...Eihän täällä pitänyt ketään olla.

Cale oli taas hankkiutunut ongelmiin. Ei, hän ei ollut unohtanut kirjoittaa esseetä, jäänyt kiinni lunttaamisesta tai muuta vastaavaa. Joku tutun tuttu tai jotain sinnepäin oli sattunut kysymään, huvittaisiko nuorukaista juosta vessoilta käytävän päähän alasti korillisesta kaljaa. Vastaus oli ollut aika ilmiselvä: Totta munassa.
"Käytävän viimeinen luokka on auki, se on varmistettu. Siellä pitäisi myös olla muutama vaatekappale", tutun tuttu selitti keesipäiselle, joka vain nyökytteli vastaukseksi. Häntä nyt ei kiinnostanut luokassa olevat vaatteet, hän halusi hoitaa asian mahdollisimman nopeasti pois alta jotta saisi kaljansa. Toivottavasti opettajia ei tulisi vastaan, se ei olisi mitenkään mukavaa, sitten hän ainakin joutuisi rehtorin puhutteluun. Tosin se ei ollut mitenkään kamalaa, koska hänelle rehtorin saarnat olivat puolta lyhyempiä, raukka taisi järkyttyä kun viime kerralla rehtori löysi Calen kielen kurkustaan kesken lauseen. Sillä tempauksella hän oli netonnut viisikymppiä, eikä rehtori vaivannut. Toteuttamisen arvoinen tempaus se siis oli ollut.
Nuorukainen oli riisunut vaatteensa ja luovuttanut ne sekä laukkunsa kaverilleen, joka antaisi ne takaisin ensimmäisen tilaisuuden tultua. Sen tehtyään keesipäinen virnisti ja ampaisi vessanovesta ulos. Hän kirmasi käytävää pitkin saaden osakseen kirkumista, ammottavia suita ja silmiä sekä muutaman naurahduksen, rymistäen suoraan luokkaan. Cale sulki oven ja huokaisi. Hän ei ollut kuullut yhtäkään opettajan huudahdusta, joten turvassa oltiin vielä ainakin vähän aikaa.
Seuraavaksi olikin sitten keesipäisen vuoro järkyttyä, kun hän huomasi, että huoneessa oli joku toinen.
"Öö... Tämä ei ole sitä miltä se vaikuttaa, tai no eihän tässä vaiheessa oikein mitään voi sanoa, tarkoitan siis..." nuorukainen lopetti selittämisen ja naurahti kankeasti. Ehkä ensin pitäisi laittaa vaatteet päälle. Cale huomasi pulpetin päällä olevan muovipussin, totesi siellä olevan vaatteita ja puki löydökset ylleen, kääntyen näkemänsä ihmisen puoleen.
"Ehkä pitäisi aloittaa alusta. Olen Cale, ja jollet äsken tajunnut, niin juoksin alasti vessoilta tähän luokkaan", keesipäinen selitti virneen kanssa.

Vivian River oli tänään sutaissut pitkät hiuksensa suttuiselle nutturalle niskaansa. Poika istu tyhjän luokan etumaisessa pulpetissa toinen jalka pöydällä ja toinen koukussa tuolilla A3 kokoinen lehtiö sylissään. Kynä jolla poika luonnosteli oli kovuutta F, Viv vaan mielsi käyttää sitä luonnoksissa ennemmin kuin perinteistä HB kovuista kynää. Pieni typerä ja hyödytön fakta. Kuva, joka paperille muodostui oli tatuointi, jonka hän oli luvannut tehdä urakkana vanhemman ottoveljensä yläselkään. Tiikerihai, silmätön tiikeri hai, arpinen ja kärsinyt, muiden lajitoveriensa pahoinpitelemä. Niin Terrellin tyylistä… Se poika tosiaan taisi vihata ihmiskuntaa, Vivianin onni että velipoika piti häntä sutena. Olisihan pitkähiuksinen brunette mielellään susi ollutkin, alfauros, kuten hänen tumman vihreä paitansakin kertoi. Tummanvihreä pohja, musta printti. Alfamerkkiväliviivaurosmerkki. Tyylikästä, yksinkertaista, kieroa ja hauskaa. Perus Viviania.

