Fysiikkaa ei vaan voi käsittää

//Tänne joku kakkosluokkalainen mukaan//

Oli ehkä maailman puuduttavin fysiikan tunti. Aihe oli niin utopistinen, että Delphine Randall oli jo ajat sitten luovuttanut tehtävien suhteen. Ja opettaja ei tuntunut edes huomaavan, että osa oppilaista oikeasti oli nukahtamaisillaan, ellei sitten sattunut jo olemaan unessa. Delphiäkin haukotutti. Päivä oli vasta alussa, eikä ollut mitään toivoakaan, että koko päivä sujuisi mukavasti. Kuka ihme oikein viitsi kiusata oppilaita laittamalla fysiikan tunnit aamun ensimmäiseksi? Se oli niin typerää. Ei kukaan voinut oikeasti pysyä kiinnostuneena jostain voimista ja energioista siihen aikaan päivästä. Delphiä aihe ei kyllä olisi kiinnostanut missään mielentilassa tai ajassa. Se oli jotain, joka vain ei mennyt hänelle jakeluun ja se ärsytti häntä.

Opettaja vain jatkoi puhumistaan. Delphi tuijotteli ikkunasta ulos ja mietti, valittaisiko kohta päänsärkyä. Sen hän kyllä ennen pitkää saisi, ellei sitten nukahtaisi. Opettaja kyllä piti siitä huolen loistavasti. Delphi käänsi katseensa taas opettajaan näyttääkseen edes jokseenkin siltä, että kuunteli.
Punapää huokaisi ehkä turhankin äänekäästi, kun opettaja yllättäen käänsi katseensa hänen suuntaansa.
"Ja kun kerran noin väsyttää, niin ehkä pitäisi sitten tehdä jotain mielenkiintoisempaa," mies sanoi tylsällä äänellä, eikä lainkaan innostanut oppilaita heräämään horroksestaan.
"Eli, voisimme tehdä sitten lopputunnin parityönä esitelmiä."

Delphine huokaisi taas, nyt kyllä herra opettajalla oli ihan väärä käsitys piristävästä toiminnasta! Mitä iloa mistään parityöskentelystäkään nyt enää olisi? Porukkahan oli jo valmis häipymään paikalta. Ainakin Delphine oli. Mutta, kouluun oli tultu, niin ei hän sieltä heti poiskaan lähtisi. Kai se sitten olisi ihan sama, mitä siellä teki, kunhan pysyi sen verran hereillä, että tajusi suunnilleen mitä tapahtui.
Tyttö ei tehnyt elettäkään etsiäkseen itselleen parin. Häntä houkutti kummasti jättää tehtävä tekemättä. Joku esitelmä! Ja se tietenkin piti sitten joskus esittääkin. Eikä sitä jaksaisi edes tehdä muuta kuin ehkä nyt. Tyttö toivoi, että joku tekisi esitelmän hänen puolestaan, mutta kaikki fiksuimmat oppilaat olivat tietysti lyöttäytyneet yhteen. Se ei kyllä ollut kovin reilua. Saisivat taas täysiä kymppejä ja muut eivät saisi mitään aikaiseksi.

// Täältä löytyy kakkonen, joka on vailla peliä

Wyatt Tremblay kuunteli ja tarkkaili tarkkaavaisena fysiikan opettajaa. Kirjat ja vihko oli auki pulpetilla, pojan raapustaess paperille joitakin tärkeäksi termejä ja muutaman laskun. Pojan kynä heilui sormien välissä nopeaa vauhtia. Se merkitsi sitä, että tuolla soi jokin kappale päässä. Niin kuin musikaalisella pojalla yleensä soi. Viestitti se myös siitä, että Wyatt oli hereillä, toisin kuin suurin osa muista oppilaista. Luokassa näytti vallitsevan kaamos. Nuoret nuokkuivat pulpeteillaan eikä edes vilkasta puhumista kuulunut, vain vaimeaa ja rauhallista kuiskailua. Häneen tällainen kaamos ei ollut iskenyt. Vaikka unet olivat jääneet lyhyiksi, ei siltä ainakaan vielä tuntunut. Eikä fysiikassa ollut mitään tylsää, mikä olisi saanut tuon passiiviseksi oppilaaksi.

Opettajan ilmoittaessa parityöstä, katsahti Wyatt vaistomaisesti ympärilleen. Hän ei tuntenut ihmisistä montakaan, jotka sillä tunnilla olivat. Hänen täytyisi tehdä se jonkun tuntemattoman kanssa. Pienen vilkuilun jälkeen ei poika ollut huomannut ketään, jonka kanssa hän työn voisi tehdä. Olikohan sallittua tehdä yksin? Wyatt katsoi luokan edessä olevaa kangasta, johon oli dokumenttikameran avulla laitettu esille työn ohjeet. Poika alkoi selaamaan kirjaa, ehkähän voisi tehdä sen yksin.

"No, löytyykö sitä paria?" opettaja oli ilmestynyt pojan viereen. "No ajattelin tehdä yksin kun ei ole ketään paria" Wyattin silmät katselivat opettajaa. "Sä voisit varmaan tehdä Delphinen kanssa", opettaja sanoi ja käännähti ikkunan vieressä olevien pulpettien suuntaan. Wyatt käänsi katseensa sinne. Tarkoittiko opettaja tuota punahiuksista tyttöä, joka näytti hieman tylsistyneeltä? "Eikö niin?" opettaja loi katseen Delphineen, lähtien sitten joidenkin innokkaiden oppilaiden luo, jotka jo tarvitsivat henkilökohtaista apua. Wyatt hymyili tytölle, kyllä hänelle kävisi. Poika jäi miettimään kumpi liikkuisi kumman luo.

Delphine keskittyi taas tuijottelemaan ulos ikkunasta. Hän tahtoi kotiin, mutta ei sielläkään olisi mitään tekemistä. Parempi siis oli nököttää kiltisti koulun penkillä, ettei ainakaan kertyisi poissaoloja. Ja olisi tänään luvassa jotain mielenkiintoistakin, musiikin tunnit nimittäin. Ja ne olivat vasta päivän lopussa, joten jäisi hyvä mieli koulun päätyttyä. Ei olisi niin uuvahtanut olo kuin tällaisella tylsällä fysiikan tunnilla.
Punapää havahtui maisemien katselusta, kun kuuli opettajan mainitsevan nimensä. Hän käänsi päänsä opettajaa kohti. Tämä siis oli vakaasti päättänyt saada kaikki tekemään ahkerasti töitä tunnilla. Se ei houkutellut Delphiä tippaakaan, mutta jos hän vain istuisi tuolillaan, niin hän nukahtaisi varmasti pian. Olisi ainakin jotain tekemistä, kun kerran piti parin kanssa keskustella ja tehdä tehtävää.

