Don't try to be so perfect.

// vapaa : )

Jos jotain, niin ruokaa ei tehnyt blondin lainkaan mieli. Nick oli nukkunut perin huonosti viime yön tiimoilla ja valvottanut itseään ihan tyhmillä asioilla, kuten esimerkiksi vaikka sillä, että kuinka huonon kuvan oli itsestään antanut parin viikon aikana, se pitäisi muuttaa ja heti. Nicky ei kuitenkaan antanut uneliaisuuden näkyä kasvoilta, kilo kaupalla meikkiä peitti kyllä viimeisetkin havainnot siitä että tuo olisi nukkunut huonosti. Nick kantoi tarjottimensa tuttuun pöytään, rikkaita pentuja ei ollut vielä pöydässä kovinkaan montaa ruokatunnin juuri alettua ja neito oli siitä vain hyvillään, hän saisi syötyä vähäisen annoksensa nopeasti ja poistuisi paikalta ennen kamalaa tungosta. Tuo istui aivan pöydän päätyyn ja alkoi tökkiä haarukalla salaattia suuhunsa, ei kuitenkaan mitään pika vauhtia ettei se näyttäisi ihan kamalalta, vaan sivistyneesti ja rauhallisesti antaen katseensa harhautua pitkin muuta ruokalaa. Huomaamattaan oikeakätisen vasen kyynerpää nojasi pöytään ja pää taas nojasi käteen ja neito oli jäänyt haaveilemaan jonnekkin rajan toiselle puolelle ihan omiaan. Puheen sorina oli kaukaista huminaa ennen kuin Nick tajusi kuinka läheltä puhe kuului, pöydät olivat alkaneet täyttyä rivakkaampaan tahtiin ja blondi kohotti asentonsa arvolleen sopivampaan ja kietaisi ohi mennen avonaiset hiukset kepeälle nutturalle takaraivoon. Hän oli koittanut parhaansa mukaan asetella nekin aamulla kauniisti, mutta sähköisyys oli jäänyt hoitamatta ja hiukset rupesivat hulvattomaksi vähän väliä, pitäisi sillekkin asialle tehdä jotain, vaikka sitten kun on syönyt.

Vihreät silmät laskeutuivat pian kohti lautasta, siinä missä sievät hyvin hoidetut kädet kohti aterimia, neito alkoi taas lapata rauhalliseen malliin ruokaa suuhunsa. Tuo vilkaisi pöytää sivusilmällä rouskutellessaan kurkkua, oudosti kaikki olivat kerääntyneet hieman kauemmaksi Nickystä, johtuiko se siitä että nuo tiesivät missä seurassa Nick oli nyt parin päivän aikana liikkunut vai siitä että he olettivat Nickyn odottavan jotakuta. Neito kohautti olkiaan, tuskin ketään kamalasti haittasi että hän oli pari hyppytuntia tylsyyksissään viettänyt muiden klikkiläisten kanssa, eihän se loppujen lopuksi ollut sen kamalampaa eikä häntä varmastikkaan rokotettaisi siitä kamalasti, turha se oli huolehtia. Nick hymyili lempeästi ja huokaisi syvään, parempi se vain oli rauhoittua ja syödä ruoka loppuun. Pika syömäreitä ei näyttänyt olevan paljoakaan tänään, kun palautus astioiden paikalla ei ollut yhtään jonoa, se merkitsi siis sitä ettei Nickynkään tarvinnut pitää niin kamalaa kiirettä kun oli ensin olettanut. Hyvä niin, ainakin kuva pysyisi hyvänä ja sehän oli Nickylle melkoisen tärkeää. Neidon katse nousi taas hetken päästä harhailemaan jonnekkin, tuo katseli saapuvia ihmisiä, seuraili mihin pöytään nuo menivät, kuunteli ohi kulkevia ja ajatteli taas omiaan. Tuo huokaisi kohta taas syvään, vaihtoi jalkojensa asentoa ja palasi syömiseen, hörppäsi kerran lasistaan vettä, kunnes nosti jälleen katseensa kohti pöytää, jossa oli enää parisen vapaata paikkaa jäljellä.