Raamit alkoivat jo kohtuullisesti olla kasassa, kun inspiroituneen taiteilijan keskittymiskyky herpaantui oven käydessä. Sisään tuli kohtuullisen hyvännäköinen keesitukka, eikä siinä vielä mitään, tuolla oli oikein nuoltavat tatuoinnit olkavarsissa… Eikä tosin siinäkään vielä mitään, kun tuo ilmestys kuitenkin oli alasti. Alku hämmennys oli vain lyhyttä, pian tummat nappisilmät jo nuolivat nolostuneena sopertelevan pojan vartaloa. Vartaloa jonka tuo poika verhosi vaatteillaan aivan liian pian.
“Miltä sen pitäisi vaikuttaa”, Vivianin käheä ääni kysyi, huulet kääntyivät vinohkoon hymyyn, jonka saattoi mieltää niin monimielisesti. ihan kuin häntä nyt olisi voinut haitata, että alastomat pojat juoksivat miltei syliin. Siis pointilla tatuoidut, alastomat pojat.
“No moi, Cale”, Vivian naurahti virnistäen sitten. ”Asenne kohdallaan, voit toki esitellä lisää jos naturalismi on sun juttus… Niin, mä olen Vivian ja viattomasti piirtelin tässä kunnes tulit häiritsemään… Eipä sillä, tota kroppaa katselis ihan mielellään lisääkin”, poika puheli kepeästi nuolaisten paljonpuhuvalla tavalla huuliaan kaksihaaraisella, molemmin puolin lävistetyllä kielellään.

Nuorukainen oli törmännyt selvästi ihan letkeään ihmiseen, joka helpotti hänen mielialaansa huomattavasti. Vivianiksi esittäytyneellä oli Calen mielikuvituksen mukaan hiukan puutteita, tai ainakin hän kuvitteli, että toinen oli hänen peräänsä. No, ei keesipäinen valittanut. Hän istahti tuolille Vivianin viereen ja taikoi huulillleen mikäli mahdollista vielä leveämmän virneen, jossa oli pieni häivähdys flirttiä.
"Naturalismi ei ihan ole juttuni, vaikka äskeisestä voisi muuta päätellä, mutta voin minä silti kehoani enemmän esitellä", hän vastasi hiukan vihjaillen. Toinen oli hyvännäköinen, paremmin sanottuna seksikäs ja komea, eikä näyttänyt välittävän ihmisen sukupuolesta. Kohta voisi alkaa miettiä mitä tässä enää odotellaan.
Ajatuksista huolimatta Cale puki sukat ja Converset jalkaansa. Kengät ja sukat olivat sentään oikeaa kokoa. Paita ja housut olivat muutamaa kokoa liian isot, ja suorastaan roikkuivat solakan pojan päällä. Onneksi ne olivat vain väliaikaiset vaatteet, niissä alkoi tulemaan nopeasti hölmö olo, kun mieleen tulivat hopparit. No, mielummin liian isot kuin liian pienet vaatteet.
"Mitä viatonta sitten piirtelit ennenkuin rymistelin alastomana sisään?" keesipäinen kysyi naurahtaen. Hänen tuurillaan piirrokset olisivat kaikkea muuta kuin viatonta.

Toinen ilmaisi, ettei naturalismi ollut aate toiselle sydäntä lähinnä. Harmi sinänsä… Ainakin Vivianin kannalta katsoen. Toinen myöntyi silti esittelemään kehoaan lisää saaden susipojan virnistämään leveästi niin, että piikeiksi viilatut hampaat välähtivät. Ne toden teolla sattuivat, jos osuisi Vivianin leukojen väliin. Ja pitkätukka mielellään puri ihmisiä, puri ja sitoi, nai ja pakotti… Se vain oli hänen mieleensä… Ei hän ketään elämässään ollut raiskannut, hän etsiytyi ihmisten luo, jotka itse halusivat sitä. Vivian vain.. Tunsi itsensä niin luontevaksi, hän harvemmin alistui mutta harrasti poika välillä sitäkin.
Cale uteli mitä viatonta Viv oli piirrustellut, goottipunkkari poika laski lehtiönsä pöydälle ja tipautti korkopohjaisten maihareiden peittämät jalkaterät lattialle kääntyen hieman enemmän keesipään suuntaan. Jalassaan pitkätukkaisella lävistäjällä oli yksinkertaisesti nätit mustat bondagehousut, sopivat tiukat vaikkeikaan liian kireät, kahdet remmit, yksi solki vasemman reiden ympärillä. Lehtiö napattiin pitkäkyntiseen käteen ja kallistettiin pöydän pintaa vasten Calen suuntaan.

“Se on luonnos, kuten näkyy. Siihen tulee kuitenkin kärsinyt sokea tiikerihai ja teksti “Life hurts”, tatuointi mun veljen lapaan… Mä teen sen alusta loppuun itse, mulla on studiokehikko huoneen nurkassa. Se on suoraan sanoen paskaa, pitäis olla erilliset tilat ja kaikki, ei toimi näin… Mut kuitenki”, Viv selitteli. “Sulla on kans tatuointeja, ja mä olen suht varma et sä tahdot esitellä niitä mulle hieman lisää”, poika ilmoitti virnistäen petomaisesti pilke tummissa silmissään.

