Full of happiness

"Hienoa, mäkin nimittäin pidän. Sitä ei kyllä huomaa kun meille oo yhtään eläintä, mut kyllä mä joskus aion hankkia", Dem kertoi suunpielet ylöspäin. Hän halusi palavasti pelastaa koiria, kissoja ja muita hylättyjen eläinten paikasta. Antaa niille kunnon koti ja paljon rakkautta. Joskus tyttö haaveili muuttavansa isona maalle ja ottaa paljon eläimiä. Maatila olisi oiva paikka Demelzalle, sillä hän ei pelännyt likaa tai työtä.

Hiljaisuudessa oli hyvä keskittyä lajittelemaan kirjeitä ja miettimään mitä ne mahtoivat sisältää. Demelza muisteli kahta sukulaistaan, joita ei tuntenut. Edes mitään ulkonäöllistä seikkaa ei tullut tytön mieleen, valitettavasti. Isovanhemmat olivat yhtä tuntemattomia Demille kuin Trinitylle. Hän katsahti toista tyttöä, joka ahkerana touhusi kirjeiden kimpussa ja ehkä tuon poskilla oli pieni puna. Dem tarttui viimeiseen kirjeeseen, tutki sen ja laittoi sen Keith -pinoon. Pinot olivat siististi rivissä ja niitä oli suunnilleen yhtä paljon.

Tyttö mutisi jotain kuullessaan nimensä sanottavan ja nosti sitten katseensa kirjeistä ylös. Kysymys hieman ihmetytti häntä, mitä henkilökohtaista? "Kysy vaan", Dem sanoi ja jäi mielenkiinnolla kuulemaan toisen kysymystä. Tavis vaihtoi asentoaan hieman suoristaen jalkansa ja suoristi paitansa helmaa.

Rin hymyili toiselle iloisesti, kun kuuli myös Demelzan pitävän eläimistä. Oliha hyvä kuulla, että heitä tosiasiassa yhdisti jokin, ja nyt se oli tämä eläinasia.
Ja taas pikkuneiti keskittyi hetkeksi aikaa lajittelemaan kirjeitä.

Hetken aikaa pikkuneiti epäröi, uskaltaisiko hän kysyä tätä kysymystä toiselta, mutta lopulta hän keräsi rohkeutensa ja avasi suunsa.
"O-oletko sinä... Ihastunut k-keheenkään?" nörtti kysyi ja tapitti lasiensa takaa toista uteliaasti.
Pikkuneiti halusi luottaa Demelzaan ja tahtoi kertoa tälle maasta taivaisiin Mikhail Solovyovista, kolmasluokkalaisesta urheilijanuorukaisesta, joka oli täysin vienyt Rinin sydämen mukanaan.

"Y-ymmärrän k-kyllä, jos et t-tahto kertoa m-minulle.." brunette vielä sopersi nopeasti perään ja valahti ujoksi. Ei hän tahtonut aiheuttaa toiselle minkäänlaista ahdistusta, kunhan oli vain uteliaisuuttaan kysynyt.

Trinityn kysymys sai Demelzan naamalle yllättyneen ilmeen, mutta kuitenkin pienen hymyn. "Ei ole yhtään syytä miksi en voisi sinulle kertoa", tyttö sanoi vilkaisten lattiaa, ja nostaen katseensa toiseen tyttöön. Katsellessa silmälasipäistä, ikäistään tyttöä, hymy suureni. Hän piti Trinitystä, hänen kohteliaisuudestaan ja innostumisesta asioihin. "Sä olet, tai ainakin mä tahtoisin sun olevan, ystävä, jonka kanssa asioista voisi puhua", sanottiin. Demelzalla ei ollut pitään muuta näprättävää kuin paitansa helma, ja siihen hän tyytyi.

"Olen ollut ihastunut, mutta en tällä hetkellä", Dem vastasi selkeästi. Kyllä hän oli ollut ihastunut erääseen poikaan ja vielä aika kauankin. Se oli ollut jännää, se tunne mahanpohjassa ja asiat, joista tuli jatkuvasti mieleen ihastus. "Kuinka hassusti ajatukset vaan pysyi siinä tietyssä henkilössä", tyttö kertoi, muistellen hieman. Hänellä oli ollut vain yksi ihastus, mutta se oli ollut ihanaa siihen asti kunnes selvisi, että tuolla on tyttöystävä toisessa koulussa. Silloin Dem kielsi miettimästä tuota, koska se olisi ollut väärin.

Demelza otti toisen kirjepinkan syliinsä. "Mä voin kattoo nää, jos sä katot noi", Dem osoitti toista pinoa.
Tyttö tunnusteli paperia, joka ei tuntunut enää niin hauraanoloiselta. Ja kirjoitus tuntui alkoi näyttää selkeämmältä. Ennen kuin Dem aloitti lukemaan ensimmäistä kirjettä, katse nostettiin Riniin.
"Miksi muuten kysyit?"

Demelzan sanomiset toivat vain entistä paremman mielen tälle pikkuneidille, jonka huulilla kaunisteli nyt viaton ja iloa täynnä oleva hymy.
"Minä tahdon olla ystäväsi", Rin vastasi toiselle ja hymyili yhä.
"Minulla ei juuri ole ystäviä... M-mutta ei se haittaa. On hienoa, että minulla on sinunlainen ystävä", nörtti puhui, punastui hitusen ja hymyili Demelzalle iloisesti.
Niin, ei ystäviä paljoa tarvinnutkaan olla, kun yhden kanssa oli jo todella mukavaa viettää aikaa.

