Last call for alcohol

// monni ja dean! aika jäätävää tekstiä, sori:--D kamppeet

Iltahämärä alkoi laskeutua, mutta San Diegossa kävi edelleen kuhina. Värivalojen loistetta, kuumimpia klubeja, basson jytkettä ja niin edelleen. Se ei ollut tänä iltana kiinnostanut Kelsey Moorea.

Vaaleisiin farkkuihin, pitsiseen toppiin ja mustiin korkokenkiin pukeutunut nuori nainen seisoskeli erään pienemmän baarin edessä täysin poiketen normaalista menettelytavastaan. Punattujen huulien välissä oli tupakka, josta Kelsey juuri kiskoi viimeisiä sauhuja, suurille kiharoille käännetyt hiukset lepäsivät valtoimenaan harteilla. Käsipuolessa roikkui musta nahkatakki myöhäisempää ajankohtaa varten. Hän ei halunnut paleltua, vaikka yöstäkään tuskin kovin kylmä tulisi, kun päivälläkin lämpöä oli ollut niin runsaasti.
Tummaverikkö ei ollut tänään haikaillut minnekään suuremmille klubeille – päinvastoin, hän halusi vain ottaa muutaman juoman ja ehkä vähän tanssia, ja sen takia tällainen pienempi paikka olikin noussut paljon korkeammalle tytön listalla kuin mikään keskustan ökyklubeista. Niissä rikkaitten leikkikentissä oli toki puolensa, yleensä jätkät olivat siellä hyvännäköisiä ja valmiita tarjoamaan monen monta drinkkiä, mutta tänään se maailma ei ollut houkutellut Moorten kuopusta millään tasolla.

Paikka ei ollut aivan ydinkeskustassa eikä paikka ollut tupaten täynnä, mikä sopi Kellylle paremmin kuin mainiosti. Baarissa pyöri ennemminkin normaaleja tyyppejä, kuin niitä jumalattoman rikkaita nuorukaisia, joita brunette oli tottunut pyörittelemään. Eikä tyttö ollut tänään alkuunkaan miesseuran perässä, vaikka saikin osakseen katseita vähän joka puolelta – johtuiko se siitä, että koko paikassa oli yhteensä ehkä viisi naista vai puhtaasti Kelseyn ulkonäöstä, siitä nyt ei oikein ottanut selvää, mutta Kel ei ollut tällä hetkellä edes kiinnostunut vastauksesta. Päivä oli ollut yksi niistä päivistä, jotka Kelsey olisi mieluusti pyyhkinyt muististaan kokonaan pois. Kaikki oli tuntunut menevän niin penkin alle kuin vain pystyi, oli kyse ollut mistä tahansa. Koulussa kokeesta oli tullut hylätty, hän oli ajautunut sanaharkkaan Cartneyn kanssa, hän oli saanut kuusi huutosakkilaista melkein kimppuunsa. Ja koska koulupäivän aikana maailma ei ollut vielä koetellut tarpeeksi, oli hän työvuorossa kaatanut kahvit yhden kaverin syliin ja joutunut näin ollen tarjoamaan tuolle uuden juoman ilmaiseksi, minkä lisäksi tyttö oli ehtinyt kuurata kahvilan lattialta lasinsirpaleita ja juomia reilun puoli tuntia. Ja sen verran hänen työpäivänsä oli pidentynyt, mikä tarkoitti sitä, että hän myöhästyi bussista ja joutui kävelemään kotiin, koska Brandon ei ollut vastannut puhelimeen.

Illan suussa Kelsey oli todennut, että hän todella tarvitsi muutaman juoman ja jotain muuta, kuin koti-illan.