Nuorukainen kumartui lähemmäs lehtiötä ja tutkaili siinä olevaa kuvaa tummilla silmillään. Se oli hieno, paljon hienompi kuin mihin hän pystyisi kynän ja paperin kanssa. Nuorukaista ei vain oltu luotu kynän varteen, mitä nyt tikku-ukot ja muut vastaavat onnistuivat ihan kiitettävästi.
"Siitä tulee varmaan mahtava", hän kertoi ajatuksensa ääneen. "Olet siis tatuoija? Teetkö niitä paljonkin itse?" Cale kyseli, kohottaen katseensa vastapäätä istuvaan poikaan.
"Kannattaa olla varma, tietysti voin esitellä", keesipäinen virnisti, ja riisui liian suuren t-paidan yltään ja laski sen pöydälle. Hän kääntyi hiukan sivuttain Viviania kohti, jotta tuo näkisi selän tatuoinnit. Erilaiset kiekuramaiset musta-puniset kuviot täyttivät oikean lapaluun ja olkapään, koristaen hiukan myös saman puolen rintalihasta. Oikean hauiksen ympäri meni myös tatuointi, joka sattui olemaan nuorukaisen ensimmäinen. Hän oli hankkinut sen 16-vuotiaana, väiteltyään ensin pitkään Haroldin kanssa sen tarpeellisuudesta. Onneksi Clara oli sentään keesipäisen puolella, eikä ollut kestänyt montaa tuntia ennenkuin tuo oli suostunut. Kaikki muut tatuoinnit tulivat sen jälkeen, joista suurin eli lapaluun peittävä oli 18-vuotislahja Seamusilta ja Brittanylta.
"Onko sinulla sitten tatuointeja missään?" Cale varmisti toiselta. Jos oli, niin hän kyllä halusi nähsä millainen/millaisia ja missä.

Vivian hymähti Calen kehuille kohauttaen hieman olkiaan. “Parempi olis joo, muuten Terrell tappaa mut”, poika virnuili. Sekin oli vain puoliksi vitsiä… Ottoveli oli kuitenkin sen verran hullu, että… Niin. “Joo, tatuoin. Enemmän lävistän… Oon mä muutaman tatuoinnin tehnyt, suurimman osan kuitenkin vaan suunnitellut… Lävistyksiä enemmän. Ammattilaisien kanssa mitä on tullu juteltua niin sanovat ettei mun kannata tehdä pahemmin muille. Huonot kehut kantaa kauemmas ja kauemmin. Ja niinhän se onkin, mut mä teen silti”, poika nauroi virnistäen hampaat paljastavasti. Hetken poika oli hiljaa, vaikeni kokonaan ja vain tuijotti eteensä.
“Se on mykkä.. Terrell. Tai en mä tiedä, ehkä mutistinen, se ei oo koskaan sanonu sanaakaan sinä aikana mitä mä olen asunu sen kanssa. Kommunikointi ei siis oikein pelaa yhtä ymmärrettävästi ku esim nyt”, poika hymähti. “Mut en mä tiedä.. Siitä ei tiedä paljoa.. Tai mitä puhutaan kaikkee.. En mä tiedä, mä oon tuntenu sen hieman päälle kaks vuotta. Terrell on selviytyjä, elämä on kolhinu sitä, eikä ees tiedetä miten. Jälkiä on, mut ei siitä tiedä niin mitään… Mä taas”, poik puhui ja kohautti lopussa olkiaan. “Hengissä. Mun vanhemmat oli kusipäitä, oli mullakin joskus vaihe ku en puhunu… Mut se meni ohi. Niin, eikä sua varmaan kiinnosta vittuakaan kuunnella mun elämän tarinaa joten…” Vivian sulki lopulta suunsa pienen virneen heitettyään ja teki eleen kuin olisi sulkenut suunsa vetoketjulla, lukinnut ja heittänyt avaimen pois. Sen jälkeen poika haraisi hiuksiaan kevyesti laskien lehtiön pöydälle ja jääden tuijottamaan Calea silmiin omilla tummilla nappisilmillään, joita saattoi kutsua eläimellisiksi. Ja eläimellinen Vivian tosiaan myös oli.

