Not just one more night out on the town

// mayra ja Brayden tänne! : D
// Robinin asu.

Robin parkkeerasi autonsa lähes täynnä olevalle parkkipaikalle ja käveli tien toiselle puolelle päästäkseen pizzeriaan. Ovesta astuttuaan hän loi heti tarkkaavaisen katseen paikalla oleviin ihmisiin. Nurkkaloosissa istuskeli rakastunut pari, ikkunapöydässä kaksi nuorta tyttöä ja keskellä salia muutama useamman hengen ryhmä. Etsimäänsä henkilöä Robin ei muiden joukosta kuitenkaan löytänyt, joten hän päätti kävellä tyhjänä olevaan pöytään lähellä ikkunaa. Kovin täysinäistä pizzeriassa ei tänään ainakaan näyttänyt olevan, mikä kelpasi tytölle oikein hyvin.
Robin istahti tuolille pöydän ääreen ja kaivoi peilin laukustaan. Meikki oli kunnossa, hiukset olivat siististi ponnarilla, paita ei ollut väärin päin, hampaankolossa ei ollut pinaattia... Hän naurahti itsekseen hieman hermostuneena, mikä sai lähipöydän nuorten tyttöjen päät kääntymään häntä kohti. Robin mulkaisi tyttöjä ärsyyntyneenä ja he kääntyivät äkkiä oman pizzansa puoleen.

Hän myönsi itselleen, että oli hieman ihastunut nuorukaiseen jota nyt odotti seurakseen pizzeriaan. Robin ei tiennyt varmaksi, oliko Braydenkin ihastunut häneen, mutta pieni ääni hänen päässään sanoi, että se oli ihan mahdollista, miksei olisi? Robin ei ollut kertonut Braydenille suoraan mitään tunteistaan, sillä he olivat olleet ystäviä jo jonkin aikaa, eikä tyttö halunnut sotkea asioita, ainakaan vielä. Ainakaan nuori mies ei seurustellut kenenkään muun kanssa tällä hetkellä, joten rata taisi olla vapaa...

"Saisiko olla jotain?" tummahko, nuori kaveri tuli tiedustelemaan Robinilta pieni kirjanen kädessään. Robin pudisteli päätään ja soi miehelle pienen hymyn.
"Ei vielä, odotan seuraa", hän sanoi ja katsoi, miten mies lähti toisen pöydän luo. Robin alkoi olla jo hieman kärsimätön, kello oli kohta kuusi ja kuudelta hän oli sopinut tapaavansa Braydenin täällä pizzeriassa. Vaaleaverikön tyyliin ei sopinut ajoissa oleminen, mutta tänään hän oli tahtonut olla ajoissa, ihan varmuuden vuoksi. He olivat sopineet leffassa käynnistä pizzan jälkeen, joten Robin odotti iltaa innolla. Hän tiesi, ettei kyseessä olleet treffit, mutta mielessään tyttö halusi ajatella että ehkä tapaaminen oli hieman enemmänkin kuin ystävysten ilta ulkona.
Ovi kilahti ja Robinin katse singahti välittömästi tulijaan. Pahus, ovesta asteli joku korkeintaan kuusitoistavuotias aknesta kärsivä pikkupoika. Tyttö huokaisi syvään ja tarttui menuun. Tässä odotellessaan hän voisi ainakin valita pizzansa. Hän ei oikeastaan ollut sellainen tyttö joka vahtasi hullun lailla kaloreitaan, mutta tänään voisi syödä vähän kevyemmin. Puolikas pizza riittäisi mainiosti...

Mazdan avaimet napattiin pöydältä ulko-oven vierestä. Hetken harkinnan jälkeen Brayden poistui asunnostaan ja lukittuaan oven asteli hissiin. Kaikki oli mukana ja hän näytti hemmetin hyvältä - tietenkin. Hiukset olivat tarkoituksella sopivasti sekaisin, parransänkikin oli ajettu pois. Vaikkei vaatteita oltu sen suuremmin harkittu, Brayden tiesi näyttävänsä hyvältä niissä. Takin vetoketjua ei oltu vaivauduttu sulkemaan ollenkaan, eikä myöskään kaulusta oltu taitettu alas. Hyvältä näytti, mutta niinhän hän aina.
Hissillä laskeuduttiin kellarikerroksessa sijaitsevaan parkkihalliin, josta Mazda löytyi. Dodge oli tutun mekaanikon luona laitettavana - ei autossa varsinaisesti mitään vikaa ollut, Brayden vain halusi sen kulkevan yhä kovempaa. Mazda käynnistyi matalasti murahtaen - Michalekin ajotyylillä matka pizzeriaan ei kestäisi kovin kauan. Ellei poliisi pysäyttäisi - liikennevaloihin Brayden oli kuuliaisesti pysähtynyt, mutta etenkin nopeusrajoituksia rikottiin urakalla. Mutta poliiseja ei näkynyt eikä kuulunut. Hyvä niin - Brayden ei halunnut sakkoja, eikä Robinkaan varmaan kovinkaan mielissään myöhästymisestä olisi. Vaikka tuskin Brayden olisi edes pysähtynyt.