Rin kuunteli, kun Demelza kertoi olleensa ihastunut, muttei tällä hetkellä. Harmi, sillä ihastumisen tunne oli aivan uskomattoman voimakas ja hyvin mukaansa tempaava. Aina, kun pikkuneiti katsoi Mikhailia, hänen sydämensä läähätti ihastuksesta ja kaikki ympärillä tuntui hidastuvan kuin hidastetuissa elokuvankohtauksissa konsanaan. Ja kaikki muu tuntui sumenevan paitsi Mikhail.
Ah... Se oli ihana tunne.

Pikkuneiti otti käsiinsä toisen kirjenipun hetken viiveellä, kun Demelza oli niin ehdottanut. Mutta brunette ei saanut oikein mitään aikaiseksi, kun Dem jo kysyikin, miksi Rin oli moista kysynyt. Nyt nörttityttö vasta punastuikin ja sanat tuntuivat jäävän kurkkuun kiinni.
"Öh... N-no s-siksi... K-koska..." Rin aloitti hiljaa takeltelevasti ja yritti saada sanoja tulemaan ulos suusta.
"M-minä olen ihastunut e-erääseen..." brunette viimein paljasti ja olo tuntui kevenneen huomattavasti paljastuksen myötä! Vau, ihmeellistä.
"M-mutta m-minusta t-tuntuu, ettei m-minulla ole mahdollisuuksia h-hänen kaltaiseen ihmiseen..."

Demelza melkein olisi voinut mennä halaamaan Trinityä, tuon sanoessa, että halusi olla ystävä. Tyttö ei sitten kehdannutkaan alkaa tunteilemaan niin paljon ja hymyili vaan hyväksytysti. Vaikka ystäviä oli ihan hyvin voinut halata. Hän nyökkäsi pari kertaa. Vähän niin kuin hänellä, ei toisellakaan paljoa ollut ystäviä, ja Dem oli ehdottamasti samaa mieltä. Ei se haitannut, jos oli edes yksi hieman tärkeämpi. Ja Trinity oli sellainen, tai sellaiseksi ainakin koko ajan tulemassa.

Demelza odotti kärsivällisesti, vaikka tuntuikin, että kului kauan ennen kuin Rin oli saanut asiansa sanottuna. Tyttö oli aavistellutkin jotain tämän kaltaista, tyttö oli ihastunut. Hän hymyili hieman toiselle, toisesta mahtoi tuntia ihanalta! "Ihanaa", Dem totesi ensimmäiseksi, sitä se todella oli. "Kenestäköhän puhut?" kysyttiin, tunsiko hän ehkä toisen ihastuksen kohteen? Viimeiset sanat jäivät hieman mietityttämään. Minkä kaltaiseen ihmiseen tuolla ei muka ollut mahdollisuuksia? "Mitä oikein tarkoitat?" Dem kysyi, toisen olisi selitettävä enemmän.

Tavis ei vilkaissutkaan kirjeeseen kädessään, vaikka se oli ollut vasta vähän aikaan niin kiinnostava. Trinityn kertoma asia oli mennyt sen edelle.

Rinin poskilla oli edelleen nolostunut puna, mikä sai tytön tuntemaan olonsa epävarmaksi ja hauraaksi. Tosin tätä tunnetta oltiin tunnettu jo monet kerrat, mutta joka kerralla tämä sama tunne tuntui yhtä voimakkaalta kuin aiemmin.
Ahahaahahaa, ai nytkö hänen pitäisi kertoa ihastuksensa kohde Demelzalle? Apua...

"Ööäämm..." tyttö päästi ainoastaan suustaan ja pyöräytti silmiään ahdistuneena. Voisiko hän paljastaa ihastuksensa, Mikhailin, nimen toiselle? Kyllä Rin luotti Demelzaa, luotti paljonkin. Mutta... Jotenkin ihastuksen nimen sanominen ääneen epäilytti, sillä tyttö ei ollut kertonut sitä kenellekään. Hyvä kun uskalsi päiväkirjaansa joskus jotain töhrystää, kun pikkuneiti pelkäsi niin kamalasti sitä, että joku saisi selville ihastuksen kohteen ja ryntäisi kertomaan sen heti tälle kyseiselle nuorukaiselle.
Ja sekös se vasta hirveää olisikin.

Nörtti huokaisi sitten syvään ja sulki hetkeksi silmänsä. Hyvä on, hän pystyisi tähän. Hän pystyisi paljastamaan ihastuksensa nimen Demelzalle.
"Et sitten.. Saa k-kertoa tätä k-kenellekään.." Rin tahtoi toiselta vakuuttavan vastauksen ja avasi silmänsä katsoakseen ystäväänsä pyytävällä katseella.
"Hänen nimensä on... M-Mikhail Solovyov..."
Nyt se oli tehty.

Demelza katseli tyttö, miettien oliko kysymys ihastuksen henkilöllisyydestä ollut huono valinta. Sen tyttö oli halunnut ensimmäiseksi kuulla. Mutta ei sillä oikeastaan ollut niin hirveää väliä. Ei hän kuitenkaan halunnut tunkeilla ja udella. "En ole kertomassa kenellekkään, voit luottaa minuun", Dem vakuutti, ymmärtäen mikä oli ehkä saanut tytön miettimään pitkään ja näyttämään jännittyneeltä. Rinistä tuntui varmasti oudolta kertoa se jollekkin toiselle. Turvallisinta oli pitää asiaan pään ja sydämen sisällä. Mutta Demelza ei ollut turvallisuusriski, hän oli luotettava. Erityisesti uudelle ystävälleen.

