I don't want to love you that's a fact

//Riksu med Mandy, taas vaihteeksi :'D

Milo oli aiemmin päivällä riidellyt melko pahastikin Mandyn kanssa ja tyttö oli kadonnut suoraan tulematta kotiin. Siinä menivät siis Milonkin suunnitelmat, kun poika joutui jäämään Jasperin vahdiksi. Toisaalta, nuorukainen oli suunnitellut vain vetävänsä pään täyteen viinaa tuon tytön takia, joten ehkä parhaaksi olikin, että näin oli päässyt käymään. Milo oli ehtinyt syöttää lapsensa ja kauaa ei Jasperilla mennytkään, että tämä nukahti. Toivottavasti lapsi nukkuisi pitkään, sillä Milo ei yksinkertaisesti olisi jaksanut toisen itkua juuri nyt. Nuorukainen peitteli lapsen ja käveli sitten olohuoneeseen. Milo lösähti sohvalle makaamaan ja avasi television.

Kuitenkaan töllöstä ei tullut mitään, joten poika kaivoi kännykkänsä ja mietti, pitäisikö tämän laittaa jotain viestiä Mandylle. Eihän tyttö yleensä näin vain lähtenyt ja nyt oli kulunut koko päivä siitä, kun tuo oli lähtenyt. Kuitenkin pieni viha vielä kiristi pojan päätä ja tämä päätti jättää tytön omaan onneensa. Ihan sama se Milolle olisi. Parempi muutenkin olisi, että poika muuttaisi vain pois tästä. Ehkä hän voisi lähettää jotakin.. rahallista apua Mandylle. Eikö se olisi paljon parempi, kuin ainainen riitely ja tappelu. Eihän varmasti kumpikaan nauttinut tästä tilateesta.

Poika kanavasurffaili hetken aikaa, kunnes tämän mielenkiinto keskittyi Selviytyjät ohjelmaa katsomaan. Siinä nyt olisi sentään jotakin katsottavaa, verraten vaikka ostostelevisioon. Aiemmin nuorukainen oli ehtinyt jo vaihtaa itselleen päälle rennommat vaatteet, eli valkoisen suurehkon t-paidan, jossa luki "just do it" (ehkä siinä olisi suoraan vastaus Milon kaikkiin kysymyksiin? Kenties?) ja jaloissa nuorukaisella oli harmaat collagehousut, jotka olivat sopivan väljät ja pehmeät. Sohvalla makaamisessa kun ei farkut olisi kaikkein mukavimmat, koti-iltahan tästä oli tullut, joten ihan sama kai se miltä sitä näytti.

Koko koulupäivä oli ollut täydellistä helvettiä. Opettajat olivat saaneet tietoonsa Mandyn yhteenoton sen yhden typerän urheilijapojan kanssa ja olivat ottaneet tytön vakavaan keskusteluun, missä oli myös rehtori mukana. Mandy uhkattiin erottaa, jos hän vielä käyttäytyisi yhtä vastuuntunnottomasti jatkossakin. Erotus ei kuulostanut kovinkaan mukavalta, joten Mandy oli joutunut nielemään tappionsa. Heti koulupäivän jälkeen hän oli päättänyt suunnata jonnekin aivan muualle kuin kotiin. Hän oli oikeasti suunnitellut katoavansa, pakenevansa velvollisuuksiaansa ja sen hetkistä elämäänsä. Se kuulosti houkuttelevalta, mutta silti niin... Mahdottomalta ajatukselta.
Lopulta Mandy oli päätynyt erääseen baariin, jossa oli juonut päänsä täyteen ja ottanut vastaan jonkun tuntemattoman tarjoamaa huumetta.

Pahis nojautui raskaasti seinämään. Hän oli jotenkin onnistunut löytämään kotiinsa asti, mutta ei ollut vielä onnistunut ovea avata. Hänen päässään pyöri ja koko kehoa kuumotti. Juovuksissa ja pilvessä oleva neiti yritti avata ovea ilman avainta, jonka seurauksena hän aiheutti melkoista meteliä käytävässä. Hän kirosi, sähisi ja hakkasi ovea nyrkillään.

Milo keskittyi tuijottamaan televisoruutua, kunnes porraskäytävästä alkoi kuulua melua. Melu tuntui kantautuvan asunnon ovelta, joten nuorukainen päätti mennä tarkistamaan mikä juoppohullu siellä tälläkertaa oli. Niitä kun oli saanut usemminkin häätää pois rappukäytävistä. Poika nousi ylös sohvalta ja käveli eteiseen. Nuorukainen kurkisti ovisilmästä ja huomasi tuon mekastajan olevan Mandy. Milo näki silmissään hetken punaista ja poika avasi oven melkoisella voimalla.
"Voi vittu tuu sisään sieltä, ettei saada häätöä!", Milo ärähti tytölle ja käveli ärtynein askelein kauemmaksi ovesta. Sitten tämä herra kääntyi katsomaan jopa hieman halveksuen tyttöä.
"Ja vittu pidät turpas kiinni, Jasper nukkuu", Milo tokaisi tytölle. Poika luuli että toinen oli vain humalassa, ja päätti antaa tytön olla.

