Istun kuin tatti

//Tänne voi tupsahdella sitten ihan kuka vaan. Ja otsikko on ihan aivoton, valitan, parempaa en keksi//

Belle istui kaikessa rauhassa penkillä, koulun käytävällä. Hän oli juuri käynyt juttelemassa veljensä kanssa. Tämä oli taas höpissyt jostain ihmeellisestä skeittausjutusta, mistä hän ei tajunnut mitään. Ja se oli saanut pojan kaverit nauramaan taas kerran. Mutta minkä Belle sille mahtoi, ettei tiennyt skeittauksesta juuri mitään? Se oli Bradleyn harrastus, ei hänen!

Tyttö huokaisi. Hän tunsi olonsa tylsistyneeksi, mutta sellaistahan koulussa melkein aina oli, varsinkin silloin kun parhaimmat kaverit olivat kipeänä. Belle oli itsekin ollut pari päivää pois koulusta, mutta nyt hän oli taas päässyt paikalle. Ja tietenkin vanha kunnon Rebecca-neiti oli heti iskenyt kyntensä häneen, kun ei ollut hetkeen sitä saanut tai muistanut tehdä. Belle oli iloinen siitä, että Bradley oli sattunut paikalle. Tämä tunsi Rebeccan ja jostain kumman syystä tyttö jätti Bellen aina rauhaan tämän ollessa läsnä. Ehkä Rebecca ei uskonut pärjäävänsä Bradille?

Mustiin minishortseihin ja vaaleanpunaiseen toppiin pukeutunut blondi kaivoi sitten laukustaan yhden tikkarin. Hän voisi ihan hyvin syödä sellaisen nyt, kun ei muutakaan tekemistä keksinyt. Ja ainahan tikkarin syöminen piristi. Niin nytkin. Belle jatkoi kuitenkin istuskeluaan ja tuijotti ympärilleen. Olisi nyt voinut edes näkyä jotain kiinnostavaa, vaikka tappelu tai jotain muuta. Mutta ei, kaikki oli niin rauhallisen ja mukavan oloista, ettei se voinut edes olla totta.

//Ja seuraahan löytyy...//

Natalie Fross tunsi itsensä niin epävarmaksi juuri nyt. Pitäisikö hänen puhua olevinaan kännykässä, nauraa heleästi ja saada sosiaalinen vaikutelma vai kysellä jotain randomia suosituilta tyypeiltä, jotta he edes huomioisivat hänen olemassa-olon ja mahdollisen potenttiaalin? Huokaus. Oli vaikeaa sopeutua uuteen ympäristöön. Missään ei ollut mitään tuttua tai turvallista, joten tämä tilanne tuntui vielä erittäin oudoilta.

Jalat kulkivat käytävällä, kuin yrittäen etsiä jotain paikkaa, mihin voisi kuulua. Onneksi hän tiesi jo teoriallisesti, missä paikassa mitkäkin luokat oli, joten niitä ei tarvinnut ainakaan etsiä puolta päivää ja tulla nolona myöhässä oppitunneille. 'Oi, miksi meidän pitikään muuttaa?' tyttö ajatteli harmistuneena, mutta ei näyttänyt ulkopuolisille ajatuksiaan, vaan hymyili vienosti vastaantuleville ihmisille.

Katse huomasi tyhjän paikan, johon hän voisi vähäksi aikaa istuutua, ennen kuin taas oppiaineet alkaisivat. Silmät katsahtivat penkin toisella puolella olevaa henkilöä, joku tyttö, joka imi tikkaria. Olikohan hän mitä genreä? Sitten Nat katsahti seinään. Hän ei voisi alkaa kyyläämään ihmisiä tai kyselemään tyhmiä, sehän tuottaisi vielä omituisemman kuvan hänestä. Piti pitää suhteellisen puhdas imago, johon sitten voisi alkaa rakentamaan uutta, parempaa, säväystä. Jos hän nyt alkaisi sekaantumaan vääränlaisiin ihmisiin, niin siitä sosiaalisesta ongelmakuopasta oli vaikea päästä pois.

Hyvin istuva musta hame löysi tukevan penkin alleen. Hitaasti Natin silmät siirtyivät lattiasta väenpaljouteen. Hänen oli pakko olla kiinnostunut tapahtumista ja olla suhteellisen avoin. Jos hän katselisi vain nurkkia ja näyttäisi pakoon lähtevältä, niin hänet heti leimattaisiin nynneröksi. Ehkä hän olikin sellainen, joissain tilanteissa, mutta siltä hän ei halunnut vaikuttaa toisten silmissä. Miksi nykyisin kaikki tuntui olevan niin vaikeaa ja harkitsevaa?

//Oi mukavaa :D//

Bellen kännykkä piippasi. Joku oli päättänyt piristää häntä viestillä, mutta kuka ihme nyt sellaista harrasti? Se selvisi pian. Äiti tietysti. "Lähdetään Jackin kanssa reissuun, hae sitten Brandon hoidosta."
Niinpä tietysti. Ihan kuin äiti ja Jack olisivat vastarakastuneita, nämä olivat viime aikoina harrastaneet omituisen useasti kahdenkeskisiä reissuja. Ehkä nämä olivat sitten löytäneet elämäänsä jotain uutta?
Belleä puistatti omat ajatuksensa. Hän näpytteli vastaukseksi, että asia sopi ja laittoi sitten puhelimen takaisin laukkuun. Siellä se luultavasti pysyisi koko loppupäivän.