Tupakantumppi tiputettiin maahan ja korkokengän kärjellä polkaistiin kevyesti sen päälle, ennen kuin brunette käveli takaisin baariin. Takki jäi roikkumaan narikkaan.
Tyttö bongasi itselleen juuri sopivasti vapaan penkin, jonka päälle hän heilauttikin itsensä istumaan ja tilasi kohdalle osuneelta baarimikolta yhden oluen. Kauaa Kelsey ei saanut rauhassa istua, kun ehkä kolmikymppinen kaveri tuli kyselemään, josko hän haluaisi tanssia. Tyttö tuijotti itseään puolet vanhempaa äijää kulma koholla, vastasi varsin jäätävästi "älä helvetti edes ole tosissasi" ja kääntyi kaljansa puoleen. Kaikennäköistä sakkia sitä pitikin maanpäällä olla... Ei sillä iällä nyt niin merkitystä ollut, mutta se kaveri oli ollut aivan saatanan rumakin vielä kaiken lisäksi. Olisi ehkä sittenkin pitänyt ottaa joku kaveri mukaan Kelsey ajatteli nojatessaan leukansa toiseen käteensä.

((Höpö höpö, ei edes ollut :).))

”Turhaan sä niitä jynssäät, ei ne puhtaaks tule kuitenkaan.” Dean vilkaisi ohitse marssivaa Randya, joka nauraa hörötti hänen yritykselleen pestä käsiään. Oli totta ettei moottoriöljy tuntunut irtoavan millään kynsien alta, ei vaikka olisi hangannut nahkan vereslihalle saakka. ”Lainaatko sä mulle avaimia salille?” nuorukainen huikkasi pomolleen kuivatessaan käsiään. Randy kaiveli taskustaan avainnipun, irroitti pari avainta ja heitti ne Deanille. ”Palautat huomenna, tai saat selkääsi,” tämä komensi vielä ennen kuin katosi toimistoonsa. Työt olivat siltä päivältä pulkassa Deanin osalta, joten hän suuntasi ulos korjaamolta, loikkasi autoonsa ja lähti huristelemaan kohti kuntosalia. Paskempikin tuuri olisi voinut käydä työpaikan ja pomon suhteen, sen nuorukainen tiedosti. Tuskin kovin moni pomo antoi työntekijöidensä käyttää omistamaansa kuntosalia ilmaiseksi. Randy vetosi kysyttäessä siihen, että soi alaistensa painuvan ennemmin töiden jälkeen kuntoilemaan kuin baariin.

Dean haraisi suihkun jäljiltä vielä osittain kosteita hiuksia saatuaan autonsa parkkeerattua kadun varteen. Suoraan salilta kaljalle kirmaaminen ei todennäköisesti kuulunut kunnolliseen treeniohjelmaan, jonka takia oli aivan helvetin hyvä ettei hän sellaista edes noudattanut. Tai olihan hän sentään malttanut käväistä kotonaan suihkussa, vaihtamassa vaatteet ja ahmaisemassa vähän ruokaa kitaansa. Treenin jäljiltä olo oli ollut kuitenkin sen verran virkeä, että oli turha jäädä vain kotiin nyhväämään.

Virkeästä olotilasta huolimatta nuorukainen ei jaksanut edes harkita jonnekin hienompaan yökerhoon sisälle hankkiutumista, joka oli aina oma ohjelmanumeronsa. Ylimieliset portsarit saattoivat mielivaltaisesti evätä sisäänpääsyn milloin minkäkin naurettavan syyn varjolla. Pienemmän paikan ovella seisova gorilla halusi vain nähdä henkkarit eikä mukissut sen enempää. Dean ujutti (väärennetyt, tietenkin) paperinsa takaisin farkkujen takataskuun astellessaan peremmälle baariin.

Baaritiskille suunnatessaan Dean oli valmis istumaan ensimmäiselle vapaalle jakkaralle, pyörtäen päätöksensä nähdessään tutut kasvot vähän matkan päässä. Hän sai tosin vilkaista muutaman kerran ennen kuin tajusi jollekin köriläälle puhuvan hyvännäköisen muijan olevan Kelsey. Dean kiersi Kelseyn toiselle puolelle, joutuen jäämään seisomaan, kun vapaita tuoleja ei ollut saatavilla. ”Sun miehesi?” nuorukainen kysäisi, yrittäen tavoittaa samalla baarimikon katsetta saadakseen itselleen juotavaa. ”Kai sillä on edes helvetisti rahaa?”

