If You Could See Into My Soul

// lya & Coral tänne ni nice nice < 3
ja otsikko tällä kertaa Silversteinii. Ja pientä hittiaust luvassa! Mutta no oletan Coralin vastaavan kännykkään, joten juu 8’’D //


Rude oli juuri saapunut siihen päämäärään, missä hän aikoi tämän iltansa viettää. Bändikämpille. Ja nyt hän loikoili tyytyväisen oloisena ränsistyneellä nahkasohvalla sylissään akustinen kitara. Tuo oli pukeutunut mustiin, hiukan väljiin farkkuihin ja veikeään drod deadin printtipaitaan. Rude soitti aina kerrallaan pari sointua ja pälätti aina niiden välillä tavalliseen tapaansa kaikkia omiaan muille dudeille. Suurin puheenaihe sillä hetkellä taisikin olla nuo Ruden uudet tatuoinnit. Ja kyllähän tummatukka niistä pitkän aikaa jaksoi hehkutellakin, ihan toisten poikien kyllästymiseen asti.

Parin vartin kuluttua Rude pohti, että ehkä nyt olisi hyvä aika soittaa aamupäivällä olleelle seuralaiselleen. Coralille. Käsi upposi taskuun ja veti esiin kolhiintuneen kännykän. Sormet näpyttelivät oikeita näppäimiä nopeaan tahtiin. Painettiin kohtaa yhteystiedot. Sitten painettiin kirjainta C. Kelattiin alaspäin ja.. Ahah siinä! Coral. Hymy levisi Ruden koko kasvoille ja empimättä painettiin vihreän luurin kuvaa. Rude nojautui nahkasohvan selkänojaa vasten ja nosti jalat vastapäätä olevalle pienelle puupöydälle ristiin. Toinen käsi koukistui niskan taakse rennosti ja toinen piti kännykkää korvanjuuressa. Puhelin tuuttasi ja odotti jonkun vastaavan valittuun numeroon. Ja ei mennyt kauaa, kun kuului jonkun vastaavan soittoon.
”Moi, Rude tässä. Olisitsä viel tulos tänne kämpil?”, tummatukka tiedusteli oikein hyväntuulisena. Ja hyväntuulisuushan ei ollut mitään uutta Ruden kohdalla. Sitä perus Rudea se.
Muut bändin poitsut ääntelivät pari kertaa eläimellisesti ja vihjailevasti, jolloin Rude tulitti näitä sohvatyynyillä virne naamallaan. Tuo käski käsielein noita olemaan hiljaa. Voi noita idiootteja apinoita. Toivottavasti ne osasivat käyttäytyä edes jotenkin jos Coral nyt kerta tulisi paikalla käymään.
”Niin että tarvitsä kyytii tänne vai ymmärräkkö jos mä yrtän sulle selittää missä tää on?”, poju jatkoi, kun vihdoin pystyi taas keskittyä puheluunsa noiden apinoiden sijasta. Ruden selitykset kyllä tapasivat olla vähän.. No, omalaatuisia, että niistä tuskin tuo tyttö saisi mitään selkoa.

// Ruden lookki, mä ni haluisin ton paidan itelle ! >.< //

/ mitäpä pienestä hittauksesta. anteeksi tässäkin, että hittasin. ois tullu muuten lyhyt jos en ois ja sori jos kirjotin ihan väärin tai olit ajatellut toisin :' DD syytän ajatuskatkoksestani tätä äsken noussutta kuumetta o.o (38.6)

Coral oli juuri päässyt ulos eräästä liikkeestä joka sijaitsi ostarilla, kun tytön puhelin alkoi soimaan kovaäänisesti tuttua soittariaan. Tyttö pysähtyi paikoilleen ja laski kummatkin ostoskassit maahan etsiäkseen kännykkäänsä. ”Helvetti missä se on?” blondi kirosi yhtäkkiä kun kummatkin taskut oli tutkittu, eikä soittoäänen päästäjää ollut löytynyt. Kuitenkin pian tyttö huomasi vilkkujan näytön toisessa vaatekassissa ja otti sen sieltä. ”Miten se sinne joutui?” Coral pohti ja huomasi näytössä olevan numeron, mikä oli tytölle täysin vieras. Kuitenkin tuo vastasi siihen tervehtimällä ja ääni toisessa päässä oli tuttu. Rude.

”Joo tottakai, tietysti.” Coral vastasi pirteästi kun toinen kysyi oliko hän tulossa vielä sinne treenikämpille. Oli kyllä pakko myöntää, että tyttö oli täysin unohtanut sen. Shoppailessa kyllä muut ajatukset jäävät taka-alalle. Mutta eihän hän voinut pojalle myöntää unohtaneensa. Eikä tuo voinut olla kuulematta puhelimen taustalta joitain ääniä, sattuiko siellä olemaan muitakin? Hetken tuo katsoi puhelinta kulma koholla, kun taas siirsi sen takaisin korvansa juureen eikä mennyt kauaankaan kun Rude oli jo kysynyt puhelimen kautta sattuisiko tyttö tarvitsemaan kyytiä vai osaisiko hän paikan päälle pojan selityksien avulla. Täytyisi kokeilla.
”Enköhän mä jotain selkoa sun selityksistä saa”, tuo naurahti pienesti luuriin, onnekseen poika ei ollut näkemässä silloin tytön ilmettä.

Coral lähti kävelemään ulos ostarien ovesta, kantaen laukkua ja vaatekassia täynnä kaikenlaista roinaa. No siis, eihän ostarilta voi lähteä ostamatta mitään, se vain on sellainen hassu laki. Ainakin tytön omassa oppaassa, omassa päässään. Poika taisi vieläkin selittää jotain kun Coral asteli jo bussiin ja otti suunnan kohti treenikämppää, minne Rude oli selittänyt, eiköhän noista selityksistä jotain selkoa saanut.
”Enköhän mä sinne selviä. Nähään pian”, Coral sanoi puhelimeen ja hetken odotettuaan sanoiko toinen vielä jotain, tyttö sulki puhelimensa ja istahti bussin etupenkille asettaen kantamukset vierelleen.

Pian bussi tuli oikealle pysäkille ja blondi jäi pois, tästä paikasta poika oli jotain puhunut. Tuo asteli treenikämpän ovelle, koputtaen siihen. Ovi taisikin olla hieman raollaan ja tuo kurkisti sinne, tullen sitten hieman enemmän sisään nojasen seinään ja laskien laukut seinän viereen. Sitten tuo siirsi kädet ristiin eteensä.
”Moi”, blondi sanoi katsoen enemmän Rudeen, ja virnisti sitten pienesti, odottaen innoissaan miltä pojan ilme mahtaisi näyttää. Eikä tuo voinut estää pientä hymyäkään karkaamasta huulille. Sitten tyttö huomasi muut kämpillä olevat ja moikkasi näitä vain pienellä nyökkäisyllä, minkä jälkeen tarkkaili koko paikkaa silkkaa uteliaisuuttaan. Ei hän todellakaan mitään soittaisi, ei hän haluaisi nolata itseään, taas.

// Kheeeeh, etsä mitää ”väärin” Kirjottanut X’3
..Joo ja mulla taas vaihteeks pikkasenko väsy < 3 //


Ruden kasvoille levisi oitis leveä hymy, kun Coral kertoi pirteänä olevansa yhä tulossa bändikämpille, niin kuin he olivat tänään aikaisemmin sopineet kahvilla. Ei ollut onneksi siis tullut vielä toisiin ajatuksiin ja halunnut pysyä tästä lähin kaukana Rudesta.
”Hieno homma”, poju naurahti iloisesti pöyhien samalla tummaa pehkoaan. Muut bändin pojat kuuntelivat tietenkin uteliaina korvat höröllä. Tällä kertaa nämä kumminkin osasivat olla jopa hiljaa. Ruden onneksi.
Tyttö naurahti, että kai hän Ruden selityksistä jotain selkoa saisi. Tummatukka virnisti itsekseen ja nyökytteli päällään. Ihan niin kuin toinen olisi muka nähnyt nuo eleet. Kännykän välityksellä.

Taustalta kuului liikenteen hälinää ja kassan kilinää, joten ei ollut vaikea arvata missä Coral nyt oli. Keskustassa, juuri bussin kyytiin noussut. Sitä sai nyt sitten vain toivoa, että epämääräiset selitykset olivat kuitenkin olleet jonkin verran ymmärrettävät, että tyttö oli ylipäätään tulossa oikeaan suuntaan, eikä löytäisi itseänsä pian jostain pimeältä ja hämärältä kujalta epämääräisten hyyppien seuduilta. Ei sillä, että bändikämppäkään missään huippu arvostetulla seudulla olisi sijainnut. Mutta siellä nyt sentään vielä uskalsi liikkua Coralin kaltainen nuori neiti ilman suuria pelkoja siitä, että joku perverssi seuraisi ja vainoaisi kokoajan jossain nurkan takana.
”Joo, nähdään”, Rude vielä vastasi iloisesti toiselle, jonka jälkeen puhelu lopetettiin ja kännykkä löysi tiensä takaisin taskuun.