Nuorukainen käveli takaisin sohvalle katsomaan Selviytyjiä ja yritti saada itseään rauhoittumaan. Vieläkin tätä herraa pisti vihaksi toisen käytös ja ainainen nariseminen sekä hankaluuksiin joutuminen. Ei Milo aina haluaisi olla pelastamassa ja samalla pilaamassa omaa mainettaan.

Yhtäkkiä ovi avautui ja Mandy oli kaatua, mutta hän sai onneksi kiinni oven reunasta, jotta hän ei kaatuisi. Milon ärjymiset kuulostivat vain oudolta puurolta tytön korviin, joten Mandy jätti toisen sanat huomioimatta ja könysi sisään. Hän kuitenkin onnistui kompastumaan jalkoihinsa eteisen lattialle yrittäessään riisua kenkiä jaloistaan. Brunette makasi kyljellään maassa ja nauroi hiljaa. Hänen silmänsä punoittivat ja tuntuivat pyörivän päässä. Ajatukset lensivät villisti, eikä niitä tuntunut saavan kiinni. Olo oli kerrassaan... Mahtava.

Mandy nousi istumaan ja horjahti vasten seinää. Tasapaino ei tuntunut pysyvän yllä sitten yhtään. Brunette siirsi katseensa sivulle ja huomasi äitinsä seisovan vähän matkan päässä. Tämä oli kuitenkin kannabiksen aiheuttama illuusio, mutta Mandy oli liian juovuksissa tajutakseen äitinsä harhaksi.
"... Sori äiti hei ihan kaikesta.." Mandy mutisi epäselvästi ja pudisteli päätään.
"Sori kun lähin hei niihin bileisiin ja tulin raskaaks. Hahahahaha... Niii, mä tulin raskaaks!" Mandy puhui jo selvemmällä äänellä sekä samalla kovemmalla äänellä.
"Mut ei se sentää ois oikeuttanu jättää mut ilman teijän tukea. Sun ja isän tukea! Sä oot ihan hirvee ihminen, mä toivon, että mätänet helvetissä, kun hylkäsit lapses näin. Mä oon kokenut vääryyttä, samoin myös Milo, joka joutuu kestää mua ihan yksinään!" Mandy parkui ja pursahti hillittömään itkuun.
"Mä oon ihan hirvee ihminen, kun ajattelin tänään katoamista. En mä voi jättää Jasperia niin vaan. Enkä Miloa, ei ne pärjää ilman mua. Mä rakastan niitä molempia, mutta ne ei rakasta mua", Mandy itki ja luuli edelleen puhuvansa harhaäidilleen. Hän oli totaalisesti unohtanut olevansa saman katon alla Milon kanssa.

Milo kuuli tytön kikattavan itsekseen, muttei välittänyt siitä. Poika lisäsi ääntä televisioon toivoen, ettei lapsi kuitenkaan heräisi. Milo ei aluksi saanut selvää tytön itsekseen puheluista, joten ei erityisemmin jaksanut kiinnittää niihin huomiota. Kuitenkin tytön ääni selkiytyi ja poika pakostikin kuuli, mitä toinen höpisi itsekseen. Jotakin äidistä ja katoamisesta. Silti se ei poikaa juuri tällähetkellä liikuttanut. Milon sydän oli jo ehtinyt kylmetä tätä naista kohtaan, kaikki ne tappelut, kaikki ne riitelyt ja hakkaamiset. Pojan lasi alkoi olla jo täynnä, eikä tämä taaskaan helpottanut tyhjenemistä. Kohta se viimeinenkin pisara varmasti tulisi, joten Milo suojautui jo suruiltaan tämän huomaamattomuuden avulla. Kun nyt olisi jo kylmä, ei ero tuntuisi niin pahalta. Vai mitä? Kuitenkin tyttö melkein huusi, joten Milo nousi sohvalta ja käveli niin, että näki Mandyn.
"Vittu oo hiljaa, tai puhu hiljempaa!", Milo ärähti tytölle ja katsoi toista kylmästi. Yksinkertaisesti pojalta ei riittänyt enää empatiaa tytön käytökselle. Ainakin huonoon kuntoon toinen oli itsensä juonut, ellei polttanut pilveäkin, kerta noin sekaisin oli. Onneksi se ei ollut vaarallista, joten toinen saisi itse kärsiä olonsa seurakset.