Toinen vetäisi paidan päältään saaden Vivianin nuolaisemaan huuliaan, eläimellisyys suorastaan paloi silmissä, joiden katse nuoli alastonta ylävartaloa. Vivian kumartui lähemmäs ja kosketti pitkäkyntisellä sormellaan, seurasi mustapunaisia kuviointeja.
“Ei tatuointeja. Mä otan mun ensimmäisen kun täytän kahdeksantoista, mä olen suunnitellut sitä kolme vuotta. Mä haluan että se on täydellinen, kun se tikataan mun nahkaan. Varjosusi, siluetti, punaiset silmät, tribaaliaurinko ja verta, se on maisema… Menneisyys ja tulevaisuus… Samassa kuvassa, mä hankin myös joskus pienen blondin keijun, pisamaiset kasvot ja ilkikurinen ilme… Se on poika mun lokerosta, poika jonka takia mä puhun ja jonka takia mä lävistän… Se teki reiteensä vankilatatuointia nuppineulalla ja tussilla.. .En mä sen nimeä tiedä, se oli vaan lokerossa ja puhu. Ei mulle… Ei heti mulle, mut puhu vaan”, Vivian ei edes tiedostanut lausuvansa ajatuksiaan ääneen, tumma katse oli nauluttu toisen ylävartaloon. Poika räpäytti silmiään ja nousi tuoliltaan huomioimatta sitä, kuinka se kaatui kolahtaen maahan.
Vivian oli puolittain Calen päällä, toinen käsi tukisti takatukasta sotkien irokeesin, huulet hamusivat kaulaa, hampaat tikkasivat siihen jälkensä, Vivian puri kovaa hienostelematta piikeiksi viilatuin hampain. Hän satutti edes tiedostamatta että teki niin, huulet liikkuivat solisluuta pitkin olalle, poika puri taas nuolaisten kohtaa kaksihaaraisella, lävistetyllä kielellään.
Eläimellinen, tumma katse kohotettiin toisen silmiin, huulet virnuilivat pirullisesti.
“Sä voit juosta paidatta takaisin vessaan, jos mä aiheutan sulle sydänkohtausta”, poika lausui käheästi purren vaaleaa nahkaa uudemman kerran.

- veny~ -

Cale virnisti takaisin.
"Niinhän se on. Varsinkin tatuointien ja lävistyksien kanssa, jotka on helppo nähdä ja jos ne tekee väärin se on paska nakki", poika totesi. Ensimmäisen lävistyksen kohdalla hän kuunteli ja etsi seudun parasta tatuointi-/lävistysliikettä, luottaen eniten ystäviensä ja tuttujensa neuvoihin, jotka itse olivat käyneet ottamassa liikkeessä omansa ja kehuneet sen maasta taivaisiin. Tatuoinnin kanssa oli ollut sama juttu, ja se oli johtanut samaan liikkeeseen. Se ei ollut haitannut nuorukaista yhtään, paikka oli ilmapiiriltään lämmin, ja työntekijät olivat olleet erittäin mukavia, aika oli kulunut kivasti läppää heittäessä ja asioista jutellessa.
Keesipäinen kuunteli toista hiljaa vakavana, keskittyen tämän jokaiseen sanaan. Vivianin elämä vaikutti olleen paljon vakavampaa ja kamalampaa kuin Calen suojattu elämä, missä ei paljoa ikäviä asioita ollut. Mitä nyt 11-vuotiaana häntä kiusarriin Claran takia, joka ei tosissaan ollut niitä normaaleimpia äitejä, kasvatteli hamppua ja vannoi ekologisen elämäntyylin nimeen ja muuta vastaavaa. Kiusaaminen kuitenkin loppui kuin seinään kun Seamus sai tietää asiasta ja opetti kiusaajille mitä käy kun kiusaa tuon pikkuveljeä.
"Kerro vain, jos haluat. Ei minua haittaa", keesipäinen vastasi rohkaisevasti hymyillen. Häntä ei oikeasti haitannut yhtään kuunnella, mitä toisella on sydämmellä varsinkaan, jos se on kovin painava ja ikävä asia. Vaikkakaan mistään itsemurha-ajatuksista ynnä muista hän ei mielellään kuullut, koska niistä tuli vaivautunut ja ikäväkin olo, kun ei yhtään tiennyt, miten voisi saada toisen luopumaan ajatuksista, tai ylipäätänsä mitä siinä tilanteessa pitäisi sanoa.

Nuorukainen kuunteli taas hiljaa Viviania, keskeyttämättä tuon jutustelua. Iho värähteli ja meni kananlihalle toisen kosketuksen takia, mutta ei se kuitenkaan ikävältä tuntunut, ei sinnepäinkään. Cale pystyi jotenkuten kuvittelemaan mielessään Vivianin tulevan tatuoinnin, ja piti siitä. Ei ihan sellainen, minkä hän laittaisi ihoonsa, mutta hieno. Keijukin kuullosti kiinnostavalta, varsinkin, kun se oli eräänlainen muisto jostakusta, mikäli keesipäinen asian oikein ymmärsi.
Cale kieltämättä vähintään yllättyi, kun Vivian loikkasi hänen päälleen ja alkoi puremaan kivuliaasti kaulaa, saaden aikaan ynähdyksen. Tukistaminenkaan ei tuntunut erityisen mukavalta.