Mikhail? Nyt tyttö joutui pinnistämään kovasti muistiaan. Pienen pähkäilyn jälkeen, tyttö ei saanut ketään Mikhail nimistä päähänsä. "Ja hänkö on Aston Highissa?" Dem kysyi. "En tiedä poikaa, mutta ei se ole niin tärkeää", tyttö sanoi hymyillen. Hän ei nähnyt Rinistä selvästi ihastunutta ihmistä, toinen salasi sen todella hyvin. Tyttö oli ollut täysin tässä maailmassa, ei lennellyt unelmissaan, mutta mistäs sitä tiesi jos Rin salasi senkin hyvin.

"Millainen hän on?" kysyttiin. Demelza oli halukas kuulemaan jotain tästä Mikhailista. Mutta oliko Trinity halukas kertomaan mitään. "Mutta ei ole tietenkään pakko kertoa..-"

Yhä puna poskillaan pikkuneiti nyökkäsi Demelzalle, kun tämä kysyi, oliko Rinin mainitsema poika myös Astonissa. Astonissapa hyvinkin. Olihan se hienoinen yllätys, kun Rin kuuli, ettei Dem ollut edes kuullut Mikhailista. Miten niin ei muka ollut kuullut, miten Demelza olisi muka voinut välttyä kuulemasta Mikhailin nimeä? Ja eikö muka nuorukaisen ulkonäkö kiinnittänyt lainkaan Demelzan huomiota?
No... Kaipa jokaisella oli omat mieltymyksensä. Outoa tämä silti oli, ettei toinen ollut edes kuullut mitään Mikhailista.

Rin nosti silmälasejaan ja siirsi katseensa Demelzaan, joka kysyi pikkuneidiltä, millainen Mikhail oli. Ihastunut hymy kohosi pakostakin huulia koristamaan ja tytön katse siirtyi haaveilevana ikkunasta taivaalle. Miten paljon Rin pystyisikään kertomaan Mikhailista, ihastuksestaan. Jos hän kirjoittaisi kaikki asiat ylös, mitä tuli mieleen Mikhailista, sivuja tulisi varmasti monia satoja. Ihastuneena oli helppo kuvitella ties mitä hulluuksia ja kuvitella, että kaikki oli vain pilvistä ja täydellistä.
"Hän on... Käsittämättömän komea ja... Kertakaikkisen täydellinen kaikkine ominaisuuksineen.. Hänen tummat silmänsä, hänen utuinen ja salaperäinen katse... Hän on pitkä ja tajuttoman lihaksikas... Vaikka hän onkin hiljainen ja sisäänpäin suuntautunut, hän on ihastuttava persoona..." nörttityttö mutisi haavemaailmoissaan ja huokaisi ihastuneena sanojensa perään. Kaikki tytön sanomat asiat Mikhailista perustuivat tytön omiin havantoihin ja kokemuksiin toisesta.

Pian pikkuneiti kuitenkin palasi takaisin maanpinnalle ja pudisteli typertyneenä päätään. Surumieliset kasvot olivat paikanneet ihastuneet kasvot.
"M-mutta... E-en saisi u-unelmoida hänestä näin... M-meitä ei ole t-tarkoitettu yhteen..." Rin mutisi surumielisinä ja hänen katseensa oli laskeutunut taivaalta Demelzan lattialle.

Kun poika oli kerran Astonissa, miten sokea ja kuuro Demelzan piti olla ettei ollut huomannut nuorukaista? Vahvasti omissa maailmoissaan ainakin. Dem ei seurannut koulun menoa. Hän nimenomaan yritti olla kuulematta juoruja ja juttuja muista opiskelijoista. Eikä hän laittanut merkille ketkä kulkivat keidenkin kanssa porukassa, ketkä seurustelivat ja ketkä olivat sinkkuja. Tyttö halusi keskittyä vain kouluun.

Demelza yritti kuvitella Mikhailin mieleensä Rinin sanojen mukaan. Hän kuvitteli tuon pitkän ja lihaksikkaan pojan Trinityn viereen. Mikhailin katsetta ei kuvitellulle pojalle Dem pystynyt luomaan. "Kuulostaa mukavalta... Oletko tuntenut hänet kauankin?" kysyttiin hymyillen. Kirjepino pistettiin syrjään, ja asentoa vaihdettiin. Ruskeahiuksinen tavis istui jalkojensa päällä, kädet nätisti sylissä. Demelza huokaisi pienesti ja mietti olisiko halunnut vaihtaa hetkeksi osia Trinityn kanssa. Todennäköisesti ei, koska hän oli tyytyväinen omaan tilanteeseen.

"Miten niin teitä ei ole tarkoitettu yhteen?" kysyttiin epäymmärtämättömänä. Trinity vaihtui iloisesta ja haaveilevasta surulliseksi. Oliko syy siihen vakava ? Vai oliko asia niin kuin Demelzan kohdalla oli ollut. Mikhail oli varattu?