Tämän jälkeen Milo käveli keittiöön ja nappasi itselleen lasillisen appelsiinimehua. Poika sulki jääkaapin ja katsoi ovenraosta nukkuvaa Jasperia. Onneksi lapsi ei ollut herännyt ainakaan vielä. Näin Milo palasi sitten takaisin sohvalle ja miettien, laittaisiko Mandyn nukkumaan Milon huoneeseen, jotta poika voisi vahtia Jasperia. Mandystä kun siihen ei ollut.

Mandy itki edelleen, vaikka Milo olikin tullut jo ärähtämään hänelle. Brunette oli sulkenut silmänsä tiukasti kiinni ja nostanut kätensä kasvoilleen. Hän laski kätensä jonkin ajan kuluttua takaisin aloilleen ja tuijotti eksyneenä eteensä. Hän oli täysin unohtanut sen 'keskustelun' äitinsä kanssa ja nyt tyttö kömpi jo ylös seisomaan. Mandy käveli horjuen eteenpäin ja päätyi seisomaan sohvan viereen, jolla Milo oli.
"Milo..." Mandy kuiskasi lohduttoman kuuloisena ja rojahti sohvan selkänojaa vasten. Nyt Mandy siis makasi vatsallaan sohvan selkänojalla.
"En kai mä kuole..?" pahis kysyi peloissaan ja nosti katsettaan niin, että näki pojan kasvot. Tytön ripsivärit olivat valuneet poskille ja tyttö näytti muutenkin murheelliselta sekä pelokkaalta.
"Kun musta tuntuu, että jotain tapahtuu... Jotain pahaa..." tämä mutisi sammaltavasti ja könysi sohvalle istumaan. Pää alkoi taas nuokkua sivulta sivulle ja olo tuntui ahdistavalta. Sydän hakkasi kiivaasti rinnassa ja silmät pyörivät edelleen ympäriinsä.
"Onhan Jasper kunnossa? Kai se on saanu ruokaa? Miten se selviää, jos mä kuolen? Ootko sä vihainen mulle? Voisitko sä ottaa mut syliin? Meenkö mä huomenna kouluun? Mikä päivä tänään on?" kysyttiin kirjo erilaisia kysymyksiä. Viimeistään tässä vaiheessa typeräkin tajuaisi, että Mandy oli ottanut jotain muutakin kuin pelkkää juomista.

Nuorukainen katsahti tyttöön, joka tallusteli sohvan viereen. Kuitenkaan sen enempää katsomatta Milo käänsi takaisin katseensa televisioruutuun, jossa nyt tuli mainoksia. Poika tuijotti sanomatta mitään ruutua. Kuullessaan nimensä nuorukainen tuhahti välinpitämättömästi, eikä vaivautunut katsomaan tyttöön.
"Tuskin kuolet..", Milo vastasi lyhyesti ja kylmästi. Poika ei kommentoinut tytön toiseen lauseeseen mitään, katsoi vain edelleen televisiota. Kysymysliudan tullessa pojan katse kääntyi pieneksi hetkeksi Mandyyn. Milo totesi itsekseen, että toinen oli tosiaankin aineissa. No olkoon, omapahan on häpeänsä.

"Kunnossa on, ja sä et edelleenkää oo kuolemassa", Milo vastasi tuhahtaen.
"Oon vihanen sulle, joten en ota sua syliin. Sitä paitsi haiset vanhalle viinalle ja ruoholle", Milo jatkoi kylmästi, eikä vaivautunut sen enempää katsomaan vieressä istuvaan tyttöön. Yksinkertaisesti poika ei enää jaksanut sitä samaa paskaa, jota aina sanoi niskaan. Helpompi oli olla tyly ja välinpitämätön.
"Meet kouluun jos huvittaa, en mä sitä helvetti soikoon päätä!", Milo ärähti kysymysten määrälle ja paiskasi kaukosäätimen sohvalle, nousten itse seisomaan. Päivä kysymykseen nuorukainen ei jaksanut edes enää kommentoida mitään. Poika vain lähti kävelemään keittiöön, laittaen vedenkeittimen päälle. Kuuma tee tekisi nyt hyvää.

