I can't see straight anymore

//Oo sillä on mukava ääni x3 Aika tuollaiseksi tosin kuvittelin sen äänen, mutta ei siitä tosiaan kuulu tupakka niin paljon kuin voisi luulla//

Titus kuunteli toisen selitystä alemmasta kastista. Niin, niin kai se meni, miten tuo sanoi. Ihmiset oli jaoiteltu kasteihin, jotka rajoittivat elämää. Aika inhottavaa.
"Mä olen orpo. Ja köyhä. Mutta musta köyhä ei ole mukava sana, joten sanotaanpa vähempituloinen." Titus pyöräytti kättään ilmassa, kuin ojentaen sanan. Saatuaan puhuttua loppuun, hän käänsi katseensa merelle päin.

Toinen haukotteli. Haukotus tarttui välittömästi Titukseenkin, ja hän haukotteli isosti, saaden kurkustaan kuulumaan oudon, narahtavan äänen. Paljonkohan kello mahtoi olla? Ei siksi, että sillä jotain väliä olisi ollut, mutta useimmat ihmiset halusitvat koko ajan tietää, paljonko kello oli. Sellaisten ihmisten toimet olivat aikasidonnaisia, yleensä. Tituksesta oli joskus mukava vain olla, aivan rauhassa, katsomatta kelloa.
"Kyllä mua vähän väsyttää. Mutta ei niin paljon että voisin nukkua. Eikä mua yhtään nukuta", Titus vastasi.

//Haha, vähänkö tajusin että aika tyhmä virhe tullut mulla x'3 Voinpa korjata niitä vähäsen//

Matt katsoi Titusta, kun tuo kertoi olevansa orpo ja köyhä.
"Varmaan tuntuu oudolta, mutta minä olen aina toivonut olevani orpo." Punkkari kertoi sitten ja katseli merta. Alkoi todella pimentyä, sillä veden ja taivaan rajaa ei enää meinannut erottaa mitenkään.
"Ja minä voin sano reilusti itseäni köyhäksi. Elän tukirahoilla. En minä saa mistään palkkaa... Saati sitten mutsikaan." Matt kertoi rehellisesti. Köyhä mikä köyhä. Ainoa tulon lähde oli myydä varastettua tavaraa eteenpäin.

Poika katsahti jälleen blondia, kun tuo myönsikin olevansa hieman väsynyt.
"Minä voin sitten saattaa sinut kotiisi. Ei tarvitse yksin kävellä." Hän sanoi hymyillen. Eihän se kävisi päinsä että Titus lähtisi yksin pimeille kaduille! Jotainhan voisi sattua. Matt naurahti itsekseen. Hän todella ajatteli toista kuin pikkuveljenä. Alkoi huolehtiakin. Sellaista ei ollutkaan ennen tapahtunut. Aika hassua. Olihan tietenkin Mattillä samalla kadulla asuva pikku poika. Tuosta Matt piti usein huolta, kun narkkarivanhemmat ohtivat yhteen tien toisella puolella. Mutta tuo olikin niin pieni...Punkkari epäili pojan olevan vain viiden vanha.

Titus oli hetken hiljaa. Hän mietti, olivatko hänen vanhempansa kuolleet, vai olivatko he kenties jossain, josta poika voisi löytää heidät. Hän ei tiennyt heistä mitään.
"Miksi sä haluaisit olla orpo?" Titus kysyi kiinnostuneena. Ihminenhän melkein aina halusi sitä, mitä hänellä ei ollut. Se oli kummallista.
"Mäkin elän tukirahoilla, mitä nyt sisko lähettää mulle hyvin pienen osan palkastaan. Siis oikeasti hyvin pienen. Ja mulla on jonkun järjestön rahoittama asunto", Titus kertoi.

"Onko 'sitten' enemmän 'sitten joskus myöhemmin', vai 'nyt aivan kohta'?" Titus puoliksi kysyi, puoliksi mietti ääneen. Sitten oli hyvin epämääräinen aikamäärite. Titus yritti nähdä kulkureittinsä kuvina päänsä sisällä, mutta huomasi, että ei muistanut aivan kaikkia kohtia. Mistähän se johtui? Sen takia poika ei saattaisi löytää kotiin, eikä tuo tietenkään osoitettaankaan muistanut. Tästä saattaisi tulla ongelma. Toivottavasti kuitenkaan ei.