Vivian hymähti. “Ei se lävistysten kanssa niin vakavaa ole, sen saa helposti pois ja se kasvaa umpeen, mutta tatuoinnit… niin. Mut mä en silti tahtois ottaa lävistystä epäpätevällä tyypillä… Mieti nyt mitä siitäkin saattas seurata, jos joku vetää genitaaleihin väärin. Auts, siinä vois olla jo vähemmän mukavia jälkivaikutuksia”, poika puheli olkiaan hieman kohauttaen.
Toinen antoi luvan kertoa, eikä se kuulemma haitannut, Vivian hymyili. Hampaista Cale ei tuntunut nauttin, ne irrotettiin ja pojan halkaistu kieli luolaisi ihoa. “Mun maailmankuva on vääristetty. Mua on satutettu niin paljon, että mä olen oppinut satuttamana. Mutten mä sillä pahaa tarkoita…” Sormi piirteli tatuoituja kuvioita toisen iholla Vivian virnisti. “Sun pitää kieltää mua”, poika kehotti käheällä kuiskauksella kuljetettuaan huulensa toisen korvalle näykäten sitä. “Kiellä.”
Vivian oli jo puolittain toisen sylissä, toisen säärensä varassa puoliksi polvillaan Calen tuolilla, painaen toista vasten selkänojaa.

“Miksi sä haluat kuulla mun elämästä?”, poika kysyi. “Miksi sä muka haluat kuulla, että mulla on ollu paskaa joskus? Vanhemmat, jotka ei rakastanu mua, mä olin pieni säälittävä pentu joka vaan itki ja lopulta ei puhunu, otti jotaisen lyönnin, jokaisen iskun vastaan siinä uskossa että ansaitsi sen. Mun sisko… Se oli samanlainen, joskin se on aina ollu meistä se vanhempi… Mä en ole tavannut Veelaa pitkään aikaan… Mut siinä on selkeät jäljet. Mussa on selkeämmät jäljet lokerosta kun siitä talosta, ei se mulle koti ollut… Tai kai oli, mutta ei se enää ole mulle mitään. Lokero kasvatti mua, mä tiedostin eläväni sielä hullujen lasten keskellä, joten en kai mä sen parempi voinut olla? Mielenvikaisia pentuja, mä en puhunu… Mä olin masentunut, mulla oli ikää viis. Mut en mä niille mun ikäsille tai ainakaan nuoremmilel antanu vapautta lyödä, mä purin ja löin takasin”, poika kertoi. “Sit mä pääsin pois, muutin Rivereille… Tapasin Terrellin joka ensimmäisenä päivänä heitti mut seinään”, Vivian kertoi nauraen. “Mut se on mun veli, sit Nikita… Se on vaikee, mut se on mun veli kans…”
Poika sipaisi toisen kasvoja ja nousi pois tuon päältä luovuttaen otteensa takatukasta, pitkähiuksinen friikkigoottipoika virnisti. “Sori”, poiak lausui käheästi ja hymyili leveästi. “Mä vaan välillä… Sitä sattuu, usein. Mä oon oikeesti ihan tosi, tosi, tosi pahoillani jos sulla on joku vakituinen joka vetää herneen nenään noista”, poika ilmoitti koskien kevyesti omaa kaulaansa. Niin, hampaista jäisi suhteellisen pitkäksikin aikaa mukavat jäljet…

Keesipäinen piti pokan naamallaan, vaikka mielessä käväisi hetken ajan mielikuva innokkaasta koirasta ja tuon omistajasta, vaikka tilanteessa ei mitään huvittavaa tainnut olla. Varsinkin, kun Vivian oli kertonut juuri ikävästä menneisyydestään. No mutta, ainahan sitä voi kokeilla uutta.
"Ei saa. Tuhma poika. Lopeta", Cale käski äänellä, joka suorastaa yritti tihkua vaikutusvaltaa. Tummat silmät olivat lukittuna päättäväisesti toisen omiin. Jos tämä tilanne, mikä lie leikki, jatkuisi, niin siitä saattaisi tulla ihan hauskaakin.

Nuorukainen antoi toisen puhua ensin kaiken sanottavansa, kunnes avasi suunsa.
"En tiedä oletko puhunut elämästäsi monelle, mutta yleensä puhuminen auttaa edes vähän. En ehkä voi korjata lapsuuttasi, mutta ainakin voin kuunnella nyt ja yrittää auttaa tulevaisuudessa", keesipäinen vastasi hymyillen. Vivianin menneisyys kuullosti suoraan sanottuna kamalalta, eikä sellaisen menneisyyden arpia pystynyt mitenkään korjaamaan, mutta sitä varten oli olemassa tulevaisuus. Vaikka elämä on joskus potkinut päähän, niin tulevaisuus saattaa olla täysin erilainen. Mutta onneksi Vivianilla kuullosti menevän nyt paremmin, vaikka eihän hän voinut totuutta tietääkään.
Vivianin irrottaessa otteensa Cale suoristi kaulansa ja venytti sitä vähän joka suuntaan. Hän hipelöi ihoaan kohdista, joista toinen oli purrut, ja yritti katsoa, millaista vahinkoa tuo oli saanut aikaan. Jälkiin ei kamalasti sattunut, joten kaiketi ne eivät olleet kamalan vakavia.
"Ei se mitään. Ei minulla ole ketään vetämässä palkokasveja nenäänsä, korkeintaan Clara, äitini siis, saattaa jälkiä ihmetellä", nuorukainen vastasi. Tatuointien jälkeen Harold ei ole välittänyt iholla olevista jäljistä pätkän vertaa, ja sisaruksia ei ole muutenkaan ikinä paljoa kiinnostanut, ellei Cale ollut avautunut niistä.