Tytön huomio kiinnittyi sitten toiseen tyttöön, joka istuutui penkin toiseen päähän. Toisessa ei ollut mitään tuttua ja Belle oli varma, ettei ollut koskaan nähnyt tätä. Tai ainakaan ei ollut ennen ollut tämän lähettyvillä. Jos tämä oli joku uusi oppilas? Tai sitten joku, joka oli muuten vain jäänyt häneltä huomaamatta. No, siitä piti ottaa selvää.
Tyttö ainakin vaikutti mukavalta, ei miltään rikkaalta öykkäriltä, silloin tämä olisi kyllä ollut perillä siitä, kenen seuraa kannatti välttää. Ja Bellen seuraa kannatti, Rebecca piti siitä huolen juoruilullaan.

"Moi," Belle aloitti. "Ootko sä uusi täällä, vai oonko ihan väärässä jos sanon että en oo sua täällä ennen nähnyt?"
Belle ei edes yrittänyt peittää uteliaisuuttaan. Tottakai hän tahtoi tietää kuka toinen oli, se nyt oli päivänselvää! Hän halusi tietää, mitä koulussa tapahtui. Oli tuskallista, että hän oli ollut muutaman päivän pois, sillä siinä ajassahan oli ehtinyt tapahtua ties mitä ja hän saattoi olla nytkin aivan pihalla kaikesta. Bradleyltä asioita ei kannattanut kysellä, tätä kun ei kiinnostanut muu kuin lautailu. Siispä piti ottaa asioista selvää muilla tavoin. Ja ehkäpä tuo tyttö saattaisi auttaa, mikäli oli perillä asioista.

Mitäköhän Milo teki parhaillaan? Toivottavasti hän ei ole joutunut kamalaan kiipeliin. Perheenjäsenenä hänen kuuluisikin olla huolissaan, kun tietää, että toinen nyt on... no, mitä nyt on, eroten joistain elämännäkemyksistä. Äiti suuttuisi, jos joutuisi taas ostamaan uuden paidan pojalleen, kun se olisi venytetty paidattoman muotoiseksi, pienten läksytysten takia. Nat ei kuitenkaan voinut mennä etsimään toista käsiinsä. Kaksikko oli tehnyt selväksi, tai ainakin hän oli tehnyt, että he eivät 'tunne toisiaan' koulussa.

Ajatukset katkesivat, kun tyttö kuuli viereltään äänen, kutsuvan sellaisen. Se oli kummallista, miten joskus pystyi pelkästä äänensävystä tietämään, kenelle puhuttiin, vaikka ei edes katsonut, että kuka oli puhujana, saatika mistä sunnasta. "Hmm..." Nat heräsi viimeinkin todellisuuteen ja katsahti äänen suuntaan, samalla piilottaen modernin laukkunsa jalkojensa taakse piiloon, ettei kukaan ihan ensimmäisenä sitä anastaisi. Puhuja oli ollut tikkarityttö, eipä mitenkään ihme. Vaikka Natalie ei tuntenut toista, niin silti hän epäili, että toinen olisi suhteellisen sosiaalinen persoona. Eri asia tietenkin oliko kyseessä in_side_piirin jäsen, jonka tehtävä oli ottaa uudesta tulokkaasta selvää vai joku muu, joka yritti kaveeraa. Piti ottaa enemmän selvää, mitä toinen hautoi mielessään.

"Olet aivan oikeassa, olen uusi... Parisen päivää sitten aloitin täällä Astonissa." Natalie sanoi ääneen ja hymyili ystävällisesti toiselle sanojensa päätteeksi. Oli ehkä parasta pitää kielensä kurissa, ettei kyllästyttäisi toista esimerkiksi kertomalla, että miksi hän tuli tänne ja millainen hänen elämänsä oli ennen tähän kaupunkiin muuttoa. "Vaikuttaa ihan mukavalta... tavallaan, " hän jatkoi pienen hiljaisuuden jälkeen, katsoen välillä käytävällä käveleviä ihmisiä ja sitten taas toista tyttö.

Belle katsoi toista tyttöä uteliaana. Tämä taisi olla omissa ajatuksissaan, kun ei salamana kääntynyt katsomaan hänen suuntaansa. Blondi sai huomata arvailleensa oikein. Tyttö oli uusi ja tietenkin tullut kouluun sillä välin, kun hän itse oli makoillut kipeänä sängyn pohjalla. Eli koska tyttö oli uusi, se tarkoitti varmasti sitä, ettei tämä ollut vielä kaikkien tuntema. Paitsi tietysti jos oli ehtinyt kunnolla räväyttää.
"No, sitten ei ole ihme että en ole sua ennen nähnyt," Belle sanoi. "Mä olin kipeänä just muutaman päivän."
Toista ei varmaankaan kiinnostanut pätkän vertaa hänen sairastelunsa, mutta se nyt oli vain tullut sanottua.

