8 Simple Rules for Buying My Teenage Daughter

((Tuttu tai tuntematon, mukava tai vähemmän mukava. Kuka hyvänsä on tervetullut Spencerin seuraan :).))

”Me tarvitaan vielä joku mukaan... Hei, Spencer! Tuu pelaa meidän kanssa juomapeliä!” Shanen ääni kailotti yli musiikin ja sai Spencerin kääntämään katseensa poikaan, joka istui parin muun tyypin kanssa keittiönpöydän ääressä. Pöydälle oli ladottu Alias, Trivial Pursuit ja satunnaisia viinapulloja. Tyttö ei uskaltanut edes ajatella, millaisen pelin noista aineksista saisi keitettyä, joten hän tyytyi vain hymyilemään ja pudistamaan päätään. Edes Shanen koiranpentuilme ei saanut häntä muuttamaan mieltään.

Keskeytyksen takia tyttö ehti jo miltei unohtaa, minkä takia hän oli alunperin keittiöön saapunut. Vasta turhan keveältä tuntuva muovimuki toimi muistuttajana. Puikkelehtien humalaisten nuorten välissä, Spencer pääsi viimein kaljahanan luokse. Täytettyään mukinsa hän päätti luovia väljemmille vesille, eli olohuoneen puolelle. Ihmiset tuntuivat kuvittelevan juotavien loppuvan hetkenä minä hyvänsä ja notkuvan sen takia passissa keittiössä.

Spencer kipitti korkkareissaan sohvan luokse, istuutuen alas tarkastettuaan ensin, ettei kukaan ollut läikyttänyt mitään sohvatyynyille. Märkä läikkä pillifarkkujen persauksissa ei vastannut hänen käsitystään hauskasta jutusta. Huoneessa oli lämmin, vaikka asunnon kaikki ikkunat olivat auki. Vaihdellen mukia kädestä toiseen Spencer käänsi bleiserinsä hihoja ylemmäs. Juodut kaljat tuntuivat päässä, mutta eivät onneksi vielä siihen malliin, että hän olisi keksinyt loikata sohvapöydälle tanssimaan. Kovin montaa kaljaa hän ei enää tarvitsisi ennen kuin se tuntuisi vallan mahdottoman hyvältä idealta. Sen sijaan tässä kohtaa tuntui fiksulta tekstata jollekin. Uhriksi valikoitui William, jolle Spencer hetken harkinnan jälkeen päätti lähettää jotain pikkutuhmaa. Normaalisti tytölle ei olisi tullut mieleenkään lähettää moisia viestejä poikaystävälleen, joka tuntui vaivautuvan pelkästään moisten asioiden mainitsemisesta.
Kännykkä löytyi kenkien väriä myötäilevästä clutchista ja Spencer ryhtyi näpyttelemään viestiä, joka vaati yllättävän paljon keskittymistä. Kirjoittaminen vaati niinkin paljon, että hän nosti mukinsa käsinojalle voidakseen käyttää molempia peukaloitaan. Ehkä olisi pitänyt sittenkin soittaa, se ei ainakaan olisi ollut näin hankalaa.

// toivottavasti kelpaamme seuraksi. : D

Jaime parkkeerasi avolavansa kookkaalle autolle hieman liian pieneen rakoon ja toivoi ettei kukaan kolhisi hänen ylpeydenaihettaan poislähtiessään. Nuorukainen itse ei suunnitellut juovansa niin paljoa ettei pystyisi ajamaan autoaan turvallisesti takaisin kotiin, joten itsestään hän ei ollut huolissaan. Ehkä muutaman oluen hän voisi juoda, siinä kaikki.
Urheilija marssi kohti ulko-ovea, asunnosta kuulova mökä paljasti, että juhlat olivat olleet käynnissä jo jonkin aikaa. Jaime oli päättänyt lähteä mukaan viime hetkellä, hän oli istunut yksin kotona television edessä ja muistanut, että joku oli maininnut bileistä lähellä nuorukaisen kotia. Nuori mies oli päättänyt lopulta lähteä katsastamaan paikan, vaikkei juuri biletystuulella ollutkaan.

Astuttuaan sisään taloon hän oli heti saada jonkun korkokengillään vaarallisen näköisesti hoippuvan tytön syliinsä. Vältettyään humalaisen törmäyksen, Jaime marssi keittiöön etsimään juotavaa. Pian hän löysikin itselleen tölkillisen olutta ja siirtyi olohuoneeseen missä suurin osa muista juhlijoista vietti aikaansa.
Nuorukainen tarkasteli itseään kuin varmistuakseen ettei vain ollut lähtenyt kotoa olovaatteissaan. Hän oli pukeutunut siististi, mutta hyvin tavallisesti mustaan rentoon bleiseriin, valkoiseen printtipaitaan, vaaleisiin rispaantuneisiin farkkuihin ja valkoisiin tennareihin. Kaulassaan hänellä roikkui tavalliseen tapaansa painavahko risti ja ranteessa oli hopeinen rannekello.

Jaime silmäili huonetta yrittäen etsiä jotakuta edes jokseenkin selvänä olevaa ihmistä juttuseuraksi. Harmikseen hän huomasi, ettei juuri sellaisia löytynyt, joten nuorukainen kääntyi ympäri ja aikoi suunnata takaisin keittiöön, kun hän huomasi sohvalla istuvan vaalean tytön joka näytti naputtelevan vimmatusti tekstiviestiä. Jos tämä pystyi kirjoittamaan tekstaria, hän ei silloin voinut olla kovinkaan kännissä.
"Moi, saanko istua tähän?" Jaime kysyi ystävällisesti käveltyään sohvan luokse. Poika istuutui jo ennen kuin kuuli tytöltä vastausta, mutta kääntyi heti katsomaan vaaleaverikköä hieman pahoittelevasti hymyillen.
"Sano vaan jos häiritsen", nuorukainen lisäsi ja hörppäsi kulauksen oluestaan.

((Yayy, todellakin kelpaatte :).))


