I'll come back when it's all over

//Mel naisineen. otsikko randomquote, saatte keksin tai puoli jos keksitte mistä se on!

Herra Harvey Reidin valinnaismusiikki oli juuri päättynyt, luokkalaiset olivat poistumaan päin. Harveykin oli nousemassa paikaltaan ja lähtemässä, mutta tuli toisiin ajatuksiin luokan pianon osuessa silmiin. Saisikohan hän jäädä hetkeksi... poika oli kahden vaiheilla, kaverien huudellessa häntä mukaansa. Piano näytti kuitenkin houkuttelevalta - hän ei ollut tällä tunnilla saanut edes koskea siihen. Morty Willis otti yleensä kaiken irti soittotaitoisista oppilaistaan, mutta tänään Harvey oli unohdettu kokonaan! Hän oli kieltämättä hiukan katkera, sillä hän rakasti soittamista.

"Hei Morty", poju huikkasi opettajalle, joka oli jo kaivelemassa tupakkia askistaan. Mainittu musiikinmaikka katsoi Harveyn suuntaan kysyvästi, mutta malttamattomasti.
"Saanko jäädä välitunnin ajaksi soittamaan?" Harvey tiedusteli.
"Tietenkin", herra Willis vastasi leppoisasti. Have nyökkäsi opettajalle hymyillen, ja sitten maikka jo kiireen vilkkaa melkein ryntäsi luokasta ulos, ilmeisesti hätäisenä siitä ettei saisi tarvittavaa nikotiiniannostaan. Ovea mies ei perässään painanut täysin kiinni, jätti hiukan raolleen. Hetken Harvey pohti josko se pitäisi käydä vetämässä kiinni, mutta ei hän viitsinyt. Sen sijaan hän lähti pujottelemaan kohtia pianoa. Kirjaimellisesti pujottelemaan; jostain kumman syystä musiikinluokan pulpetit ja tuolit olivat vähän siellä täällä ripoteltuna, ja erinäisiä soittimiakin oli vähän niin kuin joka paikassa. Harvey veikkasi että epäsiisteys johtui opettajan rentoudesta.

Päästyään pianon luo, poju muistiaan virkistääkseen otti varovasti pari randomia sointua (taisi olla Ukko Nooaa), ennen kuin istui alas. Hän jäi hetkeksi tuijottamaan koskettimia, miettiessään mitä osaisi näin lonkalta vetäistä... hän ei nuoteista kovin hyvin osannut soittaa, puhtaasti vain ulkomuistista. Huultaan pohtivasti purren Harvey kokeili toisella kädellä paria ensimmäistä sointua Final Fantasy seiskan teemasta; pelimusiikit olivat hänen juttunsa. Tajuamattaan hän nosti toisen kätensäkin koskettimille, jättäen huulensa jyrsimisen sikseen, keskittyen vain ja ainoastaan soittamiseen. Muutama virhesointu tuli sieltä täältä, mutta muuten kipale oli täydellisesti hallussa...

[Ayan kuteet]

Punapää kuljeksi pitkin poikin koulunkäytäviä ja koitti löytää itselleen ajanvietettä... Musiikin tunti alkaisi vasta jonkin ajan päästä ja nyt oli tavattoman tylsää. Koko päivä oli oikeastaan ollut enemmän tai vähemmän syvältä. Aamulla hän oli joutunut rehtorin puhutteluun siitä eräästä muutaman päivän takaisesta riidasta Biancan kanssa.. Rehtori oli ollut enemmän ja vähemmän vihainen, antanut Ayalle jälki-istuntoa ja sitten lähettänyt tyttösen matkoihinsa. Nyt punapään laukussa siis oli ilmoitus jälki-istunnosta.. Lappu pitäisi antaa vanhemmille.. Yäk. No.. Hänen ei tarvitsisi ojentaa lappua vanhemmilleen, koska nuo asuivat valtameren toisella puolella.. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että punapää olisi asiasta voinut luistaa.. Kotona kuitenkin vallitsi Linan hirmuvalta.. Lina pakottaisi Ayan soittamaan vanhemmilleen ja siitä tiesi jo mitä tuleman piti.. Mutsi kirkuisi, itkisi, valittaisi ja sitten ojentaisi puhelimen Victorille, joka huutaisi, kiristäisi ja uhkailisi.. No...Viimein Aya päättikin hoitaa asian pois alta ja suunnisti kohti musiikinluokkaa, jonka ovi yleensä oli auki. Lisäksi luokka oli aina tyhjillään. Siellä saisi kuunnella vanhempien kotkotuksia kaikessa rauhassa.

Ayan kulmat kurtistuivat pienesti, kun käytävälle kantautui pianonsoittoa.. Kaunista sellaista. Hiljakseen tyttö käveli luokan ovelle ja kurkisti sisään. Pianon edessä seisoi aasialainen pojankoltiainen.. Hetkeksi punapää vetäytyi takaisin käytävään ja tunsi sydämensä pamppailevan.. Mitä helvettiä.. Kuka tuo oli ja miksi tuo oli estänyt toista toteuttamasta master-suunnitelmaa.. Hetken aikaa teki suuresti mieli nakata poitsu käytävälle pimputtelemaan pianon kanssa..

Hengiteltiin käytävällä jokunen minuutti ennen kuin asteltiin varovaisesti luokkaan. Aya koputti oveen kevyesti ja loihti kasvoilleen pienehkön hymyn.
"Saanko mä tulla? Mulla alkaa täällä tunti eikä jaksais käytävällä kykkiä" Vastausta odottamatta tyttönen marssi paikkansa luokse (takariviin ja nurkkaan) ja paukautti laukkunsa pöydälle. Punapää vilkaisi pianonsoittelijaa vielä uudelleen ja totesi tuon olevan tuiki tuntematon.. Eli siis toinen kuului alempaan klikkiin... Mutta oli samalla aivan järkyttävän suloinen................... Silmiä pyöräytettiin mille ajatuksille ja siirryttiin tuijottamaan puhelinta.. Ei. Hän ei soittaisi vanhemmilleen nyt kun paikalla oli yleisöä. Vittuuntuneena puhelin siis paiskattiin takaisin laukkuun. Kerrankin punapää saattoi vaikuttaa klikkiläistensä kaltaiselta ylimieliseltä paskiaiselta.. Hups..

