Your voice pulls me back like a wake up call

- Nora muru ja diiva neito. En toteuttanut ihan uhkaustani.. x> Melkein silti... Ompahan niillä enemmän tilaa, kun komerossa... Ja otsikkohan EI liity millään tapaa Jesse McCartneyin... :'D -

Astonin koripallojoukkue oli päättänyt jäädä tuntien loppumisen jälkeen vielä juonimaat toimita suunnitelmaa ylihuomenna pelattavaan peliin. No, itse suunnitteleminen oli kai mennyt ihan hyvin. Tai mistäpä Ivan Smith sitä olisi voinut tietää, kun oli viime yön valvottuaan nukahtanut kesken 'salaisen kokouksen'. No, kaverit eivät olleet vaivautuneet pojua herättelemään vaan jättäneet tuon rauhassa nukkumaan tyhjään psykologian luokkaan, jonka olivat suunnitteluaan varten vallanneet.

Mutta eihän Ivan siitä mitään tiennyt, kun nukkui onnellisen tietämättömänä - ja yksin jätettynä - pois univelkojaan. Kenellekkään oli tuskin edes tullut mieleen, että poika saattaisi nukkua pulpetilla useammankin tunnin.
Ivanin unet olivat vaikea selkoisia. Todella sekavia, suorastaan.

Ruskeat hiukset olivat villisti pörrössä, kädet ristittyinä pöydällä ja pää niiden päällä. Muuten pojalla oli löysät farkut, valkoiset tennarit ja valkoinen T-paita. Hengitys oli rauhallista, eikä siitä jäänyt epäselväksi, että poika todella nukkui eikä vain feikannut. Tuon koululaukku makasi vasten pöydän jalkaa.

// täältä tulloo nooralikööri ja kirsikkanaineeeen tättäräää! joomoi 8DD juu tyhjä luokkahuone kuulostaa oikein... houkuttelevalta ;--)))) köhköh ja nyttenhän puhuu Cherie, en minä 0:-----)) (niivissiijoo...) //

Koulun suurin diiva oli joutunut pakenemaan ahtaasta käytävästä joka oli täynnä nörttejä, taviksia ja muita alempiarvoisia, jotka olivat epäilyttävästi lähestyneet häntä ja neito oli saanut lähes hysteerisen kohtauksen; hän oli ollut yksin ilman ketään kermaan kuuluvaa ahtaassa paikassa monien suun kautta hengittävien ja rillipäiden ja tyylitajuttomien junttien kanssa! Olihan siinä nyt tarpeeksi syytä paeta tyhjään luokkahuoneeseen, etenkin koulun suosituimmalla tytöllä. Häntä painoi muutenkin niin monet asiat, että harvinaista kyllä, Cheriestä tuntui että hän räjähtäisi pian. Suosittujen nelikon väestä kulki huhuja että jotkut viettivät aikaansa nörttien tai pahisten tai muiden kummajaisten kanssa, eivätkä suinkaan kermaan kuuluvien. Ja nörttien seuraa ei siedetty vain siksi että kyseltäisiin läksyjä, tai niin Didistä puhuttiin, ja kyllä hän tiesi Didin olevan niin fiksu ettei toinen tarvitsisi nörttejä avukseen.

Cheristä tuntui aivan kuin hänen ympärillään olisi ollut monen sadan kilon painoinen kettinki ja kaiken lisäksi vielä piikkilankaakin. Paukauttaessaan tyhjän luokkahuoneen oven kiinni, hän ei voinut sille mitään että nyyhkäisi ja kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan. Diiva oli ollut stressaantunut jo pidemmän aikaan, mutta vain sulkenut sen sisälleen ja tuo ahdistava viisiminuuttinen kaikkien inhottavien atk-marsujen seassa oli ollut viimeinen pisara. Ikäänkuin oven paukahtaminen olisi ollut käsky purkaa paha olo, Cherry itki avoimesti ja koittamatta hillitä itseään. Täällä ei ollut ketään, joten miksi vaivautua rakentamaan patoa uudestaan? Hän voisi saman tien itkeä itsensä väsyksiin ja jättää menemättä kahdelle viimeiselle tunnille jotka olivat hänen inhokkinsa; historia ja matematiikka.

Cherie nojasi seinään otsallaan ja nyyhki hiljaa, ahdistuen entistä enemmän kun ajatteli että hänellä ei kuitenkaan olisi ketään ikäistään kenelle voisi kertoa tuntemuksiaan, ei ketään joka todella välittäisi hänen tunteistaan. Koska vaikka suosittujen nelikon välit olivat hyvät, eivät ne olleet niin läheiset että Cher olisi pystynyt purkamaan todellisia, syvällisiä tunteitaan toisille. Hän tarvitsi kipeästi lohduttavaa olkapäätä, jotakuta kelle hän voisi kertoa kaiken ja luottaa täysin etteivät hänen asiansa leviäisi ympäri koulua.