Spencer nosti katseensa kännykästään ja kohdisti sen puhujaan. ”Joo, kyllä siihen sopii,” tyttö sanoi, huiskauttaen kättään sen verran huolettomassa kaaressa, että oli hyvä että hän oli laskenut kaljansa turvaan käsinojalle; muussa tapauksessa lähellä olevat ihmiset olisivat saaneet kaljakylvyn. Huomio kääntyi hetkeksi viereen istahtaneesta nuorukaisesta kännykkään, jota tyttö tuijotti odottavasti. Vastausta viestiin ei herunut sen kymmenen sekunnin aikana, jonka Spencer jaksoi tuijottaa puhelimen pimeää näyttöä ja tuhahtaen hän heitti puhelimen laukkuunsa.

”Joo,” Spencer sanoi jo toistamiseen. ”Siis mä sanon, jos sä häiritset, mitä sä et ainakaan tällä hetkellä tee,” tyttö tähdensi ja hapuili oman oluensa käsinojalta. Silmät siristyivät aavistuksen hänen tarkastellessaan viereen parkkeeranneen nuorukaisen profiilia. ”Sähän pelaat Aston High'n jalkapallojoukkueessa,” Spencer totesi. Will oli ennen raahannut hänet katsomaan jalkapallo-otteluita ja ajanmittaan hän oli oppinut pitämään lajista, vaikka aluksi se oli tuntunut vain järjettömältä rymistelyltä. Nykyään Will oli niiiiiiin kiireinen opintojensa kanssa, ettei tämä tuntunut ehtivän minnekään muualle kuin luennoille. Spencerin mieli synkkeni aavistuksen ja hänen olisi tehnyt mieli tarkastaa puhelimensa, mutta päättäväisesti tyttö työnsi synkeät ajatukset sivuun. Ei hän ollut tänne murehtimaan tylsää poikaystäväänsä.

”Ihme ettei naapurit ole vielä valittaneet melusta,” tyttö totesi, tai oikeastaan lähinnä huusi musiikin ja muun mekkalan ylitse. ”Sen takia mä en pidä ikinä bileitä kotona, kun poliisit tulee sinne kuitenkin jossain vaiheessa,” hän virnisti. ”Eikä mua huvita siivota niitä sotkuja.” Spencer ei edes uskaltanut ajatella, miltä heidän talonsa olisi näyttänyt moisten bileiden jälkeen.

”Hukkasitko sä kaveris jonnekin?” Tässä tungoksessa se ei ollut edes mikään ihme. Spencerkin oli onnistunut kadottamaan ystävänsä jo aikoja sitten, eikä hän jaksanut lähteä kiertelemään ympäriinsä tämän perässä.

// töks .__.

"Okei, hyvä", Jaime hymyili tytölle saatuaan suostumuksen istahtaa sohvalle. Nuorukainen oli jo melkein odottanut keskittyneesti kännykkäänsä räpläävältä tytöltä kieltävää vastausta, mutta pojan yllätykseksi tyttö laittoikin kännykkänsä pois ja alkoi puhua hänelle.
"Joo, pelaan. Ootko käyny kattomassa matseja?" urheilija kysyi ja katsoi tyttöä kiinnostuneena. Tämä ei näyttänyt ainakaan olevan kukaan cheerleaderjoukkueesta, joten todennäköisesti tyttö oli joskus ollut katsomossa. Monethan olivat joskus käyneet satunnaista ottelua seuraamassa, mutta ei kaikille yksittäiset pelaajat jääneet mieleen, kaikenlisäksi Jaime ei ollut joukkueen näkyvimpiä pelaajia, joten ei häntä aina ihmiset tunnistaneet. Tyttö oli todennäköisesti katsonut useammankin ottelun.

"Kenen bileet nää oikeastaan on, mahdanko edes tuntea tyyppiä?" Jaime kysyi hieman nolostuneena. Hän ei ollut ottanut selvää kenen kotiin oli tullut, ehkä niin olisi pitänyt tehdä, ettei olisi vaikuttanut täydelliseltä toopelta joutuessaan kysymään bileiden järjestäjästä.
Ei hän ollut sellainen ihminen joka vältteli bileissä käyntiä, mutta ei hän ollut mikään bilehilekään. Mieluummin hän kuitenkin teki jotain muuta kuin juhli joka viikonloppu. Alkoholista hän kyllä piti jonkin verran, mutta ei kovasta kännäilystä eikä krapulasta. Silloin tällöin bileissä piipahtaminen oli ihan jees, kunhan hänellä oli mielekästä seuraa ja todellakin jotain muuta tekemistä kuin jatkuvaa juomista.

"En hukannu, itseasiassa tulin yksin. Ihan vaan kattomaan josko näkisin jonkun tutun jonka kanssa hengailla, mulla ei oikein ollut mitään erikoista tänään", Jaime vastasi tytön kysymykseen ja tunsi itsensä entistäkin typerämmäksi. Kuka oikein lähtee bileisiin ilman seuraa?
"Yleensä kyllä otan jonkun mukaan lähtiessäni", hän lisäsi hymyillen hieman vaivaantuneena.
"Oon muuten Jaime", nuorukainen esitteli itsensä saadakseen jotain muuta puhuttavaa. Ehkä tyttö kertoisi oman nimensä ja Jaime voisi jopa tunnistaa tämän, sillä nyt hänellä ei ollut harmainta haisuakaan kuka tämä vaalea neiti oli, vaikka todennäköisesti tyttö kävi samaa koulua hänen kanssaan.

”Jokusen,” Spencer hymähti. Monet hänen ystävistään eivät ymmärtäneet tytön intoa käydä katsomassa matseja, vaikka Will ei ollut mukana. Nämä itse kun menivät vain siinä tapauksessa, jos heidän poikaystävänsä vaativat sitä tai pelasivat joukkueessa. ”Ootko sä pelannut kauan?”

Kysymys sai Spencerin vilkaisemaan ympärilleen, aivan kuin toivoen löytävänsä vastauksen sillä tapaa. Totuus oli nimittäin se, ettei hänkään tiennyt kenen kotiin oli saapunut. ”Mulla ei ole mitään käsitystä,” tyttö tunnusti. Oli hän varmasti kuullut tyypin nimen jossain vaiheessa, mutta se ei ollut jäänyt mieleen. ”Kai se itse tietää, että sen talossa bailataan.” Se vasta hauskaa olisikin, kun tulisi matkalta kotiin ja saisi todeta talonsa kokeneen varsin karun kohtalon juhlivien teinien toimesta.

