Diva? Don't think so

- On se diiva <,x heitin tänne, kun en oikeasta alueesta ollut niin varma~ aimee ja Jared, kiitän <; -

Mila oli jotain niin sopimatonta tähän ympäristöön. tai itseasiassa ei, hänen tatuointinsa ja luonteensa oli. Muuten neiti sulautui aika hyvin hienosto ihmisiin, jos ei jopa erottunut edukseen. Kolemetoista senttiä piikkikorkoa eivät tehneet neidilel edes tiukkaa. Kengät olivat mustat ja sandaalimaisesti sidotut, mekko neidon päällä pikkumusta, joskin isä oli puhunut siihen tyttäreltään lupaa kysymättä ainakin kymmenen senttiä ylimääräistä pituutta. Milan oli tehnyt mieli korjata asia, mutta oli sitten jättänyt asian sikseen. isä oli välttämättä tahtonut kyynärvarsiin ulottuvat mustat satiini hansikkaat tyttärensä tatuointien peittämiseen, mutta Mila ei ollut voinut vastustaa kiusausta naksia hansikkaita kynsikkäiksi. No, jotain omaa sentään, jos ei laskettu tummanpunaista verkkohuivia huomattavan rintavarustuksen omaavan tytön harteilla. Milan kasvoilla koreili itsevarma, joskin hieman jyrkkä ilme, punaiset hiukset oli nostettu ylös hieman rikkonaiseksi nutturaksi ja korvissa roikkuivaqt näyttävät ja kalliit valkokulta korut.

Robert Lee itse tyttärensä rinnalla oli jäädä lyhyeksi, mutta ei kuitenkaan ihan. Milalla oli pahoja aavistuksia, hänet oli puhuttu ympäri. isä oli luvannut ostaa esikoiselleen auton, Mila oli korjannut lausetta isolla listalla uusista osista moottoripyöräänsä. Robert ei voinut muuta kuin myöntyä tuskaisen ilmeen saattelemana. Mila oli varma myös siitä, ettei tästä tilanteesta voinut tulla mitään hyvää. Isä ei todellakaan pakottanut tai lahjonut häntä mihinkään jos hän ei välttämättä itse sattunut jostain selittämättömästä syystä tahtomaan. Lievästi ilmaistuna tämä haisi palaneelle, mikä nostatti niskavillat pystyyn.

Robert esitteli tytärtään tutuilleen ylpeänä, ja Milakin lausui muutaman sanan kohteliaan hymyn kera. Hän osasi kyllä tehdä vaikutuksen kaupungin hienostoon, hän oli kuitenkin kasvanut siinä. Ja ihmiset eivät katsoneet häntä pahasti, suurin osa ei kiinnittänyt huomiotaan huivin raoista vilkkuviin tatuointeihin, vaan rintoihin. Ihmekös se olikaan. Milan teki mieli ilmoittaa eräälle vanhemmalle herralle, että ihan luomut olivat, kun tuo jäi silmistään kiinni. Robert vain riuhtoi tyttöään nopeasti turvaan kyseiseltä herralta, eikä esitellyt punapäätä tuolle. Harmi sinänsä, olisi tässäkin illassa ollut hupinsa. Olla nyt jossain juhlissa vanhusten ja keski-ikäisten silmänilona. Voiko parempaa edes olla? Hohhoijaa.

// eiköhän tää oo ihan hyvä :----D heitin nyt että Duncan myös tietää jotenkin Milan. änd muoksiminen toki mahdollista jos jokin ei natsaa.

Ihmisiä, lisää ihmisiä, tylsiä ihmisiä, vanhoja ihmisiä, kuolettavan tylsiä vanhoja ihmisiä.
Jared Hawkins oli kuolla tylsyyteen. Tuo seisoskeli klassisessa valkeassa kauluspaidassa ja mustassa puvussa keskellä läpeensä tylsiä ja idioottimaisia ihmisiä ja yritti näyttää siltä, ettei kohta kuolisi tylsyyteen. Kasvoille olikin taiottu valehteleva, ystävälliseltä, mutta tarpeeksi kovalta näyttävä ilme, hienostojuhlissa tarjottavia juomia kaadettiin sitä mukaa kurkkuun kun joku tarjoilijaneiti sattui sipsuttamaan ohi. Silloin mustahiuksinen jaksoi kiinnostua edes nimeksi, siniset silmät seurasivat neitokaisten kävelyä lyhyissä hameissa ja korkokengissä ja jätkä hymyili pirullisesti, ennen kuin palautti naamansa peruslukemille ja keskittyi keksimään itselleen kiinnostavaa ajateltavaa.

Hän ei ollut todellakaan tahtonut, ei helvetissä. Mutta Duncan Hawkins oli ollut eri mieltä ja raahannut keskimmäisen lapsensa juhliin mukaan ja halusi esitellä tuon ties kenelle liikekumppaneilleen ja tuttavilleen ja tuttavien tuttaville ja niin edelleen, lista oli loputon. Tämä ei ollut Jaredin käsitys hyvistä juhlista, ei todellakaan. Itse asiassa hän tälläkin hetkellä voisi olla viettämässä miljoona kertaa viihdyttävämpää iltaa keskustan yökerhossa kaveriensa kanssa, mutta ei. No, jotain hyvää sentään, isä korjauttaisi lopultakin Lamborghinin, se tuntui olleen jo iäisyyden rikki.