Milo puhui niin ilkeästi tälle tytölle, joka oli muutenkin sillä hetkellä aivan liian sekaisessa tilassa. Mandy meinasi purskahtaa uudestaan itkuun, kun poika pomppasi nopeasti ylös sohvalta, mutta hyvin tyttö sai pidettyä tunteensa hillittyinä. Ihme kylläkin.
Mandy kuitenkin pienen hetken kuluttua alkoi taas kyynelehtiä. Hänellä ei vain ollut voimia hillitä itseään tai tunteitaan.
"Mun on niin paha olla!" tämä parkaisi särkyvästi ja nousi huterasti ylös sohvalta. Häntä kuumotti edelleen ikävästi ja piankos hänen ruusunpunainen t-paitansa löytyikin lattialta. Mandy asteli tummin farkuin ja mustin rintaliivein parvekkeen ovea kohti.
"Mä hyppään", brunette vain totesi ja astui ulos ovesta parvekkeelle. Heti viileä yöilma sai hänet värähtämään viileydestä, mutta se unohdettiin nopeasti. Mandy tarttui varmasti parvekkeen kaiteen reunaan ja puristi sitä käsissään. Häntä pyörrytti ja heikotti. Sekä oksetti. Mitä hän parvekkeella tekikään?

Milo oli jo ehtinyt keittiöön, kun kuuli tytön parkaisun. Nuorukainen tuhahti väsyneesti ja laski teekupin keittiötasolle.
"Varmaan on, ku juo pään täyteen ja käyttää jotain aineita! En yhtään ihmettele, että on pahaolla", Milo huusi keittiöstä ja kaatoi kiehuvaa vettä kuppiin. Poikaa ärsytti huomattavasti ja sitten kuuluikin jo itsemurhauhkaus. Milo mietti hetken, menisikö edes olohuoneeseen, kuitenkin Mandyn joku temppu. Sitten kuuluikin parvekkeen oven avaus. Milo laski vedenkeittimen käsistään ja käveli olohuoneeseen ja sieltä parvekkeen ovelle.
"No et hyppää", Milo sanoi vähän lempeämmällä äänensävyllä tytölle tuijottaen tämän niskaa.
"Ja sitäpaitsi, ollaan kolmannessa kerroksessa. Et välttämättä kuole, mutta saat kivat vammat ja joudut loppuelämäs kärsimään kivuissa ja elossa", Milo sanoi sitten tytölle ja käveli ulos kaiteen vierelle, mutta pitäen tietyn välin tyttöön.
"Joten mitäs jos meet vaa sisälle nukkumaan pois ton humalas ja pöhnäs", Milo jatkoi rennosti ja yritti saada tyttöä järkiin. Ehkä olisi parempi mököttää toiselle, kun toinen olisi selvä.

"Kyllä mä hyppään", Mandy intti vahvasti, kun oli kuullut Milon sanovan jotain vastaan. Toisen ääni kuului läheltä, joten Milon täytyi olla tullut lähemmäksi. Voi ei, kuinkahan lähemmäs toinen oli tullut? Ei kai toinen nyt sentään hänen takanaan ollut?
Mandy vilkaisi nopeasti olkansa yli ja huomasi Milon seisovan kauempana. Hänen silmissään heitti kyllä sen verran, että näytti siltä kuin Milo seisoisi todella kaukana. Toinen ei siis ehtisi ottaa häntä kiinni, jos hän kipuaisi kaiteen yli ja hyppäisi.
"En mee nukkuu, kun et ees suostu ottaa mua syliin", brunette mutisi ja nosti toisen jalkansa ketterän näköisesti kaiteen reunan toiselle puolelle.

Jos Mandy olisi ollut vähänkin selvinpäin, hän ei olisi edes ajatellut tällaista tekoa. Mutta nyt kaikki tuntui vain niin utuiselta, sumuiselta, että Mandy vain kuvitteli kaiken olevan unta. Unta, jossa hän hyppäisi parvekkeelta ja oppisi lentämään.
"Kohta mä lennän", Mandy sanoi haaveilevan kuuloisena ja nosti toisenkin jalkansa parvekkeen yli. Nyt hän istui parvekkeen reunalla vaarallisen näköisesti.

Milo murahti tytölle itsekseen, niin ettei toinen kuitenkaan kuulisi sitä. Sitten poika lähestyi tyttöä ja meni parvekeen kaiteen vierelle, mutta kauemmaksi Mandystä. Nuorukainen loi katseen tyttöön.
"Et varmasti hyppää", Milo sanoi ystävällisesti ja tarkkaili sitten sivusilmällä tyttöä, katsellen kuitenkin eteenpäin. Tytön nostaessa jo toisen jalan kaiteen yli Milo säpsähti.
"K-kyllä mä voin sut syliin ottaa, hetkeks, jos se siitä on kiinni. Älä helkkarissa vaan hyppää", Milo mutisi tytölle ottaen muutaman askeleen lähemmäksi, jotta saisi tytön napattua.