"Ihan kiva koulu tämä on," Belle sanoi. "Ainakin sitten kun tähän tottuu. Kaikkiin klikkeihin ja muihin."
Belle aloitti puheensa klikeistä, ihan vain siltä varalta, että toisella ei niistä vielä ollut mitään käsitystä. Mutta olihan tämä kuitenkin jo ollut pari päivää Astonissa, joten varmasti tämä oli ehtinyt huomata, kuinka porukka toisiaan kohtaan käyttäytyi. Ja ainakin tämä oli perillä suosituista, mutta kukapa nyt ei olisi? Joskus Belle olisi voinut päästä näiden ystäväksi, niin hän uskoi, mutta sitten hän itse oli sotkenut asiansa ja sai nyt kärsiä siitä. Tosin, ei hänen elämänsä mitään kärsimystä ollut, vaikka Rebecca yrittikin parhaansa mukaan huolehtia siitä.
"Millä luokalla sä olet?" Belle kysyi sitten. Toinenhan saattoi vaikka olla tulossa hänen luokalleen. "Itse olen ensimmäisellä."

Ymmärtävä nyökkäys. "Okei, älä sitten tule liian lähelle." Nat kommentoi toisen tiedoille, että oli sairastunut vähän aikaa sitten. Hän sanoi sen kuitenkin sellaisella äänensävyllä, että toinen ehkä tajuaisi, ettei olisi tosikkomielellä toista vastassa. Hymy myös lievensi vaikutelmaa, ettei kaamean torjuvalta vaikuttaisi. Mutta sitä ei tosiaan voinut tietää, että tajuaisiko toinen asian, miten hän oli sen tarkoittanut. Ihmiset ovat erilaisia ja ymmärtämistaso myös sen mukainen.

Klikki? Sana oli suhteellisen tuntematon sana ainakin hänelle. Tytön kasvoilla näkyi hetken epämääräinen hämmästys, mutta hän ei ehtinyt kysyä mitään tarkempaa, kun toinen jo ehti vaihtamaan puheenaihetta. Se siis taisi olla joko yleinen asia tässä koulussa, se mystinen klikki, tai sitten siitä ei puhuttu ääneen, kuin kirjoittamaton sopimus tai jokin muu vastaava. Asianlaita kiinnosti Natalieta kovasti ja hän halusi tietää siitä enemmän tai ainakin tarpeellisen. Ei ainakaan sitten olisi niin hukassa tässä koulussa, jos tietäisi enemmän oppilaiden ja/tai opettajien käytännöistä.

"Ekalla minäkin." Nat sanoi ja katseli taas käveleviä ihmisiä käytävällä. Jotkut katsoivat heitä kahta kohden mielenkiinnolla, mutta jotkut oudosti mulkaisten. Mitä tämä tarkoitti? Eikö tämä koulu osannut ottaa vastaan uusia oppilaita vai mikä tässä oli pielessä? "Tuota..." toinen aloitti, katsahti hetkellisesti lattiaan ja siitä takaisin tikkarityttöä. Miten voisin tämän kysyä? Varmaan on parasta vain kysyä suoraan, mitä sitä turhaa kiertelemään. Natalie asetti jalkansa toisen jalan päälle ja nojautti selkänsä seinää vasten. "Tämä voi kuulostaa tyhmältä kysymykseltä, muttah... Mitä tarkkaan ottaen tarkoitit sanoilla, että klikkeihin ja muihin juttuihin tottuu?"

Belle virnisti. Onneksi tyttö ei ollut niitä, jotka karttoivat kipeinä olleita kuin jotain ruttotautisia. Ruttoa Bellellä ei sentään ollut, pelkkää kuumetta vain. Eilen tosin hän oli ollut jo terve, mutta päätti olla vielä lepäämässä.
"No sehän on kiva," Belle sanoi sitten. Tyttö siis tulisi käymään samoilla tunneilla kuin hänkin.
Blondi tyttö imeskeli hetken vaiti tikkariaan. Sitten hän melkein hämmästyi, kun kuuli toisen kysyvän klikeistä. Ilmeisesti tällä ei ollutkaan niistä mitään käsitystä, niin kuin hän oli uskonut.

"No, täällä vain on hieman jakautunutta. Siis toiset pitävät itseään parempana ja muita nollana. En mä sitä oikein osaa selitellä tarpeeks selvästi. Mut kyllä sä tuut sen huomaamaan miten asiat täällä on."
Belle arveli, ettei hänen vastauksensa ollut valaissut asiaa juuri lainkaan, mutta parhaitenhan toinen saisi asiat selville kokemalla ne.

"Mäkin olin ennen aika suosittu, cheerleader nimittäin. Mut sit mokasin pahasti ja nyt mä oon muiden silmissä ihan täys luuseri. Ja siihen oon kyllä jo aika tottunut."
Belle toivoi, ettei hänen paljastuksensa nyt saisi toista karttamaan hänen seuraansa. Sitä hän ei ollut tarkoittanut.
"Eli jos sä haluat hyviin piireihin, niin kannattaa tutustua niihin, jotka mulkoilee muita pitkin nenänvarttaan. Mut parempihan se olis, jos kaikki olis kavereita keskenään."

