And night goes on and on

Chaos ja Romeo ;D

Catan nauroi hieman käsi emopojan olalla. He astelivat katua pitkin.
"JooJoo! Ja sit kato lennetään Norjaan ja sieltä Ruotsiin. Aika siistiä ois. Vaan sä ja mä." Hän ilmoitti. Humalan kuuli äänestä, vaikkakin tietynlainen lempeys ja flirtti äänestä kuului lisäksi. Hän oli ollut treffeillä ja pitkästä aikaa hänellä oli ollut hauskaa. Jo:kin oli hyvännäköinen, tosin myös tuo oli nyt humalassa.
"Kyllä. Niin me teemme. Sitten saat tavata paljon ystäviäni." Blondipoika selitti, mutta sen lauseen Catan ohitti. Toinen alkoi innostua turhankin paljon. Kaksikko pysähtyi bussipysäkille, mihin oli juuri ajanut sutkot täysi bussi. Varmasti viimeinen vuoro tuohon suuntaan.
"Hienoa. Nyt pitää kyllä hyvästellä. Soittelen." Mustapunapää virnisti ja pussasi toisen poskea, kun vaalea Jo nousi hieman vastentahtoisena bussiin.

Catan virnisti itsekseen, kun bussi ajoi pois. Olipas paska tuuri, että deitti oli ollut niin hyvännäköinen, mutta oli ensitreffeillä alkanut todella suunnittelemaan turhan paljon tulevaisuutta. Päätä pyöritettiin hieman ja hitain askelin emo alkoi astella puiston poikki. Takataskusta kaivettiin puoliksi juotu siideripullo. Hän oli napannut sen ravintolasta mukaan. Eivät he sinne syömään olleet menneet, vaan lähinnä tutustumaan ja siinä oli sitten alkoholia nautittu. Normaalia enemmänkin Catanin tyylin nähden. Ei hänellä askel vielä edes heittänyt, mutta ei hän aivan normaaliltakaan kuulostanu. Hiprakka. Vahva hiprakka. Se hänellä oli. Emo lysähti istumaan puistonpenkille ja kiersi hitaasti siideripullon korkin.

Catanin random deitti xDD

Tänään oli melkoisen omituinen ilta. Tai omituisen illasta teki se, ettei tuo Aston highschoolin kolmatta luokkaa käyvä skeittariksi klikitetty rastapää ollut baarissa, klubilla ei kotonaan ketään kainalossa leffaa katsomassa, eikä edes Joelin luona. Romeo oli lautoineen matkassa, vailla minkään sortin päämäärää. Yllään valkoinen Kanin huppari, mustat kollarit ja keltainen T-paita. Lippa vinossa ja tupakka huulessa.
Rastatukkaa vaan ei ollut jaksanut kiinnostaa tänään mikään. Koko aamun hän oli kouluun vaivautumatta maannut sohvalla ja harrastanut kanavasurffausta, sekä tuijotellut lempipiirrettyjään. Nyt ilta oli kuitenkin ajanut takkutukan ulos kolostaan, seuraan ei kuitenkaan vieläkään. Skeittipuistoon ei oltu vaivauduttu, suklaasilmä vain rullaili eteenpäin. Aina hän jotain keksisi tai joku keksisi hänet. Mitäpä sitä turhaa vaivaa näkemään.
Kai sitä voisi käydä jossain ravintolassa yhdet jos toisetkin kumoamassa, jos jaksoi. Tänään rastatukka ei ollut edes tanssituulella, mikä oli puhtaasti ihme. Jotain aktiviteettia seksielämään voisi piristää, mutta Romeo ei jaksanut nähdä turhaa vaivaa.

Poika tiputtautui laudaltaan ja nappasi sen kainaloonsa, tupakka tippui maahan johon se tallattiin. Poika asteli tarkemmin mitään miettimättä penkin luo, jolla istui yksinäinen hahmo. Romeo taiteili uutta savuketta palamaan ja pysäytti hiekkaan kahahtavat askelensa tummapukeisen hahmon eteen. Romeo ei jaksanut edes tarkemmin katsoa miltä toinen näytti ja kumpaa sukupuolta edusti. Ei vaan kiinnostanut tällä hetkellä.
“Naidaanko?”, poika heitti kepeästi. Ei, ei kovinkaan yllättävä keskustelunavaus tuolta rastatukalta. Nyt Romeo oli jopa valmis ottamaan riskin, että olisi iskenyt kyntensä sakkolihaan.