Tytön istuessa kaiteella Miloa ärsytti, muttei hän voinut toisen antaa oikeasti hypätäkään. Eihän Mandy ollut edes selvinpäin saati oikeassa maailmassakaan.
"Etkä lennä, koska tässä maailmassa ihmiset lentävät vain koneiden ja tekniikan avulla", Milo sanoi ja nappasi sitten tyttöä lanteilta kiinni, vetäen toisen alas kaiteelta.
"Joten mennään hei sisään nyt, siellä on teevesikin kiehunut", nuorukainen yritti puhella lempeästi, mutta piti Mandystä silti vielä kiinni, ettei toinen tekisi mitään hätiköityä aineissa ollessaan. Milon sydän jyskytti rinnassa säikähdyksestä ja adrenaliinikin virtasi, jotta toinen pystyisi toimimaan nopeammin tämän pilvissä elelevän Mandyn kanssa.

Mandy tosiaankin oli jossain aivan muualla kuin siinä hetkessä. Hän alkoi nähdä valkosia pilvenhattaroita ja ihmisiä lentelemässä kädet sivuilla. Ajatus lentämisestä kuulosti nyt entistä enemmän houkuttelevammalta, eikä Mandy halunnut enää kauaa odottaa.
Kuitenkin hänen suunnitelmansa ei toteutunut, sillä kädet olivat asettuneet tytön lantiolle ja vetivät Mandya pois kaiteelta. Tyttö horjahti alas kaiteen reunalta sille turvallisemmalle puolelle, mutta jokin ei antanut bruneten kuitenkaan pudota aivan parvekkeen kaakelilattialle vasten. Milon ääni kantautui jälleen hänen kuuroille korville ja tyttö kääntyi poikaa vasten. Hänen silmänsä punoittivat ja katse harhaili Milossa nopeaan tahtiin. Sitten hänen kätensä nousi hitaasti ja sormi alkoi tökkiä poikaa poskeen.
"... Töks töks..." Mandy mutisi, alkoi taas nauraa hiljaa ja jatkoi tökkimistä.
"Sun poskes on pehmeä", tyttö puhui, lopetti tökkimisen ja antoi käsiensä kietoutua toisen ympärille. Pää painui tiukasti kiinni pojan rintakehään.

Milo katseli hetken suoraan tytön punertaviin silmiin ja katsoi sitten silmät pyöreinä tökkimistä. Mitä ihmettä? Hetken ihmeteltyään Mandy lopettikin tökkimisen ja Milo jumitti kun toinen halasi häntä. Ainutkertainen tunne, sillä harvemmin Mandy edes koski tähän, kotonakin istuttiin eri sohvilla tai jopa eri huoneissa. Joten ihmetys oli suuri, mutta sitten Milo alkoi kävellä kohti ovea ja olohuonetta, vetäen Mandyä mukanaan.
"Tottakai mun poski on pehmeä", Milo sanoi tytölle ja päästyään sisään, poika veti oven kiinni ja pisti sen lukkoon. Toivottavasti Mandy ei keksi uudestaan mennä parvekkeelle. Eihän poika nyt yksin pärjäisi Jasperin kanssa, joka muuten vieläkin nukkui autuaan tietämättömänä kaikesta, mitä talossa tapahtui.

"Öööö, mitä teetä otat?", Milo kysäisi hieman ihmetellen vieläkin. Poika loi katseen tyttöön, tai tarkemmin tämän päälakeen, kerta tytön pää oli pojan rintakehällä vieläkin. Pojan sydän ei enää jyskyttänyt niin kovasti kun tuolla parvekkeella ja sen episodissa.

Mandy ei tajunnut ollenkaan, että Milo veti häntä mukanaan sisälle. Tämä vain roikkui toisessa kiinni, pää edelleen painettuna tiukasti toisen rintakehään. Poika oli niin mukavan lämmin ja jotenkin... Halattavan oloinen. Mandy ei tahtonut lainkaan irrottaa käsiään toisen ympäriltä ja alkoi hiljaa hyräillä jotain epämääräistä kappaletta.

Mutta taas Mandyn mieli muuttui, ja muuttuikin melko radikaalisti. Tai no, radikaalisti ja radikaalisti, hän ei enää tuntenut tarvetta täyttää syleilykiintiötä, vaan jotain vähän enemmän.
Pahiksen kädet liukuivat toisen selältä Milon kyljille, josta kädet jatkoivat matkaansa alemmas, alemmas ja alemmas. Mandy onnistui ujuttamaan kätensä toisen housuihin, mutta jätti kätensä vain härnäämään pojan alavatsaa.
"Ei mun tee mieli teetä.." Mandy kuiskasi ja nosti päätään niin, että pystyi kohtaamaan Milon silmät. Mandyn silmissä kiilui outoa hehkua, himoa.