Tyttö nyökytteli, kun toinen kertoi pienen pinnan klikeistä. 'Ai, se onkin vain sosiaalijakauma.' Hiukan hän pettyi vastaukseen, koska oli odottanut jotain paljon jännempää tai mystisempää salaisuutta oppilaista tai jostain muusta asiasta. Vastauksesta sai ainakin jotain muutakin hyödyllistä selville. Jos tikkarityttö normaalistikin noin epämääräisesti kertoi asioista, niin eipä häneen ainakaan kannattanut läksyjen perusteella luottaa, jos joutuisi olemaan poissa tunneilta.

Natalie mietti hetken kuulemaansa ja vastasi sitten: "Tuo kuulostaa niin tutulta. Edellisessä koulussani oli samankaltainen meininki joidenkin ryhmien välillä." Hän ei viitsinyt sen tarkemmin kertoa aikaisemmasta koulustaan, koska se ei välttämättä toista kiinnostaisi. "Niin... Olisihan se kaikille parasta, että kaikki eläisi sovussa ja ketään ei jätettäisi varjoon. Todellisuus ei vain tunnu aina olevan samanlainen kuin hyvä teoria." Hänen veljellä olisi ainakin parempi olla elää täällä, jos asiat olisivat toisin. Nat ei uskonut, että hän viihtyi täällä uudessa paikassa, koska niin monesti lukkiutui vain huoneeseensa.

"Oliko se hehkeää elämää, siis olla cheerleader?" tyttö kysyi innoistuneella äänellä ja käänsi kehoaan hiukan enemmän tyttöä kohden. Toki hän halusi tietää, millaista glamouria kyseinen titteli täällä koulussa tuottaisi. Hän oli itse ollut niin pienessä koulussa, että siellä ei ollut mahdollista edes harrastaa kyseistä urheilumuotoa. Se vaikutti kuitenkin hauskalta, mitä joitain kisoja oli katsonut televisiosta ja katsonut tämän koulun käytävillä, söpöihin asuihin pukeutuneita, heleästi nauravia tyttöjä.

"Niin," Belle myönsi. Todellisuudessa ei kyllä ollut oikeastaan mitään järkeä. Oli suorastaan outoa, että ihmiset tiesivät, miten oli hyvä käyttäytyä, mutta silti toimivat ihan päinvastoin. Ja niin Bellekin teki, se hänen oli pakko myöntää. Hän vasta tekiki typeriä tekoja, ainakin oli tehnyt.
Belle puraisi palan tikkaristaan. Sitä ei kyllä ollut enää paljon jäljellä. Harmi, koska se maistui niin hyvälle, että hän olisi voinut imeskellä sitä vaikka koko päivän, ainakin melkein.

"Olihan se hehkeetä," Belle sanoi sitten vastaukseksi tytön esittämään kysymykseen. "Silloin pääsi mukaan mihin vain halusi, sain jopa ihailua osakseni silloin. Ja tottakai oli kaikista parhaimmat bileet aina muiden tyttöjen kanssa. Ja pokienkin, siis urheilijoiden ja rikkaiden."
Bellen oli pakko myöntää, että hän ikävöi sitä elämää. Mutta hänestä tuntui, että oli ehkä parempi olla nörtti. Nyt hänen ei tarvinnut niin kovasti välittää ulkonäöstään ja siitä, että oli samanlainen hienohelma kuin muut cheerleaderit. Ja nyt hän sai ihan vapaasti käydä kummitusretkillään niin, että jopa saattoi seuralaisilleen puhua asiasta.
"Mut onhan se elämä kyllä ihan kivaa ilman cheerleaderin uniformua," Belle lisäsi sitten ja vilkaisi samalla huolestuneena käytävän toiseen päähän. Ihan kuin siellä olisi äsken vilahtanut Rebecca. Se nyt vielä puuttuisi, että tyttö tulisi tänne ärhentelemään.

"Mutta se varmaan vei aikaa totutteluun, kun ei saanutkaan enää samankaltaista huomiota?" Natalie epäili. Niinhän se oli, että tiikerin oli vaikeaa päästä raidoistaan. Kun saa huomiota, niin siitä on vaikea luopua. Sama juttu oli hänen ongelmansa. Vaikka hän olikin suhteellisen suosittu edellisessä koulussaan, niin juuri sen mukavuuden takia eli tavismaisella asenteellaan. Nytkin hänen varmaan pitäisi jo juosta karkuun tuota tyttöä, koska saisi huonoa mainetta toisesta. Miksi hän siis vielä oli siinä, jos hän niin tosissaan halusi muuttua tuntemattomasta tunnetuksi? Nat ei ole ollut ihan varma. Hänellä olisi kuitenkin siihen operaatioon kolme vuotta aikaa, mutta olisihan se järkevintä aloittaa heti, eikä huomata viimeisellä luokallaan, ettei saanut mitään statuksen eteen tehtyä.

