Full of happiness

Rin alkoi pudistaa päätään hölmönä, kun Demelza oli kysynyt, tiesikö Rin miksi kello oli juuri sen niminen. Mutta nörtiksi kun pikkuneiti klikitettiin, vastaus toisen kysymykseen ponnahtikin mieleen. Rin oli kuullut siskonsa kertovan sen hänelle, kun he olivat menneet sitä katsomaan.
"Siihen on kuulemma kaksi teoriaa. Ensimmäisen mukaan se sai kuulemma nimensä Lontoon julkisten rakennustöiden johtajan, Sir Benjamin Hallin, mukaan. Toisen teorian mukaan kello olisi nimetty sen ajan tunnetun nyrkkeilijän, Ben Cauntin, mukaan", pikkuneiti puhui sulavasti takeltelematta ja hämmentyi hieman itsekin sitä, miten hän oli pystynytkään puhumaan noin selvästi Demelzan kanssa. Ehkä Trinity alkoi pitää Demelzaa vaarattomana, ja siksi hän tunsi olonsa rennoksi toisen seurassa.

Rin kuunteli keskeyttämättä toisen sanomiset huolehtivista vanhemmista. Pikkuneiti oli samoilla tuntemuksilla Demin kanssa, vaikka vanhemmat kielsivätkin kaiken hauskapidon, he halusivat vain huolehtia lapsensa parasta. Epäreilulta se kyllä välillä tuntui, ei voinut vastaankaan väittää.
"Niin.. Olisi hienoa saada omien vanhempieni luottamus.." nörtti kuiskasi vahingossa ajatuksensa ääneen ja vaipui outoon horrostilaan miettiessään, miten vapaa hän olisikaan ilman vanhempien vahtivia silmiä.

Tyttö pudisti hitusen päätään herätäkseen horrostilastaan ja keskittyi kuuntelemaan Demelzaa taas vaihteeksi. Toisen kysymykseen Rin kohautti hitusen olkiaan.
"Molemmat yhtä tiukkia. En näe heidän juuri k-koskaan hymyilevän, ja ihmettelen sitä suuresti. He osaavat määräillä ja käskyttää, mutta... He haluavat minun vain selviytyvän elämästä ja sen tuomista vaikeuksista", tyttö puhui aralla äänellä ja mietti, oliko hän sanonut vanhemmistaan liiankin julmasti.

"Jännää, kumpikohan pitää paikkaansa?" Demelza mietti, hän muisti nyt jotain tiedoista mitä Trinity oli kertonut, mutta ei läheskään noin hyvin! Mutta niin, oliko kello nimetty rakennustöidenjohtajan vai nyrkkeilijän mukaan? Hän ei muistanut milloin Ben oli istutettu keskelle Lontoota, olisiko joku nyrkkeilijä siihen aikaan ollut niin suuri juttu, että ihan kello olisi nimetty. Tuskin nykyään mitään katuja suurempaa nimettiin julkkisten tai muuten tunnettujen mukaan. Tai ei sitä tiennyt mitä rahalla sai.
"Se rakennusjohtaja kuulostaa vakuuttavammalta", tyttö sanoi hetken miettimisen jälkeen. "Entä susta?"

Demelza katseli silmillään, ja kuunteli korvillaan Rinin hiljaisella äänellä sanottua asiaa. Hän ei ollut varma oliko tyttö halunnut sen kuultavaksi, vai oliko se mutinaa, joka piti sivuuttaa.
"Tuskin se luottamuspula tai se johtuu kuitenkaan susta", tahtoi tyttö sanoa. "Musta sä vaikutat tosi luotettavalta ja kiltiltä ihmiseltä. Sellaset on melkein loppu tästä maailmasta", hän sanoi hymyillen toiselle rohkaisevasti, niin kuin oli aina hymyillyt. Jokin toisella laittoi hänet hymyilemään extra rohkaisevasti.

Hetken päästä Rin avautui hieman lisää vanhemmistaan. Ihmiset saattoivat olla hymyilemättömiä, jos heillä oli paljon stressiä. Jos vaikka se johtui tytön vanhempien kohdalla siitä. Dem ei viitsinyt udella mitään.
"Mutta eivät he ihan kamalan tiukkia ole, kun päästivät sinut meille", ja tästä Demelza oli edelleen hyvin kiitollinen. "Niin ja sitten kun ollaan tarpeeksi isoja, ei meidän ole pakko todella heidän käskyjä", Dem sanoi todeten kuin jonkun vanhankin viisauden. "Muutetaan vaikka toiselle puolelle maapalloa ja hankitaan kymmenen koiraa ja aloitetaan ura show-alalta", tyttö listasi ja naurahti. Ei, hän ei olisi ehkä koskaan niin repäisevä, että tekisi jotain niin rajua. Ehkä tämä piristi toista ajattelemaan hyviä puolia, jotka olivat vasta tulossa. Dem nojasi tuolin selkänojaan, Trinityä katsellen.

"Onko sinulla vielä nälkä, haluaisitko vielä jotain?" tyttö kysyi parhaaseen mahdolliseen isäntätapaan.

Rin nyökkäsi Demelzan mielipiteestä siitä, kumpi hänen mielestään piti enemmän paikkansa.
"Niin minustakin", brunette sanoi ja hymyili iloisesti.