Baarimikko laski tuopin tiskille ja Dean lykkäsi sopivan setelin tämän käteen, kääntyen sen jälkeen paremmin tytön puoleen. ”Sä et sovi tänne,” hän totesi kuivasti.

Kelsey siemaisi kaljaansa ja toivoi, että viereen jäänyt ukko katoaisi maan pinnalta häiritsemästä hänen elämäänsä. Turha toivoi, siinä se kökötti kuin liimattu, vaikka Kelsey kuinka yritti viestittään, varsin selvin sanoinkin, että hän olisi erittäin iloinen jos mies suvaitsisi suksia helvettiin siitä.
Tummaverikkö oli ehkä ehtinyt kaljansa puoleen väliin, ennen kuin havahtui vierestään kuuluvaan ääneen (sitä edeltävät minuutit Kelly oli yksinkertaisesti keskittynyt blokkaamaan sen äijän mielestään). Ruskeat silmät kääntyivät ääntä kohti, ja hetken nuori nainen oli vain hämmentynyt sanoista, ennen kuin tajusi, kuka siinä vieressä oikeasti seisoi.
"Uskotko sä tosiaan, että mulla on noin huono maku?" Kelsey kohotti ivallisesti kulmaansa.
"Tuskin", brunette tuhahti ja heilautti torjuvasti kättään äijän suuntaan, joka kulmien kurtistelun ja epämääräisen jupinan jälkeen siirtyi seuraavaksi lähimpänä olevan naisen luokse.
"Huoh, edes raha ei korvaa tollasten idioottien mahiksia." Kelsey vilkaisi miekkosen perään ja oli jollain tasolla helpottunut siitä, että Dean oli ilmestynyt paikalle. Eipähän ainakaan tarvinnut katsella tuollaisia epämääräisyyksiä sen kauempaa – eivät nuo yleensä tuppautuneet seuraan, jos näkivät, että hänellä oli keskustelu kesken jo jonkun muun kanssa. Toki näitä seuraan tuppautujiakin löytyi...

Kelsey seurasi sivusta, kun baarimikko kuskasi Deanin eteen tuopin, pistäen sivusilmällään merkille nuorukaisen kääntyvän hänen puoleensa. Tummatukkainen sipaisi muutaman hiussuortuvan korvansa taakse, pyörähtäen jakkarallaan sen verran, että oli hieman enemmän Deaniin päin.
"Ai en vai?" Kel naurahti vähintään kuivasti vastaukseksi jätkän sanoihin, kipaten kaljastaan pohjat kurkkuunsa, vinkaten samalla baarimikolle. Uusi kierros olisi paikallaan.
"Millähän perusteella?" Kelsey melkein saattoi arvata, mutta Dean saattaisi kyllä yllättääkin – bruneten muistikuvien mukaan jätkä ei aina ollut niin ennalta arvattava, mitä olisi voinut luulla.

Ruskeat silmät kääntyivät tutkailemaan poikaa, ja vaikka ilme pysyikin suhteellisen neutraalina, oli katseessa aistittavana jotakin kiinnostuksen tapaista. Dean ei ollut Kelseyn mielestä mitenkään ruma, päinvastoin. Ja ihan kivaa vaihtelua niihin sieviin poikiin, jota Kelly normaalisti tapasi – tässä kundissa sentään oli jonkinmoista särmikkyyttä. Ja olihan tuolla vielä unelma-autokin... Eikä Kel ollut unohtanut sitä kalja-tarjoustaan, tosin hän ei ollut tässä vaiheessa vielä valmis maksamaan yhtään mitään.