Rude jatkoi akustisen kitaransa rämpyttelyä ja tällä kertaa lauloi samalla. Yksi jätkistä hääräsi rumpujen luona, yhdet pelasivat korttia ja joku pälätti menemään niitä ja näitä. Ei siis mikään kunnon harjoittelu ollut juuri meneillään. Kaikki vain olivat ja viettivät rentoa arki-iltaa.

Ei mennyt kovinkaan kauaa, kun joku blondi tyttö seisoskeli kämpän oven suunsa valtavan kassipaljouden kanssa. Ja kuten arvata saattoi, tyttö oli Coral. Tuon huomatessaan nappisilmä hymyili jälleen aurinkoisesti ja viittoi toista tulemaan peremmälle.
”Moikka. Sä osasit tänne, hienoa”, Rude naurahti ja teki tuolle tilaa vierelleen sohvalle, heittäen pari tyynyä ja tyhjää tupakka-askia sivuun. Toisin sanoen lattialle. Rude esitteli nopeasti muut bändin tyypit nimeltä tytölle ja toisin päin. Pian tuo kuitenkin soi täyden huomionsa tytölle ja muut saivat häärätä omiaan. Rude vilkaisi eteiselle, eikä voinut olla virnistämättä nähdessään kaikki nuo kassit.
”Päätit sitten VÄHÄN shoppailla?”, tuo hymähti kepeästi ja soitti taas rakkaan kitaransa kieliä pari kertaa. Tuo soitti Metallican One- biisistä pienen pätkän, kunnes taas käänsi katseensa kitarastaan Coraliin hymyillen jopa hieman ilkikurisesti. Tuo ojensi soittimensa tytölle ja jäi tapittamaan tuota silmiin. Coralin ilmettä ei saanut missata missään nimessä.
"Kokeile jotain", poju yllytti.

Heti moikkauksen jälkeen poika oli tehnyt tilaa sohvalle ja tuo istahti siihen, tai suoraansanoen lösähti. Jalat olivat aivan puuduksissa, vihdoinkin sai pikkuisen levätä rankan päivän shoppailun jälkeen. Eikä tuo kuitenkaan voinut olla nauramatta kun toinen huomautti ostoksista.
”Joo vähän vain”, Coral sanoi vinkaten silmää ja katsoen pikaisesti ostoskasseja, siirtäen sitten pikaisesti katseensa poikaan, joka alkoi soittaa jotain musiikkia. Biisiä tyttö ei kuitenkaan tunnistanut, eikä kerennytkään ajatella sitä sitten sen enempää kun se loppuikin jo lyhyeen.

Kun toinen sitten ojensi kitaraa ja pyysi tyttöä soittamaan jotain, Coral katsoi hetken kitaraa suurin silmin ja siirsi sitten katseensa poikaan.
”Ei kiitos.” Coral sanoi virnistäen. ”Emmä sitä paitsi osaa, soita sä vaan jotain”, blondi lisäsi nopeasti tuoden kätensä eteensä ja työntäen kitaraa käsielein kauemmaksi. Ei poika saisi häntä mitään soittamaan, ei ei. Siitä ei tulisi muuta kuin särkyneitä korvia ja katkenneita kieliä.

Muut treenikämpillä olijat olivat tainneet keskittyä niin paljon omiin tekemisiinne etteivät keskittyneet heihin, jotempa siitä ei olisi huolta, että nolaisi itsensä suuremman yleisön edessä.
”Noo, soitatko sä vaan heviä ja rokkia vai osaatko yllättää?” blondi kysyi pieni pilke silmäkulmassa, eikä sitä hymyäkään voinut olla huomaamatta. Se mitä Coral oli toisesta irti saanut, voisi hän kuvitella pojan olevan enemmän rokkimiehiä.

Rude naurahti Coralin ilmeelle, kun hän antoi kitaransa tuon huostaan. Silmät suurena tyttö tuijotti kitaraa ja sitten häntä. Tyttö ei oikein innostunut ajatuksesta, että hän soittaisi. Sen sijaan tuo kehotti Rudea jatkamaan rämpyttelyä. Poju kohautti huolettomasti olkiaan.
”Miten vaan”, tummatukka virnistä ja kaappasi taas rakkaan soittimensa itselleen. Katse siirtyi kumminkin pian taas Coraliin päin.
”Mutta sä tuut kyllä jossain vaihees tätä iltaa soittaa jotain. Mä pidän siitä huolen”, Rude hymisi viekkaasti ja iski tytölle silmää. Ehei hän tietenkään tulisi päästämään tuota niin helpolla. Varmasti hän vielä yllyttäisi tytön tarttumaan kitaraansa. Tai ehkä mikkiin. Joo! Se voisi olla mielenkiintoista kuultavaa. Ei voinut tietää, että ties miten upea ja kaunis ääni toisella olikaan. Ja olihan toki myös mahdollista se, että toinen ei osannut laulaa sitten yhtään nuotilleen. No, sitten saisi ainakin nauraa.

Rude siirsi taas pitkät sormensa kitaran kielille ja jatkoi aloittamansa ”One” biisin loppuun. Pian sen jälkeen Coral esitti hänelle kysymyksen, mikä nosti huvittuneen virneen tummaverikön huulille.
”Enemmän juu kyllä metallia. Ja rokkia”, poju aloitti ja siirsi silmänsä tapittamaan tyttöä.
”Mutta kai mä vähän osaan yllättääkin”, todettiin viekkaasti ja väläytettiin hurmaava pepsodenthymy.
”Millaisesta musiikista sä muuten itse pidät?”, poju kysäisi silkasta mielenkiinnosta. Kysymys sai hänet jo vähän epäilemään, että tuo pitäisikin enemmän jostain toisentyylisestä musiikista, kuin rock ja hevi. Haaleluujaa, jos jostain purkkapopista. No, ei sillä nyt sillä lailla mitään väliä olisi pitänyt olla, mistä toinen piti. Mutta kuten jo aikaisemmin pariinkin otteeseen oli jo esille ehtinyt tulla, Rude kuului itse niihin ihmisiin, joille musiikki merkitsi lähes kaikkea. Joten olihan se kiva, jos kahden ihmisen musiikkimaut osuisivat edes vähän kohdalleen.

Ruden mieleen nousi taas ajatus, mikä jo äsken mielessä käväisi. Poju vilkaisi mikkiin ja sitten Coraliin. Jos toinen yhtään seurasi hänen ilmeitään, osasi tuo varmasti jo arvata mitä Rudella oli mielessä.
"Osaatsä laulaa?", poju kysäisi kepeästi. "Tai no ei sillä kyllä väliä oo osaatko. Mut haluutko laulaa?", Rude naurahti. Se oli enemmänkin käsky, mutta kysymyksen muodossa.

// Coral raasu. Rude ei päästä sitä helpolla~~ //

Coral huokaisi sisäisti kun luuli toisen jättäneen asian sikseen ja jatkoi sitten soittamistaan. Taas kerran hän onnistui olla nolaamatta itseään, tai eihän se mitään olisi haitannutkaan, muttei tuo blondi halunnut kuitenkaan nolata itseään juuri tämän pojan seurassa. Kuitenkin pian Coral jähmettyi kun toinen katsahti taas tyttöön, ne seuraavat sanat jotka poika suustaan päästi saivat tytön sisäisesti panikoimaan.
”Ja sehän nähdään!” Coral melkein kuin huudahti, mutta sanoi sen hitusen laimeammin. Eikä tuo voinut kaikesta huolimatta olla virnistämättä. Totisesti Coral halusi tietää mitä toinen nyt ajatteli, pojan ilme näytti siltä, kuin tuo hautoisi jotain. Se kuitenkin ärsytti suunnattomasti tyttöä, kun ei hän ajatuksia osannut lukea. Jos olisikin, hän voisi varautui toisen suunnitelmiin ja ehkä estää ne jotenkin.

Toinen kertoikin soittavansa metallia ja rokkia, ja tuo kerkesi jo ajatuksissaan pelotella itseään soittamassa jotain hevin tapaista. Hän ei kyllä ikinä ymmärtäisi mitä jotkut näki jossain karjumisessa? Äänihän siinä vain menisi. Muttei tyttö kuitenkaan ääneen mielipiteitään viitsinyt sanoa, eihän hän halunnut että poika sattuisi alkaa vihaamaan häntä tai jotain.
”Mä jotenkin arvasin, tai siis ei susta tuu mieleen mitään iskelmäpappaa”, Coral naurahti ja jatkoi sen jälkeen virnistämistä ihanille ajatuksilleen. Pojan seuraava kysymys tytölle, minkälaisesta musiikista hän piti, sai Coralissa aikaan kylmiä väreitä. Musiikki kun ei ehkä ollut hänelle se elämä, joten ei sitä tullut kuunneltua kauheasti.
”Jos mä jotain kuuntelen, niin varmaan sellasta rokkia tai sellasta menevää”, blondi sanoi ja uppoutui hetkeksi katsomaan pojan sylissä olevaa kitaraa, kuin unohtaen missä oikeasti oli.

