My pride, these men have taken it from me

Neitokainen puri hampaitaan tiukasti yhteen, kun Brandon oli kutsunut häntä neiti Holmesiksi. Tiesihän Angel, että toisella oli tapana vittuilla, aivan niin kuin Angelillä. Tosin nyt vaaleaverikkö päätti pitää sievän suunsa kiinni, sillä tällä kertaa sieltä olisi voinut tulla jotain.. Jotain sellaista, millaista ei olisi ehkä itsekään välttämättä halunnut kuulla. Niin, ajatella, tyttö välitti jonkun tunteista! Selvä, tänään pitäisi vetää perseet.

Angel ja Brandon olivat jo lähellä linja-autopysäkkiä ja tyttö alkoi kaivaa laukustaan lompakkoaan. Ruskea nahkalompakko otettiin käsiin ja alkajaisiksi tyttö päätti hieman laskeskella rahatilannettaan. Kuinka hienoa, hänellä oli juuri ja juuri rahaa kahteen bussilippuun. Millä tyttö sitten pääsisi kotiin takaisin, liftaamalla?
Voihan helvetti. Tähän sitä aina päädyttiin, jos jotakuta rupesi auttamaan.

Brandon saattoi aistia Angelista kiehuvan kiukun, mutta tuo piti ihme kyllä suunsa kiinni eikä sanonut mitään. Ehkä jätkän itsensä pitäisi ottaa oppia eikä laukoa aina niitä typeriä kommenttejaan, joilla hän hankkiutui helpommin kuin helposti hankaluuksiin. Eikä hän edes aina tehnyt sitä tarkoituksella, ainakaan useimmiten. Vittumaiset ja pisteliäät kommentit vain juoksivat ulos hänen suustaan eikä hän voinut estellä niitä, se oli vähän niin kuin jonkin sortin refleksi, vastata vittumaisesti.

Kun he pääsivät bussipysäkille saakka, jätkä rojahti istumaan ja sulki silmänsä hetkeksi.
"Mä maksan sulle heti takas", mutistiin sitten hieman välttelevään sävyyn, hän ei olisi mieluusti lainannut rahaa keneltäkään, vähiten Evangelinalta, mutta pakko mikä pakko. Hän kävisi pöllimässä bussilipun verran rahaa Keviniltä ja maksaisi blondille ja unohtaisi koko jutun, isoveli tuskin huomaisi mitään, ja jos huomaisikin, Brandon voisi sanoa tuon itsensä tuhlanneen ne johonkin, mikä saattoi hyvinkin olla mahdollista, ei olisi mitään uutta.

Bussi lähestyi kaukaa tien päästä.

"No niin sä maksatkin", vaalaverikkö totesi happamasti ja istahti myös bussikatoksen penkille, tosin toiseen päähän mahdollisimman kauas toisesta. Angel antoi katseensa pysyä maassa ja hän löysi maasta jopa niinkin mielenkiintoisen asian kuin lehteä kuljettavan muurahaisen. Kaikkeen hänkin nyt kiinnitti huomiota, eikö Angelilla tosiaan ollut parempaa tekemistä? Ei näköjään, sillä Brandonin läsnäolo jotenkin häiritsi keskittymistä.

Bussi pysähtyi heidän eteensä, kun Angel oli heilauttanut kättään pysähtymisen merkiksi. Pahis nousi ylös penkiltä ja katsahti nuorukaiseen toinen kulma koholla.
"Alas tulla jo, vanhus", Angel sanoi piikitellen ja nousi linja-autoon maksaen heidät kaksi. Sen tehtyään hän varmisti, että Brandon pääsi sisään asti ja istahti neljäpaikkaiselle penkkipaikalle. (y'know kaks penkkiä kahta penkkiä vasten. Tai siis.. No kerro, jos et tajunnu, en osaa selittää nyt XD)

Teatraalista mielenosoitusta, Brandonia suorastaan nauratti. Hän ei tajunnut miten toinen oikeasti jaksoi pitää tuollaista kulissia yllä päivästä toiseen ja koko ajan... Tai no okei, ei ihan koko ajan, sillä näyttäisi tuo nyt jonkin verran rakoilevan, kun oli alentunut häntäkin auttamaan. Olisi voinut kuvitella toisen vain heittävän häntä kengällä ja toivottavan helvettiin, mutta ei. Siinä se istua nakotti ja oli valmis maksamaan hänen bussimatkansa.
Mikä meni pieleen?