Tyttö ei huomannut, että toisen mieli hiukan muuttui varautuneemmaksi, kun katsoi jonnekin kaukaisuuteen ja siksi Nat jatkoi kyselyjään: "Onko muuten helppoa pudota maineesta tai päästä sinne tässä koulussa?" Hän halusi tietää, kuinka helposti vaikkapa juuri väärille ns. klikeille puhuminen tuottaisi omalle statukselle haittaa. Vihellettiinkö heti peli poikki vai annettiinkon katsoa läpi sormien muutama "vahinko" sosialistuminen?

Hiukan Natalieta alkoi sääliä suosittuja mielessään, edes hetkeksi, kun ajatteli tarkemmin asiaa. He eivät saisi mistään uutta perspektiiviä elämään ja siksi ajatusmaailma puuroutui niin samankaltaiseksi kuin muiden suosittujen, joiden mielessä on vain samankaltaiset ihmiset, puheet ja tyylit. Se oli aikas surullista. Tunnettuna olo kuitenkin kiehtoi mieltä enemmän kuin mitättömyys ja Nat kyllä yrittäisi pitää ajatuksensa selkeinä ja järkevinä, jos hän joskus pääsisi päämääräänsä. Niin hän ainakin luuli osaavansa pitää.

"No, veihän se," Belle myönsi sitten ja imaisi tikkariaan. "Ja kai mun nyt on pakko tunnustaa, että mä haluaisin kyllä vieläkin olla cheerleader. Mutta en mä sitten tiedä haluanko mä enää olla tekemisissä niiden muiden kanssa. Mä en tiedä yhtään."
Belle melkein punastui. Nyt hän oli taas mennyt puhumaan ihan liikaa. Ei toisen nyt tarvinnut hänestä kaikkea tietää! Eikä varsinkaan tuollaisia asioita. Nyt tyttö varmasti jo mietti kannattiko hänen seurassaan edes olla.

"Mut mä luulen, että jonain päivänä mä vielä saatan päästä takasin cheerleaderiksi, se vaan riippuu yhdestä tyypistä."
Sen sanottuaan Belle päätti vaieta kyseisestä aiheesta. Nyt hän oli sanonut tarpeeksi, eikä tytön tarvinnut tietää asiasta yhtään enempää. Tai no, saisihan tämä asian selville, jos vain Rebecca sattuisi tulemaan paikalle. Ja niin ei onneksi näyttänytkään käyvän.
"Mä olen muuten Belle," Belle päätti sitten esitellä itsensä. Ainakin saisi jotain muuta ajateltavaa kuin oman maineen menettäminen.

Nat huomasi, että toinen hiukan tuntui olevan tulisilla kivillä. Eipä se ollut mikään ihme, halusi hän sentään tietää toisten menneisyydestä, ehkä liikaakin. Tyttö ymmärsi, että oli kysellyt jo liikaa ja toinen vaikutti siltä, ettei avautuisikaan enempää niistä asioista, vaikka kuinka hän utelisi. Liika uteliaisuus oli välillä pahasta.

Hän pystyi melkein samaistumaan toisen nykyiseen tilanteeseen, huikan kuitenkin eri kuvakulman takia. Hänkään ei puhuisi kovinkaan mielellään edellisestä poikaystävästään, jota Natalie vieläkin jumaloi. Hänellä olisi vain hyvää sanottavaa kyseisestä henkilöstä, mutta ei mielellään puhuisi hänestä, koska se tuotti niin paljon tuskaa sisimmässä. Mennyt aika ja kukoistus oli mennyttä ja sitä tässä elämän tilanteessa ei saisi takaisin. Surullista, mutta totta.

"Kaunis nimi," hän vastasi ja jatkoi mielessään 'niin kuin omistajansakin'. Ei ollut mikään ihme, että toisella oli ollut potenttiaalia tähdätä korkealle tässä koulussa. Ulkonäkö merkitsi monissa paikoissa kaikkea ja Nat epäili, että täälläkin päin maata oli sama sanaton säädös yhteiskunnalla. Onneksi hänkään ei ollut mikään seinäkukkanen. "Ja minä Natalie, Santa Barbarasta," tyttö sanoi hymyillen.

"Kiitos." Belle sanoi toisen kehuessa hänen nimeään kauniiksi. "Natalie on kaunis nimi myös."
Belle imaisi jälleen tikkariaan. Se kyllä loppuisi ihan juuri ja se oli hyvä, koska tunnin alkuun ei enää ollut kovin kauan. Tai no, olihan siihen vielä aikaa.
"Millaista Santa Barbarassa oli?" Belle kysyi sitten jatkaakseen keskustelua. Häntä kiinnosti tietää tytön menneisyydestä. Olikohan tämä ollut entisessä koulussaan kuinka suosittu? Ainakin tämä oli sen näköinen, kuin olisi voinut olla. Eivät kaikki pukeutuneet yhtä tyylikkäästi.