//Mä osaan niin selvästi kuvitella, miltä Rin näyttää, kun se toljottaa haaveilevasti ulos ikkunasta
XDD

Demelzan kysymys siitä, oliko Rin tuntenut Mikhailin kauankin, aiheutti punaisuuden tulon takaisin poskille ja nyt Rin meni selvästi aivan hämilleen koko kysymyksekstä.
"M-m-minä..." nörttityttö takelteli sanoissaan ja yritti rauhoittaa itseään.
"E-en minä häntä t-t-tunne niin hyvin... Olen vain k-katsellut häntä.." tyttö selitti nolona ja toivoi Demelzan ymmärtävän, että tämä oli todellakin sellainen ihastus, jonka luokse ei noin vain voisi mennä. Ja eihän Rinillä olisi edes rohkeutta moiseen tekoon, tyttöhän oli niin arka ja ujo. Hän vältteli epämukavia tilanteita parhaansa mukaan, mutta täytyi myöntää, ettei niiden vältteleminen onnistunut niin hyvin kuin Rin olisi olettanut.

Pikkuneiti mutristi huuliaan, kun Demelza seuraavaksi kysyi, miksei Riniä ja Mikhailia oltu tarkoitettu yhteen. Hetken tyttö empi, uskaltaisiko hän puhua tästä asiasta, mutta päätti kuitekin, että kyllä hän voisi Demelzalle tämän kertoa.
"No k-kun... M-me olemme niin erilaisista maailmoista.." Rin aloitti arasti ja toivoi Demelzan tästä puheenvuorosta ymmärtävän klikkijaon. Tosin brunette epäili, ettei toinen sitä voisi noin vain ymmärtää, joten Rinin oli tarkennettava.
"Hän on urheilija... Minä olen alimman l-luokan luuseri... Hän ansaitsee r-rinnalleen k-kauniin tytön.."

"Vai niin", Demelza sanoi, toisen katkonaisen selittelyn jälkeen. Pieni hymy kasvoillaan, tiesi hän varsin hyvin kun katseltiin ihastusta ja saatiin paljon niin selville. Mutta mitä olivat nämä erilaiset maailmat mistä puhuttiin? Demelza mietti hetken, ja uskoi sen ehkä tarkoittavan klikkejä. Jaottelua, jossa ei ollut mitään mieltä. Dem ei olisi kuitenkaan uskaltanut mennä ylemmille sanomaan, että hän oli yhtä tasavertainen kuin he. Niinhän sen olisi pitänyt mennä, mutta oliko se oikeastaan niin? Taviksen, joka oli kuullut alemmuudestaan ja muiden ylemmyydestä, oli aivopesty uskomaan asian luonteeseen.

"Hän on urheilija.." tyttö toisti Rinin sanat katsellen tuumailevana. Nyt hän tiesi kenestä puhuttiin! Se tummahiuksinen poika, johon myös toisen kertomat asiat sopivat, oli joskus saanut Demelzan huomion. Vain katselun merkeissä, mutta ei sen enempää. Eikä hän ollut ihastunut Mikhailiin, kuten hänen edessään oleva punertava poskinen tyttö. "Minun mielestä et voi sanoa kenet hän ansaitsee, sen päättää kaikki itse", Demelza sanoi ja tässä tapauksessa se oli urheilijapoika. Jos Mikhaililla ei ollut omaa tahtoa, alistuisi hän kermalaisten 'säädöksiin' alemmista klikeistä. Dem ei voinut sanoa sitä kuitenkaan ääneen, koska tiesi, että olisi kuitenkin pahoittanut Rinin mielen. "Sun pitää päästä puhumaan sille, että tiiät oikeesti mitä mieltä se on, kuin uskoa joitain tyhmiä yleistyksiä."

Rin nosti arasti katseensa Demelzaan, kun toinen sanoi, että kaikki saivat päättää itse sen, kenet ansaitsisi. No jos tuolle linjalle lähdettiin, niin pikkuneiti ei todellakaan ansaitsisi Mikhailia, eikä Mikhail häntä. Näin nörttityttö ajatteli, harmikseen, ja pää painettiin alistuneena alemmas.
Demelzan sanoessa, että Rinin pitäisi päästä puhumaan Mikhailille, puna poskilla muuttui vain tummemmaksi ja sydän oli pysähtyä. Oliko Dem aivan tosissaan? Rin menisi puhumaan Mikhailille, nörttityttö, joka tuskin puhua pukahti kenellekään, menisi puhumaan koulun kermaan kuuluvalle urheilijapojalle?
Haha haha haa... Ei naurattanut.
"E-e-e-enpä t-tiedä..." änkytys palasi kahta kauheampana ja tyttö puri huultaansa hermostuneena. Huulen puremisen lisäksi kädet nousivat haromaan hiussortuvaa hermostuneena.
"E-en minä uskalla..." tyttö mutisi lohduttomana ja nosti katseensa Demelzaan. Ruskeat silmät oikein hehkuivat pahoittelevuutta ja katuvaisuutta.

Demelza myökkäsi katsoen lohduttomilta näyttäviä kasvoja. Tyttö oli juuri sanonut, ettei uskaltanut mennä puhumaan ihastukselleen. "Ehkä se oli huono ehdotus..." tavis sanoi ja antoi katseensa valua pois Rinistä. Jos hän sai toisen vain hermostuneeksi, hän oli melko huono ystävä. Mutta Dem ei voinut sille mitään, ettei tiennyt miten neuvoa. Hän ei ollut puhunut pojista, seurustelusta tai mistään sellaisesta ääneen. Hänellä oli vain isä, hyvin läheinen sellainen, mutta ei Dem tohtinut hänen kanssaan asioita puida. "Mutta haluaisitko kuitenkin puhua hänen kanssaan tai tutustua ylipäätänsä?" Dem kysyi, katsoen taas ystäväänsä. Toki toinen haluaisi ja menisi, jos vain uskaltaisi. Eikö niin?