# hihi hypin mukaan :>

What a day ! Henry nakkasi liikuntakassinsa ruokalan eteen laiskasti. Hänellä oli päällään valkea kauluspaita joka oli napitettu turhankin huonosti, vain kaksi alinta nappia olivat kiinni ja loput olikin unohdettu auki. Henry keräsi vatsallaan hiukan liikaa katseita, ja väsyksissään urheilusta hän ei edes pahemmin asiaan huomiota kiinnittänyt. Poika huokaisi turhautuneena, sellaiset treenit tälläkertaa. Uinninvalmentajalla oli ollut muuta mielessä, niin Henryllä oli ollut joku rupu sijainen joka ei todellakaan osannut hommiaan. Turhaan hän edes oli mennyt uimaan.
Hieman ärtynyt ilme kasvoillaan, ja omissa maailmoissaan keinuen, Henry huomaamttomasti yritti napittaa paitaansa enemmän kiinni. Katseilta hän ei tietysti välttynyt, ja cheerleadertytöt kulkivat laumana ohitse, kihertäen Henrylle ja joku taisi jopa silmää iskeä. Henry pudisti päätään ja päästi raskaan huokaisun. Häntä ei kiinnostanut. Sen sijaan maha ilmoitti haluavansa ruokaa kun ruoanhaju leijaili ruokalasta. Kieltämättä Henrykin oli nälkäinen.
Siispä ! Hän suuntasi ruokailuun. Kylmästi hän kyllä sivuutti lämpimän ruoan, ja siirtyi suoraan salaatteihin. urheilija mikä urheilija, hänen oli pidettävä treeniohjelmastaan kiinni ja nyt hän sai nauttia pelkästä salaatista.

Kultapoju silmäili hetken istumapaikkojen tarjontaa; reunapaikka ihme angstaajien vieressä, ei kiitos. Joku ihme teinityttölauma taisi olla vallanut yhden pöydän, joten sinnekään Henry ei halunnut. Silmiin pisti eräs pöytä, jossa istui parisen tyttöä, sekä yksi hiukan reunemmassa. Henry hymähti pienesti, vilauttaen omaperäisen hymyn kasvoillaan, ja tallusti sitten tyttöä kohti.
"Anteeksi, onko tässä vapaa paikka?", Henry kysyi ja nyökkäsi paikkaa joka oli tyttöä vastapäätä. Oli hyvin epätodennäköistä että hän edes alentui kysymään paikkaa, mutta tässä tapauksessa se kävi, istuihan tyttö syrjemmässä muista. Luultavasti tutuistaan. Henry ei jäänyt pidempää aloilleen seisomaan, vaan istahti alas hiukan varautuneena, valmiina lähtemään helvettiin jos toinen ei häntä siihen halunnut. Tai voisihan käydä tuurikin, jos toinen vaikka halusi jutteluseuraa tai jotain ?

// hihiii : )

Nick havahtui jonkun kysyessä paikkaa tytön edessä, tuo siirsi vihreät silmänsä kohti miehen alkua edessään. Ennen kuin neito kuitenkin kerkesi luikauttaa vastaustaan suusta toinen oli jo laskenut takamuksensa tytön edessä olevalle paikalle, ensin tuon kasvoille levisi ilme joka kertoi että oli todella kohteliasta odottaa pari sekunttia toisen vastausta ennen kuin istui mutta ei neito alkanut nipottamaankaan, toisen ulkonäkö ainakin kiinnitti yli puolen ruokasalin tyttöjen katseen eikä Nickyä haitannut yhtään vaikka häntä tuijotettiin siinä samalla, kaksikon istuessa vastakkain hieman kauempana muista. Kyräilevä ilme muuttui pian jonnekkin hymyn ja virneen välille ja tuo nyökäytti päätään kohti toista.
"istuit jo.." tuo totesi jotenkin huvittuneesti ja laski aterimet hetkeksi käsistään lautasille, joissa ei ollut paljoakaan jäljellä muuta kuin salaattia, lasissa oli hivenen vettä ja leipäkin syömättä, mutta Nick päätti nyt että voisi ehkä hivenen aikaa hidastella syömistään, katsoa millaista seuraa tuosta miehestä oli.
".. mutta en pistä pahakseni" Tuo sitten totesi yllättävän lempeälläkin äänensävyllä ja tarkasteli toisen kasvonpiirteitä. Toinen oli tutun oloinen, selvästi urheilija, sen kyllä näki kropastakin. Hetken aikaa Nicky mietti ja pyöritteli sitten haarukkaa käsissään napaten hivenen salaattia siihen ja lapaten lastin suuhun. Koska ei ollut kovinkaan kohteliasta tuijottaa koko ajan tajusi vihreäsilmäinen laskea edes hetkeksi aikaa katseensa lautaseensa.
"onko sulla sisarruksia ?" Nicky kysyi mahdollisimman kohteliaasti saatuaan salaatit alas kurkustaan ja nosti katseensa sitten jälleen hymyillen toiselle. Jotain oli nyt jäänyt sanomatta ja Nick joutui hetken aikaan miettimään mitähän tärkeää hän oli nyt unohtanut.

