Let the flames begin

//YumiKoyuki feat Adrian tänne kiitos <3
Yumi keksi otsikon, en minä XD

Pepen lookki

Oli perjantai-iltapäivä. Ostoskeskus kuhisi ihmisiä, sillä kaikki halusivat ostaa ruoka-aineksia ja juomisia viikonloppua varten, jotta ei kesken viikonlopun tarvitsisi lähteä kaupassa käymään. Ihmisillä oli suuria kantamuksia, kun he kävelivät ostoskeskuksen käytävillä.
Niin myös eräällä punapäällä, joka poistui eräästä elintarvikekaupasta kahden painavan näköisen ostoskassin kanssa.

Penelope Ravens huokaisi syvään päästessään ulos täynnä olevasta ruokakaupasta ja laski ostoskassinsa penkin vierelle istuutuen itse penkille. Miksi hänen äidin olikaan pitänyt keksiä järjestää grillijuhlat, jos ei kerta muistanut tilata joitakin ruoka-aineksia ja nyt Pepen piti hakea ne kaupasta äidilleen varta vasten? Niin epäreilua. Nämäkin tarvittavat ruuat sun muut olisi hoitunut ilman ylimääräistä rehkintää, jos äiti olisi tajunnut tarkistaa tilauslistansa pariin kertaan.

Punapää hieraisi ohimoaan ja pohti, miten ihmeessä hän jaksaisi kantaa muka nuo kassit ulos ostoskeskuksesta, kun niiden kantaminen tuntui nyt jo todella mahdottomalta! Harmi, kun Chad ei ollut nyt mukana, olisi saanut käyttää niitä käsilihaksiaan vihdoinkin. Pitäisikö tytön muka nyt kysyä joltakulta apua? Vai yrittäisikö tyttö nyt vain itse kantaa kassit? Jälkimmäinen taisi kuitenkin olla se ainoa vaihtoehto.

Pepe nousi ylös tuolilta ja venytti käsiään. Hän pystyisi tähän, hän saisi kannettua kassit ulos asti, jolloin soittaisi kuljettajalleen tulemaan ostoskeskukselle hakemaan tyttöä.
Tyttö otti kassit käsiinsä ja lähti kantamaan niitä. Hänen askeleensa olivat lyhyitä ja hitaita, mutta lujempaan vauhtiin tyttö ei nyt pystynyt.
Sitten kuitenkin tapahtui jotain sellaista, mitä punapää odotti viimeiseksi tapahtuvan; toinen kasseista hajosi pohjasta ja ostoskeskuksen lattialle levisi hedelmiä sekä jotain purkkiruokia.
"Äh, voi ei!", Pepe parkaisi toivottoman kuuloisena ja laski ehjän kassin maahan yrittäen sitten kerätä lattialle pudonneita ruoka-aineksia kasaan. Ihmiset loivat kummastuneita katseita punapäähän, mutta kukaan ei pysähtynyt auttamaan.

Adrian's view~

Adrian oli saanut vapaapäivän rantavahtitöistään ja oli päättänyt kuluttaa sen ostoskeskuksessa kierrellen lähinnä levykauppoja etsien laajaan kokoelmaansa lisäystä. Keskuksessa oli melkoisen ruuhkaista, viikonlopun alun vuoksi luultavasti, Adrian tuumasi. Nyt kun Adrian oli tajunnut kuinka paljon ihmisiä siellä oikeastaan olikaan, häntä alkoi tämä seikka arsyttää hieman. Hän kaivoi laukustaan iPodin luureineen ja painoi kuulokkeet korvilleen. Heti pojan valtasi helpotuksen tunne.

Adrian oli juuri tullut ulos suosikkilevykaupastaan omiin ajatuksiinsa vajonneena kun heleä huudahdus herppaannutti hänet mietteistään musiikin läpikin. Hän katsahti uteliaana suuntaan, josta oli aistinut äänen kuuluvan ja huomasi maassa kykkivän punatukkaisen tytön keräämässä epätoivoisesti ruokatarvikkeita kasaan, jotka olivat ilmeisesti pudonneet ostoskassin pohjan läpi. Sen enempää miettimättä Adrian oli juo puolitiessä tytön vierelle.
"Hei, tarvitsetko apua?", hän kysyi odottamatta vastausta ja kyykistyi itsekin keräämään appelsiineja ynnä muita kasaan.

Penelope kasasi kasvot punoittaen lattialle pudonneita hedelmiä. Miksi tällaista piti käydäkään juuri Pepelle, joka inhosi sellaisia tilanteita, joissa joutui ihmisten silmätikuksi.
Tyttö kuuli sitten yllätyksekseen jonkun kysyvän, tarvitsiko tyttö apua. Punapää nosti vihertävänsiniset silmänsä lähelle saapuneeseen nuorukaiseen, joka alkoi jo noukkia pudonneita ruoka-aineksia maasta ilman, että tyttö olisi erikseen siihen lupaa antanut.
"Ah, kiitos", Pepe kiitti lämpimästi ja hänen huulilleen syntyi pieni kiitollinen hymy, kun tyttö alkoi pojan kanssa noukkia hedelmiä ja purkkiruokia.

