otettua kuvaa uudestaan.

Australia oli kaunis, se oli myös hieman erikoinen tai se vaikutti erikoiselta. Saari keskellä ei mitään kuulosti houkuttelevalta, ja olihan maalla hieno historia aboriginaalien takia. Luontoa ei oltu vielä keritty tuhoamaan. "Joo Meksikossa. Onkohan siitä muutama vuosi", tyttö muisteli ja hipaisi hiuksia sivuun. Sormet koskettivat puolityhjän lasin pintaa, silmien katsellessa toista.
"Se oli mielenkiintoinen reissu ja meksikolainen ruoka oli hyvää", Dem sanoi. Papu-, avokado- ja tomaattiruokia oli ollut paljon saatavilla. "Ootko koskaan maistanut guacamolea?" tyttö tiedusteli.

Eteen paljastui lisää Australiaa, sivun käännöksen jälkeen. Nyt kuvissa oli ihmisiä ihan tavallisessa ympäristössä, illanistujaisissa yms. Kovin montaa turistimaista Australia-kuvaa ei heidän albumissa kuitenkaan ollut. "En tiiä tuleeko tän jälkeen enää Australiasta", Dem muisteli. Albumin järjestystä ei ollut koskaan muutettu, mutta oli hankala muistaa kaikkien kuvien olinpaikkaa. Mahdollisesti valokuva-albumin seuraavilta sivuilta löytyi jotain sukulaiskuvia.

Tyttö vaihtoi asentoaan hieman tuolilla, ja katsoi Trinityä kysyen: "Ootko sä sitten ollut ulkomailla?"

Trinity onnistui jotenkuten sivuuttamaan ajatuksen Demelzan äidin kuolemasta, eihän pikkuneiti tahtonut noin surullista asiaa sen enempää käydä läpi. Dem oli varmasti saanut kokea melkoisen tunnemyrskyn ja nyt ei ollut enää aika takertua menneeseen. Rin tekisi kaikkensa, jotta saisi nähdä Demelzan hymyssä suin. Niin, nörtti piti hymyilemistä, myös muiden hymyilemisestä.

Vau, Demelza oli kertonut käyneensä Meksikossa! Pikkuneiti oli itse vain käynyt Iso-Britanniassa siskonsa Julian luona, mutta sekin reissu oli jäänyt lyhyeksi, sillä vanhemmat olivat käskeneet tyttärensä olemaan siellä vain pari päivää (viikonlopun), joten nähtävyydet jäivät hyvin vähäisiksi.
"Ööö. Mikä on cuacomole?" Rin ei edes osannut ääntää oudolta kuulostaneen ruuan nimeä! Olikohan se edes ruokaa?

"Olen käynyt Iso-Britanniassa, Manchesterissa. Isosiskoni asuu siellä", Rin vastasi bruneten kysymykseen ja hymyili hitusen.
"En tosin ollut siellä kuin pari päivää, sillä vanhempani antoivat minun olla siellä vain viikonlopun", pikkuneiti kertoi ja antoi hiljaisen huokauksen karata huulilta. Harmi, että hänen vanhempansa määräsivät hänen elämästään niin paljon.

Demelza nousi pöydästä ottaen astiansa käteensä ja vieden ne tiskipöydälle altaiden viereen. Tasot olivat kaikki tyhjinä kiitos tytön tehokkaan siivousoperaation. Yleensä tasolle saattoi kertyä astioita kolmelta päivältä, jonka jälkeen joko Demin hermot menivät sotkuisuuteen tai isä kerkesi vapaailtoina puuttumaan asiaan. Tyttö käännähti takaisin pöydän ja Trinityn suuntaan valaisemaan toista hieman 'cuacomolesta'.
"Se on syötävää", tyttö naurahti ja käveli hieman lähemmäksi toista. "Meksikolaista todella hyvänmakuista dippiä. Sitä syödään nachojen kanssa", Demelza kertoi. Toinen ei ollut tainnut maistaa sitä koskaan, mutta nyt toinen ainakin tiesi mitä se on. "Ja se lausutaan g-u-a-c-a-m-o-l-e", Dem sanoi hitaasti, naurahtaen perään ystävällisesti.

"Euroopassa", Dem innostui. Euroopassa oli kaikkea ja Iso-Britanniassa oli... ainakin hauska aksentti ja kuninkaalisia.
"Näitkö sen kuninkaallisten palatsin?" hän kysyi innostuneena kuninkaallis-ajatuksesta, miettien oliko palatsilla joku tietty nimikin. Hassua, että jossakin maissa oli edelleen kuningataret ja kuninkaat. Täällä oli vain presidentti, mikä ei ollut mitenkään hohdokasta tai romanttista. Mutta kuninkaallisissa oli sitäkin enemmän. Jostain kumman syystä kuninkaalliset hovit toivat mieleen tavistytölle romanttisuuden. Kirjojen ansiota varmaan. Vaikka todennäköisesti se ei nykyaikana ollut enää tanssiaisia ja kruunajaisia. Taisi siellä on ihan tavallinen pääministerikin?