Harvey vähän säikähti kun kuuli jonkun koputtavan oveen. Soitto loppui kuin seinään, ja silmät kääntyivät koputuksen suuntaan, hiukan syyllinen katse ruskeissa silmissä. Koputtaja tunnistettiin, ja sitten poika jo olikin räpyttelemässä hämmästyneenä simmujaan, pohtien mitä vastaisi tuolle pikkuruiselle tytölle. Aya sen nimi kai oli, ja kermaan tuo kai kuului. Eep!! Harvey käänsi katseensa äkkiä alas lattiaan pianon ohi, tytön kävellessä johonkin takapenkin suutaan. Olisi vain pitänyt lähteä äsken muidenkin mukana... siten olisi välttynyt tälläisiltä kiusallisilta kokemuksilta!

Harvey lysähti lattialle istumaan hitusen masentuneena. Sormet haroivat hiuksia. Poikaa kieltämättä tosiaan vähän masensi kun tuo kermatyttö oli tullut soiton keskeyttämään, ja nyt poju ei oikein uskaltanut mitään tehdä. Hän ei kehdannut nousta ja raahautua ulos luokasta mitään sanomatta, eikä hän kehdannut istua pianon ääreen eikä hän kehdanut mitään muutakaan! Ramppikuume iski. Voi herranjumala...

"Jäin tänne vaan soittamaan", Harvey mutisi, vilkaisten sitä takapenkkiin parkkeerannutta punapäistä tyttöä, osaamatta arvioida saattoiko tuo sanat kuulla vaiko eikö. Tyttö oli ihan nätti, joskin Harvey oli ehtinyt vannomaan mielessään rakkauttaan jo yhdelle cheerleaderille, joka oli Morty Willisin takia hoilottanut koko edellisen tunnin mikkiin, esitellen ihanaa lauluääntään. No joo, herra Reid oli edelleen vähän hapan tunnin kulusta. Hän harvoin oli happamella päällä! Hän olisi varmasti piristynyt alta aikayksikön jos tuo Aya Gerrard ei olisi tullut häiritsemään.

//raaraa, vein hyvin etiä päen!

Ayan ilme oli varmasti näkemisen arvoinen kun toinen alkoi ujostella häntä. Punapää tuijotti, tuijotti, tuijotti ja tuijotti.. Viimein tuo kuitenkin repesi ihan totaalisesti ja rupesi hihittelemään itsekseen nurkassa. Toinen oli suloinen, joskin vähän huvittavaa, että joku miespuolinen alkoi häntä ujostella.
"Se kuullosti hyvältä, ei sun ois tarvinnu lopettaa mun takia." Tyttö sanoi ja hymyili nyt toiselle leveästi. Okei oli selvästi ollut jotain hyötyä siitä, että oltiin toiseen törmätty. Huono tuuli oli kuin poispyyhkäisty ja kasvot loistivat jälleen. Ego paisui jonnekkin taivaisiin ja jäi sinne leijumaan typerästi. Viimein ajatukset laskeutuivat jälleen maanpinnalle ja katse harhaili toisen kasvoissa. Miksei hän muistanut nähneensä toista ennen? Oliko hän tosiaan ollut niin typerä, ettei ollut huomannut tämän poitsun olemassaoloa. Yleensä Aya kuitenkin tiesi porukan ainakin suurinpiirtein.. Hmm..

"Mä olen muuten Aya.. Kukas sä olet? " Punapää sanoi hymyillen ja puikkelehti pulpettien välistä kätelläkseen toista. Olihan se kohteliasta hei.. (Syynä ei ollut se, että toinen halusi nähdä söpöliinin tarkemmin ei) Viimein pysähdyttiin kohdalle, ojennettiin käsi ja hymyiltiin jälleen.
"Eiks toi ollu Final Fantasyä? Hyrrrr niissä peleissä on jumalainen musiikki" Aya jatkoi, mutta ihmetteli samalla toisen lattialla istumista. No, mutta hän ei halunnut vaikuttaa ylimieliseltä tai mitään, joten istuutuipa lattialle toisen kaveriksi. Epämukavaa sinäänsä, koska hame oli jälleen aivan liian lyhyt. Tästäkin oli rehtori muistanut huomauttaa.. Nojaa..
"Ainiin ja anteeksi jos mä olin vähän....... Töykeä äsken.. Muttako." Aya aloitti, mutta keskeytti tajutessaan, että hän oli nyt juoruamassa omia asioitaan toiselle.. Pelottavaa, mutta niiiiin Ayamaista.
"No joo sain jälkkäriä.." Toinen sanoi olkiaan kohauttaen ja tunsi itsensä enemmän pahikseksi kuin rikkaaksi pennuksi. Varsinkin tuollaisen ujohkon poitsun edessä.

Hetken aikaa Aya vain istui lattialla ja tuijotti toista. (Ei yhtään epäilyttävää/töykeää ja sillai) Sitten toinen käänsi katseensa ja alkoi tuijottamaan kattoa.
"Tiiätkö välillä on kauheen vaikeeta tää koulunkäynti.. Tai no.. Mä olen tämmönen ongelmatapaus.." Katossa leijui kärpänen, joka yritti tunkea valkean lampun kuvun alle. Epäonnistuen siinä surkeasti.
"Mullon hirveen lyhyt pinna.. Siksi olen aina tappeluissa mukana ja sen takia olen jälkkärissä.." Fiksua Aya, kannattasko oikeesti harkita vihanhallintakurssia tai jtn.
"Mut en mä voi sille mitään, etten kestä sitä että mun koosta auotaan mulle päätä.. En kait minä tätä kroppaa ole valinnut" Okei laitetaan tuntematon poikaparka terapeutin rooliin ja hyvä tulee..