Seuraavat Demelzan ääneen sanotut sanat saivat pikkuneidin aivan häkeltyneeksi. Puna kohosi kasvoille äkillisesti ja tytön sydän pamppaili tuhatta ja sataa. Demin sanat olivat niin outoa, tuntemattomia. Riniä harvemmin kehuttiin tai kuvailtiin luotettavaksi ihmiseksi. Oikeastaan häntä ei koskaan oltu sanottu kiltiksi, vaikka kiltti tämä nörttityttö olikin. Mutta silti, kehut saivat aina yhtä saman reaktion aikaiseksi Rinissä.
"K-k-k-k-kiitos..." pikkuneiti sai kakistettua viimein vaikealta kuulostaneen sanan ja puna ei tuntunut tahtovan sitten millään poistua kasvoilta!

Rin purskahti hiljaiseen nauruun, kun Demelza ehdotti outoa ideaa. Koiria? Show-ala? Riniä ei kyllä näyttämölle saisi, ei sitten todellakaan saisi!
"Ehkä minä kuitenkin... Pitäisin matalaa profiilia", tyttö puhui viimein naurun seasta ja hymyili jälleen iloisesti. Rin pudisti päätään Demin kysymykselle.
"Kiitos, tämä riitti kyllä", tyttö kiitti kohteliaasti ja nappasi nopeasti uuden keksin suihinsa.

Demelza nauroi myös. "Matala profilikin on ihan hyvä juttu myös", tyttö sanoi ja katseli hymyilevää tyttöstä. Hetken aikaa Dem vain katseli kuin Rin mutusteli keksiään hiljaisuuden vallitessa. Se ei ollut sellainen vaivautunut hiljaisuus, jota ilmeni joskus puolituntemattomien ihmisten välillä. Silloin yleensä lohkaistiin jotain säästä.

"Tekisikö sun nyt jo mieli mennä ullakolle?" Dem kysyi. Hehän olivat suunitelleet tutkivansa heidän ullakkoa ja Rinille sieltä löytyisi jotain kotiin viemistä. Demelza otti valokuva-albumin pöydältä ja sulki sen. Sen jälkeen tyttö käveli olohuoneeseen ja laittoi sen mistä oli ottanutkin. Dem seisahtui hetkeksi olohuoneen pöydän luokse tarkastelemaan lehteä, jonka isä oli jättänyt avonaiseksi. Hän katsoi ympärilleen, ja mietti taas mihin ihmeeseen isä oli taas hävinnyt.
"Tuu katsomaan", Dem sanoi Rinille vilkaisten tätä, tutkiskellen lehden sivua katseellaan. Lehdessä oli juttu Astonista, ja eräs koulun oppilaista komeili sivunpituisen jutun kuvassa. Juttu taisi koskea viihtyisyyttä, kun otsikkokin kerran oli 'Kouluissa viihdytään aikaisempaa huonommin'. Kuvan henkilö taas ei näyttänyt yhtään siltä, että ei olisi viihtynyt koulussa. Hieno valkea hymy kasvoillaan. Dem istuutui sohvalle lukemaan hieman tarkemmin.

Trinity oli aivan kokonaan unohtanut sen perimmäisen tarkoituksen, mikä oli saanut hänet haluamaan tulla Demelzan luokse. Ullakko! Aivan!
"Joo!" pikkuneiti hihkaisi innoissaan ja hänen huulilleen syntyi ihastunut hymy. Mitä aarteita bruneten ullakolta voisikaan löytyä! Rin niin rakasti vanhoja tavaroita, joilla oli tunnearvoa. Voi, toivottavasti Demelzan ullakoilta löytyisi vanhoja kirjoja!

Nörtin unelmointi kuitenkin loppui heti, kun hän kuuli Demelzan kutsuvan häntä luokseen. Brunette pudisteli hitusen päätään ja ihmetteli, miten Demelza oli olohuoneeseen ehtinyt. Vastahan tyttö oli seissyt aivan hänen vieressään?
Pikkuneiti kuitenkin nousi ylös keittön tuolilta ja seurasi Demia olohuoneeseen istuutuen sitten toisen vierelle sohvalle. Suklaanruskeat silmät katselivat suurten pullopohjalasien takaa sivua, jota toinenkin näytti lukevan.
Taas lehdessä oli juttua heidän koulustaan, Aston Highista. Rin oli huomannut, että melkein joka viikko heidän koulustaan oli juttua lehdessä. Miksiköhän, olikohan jonkun oppilaan vanhemmista lehden päätoimittaja?
Rin tunnisti heti, kuka oppilas kuvassa oli.
"Miten jotkut ihmiset ovatkin niin kauniita.." tyttö mutisi ajatuksissaan katsoessaan Cherie Hayesin kuvaa lehdessä, Astonin pääsuosittua.

Hetken aikaa jo kerittyään lukea juttua, Rin tulikin viereen. Brunettekin tunnisti heti Cherien, kauniin blondin. Joskus Demelza oli inttänyt äidilleen, että tahtoi vaaleat hiukset, niinkuin oli kaikilla hienoilla barbi-nukeilla. Hänen äitinsä oli kuitenkin tokaissut, että Demin tummat hiukset sopivat hänelle, eikä hän tarvitsisi vaaleita hiuksia ollakseen yhtä nätti kuin barbie. Siitä asti hän oli pitänyt hiuksistaan, eikä ollut edes haikaillut muita värejä.
"Joillekkin vain sattuu hyvät geenit, ehkä onnea ja..." tyttö sanoi ja jäi katselemaan kuvaa. Hän olisi jatkanut sanomalla rahaa, mutta se ei tullutkaan ulos hänen suustaan. Sen jälkeen hän jatkoi jutun loppuun lukemista.

