You all love me

Andrewia häiritsi erittäin suuresti Romeo ja tämän halveksuvat naurahdukset, jotka oltiin osoitettu pienemmän ja Miguelin keskusteluille. Oliko toisen nyt ihan pakko häiritä heitä? tai siis, oliko toisen pakko vaikuttaa niin julmalta, se ei ollut kovin mukavaa. Ihan kuin Andrew ei muuten jo joutunut käyttäytymään varovaisesti tämän seurassa, nyt vielä nyt tämäkin. Miguelkaan ei tainnut hirveästi välittää Romein mielipiteensä ilmaisevasta naurusta, sillä tuo oli nyt mulkaissut rastapäätä ärsyyntyneenä, sen ruipelo kyllä huomasi. Vähänkö noloa, kohta vanhat jutut tulisivat esille ja Mic tajuaisi tummatukan olleen yksi Romeon leikkikaluista, ties mitä toinen sitten pienemmästä ajattelisi. Eihän Andrew normaalistikaan tahtonut kenenkään ajattelevan itsestään pahoin, hän otti aina kaiken niin jumalattoman raskaasti, mutta hän tosissaan suorastaan pelkästi Micin reaktiota, jos asia tulisi esille. Miguel vaikutti niin mukavalta, juuri sellaiselta kenen kanssa ruipelo tahtoisi viettää aikaansa niin paljon kuin vain mahdollista.

Miguel vastasi kysymykseen Romeosta huolimatta, Andrew hymyili ja katsoi toista ihaillen. Oma suu avattiin ja totta kai rastapää palasi asiaan. Pienempi sulki silmänsä ja hengitti syvästi, oi voi, toisen oli selvästikin pakko yrittää väkisinkin tehdä hänelle surkea olo. Ahdistuneena avatut silmät vietiin Romeon kasvoille, toisen upea, suorastaan houkutteleva ilme oli sulattaa ruipelon sydämen. Helvetti miten ristiriitaista, tämä oli kuin tummatukka oltaisiin lukittu johonkin vankilaan, jossa joutui kutemaan omissa helvetin liekeissä.
Andrewista tuntui, että ympärillä oli yllättävän hiljaista, ja ihmekös kun kaikki olivat keskittyneet tuijottamaan Romeon ja Miguelin välille tullutta jäykkää tunnelmaa. Andrew puri huultaan hermostuneena ja kääntyi Migueliin päin, ennen kuin rastapään lumous saisi pienemmän houkuteltua ansaan.

Tässä alkoi toinen osapuoli jo tosissaan polttaa hihaansa, Andrew katsoi varuillaan Miguelia ja taas nopeasti vilkaisi Romeota, jonka kasvoille oli levinnyt entistäkin suurempi hymy. Hitto, miksi Romeolla oli pakkomielle vittuilla ja suututtaa muut? se ei ollut kovin ystävällistä, eikä varsinkaan näyttänyt rastapään ihania puolia.
Tummatukka tunsi olonsa todella vaivaantuneeksi, häntä ahdisti, eikä tiennyt mitä tehdä. Jostain syystä tuntui kun tilanne olisi hänen vikansa, ehkei Romeo tahtonut Andrewin tutustuvan keneenkään uuteen, ehkä tuo tahtoi ruipelon kärsivän yksinäisyydessä. Ehkä tämä oli kosto siitä, että pieni oli mennyt avaamaan rastapäälle suunsa vääristä asioista ja ahdistanut tuon nurkkaan omilla tunteillaan.
Romeo avasi suunsa jälleen, Andrewin käsi automaattisesti hakeutui omalle rintakehälle. Häntä puistatti tämä tilanne, tuo inhottava jännite ilmassa. Se ei ollut samanlainen hyvä jännite, mitä tummatukka oli hetki sitten tuntenut kun oli saanuit olla kahden Miguelin kanssa. Eikä se varsinkaan ollut sama, mitä hän oli saanut kokea kun oli päässyt aikaisemmin viettämään aikaa Romeon kanssa. Tällä hetkellä vaikka Andrew kuinka kaipasi sitä jännitettä, hän mielellään voisi pyyhkiä ne ajat muistoistaan. Hän ei tahtonut rypiä surussa, hän ei tahtonut tuntea niin vahvasti Romeota kohtaan. Se oli tylsää kun tunteet olivat vain yksipuolisia.
"Ehkä on parempi jos me mentäis puhumaa vähän syrjempää..?", Andrew ehdotti asteen hiljaisemmalla äänellä, katsellen Miguelia arasti. "Tai ainaki on varmaa ihan hyvä jos mä lähden..", hän lisäsi perään, eikä enää edes uskaltanut katsoa Romeoon. Nähtävästi Andrewin ei kuulunut olla täällä, hänen läsnäolonsa ei selvästikään antanut muille hyviä viboja. Katse siirtyi jälleen sormiin takaisin, pienempi paranteli vaivaantuneena asentoaan. Jipii..

Oli oikeasti todella, todella, lähellä ettei Miguel lyönyt Romeota. Helvetin ajattelematon vitun kusipää! Tai sitten tuo itseriittoinen paska ajatteli liikaa. Tai mitäpä tuo nyt ajatteli. Ja mitkä olivat motiivit siihen, että Andrew olisi muka kuulunut Romeon leiman alle, luokitelluksi tuon omaisuutena? Mic pistäisi kyllä kampoihin, vaikka tokihan paljon oli Andrewista itsestään kiinni. Nyt poika kuitenkin näytti sen verran eksyneeltä ja vaivaantuneelta, ettei Miguel antanut Romeon olla leikinjohtaja.
Andrewin hiljainen ääni ja tuon koko olemus saivat Micin puremaan huultaan. Romeo vain vilkaisi poikaa, ja kyllä tuokin pienen, hyvin pienen, piston tunsi, joskaan ei mitään näyttänyt. Halu lyödä rastatukkaa kasvoi ja kasvoi latinopijan sisällä.
Romeota ei toisaalta kauheasti kiinnostanut ruveta niin lapselliseksi, että olisi lähtenyt sinnikkäästi perässä, jos Mic ja Andrew olisivat päättäneet mennä sivummalle. Mutta silti Romeo kannatti enemmän ajatusta Andrewin lähdöstä. Tosiaan, Romeo oli tänään lapsellisella tuulella, jos hän ei voinut saada jotain ei kenenkään muunkaan pitänyt saada.

“Joo, lähdetään jätskille, mä tarjoan”, Mic päätti nopeasti nousten ylös napaten laudan kainaloonsa ja korjaten laukun hihnaa olallaan. Viileä katse Romeoon, joka leveästä hymystään huolimatta katsoi latinoa hyvinkin kirpeästi. Parhaansa mukaan Miguel oli Romeota huomioimatta, Alice köhäisi ja yritti saada rastatukkaisen huomion muualle jollain turhanpäiväisellä. Ihan kuin Romeo olisi niin helppoon syöttiin langennut.

