Fysiikkaa ei vaan voi käsittää

// toivottavasti ei haittaa hyppely eteenpäin

Kun Delphine puhui, Wyatt katsoi tyttöä, välillä tietenkin vilkaisten yleisöön. Tylsistyneitä, happamia, kiinnostuneita. Kaikenlaisia ilmeitä oli havaittavissa. Opettaja näytti kuuntelevan kuitenkin neutraalin näkoisesti.

"Öm, ei niin", poika sanoi pienen hetken päästä tytön lopetettua, hän oli ollut liian uppoutunut tarkastelemaan muita, että hieman yllättyi. Wyatt pyysi Delphiltä lappua, ja laittoi sen dokumenttikameran alle, kaikki näkivät sen nyt kankaalta. Poika osoitti sormella eri lukuja, vertasi niitä toisiinsa ja selitti mistä erot johtuivat. Hän ei ollut aivan varma kaikista selityksistä, mutta sooloili jotain vakuuttavasti. Tavis vilkaisi taas opettajaan, joka oli edelleen samassa asennossa kädet ristissä rinnanpäällä, ja sama ilme naamallaan. Miehestä ei nähnyt, oliko Wyatt puhunut aivan väärin. Kertomuksensa lopuksi Wyatt kysyi olisko muilla mitään kysyttävää asiasta. Hiljaisuus laskeutui luokkaan, jonka jälkeen opettaja kiitti ja käski palaamaan paikoilleen. Aplodit tulivat laiskasti kuten aikaisemminkin. "Olit hyvä", poika sanoi hymyillen tytölle heidän palatessa paikoilleen.

***

Kello pirahti soimaan merkiksi tunnin päättymisestä. Ja viimeinen pari oli onneksi saanut esityksenä loppuun. Opettajan kova ääni kuului oppilaitten laukkujenpakkausäänien yli ja käski ottamaan pöydältä tehtäväpinkan, jotka olivat olleet tuskan takana. Kaksi ensimmäistä sivua oli läksynä. Wyatt oli pakannut jo laukkunsa ja löysi tiensä opettajan pöydän luo. Poika jäi selailemaan monistetta luokan eteen.

Delphi oli saanut oman osuutensa hoidettua ja oli Wyattin vuoro selittää loput. Koko esitelmä olisi kyllä ollut pilalla, jos hän olisi joutunut selittämään joitain ihmeellisyyksiä painovoimasta. Sen verran hän olisi ehkä osannut kertoa omasta päästään, että painavammat esineet putosivat nopeammin, sehän nyt oli itsestään selvää.
Wyattin selittäessä Delphine kuunteli mitä tämä sanoi, ihan vain siltä varalta että jotain tärkeää saattaisi mennä muuten ohi. Ei hän voinut esitelmän aikana alkaa ajatella mitä sattuu, vaikka kovasti houkuttelikin mennä jo takaisin istumaan ja jatkaa ikkunasta ulos tuijottelua.
Kohta esitys oli loppu ja Delphi huomasi, että jotkut olivat oikeasti jaksaneet kuunnella. Ilmeisesti he olivat onnistuneet kuitenkin hyvin, vaikka aikaa ei ollutkaan käytetty niin paljon kuin muilla. Ja siitä tyttö ei nyt jaksanut välittää, vaikka opettaja olikin hänen mielestään ollut hyvin epäreilu lähtiessään luokasta ilmoittamatta siitä niin että kaikki olisivat sen kuulleet.
"Äh, sä olit parempi," Delphi sanoi tyytyväisenä pojan kehuista. Omasta mielestään hän ei ollut kyllä ansainnut juuri mitään kehuja, paitsi ehkä siitä, että puhui selkeällä ja kuuluvalla äänellä, eikä tirskunut tai kikatellut niin kuin eräät.