// kuuntelin surullista musaa 8> //

Oven paukahdus havahdutti nukkuvan pojan. Tuon pää suorastaan sinkoutui ylös ja hän oli vähällä huutaa. Silmien alla tuolla oli tummat varjot, poika joutui hieromaan silmiään hetken ja haukotteli. Sitten okraa vivahtaviin silmiin osui tuo tyttö, tilanne iski päälle. Ivan oli lievästi ilmaistuna hämillään. Oliko tuo tyttö todella Cherie Hayes, koko Aston Highin suosituin muija? Ja vielä oudompaa, itkikö hän? Ei Ivan sitä suuremmin jäänyt miettimään, hän koki jotain velvoitteita itkeviä naiseläjiä kohtaan. Hän jos kuka tiesi miten vaikeita sydänsurut todella voivat olla. Hän tiesi mitä kärsimys oli, eikä siihen välttämättä tarvittu edes mitään sydänsuruja.

Poika nousi tuolistaan ja oikoi nousseen paitansa paikoilleen. Ivan harppoi tytön luo ja hieman haparoiden laski kätensä tuon olalle. Ei sitä ikinä tiennyt kuinka lähelle oli soveliasta mennä, tyttöhän saattaisi räjähtää kasvoille.
"Cherie?" Ivan katseli tyttöä hetken, kunnes huokaisi syvään. Hän otti riskin ja kiepautti tytön halaukseensa.
"Anna tulla vaan kaikki ulos", Ivan piti äänensä rauhallisena, tasaisena. Pojan käsi silitti toisen selkää hellästi. Hän ei tahtonut sanoa mitään ylimääräistä, hän taisi jo nytkin tehdä liiaksi lovea tytön egoon. Ja se ei ollut pojan tarkoitus. Hän tajusi kyllä Cherienkin olevan vain ihminen, vaikka tuo ehkä luusereille olikin paljon enemmän. No, olihan tuo enemmän kaikille muillekin, mutta sisimmiltään tuokin tyttö oli vain normaali naiseläjä eikä suinkaan mikään supernainen.

"Tota, haluatsä kertoa tai jotain? Ei tietenkään ole pakko tai mitään..." Ivanin sanat takeltelivat hieman, tuo kuitenkin pyrki pitämään sävyn lempeänä ja rauhoittavana. Parhaansa mukaan, mikä ei tietenkään ollut mitään ammattilais tasoa.

Poika oli yhä hämillään tilanteesta, olihan se outo tilanne. Hänen sylissään oli koulun suosituin oppilas, jonka kylmä pinta yleensä vain halveksui muita. Normaali tapauksessa tyttö olisi ehkä juuri ja juuri suostunut keskustelemaan hänen kanssaan muutaman sanan.

Cherie ei kuullut tai huomannut huoneessa olevan ketään muuta, hän vain nyyhki hiljaa olkapäät vavahdellen. Suolaiset kyyneleet valuivat suljettujen silmäluomien välistä, kädet puristuivat nyrkkiin ja pitkät manikyroidut kynnet painautuivat kämmeniin. Kaikki ahdistava ja stressaava pyöri tytön mielessä ja hän ei pystynyt lopettamaan niiden tulvaa, kuten myöskään kyyneliä.
Diiva kuitenkin meinasi saada sydänkohtauksen kun tunsi lämpimän käden olallaan ja matalan äänen kutsuvan häntä nimeltä. Adrenaliini tulvahti neidon vereen ja hän meinasi kierähtää ympäri ja hyökätä tuon tungettelevan henkilön kimppuun, ja samalla hän ei uskaltanutkaan sillä kukaan ei saisi nähdä koulun suosituimman tytön itkevän.

Mutta kun se joku tungettelija käänsikin hänet ympäri ja sulki syliinsä, Cher jähmettyi kuin patsaaksi. Hänen kaikki aistinsa paitsi näkö toimivat villisti; silmät yhä suljettuina hän haistoi miehisen tuoksun, tunsi että toinen oli pitempi ja lihaksikas. Neito räpytteli kyyneleisiä silmiään (onneksi hänellä oli vedenkestävää meikkiä) ja kohotti katseensa pojan kasvoihin. Hän tunnisti toisen Ivan Smithiksi, kolmosluokkalaiseksi koripalloilijaksi.
"M-mitä sä oikein teet?" Cherry kuiskasi särkyneellä äänellä, purren kieltään ja nyyhkäisi jälleen; hän ei pystynyt lopettamaan kyyneleiden valumista kun oli sen aloittanut. Itku oli hivenen hysteeristä, sillä hän koitti koko ajan epätoivoisesti saada sen loppumaan.

