Go away!...Come back?... Why can't i just have it both ways?

Matt talsi ulos koulun pääovista ja sytytti tupakan samantien huulilleen. Hienoa. Nyt oli sitten saatu viimeisetkin penit hyvitettyä rehtorin taulun polttamisesta. Ehkä tästä päivästä ei tulisikaan niin paska mitä alunperin oli meinannut. Siltä se tosissaan oli näyttänyt, kun aamulla oli satanut kaatamalla, kun kouluun oli pitänyt kävellen lähteä. Paskaa tuuria oli myös se, että autosta oli renkaat yön aikana pöllitty. No, hänpä pöllisi itselleen uudet tänään. Eihän se suuri vaiva ollut.

Tupakasta vedettiin nikotiinihöyryjä keuhkoihin ja niistä nautittiin, kun ylimääräiset savut puhallettiin ulos. Eihän tässä kohdassa saanut vielä polttaa, mutta rehtori oli ollut sen verran ylpeänä taulun maksamisesta, että jotenkin se piti nyt saada kostettua takaisin. Nainen kun oli kuvitellut saaneensa Mattiin jo jonkinlaisen otteen. Paskat. Punkkari ei ollut vain jaksanut kuunnella naisen ruikutusta rahoista. Mitäköhän huuhkaja sanoisi, jos saisi tietää, että rahat oli peräisin tuon omasta autosta pöllityistä renkaista ja stereoista?

Poika kohautti itsekseen harteitaan. Enää olisi pari tuntia jäljellä koulua. Sitten pääsisi kotiin. Ekana pitäisi syödä. Koulun ruoka ei ollut taas häntä miellyttänyt vaihteeksi. Sitten voisi käydä tuttuja moikkaamassa ja sitten...? No, sitä mietittäisiin myöhemmin.

Jaycee käveli muun ihmisjoukon mukana pihalle ja katseli koulun pihaa, koittaen tavoittaa katseellaan edes sellaisia ihmisiä, jotka hän kasvoilta tunsi ja tiesi sellaisiksi joiden kanssa saattaisi jopa vaihtaa pari sanaa. Aamulla oli satanut, pitkästä aikaa, ja nurmikko näytti vehreämmältä kuin ennen. Vaaleaverikkö veti syvään henkeä ja pysähtyi paikalleen upottaen kädet hupparinsa taskuihin, hän näytti jälleen varmasti idiootilta ja eksyneeltä. Ensimmäinen päivä uudessa koulussa ei ollut sujunut oikein mitenkään, Jaycee oli vain ollut porukan jatkeena ja pysynyt puhumattomana koko päivän. Opettajat saivat tuosta varmaan täysin väärän kuvan, ja tyttö tiesi sen itsekkin muttei ainakaan ensimmäisenä päivänä vaivautunut muuttamaan kiltin ja hiljaisen tytön ensivaikutelmaa.

Siniset silmät osuivat tutunnäköiseen nuorukaiseen, ja Jaycee tunsi sydämensä tekevän pari ylimääräistä lyöntiä hänen tajutessaan kuka pihalla seisoi, tupakka suupielessä niinkuin aina. Tyttö ei voinut olla tunnistamatta Mattia, miten hän edes voisi unohtaa toista vaikka viime näkemisestä olikin vierähtänyt reilusti yli puoli vuotta. Silti se oli niin lyhyt aika, vaikka Jaycee olikin kerennyt melkein unohtamaan pojan kasvot ja äänen, niin silti hän tunnisti miehenalun muiden ihmisten seasta.

Jaycee otti melkein vihaisia askeleita poikaa kohti kunnes seisoi aivan tuon takana, hän ei tiennyt mitä hän sillä hetkellä tunsi - vihaa vai iloa? Vielä vähemmän tyttö tiesi, mitä hänen pitäisi sanoa, vai olisiko parempi vaihtoehto vain kävellä huomaamattomasti pois ja antaa menneiden olla? "Matt..." Jaycee aloitti hämmentyneesti ja kysyvästi pitäen katseensa maassa, lähestulkoon ummistaen silmänsä peläten sitä, miten Matt reagoisi.

Matt käännähti hämillään ympäri, kun joku sanoi hänen nimensä. Ääntä ei tunnistettu, mutta kun omistaja nähtiin, poika veti savua pahasti väärään henkeen ja sai julmetun yskäkohtauksen. Hetken hän siinä yksi miltei keuhkonsa pihalle, kunnes sai koottua itsensä. Ei hän osannut sanoa mitään. Tuijotti vain tyttöä. Siinä toinen oli. Mikään ei vaikuttanut muuttuneen. Toinen oli edelleen vietävän kaunis. Mattin sisuskalut olivat heittäneet voltin, mutta nyt hänellä oli tyhjä ja ontto olo.
"Jaycee..." Hän vastasi hiljaa sanomalla toisen nimen.