Nimittäin juuri Robinin Brayden oli sopinut tapaavansa pizzeriassa. Pizza ja leffa - treffeiltähän se kuulosti, mutta ei se sitä ollut. Toistaiseksi ainakaan, koska miksei? Olihan se nainen Braydenin makuun, Robinissa ei suinkaan ollut mitään vikaa. Tytön luonteessa, asenteessa (siinä tytössä oli särmää!) eikä varsinkaan fyysisessä olemuksessa ei ollut mitään moittimista. Mutta he olivat ihan vaan kavereita. Se kuvio toimi, eikä Brayden muutenkaan perustanut parisuhteista. Ne vaan eivät olleet hänen juttunsa. Halusiko hän sitoa itsensä yhteen naiseen? Jaa-a.
Michalek astui pizzeriaan samalla ovenavauksella kun vanhempi naishenkilö lähti. Tuttu, nätti blondi löydettiin jo pöydästä istumasta - silloin Braydenin oli tarkistettava oliko hän kuitenkin myöhässä. Eipä ollut, kello oli tasan kuusi. Hän oli aivan ajoissa itseasiassa. Ja mitä siitä, vaikka olisi ollutkin myöhässä. Hänhän vain veisi kaverinsa syömään. Ei se niin vakavaa ollut. Sitä paitsi, yleensähän se oli naiset joita sai odottaa.
Hurmaava hymy yltti silmiin asti, kun Brayden oli pöydän luona. Hän oli yhä vain tietoisempi siitä kuinka hiton hyvältä näytti. Ja nyt siitäkin, kuinka hyvältä Robin näytti. Ei mitään valittamista, ei tosiaankaan.
"Moi, muru."


[ ja herran vaatteet ]

Oven kilahdus sai Robinin katsahtamaan jälleen ovelle, tällä kertaa ovesta poistui vanhempi nainen. Tyttö ehti kääntää katseensa takaisin menuunsa, kun huomasi jonkun lähestyvän ja kuuli sitten tutun äänen tervehtivän häntä.
"Moi", vaaleaverikkö tervehti Braydenia hymyillen. Poika oli tainnut livahtaa sisään pizzeriaan samalla ovenavauksella kun nainen lähti, muuta selitystä asialle Robin ei keksinyt, sillä hän oli vilkaissut ovelle jokaisen kilahduksen myötä.
"En huomannu ku tulit sisään", Robin lisäsi laskien samalla menunsa takaisin pöydälle, hän oli jo ehtinyt päättää mitä haluaisi syödä. Tarjoilija tulisi todennäköisesti pian takaisin, kun Braydenkin oli jo saapunut.

Tytön katse vaelsi hetken seuraksi tulleessa pojassa, tämä näytti oikein hyvältä... Robinia harmitti entistä enemmän, ettei hän tosiaankaan tiennyt, mitä Brayden hänestä oikeasti ajatteli, hän ei uskaltanut asiasta suoraan kysyäkään, vaikkei ujostelu todellakaan kuulunut hänen luonteeseensa. Ehkä asiat menisivät omalla painollaan eteenpäin.
"Mitä sä aattelit ottaa?" Robin uteli seuralaiseltaan. Hän ei yllättäen keksinytkään niin paljon puhuttavaa, mitä hän oli alunperin ajatellut.
"Mä aattelin ottaa vaan puolikkaan, pitää jättää vähän tilaa poppareillekin..." tyttö viittasi elokuvailtaan, hän odotti melko innolla uutta toimintaleffaa mitä he olivat menossa katsomaan. Robin ei ollut niitä tyttöjä jotka suostuivat katsomaan vain romanttisia hömppäelokuvia, hän piti lähinnä toiminnasta ja kauhusta, eritoten jälkimmäisestä. Pelkääminen ja jännittäminen oli hauskaa.

Tarjoilija lähestyi pöytää, laski ison vesikannun sekä kaksi lasia pöydälle ja katsoi kysyvästi pöydässä istujia.
"Puolikas pizza, pepperonia, ananasta, paprikaa ja katkarapuja", tyttö luetteli iloisesti. Tilattuaan pizzansa hän kaatoi itselleen lasillisen vettä ja otti kulauksen. Kylmä vesi tuntui ihanalta, Robin ei ollut juonut vähään aikaan mitään ja kieltämättä hänellä oli jo hieman jano.