Lopulta Cherie luovutti, kietoi kätensä itselleen epätavallisen varovaisesti Ivanin kaulaan ja painoi kasvonsa toisen rintaan (toinen kun oli huomattavasti häntä pidempi). Diiva kyynelehti yhä hiljaa mutta silti voimakkaasti kuten äsken, tuntien kettinkien ympärillään heltyvän pikkuhiljaa. Se että joku piti kiinni hänestä, syleili ja kysyi hienotunteisesti oliko hän kunnossa, sai hänet samaan aikaan itkemään yhä enemmän sekä olon helpottumaan valtavasti.

// hmm vähän kiire joten tuli sekavaa XD //

- senki kilometrikirjottaja, se mitään sekavaa ole! x> -

Tyttö oli alkuun hyvinkin paniikissa, mitä poju oli oikeastaan osannut odottaakin. Ei kai kukaan normaali voinut ottaa ihan rennosti tuntemattomia miehiä, jotka yhtäkkiä rupeavat halailemaan? Niin, ja vieläpä suljetussa tilassa jossa he olivat ihan kahden... No, ei ollut tullut Ivanille ihan ensimmäisenä mieleen, mutta tuli nyt. Eikä kiusallinen ajatus mihinkään kadonnut, vaikka poika sitä yrittikin kadottaa.

"En mä mitään tee, ota ihan rauhassa vaan", poika totesi hiljaisella, lempeällä äänellä. Teki mieli ilmoittaa, että tytön oli ihan turha alkaa tässä tilanteessa leikkimään mitään ylijumalaa. Ivanilla oli kyllä keinonsa riisua teennäinen kuori ihmisten yltä. Se oli jotain niin ärsyttävää, miksi kukaan tahtoi tosissaan olla jotain mitä ei oikeasti ollut?
"Sun tartte mua pelätä, mä oon ihan vaaraton tapaus. Itke vaan kaikki pahaolo pois. Kyllä se siitä helpottuu." Ivan tiesi mistä puhui, kyynelet kyllä auttoivat pahaa oloa fyysisesti. Mieli ei koskaan parantunut täysin, jos asiat olivat rankkoja. Tosin, hän ei tiennyt mikä Cherien oli. Hän ei myöskään tahtonut pakottaa tyttöä kertomaan mitään. Se oli täysin tuon oma päätös luottaako häneen vai ei.

Ivan hymähti tytön kietoessa kätensä hänen kaulaansa, poika veti toista vielä lähemmäs itseään ja silitti kädellään tuon selkää. Ei poika oikein muuta osannut tehdä, toivoi ettei Cher häneltä muuta ainakaan vielä odottanutkaan.

// vielä mitään kilometrikirjotuksia tullu XD sekava oli tuo edellinen ainaki //

Cherie ei jaksanut vielä nostaa turvallista panssaria ylleen, sillä tätähän hän oli juuri halunnut; lohduttavaa olkapäätä. Kaikki tytön lihakset olivat jännittyneet, ja hän nojasi kevyesti poikaa vasten. Hänellä ei kerrankin ollut mielessään mitään kieroiluja, hän yksinkertaisesti kaipasi läheisyyttä ja turvan tunnetta. Jopa koulun kuningattarella oli oikeus hetkiin jolloin itkeä ja vuodattaa sisimpänsä rutikuiviin, mutta tämä ei saisi tietenkään levitä eteenpäin. Onneksi Ivan kuului kermaan, jos toinen olisi ollut esimerkiksi pahis, juttu olisi levinnyt silloin ainakin kuin kulovalkea; Cherie Hayes pillittämässä tyhjässä luokkahuoneessa.

Itkiessään hänestä tuntui että kaikki häntä painanut valui kyyneleiden mukana ulos; huhut suosittujen nelikon käyttäytymisestä, ahdistus siitä kun hänen autonsa kuljettaja Alex (yksi diivan luotetuimmista ja tärkeimmistä läheisistä) oli vastikään ajanut kolariin ja oli nyt sairaalassa teho-osastolla, ja sijaiseksi oli tullut joku veemäinen vanha jäykkis joka selkeästi inhosi Cheriä koko sydämestään ja toimi hänen kuljettajanaan vain suurista rahasummista joita sai. Ja hän oli toissapäivänä riidellyt isänsä kanssaan yhtiä niitä harvinaisia riitoja joita heidän välillään oli, joita seurasi aina muutaman päivän mykkäkoulu. Ja kaiken kukkuraksi, hänen kalliit, suosikki-Guccin kengät olivat hajonneet; toisesta hajosi korko ja toista oli nakertanut hänen chihuahuansa.