Dem oli valinnut journalismin valinnaisekseen, joten hän seurasi lehtijuttuja tiiviisti. Samalla siinä tuli seurattua hyvin maailman tapahtumia. Tässä juttussa kerrottiin kaupungin koulujen viihtyvyydestä ja miten sitä oli selvitetty kyselyin. Dem itse ei ollut ainakaan mihinkään kyselyyn osallistunut. Katsellessaan uudestaan kuvaa Hayesista, tyttö mietti ketkäköhän oli valittu siihen osallistumaan.
"Osallistuitko sä kyselyyn?" tyttö päätti kysyä Riniltä.

Tosiaan, jotkut vain saivat vanhemmiltaan hyvät geenit ja geenien lisäksi hyvää onnea. Niin, mikäs siinä sitten ollessa, jos näytti yhtä hyvältä kuin koulun suosittu nelikko. Voi, Rin oli jo liian monta kertaa haaveillut päivästä, jolloin hän astelisi kouluun kauniisti laitettuna ja kääntäisi jokaisen vastaantulijan katseen.
Mutta Rin, ujo ja sanoissaan takelteva tyttökö muka koskaan saisi tuollaista huomiota? Ehei, ei tulisi onnistumaan. Eikä Rin koskaan uskaltaisikaan, sillä hän oikeastaan kammoksui sitä, jos hänet huomattiin muiden joukosta.

Brunette pudisteli päätään Demelzan kysymykselle. Ei pikkuneiti yleensä osallistunut kyselyihin. Rin ei vain koskaan ollut ymmärtänyt niitä, eivätkä lopputulokseen välillä pitäneet ollenkaan paikkansa. Se vain oli tuurista kiinni, ketä haastatteli. Esimerkiksi Rin tiesi koulusta pari sellaista oppilasta, jotka inhosivat koulua. Mutta hän tiesi myös monia niitä, jotka viihtyivät koulussa.
"Entä sinä?" Rin esitti saman kysymyksen toiselle ja silmäili vielä hetken aikaa lehden sivua, kunnes oli lukenut tarpeeksi ja antoi katseensa vaellella olohuoneessa. Tosin ajatukset vaelsivat edelleen kauneudessa. Miltähän pikkuneiti näyttäisi kauniiksi laitettuna?

"En vastannut", Demin mielessä kävi ajatus, että jos tomitus olikin haastatellut vain kermalaisia. Niitä koulun kuuluisimpia ja hienoimpia. Ja kuviin laitettiin tietysti jonkun erittäin kauniin ihmisen kuva. Cheriestä tuli monille mieleen varmasti että "Astonissa on kauniita ihmisiä". Se olisi ollut positiivista mainosta koululle.

Demelza päätti olla koskematta lehteen ja antoi sen olla niin kuin se nyt oli. Demelza kääntyi Riniin päin sohvalla, esittäen saman kysymyksen kuin pöydän ääressä. "Joko mennään ullakolle?", tyttö hymyili ja nousi seisomaan sohvan vierelle kääntyen eteistä kohti.

Dem nousi askelmia kaksi kerrallaan ja oli nopeasti taas toisessa kerroksessa.
"Siellä saattaa olla sit hieman pölystä, että onko sulla nyt sellaset vaatteet jotka saa mennä likaisiksi?" Dem käveli eteenpäin käytävää pitkin ja vilkaisi välillä Trinityyn. Itse tyttö päätti tyytyä niihin vaatteisiin, jotka hänellä oli päällä. Kyllä pyykkikoneessa viimeistään lika lähtisi pois. Pian Dem oli tullut käytävän päähän ja veti katosta tulevasta narusta, jolloin 'salaiset' portaat tulivat alas. Tummahiuksinen oli hymyssäsuin ja katsoi ylhäällä katossa olevaa aukkoa. Tyttö viittasi Trinityä menemään ensin.

Rin päätyi vain nyökkäämään, kun brunette vastasi, ettei myöskään ollut vastannut kyselyyn. Ei se sinänsä tullut yllätyksenä, melko harva taisi vastailla kyselyihin. Ainakin näin pikkuneiti ajatteli asiasta.
Demin esittäessä jälleen ullakkokysymys ilmestyi nörtin kasvoille kirkas ilme, mikä tarkoitti ainoastaan sitä, että tyttö oli hyvin innoissaan ullakolle menemisestä.
"Joo!" henkäisi Trinityn innoissaan ja lähti seuraamaan Demelzaa yläkertaan.

Toisen esittäessä kysymys vaatteista laski tyttö katseensa vaatteisiinsa. Hetken aikaa niitä tutkailtuaan tyttö kohautti harteitaan ja katsahti taas Demelzaan.
"Ei minua haittaa, vaikka vaatteeni likaantuisivat. On minulla varavaatteet", Rin vastasi ja hymyili iloisesti. Olipa hyvä, että tyttö oli pakannut itselleen mukaan ylimääräisen paidan ja housut yövaatteiden lisäksi.

Äänetön, jännittynyt henkäisy karkasi pikkuneidin huulilta, kun portaat laskeutuivat hänen eteensä. Demelzan viitotetta Riniä menemään ensin ei tyttö kauaa paikoillaan seisonut. Pikkuneiti kapusi portaita pitkin ylös asti ja jäi odottamaan hämärälle ullakolle Demelzan tuloa.
Tämä oli niin jännittävää!