Cale kielsi Viviania kuin koiraa, mikä sai pitkätukkaisen ulvomaan naurusta. Piikkihampainen friikki virnisti ja puri kevyesti toisen korvaa vielä päästäen toisen sitten otteestaan. Keesipää kertoi, että puhuminen yleensä auttoi Viv hymähti pudistaen päätään.
“Asiat yleensä käsittää paremmin ääneen sanottuina, kun yksikseen ajatellen. En mä salaile sitä mitä joskus oli, mutta tuntemattomille puhuminen on kepeintä, ei tarvi miettiä et mitä se toinen susta ajattelee, ku välttämättä ei tuu nähtyä enää koskaan”, Vivian selitti hymy huulillaan. “Ja mun tulevaisuus… Ei siitä koskaan tiedä... Sitä saattaa kuolla huomenna, tai ehkä jo tänäänkin. Ei tiedä. Mut kyllä mä pärjään”, pitkätukka hymähti. “Kaikilla on luurankonsa”, poika vielä kuittasi hymyillen.

Toinen kertoi korkeintaan äitinsä välittävän jäljistä, Vivian nauroi. “Ai, kiva. sit mä saan tehdä niitä lisää”, poika päätti hymyssä suin ja nyt otti jo hitaampitempoisen lähestymisen painaen vain kevyesti huulensa toisen suulle. Poika laskeutui hajareisin toisen syliin nuolaisten Calen huulia kaksihaaraisella kielellään. Virne palasi huulille, nappisilmät tuijottivat toisen silmiin intensiivisesti.
“Sä voit kieltää”, Vivian lupasi hymyillen napaten sitten alahuulen piikkihampaidensa väliin. Kosketus vaelsi toisen alastomalla ylävartalolla. Poika naurahti jälleen. “Mulla on tosi yli-innokas kakara olo, tiesitkös”, Vivian puhui vasten toisen huulia ja jäi virnuilemaan. “Mä en tainnu viimeyönä saada tarvittavaa määrää yöunta.”

Nuorukainen yhtyi toisen nauruun iloisena, kunnes jäljelle jäi vain puolittainen virnistys.
"Tuntemattomille puhumisen hyvät puolet", keesipäinen myönsi kun Vivian oli selittänyt, että tuntemattomille puhuminen oli kepeintä, kun ei tarvinut miettiä mitä toinen ajatteli.
"Ja niitä tulee aina vain lisää", Cale lisäsi pilke silmäkulmassa toisen kuittaukseen luurangoista.

Keesipäinen naurahti toisen sanoessa, että voisi tehdä niitä lisää. Mikäs siinä, kunhan ei rei'ittänyt koko kehoa, tai ainakaan hirveän kivuliaasti. Hän ei ollut erityisen masokistinen persoona, vaikka kipukynnys ei mikään alhaisin ollutkaan.
Cale alkoi kieltämättä pikkuhiljaa nauttimaan tilanteesta. Tosin hän ei ollut niin innokas kroppansa tulevasta raatelusta, mutta voisi asiat olla pahemminkin. Ainakin sen tekee hyvännäköinen jätkä. Nuorukainen vastasi Vivianin intensiiviseen katseeseen, ja olisi sen jälkeen rukoillut alahuulen lävistyksensä puolesta, jos olisi Jumalaan uskonut. Ei kai sille pahasti kävisi. "Kiellän vain sen verran, että älä revi lävistyksiä, haluan pitää ne kunnossa ainakin pari vuotta", Cale vastasi toisen lupaukseen, vaikkakin puheesta ei niinkään selvää saanut kun alahuuli oli Vivianin hampaiden välissä.
"Sitten yli-innokkaan kakaran pitää peuhata, että saa ensi yönä nukuttua", keesipäinen totesi, virnistäen samalla niin leveästi kuin uskalsi. Ei puruluuna olo niin kamalaa voinut olla, eihän?