Joku toinen saattaisi pitää suurinta osaa hänen huolistaan täysin turhanpäiväisinä ja pinnallisina, mutta täydellistä elämää eläneelle Cherrylle ne olivat hyvinkin vakavia, koska hän ei ollut juuri pahempaa koskaan kokenutkaan.
Tytön nyyhke hiljeni pikkuhiljaa, ja muuttui äänettömäksi kyynelien valuessa harvemmin poskia pitkin. Kohta Cher veti syvään henkeä sisäänsä, pyyhkien kasvojaan. Nyt häntä alkoi hävettää, ja juuri sen takia hän ei heti uskaltanut vetäytyä kauemmas Ivanista. Sitten, kerättyään arvokkuutensa rippeet hän irtautui pojan sylistä huomattavasti normaalia hellävaraisemmin; hän ei halunnut antaa nyt sellaista kuvaa että häntä inhottaisi tai mitään, sillä hän ei tuntenut todellakaan niin. Harvinaista kyllä, Cherie tunsi kiitollisuutta Ivania kohtaan, tosin sen suuruutta hän ei koskaan kertoisi. Nyt hän vain hämillisenä pyyhki kasvojaan ja silmiään, koittaen kerätä itseään.
Tehdäkseen jotain, hän nousi pulpetille istumaan, pitäen katseensa lattialistoissa.
"Kiitos", diiva sanoi hiljaa, nostaen kosteana kimaltavat silmänsä lattiasta Ivanin silmiin.

// erittäin epäCheriä, mutta mitä muuta tässä tilanteessa voi ollakaan :''D //

- mun onni XD Cherie parka, Ivan parka ja mun kiero mieli... <x -

Pojan päässä ajatukset risteilivät aika tavalla, toisaalta hän ymmärsi tilanteen ihan hyvin. Ja kun sitä tarkemmin tuli ajatelleeksi, niin ei koko tilanteessa ollut pienintäkään järjen hiventä. Ei se mihinkään miettimällä muuttunut. Ivan tahtoi yrittää parantaa Cherien oloa edes jollain tapaa, samalla hän tahtoi myös olla ajattelematta mitään. Ja sehän oli suorastaan mahdottomuus.

Hiljalleen Cherie alkoi rauhoittua, tyttö liikahteli Ivanin rintakehää vasten. Poika ei tönäissyt tyttöä pois, mutta ei hän myöskään pakottanut tuota liikkumattomaksi tiukalla halauksella. Hän antoi tytölle ihan niin paljon tilaa, kun tuo vain sattui tarvitsemaan.
Lopulta tyttö sitten karkasi hänen sylistään, eikä Ivan vieläkään vastustellut. Cherie nousi pulpetin kannelle istuakseen. Ivan vain katseli, lopulta pöyhi vain hiuksiaan, jotka olivat unien jäljiltä hieman lytyssä. Osin myös pörrössä. Hieman toispuoleisesti, vasen puoli lytyssä, kun sen päällä poika oli nukkunut. Hän kyllä jaksaisi muistuttaa, kuika vittumaisia jätkät olivat kun eivät saaneet häntä herätetyksi. Laiskuuttaan tai ilkeyttään. No, eipä ollut pojan nykyisessä tilanteessa paljoakaan valittamista. Ehkä kuitenkin oli parempi, että Ivan oli täällä juuri nyt, kun että Cherie olisi yksin. Toinen kuitenkin näytti tarvitsevan kipeästi lohdutusta.

"Ei mitään, prinsessa", Ivan hymähti katsellen takaisin okrasilmillään. Nyt hän oikeastaan tahtoi kuulla tytön tarinan, vaikkei sitä ääneen kehdannutkaan ilmaista.

Cherie ei tiennyt miten päin olisi ollut. Toisaalta hänen teki mieli avautua pojalle, mutta toisaalta hän kavahti koko ajatustakin; eihän hän tiennyt jos juoru lähtisi kulkemaan. Hän oli hämillään, jota harvemmin tapahtui, mutta koko tilanne oli niin utopistinen, aivan kuin maailma olisi mennyt ylösalaisin.
"Hmh, vai prinsessa", hän hymähti hiljaa, antaen itselleen lisää ajatteluaikaa. Sitten hän päätyi siihen tulokseen että voisi aivan hyvin kertoa mieltään painavat asiat kun kerran oli vollottanutkin jo.
"Eikö prinsessoilla kuulu olla täydellinen elämä?", tyttö sanoi katsellen mietiskelevän näköisenä Ivania, punniten toista ruskeiden silmien katseellaan, arvioiden sitä pystyisikö hän todella luottamaan poikaan. Urheilijapojat kun useimmat olivat paljastuneet kaksinaamaisiksi paskiaisiksi jotka juorusivat hänestä jopa päästä keksittyjä juttuja heti kun Cher oli dumpannut heidät. Tosin, eihän Ivanilla ollut mitään syytä juoruta Cherrystä, vai oliko?

