Will you pull me from the flames

Oli hyvin outoa, että tässä tilanteessa se oli Matt, jonka tarvitsi rauhoitella Miguelia ja patistella häntä nostamaan päänsä pystyyn. Ja silti hän ei voinut mitään sille, että Mattin sanomat asiat saivat hänet surullisemmaksi. Aina siihen asti, kun tuo kietoi kätensä hänen ympärilleen ja sai Miguelin tajuamaan, että hän oli todella surullinen toisen tähden. Poika naurahti typerästi ja kietoi kätensä Mattin ympärille painaen päänsä tuon olkaa vasten.
”Okei, mulla on aika typerä olo, kun sun pitää rauhoitella mua vaikka mulla ei edes ole mitään hätää. Sinänsä. Tuntuu vaan pahalle”, Micky mutisi. Latino puristi itseään vielä tiiviimmin toista vasten. ”Mä en vaan voi käsittää… Sä olet ihminen siinä missä muutkin, etkä edes ollenkaan pahaihminen. Helvetti”, jatkoi poika mutinaansa. ”Ja mulla on tosi typerä olo nyt, hyvä ettei hävetä”, Miguel naurahti ja irtautui vähäsen voidakseen katsoa taas toisen kasvoja ja hymyillä. Hänen hiuksensa valuivat silmille, eikä hän jaksanut siirtää niitä pois. Olkoon, hän näki kyllä.

”Okei, pitäisköhän meidän tota…”, Miguel nuolaisi huuliaan miettiessään miten muotoilisi oikein, ”…vaikka jatkaa matkaa tai jotain?”

Pahis naurahti kevyesti Migueln sanoille, muttei voinut olla hymyilemättä.
"Sä oot varmaan maailman myötätuntosin jätkä." Hän huomautti, mutta hymy katosi kasvoilta samantien, kun poika ei uskonut häntä pahaksi-ihmiseksi.
"Siinä sä oot väärässä. Mä oon paha. Tai helvetin kusipää ainakin. Mut mä en oleta pääseväni taivaaseen, eli oon sujut." Pörröpää tuhahti ja kohotti kulmaansa, kun latino ehdotti sitten matkan jatkamista.
"Aijaa? Eikö me jäädäkään tähän?"

Se oli vitsi. Huono sellainen, mutta päälle naurahdettiin ja Miguel työnnettiin kevyesti kauemmas, jotta tuon ohi päästiin. Takaisin autonrattiin istuttiin ja omaa peilikuvaa katsottiin. Verta ei ollut, mutta mustelmat jäisivät. Plus silmät meinasivat harottaa. Nyt ei poliiseja tarvittu. Auto startattiin.
"Edelleen haluat jatkaa matkaa kanssani? Etten saa sinua vielä itkemään? Olen kamala lohduttaja siinä tapauksessa."

Matt veikkasi Miguelia maailman myötätuntoisemmaksi jätkäksi hymyillen, mutta hymyttä väitti päälle, että Miguel oli väärässä Mattin pahoista puolista. Saattoihan se niinkin olla, mutta… ”En mäkään pääse taivaaseen, kun mulla ei ole jumalaa. Ja mä en usko sua Matt, tähän asti mä oon nähnyt vaan hyviä puolia”
Matka oletettavasti jatkuisi nyt, ainakin Matt irtautui ja siten Miguelkin. Latino käveli myös autoon ja istui paikoilleen kaivaen taskuistaan tupakkiaskin ja nakkasi ne hanskalokeroon. Siellä saisivat olla nyt. Matt puhui taas ja Miguel hymähti, autokin oli jo irtautunut parkistaan.
”No miksi muka ei… Ja en minä itkemään ajatellut ruveta”, virnuiltiin. Mutta eipä sitäkään ihan ajatuksen voimalla säädelty. ”Ainakaan toivottavasti…”

Miguel ei hirvittävästi olisi hiljaisuudesta piitannut, mutta ei hän myöskään tiennyt mitä sanoa. Jotain pitäisi sanoa keskustelua jatkaakseen, vaikka tosin aihetta voisi vahtaa itkemisestä johonkin aivan muuhun. Hetken mielijohde sai Miguelin kaivamaan vodkapullon jo aiemmin etupenille nostetusta repusta. Suullinen poltti kurkkua vain hetken.
”Sun vuoro kysyä”, Miguel nauroi katsoen Mattiin. Niin, kai tätäkin leikkiä voisi jatkaa, tai sitten ei.