Harveyta hämmästytti suunnattomasti Ayan repeäminen. Käydä nyt nauramaan tälläisessä tilanteessa... mikä tässä oli muka niin hauskaa..? Sentään poika ei tällä kertaa punastunut; hän ei vain osannut vastata yhtään mitään tytön sanoihin, vaikka tokihan häntä imarteli kun tuo kehui soittamista - vaikkei edes niin suoraan, mutta kuitenkin. No, oikeastaan toisen kehut hämmensivät poikaparkaa entisestään...

Sitten punapää oli tuossa vieressä, ojentelemassa kättään kättelyyn. Harveylla meni hetki ennen kuin hän tajusi siihen tarttua.
"Harvey", poika vastasi esittelyyn ja hymyilikin, joskin varovaisesti. Olipa tyttö tuttavallinen, kun otti huomioon että tuo oli kermaa ja kaikkea - äsken marssinut suoraan takariviinkin mitään sanomatta! "Final Fantasya, joo", herra myönteli, mutta hän oli edelleen liian pöllämystynyt Ayan tuttavallisuudesta kyetäkseen sanomaan mitään fiksumpaa. Hämmennyskin vain kasvoi pienikokoisen tytön istuessa alas lattialle lyhyine hameineen. Toinen pyyteli anteeksi töykeyttään, ja Harvey vastasi mahtavasti antamalla suunsa loksahtaa auki. Siis wtf, pyysikö kermalainen juuri anteeksi tylyä käytöstään? Suun sulkeminen otti aika koville, mutta Harvey sai kuin saikin ruokaläpensä kiinni about kymmenen sekunnin kuluttua, ja onnistui nyökkäämään mykistyneesti tytön jo kertoessa jälki-istunnostaan. Herran suu meinasi taas kopsahtaa auki, mutta oikeastaan... no, oikeastaan tytön rentous oli ihan mukavaa ja piristävää sellaisella oudon jännittävällä tavalla.

"Mä en ole ikinä ollut tappelussa..." Harvey mutisi, katsellen pientä tyttöä varovaisesti ja hymyillen aavistuksen hermostuneesti. Onneksi Aya tuijotteli kattoa, joten tuo ei ehkä nähnyt Reidin tutkivan punapäistä seuralaistaan erittäin perusteellisesti silmillään. Jos joku kaveri saisi tietää, niin se kaveri väittäisi kyllä heti Harveyn riisuneen Ayaa mielessään tai jotain muuta pervoa. Ei Harvey ollut sellainen!
Poika antoi katseensa liukua pianoon.
"Sä olet kyllä aika pieni", herra totesi sävyisästi, pahemmin miettimättä, "mutta en mä kyllä tajua miksi sellaisesta pitää käydä aukomaan..." Ihan kuin sinun mielipiteesi, herra Reid, pahemmin ketään hetkauttaisi, sinä kun et tunnetusti auo ikinä mistään kenellekään.
"Siitäkö Bianca McIntosh sulle valitti? Koostasi?" Harvey jatkoi varovaisuutensa ja hämmennyksensä melkein täysin unohtaneena. Mieleen nousi se vähän aikaa sitten sattunut juttu - kuulemma BeeBee McIntosh oli lennellyt ympäri ruokalaa.

"Ole iloinen, jos sun luonne on tasainen.. Mä voisin antaa omaa luonnettani sulle niin voisin ittekki rauhoittua.. Mutta.. Mä en vaan voi mitään sille, että olen äkkipikainen.. Ja sen takia sitten olen jatkuvasti tappeluissa.." Aya virnisti leveästi.. Joo, huvittavaahan se olikin, että jollakin oli vihanhallintaongelmia jotka näkyivät jokapäiväisessä elämässä.

Katossa leijuva kärpänen ei luovuttanut.. Vaikka se jysähti kattolampun kupua vasten varmaan kymmenennen kerran, se jatkoi sinnikkästi yrittämistä. Aya ei voinut olla vertaamatta sitä itseensä. Hän oli aina ongelmissa juuri sen itsepäisyytensä takia.. Ja ison egon... ja temperamentin... ja huonojen hermojen... ja......... Okei keskitytäämpä asiaan.. Toinen sanoi jotain.. Hän oli pieni.. Joo niinhän hän oli. Pieni
"Joo, mä olen pikkuriikkinen. 148cm ja 35 kiloa..Minkäs sille mahtaa japsit sattuu olemaan pieniä.. Ja mun mutsi ei oo kun muutaman sentin mua pidempi.. Joten sukurasitehan tämä koko on...."mutistiin ja käännyttiin tuijottamaan toista suoraan silmiin. Pää kallistui aavistuksen oikealle, kun toinen kysyi kysymyksen. Hymy kohosi kasvoille ja viimein tuo pudisteli päätään.

"Eikun.. Meillä on Biancan kanssa vähän henkilökohtaisia asioita selvittämättä." Aya mutisi ja kääntyi jälleen tuijottamaan kattoa.. No vittu.. Harveyksi esittäytynyt saisi asiat selville epäilemättä joltakulta muulta, Biancan ja Ayan kuvio ei ollut salaisuus. Kaikki varmasti juorusivat siitä mielellään, varsinkin äskeisten tapahtumien jälkeen. Ei sillä, että asia olisi Ayan mieleen. Toisaalta.. Suurin osa koulun tytöistä oli vaikuttanut ymmärtävän Ayan vihan syyn ja antanut siksi hänen raivopäisyytensä mennä ohitse.. Pojat taas pitivät häntä villikisuna.. Pojat.. Kuka niitä tarvitsi. Idiootteja suurin osa ja sillain.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Aya huokaisi kevyesti.
"Mä seurustelin jonkun aikaa sitten Elijah Thornin kanssa.. Sitten ne oli menny Biancan kanssa sänkyyn.. Minkäs sille mahtaa kun se ämmä on semmonen jakorasia... Mut siis.. Mä en vaan voi antaa sen asian olla." murinaa.. Miten niin Aya oli pitkävihainen? Miten niin Ayalla oli vihanhallintaongelmia?
"Muttako mun mielestä jos tekee jotain niin siitä pitää vastata... Siksi mua ei sinäänsä haittaa ollenkaan tää jälki-istunto, koska tiedän että olen ansainnut sen.." Tyttö mutisi ja kääntyi jälleen tuijottamaan Harveyta. Toisella oli söpöt kasvot.. Jotenkin sellaiset pehmeät, kiltit ja ymmärtäväiset.. Eli siis Harvey oli jätkäksi harvinaislaatuinen.. Yleensä kaikki yrittivät näyttää komeilta ja makeilta.. Harvey oli lähinnä... Suloinen..
"Sori.. Ei ollu tarkotus alkaa vuodattaan sulle mun tuntemuksia.. Ne on nimittäin yleensäkkin aika syvältä."

