You all love me

- sivuhahmot kokosin kollaasiin x___x Niistä saa vapaasti liikutella kaikkia~ Niin ja toki paikalla muitakin sivuhahmoja on, mulla oli vain jännää............ Kökköä, mutta toivottavasti pääset mukaan .__, -

Tämä oli se puisto, jota Romeo Ewans kavereineen hallitsi. puisto, jonka sijainti oli lähellä ja rampit rastatukan ja kavereiden merkkaamat. Nopeastihan sitä oli tylsän puisiin ramppeihin kyllästynyt, joten asiaan kuului pakata spraymaalit mukaan ja lähteä kuvittamaan tylsä puu monilla eri väreillä taiteelliseksi.
Niin ja tietenkin kaikista näyttävimmän pipen päätyyn oli julistettava kunniaa kuninkaalle, eli taiteellisesti kirjoitettu ”Romeo hallitsee” ei voinut jäädä huomaamatta keneltäkään. Ja harva puistossa usein käyvä lautailija kykeni tekstin kieltämään. Romeo kun oli ehdottomasti taitava, ja häntä näki kyseisessä puistossa pieksemällä muut taidoillaan pohjalle. Hyvin harva uskalsi haastaa rastatukkaista ramppien kuningasta lautoineen. Ja ne harvat, jotka siihen uskaltautuivat, saivat kovinkin usein tuta karvaan häviön.

Vaalea Edd oli pipessä kuin kotonaan ja hallitsi lautansa ihan kohtuullisesti, Romeon suklaasilmät katselivat hetken poikaa, joka oli aivan liian hetero, jotta olisi kertaakaan lämmittänyt rastatukan vuodetta. Sitä paitsi kohtuullisen mukava ja kaveri, otsassa leima ’ei seksiä.’ Katse kääntyi kuitenkin piakkoin takaisin viltilla Romeon vieressä istuvaan tummaan ja kauniiseen Aliceen, joka hymyili hillittyä hymyä skeittaripojalle.
”Voi Romeo”, tyttö huokaisi ja kietoi ohuet kätensä pojan olkapäiden ympärille. ”Kyllä elämä kohtelee sua kaltoin.” Vaikka tyttö tarkoittikin vain hyvää ja miltei myös täysin sitä, mitä sanoi kuulsi äänestä’ läpi huvittuneisuus. Romeo nauroi.
”Joo”, yksinkertainen ja epäuskoinen toteamus. Pojalla oli taas itsesäälipäivä, mikä piti sarjakuvaan paneutuneen ja vittuuntuneen Andyn kauempana, Tommy taas riekkui rampilla, jolla kaatui irrottaen raikuvaa naurua ja aplodit kavereissa ja tuntemattomissakin ihmisissä.

”No voi vittu”, Romeo huokaisi pyöräyttäen silmiään, saaden täten yhden läheisimmistä tyttöystävistään seuraamaan katsettaan. Molempien ruskeat silmät tuijottivat huolehtivaisen Mickyn pikkuveljeä, joka oli kuin liimalla kiinni Romeossa.
”Mä niin rakastan näitä tapauksia. Takiaisia… Siis ei kiitos, ei mulle.. Mitä pahaa mä oon tehnyt, että ansaitsen legioonan pentuja roikkumaan perässäni?!”, Romeo parahti teatraalisesti saaden Alicen hymyn vain syvenemään.
”Nait niitä ja saat ne huumaantumaan itsestäsi ja lemppaat ne ilkeästi, että kukaan vaan ei voi jättää sua enää sen jälkeen huomiotta”, Alice selitti. ”Sä tiedät sen kyllä ihan itse, hurmuri. Ja sä nautit siitä.”
Romeo ynähti, tiesihän hän, mutta silti.
”Mutta silti, miten kukaan oikeasti on niin tyhmä, että kuvittelee saavansa mut sillä, että roikkuu säälittävästi perseessä”, takkutukka tuhahti. Hän olisi halunnut puhua Joelille, mutta parhaalla kaverillakin oli muuta elämää kuin vain raklastettu ja ihastuttva Romeo. Sääli, ainakin Romeon mielestä.
Poika kaatoi lämmehtynyttä ja hiilihapotonta kokista kurkkuunsa, vain koska se oli nestettä. Pian hän tarttuisi lautaansa ja näyttäisi kuka taitoi ja hallitsi, kuten pipen pääty kertoi.

Tänään oli vähän sellainen päivä, että olisi voinut jäädä vain kotiin lagaamaan sängylle ja tuijottamaan turhia leffoja, jotka oli nähty jo tuhansia kertoja. Ja niinhän Andrew olisi tehnyt, ellei Alec niin rakkaana ystävä olisi kiskonut honteloa poikaa väkisin ylös. Tummatukkahan oli jäänyt pari edellistä koulupäivää vain kotiin, ollut liian laiskana lähteä minnekään. Kai se oli jonkin asteen masennusta, vaikka naurettavaltahan se kuulosti, eikä Andrew sellaiseen itse ainakaan uskonut. Alec oli ollut yllättävän jääräpäinen, eikä luovuttanut ennen kuin tummatukka oli luovuttanut ja suostunut kiltisti heittämään peittonsa pois. Kai se oli ihan hyvä, muutenhan Danny tai tyyliin joku lastenhoitaja soittaisi jonnekin sairaaseen mielisairasmestaan, josta kyyti hakisi ruipelon mukaansa. Vaikka minkäs sille mahtoi, että kun oli väsynyt niin oli väsynyt.
Laiskasti Andrew oli kiskonut vaatteet päälleen, ensin etsien jotakin sellaista vaatekaapistaan, joilla viitsisi näyttäytyä muiden silmillä. Okei, noin hän oli sanonut ystävälleen, mutta todellisuudessa se oli vain yritys saada Alec kyllästymään ja lähtemään itse. Toisaalta, Andrew oli todella otettu kun Alec oli tullut siitä vain kyläilemään ja valittaa, että kaipaa pienemmän seuraa.
Kärsivällisenä toinen kuitenkin odotteli tummatukan laittautumista. Eipä lopputulos mitenkään ihmeellinen ollut, vaikka aikaa siihen oltiin käytetty. Andrew oli vain kiskonut jälleen vaaleat, hieman risaiset pillit jalkaansa, jonkun tylsän vaalean hihattoman ja sen päälle pirteän keltaisen, ylisuuren hupparin, jonka huppu oli jättimäinen hupparin kokoon verrattuna. Kun nämä oltiin vaivalloisesti vedetty luisevan kropan suojaksi, ruipelo suoristi nopeasti hiuksensa ja pöyhi niitä jonkin näköisiksi.

Viimeiseksi oltiin vedetty kengät jalkaan, cappi päähän ja dekki napattu käsien vangiksi, oli aika lähteä. Andrewilla ei oikeastaan ollut mitään tietoa, että minne he olivat menossa. Alec oli vain kehottanut ottamaan laudan ja kertoi, että tahtoi vaihteeksi näyttää pienemmälle niitä mestoja, missä hän liikkui yleensä. Normaalisti Alec oli raahautunut sinne missä Andrew vietti ystävien kanssa aikaa, mutta tämä kävi oikein hyvin ruipelolle. Eipä hän hirveästi kaivannut muiden tuttujen naamojen näkemistä, ihan vain sen takia, että oli itse varsin tylsää seuraa tällä hetkellä.
"Missä me ollaa..?", Andrew kysäisi ympärilleen katsellen.
"Ei ainakaan teidän takapihalla", frendi virnisti takaisin. Sillä luultavasti taas kiusoiteltiin Andrewia tämän perheen rahan määrällä. Ihan kuin se jotenkin liittyi asiaan mihinkään, eikä tummatukan oma "skeittipuisto" takapihalla ollut mitenkään erityisen hieno tai suuri. Hyvä ja ihana tietenkin, ruipelo oli mitä kiitollisin siitä.

He pääsivät hetkeä myöhemmin paikan päälle, jonne Alec heidät oli tahtonut tuoda. Andrew vilkuili edelleen ympärilleen, kyllä tutulta jotenkin näytti, muttei mitään muistikuvaa ollut. Yleensä hän ei hengannut täällä päin, ei sitten lainkaan. Ystävän perässä Andrew kulki lautansa kanssa muiden ihmisten luokse, joita näkyi edessä päin. Aluksi Andrew oli kuin sokea, ei meinannut millään huomata mitä ympärille tapahtui, mutta nousikin pimennoksistaan valon pinnalle ja tajusi heti kuka siellä oli. Ei mitään kusetusta, Andrew meinasi tosissaan lentää nokalleen kun huomasi rastapään, sen täydellisyyden nortoilevan siinä niin omien frendejensä kanssa. Eikä niitä sanoja voinut olla kuulematta. Puhuiko Romeo kenties hänestä? vai kenties jostakin muusta pikaisesta tyydytysheilastaan. Tyhmä ja säälittävä perseessä roikkuja nyt parhaiten iskeytyi korviin. Sitäkö tummatukka tätänykyään Romeolle oli?
"Andrew, ootko sä kunnossa?", Alec kysyi hieman huolestuneena kun pienempi oli pysähtynyt paikoilleen ja jäänyt jumittamaan varmaan minuutiksi. He olivat vain parin metrin päästä toisista.
"Joojoo", vastattiin pienesti päätä nyökäten, katse vapautettiin rastapään selästä. Tummatukka oli vaatetukseltaa suorastaan väripilkku, mutta mieli ei lähellekään ollut niin pirteänä. Hetken Alec vielä tarkkaili ruipeloa, mutta uskoi kai sitten kun jätti asian siihen.
"Romeo, mitä jäbä?", Alec virnisti ja meni kaiketi paiskaamaan kättä Romeon kanssa tai jotain. Ei Andrew viitsinyt katsoa, kuhan vain siirtyi perässä ja nortoili ystävänsä selän takana katse muualla. Voihan pahus, olisi sittenkin pitänyt keksiä jotain ja jäädä sinne sänkyyn.

Alice nauroi pojalle. Niin, kaikkihan tahtoivat tuon, syynä pojan uskomaton karisma, vastustamaton sellainen. Olihan Alicekin siihen joskus sortunut… Mutta sellaista virhettä ei voinut toistaa.
Rastatukka siirsi katseensa häntä nimeltä kutsuneeseen poikaan, jolle soi kivisydämetkin sulattavan hymynsä. ”Alec”, Romeo mainitsi pojan nimeltä, vain jotta toinen tiesi ettei sitä oltu unohdettu. Tosin uutta ei olisi ollut, vaikka toista olisikin kutsuttu väärällä nimellä. Rastatukka kun tunsi niin paljon ihmisiä, ettei jokaista nimeltä voinut muistaa… Hyvä kun naamalta edes. Ei sekään aina paikkaansa pitänyt, toiset kun sulautuivat taustoihin.
Poika kiskaisi toisen käden paiskauksen yhteydessä istumaan viltille. ”Mitäpä tässä, ennätys on muuten rikki, rehtorilla on takavarikossa kolmetoista mun lautaa”, Romeo virnisti, hymy kuitenkin viileni, joskin vain asteella, kun rastatukan katse tarttui pariin jalkoja Alecin takana, suklaasilmät liukuivat katseellaan ylemmäs, kunnes kohtasivat tutut kasvot.
”Andrew”, poika lausui käheästi ja antoi kasvoilleen kohota vinon virneen. Hän ei tahtonut kantaa kaunaa, vaikka eipä häntä juuri nyt kiinnostanut toisen persekkään. Ihme sinänsä.
Poika näytti kädellään, että toisella oli lupa istuutua heidän viltilleen. Ja saman tien tummatukkaan kiinnitetty huomio riuhtaistiin pois.
”Romeoo!”, kuului kirkas ja yllättäviin korkeuksiin kohonnut äänenmurroksessa taistelevan teinipojan ääni, nyt Romeon ilme valahti entisestäänkin. Alice ei voinut olla tirskumatta.
”Näitsä, miten hieno flippi pipessa!”, ionen ylipirteä neljätoistavuotiaan ääni kysyi innostuneena Romeolta. ”Ione, mä en katsonut”, poika lausui äänellä, josta tyhmimmänkin olisi kuulunut tajuta sanojen oikea merkitys, eli ”painu vittuun mun elämästäni.” Alice tirskui taas.
”Sun ois pitäny nähdä, se oli tosi onnistunut, vaikka itse sanonkin”, poika kehui kuin olisi tehnyt jotain suurtakin. Romeo hymähti peittelemättömän halveksivana.
”Mutta silti vain flippi. Huomaa nyt että mulla on parempaakin tekemistä”, rastatukka sanoi tasaisen sävyttömällä äänellä saaden nuoremman viimein loukkaantumaan ja katoamaan paikalta.
”Ajatella, että mä olen nainut totakin”, poika naurahti silmiään pyöräyttäen. Nyt Alice nauroi jälleen. ”Niin ja Micky oli tappaa sut siihen paikkaan kun sai kuulla!”, Alice naureskeli. ”Huomattava tasonalitus, hurmuri. Ja hieman nuorempi kuin sä.” Rastatukka kuittasi kaiken pyöräyttämällä suklaasilmiään tytölle huomioiden taas paikalle pelmahtaneen kaksikon.
”Mikäs teidät tänne tuo? Tai toki, eihän kukaan voi vastustaa mun vastustamattomuuttani, mutta”, poika kysäisi, äänestä kuuli kuinka loppu oli vain puoliksi vitsiä.