Milo sykähti kun tunsi toisen käden lipuvan alemmaksi. Ehei, ei poika selvinpäin halunnut Mandyn kanssa tehdä mitään. Viimeksikin se oli ollut virhe, josta syntyi vain riita ja mykkäkoulu. Ehei, nyt kun poika oli selvänä, mitään ei tapahtuisi. Poika nosti tytön käden pois alavatsaltaan ja nosti sen niskaansa.
"Mutta mun tekee..", Milo sanoi epämääräisesti posket hieman punoittaen. Jotenkin tuntui, että olisi ollut vieraan ihmisen kanssa. Eihän poika oikeasti Mandyä edes tuntenut.
"Joten mä meen keittiöön, voit toki tulla pitämään seuraa", Milo sanoi taas vieläkin hämmästyneenä ja varovasti irroitti sitten tytön kädet ympäriltään. Poika käveli Mandyn taakse, ja oikeastaan töni tyttöä vähän vielä eteenpäin, pois ovesta. Sitten poika veti äkkiä verhot oven eteen, ehkä Mandy ei pöllyissä tajunnut että siellä oli takana ovi. Sitten nuorukainen tallusteli keittiöön ja kaatoi kuumaa vetta mukiin, joka aiemmin oli jäänyt pöydälle. Sen jälkeen poika pudotti teepussin lillumaan veteen.
"Ootko nyt varma, ettet haluu teetä?", nuorukainen kysyi sitten.

Mandyn huulet vääntyivät mutrulle, kun Milo nosti hänen kätensä pois alavatsaltaan. Tyttö inahti vaimeasti, kun poika irrotti tytön kädet ympäriltään ja käveli hänen taakseen työntäen häntä eteenpäin. Mandy ei tajunnut, miksi toinen työnsi häntä eteenpäin, mutta ajatukset alkoivat laukata. Mitähän Milolla oli oikein mielessä, jotain tuhmaako? Sehän sopi, Mandy oli juuri nyt sellaisella tuulella.
Paitsi, että sitten Milo katosikin hänen takaalta keittiön puolella ja Mandy jäi tuijottamaan toista hitusen tyrmistyneenä. Mitä ihmettä Milolla oli oikein mielessä.

"Ei, mä en taho teetä", Mandy intti vahvasti ja äkillisestä mielenjohteesta hän alkoi riisua farkkujaan pois jalastaan. Pian hän seisoi pelkillä mustilla alusvaatteilla Milon edessä. Hänen reidessää oli pari hassua mustelmaa, jotka olivat tulleet kaatumisesta.
"Sä lupasit ottaa mut syliin", brunette muistutti.
Voi kyllä, Mandy oli todellakin juovuksissa ja pilvessä.

Milo ei oikeastaan kiinnittänyt edes huomiota tytön riisutumiseen. Olihan sitä ennenkin nähty kun naiset alkavat riisutua tämän pojan edessä, joten tilanne ei periaatteessa ollut uusi. Poika vain rennosti jatkoi teensä laittamista ja istahti sitten keittiön pöydän viereen. Nuorukainen laski teekuppinsa pöydälle ensiksi siitä hörpäten. Tee kuitenkin oli vielä liian kuumaa.
"Tää tee on hyvää", Milo naurahti toiselle ja haki kädellään pöydällä olleen lehden. Poika avasi lehden ja antoi katseensa harhailla hetken tekstissä.
"Syliin ottaminen on vähän eri asia, kun se mitä sä taidat haluta..", Milo mutisi sitten vastaukseksi hieman kiusaantuneena. Nuorukainen aikoi pitää päänsä, eikä aikonut tehdä uudestaan sitä virhettä, minkä viimeksi teki. Sen verran virheistäkin osaa viisastua.

"Sun pitäis oikeesti syödä jotain, muuten sul on huomenna ihan helvetillinen päänsärky ja pahaolo", Milo muistutti sitten tyttöä tämän tämänhetkisestä olosta ja nosti katseensa Mandyyn. Poika hetken katsottuaan käänsi kuitenkin katseensa teekuppiinsa, ottaen siitä taas hörpyn.
"Ja sit voin tulla peittelee sut ja nukuttaa", Milo lässytti sitten kuin lapselle konsanaan.

//Milo on ihana <3

Mandy ei vain tajunnut, miksi Milo käyttäytyi noin. Kai Mandy uskoi, että kaikki, mitä hän sanoisi, toteutettaisiin mahdollisimman nopeasti, mutta Milo pysytteli yhä vain kaukana hänestä ja... Yritti jopa vältellä katsekontaktiakin jossain määrin?
"Onks mussa joku vika?" Mandy tivasi sitten ja hänen äänensä kuulosti jälleen sammaltavalta. Brunette sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja katsoi Miloa tiiviisti.
"Miks mä en kelpaa sulle", tyttö puhui enemmän itsekseen kuin pojalle ja Mandyn silmät etsivät jotain. Pian silmät pysähtyivät veitsitelineeseen, joka sijaitsi keittiötasolla. Melko vikkelästi tyttö oli saanut itsensä niiden lähelle ja tarttuikin yhteen niistä.
"Mä viillän mun ranteet auki", pahis mumisi ja siirsi katseensa uhmakkaasti Miloon.