Jännite tuntui jatkuvan ikuisuuden, se vain ei meinannut millään lähteä. Andrew oli uskaltanut nostaa katseensa takaisin ylös sormistaan, mutta missään nimessä ei antanut itselleen lupaa vilkaistakaan Romeota. Se saisi tämän turhautuneen olon vain entistä sekaisin ja sitä tummatukka oli valmiiksi jo. Oli niin vaikea päätellä mitä tahtoi, hän kaipasi Romeota mutta siitä huolimatta tahtoi nopeasti tuon luota pois ja jos vain mahdollista, Miguelin seurassa. Toisaalta paras vaihtoehto olisi vain lähteä yksin ja kadota toisiin porukoihin, tämä kun ei tuntunut olevan oikea paikka tuolle pienikokoiselle pojalle.
Järjetöntä, mistä tämä kaikki oli edes alkanut? jostain ufoistako? kaikilla oli mielipiteensä, mutta tämähän oli naurettavaa. Ei Andrew ymmärtänyt mikä tässä mättäsi, ärsyttikö äskeinen puheenaihe Romeota niin paljon, että piti alkaa ilkeilemään? tai noh, ilkeilemään ja ilkeilemään, eihän Romeo nyt niinkään sellaista ollut tehnyt, mutta huomattavasti tahalleen tunkeutunut asian sisälle ja tässä oli tulos.

Turhautuneena Andrew odotti mitä Mic vastaisi, lähtisikö tuo nyt mukaan vai poistuisiko ruipelo yksinään. Miguel katsoi Andrewin mielestä hyvinkin jäätävästi rastapäätä. Tummatukka nyt kyllä oikeastaan otti ja näki jokaisen pienemmänkin ärsyyntyneen tai ilkeän eleen vahvasti.
Miguel oli noussut nopeasti ylös, ehdottanut jätskille lähtemistä. Andrew tuntui helpotuksen, hänen teki mieli henkäistä oikein kunnolla jännitys ulos, mutta ajatteli olevan parempi jos jättäisi sen tekemättä. Pieni hymy kuitenkin suotiin tuolle mukavalle pojalle. Andrew nousi itsekin ylös, muttei läheskään yhtä nopeasti miten Mic oli itsensä ylös ajanut. Pienemmän nousu oli hidas ja edelleen hieman vaivaantunut.
"Alec, tuutko sä mukaan vai jäätkö sä?", Andrew kysyi etsien ystävänsä kasvot. Tuolla oli ihmeen pyöritynyt ilme väännetty naamalleen, kohautti nyt olkiaan.
"Noh, mm no kai mä jään tänne - jos vaikka soittelen sulle myöhemmin tänää viel?", tuo ehdotti ja vilkuili muita paikalla olevia. Andrew nyökkäsi ja hyvästeli Alecin laimealla nyrkkien läimäyksellä.

Tummatukka kumartui ottamaan lautansa ja vapaalla kädellään hiesti cappiaan parempaan asentoon. Ihan hyvin se oli jo valmiiksi, se olikin vain sellainen turhautunut ele tehdä jotain tässä kamalassa tilanteessa. Katse siirrettiin Migueliin, pienempi hymyili tuolle sievästi ja otti jo pari askelta lähteäkseen.
"Ei sun tarvii tarjota, kyllä mä voin maksaa omani", Andrew totesi ystävällisesti. Miguel oli oikea herrasmies, parhaimmassa tapauksessa toinen saisi Andrewin kokonaan ajamaan pois tunteensa Romeota kohtaan.

Andrew nousiu hitaasti ja kysyi Alecia mukaan, joka kuitenkin kieltäytyi kutsusta. Mic ei ollut siitä millänsäkään, häntä ei olisi haitannut vaikka poika olisi tullut, mutta eipä haitannut vaikka jäi. Ei tässä sentään jaettu porukkaa Miguelin ja Romeon puoliin. Ei siihen tarvittu paljoakaan mielikuvitusta, että osasi arvata Micin olevan sellaisessa tilanteessa hyvikin heikoilla. Syy, miksi sietää Romeota. Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut yhden kusipään tähden hylätä kaikkia kavereitaan.
Mic nyökkäsi tyypeille yleisesti, Romeoon ei enää edes vilkaistu, vaikka rastatukan sähköinen katse tuntui selässä. Romeo kuitenkin kuittasi tilanteen naurahtamalla ja rupesi keskustelemaan rennosti Alicen ja muiden kanssa kuin koko välikohtausta ei olisi edes ollut. Pienen jäätyneen hetken jälkeen keskustelu oli jo rentoa. Näihin nopeisiin mielentilanmuutoksiin oli Romeon kanssa saanut jo tottua.

Miguel lähti kävelemään saatuaan Andrewiinkin liikettä. Pojan hymy oli niin tajuttoman suloinen, että karkotti mustanmielen hetkessä, Mic vastasi hymyyn ystävällisellä mukavanpojan hymyllään. Toinen ilmoitti, että voisi kyllä maksaa omansa eikä Miguelin tarvitsisi tarjota. Poika pudisteli päätään hymyillen. “Ihan miten tahdot”, poika vastasi. Ei hän voisi asiasta ruveta väittelemäänkään, kun kyse ei ollut treffeistä. Jos olisi, niin sitten hän olisi ehdottomasti maksanut.
“Lähin kioski on tossa vähänmatkan päässä, siinä on aika vieressä leikkipuisto, voidaan mennä sinne”, Mic selosti katsahtaen Andrewiin hymyn huulilta katoamatta.

- lyhyt ._. -

Taakse ei enää katsottu, mutta Andrew kuuli jälleen Romeon naurahduksen ja kuinka porukka alkoi juttelemaan taas keskenään. No johan nyt, he olisivat voineet ihan hyvin jäädä jos asiasta kerran noin nopeasti toivuttiin. Äh, kivempaa se oli lähteä Miguelin kanssa kahden, saisipa tummatukka ainakin tutustua toiseen paremmin. Mutta eipä ruipelo kuitenkaan voinut äskeistä kokonaan mielestään sulkeä, hänellä oli kamala olo. Ilman hänen läsnäoloaan koko juttua ei olisi tapahtunut ja Miguel olisi ollut riitelemättä rastapään kanssa. Ei sitä nyt ihan riidaksi voinut kutsua, mutta kuitenkin.
Andrew nyökkäsi, kyllä hän itse tosiaan halusi jäätelönsä maksaa. Kioski oli kuulemma lähellä ja Miguel vielä ehdotti, että he menisivät sen jälkeen leikkipuistoon.
"Käy mulle", Andrew vastasi hymyillen, avaten hieman hupparinsa vetoketjua. Olihan täällä vähän kuuma, aurinko kuitenkin porotti ihan mukavasti taivaalla.