”Kai sitä voisi huonomminkin iltansa viettää,” tyttö tuumasi. Hänkään ei varsinaisesti laukannut joka viikonloppu bileissä, ne olivat ennemmin keino rentoutua välillä kunnolla. Harvakseltaan juopotteleminen aiheutti tosin sen, että Spencer joi enemmän kuin tarpeeksi. Siitä sai sitten seuraavana päivänä kärsiä krapulan ja muistikatkosten merkeissä. ”Tueksi ja turvaksi? Vai makutuomariksi?” Spencer tiedusteli virnistäen. Yksin oli kieltämättä hieman tylsää lähteä minnekään, mutta usein tällaisista bileistä löytyi ainakin joku tuttava.

”Spencer,” hän esitteli itsensä, ojentaen jo kätensä Jaimeksi esittäytynyttä nuorukaista kohti. Ele jäi kesken tytön tyrkätessä polvelleen kiikkerästi asettamaansa pahvimukia, joka sisältöineen kierähti sohvalle. Nahkasohva ei tietenkään suostunut imaisemaan nestettä itseensä yhtä tehokkaasti kuin kankainen olisi imaissut, ja olut levisi ympäriinsä. Kauhistuneesti äännähtäen Spencer loikkasi ylös, horjahtaen saman tien miltei nurin. Kalja oli kastellut lähes kokonaan hänen housunsa takareiden kohdalta. "Voi ei," Spencer uikutti, koskettaen surkeana kaljalänttiä. Hän olikin kaivannut itseensä mukavaa kaljan lemahdusta.

Surkeutensa keskeltä Spencer muisti Jaimen, joka oli myös istunut sohvalla. Tyttö käänsi katseensa nuorukaiseen, pudistaen pahoittelevasti päätään. "Sori jos sä kastuit." Oli varmaan turhaa edes mainita, ettei hän ollut tehnyt sitä tahallaan. Kukapa nyt olisi halunnut roiskia alkoholia päälleen ja siinä sivussa muidenkin vaatteille.

"Oon pelannut jalkapalloa melkein niin kauan ku voin muistaa! Alotin joskus kuusvuotiaana junnujoukkueessa", Jaime hymyili, olihan hän harrastanut monia muitakin urheilulajeja, mutta jalkapallo oli säilynyt aina hänellä ehdottomana ykkösenä.
"Käytkö sä kattomassa matseja yksinäs, kaveriporukalla, poikaystävän kanssa...?" nuorukainen uteli tytöltä. Niin kuin hän oli hetki sitten mielessään todennut, aika harva tyttö päätyi katsomoon varsinkaan yksin, ellei sitten sattunut olemaan kuollettavan rakastunut johonkin pelaajista.

"Ihan totta? Ehkä mun ei sitten tarttekaan tuntea itteäni ihan niin tyhmäksi kun äsken tunsin", Jaime naurahti kuultuaan, ettei edes tämä vaalea tyttö tietänyt kenen kodissa parhaillaan vietti iltaansa.
"Enkä nyt tarkoittanut että sä olisit tyhmä", hän kiirehti korjaamaan sanojaan ennen kuin tyttö loukkaantuisi, nuori mies ei tarkoittanut sanojaan ikävinä.
"Voishan sitä viettää iltansa pelaamalla jotain maahisentappopeliä", Jaime virnisti ja pyöräytti silmiään muistaessaan miten innoissaan hänen sisarensa oli ollut Luken, heidän velipuolensa naurettavasta maahispelistä. Tyttö todellakin yritti tehdä vaikutuksen heidän uuteen perheenjäseneensä. Nuorukaisen hymy hyytyi hieman kun hän tajusi, ettei vieressä istuvalla vaaleaveriköllä tuskin ollut hajuakaan mistä hän oikein puhui.
"Vähän kumpaakin... Mä tosin yleensä oon meidän porukassa se tuki ja turva, joudun kärräämään kaatokännissä olevia joukkuekavereita kottikärryillä kotiin ku ne ei jaksa edes nousta itse autoon", nuorukainen vitsaili, olihan jutussa osa tottakin, hän useimmiten oli se, joka toppuutteli muiden juomista ja yritti saada muut kotiin ennen kuin simahtivat jonkun tuntemattoman asuntoon.

Spencerin esiteltyä itsensä nuorukaisen päässä alkoi raksuttaa. Hän oli sittenkin tainnut joskus tavata tämän! Ehkäpä heillä oli samoja tunteja? Ennen kuin Jaime ehti kysyä Spenceriltä oliko tämä kenties samalla luokka-asteella hänen kanssaan Aston High'ssa, sohvalle levisi kaljatulva joka ylsi urheilijankin housuille asti.
"Hitto!" Jaime ulvahti hypäten pystyyn lähes välittömästi Spencerin jälkeen. Pienen tarkastuksen jälkeen hän havaitsi, että olut oli jättänyt pienen märän lähtin hänen housuihinsa lähelle takataskua.
Katsoessaan selkeästi surkeana olevaa tyttöä, Jaimen kasvoille nousi pieni lohduttava hymy.
"Eipä se mitään, en ainakaan kokonaan kastunut!" hän naurahti ja vilkaisi tytön farkkuja, ne olivat selvästi vielä kastuneemmat kuin hänen omansa. Nuorukaista ärsytti, että hän oli valinnut tälle illalle jalkaansa yhdet vaaleimmista farkuistaan, nyt muutkin näkivät että hänenkin housunsa olivat kastuneet. Onneksi läikkä oli sen verran sivussa, ettei kukaan tulisi epäilleeksi että hän oli kännipäissään laskenut alleen.
"Pitäiskö sun yrittää löytää jostain jotain kuivempaa päälle...?" urheilija tiedusteli Spenceriltä. Hieman ikävä tytön oli kotiinkaan juhlista lähteä, vain siksi että oli onnistunut läikyttämään oluensa, mutta tuskin vaaleaverikkö oli mukanaankaan tuonut vaihtohousuja onnettomuuden varalta.