Trinityn kiivettyä turvallisesti portaita pitkin ylös, Demelza kiipesi perässä. Heti hänen tullessa, nenään osui ullakon haju, joka oli hieman tunkkainen. Tyttö käveli melkein sokkona etsien valokatkaisijaa seinältä ja napsautti sen päälle. Lamppu keskellä huonetta valaisi nyt heitä ja Demelza katseli ympärilleen.
"Mennään tänne", hän kehotti ja lähti kävelemään päätyä kohti, jossa oli pieni ikkuna. Isoja ja pieniä ruskeita pahvilaatikoita oli ympäriinsä, mutta niiden keskellä oli pieni käytävä, jota pitkin pystyi turvallisesti liikkumaan. Ilman vaaraa tavaroihin kompastumiselle.

Tyttö pysähtyi muutaman pahvilaatikon eteen, ja aukaisi yhden niistä.
"Tässä on ainakin jotain kirjoja", sisältä paljastui kirjojen kansia. "Ja täällä", tyttö pyörähti ympäri ja meni toiselle, hieman pienemmän pahvilaatikon luo ja aukaisi sen. Näky oli samanlainen kuin äsken, täynnä kirjoja.
"Niin ja voithan sä avata muitakin", tyttö hymyili ja mietti ympärillensä tutkaillen mihin olikaan viimeksi jäänyt. Vaatteet, niitä hän taisi katsella viimeksi. Jotain äidin ja isän vanhoja vaatteita, joita ei oltu raaskittu heittää pois. Mutta nyt oli kuitenkin korkea aika sille. Demelza polvistus lattialle ja avasi itselleen laatikon, jota oli ehtinyt tonkia vain osittain. Nyt hänellä tai heillä oli runsaasti aikaa tutustua ullakon aarteisiin.
"Niin ja älä pelästy jos näät rotan", tyttö sanoi naurahti.

Demelzakin pääsi viimein kipuamaan ullakolle pikkuruisen Trinityn seuraksi, joka pysytteli pimeässä aivan paikoillaan odottaen, milloin valo syttyisi ja paljastaisi ullakon salat.
Pian valot syttyivät ja Rin katseli uteliaana ympärilleen. Pahvilaatikoita oli siellä täällä, jotka herättivät entistä enemmän pikkuneidin mielenkiintoa. Mitent tyttö odottikaan sitä, että pääsisi tutkailemaan, mitä pahvilaatikot sisältäisivät.
Brunette lähti seuraamaan Demelzaa, kun tämä oli kehoittanut menemään päätyä kohti. Suklaanruskeat silmät haparoivat koko ajan ympärilleen, aivan kuin niillä ei olisi mitään päämäärää. Ja eihän niillä ollutkaan, tyttö vain katseli uteliaana ullakon antimia.

Rin pysähtyi Demelzan vierelle erään pahvilaation eteen, jossa Demin mukaan oli jotain kirjoja. Siellähän niitä olikin, ihan mukava pino. Tyttö otti käsiinsä päällimmäisen kirjan ja katseli sitä hetken aikaa. Tämä oli Hemingwayn teos 'Kenelle kellot soivat', jota pikkuneiti ei ollut lukenut, mutta oli kuullut siitä.
Tyttö nyökkäsi Demelzalle, joka oli antanut luvan availla muitakin laatikoita. Juuri nyt pikkuneiti oli vain niin hämmentynyt, että hän pystyi keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. Rin kävi läpi kaikki laatikossa olevat kirjat ja oli ottanut pari kirjaa sivuun, jotka häntä kiinnostivat. Ja niin tyttö kävi seuraavan kirjalaatikon kimppuun, tehden sille samoin kuten edelliselle. Jälleen pari kirjaa laskettiin sivuun ja nyt tyttö hakeutui seuraavan pahvilaatikon kimppuun.
"Rotan?" ehti Rin vain toistaa, kun jokin musta vilahti silmäkulmassa. Pikkuneiti säikähti, henkäisikin jopa, mutta nopeasti tyttö kokosi itsensä. Pahvilaatikko, joka pikkuneidin oli tarkoitus seuraavaksi katsahtaa, oltiin tönäisty epähuomiossa kumoon, kun mitä oletettavemmin rotta oli Rinin säikäyttänyt. Pahvilaatikon sisältä oli kaatunut lattialle ja tyttö kyykistyi.
"Oho", pikkuneiti henkäisi, kun hänelle selvisi, mitä laatikossa oli.
"Täällä on jotain... Lappuja?" Rin sanoi ääneen ja nosti yhden paperin käsiinsä. Hän ei ymmärtänyt ollenkaan, mitä paperiin oli kirjoitettu. Ei teksti ollut edes toista kieltä, se oli vain muuten vaikea selkoista.

//.. Hohoh, saat nyt ihan itse keksiä, mitä papereita noi on :,DDDD

Tyttö oli päässyt hyvään vauhtiin vaatteiden kanssa. Pahvilaatikoiden syövereistä, löytyi hauraita vaatteita, jotka menisivät rikki ensimmäisessä pesussa. Sellaiset piti heittää pois, ja suurin osa oli juuri sellaista tavaraa. Demelza nosti vaatteita ilmaan ja katsoi niitä ullakon lampun valossa. Värit olivat haalistuneet, elleivät ne olleet sen värisiä aikaisemminkin. Tyttö viikkasi yhteen kasaan ne vaatteeet joissa saattoi olla vielä potentiaalia pienellä muuntelulla ja toiseen ne, jotka eivät välttäneet roskista. Tummahiuksinen katseli ympärilleen, muistetellen, että oli unohtanut muovipussirullan johonkin. Dem kurottui ottamaan rullaa kahden pahvilaatikon välistä, kun kuuli Trinityn äänen.