Keräämiseen ei kulunut juuri paljoakaan aikaa ja pian ympärille levinneet ruoka-ainekset oltiin samaan kasaan. Nyt piti saada jostakin uusi kassi niitä varten.
"Kiitos avusta. Pelkäsin jo, että kukaan ei vaivautuisi auttamaan minua", Pepe kiitti poikaa toistamiseen ja katsoi tätä nyt tarkemmin. Poikahan oli heidän koulusta.
"Hei, sinähän olet myös Astonista?" punapää päätti kuitenkin vielä varmistaa ja hymyili nuorukaiselle valloittavasti.
"Olen Penelope, jos et tiennyt. Minua kutsutaan Pepeksi", Pepe esittäytyi varmuuden vuoksi, jos toinen ei vaikka tietäisikään häntä Astonissa, vaikka yleensäkin cheerleaderit tunnistettiin.
Niin, se kassi jostain tosiaan...

"Eipä kestä", Adrian sanoi tytön kiitokseen. Hän tunsi olonsa hivenen nolostuneeksi (vaikkei sitä päälleppäin näkynytkään) sillä hän oli ollut ainut koko ihmismassasta, joka oli ryhtynyt auttamaan tyttöä. Mokomat snobit eivät olleet viitsineet edes sormeaan nostaa tyttöparan avuksi!

Kun einekset oli saatu ojennukseen, pystyi Adrian nostamaan vihdoin katseensa nähdäkseen tytön kasvot. Adrian pani välittömästi merkille tytön sievät piirteet.
"Joo, olen Astonista", Adrian vastasi tytön hymyyn. "Ah, Penelope vai? Muistelisin nähneeni sinut joskus cheerleaderien porukoissa jos en ole ihan väärässä."
Adrian katsoi hetken Pepen melkoisen viehkeää hymyä mutta palasi pian takaisin maan pinnalle.
"Niin! Minä olen siis Adrian", poika sanoi ja ojensi oikean kätensä Pepeä kohti tarkoituksenaan tehdä ystävällinen kansainvälinen tutustumisele.

//Haha, joo xDD

Poika vastasi olevansa Astonista, aivan kuten Penelope olikin sen jo tiennyt.
"Olet hyvin mahdollisesti voinutkin nähdä minut cheerleadereiden porukassa, sillä minä todellakin olen cheerleader", punapää totesi huvittuneella äänellä ja naurahti hiljaa.
Toinen esittäytyi Adrianiksi ja ojensi kättään tutustumisen merkiksi. Tytön huulille nousi vaihteeksi huvittunut hymy, mutta hän tarttui toisen käteen hennosti ravistaen sitä hieman.
"Vieläkö ihmisiä kätellään, kun heihin tutustutaan?" Penelope kysyi ja hymyili edelleen valloittavasti. Jep, hymyileminen oli hänelle todella tuttu piirre ja siitä yleensä huomautettiinkin, että miten ihmeessä tyttö jaksoi aina vain hymyillä. Asiaan oli helppo vastaus; muut ihmiset saivat hänet hymyilemään ja hän rakasti hymyilemistä.

Cheerleader muisti pudonneet ruoka-ainekset tässä välissä ja katsahti lattialle epätoivoisen näköisenä. Mistä ihmeestä hän nyt taikoisi pussin tai jonkin, mihin ruoka-ainekset voisi pistää? Hänen pitäisi varmaan vain mennä kipaisemaan lähimmässä kaupassa pyytämässä pussia.
"Että minulla on tänään niin huono onninen päivä.." tyttö voihkaisi hiljaa itsekseen ja pudisti hivenen päätään.

Kuten Adrian oli arvellutkin, Pepe vahvisti hänen epäilyksensä cheerleadingin suhteen. Adrian oli ojentanut kättään tyttöä kohti ja tämä oli pienen hetken päästä tarttunut siihen kevyesti.
"No minä ainakin tutustun ihmisiin näin", herra vastasi naurahtaen. "Ehkäpä se on vanhoillista mutta mielestäni kohteliaampaa kuin se että vaihtaa vain moit." Adrian hymyili pehmeän iloisesti kun katsoi Pepen hymyä. Hymy oli hänelle tässä tapauksessa tarttuvaa laatua.