Vivian nyökytteli päätään, toinen puhui asiaa. Vaikutti noin muutenkin hyvin mukavalta tyypiltä, antoi luvan järsiäkin, kunhan lävistyksiä ei revittäisi. Vivian nauroi. “Okei, en revi, mut älä säkään sit mun”, poika hymyili pirullisesti. niinpä, hänen lävistyksensä nyt olivat vain suussa
Ja kyrvässä, joten… Niin.
Toinen vihjaili rankasti saaden Vivianin vain yllytetyksi järsimiseen, huulet olivat jälleen kaulalla ja poika näykki ahnaasti, puri kerran ja leikitteli kaksihaaraisella kielellään. “Naidaan? Ovi lukkoon”, Vivian hymisi
Piikkihampaat upotettiin toisen kaulan herkkään nahkaan, Vivian puri, kovaa, mutta luovutti nopeasti. Hän tiesi etteivät kaikki kyenneet nauttimaan kovasta, pitkäkestoisesta kivusta. Jotkut eivät edes hetkellisestä. Toinen oli jo paidatta, Vivian tiputtautui polvilleen tuon haarojen väliin tukien käsillään reisiin ja nuolaisi vasenta nänniä kielellään.
“Toisaalta musta tuntuu siltä, et mä haluan vain nukkumaan”, poika marisi järsien kevyesti hampaillaan. “Mut…”

Vivian nurisi itsekseen ja kohottautui toisen huulille, kädetkin kohosivat toisen kasvoille ja Vivian miltei roikkui toisessa vetäen tuota kanssaan lattialle. “Cale”, Vivian naurahti vasten toisen huulia. “Vittu mulla on ihan kakara olo”, pitkätukka jatkoi naureskellen. Toinen käsi nykäisi hiukset niskasta valtoimelleen, ponnari kiepautettiin ranteeseen. Pian poika oli taas järsimässä keesipään kaulaa.

"Siitä ei ole pelkoa", Cale vastasi virnistäen. Hän ei ollut lävistyksiä repivää tyyppiä, eikä repimistä harrastavaa ylipäätään. Pureminen ja näykkiminen oli sitten asia erikseen, niitä nuorukainen harrasteli suhteellisen usein ja ihan mielellään, vaikkakaan ei niin kovaa kuin Vivian. Tarpeeksi kovaa, että tuntui yleensä, ellei sitten sattunut olemaan masokisti toisena osapuolena. Silloin tuli purtua kovempaa koska silloin se oli toiselle nautittavampaa.
"Naidaan. Oven lukkoon laittaminen taitaa olla kannattavaa", keesipää vastasi. Ei ainakaan kuka tahansa olisi yllättämässä, ainoastaan opettajat. Mahtaisi rehtori olla iloissaan kun joutuisi taas pitämään hänelle saarnaa siitä, että koulu ei ollut bordelli ja luokan pulpetit eivät olleet seksin harrastamista varten, puhumattakaan vessan kopeista ja muista pinnoista sekä paikoista. Eihän sille mitään mahtanut, että sattui tutustumaan panemisen arvoisiin ihmisiin ja kummallekin sopi siinä paikassa naiminen.
Cale henkäisi terävästi sisään toisen purressa kaulaa kovaa. Se ei ollut mitenkään mukavaa, muttei erityisen kamalaa. Sen kesti, mutta se ei tuntunut hirveän hyvälle. Kaikki muu sitten tuntui paremmalta.
"Kannattaa päättää äkkiä meinaatko nukkua vai naida", nuorukainen vastasi Vivianin marinaan puolittain hymyillen. Jos hän saisi stondiksen ja toinen päättäisikin nukkua, niin ei auttanut muu kuin käteen veto.

Keesipäinen pudottautui tuolilta lattialle ja melkein Vivianin syliin. Hän painoi hetkeksi kevyesti huulensa vasten toisen omia ja virnisti leveästi.
"Siltä se kuullostaakin", nuorukainen vastasi vitsaillen, viitaten tuon marinaan ja nurinaan. Ellei Vivian olisi hänen kanssaan samankokoinen Cale voisi luulla, että hän oli ryhtynyt pedofiiliksi. Onneksi asia ei kuitenkaan ollut niin, ja keesipäinen pystyi hyvällä omallatunnolla hivuttaa kätensä toisen paidan alle ja nostaa sitä hitaasti ylöspäin.