Samassa hän tunsi isänsä tuuppivan häntä eteenpäin. Ei hemmetti soikoon, lisää tuttavien tuttavien tuttujen tuttuja...
"Robert, onpa hauska nähdä!" kuuluivat sanat isän suusta, Jared ei jaksanut kiinnittää huomiota uuteen tuttavuuteen, vaan tuijotteli jonnekin kauemmas.
"Jamilah-Rosemarie, onpa mukava tavata", kuuluivat seuraavat sanat, isä antoi varmaan käsisuudelman kuten tavallista. Pitkä ja huoliteltu nimi, Jaredin verkkokalvoille syntyi kuva vanhasta koukkunokkaisesta haaskasta, joka näytti koppavalta.
"Robert lähdetäänhän juttelemaan ja jätetään nuoret keskenään tutustumaan", kuuluivat seuraavat sanat. Siinä vaiheessa kulmat kurtistuivat, nuoret?

Pää käännettiin ihmisten puoleen, toinen kulmista kohosi ylemmäs kun siniset silmät kävivät jokaisen neliösentin edessä seisovan tytön kropasta. Jaa, vai että tämmöisiä vanhoja korppikotkia tällä kertaa...

- "Jaa, vai että tämmöisiä vanhoja korppikotkia tällä kertaa..." <- ihana! : D -

Lisää samanlaisia ihmisiä, nimiä ja kasvoja joita neiti ei todellakaan osannut enää jälkeenpäin yhdistää toisiinsa. kaikilla oli niin samanlaisia nimiä, samannäköisiä ihmisiä. Hän tuskastuisi ennenpitkää, mutta jotain taka-ajatuksia tässä jutussa oli. Siitä jos jostain punapää oli totaalisen varma. Pian näköknettään hyökkäsikin jo kaksikko, isä ja poika. Ainakin niin neiti uskalsi otaksua. Vanhempi kaksikosta tervehti ensin isää iloiseen sävyyn, ei liian hienostelevasti. Sitten mies tervehti Milaa huomattavasti kohteliaammin kuin mitä neiti oli uskonut. Ilme oli varmasti sen mukainen, vaikka se pian korjattiinkin normaaliksi. Mila soi miehellem hymyn. Niin ja sitten se mies ryösti hänen isänsä mukaansa ja jätti Jamien tutustumaan poikansa kanssa. Vai tällaisia juonia! Neiti pyöräytti teatraalisesti kauniin vihreitä silmiään vanhempien katseen välttäessä. Häntä ei todellakaan kiinnostanut sitten yhtään tutustua mihinkään itseään täynnä olevaan paskamaiseen kermaper... Hän tunsi tuon pojan! Urheilija, koripalloilija. Nimi ei muistunut mieleen, mutta eihän tuota voinut olla huomaamattakaan... Pelasi ivanin kanssa samassa joukkueessa, sen neiti oli pistänyt merkille kun oli joskus istunut katsomossa Oxin seurana. Hän muisti useimmat siitä joukkueesta kasvoilta tai kropalta. Muuta ei tiedetty tai muistettu.

"Ja mikä tämän jutun nimi mahtoi olla?", neiti kysäisi suunnaten vihreiden silmiensä jokseenkin jäähtyneen, eikä enää niin teennäisen saati mukavan katseen poikaan. Hän tiesi ettei tulisi pitämään tuosta, hän tiesi myös ettei tuo tulisi pitämään hänestä. ja hän tiesi myös helvetin hyvin sen, ettei ollut sattumaa, että miehet törmäsivät toisiinsa ja jättivät nuoren tutustumaan toisiinsa. Helvetin helvetti, Mila oli valmis toivottamaan uudet osat vittuun ja katoamaan paikalta.

Jared ei jaksanut enää edes näytellä iloista isän raahattua tuttunsa matkassaan ja jätti hänet tuon punapään seuraan. Voi hyvä ihme sentään, normaalioloissa sinisilmä olisi saattanut olla jopa kiinnostunut, nyt häntä vain vitutti, eikä toinen näyttänyt yhtään kiinnostuneemmalta.

"Vitustako minä tiiän", vastattiin toisen kysymykseen, joka ei varsinaisesti ollut edes kysymys, sillä Jared oletti toisen jo tajunneen koko jutun jujun. Ja jos ei ollut tajunnut, hän voisi hyvillä mielin todeta tytön olevan pahvipää pahvipäiden joukossa.
Ohi käveli tarjoilija, käsi nappasi drinkin ja kumosi sen kurkusta alas. Ehkä hän vähän virkistyisi jos joisi jotain, tosin isäpappa tuskin tykkäisi hyvää jos hän joisi niin paljon, että örveltäisi kohta ympäripäissään, ehei. Hän saisi heittää hyvästit Lamborghinille. Ja kaikille muillekin autoille, muillekin isän antamille myönnytyksille.

Todellisuudessa jätkän teki mieli vain kaikota paikalta, mutta nyt kun tässä oltiin, niin kai tuon punapään kanssa voisi vaihtaa pari sanaa. Ja hän toivoi todella, että toinen osoittautuisi kiinnostavammaksi kuin nämä muut ympäröivät ihmiset, sillä hän joutuisi kuitenkin vielä olemaan täällä ties kuinka monta tuntia.
"Okei Jamilah-mikä-lie-olitkaan, ratkiriemukas meno, eikö?" sanottiin sitten sinisten silmien kääntyessä katsomaan toista. Jokseenkin kissamaisen näköinen olemus, laitettiin välissä merkille.

Poika vastasi kuten Mila oli arvellutkin. ei siis pelastusta mistään fiksummasta vaihtoehdosta. Vittu, Milaa yksinkertaisesti kyllästytti tällainen naittaminen niin paljon, että välillä teki mieli ihan vain tällaisen välttämiseksi kertoa isälle tykkäävänsä tytöistä. Tottahan sekin oli, mutta vain puoli totuus, pojista hän kuitenkin enemmän perusti.
"Sitä normaalia, siis", neiti huokaisi, eikä tuokaan voinut vastustaa kiusausta napata drinkkiä naikkosen tarjottimelta. Sen verran hän kuitenkin ajatteli, ettei kumonnut sitä samaan tapaan kuin normaalisti, vain leikki omaavansa edes hieman naisellisemmat juomatavat. Nopeasti drikki kuitenkin kissanaisen kitaan katosi.