Adrian päästi irti tytön kädestä ja katsahti myöskin maahan ruokaostoksiin.
"Nämä pitäisi kaiketi saada pois tästä", hän totesi huokaisten ja käänsi olkalaukkunsa takapuolelta eteensä ja alkoi penkoa sitä. Hetken päästä han veti sieltä esiin tyhjän, valkoisen kangaskassin.
"Saat tämän noita varten jos haluat" hän sanoi Pepelle. "Se oli siltä varalta jos ostaisin jotain tänään, mutta mitään ei ole löytynyt joten..." Adrian ojensi kassia Pepelle hymyillen.

Pepe naurahti heleästi Adrianin perustelulle kättelemisestä.
"Kun sen noin sanoit, niin onhan tämä kätteleminen paljon kivempaa", punapää sanoi ja jätti huulilleen lempeän hymyn.

Tytön hetken pohdiskellessa, mistä saisi hommattua kassin ruoka-aineksilleen, oli nuorukainen jo ojentanut kangaskassiaan Penelopen suuntaan.
"Oh, kiitos!" Pepe hihkaisi helpottuneena ja otti kangaskassin pojalta kyykistyen sitten keräämään hedelmiä sun muita maasta. Onneksi hedelmät kuorittiin, niin ei tarvinnut pudottamisen takia mennä ostamaan uusia hedelmiä.
Keräämiseen ei mennyt kauaa ja sen tehtyään tyttö nousi pystyyn. Hän hymyili Adrianille suuresti.
"Kiitokseksi auttamisesta ja kangaskassin antamisesta haluan tarjota sinulle jotain", punapää sanoi sitten ja katsoi toista siihen malliin, ettei hänen ehdotuksestaan voinut kieltäytyä.
"Eli mitä mielesi tekee? Kahvia, jäätelöä, teetä.. Karkkia?" Penelope ehdotteli ja purskahti hiljaiseen nauruun ehdottaessaan karkkia. Hyvin aikuismaista tosiaan. No, eihän Pepe kovin aikuismaisesti käyttäytynytkään, vaan oli enemmän lapsenomainen.

Tytön otti siis kassin Adrianilta ja kyykistyi lattialle ostoksiensa pariin. Adrian oli itse ajatellut herrasmiehen tavoin pomivansa ostokset kassiin tytön puolesta, mutta tämä oli jo siinä samassa saanut melkein kaiken jo sullottua kassiin. Adrian tyytyi siis vain katsomaan hiljaa tytön punaisia hiuksia lintuperspektiivistä. Kylläpä ne kiilsivätkin, pani nuorukainen merkille.

Penelope nousi hetken kuluttua takaisin ylös ja sanoi kiitokseksi tarjoavansa jotakin Adrianille. Vaikka tyttö kuulostikin tavattoman ystävälliseltä sen sanoessaan, ymmärsi Adrian, ettei tämä ehdottanut - hän vaati. Adrian hymyili ja mietti että oli varmaankin turha vastustella vaikka hänen niin kovasti olisikin mieli niin tehdä kohteliaisuussyistä. Ei sillä, tyttö tuntui erittäin mukavalta.
"No, jos aivan välttämättä vaadit, en panisi pahakseni kahvia", Adrian myönsi ja virnisti pienesti. "Mutta kyllä... karkkikin kelpaa", hän sanoi ja naurahti huvittuneesti. Adrian ei ollut koskaan aikaisemmin kuullut kenenkään tarjoavan hänelle makeisia muutoin kuin silloin jos henkilöllä sattui juuri sillon olemaan jokin pussi kädessään kun Adrian oli paikalla. Pepen ehdotus oli Adrianista kuitenkin varsin suloinen.

Penelopen huulilla ollut hymy vain suureni, kun Adrian suostui siihen, että tyttö tarjoaisi jotain.
"Joo, minä vaadin", tyttö huikkasi nopeasti pojan lauseen perään ja heilautti päätään hitusen siihen suuntaan, johon aikoisi pojan johdattaa.
"Tässä ihan lähellä on kahvila, jossa minä tykkään käydä. Siellä tarjoillaan mielestäni tämän ostoskeskuksen parhaimmat kahvit ja kaakaot", punapää kertoi Adrianille ja lähti jo hiljalleen kävelemään kahvilan suuntaan.
"Sieltä ei tosin saa karkkia, mutta voidaan sen jälkeen käydä karkkikaupassa ostamassa sulle oma pieni karkkipussi", tyttö sanoi leikkisällä äänensävyllä, nyrpisti hivenen nenäänsä ja naurahti heleästi.

Kahvilaan ei ollut pitkä matka, ja sen lähettyvillä oli muitakin kahviloita. Mutta tämä oli parhain ja sinne he olivat menossa, vaikka se olikin täynnä nuoria opiskelijoita. Pari cheerleadertuttuakin näkyi siellä ja he heilauttivat kättään tervehdykseksi Pepelle, joka hymyillen heilautti kättään takaisin.
"Noniin, otatko ihan tavallisen kahvin vai jonkin erikoisemman?" tyttö kysyi Adrianilta ja viittoi poikaa katsomaan juomalistaa.