”Missä Joel?”, paikalle pelmahtanut tummatyttö uteli toinen käsi naisellisella lantiolla ja toisessa kainalossa dekki. Katse oli tiiviisti Romeossa, joka myös katsoi tyttöön. ”Miksi sä multa kysyt?”, poika kysäisi. Jolie naurahti kuin kysymys olisi ollut maailman typerin.
”Onko tuo ’meille tuli ero, älä utele multa’ vai oletko sä oikeasti muka voinut unohtaa sen täydellisen kropan, ne silmät ja sen hymyn?”, tytön ääni oli niin pisteliäs ettei Romeo voinut olla hymyilemättä. hän ei vaivauytunut korjaamaan yleistä harhaluuloa hänen ja Joelin suhteesta.
”Molempiin kieltävä vastaus, plus en tiedä missä se menee”, Romeo vastasi. Tyttö nyökkäsi ja katosi Andyn suuntaan selvästi ahdistellakseen tuota seuraavaksi.
Niin, aika normaali päivä, Romeo oli yleinen kiusan kohde, koska kaikki tunsivat hänet ja kaikki halusivat olla hänen kavereitaan. plus että hän oli tämän puiston kruunaamaton kuningas.

”Jos mä oikein muistan, niin Andrewin takapihalla te olisitte säästyneet tältä tungokselta.”

Käheä tuttu ääni lausui Andrewin nimen. Ei voi olla totta, saman tien Romeo olisi voinut olla kokonaan vain huomioimatta pienempää, se nyt ainakin varmaan kävisi helpoiten tuolta täydellisyydeltä. Silmät puristettiin kiinni ja käsi hieroi vaivaantuneena silmäkulmaa, ennen kuin Andrew uskaltautui kääntyä muita kohti paremmin ja nähdä Romeon komean olemuksen. Pienesti päällä nyökättiin tervehdykseksi, sanat kun tuntuivat kuivuneen kurkkuun kiinni. Nyt ei olisi pahitteeksi jos oltaisiin känni päällä, Andrewista tämä nimittäin oli todella kiusallista. Tuskinpa Romeosta, tuo ei varmaan edes muistanut enää mitään. Mutta eipä rastapää myöskään kovin avosyliseltä vaikuttanut, pikemminkin tuolle oli ihan se ja sama oliko tummatukka tässä vai ei. Kai siihen nyt oli vain totuttava, että heidän juttunsa oli jo ohi ja Andrew ei saisi olla säälittävä perseessä roikuttaja.
Alec oli kait parhaillaan aukaisemassa suutaan sitä varten, että voisi esitellä ystävänsä, mutta Romeopa oli nopeampi ja kerkesi jo lausua Andrewin nimen. Alecin pää kääntyi rastapäästä ruipeloon, nosti kulmiaan. "Ai te tunnetteki jo", tuo lausahti, kohautti olkiaan ja istuutui muiden seuraan. Andrew mietti hetken paikoilleen taas jumahtaneena, että olisiko parasta vain lähteä saman tien. Tämä ei ollut ehkä paras paikka hänelle, tämä seura ei ollut paras mahdollinen hänelle, ei ainakaan nyt.

Romeo viittosi jotain sellaista, että Andrew voisi liittyä heidän seuraansa. Hitto kun ei tiennyt kannattaisiko, mutta tuntui todella typerältä antaa näille ihmisille itsestään vajaan maine. Ei varmaan näyttänyt kovin viisaalta se paikoillaan seisoskelu, varsinkaan kun Andrew ei ollut edes poltellut mitään tupakkaa vahvempaa.
Alec kurkotti pienemmän kättä kohti, tarttui ja kiskaisi tämän alas. Tummatukka henkäisi hiljaisesti, tuollaiset yllätykset eivät olleet hänelle hyviä. Nytkin lauta oli töksäyttänyt ikävästi hontelon polveen. Samalla joku huuteli Romeota, mutta tummatukka ei kerennyt kiinnittää siihen enempää huomiota kun hän alkoikin käymää jo omaa keskustelua toisen tuttavansa kanssa.
"Äijähän on ihan unessa", Alec naurahti, Andrew vain mutristi suutaan. "No onneks tulin pelastaa sut ennen ku vajoot johonki koomaa", toksautettiin jo vähän enemmän tympääntyneenä, mutta kuitenkin siitä paistoi huolestuneisuus. Alec oli niin kultainen, yksi parhaimmista tyypeistä kenet Andrew saattoi tuntea. Ainakaan Alec ei tahalleen leikitellyt toisten tunteilla.. ja hän välitti.
Siinä samassa se huomio kiinnitettiinkin rastapäähän, joka parhaillaan murisi jokseenkin inhottavaan sävyyn jolleki tuttavalleen. Tyyppi hiljeni ja katosi, Andrewin kävi tätä sääliksi. Ihan kuin katsoisi sitä hetkeä kun ruipelo viimeksi oli ollut kyläilemässä Romeon luona.
Silloin vasta kylmäsikin kun Romeo sitten nauroi, että oli tuotakin nainut. Voi jestas, tummatukka ei tahtoisi tietää mitä toinen hänestä oli puhunut. Poskia kuumotti, hitto.
"Onks sulla kuumetta?", Alec kysyi ja törkki jo kättään pienemmän naamalle. Andrew vetäytyi päällään kauemmaksi ja vastasi kieltävästi. Olisihan sitä voinut yrittää käyttäytyä vähän normaalimmin, kyllähän Alec selvästi huomasi, ettei kaikki ollut ihan niin kuin piti. Romeon näkemisen aiheuttama pieni järkytys oli lukonnut koko kropan ja mielen. Niin normaalia..

"Pisti vähän tylsäks, plus halusin tän yhen vihdoin ylös sängystä", Alec virnisti vastaukseksi rastapään kysymykseen, mutta tummatukka vilkaisi frendiään merkittävästi ja paranteli lippansa asentoa. Alec katsoi hämmästyneenä, kohautti olkiaan ja palautti katseensa Romeoon. "Joka tapauksessa, ajattelin sit käyttää Andrewii täällä ku yleensä pyöritää jossain sen mestois".
Ja jälleen joku tuli jututtamaan rastapäätä. Ei sillä, että se ruipeloa olisi haitannut, ihan hyvä vain, eipä tarvinnut itse koko ajan ahdistuneena miettiä missä asennossa hän näytti vähemmän rennommalta ja miten hyvin hänen ilmeestään näki mitä sen maskin takana ajateltiin.

Langanlaiha tummatukka oli siirtynyt näpräämään hupparinsa hihoja, risti jalkansa ja taivutti kättään niin, että pääsi tyrkkäämään kyynärpäällään lippistä ylemmäs.
Joku mainitsi Andrewin takapihasta, eikä ollut vaikea arvata tai erottaa äänensävystä kenen suu kävi. "Niimpä kai, mut tääl näkee enempi tuttui. Joilleki se tekee välillä ihan hyvää", Alec vastasi heidän molempien puolesta, vikan lauseensa sanoessa katsahtaen taas ruipeloon merkittävästi. Andrewin teki tosissaan mieli sanoa, että turpa kiinni ja tuo voisi keskittyä läyhäämään jostain muusta, ettei koko aika menisi tummatukan nolaamiseen. Vaikka eihän kukaan täällä varmaan edes tajunnut sanojen merkitystä, kelasivat Andrewin olleen kipeä tai muuten vain laiska. Se oli jo oikein, melkeinpä.
"Mitäs vittuu, vihjaaks jäbä ettei me olla vai tervetulleita?", Alec kysäisi Romeolta leikkimielisesti hetkeä myöhemmin, punniten toisen sanat uudestaan ja läppäsi tätä päälaelle.
"Emmä kyl kauaa jaksa olla..", Andrew sanoi viitaten sanansa Alecille, välissä kuitenkin nopeasti katsoi Romeota ja tämän täydellisiä kasvoja. Voi miten hyvältä rastapää taas näytti.. totta kai, mites muutenkaa? normaalistihan Romeo elämäänsä eli.

Romeo ei tuntenut tarpeelliseksi selostaa Alecille tarkemmin hänen suhdettaan Adrewiin tai toisinpäin. Tumma, langanlaiha, poika kertoisi ihan itse jos välttämättä tahtoi.
Romeo huomioi vain jotenkuten kahden paikalle ilmaantuneen pojan keskustelevan keskenään, mistä, siihen takkutukka ei huomiotaan pahemmin kiinnittänyt.
Kun Alec rupesi selittämään kuinka oli kiskonut toisen sängystä ylös, kun tuo oli koomannut Romeo nmieleen kohosi selvä muisto vaaleasta pojasta, Andrewin veljestä, räyhäämässä rastatukalle siitä kuinka hän oli aiheuttanut sellaisen tilan pienelle tummatukalle joskus aiemmin. Romeo katseli hetken ruskeilla silmillään toista tarkemmin kuin merkkiä metsästäen. Miksi häntä edes kiinnosti? Eihän häntä olisi kuulunut kiinnostaa, eikä ollut aiemminkaan kiinnostanut. Ei muiden kanssa.
Romeo hymyili hieman Alecille. Hyvä että toinen oli kiskottu ylös sängystään, pianhan tuon tuliluontoinen veli olisi ollut toistamiseen Romeon kurkussa kiinni…

Poika hymyili jälleen Alecin puheille, hän olisi kuitenkin ihan mielellään kuullut Andrewinkin äänen… ”Joo, ja varmaan myös mun fyysiselle terveydelle”, rastapää virnisti. Alec tuskin tajuaisi mitä poika ajoi takaa, mutta katse tavoittelikin Andrewin katsetta. Hän uskoi toisen kyllä tajuavan, mitä vihjaili. Alicekaan ei ollut tajunnut ja ärsytti tyttöä, joskin tuo oli hiljaa.
Kun Alec kävi leikkimielisesti muka loukkaantuneena utelemaan etteivätkö he olleet Romeon mielestä tervetulleita rastatukka naureskeli ihan ääneen. Kädet levitettiin sivulle kuin paraskin vapahtaja antaessaan anteeksi syntejä.
”Valtakuntani on täysin käytettävissänne”, poika virnuili leveästi. ”Ja Tommyn päälle saa surutta kaatua, jos jätkä on nokallaan jossain”, Romeo julisti osoittaen jälleen rähmällään makaavaa blondia. Tuo oli jo luonnonlahjakkuus kaatumisessa.

