Yo, its a unique foundation that I'm standing on

Bradley hymyili kuullessaan Wysterian valinnaisaineet. Heillä oli siis muutakin yhteistä kuin skeittaus ja rentous. Liikunta oli kyllä mukavaa, se sai aina hyvän mielen aikaiseksi.
"Noo, ei me olla samassa," Bradley sanoi. "Tytöt ja pojat on erikseen ja sitten vielä luokat erikseen. Paitsi että joskus kyllä on tytöillä ja pojilla yhdistettyjäkin tunteja, joitain tanssiharjotuksia lähinnä."
Bradleytä ei olisi haitannut, vaikka tytöt olisivat olleet aina samassa liikunnassa. Sehän olisi tuonut vain piristystä, vaikka sitä ei kyllä juurikaan tarvittu. Liikuntahan piristi ihan itsekin. Mutta tyttöjen liikkumista oli hauska katsella. Wysteriankin liikkeissä oli jotain, mikä sai Bradin hiukan hämilleen, kun hän alkoi asiaa tarkemmin miettiä.

Bradley katseli tyttöä salaa, kun tämä liukui sulavasti rampilla. Wyz oli tosiaan hyvä skeittari, sitä ei voinut kieltää. Bradleyn oli pakko ihailla tyttöä jo tämän taitojen takia, vaikka kyllä ulkonäkökin antoi siihen aihetta.
"Mä pidän sulle peukkuja!" Bradley huikkasi, kun tyttö sanoi yrittävänsä varial heelflippiä. Poika toivoi, ettei tyttö loukkaisi itseään temppua yrittäessään, vaan onnistuisi siinä niin täydellisesti, kuin se tälle oli vain mahdollista. Brad alkoi miettiä, pitäisikö hänenkin kokeilla, mutta päätti ensin katsoa, kuinka tytön kävisi. Olisi se hienoa, jos tämä onnistuisi. Ja jos toiset skeittarit koululla eivät uskoisi, että tyttö oli hyvä, niin Bradley ainakin voisi nyt todistaa tämän taidot. Ja ne olivat kyllä oikeasti hiukan hänen taitojaan paremmat. Ja rohkeutta tytöllä riitti ihan siinä missä kellä tahansa skeittipojulla.

”Mä jotenkin arvasin”, aasialaistypy virnisti pojan kertoessa, että liikuntaryhmät oltiin jaettu poikiin ja tyttöihin ja sitten vielä luokkiin. Tylsää. Pojilla kun yleensä tapasi olla vähän haastavemmat liikkatunnit, joten Wyz olisi mieluusti ollut niillä tunneilla ennemmin. Mutta elämä oli julmaa silloin tällöin. Aina ei mennyt nallekarkit tasan.

Bradley huikkasi pitävänsä Wyzille peukkuja, mikä sai tytön naurahtamaan iloisesti. Noniin, oli kannustava yhden ihmisen yleisö ja kaikki, joten tempun oli onnistuttava. Tässä ja nyt.
”Muista pitää MOLEMMAT peukut pystyssä!”, tyttö huikkasi peräänsä, ennen kuin potki lautansa niin kovat vauhdit kun vaan mahdollista. Ja sitten hän valmistui. Koukisti polviaan ja ponnisti ilmaan, jolloin lauta kiepsahteli jalkojen alla. Tyttö tömpsähti takaisin lautansa päälle ja pysyi pystyssä, eikä edes meinannut horjahtaa. Kaikki meni sulavasti. Wyzin ilme oli hämmentynyt, eikä tuo aluksi saanut mitään sanotuksi.
”Mä.. Mä onnistuin!”, aasialaistypy sai lopulta hihkaistua. Hän todella onnistui siinä ja olipa vielä silminnäkijäkin mukana sen todistamassa. Wysteria hymyili tyytyväisenä, kaappasi laudan kainaloonsa ja lähti pomppimaan Bradleyn luokse.
”Siinä sulle haaste, poju. Koitappa pistää paremmaks”, tuo ilmoitti leikkisästi kieltään vilauttaen. Bradley oli niin rento tyyppi, että varmasti tuo tajusi kyllä ottaa haasteen ihan vaan leikillä vastaan. Ja halusin tyttö tosiaan nähdä mihin toinen pystyi, kun todella antoi parastaan.

// Lyhyttä >.< //

Tytön muistuttaessa, että molempia peukaloita tuli pitää pystyssä, Bradley virnisti iloisesti ja kohotti jo peukkunsa pystyyn. Eihän peukalotempuista tietenkään mitään oikeaa onnea tulisi, mutta täytyihän pojan kuitenkin pitää sanansa. Hän katseli sivusta tarkkaavaisena, kuinka Wysteria otti vauhtia.
Bradley todella toivoi tytön onnistuvan. Tämän oli suorastaan pakko. Jos tyttö onnistuisi, hän pääsisi hehkuttamaan tämän taitoja koko muun skeittariporukan edessä, joten tyttö varmasti saisi heti ihailijoita ja kavereita. Ja saisihan tämä tottakai ilman mitään varial heelflippiäkin, oli tämä kuitenkin osoittautunut niin mukavaksi ihmiseksi.
Bradley tuijotti tyttöä. Oliko tämä oikeasti juuri onnistunut tempussa? No oli tietenkin, eiväthän hänen silmänsä voineet valehdella. Ja Wyz oli kaikenlisäksi tehnyt varial heelflippinsä täydellisen onnistuneesti, ainkaan Brad ei ollut tajunnut pientäkään virhettä tai edes horjahdusta.

"Wau," poika sanoi tytön astellessa hänen luokseen. "Sä oot oikeesti tosi hyvä. Siis toi oli tosi onnistunut ja hieno. Nyt mä oon melkein kateellinen."
Poika virnisti sanojensa perään ja hetken päästä hän virnisteli tytön sanoille. Siinä oli kyllä totisesti haastetta. Mutta olihan hän kyllä harjoitellut temppua, melkein jopa onnistunutkin. Mutta tuskinpa hän sitä osaisi tehdä niin hyvin kuin Wysteria oli äsken tehnyt.
"Voinhan mä kokeilla kuinka mulle käy, mut vähän epäilen etten mä vielä osaa, kun oon vasta pari kertaa kokeillu. En mä niin hyvä kuitenkaan ole." Bradley otti nyt vuorostaan vauhtia ja ponnisti hetken kuluttua ilmaan, yrittäen saada onnistuneeksi saman minkä tyttö äsken. Pojan lauta pyörähti kuten piti, jalat olivat taas laudalla, mutta poika tunsi horjahtavansa pahasti. Laudan laskeutuessa alas, hän yritti pitää itsensä tasapainossa ja sai vain vaivoin itsensä pysymään pystyssä.
Hän asteli Wyzin luokse ja hymyili sitten.
"No, oli se nyt aika onneton, mut siis sainhan mä sen näköjään tehtyä. Ainakin sain itseni pysymään pystyssä."