Demelza nousi ylös lattialta, vaikka matka Rinin luo ei ollut pitkä, ei hän halunnut kerätä kaikkea pölyä housuihinsa. Kyykistyessään lähelle kaatunutta pahvilaatikkoa, otti tyttö myös yhden paperin kätensä. Kirjoitusta oli hankala lukea, koska se oli haalistunut ja käsiala ei ollut kovin selkeää. Se oli kirjoitettu kaunokirjaimin. "Mitäköhän nää on", kysyttiin ja otettiin toinenkin paperi käteen. Ne näyttivät siltä, kuin olisivat olleet kirjeitä, mutta ilman kirjekuoria. Dem käänsi ottamaansa paperia toisinpäin ja tarkasteli hieman isommalla kirjoitettua nimeä.
"Wa...War..da." tyttö yritti ottaa selvää nimestä. "Warda.. Jean", Dem sai luetuksi ja katsahti Riniin hymyillen, tietäen jotain.

"Tiedän kaksi Warda-Jeania. Mun isoisoäiti äidin puolelta ja pikkuserkku, mut sitä kutsutaan sen toisella nimellä", Dem kertoi ja katsahti lappusiin. "Niin ja Ophira, mun pikkuserkku on vasta 5-vuotias..." tyttö sanoi ja jäi miettimään tiesikö muita samannimisiä.

Rin näytti edelleen pöllämystyneeltä, kun Demelza oli tullut hänen vierelleen ja alkanut yrittää saada selvää oudoista papereista. Warda Jean? Miten hän liittyi näihin papereihin, mainittiinko tuo nimi jossain kohtaa papereissa?
Nörttityttö käänsi itsekin paperin ja huomasi tuon kyseisen nimen kirjoitettuna paperin toiselle puolelle taakse.

"Mutta mitä nämä... Ovat.." brunette mumisi enemmän itsekseen kuin ystävälleen ja tarkkaili yhä tiiviisti papereita ottaen samalla uuden paperin käsiinsä.
"Kirjeitä?" Rin kysyi ääneen ja katsahti Demelzaan hieman kulmiaan kurtistellen. Pikkuneiti ei mahtanut laukkaavalle mielikuvitukselleen mitään. Nyt hän jo ajatteli, että nämä kirjeet olisivat jonkin sortin rakkauskirjeitä, mutta... Eh, mitä ne tekivät Demelzan kotona, jos kerran kuuluisivat jollekulle toiselle?

"Kirjeitä ehkä, mutta mä en tiiä miks nää ei oo kirjekuorissa", Demelza kummasteli.
"Nää ois voinu olla mun äidin, jos Warda ois antanu nää sille", tyttö mietti ääneen käännelleen paperia puhuessaan isoisoäidistään. Asioita annettiin eteenpäin, ehkä nämäkin kirjeet oli annettu hänen äidilleen säilytettäväksi. Se olisi ollut järkevää, jos ne olivat olleet äidin kirjojen joukossa. Dem katsahti kaatunutta pahvilaatikkoa.
"Näätkö onko siellä nimeä, kenelle nää on?" kysyttiin Riniltä. Kirjeiden alussahan puhuteltiin kirjeen saajaa. Dem yritti tarkistella sitä omista papereistaan.


"Ihosi hehkuu kuin omena ja kevään puhtain toivo. Sydämeni seuraa heleää ääntä, joka kuiskaa nimeäsi jatkuvasti. Kuljen rauhassa vierelläsi, kannan sinua illan hämärässä ja odotan viipyvää suudelmaamme. Kun saan kartan, voimme olla yhtä ja täyttyä rakkaudesta, siitä mystisestä yhteenkuuluvuuden tunteesta..." luettiin paperista hieman haparoivin äänin.
"Ja tää jatkuu vielä, mutta en saa selvää", sanottiin ja katsottiin Trinityä hymyillen. Se oli kuulostanut todella imelälle.

Kirjeitä?
Rin kiinnitti nyt paremmin huomiota papereissa lukeviin teksteihin. Joissakin papereissa tekstit olivat haalistuneet hyvin ikävästi, mutta joistakin sai selvää. Pikkuneiti otti käsiinsä kirjeen, jossa teksti oli vielä ihan ymmärrettävän näköistä ja alkoi lukea sitä aivan alusta.
"Warda Jeanille, naiselle, joka on vienyt sydämeni", nörttityttö aloitti ja silmäili tekstiä. Hetken kuluttua pieni hämmentynyt puna kohosi tytön poskille.
"N-nämä ovat oikeasti rakkauskirjeitä!" pikkuneiti henkäisi ja katsahti Demelzaan ruskeat silmät pyöreiksi muuttuneina. Jälleen katse sitten laskettiin takaisin kirjeeseen, jonka nörtti luki huolella alusta loppuun. Teksti oli hyvin kaunista, huolella kirjoitettua. Jos pikkuneiti saisi tällaisiä kirjeitä, hän olisi aivan myyty kirjeen lähettäjälle. Olkoot minkä näköinen tahansa.

Kirje saatiin luettua loppuun ja Riniltä meni hetken aikaa ymmärtää, mitä nimikirjoituksessa luki.
"Rakkaudella Keith", brunette sanoi ääneen ja nosti katseensa takaisin Demelzaan.
"Onko Keith... Isoisäsi?" Rin kysyi varovaisesti, mutta erittäin uteliaana.
Miten pikkuneiti rakastikaan tällaisiä rakkaustarinoita! Oikeasti, aivan oikeita rakkauskirjeitä! Niihin harvemmin nykyään törmäsi.