”Ei varmaan tarvii siis kysyä, mitä sä haluaisit tehdä tulevaisuudessa,” Spencer virnisti. Monet pyrkivät yliopistoihin urheilustipendien turvin, mutta luonnollisesti niitä ei voinut kaikille riittää. Jaimella voisi olla hyväkin sauma, sillä ainakin Spencerin muistin mukaan tämä hoiti osuutensa kentällä varsin hyvin. Sitähän hän ei tosin tiennyt, oliko toisella edes kiinnostusta hakeutua yliopistoon opiskelemaan. ”Yleensä kavereitten kanssa tai yksin. Mä huudan niin lujaa, ettei kukaan halua lähteä mun kanssa toista kertaa,” tyttö hymähti. Hän ei katsonut varsinaisesti valehtelevansa, sillä eihän Will ollut tosiaan näyttäytynyt matseissa hetkeen hänen kanssaan.

Spencer ei ollut varma, oliko maahisentappopeli jokin tietokonepeli tai vastaava, vai kiertoilmaus jollekin aivan muulle. Tyttö päätti tukeutua siihen ajatukseen, että se tosiaan tarkoitti oikeaa peliä eikä esimerkiksi huorissakäymistä. ”Sun pitää kokeilla joskus miten ne reagoi, jos sä oletkin se, joka on pahimmassa kännissä,” tyttö vastasi leikillään. ”Tai viet ne jonnekin ihan randomiin paikkaan, josta herätä. Koulun roskakatokseen tai Mäkkärin parkkipaikalle.”

Jaime sentään välttyi enimmiltä kaljoilta, siinä missä Spencer oli tahtomattaan joutunut leikkimään tiskirättiä. Sen siitä sai, kun yritti humalassa jotain känniakrobatioita. ”Mä en varsinaisesti osannut varautua mihinkään tällaiseen,” tyttö naurahti ilottomasti, heilauttaen samalla pientä laukkuaan sen merkiksi, ettei sieltä tosiaan putkahtaisi vaihtohousuja. Spencer punnitsi vaihtoehtoja mielessään. Hän voisi joko yrittää löytää bileidenjärjestäjän ja kysyä tältä tämän siskon/äidin/omia vaatteita lainaksi, mutta se tuntui ihan liian omituiselta jo pelkkänä ajatuksena, kun otti huomioon ettei hän edes tuntenut kyseistä ihmistä. Vaihtoehdoiksi jäi joko lähteä kotiin tai yrittää kuivata housut. ”Tiedätkö sä missä täällä on vessa? Mä kokeilen kuivata nää hiustenkuivaajalla,” Spencer julisti päättäväisesti. Ainakin se toimisi paremmin kuin farkkujen survominen mikroon. ”Sä voisit samalla kuivata ittesi,” tyttö tuumasi ja nyökkäsi kohti Jaimen housuja.

”Ainakaan sä et tällä kertaa joutunut pelkästään vahtimaan kavereitasi, vaan pääsit samalla reissulla kylpyyn,” hän naurahti aavistuksen vaivaantuneesti.

"No, futis on mulle ihan elintärkeetä ja haluun pelata sitä pitkään, mutta kyllä mulla muitakin suunnitelmia on", Jaime hymyili, hän tiesi, että vaikka pelaisikin ammatikseen jalkapalloa joitakin vuosia, hänellä tarvitsisi silti olla toinenkin ammatti, loukkaantumisten ja sellaisten varalle. Muutenkaan hän ei uskonut pelaavansa koko ikäänsä jalkapalloa. Lain parissa työskenteleminen kiinnosti häntä jonkin verran ja suunnitelmissa olikin tulevaisuudessa opiskella alaa.
"Vaikea kuvitella että susta lähtisi kovinkaan iso ääni", urheilija naurahti leikkisästi. Kyllähän ihmiset ulvoivat katsomossa kuin viimeistä päivää, toisaalta se oli kannustavaa ja toisaalta häiritsevää, huonon pelipäivän sattuessa ihmisten huudot ärsyttivät Jaimea suunnattomasti, eihän katsojien ulvonta yleensä auttanut suuntaan tai toiseen. Voitonhuumassa katsomon ihmisten hurraamiset taas tuntuivat mahtavilta, iloiset onnittelut hyvästä pelistä vielä ottelua seuraavina päivinäkin olivat ihan mukavia.

"Mä oon aika harvoin kännissä, ainakaan niin pahassa että tarvitsisin muiden apua", Jaime sanoi tytölle. Nuorukainen olikin tarkka juomisestaan, hän harvoin antoi itselleen luvan juoda niin paljon että järki pääsi sumentumaan. Muutaman oluen hän kyllä otti oikein mielellään, mutta kännissä örveltäminen oli hänen mielestään niin noloa, ettei hän päästänyt itseeän siihen tilanteeseen kuin aivan erikoistapauksissa.
"Veinkin kerran pojat meidän joukkueen bussilla valmentajan takapihalle... Oli pojilla kiire nousta aamulla kun vihanen koutsi tuli kysymään että mitä täällä makoillaan", Jaime naurahti ja muisteli tilannetta, hän oli vienyt osan joukkueestaan ja muutaman muun ystävänsä valmentajan luvalla tämän takapihalle. Pojat eivät kuitenkaan tienneet, että valmentaja oli ollut mukana jutussa.

"Joo, tiedän. Se on tuolla ulko-oven lähellä", Jaime nyökkäsi kohti eteistä. Housujen hiustenkuivaajalla kuivaaminen kuulosti nuoren miehen korviin hieman oudolta, mutta kai se olisi ihan tepsivä kikka.
"Näin siellä tosin vain yhden vessan, ehkä mä lähden etsimään toista yläkerrasta ja yritän löytää toisen hiustenkuivaajankin..." urheilija hymähti ja yritti kuvitella itseään puhaltamassa hiustenkuivaajalla takamukseensa. Ehkäpä hän tyytyisi leyhyttelemään housujaan ja palaamaan sitten takaisin jonnekin istuskelemaan.
"Niimpä, aina vaan paranee", Spencerin letkautukselle naurahdettiin.