Delphin katse siirtyi opettajasta poikaan, jonka vierellä tämä seisoi. Toivottavasti toinen osasi fysiikkaa ja keksisi mitä he tekisivät. Delphine ainakin oli täysin ideaton, eikä halunnut ollenkaan edes keskittyä aiheeseen.
"No, kai nyt sitten..." Delphi mutisi ja mietti hetken, menisikö pojan luo vai ei. Koska toinen ei näyttänyt tekevän mitään, punapää nousi tuoliltaan, siirsi sen pojan pulpetin viereen ja mätkäisi kirjansa ja penaalinsa toisen pulpetille.
"No, mitä me tehdään?" Delphi sanoi ja haukotteli. Hän ei aikonut peitellä väsymystään, koska se kuitenkin näkyi hänen silmistään.
"Mulla ei ainakaan ole mitään ideoita ja ihan sama oikeestaan, kunhan ei tehdä mitään mielettömän tylsää juttua."

Wyatt katseli tyttöä, joka oli totellut nimeä Delphine. Nähtyään toisen kasvot paremmin, oli selvää, ettei tuo oikein viihtynyt tunnilla. Haukotus tytön suusta vahvisti tätä käsitystä. Olisko tässä taas pari, joka ei halunnut tehdä mitään työn eteen? Sehän oli vain pieni parityö, jonka suorittamiseen oli monia vaihtoehtoja. Wyatt siirsi hieman omia kirjojaan ja aukinaista vihkoa sivuun, saaden tilaa toisen tavaroille.
"Mulle on oikeestaan ihan sama mistä aiheesta tehdään", Wyatt sanoi ja vilkaisi ohjeita luokan edessä. Aihe piti valita ensin ja sen jälkeen toteutus. "Mutta painovoima kuulostaa hyvältä aiheelta?" poika sanoi ja otti vihkostaan uuden sivun esille, naputellen vihkon sivua kynällään. Hän oli valmis kirjaamaan siihen otsikon, jos vain Delphinekin innostuisi tai edes hyväksyisi hänen ehdottamansa aiheen.

"Me voitais sit tehä jotain kokeita, tiputtaa tavaroita ja kattoo kuinka kauan niillä kestää", poika ideoi, ellei tyttö halunnut kirjoittaa esseetä painovoimasta. Testit ja kokeet eivät olleet niin mielettömän tylsiä, verraten pelkkään kirjoitteluun. Wyatt tarttui nyt kirjaansa, jossa oli asiasta enemmän. Niin kuin kirjoissa yleensä sattui olemaan.
Selattuaan kirjaansa hetken, Wyatt katseli punapäätä hymyillen ystävällisesti. "Kivat hiukset", poika kehui ja laski katseensa taas kirjaan. Mitäköhän tyttö mietti hänen kutreistaan?

Delphi tunsi itsensä jotenkin törkeäksi, kun ei jaksanut kiinnostua aiheesta, Wyatt kun vaikutti taas olevan niin innoissaan. Tai no, ainakin tämä oli selvästi häntä innokkaampi tekemään ryhmätyötä. Painovoima vai? Delphin mielestä se ainakin kuulosti paremmalta kuin jokin fyysikko, josta läheisen pöydän ääressä olevat tytöt puhuivat. Meinasivatko nämä muka pitää heille esityksen jostain ihmisestä, joka oli keksinyt jonkun typerän teorian? Sitä ei ainakaan jaksaisi kukaan kuunnella!

"Joo, tehdään vaikka siitä," Delphi vastasi. Hänellä ei todellakaan ollut parempia ideoita. Punapää oli aivan liian väsynyt miettiäkseen mitään mahdollisia aiheita. Ja kun poika selitti tavaroiden pudottelusta, se kuulosti paljon mukavammalta, kuin pelkkä tiedon etsiminen netistä.
"Toi kuulostaa kyllä ihan kivalta," Delphi sanoi. "Kunhan tehdään jotain missä saa oikeasti tehdä jotain, eikä tarvi vaan kirjottaa. Vois ehkä kiinnostaa muitaki enemmän kun joku tylsä teksti."
Tyttö huomasi toisen keskittyvän etsimään lisää tietoa kirjastaan. Hän vilkaisi mitä sivua toinen katsoi, koska eihän hänellä ollut hajuakaan, missäpäin kirjaa kerrottiin painovoimasta. Tyttö avasi saman sivun. Teksti ei kyllä ollut lainkaan mielenkiintoista, mutta eiköhän siitä selviäisi.

"Ai, kiitos!" Delphi vastasi yllättyneenä ja ystävällisesti saamiinsa kehuihin. Hän ei ollut edes huomannut, että toinen oli katsellut häntä niin tarkasti, että oli pannut merkille hänen hiuksensa. Tosin punainen väri oli kyllä aika räikeä, eikä ihan jokaisella ollut samanlailla leikattuja hiuksia kuin hänellä.
"Sunkin hiukset on kyllä kivat. Tollaset mukavan pörröiset," Delphi sanoi hymyillen toiselle. Pojan hiuksissa oli kyllä jotain, joka vetosi häneen. Varmaankin juuri se, etteivät ne olleet niin huolitellut kuin monella muulla. Hiukset olivat juuri sellaiset, joita olisi kiva pörröttää vielä lisää.
"Mutta joo, mitäs kaikkea me voitaisiin sitten pudotella?" Delphi kysyi, jotta saisi ajatuksensa eroon toisen hiuksista. "Varmaan jotain kevyttä ja sit taas painavampaa? Tyyliin höyhen ja kivi?"

Wyatt oli hymyili tyytyväisesti Delphin suostuessa hänen ehdotukseensa. Häntä ei olisi haitannut vaikka he olisivat kirjoittaneet paljon, mutta poika halusi saada tytön mielenkiinnon mukaan, joten oli parempi tehdä jotain muuta. Wyatt kirjoitti vihkoonsa otsikoksi painovoima ja laski kynän viereen pöydälle.

"Aijaa", poika tokaisi saatuaan kehuja myös omista hiuksistaan. Ne olivat, kuten toinen oli sanonut, pörröiset, koska hiusharja ei pysynyt Wyattin kädessä kovin usein. Sellainen asia kuin hiuksien harjaus oli joillekkin päivänselvä asia, mutta tavispoika ei ajatellut niin. "Mut ei niin kivat ku Slashillä, sellaset ois siistit", poika tokaisi ja puhui Guns'n'Roses yhtyeestä tunnetun kitaristin ylivoimaisen coolista pehkosta.

"Joo just jotain tollasia", Wyatt sanoi Delphin ehdotuksien jälkeen. Sen jälkeen vaaleahiuksinen osoitti kirjan sivua, jossa oli esimerkkikoe. "Meidän pitää ensin kattoo niitten massat", poika sanoi, lukien kirjan esimerkkiä. Wyatt harhautui vilkaisemaan tyttöä. "Vois kysyä opettajalta näitä tarvikkeita", poika sanoi ja näytti sormella kirjan kuvaa. Wyatt oli nousemassa penkiltään etsien opettajaa katseellaan. Mutta missä oli opettaja? Juuri vähän aikaa sitten se oli ollut luokan takaosassa, mutta ei enää. Tavis ei noussutkaan ylös vaan katsoi Delphineä. "Täytyy kai odottaa... Onks sulla jotain tavaroita mitä vois myös pudottaa?"