Vivian hymähti toisen sanoille. Niin, ihan kuin häntä olisi edes haitannut tulla revityksi. Kipu oli nautinnollinen ja vapauttava tunne, kun siitä oppi nauttimaan. Toinen myöntyi Vivin leikkiin ja huomautti tuokin ovesta, poika ynähti. Hän laittaisi sen, mutta vasta kohta. Ei tätä nyt vielä voinut keskeyttää. Ja ihan kuin parin minuutin päästä kykenisi sen paremmin.
Toinen myös huomautti että pitkätukka saisi päättää nopeasti kumpaan ratkaisuun päätyisi. “Niin, onhan se varsin haastava päätös”, poika letkautti hyökäten jälleen toisen huulten kimppuun. Helvetti, siinä mitään hankalaa ollut. Seksi oli aina kivaa, ja vielä kivempaa oudoissa paikoissa tuiki tuntemattomien kanssa. Samoin kuin avautuminen ja kaikki muukin. Cale lohkaisi Vivianin käytöksen näyttävänkin kakaramaiselta. Poika nauroi.
“Etpä ole varmaan aiemmin harrastanutkaan seksiä henkisesti kuusivuotiaan kanssa”, poika naureskeli. Totta puhuen, poika oli jo tyystin unohtanut sen oven lukitsemisen, se oli yksi turha sivuseikka juuri nyt.
“Mä en tykkää käyttää kortsuja, joten jos sä olet joku tautinen niin musta olis ihan kiva tietää se etukäteen”, poika ilmoitti vietyään kädet toisen lantion ympäri selänpuolelle. Toisen kädet vaeltelivat jo paidan alla, Vivian murahti ja avusti hidastelevaa kundia heittämään tummanvihreän T-paidan yltään lattialle.

Paidaton poika yritti kaataa toisen alleen lattialle pitäen suunsa kiireisenä toisten huulia suudellen ja näykkien.

//anteeks järkyttävä kesto... :3 laiskottanu vähän liikaa.//

Keesipäinen olisi muuten voinut letkauttaa jotain takaisin Vivianin omasta koskien jatkamista tai lopettamista, mutta koska huulilla oli jo tarpeeksi tekemistä päätti hän olla sanomatta yhtään mitään.
"Kieltämättä en, yleensä panen korkeintaan vain itseäni muutamaa vuotta nuorempia", nuorukainen kertoi. Hän ei suoraan sanottuna ymmärtänyt niitä ketkä nappasivat kotibileistä mukaansa 14-vuotiaita pikkulikkoja jotka luulivat olevansa parikymppisiä ja harrastivat heidän kanssaan seksiä sinä yönä. Calesta pelkkä ajatus jo etoi, lähinnä koska noiden pikkulikkojen ulkonäkökin oli jo puistattava. Ei sillä, että he erityisen rumia olisivat, vaan koska lapsehtavat kasvot ja kilo pakkelia ei ollut hyvä yhdistelmä.
"Tauteja ei pitäisi olla", hän ilmoitti. Keesipäinen ei yleensä pannut tautisten kanssa ihan vain riskin takia, ja hän melkein poikkeuksetta käytti aina kortsua, joten taudin vaaraa ei pitäisi olla. Tosin varmuuttahan ei ikinä ollut, ei Cale voinut täysin tietää oliko joku kusettanut, mutta mitään oireita ei ainakaan ollut.

Nuorukainen sujahti ihan kiltisti Vivianin alle vastaillen samalla tuon suudelmiin. Hän alkoi availemaan toisen housuja hiukan ripeämmin kuin mitä oli paitaa riisunut.

- aon fhadhb eli ei ongelmaa (; -

Cale ilmoitti naivansa vain itseään muutaman vuoden nuorempia minimissään. Poika virnisti, niin, eipä sitä nuorempiin varmaan saisi koskeakaan… Vivian sai vastauksen, ei tauteja. Tai ainakaan tauteja ei pitäisi olla… No, oma vika jos saisi klamydian tai jotain muuta mukavaa. Satiaisetkin kun olivat niin mukavia lemmikeitä… Varsinkin nielussa, siitäkin nimittäin oli kokemusta.
Cale ei pistänyt alistumista vastaan, vaain kilttinä poikana availi Vivianin housut. Tai kilttinä ja kilttinä… Moniko kilttipoika availi toisen pojan housuja lukitsemattomassa luokkahuoneessa? Niinpä. Ja siitä muistuikin mieleen se, ettei ovi ollut lukossa. No, vieläkään poika ei saanut aikaiseksi nousta sitä lukitsemaan, olkoon sitten vaikka auki.

Pitkätukka kumartui vangiten toisen huulet omiensa lomaan, voimakkaaseen suudelmaan. Vivian alisti ja nautti siitä, hän alisti usein, ainakin omaa ikäluokkaansa edustavia. Hieman erijuttu se oli, jos sattui eksymään, niinpäniin eksymään ja eksymään, johonkin sateenkaarikapakkaan. Tai vaihtoehtoisesti ja varmemmin BDSM-klubeille.
Pitkäkyntiset kädet hakeutuivat toisen haaroihin, kiusallaankin poika puristi toista ja keskittyi vasta sitten avaamaan sepalusta. kaksihaarainen kieli ujutettiin huulten välistä toisen suuhun.

//vedän itseni pelistä