Cherie ei ollut ollut paljoa Ivanin kanssa tekemisissä, ja oli jutellutkin vain pari sanaa joskus. Hän tunsi toisen ulkonäöltä ja peleistä, mutta ei oikeastaan tiennyt pojasta mitään. Mutta Ivan vaikutti luotettavalta, tai ainakin sellaisen kuvan hän antoi itsestään Cherille, ja siihen hänen oli luottaminen.
"Mun elämä ei ainakaan viime päivinä ole ollut kovin täydellistä. Ikäänku huono onni seurais mua, ja haluais pilata mun elämän täydellisesti", diiva sanoi hiljaa, lähes kuiskaten, pyyhkäisten hiukan sekaisin olevia hiuksiaan kasvoilta. Huolimatta siitä, että hänen silmänsä punoittivat vähäsen ja muka-vedenkestävä oli hivenen levinnyt, hän näytti kauniilta. Ehkä vielä kauniimmalta kuin yleensä, sillä kopeasta ja itserakkaasta kuoresta ei ollut jälkeäkään, ja hän oli hyvin ystävällisen näköinen suojapanssarinsa laskettuaan.
"Pystynkö mä luottamaan suhun?"

Ivan hymyili tytön hymähdykselle. Tuo oli jollain tapaa paljon kauniimpi kuin kuin se kopea kuori, jona Cherie Hayesia yleensä nähtiin. Mielummin Ivan katseli tyttöä tuollaisena, kun tyttönä, joka vain oli jotain niin muovista siksi, että häntä palvottaisiin. Ei Ivanilla mitään Cheria vastaan ollut, hän vain ei osannut käsittää sitä. Itse Ivan ei olisi pystynyt pitämään oikeita tunteitaan niin hyvin piilossa. Kai tässä olisi pitänyt osata kadehtia, jostain syystä ei kuitenkaan tuntunut siltä.

Ja varmasti Cherie olisi vieläkin kauniimpi, jos hymyilisi hyväntuulisena ilman muovikuortaan. No, siinäpä oli koripalloilija pojalle tavoitetta kerrakseen.
"öh, kai niillä pitäs? En oo tarkemmin tutustunu..", Ivan hymähti raapaisten korvantaustaansa hämillään. Näyttäen siltä, että oli totaalisesti pihalla siitä, mitä Cher yritti selittää.

Pian Cherie kuitenkin alkoi selostaa tilannettaan ihan selkokielellä, ja Ivan ihme kyllä ymmärsi tuon pointin. Poika astui muutaman askelen lähemmäs ja laski kouransa tytön olkapäälle.
"Voi sua pientä. Sellasta se välillä on, mutta syvimmältäkin pohjalta pääsee vain ja ainoastaan ylöspäin. Kyllä sun onnes vielä kääntyy, mä voin jopa luvata sen sulle", Ivan kertoili tytölle. Ääni tai sanat eivät olleet tippaakaan huvittuneita tai ilkeäsävyisiä. Samaiset lauseet tosin olisi saanut hyvinkin loukkaaviksi muuttamalla vain äänensävyä. Se ei kuitenkaan ollut Ivanin tarkoitus peränä.

"Tottakai pystyt, ei mun elämä pyöri juorujen levittelyn ympärillä", Ivan hymähti. Kyllä hän tiesi, juoruista... No, onnekseen se yksi kamala päivä ei ollut ainakaan vielä päätynyt kenenkään kännykkään tekstarina. Toivottavasti.

Cherie naurahti hyvin pienesti kun Ivan oli sen näköinen ettei tajunnut aluksi yhtikäs mitään mitä hän sanoi. No, pojat olivat tietysti vähän sellaisia; tytöt kiertelivät ja kaartelivat puheissaan, ja pojille piti täräyttää suoraan päin kasvoja se mitä oli kertomassa ennen kuin nuo tajuaisivat asian pointin.
Mutta Ivan tajusi sitten kuitenkin mitä hän tarkoitti, vaikka sanat olivat edelleen aika epäselviä; hän oli sanonut vain että hänellä menee huonosti. Mutta kun poika lähestyi häntä taas ja laski kätensä hänen olalleen, diiva säpsähti jälleen. Hän ei ollut koskaan oikeastaan pitänyt siitä, että häneen koskettiin ilman hänen lupaansa; kai hän kuvitteli olevansa niin arvokas ja hieno että niinsanottujen alempiarvoisten ei ollut oikeutta koskea häneen. Aivan kuin hän olisi todella harvinainen taideteos, ainoa lajiaan, että vain harvat ja valitut saivat niin upean etuoikeuden että voisivat koskettaa hänen kaunista ihoaan tai hiuksiaan.

Mutta Cherry tiesi että voisi aivan hyvin antaa Ivanille luvan koskettaa ja lohduttaa häntä, koska hän oli jo itkenyt tuon sylissä. Mutta hänelle oli täysin vaistomaista kavahtaa muiden äkillistä kosketusta, ja se tuli opittuna refleksinä, ja siksi hän laski oman kätensä pojan suuren kämmenselän päälle kuin pyytäen anteeksi kavahtamistaan. Hän ei todellakaan juuri nyt halunnut toisen lähtevän, kun hän eniten kaipasi jotakuta kuuntelijaa. Eihän Ivan pystyisi tekemään hänen epäonnelleen mitään, mutta tytön olo parani jo hiukan pojan sanoista.
"Et sä kyllä vaikutakaan sellaselta ihmiseltä joka juoruaa kaikille kaikista ja kaikesta, kuten eräät", Cherie sanoi nostaen pienesti suupieltään, mielessään eräs Gemma Fleming, Giselen pikkusisko.