Andrew inisi jotain ettei jaksaisi olla kauaa, rastatukka naurahti. ”Ihan rennosti, muru. Ei kukaan sua syö”, Romeo hymähti. Alice naureskeli taas, se tyttö ei näemmä muuta osannutkaan.
Tyhjä kokis pullo heitettiin näppärästi jonnekin selän taa tarkemmin katsomatta. Kyllä sen joku sieltä noukkisi, vaikka sitten ihan vain ja ainoastaan pantin tähden.
”No nyt puuttuu enää Mic, Evan, Ise, Joel ja pari muuta, niin päivä on täydellinen”, Romeo hymähti huomaten sivusilmällään paikalle ilmaantuneen Sandyn heilauttaen tuolle kättään saaden vastaukseksi nyökkäyksen. ”Niin, luulis Mickyn olevan siellä missä Ionekin. Outoa että se jättää veljensä täysin sun armoilles”, Alice tuhahti sukien hiuksiaan ja nauroi, kun Tommy päätyi jälleen nenälleen asvalttiin.
”Alice, se on neljätoista ja mullakin on aivot”, rastapää murahti saaden Alicen nauramaan. ”Mutta Mic tietää, että sä voit ihan hyvin olla ympäri päissäs tähänkin aikaan päivästä”, tummatyttö kuittasi, rastatukka irvisti.
”Mihin on jäänyt Sandyn kaunis tyttöystävä?”, Alice mietti ääneen.
”Ero”, kuittasi Romeo kepeällä äänellä kaivaen repustaan vesipulloa. ”Romeo… Et kai sä…?”
Poika ei edes yrittänyt hillitä leveää virnettään. ”Voi vittu sut sais passittaa hoitoon, mä todellakin ihmettelen miten sä olet vielä hengissä”, tyttö motkotti.
”Ei se mun vika ole, ettei kukaan kiellä mua tarpeeksi uskottavasti”, rastapää kuittasi. Niin, ihan kuin se siitä olisi ollut kiinni.

Tätä Andrew ei koskaan ollut toivonut, ei hän koskaan olisi tahtonut välejään tälläisiksi Romeon kanssa, mutta miten tässä nyt muka voisi rennosti heittäytyä ja heittää läppää? väkisinkin, vasten omaa tahtoa, katse tutki kaikkea muuta kuin rastapäätä ja sen upeaa olemusta ja täydellisiä kasvonpiirteitä. Andrew ei olisi edes tahtonut kuulla toisen ääntä, vaikka se olikin mukavan kuuloinen ja suorastaan hyväili korvia. Se vain sai tummatukan niin nolostuneeksi, haluamattakin ajatukset palasivat heidän viime näkemiseen. Romeo raukka oli joutunut Andrewin tyhmien puheiden ja itkun uhriksi, eikä millään voisi unohtaa sitä välinpitämättömyyttä rastapään kasvoilla kun pienempi oli tehnyt lähtöään.
Onneksi Romeo oli kuitenkin sivuuttanut koko Alecin möläyksen ruipelon koomaamisesta, tai ehkei toinen ollut kuullut. Aivan sama, Andrew ei tahtonut miettiä asiaa vaan nimenomaa sivuuttaa sen. Nämä asiat eivät kuuluneet Romeolle, ei sillä että tuota edes kiinnostaisi. Alec nyt vain sattui olemaan niin puhelias persoona, eikä koskaan tullut ajatelleeksi mitä kannattaisi sanoa. Tai pikemminkin, että mitä Andrew tahtoisi toisen jättää sanomatta.

Onneksi Alec hoiti puhumisen Romeon kanssa, tummatukka pystyi keskittymään muuhun. Tai yritti, ja kovasti yrittikin, mutta kyllä ne ajatukset vain tuppasivat välillä harhailemaan sellaisiin asioihin, joita pieni oli epätoivoisesti yrittänyt tässä pari päivää haudata pois mielestään.
Kun fyysisestä terveydestä puhuttiin, Andrew tajusi virneen Romeon kasvoilla katsomattakin. Ja ruipelo olisi voinut vaikka vannoa, että toinen porasi parhaillaan katseellaan tummatukan takaraivoa, mutta mistä sitä tiesi. Andrew olisi tahtonut nähdä Alecin ilmeen, tuo tuskin tajusi mitään kun ei meinannut ruipelokaan ymmärtää. Hänestä sanat olivat olleet kuin.. noh, niin. Mutta saattoihan tuo taas omiaan ajatella, tai sitten Romeo yritti taas ihan vain kiusatakseen sekoittaa pienemmän pään. Taas. Niin, ehkäpä rastapää sai sitten jotakin kiksejä muiden ihmisten tunteiden leikkimisellä ja satuttamisella, vaikka eihän Andrewilla mitään oikeutta ollut sellaisia ajatella. Hän kuitenkin yritti metsästää Alecin kasvot, mutta törmäsikin heti Romeon syvään virneeseen. Oliko toinen tosissaan? miten oli mahdollista, että taas Romeo oli sivuuttanut kaikki paskat ja oli ihan normaalisti kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ennen kuin Andrew salli antaa itsensä lumoutua rastapään katselusta, hän käänsi päänsä ja laski sitten katseensa sormiinsa.
Alec ja Romeo heitti kaiketi jotain läppää, Andrew ei viitsinyt kuunnella. Hänen päänsä räjähtäisi kohta ja vaikka Romeon valtakunta oli avoin heille, tuntui parhaalta livistää ja pian.

Kun Romeo sitten alkoi muruttelemaan Andrewia, katse etsi taas epätoivoisena komistuksen ja sittenkös ilme oli muuttunut jo hämmästyneeksi. Mitähän peli tämä taas oli, viimeksi tummatukka oli saanut käsityksen, ettei toinen edes tahtoisi nähdä enää pienempää. Niin mutta tämä olikin Romeon normaali tapa käyttäytyä kaikkia kohti JA sitä paitsi Andrew oli luvannut itselleen (ja Romeolle) että jättäisi toisen rauhaan, eikä roikkuisi tässä.
Andrew seurasi toisten alkanutta keskustelua, nappasi tupakan hupparinsa taskusta ja sytytti sen. Hän otti heti pitkät henkoset ja yritti vain rauhoittua, relata. Alecin tarkkaileva katse tuntui inhottavalta, miten Andrewista tuntuikaan että hän sai aina olla jonkun silmätikkuna? ihan kuin Danny ei olisi jo tarpeeksi.. voi mitä kaikkea senkin eteen oli pitänyt tehdä, että veli rakas oli uskonut, ettei mitään hirveitä ollut tapahtunut ja ruipelo oli maannut vuoteessaan vain koska oli ollut mukamas kipeänä. No onneksi suurimman osan ajasta jätkä oli kuitenkin luuhaillut muualla kuin kotosalla, joten kai Andrew oli päässyt helpommalla.
Tytön ja Romeon välinen keskustelu sai Andrewissa melkein tuntumaan vihaa, joka oli hyvin epänormaalia hänelle. Ei voi olla totta, tuohan oli ihan törkeetä! oli Romeolla pokkaa mennä virnuilemaan kun ekana on näemmä pilaamaan muiden suhteen. Minkä laisiin miehiin ruipelo oikein meni aina ihastumaan?
Andrew painoi vapaan käden silmiensä päälle. Hän ei itse ollut varma tahtoiko ruveta huutamaan vai itkemään vai mitä, mutta voi että kun otti päähän. Ja hän olisi tehnyt, itse asiassa tekisi vieläkin, ihan mitä tahansa, että saisi olla Romeon kanssa useimmin. Mutta eipä se hirveän mukavalta tuntunut kun jätkä selittelee kaadoistaan niin kepeästi ystävilleen. Varmaan kaikki, Alecia lukuunottamatta, tiesi mitä Romeon ja Andrewin välillä oli tapahtunut, kuten myös senkin kuinka säälittävä ja epätoivoinen ruipelo oli ollut.
"mikä sul on?", Alecin ääni taas uteli.
"päätä särkee, ei mitää", Andrew vastasi vähän kireästi, antoi kätensä valahtaa pois ja otti useammat henkoset, jonka jälkeen virnisti pienesti ja aika huonoin näyttelysuorituksin ystävälleen, jotta tuo ei koko aikaa huolehteli. "Ehkä ois ollu parempi, että oisin jääny roikkumaa vaa mun sängyn perseesee", tokaistiin ikään kuin itselleen, mutta turhankin kovalla äänellä. Tämäpä oli jotain, harvemmin Andrewia suututti. Luultavasti sekin johtui ainoastaan siitä, että se esti naurettavan vollottamisen.

- lyhyempää -

Romeota jopa huvitti tapa jolla Andrew rastatukkaista kohteli. Yritti parhaansa mukaan pitää ilmana, mutta ei ihan onnistunut siinä yrityksessään. Voi pientä, ja Romeota vain nauratti.
Toisen toteamus sai Romeon repeämään nauruun, jota tuo ei kyennyt enää pidättelemään. Rastatukka sai osakseen tumman naispuolisen ystävänsä kummastuneen katseen, sekä muutaman muun ihmettelevän ja uteliaan katseen hivenen etäämpää.
”Voi sua, kerro nyt mullekin mistä sä olet loukkaantunut?”, rastapää kysyi hymy huulillaan toista katsellen. Alice räpäytti hämmentyneenä silmiään. Tosiaan, hänellä ei ollut käynyt edes mielessä, että tietenkin tämä poika oli yksi Romeon miljoonista panoista, eikä tuhansista ystävistä! Niin sen oli pakko olla.
Rastapäästä koko tilanne oli puhtaasti vain huvittava, hän ei tuntunut muutenkaan näkevän koskaan missään mitään vakavaa. Paitsi no… toisinaan.

”Oi, siellähän se, jota on koko päivä kaivattu”, Alice hihkaisi virkistyneenä ruskeat silmät tuijotellen kieltämättä oikein namua espanjalaispoikaa, joka rullaili rennosti paikalle. Romeokin katsoi ja hymähti, nyt saataisiin kuulla painavaa palautetta, jos Ione jälleen raportoisi veljelleen kuinka Romeo oli ilkeä. Oikeastaan oli rastapään onni, ettei Miguel Chavez etsiytynyt nuoremman veljensä seuraan, vaan suuntasi suorinta tietä heidän luokseen.
”’Ola, Romeo, Alice”, poika tervehti selvästi espanjalaisittain korostaen. Katse, joka suotiin Romeoon oli huomattavasti viileämpi kuin se pehmeä, jonka tyttö sai osakseen. ”Istu, Mic”, Alice pyysi, kun Romeo ei sitä selvästi ollut tekemässä. Kaksikko kyräili toisiaan varautuneesti, he eivät oikeastaan tulleet kovinkaan hyvin keskenään toimeen, mutta pakko oli kun oli niin paljon yhteisiä kavereita.
Latinopoika istui viltille, jolla juuri ja juuri oli hänellekin tilaa. Poika katseli hetken kumpaakin itselleen tuntematonta poikaa, kunnes kokeili heille ystävällistä hymyä.
”Miguel, Alec, Andrew ja silleen”, rastapää kuittasi esittelyt helposti. Mic katsahti Romeota ja tuhahti pyöräyttäen silmiään.
”Hauska tutustua, voi sanoa ihan Mic”, poika sanoi.

Jos ei aiemmin niin nyt ainakin kaikki tietäisivät Andrewin ja Romeon välillä tapahtuvat. Tummatukka ei voinut uskoa sitä todeksi, että rastapää oli alkanut nauramaan ja kysymään sellaisen kysymyksen tässä kaikkien edessä. Omituista miten kylmäsi, vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Muiden katseet olivat kuin piikkejä ihossa ja jostain kumman syystä Andrewista tuntui, että Romeo todella nautti tästä tilanteesta.
Andrew etsi toisen silmät omillaan, katsoi suoraan toiseen. Eipä hänellä ollut mitään vihaa näkyvillä, itse asiassa tuntui kun se olisi kadonnut jonnekin ja Andrew jo unohti, että oli äsken ollut suutuksissa. Nyt hän vain katsoi toista, osaamatta päättää minkä ilmeen kasvoilleen soisi. Surua tässä muiden edessä ei ikimaailmassa, joten sellaiseksi ilmeettömäksi ne kasvot jäivät. Se sai tummatukan silmät näyttämään niin kamalan väsyneeltä, yllätys sinänsä, Andrewia todella väsytti kumman paljon taas yhtäkkiä.
"En mä oo loukkaantunut mistään", Andrew vastasi ja kääntyi katsomaan Alecia, joka näytti yllättyneeltä. Hetken päästä jo huomasi, kuinka toinen pelkällä katseellaan uteli oliko kaikki edelleen ihan hyvin, pienempi nyökkäsi pienesti ja heitti tupakkansa pois.

