|
| Its a simple fact | |
| | Kirjoittaja | Viesti |
---|
lya
Viestien lukumäärä : 1235 Join date : 07.09.2009 Ikä : 31
| Aihe: Its a simple fact 2/2/2010, 06:35 | |
| // Kyong tänne (------------:
Pearl käveli luokasta ulos kohti portaita ja hyppelehti ne alas kuin mikäkin pupu. Ensin tuo käväisi kaapillaan, heittäen sinne turhat kirjat ja ottaen tilalle hienon suuren paperipinon, kaikki mukamas enemmän tai vähemmän tärkeitä. Pearl lajitteli kirjat kaapissa olevalle hyllylle ja otti sieltä paperipinon lisäksi psykologian oppikirjan ja vihkosen, jossa oli kuulakärkikynällä kirjoitettuja muistiinpanoja. Seuraavan tunnin kirjat brunette laittoi laukkuunsa, ottaen sitten paperipinon syliinsä ja pitäen niitä siinä, etteivät ne lattialle olisi tippuneet. Suljettuaan kaappinsa ja laitettuaan kaapinavaimen, sekä kotiavaimen farkkujen taskuun, lähti Pearl kävelemään paperipino kädessään ja laukku olallaan kohti tulevaa oppilasvirtausta.
Juuri kun Pearlilla oli se paperi pino käsissään, miksei tyypit voineet vain olla jossain yhdessä kohtaa, niin ettei aiheuttaisi hirveää ryysistä käytäville. Pearl kuitenkin päätti yrittää mennä ryysiksestä läpi, välttäen pahojakin seurauksia. Eikä hän nyt viitsinytkään huutaa siinä täysiä, että väistäkää, eivät ne olisi muutenkaan kuunnelleet. Jes, jotenkin oudosti Pearl oli onnistunut läpäisemään oppilasesteen ja sitten Pearl katsoi taakseen kävellen samalla eteenpäin ja näki loittonevia selkiä ja hänen huulilleen nousi huvittunut virne. Kuitenkin juuri, kun brunette käänsi katseensa takaisin eteen, käveli sieltä ainakin kymmenen senttiä pidempi miespuolinen otus ja tönäisi silleen kiireellä kivasti Pearlia, että paperipinossa olleet paperit levisivät lattialle. Pearl katsoi hetken suu auki tapahtumaa ja oli jo aikeissaan huutaa pahoja sanoja sen pahiksen perään, mutta päätti että olisi viisaampaa pitää suunsa kiinni. Eihän hän tahtonut enempää vihamiehiä.
Pearl kyykistyi ja alkoi kerätä ainakin kymmeniä papereita taas pinoon ja huomattuaan ulko-ovista tulleet oppilaat, Pearlin kasvoilla ei paistanut edelleenkään mikään aurinkoinen hymy. Niillä oli likaiset kengätkin! Pearl päätti tehdä asialle jotain ja pelastaa paperinsa. ”Stoppia nyt!” tyttö kiljahti ja vei kätensä eteen pysähtymisen merkiksi. ”Ja te ette astu noiden papereiden päälle vaan hypitte niiden yli! Mä en halua nähdä yhtään kengän jälkeä missään paperissa, tuliko selväks!” ihme ja kumma ne oppilaat uskoivat tätä ärsyyntynyttä nörtti tyttöä katsoen Pearlia oudoksuvasti ja loikkivat papereiden yli. Pearl hymyili jo hiukan itselleen ja jatkoi papereiden keräämistä ja muutamien ohitse menijöiden käskemistä loikkia valkoisten papereiden yli. Ehkä hän oli ollut täällä jo niin kauan, että osasi jo jotenkin pomputella muutamia oppilaita! Tai sitten ne olivat uusia eivätkä tienneet tytön olevan niitä luusereita, miksi kerma nörtit nimitti. | |
| | | Vieraili Vierailija
| Aihe: Vs: Its a simple fact 2/2/2010, 13:01 | |