"Miks sä edes haluat, öh, kuunnella mua?" Cher sanoi, ja häntä toden totta kiinnosti syy. Sillä tuskin hän koskaan oli ollut kovin mukava Ivanille (tai kenelle muullekaan), tai muutenkaan sellainen jota teki mieli auttaa ja lohduttaa.

♣ uff vähän sekavaa ;D ♣

Tytön säpsähdys oli saada Ivanin vetämään kätensä nopeasti pois. Hän tiesi kyllä, ettei Cherie ihan puolustuskyvytön voinut olla. Se oli oikeastaan henkinen itsemurha, jos tuon näköisenä ei saanut itseään puolustetuksi.
Kuitenkin Cher laski oman kätensä Ivanin käden päälle, kuin kertoen, että oli ihan ok sen olla siinä. Ja siihempä Ivan kätensä jättikin, Cherien olkapäälle.
"Ai, kiitos tai jotain", poika hymähti. Ja mitähän 'kuten eräät' mahtoi tässä tilanteessa sitten tarkoittaa? No, kyllähän Ivan tiesi oikeastaan kaikkien kerman likkojen olevan pahaisia juoruämmiä. Yleistäen siis, saattoihan sinne mukaan mahtua muutama poikkeava tapauskin.

"Siks, kun sä tarttet jotakuta joka kuuntelee sun murheita. Jokainen tarttee joskus, jopa sä." Viimeisen sanan kohdalla poika uskaltautui painamaan hennosti sormensa tytön nenälle, vetäen sen kuitenkin lähes samantien pois. Se vain jotenkin kuului tehostamaan hänen sanojaan.
"Ja mulla on kyllä aikaa kuunnella, eikä mitään erityistä syytä olla kuuntelematta", Ivan vielä kertoi. Kyllä hän jos kuka tiesi, että välillä oli rankempia aikoja kuin toisinaan. Ja nyt Cheriellä oli niin. Ja hän ymmärsi, ettei tytön imago kestänyt kenelle tahansa pahaa oloaan purkaa. Sehän horjuttaisi tuon asemaa koulussa ja pahasti...

Cherie säpsähtelyistään huolimatta piti siitä että Ivanin käsi jäi hänen olalleen, hymähtäen kun poika kiitti. Kyllä hän kuuli kysymyksen toisen sanojen takana, mutta ei jaksanut juuri nyt käydä juoruamaan. Muunlaisessa mielentilassa hän olisi varmasti kertonut jo, innoissaankin, mutta nyt hän tunsi olevansa hieman lopussa kun oli ensin panikoinut käytävällä ja sitten vollottanut ja pelästynyt sata kertaa. Ja hän oli juuri eilen ostanut uudet kengät, jotka itseasiassa hiersivät hänen jalkojaan. Sekin vielä, ikäänkuin tässä ei olisi tarpeeksi huolia ilmankin.

"No siinä sä itseasiassa osut ihan oikeaan. Mä en hirveästi pysty puhumaan kenellekään, nyt kun Alexkin on sairaalassa", Cherry sanoi ja huoli kuulsi hänen sanoistaan. Sitä harvemmin tapahtui, että hän ainakaan paljasti olevansa huolissaan kenestäkään muusta kuin itsestään, tai Louis Vuittonin harvinaisten laukkujen kohtalosta. Ja tässäkin tapauksessa voisi kuvitella että mieshenkilö josta hän puhui, olisi joku hänen monista poikaystävistään. Tai ehkä hänen chihuahuansa, joka tosin oli nimeltään Candy.

"Alex on siis mun todella tärkee ys-... ihminen. Ja mun limon kuljettaja", diiva sanoi, ja lähes sanoi Alexia ystäväkseen mutta ei... kyennyt? Vai halunnut paljastaa sitä että hän todella piti jotakin ihmistä ystävänään? Ehkä kumpaakin, mutta hänelle oli todella vaikea sanoa ketään ystäväkseen. Tokihan hän osasi valehdella niin että kaikki luulivat hänen puhuvan totta, syvimpiä tunteitaan hän kun ei kovin monille kertonut. Ja siksi hän menikin hieman hämilleen kun tajusi kertovansa Ivanille asioita joita ei kertonut juuri kellekään; ja he olivat periaatteessa juuri tavanneet.