Mitään ei vastattu toisen pilkkaaviin sanoihin, tytön kääntäessä selkänsä jätkän huulille kuitenkin kipusi hetkeksi virnistys. Väsyneesti jätkä könysi pystyyn, asteli bussin ovelle ja asteli sisään. Päässä huojui epämukavasti, hän ei tykännyt yhtään tavasta, jolla linja-auto keikkui. Ehkä hänen pitäisi olla purnaamatta ja olla tyytyväinen, ettei täytynyt kävellä..... Ja ottaa oksennuspussi viereen.

Lyhyt, ystävälliseksi virneeksi – joka tosin muistutti enemmän ilkeää irvistystä – suotiin bussikuskille, joka kohotti toista kulmaansa, muttei sanonut mitään. Ihme, Brandon olisi voinut kuvitella tuon sanovan edes jotakin siihen suuntaan, että hänen pitäisi olla oksentamatta bussia, mutta ei. Ehkei hän sitten ulospäin näyttänyt niin vihreältä, kuin mitä pään sisällä ja vatsassa tuntui.
Jätkä käveli ottaen tukea penkeistä Evangelinan perässä aina paikoille, loi silmäyksen tyttöön ja tuon vieressä olevaan paikkaan, mutta istui toiselle puolelle vastapäätä tyttöä. Blondi tuskin sietäisi hänen läsnäoloaan enempää kuin olisi yhtään pakollista (ja mikä tässäkin meni vikaan, tämäkään ei ollut pakollista? Maailma oli tehnyt jonkun sortin voltin...) hetkeä hänen lähellään, ja Brandon koki parhaimmaksi mennä itsekin vähän kauemmas, ettei hän vahingossakaan laattaisi toisen päälle, jos se oksennus nyt olisi tullakseen...

Brandon istahti Angelia vastapäätä, ja hetken aikaa tytön kirkkaansiniset silmät tarkkailivat tämän olemusta, kunnes katse käännettiin kokonaan ikkunaan. Bussi lähti liikkeelle ja liikkui harvinaisen epätasaisesti. Vaaleaverikkö joutui ottamaan tukea edessä olevasta tangosta, ettei tyttö vain kaatuisi kumoon jyrkkien käännösten aikana.
Mitenhän Brandon selviäisi tästä koettelemuksesta, jos toisella kerran oli kunnon krapula päällä?

Evangelina käänsi katseensa nuorukaiseen ja katsoi tätä erityisen valppaana kuin odottaen toisen tekevän jotain. Eli tässä tapauksessa oksentavan.
"... Jos oksennat, tee se kiitos tohon käytävälle", Angel ehdotti toiselle, virnisti pilkaavasti ja nosti laukkunsa syliin suojellakseen sitä mahdollisilta oksennuksen jäljiltä.

Miten helvetissä bussi kykenikin liikkumaan niin epätasaisesti?

Brandonia lievästi ilmaistuna oksetti. Kädet puristivat edessä olevaa kaidetta rystyset valkeina, kun jätkä yritti olla laattaamatta joko vaihtoehtoisesti Evangelinan ja pöydän päälle, tai käytävälle, tai ylipäätään minnekään. Vatsassa myllersi, toivottavasti linja-auto olisi kiltisti vain kohta perillä ja hän pääsisi yrjömään nätisti vessanpönttöön, koska hän ei halunnut jäädä siivoamaan autoa, eikä hänellä ollut varaa maksaa mitään. Ja bussikuski oli näyttänyt niin kärttyiseltä, että takuu varmasti olisi saanut vieläkin pahempaa päänsärkyä, kun ukko olisi tullut karjumaan auton likaamisesta.

Siniharmaat silmät nousivat laiskasti blondiin, jonka pilkalliset sanat saivat aikaiseksi vain silmien pyöräytyksen. Mitäpä sitä muuta saattoikaan odottaa Evangelina Dollylta, ei ainakaan myötätuntoa. Tai jos hän sitä tuolta naiselta olisi saanut, hän olisi kiidättänyt mitä pikimmiten toisen hoitoon. Tai itsensä, jonkinhan täytyi olla pahasti vialla jos hän näki ja koki erilaisia harhakuvia.

Bussimatka oli yhtä helvettiä, mutta aikansa nojattuaan käsiinsä ja levottomasti odoteltuaan maisema alkoi näyttää kummasti tutummalta ja hetken kuluttua jätkä olikin pompannut pystyyn ja pamauttanut pysähtymisnappia. Bussin pysähtyessä pysäkille oli Brandon saman tien kadonnut sen sisältä ja seisoi ojanpenkan reunalla ja oksensi.