Kuitenkin tuo havahtui ja katsoi poikaa, jonka katse harhaili jossain soittimien luona. Eikä mennyt kauaakaan kun tyttö tajusi tuon tuijottavan mikkiä. Coral ei voinut kuin päätellä itse mitä hänellä olisi mielessään, eikun hei, toinen kysyikin jotain.
”Laulaa? No kyl mä kai, tai siis ainaki mutsi sano pienempänä että oon hyvä laulaa mut-”, Coral keskeytti lauseensa heti kun tajusi vihdoin mitä toinen mahtoi ajatella. Tähän hän ei menisi! Ehkä kitaraa tyttö voisi soittaa, mutta hän ei laulaisi! Ei ikinä.
”Haluunko laulaa? Saanko mä oikeasti päättää? No siinä tapauksessa en mä taida”, Coral virnisti. ”Tai siis enhän mä halua laulaa, kun sitten sä huomaat että laulan sua paremmin enkä mä halua että sä suutut”, Coral sanoi katsoen toista pääkallellaan kasvoillaan hieman ivalliseen sävyyn löytyvä hymy. Miksi itseasiassa hän oli edes sanonut noin? Ehkä Coral jossain syvällä - hyvin syvällä - sisimmässään halusikin laulaa, mutta että kaikkien edessä? Ei hän ollut laulanut kuin viimeeksi pienenä. Eikä sitä kuullut kukaan muu kuin äiskä, tai ainakin hän väitti niin.

Ei Coral ainakaan näillä näkymin ollut tarttumassa sitten mihinkään soittimeen tai mikkiin. Rude oli näkevinään pienen paniikin tytön ilmeessä, kun tämä oli ilmoittanut pitävänsä kyllä huolen siitä, että jossain vaiheessa tätä iltaa Coral kyllä soittaisi jotain. Mutta miksi Coral oli niin arka soittamisen suhteen? Kuitenkin joka väliin se väläytti jotain sellaista, että voittaisi kyllä Ruden soittamisessa ja niin. Joten oli vähän huvittavaa, jos tyttö sitten sen takia pelkäsi soittaa mitään, etteikö osaisi yhtään. Rudesta se olisi ollut vain hupaisaa, jos olisi kuullut toisen soittavansa epävireisesti, mutta Coral taas itse pelkäsi varmaan vain nolaavansa itsensä. Paitsi ei tilanne pojunkaan mielestä varmaan enää siinä vaiheessa olisi ollut hauska, kun oma rakas kitara makoilisi kielet katkenneina maassa Coralin jäljiltä.

Toinen kertoi arvanneensa pojan musiikkityylin ja että ei tuo ainakaan mitään iskelmäpappaa muistuttanut. Poju hymähti. Niin, eiköhän hänen ulkonäkönsä jo vähän antanut vinkkiä musiikkimausta. Ei nyt aivan mitään humppaa ja sitä rataa. Sitten Coral vastasi vuorostaan hänen kysymykseensä musiikkimausta. Rude nyöktteli päätään toisen puhuessa jostain rockista ja menevästä musasta.
”Joo, okei. Ei sustakaan ihan heti tullut mieleen mikään oopperan suurkuluttaja”, poju virnisti ja tapitti toista hetken nappisilmillään.

Tyttö myönsi sokeana Ruden kysymykselle osaavansa laulaa, jollain tummatukka innostui ja hymyili pirteänä. Coral tajusi vähän liian myöhään Ruden aikeet. Poju hypähti sohvalta ja kipitti hakemaan mikin telineestä. Sitten hän palasi sitä innoissaan heilutellen ja virnuillen Coralin suuntaan.
”Itse asiassa, ei sulla kauheasti oo nyt päätösvaltaa. Sun pitää nyt laulaa”, Rude totesi ihan pokerinaamalla, mutta räjähti sitten nauramaan. Oi voi, ei kai hän ollut liian ilkeä ihminen nyt? Pakottaa nyt toinen laulamaan. Ehei, ei s ollut ilkeää. Tyttö kehuskeli olevansa parempi laulamaan kuin Rude, että sen vuoksi ei laulaisi. Tummatukka naurahti ja pörrötti päätään.
”Aijaa. No, otetaanko kisa?”, tuo haastoi virnuillen ja vinkkasi taas silmäänsä. ”Tai sitten mä soitan ja sä laulat”, Rude jatkoi virneen vaan syvetessä kasvoilla. Coralilla oli nyt kaksi vaihtoehtoa. Se oli reilua, eikö? Ainakin pojun mielestä.

Toinen oli sanonut ettei tytöstä tullut mieleen mikään oopperan suurkuluttaja, kai se olisi pitänyt ottaa kohteliaisuutena. Kun toinen lähti sohvalta soittimien luo, nosti Coral jalkansa ristiin sohvalle ja nojasi sohvan selkänojaa kyljellään. Hetken tyttö katsoi toista suu ammollaan ja valmiina lähtemään karkuun, kun toinen palasi mikin kera sohvalle. Coral katsoi mikkiä tyhmän kysyvänä, vaikka tiesi vallan hyvin mitä toinen mahtoi tarkoittaa.
”Jassoo… jassoo”, Coral toisteli sanaa ja kun poika repesi nauramaan ei Coralkaan voinut pitää pokkaansa. Hyvä, sehän tarkoitti että toinen mahtoi vitsailla.
”Hyvä vitsi”, Coral sanoi pienoisen naurun lomassa, joka kylläkin loppui lyhyeen kun toinen ehdotti kisaa. Ei mitään kisaa, kiitos. Toinen ehdotus oli, että Coral laulaisi ja toinen soittaisi, mutta ei, ei tämän näin pitänyt mennä. Olisi vain pitänyt pitää se turpansa kiinni jo alussa.

”Joo et sä mua saa tohon laulamaan”, Coral sanoi osoittaen katseellaan mikkiä ja virnisti viattomasti perään.
”Ellet sitten keksi jotain super hyvää biisiä joka sopii mun äänelle”, blondi vinkkasi silmää ja pörrötti hiuksiaan. Ei siis mitään heviä tai metallia tällä erää, rokki saattaisi mennä, tai sitten ihan kiusallaan ei.
”Ehkä mä voisin loppuillasta soittaa sitten kitaraakin... mutta sun täytyy opettaa mua ainakin vähän”, Coral sanoi naurahtaen pienesti ja laski kädet syliinsä nojaten sitten sohvan selkänojaan tapittaen vuoroin poikaa ja kitaraa. Se jokin pieni osa hänestä halusi tuon kitaran syliinsä, ja se toinen pieni osa halusi oppia soittamaan edes vähän ja jotain.

// King on elossa jälleen! 8’’D Mä olen niin himopahoillani että näin kauan kesti vastaa, mutta nyt lomalla koitan tulla aktiivisemmaksi~~ //


Virne se vain syveni Ruden kasvoilla. Niinpä niin. Jassoo, jassoo vaan. Heti Ruden revettyä nauramaan, myös Coralilla petti pokka. Naurunsa lomasta poju vilkuili tyttöön päin ja pudisteli päätään.
”Ei, ei. Ei se mikään vitsi ollut hani”, Rude totesi tytön ilmoittaessa Ruden sanomisten olevan hyvä vitsi. Mikkiä ojennettiin taas tyttöön päin ja heiluteltiin tuon nenän edessä. Kasvoilla komeili ensin virne, mutta se muutettiin pian viattoman oloiseksi koiranpentuilmeeksi. Vaikkakin sehän oli tullut jo todettua, ettei Coraliin moiset ilmeet tehonneet. No mutta tässä pikkuhiljaa, piiiikkuhiljaa tyttö ehkä alkaisi lämmetä tuolle ilmeelle. Tai sitten ei.

Jääräpäisesti tyttö ilmoitti taas, ettei Rude saisi häntä laulamaan mikkiin. Ruden ilme ehti käväistä jo mutrulla, mutta muuttui siinä sekunnissa taas ylipirteään hymyyn, kun toinen ehdottelikin varsin hyvää diiliä. Jaa. Mikähän olisi sellainen biisi sitten, mikä sopisi tuon blondin äänelle? Rude pyöritteli ajatuksissaan huulikorua sormillaan ja hymisi ja mutisi ääneen jotain, mistä ei oikein tahtonut saada selvää.
”No mutta enmä tiedä millanen lauluääni sulla on, ku en oo kerta viel kuullut”, Rude totesi ja loi sitten vinkkaavan katseensa tytön suutaan. You know what I mean?
Metallipoju rojahti tytön vierelle sohvalle ja ojensi mikkiä jälleen tuon suuntaan. Nyt hän ei odottanut että tuo tarttuisi siihen, vaan tiputti mikin tuon syliin olettaen tuon tarttuvan siihen, tarttuen itse kitaraansa. Coral ilmoitti, että voisikin soittaa loppuillasta kitaraa, kunhan vain Rude ensin vähän opettaisi häntä. Poju yllättyi hieman. Siis todellako? Coralin vilkuileminen vuoronperään häneen ja kitaraan kyllä näytti siltä, että tuo todella tahtoi koittaa soittaa.
Ruud tapitti kitaraansa ja sitten taas Coralia. ”Okei. Eli sä haluat mielummin soittaa tätä ku laulaa?”, Rude vielä varmisti ja hymähti sitten. Kyllä sekin hänelle sopi oikein hyvin. Pojun katse vaelsi ympäri ämpäri heidän bändikämppänsä tiloja ja löysi sitten etsimänsä kämpän perältä. Rude nosti kätensä ja osoitti tatuoidulla sormellaan tuohon suuntaan ja vilkaisi olkansa yli Coralia.
”Tuola on lisää kitaroita. Ne ei oo toki yht hyvii ku tää. Tää ny kun on vaan yksinkertasesti paras. Mut anyway. Opettaminen on ehkä helpompaa, jos molemmilla on omat kitarat”, poju virnisti väläyttäen kieltään ja rojahti taas sohvan selkänojaa vasten. Tyttö saisi sipsuttaa hakemaan itselleen kitaran. Rude itse tahtoi soittaa omalla hienoudellaan. Muista kitaroista Coral sai ihan vapaasti katkoa kielet, mutta Ruden ikiomasti ja iki-ihanasta akustisesta kitarasta ei tokikaan.