"Mä voisin sitten antaa tasaisuuttani sulle vaihdossa", Harvey hymyili, suoden palan ajatuksistaan rauhallisuudelleen. Tai nössöydeksihän sitä oikeastaan kai kutsuttiin. Let's face it: Harveyta kuvasi mainiosti sana nössö. Hän oli nössö. Ei mikään ihme kun häntä ei otettu vakavasti; tämmöiset Ayan kokoiset pienet oliotkin ilmeisesti tappelivat enemmän kuin herra Reid... poika tukahdutti huokauksen, tuijottaen hetken kattoon omaa nössöyttään mielessään kiroten. Pian herran tummat silmät kääntyivät takaisin Ayaan, tytön jatkaessa. Suu loksahti jälleen hetkeksi auki toisen ilmoittaessa painonsa harvinaisen mutkattomasti. 35 kiloa? Kuulikohan Have oikein... poika sai leipäläpensä edellistä kertaa nopeammin suljettua. (Hän alkoi selvästi harjaantumaan tässä!)
"Vau", hän sai ähkäistyä kummastukseltaan, naurahti lyhyesti. Vau. Aya oli tosiaan hiton pieni olio, eikä se tosiaankaan saanut Harveyn oloa yhtään hienommaksi. Noin pikkuinen tyttö, ja niin paljon sisukkaampi kuin Harvey - mutta kun katsotaan toiselta kantilta, niin nössöys oli oikeastaan siunaus. Jälki-istunnoissa istuminen, opettajien silmätikuksi joutuminen... ei Harvey varmaankaan nauttisi sellaisesta.

Ayan selventäessä sitä jotain välikohtausta joka kuuleman mukaan ruokalassa oli tapahtunut, Harveyn oli pakko pysähtyä miettimään oliko toinen päätynyt väärään klikkiin. Poika oli aina ajatellut että kerman tyypit tulivat hyvin toimeen keskenään eivätkä tapelleet - varsinkaan toistensa kanssa. Eikä hän oikein tajunnut miksi jonkun jätkän takia pitäisi suuttua niin kovasti, että löi joltain nenän sisään... lyhyesti sanottuna Harvey ei tajunnut tämän Aya Gerrardin ajatuksenjuoksua ollenkaan...

"Hei ei se mitään, kyllä mä voin kuunnella", Harvey totesi hymyillen tytölle tuon pahoitellessa vuodatustaan. "En mä kyllä ymmärrä oikeastaan yhtään, mutta eihän se estä mua kuuntelemasta, eli sen kun annat tulla jos haluat." Hymyyn tuli nolo sävy. Poika haroi ruskeita hiuksiaan vaivaantuneena, ennen kuin jatkoi.
"Toi seurustelujuttu siis", Have töksäytti. Hämmentynyt virne nousi hänen kasvoilleen. Hän ei yhtäkkiä tiennyt yhtään mitä oli äsken ollut sanomassa. "En mä oikein ymmärrä miksi sä suutut noin kauheasti jostain... tommoisesta... kun se jätkäsi menee jonkun Biancan kanssa sänkyyn. Tai mitä tekikään. Ei millään pahalla - kun enhän mä voi tietenkään tietää..."

// vittu nauroin.. Aya ei ole ihminen.. se on olio <3//

Ayan katse jumitti Harveyn silmiin. Toinen oli lutunen, suloinen, söpö, ihana..... Yleensä Aya ei erityisemmin arvostanut näitä piirteitä miehissä, mutta Harppaan ne sopivat loistavasti. Harvey oli syntynyt suloiseksi.. Kenen tahansa muun sanomana tuollainen ihmettely Ayan suuttumisista olisi vituttanut tyttöstä.. Harpan se teki vain entistä suloisemmaksi..
"Sä olet suloinen... " Hienoa nainen, ei säikytellä taviksia ja sillälailla.. Ei kermalaiset saanu kehua taviksia, Aya ei selvästikkään tuntenut minkäännäköisiä säännöstöjä..
"Mutta katsos.. Mä olen nainen.. Naiset ei halua että niiden miehet juoksee muiden naisten sängyissä.. " Hymähdys.
"Mä en halua Bianca bakteereja.. Mua oksettaa ajatuskin et sama jätkä on........... no ollu kummanki kanssa.. Sori jos mä muuten puhun vähän ... väärin.. En oo ihan kauhen naisellinen ärsyyntyneenä." Aya hymyili pehmeästi. Joo 35kiloinen likka pystyi olemaan miehekäs.. Jos asenne oli kohdallaan.
"Seurusteletko sä? No kumminkin.. Jos sun likkakaveris tai.." Pieni vilkaisu Harpaan.
"Jätkäkaveris? Likkakaveris? no kumminkin.. Jos se olis jonkun toisen kanssa niin oisko se susta kovinkaan kiva ylläri?" Hmm.. Hyvä päivä..