Hetken kävely matkan jälkeen vilkaistiin taas toiseen, ujona purtiin alahuulta, kai se oli jokin järjetön tapa tuolla pikkuruisella. "Kuule, mä oon tosi pahoillani tosta äskeisestä.., oli aika ikävää", Andrew sanoi pahoittelevasti, ehkä vähän lohduttoman näköisenä. Vapaa käsi kaiveli takataskusta lompakkoa jo valmiiksi esille, kerta he kohta olisivat jo kioskilla.
Andrewia myös vaivasi se, ettei tiennyt miksi Romeo oli käyttäytynyt niin. Ehkä tuon tarkoitus oli karkoittaa kaikki pienemmän seurasta, kenties kantoi vieläkin kaunaa siitä edellisestä kerrasta? mutta eihän Andrew tahalleen toiseen ollut mennyt ihastumaan. Joo no, näitä oli ihan turha miettiä. Piti vain pysytellä kaukana rastapäästä ja antaa molemmille mahdollisuus jatkaa elämäänsä normaalisti. Miguelin katselu ja ajatteleminen ei tuntunut karmivalta tai saanut päätä kipeäksi, se loi hyvän tunteen ja olon, joten mielummin tuon pällistelyä jatkettiin.
"Mahtaakohan olla viisasta, että mä tuun sinne tein frendille viettää iltaa? Romeo ei taida oikein pitää musta, enkä viitsis väkisin änkeytyä", todettiin pienellä mutinalla.

Andrew myöntyi ehdotukselle ja ties kuinka monetta kertaa toisen seurassa, Mic suli hymyyn. Hetken he jatkoivat matkaansa hiljaisuudessa, joka kaiken järjen vastaisesti ei ollut edes painostavan oloinen. Se hiljaisuus rikottiin pahoitteluihin, jotka saivat latinopojan jopa hämilleen. Poika pudisteli päätään ja hymyili väsyneesti Andrewille. Romeo todellakin oli varmasti yksi maailman rasittavimmista ihmisistä.
“Eihän se nyt sun vikasi ollut”, Miguel kuittasi. Hän ei osannut syyttä Andrewia, joka oli vain ollut paikalla ja hyvä syy Romeolle vain olla vittumainen. Kyllä tuo aina jotain keksi, tai siltä Miguelista tuntui. Se poika oli yksi maanvaiva.
Kioski näkyi jo, eikä matkaa ollut kuin vaivainen määrä. Miguel vilkaisi jälleen tummatukkaista poikaa seurassaan. Tuo uteli olisiko viisasta tulla Iselle iltaa viettämään, kun Romeo oli niin tiukasti Andrewia vastaan. Mic pysähtyi ja jäi katsomaan toista kasvot viileän ilmeettöminä. Viileys ei todellakaan johtunut toisesta, vaan heidän yhteisestä tutustaan, itseään täynnä olevasta rastapäisestä hurmurista.
“Andrew”, poika aloitti vaisusti tipauttaen katseensa hietikkoon nostaen sen pian jälleen poikaan. Hiljaisuutta kesti hetken aikaa. “Ei se vaivautuisi nostamaan niin suurta meteliä, jos se ei välittäisi. Se ei huomioisi sua ollenkaan.”

Nyt kun sanat, asia, josta Miguel ei pitänyt oli kerrottu pojalle, joka ei nähtävästi sitä ollut käsittänyt, poika pisti itseensä jälleen liikettä ja tönäisi Andrewia rennosti, toverillisesti. Hän ei pitänyt ajatuksesta, että Romeo saattoi tuntea mielenkiintoa siihen poikaan, johon Miguelkin. Näin oli käynyt aiemminkin, ja tokihan Romeo oli aina vienyt potin. Se teki ihmisestä pidemmän päälle katkeran, vainoharhaisen, epäluuloisen. Se pisti kuvittelemaan, että sillä vain kiusattiin uhria, eli tässä tapauksessa Miguelia. Olisi ollut järkevä luovuttaa ja hyväksyä tappio, kun vahinkoa ei vielä oltu aiheutettu, kun vastassa kerta oli niinkin ylivoimainen vastus kuin Romeo.
“Tilaa sä eka”, Mic kehotti Andrewille saavuttuaan kioskin luukulle. Tänään tuntui olevan hiljainen päivä, vaikka aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tosin, tokihan satunnaisia ihmisiä siellä täällä oli, mutta Mic oli tällä hetkellä keskittynyt vain yhteen.

Ystävällisesti Miguel totesi, ettei Romeon käyttäytyminen ollut Andrewin syytä. Pienempi ei voinut olla huomaamatta kuinka toinen vaikutti väsyneeltä, tai ainakaan puheenaihe ei enää miellyttänyt. Ei se kyllä kuulunut tummatukankaan lempi aiheiseen, mutta pakko hänen oli anteeksi pyytää. Olipa kuka tahansa sitten aloittanut jutun ja tuonut ilkeän jännityksen kaikkien välille, Andrewista se kuitenkin oli johtunut.
Käsi näperteli lompakkoa, joka oli vasta hetki sitten esille kaivettu. Kioski oli vain pienen matkan päässä, näkyi jo edessä. Miguel kuitenkin pysähtyi kesken matkan, joten Andrew teki saman ja katsoi toiseen. Pojan ilme näytti jokseenkin jäätävältä ja Andrew vasta nyt tajusi, että hänen sanansa heidät oli pysäyttänyt.
Hiljaisuus tuntui pelottavalta, tummatukka aavisteli ettei se tiennyt hyvää. Katse jähmettyi Miguelin silmiin, viileästä ilmeestä huolimatta edelleen toisen silmien katsominen lämmitti koko kroppaa, Andrew tunsi yhtäkkiä halua takertua kiinni ja tuijottaa silmiä koko lopun päivän ja illan.
Sanoihin, jotka Mic suustaan päästi, voi kun ei Andrew osannut niitä käsittää. Mikä Romeon tarkoitus sitten oli? ei ruipelo vain uskonut hetkeäkään, että jotain rastapäälle merkitsisi. Eiköhän se osa oltu osoitettu jo tarpeeksi moneen kertaan. Andrew vain pureskeli huultaan, hän ei tahtonut enää ajatella Romeota, se sai kaiken vain niin sekaisin. Ja ilmeisesti Andrew oli kuitenkin toiminut niin selvästi, ettei Miguelkaan ollut jäänyt tapahtuneelle sokeaksi. Pakkohan tuon oli tietää mikä tässä mättäsi.
"No mun puolesta se voi olla huomioimattakin", Andrew totesi, nostatti hieman olkiaan rennosti. Ainakin jos Romeon oli pakko käyttäytyä niin, siinä tapauksessa voisikin olla kokonaan huomaamatta edes ruipelon läsnäoloa. Vaikka se varmaan kirpaisisikin pahemmin.