Poika puhui hänelle, sen neiti huomioi toisen yrittäessä kutsua häntä nimeltä. Neiti päsähti mulkaisten toista pyöräyttäen sitten silmiään.
"Se on ihan Mila, tiedä mitä isän päässä liikkunut nimeä annettaessa. Pahvikärpäsiä, ties lukenut vaikka jotain sukuhistoriaa", tyttö hymähti katsoen poikaa sitten uudemman kerran. Kai tuon kanssa hetken viihtyisi, ihan näin pakotettuna. "Ja totta, minulla kun ei normaalistikaan parempaa tekemistä ole2, neiti vastasi sinisilmäisen pojan kysymykseen. "Kai sullakin nimi on? Jos mainittiin niin meni totaalisesti ohi", pahistyttö totesi oikaisten mielestään liian pitkän, ulottui jopa miltei polviin, hameensa helmaa sipaisten sitten hiuksiaan hieman paremmin. Hänen teki mielensä tupakkaa, mutta ei kannattanut lähteä edes ulos. Isän tuntien se vaani kuitenkin nurkan takana. Robert kun oli melko tarkka Milan tekemisistä ja menemisistä nykyään. Acidin seuraan hänet luotettiin kyllä, eik äsilloin pidetty kolmannen asteen ristikuulusteluja, Ox olikin eri juttu. Isä kyllä katsoi peräänja kuulusteli, mikä ei tarkoittanut ettäkö Jamie olisi kiltisti vastaillut tai muutenkaan ollut kiltti. Heroiinin hän oli kuitenkin hylännyt.

"Sä pelaat koripalloa Astonin joukkueessa, jos en sekoita sua johonkuhun toiseen", tyttö tokaisi katsahtaen tarjoilija naikkoseen jolta nappasi drinkin. Tämä oli paremman näköinen kuin edellinen, tummatukkainen ja muodokkaampi. Mila virnisti hivenen pervosti kääntäen katseensa poikaan tyhjentäen drinkkinsä tälläkertaa ykkösellä alas.

Lyhyt nyökkäys suotiin toiselle vastaukseksi, Jaredia tympäisi eikä häntä huvittanut seistä täällä tukalassa puvussa ja näyttää asianmukaiselta. Ja jos tämä taas oli niitä naittamistapaamisia hän takuu varmasti antaisi isälleen palautetta ja käskisi tuon pitää turpansa kiinni ja unohtaa koko jutun, silläkin uhalla, että se olisi hyvästit lamborghinille.

Jätkä kohautti olkapäitään, Jamilah, Mila, miten vaan. Jostakin syystä nimi tuntui hämärästä tutulta, varmaan Astonista. Kaikkihan sieltä olivat, tai siltä se ainakin tuntui.
Siltä toinen kyllä näyttikin, ettei parempaa tekemistä ollut. Pah, varmaan joo. Kaikilla oli parempaa tekemistä kuin seistä tämmöisissä läpeensä tylsissä vanhusten tapaamisissa.
Jared tuijotti toista, tyhjää lasia pyöriteltiin vielä käsissä.
"Jared", esittäydyttiin sitten huomion kiinnittyessä hetkeksi punapään käteen, joka oikaisi hameen helmaa ja heilutteli punaisia hiuksia. No, ehkä hän jaksaisi viettää tämän seurassa muutaman hetken…

"Niinhän mä pelaan", vahvistettiin sitten ja samalla varmistettiin se, että toinen oli Astonista. Ja koripallosta kun tuli puhe, osasi Jared (tai ainakin luuli osaavansa) yhdistää toisen nimen ja naaman tuttuihin muistoihin.
"Sä oot jotain Smithin kavereita", tokaistiin sitten Jaredin kuitenkin kohottaessa toista kulmaansa kysyvästi. Kyllä vain, oli hän nähnyt punapään ja jonkun jätkän juttelevan Ivanille, mutta ei kyllä ollut koskaan kiinnittänyt tarkempaa huomiota.

Toinen esittäytyi Jarediksi, nimi ei mitään sanonut, mutta sekös olisi ollut lainkaan uutta Milan tapauksessa. Hän muisti kasvot, harvemmin nimet. Ja jos muutama nimi väistämättä joskus mieleen jäikin, ei niitä osattu yhdistää oikeisiin kasvoihin. Tutustumisen myötä kyllä, luonne merkitsi paljon Milan muistissa.
Tytön teki oikeasti mieli tupakkaa... Tosin hän tahtoi myös eroon kaikesta ylimääräisestä. Kuten hansikkaista ja huivista. Hän tunsi itsensä puetuksi kun tatuoinnit suurimmilta osin peitettiin. Hän kun sattui viihtymään enemmän alasti kuin vaatteet yllään.

Jared myönsi pelaavansa koripalloa, urheilija siis ja vieläpä rikas sellainen. Mila todella toivoi, ettei tuon luonne ollut niin paska mitä edellä mainitut toivat mieleen. Hän ei tahtonut viettää pystyyn kuollutta iltaansa kusipäisen idiootin kanssa. Ei todellakaan.
"Joo, tai ei me Ivanin kanssa mitään ylimpiä ystäviä olla, tiedetään toisemme kuitenkin. Oxin kanssa on kuitenkin jonkun verran tullut katsottua teidän pelejä. Paremmin mä kuitenkin viihdyn katsomassa jalkapalloa kun Acid runnoo vastapuolta kunnolla", tyttö naurahti antaen pienen kissamaisen virneen käydä kasvoillaan. Jamie nautti väkivallasta, hän oli pieni pirullinen petoeläin.