[ ynghplääh, anteeksi laatu ja kesto ]

"No hemmetti, se siitä näyttävästä sisääntulosta", Brayden sanoi istuttuaan alas, naurahtaen hyväntuulisesti lauseen jälkeen. Sanoja ei tarkoitettu pahalla millään tavalla - se oli täysin samantekevää oliko Robin huomannut hänet. Näyttävään sisääntuloon ei oltu tähdätty, eikä Brayden muutenkaan harrastanut sellaisia. Oli hän mielellään esillä, mutta Brayden Michalek ei todellakaan ollut sitä huomionhakuista "katsokaa minua!" -tyyppiä. Lähelläkään. Osasi hän halutessaan tehdä itsensä huomatuksi, mutta ainoastaan halutessaan - harvemmin hän ihan halusi paistatella huomion keskipisteenä. Huomion keskipisteeksi joutuminen ei taas haitannut yhtään - minkä hän sille mahtoi jos ne pörräsivät hänen ympärillään. Brayden ei nimittäin myöskään jäänyt seinäruusuksi. Sitä ei tapahtunut koskaan. Nytkin hänellä oli tytön jakamaton huomio. Vain sillä oli jotain väliä. Hitot näyttävistä sisääntuloista siis.
"Sä näytät muuten aivan tyrmäävältä", Brayden sanoi hymyn kera. Poika ei jaksanut olla huolissaan siitä miten Robin ottaisi kohteliaisuuden vastaan. Nimittäin Robin Kincaid ei vaikuttanut siltä tytöltä, joka punastui ja kikatti. Brayden ei nimittäin löytänyt sitä käytöstä alkuunkaan hurmaavana. Sellainen tyttö vaikutti liian helposti ovimatolta. Robin ei osunut siihen malliin ollenkaan, koska tässä tytössä oli asennetta. Siksi se olikin nainen Michalekin makuun. Naisessa piti olla särmää ja Robinissa sitä oli. Sen fyysisen olemuksen lisäksi - ei Brayden noita kohteliaisuuksia huvikseen jaellut.

Brayden nojasi hieman taaksepäin tuolissaan, katse kävi menussa. Menuun ei kuitenkaan koskettu, sen selaamiseen ei ollut tarvetta.
"Sitä samaa mitä aina. Mä olen liian nälkäinen kokeillakseni mitään uutta, vanhoihin lemppareihin voi aina luottaa", poika vastasi, hän oli yksinkertaisesti päättänyt syödä kerralla kunnolla. Osittain senkin takia ettei omassa jääkaapissa ollut muuta kuin valo. Ei hän ollut jaksanut juosta kaupassa, kun kerran oli menossa syömään Robinin kanssa. Hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja hyvä leffa - mikä siinä muka voisi mennä vikaan? Kumpikin oli hyvällä tuulella ja kumpikin näytti hiton hyvältä. Kuulosti hyvältä - eikö? Eihän kukaan ollut koskaan puhunut treffeistä. Ei silloin kun idea oli tullut mieleen, ei silloin kun illasta oli sovittu, eikä silloinkaan kun käveltiin pitserian ovesta sisään. Mutta hitostako sitä tiesi mitä Robinin päässä liikkui, koska kieltämättä Brayden oli saattanut antaa hieman ristiriitaisia signaaleja. Äskenkin hän oli kutsunut Robinia muruksi ja kehunut kuinka tyrmäävän kaunis se oli. Sillä sai helposti tytön pään sekaisin. Tarkoituksetta, mutta saipa kuitenkin. Ja eipä tämä paljoa eronnut Braydenin varsinaisista treffeistä. Ei, luvassa ei ollut ruusuja, kynttilöitä eikä varsinkaan klassista musiikkia kun Michalek vei tytön treffeille. Silloin harvoin kun ihan oikeasti kävi treffeillä. Mitä tapahtui harvoin. Joskus suhteet eivät koskaan edenneet sinne asti, tai tyttö ei edes oikeasti kiinnostanut niin paljon että sen olisi voinut viedä jonnekin. Niitä kaikkia ei edes viitsinyt esitellä julkisesti.
Mutta nyt tilannetta ei tarvinnut muuttaa mitenkään että he olisivat treffeillä. Muuta kuin nostaa asia esiin ja päättää että nämä olivat sitten treffit. Robinin deittailussa ei edes ollut kuin yksi mutta - se tosin vasta olikin hemmetin iso. Halusiko Brayden muka parisuhteeseen yhtään kenenkään kanssa. Etenkään kun Robinkaan ei oikein ollut seurustelevaa tyyppiä.

Kulmat kohosivat hieman Robinin tilatessa pitsaansa - syykin löytyi Braydenin tilatessa omansa.
"Pepperonia, ananasta ja jalapenoja." Tarjoilijan kadottua katse oli siirretty tyttöön. "Ilmeisesti meillä on hyvin samanlainen maku. Jalapenoja ja katkarapuja vaan ei voi yhdistää, muuten ottaisin niitäkin."