Miguel pisti itsensä, kuten myös Andrewin liikkeelle. Tummatukka laahusti vierellä, antoi hymyn taas vallata huulilleen. He astelivat kioskille ja Andrew kurkki, miettien että mitä mahtaisi ostaa.
"Kiitti", hymyiltiin taas leveämmin. No eipä tuo ostanut itselleen kuin vesipullon, ei hänellä niinkään ollut halua ostaa mitään. Limu ehkä houkutteli, mutta sen annettiin kuitenkin jäädä omalle paikalleen.
Muutama askel astuttiin taaemmas, että Miguel pääsisi tekemään ostoksensa. Katse kiersi ympärilleen, oliko hän sokea vai eikö muuten vain erottanut leikkipuistoa? vauhti katseessa oli kyllä hurja, että ei siinä mitään kerennyt tajuamaan. Niin nopeasti palattiin ihailemaan Miguelia, tuota ystävällistä ja lämmintä poikaa.
"Et kai sä ala jo kuvittelee mua ahdistelijaks jos sanon vielä sua todella mukavaks", Andrew naurahti ja näytti leikkisän ilmeen, näpräten samalla pullonsa korkkia auki.

Miguelin hymy leveni Andrewin todetessa, että Romeo voisi ihan hyvin olla toista huomioimattakin. Ehkä Micillä sittenkin oli mahdollisuuksia… Ehkä. Toinen kiitti Miguelin antaessa tuon ostaa itselleen jotain ensin. Poika hymähti hieman toisen ottaessa van vettä. Miksi, sitä poika ei ymmärtänyt.
Itselleen meksikolaispoika pyysi pussillisen nallekarkkeja ja fantan. Ja varmasti pakkosyöttäisi sitkeitä hedelmänalleja Andrewillekin, sanoi toinen mitä sanoi.
Toisen lause sai Miguelin naurahtamaan, hymy leveni entisestään. Pian saattaisi käydä niin, että pojan kasvot repeäisivät tuon hymyillessä niin leveästi.
“Tota… Kiitos, ja en kuvittele”, poika nauroi. “Ja et itsekkään ole yhtään hassumpi.” Miguelin olisi tehnyt mieli sanoa vielä paljon muutakin, mutta hän tyytyi vaikenemaan hyvissä ajoin.

Ostettu pussi karkkia avattiin ja punainen nallekarkki pistettiin suuhun. Automaattisesti käsi ojennettiin tarjoamaan karkkia Andrewillekin. Poika lähti kävelemään jälleen tungettuaan karkkipussin hupparinsa taskuun. Tummanruskeat silmät suotiin lempeällä katseella Andrewiin, toista kehotettiin seuraamaan Miguelin lähtiessä tottumuksesta suoraan kohti läheistä leikkikenttää.

Miguel ei tyytynyt vain veteen, vaan otti karkkia ja fantaa. Eipä yllätys sinänsä, kaikki muut tuntuivat aina ostavan mitä mieli tahtoi, Andrew harvoin herkkuja söi, tahtoi pitää itsensä hoikkana. Hän oli muutenkin niin tarkka mitä suuhunsa pisti. Karkkiin jäi vielä niin helposti koukkuunkin, hitto vie. Vesi oli hyvää, maistui hyvältä eikä tarvinnut katua sen juomista myöhemmin tai huolehtia hampaiden kohtalosta. Siitä huolimatta ehkä hieman nälkäisenä Andrew tutkaili Miguelin karkkipussia. Joku päivä tummatukkakin osaisi ajatella niin kuin normaali jätkä ja syödä karkkia kun siltä tuntui, ilman mitään lapsellisia ahdistuksia parista lisä kilosta.
Andrew hymyili toisen sanoille, katsoi taas hetken tuota ihaillen. Romeo oli jo niin kaukana ajatuksista kuin vain saattoi. Tai ainakin niin pystyi kuvitella, todellisuudessa vain tämä uudempi lumous osasi peittää vanhan. Ruipelo kyllä ei todellakaan enää tiennyt mitä halusi ja mistä, ainoa varma tieto oli se, että Mic oli loisto tyyppi ja mahdottoman ystävällinen, lämmin ihminen, jonka seuraan tummatukka tahtoisiu useimminkin päätyä.

Karkkia ojennettiin Andrewille, pienempi tuijotti pussia hetken kauhusta kankeana kuin painajaista näkisi, mutta antoi itselleen luvan kerrankin antaa periksi ja otti muutaman nallen käteensä. Tummatukka virnisti kiitollisesti Miguelille ja lähti seuraamaan tätä, tunkien samalla karkit suuhun.
"Nii milloin te pidättekää ne illanistujaiset?", Andrew kysyi ja otti hieman vettä pullostaan. "Saakohan sinne jäädä yöks?", kyseltiin samantien perään. Ei ollut kovin viisasta mennä kotiin yöksi kun oli jotain alkoholillista ottanut (mitä luultavemmin tulisi tapahtumaan äsken mainitussa tilaisuudessa), Danny oli niinkin tarkka että alkaisi taas utelemaan kaikkea.
Yleensä humalassa pienempi oli myös vähän rohkeampi, joten hyvällä tuurilla hän pääsisi mönkimään jonkun viereen kun väsymys iskisi.
Vähitellen he saapuivat leikkipuistoon, jonne nyt ei matkaa ollut kymmentä metriä enempää. Andrew kyllä oli sokea, kun ei ollut mestaa kioskilta huomannut. Kai se keskittyminen oli niin tarkasti takertunut Migueliin.. anteeksi, mitä?
Katse siirtyi paria hetkeä myöhemmin tuohon komeaan uuteen tuttavuuteen, hento hymy koreili kasvoilla, jokseenkin jopa ujonakin. "Kilttiä tulla pitämää mulle seuraa", Andrew totesi kun ei muutakaan keksinyt. Kaipa aihe oli turha, mutta tuntui se silti vielä pahalta, että Romeo oli alkanut hänen takiaan päätään aukomaan ja Miguel joutui siitä kärsimään. Pieni pää, paljon turhia ajatuksia.

/anteeks ihan surkee .__.

Toinen otti pari karkkia ja Mic hymyili tyytyväisenä. Andrew kysyi, milloin illanistujaiset Isellä olivatkaan ja uteli sitten sopiko jäädä yöksi.
“Perjantaina ja ei Ise sitä ennenkään ole pahakseen pistänyt. Ja tilaa kyllä on, kyseessä kerrankin omakotitalobileet tässä porukassa”, Miguel nauroi. Eihän sekään talo mikään maan suurin ollut, mutta kaksikerroksinen omakotitalo oli aina kaksikerroksinen omakotitalo. Ise olisi muutenkin oletettavasti pistänyt huoneen pari pelkille patjoille, että saisivat kaikki nukkua kasassa. Se oli hauskaa sinänsä. Kun tuli kaikkien kanssa jotenkuten toimeen, sattoi nukkua vaikka päällekkäin. Edes Miguelilla ei ollut mitään Romeota vastaan, kun rastapää piti suunsa kiinni ja vain tuhisi unissaan edes virnuilematta.