Huomio katosi jonnekin muualle, luojalle kiitos siitä. Andrew vihasi tuollaisia tilanteita, hän vihasi kaikkea tälläistä. Hän vihasi olla tässä, hän vihasi sitä, että tahtoi pois Romeon luota ja silti samaan aikaan vain tunkeutua toisen syleilyyn. Sellaista oli vaikea käsittää, varsinkin kun toinen näemmä tahtoi oikeasti pahan olon tummatukalle.
Andrew oli keskittynyt tuijottamana viltin pintaa, mutta ajatteli kuitenkin olla ystävällisempää katsoa paikalle tulevaa. Jätkä oli jo istuuntumassa alas yhden Romeon frendin kehotuksesta. Pian jo kohdattiin tuon tuntemattoman tyypin hymy, se vaikutti ystävälliseltä ja aidolta hymyltä, jotenkin se vain sai heti lämpöisemmän olon.
"Joo, samat täält. Mä oon Alec - tää on Andrew", Alec puhui ja tönäisi hellästi ruipeloa kylkeen.
"Moi", Andrew sanoi toiselle ja hymyili takaisin. Ehkä olisi parempi keskittyä tuon katsomiseen, eikä Romeon. Koska ensinnäkin silloin säästyttäisiin sekavilta tunteilta ja kylmiltä tunteilta.
"No Romeo, uskaltaisko kuningas ottaa pienen kisan?", Alec virnisti, koputtaen dekkinsä yläosaa.

Nyt toisen katse oli jo varoittavan surullinen, eikä Romeo tajunnut edes katua mitään. Päätti kuitenkin lopettaa kiusaamisen tähän, hänen tarkoituksensa ei ollut särkeä Andrewia, vaikka nythän tuntui lapsellisesti yrittävän kaikin keinoin kostaa sen, että toisella oli häntä kohtaan tunteita. Toinen tokaisi, ettei ollut loukkaantunut, Romeo kohautti olkiaan kuin koko asia olisi ollut täysin yhdentekevä.
Romeo oli ilkeä peittääkseen sen pelon jota sisimmässään tunsi, pelon, joka sanoi ettei olisi ollut mahdotonta, että hän olisi tuntenut myös jotain Andrewia kohtaan… Mutta eihän sellaista itselleenkään tahdottu myöntää. Eihän sellainen voinut Romeon kohdalla mitenkään olla mahdollista.
Rastapään keskittymistä häiritsi Miguelin paikalle saapuminen, tuon läsnäolo kun saattoi koska tahansa tietää rastatukalle turpakäräjiä. Mic kun uskoi ihan kaiken mitä tuon veli tuolle syötti. Siinä suhteessa onni, että ione oli ihan lääpällään Romeoon, eikä kykenisi usuttamaan veljeään kimppuun. Toisaalta, Romeo oli huomattavasti treenatumpi kun tuo latinorimpula.

Mic katsoi poikaa, joka esitteli itsensä ja ystävänsä huomattavasti tyylikkäämmin kuin Romeo oli sen tehnyt. Poika nyökkäsi ensin Alecille, ja kääntyi sitten katsomaan Andrewia. Tuo pienikokoinen poika vastasi hymyyn saaden Miguelin syventämään sitä.
Romeo katseli, tunsi piston jonka tunki hyvin syvälle päänsä sisään. Hän ei varmasti rupeaisi mustasukkailemaan, vaikka se olikin hänelle suht yleistä. Joskin vain tietyistä ihmisistä. Haaste oli todellakin paikallaan ja sai itsevarman pojan hymyilemään leveästi.
”Jos sä ihan välttämättä tahdot tehdä lopun itsetunnostasi”, rastapää vastasi nousten ylös lautoineen ollen heti valmiina näyttämään kaapin paikan.
Miguel katseli tummilla silmillään hetken Romeota, kunnes avasi suunsa. ”Varoittakaa nyt Tommya, ettei poikaparka jää alle”, Mic kehotti saaden rastapään räkättämään.
”TOMMY!”, poika karjaisi saaden blondin kääntämään päänsä äänen suuntaan ja samalla kaatumaan laudallaan. Mic irvisti myötätuntoisesti ja rastapää nauroi paskaisesti. ”Tieltä pois, lopeta se itses telominen ja säästy verenhukalta”, Romeo jatkoi virnuillen. Alecille suotiin haastava katse ja rastapää lähti rampeille näyttämään kuka määräsi.

”Lapsellista”, Miguel huokaisi katsahtaen Aliceen. ”Kai se on pitänyt näppinsä erossa Ionesta?”, latino varmisti saaden tytöltä nyökkäyksen. Totiset kasvot sulivat aitoon ja lämpimään hymyyn. Katse käännettiin jälleen Andrewiin.
”Sä olet ihan uusi kasvo… Tai sitten mä olen todellakin keskittynyt johonkin muuhun, jos sä olet jäänyt multa huomaamatta”, Muguel sanoi kallistaen hivenen päätään.

Ja Andrew kun oli kelannut jo, että koko päivä olisi yhtä kiusallista ja kamalaa paskaa, mutta yllättävän paljon mieliala koheni nähdessään tämän Miguelin hymyilevän vieläkin ja jokseenkin isommin. Melkeinpä kaikki muut paikalla olevat vaikuttivat rääväsuilta, vaikka eihän Andrew normaalisti itsekään ihan näin hiljainen ollut. Ja tuskinpa ruipelo toisia rääväsuiksi mielessään nimitteli, jos nuo eivät olisi Romeon tuttuja. Ja ei missään nimessä tummatukka Romeota herjannut, hän edelleen suorastaan palvoi toista, mutta kai pienempi sitten vain oppi hillitsemään itseään. Palvoi tai ei, Romeo oli tehnyt valintansa ja samoin Andrew. Sitä oli turha jauhata, rastapään perään turha itkeä. Ja mikä vei pahat asiat mielestä paremmin kuin ystävällinen hymy? se melkein sai olon kotoisaksi.

Vai aikoi Alec jättää Andrewin yksinään viltille? tai eihän pienempi nyt yksin jäisi, mutta eihän tästä muita tuntenut. Paitsi Romeon, mutta tuota nimen omaan pyydettiin mukaan ja sekin oli vain hyvä. Andrew ei ollut saanut imettyä itseensä sellaisia voimia nyt, että jaksaisi ilkeitä katseita tai vittuilua, joka ei olisi yllättävää Romeon suusta. He kun nyt eivät mitään parhaimpia ystäviä olleet, vaikka ikäväähän se oli. Vielä ikävempää oli myöntää kuinka paljon ruipelo toista kaipasi.
Romeo suostui ottamaan kisan Alecin kanssa ja pian nämä jo katosivat lautojensa kanssa. Aluksi oli jotakin säätöä Tommyn kanssa, ilmeisesti tuo piti saada pois alta. Mahtoikohan Tommy olla joku porukan tunari?

Mic kävi sanan vaihtoa nyt tytön kanssa, jonka nimeä Andrew ei ollut oppinut vieläkään muistamaan. No eipä hän kauaa tässä ollut istunut. Kun kaksikko puhui Ionesta, Andrewia taas karmi ja hän sulki heti korvansa moisilta sanoilta. Hän ei tahtonut tietää enempää, ihan kuin tässä ei oltu muuten jo vollotettu rastapään takia.
Puhe kohdistettiin nyt Andrewille, honteloinen poika kääntyi katsomaan sitä samaa lämmintä hymyä, joka vei viimoisetkin kylmänväreet pois. Toinen kallisti päätä, tummatukka vastasi hymyyn omana sievänä ja suloisena itsenään.
"Kyllä mä taidan olla uusi kasvo vähän kaikille täällä", Andrew virnisti pienesti ja keskittyi katsomaan toisen hurmaavaa olemusta. Ai niin mitä? "En mä oo tääl ennen käyny, Alec mut tänne raahas nyt ekaa kertaa". Harmi ettei ollut raahannut aikaisemmin, jos täällä kävi mukavaakin porukkaa. No joo, hyvä sanoa kun vaihtanut vasta muutaman sanan. Ainakin Miguel oli nyt pelastanut edes hetkeksi tilanteen, kohentanut pienemmän oloa.
"Mut sä taidat sitte liikkua täällä useinki?", Andrew kysyi, eikä voinut lopettaa hymyilemästä. Vaikka olihan hymykin normaalia vähän laimeampi, sellainen puolihymy, mutta suloinen. Kaipa tässä muutenkin näytettiin vähän uupuneelta, kaikkea turhaa kun tuppasi tapahtua samaan aikaan ja joiltakin se saattoi viedä unet, vaikka sängyssä maattaisiin vaikka kuinka monta päivää putkeen.

Toinen vastasi kiltisti Miguelin kysymykseen saaden meksikolaispojan tyytyväiseksi. ”Ihan raahasi”, Mic naurahti. ”En yhtään ihmettele, ettei innostanut lähteä”, Miguel sanoi katsoen Andrewin ohi luoden mustankatseen huomiota kerjäävään, suorastaan säälittävään, Miguelin mielestä, Romeoon, jota pojan pikkuvelikin tuijotti ihaillen.
Toinen onnistui palauttamaan huomion takaisin itseensä kysymyksellä. Miguel sipaisi mustia hiuksia hieman kasvoiltaan.
”Sí, jonkun täällä on oltava pitämässä sonni kurissa”, Mic hymähti. ”Silloin kun Joel ei ole tekemässä sitä”, poika jatkoi. Jeo oli niitä harvoja, jotka osasivat pitää Romeon aikalailla kurissa ehkä juuri siksi, että rastatukkaa ei tummanpojan seurassa oikein innostanut muu kuin huomioida Joelia.

”Mä menen katsomaan, et Tommy on ok”, Alice huikkasi saaden latinon vilkaisemaan itseensä ja nyökkäämään. ”Soitat sille sitten ambulanssin, jos se on loukannut itsensä pahasti. Sanoi se itse mitä sanoi, yhtä kovapäisiä kaikki”, Mic kehotti saaden Alicen hymyilemään huvittuneesti Miguelin huolehtimiselle.
”Ei se kuitenkaan soita”, Miguel huokaisi hymyillen jälleen tummatukkaiselle, pienelle pojalle. ”Välillä ihan huolettaa jättää Ione noiden sähläreiden seuraan”, poika huokaisi jälleen hiuksiaan sipaisten. Ja ihan kuin hän olisi ollut veljensä lapsenvahti… Toisaalta, omasta mielestään oli, vaikka Ione olikin erimieltä.

Poika kaivoi taskustaan tyhjään kurkkupastilliaskiin säilötyt tupakin ja ojensi askia Andrewia kohti napattuaan huultensa väliin tupakin. ”Mexicolaista”, Miguel hymähti etsiskellen sormillaan tunnustellen sytkää taskustaan. Viimein sen löydettyään poika sytytti tupakan. ”Mun on pitänyt lopettaa jo kolme vuotta”, poika hymähti.