Matt naurahti hivenen ilottomasti ja pihasta kaarrettiin pois. Miguel oli kuulemma nähnyt hänestä vain hyviä puolia. Olisi hienoa että toinen eli edes tuossa luulossa. Se tulisi muuttumaan. Se olisi varmaa. Yksikin kilahdus Mattiltä ja se olisi varmasti siinä. Itsehillintää ei suuttumistilanteessa ollut. Edellinen tilanne oli ollut hyvin hämmentävä ja pullo napattiin uudestaan toisen puolelta ja siitä juotiin. Miguel huomautti, että oli tuon vuoro kysyä. Matt oli hiljaa ja mietti.
"Miks sä oot siinä? Eikä tämä ole mikään itsesääli perseily kysymys. Vaan ihan tosissaan? Sinä varmasti tiedät millainen minä olen. Kaikki sen koulusta tietää ja ainakin ne, ketä en voi sietää. Miksi sinä silti haluat istua siinä vieressäni?"

Pahis tahtoi oikeasti tietää. Hänen sisällään velloi ja se sai olon sekavaksi. Miltei vihaiseksi. Se ei ollut uusi tunne hänelle. Matt oli sekava persoona. Väkivaltainen ja menneisyytensä uhti. Hän ei ollut kaikkea elämästään kenellekään paljastanut. Hän olisi myynyt sielunsa jos silloin hänellä vain olisi ollut sisko tai veli. Kärsimässä samaa paskaa ja jakamassa tuskan. Ja opettajat yrittivät häntä saada terapiaan HAH!

Latino korjasi asentoaan mukavammaksi ja tapitteli ruskeilla silmillään Mattiin tuon keskittyessä juomaan ja ajamaan yhtaikaisesti. Kysymyksen to esitti, kun sitä ensin hetken itsekseen mietiskeli. Se oli aika hankala kysymys, sinänsä. Avasi meksikaanille lisää siitä, ettei Mattin itsetunto ehkä ollutkaan niin kovaa kamaa kuin päällepäin saattoi vaikuttaa. Tai ainakin se tällä hetkellä rakoili ja melko pahastikin. Se ei haitannut lainkaan, Miguel arvosti aitoutta eniten kaikista piirteistä. Tai sitten se kaikki aivan tosissaan oli sitä ettei Matt ollut tottunut tällaiseen huomioon.
”Mua ei paskaakaan kiinnosta kuulopuheet siitä, millainen joku ihminen on. Mä uskon vain siihen mitä mä itse näen tai koen. Ja mä olen tässä aivan omasta tahdostani, siksi koska mun on kiva olla ja vaikka sä yrität muuta kovasti väittää, en mä näe sussa mitään suuria vikoja.” Mic huokaisi vilkaisten maisemaa palaten hyvin nopeasti katselemaan mustatukkaista poikaa.

”Sä kiinnostat mua, kiehdot tai silleen… Tämän verran mä olen sua nähnyt ja mä haluan nähdä lisää. Mä haluan tutustua suhun ja mä toivon, ettei se ahdista sua iikaa”, Miguel puheli riistäen taas vodkan itselleen kumoten siitä kurkkuunsa. Ja koska se oli jo reippaasi päässä oli hänen pakko saada jälleen yksi savuke, miksei kaksikin.
”Meidän ois varmaan fiksu leiriytyä johonkin melko pian, ennenkö sulla nousee päähän niin, että ehtii sattua jotain”, skeittaripoika huomautti järjenäänenä. Vaikkei se kuolema mikään ehdoton pelko ollut, olisi se kuitenkin mukava välttää mikäli mahdollista.

Matt painoi hieman enemmän kaasua, kun Miguel kertoi syytä siihen miksi istui siinä. Toinen oli sinisilmäinen. Mutta kai se oli osittain hyvä asia. Muutenhan toinen ei tosiaan istuisi tuossa.
"Niihin kuulopuheisiin kannattaisi joskus luottaa…" Poika huomautti ja painoi hieman lisää kaasua. Hän oli tehnyt elämässään kamalia asioita. Asioita, joita ei itsekään tahtonut ajatella. Hän ei tahtonut edes muistaa niitä. Ja toinen tuntui nyt pitävän häntä jotenkin hyvänä ihmisenä. Mig kertoi, että Matt kiehtoi tuota ja jatkoi samaa kehua, että tahtoi tutustua ja ei nähnyt hänessä vikoja. Punkkaria ei hymyilyttänyt enää.

Kuitenkin latinon suusta tuli melko viisaita sanoja turhien perään. Kannattaisi leiriytyä jonnekin. Olivat he nyt vähän matkaa ajaneet. Ehkä juuri ja juuri kaupungin ulkopuolelle. Ainakin sivuteitä tuli jo vastaan. Ensimmäiselle sellaiselle sitä sitten kaahattiinkin. Renkaat kirskuivat hieman.
"Täällä pitäs olla hylätty talo. Kävin siellä aika paljon nuorempana." Hän selitti ja puri miettiävisenä huultaan. Jotenkin pojalle tuli pahaolo. Hän ei tahtonut että Miguel uhrasi aikaansa hänelle. Tuo vain pettyisi.
"Pitääkö sun ilmottaa vanhemmilles ettet pääse tulemaan yöksi kotiin?"