Onneksi bussi viimein pysähtyi, sillä Angel oli jo oikeasti ehtinyt pelästyä, että pian Brandon ihan oikeasti oksentaisi hänen päälleen. Sen toinen kuitenkin teki heti ulospäästyään ja tyttö hyppäsi pois bussista, jolloin se jatkoi matkaansa.
Hetken aikaa vaaleaverikkö kuunteli vaitonaisena toisen oksentamista, kunnes huokaisi ivallisesti.
"Sen siitä saa, kun liikaa juo", pahis tokaisi välinpitämättömästi ja yritti paikallistaa lähettyviltä tutun näköistä taloa. Kyllä Angelilla oli jonkin näköinen muistikuva siitä, miltä Moorien talo näytti, olihan tyttö sieltä kerran aikaisemmin poistunut.
"Älä yrjöö sinne enää kauaa, sä tuhoat luontoa", jatkettiin yhä vittuillen ja vilkaistiin sivusilmällä Brandoniin. Angel oli yrittänyt vihjata, että he nyt vain jatkaisivat matkaa Moorien asunnolle, josta Angel pääsisi sitten lähtemään mahdollisimman pian kotiin.

Jätkä kirjaimellisesti oli polviaan myöten ojassa ja oksensi. Eikä siitä tuntunut tulevan loppua. Olo oli helvetillisen huono, hän rupeaisi aivan varmasti absolutistiksi eikä joisi enää koskaan.
Oksennuksen tulon loputtua hetken kuluttua Brandon vielä odotteli, josko mahalaukku päättäisi sylkeä kaiken muunkin vielä ulos, mutta luojan kiitos ei. Könyttyään pystyyn ojan pientareelta Brandon irvisti blondille rumasti ja huitaisi epämääräisen, lyhyen kaaren kädellään.
"Haista vittu", todettiin kylmästi toisen sanoihin jätkän lähtiessä raahautumaan kohti kotiaan.

Hän ei kerta kaikkiaan tajunnut, miten hän oli jaksanut Evangelinaa näinkin kauan. Tuo oli ehdottomasti maailman vittumaisin nainen, jonka hän oli koskaan tavannut, ja hän kuitenkin oli tavannut suhteellisen paljon naisia, sekä vittumaisia että vähemmän vittumaisia, mutta neiti Dolly kyllä kiilasi kaikkien edelle ja vei kirkkaasti tämän "maailman vittumaisin ämmä" tittelin. Käsi haroi ruskeita hiuksia, jalat pistivät askelta toisen eteen laiskasti. Kämpän etuovelle tuntui olevan kovin pitkä matka.

Lopulta päästyään etuovelle meni hetki, kun jätkä kaiveli avaimia taskustaan, ja toinen hetki, kun hän yritti sovittaa sitä lukkoon. Lopulta kuului pieni naksahdus kun lukko avautui ja Brandon könysi eteiseen, suunnistaen ensi töikseen vessaan huuhtelemaan kasvonsa ja suunsa, Evangelinan olisi parasta jaksaa odottaa sen aikaa.
Saatuaan huuhdeltua ainakin osittain oksennuksen maun suustaan jätkä suuntasi Kevinin huoneeseen, jossa vanhempi veli makasi pitkin pituuttaan lattialla ja ilmeisesti sammunut. Tukkihumalassa, kuten tavallista, ei heräisi vaikka räjäyttäisi dynamiittivuoren korvan juuressa. Pitihän se tuonkin välillä päästä nollaamaan, ei siinä mitään.

Brandon asteli hitaasti toisen lompakolle, nappasi vitosen setelin ja napsi Kevinin eiliset baarikuitit, rutisteli ne palloksi ja tunki keittiön ohi mennessään ne roskikseen. Eipähän ainakaan veli tulisi kaipaamaan vitostaan, luulisi juoneensa sen.

Angel vain heilautti hiuksiaan, kun Brandon haistatteli hänelle. Tyttöhän oli puhunut vain totta, eikö niin? Oksennus alkaisi jossain vaiheessa haista tuolla ojan pohjassa ja karkottaisi lähialueen eläimet. Voi kyllä, kuin Angel olisi muka jokin luonnonsuojelija. Häneltähän löytyi suusta melkein aina tupakka, kuten nytkin, sillä neito oli kaivanut esille tupakka-askinsa ja napannut sieltä tupakan huuliensa väliin. Hän ei edes vaivautunut tarjoamaan tupakkaa enää edes toiselle, tyttö oli jo muutenkin uhrannut aika paljon toisen eteen.