Tällaista tilannetta hän ei ikinä olisi osannut kuvitella tulevan. Usein hän oli miettinyt... Miltei haaveillut mitä olisi tapahtunut, jos asiat olisivat menneet toisin. Jos he olisivat edelleen yhdessä. Heillä saattaisi olla pieni lapsikin. Mutta sitten hän heräsikin usein julmaan tosi asiaan. Heillä ei ollut lasta ja... No, eivät he kuitenkaan olisi tulleet niin hyvin toimeen, että perhe olisi voitu yhdessä perustaa.

Punkkari yskäisi hieman ja veti tupakasta savut.
"Mitä vittua sä täällä teet?" Hän kysyi sitten hieman sekavalla äänellä. Hän ei tiennyt miten suhtautua Jayceehen. Ollako vihainen vai... No, kyllä hän tiesi, että omasi edelleen tunteita toista kohtaan, mutta... Helvetti miten oli vaikeaa...

Kaikilla tarinoilla ei ollut onnellista loppua, niinkuin ei tälläkään. Jaycee puri huultaan ja katsoi edessään seisovaa poikaa suoraan silmiin, arastellen ja kummaksuen. Matt ei ollut muuttunut ollenkaan ainakaan ulkoisesti, ja tyttö tunsi suurta helpotusta asian vuoksi, ei hän osannut kuvitella toista minkään muun näköisenä. "Mä vaihdoin... koulua siis, nokitin vessassa ja ne sai mut kiinni", Jaycee selitti epäselvästi ja hänen katseensa harhaili vuoroin Mattissa, koulun nurmikossa ja taas edessä seisovassa pojassa. Tyttö koitti saada kasvoilleen aikaiseksi jotain hymyntapaista, mutta epäonnistui täysin ja näytti varmasti siltä että tuo olisi pidätellyt itkua. Tunti olisi juuri alkamassa mutta Jayceella ei ollut kiire mihinkään, ainakaan vielä. Sydän tuntui jyskyttävän rinnasta ulos ja tytön oli pakko lähestulkoon haukkoa henkeä - hän tunsi melkein tukehtuvansa.

"Mun..." vaaleaverikkö aloitti hiljaa kääntäen kasvonsa maata kohden ennenkuin antoi katseensa eksyä jälleen Mattiin. "Mun on ollut ikävä sua", tuo sai kakaistua ulos nopeasti ja katsoi edelleen poikaa silmiin. Nyt se oli sanottu, hän ei tiennyt miksi ja millä tavalla hän oli kaivannut toista, mutta olipa kumminkin kaivannut. Jollain sairaalla tavalla, hän ei edes halunnut tietää tai selvittää miksi tyttö tunsi jollain tavalla olevansa ilahtunut Mattin näkemisestä. Samalla hetkellä sen ilon rinnalla Jaycee vihasi nuorukaista, vihasi niin paljon että olisi halunnut lyödä tuon kasvoja ja huutaa toiselle ja haukkua tuo lyttyyn.

Jaycee ei edes halunnut ottaa menneitä puheeksi, vaikka ne asiat oli jätetty jo aikaa sitten selvittämättä. Miksi hänen... heidän, olisi pitänyt pitää lapsi jota kumpikaan ei todellisuudessa olisi osannut huolehtia? Miksi tarjota lapselle sellainen elämä joka ei olisi sen arvoinen mitä toisaalla oli tarjolla? Jaycee inhosi lapsia, tai ei inhonnut silloin. Nykyään hän karttoi kaikki paikat kaukaa, missä saattaisi törmätä pieniin ihmisenalkuihin. Parempi niin, kukaan lapsi ei olisi halunnut hänenlaistaan äitiä tai Mattin kaltaista isää.

Matt ei osannut muuta kuin tuijottaa tyttöä edessään. Ei hän osannut reagoida mitenkään, kun toinen kertoi vaihtaneensa koulua. Pieni ivallinen ilme kuitenkin vaihdettiin kasvoille, kun syy vaihtoon kerrottiin.
"Ylläri." Hän huomautti. Ei häntä koskaan Jayceen huumeiden kanssa sekoilu ollut haitannut. Mutta itse hän käytti vain maria. Tupakkaa poltettiin ahnaasti, mutta se kirjaimellisesti putosi sormien välistä, kun tyttö kertoi ikävöineensä häntä. Mitä siihen pystyi sanomaan?
"Kiva..." Hän vastasi hiljaa. Kyllä hänestä näki, että punkkari oli vaivautunut. Kuitenkin, se perus ilkeä, kova ja anarkistinen pinta oli murentunut tyylikkäästi. Onneksi kukaan ei kiinnittänyt heihin huomiota.

"Minullakin on ollut sinua... Tavallaan..." Matt mutisi sitten epäselvästi ja katsoi toisen ohi. Hän ei tiennyt mitä tuntea. Miksi ihmeessä Jayceen piti ilmestyä juuri nyt? Nyt, kun hän oli alkanut taas tuntemaan jotain inhimillistä toista ihmistä kohtaan? Tai niin hän ainakin uskoi. Poika pyöritti hieman päätään ja yritti koota itsensä ja onnistuikin siinä aika hyvin. Hieman kovempi perusilme vaihdettiin ja tyttöä katsottiin nyt silmiin.
"Sä näytät voivan ihan hyvin? Et ainakaan niin paskalta näytä mitä joskus?"