Suoraan sanottuna Jared ei yllättynyt ollenkaan siitä, että toinen istui mieluummin katsomassa jalkapalloa kuin koripalloa. Jokin toisen olemuksessa sai helposti aikaan mielikuvan pahemman luokan nuorisokriminaalista, miten tuo edes oli eksynyt tänne? Isänsä kanssa, kuten hänkin. Jotain yhteistä sentään, vaikka jätkästä tuntui vähän siltä, että siihen ne yhtäläisyydet sitten jäivätkin.
Ja olipa hän tainnut joskus nähdäkin toisen jalkapallokatsomossa kun oli kaveriensa kanssa ollut katsomassa peliä, muttei ollut kiinnittänyt sen suurempaa huomiota. Tai sitten oli, ei hän voinut muistaa joka ikistä naista, jota oli tuijotellut, aivot räjähtäisivät ylikuormituksesta.

Otsa rypistyi aavistuksen mietinnän johdosta, miksi hänelle tuli semmoinen olo, että Ethan oli joskus hehkuttanut Milaa hänelle? Joo-o, ilmaisutaidot valinnaisryhmässä oli kuulemma joku isotissinen porkkanapää. Sama henkilö?
"Ootko sä kolmannella?" kysyttiin sitten varmistukseksi, loppujen lopuksi Jared oli melko utelias tapaus ja kiinnostunut selvittämään tällaisia asioita, vaikkei yleensä jaksanutkaan vaivautua. Mutta jos tällä pelastui tylsyyskuolemalta, niin kyllä hän voisi poikkeuksen tehdä.

Mila kohotti hieman kulmiaan toisen kysymykselle. "Mä olen yhdeksäntoista", neiti ilmoitti hiuksiaan sipaisten katse Jaredissa, pieni hymyn tapainen käväisi kasvoilla. "Eli joo, kolmannella."
Miksi toista hänen luokka asteensa millään tapaa kiinnosti? No, tikusta asiaa periaatteella vai? Kävihän se niinkin, ei tarvinnut seisoskella tuppisuuna ja tuijotella kaikkea muuta paitsi toisia.
Hän ei kysynyt Jaredin luokkaa, oletti tuon olevan joko kakkonen tai kolmonen. Pelasi koripalloa ja omasi rikkaan isukin. Sitä peruskamaa, mitä Robert esikoiselleen yritti saalistaa. Kaikkein huvittavinta oli kyllä se, kun isä oli saanut päähänsä tyrkyttää Milaa Mischa Moonille. Pitkätukka oli ollut selvästi järkyttyneen oloinen, eikä Jamie voinut muuta kuin hymyillä pirullisen nätisti ja leikkiä, että häntä oikeastikin kiinnosti. Se oli ollut uskomattoman hauskaa ollakseen harvinaisen epätoivoin paritus yritys.

"Mitä sulle luvattiin siitä hyvästä, et olet kiltisti täällä tänään?", Mila kysäisi hetken mielijohteesta ja virnisti pienesti. Varmasti Jaredillekin oli jotain luvattu, muuten tuo olisi jo liuennut paikalta.

Jared kohotti toista kulmaansa yhdeksäntoista-sanan kohdalla, muttei viitsinyt vaivautua kysymään, miksi. Oliko toinen jäänyt luokalleen? Näin ensivaikutelman perusteella toinen vaikutti ihan fiksulta, mutta sellaiselta, joka ei jaksanut kouluun panostaa paskankaan vertaa. Ei sen puoleen, että Jaredia olisi kiinnostunut – haha, sen Jared itsekin halusi nähdä, kun häntä kiinnostaisi ihan oikeasti koulu! – sen enempää, mutta pitihän isä ja äiti jollakin tapaa pitää edes tyytyväisinä.

Sinisilmä oikaisi nopealla liikkeellä pukunsa hihaa, koko puku jotenkin ahdisti häntä. Se olikin vielä yksi syy loputtomaan listaan syistä, miksi hän inhosi käydä tällaisilla vanhusten teekutsuilla. Kaikkea sitä sai kärsiä yhden auton takia…
Jared vilkaisi kulmiensa alta porkkanapäätä epäilevään sävyyn, mitäkö hänelle oli luvattu?
"Minähän vain tulin viihdyttämään tänne vanhuksia ihastuttavalla persoonallani", tokaistiin vastaukseksi kun nuorukainen suoristautui täyteen pituuteensa. Sanat olisi voinut vaikka uskoakin todeksi, naamasta kun ei erottanut huijaamisen merkkiäkään ja äänensävy oli tasapaksu, mutta lausutut sanat olisivat olleet niin mahdottomia, että sen oli pakko olla sarkasmia.
"Isäukko lupas korjauttaa auton", vastattiin jätkän kohauttaessa olkiaan. Ja jos se auto ei olisi parissa päivässä korjautettuna talon pihassa, voisi olla niin, että Jared Hawkinsia ei enää koskaan nähtäisi viihdyttämässä yhtään ketään tällaisissa tilaisuuksissa, olivat ne sitten isotissisiä porkkanapäitä tai harmaita, koukkunokkaisia haahkoja.

"Oletettavasti sinutkin lahjottiin jollain, vai muutenko vai tänne tulit seisoskelemaan?"

Mila naurahti räkäiseen sävyyn toisen vastaukselle. Aivan varmasti joo! Sitä hän ei todellakaan uskonut, mutta tuskimpa toinen sitä tosissaan oli sanonutkaan. Vaikka kasvoista ei mitään selkoa kyennytkään ottamaan, kehtasi Mila avoimesti epäillä väitettä valheelliseksi.
Pian Jared myönsikin tuon isukin korjauttavan auton ja Mila hymyili tyytyväisenä nyökäten. Vieläkään ei jaksanut suuremmin innostaa. Neito vain korjasi hieman asentoaan, korkeilla piikkikoroilla kun ei seisottu noin vain vaikka kokemusta olikin kertynyt. Tyttö suoristi vielä hieman hamettaan, mitäänhän sen alta ei vilkkunut, sillä se oli Jamien makuun aivan liian pitkän mallinen.