Huomasi kyllä kuinka Matt hermostui sanoista, joita Miguel syyti suustaan. Tarkemmin latino ei niitä ruvennut analysoimaan, mutta hieman se hämmensi. Väite kuului, että toisinaan saisi kuulopuheisiinkin uskoa. Riippuihan se paljon ihmisestä, toiset uskoivat, toiset eivät. Ja Miguel oli selkeästi jälkimmäistä tyyppiä.
”En mä osaa, mä haluan oman tulkintani ja se on ainut, johon mä kykenen luottamaan”, latino vastasi sen kummemmitta tarkentamatta. Saattoihan se olla totta, että Matt oli tasan sitä mitä puhuttiinkin, eli miltei läpimätä ihmisperse. Vaan ei se ihan mennyt niin, tällä hetkellä siihen oli hankala uskoa.
”Ja mikä muka on pahinta, mitä voi tapahtua siitä syystä, että mä kyseenalaistan?”

Mustatukka kuulemma tiesi lähimaastosta talon, jonne he voisivat jäädä yöksi. Pian sen perään seurasi kysymyksen muotoinen toteamus, jolle Miguel ei voinut kuin naurahtaa.
”Matt, sun ei tarvitse kohdella mua kuin neljätoista kesäistä pikkuteiniä. Mun vanhemmilla on ihan tarpeeksi huolta siinä oikeasti neljätoista vuotiaassa, ei niiden tarvitse tietää etten mä oikeastaan edes tiedä missä olen…” Niin, kuinka nuorena Matt oikein piti häntä? Oli oikeastaan kyllästyttävää tulla kohdelluksi pikkutytön tavoin, jos vain sattui olemaan hieman erilainen. Hän oli selkeästi poika ja kypsä ikäisekseen, vaikka välillä no… käyttäytyikin kaikkea muuta kuin sen mukaisesti. Kaikki ei kuitenkaan ollut niin yksioikoista.
”Älä ajattele kokoajan sitä miten paskajätkä muka olet, missä sun itsetuntosi on? Vaikka sä kuinka yrittäisit vakuutella mulle jotain sen suuntaista, en mä usko ennen kuin itse näen. Mä nyt vain olen sellainen.” Ihme avautumishumala näemmä oli iskenyt päälle. Tai avautuminen, mutta… no, kuitenkin.

Matt puri kovempaa huultaan ja ajoi sitten erään vähemmän hyväkuntoisen talon pihaan. Ikkunoita oli rikottu ja talo näytti oikeastaan lähemmäs kummitustalolta. Miguel perusteli edelleen sanojaan ja ihmetteli missä Mattin itsetunto oli.
"Nyt vaihat oikeesti sitä vitun nauhaa jo! Jos kerta haluut tosiaan luoda kuvan ite musta, niin sä et todenmukasta saa hengaamalla mun kanssa kahestaan. Mä en sovi hengaamaan yhen tai useemman henkilön kanssa. Se on yksinkertasesti väärin. Sä tuut sen vielä joskus näkemään." Matt huomautti ja sammutti auton moottorin. Hän kääntyi Migueliin päin.
"Äläkä alota mitään paska itsetunto soopaa. Et saavuta silläkään vittuakaan." Pahis huomautti ja virnisti vielä päälle ja nousi autosta. Nopeastippa mieli oli taas päässyt muuttumaan, kun liian lähelle oli toinen päästetty.

Pihalle astuttiin ja tupakkat kaivettiin takin taskusta. Yksi asetettiin huulille. Hän ei tahdonnut olla vittupää tuolle latinolle, mutta se oli niitä asioita mitkä tulivat tietyssä tilanteessa luonnostaan. Toinen oli kiltti, mutta omasi selvästi tempperamenttia luonteessaan. Oikeastaan aika tyypillinen latino. Mutta miten Matt voisi tulla noin kiltin tyypin kanssa toimeen. Ei yksikään, joka oli päässyt edes lähelle ystävä paikkaa ollut sellainen. Ei yksikään. No, Vincent ehkä oli ollut, mutta ehkä juuri siksi tuo oli lähtenytkin? Tuo oli varmasti tajunnut millainen Matt oli. Väkivaltainen hullu, niinkuin suurin osa oppilaista häntä kuvasi. Hän puhui ennemmin nyrkein kuin sanoin. Tupakkaa imettiin ja talon ovelle asteltiin. Hän ei ollut oikeastaan käynyt siellä pitkään aikaan. Ainakaan pariin vuoteen. Mutta eipä mikään näyttänyt muuttuneenkaan.