Dean kohautti aavistuksen olkiaan, sillä eihän hän tiennyt mitään toisen mausta tai sen puutteesta. Tai tarkemmin sanottuna hän ei tiennyt millainen maku Kelseyllä oli miesten suhteen. Autoista puhuttaessa tämän maku oli kieltämättä hyvä – ja kallis. Saattoihan siitäkin repiä jonkinlaisia kärjistettyjä johtopäätöksiä. ”Vaikka se tulis heiluttelemaan satasia sun nenän eteen ja lupaisi kuun taivaalta?” Dean kurottautui vilkaisemaan tyyppiä tytön ohitse. Satalappusia tämän taskusta ei ollut ilmestynyt, eikä äijän uusi saalis näyttänyt yhtään sen innostuneemmalta kuin Kelsey oli hetki sitten näyttänyt. Ei ollut Deanin ongelma.

”Sillä, että sä olet alaikäinen,” nuorukainen vastasi, pitäen äänensä sen verran matalana etteivät baarimikko tai muut ulkopuoliset kuulisi asiasta. Vähät siitä, että hän itsekin oli kaikkea muuta kuin laillisesti baarissa. Syytönhän hän oli, jos portsarit eivät osanneet erottaa aitoja papereita vääristä ja baarimikot tarjoilivat kaikille, jotka sisälle saakka pääsivät. Alaikäisyys ei ollut kuitenkaan ainoa syy, jonka Dean olisi voinut siltä seisomalta tarjoilla toiselle. Syy selvisi vilkaisemalla ympärilleen ja katsomalla baarin muita asiakkaita, eteenkin hameväkeä. Enempää tuskin olisi tarvinnut edes sanoa, joskin hän päätti jättää asian ääneen lausumisen sikseen.

Huomio karkasi hetkeksi Kelseystä niihin muihin asiakkaisiin, joissa nyt ei mainittavammin ollut mitään erikoista katseltavaa. Ihmiset istuskelivat lähinnä pöydissä hölöttämässä humalaisia juttujaan, muutaman heiluessa tanssilattialla. Humalatilan kasvaessa tanssimaan uskaltautuisi taatusti useampikin, sillä niinhän siinä kävi aina, kun ihmiset heittivät estonsa nurkkaan.

”Selvisitkö sä kotiis ilman uusia kohtaamisia villieläinten kanssa?” Vaivautumatta tarkentamaan ajankohtaa, Dean oletti Kelseyn tajuavan mistä kerrasta oli kyse. Heillä kun olikin takana lukemattomia tapaamisia, joka luonnollisesti vaikeuttaisi päättelyä. Dean oli itse muutoin välttänyt villieläimiin törmäämisen ja auton palautuskin oli sujunut huomaamattomasti, mutta koululla nuorukainen oli joutunut tekemisiin Earl Pittsin kanssa. Äijä oli osoittanut päättelykykyä ja tajunnut lusmuilun, josta olikin seurannut huutoa ja jälki-istuntoa. Kuinka yllättävää.

Punattujen huulien välistä karkasi turhautunut huokaus, kun Kelsey pyöritteli silmiään luokseen tulleen nuorukaisen sanoille.
"Sais aika paksu nippu satasia saisi olla, ja kuun lisäksi vielä Marsin, Saturnus ja Venuskin pitäisi tuoda." Ei Kelsey itseään minään täydellisenä pitänyt mutta tiesi silti olevansa hyvännäköinen ja käytti sitä häpeilemättömästi hyväkseen. Jos hän flirttailevalla katseella sai töissä enemmän tippiä, hän ehdottomasti käytti mahdollisuuden ja oli siten vähän rikkaampi kuin kaksi minuuttia sitten. Se, että hän pelasi silmäpeliä jonkun kanssa, ei tarkoittanut, että hän olisi millään tasolla valmis etenemään yhtään mihinkään muuhun suuntaan kyseisen tyypin kanssa. Siitä seurasta, joka ylipäätään pääsi flirttitasoa pidemmälle, Kelly oli tarkka – eikä tuollaiset limaiset äijänkäppänät todellakaan kuuluneet hänen miesmakunsa piiriin.
Eikä rahallakaan voinut kaikkea ostaa. Kel ei ollut mikään huora, joka hyppäisi rahasta kenen tahansa sänkyyn.