He pääsivät viimein Moorien asunnolle. Kun Brandon oli avannut oven ja rynnännyt suin päin jonnekin, jäi Angel seisomaan hetkeksi vielä pihalle, sillä hän halusi polttaa tupakkansa rauhassa. Viimein hän sitten tallasi sen maahan ja sulki etuoven perässään astuen eteiseen. Hän oli liikkumatta ja tutkaili ympärilleen. Asunto näytti ainakin eteisen puolesta samanlaiselta kuin se oli ollut silloin viimeksikin.
Jotenkin salaperäisesti vatsassa oleviin arpiin alkoi polttaa ja Angel laski toisen kätensä vatsansa päälle. Hänhän oli juuri täällä näyttänyt arpensa Kelsey Moorelle, tosin se tapahtui kyllä terassilla, mutta silti. Se oli ollut Angelin ehkä kaikista idiootein teko ikinä. Hän ei vieläkään tajunnut, miksi oli niin tehnyt. Eihän hän kaivannut muita tai halunnut sääliä.

Kauankohan se Brandon aikoi nyt tuhalta hänen aikaansa. Tosin seuraava linja-auto lähtisi vasta puolen tunnin päästä, mutta Angel tahtoi kuitenkin päästä eroon jo toisesta.

Brandon laahusti raskain askelin nyrkin sisälle rutistettu vitonen kädessään, siinä oli tarpeeksi bussilippuun ja enemmänkin. Nyt hän vain toivoi, että tyttö alkaisi painua eikä hänen tarvitsisi nähdä toista hetkeen. Tai sen parempi, mitä kauempana blondi hänestä pysyi ja hän pysyisi blondista, sillä heidän kemiansa eivät oikein vain natsanneet yhteen. Sinänsä melko sääli, olihan toinen hyvin kaunis ja niin... Mutta sisäistä kauneutta ei tainnut löytyä, tai sitten se oli jossakin hyvin, hyvin, hyvin syvällä. Varsinainen jäävuori...
Brandon huokaisi pudistellen päätään kun ilmestyi eteiseen, jossa Evangelina seisoskeli sen näköisenä, että halusi mitä pikimmiten poistua. Sopi hänelle.

"Siinä", murahdettiin kun vitonen tyrkättiin tytön käteen. Siniharmaat silmät tuijottivat hetken pisteliäästi toista, ennen kuin jätkän ilme suli väsyneeseen haukotukseen.
"Tässä vaiheessa mun pitäisi varmaan kiittää sua", tokaistiin sitten hetken hiljaisuuden jälkeen lähinnä välikommenttina katseen ollessa kiinnittynyt seinille.
"Että kiitti vaan", mutistiin vielä perään katseen lopultakin kääntyessä seiniltä takaisin eteisessä seisovaan blondiin.
"Moikka", sanottiin sitten lyhyen virnistyksen kera. Toivottavasti toinen nyt lähtisi, että hän pääsisi nukkumaan.

Kirkkaansiniset silmät kääntyivät välinpitämättömästi Brandonin suuntaan, kun poika tyrkkäsi tytön käteen setelin. Vaaleaverikkö otti setelin kahden sormensa väliin ja nosti vapaan kätensä antaakseen kiusallaan toiselle lentosuukon, kun Brandon niin kauniisti kiitti häntä avusta.
"Ei enää ikinä, muru", pahis sanoi niin samenttisen pehmeällä äänellä kuin vain osasi ja seuraavaksi hän näytti toiselle keskisormea. Tämä saisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi kerraksi, kun Angel toista mitenkään auttaisi. Hän lähtisi aivan mielellään, ei toisen olisi tarvinnut edes vihjata siihen suuntaan.

Miksei Brandonilla ollut jotakuta Kelseyn lisäksi, joka katsoi toisen perään? Missä esimerkiksi olivat ne naikkoset, jotka Brandonin perässä juoksivat, voi, kyllä Angel niistä oli kuullut. Brandonillahan oli melkoinen haaremi naisia, joten miksi toinen oli nyt ollut yksin ryyppyreissulla ja törmännyt juuri Angeliin, joka yritti parhaansa mukaan juuri vältellä kaikkia, varsinkin miespuolisia ja varsinkin Brandonia.

"... Kuole yksinäs", tyttö hyvästeli omaan tapaansa ja poistui Moorien asunnosta ovi paukahtaen kovaäänisesti kiinni.

//Se oli tässä? XD

Brandon jäi nojailemaan eteisen oven pieleen katsellen tyttöä toinen kulma koholla, tuon näyttäessä kansainvälistä käsimerkkiä ja hyvästellessä ah niin miellyttävään ja ystävälliseen tapaansa. Blondin poistuttua kovaäänisen oven pamautuksen kanssa jätkän teki mieli avata vielä ovi ja huikata toisen perään jotakin, mutta hän päätti jättää väliin. Hetken tuijoteltuaan ovea Brandon huokaisi, pudisteli päätään ja lampsi huoneeseensa lysähtäen sängylleen ja vaipuen lähes tulkoon saman tien syvään uneen, josta heräisi seuraavan kerran ehkä joskus iltamyöhällä.

// lyhyestä virsi kaunis, the end.