"Oliko siellä ihan erilaista kuin täällä? Siis koulussa?" Belle oli nyt hyvin kiinnostunut oliko tytön entisessä koulussa ollut klikkejä. No, ei varmaan, kun tämä oli kysellytkin niistä häneltä. Olisihan tämä tiennyt, jos oli kokenut ennenkin saman.
Belle sai nyt syötyä loput tikkaristaan. Hän heitti tikun läheiseen roskakoriin ja huokaisi helpotuksesta, kun se menikin oikeaan paikkaan, eikä mennyt lattialle. Hän ei halunnut roskata, eikä juosta nostelemaan roskiansa jälkeenpäin lattioilta.

Natalie oli saanut nimen isoäidiltään. Hänkin piti nimestään kovasti. Se oli kaunis, naisellinen, siro ja muistettava. Tytön toinen nimi oli peräisin hänen äidiltään. Joskus Nat oli miettynyt, miksi hänen perheensä oli hullaantunut antamaan samoja nimiä aina vain uudelleen ja uudelleen eri sukupolville. Sukujuhlissa oli mielenkiintoista, kun paikalla oli aina muutama saman niminen henkilö. Väärinkäsityksiä oli tietenkin ilmapiirissä.

"Siellä oli yhtä aurinkoista kuin täälläkin, mutta ehkä vähän vähemmän liikennettä. Muuten aikas samanlaista... Ainakin, mitä olen tässä ohimennen huomannut. Ja koulu... Noh, pakolliset oppiaineet olivat tietenkin samoja, mutta täällä näyttää olevan enemmän valinnaisia ja eri harrastemuotoja." Nat kertoi mielellään koulujen eroavaisuuksista. Täällä näytti olevan enemmän hohdokkaita autoja ja sen omistajia, kun hänen edellisessä koulussa oli enemmän niitä tavis-perheitä, joilla oli joko kohtuullisesti rahaa tai vähän vähemmän. Hänen perheensä kuului niihin varakkaisiin ja ehkä sillä oli myös pieni merkitys, miten häntä kohdeltiin koulussa.

"Olihan sielläkin erilaisia porukoita, jotka pitivät yhtä omiensa kanssa, mutta mitään sen suurempaa vihanpitoa ei ollut niiden kesken... Pidettiin yhteisiä bileitä, johon kaikki oli kutsuttu ja haluttiin vain pitää hauskaa yhdessä, varsinkin vuosiluokat keskenään. Yrittäen pitää edes jotain yhteishenkeä, vaikka luokkassa olikin erilaisia persoonia." Nat muisteli hetken menneitä ja haikeasti hymyili viime bileille, kuinka hän oli kiehnännyt Markin kanssa nurkassa ja musiikki jylläsi korvissa. Pieni hiprakka hiipi ajatuksiin ja meno vain parani. Sitten tyttö ajautui taas nykyiseen hetkeen, penkkiin, jossa hän istui ja puhui. "Olihan siellä myös tällaisen klikin tapaista ilmassa, mutta emme koskaan käyttäneet siitä sellaista ilmaisua, joten siksi se kuulosti omituiselta korvassani." hän vakuutti toiselle. Pitäisiköhän kertoa enempää vai pitköstyttikö hän jo puheillaan liikaa?

"No, onhan täällä ihan kivasti valinnaisia," Belle totesi. Hän ei ollut ollenkaan miettinyt valinnaisaineiden määrää. Hän oli olettanut, että kaikkialla oli suunnilleen samat aineet, mutta ilmeisesti hän oli ollut väärässä. No, olihan se kai hankalampaa löytää pieniin kaupunkeihin ja kouluihin monen eri aineen opettajia. Niin ja ennen pitkää se kai tulisi turhan kalliiksi.
Belle huokaisi. Hän oli väsynyt, johtui kai siitä, että oli ollut kipeänä, ellei syynä sitten ollut se, että koneella oli illalla mennyt turhan myöhään.

"Se kuulostaa kyllä tosi kivalle," Belle sanoi. "Ihan erilaista siis kuin täällä. Täällä ei voi uneksiakaan siitä, että suositut kutsuu jonkun taviksen bileisiinsä. Ellei sitten tarkotuksena oo kiusata tai jotain. Mut hyvin epätodennäköistä ainakin mun mielestä."
Belle hiljeni. Nyt hän ehkä turhaan pelotteli tyttöä. Tämä varmasti tekisi nyt kaikkensa, että pääsisi kaveeraamaan suosituimpien oppilaiden kanssa. Ja se tarkoitti sitä, että tämän täytyisi olla väleissä myös Rebeccan kanssa. Ja se taas tiesi sitä, että Natalie ei voisi viettää aikaansa hänen seurassaan. Ja Belle kun oli toivonut, että olisi saanut tästä uuden ystävän. No, ei peliä vielä oltu menetetty. Natalie vaikutti järkevältä tytöltä, joka ei ehkä turhia välittäisi klikkien välisistä kuiluista.