Spencer nauroi Jaimen tarinalle. ”Mä olisin halunnut olla näkemässä niiden ilmeet,” hän virnisti. Siinä oli tosiaan hyvä syy olla juomatta itseään sammumispisteeseen. Herääminen aamulla jonkun pihasta tai vaihtoehtoisesti naama permanent tussilla sotkettuna. Kieltämättä hänkin oli joskus osallistunut sammahtaneiden kavereidensa naaman koristelemiseen, mutta sen verran sydäntä hänellä oli, että ennen sitä oli varmistettu tussin todella irtoavan ihosta pelkällä vedellä.

Katse kävi eteisen suunnassa, aivan kuin tyttö olisi halunnut varmistaa heidän tosiaan puhuvan samasta paikasta. Turhaahan se oli, talosta kun tuskin löytyi kovin montaa eteiseksi luokiteltavaa tilaa. ”Okei, kiitti.” Kun edes bleiserin alla oleva toppi olisi ollut niin pitkä, että se olisi mennyt minimekosta, niin hän olisi voinut viedä housunsa jonnekin kuivumaan ja jatkaa juhlimista. Toppi oli kuitenkin sen mittainen, että hän olisi näyttänyt vain rivolta heiluessaan puolet pakaroista paljastavassa ”mekossa”.

”Voisitko sä tulla auttamaan? Mä nimittäin saattaisin tarvita ylimääräistä käsiparia,” tyttö kysäisi, kuroteltuaan ensin kaulaansa nähdäkseen kunnolla kuinka leveälle läikkä ulottui. Hän niksauttaisi vain niskansa ja selkänsä tällä tavalla. ”Tai anna olla, mä olen terrorisoinut sun iltaasi jo ihan tarpeeksi,” Spencer sanoi ja heilautti kättään sanojen vakuudeksi. Samalla hän oli vähällä tintata jotain heidän ohitseen kulkevaa poikaa suoraan naamaan. ”Sori,” tyttö mutisi tämän mulkoillessa häntä murhaavasti.

”En mä normaalisti ole näin tapaturma-altis,” hän sanoi Jaimelle. Välillä vain oli niitä päiviä, kun tavarat eivät pysyneet käsissä ja autolla ajaminen tuntui ylivoimaisen haasteelliselta. Silloin olisi vain kannattanut pysytellä turvassa omassa sängyssään eikä lähteä riekkumaan ihmisten ilmoille.

"Pojat oli mulle pari päivää aika vihasia sen jälkeen. Mutta kyllä ne siitä leppyi, odotan vaan millon mulle kostetaan", nuorukainen virnisti. Jaimelta oli jo kerran vohkittu pyyhe sillä aikaa kun hän oli ollut suihkussa. Hän oli joutunut hiipimään ilman vaatteita käytävällä voidakseen hakea varapyyhkeen välinevarastosta, onneksi kukaan ei ollut juuri silloin sattunut olemaan käytävällä. Pahempi kosto oli todennäköisesti luvassa.

Jaime ihmetteli hetken Spencerin pyyntöä auttamisesta, ei kai hän voisi tytön kanssa mennä samaan vessaan ilman että muissa juhlijoissa heräisi epäilyksiä...? Mutta kyllähän hän auttaisi tyttöä, jos tämä kerran halusi.
"Voin mä kyllä auttaa", urheilija sanoi hymyillen. Ei hän ollut ihan varma mitä hän edes voisi tehdä, mutta jos Spencer oli sitä mieltä että hänestä oli hyötyä...
"Tosin voi kyllä olla, että kaikki muut juhlijat luulee että me mennään tekemään sinne vessaan jotain ihan muuta", Jaime naurahti, häntäkin oli jo valheellisesti paritettu ties kenelle, poika ei enää jaksanut edes pysyä tyttöjen juoruissa mukana.
"Älä murehdi, kaikille niitä vahinkoja sattuu", nuorukainen sanoi kannustavasti Spencerille. Eihän juoman kaataminen nyt maailmanloppu ollut, sitähän tapahtui kaikille.

Jaime vilkuili ympärilleen josko näkisi jonkun cheerleaderin tai muun innokkaan juoruilijan tuijottavan heitä kuin odottaen, että jotain tapahtuisi. Ainahan sitä jotain odotettiin jos tyttö ja poika keskustelivat kahdestaan, vaikkei minkäännäköisestä säädöstä ollutkaan kyse.
Pienen matkan päässä takan vieressä pienikokoinen tyttö vilkaisi heitä aina välillä, mutta Jaime totesi, ettei tyttö ainakaan kyseiseltä olinpaikaltaan näkisi vessan ovelle, eikä siis voisi aloittaa perättömiä huhuja.
"Mennään sinne veskiin nyt, tuskin kukaan edes huomaa. Jos siis edelleen haluat että autan", poika hymyili ystävällisesti vaalealle tytölle.
"Tai kyllähän mä voin jäädä vaikkapa odottamaan sua tähän, jos siis haluat vielä pitää mulle seuraa", Jaime jatkoi, hänestä Spencer oli ihan mukavan oloinen nuori nainen, vaikkeivat he olleet kovin kauaa ehtineet jutellakaan. Urheilija kyllä viettäisi vielä hetken ihan mielellään tytön seurassa.

Jaimen sanat saivat Spencerin havahtumaan todellisuuteen. Oli yllättävää kuinka nopeasti juorut liikkuivat San Diegon kokoisessa kaupungissa ja tuntuivat aina tavoittavan juuri ne ihmiset, joiden ei olisi ollut väliksi tietää kyseisestä asiasta. Usein pelkkä juoruilu ei edes riittänyt, vaan tarinaan lisättiin omia väännöksiä. Siinä sitten olisi selittämistä, mitä hän oli tehnyt jonkun puolitutun kanssa humalassa vessassa, tai oikeastaan yrittää todistella sitä mitä siellä ei ollut tapahtunut.

