Can't you see that they love my cock?

- hyvin otsikko jännää tänään, sanalla muutettu system of downin cigarosta... njahs, vapaasti uudelle pojulle seuraksi <;; edit/ josko Wrai & Jamie~ -

Romeo Ewans mustissa super isoissa kollareissa ja maastokuvioisessa sammalenruskeassa T-paidassaan(kokoa XXXL), rastat ponnarilla niskassa ja niiden päälle sidottuna valkea huivi, unohtamatta sitten mustavalkoista cappiä, nojasi käytävän seinään rennoin elkein dekki kainalossaan vihellellen jotain uusinta listahittiä. Ruskea katse oli kiinnitetty johonkin seinän halkeamaan, vaikkakaan se ei ollut sitä mintä Romeo verkkokalvollaan näki.
Käsivarsien ruskettuneella iholla näkyi muutamia ruvettuneita ruhjeita, jotka Romeo oli saanut aikaan kokeillessaan skeittaamista ostoskeskuksen liukuportaissa. Kuten arvata saattaa, ei kovinkaan fiksuteko. Loppujen lopuksi se olikin johtanut kaatumiseen. Ei kovinkaan pahaan, mutta jäljet olivat silti jääneet. Olisi poika toki ominavuin ulos osannut, mutta vartija tahtoi välttämättä saattaa hänet ovelle. Mielikuvitukseton, über tylsä äijä, niittenkin pitäisi joskus opetella vain ottamaan hieman rennommin.

Poika nyökkäsi päätään muutamalle ohi kulkevalle tutulleen, joiden tervehdys oli saanut pojan pois omista maailmoistaan. Joitain tyyppejä joiden nimiä poika hädintuskin muisti... No, tuon mustatukkaisen kanssa hänellä oli ainakin ollut ihan mukavaa viikonloppuna... Niin, ja toinenkin näytti muistavan sen minkä saattoi päätellä kasvoja koristavasta vienosta punasta. Raukkaparka ei ollut saanut sanaa suustaan. Romeo hymähti itsekseen ja unohti jo kulman taa kadonneet tyypit. Ei ollut todellakaan parasta seksiä, mitä hän oli saanut, mutta kuten jo sanottu ihan kivaa.
Poika vangitsi katseellaan yhden blondin tytön, selvästi kermaa, jostain kauempaa ja katseen kohdatessa iski silmää. Toisen ilme oli vähintäänkin maksun arvoinen, karisma kunnossa siis. Sitä nyt vaan ei osattu kovin arvostaa muovinukkejen keskuudessa...

Brittipoika asteli käytävää pitkin. Repussa oli skeittilauta, joka tosin näkyi vain osittain. Uudet renkaat oli eilen saatu Englannista, ja niitä oli jo keretty ylpeinä esitellä kaverille. (Joka tosin ei välittänyt tai ymmärtänyt skeittausta, mutta kuitenkin.) Hänelle oli tullut myös uusi sicpuppyn t-paita ja mustat uudet kengätkin koristivat jalkoja, mutta silti poikaa ei hymyilyttänyt, niin kuin tavallista. Hän näytti hieman äkäiseltä ja puheli puhelimeen normaalia kovemmalla ja valittavammalla äänellä.
"Niinpä! Että ainoa asia, joka minulla tässä maassa vielä on.... He aikovat kieltää senkin." Hän älisi puhelimeen ja moikkasi eräälle skeittari tytölle ohimennen. Tuo viittoi suullaan kysymyksen ja Jamie vain nyökkäsi. Kyllä hänellä kaikki oli okei. Päivä vain oli maailman huonoin.

Tommy jatkoi hänen piristämistään langan toisessa päässä ja Jamie naurahti hieman tympääntyneenä.
"Joo. Oiskin. Tiedätkö, tämä koulu on täynnä saakelin hyvännäköisiä tyttöjä, mutta joko ne on varattuja, tai sitten ne kuuluu kermaan ja vilkaisevatko he edes minua? No ei ja jos sattuvat vilkaisemaan, niin lähtevätpä livohkaan viimeistään kun kuulevat minun olevan britti." Poika marisi ja lysähti sitten istumaan käytävälle. Hän huomasi vastapäätä olevan rastapäisen pojan, mutta ei kiinnittänyt tuohon mitään huomiota. Tommy puhui taas ja Jamie antoi päänsä nojata kaapeihin takanaan.
"Sinä tiedät millainen minä olen miesten suhteen. Enpä ole loistanut. Enkä ole ihan mikään mallikappale poikienkaan keskuudessa." Jamie tuhahti ja otti sitten vapaalla kädellään laudan repustaan ja katsoi renkaita ja dekkiä. Sicpuppy. Se oli yksi asia mitä hän kaipasi eniten Amerikassa. Typerä kauppa ei suostunut toimittamaan tavaraa Britannian ulkopuolelle. Onneksi hänellä oli sitä varten Tommy.