Delphin kiinnostus poikaa kohtaan kasvoi kertaheitolla, kun tämä mainitsi Slashin. Wyatt taisi pitää rockmusiikista, ehkä jopa yhtä paljon kuin hänkin? Punapää suorastaan rakasti rokkia, hänen suosikkinsa oli ehdottomasti Kiss. Sitä bändiä tyttö jaksoi kuunnella illasta toiseen, kyllästymättä. Hän oli hankkinut itselleen kaikki albumit, jotka vain oli käsiinsä saanut. Äitiä oli ärsyttänyt suunnattomasti, kun hän kuunteli sellaista musiikkia, mutta enää ei ollut äiti valittamassa, asuihan hän nyt omillaan.
"Slashilla on kyllä kieltämättä ihanat hiukset," Delphi kommentoi. "Mut sähän voit kasvattaa itselles samanlaiset."
Delphi kohotti hymyilevän katseensa hetkeksi Wyattiin. Pojalle kyllä saattaisi sopiakin Slashin hiukset, mutta ihan kivalta tuo näytti kyllä nytkin.

"Okei," Delphi sanoi, kun Wyatt puhui esineiden massoista. Sen hän kyllä onneksi tajusi, mitä se tarkoitti. Esineet piti punnita ensin. Se ei onneksi olisi kovin vaivalloista puuhaa, joten siitä jaksaisi kyllä suoriutua kunnialla.
"Joo, niin vois," Delphi kysyi ja sai hänkin huomata, että opettaja oli nyt jossain ihan muualla. Oliko tämä edes sanonut häipyvänsä luokasta, vai mihin tämä oli hävinnyt? Ei ainakaan ollut omalla paikallaan, eikä missään Delphin näköpiirissä. Se ei kyllä haitannut, sillä tytöllä ei ollut mikään kiire tekemään fysiikan juttua.
"Kyllä mulla saattaa jotain olla," Delphi totesi. "Ainakin pyyhkäri jos ei muuta. Ja kai sitä vois pudottaa vaikka vesipullonkin. Jos mä haen mun laukun tuolta mun pulpetilta niin katon mitä sieltä löytyy."

"Niinhän mä voisin, siinä kyllä kestäis aika pitkään", Wyatt mietti. "Mut en mä varmaan samanlaisia ehkä halua, koska mun sanottais olevaan vaan kopio. Ehkä vitun ärsyttävä sellanen", jatkettiin ja hylättiin asia suurinpiirtein kokonaan. Suuri osa imagoa oli ulkonäkö, ei hän omasta mielestään vaaleine hiuksineen ollut oikeastaan minkään näköinen. Hän ei jäänyt muistiin ensimmäisen vilkaisun jälkeen, mutta Slash ja jopa Delphine jäi sitäkin enemmän. "Mut mä voisin ehkä kokeilla punaisia hiuksia", naurahdettiin ja luotiin hymyilevä katse tyttöön.

"Kuulostaa hyvältä, hae vaan", Wyatt sanoi ja katseli ympärilleen hetken muita oppilaita. Aina niin ahkerina, tai vähemmän ahkerina. Poika vilkaisi kaappeja yhdellä seinustalla. Hän tiesi, että kaapit pidettiin lukosta ja ilman opettajaa ei niitä saataisi auki. Ja kaapista taas löytyisi vakaa, jota he olisivat tarvinneet. Poika pohti, että ehkä hänkin voisi etsiä jotain tiputettavaa. Repusta etsittiin, mutta sen sisältä ei löytynyt juurikaan mitään tehtävään sopivaa. Vaalea käsi kävi housujen taskulla ja sieltä otettiin plektra, joka laitettiin pulpetille odottamaan. Häneltä sattui aina löytymään ainakin yksi kitaran soittamiseen tarvittava näppäily väline. Eihän sitä koskaan voinut tietää mihin joutui.

"On sit opettajan syy, jos me ei saada tätä tehtävää valmiiksi", poika mutisi pyörittäen päätään.

Delphi nyökkäsi. Poika oli kyllä oikeassa, tätä varmasti pidettäisiin pelkkänä kopiona, ellei tällä olisi jotain omaa tyyliä. Punapään kasvoille kohosi iloinen virne Wyattin kokeiluehdotuksesta. Se olisi ainakin mieleenpainuvampi tukka, kuin joku musta tai blondi.
"Siitä vaan. Ja sit voisit leikauttaa jotenkin tosi rokisti. Tai tupeeraat noi hiukset vielä pörrösemmäksi." Delphine sanoi ja katseli toisen hiuksia. Niille kyllä voisi helposti tehdä jotain värjäämistä kummempaa. Hiuksilla sai kyllä leikkiä ja luoda niiden avullaan itselleen omaperäisen tyylin.
Tytön omassa hiustyylissä ei sillä hetkellä kyllä ollut juuri muuta ihmeellistä kuin räikeä väri, mutta kyllä hänkin aina joskus laittoi hiuksensa hyvinkin erikoisesti. Kaikkihan oli sallittua, jos halusi jäädä muiden mieleen.

Delphi haki reippaasti laukkunsa ja pöydällä olleet tavarat. Ehkä tyhjä karkkipaperikin kelpasi työhön. Tyttö palasi takaisin Wyattin luokse, joka oli juuri laittanut pulpetilleen jotain.
"Soitatko sä kitaraa?" Delphi kysyi nähtyään plektran. "Mä soitan jonkun verran, mut enimmäkseen mä vaan laulan. Olis kiva joskus olla oikeesti kuuluisa rokkitähti. Tai no ei tarvi olla kuuluisa, mut kunhan sais tehdä musiikkia, niin olisin onnellinen."
Nyt tyttö alkoi kaivaa laukkuaan. Sieltä löytyi ainakin huulirasva, kampa ja oli siellä myös vesipullo ja suklaapatukka, jonka Delphi aikoi jossain välissä syödä välipalaksi.
"Tässä nyt on jotain," hän sanoi ja laittoi tavarat pulpetille. Ehkä hän voisi antaa vähän suklaata Wyattillekin, kun tämä kerran jaksoi hänen kanssaan tehdä tehtävää. "Ja tulis nyt se opettaja ettei tarvi alkaa miettiä mitään muuta. Koska mä en usko että me enää oikein keritään miettiä uutta aihetta."
Aiheen kyllä olisi voinut keksiä äkkiä, mutta Delphine ei tiennyt mitään mikä olisi voinut kiinnostaa siinä määrin, että olisi jaksanut jotain tehdä.