Jopas Mandysta oli tullut itsemurhaan hakeutuva. Mutta se vaikutus johtui ainoastaan huumeesta, jota hän oli käyttänyt.

Milo nosti katseensa teekupistaan taas hetkeksi Mandyyn, kun tyttö puhui tälle. Tai mutisi tai ainakin yritti puhua.
"Ei muuta vikaa, mutta oot ihan aineissa ja humalassa, hommailen vain selvien tyttöjen kanssa", Milo sanoi uskottavasti, vaikka tosiasiassa kaikki seikkailut tapahtuivat juhlissa. Ja tietenkään niitäkään ei enää ollut. Mandy nyt uskoisi tuossa tilassa mitä vain.
"Kelpaat", Milo vastasi ytimekkäästi ja joi kulauksen kuumasta teestään. Tee lämmitti mukavasti sisältäpäinkin ja olisi sitten mukava mennä nukkumaan, jahka sinne edes pääsisi tänä iltana Mandyn takia. Toistahan piti vahtia kuin pahaista pikkulasta.
"Ei kannata, sä vaan pyörtyisit ja mä osaan ensiapua, niin saat vaan kivat arvet siitä. Sitäpaitsi ambulanssit on nykyaikana nopeita, eikä aikaakaan kun olisit potemassa aamulla päänsärkyä ja pahaaoloa sairaalassa, lisänä vain pari kipeää haavaa ja lääkäreiden pohdinta, että ottaako sut mielenterveysklinikalle hetkeksi", Milo naurahti tytölle rennosti vastaukseksi ja nousi seisomaan pöydän viereen. Ehkä Mandy antaisi veitsen olla. Ja jos ei, niin olisihan pojalla kännykkä, jolla tosiaan soittaa se ambulanssi.

"Joten, jätä se saakelin veitsi, ota leipää ja sit mennään nukkumaan. Eiks jeh?", Milo sanoi sitten luoden melko käskevän katseen tyttöön. Poika otti askeleen varovaisesti lähemmäksi Mandyä ja otti varovasti kiinni käsillään tytön hauiksista, näin saaden neitoa rauhoittumaan. Eikö kosketus aina rauhoittanut? Ainakin joskus koulussa oli sanottu jollain oppitunnilla niin. Toivottavasti se toimisi.

Mandy tuijotti veistä haaveilevan näköisenä ja se saattoi ulkopuolisin silmin näyttää siltä, että tyttö oikeasti vakavasti pohti, mihin hän veitsellä itseään pistäisi. Tosiasiassa Mandy ei ajatellut mitään, ajatukset eivät kulkeneet ja vartalokin tuntui lukkiutuneen. Tyttö seisoi vain paikoillaan ja Milon puheet menivät tällä kertaa kuuroille korville.
Milon tarttuessa tyttöä hauiksista, veitsi putosi maahan. Onneksi ei pudonnut kummankaan jalkaterille. Mandyn pää notkahti alas ja tyttö horjahti Miloa vasten. Aivan kuin joku olisi lamauttanut hänet, mitään vartalon osaa ei tuntunut pystyvän liikuttaa. Tytön jalatkin pettivät.
Se oli toki outoa, mutta Mandy ei tietenkään asiaa tajunnut. Silmät pysyivät auki, mutta ne oli kohdistettu vain yhteen pisteeseen.

Milo säpsähti veitsen putoamista ja potkaisi sitä varovasti kauemmaksi, hän ehtisi sen nostaa kyllä myöhemminkin. Sitten Mandy jo nojautuikin poikaa vasten ja Milo yritti kannatella tyttöä, mutta toiselta lähti jalatkin alta. On ne huumeet hassuja asioita. Milo tyytyi nostamaan tytön syliinsä ja lähti kävelemään keittiöstä omaan huoneeseensa. Huone oli ihme kyllä melko siisti, kerrankin, joten Mandy voisi nukkua siellä ja Milo sitten Mandyn huoneessa samalla pitäen huolta Jasperista. Poika kantoi tytön huoneeseensa ja laski sänkynsä päälle. Saatuaan laitettua Mandyn sängylle makaamaan, Milo kaivoi peiton ja laittoi sen tytön päälle.
"Nyt nukut ton tilas pois..", Milo sanoi lämpimällä äänensävyllä ja katsoi tyttöä hetken silmiin. Tytön pupillit olivat laajentuneet huumeiden ja alkoholin vaikutuksesta, mikä näytti aika pelottavalta. Milo istahti hetkeksi sängyn laidalle ja jäi tuijottamaan seinää mietteissään.