"Jännittävää", Dem sanoi myös ihastuksissaan. Niin, kyllä ne taisivat rakkauskirjeitä olla. Siltä ainakin vahvasti vaikutti. Hän ei ollut ikinä nähnyt niitä, kukaan ei ollut puhunut niistä, ne olivat olleet laatikoissa vaikka kuinka kauan näkemättä päivänvaloa. Kukaan ei lukenut niitä uudestaan, ne olivat pala menneisyyttä, josta Demelza oli iloinen ja enemmänkin. Hän halusi varmasti tutkia löydöstä tarkemmin. Tyttö mietti hetken aikaa, Rinin kysyessä Keithistä. "Isoisoisä, joo" vastattiin hieman miettien. "Ja jos muistan oikein, hän kuoli keski-ikäisenä", tyttö lisäsi, hän oli kuullut miehestä puhuttavan kauan aikaa sitten.

"Onkohan näitä vielä enemmänkin jossain?" Dem mietti ja katsoi laatikkoon. Kirjoja siellä ainakin oli, ainoat irtonaiset paperit olivat lattialla. "No jos löydät niitä, niin viedään ne alakertaan kun lähdetään ja katsotaan jos niistä saisi enemmän irti" tavistyttö ehdotti hymyillen ja nousi ylös vaatteitaan puistellen. Hän meni takaisin oman vaatelaatikkonsa luo. Vaatteet olivat nimettömiä, mutta mekkoa jota hän katseli oli aivan äidin tyylinen. Se oli noin polveen asti ylettyvä, kankaassa oli vaaleanpunaisia ja -sinisiä kukkia. Mekon näkeminen ei itkettänyt, mutta sai tytön hieman haikealle mielelle. Löydetyt kirjeetkin saivat aikaan samaan tunteen.

Kuten Rin olikin epäillyt, Keith oli siis Demelzan isoisä. Ah, rakkaustarina pikkuneidin makuun!
Kuullessaan, että mies kuoli nuoressa iässä, ei nörtti voinut muuta kuin vain kuvitella tämän Wardan, Demelzan isoäidin, suuren surun. Miten hirveältä se mahtoikaan tuntua, kun joutui menettää jonkun, jota rakasti koko sydämestään.

Brunette havahtui ajatuksistaan, kun kuuli Demelzan mietteen. Rin alkoi kerätä papereita yhteen nivuskaan ja etsi samalla uusia papereita. Jos vaikka löytyisi lisää näitä rakkauskirjeitä, sillä Rin olisi ainakin aivan innoissaan niitä lukemassa.

Jonkin hetken kuluttua, kun Trinity oli etsiskellyt kirjeitä, hän löysi uuden laatikon, jossa oli kirjekuoria. Uteliaana pikkuneiti tarkisti heti, olivatko ne myös näitä rakkauskirjeitä, joita Rin ja Demelza olivat löytäneet.
"Minä löysin niitä lisää!" Rin henkäisi riemuissaan, kun luki yhden kirjekuoren sisällä ollutta kirjettä. Jep, sama Warda ja sama Keith.
Tyttö keräsi kirjekuoret ja kirjeet samaan nippuun. Sitten pikkuneiti könysi pystyyn ja odotti kädet täynnä kirjeitä sitä, että milloin he lähtisivät alas.

//ÄÄÄ, ihan surkeeta tekstiä taas vaihteeksi -__-'

// No worry! Ala- ja ylämäkiä on täälläkin

"Hienoa", Demelza hihkaisi toisen ilmoittaessa löydöistään. Kuinkahan monta niitä oli ja mitä ne sisälsivät? Tyttö laittoi kasaamansa vaatteet pussiin, mikä tarkoitti sitä, että ne saivat mennä kaatopaikalle. Loput, ehjät vaatteet laitettiin laatikkoon, jossa oli myytäväksi sopivia vaatteita. Tyttö oli tyyväinen, että oli edes yhden laatikon verran edistynyt ikuisuusprojektissa. Ei ullakon tyhjentämisellä ollut kiirettä, mutta Dem halusi saada nopeasti asiat valmiiksi.

Tavis nousi seisomaan ja katsoi housuja, johon oli tarttunut pölypallo jos toinenkin. Pienellä puistelulla ne saatiin pois, mutta noussut pöly sai Demelzan aivastamaan muutaman kerran putkeen. Aina tapahtui sama juttu. Tyhjentäminen kesti, koska tyttö ei voinut olla kovinkaan kauaa ylhäällä pölyn takia. Jos vain olisi voinut olla, homma olisi nopeammin hoidettu pois alta. Ehkä jokin hengitysnaamari olisi simppeli. "Mennään, sä voit mennä ensin alas", tyttö sanoi valmiille Rinille ja lähti kävelemään samaista käytävää kohti alasmenoaukkoa, jatkaen matkaansa lampun katkaisijalle.

// :,D

Rin lähti varovaisesti tallustelemaan kohti tikapuita, joista pääsisi alas. Brunette ei kuitenkaan voisi kivuta paperipinon kanssa yhtäaikaa alas, joten pikkuneiti laski paperipinon suuaukolle.
"Voitko tuota... Ojentaa paperit minulle, kun pääsen alas?" Rin kysyi sitten, kun oli kääntynyt Demelzaan päin ja asetti paperipinon lattialle suuaukon viereen.
Pikkuneiti alkoi kavuta tikkaita alas ja seisoi nyt viimeisimmällä puolalla (en tiiä, mikskä niitä välikköjä kutsutaan XDD), jotta ylettyisi ottamaan vastaan paperinippuja.