Jared epäili suorasti, että Milakin oli lahjottu. Punapää naksautti kieltään kitalakeen ja risti kätensä, tahallaankin rintojensa alle niitä korostaakseen, eikä suinkaan päälle.
"Tuosta pitäisi varmasti loukkaantua, minähän olen täällä vain hyvää hyvyyttäni viihdyttämässä irstaita vanhuksia rintavarustuksellani ja avoimella kaula-aukolla!", Jamie ei edes vaivautunut loihtimaan äänensävyynsä vakavuutta, saati sitten kasvoilleen. Tuon ääni oli puhdasta sarkastista huvittuneisuutta, maalatuilla huulilla koreili pieni vinohko hymy.
"Isä maksaa vanhan prätkän varaosat ja tilaukset. Keräily kappale, siihen ei noin vain nromaali tavaraa tungeta", neiti ilmoitti. Hän ei tiennyt miten paljon kyseinen urheilija moottoripyöristä tiesi tai välitti, mutta eipä se häntä suuremmin kiinnostanutkaan.

Toinen ei näyttänyt uskovan hänen sanomisiaan, mutta eipä se tarkoitus loppujen lopuksi ollutkaan ollut se, että hän olisi huijannut toista. Kunhan vain lämpimäkseen levitteli sarkastisia lauseita, kun ei parempaakaan tekemistä omistanut. Tai olisi omistanut, mutta mitä muutakaan tällaisissa tilaisuuksissa voisi tehdä? Hän ei kyllä takuuvarmasti menisi kuuntelemaan kenenkään mummelin selityksiä siitä, miten viime teekutsuilla oli ollut vähän turhan tuulinen sää, kiharat olivat lässähtäneet.
... Kyllä, tähänkin oli tullut törmättyä.

Siniset silmät kääntyivät häpeilemättömästi tuijottamaan toisen rintavarustusta, Jared ei edes jaksanut leikkiä kohteliasta ja katsella toista silmiin. Ohi kulkevalle tarjoilijatytölle viittoiltiin ja tarjottimelta napattiin kaksi lasia, jätkä iski tuolle leikkisästi silmää. Tyttö hymyili hentoisesti ja näytti punastuvan, kuinka yksinkertaisia ja helppoja naiset olivatkaan… Ainakin osa heistä.
Toista lasia ojennettiin porkkanapään suuntaan, katse oli jo kohonnut rintakehältä takaisin kasvoihin, samalla kun juomalasi kohotettiin huulille ja juomaa siemaistiin. Jotain hyvää näissäkin tilaisuuksissa, ilmaisia juomia. Ei vain kestänyt ihan humalaa juoda.

Toisen vastaukselle Jared naurahti lyhyesti, joi lisää lasin sisällöstä. Nyökkäsi toisen vastaukselle, lahjominen oli ihan kätevä tapa raahata muuten tällaista karttavat ihmiset mukaan.
"Harrastat moottoripyöriä?" tokaistiin sitten kysyvään sävyyn, lähinnä keskustelun ylläpitämiseen liittyvistä syistä. Hän ei halunnut joutua kokemaan tylsyyskuolemaa, äsken oli vielä näkynyt valoa tunnelin päässä, mutta nyt ei sitäkään.

Mila antoi miespuolisen seuransa tuijotella tissejään ihan rauhassa siihen edes suurempaa huomiota kiinnittämättä. Eipä se neitiä olisi suuremmin haitannut, jos toinen olis tahtonut koskeakin. Tilanne tuskin oli siihen kovinkaan sopiva... Edes Milalla ei ollut tarvetta herättää paheksuntaa. Tyttö otti juoman vastaan kiittäen sanoin ja hymyllä. Jared uteli Milan moottoripyörä harrastuksesta. Tyttö hymähti ja nyökkäsi.
"Jep", tuo vastasi. "Toki kaikki käy, mikä kulkee tarpeeksi nopeasti ja näyttää hyvältä", neito jatkoi sipaisten pari karannutta lainetta korvan taa. "Ja sinä vastaavasti autoja?", tyttö kysäisi. "Kai sulla nyt muutama kaunotar on, ei rikkaatkaan pojat saa naisia pelkällä ulkonäöllä", punapää naurahti vinkaten silmää. Tatuoitu pahistyttö siemaisi juomastaan.

"Aina", tuo lisäsi virnistäen. "Poikkeuksiakin on nähty."

// töks ja vein paljon eteenpäin. :---D

Jared vain nyökytteli hajamielisesti päätään ja yritti näyttää siltä, että hän todella kuunteli ja oli kiinnostunut. Valitettava tosiasia oli vain se, ettei sinisilmä jaksanut olla näin arkisista asioista kiinnostunut, saati siitä, että toinen harrasti moottoripyöriä. Mitä sitten? Okei, olihan se sinänsä melko harvinaista, eipä hän joka kulman takana törmännyt tyttöön, joka harrasti moottoriajoneuvoja. Jos Astonissakin järjestettäisiin kysely, suurin osa varmaan vastaisi "cheerleadingia", "balettia", "ratsastusta" tai "kuvataiteita".

Huokaisu karkasi Jaredin huulilta, mukaan ei toki laskettaisi niitä friikkejä ja muita sekopäitä, jotka vastaisivat varmaan "sammakoiden kasvatusta" ja "avaruuslentoja". Pelkkä ajatuskin mielipuolisista, kävelevistä variksenpelättimistä sai kylmät väreet kulkemaan pitkin nuorukaisen selkää. Hän ei pitänyt ollenkaan – selvemmin ilmaistuna hän inhosi – kaiken maailman friikkejä, poikia jotka näyttivät naisilta ja toisin päin ja niin edelleen, Astonistahan noita löytyi jokaiseen makuun.