Andrew ei voinut olla miettimättä, että mitä varten toinen oli tokaissut jotain sen tapaista, ettei ihmetellut jos paikalle saapuminen innostanut. Tai siis, eihän siihen ollut kuin pari vaihtoehtua, sillä jätkä oli kääntänyt katseensa Romeoon vähemmän lempeämmin ilmeen kera, joten joko toinen tiesi mitä Romeon ja Andrewin välillä oli tapahtunut ja nyt tunsi myötätuntoa tai sääli ruipeloa. Toisena vaihtoehtona oli, että Mic ei itse pitänyt rastapäästä, joka olisi Andrewista se parempi vaihtoehto. Ei hän halunnut kenenkään Romeota vihata, Romeohan oli ihana ja täydellinen ja kaikkea mahtavaa, mutta olisi aika noloa jos tuokin tuossa nyt tietäisi kaiken. Siinä vaihteessa tummatukka tuntisi olonsa maailman noloimmaksi ihmiseksi, luultavasti hemmon hymytkin olivat pelkkiä säälilohdutuksia.
"Pitämässä sonni kurissa vai onko sulla jotakin Romeota vastaan?", Andrew kysyi uteliaana, ja katsoi toiseen intiimillä katseella. Muuten vain Miguel oli joku rastapään entisistä heiloista, jep, se ei olisi kiva. Vai oliko tämä sen nuoren pojan isoveli? eihän tässä kaikkea voinut kerralla oppia. Joelistakin oltiin jotain mainittu, kyllähän ruipelo sen nimen muisti. Sen pojan takia Andrew olikin eräänä päivänä saanut möksätä Romeolle ja olla mustasukkainen. Sellaisesta piti päästä ja nopeasti.

Tyttö lähti katsomaan oliko heidän ystävä vielä elossa ja Andrew se vain jaksoi ihailla miten ystävälliseltä ja huolehtivaiselta Mic vaikutti. Toisen hymyn kohdatessa Andrew vastasi taas pienesti, antoi sitten katseensa hieman laskea pään myötä. Ei hän voinut toisia tuijotella niin kauan putkeen, olivatpahan kuinka mukavia henkilöitä tahansa.
"No mut onneks sä oot täällä nii voit vahtia kaikkia samalla", Andrew hymähti, vaikka ei ollut edes varma oliko kuullut toisen puheita oikein. Keskittyminen kun oli niin ollut vain toisen katsomisessa.

Pään annettiin kohota takaisin ylös. "Kiitti", Andrew säteili onneissaan ja otti toiselta tupakan vastaan. "Ois mulla kyl omaaki, että jos tahot nii voin heittää vastineeks yhen omistani", virnistettiin vielä perään ja aseteltiin cappia vähän paremmin, jonka jälkeen sytytettiin tupakka ja nautittiin ensimmäiset henkoset.
"Hyvin oot onnistunu", tummatukka naurahti, vilkaisi vähän Alecin perään ja takaisin Migueliin. "Täälläkö te aina joka päivä pyöritte?", ruipelo kysyi melkein heti perään. Joo kyllä hänkin voisi jos jokainen muukin Miguelin lisäksi ottaisi hänet vastaan näin ystävällisesti.

Andrew kysyi suoraan, eikä Miguelia kiinnostanut kaarrella ja kierrellä totuutta. kun kysyttiin suoraan, vastattiin suoraan. ”Sekä että”, poika vastasi katsellen nyt tyhjyyteen Andrewin ohi kasvot ilmeettöminä. Ei mitenkään omituisen ilmeettöminä, vaan siten ilmeettöminä kuin miettivät ihmiset yleensä.
Tummatukkainen poika vaikutti ujolta laskiessaan katseensa, eikä sekään saanut latinoa lopettamaan hymyilyään. Mikään ei saanut siihen asti, kun Miguelia jaksoi hymyilyttää.
”Liikaa vaivaa, ja pidemmän päälle siihen vittuuntuu. Ei mun hermoja ole luotu lastenvahdin hommaan”, Mic naurahti. Hän oli taas mainita, että se oli Joelin osa, mutta alkoi jo pikkuhiljaa hävettää kun kokoajan vain jauhoi samasta henkilöstä.

Andrew kiitti ja sai Miguelin jälleen hymyilemään. Miten toinen osasikaan olla noin soma? ”Ei, ei sun tarvitse”, Mic kieltäytyi heti pudistaen hieman päätään. ”Mä käännän nää tosi halvalla ja saan raakatupakinkin niin halvalla, ettei edes puhuta siitä”, poika nauroi. Tupakkaa imettiin rennosti, niin koukussa Mic ei ollut, että koko rööki olisi vedettävä minuutissa. Hän tahtoi nauttia päivän savuista.
”Sí”, Miguen virnisti vinkaten silmää. ”Totaalinen tupakkalakko.” Poika nappasi syöpäkääryleen sormiinsa ja antoi savun karata nenän kautta ulos, savuke vietiin jälleen huulille. ”Täällä, mitä nyt koulussa ja klubeilla. Suurin osa menee niin kuin Romeo sanoo, mutta mä viihdyn täällä. Tää on kotoisa pieni puisto, vaikkakin Romeo kukkoilee ja se käy pidemmän päälle hermoille”, poika kertoi. ”Mutta ei mua kiinnosta puhua siitä paskaa sen seläntakana, mä olen antanut mielipiteeni julki ja se tietää etten mä pidä siitä.”

Ei ehkä ollut mikään ihanteellisen puheenaihe, sillä parhaillaanhan tummatukka oli yrittänyt unohtaa Romeon. Se ei ollut helppoa ja ärsyttäväksi kävi se, kuinka kiinnostunut Andrew kuitenkin tästä aiheesta oli. Johan oli, toinen vastasi rehellisesti kysymykseen ja pienempi kääntyi väkisinkin katselemaan Romeota, joka edelleen kaiketi veti kisaa Alecin kanssa. Tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kun ruipelo kuuli jonkun puhuvan rastapäästä enemmänkin ärsytyksen nimissä kuin lumouksien vajoamisista.
Katse kiskottiin väkisin pois Romeosta, palautettiin Migueliin. Mitenkähän rastapäähän muka pystyi vittuuntumaan? Andrew ainakin oli ollut vain mitä onnellisin toisen seurassa, kertaakaan vittuuntumatta. Olihan heillä kähinää ollut tummatukan löpinöiden ja liiallisten tunteiden takia, eikä Romeo oikein huomioinut pienempää niin kuin tämä toivoi, mutta siitä huolimatta rastapää oli itse täydellisyys. Romeo ei saisi Andrewia vihaamaan tuota ikinä, olisipa toinen kuinka ilkeä tahansa.

Mic tokaisi, ettei Andrewin mitään tarvitsisi takaisin antaa. Kovin ystävällistä, tälläisiäkin henkilöitä oli mukava tavata. Omituista miten hyvin ruipelo viihtyi toisen seurasta, vaikka Miguel olikin hänelle oikeastaan täysin tuntematon.
"No sitä suurempi kiitos", hymähdettiin ja annettiin ristittyjen jalkojen suoristua. Eipä kauaa mennyt kun pienempi jo koukisti luisevan laihat jalkansa, asetti toisen poskensa polviaan vasten ja katseli tupakkaansa kiinnostuneena ja taas Miguelia. Katse pysyi ystävällisenä, pieni hymy koreili koko ajan suun tiennoilla. Juuri silloin toinen vinkkasikin silmään ja puhe meni ohi korvien. Hitsit kuinka kultaiselta toinen vaikutti..
Puheenaiheeseen takertui mukaan Romeo, joten Andrew toivoi jo, ettei olisi kysynyt mitään toisen vapaa-ajan vietosta. Eikös se ollut ilmiselvää, että täällä nuo aikaansa viettivät. Kai se oli ollut jokin epätoivoinen tekosyy puhua jätkän kanssa.
"Mm, ihan hyvin silti näytitte tulevan toimeen keskenänne", Andrew hymyili lempeästi. Hyvä heille. Savuke tungettiin huulien väliin ja imettiin. "Sä vaikutat ihmeen rauhallisemmalta ku nää muut", naurahdettiin, sanojen tarkoituksena ainoastaan vain hyvä. Kai tuollaisenkin voisi käsittää väärin ja loukkaantua, mutta sitähän tässä ei nyt ajettu takaa.
Nyt ei enää kaduttu ollenkana sitä, että Alec oli kiskonut pienemmän sängystä ja tänne oltiin tultu mukaan. "Jos sä haluat käydä pyörähtää vähän tuollaki nii ihan rauhasssa, mä oon ite niin laiskana etten jaksa liikkua pahemmin", ruipelo virnisti ja nautti savukkeestaan.

Latinopoika pudisti hieman päätään toisen kiitokselle, eihän Mic mitään suurta palvelusta ollut tehnyt. Kunhan oli normaali ystävällinen itsensä, mutta yleensä se oli tarpeeksi. Ihmiset kun tuntuivat olettavan, että jokainen henkilö rastatukkaisen hurmurin lähellä oli kopio tuosta välinpitämättömästä, tunteilla leikkivästä pojasta.
Andrew tokaisi Miguelin ja Romeon näyttäneen tulevan keskenään toimeen. Poika hymähti. “Se, etten mä pidä jostakusta ei tarkoita ettenkö mä voisi olla kokoajan aukomatta päätäni”, poika kertoi. Tummatukkainen pikkupoika totesi Micin rauhallisemman oloiseksi kuin muut saaden meksikolaisen nauramaan. “En väittäisi”, poika hymähti. “Ihan yhtä hyvin mä osaan olla paskiainen kun kaikki muutkin. Paitsi Joel, kun se on enkeli”, Miguel hymyili päästäen savun huultensa välist ilmaan puhallettuina renkaina.
Toinen mainitsi vielä, että Mic saisi käydä tuon puolesta pyörimässä myös vanhempienkin tuttaviensa luona, mutta poika ei tulisi mukaan. Miguel pudisti hieman päätään hymyillen.
“Ei mulla ole mitään mielenkiintoa mennä kuuntelemaan sitä kuinka täydellinen Romeo Ionen mielestä on”, poika hymähti hivenen kireämmin. Hän oli lyönyt Romeota, kovaa ja suoraan kasvoihin, kuultuaan kuinka tuo oli kajonnut hänen neljätoistavuotiaaseen pikkuveljeensä. Se oli… iljettävää.

“Se näkee siitä vain kuoren, minkä Romeo näyttää. Eikä se osaa edes hävetä sitä, miten se pistää ihmisiä silpuksi lainkaan välittämättä. Ja kun ei se oikeasti edes ole niin tunteeton mitä antaa ymmärtää, se on vaan puhtaasti itserakas”, Miguel puhui poltellen tupakkaansa ja katsellen dekillään taitavasti leikittelevää rastatukkaa Andrewin sijasta. Ja taas hän puhui toisesta tuon seläntakana. No, mutta hyvähän Andrewia oli varoittaa etukäteen. Tai niin Mic luuli tekevänsä, eihän hän ollut kuullut aiempaa keskustelua.
“Silti se vaan hurmaa järestään jokaisen“, Mic hymähti vieden sätkän jälleen huulille. “Kai siinä on viehätyksensä, en mä silti ole koskaan ymmärtänyt.”

Katse tutkaili Miguelissa, tummatukka kuunteli toisen sanoja ja hymyili Toinen ei selvästikään ollut sellainen, joka turhaan meni päätään muille aukomaan. Tiedä sitten miksi, mutta jostain kumman syystä se tuntui hirveästi Andrewia kiinnostavan. Jokainen sana kuunneltiin, ihan niin kuin pienempi aina oli tarkkana muiden puhuessa. Eikä olisi kivaa antaa epäkohteliasta kuvaa itsestään uudelle tuttavuudelle.
Mic hymähti jotakin ja sitten kertoi, että osasi kyllä itsekin olla paskiainen siinä missä muutenkin. Kaikkihan aina välillä olivat, sellaista oli turha tuomita. Silmät seurasivat renkaita, jotka Miguel oli juuri savustaan tuottanut.
Andrewia kuumotti taas hennosti poskista kun toinen mainitsi, ettei jaksanut kuunnella puhetta Romeon täydellisyydestä. Selvästikin rastapään perässä juoksi kymmeniä muita ruipelon lisäksi, jotka ajattelivat samoin kuin Andrew. Ei Andrew tahtonut olla saman lainen, ei hän tahtonut olla säälittävä ja mietiskellä toisen upeutta. Hän vain nolasi itsensä niillä typerillä ajatuksillaan. Miten typeräksi itsensä saattoi tuntea.. Voi jos vain voisi, hän ei enää toisen perään kaipailisi. No onneksi se kipu oli yhtäkkiä hälventynyt, ei kovinkaan suuresti, mutta yllättävän paljon.