"Ja jos sä todella sitä haluat, niin kyllä sä pystyt siihen. Jos vaikka olisitte jossain kahdestaan, etteivät haaskalinnut näkisi tai kuulisi", Demelza sanoi, miettien mitä toinen oli mieltä tästä. "Etkä sä voi edelleenkään tietää, mitä mieltä se susta on! Sä oon mukava ja kiltti ja kaikkea muuta mitä kermassa ollaan", tyttö sanoi innostuneesti. "Ihan varmasti hän arvostaisi sellaisia luonteenpiirteitä, eikä vain ajattelisi, että tuossa menee luuseri", Dem jatkoi, katsellen ruskeilla silmillä, nauravaisilla sellaisilla toista. "Lisäksi noiden lasien takana on nätti tyttö." Demelza hiljeni ja toivoi, että oli saanut Trinityssä aikaan jotain muuta kuin hermostuneisuutta.

Rin pudisteli hatarasti päätään, kun Demelza sanoi ehdotuksen olleen huono.
"E-ei se h-huono ollut.. Ei vain m-minulle sopiva.." pikkuneiti mutisi nolona ja arkana. Kyllä tuo ehdotus olisi varmasti monelle muulle kelvanut, mutta Rin kun sattui olemaan ujomman luokan nörttityttö, niin tuo ehdotus kuulosti vain mahdottomalta tehtävältä toteuttaa.
"T-totta kai haluaisin t-tutustua häneen.." tyttö vastasi hiljaa ja yritti hymyillä jotenkin. Okei, ensinnäkin moinen ajatus kuulosti hyvin mahdottomalta ajatukselta, mutta saihan sitä ihminen unelmoida. Ja Rin unelmoi Mikhailista.

Demelzan seuraavat sanat saivat pikkuneidin miettiliääksi, haaveilevaksi. Rin osasi jo kuvitella, miten hän jonain päivänä menisi juttelemaan Mikhailille, kun tämä olisi yksin. He tutustuisivat ja vaihtaisivat numeroita. Mikhail pyytäisi häntä ulos ja Rin lähtisi ilomielin. Ilta päättyisi suudelmaan ja he alkaisivat viettää aikaansa enemmän toistensa kanssa. Kaikki olisi täydellistä ja niin ihanaa. Samalla kaikki oli vain vilkkaan mielen kuvitteluja.
Brunette pudisteli päätään huomaamattomasti ja yritti takoa päähänsä järkeä; hän ei tulisi saamaan Mikhailia, jos ei tekisi mitään asian eteen. Mutta mitä Rin voisi muka tehdä?

Ystävän sanat tuntuivat mukavilta, varsinkin, kun Demelza kehui Riniä nätiksi. Tytöstä ei koskaan oltu sanottu moista, koska kaikki keskittyivät enimmäkseen vain siihen, että hän oli nörtti. Nörtit eivät ole nättejä. Rin hymyili Demelzalle jo paljon iloisemmin ja oli hitusen punastunut poskistaan.
"K-kiitos.." pikkuneiti sopersi kiitollisena ja tavoitti toisen katseen.
"Jatketaanko?" Rin kysyi ja viittoi katseellaan kirjepinoa, mikä jo kärsimättömänä odotti purkua.

"Ole hyvä", Dem sanoi, naurahtaen pienesti. "Kyllä kaikki jotenkin selviää, usko pois", tyttö lisäsi kannustukseksi.

"Niin, ehkä meidän tosiiaankin pitäisi jatkaa. Taidettiin lähteä hieman eri poluille, mutta eihän meillä ole mikään kiire" tyttö sanoi ja otti kirje pinon käteensä, jonka oli laskenut maahan. Dem otti kirjeen käteensä ja alkoi lukemaan sitä mielenkiinnolla, tämä oli sellainen kirje, josta ei saanut selvää. Päivämäärän hän kuitenkin erotti. "Voisin jotenkin järjestää nää myös päivämäärän mukaan" tyttö sanoi ja katsoi kirjettä kädessään, joka oli ajoitettu huhtikuulle. Ruskeat silmät valuivat riviltä toiselle, uppoutuen tarinanaan, joka syveni rivi riviltä.

Kirjeessä oli tunteellinen alku, jonka jälkeen jatkettiin siitä, mitä oli tapahtunut lähipiirissä. Muutama ihminen oli kuollut, mutta syytä ei kerrottu. Jälleen kynästä oli tullut kaipaavia sanoja paperille, toiveita ja odotuksia tulevasta. Se oli oikein hieno kirje Demelzan mielestä. Huomasi heti, että tässä kirjoitettiin jollekkin hyvinkin tärkeälle ihmiselle. Oli harmi, ettei enää kirjoitettu kirjeitä. Niissä tuntui olevan enemmän jonkinlaista voimaa. Sähköposti tuntui niin kylmältä ja kovalta. Viestiä tuijotettiin ruudulta, saamatta käsiin, ellei sitten tulostanut. "Keith kutsuu Wardaa elämänsä ensimmäiseksi ja ainoaksi rakkaudeksi, kuulostaa todella romanttiselta!" Dem hihkui ja nosti katseensa Trinityyn.

Rin hymyili hitusen pahoittelevaan sävyyn, kun Demelza totesi heidän lähteneen eri poluille. Niin, sinnehän nämä kaksi olivat lähteneet ja unohtaneet perimmäisen tehtävänsä; kirjeiden lajittelun. Nyt olisi siis hyvä hetki lajitella kirjeitä, ennen kuin ajatukset ja puheenaiheet lähtisivät jälleen sivuraiteille.