Titus hieraisi silmiään, saaden meikkinsä leviämään. Se nyt ei haitannut, koska kohta kuitenkin tulisi pimeä. Hänen teki mieli ottaa kenkänsä pois ja upottaa varpaansa hiekkaan, mutta ei tiennyt, paleltuisivatkohan hänen varpaansa siinä.
"Onko tuo hiekka kauhean kylmää?" Titus kysyi Mattilta.

Matt kohautti hieman harteitaan.
"Äitistä on niin paljon vaivaa, että helpompi ois ilman sitä." Hän tarkensi orpo sanansa ja kohotti sitten kulmaansa, kun titus alkoi puhella jotain sitten sanasta. Matt ei tosissaan ymmärtänyt toista, joten ohitti kysymyksen täysin. Sitten katse kääntyikin hiekkaan.
"Eipä se kai ole. Mutta ei kannata kauhean kauan kuitenkaan pitää." Punkkari selitti ja älysi mitä toinen oli tarkoittanut sitten sanan miettimisellä.
"Siis voin saattaa sinut sitten kun haluat lähteä." Hän tarkensi ja hymyili tyytyväisenä, koska oli älynnyt asian.

Poika katseli humalaisilla silmillään vettä. Ilma alkoi kyllä todella viiletä ja jos toinen ei tuntenut kylmää, Tituksen tuskin oli hyvä olla ulkona tähän aikaan enää. Tuohan voisi paleltua hengiltä. Ainakin saada hypotermian.
"Pitäisikö meidän lähteä tästä jonnekin sisälle? Ettet palellu?" Matt sanoikin sitten ajatuksensa ääneen ja hämmäästyi itsekin, miten huolehtivalta oli kuullostanut.

Titus kuunteli, kun toinen sanoi äidistään olevan paljon vaivaa. Hän itse oli aina halunnut vanhemmat, jotka huolehtisivat. Mutta eivät liikaa, kuten pojan sisko.
"Se on kuitenkin sun äiti." Titus oli huomaamattaan purrut sormensa ihon rikki, ja saanut sen vuotamaan verta. Hän huomasi asian vasta tuntiessaan verta huulillaan. Kummallista, yleensä hän ei saanut haavoja näin helposti.

"Okei. En mä halua kylmettää jalkojani", Titus päätti, eikä ottanut kenkiään pois. Hän muisti, kuinka oli joskus paleluttanut varpaansa pahasti. Sen jäljiltä pojan toisen jalan pikkuvarvas oli puoliksi kuollut. Ei kuitenkaan aivan kokonaan, varpaan sisällä siis oli vielä jotain eloa. Aika ruman näköinen se silti oli.
"Joo. Hyvä", Titus hymyili, "mä en halua lähteä täältä ihan vielä. Tai ainakaan mennä kotiin vielä."

Titus nyökkäsi toisen ehdotukselle sisällemenosta. Se voisi olla hyvä idea. Mutta idean hyvyys riippui siitä, minne sisätiloihin he aikoivat mennä.
"Minne sisätiloihin me mentäisiin?"

Matt kohautti jälleen vain harteitaan.
"Sä et tunne sitä. Kyl tiiän et se on mun äiti, mutta ois se joskus voinu käyttäytyä senlailla." Poika huomautti ja vilkaisi hieman blondia. Tuon huuli vuosi verta, mutta siitä ei kehdattu huomauttaa mitään. Eiköhän toinen maun huomaisi piakoin.

Titus lämpeni idealle mennä jonnekin sisälle. Matt ei vain ollut itse miettinyt ehdotusta sanomista pidemmälle.
"Totaaa..." Hän mietti ääneen ja katseli sitten ympärilleen, aivan kuin etisen merestä ja rannalta lämmintä paikkaa. Tietenkään siellä ei sellaista ollut.
"Baariin en sua vie." Punkkari puheli sitten, mutta lähinnä itsekseen. Ei Titusta voisi sellaisiin paikkoihin viedä! Ei mitenkään. Pojan päässä raksutti. Hitaasti, mutta kyllä siellä muutamia ajatuksia juoksi.
"Tässä on lähellä yökahvila? Jos mennään vaikka sinne?" Pahis ehdotti sitten ja katsoi kunnolla Titusta ja hymyili hieman.