Katse siirtyi vaistoamatta Migueliin, joka puhui lisää rastapäästä. Andrew kohautti olkiaan, otti viimoiset henkoset tupakastaan ja tumppasi sen ihan vain ajan vietoksi viltin ulkopuolella olevalle maahan. Sen jälkee se heitettiin kauemmaksi.
"No mut kuka nyt tunteillee mitää voi..", Andrew hymähti laimeasti. "Vaikka mitä mä nyt muka sanomaa mitää..", virnistettiin suloisesti ja katseltiin kauempana olevia. Alec näytti vähän siltä kuin olisi saanut häviäjän roolin, hups. Ehkei Romeo turhaan kehuskellut itseään. Vaikka eihän Andrew niin ollut ikinä kuvitellut, Romeo ansaitsi vain parasta.
"Noilta taitaa kisa olla lopuilla", ruipelo pohti ääneen. Kuinkakohan pahasti Alec oli tyrinyt kun nyt jo vähän vaikutti aika loppuneen? kai tappio oli ollut aivan liian selvä jatkettavaksi. Tai ehkä toiset pitivät vain taukoa, ainakin Alec istui nyt perseelleen lautansa päällä.

"Mukavaa ku ei tarvi yksin tässä kykkiä", tummatukka hymähti, vetäen hupparinsa hihoja ylemmäksi. "Saanko mä udella susta jotakin? tai jos sä voisit vaikka kertoa jotain.. tuntuu hassulta istua tässä sun kanssa ku tiedän susta muuta ku nimen ja ettet pidä kovemmin Romeosta", Andrew naurahti ja tunsi olonsa entistäkin typerämmältä. Jotenkin hän nyt vain tahtoi tietää enemmän Miguelista. Eihän uusia tuttuja voinut koskaan olla liikaa? ei ainakaan näin mukavanoloisia.

Andrew mainitsi ettei kukaan mitään tunteilleen voinut, Mic kohautti rennosti olkiaan. “Ehkei… Surullista se on silti”, latino sanoi siirtyen nyt tuijottelemaan intensiivisesti toista poikaa vetäen viimeisiä savujaan tästä tupakasta. Miguel naurahti imien hyvää oloa itseensä toisen laittoman suloisesta hymystä. Mitä poika sanoillaan tarkoitti? Saisiko Miguel edes udella mitään sellaista? no, voisihan sitä omaan tyhmyyteensä aina vedota.
“Mitä sa tarkalleen ottaen tarkoitat sillä, ettei susta muka ole puhumaan asiasta?”, poika kysäisi hymyillen.
Katse ajautui jälleen puiston kruunaamattomaan kuninkaaseen ja tähän Aleciksi esittäytyneeseen poikaan. Mic ei edes jaksanut yllättyä, kuinka voittajanhymy koristi rastatukkaisen pojan huulia. Niin kovin yllättävää? No ei tasan. Joka kerta sama kaava, Romeo ansaitsisi saada selkäänsä omassa lajissaan.

Seurassa istuva tummatukka puhui taas, Miguel käänsi päätään tuon puoleen ja hymyili. “Niin mustakin”, poika hymyili ystävälliseen tyyliinsä. “ja utele joki, jos siltä tuntuu”, Mic kehotti. Hän oli jo vastata kysymykseen huonolla huumorilla ja listata strategiset mittansa pikkutuhmasti, mutta hillitsi typerät aivoituksensa.
“Sillä ehdolla tietenkin, että kerrot itsestäsi myös.”

Surullista kyllä, Andrew tiesi sen itsekin hyvin. Harmi vain ettei kaikelta surulta voinut suojautua, eikä tunteille edelleenkään mitään voinut. Miguel katsoi pienempää, tämä vastasi takaisin katseeseen. Kysymys esitettiin, Andrew hankasi hieman lippaansa kädellään ja asetteli sitä jokseenkin vaivautuneen oloisena, mutta loppujen lopuksi tuo vain virnisti lempeästi pojalle.
"Äh, meinasin sitä vaan, että.. noh, harvemmin löytyy sellasia jätkiä jotka haluu jotain muuta ku.. tai siis sellasia hyviä tyyppejä. Niillä nyt vaan on useimmiten joku tapa saada muut kuolaamaa peräänsä, joten en ainakaa rupeis syyttelee ketää ihastumisestaan. Harvemmin sitä tapaa ketään sellaista joka jaksais edes vähän välittää", Andrew puhua pulputti hymynsä kanssa. Ei ehkä täysin suora vastaus kysymykseen, mutta kuitenkin tosi asia. Kaikki halusivat vain persettä tai vastaavaa, riippuen tietenkin suuntautumisesta, joten näitä Andrewin kaltaisia heikkoja oli helppo kaataa alleen. Romeostahan tummatukka ei sanaakaan tahtoisi sanoa. Ja tässä taas hyvin annettiin oma suuntautuminen pöydälle, ihan kuin olisi jotenkin viisasta heti ensi kättelyssä ilmoittaa olevansa homo. Mutta miten sen nyt muka olisi voinut korjata lauseesta pois? se kuului asiaan. Paitsi ettei siinä nyt tarkalleen itsestään mitään sanottu, joten sen saattoi kuvitella vain yleiskuvaksi. Sitä paitsi Mic vaikutti aika heterolta jätkältä, joten eipä sillä kai väliä ollut. Aina syötävän hyvännäköiset ja ihanat jätkät olivat joko kusipäitä tai sitten mukavia, mutta heteroita. Kai Andrew oltiin tuomittu elämään loppuelämänsä yksin. Huoh, mitä ajatuksia.
"Ja mä en oo mitään sanomaan sen takia, ettei mulla ihastuksista kovin hyviä kokemuksia ole, joten.. ja jotkut on vaa sellassia että niille on helppo uskotella ja syöttää mitä tahansa ku kaikki uppoo", sanottiin vielä perään vastaten kysymykseen tarkemmin. Sitähän tässä ennemminkin oltiin udeltu. Andrew nostatti taas olkiaan, naurahti ja katseli sormiaan. Olipa taas kiinnostavaa tietoa.

Andrewille annettiin lupa udella, hymy koreili taas leveänä kasvoilla ja silmät seurasivat toisen kasvojen upeita piirteitä. No mitähän sitä sitten kyselisi? näemmä uteluun oli omat ehtonsa, joka esitettiin vain hetkeä myöhemmin.
"Toki, kerron mitä haluat", Andrew virnisti, sormet sähläten polven luona kuluneella kohdalla. Reikä oli isontunut aikalailla, mutta näytti kuitenkin ihan kivalta. Polvi sen sijaan näytti siltä, kuin siinä ei edes olsii nahkoja päällä lainkaan kun niin luiseva ja pikkuruinen oli.
"Nooh, alotetaanpa vaikka sillä että kerrot jotain perheestäs..? tai harrastukset, ihan miten vaan, kerro kaikki mikä irtoo", pieni naurahti ja antoi hymyn vain levitä entisestään. Miguelin silmät kasvattivat sitä ihanan lämpöisää tunnetta, tuntui samalta kuin pääsisi vihdoin laitoksesta kotiin. Nyt Andrew oli päässyt helvetistä taivaaseen. Tai ei nyt ehkä ihan taivaaseen, mutta maan pinnalle kuitenkin.

Andrew meinasi sanoa, että suurin osa jätkistä tahtoi vain seksiä, mutta korjasikin sitten että hyvin harva oli hyviä tyyppejä. Mic hymyili, niinhän se kaiketi meni. Poika ei lainkaan yllättynyt siitä, että toinen oli nyt sanonut ääneenkin suuntautuneensa poikiin päin. Senhän näki toisesta heti, tai ainakin homoutta osasi olettaa tuolta pojalta.
“Tyyppi jolle antaa heti sen mitä se tahtoo, ei koskaan opi arvostamaan”, Mic lausui viisaasti. “Mä koen, että seksi ilman tunteita on jotenkin… tyhjää. Käyttämistä, molemmat vain hyötyy siitä ja se ei ole pysyvää. Ei mitään vastuuta, vain hetken huvi”, Miguel selitti. “Tai hyvähän mun tosiaan on puhua, kun itsekin tuli joskus pari vuotta sitten harrastettua ahkerasti yhdenyön juttuja. Niihin vain kyllästyy niin nopeasti, mielenkiinto menee kun ei enää vain ole mitään uutta”, Mic selitti. Poika hiljeni viimein ja tumppasi tuokin tupakkansa huolella antaen sin sitten vain jäädä maahan. Andrew kertoi ettei hänellä ollut ihastumisesta kovinkaan hyviä kokemuksia, koska toisia oli vain niin helppo käyttää hyväkseen ja saada syömään valheita. Miguel katseli hivenen huolestuneena poikaa.
“Se on paskaa, kun valehdellaan vain jotta saadaan kaatumaan. Se on yksi hyvä puoli Romeossa, se ei anna olettaa mitään turhia. Mutta en mä silti arvosta, mut on kasvatettu siihen että mä kohtelen muita hyvin ja mä yritän parhaani”, poika hymyili.

Toinen hymyili tyytyväisenä Miguelin lupaukselle ja lupautui itsekin kertomaan mitä poika tahtoi tietää. Pitäisikin sitten ruveta miettimään mitä kaikkea toiselta kysyä. No, Micin onni, ette Andrew aloitti kysymällä latinon perheestä. Ja harrastuksista.
“Skeittausta mä harrastan, ja hengailua, empä mitään ihmeellistä. Ja mun perhe… Ei se niin mielenkiintoinen ole, mulla on 27 vuotias isoveli, Dante, joka on epätoivoinen sinkku, ja sit on tuo sähläri, josta ei voi olla kuin huolissaan. Mun isä on palomies ja äiti ei ole missään töissä, vaan hoitaa kotia. Mun äidinkieli on espanja ja me ollaan Mexicosta… Eipä mitään sen kummempaa”, poika selitteli hymyillen. “Ja mitäkö muuta irtoaa… No, mulla ei ole lemmikkejä ja mä opiskelen viimeistä vuotta lukiossa, Astonissa”, poika lopetti.
“Ja nyt kerro sä jotain susta”, Miguel kehotti hymyillen.

Eipä hirveän järkyttyneeltä Mic vaikuttanut kuullessaan pienemmän suuntautumisen. Mutta kai se oli niin normaalia nykyään, luultavasti tästäkin porukasta suurin osa oli joko bi tai suuntautunut samaan sukupuoleen oleviin. Sellainen tieto nyt harvemmin tälläisissä piireissä ketään hätkäytti, niin perus juttu. Ei Andrew silti tahtonut omalta puoleltaan mitään mainostaa ja kyllä hän välillä oli huolissaan kun joku asiasta kuuli, sillä olihan niitäkin jotka voisivat uhrata elämänsä homojen hirttämiseen. Julmaa, kyllä.
Miguel puhui jotenkin ihanan viisaasti ja aikuismaisesti, tummatukka ei voinut kuin katsoa ihaillen. Tuollaisia kaikkien tulisi arvostaa. Voisiko edes olla mahdollista, että joku noin jumalainen olento kuin Mic kaipasi seksiin tunteita? selväksi tuli myös toisen yhdenyön harrastelut, mutta nämä olivat jääneet jo menneeseen. Miksei Romeo kyllästynyt jo sellaiseen peliin? taatusti kaikki olisivat onnellisempia kun joku olisi vierellä. Näin ainakin Andrew uskoi, se kuulosti mukavemmalta kuin jokaisen hyvännäköisen vastaantulijan naiminen.
Romeo mainittiin sopivasti näiden ajatuksien jälkeen, Andrew puri alahuultaan. Niin, eihän se tosiaan rastapään vika ollut kun pienempi meni tuohon ihastumaan. Mutta ei kai pelkkää ruipeloa voinut syyttää? itse Romeo oli häneen uudestaan yhteyttä ottanut ekan kerran jälkeen ja kerran sen kylpyamme retkenkin jälkeen vielä selitellyt vaikka mitä hempeyksiä Andrewille. Miten siihen sitten pitäisi suhtautua? eikä tummatukka usko, etteikö alussa jo kovin selvästi antanut Romeon huomata kiintymystään.
"Mä huomaan kyllä, sä vaikutat tosi mukavalta", Andrew sanoi, pakottaen unohtamaan sen koko Romeon. Milloin hän hitto vie oikein onnistuisi? turhaan tässä kauaa tuhlattaisiin voimia sen estämiseen kun ei siitä huolimattakaan kerta suostunut onnistumaan.