Nörttityttö oli edelleen hyvin innoissaan koko ullakkoreissusta. Olipa onni, että hän ja Demelza löysivät monia vuosia vanhoja rakkauskirjeitä. Rin kiittäisi vielä korkeampaa tahoa tästä mahdollisuudesta, että oli päässyt yökylään Demelzan luokse. Turhaa reissua tästä ei todellakaan tulisi.

Demelza napsaisi valot pois ja antoi avoinna luukun valon johdattaa luokseen turvallisesti.
"Toki", Dem vastasi ja kyykistyi ottaen käteensä Rinin kantamuksen. Hän huomasi, että siinä oli mukava pino kirjeitä tutkittavaksi. Ja niistä varmasti riitäisikin tutkimista kummallekkin, ainakin kirjeiden perusteella mitä he olivat lukeneet. Tytön pysähdettyä Dem ojensi kirjeitä Rinille ja saatuaan ne vastannotetuksi, alkoi Dem laskeutua.

Laskeuduttuaan varovasti alas, tyttö nosti portaita ylöspäin ja toisella kädellä veti narusta, joka sai ne nousemaan takaisin ylös viemättä tilaa. "Mä voisin ainakin mennä pesemään kädet" Demelza sanoi vilkaisten käsiiään, aukaisten oven portaiden läheltä. Vessassa oli tilaa wc-pytylle ja altaalle. Tyttö huuhtaisi nopeasti kätensä ja kuivasi ne valkoiseen pyyhkeeseen. "Mennäänkö vaikka mun huoneeseen katsomaan. Saadaan olla rauhassa ja levitettyä ne kunnolla", sanottiin ja tarkastettiin nopeasti ulkönäkö peilistä. Talo oli muutenkin hiljainen, joten oli ihan sama missä he olisivat olleet. Ruskeasilmäinen astui pois vessasta.

// hittausta, mutta tuskin haittasi <:

//Joo, ei haitannut ollenkaan :,DDD

Rin otti vastaan Demelzan antaman kirjepinon ja laskeutui turvallisesti tukevalle maaperälle. Tyttö asetti tukevasti käsiinsä, sillä pienikin kömmähdys, niin pikkuneiti saini pudotettua kaikki kirjeen lattialle. Rin oli hyvin altis onnettomuuksille ja pienille tapaturmille, ja oli ihme, että brunette oli tähänkin asti selvinnyt ilman haavoja.

Nörtti nyökkäsi Demelzan ehdotukselle hänen huoneeseen menosta, joten pikkuneiti meni sinne edeltä. Aluksi hän pelkäsi, ettei muistanut, mikä huoneista kuului Demelzalle, mutta ensimmäisellä yrityksellä huoneen löytäminen kuitenkin onnistui.
Rin asetti kirjeet lattialle ja levitti niitä hieman. Mutta silloin hän tietenkin onnistui telomaan itseään; hän sai paperihaavan etusormeensa erään paperin kulmasta. Pikkuneiti inahti hiljaa ja pisti sormenpään suuhunsa. Voi ei, nyt Rin joutuisi taas käyttämään hyväksi Demelzan vieraanvaraisuutta. Olipa tämä nyt noloa.
"M-minä... Sain haavan sormeeni", Rin selitti nolona Demelzalle ja oli punehtunut poskistaan.

Demelza tuli huoneensa ovelle, jonka lattialle toinen oli alkanut kirjeitä levitellä. Astuessaan sisään, huomasi tyttö kuinka sormi meni suuhun. "Näytä", Dem sanoi ja kumartui katselemaan sormenpäätä. Ei se ollut iso, tavallinen paperihaava. "Käyn hakemassa sulle laastarin" tyttö hymyili ja lähti alakerran kylpyhuoneeseen, jossa lääkekaappi oli. Pienen etsimisen jälkeen laastaripaketti löydettiin ja se vietiin takaisin ylös. Tummahiuksinen istui sängylle ja avasi paketin.

Laastareita oli monenlaisia, isompaa, pienempää, muutama pyöreä. Dem valitsi pienen laastarin, joka ei ollut kamalasti tiellä sormessa. "Kas noin", ojennettiin laastari tytön suuntaan. Paketti jätettiin lojumaan sängylle, ja siltä valuttiin alas lattialle. Hetken aikaa katseltuaan kirjeitä, tytölle tuli ajatus. "Jaettaisko nää ensin Wardan kirjeisiin ja Keithin kirjeisiin? Ja sitten jos pystytään erottamaan päivämäärä, lajiteltais ne sitten sen mukaan?" tyttö kysyi katsoen Trinityä.

Dem kuulosteli kuulevansa koiran haukuntaa pihalta, joten tyttö kampesi itsensä pystyyn ja käveli ikkunan luo. Hän jäi seisomaan katsellen takapihalle, jossa näki isänsä ja rouva, tai neidin oikeastaan, Paddingtonin. Noin kolmekymmentä vuotias yksinhuoltaja, jolla oli myös kolme Amerikan bulldogia. Koirat vetivät naista aina pitkin jalkakäytäviä. Demelza alkoi nauraa, kun eräs koirista oli alkanut nylkyttää isän jalkaa, eikä neiti saanut sitä millään pois. Hänkin oli ollut joskus koirien uhrina, eikä se ollut mitenkään hauskaa, mutta tyttö ei voinut olla naurahtamatta.