// Jeee!! Sinä olla elosa♥

Ai ei muka ollut vitsi? No sitten se oli hyvin hyvin huono tosiasia, eikä Coral suostuisi siihen. Tuon pojan virneet alkoivat jo ärsyttää syvästi Coralia ja kohta hän saattaisi motata toista jos moinen virnistely ei näe loppua. Ja taas. Hitto, toinen oli taas vetänyt pidemmän korren. Tämä menoa he inttäisivät tässä vielä huomenna. Poitsu ojensi taas mikkiä, mutta Coral ei tarttunut siihen. Hän tiesi mitä joutuisi tekemään ja periksi ei annettu. Kappas, uusi suunnitelma. Tyttö ajatteli kun toinen pudotti mikin tytön syliin, arvaamattomasti. Ovelaa, muttei tarpeeksi ovelaa hänelle.
"Haista sinä", blondi sanoi mutristaen huuliaan ja katsoi mikkiä. Hän ei ottaisi sitä, hän ei ottaisi sitä, hienoa, tässäkö sitä sitten joutui hypnotisoimaan itsensä? Todella upeaa!

Oli hienoa, että pojalle kävi paremmin se että tyttö soittaisi. Coral siirsi katseensa sinne minne poika osoitti sormellaan, ja sitten taas poikaan joka väitti sylissään olevaa kitaraa yksinkertaisesti parhaaksi.
"Liian hyvä mulle? Pah", blondi sanoi ja nousi sohvalta hakemaan kitaran. Tietenkin hän otti sen mikä oli parhaimman näköinen (ja sry jos ne oli saman näkösii xDD kai siel oli sellai pinkki? xD). Coral käveli kitara kädessään takaisin sohvalle ja lösähti siihen laittaen jalat risti-istuntaan ja katsoen miten toinen pitikään kitaraa. Ei hän nyt halunnut näyttää, ettei ollut kertaakaan soittanut! Se olisi ollut jo noloa. Tyttö piti varovasti kitaraa ja käsiä kaukana kielistä, tämän jälkeen luultavasti kaikki kitara saattaisivat olla soitto kelvottomia.
"Jos mestari soittaa ensin jotain", Coral virnuili viattomasti ja katsoi sitten että kädet osuivat oikeille paikoilleen. Missä ne korvatulpat olivat? Missä lääkärit? Entä kitaran kielen korjaaja? Niitä kaikkia tarvittiin, mikseivät ne olleet jo valmiusasemissa!? Pienen ajatuskatkoksensa jälkeen tyttö katsoi taas poikaa ja tämän kitaraa, seuraten tarkasti tuon sormia kitaran kielillä.

// Joo, sovitaan et siel oli sit semmonen kiva pinkki glitter kitara XD //


Coral haistatteli Rudelle, mikä aiheutti kumminkin varmaan täysin erilaisen reaktion pojussa kun mitä tytön oli tarkoitus aiheuttaa. Rude nimittäin repsahti nauramaan. Jeb, taas.
”Enmä kuule haista mit-- Paitsi hyi helvetti! Kuka täälä päästelee kaasuvaaroja?!”. Ruden naama mutristui bulldoggimaiseksi ja käsi huitoi ees taas nenän edessä. Tummatukka seurasi hajuvanaa ja löysi siten syyllisen. Yksi bändin pojista virnuili pöydän luona ja repsahti nauramaan, kun Ruden ja hänen katseet törmäsivät.
”Uahh, jotain rajaa. Meillä on hameväkeä, nii vois vähä ees koittaa käyttäytyä”, Rude virnuili ja tarttui lähimpään sohvatyynyn ja viskasi sen haisunäädän päälle. Sitten hän kumartui noukkimaan laukkunsa maasta, joka oli vähän matkan päässä sohvalta. Laukusta kaivettiin Axe, mitä sitten säästelemättä suihkuteltiin ilmaan. Hyvä ettei koko purkki mennytkin sitten siihen. No, ainakaan enää ei haissut mitkään peräpään kaasut. Muttei kyllä sitten niin mitkään muutkaan tuoksut.

Tyttö epäili, etteikö Ruden kitara muka olisi tarpeeksi hyvä hänelle. Tummatukka ei viitsinyt vastata siihen mitään. Hymyili vaan ärsyttävän viekkaasti. Jos hän olisi sanonut ääneen ajatuksensa ”hei, mä en vaa halua että mun kitarasta katkee kielet ja luultavasti myös plektrakin menis sipaleiksi. Joten jospa sä et soittais sillä”, niin mitä todennäköisimmin seuraukset siitä olisi ollut tervehdys Coralin nyrkiltä.
Pian tyttö sipsutti takaisin sohvalle, kun oli käynyt hakemassa itselleen heidän ainoan pinkin kitaransa. Coral kehotti mestaria, eli Rudea soittamaan ensin jotain.
”Selvä. Mitäs kappaletta soitetaan?”, Rude tiedusteli pirteänä oma itsenään. Tuskin mitään DÅÅTHia tai muuta metallibändin biisiä tällä kertaa. Rude epäili toisen haluvan ennemminkin jotain alternative rockia. Ja herrasmiehenä hän päätti antaa tytön valita biisin.
Odotellessaan tuon vastausta, hän rämpytteli Kiss ”Shout it Out Loud” biisiä.

// jooooooo ! pinkki glitter kitara <3

Kappas, joku huoneessa olikin päästänyt paukun ja nyt vasta haju tarttui tytönkin nenään.
"Hei oikeesti hyi hitto", blondi sanoi ja vinkkasi silmää sitten sille hajun lähteelle minne Rude oli heittänyt tyynyn. Niin juuri, piti sitä nyt käyttäytyä siivosti kun kerran hän _suostui tulemaan paikalle. Se, ettei toinen vastannut mitään kun blondi oli kysynyt oliko kitara liian hyvä hänelle, sai tytön mutristamaan huulia.

Kuin Coral olikin osannut aavistaa, antoi toinen tytön valita biisin. Se oli hyvin mukavaa, mutta samalla ärsyttävää, kun ei hän mikään musiikin kuuntelija ollut eikä tyttö nyt mitä tahansa biisiä voinut sanoa. Samalla siinä miettiessään tuo kuitenkin tunnisti pojan soittaman bändin ja virnisti.
"Hei, ei nyt mitään Kiss'iä. Daaa" blondi sanoi ja näytti kieltä nopeasti pojalle. "Miks ees on jotai metallia, sehä on pelkkää rääkymistä eikä siis mitään kaunista. Mieti nyt, kuka haluaa rääkyä äänensä käheäksi?" tyttö alkoi päteä taas kohottaen pienesti kulmaansa, hän saattoi tietää liikkuvansa vaarallisilla vesillä, mutta minkäs hän sille voi että joskus pieni ärsyttäminen oli kivaa.
"Mut miten ois joku Linkin Park, My Chemical Romance, Panic! at the Disco, 30 Seconds to Mars... tai hei nyt mä keksin! Red hot chili peppers sehän se on, eikö?" blondi katsoi toista ja naurahti pienesti. Eihän hän noista mitään kuunnellut.. paitsi viimeisintä vaihtoehtoa oli tullut muutama kappale kuunneltua. Ne bändit nyt vain tulivat ensimmäisenä blondin päähän.

Coral ei tahtonut mitään Kissiä soitettavan ja näytti vielä siihen päälle kieltänsä. Rude nyrpisti nenäänsä ja huitoi hiuksiaan pois silmien edestä.
”No sitähän mäkin. Daa-a, mä jo pelästyin jos hyppisit jossai katossa ton mun pienen soittopätkän jälkeen”, poika totesi ihan pokerinaamalla, mutta nauroi sisäisesti. Ei hänkään mikään Kissin suuri ystävä ollut. Hän vain koitti saada tässä jotenkin enempi selvää Coralin musiikkimausta.
Seuraavaksi tytöllä alkoikin armoton metallin dissaus, mikä sai Ruden tuijottamaan toista ensin silmät suurina, mutta pian pudistelemaan päätään.
”No siis Kisshän ei ees oo vielä mitää örinää. Ja hei, sä et vaan ymmärrä sitä musiikkia”, Rude sepusti tietäväisenä ja väläytti omahyväisen pepsodenthymynsä Coralille. ”Siihen pitää osata suhtautua oikein”, tuo vielä lisäsi.