Dem seisoi edelleen keittiötason vieressä katse kohdistettuna Trinityn kasvoihin. "Olisit varmasti halunnut olla siellä paljon kauemmin?" tyttö kysyi päätellen toisen huokauksesta.

Rin valahti aivan punaiseksi, kun kuuli, miten tuon oudon ruokalajin nimi oikeaoppisesti lausuttiin. Voi ei, tämä oli niin noloa! Olisihan pikkuneidin nyt pitänyt olla tarkkana ja kuunnella, miten ruuan nimi lausuttiin oikein. Äh, miksi hänen pitikään asettaa itsensä näin kiusalliseen tilanteeseen!
"E-en ole k-koskaan kuullutkaan", Rin sai takellettua ja nielaisi. Kurkkua tuntui oudosti kakistavan, joten nörtti hörppäsi hieman Demelzan antamaa mehua suuhunsa, virkistämään kurkkua. Punakin alkaisi ehkä hiljalleen kadota. Ehkä. Yleensä se kyllä pysytteli poskilla hyvän tovin. Harmi.

Trinity pudisteli vaitonaisena päätään, kun Demelza kysyi, oliko Rin nähnyt palatsin. Niin, sen pikkuneiti olisi tosiaan tahtonut nähdä, mutta aika oli vastaan.
"En nähnyt Buckinghamin palatsia, jos sitä t-tarkoitit... Ei ollut aikaa.." brunette mutisi haikeasti ja siirsi hetkeksi katseensa ikkunaan. Jos hän olisi saanut olla päivänkin pidempään, niin se olisi onnistunut. Mutta ei, hänen siskollaan oli Rinin epäonneksi sellainen työaikataulu, että tuollaisiin nähtävyyksiin kuin Buckinghamin palatsi kuului, ei ollut aikaa.
"Näin minä Big Benin", tyttö päätyi kuitenkin sitten sanomaan ja hymyili hitusen. Se vasta oli ollut kaunis kello. Kuvat eivät antaneet sille oikeutta. Ja miten iso se olikaan!

Tyttö nyökkäsi Demelzan kysymykselle ja haikeus paistoi pikkuneidin kasvoilta.
"Vanhempani ovat vain... Hieman y-ylihuolehtivaisia", Rin yritti kaunistella kuvailuaan vanhemmista, mutta sanoista saattoi kuitenkin paistaa pieni katkeruus.
"Mutta he ajattelevat vain p-parastani", tyttö korjaili sanomisiaan ja helahti taas tummanpunaiseksi. Hän ei yleensä puhunut pahaa vanhemmistaan, se oli väärin. Mutta... Joskus sitä sai tunteitaan purkaa, eikö vain?

"... M-minkälainen sinun i-isäsi on?" Rin päätti sitten esittää turvallisen kysymyksen ja antoi suklaasilmien nousta toisen kasvoille.

"Buckinghamhan se oli!" Demelza virkistyi kun huomasi ryhtinsä painuneen kasaan ja kohosi hieman.
Harmi kun Trinity ei ollut sitä nähnyt, tyttö olisi saanut siinä tapauksessa kuvailla näkymää luonnossa.
"Big Ben", tyttö mietti kaupungin keskellä olevan kellon nimeä ääneen. "Tiedätkö miksi sen nimi on juuri Ben?" Dem kysyi naurahtaen. Kello oli erikoinen, mutta ei voittanut kuninkaallista palatsia.

Dem kyllästyi seisomiseen ja istuutui pöydän ääreen. Taas Riniä vastapäätä, niin kuin oli aikaisemmin tehnyt.
"Rakastavat vanhemmat on aina ylihuolehtivaisia ja ajattelee aina parasta vaikka siltä ei aina tunnukkaan", Dem sanoi katsellen sormiensa lyhyitä kynsiä. Hänen ajatteli joskus, että isä olisi pitänyt häntä pienen narun päässä, ihan ilkeydestään. Niin ei kuitenkaan ollut, isä oli ajatellut häntä. Tahtonut suojella kaikintavoin. Ehkä se, mitä äidille oli käynyt oli saanut Dominicin käyttäytymään niin. Enää suojeleminen ei ole yhtä väkinäistä.
"En tiedä, rakastavatko ne vanhemmat vähemmän lapsiaan, jotka antavat heidän kulkea ties missä välittämättä mitään heidän touhuistaan. Tai ehkä hekin ovat suojelevia, mutta ei niin paljoa ja luottavat lapsiin", Dem miettiä ja vilkaisi Riniä, olisiko hänellä tähän asiaan mitään sanottavaa.

Tyttö naurahti yllättävää kysymymystä, jota ainakaan häneen ystävistä kukaan ei ollut kysynyt. "Isä on... suojeleva, sanoo asiat myös suoraan. Hän on myös hauska ja tärkeä mulle", Dem mietti isäänsä ja hymyili toiselle. "Äiti oli hieman enemmän rennompi kuin isä, mutta eikö jompi kumpi sitten aina ole rennompi ja toinen tiukempi?" rennosti äidistääkin jutellen tytön katse suuntautui olohuoneeseen.
"Mites teillä?" kuului kysymys toiselle puolelle pöytää.