Yhä hieman hajamielisenä Jared hieraisi niskaansa juoden tällä kertaa juomaansa nätisti, eikä vain kumonnut sitä ykkösellä alas kuten viimeksi.
"Niin, löytyyhän noita muutama", vastattiin myöntävästi hetken mietinnän jälkeen. Jared olisi voinut sanoa jotakin miesten ja autojen sekä naisten ja tissien välisestä suhteesta, mutta päätti pitää turpansa kiinni ja leikkiä kilttiä poikaa. Tällainen tilaisuus ei välttämättä ollut paras paikka väläytellä vittumaisimpia piirteitään.
"Sä ilmaisitkin ton ihan hyvin, kunhan näyttää hyvältä ja kulkee nopeasti", toistettiin toisen sanat hetken hiljaisuuden jälkeen.

- tökstöks vaan, ja huomaan, eipä tätäkään tosin voi kehua :: DDD -

Jared kertoi, että muutama auto tuolta löytyi. Heti Mila ei ollut kimpussa utelemassa mitä ja kuinka paljon mittari enimmillään kykeni näyttämään. Ihan vielä. Poika toisti Milan aiemmat sanat ja sai kissanaisen virnistämään. Oltiin siis yhteisymmärryksessä. Toisaalta, kukapa sitä hidasta ja rumaa autoa itselleen tahtoikaan.
"Sitä parempi auto, mitä pidempään käyttöön jätkää juonii", jamie hymähti ja jätti sitten utelematta lisää Jaredin autoista. Hän ei loppuviimein tehnyt tiedolla mitään, sillä hänellä ei ollut mitään tarvetta käyttää tuota poikaa. Ja Mila uskalsi epäillä' sitä molemmin puoliseksi. Ihan hyvin tuon kanssa viihtyi näin pakonomaisesti, mutta muusta ei sitten tiennytkään.

Loput drinkistä kaadettiin alas kurkusta ja vihreät silmät jäivät katselemaan poikaa korkeilla koroillaan seisovan tytön edessä.

Jared nyökkäili hajamielisesti toisen sanoille. Hän todella halusi pois täältä, puku ahdisti, ympärillä pyörivät mummot ahdistivat, ja häntä ahdisti myös se, että häntä yritettiin parittaa jollekin random-tyypille (jota ei tosin enää kovinkaan randomiksi voinut luokitella... Ehkä hyvän päivän tuttu sitten nykyiseltä arvonimeltään). Sinisilmä huokaisi, kulautti loput juomastaan suuhunsa jääden pyörittelemään boolilasia kädessään.

Jätkään iski joku neronleimauksen tapainen, tuon suupielen kaartuessa pelottavan ilkeään virneeseen.
"Oisko mitään, jos häivyttäis täältä?" kysyttiin sitten silmien porautuessa tuijottamaan Milan kasvoja.
"Tai mähän oisin häipyny jo, jos pelissä ei ois Lamborghinin ovi..." jatkettiin sitten pojan huomion käydessä pikaisesti ohikulkevassa tarjoilijaneitokaisessa.
"Isäukko kun ei korjauta sitä, jos en oo täällä nätisti näiden teekutsujen loppuun saakka, ja mua ei kiinnosta paskan vertaakaan olla täällä vielä sitä minimissään neljää tuntia", tässä vaiheessa Jared huokaisi vilkaisten kelloon. Tästä tulisi pitkäilta, jos Mila haluaisi leikkiä kunnollista, kilttiä tyttöä.
"Mut päästäis varmaan enemmän kuin mielellään pois täältä, jos ois joku hyvä syy…" jatkettiin nuorukaisen kohauttaessa välissä olkapäitään.
"Että oisko pikku näytelmä mitään? Sun ei tartte muuta ku seistä vieressä ja hymyillä nätisti, ja sitten voit häipyä minne haluat, koska jos mä en nyt ihan metsään arvele, niin sä et viihdy täällä yhtään sen enempää kuin mäkään."

Mila turhautui katselemaan vanhusten tekemisiä ja vilkaisi sitten jälleen seuralaiseensa. Toinen tarkoin nypitty kulma kohosi vienosti toisen virneelle. Mitähän helvettiä tuolla snobilla oikein oli mielessään. lausutut sanat nostattivat kissamaisen virneen neidonkin kasvoille. Toinen jatkoi ja Mila nyökkäsi. "Samoilla linjoilla", neiti tokaisi. Minimissään neljä tuntia, kylmät väreet suorastaan kulkivat pahisneidon selkäpiitä pitkin. Kuulosti suorastaan masokistiselta ajatukselta, eikä se miellyttänyt punapäätä. Toinen jatkoi vihjailevasti saaden kissanaisen seuraamaan tuon kasvojen ilmeitä tarkasti vihreillä silmillään. Kun ehdotus sitten lausuttiin viimein ääneen Jamien kasvoilla koreili varsin pirullinen ja tyytyväinen hymy, hän olisi voinut jopa kehrätä.
"Kyllä mä voin antaa peliin hieman enemmänkin", neiti ilmoitti. "Mutta mitään typerää kanaa mä en rupea leikkimään, enkä hymyile nätisti. Isä tuntee kyllä tyttärensä", Mila hymähti. "Mun onni, ettei kuitenkaan liian hyvin."

Mila otti muutaman askeleen Jaredin lähelle ja kiepautti itsensä kätevästi toisen käsipuoleen hymyillen, ei suinkaan liioitellun kanamaisesti vaan pienesti ja hillitysti, hallitulla sävyllä. "Mua ei tasan innosta viettää kallista aikaani täällä", neiti vastasi viimeisinpään ja sipaisi punaisen hiussuortuvan korvantaa. "Häivytään, olisi vaan epäilyttävää mennä selittämään mitään niille kahdelle. Nostetaan vaan tarpeeksi iso meteli erosta", Jamie ilmoitti virnistäen ja lähti ohjaamaan toista kohti lähintä uloskäyntiä.