Andrewilla oli vähän sellainen omituinen tunne, että teki mieli listata paperille kaikki mitä Mic itsestään kertoi. Mistä lie tuollainen halu pienemmän täytti, mutta tarve tuntui suurelta. Mitään papreia tai kynää ei mukana ollut ja vaikka olisikin ollut, sellaista ei kukaan selväjärkinen kehtaisi muiden edessä tehdä. Tiedä sitten miten selväjärkinen oli kun edes sellaista ajatteli.
Paperin sijasta tiedot painettiin päähän, Andrew tarkkaili toisen kasvoja ja kuunteli. Aika perus tietoa, mutta kai siinä oli ne kaikkein olellisimmat.
"Noooh, mäkin käyn Astonissa, tosin kyllä vasta tokaa vuotta", Andrew kertoi heti ensimmäisenä kun hänen vuoronsa tuli. "Öhm, mulla nyt skeittauksen lisäks on, noh, tanssi ja piano.. perheestä, mm, mulla on isosisko, joka on muuttanu jo pois, sit sellai neljä vuotias pikkuskidi Melody ja sitten on Danny, me ollaa kaksosia", Andrew selosti ja välissä vilkaisi toiseen. Se oli ikään kuin tapana aina tarkistaa muiden ilmeet kun puhe oli Dannystä, jos joku vaikka tunsi tyypin. Siinä vaihteessa yleensä saikin todistella ettei ruipelo ollut samanlainen kusipää. "Vanhempia harvemmin näkee, tyylii viettävät yhen yön viikosta kotosalla jos silloinkaa. Faija omistaa jotai firmoi, emmätiiä ja mama jonku lehden ja kylpylän tai jotain, ei pysty muistaa, eikä pahemmin kiinnostakaan", Andrew vastasi vähän ujommalla äänensävyllä. Muuta vanhemmista ei olisikaan kerrottavaa, eihän poika tyylii edes tuntenut heitä.
"Mulla ei oo nyt mitää elukoita, mut tykkään kissoista ja tahtoisin sellasen pienen tytön ittelleni", Andrew heitti perään lutuisesti.

Andrew kutsui Miguelia mukavalta vaikuttavaksi, pidempi ja vanhempi pojista naurahti. ”Tota… kiitos”, poika vastasi raapien niskaansa. Saatuaan kertomuksen itsestään loppuun, poika kuunteli tarkkaavaisesti kuinka Andrew kertoi samoista asioista omalla kohdallaan. Jollain tavalla Miguelin kävi toista sääliksi tuon kertoessa vanhemmistaan. Hänellä itsellään kun oli aina ollut molemmat, ja nuo olivat hänelle läheisiä.
Toinen kertoi kuinka haluaisi kissan, saaden Micin jälleen hymyilemään. Toinen oli niin suloinen… Ja ei, Mic ei ajatellut näin joka toisesta vastaantulijasta, toisin kuin eräät… Jälleen luotiin alitajuntainen vilkaisu toisistaan hetki sitten mittaa ottaneeseen parivaljakkoon sivummalla. tummanruskeat silmät katseineen kuitenkin palautettiin hyvinkin pian takaisin Andrewiin.
“Okei, kerro jotain henkilökohtaisempaa”, Micky kehotti hymyillen. “Vaikka mistä sä pidät”, poika tarkensi kaivaen askin jälleen taskustaan. Oli helpompi olla kun oli jotain tekemistä. “Haluatko sä toisen?”, poika muisti myös kysyä ojentaen röökejä sisältävää kurkkupastilli askiaa Andrewia kohti. Jälleen poika sytytti tupakan ja veti henkoset.

“Niin, ja pidätkö sä videopeleistä? Perjantaina Isen porukat jättää talon Isen huostaan, joten se järjestää kaveriporukan kesken illanvieton. Ei me niitä bileiksi kutsuta, sillä harvemmin kukaan kuokkii, alkoholia juu, mutta pääasiassa vaan ihan rentoa meninkiä, matseja joissain peleissä, yleensä just jossain tyyliin tanssimatto jutussa ja niin edelleen… Ihan siis sillä, kun kerta uusikasvo olet niin pitäähät sun porukan juttuihin mukaan pyytää”, Mic selitteli ja soi sanojensa päätteeksi toiselle hymyn. “Niin, ja seuralaisen saat toki tuoda”, Mic lisäsi hymyillen. Hän oikeastaan toivoi, ihan vähän vain, että Andrew sanoisi ettei seurustellut.

Miguel ei keskeyttänyt pienempää tai kysellyt mitään kertomisen jälkeen. Andrew vain jaksoi hymyillä, siirteli katsettaan sormistaan Migueliin ja takaisin. Andrew tiesi, että käyttätyi ehkä naurettavasti, mutta minkäs sille teki. Hän vain kerta kaikkiaan nautti olostaan tässä, hänen oli hyvä olla.
Miguel pyysi jotain henkilökohtaisempaa, esimerkiksi vaikka mistä tummatukka piti. Andrew puraisi alahuultaan, mietti mitä vastaisi, mutta toinen kerkesi jo siinä välissä tarjoamaan uutta tupakkia ja kysyä videopeleistä. Leveämmän hymyn kera pienempi taas kiitti toista, otti tupakan ja tunki sen huuliensa väliin.
"Toki", Andrew päätti vastata heti ekana jälkimmäiseen esitettyyn asiaan. "Mä voisin tulla ihan mielelläni, jos kukaa muu ei pistä pahakseen", hymyiltiin takaisin. Mahtoikohan Romeo tulla sinne? toivottavasti ei, sillä rastapää ei tainnut hirveästi enää viihtyä pienemmän seurasta, saatika pitää tästä yhtään. Säälihän se oli, mutta ei Andrew tahtoisi väkisin seuraansa tuputtaa ja tunkea samaan porukkaan. Se saattaisi olla myös jopa Romeolle kiusallista, vaikkei toinen sitä ehkä näyttäisikään. "Mä taidan tulla ihan yksinään", Andrew totesi seuralais juttuun. "Raahaako kaikki muut sitte sinne seuralaisen? en mä viitis olla ainoa joka tulee yksinään.. tai sit mä vaan otan ja käsken Alecin toimia mun seuralaisena, jos en muuten uskalla tulla".

Vain hetkeä myöhemmin kun muutamat sauhut oli jo nautittu, ruipelo paransi jälleen asentoaan. "Nii ja tosiaan.. mä pidän.. mun harrastuksista, tietty..", hän aloitti, hymähtäen sitten lopussa, niin ennalta arvattavaahan tieto oli. Ruipelo oli meinannut jo unohtaa vastata koko juttuun, niin innoissaan oli alkanut miettimään iltaa jonne Miguel ystävällisesti oli hänet kutsunut. "Hmm, tykkään vähän kaikesta, en mä osaa tälleen näin vaan sanoa.. tai siis noh, kirjoista, frendeistä, perheestä, kaikke perus jutut.. ja siis öö tykkään matkustella, kuten käydä jossai vähä kauempaa festareil ja tehä frendiporukas jotain matkaa yms". Ujo katse ihaili Miguelin kasvoilla, ruipelo naurahti. Tässä nyt tuskin mistään lempi väreistä tai ihastuksista puhuttiin. Aika perus tietoa sitä tuli sanottua, ei sitä noin vain voinut yhtäkkiä ruveta kertomaan mieltymyksistään. Sellaisia asioita oppi ajan kanssa.
"Sun vuoros", tummatukka hymähti. "Jospa osaisit kertoa jotain vähän parempaa".

"Romeo on kyllä yks vitun kettu", kuului tuhahdus hieman kauempaa, Andrew kääntyi katsomaan kun Alec tallusteli lautansa kanssa heidän vierelleen. Saman tien Alec läsähti viltille makuulteen ja tunki kädet silmiensä päälle. "Mä taidan vähän levähtää ennen ku toi yks vetää mut vielä pinnan alle pahemmin", jätkä mutisi, Andrew vain naurahti ja kiinnitti taas huomionsa Migueliin. Hitsit, hän olisi niin tahtonut olla toisen kanssa kahden, vähän tutustua vielä paremmin.
Ehkei Alecin läsnäolo olisi niin haitaksi. "Entäs.. no kun kerta kysyttiin pitämisestä nii voisit kertoa saman tien mistä et pidä", Andrew ehdotti kun ei parempaakaan keksinyt. Kunhan hän saisi jutella toisen kanssa.

Andrew tuntui arkailevan katsomista, laski välillä nätit silmänsä katsomaan sormiinsa. Miguel taas vain katseli suoraan toiseen vaivautumatta muuta kuin vain välistä vilkaisemaan muita, mutta aina katse kiltisti palasi Andrewiin.
Nuorempi nappasi uuden röökin ja Mic tarjosi tulta stendaristaan. Toinen myöntyi mukaan saaden latinopojan hymyn vain syvenemään. Miguel pudisti hieman päätään. “Eipä sitä kukaan pahakseen pistä”, Mic vastasi varmalla äänellä. Heillä oli avoin porukka, johon pääsi kyllä helposti mukaan. Tietenkään kaikki eivät voineet tulla kaikkien kanssa toimeen, mutta… No, he yrittivät. Miguel sieti Romeota ja rastatukkainen poika ei pistänyt pahakseen latinon paikalla oloa. Itseasiassa, Mic pystyi heittämään rentoa läppää ja juttelemaan Romeon kanssa. Hän vain oli helvetin tarkka siitä, ettei rastatukka astunut liian lähelle hänen reviiriään. Ennen Ionen tapausta he olivat jopa tulleet ihan hyvinkin toimeen, vaikka Romeon luonne onkin aina ollut Miguelille hankala.
Andrew sanoi tulevansa yksinään ja Mic hymyili. Jos toinen olisi seurustellut, niin eiköhän kumppani olisi tullut mukaan? Tosin, ei koskaan kannattanut nuolaista ennen kuin tipahti.
“Tuskin kaikki… Ne ketä on pariutuneet nii ntulee luultavasti sitten pareina, plus Ise pyytää paljon irto-tyttöjä. Niin normaalia sille”, Mic hymähti. “Ja tokihan Alec voi tulla muutenkin, tuskin siitä kukaan pahastuu.”