"Mut ihan oikeasti. Sä olet harvinaisen söpö.. Harava... Harps... Harks... Harppa... Harvey" Aya sanoi jalkojaan ravistellen ja alkoi vihellellä hiljakseen.. Oli mukavan raukea olo..... Kunnes.. Ilmoille nousi yhtäkkiä Ayan puhelimen kirkas soittoääni.. Aya ponkaisi ylös hameenhelmat heilahtaen ja marssi puhelimensa luo. Äiti...... Vittu
"No moi.. " Järkyttävä valitus/huuto/raivoaminen alkoi.. Aya nyökytteli päätään ja vilkutteli samalla Harpalle.. Hän ei halunnut huutaa takaisin äidilleen.. Hän ei halunnut raivota Harpan nähden.. Toinen voisi vaikka säikähtää.
"Turpa kiinni mutsi.. Mä soitan sulle kun pääsen koulusta." Puhelin lätkäistiin kiinni ja nakattiin suljettuna laukkuun.

Pienet jalat kipittivät takaisin Harpan luokse.
"Sori.. Mutsi oli kuullut tästä mukavasta välikohtauksesta.. Mutta vitsi sullon hyvä vaikutus muhun.. Sä tasoitat mua pelkällä olemassaolollas.. Ehkä mun pitäs ruveta roikkumaan sun seurassa" Kiusoitteleva virne. Katse jumitti jälleen toiseen. Miten oikeasti mies pystyi olemaan noin suloinen.. Toisen ilmeetkin olivat kuin jostain lastenelokuvasta.. AWWW.
"Tiiätkö mitä.. Sä voisit melkein ilmoittautua siihen vuoden päätteeksi olevaan söpöin oppilas-kilpailuun.. Peittoaisit ne ämmät helposti" Tämän-juuri-mies-haluaa-kuulla.com
Viimein istuuduttiin takaisin Harpan viereen. Katsottiin toista silmiin ja mietittiin taas maailman menoa..
"Haluatko sä nyt jatkaa soittamista?"

[n______________n]

"Suloinen?" Harvey toisti hämmästyneenä. Anteeksi mitä, saisiko saman uudestaan? Poika ei uskonut korviaan, häntä ei nimittäin kovinkaan usein suloiseksi kutsuttu. Säälittäväksi luuseriksi häntä sanottiin päivittäin, mutta suloiseksi ei ikinä. Poika ei osannut suhtautua tuohon kehuun yhtään (jos se kehumista oli, mutta tuskin tyttö vittuili?), hänelle tuli vain tosi vaivaantunut ja vaikea olo. Ei hän ajatellut itseään suloisena....
Olo hieman parani kun Aya jätti positiivisten kommenttien esittämiset lyhyeen, ja keskittyi selventämään ajatusmaailmaansa. Harvey kuunteli kuuliaisesti kuin oppilas mestariaan. Hän ei katsos halunnut päätyä samanlaiseksi kuin Ayan jätkä. Entinen jätkä.
"Mäkö muka seurustelisin?" Harvey inahti, päästi naurunpurskahduksen ja pudisti sitten päätään. "Mä olen niitä joilla ei oikein ole saumaa..." Poika osoitti taas hienoisia hermostuksen merkkejä haromalla hiuskuontaloaan; tämä puheenaihe ei ollut se mieluisin mahdollinen. Vähemmän mieluisaksi se muuttui Ayan jatkaessa kehumistaan. Harvey punehtui tajuamattaan, vaikka lempinimilitania kuulostikin aika jännältä. Onneksi Ayan puhelin kävi pirisemään ja täten vapautti herra Reidin tuskallisesta tilanteesta. Poika suuntasi katseensa kattoon ja huokaisi helpotuksesta punapäisen tytön kipittäessä vastaamaan. Silmät herra käänsi kuitenkin pian takaisin japanilaistyttöön, karistettuaan vaivaantuneisuutensa, hymyillen tuon vilkuttelulle vinosti.

Harvey aikoi kommentoida jotain äideistä ja niiden tyypillisyydestä Ayan lopetettua puhelunsa; tytön 'turpa kiinni mutsi' ei ollut se tavallisin juttu mitä lapsukaiset äityleilleen heittelivät puhelimessa... tai ei ainakaan Harveyn perheessä, huolimatta siitä että äiti oli lähtenyt rikkaan miehen mukaan. Kommentoinnit aiheesta jäivät kuitenkin vain aikeeksi.
"Eihän kermalaiset saa mun kaltaisten luuserien kanssa hengata", Harvey mutisi tytön sanoihin, haroen jälleen hiuksiaan. Oikeastaan hän oli jo melkein unohtanut jutskaavansa rikkaan kakrun kanssa... tytön avoimuus ja klikkirajojen laiminlyönti antoivat niin kummallisen kuvan... joo, ja tuo söpöksi kehuminen ei yhtään auttanut. Harvey ei kestänyt Ayaa pitkään katsoa. Herran silmät karkasivat tuijottelemaan vaivaantuneena toisella puolella olevaa seinää. Suloinen ja söpö, Harveyko muka... kaikkea kanssa... ja soittaakin pitäisi vielä muka osata! Katin kontit.

"En mä oikein tiedä", Harvey sanoi. Hän sai käännettyä silmänsä takaisin tyttöön. Katse käväisi mietteliäänä pianossa. "Sulla kai alkaa tunti kohta, joten mun pitäisi varmaan lähteä omalle tunnilleni. Ja jos mä vaan soitan kun sä olet täällä... se ois epäkohteliasta..."

"Sanoitko sä just mulle ettet halua olla epäkohtelias?" Aya sanoi tyrmistyneenä ennen kuin repesi ihan totaalisesti.. Hänhän se tässä epäkohtelias oli 24/7, joten Harppa ei voisi olla niin paha.
"Ja joo kai mulla alkaa kohta tunti.. Ei jaksais... Tai siis tykkään musiikista kuheesti, mutta nyt mun tekis mennä syömään suklaajätskiä nomparilleilla" Ah, kuinka aikuismaista.
"Ja vitut mua kiinnosta mitä jotkut ajattelee siitä et hengaan sun kanssa.. Sä olet suloinen poitsu jonka seura ihan selkeästi tekee mulle hyvvää.. Sä olet paljon parempaa seuraa kun kerman poitsut.."