Toinen alkoi ehdottelemaan bändejä, joista osa kuulosti niin sairaan naurettavilta Ruden korvissa.
”My Chemical Romance? Ahhah, ei hitto. Et kai oo tosissas? Tästä puuttuu vielä muovilusikat ranteis, nii ei jeesus”, Rude nauroi makeasti. Oivoi, taas tämä heidän pieni viaton nahistelu alkoi. Ihan pakostakin piti vähän saada ärsyttää aina toista. Mutta se oli kivaa. Kunhan se pysyi siinä tietyllä tasolla.
”Mut Red Hot Chili Peppers käy”, Rude virnisti. Poju nosti kitaransa paremmin syliinsä ja pohdiskeli hetken. Hmn, Otherside biisin hän ainakin osasi. Ja niin sormet aseteltiin kauniisti kielille ja siitä se sitten lähti. Rude soitti pienen pätkän alusta. Tuo kumminkin VÄHÄN innostui ja päätti soittaa vielä VÄHÄN eteenpäin. Niin ja innostuipa tuo myös laulamaan mukana. Ja koska hän oli bändinsä vokalisti, niin eipä tuon ääni mikään kovin surkea ollut.

”How long
how long will I slide
Separate my side
I don't
I don't believe it's bad
Slittin my throat
It's all I ever”.

Rude lauloi ja soitti biisiä hetken aikaa lähes virheettömästi, minkä jälkeen nappisilmät siirtyivät tapittamaan Coralia.
”Okeih. Otetaampas alusta pieni pätkä kerrallaan”, poju naurahti kevyesti ja ohjasi tytön sormia oikeille kohdille kielille.

Niin hän varmaan olisi tehnytkin, hyppinyt katossa ellei kukaan olisi ollut näkemässä. Mutta sehän jäisi ikuiseksi salaisuudeksi eikä kukaan saisi tietää siitä. Ja sittenpä toinen alkoi selittää, että siihen pitää suhtautua oikein ja pälä pälä, kohotti blondi pienesti kulmaa toisen sanoille. Tyttö oli melkein arvannut toisen reaktion Coralin luokittelemista bändeistä ja kerkesi naurahtaa pienesti.
”No hei emmä sitä kuuntele. Oikeasti”, blondi sanoi ja tuumi asiaa hetken. Ei, ei hän ainakaa omasta mielestään sitä ollut kuunnellut. Ehkä pari biisiä sieltä täältä. Mahtavaa, the red hot chili peppers oli käynyt ja nyt toinen nosti kitaransa syliin, minkä seurauksena blondi hymyili leveästi. Sieltä sitä nyt tuli, musiikkia nimittäen, eikä pelkkänä soittona vaan lauluna.

Coral kuunteli toista katsoen lumoutuneena tuon kitaraa ja välillä itse soittajaakin. Vou, osaisipa hänkin. Toisaalta ei hän ollut pitkään aikaan sitten laulanut, viimeeksi kakarana. Biisi kuitenkin läheni loppuaan, eihän poika soittanut sitä kuin vähäsen ja Coral säpsähti pienesti kun toinen alkoi puhua. Rude siirsi blondin sormet oikeille paikoille ja tuo katsoi tarkkaan sormiaan ja sitä missä kohtaa ne olivat.
”Tiesitkö, sä soitat – ja laulat aika hyvin”, Coral sanoi virne suupielessään ja odotti kunnes toinen näytti esimerkin alusta. Eikä mennyt hetkeäkään kun blondipää rämäytti sitten kunnolla. Itseasiassa se kuulosti aika hyvältä, jos oli kuuro. Blondi sulki sekunnin murto-osaksi silmänsä ja avattuaan ne tuo heilautti sormiaan taas kitaran kielillä. Jeps, ääni oli kamala. Oikeasti. Jos blondi jotain aikoisi oppia, menisi siihen aikaa. Kauan.
Vittu ei täst mitää tuu, Coral pohti ja katsoi sitten poikaan.
”Alkukankeutta, tiedäthän?” blondi sanoi ja hymyili sen jälkeen pirtsakasti.

”Niiiiin, niin. Niiiiiin vissiin. Tuun joskus teille, niin varmaan huone ihan kattoja myöten tapetoitu MCR:n julisteilla”, Rude ei voinut olla jatkamatta virnuiluaan. Mitäs oli maininnut sen naurettavan bändin. Sitä ei Rude ihan heti muute unohtaisikaan. Kun hän keksi jonkun syyn mistä härnätä, niin siitä oli sitten joskus niin hemmetin vaikea päästä eroon. Sellainen tuo poju nyt vain oli ja ei siinä sitten muu auttanut kun vain kestää se ja antaa tummatukalle samalla mitalla takaisin.

Coral kehui Ruden soitto- ja laulu taitoja aika hyviksi, mikä sai pojun naurahtamaan hyvillään.
”Ai vaan aika hyvin? Pah, mitä vähättelyä”, Rude egoili ja taputteli tyttöä päähän. Oikeasti hän oli mielissään tytön kehuista. Oli sitten niin mielettömän paljon. Kuka nyt ei ilahtuisi kehuista? Varsinkin sellaisista kehuista, jotka kuului söpön blondi tytön suusta. Mutta eihän hän nyt tietenkään olisi voinut tuolle vastata kuoropoikamaisesti tyyliin jotain ”voi kiitos ihanista kehuistasi. Ihan punastun tässä kuule hehe”.
Rude oli näyttänyt kitaralla alun biisistä ja nyt oli Coralin vuoro koittaa. Sormet liikkuivat kielillä hieman.. No.. Omalla tyylillään, joten siitä lähtevä äänikin sitten oli vähän omaa luokkaansa. Hyvin sai Rude kuitenkin pokkaansa pidettyä. Ei se helppoa ollut. Joutuipa tuo aika kovasti puremaan huuliaan yhteen ettei vaan nauraisi. Ja sitten tyttö heilautti sormiaan uudelleen. Uusi yritys. Joo, ääni oli vähintäänkin yhtä kaamea kuin äsken. Pieni naurunpyrskähdys pääsi karkaaman tummatukan huulien välistä, mutta melko ovelasti hän muutti sen tekoyskimiseksi.
”Joo, köhrg! Kurkkua vähän kuivaa..”, tuo köhi ja keskittyi nyt pitämään vakavan ilmeen yllä. Nyt ei saanut repsahtaa. Ei ollut ollenkaan oikea hetki suututtaa Coralia.
Blondi puolusteli soittoaan vedoten alkukankeuteen ja Rude tietenkin vain nyökytteli kiltisti mukana. Joo, joo. Alkukankeutta vaan. Coral ei pahemmin kitaraan ollut aiemmin tarttunut, joten tuo hänen soittonsa annettakoon anteeksi.

”Otetaampas uudelleen toi alku”, Rude ohjasi niin rauhallisesti kuin vain kykeni ja hivuttautui pikkuisen lähemmäs Coralia. Tuo asetteli tytön sormet varovasti uudelleen oikeille kielille ja katsoi, että ne myös pysyivät niillä paikoilla. Noniin, hyvä. Rude nosti toisen kitaran syliinsä ja asetteli sen kielille sormet samalla tavalla, miten Coralin sormet olivat.
”Noniin. Nyt RAUHASSA. Ja lähtee yy, kaa, koo ja nee”, poju opetti ja heilautti sormiaan kielillä, pitäen katseensa kokoajan Coralin suunnassa. Kyllä hän alun osasi ihan sokkonakin. Mutta Coralia piti vähän ohjailla.
”Ja sitten päästät nää sormet irti”.

Eikä tietenkään Coral voinut välttyä toisen piikittelyiltä, koska oli sanonut tyhmän bändin nimen. Siis eikö tuo nyt voinut tajuta, että se oli ihan hatusta heitetty? Vai oliko, hädintuskin Coralkaan tiesi sitä. Pojan egoilu ja mahtailu sai Coralin tuhahtamaan ja pyöräyttämään silmiään. Kuitenkin tuon reaktiota tyttö osasi jotenkuten odottaa, siis tiesi hän sen itsekin ettei ollut kovin hyvä, muttei sitä tietenkään saanut myöntää! Ei sentään. Toisen selvästi pitkään pidätellylle naurunpurskahdukselle Coral kohotti vain kulmaansa ja katsoi toista hivenen murhaavasti. Kyllä hän oli edelleen sitä mieltä, että tyttöjen pitäisi hoitaa se looginen ajattelu. Jätkiltä kun ei se näytä luonnistuvan. Ja oikeasti! Se tekoyskiminen meni jo liian pitkälle!