Adrian suostui mukisematta siihen, että mentäisiin Penelopen ehdottamaan kahvilaan. Hän lähti Penelopen perässä kävelemään kahvilaan, joka oli hänelle itselleenkin jokseenkin tuttu. Silloin tällöin hän hengasi oman ystäväporukkansa kanssa koulun jälkeen siellä ennen kuin hänen piti lähteä töihin rannalle, mutta Adrian koki, ettei hänen tarvitsisi välttämättä kertoa sitä Penelopelle.

Adrian siis kuuliaisesti astui sisään kahvilaan Penelopen seurassa ja huomasi porukan tyttöjä jotka heilauttivat kättään Penelopen ja Adrianin suuntaan. Adrian ei heitä juurikaan tuntenut, mitä nyt ulkonäöltä olivat tuttuja, mutta Penelope tervehti heitä takaisin ilmiselvästi tuntien heidät. Varmaankin hekin olivat Astonista. Adrian oli yllättäen hyvillään siitä, että vaikka Penelope selvästi oli tyttöjen kanssa hyvissä väleissä, ei neito kuitenkaan mennyt heidän luokseen. Adrian nimittäin tiesi muutaman tapauksen, jotka tuttuja nähdessään aivan kuin unohtivat seuralaisensa ja lähtivat innokkaina juoruamaan tuoreimpia uutisia tuttujensa luokse.

Penelope kehotti Adriania viittoen katsomaan juomalistaa, mutta Adrian ei vilkaissut sitä.
"Äh, ihan tavallinen kahvi käy, ei minua hemmotella tarvitse", herra sanoi vaatimattomasti. Eihän hän tietenkään tyttösen rahoja halunnut tuhlailemaan ruveta.

Adrianin sanottua tyytyvänsä tavalliseen kahviin, tyttö nyökkäsi ja otti pari askelta tiskiä päin. Hän tilasi pojalle kahvin ja itselleen kuuman kaakaon, kuten aina täällä tilasi.
Kului pieni tovi ja juomat olivat valmiita. Pepe otti juomat melko vaikean näköisesti käsiinsä, sillä olivathan hänen kädet jo muutenkin täynnä ja vilkaisi nyt, oliko kahvilassa sopivaa paikkaa heille. Sellainen onneksi löytyi ihan läheltä, eikä tarvinnut ottaa kuin pari uutta askelta pöytää kohti, niin juomat saatiin jo turvallisesti laskettua pöydälle.
"Huh, pelkäsin pudottavani nämä", Penelope huokaisi ja naurahti hiljaa. Se tästä olisikin vielä puuttunut, että juomat olisivat päätyneet lattialle.

Tyttö laski kassinsa tuolin vierelle ja istahti tuolille. Hän otti kaakaon heti käsiinsä ja alkoi jäähdyttää kuumaa juomaansa sekoittaen sitä lusikallaan.
"Tarjoavatko naispuoliset sinulle useamminkin kahvit?" punapää kysyi hyväntuulisena ja sipaisi hiuksiaan pois tieltä korvansa taakse.

Adrian olisi tarjoutunut ottamaan juomat itse tiskiltä, olivathan Penelopen kädet jo muutenkin melkoisen varatut, muta tyttö oli jo ehtinyt ottaa mukit käsiinsä. Adrian istuutui pöytään penelopea vastapäätä, otti oman kuppinsa eteensä ja lämmitti käsiään kupin kyljissä. Hän katsoi kun Pepe alkoi kevyesti pyörittää lusikkaa kaakaossaan ja nosti kahvikuppinsa huulilleen aikeenaan särpäistä siitä varovaisesti. Juuri kun Adrian oli siemaissut kuumaa kahvia suuhunsa Penelope esitti kysymyksensä siitä, tarjosivatko tytöt useinkin hänelle, Adrian nielaisi vahingossa väärään kurkkuun, mutta onneksi nuorukainen sai tilanteen parilla huomaamattomalla rykäyksellä kuntoon. Kysymys oli Adrianista tullut aivan yllättäen.
"No jaa, eivätpä juuri", herra sanoi hymähtäen. "Ei usein tule tilannetta missä minua pitäisi palkita kahvilla."
Adrian nosti mukinsa taas huulilleen ja nojasi penkillään selkänojaan.
"Miten niin? Oletko kiinnostunut siitä onko minulla vientiä?" Adrian kysyi huolettomasti ja hörppäsi hiljaa kahvistaan.