aivan. esittely.
"olen muuten Nicky Warren, näin ohimennen jos nuorukaista yhtään kiinnostaa tietää" Tuo hymyili toiselle yhä jollain viekkaalla, mutta viattomalla tavalla, jos sellainen oli edes mahdollista. Tuo huokaisi syvään, miten miehiä tuntui pyörivän koko ajan tuon ympärillä, eri klikkisiä, ikäisiä, luonteisia. Se huvitti blondia kovasti, hän ei varsinaisesti tuntenut itseään miksikään miesten unelmaksi, hänen muotonsa olivat melkein olemattomat, sen näki varmaan kahdensadan kilometrin päähän. Mikähän sitten mahtoi viehättää, vai viehättikö mikään, nuo sattuivat vaan pyörimään Nickyn ympärillä kun niillä ei parempaakaan tekemistä ollut. Nick kohautti ajatuksilleen pienesti olkiaan ja popsi loputkin salaatistaan lärviinsä ja joi kulauksen vettä päälle. Neito ei koskaan ollut hirveän itse rakas, mutta arvosti itseään kyllä. Loppujen lopuksi sillä ei ollu tytölle itselleen paljoakaan väliä, pyörivät ympärillä niin paljon kuin tahtoivat, se kävi kyllä Nickylle. Tuo lakkasi hetkeksi taas ahmimasta ruokaansa ja nosti vihreät silmänsä jälleen edessään istuvaan komistukseen. Ties minkälainen luonne tuonkin kieltämättä hyvän näköisen kuoren alla piili, Nickyn todellakin teki mieli ottaa siitä selvää, mutta sitähän hän ei toiselle näyttänyt, ei todellakaan.

Henry nojautui hiukan eteenpäin, nojaten käsivarsillaan pöytään. Asento oli hiukan kumara, kuin hän olisi kohta aikeissaan kuiskata tytölle jotain. Poika antoi ehkä turhankin hermostuneen kuvan itsestään vilkaisemalla nopeasti ympärilleen, salaperäinen ilme kasvoillaan. Sen jälkeen tämä käänsi nopeasti sinisten silmiensä katseen tyttöön, ja antoi katseen kierrellä hetken aikaa tuon kasvoilla hiukan pahoitteleva ilme kasvoillaan, koska oli tavallaan istunut ilman lupaa. Jokin miellytti häntä tytön kasvoissa.
Henry nyökkäsi kuin sanoakseen kiitos, että oli kuitenkin saanut luvan istua. Tyytyväisenä hän iski haarukkansa salaattiin kiinni ja maisteli sen makua suussaan. Ei hassumpaa, meneehän se sentään alas. Kouluruoka ei ollut Henryn mieleen, ja hän söi muutenkin paljon ulkona. Henry siirsi katseen uudelleen tyttöön, joka oli myöskin keskittynyt syömiseen. Tuskinpa hän huomaisi, jos Henry hiukan silmäilisi häntä.
Sisaruksia ? Henryn hengitys lakkasi ehkä muutamaksi sekunniksi. Ei kai hän sentään noin paljoa siskoltaan näyttänyt ? Poika veti rauhallisesti ilmaa keuhkoihinsa ja tapitti toista. Niin siis sisaruksia. Henry nyökkäsi.
"On joo, Stephenie, sisko siis ..", Henry lausahti äänensävyssään sellainen vivahde ettei kovin paljoa siskostaan haluaisi puhua. Eihän sen naisen luonteessa mitään vikaa ollut, turhan vähän kommunikointia. He olivat kasvaneet kai erilleen.