Pikkuneiti alkoi lajitella kirjeitä päivämäärän mukaan, niin kuin Demelza oli ehdottanut. Se oli hyvä idea, sillä he saisivat pian tietää, mikä kirje oli kirjoitettu ensimmäisenä ja mikä viimeisenä. Rin ei malttanut odottaa ensimmäistä kirjettä! Se varmasti hehkuisi hämmennystä ja tunteiden roihuntaa.
Nörtti havahtui, kun Dem alkoi jälleen puhua. Rinin kasvoille kohosi pieni ihastunut hymy, kun hän kuunteli, mitä Demelza oli saanut luetuksi. Ensimmäinen ja ainoa rakkaus. Miten kauniilta ja romanttiselta se oikesti kuulosti. Pikkuneitikin ajatteli rakkaudesta tuollaista; kun hän rakastuisi, hän rakastuisi ensimmäisen ja viimeisen kerran. Rin oli todellakin sitä mieltä, että hän ei voisi rakastua moneen kertaan, hänen sydämensä tulisi omistamaan vain yksi henkilö.
Ja nyt Rin eksyi ajattelemaan Mikhailia.

Rin pudisteli päätään saadakseen ajatuksensa jälleen hereille ja tyttö nyökkäsi ystävälleen.
"Keith on varmasti ollut täydellinen mies", tyttö sanoi huvittuneena ja hymyili iloisesti. Kyllä Rin olisi aivan myyty, jos Keithin kaltainen mies hänelle tuollaisia puhelisi.

//Nou hätä :--)

Rin nyökkäsi, kun Demelza kysyi, oliko hän valmiina. Rin päätti aloittaa lukemisen ensimmäisenä. Hän luki koko kirjeen ääneen ja huokaili välillä ihastuneena.
Miten hän tahtoikaan saada rakkauskirjeitä, jos ne oikeasti olivat näin romanttisia.

Pari tuntia myöhemmin.

Kirjeet oli jotenkuten koluttu läpi ja Demelzan lattia oli nyt täynnä avonaisia luettuja kirjeitä. Rinin pää oli pilvissä, sillä hän tunsi olevansa täynnä romantiikkamössöä tältä illalta. Jos hän lukisi edes yhdenkin kirjeen, kirjan tai katsoisi romanttisen elokuvan tai jonkun rakastuneen parin menoa, pikkuneiti kokisi luultavasti jonkin aivokuoleman. Vaikka hän romantiikkaa rakastikin yli kaiken, joskus se vain tulvi yli. Kuten nyt.
"Täytyy myöntää, että... Taidan olla hieman ihastunut Keithiin.." Rin mutisi haaveissaan ja hymyili iloisesti. Tyttösellä oli tapana ihastua kirjan hahmoihin, jos hahmoissa oli jotain todella kiinnostavaa. Herra Darcy, Jane Austenin Ylpeys ja Ennakkoluulo -kirjasta kuului myös tähän porukkaan, joista Rin aina salaa haaveili.

"Voi sua! Mä en, koska se on loppujen lopuksi mun sukulainen..." Demelza sanoi ja katsoi lattiaansa. Siinä oli heillä siivoamista. Vanhan aikaiset romantiikan rippeet pitkin pituuttaan. Tyttö venytteli käsiään istuma-asentosta ja pieni haukotus yllätti hänet. "Paljonkohan kello on..." hän mietti ääneen ja kohottautui polvilleen, että näki kirjahyllyssä olevan pienen kellon. Muutama tunti oli mennyt vilkauksessa, mutta hän ei oikeastaan muistanut monelta he olivat edes aloittaneet. "Sulla on varmaan jo kamala nälkä", Dem sanoi hymyillen ja alkaen kasata kirjeitä kokoon. Hän ehdotti, että he voisivat koota kirjeet yhteen ja mennä sitten syömään.

Demelzan noustessa seisomaan, hän irvisti ikävän näköisesti, koska hänen jalkansa olivat puutuneet kaikesta istumisesta. Hän ei ollut huomannut sitä aikaisemmin vaan vasta nyt. Aikoessaan mainita vielä jotain kirjeistä, Demelzan isä ilmestyi oviaukkoon. "Tytöt, tein lämpimiä leipiä à la Dominic, lisäksi on Demin lempisalaattia", hymyilevä mies sanoi ja käski heitä siirtymään keittiöön. Hän antoi isänsä mennä jo alas ja kääntyi Trinityn puoleen. "Ne leivät ei oo sitten mitään kamalan hienoja ja se salaatti on tonnikalapastasalaattia", selitettiin toiselle. Isän selitykset kuten 'à la Dominic' kuulosti ehkä hieman liian hienolta siihen mitä oli luvassa. Demelza naurahti vielä isälleen, ennen kuin astui ulos huoneesta.

Rin päätyi vain hymyilemään surkeasti kuullessaan Demelzan voivottelut. No joo, olihan tämä sinällään aika absurdia, että Rin ihastuisi kirjeiden kirjoittajaan, jota ei ollut koskaan nähnyt ja kyseinen henkilö taisi vielä olla kuollukin, että... Mutta minkä sille vilkkaalle mielikuvitukselle mahtoi.
"Nälkä", pikkuneiti toisti automaattisesti ja alkoi pohtia, oliko hänellä nälkä. Ensiksi tyttö muisteli, milloin viimeksi oli syönyt kunnon aterian. Siitä oli jo seitsemän tuntia.
Okei, nörtillä oli nälkä.
Rin nyökkäsi toisen ehdotukselle ja alkoi auttaa kirjeiden kasaamisessa. Näin he saisivat työn nopeammin tehtyä ja sitä nopeammin he pääsisivät syömään.