"Onks kalju rockia?" Wyatt kysyi, ajatellen, että Delphi tietäisi nämä asiat. Hänen olisi tehnyt mieli leikata kaikki pois, saaden helppohoitoisen ratkaisun. Hiukset eivät olleet ongelmalliset, paitsi kun roikkuivat silmillä, joilloin niitä sai aina olla vetämässä pois edestä. Ja piti hän hiuksistaan näinkin. Jotain kuitenkin pitäisi tehdä, viimeistään tulevaisuudessa, että hänet tunnistettaisiin. Maailma oli pullollaan naapurin pojilta näyttäviä akustista musiikkia soittavia tyyppejä. Wyatt tiesi, ettei hän ollut joku vaan, mutta ulkonäöstä sitä ei arvannut.

"Joo, soitanhan mä", vastattiin hymyillen ja kuunneltiin Delphiä. "Siistiä. Mäkin laulan ja itse asiassa mullakin on vähän samanlaiset, tai oikeestaan samat, haaveet", Wyatt kohottautui seisomaan hieman suoremmin penkissään. Yllätykseksi hän oli saanut parin, jolla oli samoja intressejä kuin hänellä, melkein pelottavan samanlaisia. "Ja tuntuu aika turhalta joskus istuu näilläkin fysiikan tunneilla, kun tietää, että ei tule kuitenkaan tarvitsemaan ainetta mihinkään", poika sanoi. Hän halusi varmasti työskennellä musiikin parissa, ja siihen ei tarvinnut fysiikkaa eikä suurinta osaa muistakaan kouluaineista. Mutta silti, hän teki tunnollisesti tehtävät ja kävi tunneilla.

Wyatt katseli tavaroita, jotka olivat otettu Delphinen toimesta esille. Näytti hyvältä. Poika nyökkäili tytön toivoessa opettajan ilmestystä. Uuden aiheen keksiminen olisi ollut turhaa, koska omasta mielestä heillä oli hyvä aihe. Wyatt alkoi piirtämään kaaviota vihkoon, listasi sitten tavarat joita he käyttäisivät, laittoi seuraavan sarakkeen painolle ja yhden putoamisnopeudelle. Kelloa vilkaistiin nopeasti, laadukasta työskentely aikaa oli mennyt, mutta aikaa oli vielä. Eihän tutkimuksessa kauaa menisi.

"Tottakai kalju on rokkia jos on oikee asenne!" Delphi sanoi sitten naurahtaen iloisesti. Sitähän voi olla vaikka sellanen Slash-tukka, mut jos ei asenne ole kohdallaan, niin ei silloin voi mitenkään olla rock."
Delphi yritti kuvitella Wyattin kaljuna. Sekin saattaisi sopia tälle, mutta ehkä pitkät hiukset olivat kuitenkin paremmat? No, oli tällä kuitenkin ihan kivat hiukset nytkin, joten ei niille mitään hänen puolestaan tarvitsisi tehdä.

"Ihan totta?" Delphi kysyi innostuneena. Eihän se nyt voinut olla edes todellista, että jollain oli niin samanlaiset unelmat kuin hänellä ja hän vielä pääsi tämän kanssa tekemään koulutyötä. Ehkä Wyattin kanssa voisi tehdä lähempääkin tuttavuutta, kuin vain tämän yhden kerran olla tämän parina. Poikahan oli varsin kiinnostava tapaus, eikä tämän seurassa varmasti tulisi tylsää, niin kuin joskus jopa joidenkin kavereiden kanssa saattoi tulla.
"Niinpä. Siks mustakin tuntuu aina niin turhauttavalta olla kiltisti tunnilla ja muka opiskella jotain," Delphi sanoi sitten. "Mut pakkohan se kai on, eihän sitä muuten pärjää jos haaveet ei toteudu. Mut mä todellakin toivon että ne toteutuu. Oon halunnut jo pienestä asti laulaa ja soittaa bändissä."

Delphine alkoi miettiä omia haaveitaan. Olisi niin hienoa nousta lavalle kiljunnan ja aplodien saattelemana ja saada porukka hullaantumaan omasta musiikista. Ja sekin olisi hienoa, jos vain saisi esiintyä jollekin. Laulaa tai soittaa, ehkä jopa molempia.
"Muuten hei," Delphi keksi sitten. "Ehkä me voitais joskus vaikka soitella yhdessä?"
Tyttö käänsi katseensa Wyattiin. Ei toinen nyt voisi tuollaisesta pyynnöstä kieltäytyä, jos tosissaan rakasti musiikkia. Ellei tämä sitten mieluummin soitellut jonkun muun kanssa tai yksinään.

Delphine oli oikeassa, oli minkälaiset hiukset tahansa, piti olla oikea asenne taustalla. Muuten eivät hiuksetkaan toimisi.

"Joo, aika hauska sattuma", Wyatt sanoi ja pyöritteli kynää kädessään. "Sitäkin puolta on ajateltava, et jos ei menestystä tulekkaan... Muuten joutuu pummiks istumaan kadun laitamille ja syömään jostain roskiksista", poika naurahti mielikuvalle, jollaista ei halunnut kokea. Eikä hän halunnut tytönkään kokevan sitä. "Mä oon ehkä jotain seitsemän vuotta vasta haaveillu alasta", sanottiin, kun Delphi sanoi olleensa jo hyvin varhain kiinnostunut musiikista. Wyattin vuodet olivat intohimoisesti kuluneet musiikin parissa. Siinä oltiin haluttu kehittyä ja kehityttykin kovan harjoittelemisen seuraksena. Mutta poika tiesi, että tarvittiin monia vuosia, ennen kuin hän olisi niin hyvä soittamaan ja laulamaan kun halusi. Jatkuvasti oli uutta opittavaa.

Wyatt hymyili toisen ehdotukselle. "Joo, se ois varmaan ihan hauskaa", hän vastasi. Hän ei tiennyt kuinka hyvä tyttö olisi soittamaan kitaraa, mutta ei häntä pelottanut. "Mitä kitaraa soitat? Tai onko sulla minkälaisia kitaroita?" Wyatt kysyi katsellen punahiuksista joka näytti paremmin tarkasteltuna jo valmillta rock-tähdeltä. Puheääni lupasi, että toisella olisi varmasti myös hyvä lauluääni. Poika innokkaasti odotti kuulevansa sen, mutta ensin piti suorittaa muodollinen fysiikan työ. Wyatt katseli ympärilleen, ei nähnyt ympärillä henkilöä, jonka olisi halunnut ja palasi katsellaan takaisin Delphiin.