”Pää kii herra elvistelijä”, Coral sanoi ja tekovirnisti leveästi. Samalla tuo otti tyynyn takaansa ja heitti sen poikaa päin, oikeastaan ei Coral edes jäänyt katsomaan mahtoiko se osua vai lentää ohi. Seuraava ei taatusti lennä ohi, jos tuo vielä koittaa tyttöä ärsyttää. Sitten Rude sanoi, että alku otettaisiin uudestaan, Coral hengähti ja laittoi sormet valmiusasemiin. Nelosella Coral aloitti ja toisen sanoessa päästi ne vaaditut sormet irti ja alkusoitto kuulosti ihan ookoolta, toisaalta ei sillä pyrittäisi mihinkään huippuluokan artiksiksi. Mutta kuitenkin sekin pieni hyvä katosi, kun automaattisesti sormet alkoivat rämpyttää eri kieliä ja lopputulos oli kamala. Pienen hetken päästä Coral turhautuneesti ja tahallaan rämäytti sormellaan kitaran kaikki kielet läpi ylhäältä alaspäin ja siirsi sitten katseensa Rudesta kitaraan virnistäen. Ikävä kyllä virnistyskin loppu lyhyeen huomattuaan kitaran ikävän kohtalon.
”Hupsis”, Coral sanoi huomattuaan katkenneen kielen ja siirsi pikapikaa kitaraa kauemmas itsestään. Sitten tuo katsoi pahoittelevasti, joltain osin huvittuneena Rudea. Olisihan tämä pitänyt arvata.

”Ei täällä sattuis olee mitään muuta soitinta? Kitara kun ei taida olla mun juttu”, blondi hymähti ja nojasi kyljellään sohvaan, katsoen edelleen poikaa pikkutyttömaisesti, joka tarkoitti tavallaan pienenmoista anteeksipyyntöä hyvän kielen katkeamisesta. Kuitenkin tuon kasvoilla oli yhä samanaikaisesti jokin huvittunut virne.

Coral käski Rudea pitämään päänsä kiinni, mikä nosti ties kuinka monennen kerran leveän virneen pojun huulille. Ennen kuin tuo kuitenkaan ehtiä sanoa siihen mitään, oli jo tyyny lentänyt hänen naamalleen. Ai itsekseenkö ne tyynyt lentelivät? Ei, vaan Coralhan sen heitti. Rude siirsi tyynyn syliinsä ja katsoi Coralia viattomalla koiranpentuilmeellä. Tai yritti katsoa, mutta yritys oli surkea. Ei Rude viattomalta onnistunut näyttämään, ei sitten ollenkaan.
”Heii, mitä mä muka nyt tein?”, poju ulisi alahuuli pitkällä. Eipä tuo jäänyt kuitenkaan vastausta odottelemaan, vaan keskittyi taas aloittamaan soiton alusta Coralin kanssa. Tyttö huokaili, selvästi turhautunut soittoyrityksiinsä tai jotain. Kun Coral aloitti soittamaan, Rude oli jopa yllättynyt kuinka suhkot hyvältä se kuulosti. Kunnes tuo sitten kunnolla pääsi vauhtiin.. Ääni oli aivan kamala. Apinatkin olisivat varmaan soittaneet paremmin. Mutta kitarasta lähtevä ääni jäi kakkoseksi sille, mitä Rude huomasi itse kitaralle käyneen. Pojun suklaasilmät laajenivat suuriksi ja suu loksahti auki.
”Coral!!”, tuo älähti kauhuissaan ja vilkuili kitaraa ja tyttöä vuoronperään. Tyttö siirsi kitaran nopeasti sivuun ja näytti pahoittelevalta. Pikku hiljaa Rudekin alkoi rauhoittua ja ilmekin lempeni hieman.
”Ääh, ei se mitään. Sen saa kyllä korjattua”, poju heilautti hälläväliä tyyliin kättään, mutta vilkaisi silti hitusen huolestuneena turmeltua soitinta. Poika taisi enemmänki lohdutella itseään kuin Coralia..

Tyttö uteli, että löytyisikö jotain muuta soitinta kuin kitara. Rude katsahti tuohon hymähtäen ja nojasi itsekin kyljellään sohvan selkänojaa vasten. Jeb, kitara ei tainnut olla oikein se Coralin juttu.
”Nohh..”, tummatukka aloitti viakkaasti, vilkuili hieman soittimiin päin ja sitten taas Coraliin.
”Olis tuolla noi mikit..”, Rude totesi ja loi sitten kasvoilleen niin suloisen ja viattoman ilmeen, kun vain ikinä pystyi. ”Pliis, pliis, pliiiisss.. Voisitko sä Coral muru vähän laulaa? Mä niin tahtoisin kuulla sun lauluäänes..”, nappisilmä jatkoi pikkupoikamaisesti tapittaen toista silmiin.

// Vähä pätkä tuli >.< //

Sieltä nyt tuli se odotettu reaktio, mihin Coral vain hymyili varovaisesti. Kuitenkin se äkillinen rauhoittuminen ja hälläväliä asenne oli aluksi hiukan pelottavaa ja blondi katsoi toista kummastuneena. Ööh, oliko tuo nyt kunnossa? Coral pystyi vain ajattelemaan sitä ja miettimään, miksi toisen näytti niin rauhalliselta. Taatusti tuo juoni jotain tytön pään menoksi. Alueelta ei Coralinkaan katse havainnut mitään kiinnostavaa soitinta ja kitaraan hän ei enää koskisi, vaikka tuskin toinen antaisikaan tytölle enää kitaraa Coralin kätösiin. Hehe, no ehkä se oli vain hyvä juttu. Yksi katastrofi riitti tälle päivälle. Sitten Coral siirsi katseensa poikaan, joka puhui mikeistä ja veti kasvoilleen sen ärsyttävän suloisen ilmeensä. Herranjumala tuollaiset pitäisi olla kiellettyjä maapallolla! Coral tuhisi mielessään hermostuneena, miettien miten voisi välttää sen mitä tuon päässä mahtoikaan liikkua.

Kuitenkin aneluiden kera Rude pyysi tyttöä laulamaan.
”Mitäh--?” Coral katsoi toista kulma koholla ja yritti olla välittämättä noista aneluista ja mahdollisista koiranpennun tapaisista ilmeistä. Samalla tuon katse ajautui mikkeihin.
”No kai mä oon sen sulle velkaa…”, Coral mutisi huulet hiukan mutrussa ja kiroten taivaan isää mielessään. Mitä hän olikaan juuri lupautunut tekemään? Laulamaan, - ja miksi? Niin, siihen vastaus oli vielä hämärän peitossa. Ehkä se johtui tuon pojan olemuksesta tai jostain.
”Jos keksit jonkun kivan laulun – ja mä tykkään siitä”, Coral lateli ehtonsa ja hymyili jo hiukan ilkikurisemmin.

// king on hiljaa nyt eikä valita lyhyydestä! :-----)

// Mutku.. D’’8 Noh, okei~//


Voi kitara parkaa ja sen katkenneita kieliä.. Onneksi se nyt pääsi turvaan, pois Coralin kätösistä, ennen kuin sen kaulakin ehti katketa. Tuon tytön käsittelyssä ei mikään ollut turvassa. Ei silloin, kun Coral menetti malttinsa. Sen Rude oli jo ehtinyt oppia tuosta tytöstä.

Tyttö ei heti myöntynyt laulamaan, ihmetteli vain mitä Rude oli pyytänyt. Mutta poju ei antanut periksi, vaan piti anelevan katseensa visusti toisen silmissä kunnes tuo suostuisi. Tytön katse siirtyi mikkeihin ja sitten tapahtui ihme. Tuo nimittäin suostui suu mutrulla laulamaan. Rude ei ollut uskoa kuulemaansa. Aluksi hän räpyttelikin yllättyneenä silmiään, mutta pian hymyilikin jo oikein aurinkoisesti.
”Jeee! Kiva kiitti. Ja niin, sä tosiaan olet sen velkaa”, tuo sanoi ja iski tytölle silmäänsä. Coral oli suu mutrulla. Taisi katua sitä mihin suostui? Mutta hah! Turha toivo että pääsi sitä enää minnekkään pakoon. Luvattu mikä luvattu ja Rudehan piti tarkasti huolen siitä, että lupaukset kanssa sitten pidettiin.
Coral lisäsi vielä, että jos Rude vain keksi hyvän biisin josta Coral itsekin pitäisi. Tummatukka kohautti olkiaan.
”Noh, saat ihan ite päättää biisin. Se varmaan sopii?”, poju tiedusteli. Hän ei tahtonut valita biisiä, sillä Coral olisi voinut ihan piruuttaan vaan sanoa, että ”kauhea biisi” ja ”en laula”, jottei joutuisi laulamaan. Ja siksi siis hyvä, että tuo ite päätti kappaleen. Ei ainakaan voinut valita biisiä joka ei kävisikään. Hahaa, Rude oli vihdoin saanut Coralin loukkuun.

Oli Rudessa vähän herrasmiestäkin. Niin mahdottomalta kuin se kuulostikin. Mutta kyllä tuo ajatteli vähän tytönkin tunteita ja miten tuon olisi kaikkein mukavinta laulaa. Tuskin ainakaan ylimääräisen yleisön nähden, eli muiden bändipoikien.
”Mä voin häätää noi muut muualle täältä. Kyllä ne pystyy vaikka kotonaanki pelaan korttejaan”, poju ilmoitti ja katsahti bänditovereihinsa vuoronperään. Sitten tuo vislasi saadakseen kaikkien huomion. Sanoja ei tarvittu. Rude vain osoitti peukullaan ovelle päin ja niin muut sitten kiltisti tai vähemmän kiltisti hinasivat perseensä eteiseen. Pari heistä katsoi Rudea ja Coralia vihjailevalla ilmeellä, kuin odotettavissa olisi jotain muutakin kuin pelkkää soittamista ja laulamista. Rude valui sohvalta hieman alaspäin. Ei jeesus millaisen kuvan Coralkin heidän bändistään oikein saisi..