- Jaa mitä se sellanen nopea toimita on... .__. -

Catan oli ollut hörppäämässä siideriään, kun hänelle oli esitetty kysymys. Ei hän ollut seurannut ohi kulkevia ihmisiä, vaikka joku oli ihan hänen lähelleen tullut.
"Vai että naidaanko?" Hän toisti sitten kiertäen siiderin korkin kiinni ja nostaen katseensa äänen omistajaan. Tuo oli Romeo. Kyllähän emo toisen tunsi koulusta. Joten eipä toisen kysymys kai yhtään ihmetyttänyt. Otsahiuksia siirrettiin hieman ja toista katsottiin kunnolla.
"Odotatko suoraan kysymykseen suoraa vastausta? Pokaatko nykyään kenet tahansa puiston penkeiltä?" Catan huomautti kepeä virne huulillaan.

Hän oli pariin otteeseen vilkuillutkin Romeota, mutta emot olivat kuitenkin aina enemmän olleet hänen mieleensä. Ja Romeolla oli kyllä aivan omat kuviot aina menossa. Tosin,niin oli Catanillakin. Toinen vaikutti yhtä vahvalta persoonalta kuin hän itse. Tilanne oli kyllä mielenkiintoinen, sitä ei emo voinut kieltää.
"Aika alas olet valunut..." Hänen oli vielä pakko lisätä humoristisen ivallisena.

Nyt pojaksi todettu emo toisti Romeon yksinkertaisen kysymyksen ääneen. Rastatukka oli tyytyväinen, ettei toinen tuntunut olevan siitä moksiskaan. Joten eipä tässä sitten mitään, lupaa kysymättä istuttiin rennosti toisen vierelle penkille.
Toinen uteli tahtoiko Romeo suoran vastauksen suoraan kysymykseen ja että kelpasiko nykyään kuka tahansa randomilla Romeo hymyili itselleen luontaista hymyä pienellä huvittuneisuudella maustettuna.
“Suoravastaus kelpaa”, poika kuittasi imien tupakkaansa. Toinen ilmoitti rastatukkaisen vajonneen alas, kun nappasi satunnaisen tyypin penkiltä. Romeopa ymmärsi sanat tahallaan väärin.
“Jätkä hei, minne sä olet itsetuntosi kadottanut?”, skeittari nauroi. Hän ei muistanut saati tuntenut tuota poikaa, mutta näin pikaisen tutustumisen jälkeen saattoi sanoa, ettei toinen vaikuttanut huonon itsetunnon omaavalta. Sitä paitsi, kyllähän rastapää oli oikeasti sanat ymmärtänyt, silti oli ollut liian haastavaa vastustaa kiusausta.

“Mutta mulle kelpaisi se suora vastaus, mä en jaksa nyt leikkiä sun kanssas, jos sä et auliisti ole antamassa mulle persettä”, Romeo tokaisi suorasukaiseen tyypiin puhaltaen savut haihtumaan ilmaan. Jos Romeo olisi ollut yhtäänkin huomaavaisempi ja inhimillisempi persoona, hän olisi saattanut kysellä toiselta, miksi tuo istui yksin puistonpenkillä vain siideri seuranaan. Mutta eipä Romeo ollut, joten ei kysynytkään.

Catan naurahti hieman.
"Sitä ei kaikille kerrotakaan." Hän huomautti takaisin. Olihan Romeo hänen heittonsa tajunnut, vaikka esittikin toista. Hoppari kinusi perään edelleen suoraa vastausta. Catanin huulille nousi hymy virneen tilalle. Tilanne oli koominen.
"Suoraan pitäs antaa? En ole ihan sitä tyyppiä, mutta mahiksesi on aika hyvät." Poika vastasi. Tietenkin hän suostuisi tuon kanssa panolle, mutta sitähän ei missään nimessä Romeolle myönnettäisi. Valttikortteja ei saanut heti jakaa kaikkien tietoon.

Poika venytteli hieman sormiaan ja antoi sitten katseensa kiertää puistoa. Oli hämärää, miltei pimeää. Iltakin alkoi viiletä. Ja paskinta oli, että kotiin tulo aika oli ylitetty jo parilla tunnilla. Kohta kaikki rupeaisivat soittelemaan.
"Kävelläänkö?" Hän kysyi sitten katsoen Romeoon. Pieni flirtti vaihtui emon kasvoille ja sormella sipaistiin hieman rastapään alahuulta ja Catan nousi penkistä.