Poika puhalsi hieman otsahiuksia silmiltään. Tommy puheli jälleen ja oli vaihtanut aiheen musiikkiin. Hän oli lähettänyt skeittipaketin mukana hänelle vihkon, joss aoli olillut parit uudet sanoitukset.
"Selasin ne nopeasti, mutta kun kitaran soittokin on niin vitun väärin meillä kello kahdeksan jälkeen, niin enpä kerennyt miettiä yhtään sävellystä. Mutta joo, minä lopetan nyt. Matt jos kuulee tämän marinan edes vahingossa, niin menetän viimeisenkin seksin toivon." Hän naurahti ilottomasti ja hyvästeli sitten ystävänsä ja sulki kalliin puhelimensa. Hän työnsi ne harmaiden farkkukapriensa taskuun ja sulki sitten silmänsä hetkeksi.
"Voi vitunvitunvittu.." Hän mutisi sitten itsekseen ja avasi silmänsä.

Romeo oli kerinnyt jälleen unohtamaan tytön, jota oli yrittänyt, ja onnistunutkin, kiusata. Hän katseli seinää ja vihelteli päässä soivaa biisiä. Tälläkertaa hänet tiputti maanpinnalle kovaan ääneen puhelimeen jupiseva poika. Brittiaksentilla, Romeon hampaat pilkahtivat huulien raosta tuon virnistäessä itsekseen. Rastapää ei sanonut mitään, jäi vain katselemaan tyypin tekemisiä paremman puutteessa. Keskustelu ainakin oli oikein mielenkiintoista, Romeon olisi niin tehnyt mieli heittää muutama välikommentti siihen sekaan. Ei tuo kuitenkaan niitä huikkaillut, olisi saanut jo valmiiksi vittuuntuneen tyypin vihat niskoilleen. Tosin, olikos se poikaa ennenkään niin haitannut?

Romeolla oli oikein hauskaa toisen puheita kuunnellessa, eikä tuo olisi niin välittänyt vaikka toinen olisi sen huomannutkin. Puhelun loputtua skeittaripoju ei vaan saanut pidettyä turpaansa ummessa.
"Noinko kova on puute?", rento ääni huikkasi virnuilun kera, Romeo nojaili yhä seinään katse tiiviisti kiroavassa poitsussa. Ei lainkaan paha, hän voisi kyllä ihan mielellään helpottaa toisen tukavaa oloa jos hänelle vain suotaisiin mahdollisuus siihen.

"Älä stressaa hei, se on turhaa. Ihan rennosti kaveri, kyllä sä sitä pebaa saat kunhan vaan opit ettimään oikeista piireistä", Romeo jatkoi yhä kepeään sävyyn. Sanat olisi voinut helpostikin ottaa vittuiluna, ja ehkä niissä hieman sitä olikin.

Jamien katse nousi hämillään poikaan, joka puhui hänelle. Tuo oli vastapäätä oleva rastapää. Eikä muuten pahannäköinen rastapää! Poika naurahti hieman nolosti, kun tuo sanoi ensin oliko kova puute ja että kyllä hän persettä saisi oikeista piireistä.
"Älä käsitä niin että puute ois... Tai no, tietenkin on sekin, mutta kyllä enemmän porukoiden turhat säännöt vituttaa." Jamie huomautti ja katsoi taas lautaansa. Siitä hän ei luopuisi taistelutta. Hän pyöräytti hieman keltaista rengasta ja huokaisi. Olikohan rastapää tarkoittanut kaiken vittuiluna? Hän katsoi toista sitten ja virnisti hieman. Ei hän nyt tahtonut olla liian totinen pojan seurassa. Vaikka tuon kanssa sänkyyn pääsy olisikin täysi mahdottomuus, niin aina sitä pystyi yrittämään. Ainakin käyttäytyä asiallisesti.

Poika otti repun selästään ja laski sen vierelleen. Hän tunki lautansa takaisin sinne. Repussa ei ollutkaan yhtään kirjoja. Ainoastaan skeittilaudan renkaita ja muita osia. Äiti oli uhannut heittää kaiken aiheeseen liittyvän roskiin, joten Jamie oli päättänyt tuoda kaiken turvaan koululle kaappiin. Dekit hän oli vienyt aamulla Mattin asunnolle. Sieltä niitä kukaan ei osaisi etsiä.