Pepe hymähti hiljaa huvittuneesti, kun Adrian rykäisi pari kertaa tytön kysyttyä aivan vilpitön kysymys. Niin, se oli ollut ihan vilpitön kysymys, ja kun Adrian sitten kyseli, oliko punapää kiinnostunut toisen tyttöasioista, helahti Penelope punaisiksi ja alkoi aukoa suutaan ilman sanoja hetken ajan.
"E-en minä sitä tarkoittanut!" parahdettiin nolona ja supistettiin huulet tiukasti yhteen. Tähän väliin tyttö olisi toki voinut mainta, että joo, hän seurusteli, mutta ei tahtonut tuoda sitä aivan heti toisen kuuleviin korviin. Sen sanominen ääneen tässä vaiheessa tuntuisi jotenkin pröystäilevältä tai joltakin sellaiselta, mitä Pepe yritti välttää tutustuessaan uusiin ihmisiin. Hän ei halunnut antaa itsestään jotenkin ylimielistä kuvaa.

Hetken Penelope mietti seuraavia sanojaan, jotta ei joutuisi samanlaiseen tilanteen kuin äsken.
"Oletko aina asunut täällä? Siis San Diegossa?" kysyttiin uusi kysymys, jonka esitettyään Pepe hörppäsi lämpöisestä kaakaostaan ja katseli vihertävänsinisillä silmillään uteliaana Adriania.

Adrian hymyili veikeästi itsekseen kun oli saanut vastakysymyksellän Penelopen punastelemaan ja takeltelemaan sanoissaan.

Nuorukainen ja Penelope oli hetken hiljaa eikä Adrian halunnut rikkoa sitä omalla äänellään, vaan odotti että tyttö jatkaisi. Penelope sitten kysyi Adrianin kotiseudusta, oliko Adrian aina asunut San Diegossa.
"En. Asuin ennen Berkleyssä, mutta se oli minulle liian kaukana kun hain opiskelupaikkaa Astonista. Vanhempani - tai siis äiti ja isäpuoli - ost-" Adrian ei halunnut vaikuttaa lapselta, jonka vanhemmat olivat hemmotelleet piloille, ja muutti lauseensa suuntaa lennosta: "sain asunnon täältä lähempänä Astonia." Adrian avasi kurkkuaan köhäisemällä hennosti ja risti kyynärvartensa pöytää vasten. "Entä sinä?"

Penelope nyökytteli päätään, jotta toinen tiesi, että punapää kuunteli. Välillä tyttö hörppäsi kuumaa juomaansa ja välillä taas pyöritteli mukia kädessään.
"Berkleyssä? Millaista siellä on?" Pepe kysyi uteliaan, sillä hän ei itse ollut koskaan käynyt siellä. Jos hän matkusti, hän matkusti äitinsä ja veljensä mukana jonnekin suuriin kaupunkeihin äidin perässä tai sitten jonnekin Eurooppaan. Mutta viimeisin Euroopan matkasta oli tosin jo parisen vuotta aikaa.
"Itse olen aina asunut täällä. Täällä on ihan viihtyisää", tyttö puheli ja antoi katseensa hetken ajan kiertää ympäri kahvilaa. Hänen cheerleadertuttunsa käänsivät heti katseensa Pepestä muualle, kun tytön katse oli kohdannut heidän. Miksihän he noin tekivät? Ja vilahtiko yhdellä kännykkä piiloon takin alle?
"Ei kai vaan.." Pepe parkaisi hiljaa ja hänen iloinen ilmeensa katosi välittömästi kasvoilta. Niin, tämä oli juuri sitä mitä hän ajattelikin. Edelleen se vanha, päästä vedetty juoru siitä, että Penelope muka vehtasi urheilijapoikien kanssa poikien pukuhuoneessa näkyi olevan voimassa. Luultavasti Mary-Ann oli edelleen sitä mieltä, että Pepen elämä oli tuhottava. Ehkä tästä pitäisi vähän vihjaista Adrianille, jotta poika ei joutuisi huonoon valoon hänen takiaan? Niin, miten nyt lähdet tällaista mahdollisimman sievästi kertomaan...

"Berkeley oli minusta asuinpaikkana ihan mukavaa seutua. Se tunnetaan erityisesti Kalifornian yliopiston kampuksesta", Adrian kertoi asialliseen sävyyn. "Vähän luonnonläheisempää kuin New Yorkissa, äidin mielestä. Hän on puutarhuri ja pääasiassa siksi me muutimme sinne New Yorkista kun olin viiden."
Adrian siemaisi kahviaan tässä välissä ja kurtisti kulmiaan miettivän näköisenä.
"Minusta Berkeleyn yliopisto ei ollut minun juttuni. Halusin mieluummin jonnekin... hiekkaisemmalle seudulle. Uinnin takia. Ja täällä voi minusta harrastaa paremmin muitakin lajeja."
Adrian huomasi puhuvan yllättävänkin paljon ja vajosi taas hiljaa nauttimaan kahvistaan.