Romeo hymyili, toinen ilmoitti, ettei ollut tyyppiä joka antoi suoraan mutta mahdollisuudet olivat kehuttavat. Joten mikäs tässä, voisihan sitä hetken ihan aikaa viettää jos kerta kuitenkin saisi. Toinen ehdotti kävelemistä, Romeo kohautti olkiaan.
“Mikä ettei”, poika vastasi, emon sormi korketti kevyesti Romeon alahuulta, kasvot olivat flirttailevat. Romeo hymyili valloittavaa hymyä, jolla niin monet kerrat aiemminkin oli pistänyt polvet pettämään kohteiden alta.
Skeittarikin nousi tupakasta vedettiin viimeisetkin henkoset, kunnes sen annettiin tippua maahan ja liiskaantua kengän alle. Romeo ei edes vaivautunut kysymään minne he olivat menossa. Mitään väliä sillä ei ollut. selvä päämäärä oli se, että jossain vaiheessa iltaa he kuitenkin päätyisivät mitä oletettavimmin juuri Romeon sänkyyn. Marshall Ewans oli ilmoittanut viihtyvänsä ainakin viikon verran asumassa tämänhetkisen naisystävänsä luona, mikä sopi rastapäälle ihan hyvin. Eiköhän se eukko ukosta huolen pitänyt.

“Haluatko sä juoda vielä jotain, vai pörrätäänkö me ympäri cityä siihen asti, kun kyllästyt leikkimään vaikeasti tavoiteltavaa?”, Romeo uteli hymystään luopumatta.

Catan purskahti nauruun, kun toinen kysyi kauan hän leikkisi vaikeasti tavoiteltavaa.
"En minä mitään leiki. Tiedätkö, meissä on paljon samoja piirteitä..." Emo virnisti ja veti hupparinsa hihoja hieman alaspäin.
"Enkä minä meinaa enää juoda, ellet tarjoa. Itse en aiemminkaan maksanut ja niin en tee nytkään." Catan ilmoitti vilkaisten hieman Romeoon. Toinen taisi todella olla skeittari myös hurmaamisen ohella. Mielenkiintoista. Sitä hommaa hän itse ei ollut koskaan kokeillut. Todennäköisesti hän onnistuisi vain satuttamaan itsensä.

"Täällä on aika vilponen jo." Hän totesi sitten osan mietteistään ääneen. Catan ei antaisi Romeon ottaa johtoasemaa. Toinen ei olisi se joka kaataisi hänet sänkyyn vaan hän kaataisi tuon. Jos se tarkottaisi sitä, että panemaan ei päästy, niin niin se sitten olisi. Nyt pitäisi olla itsepäinen ja sinnikäs. Tosin, emo epäili tämän päätöksen pitävyyttä, kun päätyisi näkemään Romeon alasti. Jokatapauksessa, kotiin he eivät voisi mennä. Ei ainakaan heille. Sitä hän saisi hävetä silmät päästään loppuelämänsä ja Romeo ei vaikuttanut sellaiselta persoonalta, joka pitäisi asiat omana tietonaan.

Poika nauroi, ilmoitti ettei leikkinyt ja väittipä sitten vielä, että heissä oli paljon samaa. Siitä Romeo ei tiennyt mitään eikä kommentoinutkaan. Paha tosiaan oli puhua kun ei tuntenut, mutta se olikin yksi ja sama sivuseikka. Loppustoorin kannalta täysin merkityksetön.
Emopoika sanoi, ettei joisi enää ellei Romeo tarjoaisi. Poika hymähti, ei siis enää alkoholia alas tuon pojan kurkusta tänä iltana. Romeolla ei ollut rahaa maksaa juomia edes itselleen juuri nyt, joten eipä siksi muillekaan. Saisi emopoika pärjätä niillä pohjilla, jotka joku muu tuolle oli maksanut.
Poika virkkoi, että ulkona alkoi olla jo kylmä. Romeo hymähti.
“Tuo sopii tulkita niin, että sä olet jo valmis lähtemään mun luo?”, rastapää naurahti. Sinne toisen voisi ihan hyvin viedä. Olisi voinut, vaikka skeittaripojan isä olisikin ollut kotona. Marshall ei pahemmin välittänyt poikansa menemisistä, kunhan varmisti, että ehkäisyä tuli käytettyä ja niin poispäin. Oikeastaan heillä se oli Romeo, joka sai holhota.

Rastapää pysähtyi ja nykäisi toista hieman lähemmäs tavoittaen huulet painaen omansa niille. “Mä en rupea piirtämään sulle lampaita laatikossa, pikku prinssi. Mennään nyt vaan meille, molemmat tiedetään, että seksistä tässä vain on kyse”, Romeo lausui hiljaa vasten toisen huulia. “Jos me kerta ollaan niin samanlaisia, niin mä en näe tässä mitään muttaa.”