Romeo nyökäytti päätään, rastat heilahtivat liikkeen mukana. Toinen tuntui jotenkin hieman varautuneelta, tai sitten Romeo vain kuvitteli kaiken. No, ainakin se puhui, mikä oli hyvinkin positiivinen asia.
"Ei ole kokemusta sellaisesta, meillä kun menee vähän niin että mä komennan ja isä tekee niin ku mä käsken. Tosin se on vähän muutenki meistä se pentu", Romeo puheli valuen alas pitkin seinää istuen nyt käytävän vastakkaisella puolella katsellen toista poikaa.

"Jotain typerää?", Romeo sitten kysäisi katsahtaen toista, jep näytti hieman surkealta. Mitä nyt kykeni sanomaan Romeon ihmistuntemuksella. Melko olemattomalla sellaisella, siis.
Toinen virnisti hänelle, minkä Romeo luki jo pienennä rentoutumisena. Poika väläytti itsekin virneen, hampaat pilkottivat nytkin huulten välistä.

Romeon ruskeat silmät tarkkailivat toisen touhuja, reppu näytti siltä, että tuo kantoi koko omaisuuttaan mukana. Poika hymähti. Hänelle itselleen se ei ollut mahdollista. Kotona lautoja löytyi likemmäs kymmenen, rehtorin kansliassa takavarikossa oli kolme ja mukana yksi.
"Mä oon Romeo, ihan noin by the way", poika ilmoitti virnuillen yhä pirteään tyyliinsä.

Poika katsoi miten rastapää istahti käytävälle häntä vastapäätä. Tuo kertoi omasta perheestään. Tai lähinnä isästään. Millainen isä toisella sitten mahtoi olla, jos poika oli se joka komensi ja oli aikuismaisempi? Sitten tuo kysyikin kysymyksen ja Jamie huokaisi hieman.
"No, käytännössä he kieltävät minulta kaiken mitä rakastan. Nyt he kuvittelevat taas vaihteeksi vievän minulta skeittauksen. Ollaanhan me siitä tapeltu jo yli kymmenen vuotta, mutta ny isä heitti eilen yhden lautani takkaan. Hän oli heittämässä myös kitaraani, mutta ihme ja kyllä siskoni pelasti sen." Poika selitti toiselle, vaikkei uskonut toista edes kiinnostavan. Tosin, hänellä oli hämärä muistikuva, että rastapää, joka oli esittäytynyt Romeoksi oli myös skeittari. Eikä mikään huonosellainen.
"Minun nimi on Jamie Allen." Hän esitteli sitten itsensä ja virnisti toiselle, kun tuokin niin teki. Poika pisti myös yhden tosiasian merkille samantien. Romeon virne oli hurmaava! Se sai miltei jalat sulamaan ja vatsassa lentelemään perhosia. Tuollaisen hymyn hän itse tarvitsisi. Sellaisen, joka kaataisi naiset ja miehet samantien.

Jamie vilkaisi hieman kelloa seinällä. Hänellä ei olisi mitään seuraavaan kahteen tuntiin. Hän oli tullut näin aikaisin koululle aivan puhtaasta vitutuksesta. Kotona ei oltu taas vain haluttu olla.
"Aikamoinen nimi sinulla. Romeo." Hän huomautti sitten ja naurahti. Toinen kyllä oli hieman Romeon oloinenkin.

"Aika paskaa", Romeo totesi tavoitellen myötätuntoista ääntä, mikä oli hänelle aika vaikeaa. Tuolta poitsulta siis yritettiin viedä kaikki... Kurjat porukat, sen jopa Romeo kykeni ymmärtämään. Rastapää tulistuisi varmasti jos joku yrittäisi kajota hänen lautoihinsa tuhoamistarkoituksella. Ja siitä ei kyllä tulisi kovinkaan nättiä jälkeä...
Jamie... Romeo maisteli nimeä hetken ja yritti painaa sen mieleensä, jotta muistaisi edes sen aikaa kun hengasi tuon kanssa kutsua poikaa oikealla nimellä eikä esimerkiksi Jamesiksi tai jotain.

Kommentti Romeon nimestä ei ollut uusi, Romeo ja Julia oli joku yleinen vitsi. Oli poika itsekin sen leffan nähnyt... Leonardo DiCaprio tosin oli jotenkin niin väärin.
"Kuuleppas, Jamie, et arvaakkaan", poika totesi liioitellun dramaattisella äänellä iskien silmää. Hän oli lievästi ilmaistuna kyllä nimensä ansainnutkin.