Adrian havahtui Penelopen hiljaiseen parkaisuun ja katsoi tyttöä kysyvästi. Nuorukainen huomasi että Penelope katsoi huolestuneenoloisena jonnekin ja oli itsekin vilkaisemassa samaan suuntaan saadakseen selville, mikä tyttöä vaivasi. Jokin sai hänet kuitenkin pysymään paikallaan ja katsomaan Penelopea.
"Onko jokin vialla?" hän kysyi hiljaa. "Pitäisikö minun olla katsomatta kavereidesi pöytään?" Adrian kävi silloin tällöin sisarensa, Jennyn, kanssa auttamassa tätä esimerkiksi vaatteiden ostossa ja tällaisia tilanteita oli Jennyn kanssa tullut vastaan. Adrian osasi siis olla varuillaan siitä että saattoi olla parempi teeskennellä siskonsa kanssa ettei ollut huomannut epätoivottua henkilöä, jolloin tämä epätoivottu henkilökään, jonka Jenny oli huomannut, ei tiennyt tulleensa huomatuksi. Adrian nojautui kädet rintakehänsä päälle ristittynä selkänojaan.

//saakohan tosta mitään selvää mitä yritän selittää... 'D

//Joo, enköhän mä sen ihan hyvin tajunnut :,D

Penelope puri hieman huultaan siirtäessään katseensa 'kavereistaansa' Adrianiin pojan kysyttyä, oliko jokin vialla. Tyttö kallisti hivenen päätään ja hänen kasvoilleen syntyi epämukava hymy.
"No... Tuota.." punapää aloitti vaikeasti ja taputti hetken aikaa kynsillään pöydän pintaan. Jep, Penelope ei osannut valehdellakaan, joten se oli kai pakko puhua totta. Tyttö oli nimittäin surkea valehtelija ja surkea vaihtamaan uutta puheenaihetta.
"Väitätkö oikeasti, että et ole kuullut minusta mitään juorua?" Pepe kysyi sitten hiljaa ja vilkaisi nopeasti ympärilleen kuin varmistaen, että heitä ei kuunneltu. Ei sillä, että Penelope enää siitä vanhasta juorusta välitti, mutta hän ei pitänyt kylmistä tai uteliaista katseista.

"Eräs cheerleader'ystäväni' keksi minusta päättömän juorun ja.. Niin, se ainakin levisi kaikkien tyttöjen keskuudessa. Hän väitti, että minä.." tyttö hiljeni hetkeksi ja veti syvään henkeä. Punapää muisti, että Adrianin kuului myös urheilijapoikien sakkiin, joten se teki tästä kertomisesta yhä enemmän noloa.
"... Minä kuulemma vehtaan urheilijapoikien kanssa, mutta se ei ole totta!" Pepe paljasti sitten kuiskaten viimeiset sanat hitusen kovempaa. Tytön posket lehahtivat punaiksi ja punapään ryhti lysähti hieman.
"T-toivottavasti sinun mielipiteesi minusta ei muuttunut ihan kamalasti tämän kuullessasi.." tyttö mumisi hiljempaa ja hänen silmänsä olivat kiinnittyneet tiukasti pöydällä olevaan kaakaomukiin.


//Btw, jos haluut jostakin kummasta syystä tietää tosta juorusta lisää, niin tsekkaa esimerkiksi Penelopen hahmosivuilta pelatut pelit ja lue ne ;-D Haha, joo, mä rakastan draamaa edelleen <3

Kuten Adrian oli arvellutkin, Penelopea vaivasi jokin. Nuorukainen katsoi hiljaa Penelopea ja odotti tämän kertovan itse mkäli oli kertoakseen, eikä aikaakaan, kun tyttö jo avasi suunsa vaikeana. Tyttö kysyi, etteikö Adrian ollut kuullut hänestä jotakin ilmeisesti negatiivista juorua, päätellen tytön epämukavasta olosta ja pakotetusta hymystä.
"No, en oikeastaan ole kummemmin välittänyt juoruista. En ole koskaan luottanut niiden paikkansapitävyyteen..", Adrian tunnusti.

Adrian päätti taas vaieta, josko Penelope haluaisi taas jatkaa.

Kun Penelope oli saanut juorun juonen kerrottua, Adrian ei voinut hillitä itseään, vaan nauroi avoimesti.
"Anteeksi", hän sanoi tukahduttaen nauruaan kämmeneensä. Hän vilkaisi ohimennen naapuripöydässä istuvia tyttöjä ja nojautui pöytään kyynäriensä varaan.
"Minun korvissani tuo kuulostaa aivan siltä", hän sanoi madaltaen ääntään, "kuin sinun 'ystäväsi' olisivat tosiaan keksineet kaiken päästään. Raukkamaista se minun mielestäni on. He vain itse tahtoisivat saada jokaisen 'urheilijan' huomion kohdistettua itseensä, eikä mikään tunnu riittävän heille."
Adrian nosti katseensa pöydästä Penelopen silmiin.
"Sitä paitsi minulla ei ole tapana perustaa tuntemustani ihmisistä juoruihin. Tutustun heihin mieluummin itse."