// ei oikeen sujuvasti kulkenut tää teksti, joten pahoittelut töksähtelystä

Braydenin kehuttua Robinin ulkonäköä, tyttö tunsi punastuvansa aavistuksen. Hän toivoi koko sydämestään, että meikkivoide peittäisi punerruksen niin, ettei Brayden sitä huomaisi. Voide oli ollut sen verran kallis ostos, että jos se ei peittäisi punerrusta, hän palauttaisi sen takaisin kauppaan.
Robin ei todellakaan ollut sitä tyyppiä joka punastui kehuista ihan tomaatiksi, ei todellakaan. Olisi äärimmäisen noloa, jos joku sattuisi huomaamaan hänen kasvojensa värimuutoksen. Koko tilanne oli muutenkin melkoisen uusi tälle vaaleaverikölle, hän ei ollut kokenut vastaavanlaista tunnetta oikeastaan koskaan ennen. Ihastuminen Braydeniin oli jossain määrin yllättänyt hänet itsensäkin, eikä Robin osannut enää nähdä nuorukaista pelkkänä ystävänä vaikka yrittäisikin. Toisaalta, tuskimpa siihen oli tarvettakaan, tyttö oli melkoisen varma siitä, ettei tunne ollut täysin yksipuolinen.

Robin virnisti kuultuaan miten samankaltaiset maut heillä olivat. Heidän valitsemansa täytteet olivat kuitenkin melkoisen tavallisia ja aika monet ihmiset pitivät niistä, mutta olihan tämä ihan hauska sattuma.
Tyttö mietti hetken kertoisiko Braydenille perheensä uusimmasta käänteestä, hän itse oli ollut tyrmistynyt kuultuaan äitinsä uutiset pari päivää sitten. Ensireaktio oli ollut järkytys, sitten ärsyyntyminen ja lopulta hän oli hyväksynyt tilanteen. Kyllähän hän tiesi että äidin kumppani Beth oli pidempään halunnut adoptoida lapsen ja Julia oli vastustanut ajatusta jo jonkin aikaa, mutta ilmeisesti vihdoin päättänyt, että olisi sittenkin vielä halukas olemaan äiti.
Robin ei tavannut äitiään kovin usein, joten tuskimpa hän joutuisi lapsen kanssa aikaa viettämään, mutta silti ajatus pikkusiskosta tai -veljestä oli hieman epämiellyttävä. Käynnit äidin ja Bethin asunnolla eivät ainakaan tulisi lisääntymään.
"Arvaa mitä sain tässä äskettäin kuulla. Äiti on hankkimassa adoptiolasta. En ymmärrä miks se nyt yhtäkkiä sen haluaa, kun se on jo monta vuotta toitottanut ettei enää yhtään lasta hänelle. Kai se sen kulta sitten vaan sai sen ylipuhuttua. Äiti on kohta jo viiskymmentä, sitte ku se muksu on täysikänen ni äiti on jo kuollu", Robin nurisi ja hörppäsi kulauksen vettä lasistaan. Hän ei voinut sietää lapsia, eikä varmasti tulisi koskaan hankkimaankaan omia. Ei hänen äitinsäkään kyllä mikään äidillinen nainen ollut, ei todellakaan. Sen vuoksi hän ja Ross olivatkin jääneet isän hoiteisiin, ei äidistä olisi eron aikaan ollut heistä huolehtimaan.
"Se kakara on kyllä syntyjään jostain täältä läheltä, ettei ne sentään mitään kärsinyttä lasta Afrikasta oo pelastamassa. En kyllä siltikään oikein ymmärrä", blondi jatkoi valitustaan. Hän olisi ollut vielä järkyttyneempi, jos äiti olisi ilmoittanut, että he ovat hankkimassa lasta Afrikasta tai vaikkapa Aasiasta. Ei Robinilla sinänsä ollut mitään värikkäitä ihmisiä vastaan, hänellä oli useampikin tummaihoinen ystävä, mutta oli ihan eri asia jos omassa perheessä oli selkeästi eri maasta kotoisin oleva lapsi.
"Sä et varmaankaan jaksa kuunnella tätä mun valitusta. Sullakin on varmasti jotain puhuttavaa", Robin irvisti itselleen ja jäi hymyillen odottamaan, olisiko Braydenilla jotain mielenkiintoista kerrottavaa. Robin rakasti itsestään ja ongelmistaan puhumista, mutta kyllä hän osasi kuunnellakin, varsinkin jos hän sai kuunnella jonkun mielenkiintoisen ihmisen puheita.

// valitettavasti brayden sai kenkää, mutta kiitos seurasta ♥