"Sä olet Britanniasta, yep?", Romeo kysäisi vain viedäkseen keskustelun muualle nimestään. "Tai mitä mä ainakin aksentista päättelin." Poika virnisti taas ja leikitteli rastoillaan. Katse oli suunnattuna tiiviisti Jamiessa nyt kun seinien tuijottelu ei ollut niinkään vaadittavaa. Keskittyminen ei ainakaan karannut, eikä Romeo tietenkään tahtonut menettää mitään... Jamiestä nyt kuitenkin luultavasti saisi tekemistä jollekin illalle. Oikeastaan Romeo oli aika varma asiasta, hän oli hyvin varma itsestään.

Jamie nauroi hieman, kun toinen puhui dramaattisesti ja iski ihan silmääkin. Toinen oli siis varmasti saanut kuulla nimestään ennenkin, eipä hän sitä yhtään ihmetellyt. Romeo ja Julia oli englannissa aika iso juttu. Olihan Shakespeare britti.
"On se paskaa kyllä, mutta olen voittanut nämä taistot ennenkin. En jaksa uskoa että häviän nytkään." Hän lisäsi, koska ei tahtonut vaikuttaa liian nyhveröltä Romeon silmissä.

Romeo varmistikin sitten, oliko Jamie britti. Hieman nolona poika nyökkäsikin.
"Olenhan minä ja saan kuulla siitä kyllä jokaisessa keskustelussani. Minun uusi ystävänikin... Tai no, minä pidän häntä ystävä ja hän pitää minua piikkinä perseessä sanoo minulle koko ajan, että pitäisi pysyä hiljaa aksenttini takia, koska se on ärsyttävää." Jamie selitti sitten nopeaan puhetapaansa. Aksentin lisäksi hänelle huomauteltiin usein, ettei puheesta kerennyt saada selvää.

"Sinäkin skeittaat, vai mitä? Olen varmasti nähnyt sinut skeittipuistossa. En ainakaan jaksa uskoa että sotken sinut johonkuhun muuhun."

"Hyvä, pidät vaan pintas", Romeo hymähti. Toisessa oli asennetta, Romeo piti siitä. Vahvat olivat paljon mielenkiintoisempia persoonia kuin yliherkät tyypit, joiden kanssa kaikkia sanomisiaan olisi pitänyt varoa. Ja varoiko Romeo? No ei todellakaan, hän oli oma itsensä mieluummin kuin leikki kilttiä ja huomaavaista. Tosin hän vain oli hieman ylivilkas ja sosiaalinen persoona, ei siinä ujojakaan säästetty.

"Cool, aksentti ok. Oikeastaan aika suloinen", Romeo virnisti. "Ja ei sun niitä valituksia tartte kuunnella, hymyilet vaan nätisti ja toteat ettet ymmärtänyt".
Romeo nyökkäsi vastaukseksi kysymykseen skeittaamisesta. Poika heilautti käsivarttaan pienesti, tietenkin sitä joka piteli lautaa kainalossa.

"Jep, jonkin aikaa on tullut harrastettua. Ja puistokin on ihan himan lähellä, joten ei lainkaan mahdotonta", Romeo kohautti olkiaan ja virnisti. Häneen kyllä osasi kiinnittää huomiota, Romeo Ewans lautoineen pisti pystyyn shown ja piti tunnelman yllä koko puistossa. Hän ei todellakaan ollut huono hommaassaan, ehkä vain hieman itsetietoinen. Hän kuvittelikin olevansa koko puiston kuningas ja eipä hänelle ainakaan nuoremmat astonin skeittarit tulleet aukomaan. Romeo oli klikkinsä huippunimiä, jos niin oli edes mahdollista sanoa.

Jamie kohotti ensin hieman kulmaansa ja naurahti sitten.
"Ensimmäisen kerran sitä sanotaan suloiseksi." Hän huomautti ja hymyili sitten Romeolle. Ehkäpä tästä saattaisikin syttyä jotain. Jos ei kiihkeää, niin ainakin ystävyys. poika naputteli sormillaan reittään ja katseli poikaa, joka kertoi harrastaneensa skeittausta jo pidempään. Romeo oli kyllä hyvännäköinen. Jamie pisti muummoassa merkille tuon täydellisen ruskean ihon. Siitä hän olisi pystynyt olemaan miltei kateellinen. Nytkin hänen omat olkapäät olivat palaneet, koska hän oli erehtynyt menemään rannalle toissapäivänä. Aurinko vihasi Jamietä ja hän vihasi aurinkoa. Se oli hyvä diili. Tosin, aurinko ei noudattanut heidän sopimuksiaan.