//No hyi hyi, kun noin myöhään ollaan valvottu ! *katsoi vastaamisaikaa*
XD

Penelopen vihertävänsinisiin silmiin syttyi suuri ihmetys, kun Adrian purskahti nauramaan. Siis toinen oikeasti nauroi! Oliko tämä nyt hyvä juttu vai paha juttu?
Näköjään hyvä juttu, sillä nuorukainen alkoi puhua ja piti koko juttua päästä vedettynä. Silloin punapään kasvoille kohosi kirkastunut ilme, josta hehkui helpottuneisuus ja iloisuus. Hän antoi Adrianin vielä jatkaa puheensa loppuun, jolloin punaisille huulille syntyi ilahtunut hymy.
"Onneksi sinunlaisia ihmisiä on vielä olemassa", Pepe huokaisi helpottuneena ja jatkoi hymyilemistä. Hän oli niin iloinen, että oli kaikista maailman ihmisistä saanut Adrianin avukseen ruoka-aineiden tippuessa. Jos avuksi olisikin saapunut joku pinnallinen henkilö, olisi se henkilö viimeistään tämän juorun kuultuaan pinkaissut heti pois Penelopen lähettyviltä, jotta häntä ei sekoitettaisi mukaan juoruun.

"Sinä vaikutat todella mukavalta", punapää sanoi sitten ja hymyili toiselle lempeästi.
"Aluksi ajattelin, että kuuluisit mukaan niihin pinnallisiin urheilijoihin, mutta sinulla on oikeasti sydäntäkin jäljellä", tyttö lisäsi vielä edellisiin sanoihinsa, hymyili hieman suuremmin kuin äsken ja joi kaakaonsa loppuun.
"Ehkä sinä olet ansainnut vielä sen karkkipussin", Penelope sanoi sitten ja naurahti huvittuneena.

"Hm, minunlaisiani?" Adrian toisti epäuskoisen huvittuneena. "En usko, että olen niin hyvä kuin kuvittelet." Adrian joi jälleen kahvistaan. "Esimerkiksi en voi sietää suklaata, ja uskon että sinä taas rakastat sitä", hän sanoi ja hymyili lempeän pahoittelevasti Penelopelle.
No, eihän Adrianin esimerkki ollut kovinkaan hääppöinen, mutta ei hän parempaakaan tähän hätään keksinyt. Hän ei nimittäin halunnut antaa Penelopelle turhaa käsitystä hänen hyvyydestään. Hän ei halunnut, että tämä joutuisi pettymään jos jotakin ikävää paljastuisi. Oli parempi varoittaa tätä - vaikka se olisikin vain pieni seikka.
"Pyrin olemaan eri porukoissa kuin ne muut pinnalliset machoilijat urheilijoiden porukoissa", hän sitten jatkoi eikä voinut olla naurahtamatta Penelopen kommentille karkkipussin saamisesta. Adrian vilkaisi kahvimukiinsa, eikä hänen jostakin syystä enää tehnyt sitä kovasti mieli. Hän joi melko harvoin kahvia, muttei ollut halunnut ottaa teetä tai kaakaotakaan - teetä siksi että hän vaati mukaan maitoa, mikä lisäisi teen hintaa; kaakaota siksi että se muistutti maultaan melkoisen paljon suklaata. Adrian ei kuitenkaan tahtonut jättää kahvia juomatta, olihan tyttö siitä omistaan maksanut. Siispä nuorukainen kulautti loput kahvit alas kurkustaan ja laski mukin pöydälle.
"Kiitos kahvista", hän sanoi ja hymyili kohteliaasti.

Penelope hieman hämmästyi Adrianin vastaan sanomisia siitä, ettei ollut niin hyvä kuin tyttö kuvitteli. Toisen suklaa vertailu sai tytön naurahtamaan hiljaa.
"Hehe... Mistäs oikein arvasit, että rakastan suklaata", punapää sanoi virnuillen ja nosti jo hyvää vauhtia tyhjenevää kaakaomukiaan pojan suuntaan.

"Hyvä vaan, että et vietä aikaasi niiden aivottomien bodareiden kanssa. Pilaisivat varmasti sinunkin aivosi niillä.. Niillä steroideillaan!" Pepe totesi sitten toisen sanomisten perään ja hymyili pojalle suloisesti.
"Ole hyvä", tyttö vastasi heleästi Adrianin kiitokselle, jonka jälkeen joi omankin juomansa loppuun. Asetettuaan mukin takaisin pöydälle istui tyttö vielä hetken aikaa paikoillaan tutkaillen ympärilleen, kunnes katse pysäytettiin lopulta toiseen.
"Missä päin asut?" punapää kysyi viattomasti ja hymyili pirteästi.
"Mietin vain, että jos me asumme samalla suunnalla, niin voisimme ehkä mennä samaa matkaa?" Penelope kysyi kuin ohimennen ja odotti toisen vastausta.