Jared kohotti kulmaansa, mutta hymyili sitten vain pirullisesti, kun tyttö oli etsinyt itselleen paikan nuoren miehen käsipuolesta. Tuo vain nyökkäsi neitokaisen sanoille, kyllä tuo varmaan itse tiesi, mikä olisi parhaaksi tuolle itselleen. Jared sovitteli ilmeensä tasaiseksi, huulilla koreili hienoinen, pieni hymy, mutta muuten kasvot pidettiin jotakuinkin neutraaleina.
Jopa Duncan, joka yleensä oli jossakin matkoilla, tajuaisi, että joku mätti, jos jätkä virnuilisi onnesta soikeana. Se ei ollut ollenkaan hänen tapaistaan, ei missään tapauksessa eikä kenenkään seurassa - itserakas kusipää kun sattui olemaan.

Sinisilmä naurahti karheasti toisen sanoille, ah mitä draamaa... Jaredista alkoi tuntua, että hänen olisi pitänyt ottaa valinnaisaineeksi ilmaisutaito. Hollywood menetti hänessä mitä parhaimman näyttelijäluonteen, haha.
Nuorukainen työnsi ulko-oven auki porkkanapää edelleen toisessa käsipuolessaan, kiskoen samalla kravattiaan auki.

Ulkoilma tuntui jotenkin äärimmäisen virkistävältä tuon tunkkaisen ja ahdistavan mummoilmapiirin jälkeen...

Mila veti syvään henkeä raittiissa ulkoilmassa. "Oh, welcome freedom", tyttö mutisi itsekseen ja hymähti tyytyväisenä. Vihreät kissansilmät erottivat taustalla, kuinka Jared avasi solmionsa. Kumpa vain Jamiekin olisi päässyt noin kepeästi eroon ylimääräisestä pituudesta hameensa suhteen. No, ainakin hän saattoi helposti päästä eroon hansikkaistaan ja huivistaan. Ne nypittiinkin kevyesti yltä ja mytyttiin toiseen kainaloon. Punapää ei suoraan sanoen välittänyt helvettiäkään siitä, mitä tuo snobi poika hänen tatuoiduista käsivarsistaan ajatteli. He olivat toisilleen vain helvetin kulissia, pakokeino tukahduttavasta ympäristöstä. Thats it.

"Taxi? Kumpikaan tuskin on laillisesti ajokunnossa. Eikä varmaan olisi kovinkaan fiksua aiheuttaa isälle sydänkohtausta", punapää saneli ja nyppi hiuksiaan hieman, kampausta ei kuitenkaan avattu, sillä se itsessään oli jopa siedettävää lajia. Pahisneito yritti muistella mistä bileistä hänelle oli mainittu. Kuka järjesti, mitä ja missä. Ei noussut mieleen kuin raivit, joista Cotton oli ohimennen maininnut. Nappeja, lappuja ja colaa, ties mitä muuta. Ei kiitos, juuri nyt ei jaksanut inspata. Ja suunnitelman kannalta ei olisi sopivaa kotiinkaan suunnata.
"Onko sulla tiedossa minkään sortin bileitä, jonne mäkin sopisin joukkoon? En mä sua seuraksi pyydä, ei pelkoa siitä. Jos ei kuitenkaan sitä tasoa, mitä snobisarjan pellet useimmiten harrastaa... Kerran tuli erehdyttyä sellaisiin ja sanotaanko, että M.A kyllä muistaa kuka mä olen, eikä sitä bimboa munkaan muistista kovin kepeästi pyyhitä."

// hittiä :p

Jared ei voinut muuta kuin nyökätä itsekseen toisen sanoille, asiaa ei oikeastaan paremmin voinut enää ilmaista. Mustahiuksinen pani sivusilmällään merkille Milan heittävän hyvästit hansikkailleen ja huivilleen, toisestahan näkyi mustetta löytyvän. No jaa, toiset tykkää kuvioiduista, toiset ei, Jared ei niinkään välittänyt. Hän sanoisi, ettei neitokainen aivan täydellisesti hänen naisihannettaan vastannut – ja tässähän ei puhuttu todellakaan luonteesta, vain ulkonäöstä – mutta ei tuo nyt mitään vahinkoa silmälle aiheuttanut. Ainakaan toistaiseksi.

Jätkä vastasi tytön sanoihin kulkemalla eteenpäin ja pysähtymällä tienviereen, keskittyen etsimään sinisillä silmillään ohi ajavaa, vapaata taksia. Keltaisia autoja pyyhälsi pari ohi, ennen kuin yksi pysähtyi kadun viereen Jaredin käsimerkin johdosta.
"Astuhan sisään, damoiselle", hymähdettiin nuorukaisen avatessa taksin oven tytölle, pukaten sen sitten kiinni, kun toinen oli astunut sisään.
Jared lampsi auton toiselle puolelle ja istuutui takapenkille, laittaen sitten aivosolunsa liikkeelle.

Bileet, bileet, bileet... Mistähän Ethan oli maininnut hänelle viimeksi.
"Snobisarjan pellet useimmiten harrastaa?" toistettiin Jaredin kohottaessa kulmiaan pikaisesti. Sellaiseksiko hänet nyt luokiteltiin? ... Pystyikö hän itse oikein sanomaan mitään, kun oli sitä mieltä, että Mila oli niitä itsestään liikoja kuvittelevia niin sanottuja pahiksia, joiden elämän tehtävä oli muiden elämän tuhoaminen. Toisen sanat Mary-Annesta saivat kuitenkin kirvoitettua kuivan naurahduksen Jaredin suusta, vai niin. No jaa, hän ei ollutkaan tänään suunnitellut menevänsä mihinkään yläluokan siiderikemuihin, vaan jonnekin muualle.