"Okei. Olen minä sitten sinut nähnyt. Et ole mikään huono." Jamie totesi sitten, kun asia oli käytännössä varmistunut. Skeitatessa hänellä ei vain ollut tapana katsella muita. Hän oli kerran mennyt tutustumaan pariin nuoreen skeittipaikassa. Toinen oli ollut tavattoman söpö poika ja toinen ihan normi. Jamie oli kuitenkin tuntenut olonsa niin ulkopuoliseksi, että siskon keskeyttävä puhelu oli ollut miltei ihme.
"Ootko sä millä luokalla?" Poika kysyi sitten ja katsoi Romeon silmiä.
"Tai lähinnä onko sulla joku tunti seuraavana?"

Romeo naurahti myös, oli oikeastaan kumma ajatus, että hän oli ensimmäinen joka piti britti aksenttia suloisena. Se kuitenkin poikkesi massasta edukseen, Romeo piti siitä. Tiedä sitten yhtään mistä kumman syystä.

Jamie vahvisti nähneensä hänet ja kehui sitten vielä, Romeo virnisti itsetyytyväisesti. "En. Mä kokeilen aina jos on jotain, mitä ei oo vielä koskaan tullut tehtyä. Jotain ihan creisiä, niin ku nää", poika näytti ruhjeita käsivarsistaan, "Mä kokeilin liukuportaita skeittilaudan kanssa." Romeo naurahti kepeästä ja käänsi katseensa käsiensä ruhjeista Jamieen.

Poika kysyi hänen luokkaansa, mihin Romeo vain kohotti hieman kulmiaan. Toinen täsmensi ja kysyi mikä tuntu Romeolla mahtoi olla seuraavana.
"Kolmannella, ei mitään mitä ei voisi jättää välistä jonkun mielenkiintoisemman takia. Mitä sulla on mielessä?" Romeo nojasi kyynerpäitään polviaan vasten ja itseään muutenkin hieman eteenpäin. Romeo voisi kyllä mielellään keskeyttää koulupäivänsä lähteäkseen Jamien kanssa jonnekin.

Poika hymyili toiselle, kun tuo kysyi mitä hänellä oli mielessä. Kysymys olikin todella hyvä! Mitä hänellä edes oli mielessä? Jamie ei ollut uskonut pojan vastaavan aivan noin. Nyt sitten pystyi heittämään syteen tai saveen.
"Aattelin ite lähtee käymään vielä Dustyssä aamu...No, minä juon teetä enkä kahvia. Jos seurani kelpaa, niin voisit tulla mukaan? Sun seura ainakin kelpaisi minulle." Ruskeahiuksinen poika selitti ja katsoi toinen kulma koholla Romeota. Yrittänyttä ei laitettaisiin. Ei Jamie ollut itse edes koskaan käynyt kyseisessä kahvilassa, mutta useat olivat sitä jo kehuneet hänelle.

"Tai jos et halua kahville, nii voitas mennä jonneki muuallekin. Sä voit ihan päättää." Jamie lisäsi sitten ja tajusi itsekin miten epätoivoiselta kuulosti. Hän ei tahtonut päästää nyt toista näpeistään vielä. Poika naurahti hieman ja haroi hiuksiaan.
"Ja minä lopetan tämän epätoivoisen seuran haun. En vain ole päässyt juttelemaan pojan kanssa aikoihin. Mattia kun ei lasketa. Se ei oikein ole keskustelua sen kanssa."

Romeo nyökytteli saamalleen vastaukselle hyväksyvästy, Dusty's oli jees. Poika hymyili omaan hurmaavaan tapaansa, kun Jamie pyysi häntä mukaan. Mikäs siinä, hän olisi tuppautunut seuraan varmasti kysymättäkin... Jamie vahvisti itse, että Romeon seura kävi tuolle hyvin. Kysymykseen ja kulman kohotuksiin Romeo vastasi nyökäyttämällä päätään laskematta hymyä kasvoiltaan.

Jamie jatkoi vielä muutamalla lauseella, mikä sai Romeon nauramaan. Hänen seuransa näytti siis hyvinkin mieluiselta? No, eipä ollut uutta, poika tiesi itsekin, että ihmiset vain viihtyivät hänen kanssaan.
"Kahvi käy ihan hyvin", poika naurahti.
Romeo laski rastansa sormistaan ja keskittyi tuijottelemaan toista skeittaripoikaa.
"Ok, ei paineita", Romeo totesi vinkaten silmää. "Kyllä mua saa himoita."