He osuivat nyt oletettavasti juuri sen talon pihaan, jota Matt oli tarkoittanut. Ratin takana istuva poika paasasi siitä, kuinka Miguelin olisi hyvä vaihtaa levy ja muuta sen tyylistä. Latino oli kääntänyt katseensa toisesta pojasta voidakseen hymyillä ilman, että tuo kiinnittäisi siihen mitään suurempaa huomiota. Hän nousi autosta melko lailla sen pysähtyessä.
”Okei, sovitaan niin. Mä en yritä analysoida, mä tarkkailen”, Miguel virnisti Mattille. Mitäpä hän sillä olisikaan saavuttanut… Saanut toisen kaiketi suuttumaan kunnolla tai jotain.
Meksikaani veti pitkät henkoset savukkeestaan ja nojaili autoon katsellen ympärilleen. Talo näytti suhteellisen ränsistyneeltä ja hataralta. Juuri sellaiselta, ettei Miguel oikeastaan osannut kieltää haluaan kiivetä sen katolle. Ei tässä humalatilassa.

”Mitä veikkaat, ketääkö toi katto jos mä kiipeän sinne?”, skeittari kysäisi mietiskellen ja mittaillen rakennusta silmillään. Ei hän edes tiennyt miksi tahtoi katolle, mutta se vain tuntui pakottavalle tarpeelle. Joten kai hn sinne vielä kiipeäisi.

Matt poltteli tupakkaansa loppuun. Ehkä se hieman rauhoittikin häntä. Mig lupasi lopettaa aiheen ja vain analysoida häntä. Ei sekään hyvälle kuulostanut, muttei inttääkään enää jaksettu. Auton avoimesta ikkunasta kurkotettiin pullo ja latinoa katsottiin, kun tuo kysyi kestäisikö katto tuota.
"Mist mä sen tietäisin? Kyl se mua pentuna kesti, Mut olin sillon tikku." Pahis huomautti ja viskasi poltetun tupakan maahan tallottavaksi. Se oli totta. Hän oli ollut aika tikku koko lapsuutensa. Ruokaa kun ei oltu yksinkertaisesti saatu kotona. Ainakaan kunnollista. Nyt kun koulussa syötiin ja ruokaa varasteltiinkin silloin tällöin, niin massaa oli hieman tullut. Saisi sitä vielä enemmänkin tulla, mutta kai sitä nyt oli tarpeeksi. Uusi tupakka napattiin suuhun ja talon sivustalle asteltiin.
"Täällä on tikkaat. En estele jos tahdot kokeilla. Minä en kuitenkaan tule. En pidä korkeista paikoista yhtään." Matt huomautti ja vilkaisi kattoa. Nuorena se oli ollut siistiä, mutta ei enää. Kai sitä kehtasi miltei sanoa peloksi. Hän vihasi korkeita paikkoja. Tajunta tuntui hämärtyvän,mitä kauemmas maasta vain mentiin.

Poika ei jäänyt katselemaan kiipeäisikö toinen jonnekin katolle. Matt asteli taloon sisälle ja virnuili. Täällä oli vietetty monia hetkiä penskana. Ja vähän vanhempanakin. Hän ei oikeastaan ollut käynyt kunnolla rakennuksessa sitten Jayceen jälkeen. Tuon petoksen jälkeen. Automaattisesti katse osui ilmeisesti olohuoneeksi tarkoitetun asunnon seinään. Siihen oli isolla spreijjattu hänen ja tytön nimi. sotkuisia tähtiä ja sydän. Matt ei ollut saanut sitä hinkattua aikoinaan pois. Se oli ärsyttävä näky. Pisti vihaksi, sillä muistot oli yritetty peittää jo niin kauan.

Oli se katto kestänyt Mattia silloin kuin tuo oli ollut nuorempi ja pienempi. Tikku, kuten itse ilmaisi. Vaan ei poika millään tavoin iso ollut kyllä nytkään, ei sen puoleen. Miguel tumppasi tupakkansa ja seurasi mustatukkaista talon sivulle, jossa tuo ilmaisikin sitten olevan tikkaat. Itse se ei tulisi, koska korkeat paikat eivät miellyttäneet. Latino nyökkäsi ja kiipesi katolle sitten yksinään. Kestihän se, ihmeen hyvin, kun osasi varoa. Poika katseli maisemaa korkeuksista hieman huojuen ja sytytti hänkin uutta tupakkaa huuleensa. Fiksuahan olisi ollut jättää kiipeämättä kännissä katolle, vaan minkäs teit. Ei latino kauaa siellä viihtynytkään, vaan könysi itsensä alas tikkaita pitkin. Ote lipesi puolivälin jälkeen ja keho mätkähti maahan. Kipua ei juuri huomattukaan, mutta toki hänen oli pakko kirota, tavasta. Ihan kepeästi hän varmaan olisi selviytynyt, ellei tosiaan olisi samanaikaisesti yrittänyt polttaa sitä tupakkaa.