Jaycee käänsi katseensa pois Mattista, ja hieraisi hermostuneena niskaansa koittaen peittää sen kaiken tunnekuohunnan jota tilanne aiheutti. Hän ei osannut sanoa mikä, mutta jokin toisessa oli muuttunut. Tyttö kohotti taas katseensa poikaan ja tutkaili silmillään toisen kasvoja, niitä kasvoja jotka hän oli melkein jo unohtanut. "Joo... musta ollaan pidetty sitten varmaan hyvää huolta", Jaycee hymähti teennäisesti ja piti katseensa edelleen Mattissa. "Mites sulla nykyään menee?" tyttö kysyi ehkä vain velvollisuudesta, ei hän edes tiennyt kiinnostiko toisen nykyiset kuviot häntä enään yhtään.

Itketti, Jaycee oli edelleen tuolle mustahiuksiselle rääväsuulle vihainen. Tyttö ei kuitenkaan muistanut miksi hän oli alunperin ollut vihainen, kaikesta ja kaiken vuoksi. Niin hän päätti. Kaiken sen ajan jälkeen Matt ei vaikuttanut muuttuneen yhtään, ei huonompaan eikä hyvempään suuntaan. Toinen oli vain se sama Matt, jonka hän oli tuntenut ja jota hän oli rakastanut. Jaycee hautasi kasvot käsiinsä ja huokaisi syvään, haroen sitten hiuksiaan ennenkuin ryhdistäytyi ja tutkaili poikaa taas silmillään.

"Vittu sun kanssa, Mattie" Jaycee ärähti ja astui varovaisen askeleen lähemmäs poikaa ennenkuin laski katseensa alas kuin häpeillen. Hän ei ollut aikoihin seisonut niin lähellä tuota, ja tilanne oli hämmentävä. Tyttö halusi halata Mattia, kuin varmistaakseen että toinen todella oli siinä eikä missään muualla. Hän kuitenkin pysyi paikallaan, seisten aivan pojan edessä puhumatta ja katse toisen kasvoissa.

Matt kohautti hieman harteitaan.
"En osaa sanoo. Samaa paskaa ku ennenkin. Ehkä vähä sekavampaa perusmeininkiä." Hän vastasi. Eipä hänellä tosin elämä pahemmin ollut muuttunut. Edelleenkin selvät illat ja yöt olivat harvinaisuuksia ja bileissä olosta nautittiin. Ainoa muutos oli kuitenkin parin päivän takaiset tapahtumat vinin kanssa, mutta niistä ei puhuttaisi.
Tämä tilanne oli Jayceellekin vaikea. Tosin, aika usein Matt oli ex tyttöystävänsä nähnyt hieman sekavana ja sekaisin. Milloin minkäkin takia.

Poika kurtisti hieman kulmiaan, kun toinen kirosi ja astui hieman lähemmäs. Pieni hymy kuitenkin nousi punkkarin kasvoille. Tyttö oli kyllä aivan oma itsensä ja se että toinen sanoi häntä Mattieksi... Vasta toissapäivänä hän oli ärissyt Jamielle, kun tuo oli häntä sillä nimellä kutsunut. Mattietä ei saanut käyttää kuin Jaycee... Pahis katsoi hetken tyttöä vain silmiin, kunnes yskäisi hieman vaivautuneena. Hänen teki mieli suudella toista, mutta poika ei tiennyt, johtuiko se siitä, että joskus se oli ollut vain tapa vai sen takia, että hän todella tahtoi sitä.

"Ois kiva joskus nähä... Jossain muuallakin ku koulussa... Jos kerta oot maisemissa..." Poika totesi sitten pahemmin ajattelematta mitä sanoi. Mutta ei kai siitä mitään pahaa voisi seurata. Voisivathan he vain hengata jossain joskus... Pienen hetken.

Jaycee vastasi Mattin hymyyn hymyllä, ja piti katseensa toisessa edelleen. "Niin... musta ois kiva nähdä sua", tyttö mumisi ja vilkaisi koulun autioitunutta pihaa, yhtäkään oppilasta ei näemmä kiinnostanut raikas ulkoilma kesken oppitunnin, parempi niin. Naisenalku katseli Mattia edelleen kummaksuen, toinen oli yllättävän vaivaantunut, toisaalta hän ei ihmetellyt sitä yhtään. "Mattie... mikä sun on?" Jaycee ihmetteli ääneen, kuin olettaen että poika suhtautuisi häneen samalla tavalla kuin puoli vuotta aikaisemmin, miksi ei? Tyttö nosti kätensä ja hipaisi kevyesti mustahiuksisen kasvoja laskien kätensä sitten takaisin hupparin taskuun. Hän ei tiennyt mitä ajatella, vai ajatellakko olenkaan?