Kun Andrew rupesi kertomaan pitämisistään, kuunteli Miguel jälleen tarkkavaisesti. Poika nyökkäsi toisen päätettyä listansa, myönnettäköön, olihan kysymys ollut aika hankala ja suurpiirteinen. Ja nyt se sitten heitettiin takaisin Miguelille. Olisihan se nyt pitänyt arvata. Poika naurahti ja imi tupakkaansa antaen hetkeä myöhemmin savun karata pienen huokauksen kera.
“Mä pidän… Ei, kun mä rakastan syömistä ja nukkumista”, poika nauroi. “Ja tietenkin skeittausta ja kavereita.” Miguel ei kerennyt virkkoa muuta, kun Alec oli jo rämähtänyt viltille. “Joo, ei se sentään ihan turhaan itseään kuninkaaksi kutsu”, Mic naurahti. Olihan se nyt ihan selvää, ettei ollut Romeon voittanutta tässä puistossa. Tosin, saisi kyllä ilmaantua, olisi ollut hieno nähdä kuinka Romeon naama venähtäisi. Se poika kun ei sietänyt, jos joku oli sitä parempi.
Andrew pyysi kertomaan mistä Mic ei pitänyt. Poika naurahti. “Mä en siedä tyhjiä lupauksia, itse mä ainakin yritän olla lupaamatta mitään, jos tiedän etten välttämättä pysty pitämään sanojani. Enkä mä nyt tiedä… Paska musiikki voi kai olla ihan hyvä tällä listalla… Ja epämiellyttävät ihmiset”, Miguel kertoili. Tupakkaa polteltiin rennosti.
“Mitä mieltä sä olet ufoista?”, poika kysäisi virnistäen. Tämä oli aihe, josta usein sai aikaan keskustelua.
“Taasko sä alotat”, paikalle pelmahtanut Romeo nauroi heittäytyen istumaan reppunsa viereen. “Mitä väliä sillä muka oikeasti on, onko jossain ulkoavaruudessa elämää? Ei pidä miettiä tollasia, kun ei se vaikuta meihin millään tapaa”, poika kertoi mielipiteensä ja käänsi sitten katseensa Andrewiin suoden tuolle oikein leveän ja valloittavan hymyn.

Pian paikalle tuli myös Edd lautoineen, joskin tuosta blondista ei ollut kenellekään haittaa, kun poika oli sen verran hiljainen. Myös Alice ja Jolie palasivat viltille seuranaan Tommy. Sandy oli kadonnut jonnekin.
“Tapaus kunnossa, ei tarvita ambulanssia, ihan pintanaarmuja vaan”, lyhyempi ja nuorempi afroamerikkalaisista tytöistä raportoi latinopojalle saaden hymyn. Tommy tyytyi vain irvistämään.

Kukaan ei kuulemma pistäisi pahakseen, jos Andrew tunkisi porukan illan viettoon. Mutta Miguel ei tiennytkään mitään Romeon ja Andrewin väleistä, tai mistään mikä liittyi heihin kahteen molempiin. Ilmeisesti tuo ei edes tiennyt, että tummatukka oli tuntenut tätä päivää kauemmin rastapään, mutta sillä ei ollut merkitystä ja vain parempi näin. Hymyä ei annettu laskea huulilta, Andrew oli aivan liian hyvän tuulinen näyttämään murjottavaa naamaa. Ärsyttävää oli kyllä se, että Miguelin seura sai aikaan hirveän halun tunkeutua jonkun syliin ja suukotella tämän kasvoja niin kauan, että huomio olisi täysin kiinnittynyt ruipeloon ja pieni saisi hempeilyä moneksi tunniksi. Hellyydenkipeys veisi vielä joku päivä tuolta pikkuruiselta pojalta järjen, siitä hän oli varma. Varsinkin kun hänen polulleen sattui aina tuppaamaan vain kusipäisiä jätkiä, jotka eivät vaivautunut tutustua mihinkään muuhun kuin perseeseen.
Harmi ettei Mic kertonut tarkemmin niistä henkilöistä, jotka olivat pariutuneet ja tuomassa luultavemmin seuralaisensa. Andrew olisi tahtonut tietää, oliko Miguelilla seuraa tiedossa, mutta sellaista ei uskallettu kysyä. Mutta tiedon vajaudesta huolimatta tummatukka oli tyytyväinen, sillä eihän Mic ainakaan ollut maininnut mitään omasta seuralaisestaan. Eikös se kertonut jo jotain? tai siis, useimmiten jos itse oli tuomassa jonkun mukaansa, se otettiin esille, vai?
"Alec on jo oikeastaan varmaa jo pyydetty, ainakin uskoisin näin..", Andrew myönsi. Alec nimittäin tulisi mukaan, ei Andrew ujona nössykkänä muuten minnekään uskaltaisi lähteä. Ellei Miguel jossain vaihteessa lupautuisi huolehtimaan ja pitämään pienemmälle seuraa koko illan ajan. Aika turhia toiveita, mutta aina sai unelmoida.

Miguel vastasi samaan kysymykseen, kertoi mieltymyksiään. Sieltäkin lensi aika perus juttuja, tietty, mutta eipä toinen kaiketi kerennyt kertoa edes kaikkea kun Alecin läsnäolo oli pojan puheet keskeyttänyt. Mic heitti jotain Alecille, toinen viltillä makoillen tuhahti jotain yksinään. Ei Alec leikistä koskaan suuttunut, tai tälläisestä loukkaantunut, mutta kyllä tuota taisi vähän ottaa päähän. Ehkä Andrewin olisi ollut hyvä seurata vähän tapahtumia, jos olikin vaikka tapahtunut jotain muutakin kuin pelkkä normaali tappio. Muuten vain Alec oli tehnyt jotain todella noloa tai munannut liian helpossa jutussa. Se ei olisi yllätys, Alec oli kuitenkin aika sählä toisinaan.
Miguelin huomio oli saatu takaisin tummatukkaan kun tämä oli esittänyt uudemman kysymyksen. Ihana poika, vaikutti niin rehdiltä ja miellyttävältä. Tuo puhui niin asiaa, tyhjät lupaukset ja epämiellyttävät ihmiset eivät olleet kivojen listojen kärjessä.
Andrew vähän yllättyi Micin kysymyksestä. Ufoistako toinen tosissaan kysyi, sepä oli jotain uutta. "Öhm -", ruipelo köhähti, kulmat hieman koholla. Niin mitä tuohon vastata? mutta eihän tuo edes kerennyt ajatuksiaan viedä loppuun kun Romeo oli ilmestynyt paikalle ja automaattisesti katse kääntyi tuohon. Hymy oli vähän hyytynyt, sillä nyt ilme oli muuttunut enemmänkin huolestuneeksi. Osaisiko Andrew ikinä käyttäytyä toisen seurassa normaalisti? ja mikä tuo ilme oikein oli olevinaan Romeon komeilla kasvoilla! Andrewista tuntui heti toisen upean hymyn nähtyä, että henki olisi salpaantunut ja pienempi unohti hengittää. Miten Romeo pystyi vaikuttamaan häneen niin suuresti?
Andrew laski nopeasti katseensa ja veti happea keuhkoihinsa. Helvetti, Romeo tuhoaisi tuon laiheliinin pelkällä läsnäolollaan, törkeää.

Hetken alahuulen pureskelun jälkeen paikalle alkoi ilmestyä ihmisiä enemmän ja enemmän. Andrew kaipasi nopeasti sen lämpöisen hyvän tunteen sisälleen, nyt heti. Muuten hän jumittaisi taas paikoillaan ja alkaisi haikailemaan Romeon perään, ajatukset piti täyttää jollain muulla. Siispä huomio kiinnitettiin takaisin Migueliin, pienempi hymyili tuolle lempeästi.
"Ootko sä kiinnostunut ufoista?", Andrew kysyi naurahtaen, mutta äänensävy oli mitä ystävällisin. Romeon oli turha tunkea omia mielipiteitään väliin, keskustelu oli Andrewin ja Miguelin välinen. Tai ei oikeastaan, ei tämä mikään priva juttu ollut ja sitä paitsi oli todella törkeää edes ajatella jotain sellaista. Eihän ruipelo tuollaista muuten edes miettisi, mutta joskus tapoja muutettiin vähän oudoimmiksi, jotta saataisiin jotain aikaan. Ja tässä tapauksessa pienempi yritti vain unohtaa ja antaa tunteidensa laskea. Ei hän haluaisi koko loppu ikäänsä vain tuon jumalaisen Romeon perään itkeä, joka ei välittänyt tummatukasta pätkääkään.
"Mä en oo miettiny ennen asiaa..", Andrew totesi ja alkoi tosissaan miettimään ufoja, ihan vain sen takia että se sai ajatukset muualle. Ei sen puoleen etteikö Miguelin katseleminen jo parantanut oloa ja saanut ajatukset kerättyä itselleen.

Andrew uskoi Alecin olevan jo kutsuttu, mikä ei kuulostanut suinkaan mahdottomalta Micin korvaan. Aika todennäköistä itse asiassa.
Ufo kysymys sai Andrewin häkeltymään, mutta Mic ei silti osannut katua sen esittämistä. Romeon kommentti sai pojan vain ärtymään hivenen, latino mulkaisi rastatukkaa, joka ei tuntunut elettä edes huomaavan.
Miguel katseli Andrewia, jonka silmät olivat nauliintuneet Romeoon. Ilmettä oli hankala tulkita, mutta Mic ei silti pitänyt siitä, oli mitä tahansa. Eikai Andrewkin ollut Romeon lumoissa? Jos oli niin… Sinne meni Miguelin mahdollisuudet… Eikun hetkinen? Mitä hän oikein ajatteli?
Tummatukkainen pikkupoika palautti kiinnostuksensa takaisin Migueliin Romeosta, saaden tummemman katseesta taistelevista pojista hymyilemään jälleen samaisella teholla, jota hetki takaperin oli laannuttanut Romeoon suodut katseet.

Toinen kysyi oliko Mic kiinnostunut ufoista. Romeo naurahti halveksuvasti, mikä sai huomiota useammaltakin kuin vain Miguelilta, joka tapansa mukaan mulkaisi rastatukkaista.
“En suuremmin”, Miguel vastasi katseensa jälleen pienempään poikaan kääntäneenä. “Se on vain mielenkiin - tarkemmin ajateltuna ehkä, juu”, Mic keskeytti aloittamansa lauseen tajuttuaan, että sillä olisi kumonnut edellisensä.
Andrew kertoi, ettei suuremmin ollut asiaa miettinyt, Mic oli jo avata suunsa vastatakseen, mutta tietenkin herra täydellisen oli saatava tunkea heidän keskusteluunsa turhilla välikommenteilla. Vielä joku kaunis päivä Miguel ampuisi tuon kusipään aivot seinään.
“Ei kannatakaan miettiä, kun ei niillä ole mitään väliä”, takkutukka vastasi flirttailevakin magneettihymy kasvoillaan. Pitihän Miguelille näyttää kenen reviirillä kuljettiin ja kenen saalis oli kyseessä. Yhteen laumaan vain ei mahtunut kahta alfaurosta. Toisen oli alistuttava toisen tahtoon tai lähdettävä pois, tai raain vaihtoehto oli eliminoida toinen urosleijona.
Romeo sai Miguelin todellakin kiehumaan, silmät siristyivät ja huulet kapenivat viivaksi. Mitä tuo poika oli tekevinään? Muidenkin keskustelut olivat hiljenneet, staattinen sähkö, joka ilman oli vallannut ei voinut jäädä moneltakaan huomaamatta.

“Romeo. Älä. Leiki. Mun. Kanssa”, poika lausui tajuttoman viileästi tummanruskeita silmiään rastatukasta irrottamatta. Miguelin sanat ja äänensävy saivat rastatukan hymyilemään entistäkin leveämmin, osui ja upposi. Tämä oli tosin hengellä leikkimistä, sillä vaikka ärsyttäminen ja yllyttäminen mukavaa olikin, ei Romeo ollut mikään tappelija. Toisin kuin Miguel, kun raja oli ylitetty otettiin sanojen sijasta käyttöön nyrkit, joita osattiinkin käyttää. Eikä edes kovin keskinkertaisesti.
“Mitähän sä mahdat tarkoittaa, Micky?”, takkutukka kysäisi vaivautumatta edes näyttelemään äänensä sävyyn kummeksuntaa. Romeo tiesi helvetin hyvin mitä Mic tarkoitti. Ja se vain varmisti sen, että hän oli arvannut oikein. Latinopoika oli kiinnostunut Andrewista, ja ei olisi mahdotonta, että Andrewkin kiintyisi Migueliin… Ja Romeohan ei sellaista leikkiä katsoisi. Ehkä hänelle oli muodostunutkin jo hieman omistushalua Andrewia kohtaan…