♣ hihi mietin vaan sitä pientä suloista friikkiä jonka haluan tehdä @____@ ♣

Ivan oli täysin sitä mieltä, että Cherie vaikutti huomattavasti eri tyyliseltä nyt kahdenkesken, kuin suuressa porukassa huomion keskipisteenä. Ei sillä, etteikö pojan huomio olisi kokonaan kiinnittynyt tyttöön nytkin.
Cherie Hayes oli todella kaunis tyttö, mutta sen nyt tiesi varmasti jokainen astonin oppilaista. Ainakin ne, jotka olivat kiinnostuneet naispuolisista. Sen tajusi myös Ivan, vaikkakin Cher oli tänään eritavalla kaunis kuin yleensä.

Ivan tyytyi nyökäyttämään päätään. Hän ei tiennyt kuka Alex oli, mutta henkilö vaikutti hyvinkin tärkeältä, minkä koripalloilija pystyi päättelemään koulun kuningattaren äänen sävystä. Kukaan tuskin olisi voinut kuvitella noin aitoa ja huolestunutta sävyä Cherien huulille. Tilanne vaikutti vakavammalta jo vain ja ainoastaan siksi, että sävy oli Cheriellä eikä kellä tahansa muulla tytöllä.

Uuden pään nyökäytyksen sai aikaan selvitys siitä, kuka Alex sitten oli. Oliko Cher sanomaisillaan limonsa kuljettajaa ystäväkseen? No, oli se varmasti rankkapaikka noinkin suuren egon myöntää ketään, joka vain ajoi tytön autoa ystäväkseen. Ivan ei kysellyt tai kommentoinut mitenkään, hän ei tahtonut keskeyttää Cheriea. Eikä varmaan jollain tasolla edes uskaltanut.

Hetken hiljaisuus vallitsi huoneessa, kunnes poika tajusi, ettei tyttö vielä ainakaan jatkaisi tarinaansa. Taas hän nyökäytti päätään, vaikkei hiljaa enää ollutkaan.
"Vau, varmaan rankkaa. Sä kestät kuitenkin hyvin, moni olis jo varmaan kaatunut ton taakan alla. Sä olet vahva Cherie, mut ei kukaan sais vaatia edes sua olemaan vahva kokoajan. Jokaisen pitää saada purkaa itseään. Mä en kyllä pysty auttamaan sua tossa muuten, mutta jos sua helpottaa puhua, niin voit puhua mulle. Mä teen parhaani kuunnellakseni sua ja pysyäkseni sun tukenas. Sun ei tartte olla mulle mitään, mitä sä et ole. Sä kelpaat mulle ihan omanaitsenäsi." Ivan ei lainkaan tiennyt oliko mennyt sanoineen yli jonkun rajan, vaikka toivoikin ettei sitä olisi tehnyt. Hän ei tahtonut saada kiukkuista diivaa kimppuunsa, mutta kyllä hän senkin kestäisi, jos se vain jotenkin helpottaisi tytön pahaa oloa.

Cherie oli hyvillään kun Ivan ei paljoa puhua pälpättänyt hänen jokaisen puheenvuoronsa väliin, sillä kerran hän nyt aikoi avautua niin oli ihana nähdä että joku todellakin kuunteli häntä. Tyttö veti syvään henkeä, heilauttaen vaaleita hiuksiaan selän taakse. Kun koripalloilija sitten puhui hetken hiljaisuuden jälkeen, ja Cher kuunteli hiljaisena. Miksi Ivan vaikutti nyt jo paljon läheisemmältä kuin muut hänen 'ystävänsä' koskaan? No tietysti siksi, koska ei hän ollut koskaan niinsanottujen ystäviensä kanssa ollut jutellut mistään vakavasta. Aina puheenaiheena olivat vain jotkut pinnalliset jutut millä ei tosiasiassa ollut mitään merkitystä. Eikä hän mitenkään voisi puhua muille suosituille tai kerman tytöille huolistaan koskien esimerkiksi suosittujen nelikkoa.

"Mä oon todella kiitollinen sulle, Ivan. Mä oon varmaan näiden muutamien minuuttien aikana saanut puhua enemmän jostakin järkevästä ja vakavasta kuin moneen vuoteen", diiva naurahti ja pyyhki kyyneleitä poskiltaan ja silmistään. Sitten hän otti puuterin ja ripsivärin esiin, ja alkoi korjailemaan meikkejään, kukaan ei saisi nähdä hänen itkeneen. Ja jos joku huomaisi punoittavat silmät, Cherry voisi aina sanoa suihkauttaneensa epähuomiossa hiuslakkaa tai hajuvettä silmiinsä.
"Musta olis kyllä ihanaa että mulla olisi joku jolle mä voisin puhua oikeista asioista", prinsessa sanoi laittaessaan ripsiväriä, ja totesi sitten peiliin katsottuaan näyttävänsä tarpeeksi normaalilta itseltään.
"Mä mieluusti juttelisin sun kanssa toistekin", Cherie hymyili ja laittoi tavarat laukkuunsa ja sulki sen.