Karkkeineen ja limsoineen Miguel valloitti itselleen yhden keinuista ja istui siihen ottaen vauhtia vain nimeksi. Tummanruskeat silmät tarkkailivat Andrewia, joka katsoi tuokin ruskein silmin Miciin. Toisen hymy oli soma, kuten aina aiemminkin. Sanat olivat mukavia ja.. niin. Miguel naurahti sipaisten hiuksiaan ja hymyili pienemmälle pojalle.
“Mitä vain, ettei tarvitse kuunnella sen vittupään ääntä”, Miguel hymähti. “Äläkä nyt ymmärrä väärin… Sä et ole lainkaan vastenmielistä seuraa, Andrew”, Miguel tarkensi avaten limsansa korkin sitä vielä kuitenkaan huulilleen kohottamatta.
Tummat silmät irrotettiin toisesta, eihän Mic tahtonut tuijottaa. Viimein fantapullo löysi tiensä latinon huulille ja Mic joi makeaa nestettä vain hieman sulkien pullon jälleen.

“Onhan porukka toki osa rasittavaakin kännissä, mutta ei sitä huomaa jos itsekin on hieman jotain ottanut… Siis olettaen, että sä et ole absolutisti tai mitään”, Mic virnisti.

Perjantaina illanistujaiset pidettäisiin, Andrew yritti mietiskellä oliko sopinut jotakin jo sille päivälle. Aikasemmin se oltiin unohdettu kokonaan huomioida, mutta mitäpä tuolla ruipelolla muka olisi, ei mitään. Harvemmin koskaan mitää kalenteria mistään pidettiin, kuhan mentiin kun siltä tuntui. Ehkä tummatukka epätoivoisesti yritti vain miettiä jotakin tekosyytä, ettei tarvitsisi törmätä Romeoon. Mutta tarkemmin asiaa ajateltuna, herran jestas, rastapään takia Andrew ei jättäisi näkemättä Miguelia.
Luultavemmin Andrew jäisi yöks, riippui tietenkin vähän siitä ketä paikalla olisi ja miten muutenkin ylipäätä ruipelo siellä pärjäisi. Tämmöisiä oli kuitenkin turha miettiä nyt, jos paikalle mentäisiin siellä sitten katsottaisiin jäädäkö vai ei. Milloin tahansa mieli tekisi poistua, voisi hän vain lähteä, kuka sitä muka estämään? kukaan tuskin suunnitteli kidnappausta tai rauskausta, mitään sellaista. Ellei sitten Romeo ollut kerennyt kasvattamaan vihaansa pienempää kohti, jolloin voisikin yhtäkkiä pahoinpidellä ja vaikka tappaakin. No tuskin nyt sentään... liian vilkkaaseen mielikuvitukseen pitäisi saada lääkkeitä..
"Tuskinpa siinä sitte mitää ongelmaa oo", Andrew loppujen lopuksi sai sanottua jotain takaisin. "Ja jos tilat käy liian ahtaaks, voihan sitä aina mennä jolleki frendille", todettiin vielä perään.

Miguel oli istuutunut keinuun, tummatukka teki samoin ja istuutui toisen viereiselle paikalla. Katse tähdättiin kenkiin, joiden päät alkoivat huomaamattomasti kaivelemaan pientä kuoppaa hiekkaan.
Miguel ilmaisi taas vähän järemmin sanoin mielipiteensä Romeosta, kutsuen tuota vittupääksi. Sana jotenkin vihlaisi ilkeästi korvissa, vaikka hänestäkin sana kuvasti ihan hyvin rastapäätä. Kamalaa, Andrewista oli tullut julma ja inhottava ihminen ajatuksineen, miten hän mahtoikaan olla niin kamala? kauhea syyllisyyden tunne tässä taas tuli, hiiskatti.
Andrew hymyili edelleen Miguelille, tuntui mukavalta kun toinen tarkensi, ettei lause viitannut mitenkään siihen että Andrew olisi vastenmielistä seuraa tai vastaavaa. Pian toinen käänsi katseensa, mutta tummatukka vain kallisti hieman päätään ja jatkoi tuijottelua. Tuskin se toista häiritsi, kun ei Mic sitä edes huomannut. Ja jos huomaisi, no se olisi hieman noloa, mutta ainakin siitä taitaisi sanomista tulla.

Andrew naurahti hiljaisesti ja rennosti, katseli nyt vuorostaan eteen päin. "En oo absolutisti", kerrottiin pienen virneen kera. "Joten tuskinpa mä koko iltaa tyhjin käsin istuskelen".
Vettä valutettiin taas kurkusta alas. Mitähän he täällä nyt sitten tekisivät? ei Andrewilla ollut tylsää, ei edes kiusallista oloa tai mitään, mutta häntä pelotti että Miguel joutui kärsimään sellaisista epämiellyttävistä fiiliksistä. Ruipelo ei edes tiennyt mitä olisi voinut sanoa, yritti vain väkisin keksiä jostain puheenaihetta, ei tuo hallinnut näitä asioita.
"Mm, onks sulla jotain muuta suunnitelmia vielä täks päivälle?", kysyttiin jättäen samalla hiukka kenkien alla rauhaan.

Miguel pudisti hieman päätään hymyään vieläkään kadottamatta. “Tuskin käy ahtaaksi, sopu antaa sijaa tai jotain. Ja kun nukutaan tarpeeksi tiiviisti niin sinne mahtuu kyllä”, Mic nauroi. Toisella jalalla potkaistiin hieman lisää vauhtia jo miltei pysähtyneen keinuun.
Vaikka Miguel ei välttämättä sitä ääneen sanoisikaan, hän rakasti saada Andrewin hymyilemään tuolla suloisella tavalla. Hän rakasti sitä lämpöä, joka välittyi hänen kehoonsa tuon miltei tuntemattoman, mutta silti niin mukavan, pojan hymystä.
Toinen kertoi, ettei ollut absolutisti, Miguel vilkaisi toista väläyttäen jälleen hymyn koko hammasrivin leveydeltä. Samapa se oli latinopojan kohdallakin, tuskin sitä suu kuivana tulisi kokoiltaa, tai puolikastakaan, istuskeltua.

“Sulla on nätti hymy”, Mic kertoi virnistäen. No, tulipa sekin sanotuksi, vaikka poika olikin kuvitellut pitävänsä mielipiteensä omana tietonaan. Hetken tummat silmät katselivat, kunnes Miguelin oli pakko kääntää päänsä pois. Väkisin, mielelläänhän hän olisi katsellut vielä lisää.
Toinen kysyi oliko Miguelilla mitään suunnitelmia loppupäivälle. Latinopoika kohautti olkiaan.
“En ole miettinyt mitään”, vastattiin rehellisesti. Meksikolainen kaivoi jälleen tupakkia huulilleen ja sytytti sen. Poika nousi ylös ja tarjosi tottumuksesta tupakkia toisellekin ja perään ojensi kättään, joka piteli sytkää sytyttääkseen toisen tupakin. Mielessä ei edes käynyt että jo kahdesti suostunut poika voisi tällä kertaa kieltäytyä tupakasta.