Brunette ei itse ehtinyt nousta, kun Demelzan isä oli jo ilmestynyt oviaukkoon ja mainitsi jotain lämpimistä leivistä ja salaatista. Rinin huulille syntyi iloinen hymy, kun hän ajatteli lämpimiä leipiä. Ne olivat joka kerta aina yhtä hyviä, ja Rin uskoi, että Demelzan isän leivät olisivat myös yhtä hyviä.
"Kuulostaa hyvältä", Rin totesi hymyillen, kun Dem oli tarkentanut salaatin sisältöä. Vasta nyt pikkuneiti nousi seisomaan, mutta joutui ensiksi oikomaan jalkojaan. Ei kannattaisi jatkossa istua samassa asennossa tuntia kauempaa, sillä nyt tuntui siltä, ettei Rin onnistuisi taittamaan jalkojaan. Se kuitenkin alkoi hiljanneen onnistua, jolloin Rin totesi mielessään olevansa valmiina siirtymään lämpimien leipien ja tonnikalapastasalaatin kimppuun.

// Oon lukenu koko päivän kotiopettajattaren romaania, tunkeutunu tähänkin tällainen lalalalaa x)

Yläkerrassa Demelza ei ollut vielä huomannut mitään. Mutta alakerrassa se tuoksu vastaanotti hänet ja hänen yökylävieraansa lämpimästi vastaan. Hän piti kotiaan kotoisana, nyt se tuntui vieläkin kotoisammalta, turvalliselta pieneltä talolta. Johtuiko se siitä, että päivä oli hävinnyt, oli tullut ilta ja eteisessä oli sytytetty pieni lipaston päällä seisova lamppu valaisemaan ohikulkijoita. Se oli hassua kyllä tytön lempilamppu, syystä, jota kutsuttiin muistoksi. Kuolleen äidin muisto.

Kirjeiden lukeminen oli hieman väsyttänyt Demiä, mutta nyt hän tunsi taas vilkkautta, iloisuutta ja siinä sivussa nälkää. Niin nälissään hän taisi olla, että silmissä näkyi pöytä katettuna jo ennen kuin tyttö sitä oikeasti edes näki. Pian Demelza sen kuitenkin näki edessään, astellessaan keittiöön. Hänen isänsä hääräili keittiössä, näyttäen aivan palvelijalta. Missä oli hänen laiska isänsä? Kuka oli kaapannut hänet ja vaihtanut toiseen? Tummahiuksinen osoitti paikkansa ystävälleen ja istui tätä vastapäätä. Heidän edessään oli se mitä Dominic oli luvannut, lämpimiä leipiä, juuri sitä Demin lempisalaatiksi kutsuttua sekä juomista.

"Isä, muistatko sä Keithin ja Warda-Jeanin?" Demelza kysyi isältään, joka edelleen näytti tekevän jotain Trinityn selän takana. Dem kertoi hänen ja Rinin penkoneen ullakkoa ja löytäneen kirjeitä. "Hämärästi, en oikeastaan" Dominic vastasi keskeyttämättä puuhaansa. Tyttö löi toiseen silmäyksen, kertomalla hiljaa, ettei hänen isästäänkään ollut hyötyä. Mutta ei se oikeasti haitannut, kaikki oleellinen oli löytynyt niistä kirjeistä. Ja ehkä jokin ulkopuolinen seikka voisi romuttaa täydellisen vaikutelman mikä niistä oli syntynyt. Kaadettuaan itselleen mehua, otettuaan lautaselle hieman salaattia ja yhden leivän Dem alkoi syömään. "Ootko jo niin väsynyt että haluaisit nukkumaan?" Dem kysyi vastapäätä istuvalta tummahiuksiselta hymyillen.

// Hehe :,D

Rin lähti uteliaana ja ehkä hieman nälkäisenäkin seuraamaan Demelzaa. Tyttö yritti jälleen sillä lyhyellä matkalla kohti keittiötä nähdä kaiken mahdollisen ystävänsä kodista. Eihän se toki ollut mahdollista, mutta kyllä pikkuneiti kaiken mahdollisen siltä matkalta pisti mieleensä.
Keittiöön saapuessa tyttö havahtui hyvään tuoksuun, mikä kantautui hänen nenäänsä. Kuin olisi ollut Susanin luona, Rinin toiseksi vanhimman sisaruksen luona. Susan osasi tehdä hyvää ruokaa, mikä vei aina kielen mennessään.

Nörttityttö istuutui paikalle, johon Demelza häntä viittoi. Rin veti tuolin kunnolla alleen ja alkoi katsella ihastellen pöydällä olevia ruokia. Leipiä, salaattia ja juomista. Mmm, miten Rin jo pitikään Demelzan isästä.
Dem otti isälle puheeksi kirjeissä olevat hahmot, mikä se vasta pikkuneidin kiinnostuksen herätti. Rin käänsi päätään niin, että pystyi näkemään Demelzan isän. Harmi, ettei toisen isästä ollut oikein hyötyä, sillä olisi ollut mielenkiintoista kuulla lisää Keithin ja Warda-Jeanin suhteesta. Täytyi siis tyytyä kirjeisiin.