Tunti oli onneksi kohta jo loppu ja kaikkien esitykset kuultu. Delphine ei ollut juuri jaksanut enää keskittyä mihinkään, hän oli vain tuijotellut muita kuuntelematta mitä kerrottiin. Hän ei kuitenkaan uskonut, että oli menettänyt mitään hohdokasta. Ainakin hän oli saanut ajatella rauhassa omaa elämäänsä, joka ei niin kovin kummoista ollut. Eikä siinä edes ollut paljoa miettimistä, tyttöystävä oli, ainakin toistaiseksi ja oli myös vuokrakämppä jossa sai tehdä melkein mitä tahtoi.
Delphine laittoi reippaasti tavaransa laukkuunsa ja lähti kohti opettajan pöytää hakemaan kiltisti tehtävänippua. Häntä ei todellakaan houkutellut se, että läksyä oli kaksi sivua, puolikaskin olisi riittänyt.
"Voi ei..." hän mumisi saadessaan lapun käteensä ja vilkaistuaan sitä. "Mä en kyllä saa tehtyä tätä vaikka yrittäisinkin," hän tokaisi Wyattille joka oli vielä pöydän ääressä.
"Miten joku aine voi edes olla näin vaikea? Mä en ymmärrä sitä. Musta joskus tuntuu että mä olen oikeasti tosi tyhmä. Ainakin tällaisissa asioissa," tyttö tunnusti ja huokaisi sitten tunkien samalla lappua laukkuun kaikkien kirjojensa seuraksi.

Wyatt nosti oman katseensa kuullessaan ensimmäiset valituksen sävelet toisen huulilta. Poika vilkaisi omaa lappuaan, hänestä asiat olivat melko simppeleitä. Tehtävässä kolme piti kyllä käyttää melko vaikeaa laskukaavaa, mutta siitä oli ollut malli kirjassa. Jos hän muisti oikein. "Ai, ei minusta", pieni hymy syttyi pojan kasvoille. "Kirjasta löytyy melkein kaikki tieto näihin. Ei kannata luovuttaa, ennenkuin ei ole edes yrittänyt", sanottiin ja käännettiin uusi monistenipun sivu auki. Nopeasti taviksen silmät hahmottivat loputkin kotitehtäviksi muodostuneet ja nippu laitettiin reppuun.

"Kaikki ei ole hyviä matemaattisissa aineissa, joillekkin taas kielet tuottavat vaikeuksia", Wyatt sanoi, yrittäen valaa luottamusta kuullessaan Delphin sanovan itseään tyhmäksi. Poika alkoi ottaa askelia kohti luokan ovea, josta suurin osa oppilaista oli karannut jo omille teilleen. "Jokaiselle on juttunsa, sun sekä mun juttu on musiikki ja kannattaa olla iloinen siitä", hymähdettiin ja katsottiin tyttöä. "Muuten.." Wyatt aloitti ja seisahtui lähelle ovea, kuitenkaan olemasta ihmisten tiellä siitä kulkiessaan. "Milloin me jammaillaan yhdessä? Eikö siitä ollut puhetta", hymyiltiin myöntävän vastauksen toivossa. Hän tapaisi tytön mielellään jossain muissakin merkeissä kuin fysiikan tehtävien. Wyatt oli kiinnostunut näkemään Delphin taidot ja näyttämään omiaan.

”No ehkä siitä kirjasta on apua, mutta en mä taida näitä asioita siltikään tajuta. No, kunhan jotain lasken niin onpahan sitten ainakin tehty,” Delphine pohdiskeli ääneen. Hän oli aivan varma, ettei osaisi laskea, ellei nähnyt suoraa vastausta jossakin. Hän ei ainakaan osaisi yhdistellä useita kaavoja, niin kuin tehtävissä saattoi olla tapana. Ja kaavojen pyöritteleminen oli jotain, jota ei niin helpolla ymmärtänyt. No, jotkut sentään ymmärsivät ja ehkäpä hänen tyttöystävänsä osaisi auttaa? Tämä oli kuitenkin parempi koulussa kuin hän.
"Niin, onneksi nuo kielet sentään sujuu vähän paremmin. Nämä tällaiset aineet ei ole kyllä ollenkaan mua varten." Delphine oli viimein saanut paperinipun laukkuunsa ja laukun taas kiinni. Hän oli valmis häipymään luokasta ja lähtikin astelemaan Wyattin perässä ovelle päin.

Tyttö pysähtyi, kun Wyatt teki samoin. Pojan sanat saivat hymyn kohoamaan takaisin Delphin huulille. Niin tosiaan, olivathan he puhelleet yhdessä soittamisesta, muttei Delphi ollut arvannut että toinen tosissaan innostuisi asiasta. Mutta hyvähän se vain oli, Wyatt vaikutti mukavalta ja tämän kanssa soittaminen olisi varmasti ainakin tuhat kertaa hauskempaa kuin joku esitelmän tekeminen yhdessä, vaikka hauskaahan sekin oli ollut.
"No vaikka heti tänään!" Delphi sanoi iloisena siitä että toinen niin selvästi toivoi hänen suostuvan. "Mulle ihan oikeasti sopii melkein koska tahansa. Oikeastaan, mä voisin antaa mun numeron niin voidaan sopia paremmin."