| Ulkoilman kirkas, selkeä valo hukutti pikseliotukset alleen. Vaikka poika oli tuonut pienen Nintendon melkein peittämään kasvonsa nähdäkseen paremmin, ympäristöstä heijastuvat varjot pomppivat rasittavasti näytöllä. Suuri väkijoukko hänen ympärillään ei ollut ärsyttävyytenä edes verrattavissa tähän. Joskin se oli kieltämättä hieman ahdistava. Juuri niin Ludden tuuria, että siirtyessään paikasta A paikkaan B, hänen reitilleen osuu muutama kymmenen muutakin samat aikeet mielessään. Ja: niiden ajoitus on vain muutaman sekunnin turhan aikaisessa. Muuten Luddella ja ihmismassavyöryllä olisi parin metrin hajurako. Mutta ei nyt. Eikä Ludde kehdannut esimerkiksi pysähtyä ratkaisevien askelten ajaksi jäädäkseen porukasta jälkeen omaan rauhaansa. Hän oli syventynyt peliinsä niin hyvin, ettei viitsinyt edes nostaa katsettaan. Porukka johdatti häntä hälinällään ja, no, mitenhän tuota olisi voinut olla mitenkään huomaamatta. Ulko-ovet olivat kuitenkin sitä luokkaa, että ne vaativat osakseen hieman huomiota, jos mieli suoriutua niistä kunnialla ja jumittumatta läpi. Käsi kohosi tarttumaan loittonevaan ovenkahvaan ja toinen rutisti tottumuksesta tiukasti peliä, vaikkei se enää edes uusi ollut, mutta suolaisen hinnan siitä oli saanut pulittaa. Ludde ei huomannut edessään aukeavassa käytävässä mitään ihmeellistä mystisen kiintoisan pelivempeleen vuoksi. Siksi hän suorastaan säikähti, kun yhtäkkiä ilmaa halkoi muutaman sanan kiljahdus. Ludde oli pysähtynyt suoraan ovien eteen ihmisten tukkeeksi. Katse oli nauliutunut mitäännäkemättömänä peliin. Pienen ohimenevän hetken ajan tuntui, kuin käsky olisi tullut suoraan hänelle. Mutta käskyjen jatkuessa nousi oliivinvihreiden silmien katse lasien takaa tarkastelemaan, mitä rakoilevan ihmisröykkiön tuolla puolen tapahtuikaan. Hän tunsi myötätunnon pistoksen sisimmässään. Ja heti perään sai kokea riipaisevan muljahduksen. Tyttö keräsi jo papereitaan talteen ihmisten hälvettyä paikalta. Ludde seisoi yhä. Vain, koska oli huomannut tennarinsa alla yhden levinneistä papereista. Ei ole totta... Paperin liitomatka tänne asti tuntui liioittelevan pitkältä. Ja hän itse oli tietysti se onnekas astumaan sen päälle. Joku muu olisi saattanut talsia jo jossain hyvin kaukana, mutta Ludde ei tuntenut kykenevänsä siihen. Hän kumartui ottamaan paperin sormiinsa sitä enempää vahingoittamatta ja koitti hinkata päkiän kuvaa pois. Toivoton yritys. Mutta siitä huolimatta Ludde astahteli tyttöä kohti. Peli survoutui hyödyttömänä hupparin taskuun. Katse viilsi pitkin lattiaa. "Tota..." Ludde aloitti, varmasti hyvin vakuuttavasti. Korvissa humisi ja mielessä tummui hetkeksi. "Tää on varmaan sun", poika nosti paperia pidellen sitä kulmasta kiinni etusormella ja peukalolla. Alareunassa paistoi osittain kulunut ruskea väriläntti, josta kyllä saattoi arvata harvinaisen hyvin, mistä se oli tullut. "Sori... se oli ihan vahinko, oikeesti", Ludde sanoi kovin hailusti, tarkoittaen kuitenkin sanojaan. Korvissa sykki. Punehdus. Ludde vältteli toisen katsetta. Hän oli kestänyt sentään tähän asti, miksi ei voinut kestää saman tien loppuun asti! Mutta hiusten alta piilosta lämpö kurotteli jo poskiin. Kasvot hieman pois päin toisesta Ludde itsekseen pyöräytti silmiään täysin kyllästyneenä itseensä ja lopulta nyökkäsi paperia kohti. "Mmn... Jos mä voin mitenkään korvata ton...?" |
| | | lya
Viestien lukumäärä : 1235 Join date : 07.09.2009 Ikä : 31
| Aihe: Vs: Its a simple fact 3/2/2010, 07:41 | |