Jotenkin tytöstä oli tullut paljon rohkeampi miespuolisten suhteen, kun hän oli alkanut seurustella. Jos tyttö ei olisi tässä elämäntilanteessa, olisi Adrianin kanssa luultavasti ollut melko vaikea keskutella, sillä tyttö oli ollut todella ujo miespuolisten suhteen. Nyt hän joutui hieman itsekin yllättymään avoimuudestaan, mutta se oli oikeastaan todella mukavaa.

//Pepe joi muuten kaakaonsa kahdesti loppuun~

Adrian hymähti hieman kun tyttö kysyi mistä Adrian oli päätellyt tämän pitävän suklaasta. Adrian oli nyt ristinyt käsivartensa ja nojasi niiden turvin pöytään - lähempänä Penelopea.
"En tiedä", hän sanoi hymyillen ja katsoi pöydän pintaa käsivarsiensa edessä. "Päättelin vain että... olisit sellainen tyttö." Adrian nosti katseensa pöydästä tytön silmiin ja katsoi tätä nyt vakavana, tutkivana.

//apua alkaa mennä oikeesti hankalaks tää keskustelu kun niin paljon puhejuttuja päällekkäin >_>

Koko sen ajan kun Penelope puhui ja tai haukkui urheilijoita ja heidän steroidejaan, Adrian katsoi tätä hiljaa, silloin tällöin hymähdellen tämän kommenteille tai eleille. Hän ei tuntenut tarvetta keskeyttää tyttöä omilla välikommenteillaan, vaan hän mieluummin nautti olostaan tämän neidon seurassa, vain katsoen tätä.
Penelope alkoi katsella ympärilleen hetken hiljaisuuden koittaessa ja kääntyi sitten Adrianin puoleen kysyen tämän tarkempaa asuinpaikkaansa, ja Adrian vastasi oltuaan jo jonkin aikaa vailla ääntä.
"Asun (lisää tähän jokin paikka X)", nuorukainen vastasi ja hymyili. "Missä päin itse asut?"

//No etkö sä nyt tienny, että Pepellä on uudestaan täyttyvä muki !
XD Sori, mun moka :,D

Penelopen kasvoille syntyi jo ties kuinka monetta kertaa se kirkastunut ilme, kun hän kuuli toisen vastauksen kysymykseensä.
"Oikeasti? Me asutaan samalla suunnalla!", tyttö vastasi iloisesti ja soi toiselle valloittavan hymynsä, joka oli tytön ominaispiirre.
"Mennääkö samaa matkaa?" punapää esitti kysymyksensä huoletta ja odotti hymyillen toisen vastausta.

Punapää olisi ihan hyvin voinut pyytää Chadia matkaseurakseen, mutta tyttö ei halunnut vaivata toista tällaisella pienellä asialla. Ja sitä paitsi Pepe tykkäsi tutustua uusiin ihmisiin. Tyttö halusi tutustua tähän uuteen tuttavuuteenkin, sillä toinen vaikutti kiinnostavalta ja muista urheilijoista poikkeavalta nuorukaiselta.

// Ja nyt kävi niin että puhe muuttuu puhekieleksi! >;D

Adrianin kasvot vallitsi hieman yllättynyt ilöme kun tämä kuuli Penelopen asuavan samalla suunnalla kuin poika itse.
"Eikä? Mikä sattuma!" Adrian hymyili. Mikä todennäköisyys tälle juonenkäänteelle olikaan ollut, että tämä ihastuttava tyttö sattuikin asumaan samalla suunnalla, Adrian mietti.
"Joo, mikäs siinä", hän vastasi Pepen ehdotukseen samaa matkaa kulkemisesta. Poika hymyili tälle eritttäin hyväntuulisesti niin, että hänen valkeat hampaansa pilkistivät huulten välistä.

Adrian siis nousi ylös penkiltään ja otti laukkinsa penkin selkämykseltä. Hän mietti tilannetta ja miten erikoinen ja uusi se hänelle oli. hän kun ei juuri tutustunut muihin ihmisiin niin sattumanvaraisesti. Lisäksi vielä se, että kyseessä on tyttö, varsin viehättävä sellainen. Nuorukaisen päähän pulpahti jostain kysymys, jonka esittämisestä hän oli hieman epävarma. Äh, Adrian oli vasta tavannut Penelopen... ehkä olisi fiksumpaa odottaa oikeampaa hetkeä sujauttaa kysymys mukaan keskusteluun.