Hetken aikaa tuijoteltiin taas kattoa.. Toinen ei ilmeisesti ollut vieläkään hyväksynyt omaa suloisuus-leimaansa.
"Ainiin ja Harps.. Sä olet S-U-L-O-I-N-E-N ja sillä selvä.." Ayan ilme oli vähintäänkin muikea.. Toinen tosin huomasi, että Harppa ei ehkä nauttinut tilanteesta kovinkaan suuresti... Raukka ei vissiin ollut tottunut saamaan kehuja.. Tai sitten tuota hämäsi sana suloinen.. Ehkä toinen ei halunnut olla suloinen, olihan tuo kuitenkin miespuolinen henkilö hmm.. Aivot jumittivat, kun ajatukset palasivat siihen , kunHarppa valisti punapäätä seurusteluasioistaan.
"Ainiin ja Miten niin sulla ei olis saumaa seurustella? Varmaan jokainen sun klikkiin kuuluva tytön tyllerö on suhun salaisesti ihastunu.. Ja en ihmettelis vaikka kermastakin ois puolet. Sä olet nimittäin harviaislaatuinen jätkä. Sun kanssa voi keskustella, sä olet kohtelias, söpö ja vaikka mitä.. " Luetellessaan Harpan ominaisuuksia, niitä samalla laskettiin sormilla.Aya tha ala-asteelainen..
"Mut mä en kyl usko ettei sulla muka ois saumaa seurustella.. Paitsi jos sä tarkotit sitä ettet sä halua seurustella." Hymyiltiin jälleen iloisesti.. Toisaalta tytöt ehkä arvostaa semmosia ylimielisiä urheilijarotjakkeita enemmän.. Semmosia joilla on kusi noussi päähän ja komeasti.
"Mutta jos susta nyt tuntuu ettei naiset välitä susta, niin ootappas vähän aikaa ku ne tajuaa et urheilijoilla on aivot täynnä keltasta kusta.. Sitten ne tajuaa et sun kaltaiset miehet on kultakimpaleita" Okei jaetaan nyt vähän ihmissuhdeterapiaa täällä. Samassa tuli semmoinen fiilis, että Harppa tarvitsi halausta.. Niimpä sitä sitten yllätykseksi halattiin toista.. Sivulta päin ja sillain, mut kädet kuitenkin kierrettiin toisen ympärille.

"Sulla oli ihan semmonen ilme, että tarviit halia.. "

[Tulipa sekava y_y]

Taas se repesi nauramaan ihan turhan asian takia! Tällä kertaa Harvey ei kuitenkaan pahemmin hämmentynyt, hymyili vain vinoa hymyään, huolimatta siitä että oli ollut ihan tosissaan; hänelle tulisi oikeasti vaikea olo jos hän vain yhtäkkiä unohtaisi Ayan olemassaolon ja keskittyisi vaikkapa soittamiseen...
Poika kohautteli olkiaan ja antoi suloisuuteen liittyvien kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta suoraan ulos. "Niin no, mähän olen jo valmiiksi pohjasakkaa", herra hymähti.
Mutta sitten se suloisuusjuttu piti nostaa kuitenkin kunnolla pöydälle. Harvey ei nähnyt itseään millään muotoa suloisena oliona! Miksei Aya voinut ymmärtää?

"Aya hei", Harvey rauhoitteli tyttöä tuon alkaessa luetella pojan niin kutsuttuja ominaisuuksia, mutta ei hän sitten osannutkaan sanoa mitään muuta. Hän vain tuijotti likkaa epäuskoisena, pudistellen päätään. Nyt toinen ei ainakaan voinut olla tosissaan. Harvey Reid, herra ikineitsyt, ei tosiaankaan ollut naisten mieleen. Hänen surkea flaksinsa jatkuisi varmasti pitkälle yli collegen. Hän oli sellainen ovimaton tapainen tyyppi, josta kyllä pidettiin, mutta vain kaverina. Hän oli vähän kuin se joka tytön homobestis, paitsi että hän ei ollut homo. Machoilevat testosteronikimput purivat tämän ikäisiin naisolioihin paljon paremmin, kuin Harveyn tapaiset oliot. Jumpe. Aya oli niin kuutamolla asioista.
"Usko mitä tahdot", Harvey kommentoi ja kohautti olkiaan välinpitämättömästi, vaikka tosiasiassa keskustelun aihe häntä hämmensikin. "Mä olen tuomittu kaveripojaksi." Pojalta pääsi puoliksi kyllästynyt, puoliksi masentunut huokaus. Ja sitten herra tunsikin jo tytön kädet ympärillään. Sanomattakin on varmaan selvää, että Harvey meinasi ensin hypätä kauhusta pystyyn ja suoraan katon läpi, mutta tyytyikin loppujen lopuksi vain hätkähtämään.

"Anteeksi", poika sanoi. Hän vain tuijotti haliruttailevaa Ayaa hölmösti. "Siis anteeksi kun säikähdin. Mä en vaan halaile kovinkaan usein... enkä oikein tiedä miten tämmöisiin pitäisi reagoida. Ja en valehtele kun sanon että mulla on nyt miljoona kertaa hämmentyneempi olo." Poikaraukalle taisi iskeä sanaoksennus?
"Mutta kiitoksia vaan", Harvey jatkoi. "Sanoit äsken että seurani tekee sulle hyvää; se taitaa olla molemminpuolista..." Oikeastaan hän ei ollut varma miksi noinkin sanoi. Aya aiheutti sanoillaan vain hämmennystä ja nolostusta. Mutta ehkä... ehkä tytön puheet iskostuivat hautumaan johonkin alitajuntaan? Tytön kehut eivät saaneet Harveyta vielä ylpistymään, mutta ajallaan poitsu ehkä tajuaisi tytön puheissa olevan jotain perääkin.