”Jos sä vaan viitsit,” tyttö sanoi. Hän oli jo kastellut Jaimen kaljallaan, joten eiköhän siinä ollut jo tarpeeksi draamaa yhdelle iltaa. ”Jätetään vaikka ovi auki, niin ei jää kellekään epäselväksi mitä siellä tehdään,” Spencer virnisti. Aston High'n juoruringit eivät varsinaisesti tyttöä häirinneet normaalina arkena, mikäli hän itse ei ollut niiden puheenaiheena (ja harvemmin oli, Spencer osasi elää siivosti). Humalassa kärpäsestä tuppasi kuitenkin monesti tulemaan härkänen, eikä tyttö halunnut alistua jääkautisiin käytösmalleihin, joiden mukaan tyttö ja poika eivät voineet edes jutella keskenään ilman taka-ajatuksia.

Spencer vilkaisi vielä kertaalleen ympärilleen ennen kuin nyökkäsi Jaimelle vessaa kohti. ”Tää olisikin ihan toimiva iskukikka, jolla saisi jonkun mukanaan lukittujen ovien taakse,” tyttö tuumasi olkansa ylitse nuorukaiselle, pujotellessaan ihmsten ohi käytävää kohti. Vessa vapautui juuri, eikä sieltä ulos hoippuva jätkä kiinnittänyt heihin mitään erityistä huomiota, ja mikäli tämän silmien harituksesta saattoi päätellä jotain, ei tämä olisi tajunnut vaikka vessaan olisi ollut seuraavaksi pyrkimässä Pamela Anderson ja Charlie Sheen.

Vessassa tyttö alkoi kurkistella kaappeihin, yrittäen paikallistaa hiustenkuivaajaa. Mikä sellainen talous muka oli, jossa kukaan ei tarvinnut fööniä? Kuivaajan sijasta yhdestä kaapista vyöryi alas läjä sideharsoa, lääkepurkkeja ja muita ensiapuvälineitä. ”Aaa!” Pelästynyt huuto vaihtui nauruksi tytön peruuttaessa pakoon tavaravyöryä. ”Hitto mä pelästyin.”

Suunnatessaan kohti vessaa Spencerin perässä, Jaime ei voinut olla huvittumatta vessasta poistuvan pojan hoippumisesta. Tyyppi näytti juoneen ainakin saavillisen jotain vettä väkevämpää.
"Tommoseen kuntoon en halua koskaan tulla", Jaime totesi naurahtaen ja katsoi miten poika törmäsi vessan vieressä olevaan ruukkukasviin levittäen mullat ympäriinsä.
Vessaan asti päästyään urheilija seurasi tytön etsintäpuuhia samalla, kun yritti itsekin vilkuilla ympärilleen josko näkisi sopivia kuivausvälineitä. Juuri kun hän oli paikantanut kuivaimen ylimmältä mahdolliselta hyllyltä, Spencer ilmeisesti onnistui levittämään jonkinsorttisen lääkekaapin sisällön lattialle.
"Ohoh", Jaime totesi virnistäen ja kumartui nostamaan pudonneita tavaroita lattialta. Onneksi lattialle tippuneet pilleripurkit eivät sentään olleet avautuneet, pienten pillereiden pyydystäminen vessan lattialta olisi ollut hermoja raastavaa.
"Se sun etsimäs kuivan taitaa olla tuolla ylähyllyllä", urheilija kertoi ojentaen tytölle lattialta poimimansa tavarat. Tässä taloudessa taisi asua pelkästään pitkiä ihmisiä, hiustenkuivan oli niin korkealla ettei kukaan alle 170cm pitkä ylettyisi sitä sieltä ottamaan ilman jakkaraa. Jaime otti kuivaimen hyllyltä, etsi hetken pistorasiaa ja paikansi lopulta sellaisen hyllykön ja peilin välistä.
"Kummallista suunnittelua täällä", nuorukainen mutisi lykätessään töpselin pistorasiaan.
"Eikö insinöörit pikkuhiljaa ala keksimään ilman sähköä toimivia hiustenkuivaimia? Vai onko sellaisia jo?" Jaime jutteli ojentaessaan kuivaimen kohti Spenceriä. Urheilija ei juurikaan tiennyt mitään hiustenkuivaajista, hän itse ei ainakaan muistaakseen ollut koskaan sellaista käyttänyt. Äidiltä ja siskolta kuivauskapineet löytyivät, muttei nuorukainen ollut koskaan tarkistanut oliko niissä johtoja.

Jaime otti pari askelta pois Spencerin luota antaakseen tälle tilaa kuivailla housujaan. Nuorukainen bongasi vessan toiselta seinältä pienen lehtitelineen joka pursuili lehtiä, ehkäpä hän voisi selailla jotain sinä aikana kun Spencer kuivasi vaatteensa. Hetken lehtikoria tongittuaan Jaime hörähti ääneen löydettyään kahden sarjakuvalehden välistä miestenlehden. Niimpä tietysti, jokaiselle jotain. Poika tunki tuhman lehden takaisin ja otti käteensä moottoripyöräurheilua käsittelevän lehden.
"Ei täältä löydy mitään kunnollista", hän mutisi käännellen käsissään moottoripyörälehteä. Siitä oli revennyt useampi sivu, eikä se oikein enää ollut luettavassa kunnossa.
"Joko oot pian valmis?" Jaime kääntyi vaalean tytön puoleen. Ei hän halunnut hoputtaa tätä, mutta eipä hänellä ollut oikein mitään tekemistä WC:ssä, ellei Spencer sitten halunnut apua.

Tavarat päätyivät takaisin kaappiin suloisessa sekamelskassa. Osa oli vyöryä uudestaan alas Spencerin niskaan, mutta tämä läimäytti oven viimetingassa kiinni. Seuraavalle onnettomalle olisi jälleen yllätys luvassa, kun kaapista tulisi tavaraa ryminällä syliin. Spencerin katse hakeutui ylähyllylle, josta tosiaan pilkotti osa hiustenkuivaajaa. ”Kato nyt, hyvä että sä lähdit mukaan,” tyttö virnisti. Olihan hänellä jalassaa huikeat korot, joista sai pituuteensa senttejä lisää, mutta silti kuivaajan ronkkiminen ylähyllyltä olisi käynyt melko haasteelliseksi. Jos hän edes olisi onnistunut sitä huomaamaan noin ylhäältä.