Catan naurahti hieman.
"Siitä voi olla montaa miel-" Poika aloitti vastaamaan, mutta kaiken keskeytti pysähtyminen ja Romeon huulet huulilla. Emon teki laittoman paljon mieli suudella rastapäätä edessään, mutta hillitsi itsensä. Huulet pysyivät kuitenkin vasten toisia.
"Se meillä katsos on erona....Minä hoidan asiat tyylillä." Poika huomautti ja lipaisi hieman kielellään Romeon huulia ja irrottautui sitten. Toinen teki kyllä olon huteraksi. Sitä ei voinut kiistää. Catan jatkoi sitten kävelyä hiljalleen.
"Minä en anna sinun pomppia silmilleni, katsos. " Hän kertoi sitten virnistäen olkansa yli hopparille.

Tästä tulisi todella valtataistelu. Emo oli sen älynnyt jo aikoja sitten. Eri asia miten Romeo reakoisi. Saattoihan toinen pitää häntä ärsyttävänä, tai tarttuisi haasteeseen. Kumpi olisi voittaja ja sortuisi toisen vallan alle lopulta?
"Ja siitä teille menosta..." Hän aloitti sitten pysähtyen. Hiuksia siirrettiin hieman silmiltä.
"Näytä vain tietä."

Toinen leikki hänen kanssaan, rastapää nauroi. Hänen itsevarmuutensa oli jo vakuutettu siitä, ettei tässä ollut ongelmia, toinen vain tahtoi oikutella.
“Ihan tyyliksi kutsut”, Romeo naurahti. “Ja et leiki vaikeasti tavoiteltavaa, ja olet tulossa mun luo”, rastapää hymähti pudistaen hieman päätään.
Kävihän se toki noinkin, Romeota vain ei sattunut huvittamaan nyt leikkiä kissaa ja pidellä hiirtä tassuissaa, päästää hieman kauemmas ja napata uudelleen kynsiinsä. Nyt hänellä oli vain nälkä, ja saalis syötäisiin mielellään heti.
Toinen oli sanonut, ettei antaisi Romeon pomppia silmilleen. Ilmoitus oli lähinnä huvittava. Oliko toinen todella niin naiivi, että luuli Romeon alistuvan tuon päätöksiin? Eipä rastatukkaa mihinkään väkisin pakotettu, hän teki oman päänsä mukaan muita suuremmin huomioimatta.

Poika käveli suuntaan, josta oli hetken aiemmin tullut ja oletti toisen automaattisesti seuraavan itseään. Olihan se nyt itsestään selvyys, että Romeo oli tässä se, joka leikkiä vei. toki toisella oli oikeus vikistä ja oikutella, mitä tuo tekikin, mutta ei tuo Romeota johtajanpaikalta syrjäyttäisi. Naurettava ajatuskin.
“Puolituntia ja sä levität jo haarojasi mulle, muru”, Romeo heitti sumeilematta. Hänelle se oli ehdoton totuus, kuvitteli tuo emopoika itsestään mitä ikinä tykkäsi.

Catan lähti seuraamaan Romeota. Jotenkin hän oli varmas siitä, että alistuisi lopulta Romeon tahtoon. Peti puuhiin kun ei kuitenkaan hirveän monesti päästy taitavien yksilöiden kanssa. Virne nousi jälleen emon huulille, kun skeittarihopparirastapää vihjaili jälleen hänen alistuvan.
"Jätän kommentoimatta tuohon." Hän vain huomautti huvittuneena toiselle. Vaikka Romeo todennäköisesti olikin täysin oikeassa, ei sitä myönnettäisi. Sitä emo ei myöntäisi.

Poika ei tiennyt miten toinen asui. Tuon ulkonäkö ja luonne kun eivät kertoneet paljoa mitään. Tosin, eipä hänenkään ulkonäkö kertonut. Ihmisiä ei vain saisi arvioida ulkonäön perusteella, vaikkakin Catan harrasti itse juuri sitä. Nörtit olivat nörttejä ja chearleaderit omiaan.
Toivottavasti Romeo ei kuitenkaan asuisi ihan toisella puolella kaupunkia. Siitä ei tulisi mitään, jos koko yö menisi toisen luona tai sieltä pois pääsemiseen. Vanhemmat nylkisivät hänet elävältä ja se tiesi rangaistusta. Catan ei tahtoisi taitella enää yhtään paperijoutsenta. Se oli varma.