Pian kaikki muut olivat poistuneet kämpiltä. Kaikki muut, paitsi Rude ja Coral.
”Noh, jokos on biisi tiedos?”, virnistettiin.


// Lalalalaaa, kivaa shittiä, laaalalaa~~ //

Yhden asian Coral tiesi, ainakin sen, että kun Rude oli tuollaisella päällä ei tyttö voisi enää livistää. Se oli nyt tehtävä, hänen oli laulettava. Pikku hiljaa toinen alkoi jo vähän ärsyttää, kun laittoi tytön valitsemaan biisin ja tuon pelkkä olemuskin oli jo hivenen ärsyttävä. Ihan helposti ja piruuttaan Coral olisi voinut katkaista loputkin kitaran kielet, mutta ikäväkseen Rude oli jo ottanut kitaran pois tytön lähettyviltä. No, ehkä niin oli parasta kaikille. Ei kävisi mitään mitä jäisi myöhemmin suremaan.

Oli hyvin ystävällistä kun toinen häätöi muut paikalta. Coralkin toki huomasi niiden parien katseet, eikä voinut olla erehtymättä mitä ne mahtoivat ajatella täällä tapahtuvan. Tyttö vain pyöräytti silmiään ja odotti, että loputkit pääsivät ovesta ulos. Samalla tytön katse kiinnittyi toiseen, jota selvästi vähän nolotti? Ehkä. Olipa kiva bändi, joo tosi kiva. Hehee. Samalla tuo vei kätensä selän taakse ja pamautti kiinni oven, joka oli jäänyt raolleen. Ei kutsumattomia vieraita kiitos. Sitten Rude kysyikin jo oliko laulu jo valittu, Coral vain hymyili arvuuttavasti.
”Tottakai mulla on laulu, jos parikin”, tuo sanoi ja yritti olla vaikuttamatta liian valmiilta ja innostuneelta. Vaikka sisimmissään hän tykkäsi laulaa, muttei ollut oikeastaan koskaan laulanut kenenkään edessä. Mitä nyt joku saattoi kuulla laulamista suihkusta silloin pienempänä, mutta sitä ei laskettu.

Coral nousi sohvalta ja tarkasti ympäristöään, jääden sitten tuijottamaan sohvalla olevaa poikaa, hymyillen pienesti.
”Kai noit valoi saa himmennettyä?”, Coral kysyi kuin se olisi tärkeäkin asia ja hymyili viattomasti. Ei hän toki yrittänyt pitkittää sitä laulamaan pääsyään, ei saa edes kuvitella mitään sellaista. Eihän Coral niin ilkeä voinut olla. Seuraavaksi tytön käsi liukui lantiolle ja Coral siirsi painoa toiselle jalalleen, katsoen toista edelleen vaativasti mutta hymyillen arvaamattomasti.
”Ja tää prinsessa vaatii taustamusiikkia”, sanottiin virnistyksen kera ja käveltiin lähemmäs mikkitelinettä.

Rude katseli eteiseen päin. Tai tarkemmin sanottuna katseli Coralia, joka seisoi eteisessä. Tyttö pamautti oven kiinni, kun viimeinenkin oli poistunut kämpiltä. Hyvä niin. Noista jätkistä kun ei voinut ikinä tietää mitä ne päähänsä saivat. Olisivat jopa saattanut jäädä kyhnöttämään ovenraolle seuraamaan innolla mitä kämpän sisäpuolella oikein tapahtui. Semmosia apinoita he kaikki nyt olivat. Aivan kuten heidän vokalistinsa Rude itsekin oli.

Tyttö ilmoitti, että hänellä oli parikin laulua mielessä, jolloin pojun silmät kirkastuivat innostuksesta. Rude oli myös huomaavinaan Coralista paistavan läpi jonkinlaista.. Hhmn, miten sen nyt oikein sanoisi.. Innostusta? Ehkä tuo oikeasti tahtoikin laulaa ja kovasti, muttei vaan jostain syystä tahtonut liiemmin näyttää sitä? No, villiä veikkauksia kaikki.
”Mitäs biisei olit sit oikein ajatellu?”, Rude tiedusteli ja nosti taas rakkaan ehjän kitaransa syliinsä kuin valmiina jo soittamaan. Saattoihan toki olla myös niin, että tyttö valitsikin jonkun sellaisen biisin, mitä hevipoju ei ollut koskaan kuullutkaan, eikä siis myöskään osannut sitten soittaakkaan sitä. Siinä tapauksessa saisi tyttö kyllä tyytyä sooloesitykseensä. Ellei tuo sitten jostain hommannut Rudelle tabseja tai nuotteja.

Huomio kitarasta siirtyi kuitenkin pian Coraliin tuon esittäessä yllättävän kysymyksensä. Saiko valoja himmennettyä?
”Öö.. Joo saa. Tosta ku rullaa”, Rude osoitti takana olevaa seinää, mutta katse pysyi kuitenkin kokoajan Coralissa. Ei aww miten viattomalta se nyt näyttikin. Ja tosiaan vain näytti viattomalta, muttei sitten ollut oikeasti sitä, ei sitten ollenkaan. Nytkin varmaan juoni vain jotain pienen Rude pojan pään menoksi. Ilkeä tyttö.
”Kelpaako prinsessan taustamusiikiksi akustinen kitara? Mäkään en oo ihan niin taitava kuitenkaan, että pystyisin montaa soitinta yhtä aikaa soittaa”, poju virnisti ja nousi nyt itsekin sohvalta. Tuo nappasi molemmat kitarat mukaansa, joista Coralin tuhoaman vei takaisin hyllyyn ja ehjän piti itsellään.
Seuraavaksi napattiin yksi mikki telineestä ja ojennettiin se sitten Coralille pienesti hymyillen.
”Tahtooko prinsessa soittaa seisaalta vai istualta?”, kysyttiin niskaa raapien ja hymyiltiin pikkupoikamaisesti.

Coral vain virnisteli siinä ja katsoi toisen tekemisiä. Kuitenkin tuon kysymys laulusta sai Coral palaamaan maan pinnalle ja näyttäen mietteisältä ja sitten tuo taas siirsi katosta katseensa poikaan, hymyillen viekkaasti.
”Kai sä osaat örinähevin lisäks rokkia ja poppiakin soittaa?” blondi kysyi ensiksi, ennen kuin paljastaisi miettimäänsä laulua.
”Mutta mä ajattelin yhtä tuttua biisiä, joka saattais sopii mun äänelle. Sesese tää, Demi Lovaton Don’t Forget!” Coral sanoi hymyssä suin ja kallisti pienesti päätään. Eikä mennyt kauaakaan, kun tuo oli himmentämässä valoja. Olihan se nyt selvää, että pimeämmässä oli kivempi laulaa ja silloin ainakin Coral saattoi vetää täysillä. Ja sille taustamusiikille Coral nyökkäsi, vaikkei hän yhtään tiennyt mitä eroa oli akustisella kitaralla ja niillä muilla, mutta väliäkös tuolla. Eihän hän nyt voinut ulos päin voinut näyttää typeryyttään. Sekä Ruden tuoman mikin Coral otti käteensä ja ponkaisi sohvalle, katsoen virnuillen poikaa, odottaen että tuokin tuli sohvalle, ellei sitten halunnut seisaaltaan soittaa.

”Mä epäilen, ettet sä nyt sitä biisii muista, mutta mä voin hyräillä sen alkuun”, blondi sanoi ja alkoi hyräillä samalla muistellen miten se oikein nyt menikään. Hetken päästä Coral lopetti ja jäi katsomaan toista, että tuo varmasti muistaisi. Jos ei muistaisi, niin voisihan Coral laulaa ilmankin, tosin ei hän ollut koskaan laulanut ilman taustamusiikkia. Blondi odotti virnistäen, että toinen saisi musiikin alkuun ja laittoi mikin valmiiksi huuliensa lähelle.
Toinen tietysti saattaisi luulla, ettei Coral osaisi laulaa ja näin ollen nolaisi itsensä, mutta haha saisipas tuokin poika yllättyä. Olihan hänellä omastakin mielestään aika hyvä lauluääni. Ja koska Coral ei tykännyt laulaa niin, että katsoisi jotain henkilöä samanaikaisesti, tuo siirsi katseensa lattiaan ja antoi vain sanojen tulla ulos sisältää. Jep ja heti oikeassa kohdassa tuo alkoi laulaa, aluksi varovaisesti ja hennolla äänellään.
Laulu oli blondille helppo, sanat heti mielessä eikä lauluäänikään ollut kovin paha.