'Se on hyvä tietää', tyttö ajatteli ja sulatteli tietoa tämän koulun käytännöistä ja sosialistisista kanssakäymisistä. Vaikutti siltä, että tämän koulun oppilaiden asenne oli samalla linjalla kuin jossain hupi-draama-teini-elokuvissa, joita Natalie mieluusti katsoi. Julmia tyttöjä, unelmallisia poikia ja hylkiöitä, joita kohti ei voi edes katsoakaan tai muuten saisi niistä 'luuseripöpöjä'. Pitäisikö oikeasti käyttäytyä niin? Ja pitäisikö hänen jo nyt juosta kirkuen karkuun tuota tyttöä ja hypistellä vaatteistaan pois 'tavispulverin', jota hän oli mahdollisesti saanut tuolta? Aika järjetöntä ja naurettavaa.

Hyväksyvä nyökkäys kävi tytön piirteillä. Jos sellainen oli koulun sosiaalinen henki, niin sitten siihen on sulauduttava. "Mikä tunti sinulla on seuraavaksi?" Nat kysyi tytöltä. Jos toisella olisi samaa kuin hänellä, niin oli hiukan vaikeampaa lähteä pois toisen läheisyydestä, mutta jos oli eriä, niin sitten se kävisi helpommin. Ei hänen tarvitsisi 'huomata' toista, jos tyttö meni käytävällä ohitse ja sitten vasta huomata toisen olemassaolo, kun välttämättä halusi puhua tosielle. Se tuntui aika julmalta ja kylmäkiskoiselta, muttah... hänen oli aloitettava jostain. Vai pitäisikö turvautua toisen hyviin tietoihin hiukan kauemmin? Natalie ei voinut tietää, mutta elämässä piti ottaa riskejä.

Belle haukotteli. Sekin vielä! Äsken hän oli jo alkanut huokailla, nyt sitten vielä piti ruveta haukottelemaan. Ja tuntikin alkaisi ihan pian, ellei opettaja olisi kamalasti myöhässä, mitä Belle toisaalta toivoi. Hän voisi kyllä mieluummin istua käytävällä kuin tunnilla, jossa vain sai kuunnella kaikkea tylsää ja yksitoikkoista paapatusta.
Ihan kuin lukien Bellen ajatukset, vieressä istuva Natalie kysyi mikä tunti hänellä oli seuraavaksi.
"Mulla on matikkaa," Belle irvisti. "Mä pelkään kyllä että mä nukahdan tunnille, oon tosi väsyny. Mitä sulla on?"

Bellen katse siirtyi Nataliesta tämän taakse, kohti aulaa, josta oppilaita koko ajan asteli sisään. Nyt Bradleykin näytti jo raahautuvan sisälle kavereittensa kanssa. Miten Bradley olikin onnistunut säilyttämään kaikki kaverinsa, vaikka sisko olikin tälläinen törttöilijä? Ja niin huonossa maineessa? No, Bradley oli Bradley, ja aivan ihana. Ehkä siksi tällä olikin aina ollut enemmän kavereita kuin hänellä. Bradley oli kyllä ujo, mutta silti, poika vain onnistui, eikä Belle voinut kuin kadehtia tätä.
"Onko sulla muuten sisaruksia täällä koulussa?" Belle kysyi sitten. "Mulla on veli, Bradley, se tuli just sisään. Näät varmaan, toi jolla on valkonen pipo päässä. Ja skeittilauta kainalossa."

"No niille tunneille nukahtaa varmasti, olkoon missä koulussa tahansa." Natalie sanoi, samalla irvistäen koko oppitunnin olemassaololle. Hän ehkä osaisi paremmin matikkaa, jos hän vain jaksaisi kuunnella ja oikeasti panostautua kyseiseen asiaan. Mutta ei niin ei... Kyllä hän pääsi kokeista läpi ja sai ok numeroitakin, mutta se ei tarkoittanut sitä, että tyttö muistaisi asioita yhtään sen kauempaa kuin olisi tarpeen. Hän tuskin edes tekisi niillä laskukaavoilla mitään elämässään, mitä heille parhaillaan koulussa opetettiin. "Itselläni on uskontoa. Ne tunnit tuntuu kiehtovilta, vaikka en olekaan niin uskonollinen ihminen."

Tyttö katsahti rannekelloaan, kun toinen kysyäisi hänen sisarekkaasta tilanteesta. Nat jännittyi hiukan ja viivytteli vastaustaan. Katse kiinnittyi sitten oven suuntaan, jossa toisen tytön sukulainen oli. 'Ihan ok', Nat tuumi, mutta sitten hän päätti tarttua pelastavaan oljenkorteen. Hänen oli mentävä. "On kyllä..." hän sai sanottua toiselle. "Sori, mutta mun täytyy nyt mennä." hiukan epämääräisesti sopertaen lisäsi ja oli ottamassa laukkunsa lattialta. Hänen oli pidettävä kiinni periaatteistaan. Täällä oli liikaa ihmisiä, joten hän ei voisi kertoa sukulaissuhteistaan yhtään sen tarkemmin.