Skeittaripoikakin siirtyi sisälle asuntoon huomattuaan, ettei Matt ulos ollut jäänyt. Sisällä ei näytänyt sen upeammalle kuin ulkonakaan. Miguel jäi ovensuuhun tuijottelemaan Mattia. Tarkkailemaan oikeastaan. Hän huomasi sen, kuinka poika tuijotteli seinää. Huomasi mitä siinä luki ja ilmeen myös. Vaikka mieli teki kysyä jotain, ei hän tehnyt sitä. Ilme oli liian… vihainen. Aggressiivisuutta ja muita negatiivisia tuntemuksia. Särkynesyyttä, mutta eihän se oikeastaan kuulunut hänelle. Ja sekään ei tainnut olla asia, johon Matt sietäsi hänen puuttuvan.

Matt tuhahti hieman ja käännähti sitten sisälle talsineen Miguelin puoleen.
"Exä." Hän huomautti toiselle ja asteli keittiön puolelle. Siellä oli yksi patja lattialla. Hän oli joskus kiskonut sen sinne kun oli tahtonut nukkua rakennuksessa muuallakin kuin lattialla. Ohuthan se oli ja vähemmän ergonominen, mutta patja kuitenkin. Kädessä ollut pullonkorkki avattiin ja siitä juotiin.
" Tipuitko?" Matt heitti toiselle virnistäen päälle. Toivottavasti nyt ei kuitenkaan ollut tippunut. Hän ei osannut paikata murtumia. Hyvä että osasi omat haavat ja ruhteet aina putsata tappeluiden jälkeen. Eikä Miguelin kasvoille kyllä sopisi ruhjeet. Tuo oli liian täydellinen kasvoiltaan. Matt jumittui tuijottamaan poikaa hetkeksi,kunnes käänsi katseensa pois.

"Yläkerta on sitten laho. Sinne ei kannata mennä. Yks kaveri tippu kerran lattian läpi sieltä." Aihetta vaihdettiin ajatusten myötä lennosta. Itse asiassa tippuja oli ollut Jaycee. Tuolla oli murtunut jalka, mutta niin kännissä tyttö oli ollut, ettei asiaa oltu edes tajuttu. He olivat vain jatkaneet kännäämistä.
"Mitäs sitten? En oo täällä juurikaan ollut miltei tuntemattomien ihmisten kanssa."

Toinen varmisti tytön nimen exänä ja Miguel nyökkäsi vastauksena. Hän seuraili Mattin likkumista talossa, eikä sen kummemmin lähtenyt tutkimusretkelle, mitä nyt katseli ympärilleen ja vain meni perässä. Toinen kysäisi heittona oliko Miguel tippunut ja latino irvisti pienesti.
”Tipuin, mutten korkealta, eikä nyt ainakaan mitenkään kummoisesti mistään kivistä”, hän vastasi. Katse kohtasi Mattin katseen tuon tuijotellessa hänen kasvojaan, latino hymyili toiselle ja mustatukka käänsi katseensa pois.
Tuo huomautti yläkerran olevan laho ja jonkun sieltä joskus jo tippuneen läpi lattiasta. Meksikaanin toinen kulmakarva kohosi hieman ja hän nyökkäsi. Seuraava kysymys sai pojan kohauttamaan hieman olkiaan ja ojentamaan kätensä riistääkseen vodkapullon Mattin kädestä. Se vietiin huulille ja sitä kumottiin suullinen kurkkuun. Pullo palautettiin toiselle.

”Siinä on kieltämättä ihan hyvä kysymys, enkä nyt aivan pikaiseen keksi vastaustakaan…” No, kai he jotain keksisivät, nyt vaan löi pää ainakin Miguelilla suhteellisen tyhjää.

Matt käännähti takaisin Miguelin puoleen, kun tuo mainitsi tippuneensa. Poikaa katsottiin päästä varpaisiin. Ei tuossa kyllä ruhjeta näkynyt, mutta ehkä hieman humalaa kuitenkin. Tai ehkä hän kuvitteli. Kyllä omassa päässä anakin jotain jo tuntui. Ei paljoa, mutta hieman. Monen vuoden dokaaminen oli antanut hänelle vähän turhankin hyvän kyvyn sietää viinaa. Heti perään Mig tulikin lähemmäs ja nappasi vodkapullon. Pahis tuhahti ja lysähti istumaan lattialle seinää vasten.
"Mitä normaalit ihmiset tekevät tässä tilanteessa? Tai yleensä jos ovat kahdestaan."