Tiiviisti nukkuminen voisi olla kivaa tai epämiellyttävää, se vähän riippui kenen vieressä joutuisi olemaan ja mitä aikeita tuolla toisella sattui mielessään olemaan. Ihan mielellään Andrew voisi esimerkiksi ajautua vahingossa Miguelin vierelle, eikä pistäisi lainkaan pahakseen jos joutuisikin olemaan tiiviisti tämän kylkeä vasten. Olipas vastenmielistä edes ajatella jotain sellaista, enemmänkin sopimatonta. Kamalan häpeän siitäkin saisi jos Mic omistaisi yliluonnollisia kykyjä ja kuulisi mitä tuo pienikokoinen tummatukka oikein ajatteli.
Andrew tahtoi pudistaa päätään oikein kunnolla, jotta voisi ravistella kaiken ulos päästään, mutta eihän sellaista huomaamatta voinut tehdä.

Miguel kehua pienemmän hymyä, Andrew katsoi toiseen hymyillen, lämpö pulppuen ihanasti sisällä. "Kiitos", virnistettiin takaisin, mutta ujona ja ruipelo oli varma, että nyt kuumotuksen poskilla saattoi näkeä päällepäinkin. Sen takia tuo ei hirveästi kehdannut nyt toista tuijotella, vaan oli kääntänyt lähes samantien katseensa muualle ja esitti kysymyksensä. Siihen vastattiin lyhyesti, Andrew pureskeli alahuultaan ja aloitti taas hiekan tökkimisen kenkiensä kärjellä.
Vain hetkeä myöhemmin Miguel oli noussut ylös ja tarjosi nyt uutta savuketta tummatukalle, joka otti sen vastaan. Tultakin tarjottiin saman tien, savuke tungettiin huulien väliin ja sytytettiin.
"Kiitti. Mulle tulee omantunnon tuskia tässä ku poltan sun tupakeista.. on mulla omaaki ja voin heittää pari takasin jos tahdot", Andrew hymyili, kallistaen taas päätään tutkaillen tarkemmin toista.
"Sun seurassa on mukava olla", todettiin rehellisesti kun ei niitä sanoja voinut suussakaan ikuisesti pitää. "En mä tiedä miks..", lisättiin vaikka Andrew kyllä osasikin aavistaa minkä takia. Miguel oli herttainen, suloinen, komea ja kaikkea ihanaa. Huoh.. tummatukka painoi päätään vasten keinun ketjuun, josta piteli toisellä kädellään kiinni. Toinen käsi toi savukkeen huulille takaisin ja pian savut jo puhallettiin ulos.

Andrew katsoi hymy huulillaan Migueliin latinon kehuttua toisen hymyä nätiksi. Mic saattoi vain kuvitella, mutta hän oli näkevinään punan toisen kasvoilla. Poika sipaisi ruskeita hiuksiaan ja hymyili iloinen pilke tummanruskeissa silmissään. Toinen oli oikeasti uskomattoman suloinen poika. Miguelia ei enää edes painanut Romeon kiinnostus toisesta, hän oli miltei unohtanut rastapään kokonaan. Ja sekös ketään haittasi.
Kuten arvattavissa olikin ollut, et tummatukkainen luuviulu tupakista kieltäytynyt. Herrasmiesmäisesti Miguel sytytti savukkeen toisen huulilla tunkien sitten niin tupakat kuin sytyttimenkin takaisin taskuihinsa.
Hontelo poika selitti kuinka poti huonoa omaatuntoa poltellessaan Miguelin tupakkeja. Tarjosi tuo taas latinolle omistaan. Mic nauroi jälleen ja pudisti päätään.
“Ihan oikeasti, se on ok. Ei mulla ole mitään pulaa näistä ja jos loppuu, niin voin sanoa, että sietäisinkin olla lakossa hetken aikaa”. poika virnisti. “Mutta ei huolta, mun setä kasvattaa ihan elannokseen tupakkaa joten”, poika kertoi kohauttaen sitten olkiaan ja istuen takaisin keinuun polttelemaan tupakkiaan.

Andrew kertoi viihtyvänsä Micin seurassa syventäen sanoillaan latinopojan hymyä entisestään. Ja tuo kertoi vielä, ettei tiennyt miksi. “Tunne on molemminpuolinen”, poika kertoi imien röökiään. “Voisin viihtyä tiiviimminkin.” Hetkinen… Kuuliko poika nyt äänessään flirttiä? Huhhuh, aika selvääkin vielä. No, sanojen merkitys kätkettiin suhteellisen kesyn hymyn taa. Andrew saisi tulkita ne miten tykkäsi.

Kovasti Miguel selitteli, ettei tupakan heittäminen ollut mikään ongelma, mutta eihän se nyt omantunnon tuskia pois vienyt Andrewista. Häntä inhotti ottaa toiselta, kun oli omaakin jäljellä. Se oli kuin toisen ryöstäisi, vaikka poikahan oli itse niitä tarjonnut. Eihän tummatukka kuitenkaan siihen mitään enää alkanut sanomaan, kyllä hän tiesi kuinka raivostuttavaa ja rasittavaa oli koko ajan kuunnella typerää mutinaa anteeksi pyynnöistä ja kaikesta turhasta. Valitettavasti Andrew nyt vain sattui olemaan sellainen henkilö, joka sattui pyytämään anteeksi vähän kaikesta ja saattoi ruveta inhoamaan itseään pelkästään sen takia, että joskus ajatteli asteen pahemman sanotuksen jostakin.
"Hyvä sitte niin", naurahdettiin ja seurattiin toisen paluuta omalle keinulleen. Olipas inhottavaa katsoa toisen lumoaviin silmiin, se edelleen herätti vain suurta halua tunkeutua syliin ja hempeillä kuin viimeistä päivää. Täysin epänormaalia toimintaa.