Jätkän otsa rypistyi aavistuksen tuon keskittyessä miettimään, mutta pian Ethanin sanat muistuivatkin hänen mieleensä.
"Aronilla on bileet sen kämpässä, varmaan sulaudut joukkoon", tokaistiin Jaredin ilmoittaessa osoitteen kärsivällisesti odottaneelle taksikuskille. Kieltämättä jätkä hieman yllättyi siitä, että Mila kysyi häneltä, oliko hänellä tiedossa mitään bileitä – hän olisi kuvitellut tytön kipittävän pää kolmantena jalkana jonnekin slummitaloon vetämään heroiinia tai jotakin muuta vastaavaa. Ennakkoluulot olivat toisinaan varsin naurettavia, mutta minkä Jared sille voi, että Astonissa se jylläsivät joka ikinen minuutti ja joka ikinen sekunti, puhumattakaan sekunnin sadasosista.

- en nyt sit vieny vittuakaan eteenpäin D_: -

Jared ei vastannut, mutta antoi ymmärtää että näin tehtäisiin. Mila seurasi vastaväitteittä pojan perässä tienviereen ja seurasi vihreillä kissansilmillään kuinka Jared pyydysti taksin ja kehotti punatukkaa astumaan sisään oven avattuaan. Tämä oli niitä hyviä puolia snobipojissa, useimmat osasivat käyttäytyä. Jamie astui taksiin ja nojautui rennosti selkänojaa vasten, viimein pääsi istumaan. Ongelmaa neidillä ei korkojen kanssa ollut, mutta eipä niillä koko päivääkään jaksanut seisoskella.
Toinen kohotti kulmiaan Milan nimityksen toistaen ja sai muka viattoman hymyn kissanaiselta. Mary-Annen mainitsemisesta seurasi jonkin sortin naurahdus, Jared ei kysynyt mitään, mutta eipä Mila olisi kysymyksiin kyllä vastaillutkaan.

Poika kertoi bileistä ilmaisten että Mila sopisi kyllä joukkoon. Kissanainen hymyili tyytyväisenä korjaten hieman mekkonsa helmaa. “Kuulostaa hyvältä”, nainen ilmaisi vielä ääneenkin hetken sen jälkeen, kun osoite oli kuskille ilmoitettu. Jos hän tosiaan sulautuisi joukkoon hän voisi hyvin jättää Jaredin saman tien jo ovella. Jamie oli hyvä tulemaan toimeen ihmisten kanssa, jotka eivät heti alusta pitäen naista ärsyttäneet. Ongelmana enää vain se, ettei omia juomia ollut sattunut mukaan… Täysin ymmärrettävää, sillä eihän se nyt olisi sopinut kun kerta tuollaisista juhlista oli kyse. Ehkä senkin ongelman korjaisi, vaikka vain sillä, että pelastaisi jonkun jo tarpeeksi kännisen seuraavan päivän takavarikoimalla vielä jäljellä olevan alkoholin. No, turha kai oli huolehtia, tällaiset tilanteet oli kuitenkin aina ennenkin ratkaistu.

Takapenkillä istuva sinisilmä ei juurikaan huomiota kiinnittänyt vieressään istuvaan porkkanapäähän, ajatukset olivat suuntautuneet bileisiin ja katse taksin ikkunasta ohi vilahteleviin keskustan valoihin. Onneksi Aronin kämppä oli hyvällä paikalla, ei aivan ydinkeskustassa, mutta baarit ja viinakaupat eivät kovin kaukana olleet, jos Jared vaikka sattuisi kyllästymään ja käväisisi jommankumman edellä mainitun kautta, ennen kuin suuntaisi kotiinsa.

Kului minuutti, toinenkin, ehkä kymmenen.
Taksi pysähtyi toiselle puolelle kadun vartta. Vastakkaisella puolella oli talo, joka oli… No, suuri, muttei läheskään yhtä suuri kuin Hawkinsien kartano. Jengiä näytti saapuvan paikalle tasaisena virtana, valkoisen, kolmikerroksisen omakotitalon pihalla oli ryhmittyviä, jotka polttelivat tupakkaa, tai jotain vähän vahvempaa, mistäs noista tyypeistä nyt koskaan tiesi. Vaikka Aron kuuluikin Aston High Schoolin yläporukkaan, ei Jared yhtään hämmästellyt sitä, että paikalla näytti olevan toinen toistaan hämäräperäisemmän näköisiä tyyppejä, alasti tai pelkissä stringeissä ympäriinsä käveleviä neitokaisia, nuorempi Hawkins oli tottunut Aronin yhteydessä näkemään kaikenlaista, eikä se häntä liiemmin häirinnyt... Tokihan noista naisista oli vähän iloa silmällekin.

Jared kaivoi puvun housujensa taskusta rahapussinsa ja maksoi matkan kuskille, joka toivotti leveän hymyn kera hyvät illanjatkot, kun Jared antoi "hieman" tippiä. Minkäs hän sille mahtoi, että isäukolla tahtoi olla tapana antaa vähän suurempia seteleitä, joita ensinnäkään mustahiuksinen ei jaksanut rikkoa, ja toisekseen taksikuskilla tuskin olisi varaakaan antaa rahasta takaisin.

Mitään sanomatta nuorukainen astui taksista ulos, aukaisten valkean kauluspaitansa ylimmäisen napin. Ensi töikseen hän haluaisi mieluusti vaikkapa farkut jalkaansa, mustat puvunhousut kun eivät välttämättä olleet ne kaikista miellyttävimmät, missä hän viihtyisi useita tunteja… No, kaipa ne tämän kerran kelpaisivat.
Jared ei käynyt odottelemaan Milaa, vaan lähti kävelemään kohti Aronin taloa, silmäillen pihalla olevia ihmisiä.