Aika typerä kysymys oikeastaan. Ihmiset juttelivat ja pitivät hauskaa. Ainakin se oli loogista mitä he kahdestaan tekivät. Katse ajautui takaisin latinoon.
"Onko sinulla tatuointeja?" Aika random kysymys, mutta kysymys sekin. Oikeastaan Matt ei edes tiennyt mistä se oli pilkahtanut mieleen. Jostain syvältä pää nupista. Todella syvältä.

Toinen kysyi häneltä sitä mitä normaalit ihmiset kahden ollessaan harrastivat. Jälleen sai Miguel hymyillen kohauttaa olkiaan. Ei hän osannut tuohon vastata.
”En mä tiedä, kai jotain tylsää ja normaalia?”, hän ehdotti. Ei siihen osannut vastata, kun oma vapaa aika ja kahdenkeskinen aika muiden kanssa kului pääasiassa skeittaillessa ja jauhaessa paskaa. Ei mitään sen suurempaa tai kummempaa sisältöä. Vaan Mattin seuraava kysymys kieltämättä oli aika hämmentävä ja random, Miguel hymähti.
”Alaselässä, vasemmalla puolella”, poika vastasi. Ei siitä kovin moni tiennyt ja sen tarinakin oli… no, ehkä hieman typerä, mutta Miguelille itselleen se oli tarpeeksi. Kuva oli siluetti gasellivasasta, siihen sisältyi myös hieman savanniruohoa. Ajatus oli pienestä olennosta, joka oli erkaantunut laumastaan ja siten aukealla savannilla täysin petojen kynsissä. Ja se kertoi jo suhteellisen hyvin tatuoinnin idean. Oli se periaatteessa latinolle henkilökohtainenkin.

Poika istuutui lattialle hiukan sen jälkeen, kun Matt oli tehnyt niin ja tuijotteli mustatukkaista poikaa edessään. Hymy ei taaskaan karannut mihinkään kasvoilta.
”Kuinka niin? Oletko sä jotenkin sitten kiinnostunut tatuoinneista erityisesti tai jotain?” Kysymys oli kaiketi turha, sillä saattoihan sen pahiksesta huomata. Ainakin tuolla itsellään oli muutamia näkyvillä paikoillakin.
Miguel kaivoi tupakan ja pisti palamaan, karisti tuhkia lattialle ja tuijotteli seinille aina satunnaisesti palaten ruskeilla nappisilmillään Mattiin. Ja se hymy e vieläkään mihinkään mennyt.

Toinen ei tiennyt mitä ihmiset normaalisti tässä tilassa tekivät. Kai vain juttelivat. Ei kai muuta voinut edes odottaa? Ihmiset olivat vain tylsiä. Ei sille kai mitään mahtanut. Miguel kuitenkin kertoi omistavansa tatuoinnin, mikä tuli kieltämättä puun takaa. Matt antoi sen näkyäkin kasvoistaan. Poikaa vain tuijotettiin, kunnes tuo heitti kysymyksen ilmoille. Katse siirtyi muualle latinosta.
"Tuli vaan mieleen…Mulla on nää tähet ja pari muuta. " Matt totesi ja vilkaii omia sormiaan. Katse siirtyi takaisin Migueliin.
"Näytä?"

Ei Matt koskaan ollut ollut erityisen kiinnostunut tai innoissaan tatuoinneista, mutta nyt kun niitä omia oli alettu miettimään… Oli ne ihan hienoja. Helvetin kalliita vain tehdä. Jos eli muutenkin rahapulassa ja veloissa.
"Ellei se ole ihan takapuolessa." Matt virnisti perään. Okei, toisen takapuoli olisi varmasti aika sievä. Tai vetävä…Mitä?!

Matt näytti varsin yllättyneeltä, mikä kirvoitti naurua skeittarin suunnalta. Nauru tasoittui kuitenkin pian hymyksi ja poika pudisteli hieman päätään nousten jaloilleen. Kyllä hän nyt sen tatuoinnin saattaisi näyttää, kun tssä kunnossakin oli. Vaikka toki hänen pitäisi laskea vyötärönauhaa jonkin verran, jos toinen koko kuvan tahtoi nähdä.
Varoittamatta Miguel avasi vyönsä ja kääntyi sivusti selin Mattia kohden nostaen paitansa helmaa vasemmalta puolelta. Avatut housut valuivat kuin itsestään jonkin verran alemmas. Sijainti nyt kuitenkin oli alaselässä, ei takapuolen päällä.
”Ei se nyt ehkä mikään maailman katu-uskottavin leimaus le tai muutenkaan mitenkään viileä… Mutta se on mun näköinen”, Miguel virnisti naurahtaen. Hän päätti pian mustatukan saaneen katsella ihan tarpeeksi hänen takamustaan ja veti housunsa kiinni ja laski paitansa.