Mattie herätti Jayceessa kaikki ne muistot, jotka hän joskus olisi halunnut unohtaa. Hän tunsi pakahtuvansa kaikista niistä asioista, jotka poika palautti hänen mieleensä. Tyttö siirtyi jälleen askeleen lähemmäs toista, kuin odottaakseen jotain sellaista tapahtuvan, mikä oli tapahtunut monesti aikaisemminkin. "Mä oisin tehny niin paljon toisin", Jaycee älähti ja painoi päänsä Mattien olkaa vasten. Hän teki sen vain siksi, että se tuntui niin tutulta ja siltä, mihin hän oli tottunut. Tytöllä oli jotain sanottavaa, mutta sanat tuntuivat siltä että ne takertuivat kurkkuun eikä niitä saanut ulos sanomallakaan.

"Oisitko sä unohtanu mut?" Jaycee rikkoi hiljaisuuden mumisten pojan olkapäätä vasten, "Jos mä en olis tullut tänne?", tuo tarkensi kysymystään ja jäi odottamaan vastausta hiljaisena. Tyttö tunsi olonsa tyhjäksi ja väsyneeksi, parin päivän selvinpäin pysymisen jälkeen koko keho huusi lisää aineita.

Punkkari pyöritti hieman päätään, kun toinen kysyi mikä hänellä oli. Kylmät väreet kulkivat pitkin pojan kehoa, kun kauniin tytön sormet hipaisivat hänen poskeaan. Sitten toinen puhui ja painoi päänsä hänen olkaansa vasten. Turhankin tottuneesti poika kietoikin sitten kätensä toisen ympärille halaukseen. Oli omituista, miten luonnostaan se edelleen tuli, vaikka erosta oli jo kauan.
"Etkä ois. Sä teit just niin ku sä oisit tehnykki." Matt huomautti, muttei vihaisena. Ei hän oikeastaan ollut edes varma mistä Jaycee puhui. Heillä oli ollut niin paljon ongelmia, että jokaiseen tuo lause olisi sopinut. Matt silitti hieman tytön selkää ja painoi kasvonsa toisen hiuksiin. Ne tuoksuvat niin tutulle ja omalla todella kierolla tavallaan turvalliselle.

Jaycee kysyi sitten häneltä kysymyksen ja pojan silittävä käsi pysähtyi. Hetkeen hän ei vastannut, vaikka blondi selvensikin kysymyksensä.
"En. Minä olen yrittänyt koko ajan. Pääsen hyvin lähelle unohtamista, mutta sitten sinä palaat taas mieleeni ja olen lähtöpisteessä." Matt myönsi hiljaa ja irrottautui sitten tytöstä ja astui askeleen kauemmas.
"Mitä sä meinasit tänään?" Hän kysyi sitten hieman ilmeettömänä. Matt vihasi itseään. Tuntui niin typerältä ja väärältä seista tässä ja kysyä tuo kysymys. Hän tunsi itsensä täydeksi idiootiksi, koska tajusi alkavansa jälleen vajota Jayceen. Eikä niin saisi enää käydä.

Jaycee käänsi päänsä Mattien suuntaan, "Miksi sä oisit halunnut unohtaa mut?" tyttö kysyin närkästyneesti ja tuhahti ääneen. "Onko sulla joku toinen?" tuo jatkoi tivaamistaan ja hengähti pojan astuessa kauemmas. Miksi Matt olisi halunnut unohtaa hänet? Kyllä Jaycee tiesi olevansa syyllinen sen asian suhteen varmasti jotenkin, mutta miksi? Tyttö jäi paikalleen seisomaan ja mulkaisi mustatukkaiseen ärsyyntyneenä, tässä sitä taas oltiin. "Vedän pään sekaisin", vaaleaverikkö vastasi lyhyesti ja kylmästi laskien katseensa maahan. Mattie oli kusipää, täydellinen kusipää, jokaista asiaa myöden. Jaycee tiesi sen, näki sen ja tunsi sen paremmin kuin hyvin.

"Mä en ikinä edes halunnut unohtaa sua" Jaycee puuskahti ärtyneenä ja tönäisi poika kauemmas. "Helvetti..." hän manasi ja haroi hiuksiaan pelästyneenä, miten oli äskeiseen reagoinut. Hän inhosi Mattia, inhosi niin paljon. "Miks? Mattie... mikä vittu sua vaivaa?" Jaycee ärähti ja otti muutaman askeleen lähemmäs toista. Hän ei halunnut, hän ei halunnut hyväksyä sitä mitä tuo oli hetki sitten sanonut. Jaycee tarttui toista paidanhelmasta lähemmäs itseään ja otti tuon kasvot käsiensä väliin, "Mitä sulle on käynyt? Miksi sä haluat unohtaa mut?" tyttö kysyin kuiskaten ja piti kasvonsa aivan pojan kasvojen edessä. "Ja mä oisin tehnyt paljon eri tavalla, mut vittuako se sua liikuttaa", hän jatkoi ja laski Mattien otteestaan katsoen tuohon halveksuvasti. "Mä en tunne sua enään" Jaycee lausui kylmästi ja rauhallisesti, enemmänkin todistellakseen asiaa itselleen. Poika ei ollut se sama ihminen, jonka hän oli joskus tuntenut ja jota hän oli rakastanut. Tuo oli vieraantunut täysin.