- tökkii hieman näin aamutuimaan~ -

Jamien kasvoille nousi leveä hymy, kun Romeo sanoi lähtevänsä mukaan, mutta kun toinen lisäsi että tuota kyllä sai himoita, kevyt puna kohosi Jamien kasvoille. Nopeasti tuo nousi ylös ja haroi hiuksiaan. Se oli hänelle paha tapa nolossa tilanteessa.
"Jos siis mennään? Minulla on kamala nälkäkin. Saako sieltä jotain ruokaa? sämpylöitä tai jotain?" Britti vaihtoi sitten puheen aiheen ja katsoi kulma koholla Romeoon. Onneksi hänen kohdallaan puna laski yhtä nopeasti kuin ilmestyikin. Sitä tuskin enää pahemmin huomaisi.

Jamie otti sitten kalliin puhelimensa taskustaan. Hän piti sitä usein äänettömällä ja ilman värinää.
"Äh. Jo on sisko soittanut. Tiedätkö, me ei tulla yhtään toimeen ja silti se vinguttaa soitella minulle koko ajan. En ymmärrä." Skeittari tuhahti ja pyyhki tuon puhelut muistista. Saisi Amber jaksaa nyt ihan yksin omassa koulussaan. Tytön koulun käynti ei ollut lähtenyt ihan niin kuin tuo oli toivonut. Lontoossa kun tuo oli ollut ylintä kermaa, mutta Amerikassa tuo ei ollutkaan saavuttanut samantien sitä tasoa. Se oli kova kolahdus kaksoissiskolle.

Punehtunut Jamie nousi lähteäkseen, eikä Romeo voinut mitään muuta kuin nousta itsekin ylös. Ei voida tietenkään unohtaa mainita tuon ilmettä, leveää, kiusoittelevaa ja niin helvetin karismaattista hymyä.
"Mennään mennään, kai sieltä nyt jotain safkaa saa", Romeo vastasi. "Ja jos ei saa, niin meillä on jääkaappi täynnä valmisruokaa, et eikun vaan sinne", Romeo hymähti tiputtaen dekkinsä lattialle ja hypäten itse sen päälle toisen jalan pysyessä maassa. Vielä poika ei mihinkään lähtenyt, vaan jäi tuijottelemaan Jamiea.

Toisen kännykkä näytti jälleen soivan, tuo selitteli jotain siskostaan. Vaikkei poika sitä toiselle myöntäisikään hän kuunteli vain puolella korvaa. Sanat menivät toisesta korvasta sisään ja samantien toisesta ulos. Keskittymiskykyä kun ei nyt vain riittänyt.
Romeon ruskeat silmät katselivat hetken jotain epäolennaista Jamien olan yli, poika mietti. Pian katse suunnattiin takaisin Jamieen.
"Joko sä oot kokeillu ne rampit, jotka porukka on kasannu sinne vanhalle tehdasalueelle? Ne on siistejä."

Romeo leikki hetken taas rastoillaan, kunnes näytti käsillään Jamielle merkin seurata ja lähti rullailemaan pitkin käytävää kohti ulko-ovia.

Jamie katsoi kysyvänä Romeota, kun tuo kysyi jostain tehdasalueen rampeista.
"Niin mitä missä milloin?" Hän kysyi hieman pihalla olevana. Hän tunsi olonsa todella typeräksi koska toiselle kyseinen paikka oli selvästi ilmiselvä asia.
"Muutin tänne vasta kaksi viikkoa sitten, niin en oikein tiedä mitään mistään." Jamie selitti kysyvän ilmeensä selityksen. Eikä hän ollut edes tutustunut miespuolisiin skeittareihin kunnolla. Tytöt kun tuntuivat skeittaavan vain parkeissa.

Jamie ei ollut mikään temppumestari. Hän oli tottunut puikkelehtimaan ja temppuilemaan kaduilla, koska lauta oli ollut hänelle enemmän kulkuväline. Rampeille hän oli sitten harvemmin eksynyt. Mutta hän taitoikin street-temput paremmin kuin useat. Jamie asteli toisen vierelle ja katsoi miten toinen nousi laudalle.
"Skeittaatko sä sisällä?" Hän kysyi hieman ihmeissään. Olikohan se edes sallittua?

Romeo kohotti hivenen kulmaansa Jamien huutaessa kysymysmerkkinä. Poitsu ei tainnutkaan kuulua sisäpiiriin? Ja Romeo kun oli luullut, ettei sellaista ollut edes olemassa. Jutut jaettiin, varsinkin jos kyse oli siisteistä extreme rampeista, kuten nyt. Ulkopuolisten vain ei ollut hyvä tietää sitä, ettei paikalle sattuisi poliiseja. Extreme taisi vaarallisuuttaan olla laitontakin, ei Romeo niin tiennyt koska ei ollut niinkään tarkka säännöistä jos kyse oli skeittauksesta.
Jamie kertoi vasta muuttaneensa, mikä sai romeon naurahtamaan ja nyökäyytämään päätään.
"Se selittääkin kaiken. Siis jengi on kasannut oikeita ramppeja suljetun tehtaan pihaan. Ne on cool", poika selitti yksinkertaisesti ja soi Jamielle hieman flirtin hymyn.