”Ehkä mä vielä joskus keksin ottaa lisääkin, vaan ei mulla nyt ole mitään ihmeellisempää halua hakkauttaa itseeni mitään.”

Matt vain tuijotti ihmeissään, kun Miguel ei odotellut, vaan nousi jaloilleen ja laski housujaan. Hitaasti hymy nousi pojan kasvoille.
"Aika söpö." Pahis ei voinut olla huomauttamatta. Nimenomaan söpö. Kenelläkään pojalla hän ei ollut nähnyt tuollaista tatuointia vielä. Ehkä hän vain pyöri hämärissä porukoissa ja ei pyydellyt nähdä tatuointeja, jotka sijaitsivat kankaiden alla. Pian Mig kuitenkin veti housut takaisin kiinni. Mattia hymyilytti edelleen.
"Onko tuolla tarina? Vai otitko muuten vaan? Annatko sen pullon takaisin?"

//Lyhyttääääää >< Pitää keksii miten Matt nyt sit suuttuu xd//

Matt huomautti tatuoinnin olevan söpö ja Miguel nauroi. Olihan se… Mutta mitäpä muutakaan Miguelilta olisi voinut olettaa kuin jotain tuollaista… Ei ainakaan pääkalloja… Ja tribaalit olivat jotain niin oksettavan persoonatonta, ettei sellaista ollut edes harkittu.
”On sillä tarina”, skeittari hymähti ojentaen pyydettäessä pullonkin takaisin Mattille. ”Mutta ei sekään mikään hirveän sykähdyttävä ole. En mä edes muista mistä se alun alkaen lähti, mutta se on kuitenkin gasellivauva. Se on siinä siksi yksin savannilla, että mä muistan ettei se pärjää ilman laumaansa kovinkaan kauaa. Savannilla on paljon leijonia.” Oli hieno selitys… Kaiken piti olla niin vertauksellista. Ideanhan selkokielellä voitaisiin sanoa olevan se, että ihmistä tai mitään elävää ei oltu luotu pärjäämään yksin.

Miguel istui takaisin lattialle vastapäätä mustatukkaista pahista. Ei hän oikeasti tiennyt mitä sanoa tai tehdä, kunhan tuijotteli. Kai hän voisi yrittää sentään jatkaa keskustelua jotenkin, vaikkakaan tuskin samasta aiheesta.

- no ei se niiin nuukaa olee~ minen kyllä osaa keksiä mitään o__o -

Miguel selitti hieman tarkennin tatuointinsa tarinaa ja pieni hymynkaarre joka MAttin huulilla oli ollut, katosi.
"Miks sä oot halunnu tatuoiduks kuvan eläimestä, joka 100 varmasti tulee elämässään syödyks?" Poika huomautti ja kiersi pullon korkin auki ja joi. Hän oli jo humalassa ja se tuntui hyvältä. Ei viime kerrasta ollut kuin kymmeniä tunteja, mutta silti.
"Miksi joku otus, joka on niin heikko ettei pärjää yksin? Siinä ei ole mitään järkeä." Pahis totesi vielä perään. Hän ei ymmärtänyt sitä. Miguel istui siinä häntä vastapäätä. Tuo tuijotteli häntä ja näytti siltä, että olisi tahtonut keksiä jotain sanottavaa.

Matt hörppäsi uudestaan ja heti perään uudestaan. No, ainakin toisella oli jotain tarinoita tatuoinneissaan. Matt ei muistanut yhden tatuoinnin ottamista ollenkaan, toinen oli valittu kuvastosta ja tähdet olivat olleet vain siistejä. Tietenkin oli sitten se kirottu Jaycee tatuointi ja se oli ollut vain typerää. Suunnittelematon idea sekin. Lohtua kuitenkin toi, että tytöllä itsellään oli myös samanlainen tatuointi pahiksen nimellä varustettuna.