Matt ei kerennyt vastata Jayceen kysymykseen "miksi", kun toinen jo tivasi oliko hänellä joku toinen. Tuo tönäisi häntä kauemmas ja kirosi. Poika oli hieman shokissa toisen reaktiosta, eikä hetkeen sanonut vieläkään mitään.
"Ai mikä vittu minua vaivaa?" Hän sanoi uhmakkaana takaisin. Hän kuitenkin antoi Jayceen tarttua itseään helmasta ja vetää lähemmäs. Heidän kasvonsa olivat aivan lähekkäin. Se tuntui pojasta hyvältä, mutta tilanne oli taas ihan väärä. Sitten tilanne olikin ohi ja tyttö kauempana.

Punkkari pudisti hieman epäuskoisena päätään.
"Tiiäkkö. Vaikka mä oon minkälainen mikä oon, niin mullakin oli sydän. Mutta eipä sun jäliltä siitä paljoa jääny kasaan." Matt huomautti äkäisenä. Onneksi pihalla ei ollut väkeä. Tyttöä tarrattiin ranteista kiinni.
"sä sait mulle niin helvetin pahan olon, että tahdoin vain unohtaa sinut. En tahtonut ajatella, muistella tai edes miettiä sinua." Hän jatkoi vielä ja tönäisi tytön hieman kauemmas. Ei kuitenkaan kovin väkivaltaisesti.
"Ja kysyt onko minulla toinen? Miten vitussa minulla voisi olla toinen, kun en saatana yhdestäkään ole yli puoleen vuoteen toipunut!!" Nyt Matt huusi.

//Ihana ku niiden mielialat ja tilanne vaihtuu niin nopeesti >< <3 //

Jaycee liikahti pojan tönäisyn voimasta ja jäi paikalleen seisomaan, tyttö pelästyi, sen näki katseesta joka kohdistui edessä seisovaan poikaan. "Vittu toiko on sun selitykses? Pyytäsin sua muistamaan että myös mulla on sydän. Mut eihän se sua haittaa, sähän oon kaikkien yläpuolella!" Jaycee räyhäsi ja läpsäisi poikaa avokämmenellä poskelle. Nyt oli sellainen hetki, kun hän antoi kaikkien piilotettujen tunteidensa tulla ulos, vihan ja ikävän aina mukavempiin tunteisiin asti. "Mä vihaan sua Mattie, mä vihaan sua ihan oikeasti!" Tyttö jatkoi huutamistaan ja läpsäisi poikaa uudestaan, tälläkertaa kuitenkin niin voimalla että se varmasti sattui.

"Sä panet muita ja sitten mä oon yhtäkkiä pilannu sun elämän?!" Jaycee ärjyi ja tunsi kyynelten kohoavan silmiin. Matt sai hänet itkemään, taas. Niinkuin monta kertaa aiemminkin tälläisissä tilanteissa. Tyttö oli sekaisin, ei sillä tavalla sekaisin, kuin yleensä ollaan vaan henkisesti. Matt sai sen aikaan, koko tämä juttu yhdistettynä menneisiin olisi hämmentänyt varmasti jokaista samassa tilanteessa olevia.

Ilman mitään käypää ja kelvollista syytä, vastoin kaikkia riitelyn normeja, Jaycee kiskoi Mattien lähemmäs itseään ja kietoi kätensä tuon ympärille. "Mä rakastan sua" tyttö sanoi värittömästi edelleen satunnaisesti nyyhkien. Meikit olivat valuneet poskille ja olo oli väsynyt. "Mattie... mä rakastan sua", Jaycee toisti uudestaan ja kohotti katseensa tuon silmiin, "Sä et edes tajua", hän kuitenkin totesi kylmästi hetken hiljaisuuden jälkeen muttei päästänyt pojasta kuitenkaan irti. "Kerro mulle mikä sulla on? Miks?" Jaycee kyseli hämmentyneenä, typeriä kysymyksiä joihin hän tuskin saisi vastausta.


// hahha totta, vaikee pari ! : D //

"Sitä on kuule vaikee uskoo..." Matt tuhahti, kun Jaycee kehotti häntäkin muistamaan, että tuollakin oli sydän. Sitten häntä läimäistiinkin. Lisää puhetta ja paljon kovempi läimäys.
"PERKELE JAYCEE!!" Matt huusi sitten ja tarrasi tuota ranteesta ja puristi vähän turhanki kovaa. Punkkari ei paljoa välittänyt siitä, että vaaleahenkilö edessä oli tyttö. Kaikki olivat hänelle yhtä samaa massaa. Ei hän nähnyt eroa tyttöjen ja poikien välillä, kun satuttamisesta oli kyse.
"Kuule yhtälailla sinäkin muita panit." Hän sihahti sitten ja irrotti otteensa toisen ranteesta, kun tyttö painautui häntä vasten. Matt hiljeni. Hän hiljeni kuin seinään, kun toisen sanat kuultiin. Sydämmessään poika olisi odottanut erilaista reaktiota. Hän olisi odottanut jonkin lämpimän puhkeavan, mutta sitä ei tapahtunutkaan. Jayceen tunnustukseen ei vastattu mitään.