| Muut oppilaat väistivät edelleen kiltisti tyttöä, osa mulkoillen ja toiset katsoen ymmärtäväisinä, ihan kuin heille olisi joskus käynyt samoin. Tai no, jokaisellehan voi käydä näin. Pearl oli jo saanut eteensä kivan pinon papereita ja nojautui eteemmäs saadakseen yhden kauempana olleen paperin. Hän ei kuitenkaan ollut huomannut sitä yhtä, mikä lennähti kauemmaksi kuin muut. Kuitenkin vasta, kun eräs poika tuli ojentamaan senkin paperin, Pearl katsoi kyykistyneenä ylöspäin ja nousi äkkiä seisomaan, pidellen paperipinoa tiukasti sylissään. Aluksi tyttö katsoi poikaa, mutta sitten katse siirtyi paperiin jota tuo ojensi. Eikä Pearl tietenkään ensiksi älynnyt sitä ottaa, vaan jäi tuijottamaan siinä ollutta ruskeaa kengän jälkeä. Voi ei! Tytöllä oli suuri työ pidätellä huutoa, missä hän onnistuikin melko hyvin. Kuitenkin heti, kun toinen pyyteli anteeksi ja kertoi sen olevan vahinko, Pearl hymähti pienesti mutta näytti silti enemmänkin vakavalta kuin iloiselta. Seonvainpaperiseonvainpaperi! Pearl ajatteli mielessään. ”Tota noin... kiitos”, Pearl sanoi pienoisella ja ehkä hieman särkyneellä äänellä. Hän piti aina huolta tavaroistaan. Mutta nyt hän yritti olla mahdollisimman rento, eihän hän voisi alkaa räyhätä. Vaikka jos paperin olisi tuonut kuka tahansa muu, olisi Pearl varmaan hypännyt kurkkuun kiinni, mutta ei hän nyt voinut, sillä toinen vaikuttu melko uudelta tapaukselta. Sitten toinen sanoi voivansa korvata jotenkin sen kengän jäljen paperissa, mihin Pearl vain pudisteli päätään.
”No ei sun tarvi, pelkkä paperihan se on..”, Pearl sanoi vaikka hänen itsensäkin oli vaikea uskoa sitä. ”Mutta voit sä toki auttaa mua viemään nää oikeaan paikkaan. Ne pitäis viedä eri opettajille ja silleen. Mä kun satun olemaan luotto henkilö, niin tietenkin niiden piti antaa tää tehtävä mulle”, tyttö kertoi ehkä hieman valittavaan sävyyn, ojentaen samalla paperipinon toiselle ja hymyillen iloisemmin. ”Mä olen muuten Pearl, kuka sä olet?”, tuo esittäytyi ja odotti, että oliko tuolla jotain vastaväitteitä paperien kantamisesta. No siis, olihan se poika tämän velkaa. Leikisti. Ja toivottavasti toinen ei sattuisi välittämään klikkisysteemistä, sillä silloin Pearlin kanssa jutteleminen tai pelkkä vieressä käveleminen olisi henkinen itsemurha. | |
| | | Vieraili Vierailija
| Aihe: Vs: Its a simple fact 6/2/2010, 14:38 | |
| Luddea alkoi jo kaduttaa itsensä paljastaminen syypääksi paperin tahattomaan tuhrimiseen, kun tilanne tuntui pysähtyvän hetkeksi. Olo oli tavattoman raskas ihmisten soljuessa tuiki tavallisesti kahden nuorukaisen ympärillä vailla huolen häivää. Pojan katse oli suuntautunut alas, kyykistyneeseen tyttöön. Ja se jäi sinne tytön noustessa. Hän hoputti mielessään tuota vain mahdollisimman äkkiä nostamaan kauniin kätösensä ja ottamaan paperin jälleen omaan huostaansa. Oliko sittenkään ihan pakko ollut näyttää, mikä tahran alkuperä oli? Ihan yhtä hyvin Ludde olisi voinut olla kuka tahansa avulias poika ja jonka kengät olivat puhtaita kuin pulmuset. Mutta tyttö vaikutti, ainakin ulkoisesti, ihan mukavalta. Tuskin Ludde muuten olisi vaivautunutkaan hyppäämään tähän tilanteeseen, jos ei olisi vaikuttanut. "Joo, ei mitää", Ludde vastasi lämpimästi kiitokseen. Joskin olisi toivonut senkin kuulostavan vähän kirkkaammalta. Kenties paperi oli tärkeä, jos sillä oli jotain tunnearvoa? Siihen poika ei osannut vastata, hän ei ollut tutkinut paperin sisältöä. Itseasiassa tuntui melko hassulta kuulla kiitos. Suu mutristui puolittain hymynkaltaiseen. "Okei, hyvä..." Ludde hymähti. Tyttö siis tyytyi asiaan näin. ... Pienen lisämausteen kera. Sopii. Ludde kun