Ruskeat silmät siristyivät ja Kelsey loi pistävän katseen Deaniin ripsiensä lomasta. Kukaan ei sitä ollut kuullut – ainakin niin tyttö toivoi – mutta tuollaisia asioita ei olisi tarvinnut tulla huutelemaan. Deanin ei tarvinnut sekaantua asioihin, jotka eivät jätkälle kuuluneet pätkääkään.
"Ei luulisi kuuluvan sulle", tyttö sanoi hymyillen sanojensa perään hunajaisesti. Vittuilevaa sävyä tuskin oli kovinkaan vaikea erottaa.

Sormi pyöritteli rauhattomasti ruskeita kiharoita, kun tyttö vilkaisi toisessa päässä tiskiä tarjoilevaa baarimikkoa ja sen jälkeen taas Deania. Hän halusi tilata jo kipeästi toisen kierroksen.
Kelsey naurahti kepeästi Deanin sanoille villieläimistä.
"Kohtaamista tappajaoravan kanssa lukuun ottamatta kyllä." Tappajaoravakin oli jotakin niin karmeaa kuin pörröinen otus, joka oli luikkinut kotikujan yli, kun Kelly oli ollut tarpomassa kotiaan kohti. Harvinaisen turvallista, onneksi, sillä neitokainen ei ollut vielä ehtinyt unohtaa, miten kovaa hänen sydämensä oli jyskyttänyt ja miten adrenaliini oli kohissut korvissa, kun tummatukkainen oli pienen hetken ollut aivan varma, että he ajaisivat suoraan ojaan, murskaisivat itsensä ja sitten auton moottori vielä syttyisi palamaan ja bensatankki räjähtäisi ja...
Kelsey oli luultavasti viettänyt liian monta tovia action-leffojen äärellä.

"Noh, entäs sinä? Sai hoidettua bisnekset koululla?" Kelsey heitti takaisin heilauttaen samalla kättään baarimikolle, joka lähti verkkaisesti kävelemään tyttöä kohti.
"Toinen kierros", Kelsey sanoi hymyillen hienoisesti, "pistä tuplana." Tyttö nakkasi rahat tiskille ja sai vastineeksi kaksi tuopillista kaljaa.
"Maistuuko?" tyttö kysyi kohottaen kulmaansa Deanille, nostaen toisen tuopin omille huulilleen, jättäen toisen Deanille. Jos pojalle ei maistuisi, Kelseylle kyllä maistuisi toisenkin puolesta.

Pienoinen virnistys vei toista suupieltä ylöspäin. Kelseyllä ei ilmeisesti käynyt mielessä se tosiasia, että tämä voisi hyvin kieliä hänestä, jos Dean olisi jostain syystä kokenut tarpeelliseksi informoida henkilökuntaa alaikäisestä asiakkaasta. Sitä pelkoa ei ollut, sillä kuten tyttö itse oli todennut, asia ei kuulunut hänelle.

”Kaupungissakin saa siis olla jo varuillaan petojen varalta,” nuorukainen tokaisi. Varuillaan San Diegon tietyissä osissa kyllä sai olla, mutta siellä riehuvat pedot olivat varustautuneet jollain muulla terävällä kuin kynsillä ja hampailla. Dean nyökkäsi kysymykselle. Mitähän ihmettä hän oli mennyt sepustamaan Kelseylle? Tuskin mitään kovin uskottavaa, vaikka olihan toinen uskonut hänen omistavan porschen. Kai. Vähällä oli ettei Dean tyrskähtänyt tuoppiinsa kipatessaan viimeistä tilkkaa suuhunsa.