Rin näytti sormenpäätään Demelzalle ja hetkessä tyttö olikin jo lähtenyt huoneesta sanoen hakevansa laastarin. Pikkuneiti tuijotti hetken aikaa sormeaan ja pisti sen suuhunsa, kun verta oli taas ehtinyt jonkin verran sormenpäästä vuotaa.
Demelza ilmestyi takaisin huoneeseen ja pikkuneiti seurasi tätä sängylle, johon Dem oli istuutunut.
"Kiitos", nörtti kiitti ottaessaan laastasin bruneten kädestä ja irrotti laastarissa olevat paperit pois. Tyttö kietoi laastarin etusormensa ympärille ja pian kaikki oli taas hyvin. Ainakin hetken aikaa, ellei Rin sitten teloisi itseään uudemman kerran. Hän yrittäisi olla varovaisempi jatkossa.

"Joo, kuulostaa hyvältä idealta", Rin myötäili Demelzan ehdotusta ja istui lattialle polviensa päälle. Rin ehti vain yhden kirjeen napata käsiinsä ja tarkastella sitä, kun toinen tyttö jo nousikin ylös ja katsoi ulos ikkunasta. Mitähän siellä näkyi?
"Mitä siellä tapahtuu?" pikkuneiti kysyi ja ruskeat silmät tapittivat Demelzaa kiinnostuneina suurien linssien läpi.

"Isä sai koiran kimppuunsa", Demelza käänsi hetkeksi katseensa Riniin ja hymyili. Dem katsahti vielä ulos, joilloin yli-innokas koira oli saatu jo pois. Onneksi. "Se oli yks noista meidän naapurin koirista, olikohan ton nimi Peter?" tyttö mietti kävellen pois ikkunan luota. Koirat näyttivät samanlaisilta, mutta se joka intoutui lähempään kontaktiin yleensä, oli nimetty Peter Panin mukaan. Ja muut koirat olivat myös samaisen tarinan päähenkilöiden nimillä siunattu.

Tyttö käveli takaisin kirjeiden luo ja asettui Riniä vastapäätä lempiasentoonsa eli risti-istuntaan. Dem huiskaisi hiuksiaan pois edestä ja tarttui kirjeeseen. "Mihin me jäätiin", mutistiin ja kirjettä alettiin silmän räpäyksessä tutkia. Tämä oli paljon paremmin säilynyt, kun se, jonka hän luki ullakolla. Ehkä se johtui valosta, jota tulvi isosta ikkunasta. Tyttö yritti olla lukematta sen enempää kirjettä vaan katsoi kuka sen oli kirjoittanut. "Tän on kirjoittanu Warda", ruskeasilmäinen sanoi ääneen ja asetti sen lattialle.

"Olihan se laastari ihan hyvä?" Demelza tarkisti hymyillen ja otti uuden kirjeen käteen. Hänenkin pitäisi olla varovainen, ettei saisi samanlaista haavaa. Tosin heidän laastarit eivät olleet loppumassa, joten jos sellainen sattuikin tulemaan, siitä selviytyisi.

Koiran kimppuun? Oh, toivottavasti se ei ollut iso koira. Tosin Demelzan hymyily paljasti sen, ettei ollut mitään huolen aihetta, joten pikkuneitikin päätti hymyillä pienesti takaisin.
"Minä pidän koirista", Rin paljasti ja hymyili hieman rohkeammin.
"Oikeastaan pidän kaikista eläimistä", tyttö jatkoi ja hymyili vielä enemmän. Se oli totta, Rin rakasti eläimiä. Hän harmitteli sitä, ettei heillä koskaan ollut lemmikkejä, edes koiraa. Mutta aina, kun joku siskoista tai veljistä toi mukanaan oman lemmikkikoiransa, oli Rin aivan haltioissaan ja leikki koiran kanssa mahdollisimman paljon.

Pikkuneiti ryhtyi jälleen töihin, kun Demelza hieman muistutteli. Rinillä oli ollut kädessään yksi kirje, jota hän nyt alkoi paremmin tutkia.
"Keith", brunette totesi ja asetti tämän kirjeen Wardan kirjeen vierelle aloittaakseen siihen uuden pinon.
"Joo, on tämä. Kiitos", pikkuneiti vastasi laastarikysymykseen ja soi brunetelle kiitollisen hymyn.

Siinä Demelza ja Rin sitten kirjeitä lajittelivat, Wardan ja Keithin kirjeisiin. Rin tahtoi jo innolla päästä lukemaan näitä rakkauskirjeitä ja tahtoi huokailla ihastuksesta. Ehkä häntäkin joskus onnistaisi rakkaudessa, ehkä hän vielä jonain päivänä saisi olla näin kahdestaan Mikhailin kanssa...
Päätä pudistettiin ja ajatukset yritettiin saada eroon ihastuksen kohteesta. Se tosin oli helposti sanottu kuin tehty. Rin valahti punaiseksi ja yritti ajatella jotain muuta.

"Demelza..?" Rin aloitti varovaisesti ja lopetti kirjeiden lajittelemisen.
"S-saanko kysyä jotain h-henkilökohtaista?" tyttö kysyi kysymyksensä hiljaisella ja ujolla äänellä. Suklaanruskeat silmät katselivat toista ujosti suurien pullonpohjalasien takaa.