Pian tyttö katsoi häntä silmiin ja äänensävy oli jälleen kylmä.
"Mä oon jatkanut elämääni. Se mulla on." Matt huomautti ja irrotti tytön itsestään. Hetken hän vain katsoi toista.
"Sä oot kyllä ihan yhtä pimee ku ennenkin." Poika huomautti, eikä tiennyt tarkoittiko sitä hyvällä vai pahalla. Tupakanteko tarpeet kaivettiin taskusta.
"Tahotko tupakan?" Hän kysyi sitten, mutta oli alkanut kieppaamaan jo itselleen yhtä. Vittu mikä tilanne. Matt oli kuvitellut, että oli päässyt todella jatkamaan elämäänsä. Että hän voisi antaa aikaa ainoastaan Vincentille, mutta nyt... Hän ei taas tiennyt mitä ajatella.

Jayceelle ei vastattu mitään, kun tuo sanoi rakastavansa poikaa. Hän hiljeni itsekkin, edelleen tutkaillen Mattin kasvoja katseellaan. Kun toinen tarjosi tupakkaa, Jaycee tunsi menettävänsä hermonsa kaiken sen ärsyttävän turhautuneisuuden vuoksi. "No en kuule vittu ota!" vaaleaverikkö ärähti, muttei kuitenkaan tehnyt mitään muuta. Hän vain seisoi paikallaan ja koitti selvittää ajatuksiaan, jotka olivat sillä hetkellä niin solmussa ettei niitä ihan hetkessä saataisi selvitettyä. Jaycee katsoi Mattia, "Miten sä voit vaan noin jatkaa elämääs?", tyttö puuskahti ivallisesti ja halveksuvasti pitäen kasvonsa peruslukemilla. "Olinko mä sulle vaan yks niiden muiden joukossa, Mattie?" tuo jatkoi tivaamistaan ja piti katseensa tiukasti pahiksen silmissä.

Jaycee tiputti koululaukkunsa - jos sitä voisi sisällöstään huolimatta koululaukuksi kutsua - maahan ja kyykistyi sen viereen avaten sen. Tyttö penkoi laukkua aikansa kunnes löysi etsimänsä, nyt oli pakko saada tasoittavaa. Jaycee sulki laukun ja siirsi tavarat laukun päälle kiskoen hupparin päältään ja sitoi narunpätkän käsivartensa ympärille, puristaen nyrkkinsä pariin kertaan kiinni saaden verisuonet hehkumaan ihon läpi selvemmin. Tyttö otti ruiskun käteensä ja painoi piikin ihon läpi irvistäen pienesti, piikittäminen kirpaisi edelleen. Kun kaikki aine oli saatu tyhjennettyä verenkiertoon, Jaycee laittoi tavarat takaisin laukkuunsa niinkuin kyseessä olisi ollut vain rutiininomainen ja tavallinen teko jossa ei ollut mitään ihmeteltävää.

Vaikutus alkoi tuntua nopeasti, niinkuin aina suonensisäisesti käytettynä. Jaycee tunsi itsensä virkeämmäksi kuin viimeiseen kahteen päivään, samaan aikaan olo oli tuskainen jostain selittämättömästä syystä mutta tyttö sivuutti sen täysin. Pulssi tuntui kohoavan taivaisiin ja veri melkein kohisi korvissa. Jaycee seisoskeli hetken aikaa paikallaan antaen olonsa tasaantua, ennenkuin mitäänsanomattomana otti Mattin käden omaansa astuen samalla lähemmäs toista. "Ota mut takas" tyttö lausui hiukan käskevänäkin ja piti katseensa edelleen pojassa.

Matt pyöritti hieman päätään. Harvemmin hän oli jutellut selvinpäin Jayceen kanssa. Tuskin juuri koskaan, mutta nyt oli sellainen hetki. Ei humalassa tyttö vaikuttanut noin pimahtaneelta mitä nyt.
"Sä tiedät itsekin, ettet ollut vaan yksi, Jaycee." Punkkari huomautti hiljaa ja asetti sitten tupakan huulilleen. Se sytytettiin ja samalla seurattiin tytön touhuja. Pienesti niille sitten tuhahdettiin, kun hän älysi mitä tyttö meinasi tehdä.
"Joo... Toi onkin todella kannattavaa. Ekana päivänäsi koulussa..." Matt huomautti hieman näreänä. Kai tämä oli toisen ensimmäinen päivä. Saattoihan se olla toinen tai kolmaskin, mutta he eivät olleet vain törmänneet aiemmin.

Tummahiuksinen poika ei katsonut, kun ex-tyttöystävä piikitti itseään. Muutoksen toisen olemuksessa ja käytöksessä huomasi samantien. Tuntui ikävältä myöntää, mutta tuohon Jayceen hän oli aiemmin ihastunut. Tosin, myös toinen tempperamentti oli aikoinaan tuntunut joltain niin ihanalta Mattin oman vahvan persoonan rinnalla.