//T_T äää-ää

Aya rutisti Harppaa lujasti ja ei voinut estää pienen hymyn esiintymistä, kun toinen hätkähti.
"Ei se mitään.. Itsehän mä sun kimppuun hyökkäsin" RutistusRutistusRutistus.
"Kiitos Harps ihan oikeasti tästä.. Sä oot piristäny mun päivää huomattavasti. " Hymyiltiin ja viimein pitkän ajan kuluttua irrottauduttiin pojasta.
"Meidän pitää joskus tehdä jotain kivaa yhdessä" ..... Pervoa..
"Siis mennä vaikka leffaan tai kahville juttelemaan.. Sun seurassas on niin helppo olla.."

Viimein palattiin edelliseen aiheeseen kaveripoikuudesta. Aya oli pohtinut asiaa koko halauksen ajan ja ihmetteli edelleen asiaa. Niimpä Aya tuijotti ja yritti pohdiskella vaihtoehtoa Harpan sanoille. Vai tuomittu kaveripojaksi. Hmmm.. No mitäs tuohon sanoisi.. Olihan Harps toki hyvinkin helposti luokiteltavissa kaveripojaksi, tuon mukavan luonteen takia siis. Mutta toinen oli myös helvetin hyvännäköinen ja muutenkin.. Ei tuolla pitäisi olla ongelmia tyttöystävän etsinnässä.. Ettei poju vain ollut ihan pihalla ympärillään tapahtuvista asioista.

"Pyh.. Jos sä kerran et halua olla kaveripoika niin sun pitää tehdä niinko pojat normisti.. Repäisee.. Tytöt tykkää semmoisesta..Menet kato semmosen tytön luokse josta tykkäät ja sitten kerrot tunteesi sille... Se on sulosta....Sitten jos haluat antaa itsestäs semmosen kuvan että olet seksikäs könsikäs niin nappaat vain kiinni ja suutelet.. Semmonen on hottia. " Aya luetteli ja tuon kasvoilla oli mietteliäs ilme..Aivan kuin tämänmoinen asia olisi vaatinut suuresti ponnisteluja.. No olihan se hyvä, että Aya mietti joskus iskuideoita muultakin kannalta kuin nyrkki silmään systeemiltä..
"Mut oikeesti, tytöt tykkää siitä et pojat tekee aloitteen.. Harvalla likalla on tarpeeks munaa tehdä itte aloitetta." Joo, kaikki tajus..

Aya hyräili itsekseen ja kääntyi sitten tuijottamaan Harppaa..
"Saanko mä udella että mistäpäin sä olet kotoisin? Ei sun tarvii sitä välttis mulle kertoo mut ois kiva tietää...Meidän aasialaisten pitää kato pitää yhtä.." Ilme oli kuin lapsella jouluaattona... Aya todella nautti tästä hetkestä ja tuota jopa hivenen harmitti, että toisella oli niin epämukava olo.. Surullista semmoinen..
"Ainiin ja saanko udella vielä toistakin asiaa.. Miksi sullon noin vaikea olla mun seurassa? Johtuuko se siitä että olen tämmönen........ Rauhaton" Nyt Ayaa harmitti tosiaan.. Ei hän halunnut Harppa-pientä kiusia, mutta...

Harvey yllättyi Ayan ehdottaessa jotain yhdessä tekemistä. Saiko kermalainen olla noin mukava ja tuttavallinen jollekin Harveyn kaltaiselle? Herran mielipide kermasta alkoi pikkuhiljaa muuttua... selvästi ne eivät kaikki olleetkaan itsekeskeisiä ja ylimielisiä ääliöitä. Tai siis - olihan Harvey jo todennut joskus aikoinaan, että esimerkiksi joillakin cheerleadereillakin oli aivot ja niin pois päin, mutta näin tuttavallista kermalaista poika ei ollut vielä tavannut...

Tyttö irtautui halaamasta, ja Harvey lupasi itselleen että yrittäisi seuraavan kerran yrittää halata takaisin kun jonkun halailun kohteeksi joutuisi...
Pojan silmät käväisivät luokan seinällä roikkuvassa kellossa. Hän olisi jo periaatteessa valmis lähtemään, sillä hän ei halunnut tulla yllätetyksi juttelemasta jonkun Aya Gerradin kanssa - ei siksi ettäkö toinen olisi ollut kauhea, mutta poika ei halunnut aiheuttaa mitään juoruja eikä ongelmia Ayalle. Toinen kuitenkin jatkoi huolettomana juttua.
Ja ihan oikeasti, mitä ihmettä Aya oikein selitti.
Seksikäs könsikäs? Harvey tuijotti Ayaa melkein kauhistuneena, mutta repesi sitten nauramaan. Ei, ei Harvey voisi missään tapauksessa tehdä mitä Aya juuri ehdotti. Sellainen sopisi ehkä jollekin... Dyon Hydelle, mutta ei ikinä Harveylle.
Poika sai aika nopeasti naurunsa hillittyä, virnistäen sitten tytölle päätään samalla pudistellen. "Kiitos ehdotuksesta, mutta ei kiitos. En mä voisi tuollaista ikinä tehdä." Hän oli mielestään enemmän semmoisen herkän romantikon tapainen tyyppi... tai sitten ei. Poika pudisti päätään virne edelleen huulillaan. Aya oli ihan sekaisin...

Jaa mistä Harvey oli kotoisin? Poika tuijotti Ayaa hetken vähän hölmönä, hän ei ihan tajunnut mitä toinen meinasi.
"Mä olen San Diegosta", Harvey vastasi ikään kuin ehdottaen. Sitten hän hiukan mietti. Ja tajusi mitä tyttö tarkotti. "Ai siis... mun äitini on korealainen." Hän ei oikeastaan halunnut puhua äidistään. Hän ei pitänyt tuosta naisesta erityisemmin, ja tämän takia hänen äänessään saattoi olla hieman katkera sävy. Poika pyyhkäisi jälleen hiuksiaan, työntäen mietteet äidistä sivuun, hymyillen sitten Ayalle.
"Ei mulla vaikea ole olla", Harvey vastasi, "mä en vaan oo tottunut tuttavallisiin kermalaisiin.. ymmärrät varmaan että oon vähän järkyttynyt kun sä olet niin mukava."