Kun tunteet kerrottiin molemminpuoleisiksi, Andrewista tuntui vain että hänessä lämpö kasvoi kasvamistaan ja joka sekunti hän kiintyi enemmän ja enemmän Miguelin seuraan ja ylipäätä tuohon henkilöön. Seuraavat kolme sanaa oli Andrewille pieni häkeltävä yllätys, hän ei ollut odottanut kuulevansa niitä sanoja, eikä todellakaan tiennyt miten tulkita ne.
Suoraa puhetta ainakin jos jotain", Andrew naurahti vitsaillen pienesti hermostuneena, eikä enää edes yrittänyt siirtää katsettaan pois toisesta. Turhaa vaivautua, ei se kuitenkaan onnistunut. Aina se palasi Miguelin komeisiin kasvoihin, tuon tummiin, lämpimiin silmiin. Andrew henkäisi syvään, mutta äänettömästi, pureskeli taas hetken alahuultaan. Pienempää tosissaan ärsytti kun hän osasi olla niin ujo. Jos hän osaisi käyttäytyä niin kuin normaalit ihmiset, hän olisi jo vähintään mennyt edes tarttumaan toista kädestä ja alkanut hivelöimään sitä tai jotain! Todella säälittävää ajatella jotain sellaista, jos ei osannut muuta kuin istua paikoillaan. Ja sitten kun ei vielä osattu puhuakaan niin.. hyvä juttu.
Mutta ainakin Miguelin sanoista saattoi päätellä, ettei tuo seurustellut. Sitähän tässä oltiin mietitty useampaan otteeseen jo, eikä selvää vastausta oltu saatu. Eikä Andrew uskonut, ei ainakaan tahtonut uskoa, että Mic olisi mikään sellainen jätkä, joka vikitteli kaikkia, olipa suhteessa tai ei.
"No ei mut jos mä jään sille frendilles yöks perjantaina, nii sä kyllä voisit änkeytyä jonneki mun lähettyville, etten saa kimppuuni ketää hullua", Andrew hymähti. Hullu nyt oli ehkä vain pieni erilainen käsite Romeon kaltaisista tyypeistä. Andrew ei ainakaan tahtonut joutua kenenkään sellaisen viereen, ketä ei tuntisi. Ja Miguel nyt tuntui vain parhaalta vaihtoehdolta.. "Ei siis sillä, että pitäisin tätä teidän porukkaa hulluna tai väheksyisin ketään", Andrew täsmensi hieman vahvemmin, pitihän sekin nyt tehdä selväksi. Pää aseteltiin kropan päälle taas suoraksi, nautittiin tupakasta, joka jälleen uhkasi loppua pian.

Toinen ei Miguelin onneksi tupakista suurempaa numeroa nostanut, joten asia saatettiin ohittaa toteamalla, että sillä hyvä. Micin flirtti sai Andrewin punehtumaan entisestään, jopa hivenen hermostuneeksi. Toinen tokaisi Miguelin puhuvan suoraan, mutta ei kääntänyt katsettaan pois.
“Anteeksi”, Mic lausui tarkoittaen sanomaansa vain puolella teholla, “Mun ei ole tarkoitus ahdistella tai mitään.”
Miguel huomasi kuinka toinen puri hermostuksissaan alahuulta, jaa miten niin muka katseli toisen huulia? Tummat silmät nostettiin toisen silmiin, hymy pidätettiin huulilla.
Toinen ilmoitti, että Isen luona Mic saisi änkeytyä Andrewin lähelle. Miguel päätteli fiksuna, että tummatukka ei ollut pahoillaan latinon lipsauttamista sanoista. “Toki, jos sä niin tahdot”, Miguel vastasi hymyllään kertoen vielä sen, mitä jätti sanoin lausumatta. Hän olisi oikein mielellään toisen tuki ja lähellä tarvittaessa. Andrew kaikessa suloisuudessaan ja ihanuudessaan kiehtoi meksikolaispojan mieltä.
“Kyllä siellä pari vajaampaakin tyyppiä on, ei voi kieltää”, poika nauroi. “Mutta kyllä mä pidän huolta, ettei ne käy käsiksi tai mitään.”

Tupakka polteltiin loppuun ja huolellisesti sen hiekkaan tiputtamisen jälkeen sammutettuaan poika kaivoi taskustaan suuhunsa punaisen karkkinallen. Pussia ojennettiin automaattisesti Andrewia kohti. “Mä päätin sitten hoitaa sulle sekä tupakat, että karkit. Voin mä kyllä kokatakkin, jos haluat tulla meille. Ei siellä tähän aikaan kotona ole korkeintaan kuin Dante. Ione nyt pyörii vielä skeittipuistossa jonkin aikaa. Jos ei tule yöksi kotiin, niin Romeo on se, joka ottaa turpaansa”, Miguel ilmoitti hymyillen. Hän luotti siihen, että pikkuveli tulisi kotiin yöksi.
“Ja jos sä epäilet mun ruuanlaittotaitojani, niin voin kertoa, etten mä ole ketään niillä tappanut”, poika virnisti.

Miguel pahoitteli, totesi ettei ollut tarkoituksella ahdistelemassa. Andrew kerkesi hieman jo huolestua, että toinen nyt luuli pienemmän pahoittaneen oikeasti mielensä tai jotain, mutta onneksi tummatukan heitto selvästikin pyyhki sen huolen pois. Hymyt pysyttelivät kasvoilla, ei pelkästään Andrewin omilla vaan myös Miguelin, joka sai tietenkin hymyn ruipelon huulilla levenemään entisestään. Tilanne jotenkin toi mieleen jotain ala-aste meininkiä, eikä Andrewilla ollut tietoa minkä takia. Jotenkin outo tunne vain, mutta se tuntui mukavalta. Ihan niin kuin kaikki oli mukavaa tässä Miguelin seurassa.
Tuo sitten suostui änkeytymään tummatukan vierelle nukkumaan perjantaina, loistavaa. Nyt ei ainakaan tarvitsisi sitä murehtia, että kenen viereen joutuisi. Isossa kasassahan siellä kai kaikki nukkuivat, mutta se aivan kyljessä oleva henkilö oli ehdottomasti tärkein kuitenkin. Ja jos Andrew saisi siihen kerta Miguelin, ei ollut asiassa mitään ongelmaa. Jostain kumman syystä Andrew tahtoi äkkiä ajan kulkevan nopeasti, olisipa jo perjantai. Hyvä, nyt hän ei sitten varmaa tekisikään ennen perjantaita muuta kuin odottaisi sitä, että pääsisi nyhjäämään Miguelin vierelle.
Seuraavaksi toinen myönsikin jo, ettei kaikki mitään viisaimpia ihmisiä ollut ja lupautui vielä huolehtimaan, ettei kukaan kävisi käsiksi. Sinne meni, Andrew oli jo valmis sulamaan toisen eteen. Kuka olisikaan ihanempaa seuraa kuin sellainen, joka sai olon tuntemaan lämmön lisäksi vielä turvalliseksi? Andrew vain virnisti toiselle kiitollisena, yhä edelleen pitäen katseensa toisen upeissa kasvoissa, mutta pää kallistui taas hieman nojaamaan vasten keinun ketjua, samalla kun oikeastaan jo loppuun palanut tupakka heitettiin pois.

Karkkipussi ojennettiin kohti Andrewia, hieman epäröiden katse siirrettiin siihen. Ei hänen tehnyt mieli enää karkkia, eikä olisi tahtonut syödä, mutta otti kuitenkin yhden, koska ei kehdannut kieltäytyä kun pussia jo tyrkytettiin siinä ihan kasvojen edessä. Karkki tungettiin suuhun ja se nielaistiin mahdollisimman nopeasti alas.
"Mut tästä lähtien mä poltan omista, enkä mä karkkiakaan enempää tarvitse", Andrew totesi naurahtaen ja tunsi edelleen olonsa ihan ryöväriksi. "Mutta kiitti näistä kuiteski", hymyiltiin perään vielä lempeästi, suorastaan jumaloivalla katseella. Sitten Andrew muistikin, ettei Miguelin lause pelkkään tupakkaan ja karkkiin ollut jäänyt. Luoja, oliko toinen kutsunut pienemmän kotiinsa? Romeo juttu nyt jätettiin siihen, Andrew ei tosiaankaan tahtonut enempää puhua siitä rastapäästä. Mitä enempi Andrew vietti aikaa Miguelin seurassa, sitä vähemmän hän kaipasi Romeota. Oliko se muka nyt sitten reilua?
"Ai teille vai?", Andrew kysyi varmistaakseen oliko kuullut edes oikein. "En mä sun taitojas epäile, mut mä oon kasvissyöjä nii mulle ois varmaa aika mälsää kokata?", tummatukka naurahti, nostellen keltaisen jättihupparinsa hihoja ylemmäksi. Turhaan, hihat eivät meinanneet millään pysyä ylhäällä vaan aina valuivat takaisin peittämään ruipelon luisevan ohuet käsivarret. "Me voitais tehä niin että mennään teille ja kokkaat ittelles? mulla on tää vesi", todettiin heiluttaen vesipulloa, joka juuri nostettiin sylistä.