// pst, sormesta tuli verta, ei huulesta //

"Ai, mä ymmärrän. Ehkä. En ole varma", Titus sanoi. Ja yritti ymmärtää, miltä tuntui kun oli äiti, mutta hän oli tavallaan poissa. Vaikeaa. Poika puristi sormeaan, ja verta valui lisää ulos. Eipä tuo haitannut. Hän puristi sormeaan vielä, ja pudotti yhden veripisaran hiekalle.

Titus kuunteli. Ensiksi oli hiljaista, sitten yksi sana. Sitten taas hiljaista. Vain meri kohisi, hiljalleen. Meri ei koskaan ollut aivan hiljaa. Lisää sanoja. Baari. Yökahvila. Se kuulosti melko hyvältä.
"Mennään sinne yökahvilaan. Missä se on?" Titus kysyi, kallistaen päätään. Hän ei tehnyt sitä tarkoituksella, se tuli luonnostaan.

Titus tuli ajatelleeksi, että olis hauskaa seistä käsillään. Niin, kovin hauskaa. Poika istui polvilleen, taivutti selkänsä maahan nojaten taaksepäin. Etureisivenytys. Titus tuli myös ajatelleeksi, että saattaisi vahingossa reväyttää jonkin lihaksensa. Mitäpä tuota nyt etukäteen murehtimaan. Titus laski kätensä hiekalle päänsä vierille, ja nosti selkäänsä. Silta, mikä typerä nimitys. Poika ponnisti jaloillaan käsiseisontaan, jossa pysyi hetken. Kunnes romahti hiekalle mahalleen. Hiekka oli pehmeää, eikä Titus uskonut satuttaneensa itseään. Hyvä.

"Se on tos ihan lähellä." Matt kertoi, mutta ei jatkanut lausetta enempää. toinen kun oli alkanut temppuilemaan. Yritti kai seista käsillään. Luulisi että tuota sairastavat ihmiset olisivat normaalia varovaisempia. Titus taisi olla poikkeus. Oli sitten aivan eri asia oliko se poikkeus hyvä asia. Ikäväkseen Matt alkoi huomaamaan, että alkoholi alkoi laskea verestä. Se ei ollut hyvä. Punkkari tahtoi olla humalassa. alkoholiakaan ei enää ollut ja kahvilasta sitä ei kyllä saisi.

Matt nousi seisomaan ja venytti hieman käsiään.
"Mennää kahvilaan, mut en kyl kauaa kehtaa enää viipyy." Hän selitti ja tiesi olevansa hieman kusipää. Hehän olivat tavallaan jo sopineet menevänsä kahvilaan yhdessä. No, pahis tiesi olevansa vittupää luonteeltaan, joten eipä tästäkään suurempia synnin tuskia koettu.

"Miten lähellä?" Titus vielä kysyi, ja nousi seisomaan. Toinen sanoi, että lähtisi pian. Mutta eihän sen niin pitänyt mennä, Mattinhan piti saattaa hänet kotiin. Hän ei oikeasti ollut varman löytäisikö sinne pimeässä, eikä yksin muutenkaan ollut mukava liikkua pimeällä.
"Okei. Mennään sinne kahvilaan. Onko se koko yön auki? Kun mä ajattelin, että en halua yksin lähteä kotiin pimeällä, kun en välttämättä löydä sinne", Titus sanoi, "niin että lähtisin vasta kun tulee taas valoisaa."

Titus katseli ympärilleen, kai etsien jostain mainosvaloja tai vastaavia, jotka kertoisivat kahvilan olevan siellä. Hän ei kuitenkaan nähnyt mitään sellaista, vain satunnaisia ihmisiä ja pari eläintäkin.

Titus pudisteli hiekkaa vaatteistaan. Sitä olikin tarttunut häneen melko runsaasti, hiuksissakin varmasti olisi. Hän pudisteli myös hiuksiaan, ja kyllä, hiekanmurusia tipahteli sieltäkin. Hän otti askeleen eteenpäin, vain huomatakseen että kenkä oli täynnä hiekkaa.