Matt katsoi tytön kättä, joka otti häntä omasta kiinni. Hän nielaisi. Tupakasta imettiin savut ja blondiin katsottiin.
"Älä tee tätä minulle. Me ei olla hyväks toisillemme." Punkkari vastasi, mutta puristi hellästi toisen kättä.
"Mä haluisin...Mutta... Nyt ei ole oikea aika sille...." Hän jatkoi sitten rehellisesti. Pieni suudelma painettiin tytön otsalle ja käsi irroitettiin.

Matt torjui hänet, todellakin torjui, ja varmasti ensimmäistä kertaa ikinä. Ainakaan Jaycee ei muistanut yhtäkään vastaavaa tilannetta, ja toisen käytös sai hänet niin vihaiseksi, ettei tyttö ollut kiinnostunut enään edes niistä sanoista jotka hän kohta sanoisi ääneen. Ja niillä sanoilla oli vain yksi tarkoitus; satuttaa poikaa niin paljon kuin mahdollista. "Vitun kusipää, oisitko sä sanonut noin jos mä en ois antanu sitä äpärää adoptoitavaks?!" Jaycee huusi ja upotti sormet hiuksiinsa hengittäen kiivaasti. "Mä oisin jääny yksin sen kanssa, kun sua ei sattumalta sillä hetkellä kiinnostanut! Vittu sä olet vajonnut alas, Mattie!" tyttö jatkoi ja puristi kätensä uhkaavasti nyrkkiin.

Jaycee ei voinut hyväksyä sitä, ettei Matt ollutkaan enään avosylin ottamassakaan häntä takaisin, niinkuin ennen. Ennen poika olisi päällisin puolin antanut Jaylle kaiken anteeksi, ilman anteeksipyyntöjä ja he olisivat jatkaneet niinkuin mitään ei olisi tapahtunut - seuraavaan riitaan tai syrjähyppyyn saakka. "Jos se ois ollut jonkun muun lapsi, mä olisin vittu pitänyt sen! Mutta sun lastas en ois pakottamallakaan halunnut!" Jay jatkoi räyhäämistään ja potkaisi maassa lojuvaa koululaukkuaan niin että se lensi pari metriä eteenpäin.

"Ja vittu sun takia, sun takia mun elämästä meni sen äpärän kanssa yheksän kuukautta ihan hukkaan!" tyttö raivosi edelleen, hysteerisempänä ja epätoivoisempana kuin aiemmin. Hän halusi suututtaa Mattien, suututtaa ja kunnolla. Sitä hän kaipasi, kun ei saanut tahtoaan muuten läpi.

Matt kurtisti vihaisena kulmiaan.
”Me olisimme voineet lähteä vittuun tästä kaupungista. Ois voitu alottaa kokonaan uus elämä. Olla perhe.” Poika huomautti äkäisenä ja pyöritti sitten päätään. Hän ei menettäisi tytön takia enää hermojaan. Selässä olevaa reppua nostettiin paremmin olille.

”Mulle on aivan sama mitä sä oisit tehny, jos se ois jonkun muun ollu….” Pahis sihahti ja heilautti sitten hieman kättään.
”Tiiätkö, mä luovutan sun suhteen. Sä et nyt taas muuta ku räyhää ja mikäli se sua niin helvetisti kiinnostaa, niin kyllä. Mulla on toinen kiikarissa ja se ei oo lähellekään niin sekasin kun sinä Jay.”
Matt käänsi tytölle selkänsä ja alkoi kävelemään koulun pihan poikki. Tuo kirottu tyttö oli saanut hänet aivan sekaisin. Hän vihasi toista ja rakasti, mutta siitä kumpi tunne oli suurempi, hän ei tiennyt. Missäköhän Vincent oli? Hän kaipasi nyt toisen seuraa tai viskipulloa.

"Niin varmaan" Jaycee puuskahti Mattin sanoille, olla perhe? Mikä perhe se olisi, jos poika olisi haistattanut vitut ja lähtenyt silloin kun isää leikkiminen ei olisi enään kiinnostanut? Tyttö kuunteli toista hiljaisena, ja tiesi ettei tälläkertaa saisi tuota taivuteltua tahtoonsa enään niin helposti kuin ennen. "Sä valehtelet mulle", Jaycee murahti Mattin käännettyä selkänsä hänelle, ja mulkoili toista hiustensa takaa. "Sano että sä valehtelet", hän jatkoi ja lähti kävelemään toisen perään melkein peläten sitä, että poika jättäisi hänet yksin.

Tyttö tarttui Mattia käsivarresta ja koitti saada tuon pysähtymään, "Mä en ole sekasin", tuo vakuutteli jälleen melkeinpä hysteerisenä ja piti toista edelleen otteessaan. "Sä sanoit mulle että sä et halua muita kun mut, muistatko?" Jaycee hiljensi äänenvoimakkuuttaan ja katsoi poikaa anelevasti silmiin. "Älä jätä mua taas", tuo jatkoi pyytävään sävyynsä ja höllensi otettaan Mattista hieman. "Mä en jaksa enään", tyttö lausui lähestulkoon äänettömästi.