“Meille, meille. Eikä kasvisruokavalio ongelma ole. Aina mä jotain keksin”, poika hymähti vinkaten silmää. “Mä laitan sitten kasvisruokaa. Se on inhottavaa, kun itse syö ja joku vain katselee. Tulee sellainen olo, että pitää toista nälässä. Ja älä huoli, Andrew. Mua ei haittaa yhtään jättää lihaa pois ruuasta. Soija käy hyvin ja cheddarjalopenot on jotain jumalaista”, Mic virnisti. “Ja meksikolainen on aina meksikolainen, joten se on sama mitä sitä syö, kunhan ruoka on maustettu hyvin”, latino virnisti. “Sulle toivottavasti kelpaa tulisempi?”

Miguelin selostus kuitenkin päätettiin puhelimen soimiseen. Pahoitteleva katse Andrewille ja Mic vastasi puhelimeen nimellään. Kylläpä Ise osasi ajoittaa puhelunsa taas täydellisesti. Sarkasmiahan sekin ajatus toki oli.
Miguelin ilme muuttui kuitenkin huolestuneemmaksi mitä pidemmälle ystävä kerkesi. “Siis hetki… Sharon teki itselleen mitä?”, Mic kysyi. Hän oli miltei hätää kärsimässä. “Tiputuksessa?!”, latinon kasvot kalpenivat. “Kai se on ok?”
“Hyvä. Joo. Joo, mä tulen. Hetki, mä oon siellä”, Mic mietti hetken. “Sanotaan… kymmenessä minuutissa”, poika kertoi. “Joo. Moi.”

Katse vietiin Andrewiin. “Mä olen todella pahoillani, että joudun perumaan. Mutta me nähdään perjantaina? Alec luultavasti sitten tietää, missä Ise asuu? Tai oota hetki… Mä annan sulle mun numeron”, poika puheli ja kaivoi taskujaan. Kuulakärkikynä löytyi, ja lopulta joku kurttuinen juicyfruit paperi, jonka poika nättärästi aukoi ja kirjoitti selkeästi keinun jalkaa vasten ojentaen pahoitteleva hymy huulillaan paperin tummatukalle.
“Soita. Tekstaa. Miten vaan”, poika kehotti hymyille. “Mun pitää nyt oikeesti mennä. Pärjäile”, poika jatkoi heilauttaen kättään kadoten jopa häpeällisen nopeasti paikalta. Olisihan sitä voinut toiselle hieman paremminkin selittää, minne meni ja miksi. Poika toivoi, ettei Andrew ollut pahoittanut mieltään tapauksen tähden.

Kasvisruoka ei kuulemma ollut ongelma, joka oli Andrewista aika omituista. Tai siis, yleensä kun muut kuulivat pienemmän olevan kasvissyöjä tuli vastaan vain räkäsiä nauruja ja sellaista puhetta kuin että liha on tarkoitettu ihmisille ja mies ei voi olla mies ilman lihaa tai jotain muuta vastaavaa, joka oli taas tummatukan mielestä aivan järjetöntä. Sen takia hän tunsi suurta kiitollisuutta ja arvostusta Miguelia kohtaan, tuo vielä kerta tarjoutui tekemään kasvispöperöä. Andrew kuunteli toisen selostusta hymyillen, miten lumoava toinen osasikaan olla.
"Käy, käy, kaikki käy", Andrew hymyili. Harvemmin hän mistään valitti tai kieltäytyi. Harmi vain ettei hänen oikeasti ollut nälkä, eikä todellakaan ollut halukas syömään juuri nyt mitään. Vastahan hän oli syönyt karkkia ja kotona odottaisi kunnon ateria, joka olisi pakko työntää kurkusta alas veljen tarkkailun alaisena.

Andrew oli kerennyt vasta ilmaisemaan sen, että hänelle kävi tulisempikin ja vain alle parin sekunnin ajan pitää hymyn kasvoillaan kunnes jo Miguelin puhelin soi. Oikeastaan hymy hyytyi vasta sitten kun toinen oli kerennyt vaihtaa jo muutaman lauseen puhelimen toisessa päässä olevan kanssa. Selvästikin jotain ei niin mukavaa oli tapahtunut, jotain vakavaa. Miguel näytti huolestuneelta ja Andrewin teki mieli tarttua tuota kädestä. Pieni harmi siinä tuli kun kuuli pojan toteavan kännykkään, että tulisi pian, joka siis tarkoitti sitä ettei ruipelo nyt sitten pääsisikään Miguelin luokse. Ainut plussa oli se, ettei tarvinnut syödä mitään, mutta olisi tummatukka sen tehnyt mielellään jos olisi voinut olla uuden tuttavuutensa seurassa.

Heti kun puhelu oltiin lopetettu, alkoi hirveä selittely. Andrew katsoi jopa hieman hätääntyneenä, tahtoi kysyä oliko kaikki okei ja mitä oli tapahtunut ja muuta, muttei kehdannut udella. Ja Miguel tosissaan vaikutti kiireiseltä, joten parempi oli vain olla hiljaa. "Kiitti", Andrew sanoi kun Miguel oli antanut numeronsa. Paperi tungettiin hupparin taskuun. "Juu, mä soittelen", sanottiin vielä, nousten ylös heti Miguelin perässä. Toinen katosi nopeasti paikalta, eikä Andrew tiennyt mitään syytä jäädä yksin paikoilleen nortoilemaan, joten lähti itsekin. Kaipa hän sitten soittelisi Miguelille, hän nimittäin oli edelleen lähdössä perjantaina toisen mukaan illanistujaisiin. No nyt pienempi odotti entistäkin enemmän perjantaita, hän ei millään malttanut odottaa, että näkisi taas Miguelin. Vaikka olihan se aika karmivaa, että he joutuisivat samaan tilaan Romeon kanssa, mutta eiköhän ruipelo kestäisi sen. Miguelhan oli lupautunut suojelemaan Andrewia, kaipa tuo sitten pystyi tekemään sen myös koskien rastapäätä?

/kiittiii pelistä ~ <3