Toinen ei kuulemma kommentoisi Romeon sanoihin, itsevarma hymy vain syveni. Ei menisi kyllä edes sitä puolituntista. Skeittaripoika oli hyvillään siitä, ettei tässä tarvinnut ruveta turhia leikkimään, vaan päästiin nopeasti asiaan itseensä. Saattaisihan rastatukkaan vielä iskeä joku omituinen halu leikittelyyn, mikä mielentilan huomioiden oli epätodennäköistä. Tosin, kaikki epätodennäköinen oli Romeon tapauksessa hyvinkin mahdollista. Nuorukainen osasi vaihtaa mielipidettään hetkessä. Se oli hyvä mielipide, mistä hän hyötyi eniten. Ja oma hyöty oli hyvä tapa ajattelulle. opportunismi kunniaan. Vaikka toki rajansa silläkin.

“Mikä sun nimi on?”, poika kysyi, vaikka totta puhuen häntä ei kiinnostanut nimi tai naama, tällä hetkellä vain pojan perse jaksoi jollain tapaa liikuttaa pojan mieltä. Julmaa tai vähintäänkin ilkeähköä ehkä, mutta se nyt vain oli Romeon tapa ajatella.

Catan asteli toisen vierellä ja ei hetkeen vastannut toisen nimen kysymiseen. Jotenkin hänestä tuntui, että toinen kysyi sitä vain mielenjohteesta. Hän tiesi Romeon ja tiesi myös sen, ettei toinen etsinyt mitään vakavaa, saati sitten kiinnostunut panokavereistaan.
"Catan." Hän totesi sitten puhaltaen hiuksia silmiltään. Tuntui omituiselta kulkea hopparin rinnalla. Mitäköhän ihmisetkin ajattelisivat? No, onneksi Romeon pärstä korvasi kyllä järkyttävän vaatetyylin.

"Asutko sä kaukanaki?" Emo kysyi sitten vilkaisten hieman rastapäähän. Kai se oli sama kysyä. Osaisipa ajoittaa asioita hieman. Kyllähän he panemaan menisivät. Se nyt ei jäänyt kenellekään enää epäselväksi, mutta se, miten lähellä toinen asui, kontrolloisi sitä miten pitkään Catan leikkisi.

Toinen vastasi nimikysymykseen, Catan ei suuremmin noin nimenä kelloja soittanut, mutta kyllä Romeo toisesta kai oli kuullut puhuttavan. Eriasia sitten se, muistiko hän yhtikäs mitään.
“Ei sinne tästä ole kun joku kilometri, puolitoista”, rastatukkainen vastasi suurpiirteisesti. Ja ihan kuin hän muka olisi tiennyt sitä niinkään varmasti. Saattoi olla kaksi tai kolmekin kilometriä, mittayksiköt oli niin erilaista arvioida jalan kuin laudan päällä. Romeo saattoi kuitenkin huoletta väittää mitä vain ja mahdolliset väärät arviot kuitata kohauttamalla olkiaan. Ei pitänyt ottaa mitään liian vakavasti Romeon maailmassa.

Ei matkan taittumisessa kauaakaan mennyt, maasto rupesi näyttämään kokoajan vain tutummalta. Päästiin idyllisemmästä keskustasta lähemmäs slummi aluetta. Ewansit asuivat siellä, missä oli halpa vuokra. Ja täällä oli myös paljon huono-osaisia ihmisiä. Paljon hippejä, rastoja. Enemmistönä mustat, eivätkä suinkaan valkoiset.
“Tästä ei enää pitkästi, jos väliaika tietoja kaipaat”, Romeo virnisti.

Catan seuraili Romeota ja katseli paljon ympärilleen. He olivat siinä osaa San Diegoa, missä emo ei ollut koskaan käynyt. Ei ehkä ollut uskaltanut mennä. Hän ei ollut yhtään osannut odottaa miten Romeo asuisi, joten mitään ei oltu veikattu. Ehkä toinen oli vain halvan vuokran perässä. Aika monet opiskelijat olivat. Ei Catan silti suostuisi ihan missä tahansa asumaan, vaikka vuokra olisikin hyvä.

"Väliaika tiedot on jees." Hän totesi lyhyesti toiselle ja vilkaisi tuota hieman otsahiukstensa alta. Illasta tulisi miekenkiintoinen. Catan vihasi itseään, sillä tiesi sortuvansa Romeon tahtoon. Hän tiesi sen, muttei myöntäisi sitä. Loppupeleissä he panisivat ja Catan lähtisi samantien kotiinsa. Jos uskaltaisi kävellä yhtään myöhemmin tällä alueella. Tiedä vaikka tulisi ryöstetyksi ja ammutuksi.