Toisen kysymys ja sen sävy hämmensivät Romeota, tuo katsahti toiseen kummissaan. "öh, joo?", tuo lausui. Romeo oli pitänyt sitä aina itsestäänselvyytenä. Hän skeittasi aika useinkin käytävillä ja sisätiloissa muutenkin. Mikä ei tarkoittanut, että Romeo vieroksuisi normaalia kävelyä mitenkään.
"En mä siis tarkemmin kato missä mä skeittaan, dekki on kuitenki aina mukana. Mä skeittaan sillon ku musta sattuu tuntumaan siltä", poika selitteli. Ovea lähestyttäessä Romeo hidasti vauhtiaan ja nappasi kepeästi laudan kainaloonsa. Hänellä ei ollut mitään syytä esittää jamielle kuinka hyvä oli. Hän tiesi sen itse muutenkin, ei hänen tarvinnut leikkiä oven kanssa tai mitään.

Vapaalla kädellään Romeo veti oven auki päästääkseen Jamien edeltään uskomattoman hymynsä saattelemana.

Jamie yritti ingnoorata Romeon hieman flirttaavan oloisen hymyn ja nosti oman lautansa repusta käsiinsä. Ilmeisesit toiselle oli siis normaalia skeitata sisällä. Mahtoi olla kivaa! Jamie ei ollut kokeillut sisä skeittausta sen jälkeen, kun oli onnistunut hajoittamaan kalliin kiinalaisen ruukun kotonaan Lontoossa. Se oli maksanut hänelle 7000 puntaa. Kerran hän oli kokeillut sitä myös vanhassa koulussaan, mutta sekin oli jäänyt lyhyeen, kun skeittari oli törmännyt suoraan järjestyksenvalvojaan.

Poika siis kantoi oman lautansa kädessään ja asteli toisen ohi ovesta pihalle. Ulkona oli lämmin ja hiostava. Tänään saattaisi vaikka ukostaa. Jamie rakasti ukkosta. Ei hän niinkään sateesta välittänyt, mutta ukkonen oli siisti juttu. (Erityisesti silloin, jos huoneessa sattui olemaan tyttö joka pelkäsi ukkosta.)
"Sinä varmaan saat hurmattua kaikki tuolla hymylläsi, vai olenko väärässä?" Jamie kysyi sitten ja virnisti Romeolle.

Romeo astui ulos Jamien perässä ja antoi oven sulkeutua omalla painollaan siihen suurempaa huomiota enää kiinnittämättä. Toisen kysymykselle Romeo naurahti vähättelevästi.

"Ei se kovin harvinaista ole. Enkä pistä pahakseni, kuten joku jo sanoi koulu on täynnä hyvännäköisiä tyttöjä, eikä jätkissäkään suuria vikoja ole." Romeo vinkkasi silmää ja oli lisätä, että hänessä oli kyllä muutakin hyvää kuin pelkkä hymy. Poika kuitenkin vaikeni, Jamie saisi todeta sen itse jos sitä edes kiinnosti.
Ja totta helvetissä sitä kiinnosti, jos se Romeosta kiinni oli. Poika osasi kyllä luoda itsestään kiinnostavan kuvan, sillä hän oli kiinnostava oikeastikin.

Romeo harppoi hieman kauemmas ovista ja jäi seisoskelemaan hetkeksi katse taivaalla. "Ensi yönä saattaa olla mukavakin sää", poika tokaisi. Ainaista auringonpaistetta ei ollut edes saharan autiomaassa, sielläkin satoi joskus. Ja mukava ei ollut pelkkää sarkasmia, sateessa oli hyvätkin puolensa.

Skeittari naurahti hieman toisen jutuille.
"On kyllä. Vähän liikaakin hyvää." Hän totesi ja vilkaisi sitten itsekin vielä taivaalle, kun Romeo oli huomauttanut säästä. Jamie laski skeittilaudan oikean jalkansa alle. Hän kun oli vasenkätinen.
"Joo. Toivottavasti ukkostas oikein kunnolla. Ikävä ihan kunnon rytinää." Poika naurathi ja potkaisi sitten itsensä vauhtiin laudallaan. Uudet renkaan tuntuivat edelleen hienoilta. Olihan hän niiden avulla jo aiemmin kouluun tullut, mutta ensimmäiset päivät olivat aina yhtä hienoja. Pian renkaan kuitenkin kuluisivat samanlaisiksi kuin muutkin ja uutuuden hienous katoaisi.