"Niinpä," Delphi totesi pyöritellen kynää kädessään. Hän ei tosiaan aikonut viettää elämäänsä minään pummina. Hän kyllä pärjäisi aina niin kauan, kun vuokran sai maksettua ja ruokaa hankittua. Jos huonosti kävisi, hän voisi tyytyä vaikka vain siivoamaan vessoja, kunhan jotakin tekisi. Hän halusi pärjätä omillaan, ilman mitään kerjäämistä tai varastamista.
"No onhan seitsemän vuottakin jo aika pitkä aika," punapää sanoi hymyillen. "Tai siis ainakin pidempi kuin vaikkapa vuosi. Mä tiedän yhden tytön, joka ei ennen välittänyt musiikista ollenkaan, mut nyt se on koko viime vuoden höpissyt perustavansa bändin kunhan löytää siihen soittajat. Mun mielestä se on vähän liian harkitsematonta, mutta no, aika vähän mäkin loppujen lopuksi mun tekoja harkitsen."
Delphine virnisti veitikkamaisesti sanojensa perään. Ei hän oikeasti jaksanut välittää turhia siitä mitä milloinkin teki, kunhan siitä vain ei koitunut ihan mielettömiä vahinkoja, ainakaan hänelle itselleen.

"Mä soitan mun isän vanhaa kitaraa, josta en ees tiedä minkä merkkinen se on," Delphi totesi pirteästi. "En mä niin paljoa välitä siitä millä soitan, kunhan vaan saan soitella, se on tärkeintä. Mut siis akustinen kitara se kuitenkin on ja ihan kivassa kunnossa."
Delphine huomasi pojan vilkuilevan ympärilleen. Toinen taisi jo tuskastua kun opettajaa ei näkynyt. Tyttöä taas ei haitannut ollenkaan, ei fysiikan työ häntä juurikaan kiinnostanut. Enemmän hän oli nyt kiinnostunut työparistaan, tästä kun oli paljastunut niin mielenkiintoisia asioita.
"Millanen kitara sulla on? Vai onko niitä enemmänkin kenties?" Delphi kysyi sitten. Opettajaa ei vieläkään näkynyt, vaikka luokan ovi aukesikin, joku vain häipyi vessaan tai päätti karata tunnilta.

"Se tyttö huomaa varmaan pian, että bändiä on vaikee perustaa, ja etenkin pitää kasassa", Wyatt sanoi, miettien toisen suurta hanketta. Bändi ei ollut Wyattin mieleen, siinä oli liian paljon ihmisiä osallisina. Erilaisia sellaisia, joilla olisi omat näkökantansa asioihin. Ja vaikka olisikin saman tyylisiä ihmisiä, eivät kaikki ajatukset voineet osua yksiin. Poika oli tyytyväinen soittaessaan yksin.
"Kun mä aloitin musiikin parissa, mulla ei ollut heti noin suuria suunnitelmia. Halusin ensin oppia muutaman perussoinnun, ja sitten muutaman lisää. Esiintyä mä oon halunnu", kun poika kertoi, hän oli hyvin innoissaan kertomastaan. Ja jos joskus hänen mietteensä ilmestyisivät hänestä kertovaan kirjaan, mutta se oli vielä vain kaukainen haave. Hänestä ei todennäköisesti tulisi suuren suosion saavuttamaa artistia.

Wyatt nyökkäsi toisen kertoessa kitarastaan, jolla soitti. "Sun isä on siis soittanu kitaraa?" kysyttiin, näin ainakin oli ymmärretty "Mun kummatkin kitarat on Gibsoneita. Akustinen ja sähkö", poika vastasi. Ne olivat aarteita, jotka Wyatt olisi tulipalon sattuessa pelastanut, jos ihmishenkiä ei ollut kyseessä. Mikään muu ei ollut hänelle niin arvokasta kuin ne. "Onko sun iskä opettanu sua soittamaan vai ootko käyny tunneilla?" poika kysyi hymyillen.

"No sitä mieltä mäkin oon," Delphine vastasi rehellisesti. "Mä luulen kyllä että ei sen bändi pysy kasassa vaikka se saisikin siihen jäseniä. Se tyttö on sellainen diivailija, että se haluaa ite päättää kaikesta."
Delphine ei voinut olla naurahtamatta ajatellessaan tyttöä. Ei tämän bändistä kyllä tulisi mitään, se oli niin varmaa. Tyttöhän hermostuisi, kun vain joutuisi joustamaan omasta tahdostaan muiden takia.
Delphi kuunteli toisen selostusta omista suunnitelmistaan, jotka erosivat kyllä ainakin jonkin verran hänen lapsuuden haaveistaan. Hän kun oli halunnut jo pienenä tähdeksi, olihan hän katsellut kaiket päivät MTV:tä ja kuunnellut isän vanhoja levyjä. Hänkin oli halunnut olla samanlainen, kuin ne huipputyylikkäät tytöt, joita oli nähnyt telkkarissa!

"Joo, mun iskä se saikin mut innostumaan kitaran soitosta," punapää kertoi muistellen lapsuuttaan. Isä oli soitellut kitaraa ihan omaksi huvikseen, oli ollut nuoruusvuosinaan jopa jossain pienessä bändissä, joka oli soitellut vain huvikseen, eikä koskaan halunnut minkäänlaista julkisuutta.
"Isä mua kyllä aluks opetti, mut kyllä mä oon ihan tunneillakin käynyt," tyttö kertoi sitten. "Mä halusin taitavammaks kun isä oli, niin tottakai mun piti mennä oikein kunnon tunneille."
Tyttö virnisti. Isä oli kyllä ollut taitava joskus, mutta tämän taidot olivat ruostuneet, kun taitoa ei enää juuri koskaan harjoitettu.
"Ootko sä sit käyny tunneilla? Ja osaatko sä soittaa jotain muutakin kun kitaraa?" tyttö kysyi ja oli jo onnistuneesti unohtanut, että heillä oli fysiikan tehtäväkin vielä tekemättä.

"Mulla toimi mun täti innoittajana. Se on vaatinut, että omistan mun ensimmäisen albumin sitten sille", Wyatt kertoi ja nauroi. Hän ei ollut ihan varma, oliko tuo ollut tosissaan vai ei, mutta olihan ajatus mukava. Se vain saattoi tuoda paineita. "Saa nähdä tuleeko mitään albumia ikinä ilmestymään" hän sanoi, kuulostaen hieman epäilevältä 'uransa' suhteen. Vaikka poika oli täysillä mukana, tavallaan hän ei uskonut juttuunsa. Vaikka kaikkein tärkeintä oli itse uskoa tekemiseensä ja saada muutkin vakuuttuneiksi. "Mutta musta on parempi ottaa vuosi, kuukausi tai päivä kerrallaan ja kattoo mitä tuleman pitää", hänestä vuosien päähän suunnittelu tuntui turhalta, koska eihän koskaan voisi tapahtua niin kun on suunnitellut. Pieni hymy säilyi Wyattin huulilla, piirtäen pienen sotkun vihkonsa laitaan.

"Joo ihan tunneilla on pitänyt käydä, ei multa löydy ketään opettajaa lähipiiristä", tavis kertoi. "Ei multa oikein luonnistu muut soittimet, oon kyllä pianoo vähän yrittäny ja oishan se kiva, et ois laajempi soitintaito", Wyatt nyökkäili katsellen tyttöä. "Sä kyllä näytät siltä, että osaisit soittaa muutakin, oonko oikeessa?" poika uskalsi arvailemaan. Hänestä oli mukava puhua Delphinen kanssa, josta huomasi kiinnostuksen aihetta kohtaan.