Henry ei voinut olla naurahtamatta tytön sanoille. Jos nuorukaista kiinnostaa. Tottakai Henryä kiinnostaa, miksikäs ei, kaunis tyttö. Hymy jäi häilymään urheilijapojan kasvoille ja esiin pilkisti pikkuiset hymykuopat.
"Olen Henry Oates, hauska tutustua.", hän vastasi henrymäisellä äänensävyllä, leikittelevällä sekä salaperäisellä ilmeellä.
Normaalisti Henry olisi ignorannut tytön kysymykset vastaamalla yksitoikkoisesti, monotomisella äänellä ja ilman katsekontaktia. Tälläkertaa häntä ei kiinnostanut, ainoa mikä kiinnosti, oli tietää Nickystä enemmän. Toisella oli jotenkin ... Henryn sydämen sulattava olemus, mutta päällepäinhän hän ei antanut sen näkyä.

#UHUH.

Nickyä tunsi itsensä imarrelluksi, saadessaan pojan leikkimään kanssaan, toisen kasvoilla pysyvä leikittelevä ja hyvin salaperäinen katse joka sai neidon huulet nousemaan hivenen vääristyneeseen härnäilevään virneeseen, toinen oli juuri sopivasti sattunut masentavan päivän aluksi siihen, leikkimään pikkuista silmäpeliä Nickyn kanssa.
"Stephenie.." Nick maisteli nimeä suussan, juuri nyt nimi ei tuonyt tytön mieleen ainoitakaan kasvoja mutta oli se silti jossain kuultu. Nyt neito ei kuitenkaan antanut sen jäädä häiritsemänä ja huomatessaan miten Henry reagoi tuon kysymykseen päätti tyttö jättää koko aiheen selän taakse ja siirtyä johonkin muihin aiheisiin. 'vai Henry..' Nick ajatteli hymyillen, nimi oli kuultu ennenkin, hänen ystävänsä olivat joskus taannoin käyneet kiivastakin keskustelua pojasta, ties miksi, neito ei enää muistanut sen keskustelun tuloksia ja antoi senkin asian olla. Toinen pysyi yhä leikissä mukana, virnistellen salaperäisesti ja nojautuen hivenen kohti Nickyä, ei tuolta vihreäsilmältä jäänyt mikää huomaamatta tuon antaessa katseensa kiertää pojassa joka oli niin kylmän näköisesti ja välinpitämättömästi astellut ruokalaan, mutta oli nyt kaikkea muuta kuin sitä kylmää ja välinpitämätöntä. Jostain syystä neidon ei tehnyt mieli puhua, hän halusi käydä salaista tuijotuskilpailua toisen kiehtovien silmien kanssa, vaikka ruoka nökötti kasvojen alla syömistään. Leivän voisi nopeasti popsia ja veden kanssa ei ollut kiirettä, mutta nyt hän ei aikonut livistää mihinkään.

Toisen olemuksessa oli jokin kiehtova piirre, jonka Nick tahtoi tietää. Hän muisteli jossain aivojensa takana sillä hetkellä kyllä Hiroa, mutta ajatus pojasta oli kyllä aika latistunut kun Henry istui siinä, hänen edessään. Nicky katsoi Henryä leikittelevästi ja puri hennosti, viehättävästi alahuultaan kunnes laski sitten katseensa hitaasti lautaseen ja nojautui kunnolla penkkin selkänojaan, hän tahtoi härnätä toista hieman.
"No.. Henry, mites sinulla on päivät mennyt" tuo kysyi, ihan tahallaan, tylsän ja tunnelman latistavan kysymyksen, jota hän harvoin edes kysyi keltäkään, kun vastaukset olivat yleensä "ihan ok" tai "hyvin" tai "Eipä kummemmin". Neitokainen tahtoi vain nähdä toisen reaktion, toinen vaikutti uteliaalta, tietämään Nickystä lisää ja tytölle tuli tunne ettei heidän juttu tuokio loppuisi välttämättä siihen että jompikumpi lähtisi ruokalasta. Mitähän toisella oli mielenpäällä, vai oliko mitään, se oli ainoa asia joka varsinaisesti kiinnosti tyttöä, tai no kiinnostihan tuota vaikka mikä muukin, mutta tuo vain oli se päällimmäinen asia. Blondi ei kuitenkaan alkanut uteliaaksi vaan odotti että toinen kertoisi itse, tai näyttäisi, miten vaan.