Mandy 'heräsi' niin sanotusta koomatilastaan vasta silloin, kun tajusi olevansa peiton alla sängyllä. Nopeasti peitto tempaistiin pois päältä ja tyttö könysi istumaan. Päätä huimasi kahta verroin kauheammin kuin äsken ja pääkipu oli kauhea. Hän ei huomannut Miloa, vasta silloin, kun brunette oli seisomassa ja kävelemässä horjuvin askelin kohti ovea.
"Jasper.." Mandy mutisi epämääräisesti.
"Mä meen mun lapseni luokse.." tyttö mutisi edelleen ja pääsi ulos Milon huoneesta, joka oli tuntunut niin vieraalta, vaikka Mandy olikin siellä aikaisemmin ollut useampaakin kertaan. Nyt ajatukset olivat vain kohdistuneet Jasperiin. Mandy halusi ottaa lapsensa syliin ja nukahtaa Jasper sylissään. Niin, se tuntui hyvältä ajatukselta.

Ja Mandy ei edelleenkään tiedostanut olevansa mitenkään huonossa kunnossa. Hän ei oikeastaan tiedostanut juuri mitään, mitä hänen ympärillään tapahtui. Jonkinlaiselta unitilalta tämä kyllä vaikutti.

Milo hätkähti kun huomasi Mandyn nousevan ja yrittävän pois huoneestaan. Tyttö höpisi jotain Jasperista, joten Milo lähti seuraamaan toista.
"Mandy älä, Jasper nukkuu jo", poika sanoi tytölle ja pääsi ohittamaan toisen, ja jäi sitten tämän eteen.
"Se herää jos nyt otat sen pois sängystä, ja sit se ei kyllä nukahda koko yönä", Milo jatkoi katsoen toista tiiviisti nyt silmiin. Sitten nuorukainen tarttui hellästi kiinni tytön käsivarsista taas ja yritti näin saada toista 'hereille'. Eihän tyttö nyt voisi tuossa tilassa Jasperia ottaa. Lapsellehan saattaisi käydä mitä vain. Ja sitä ei Milokaan tahtonut, saati Mandy selvinpäin.
"Joten mennään tonne mun huoneeseen nukkumaan, mä kyllä hoidan Jasperin..", Milo sanoi vielä tytölle katsoen toista edelleen suoraan silmiin.

Mandy tömähti vasten eteen ilmestynyttä Miloa, joka puhui jotain Jasperista ja pojan heräämisestä. Tyttö nosti siniharmaat silmänsä pojan silmiin ja tuuppasi toista kämmenillään rintakehään.
"Etkö sä kuule, kun se itkee?" Mandy kysyi huolissaan ja yritti ohittaa Miloa, joka oli tarttunut häntä kiinni käsivarsista.
"Täytyy mennä rauhottaa sitä", tyttö sopersi ja yritti oikeasti päästä Milon ohi.

Jep, nämä olivat edelleen harhoja, tällä kertaa ääniharhoja. Mandy kuuli selvästi, kuinka Jasper itki, vaikka tosiassa heidän asunnossaan vain humisi ilmastointi. Muuten oli hiljaista, mutta ei tämän bruneten korviin.
"Päästä irti Milo, se itkee", Mandy tiuskasi, sillä Jasperin itku oli korviinpistävää. Hän ei kestäisi sitä enää kauaa, hänen olisi pakko päästä lapsensa luo heti.

"Voi helvetti nainen, nyt saatana rauhotut!", Milo ärähti sitten tytölle. Jos ei hyvällä uskoisi, niin sitten pahalla. Kunhan nyt oikeasti jättäisi Jasperin rauhaan.
"Se ei itke, ja voidaan miettiä kumpi tässä nyt on täyspäisempi", Milo jatkoi vielä ja työnsi tyttöä taaksepäin. Poika tiukensi otettaan tytöstä ja yritti mahdollisimman hyvin olla päästämättä toista ohitseen.
"Ja jos sä nyt kosket tohon lapseen, niin mä jätän sut. Kerrankin saat luvan uskoa, jos et niin oma mokas. Katotaan sit raastuvassa kumpi saa lapsen yksihuoltajuuden..", Milo mutisi tytölle närkästyneenä ja yritti saada toista hereille. Eihän poika nyt oikeasti jättäisi Mandyä, mutta Mandy tuskin mitään tajuaisi nyt. Milo yritti samalla saada Mandyä takaisin huoneeseensa, jotta voisi vaikka... lukita tytön sinne yöksi?