Delphi hymyili. Pojan täti taisi olla mukava tyyppi. Luultavasti ainakin rennompi kuin hänen omat vanhempansa. Onneksi siitä oli jo pitkä aika, kun isä oli opettanut hänet soittamaan, muuten niin ei ehkä olisi koskaan käynyt. Ja se nyt olisi sitten ollut vain isän syy, kun ei voinut hyväksyä hänen kaikkia tekojaan ja elää kuin ennenkin. Isän käytös oli muuttunut niin erilaiseksi sen jälkeen, kun tämä oli saanut tietää tyttärensä pitävän myös tytöistä.
"No toivottavasti," Delphine sanoi sitten. Ja sitä hän ainakin toivoi, että omalla kohdallaan niin kävisi joskus. Olisi oikea unelmien täyttymys saada tehtyä albumi, joka ehkä myisi jopa kultaa joskus.

"No mä soitan pianoo ihan hyvin," Delphi kertoi. "Sitä varten mä kävin tunneilla, koska ei äiti eikä isä osaa sellaista soittaa. Mut en mä sit tiedä kumpaa soitan paremmin, aika kohtalaisesti molempia. Mä enimmäkseen laulan, se on kai enemmän mun juttu kun soittaminen, vaikka tottakai tykkään molemmista paljon."
Laulutunnit tyttö jätti mainitsematta, tuskin nyt poika jaksaisi kuunnella niin pitkiä jaaritteluita. Ehkä hän oli nytkin jo selitellyt liikaa. Niin tahtoi välillä käydä, varsinkin silloin, kun puhui jostain mielenkiintoisesta asiasta ja musiikkihan oli maailman kiinnostavin aihe, ainakin punapäälle.
"Mutta joo, mitä me tehdään tän meidän tehtävän kanssa? Kai meidän pitää alkaa miettiä jotain muuta kohta jos se opettaja ei ala tulla esiin," tyttö sanoi ja tuijotti ovelle siinä toivossa, että opettaja asuisi siitä sisään. Hän tosin mieluummin juttelisi Wyattin kanssa, kuin tekisi mitään tehtäviä, mutta kai se nyt oli pakko joskus aloittaa, jos meinasi saada mitään tehtyä.

Wyatt nyökkäili tytön kertoessa lisää soittamisestaan. Poika myös hymyili leveästi. Hän oli nimittäin oikeassa arvatessaan, että toinen oli soittotaitoinen jonkin muun instrumentin suhteen. He siis soittivat kumpikin myös pianoa, tyttö huomattavasti häntä paremmin, soittotuntien takia.

Ainiin tehtävä. "Ehkä meidän on pakko kehitellä jotain muuta", poika sanoi ja vilkaisi myöskin ovelle. Kaikki muut olivat varmasti saaneet melkein valmiiksi omat hommansa kun he vain viivyttelivät. Työt oli parempi tehdä tunnilla kuin tuhlata omaa vapaa -aikaansa siihen. Näkymätön mietintämyssy oli laitettu päähän, pojan selatessa kirjaa muutama sivu eteenpäin. Ehkä uusi idea syttyisi mieleen yhtä nopeasti kuin ensimmäinen. Mutta vihdoin se tapahtui, opettaja saapui ison paperipinkan kanssa luokkaan. Poika vilkaisi nopeasti Delphiin, kunnes nousi rivakasti ylös. "Minkäköhän kiven alla tuo oikein lymysi".

Wyatt ei ehtinyt sanoa mitään, kun opettaja alkoi selittää ongelmistaan mitä oli tapahtunut kopioidessaan heidän tulevia tehtävämonisteita. Poika keskeytti hieman tylysti miehen ja vaati tuolta avaimia. Avaimet kädessään kaapeille kiiruhtanut poika kuuli vielä takanaan opettajan kuuluttavan suureen ääneen, että toivottavasti kaikilla on kohta valmista. Hänellä ja punahiuksisella parillaan oli vielä pitkä matka siihen, että pystyi sanomaan työn olevan valmis. Mutta Wyatt uskoi heidän tekevän sen vartissa loppuun, eikä siitä ehkä näkisi, kuinka nopeasti se olikaan kyhätty kasaan. Ja jos tuli huono arvosana, pystyi tilanteen sysäämään opettajan harteille mukavasti. Mutta sellaista hyväkäytöksinen nuori mies ei harrastanut, hän otti huononkin numeron vastaan mitään siitä kuitenkaan urputtamatta.

"Tässä", Wyatt puuskahti ja laski pulpetille vaa'an sekä muita välineitä joiden avulla he saisivat työn vihdoinkin suoritettua. "Öö, voitais nyt punnita nää ja sit pudottaa", tavis jatkoi ja istuutui paikalleen. "Jos sä vaikka pudotat nämä ja katot ne ajat?" poika ehdotti työnjaoksi hymyillen. Hän punnitsi ensimmäisenä plektransa, vilkaisten vielä pariaan. "Kyllä me saadaan tää valmiiks", Wyatt sanoi ja tarttui kynäänsä.

Opettaja tuli. Delphi ei kuitenkaan tiennyt oliko asiasta tyytyväinen vai ei. Hän olisi mielellään jutellut vielä yhtä ja toista Wyattin kanssa, muttei kuitenkaan olisi halunnut keksiä uutta aihetta. Ja kyllähän he kai voisivat jutella samalla, kun tekivät tehtävää?
Delphine pyöräytti silmiään. Muka pian piti olla jo valmista! Eiväthän he olleet edes aloittaneet vielä. Mutta siitä nyt opettaja ei voinut heitä syyttää, heillä kuitenkin oli aihe, jollaista muut eivät olleet keksineet. Ja ehkäpä muu luokka jaksaisi jopa kuunnella heidän esitystäänkin. Ainakaan siitä ei tulisi niin tylsä kuin joidenkin nörttien esityksestä, joka olisi täynnä kaikkea tylsää selittämistä.

"Okei," Delphine myöntyi. Ajan ottaminen ei ollut vaikeaa. Täytyi vain pitää huoli siitä, että pudotti kaiken samalta korkeudelta. Tyttö kaivoi kännykkänsä esiin. Siinä oli sekuntikello, jolla aika oli kätevä ottaa. Ja ainakin sen kello oli sellainen, jota oli helppo käyttää.
"Niin taidetaan saada," Delphine sanoi ja pudotti ensimmäisen esineen, merkiten sitten ajan ylös paperille. Työ oli sopivan yksinkertaista ja helppoa. Jopa hän pystyi tajuamaan mitä teki. Esitys olisi varmasti helppo pitää, kun oli itse saanut nähdä mitä tapahtui. Ja ainakaan ei tarvinnut opetella mitään tietoja joistain teorioista. Toivottavasti ainakaan. Jos piti, niin Wyatt saisi hoitaa sen puolen, poika taisi olla tarpeeksi fiksu sellaisissa asioissa.