Ensin Jamie rullaili hetken aikaa kävelytiellä, kunnes pomppasi kynnyksen yli autotielle. Siinä oli enemmän tilaa ja koska katu oli suora, autojen tulon huomaisi kyllä ajoissa. Olisi tosin hänen tuuriaan jäädä auton alle.
"Sä et taida seurustella?" Jamie kysyi sitten Romeolta, jonka odotti automaattisesti seuraavan häntä omalla laudallaan.

"Aivan", Romeo nauroi ja seurasi esimerkkiä kaataen lautansa maahan ja hypäten sen päälle. Toisin kuin Jamie, vasemmalla jalallaan.
"Hahaa, ukkonen on kans jees", poika ilmoitti antaen oikealla jalallaan itselleen kunnon vauhdin ja seurasi Jamiea. Autotielle mentäessä toinen kysyi kysymyksen joka hieman hämmensi Romeoa.

"Häh? En. Eiku... En muista, ei mitään vakavaa ainakaan", poika nauroi. Skeittari kun ei todellakaan osannut olla uskollinen. Jos hän seurusteli jonkun kanssa ja tosissaan yritti onnistui kuvioihin aina ilmestymään joku hekumallinen, seksikäs, suorastaan täydellinen ja Romeo tekisi syrjähypyt mitään tarkemmin miettimättä. Hänelle seksi oli seksiä ja jos tunteita oli niin ne olivat kai se tärkein. Jos hän oikeasti tunsi jotain syvempää jotakuta kohtaan hän osasi tehdä selväksi, että piti toisesta mutta harrasti seksiä myös useiden muiden kanssa. Taudeilta skeittari oli ihme kyllä säästynyt.
"Toisaalta mä seurustelen aika paljonkin", Romeo virnisti. Hän ei kysynyt Jamien seurusteluista, koska teki johtopäätöksen aiemmastapuhelusta.

Jamie nauroi hieman ja väisti muutaman kiven, jotka varmasti pari lasta oli heittänyt tielle.
"Aika ristiriitaista. Et tiedä seurusteletko, mutta seurustelet myös paljon?" Hän toisti hieman huvittuneena ja vilkaisi hieman Romeoon. Jamie oli jo näkevinään Dustyn, mutta ei tietenkään ollut varma, koska ei ollut kahvilassa koskaan käynyt.
"Varmaan tajusitkin jo, etten minä seurustele. Sydämmeni tosin kuuluu jo yhdelle ja ainoalle valitulle." Jamie nauroi. Romeo ei tietenkään tienyt mitään Marystä Lontoossa. Mutta hänen ja tytön juttu oli miltei vitsi jo kaveripiirissä.

Poika skeittasi eteenpäin ja sai huomata, että paikka joka näkyi, oli todellakin dusty. Vauhtia hidastettiin hieman ja Jamie hyppäsi pois laudan päältä. Ja puhalsi otsahiuksiaan sivuun. Luoja jos tuolta nyt ei saataisi ruokaa, niin skeittari kuolisi kyllä nälkään. Aamiainen pitäisi saada. Tosin, kahvilasta ei varmasti saisi normaalia brittiaamiaista ja vaikka se olikin kliseistä Jamie oli tottunut syömään sellaisen joka aamu. Kolmiomallisista leivistä lähtien.

"Ei se ole risti riitaista, mä seurustelen paljon, vaihdan tiuhaan. En vaan tiedä onko mulla ketään tai keitään nyt. Äläkä syyllistä, kaikki mun tyttö- tai poikakaverit on tietoisia siitä, ettei ne oo mulle ainoita", Romeo selitteli. He olivat jo melkein perillä, mutta poitsu ei tehnyt mitään hidastaakseen vauhtia, pikemminkin päin vastoin.
"Ahaa, ja hän(he or she) ei osaa arvostaa sitä kultaakin kalliimpaa lahjaa pätkän vittua?", Romeo kysäisi hymyillen. Hän ei tiennyt heittikö Jamie läppää vai ei, mutta tunnetustu tuo kolmannen luokan skeittari ei ottanut mitään liian vakavasti.

Jamie pysäytti Dusty'sin eteen ja Romeokin kaartoi itsensä siihen hypäten maahan ja napaten laudan kainaloonsa. Poitsu asteli ovelle ja veti sen auki jääden kuitenkin roikkumaan ripaan hieman taaksepäin nojaten.
"Noniin, prinssi, teidän jälkeenne", poika virnisti ja piti jälleen ovea auki, jotta Jamie pääsisi edeltä kahvilaan.

- uutta töpsöä dusty'siin? <; -