//Jäi nyt vähän kökköseksi...//

Tavispoika nyökkäisi tytön kertoessa olevansa parempi kielissä. Niinhän se meni, että oltiin jossain asiassa parempia kuin toisessa. Ihmetystä ainakin pojasta herättivät ne, jotka tuntuivat osaavan mitä tahansa. Hän olisi mielellään ollut sellainen yksilö, jolle mikään asia ei tuottanut vaikeuksia ja sai aina tuntea olevansa hyvä. Poika kadehti sellaisia ihmisiä, tietäen että ei olisi mitenkään pystynyt samaan. Wyattin katse oli hetken aikaa painettuna maassa, kunnes nosti sen kuullessaan hyväksytyn vastauksen soittoasiasta. Hän ei tiennyt olisiko tyttö itse ottanut asiaa enää esille, mutta onneksi Wyatt oli tehnyt sen.

Poika mietti hetken ehdotusta, että he soittelisivat jo tänään. "Mulle sopis kyllä paremmin huomenna", poika sanoi viimein. Hän menisi tänään vierailulle tätinsä luokse ja olisi siellä varmasti iltaan asti, joten ajankohta ei sopinut hänelle. Poika hymyili kun Delphi kertoi olevansa vapaa melkein koska tahansa, se oli hyvä kuulla. Wyatt otti esille käynnykkänsä ja odotti tytön kertovan numeronsa, kuten oli ehdottanut. "Jos huomenna koulun jälkeen?" ehdotettiin punahiuksiselle. "Voidaan sitten sopia paremmin myös paikka ja muuta", tavis heilautti kättä, jossa puhelin vieläkin oli. Hetken aikaa Wyatt vain katsoi Delphiä hymyillen, kunnes kello sai huomionsa osakseen. "Pitäis varmaan mennä, et kerkeen käymään kaapilla ennen tuntia", poika hymähti, mitä hänellä olikaan? Aivan, musiikkia. "Nähdään", sanottiin vielä nopeasti ja sitten luikahdettiin ovesta ulos käytävän ihmisvirran sekaan.

// kiitti pelistä ja seuraavaa kai sitten suunnittelemaan? <:

Delphinellekin huominen sopi mainiosti. Oikeastaan se olisikin ehkä parempi, koska hänelle jäisi aikaa sulatella asiaa. Ei hän ihan joka päivä sopinut yhteisistä soittotuokioista. Nyt Delphine tajusi, että häneltä olisi jäänyt koko Wyattin kanssa jutustelu väliin, jos hän olisi jäänyt kotiin nukkumaan fysiikan tuntien ajaksi. Oli siis kannattanut nousta ylös väsyneenä ja raahautua kouluun, kun siitä kerran seurasi jotain niin mukavaa.
"Huominen käy hyvin," tyttö sanoi ja alkoi jo miettiä ottaisko kitaransa sitten mukaan kouluun, vai hakisiko sen vasta jälkeenpäin. No, ehkä he voisivat sopia asiasta puhelimessa, kun kohta piti jo rientää seuraaville tunneille.
Delphine luetteli numeronsa pojalle, joka odotti jo puhelin kädessä.
"Joo, mietitään sitä sitten myöhemmin," Delphi sanoi ja hymyili iloisesti. Olipa mukavaa kun oli jotain mielekästä tekemistä luvassa.

"Joo, nähdään," Delphi vastasi ja lähti hänkin luokasta. Tytöllä olisi seuraavaksi vuorossa äidinkieltä. Tunnista ei varmaankaan tulisi yhtä mukavaa kuin äskeisestä, mutta tyttö arveli nyt selviävänsä siitäkin, olihan aine paljon fysiikkaa kiinnostavampaa. Paitsi että hänellä ei välttämättä olisi niin kiinnostavaa juttuseuraa, joten tunti olisi kai tylsä.
Delphi huokaisi, mutta hymyili samalla. Hän oli nyt hyvällä tuulella, joka tuskin ihan heti laantuisi. Nyt hän vain asteli kohti luokkaa, kirjatkin olivat jo valmiina laukussa, joka keikkui olalla.

//Kiitoksia itsellesi ja toki voidaan kyllä jatkoa jo miettiä^^//