"Toivottavasti tuolla ei nyt ole meille mitään kamalia tehtäviä," Delphi sanoi toiveikkaana. Häntä ei innostanut tippaakaan alkaa laskea jotain laskuja, joita niin usein oli joutunut tekemään. Hänelle fysiikan kaavat olivat jotain lähes käsittämätöntä.
"Ehkä sillä on vaan jotain monisteita mitä pitää lukea. Toivon ainakin niin."

Wyatt punnitsi tavaroita nopealla tahdilla, ja laittoi ne pulpetille valmiiksi tytön pudotusta varten. Olihan se aika helppoa, opettaja ei ehkä pitäisi siitä, että poika oli mennyt riman alitse. Hänellä oli kyllä fysiikassa enemmänkin ymmärrystä, että olisi voinut tehdä haastavampiakin kokeita. Mutta tämähän oli kuitenkin parityö, joten vaikeus piti suhteuttaa toiseenkin. Tavis ei olisi väittänyt, että Delphi oli huono fysiikissa, ei hän sitä tiennyt.
Kumpikin oli ollut aiheeseen tyytyväisiä, opettaja kertoisi omat näkemyksensä, ja joskus niistä sai olla piittaamatta.

"Niin, toivottavasti ei", poika sanoi, vaikka ei häntä olisi haitanneetkaan tehtävät. "Jos hyvin käy, siellä on kumpiakin", hän sanoi ja kirjasi ylös numeroluvun robotin tavoin. Yksinkertaisuus ja robottimaisuus kuvasi hyvin työn luonnetta. Wyatt ei olisi ikimaailmassa viihtynyt sellaisessa työssä, lukujen pyörittelyä päivät pitkät. Hän keski ne muutaman tunnit viikossa, mutta jos joka päivä olisi pitänyt, ei olisi onnistunut. "Musta ei kyllä tule..." Wyatt aloitti, mutta koskettikin vahingossa Delphin kättä vieressään. Katse käännettiin pahoittelevasti toiseen, vaikka pitää kamalaa ei ollut tapahtunut. "fyysikkoa", ja lause jatkettiin loppuun. Käsi paikannettiin uudelleen, tällä kertaa se osui oikeaan esineeseen. Se oli viimeinen punnitusta tarvitseva.

Erilliset paperit, joissa oli painot ja ajat, saivat Wyattin katseen omikseen. Hän ei edes kysynyt olisiko punahiuksinen tyttö halunnut osallistua laskemiseen, vaan aloitti itse. Kaava hahmoteltiin vihkoon, laskin otettiin esille ja numeroiden näppäily alkoi. Aika ajoin ilmestyi lukuja, joita testissä oli koko ajan haettu takaa. Ne olivat vastauksia. Wyatt huomasi varjon laskeutuvan papereidensa ylle, hänen olkansa takaa katsottiin, mutta poika ei nostanut silmiään papereista.

Delphine pudotteli tavaroita lattialle hitaammin kuin poika niitä punnitsi. Tyttö huomasi, että tehtävään oli helppo keskittyä, vaikka yleensä hän ei saanut näillä tunneilla mitään aikaiseksi. Oli ollut hyvä idea tehdä jotakin käytännöllistä.
"Mua ei kyllä haittaa ollenkaan vaikka ei olis ainuttakaan tehtävää," Delphine sanoi ja pudotti nyt oman huulirasvansa, joka kopsahti lattiaan melko nopeasti.
Delphine merkitsi luvun paperiin, enää ei näyttänyt olevan montaa esinettä jäljellä. Hän kurottui ottamaan seuraavaa pudotettavaa esinettä, jonka jälkeen olisikin vain yksi jäljellä.
Tyttö kohotti katseensa taas Wyattiin, kun tämä alkoi puhua. Samassa tyttö kuitenkin säpsähti, joskin melko huomaamattomasti. Yhtäkkiä hän tunsi, kuinka poika kosketti hänen kättään. Wyattin kasvoilla oli pahoitteleva ilme, mutta Delphi ei tehnyt elettäkään vetääkseen kätensä pois. Wyatt kuitenkin siirsi kätensä ja Delphi otti vasta sitten seuraavan esineen omaansa ja pudotti sen.
"Musta ei kyllä ainakaan tule, en mä tajua koko aineesta oikein mitään," Delphine tunnusti ja otti sitten jo viimeisen pudotettavan esineen. Työ oli kyllä ollut nopea tehdä, mutta se nyt ei haitannut ollenkaan.

Delphine ojensi Wyattille paperin, jossa oli hänen saamansa ajat. Hänellä ei ollut aavistustakaan, mitä luvuille piti tehdä, mutta kai Wyatt osasi? Ainakin tuo kaivoi laskimensa esiin ja alkoi samantien laskea. Oli se epäreilua, kun ei itse tajunnut koko asiasta mitään.
Samassa Delphi huomasi, että opettaja asteli lähemmäs. Nyt kai pitäisi teeskennellä, että hänkin teki jotain, eikä vain seurannut vierestä. Tyttö alkoikin koota pois tavaroita, joita he olivat pudotelleet. Hän laittoi omat tavaransa toiseen pinoon ja Wyattin tavarat toiseen. Sitten hän päätti, että voisi käydä viemässä kaapista otetut tavarat takaisin paikoilleen.
"Mä käyn viemässä nämä tavarat jo takasin kaappiin," tyttö sanoi ja nousi sitten ylös jättäen opettajan katsomaan Wyattin touhuja.

Wyatt nyökkäsi Delphin ilmoitukselle viedä tavarat takaisin. Ei kai opettaja ollut säikyttänyt tätä tiehensä? Poika ei edelleenkään puhutellut opettajaa, antoi tuon vai hiljaa olla siinä missä oli. Eli tarkastella olan takaa häiritsevästi. Mitään mies ei sanonut vaan lähti seuraavan parin luo. Wyatt ihmetteli opettajan käytöstä ja pudisti päätänsä. No, esityksen jälkeen saataisiin ainakin suullinen palaute luokan edessä. Sitä odotettiin innolla.

"Onkohan nämä nyt oikein?" poika mietti ääneen ja katseli tuloksia, mieleen muistui kello, jota vilkaisemalla saatiin selville mitä mielenkiintoisempia asioita. Esimerkiksi sen, että he eivät Delphin kanssa kerkeisi kirjoittaa kun muutaman rivin teorista. Sai luvan riittää. Wyatt katsoi aukinaista kirjaa hetken, ennen kuin alkoi kirjoittamaan. "Toivottavasti sua ei haittaa, että omin tän itselleni. Kyllä säkin saat jos vaan tahdot", sanottiin tytölle, heiluteltiin kynää ja hymyiltiin. Samassa kuului opettajan sanat lopettamaan luokassa vallinneen melun. Jostain vasemmalta kuului heikkona: "Anteeksi opettaja, mutta tarvitsisimme suunnilleen yhden viisimituuttisen projektin valmistumiseen." Se sai jotkut oppilaista naurahtamaan, olihan kyseessä ne nörteimmästä päästä olevat sillä kurssilla. "Meidän on valitettavasti pakko aloittaa, Newton."