”Sellaisia on jo. Niihin laitetaan jotain patruunoita, joista ne saa virtansa,” tyttö kertoi ottaessaan hiustenkuivaajan Jaimelta. Hän oli jo ehtinyt harkita sähköttömän hiustenkuivaajan ostamista, kun isä oli jostain naurettavasta syystä keksinyt järjestää koko perheen telttaretken. Viikonloppu olisi ehkä mennytkin vielä ilman kuivaajaa, mutta viikko? Ei mitään mahdollisuutta. Retki oli kaikkien onneksi kuitenkin peruuntunut isän työkiireiden takia.

Kuivaaja hurahti käyntiin ja tyttö kohdisti suuttimen jalkaansa. Tämä tuntui todella, todella, todella typerältä. Fööni hönkäsi jo täysillä, eikä se silti tuntunut auttavan yhtään. Spencer käänsi katseensa reidestään Jaimeen saadakseen oikaista niskaansa edes hetkeksi. ”Mitä sä oikein luet?” tyttö kysyi kulmat kohollaan nähdessään miestenlehden Jaimen kädessä. ”Ja kuka lukee pornolehtiä vessassa? Mä luulin, että jätkät piilottelee niitä patjansa alle, että ne olisi paremmin... ulottuvilla,” hän lisäsi vinon hymyn kera.

Spencer katkaisi virran kuivaajasta, tunnustellen housujensa takaosaa. Ne tuntuivat vieläkin ällöttävän nihkeiltä, mutta ei niissä onneksi enää näkynyt kaljaläikkää. ”Onko se ihan ok?” Spencer tiedusteli pojalta ja pyörähti niin, että tämä näki housut. ”Eihän se näytä siltä kuin mä olisin kussut housuuni?”

// sori, tökkivää tekstiä .__.

Jaimesta tuntui hieman nololta että hänet oli bongattu pornolehti kädessään, vaikkei hän sitä oikeastaan ollut edes katsellut. Aavistus punaa nousi hänen kasvoilleen, vaikkei hän yleensä ollut helposti punastuvaa tyyppiä.
"No joo, niin mäkin luulin, mutta jokaisella oma tapansa", nuorukainen naurahti hieman hämillään Spencerin sanoista.
Tyytyväisenä siihen, ettei tyttö ollut enää kiinnostunut lehdestä, vaan esitteli jo kuivattamiaan housuja, Jaime pyynnöstä tarkkaili oliko läikkyneestä juomasta jäänyt jälkiä.
"Ei tossa mitään ainakaan näytä olevan, kyllä mä luulen että se kelpaa noin. Ei kukaan huomaa mitään", urheilija hymyili. Hän tarkkaan katsoessaan huomasi aavistuksen kangasta tummemman jäljen kaatumiskohdassa, mutta tiesi, että tuskin kukaan muu sitä näkisi, muut eivät tienneet siihen läikkyneen mitään ja todennäköisesti olisivat vielä niin kännissä etteivät kiinnittäisi huomiota vaikka Spencer olisi kokonaan märkä.
Jaime otti muutaman askeleen päästäkseen vessan ovelle ja mietti, josko hänen pitäisi päästää Spencer ensin ulos ja tulla itse hetken päästä. Nopeasti hän totesi, että sehän näyttäisi vielä epäilyttävämmältä, kuin se, että he astuisivat yhdellä ovenavauksella ulos WC:stä. Ehkäpä hän mietti jo liikaa sitä, miltä tilanne voisi ulkopuolisten silmin näyttää.
"Mennäänkö?" Jaimen kysymys oli lähinnä vain toteamus, sillä kysyessään hän jo avasi oven ja liittyi takaisin muiden juhlijoiden sekaan.

"Haluutko sä jotain juotavaa, vai pelkäätkö että läikyttelet uudelleen pöksyilles?" Jaime tiedusteli tytöltä pieni hymynkare kasvoillaan. Hän itse voisi ehkäpä yhden oluttölkillisen ottaa, mutta siinä hänen tämän päivän juomansa olisivat.
Katsahdettuaan sohvalle jossa he olivat hetki sitten istuneet, Jaime saattoi vain todeta, ettei se enää ollut vapaana. Kolmen hengen sohvalla istui viisi ihmistä jotka nahistelivat keskenään istuintilasta. Urheilija tutkaili muita mahdollisia istuinpaikkoja, mutta yhtäkään vapaata paikkaa ei nopealla katsauksella löytynyt. Ehkäpä keittiössä voisi istua? Se kieltämättä olisi kyllä melkoisen tylsää... mutta eipä ainakaan tarvitsisi seisoa.
"Onko väki lisääntyny sinä aikana ku me oltiin tuolla? Musta tuntuu että täällä on melkein kaksinkertanen määrä väkeä..." poika kysyi hieman ihmeissään, kello oli jo sen verran, että väen pitäisi todennäköisemmin olla jo suunnittelemassa kotiinlähtöä eikä vasta saapumassa bileisiin. Ehkä hän sitten vain oli hieman kalkkis.
"Mutta, mä varmaan kipasen keittiössä hakemassa yhen tölkillisen olutta, tuutko mukaan?" Jaime palasi juoma-aiheeseen ja katsoi odottavasti Spenceriä. Hänestä olisi ihan mukavaa jatkaa iltaa tytön kanssa, heillä oli tähän mennessä ollut ihan mukavaa.

Spencer tosiaan toivoi, ettei kukaan huomaisi tahraa. Hän oli kuitenkin itsekin jo sen verran humalassa, ettei moinen jaksanut kovin kauaa surettaa, nyt kun housut oli saatu kuivattua. Jaimen avatessa oven tyttö seurasi tätä ulos vessasta, hymähtäen känniselle nuorelle, joka hoippui heti vessaan sen vapauduttua. Toivottavasti talossa oli toinenkin wc, ettei omistaja löytäisi jännittäviä yllätyksiä ruukkukasveistaan ja muista kipoista.