// ahh mitä teiniangstia ! <3

Matt pysähtyi ja sulki hetkeksi silmänsä.
"Miks vitus mä sulle valehtelisin?" Hän huomautti hieman tympääntyneenä ja kääntyi ympäri. Hän katsoi tyttöä mahdollisimman tunteettomasti.
"Etkö sä tajua. Ei meistä tule mitään." Punkkari yritti jälleen sanoa toiselle, mutta jotenkin sekin tuntui jo turhauttavalta. Kun ei hän itsekään tiennyt tästä paskasta mitään!

Tytön käsi riuhtaisiin irti ja Jayceetä tuijotettiin silmiin. Matt ei tiennyt enää edes mitä tahtoi sanoa tytölle. Joskus kauan sitten hän oli miettinyt tätä keskustelua päässään. Hänellä oli ollut tarkat kuviot ja sanat. Lauseet oli ollut niin helvetin tarkkaan mietittyjä, mutta nyt kun Jaycee oli oikeasti edessä... Mistään ei tullut yhtään mitään.
"Anna mun nyt mennä, Jay." Punkkari sanoi hiljaa ja vaisuna. Enemmänkin tuhahtaen kuin puhuen.

Matt taisi oikeasti olla tosissaan, eikä vain esittänyt olevansa tosissaan. Se oli vieraantuntuista Jayceelle, ei hän ollut tottunut siihen ettei toinen antanut kaikkea anteeksi tai ettei toinen sanonut kaiken palaavan ennalleen. Ei tällä kertaa. Vaikka tyttö oli aineissa, sillä ei ollut mitään merkitystä nyt, hän tunsi ihan samalla tavalla surua kuin selvinpäin ollessaan. Eikä hän ymmärtänyt miksi Matt ei olisi ottanut häntä takaisin, nyt kun he olivat samassa koulussakin, vaikka piirit olivatkin pikku hiljaa vaihtuneet. Silti. "Miks? Miks mun pitäis antaa sun mennä?" Jay ärähti katkera sävy äänessään ja tarkkaili toista katseellaan, "Mä en päästä sua enään", hän jatkoi enemmänkin anelevasti kuin käskevästi ja pyyhki poskille levinneitä meikkejä hihaansa.

"Mitä mä teen ilman sua, Mattie? En yhtään mitään", tyttö jatkoi edelleen säälittävän anelevaan sävyyn ja käänsi katseensa maahan. Mitä hän oikeasti tekisi ilman poikaa? Jos totuutta kaunistelematta sanottaisiin, niin blondi vetäisi päivät pitkät amfetamiinipöllyissä, keikkuisi milloin missäkin ja milloin kenenkin kanssa. Ja varastelisi tavaraa, myisi ne eteenpäin, ja jättäisi ruoat ostamatta voidakseen vetää päänsä täyteen laittomilla aineilla. Jos kamaa ei olisi tarjolla, Jay imppaisi päänsä täyteen liuottimia.

"Koska mun pitää mennä." MAtt huomautti hieman sarkastiseen sävyyn ja katseli taas hetken exänsä sekavaa sekoilua. Toisaalta hänen oli ihan helvetin vaikea ymmärtää toisen ajatuksen juoksua, mutta toisaalta hän ymmärsi liian hyvin. Todennäköisesti ajatukset juoksivat heillä samoja ratoja, mutta punkkaripoika osasi vain käsitellä tunteensa paremmin.
"Sä pärjäsit ilman mua puol vuotta. Pärjäät jatkossakin." Poika tuhahti sitten ja lähti jälleen astelemaan eteenpäin. Pois koulusta. Pois Jayceen luota.

"Ja kyllähän me ilmeisesti täällä koulussa joskus törmäillään. Elä sillä, jos et muuten pysty." Matt huusi vielä pienesti olkansa yli. Hän ei ollut nyt valmis tähän. Missä Vincent oli? Nyt oli sellainen olo että hän tarvitsisi toista... Perkele kun sitä puhelinta ei ollut tullut hommattua. Kyllähän niitä oli pöllitty pilvinpimein, mutta yksikään ei ollut sitten omaan käteen jäänyt.

Jayceeta ärsytti Mattin asenne, ja ennenkaikkea jatkuva ivallisuus. Nykyään poika näytti kohtelevan häntä samanlailla kuin vihamiehiään, "Haha joo jaksatko vittupää naurattaa?", tyttö tirskui ivallisesti mustahiuksisen perään ja oli aikeissa heittää jotain irtainta tuon perään. Paskat siitä sitten, oikeastaan hän voisi kohdella poikaa ihan yhtä ivallisesti, halveksuvasti ja väliinpitämättömästi. Samanlailla kun oli itse kokenut tulleensa kohdelluksi. "Mee sitten leikkin vittu kotia, paskaaks mä siitä", Jaycee huusi vielä kerran toisen perään ja onnistui viskaamaan puhelimensa toista kohti.

Ei ollut mitään järkeä jäädä siihen enään, Jay lähtisi kotiin ja illalla ulos, joko varastelemaan tai muuten vaan viettämään aikaa muissa maailmoissa. Tyttö nappasi laukkunsa ja manasi Mattin alimpaan helvettiin, ihan oikeasti hän joutuisi kävelemään toisen perässä koko "koti"matkansa.