Eteen kutsuttiin ensimmäinen pari, jonka aiheena oli sähkö. Wyatt katseli esittäjiä, kunnes nojautui hieman lähemmäksi tyttöä. "Eihän sua jännitä esittää tätä?" kysyttiin kuiskaten.

Delphi oli iloinen päästessään pois opettajan ahdistavan tarkkailun luota. Hän ei sietänyt sitä, että joku vanha ukko sillä tavalla kurkisteli selän takaa. Pienemmästäkin jo voisi saada sätkyn! Punapää asetti tavarat kaappiin, muttei ollut ihan varma siitä, menivätkö ne omille paikoilleen. Ihan sama se hänelle oli, joku nörtti ehkä joskus innostuisi niitä järjestelemään. Tai sitten sitä joutuisi tekemään joku raukka jälki-istunnossa.
Siitä Delphille tuli mieleen, että viime aikoina oli mennyt aika hyvin, jälki-istuntojen suhteen. Niitä nimittäin ei ollut hetkeen ollut ollenkaan. Ei varmaan pariin kuukauteen ja se oli jo aika moinen saavutus, kun häneltä jäi kuitenkin niin usein läksyt tekemättä.
Delphine palasi paikalleen sopivasti opettajan lähdettyä. Hän katseli hetken Wyattin laskemista, mutta ei se häntä juurikaan kiinnostanut. Poika oli kai jo saanut laskut tehtyä, onneksi, sillä enää ei näyttänyt olevan kovin paljoa aikaa jäljellä.
"Ei mua haittaa. Sä varmaan tajuat nuo asiat mua paremmin, niin parempi näin päin." Delphi sanoi ja huokaisi sitten. Aika oli siis loppumaisillaan, kun opettaja jo siihen malliin hiljensi väkeä.

Pian ensimmäinen esitys alkoi. Aihe oli tylsä, eikä Delphineä juuri innostanut kuunnella. Hän olisi mieluummin jo lähtenyt pois tunnilta ja jättänyt Wyattin esittämään yksin heidän tekeleensä. Se ei kyllä olisi ollut reilua, vaikka eipä hän kyllä ollut tehnyt juuri mitään koko työn eteen.
"Ei tietenkään," Delphi kuiskasi takaisin ja virnisti. "Paitsi että enhän mä edes tiedä mitä mä sanon, jos luen sen pätkän minkä kerkisit kirjoittaa? Kun sä varmaan osaat paremmin esitellä nuo tulokset."
Delphi vaikeni, kun opettaja loi hänen suuntaansa vihaisen katseen. No, itsehän oli estänyt heitä saamasta työtä ajoissa tehtyä! Pakkohan heidän nyt oli saada puhua tällaiset asiat selviksi.

Kun opettajan katse oli kääntynyt huomionsa pois heistä, alkoi poika taas keskustelmaan punahiuksisen kanssa. "Joo, käy se niin. Niin, niin kai se on", sanottiin pienesti hymyillen, lappu asetettiin Delphin eteen, että tämä voisi sen siitä lukea ennen varsinaista esitystä. Wyatt mittaili käsialaansa, saiko siitä selvää vai ei. Se oli ihan hyvää pojan käsialaksi. Sen jälkeen Wyatt veti kirjan eteensä lukien muutamia rivejä. Ollessaan suunnilleen varma siitä, että tulisi selittämään oikeita asioita, keskityi tavis vain kuuntelemaan meneillä olevaa esitystä.

Poika taputti muiden mukana, kun ensimmäiset lipuivat takaisin omille paikoilleen. Opettaja määräsi seuraavan parin, mutta ei häntä ja Delphineä kuitenkaan. Wyatt rummutti hiljaa sormenpäillä pöydän pintaa, kun hänen päässään oli alkanut soimaan kappale. Sama joka oli aamulla kuulunut soittimesta. Tällä kertaa poika pysyi puhumattomana ja kuunteli paria. Kaksi tyttöä, jotka alkoivat vähän väliä nauramaan hervottomasti. Hän ei ymmärtänyt mille nuo oikein nauroivat, mutta vahva esitys ei ollut. Sekä siitä jäi 'tehty viidessä minuutissa' - maku suuhun.

Vihdoin kuului heidän nimensä opettajan huulilta, ja samalla kysymys mikä olisi heidän aiheensa. "Painovoima", Wyatt sanoi astellessaan luokan eteen. Poika vilkaisi Delphiä ja hymyili, jonka jälkeen katse oli tarkoitettu muille luokan oppilaille. "Eli me tehtiin pieni yksinkertainen koe liittyen painovoimaan..." Wyatt aloitti.

Delphi lukaisi nopeasti läpi pojan kirjoittaman lapun. Siitä sentään sai selvää, samaa ei voinut sanoa monen muun pojan käsialasta, joiden kanssa Delphi oli joskus joutunut tekemisiin. Esitelmä saisi luvan mennä miten menisi, ei se häntä juuri liikuttanut. Kunhan nyt pääsisi fysiikan kurssista läpi, niin hyvä olisi. Ei hän kaivannut mitään huippunumeroita mistään aineesta.
Luettuaan lapun, punapää keskittyi parhaansa mukaan kuuntelemaan seuraavaa esitystä. Ei sekään kyllä mikään kovin innostava ollut, heillä Wyattin kanssa olisi varmasti parempi, varsinkin kun siinä oli muutakin kuin vain pelkää teoriaa.
Delphine oli oikeastaan ihan tyytyväinen siihen, että tytöt koko ajan tirskuivat, eikä asiaa ollut juuri lainkaan. Se valoi häneen lisää itseluottamusta. Vaikka hän törppöilisi, niin Wyatt kyllä hoitaisi homman kunnialla.

Kohta tyttöjen esitys loppui ja opettaja ilmoitti, että hänen ja Wyattin vuoro olisi seuraavaksi. Delphine nousi ylös ja asteli pojan perässä luokan eteen.
Onneksi Wyatt aloitti, koska Delphine ei olisi kai keksinyt mitään kunnollista aloitusta. Hän mieluummin luki suoraan paperista, kuin keksisi omasta päästään jotain. No, Wyattin sanoihin oli helppo jatkaa, onneksi. Fysiikka oli kuitenkin tytölle niin täyttä hepreaa, ettei hän olisi osannut yksinään tehdä kai mitään.
"Ja tuossa kokeessa me pudottelimme joitakin punnittuja esineitä, joiden putoamisnopeus mitattiin. Eikä siinä vielä kaikki." Delphi lopetti toivoen, että Wyatt jatkaisi siitä. Seuraava asia ainakin oli jäänyt häneltä tajuamatta, jotain laskuja poika oli siihen liittyen kuitenkin laskenut ja varmasti kertoisi niistä ihan mielellään itse.