Tyttö otti omalle lautaselleen leipää ja hiukan salaattia, jota alkoi ensimmäisenä haarukallaan suuhunsa pistää. Salaatti maistui hyvältä, Rin oikeastaan piti kaikenlaisista salaateista. Leipäkin, jota ensiksi haisteltiin, maistui todella hyvältä.
Pikkuneiti lopetti syömisensä siksi aikaa, kun Demelza kysyi häneltä nukkumaanmenemisestä. Tyttö pohti kysymystä hetken aikaa mielessään, oliko hän oikeastaan vielä väsynyt.
"No.. Tuota.." Rin aloitti mietteliäänä ja päätyi lopulta siihen tulokseen, että nukkuminen kuulosti oikein hyvältä idealta.
"Ehkä sitä jo hieman väsyttää", nörtti sanoi rehellisesti ja hymyili Demelzalle iloisesti. Jälleen pikkuneiti kävi iltapalansa kimppuun varsin mielellään.

"Kiitos leivistä ja salaatista, herra Ridge. Osaatte tehdä hyvää syötävää", Rin kiitti sitten kohteliaasti, kun oli saanut syötyä lautasensa tyhjäksi ja hymyili ystävällisesti Demelzan isälle. Tyttö oli ehtinyt syömään kaksi leipää ja pari kauhallista salaattia. Eipä ainakaan ollut enää nälkä.

Demelza piti leivistä, jotka olivat pienen lämmintyksen jälkeen entistä parempia. Tyttö vilkaisi ystäväänsä, jolle näytti onneksi myös maistuvan. Kuullessaan Trinityn epäröivän nukkumaan menosta, kuunteli Dem tarkkaavaisena mikä olisi vastaus. "Hienoa", sanottiin, vaikka mitä hienoa siinä edes oli? Sana oli tullut mieleen ja se oli sanottu. Ottaessaan lautaselle salaatti ja maistaessaan leipää, kysyttiin isältä missä varapatja oli. Demelza ei ollut muistanut tarkistaa sen olemassa oloa aamulla, niin kuin oli suunnitellut. Patjan he löytäisivät vaatehuoneesta, oli vastaus.

Leivän puolikas ja täysi salaattilautasellinen löysi paikkansa vielä Demin vatsasta. Haarukka ja veitsi laitettiin osoittamaan, että hän oli lopettanut syömisen. "Ole hyvä, toivottavasti maistui. Demi ei osannut oikein kertoa mistä pidät tai et pidä, joten otin varman päälle", Demelzan selitti ja naurahti lopuksi. Dem kiitti myös ja tarjoutui siivoamaan pöydän. Apua ei tyrmätty ja tyttö alkoi kantamaan tavaroita keittiön tasolle. "Mutta Trinity voi sillä aikaa mennä vaikka olohuoneeseen istumaan", Dominic käski tullessaan ottamaan pöydältä astioita. Vieraille kun ei saanut antaa mitään töitä.

Nopeasti oli keittiön pöytä tyhjä ja Demelza toivotti isälleen hyvää yötä, kun he menisivät nyt nukkumaan. "Mennäänkö sitten takaisin ylös?"

Rin päätyi vain hymyilemään ystävällisesti Demelzan isälle, minkä jälkeen tyttö nousi pöydästä. Demelza alkoi korjailla astioita, ja Rin olisi mielellään auttanut, mutta hänet käskettiin menemään olohuoneeseen istumaan. Pikkuneiti seisoi hetken aikaa avuttomana paikoillaan, kunnes lähti kiitosta mumisten olohuoneeseen.
Oli outoa, kun itse ei tarvinnut tehdä mitään. Täytyi vain... Olla.

Ei nörtti kauaa ehtinyt olohuoneessa oleskella, kun Demelza jo kysyi, menisivätkö he jo takaisin ylös. Rin nyökkäsi ja lähti Demelzan perässä yläkertaan.
"Dem.." Rin aloitti varovaisesti ja nosti katseensa portaikosta tyttöön.
"Voisinko minä... T-tuota.. Käydä suihkussa?" tyttö kysyi hiljaa ja odotti Demelzan vastausta. Aina täytyi lupa kysyä kaikkeen, jos oli jonkun luona vierailulla. Rin tahtoi olla hyväkäytöksinen, ja hänen luonteeseensa kyllä kuului myös jatkuva epävarmuus, mikä sai aikaan sen, että pikkuneiti saattoi välillä kysyä mitä typerimpiäkin kysymyksiä.
"Minulla on oma pyyhe."

Tavis katsahti taakseen kuullessaan nimensä mainittavan. Kukaan muu ei voinut sitä sanoa kuin Rin, tai muuten hän olisi kuullut omiaan. "Tietysti voit käydä suihkussa", vastattiin kirkkaasti ja tultiin nyt huoneeseen. Tyttö oli juuri kysymässä tarvitsisiko tuo pyyhettä tai jotain muuta, mutta Rin kertoikin sen ihan itse. "No, kylpyhuone löytyy alhaalta. Kun menet eteiseen, se on vasemmalla puolella olevan oven takana. Tulenko näyttämään sen vielä?" Dem varmisteli.

"Ja shampoota ja hoitoainetta plus muuta löytyy hyllystä, voit käyttää niitä mielin määrin", tyttö sanoi hymyillen. "Shampoo on esimerkiksi valmistettu luonnon raaka-aineista, mutta tuskin se haittaa?" sanottiin. Hän poimi lattialle jätetyt kirjeet maasta ja laittoi ne yhdelle kirjahyllylle. Dem mietti oliko hänellä vielä jotain informoitavaa asiaa, mutta mitään ei tullut mieleen. Sillä aikaa kun Trinity olisi suihkussa, hän voisi hakea patjan valmiiksi.