"Njoo ehkäsä olet ennemminkin semmonen romantikko.." Aya pohdiskeli hiljakseen ja kasvoilla väreili hymynkare. Oli huvittava ajatus kuvitella Harppa suutelemaan jotain random tyttöstä käytävälle.. Jotenkin Ayankaan mielikuvitukseen ei mahtunut moinen ajatus vaikka olikin itse sitä ehdottanut.. Olisi silti mukava yllätys jos poitsu joskus jollekkulle uskaltaisi moisen mennä tekemään. Aya vilkaisi toista silmäkulmastaan ja olo hyvillään siitä että toinenkin oli revennyt.. Oli mukavampi jutustella, kun toinen oli hetkeksi rentoutunut. Punapää kohotti etusormensa ja tökkäsi poitsua sillä poskeen.
"Hassu Harppa"

Äkkiä ääliön päähän mahtui ajatus siitä, miksi Harps oli niin jännittynyt. Aya tuhahti ja heilautti päätään.
"Mua ei kato kauheena kiinnosta mitä muut musta ajattelee.. Kai mut muutenkin potkitaan kohta ulos kermalaisten ah-niin-mahtavasta porukasta.. Ne ei tykkää mun asenteesta" Virnistys.
"Ja sitäpaitti mä olen mieluummin mukavien ihmisten kanssa.."

Hetken kuluttua luokaan ilmestyi varovaisesti yksi Ayan musiikkiryhmäläisistä. Vaaleatukkainen nörtti. Tyttö hymyili Ayalle pehmeästi ja meni sitten istumaan omalle paikalleen. Aya vilkaisi nopeasti kelloa ja juuri samaisella hetkellä kello kilahti. Hetkessä luokka oli pommitettu musiikinryhmäläisillä. Yksi brunette, jonka kanssa Aya muutenkin oli napit vastakkain musiikintunneilla, vilkaisi kaksikkoa ilkeästi hymyillen.
"Vaihdoit sitten Aya Elin tohon" Punapää nousi kipakasti seisomaan, mulkaisi tyttöä murhaavasti ja valmistautui iskemään takaisin.
"No todellakin vaihdoin..Mullon kato jonkunnäkönen maku miesten suhteen ja TOLLA sattuu oleen ihan täydellinen kroppa.. Tiedät mitä tarkoitan " Sitten iskettiin osuvasti silmää.. Ja näin muistettiin nätisti ajatella toisenkin tunteita.. Äkkiä toinen kuitenkin tajusi, että oli saattanut aiheuttaa Harpalle ongelmia. Niimpä tuo kääntyi toisen suuntaan ja irvisti pahoittelevasti.
"Sori"

Musiikinopettajakin laahusti luokkaan ja mitä ilmeisesti näki Ayan jännittyneestä asennosta, että sota oli jälleen alkamassa. Opettaja huokaisi raskaasti ja komensi sitten punatukkaisen takaisin omalle paikalleen.
"Harvey.. Sinullakin taitaa alkaa tunti." Opettaja sanoi sitten ennen kuin kääntyi takaisin oman ryhmänsä puoleen.
"Noniin ryhmä tänään keskustelemme oopperasta.." Ayan ilme kieli pakokauhua ja tuon teki mieli syöksyä ikkunasta pihalle. Päätettiin kuitenkin käyttäytyä suht aikuismaisesti ja hymyiltiin Harpalle hyvästiksi. Tämän poitsun hän metsästäisi käsiinsä vielä myöhemminkin.

Tyttö tökkäsi poskeen, ja sanoi hassuksi. Harvey virnisti ja pörrötti ohimennen hiuksiaan. Aya se tässä oli se hassu, vaikka vaikuttikin puheidensa perusteella ihan fiksulta (mutta silti hassulta!). Mutta siis oikeasti, kuinka moni kermalainen muka valitsi kaverinsa luonteen eikä rahapussin paksuuden mukaan? Nii-iinpä!

Harvey oli tekemässä lähtöä sen nörttitytön ilmestymistä sisään ja kellon pirahtaessa. Ajatteli Aya sitten ihan mitä tahansa muiden mielipiteistä, halusi Harvey kuitenkin pitää nobodyn-asemansa. Hän ei kaivannut ylimääräistä huomiota. Poika ehti nousemaan jaloilleen ja venyttelemään, mutta muilta osin hän oli hiukan myöhässä... joltain brunetelta mimmiltä tuli yhtäkkiä tiukkaa kommenttia niskaan, ja Aya vastasi jotain ihan kauhistuttavan hirveää, saaden Harveyn lehähtämään ihan punaiseksi.

"Ei se mitään", poika inahti Ayalle tytön pahoitellessa sanojaan. Oikeastaan herra toivoi, että lattiaan ilmestyisi aukko, joka imaisisi hänet sisäänsä. Opettaja Willis pelasti tilanteen ilmestymällä luokkaan. Harvey nimittäin ehti jo kehittelemään kauhuscenaarioita tuon bruneten kyselevän kermantytön piinapenkkiin joutumisesta, kysymystulvan uhriksi päätymisestä... Harvey ei osannut vastata uteliaisiin kysymyksiin!
Poju luovi pulpettien välistä reppunsa luo, noukki sen maasta ja lähti siitä suorinta tietä luokan ovesta ulos. Mennessään hän heitti hämmentyneen hymyn ja nopean nyökkäyksen Ayalle. Ei poika antanut itsensä karata hyvästelemättä.

Sen enempää hän ei välikohtausta ehtinyt ajattelemaan, sillä hän äkkäsi olevansa myöhässä Cartneyn äikäntunnilta...

//ahaahh, kiittiiiiiis <3