+ anteeksianteeksianteeksi et on kestäny ihan sairaaaaaan kauan ♥ +

- ei yhtään mtään <,x -

Vaikka Cherien ongelmat eivät olleet yhtään mitään, jos kyseessä oli Ivanin mittapuu osasi poika silti pitää niitä vakavina. Tuollaisen tytön kuin Cherie, pumpulissa kasvatetun prinsessan, mittapuulla ne olivat varmasti rankkoja.
Tosin, kyllä siinä oli kelle tahansa sisäistämistä jos läheinen ihminen oli joutunut sairaalaan onnettomuudesta. Ivan kehtasi päätellä kyseisen Alexin olevan Cherielle läheinen.

"Ei mitään, mä olen ihan mielelläni avuksi", poika naurahti raapien päätään. Oli hieman omituista kuulla tuollaista tytöltä, joka yleensä vain haukkui kaikki pystyyn. No, olihan tämä tietenkin mieluisempi vaihtoehto kuin se haukkujen vastaan ottaminen...
"Kyllä sä mulle voit puhua. Ihan milloin vain, mulla on kyllä aikaa", poika totesi. "Tuut vaan nykimaan paidanhelmasta tai vaikka soitat", poika naurahti. Jos hän olisi ollut kuka tahansa hieman menevämpi tapaus äänessä olisi varmasti ollut rutkasti flirttiä. Mutta Ivan ei ollut, sitäpaitsi poika oli alkanut pikkuhiljaa itsekin sisäistää, että hänellä taisi olla ihan toinen tyttö kiikarissa...

Kun Ivan ei sinällään vaikuttanut äänensävyn tai muun perusteella olevan kiinnostunut hänestä, kuten useimmat pojat, Cherie tunsi olonsa aavistuksen ärtyneeksi. Hän ärtyi aina jos joku miespuolinen ei ollut kiinnostunut hänestä, mutta nyt ärtyneisyys oli lähes miinuksen puolella mutta ei aivan, sillä hän tunsi yllättävää, huojentavaa kiitollisuutta tuota poikaa kohtaan. Sillä nyt Cherie pystyi luottamaan Ivaniin, ettei toinen kuunnellut häntä vain siksi että saisi hänet sänkyyn sen avulla. Tällainen tunne oli hyvin vieras koulun kuningattarelle, se että hän pystyi purkamaan tunteitaan todella jollekulle toiselle.

"Mä pistän korvan taa", vaaleaverikkö sanoi hymyillen, laskeutuen pulpetilta ja oli hetken aikaa hiukan epäröivän näköinen kunnes suukotti Ivania poskelle. Cherien kasvoille levisi suloinen, säteilevä hymy joka oli sataprosenttisesti aito eikä mikään muovinuken kasvoille maalattu ilme joka löytyi jokaisen vastaantulevan barbien kasvoilta
"Mun täytyy nyt lähteä", Cherry sanoi ja lähti sitten luokan ovelle, ja aukaistessaan sitä hän vielä vilkaisi hymyillen Ivaniin ja vilkutti. Hän oli huomattavan hyvällä tuulella, eikä hän edes jaksanut kiljua oven takaa kulkeville nörteille vaan askelsi itsevarma hymy huulillaan kohti luokkaa jossa hänellä olisi seuraava tunti.

+ kiiiiiiitos pelistä n_n♥ haluun vielä jatkossa Cher x Ivanin <: +

- Juu, toki viä Cher/Ivan, muttei ihan viä ::'D Kiitos itsellesi, otus♥ -

Ivan hymähti ja nyökäytti päätään. Hän kyllä kuuntelisi, kuten oli jo luvannutkin. Hänelle se vain tuli luonnostaan, omia murheitaan hän tosin ei osannut kenellekään kertoa, mutta muut saivat vapaasti kertoa elämäntarinaansa hänelle. Ivan kuuntelisi kertomatta eteenpäin, hän osasi pitää asiat omana tietonaan jos tarve sitä vaati.

Cherie suukotti häntä poskelle ja hymyili säteilevästi, tyttö todellakin oli uskomattoman kaunis. Aito hymy vieläpä korosti sitä piirrettä tuossa tytössä. Ja silti se ei, outoa kyllä, vaikuttanut Ivaniin mitenkään sydämen pysäyttävästi.
"Joo", poika vastasi lyhyesti tytön ilmoittaessa tarpeestaan lähteä. Koripalloilijan olisi varmaan hyvä itsensäkin mennä. Tiedä sitten millä, kai hän kävelisi kaupungille ja menisi metrolla tai jotain. Tai soittaisi Maddoxilta kyydin...
Ivan heilautti kättään Cherielle, joka poistui huoneesta. Pienesti poika pudisteli päätään ja hymyili. tavarat kerättiin huoneesta ja poikakin lähti tiehensä.