ei ollut vielä täysin perillä klikeistä saati niihin kuuluvista. Eikä hän muutenkaan osannut katsoa ihmisiä kieroon. Joten mikäs siinä. Ludde hymyili takaisin jo hieman rohkeammin, helpottuneesti. Paperipino vaihtoi sylistä toiseen. Poika ei saanut sanaa suustaan nyökkäyksen lisäksi. Ei olisi ehtinytkään, kun tyttö esittelikin jo itsensä. Pearl. Ludden olisi kovasti tehnyt mieli lausua nimi ääneen vain tunnustellakseen, miten se sointui, mutta hän jätti sen tekemisen välistä. Ehkä toiseen kertaan. "Mä olen Ludde." Kuului vastavuoroinen esittely. Nimi ärsytti poikaa aika-ajoin, sillä se ei tietenkään soljunut yhtä hienosti englannin kielessä. Joten hän siirtyi pikaisesti asiasta toiseen: "No niin, neiti kapteeni on hyvä ja näyttää tietä... Enhän mä tiedä, mihin ja kelle näitä pitää viedä." Seurasi leikkisä virnistys, ja armoton tappelu verisuonia vastaan, sillä Ludde tunsi olevansa jo sinut tilanteen kanssa. |
| | | lya
Viestien lukumäärä : 1235 Join date : 07.09.2009 Ikä : 31
| Aihe: Vs: Its a simple fact 1/3/2010, 12:24 | |
| Mahtavaa, toinen siis suostui apupojaksi, mihin Pearl ei voinut kuin hymyillä ystävällisesti. Pearlin esittäydyttyä, poikakin kertoi nimensä. Ludde. Hetken aikaa Pearl maisteli nimeä suussaan. Se oli oikeastaan melko hauska ja mieleenpainuva nimi, eikä Pearl ainakaa tuntenut toista samannimistä. Sitten tyttö palasikin maan pinnalle, kun Luddeksi esittäytynyt poika kysyi mihin paperit sitten pitäisi viedä. ”Ainiin joo, tätä tietä”, Pearl sanoi ja lähti kävelemään odottaen, että toinen seuraisi perässä. ”Ensimmäinen pino on matikan opettajalle. Jotain eriskummallisia laskuja joista erkkikään ei tajuaisi mitään. Paitsi tietenkin mä, en mä turhaan viisas ole”, Pearl kertoi ja samalla totesi faktan. Niin, tottahan se oli. Samalla brunette otti käteensä pojan kantamasta paperipinosta ensimmäisen nipun ja heidän saavuttuaan matikan luokan oven taakse, tuo koputti siihen.
Ovi avattiin ja sieltä kurkkari aina lähes yhtä ystävällinen rouva. ”Kappas Pearl, kiitoksia!” opettaja kiitti ja edes tajuamattaan, että Pearlin mukana sattui olemaan joku toinenkin oppilas. Ovi suljettiin ja Pearl lähti tallustamaan eteenpäin käytävällä, kohti portaikkoa, samalla odottaen, että Ludde tulisi perässä. ”Sille saa sitten puhua lujaa, eikä kannata näsäviisastella. Nyökkäilet vaan jos se joskus kysyy jotain”, Pearl puhui ja oletti toisen olevan uusi. Eihän hän ollut poikaa nähnyt ja olemuksesta hän sen oli päätellyt. Käytävällä kävellessä, Pearl saman aikaisesti katsoi toista kun käveli eteenpäin ja päätti avata kysymystulvan. ”Sä taidat olla uusi, vai? En ainakaan ole ennen nähnyt sua täällä”, tyttö kysyi todeten, hieman epäröiden, olisiko hän voinut olla väärässä. ”Mistä päin sä olet tullut tänne?”, Pearl kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen ja katsoi vuoroin eteensä ja vuoroin poikaa uteliaana. | |
| | | lya
Viestien lukumäärä : 1235 Join date : 07.09.2009 Ikä : 31
| Aihe: Vs: Its a simple fact 24/4/2010, 10:26 | |
| Miun mielestä tää peli vois olla loppu, koska aikaa on kulunut jo aika paljon eikä käyttäjääkään ole näkynyt edes paikalla. /: | |
| | | Sponsored content
| Aihe: Vs: Its a simple fact | |
| |
| | | | Its a simple fact | |
|
Similar topics | |
|
| Oikeudet tällä foorumilla: | Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
| |
| |
| |