Toinen esitti kysymyksiä, jotka saattoivat kuulostaa ihan aiheellisille ja järkeville. Miguel ajatteli aivan eritavoin. Ei hän pitänyt ihmistä sen kummoisempana kuin gaselliakaan. Skeittari hymähti pienesti, vaikkei enää hymyillytkään niin leveästi kuin aikaisemmin.
”Miksi ei?”, hän esitti vastakysymyksen kuitenkin tarkentaen sen perään omaa kantaansa, ”Jokainen ihminen tulee sata varmasti elämässään ’syödyksi’, ei yksikään ihminenkään pärjää elämässään yksin. Ja mä en ole mitenkään erityisen vahvaihminen muutenkaan. Mä olen ’heikko’ eläin, enkä pärjää yksin.” Nyt latinonkin äänessä oli pieni terä. Hän ei vain kyennyt käsittämään Mattin ajatusmaailmaa tältä kantilta, vakka toinen oli sitä aiemmin jo hänelle avannutkin. Hän ei vain kyennyt, varsinkaan tällaisessa humalatilassa.

Miguelin oli muutoinkin paljon helpompi mieltää itsensä saaliseläimeksi kuin petoeläimeksi. Hänellä vain ei ollut tapana tahallisesti omaa etuaan ajaakseen käyttää hyväkseen muita ihmisiä. Se ei vain sopinut hänelle, liian kiltti hän siihen oli. Vaikka toki hänessäkin oli itsetyytyväinen ja koppava puoli, huomattavan ilkeäkin löytyi. Ne vain harvemmin edustivat hänen kasvoillaan.

Matt kohautti olkiaan Miguelin puheille. Hän ei vain ymmärtänyt toisen näkökantaa. Hyvinhän hän oli itsekseen pärjännyt ilman apuja. Saattoihan toinen tarkoittaa sen tarkemmalla käsityksellä. Ihminen tarvitsi ruuansaamiseen nykyään muita ja oikeastaan kaikkeen muuhunkin. Sitä Matt ei halunnut ajatella. Hän ei tahtonut olla riippuvainen yhtään kenestäkään.
"Mä en usko ettei jotkut pärjäisi yksin. Ehkä jotkut ei vaan halua ympärilleen ketään pyörimään?" Poika intti vastaan, vaikkakaan ei tavalliseen tapaansa. Yleensä hän olisi huutanut jo tässä vaiheessa. Hän oli harvinaisen asiallinen!

Pahis katsoi latinoa tarkkaavaisena, vaikkakin silmät harittivat reilusti. Tuo oli täysin erimaata hänen kanssaan. Eikä pelkästään ulkoisesti. Mitä helvettiä he tekivät jälleen kahdestaan? Siinä ei ollut logiikkaa. Matt ei ollut päästänyt lähelleen ihmisiä koskaan ja nyt hän oli lyhyen ajan sisällä tehnyt sen jo kahteen otteeseen? Mikä häntä oikein vaivasi. Pienenlainen epävarmuus alkoi jälleen hiipua pojan päähän. Pullosta juotiin taas, kunnes korki suljettii ja se vieritettiin Miguelille.
"Minä en ymmärrä sinun logikkaasi, Mig. Kukaan ei halua olla avuton."

Tässäpä vasta tilanne. Kaksi humaltunutta teinipoikaa, aivan eri planeetoita, eikä kummallakaan riittänyt ymmärtämys käsittämään toisen kantaa asioihin. Kuten ei Mtt hänen, ei hänkään toisen ajatusmaailmaa tajunnut. Hän piti ihmistä heikkona, toinen uskoi ihmisen olevan vahva. Huvittavaahan tässä oli se, että Miguel ainakin yritti olla viimeiseen asti varsin optimistinen persoona. Vaan ei hän ihmistä yliolennoksi osannut lukea.
”Voihan se kai noin olla, mutta kuinka moni sellainen ihminen voi olla rehellisesti onnellinen? Mä en usko, että sellainen kykenee olemaan edes rehellinen itselleen.” Okei, paha Mic. Joko unohdit Mattin avautuneen sinulle vain hetkeä aiemmin? Niinpä, typerä meksikaani.

”Ja tavallaanhan siinä ei ole kysymys konkreettisesti avuttomuudesta, kun on laumaeläin. Siinä on enemmänkin kyse tiimistä. Jos sä et halua ajatella sitä gaselleina, niin voi sen ajatella myös leijonina. Mitä yksi leijona esimerkiksi mahtaa gasellilaumalle? Ei mitään, vaikka gaselli onkin ekosysteemissä alempana. Mutta lauma leijonia kykenee jo ruokkimaan tiimipelaamisella koko lauman sillä gasellilaumalla pyydystämättä edes kaikkia niistä…” Okei, hän taisi olla erittäin humalassa, kun selittäminenkin meni niin helvetin monimutkaiseksi ja jo lähes järjettömäksi. Vaan tajusi Miguel sen itsekin naurahtaen ja kaatuen lattialle selälleen.
”Okei, vittu. Ei tästä voi oikeasti keskustella. Helvetti mä en edes muista koska oon viimeks ollu näin humalassa”, poika nauroi yhä siinä lattialla selällään kattoa tuijotellen.