"No niinpä," Belle tuhahti. Sitten hän melkein haukotteli taas. Tunnista tulisi pelkkää kidutusta, sen tiesi jo etukäteen. Vielä jos laskettaisiin jotain tajuamattoman vaikeaa, niin hermot siinä menisivät. Ehkä hän olisi sitten vielä liian kipeä jäämään kouluun? No, eiköhän hän selviäisi yhden matikantunnin. Sen jälkeen olisi sitten tietotekniikkaa, joten pysyisi paremmin hereillä.
"No olispa mullakin, se on kyllä kiva aine," Belle sanoi. Hän tosiaan piti uskonnon tunneista, varsinkin jos oli aiheena vieraiden kulttuurien uskonnot. Hän kun oli aivan varmasti ollut joskus entisessä elämässään hindu, niin oli erittäin kiinnostavaa perehtyä kyseisen uskonnon saloihin. Ja se tuntui niin tutulta asialta, että olihan hän siis pakosti ollut hindu joskus itse.

Kun Belle kysäisi toisen sisaruksista, tämä vain myönsi pikaisesti, että sisaruksia oli koulussa. Enempää toinen ei sanonut ja se kummastutti Belleä enemmän kuin mikään muu asia koko tytössä. Miksi tämä ei halunnut kertoa siskostaan tai veljestään? Olihan hänkin jo paljastanut toiselle oman veljensä. Ehkä tytön sisarus sitten oli niin kamala, ettei tästä voinut ääneen puhua? No, Belle oli varma saavansa asian joskus selville tavalla tai toiselle, joten ei viitsinyt vaivata tyttöä asialla.
"Joo, mullakin varmaan alkaa tunti ihan just," blondi sanoi teeskennellen, etteivät toisen sukulaisuudet häntä kiinnostaneet.

Toinen hiukan elehti siten, että mielenkiinto olisi ilmaantunut ilmapiiriin tai niin Natalie luuli näkevänsä/tuntevansa toisen piirteissä pienen hetken... Tai ehkä hän vain kuvitteli kaiken. Ja mitä itse asiassa kuuluisikaan tuolle henkilölle, jonka juuri tapasi ja jotain vähäistä oli ehtinyt rupatella? Ei se kuulunutkaan, mutta Natalie hiukan tunsi pientä mielipahaa, ettei voinut olla toisella niin avoin ja ystävällinen, mitä normaalisti oli. Mutta toisaalta... Toinen varmaankin törmäisi Miloon jossain, koska varmaan hengaili samantyypisten ihmisten kanssa, ehkä. Sitä ei voinut koskaan tietää.

"Näkyillään." Nat sanoi toiselle viattomasti hymyillen, otti laukkunsa ja lähti kävelemään suuntaan, jossa hänen seuraava tuntinsa olisi. Hän ei voinut olla ollenkaan varma, mitä oli edes tarkoittanut tuolla sanavalinnalla. Olivatko he nyt puolituttuja, jotka moikkailivat toisilleen kuin normaalit ihmiset vai oliko se, että 'näkyillään käytävillä, mutta ei tunneta, koska muuten pilaat maineeni'? Arghh... Tämä oli vaikeaa. Oli mukavaa tutustua toisiin ihmisiin, mutta niiden seuraukset olivatkin erilaiset, mihin hän oli tuttunut. Vai seuraisiko tästä mitään pahaa? Nat ei tiennyt. Ryhdikkäästi toinen käveli pois toisen tytön näkyvistä, vilkuili vastaantulevia muita nuoria, mutta jätti katsomatta taakseen.

// Kiitos pelistä. ^^ //

Belle huokaisi. Toisella oli totisesti kiire pois. Selvästi tuossa tytössä oli jotain hämärää ja salaperäistä, jotain minkä Belle tahtoi selvittää. Nyt piti kyllä kuunnella tunneilla tarkasti, mitä muut puhuivat, jos vaikka korviin sattuisi osumaan jotain tuosta Nataliesta. Tämän sisko tai veli oli siis koulussa, mutta häpesikö toinen tätä oikeasti niin kovasti? Hän ei ainakaan edes osannut kuvitella salailevansa Bradleyn olevan hänen veljensä. Bradley oli niin ihana, aina tukena kun sitä tarvitsi. Ja viime aikoina Belle oli sitä kyllä tarvinnut, varsinkin koulussa. Kohta hän varmaan ryhtyisi skeittariksi, niin voisi tutustua veljen kavereihinkin. Pari näistä vaikutti niin mukavalta, että teki mieli tutustua lähemminkin.

"Joo, nähdään." Belle sanoi sitten ja katsoi hetken aikaa toisen perään, mietiskellen yhä tämän omituista käytöstä. Sitten Belle keksi, mitä tekisi. Hän pyytäisi Bradleytä kertomaan, oliko tämä perillä koulun uusista oppilaista. Jos oli, niin tämä varmasti kertoisi näistä kaiken ja näyttäisi kuka kukin oli, jos nyt oli sen verran asioista perillä.
Tai sitten, joku hänen nörttikavereistaan saattaisi tietää paremmin. Hehän muistivat asioita ehkä paremmin kuin kukaan, kun olivat vielä tarkkojakin.
No, sitä Belle joutuisi miettimään myöhemmin, sillä opettaja näyttikin jo saapuvan paikalle. Nyt vain piti yrittää pysyä hereillä.

//Kiitos kaunis itsellesi. //