”Mä tarvitsen juotavaa toipuakseni tästä,” tyttö naurahti musiikin ja muun möykän ylitse. Meno tuntui vain riehaantuvan koko ajan, eikä Spencer voinut kuin ihmetellä, mistä nuoret saivat virtansa. Alkoholia tuskin oli aivan niin runsaasti tarjolla, että kaikki olisivat olleet noin hilpeissä tunnelmissa. Vielä hänelle itselleen ei kuitenkaan oltu tultu tarjoamaan mitään tavallista viinaa vahvempaa, ja hyvä niin. Spencer ei tuntenut minkäänlaista mielenkiintoa huumeiden kanssa sekoilemista kohtaan.

”Ehkä täällä on jotkut epäviralliset jatkot?” Spencer ehdotti. Muutakaan järkevää selitystä väenpaljoudelle ei tuntunut löytyvän. Tai sitten hän itse oli tullessaan erehtynyt luulemaan näitä tavallisiksi bileiksi ja totuus oli joku aivan toinen. ”Joo. Ei täällä sovi liikkumaan,” tyttö jupisi lähtiessään luovimaan keittiötä kohti. Hän sai katsoa jalkoihinsa, sillä lattialla lojui kaikenlaista törkyä. Likaiset housut olivat asia erikseen, kun taas nyrjähtänyt nilkka oli jo pahempi. Seuraavalla kerralla hän varustautuisi vastaaviin bileisiin järkevillä kengillä.

Räsypokerin pelaajat olivat kadonneet keittiöstä, eikä jäljellä ollut kuin muutama pelikortti ja satunnaisia vaatekappaleita. Joku oli ilmeisesti onnistunut poistumaan paikalta ilman alushousuja, sillä yhden tuolin selkänojalla lojui vaaleanpunaiset pitsipöksyt. Toivottavasti typykkä oli pukeutunut kotoa lähtiessään housuihin eikä hameeseen.
Ronskisti Spencer ryhtyi tutkimaan jääkaapin sisältöä. Vielä joitain alkoholijuomia sieltä löytyi, mutta ne tuskin riittäisivät enää kovin pitkään. ”Haluatko sä kaljaa, jägermeisteriä vai,” Spencer luetteli Jaimelle juomia, kääntäen yhtä pulloa nähdäkseen sen etiketin, ”Camparia? Sitä voisi tietty sekottaa johonkin.”

Keittiötä kohti suunnatessaan Jaime kuuli Spencerin ehdottavan, että bileet olisivat jonkinlaiset jatkot. Nuorukainen kohotti kulmiaan ja yritti mietiskellä olisiko tänään tapahtunut jotain erityistä. Mitään ei kuitenkaan tullut mieleen, mutta sinänsä se ei ollut kovin ihmeellistä, ei poika seurannut koulun tapahtumia mitenkään erityisen tarkasti, ellei sitten kyse ollut urheilusta.
"En mä vaan tiedä", Jaime totesi astuessaan yhden lattialle simahtaneen juhlijan yli. Raukkaparka jäisi vielä jonkun jalkoihin, ellei pian tokenisi ja lähtisi kotiin.
Keittiössä nuorukaisen katse osui ensimmäisenä hujan hajan lojuviin vaatteisiin, naisten vaatteiden joukossa oli muutama miestenkin vaate, hauskaa oli näemmä joillakin ollut.
"Joku on unohtanut jo alkkarinsakin tänne..." Jaime naurahti ja suuntasi katseensa Spenceriin, joka parhaillaan näytti tutkivan jääkaappia. Juomavalikoima ei ollut mitenkään päätähuimaava, mutta eipä nuorukainen mitään erikoislitkuja tarvinnutkaan.
"Kalja varmaan kelpaa. Camparista en oo tainnu koskaan kuullakaan ja jekusta tulee huono olo", urheilija hymähti ja muisteli, miten pari vuotta sitten oli juonut jägermeisteriä muutaman kaverinsa kanssa ja onnistunut oksentamaan jälkeenpäin. Se olikin ainoa kerta, milloin Jaime oli oksentanut alkoholin vuoksi ja ilmeisesti sitten aivot alitajuisesti yhdistivät jekun ja oksentamisen toisiinsa, eikä juoma houkuttanut enää ollenkaan.

Otettuaan kaljatölkin käteensä ja sihautettuaan sen auki, Jaime tutkaili ympäristöään hieman epäröiden. Istumapaikkoja oli kyllä muutama, mutta jokainen niistä oli vuorattu jonkinlaisella vaatekappaleella, eikä urheilija oikein tiennyt minkä niistä olisi siirtänyt sivuun. Otettuaan pari askelta lähimmän tuolin luokse, Jaime nosti vaaleankeltaisen paljettitopin toiselle tuolille ja istahti juomaan oluttaan.
"Kyllä sitä välillä miettii että onko itse jotenkin seonnut vai onko ne nuo muut. Mua kun ei kiinnosta vähentää vaatteita jonkun pelin muodossa tai ylipäätään olla tälläisessä paikassa kovinkaan usein, mutta aika monen mielestä tää on mitä parhainta viihdettä", nuorukainen ihmetteli ottaen kulauksen oluestaan.
"En mä nyt yritä tehä itestäni mitään tylsimystä tai valittajaa, mutta... en mä tiedä, tää vaan menee multa välillä vähän yli hilseen", Jaime hymähti aavistuksen epävarmana, hän ei halunnut loukata Spenceriä, vaikkei tyttö vaikuttanutkaan kuuluvan niihin jotka olivat jatkuvasti viihteellä.
"Joku vois tietty kysyä multa mitä mä sitten teen täällä, mutta onhan sitä kaiketi välillä ihan kiva tulla tarkastaan nääkin piirit", nuorukainen jatkoi kevyesti naurahtaen. Otettuaan pitkän kulauksen oluestaan, hän mietti hetken josko sittenkin voisi juoda hieman enemmän tänään, ihan vain rikkoakseen tavallista sääntöään edes joskus.