Coral kysyi Rudelta, että kai tämä poppia ja rokkiakin örinähevin lisäksi osasi soittaa ja saikin näin Ruden taas naurahtamaan.
”Kysytkin vielä! Mähän oon monitaituri mies”, poju iski tuolle silmää ja saman tien Coral alkoi kertoa biisistä, minkä oli ajatellut laulaa. Nimi Demi Lovato ei sanonut tummatukalle aluksi yhtään mitään, joten eipä hän tiennyt kyseistä biisin nimeäkään. Ja Coralin sanojen mukaan sen piti olla tuttu biisi. Vai tuttu biisi?! Miksei Rude tiennyt sitä, tai ei ainakaan tullut mieleen? Noh, ehkä hänen täytyisi vain kohdata se tosiasia, ettei hänen tietämyksensä pop-artisteista ollut kummoinen.. Eipä tuo kumminkaan heti myöntänyt tietämyyttänsä. Hymyili vain samalla tavalla tytölle, miten tuo hänelle ja seurasi tuon perässä takaisin sohvalle. Eli siis soitettiin istualteen. Hyvä, niin Rude toivoikin.

Tyttö osui oikeaan, kun epäili ettei Rude muistaisi biisiä.
”Jeb. Ei kyllä sano nyt vielä mitään..”, poika joutui lopulta tunnustamaan hivenen ehkä lannistuneena. Hän kun olisi tahtonut yllättää Coralin tietämyksellään, että kyllä hän muitakin biisejä osasi, kun niitä örinäheviä. Pojun helpotukseksi Coral kumminkin lupasi ensin vähän hyräillä kappaletta, jos se sitten soittaisi jotain kelloja tummatukallekkin. Ja kyllä. Biisi taisi sittenkin olla tuttu. Rude oli nimittäin kuullut sen jossain pariki kertaa. Radiossa ehkäpä? No, aivan sama missä. Nyt hän kumminkin pystyi soittamaan mukana.
Poju koitti soittaa vähän biisin alusta, mutta se meni vähän mönkään. Uusi yritys. Sormet aseteltiin kielille ja annettiin sitten liukua varovasti. Johan kuulosti paremmalta. Pikkuhiljaa tummatukka alkoi saada kiinni biisistä, joskaan se ei kuitenkaan täysin virheettömästi sujunut. Mutta tarpeeksi hyvin. Pystyi sen mukana sentään laulamaan.
Ja niin Coral alkoi laulamaan. Aluksi hiljaisella ja hentoisella äänellä. Mutta ääni oli yllättävän hyvä. Oikeastaan ihan uskomattoman kaunis, niin että tummatukka aivan yllättyi. Positiivisesti tietenkin. Tuo melkein jo unohti itse soittaa ollenkaan, kun katse oli siirtynyt tuohon nättiin blondiin tyttöön hänen vierellään. Tunnelma bändikämpillä oli nyt muuttunut aivan toisenlaiseksi. Muut olivat lähteneet, valot oli himmenneet (kiitos Coralin) ja sitten vielä kaunis biisi.

Tunnelma oli katossa, ainakin Coralin osalta ja se kaikki jännitys sekä hermostuneisuus oli tiessään. Se laulu ja ääni, mitä Coralista lähti oli yllätys jopa hänelle itselleen. Ja mikä tämä uusi tunne oli tytössä? Intohimoko? Nauttiko hän todella tästä tilanteesta, laulamisesta? Tässä vaiheessa taisi tytöstä löytyä se uusi puolisko. Niin paljon ajatuksia pyöri Coralin pään sisällä, että välillä tuo meinasi unohtaa sanat. Kuitenkaan niin ei käynyt, sillä Coral pakotti itsensä aina keskittymään, kun ajatukset karkasivat teille tuntemattomille. Pienen hetken Coral uppoutui laulamaan, sulki silmänsä ja antoi sävelten viedä. Se oli uskomaton tunne, kerrankin hän sai antaa kaiken itsestään pelkäämättä nolausta.
Pakollinen kitarasoolo. Milloin Coral lopetti, piti silmänsä kiinni ja virnuili. Seuraavassa kohdassa oli aika vetää loppusanat, loppusoolo ja kertosäe viimeiseen otteeseen.

Viimeiseen sanaan, tavuun asti Coral veti kaiken täysillä, sillä hennolla äänellään mistä ei välttämättä uskoisi lähtevän sellaista ääntä. Viimeistä kirjainta venytettiin, kunnes lopetettiin ja annettiin vielä Ruden hoitaa loppukitarasoolot tai ne jutut. Kuin palaten pilvistä todellisuuteen, Coral katsoi suoreen eteensä kuin transsissa, oliko hän oikeasti laulanut? Tyttö pohti tätä kysymystä mielessään. Tajutessaan laulaneensa pieni puna nousi tytön poskille ja toisaalta oli hyvä, että valot oli himmennetty, sillä poika ei ainakaan näkisi pientä punaa ja jälkeenpäin tullutta ujouden tunnetta. Coralilla ei ollut mitään hajua paljonko kello oli, hänellä ei ollut mitään tietoa mitä seuraavaksi tapahtuisi. Itseasiassa blondi ei pystynyt ajattelemaan paljon mitään. Pian tyttö nosti jalkansa sohvalle koukkuun ja vajosi matalammalle sohvalla. Hehee, pieni katumus iski päälle, mutta toivottavasti hän ei laulanut aivan puuta heitää, sillä yleensä kun rytmiin pääsee – siitä ei pääse pois vähään aikaan.

”Ääää! Mä en oo laulanu ku viimeeks varmaa seittemä vuotiaana kuorossa”, Coral sanoi ja virnisti, vaikka himmeässä sitä tuskin näki ellei tarkasti katsonut. Samalla tuo vei kädet poskilleen haiduttaen lämpöä niistä, käsissäkin tuntui tulikuuma tunne, joka kimposi poskista. Kuitenkin heräsi pakosti kysymys, miksei hän ollut laulanut pitkään aikaan? Ei ääni mikään huono ollut, joten siitä se ei voinut olla kiinni, eikä Coral mitenkään hirveän ujo persoona ollut. Tyttö katsoi kohti kattoa ja piti käsiä edelleen poskiensa päällä.

Rude oli täys fiilingeissä. Coralin laulu ja hänen soittonsa yhdessä kuulosti todella hyvältä. Hänen kitaransoittonsa ei mennyt ehkä täysin nappiin biisin kanssa, mutta se ei haitannut, koska Coralin hyvä ääni korvasi sen. Vaikka sääli se tavallaan Ruden osalta. Ei päässyt hurmaamaan Coralia täydellisellä soitollaan, mutta se johtuikin biisivalinnasta. Ekaa kertaahan hän tätä vasta soitti!
Kitarasoolon aikana tummatukka kuitenkin pääsi loistamaan kunnolla. Tuo sähelsi vähän omaa mukaan ja lopputulos kuulosti todella hyvältä. Tai siis ainakin hänen omasta mielestään. Kyllä hän kitaransa hallitsi, kun niin intohimolla siihen kerran suhtautui. Välillä poju vilkaisi tyttöön päin, joka oli sulkenut silmänsä uppoutuneena lauluunsa täysin. Wau, se todella näytti nauttivan tästä touhusta. Se teki jotenkin kumman suuren vaikutuksen tähän tummatukkaan, joka rakastikin musiikkia, sen tuottamista ja kuuntelemista ylikaiken.

Blondi veti täysillä loppuun asti, joten mikseipä Rudekin olisi vetänyt? Coral venytti viimeisemmätkin laulunsanat suustaan ja Rude viimeiset soinnut kitaran kielillä. Rude katsahti jälleen Coraliin päin, joka vain tuijotti eteensä, eikä vilkaissutkaan minnekkään muualle. Kunnolla poika ei tuon ilmettä kuitenkaan kyennyt näkemään, sillä valot oltiin himmennetty. Ja hetken tuli täysin hiljaista. Poika odotti tytön sanovan ensin jotain, sillä vaikutti vähän siltä, että toinen oli jotenkin hämmennyksissä juuri tällä hetkellä. Johtuiko se siitä, että hän oli juuri laulanut ääneen Ruden kuullen? Vai jostain aivan muusta? Ei kai hän nyt vain katunut laulamistaan?

Tummatukka nosti kitaran lattialle sylistään ja koukisti jalkansa sohvalle risti-istuntaan ja nojasi rennosti sohvan selkänojaa vasten. Katse kääntyi tyttöön, joka vihdoin sai taas suunsa auki. Rude pieni jo kun ehti aivan huolestua.
”Hei kuule, ei hätää, älä stressaa”, tummatukka rauhoitteli pienesti hymyillen. Coral veti kädet poskilleen ja näytti jotenkin hätääntyneeltä. Aaaww.. Oliko toinen kenties punastunut? Hitto kun ei pystynyt näkemään siinä valaistuksessa.
”Sulla on ihan sikahyvä ääni. Mikset sä muuten laula useammin?”, poju puheli ja hymy sen kun vain syveni hänen kasvoillaan.
Rude ojensi toisen kätensä Coralin kasvoille ja kuljetti sormillaan pari hiussuortuvaa korvan taa, jotka peittivät blondin kuvankauniita kasvoja. Sitten hän veti kätensä nopeasti takaisin syliinsä. Oikeasti, mitä hän teki!? Lähenteli Coralia? Ja kun tyttö oli vielä tuollaisessa, no.. Sekavassa tilassa.

// Haha, hitti! Mä keksin et Coralilla on hiussuortuvia naamalla, vaikket sä mitää sellasta oo maininnu >83
Mutta tuskin nyt kuolet siihen?♥ //