Dean vilkaisi tyttöä ja sen jälkeen eteensä ilmestynyttä tuoppia. Yhdellehän hän oli vain tullut, mutta se yleensäkin oli venyvä käsite. Senkään suhteen nuorukaisella ei ollut ongelmia, että nainen tarjosi miehellä juotavaa. Sellaiset ritarillisyydet oli parempi jättää niille, joilla oli tarpeeksi tuohta ja tarve viljellä vanhentuneita uskomuksia. Nuorukainen tarttui lasiin, kohottaen sitä hivenen tytön suuntaan kiitokseksi ennen ensimmäistä huikkaa.

Viereisellä jakkaralla viihtynyt tyyppi päätti nousta ylös, joten Dean käytti tilaisuuden hyväkseen ja istuutui alas. ”Sä käyt useinkin baareissa yksin.” Se oli enemmän toteamus kuin kysymys, mutta nuorukainen kohotti perään kysyvästi kulmiaan. Yleensä baarissa tunnisti ne, jotka olivat lähteneet ensimmäistä kertaa ilman seuraa ulos. Nämä näyttivät valmiilta lirauttamaan housuunsa heti, kun joku vähänkin lähestyi. No ei ehkä tällaisten baarien asiakkaat, mutta ainakin paremmissa paikoissa. Toisaalta Dean ymmärsi turvan, jota kaverilauma toi mukanaan. Hän itse tuppasi kyllästymään jossain kohtaa siihen, että päätökset baarin vaihtamisen suhteen piti tehdä yhdessä ja nuorukainen lähti siinä kohtaa omille seikkailuilleen. Oli huomattavasti helpompi vakuuttaa itsensä jonkin toisen baarin paremmuudesta kuin muut.

"Jeah, melkosta villieläinten valtakuntaa tuntuu olevan", Kelsey myönsi toisen suupielen noustessa hetkeksi virnistykseen. Ruskeat silmät harhailivat ohimennen Deanissa ja sen jälkeen baaritiskin takana näkyvissä pulloissa. Bruneten oli vieläkin hieman vaikeaa uskoa, että Deanilla todella oli porsche – ei tuosta näin ulkoisesti välttämättä olisi uskonut, eivätkä porschen omistajat yleensä tällaisissa paikoissa aikaansa viettäneet. Mutta asia ei sen enempää Kelseylle kuulunut (muuta kuin siinä tapauksessa, että hän aikoi kolkata jätkän, viedä autonavaimet ja ajella sillä autolla auringonlaskuun), joten tyttö ei sitä enää puheeksikaan ottanut.

Nuori nainen kohotti tuopin huulilleen vastaten lyhyellä hymyllä Deanin nyökkäykseen. Ei hänellä niin paljoa massia ollut, että tyttö alvariinsa olisi voinut tarjoilla toisille juomia, hyvä kun omiinkaan välillä riitti rahaa, mutta kyllä Kelly yhden kaljan voisi maksaa ilman, että talous siihen kaatuisi – kuitenkin tyttö aikoi itse ottaa vielä useammankin, ennen kuin lähtisi kotiin. Alun perin suunnitelmissa ehkä oli ollut muutamat, tosin siitäkään Kel ei enää varma ollut, mutta nyt hänellä alkoi olla nouseva halu vetää överikännit ja kontata kotiin – ehkä toki hieman liioiteltuna, mutta kuitenkin.

Sivusilmällä Kelsey laittoi merkille, että viereiseltä jakkaralta nousi joku tyyppi ja pian Dean olikin istunut alas. Tyttö pyörähti jakkarallaan hieman enemmän nuorukaisen suuntaan ristien säärensä lopulta eteen, ottaen muutaman pitkän kulauksen tuopistaan kuunnellessaan Deanin toteamuksen. Tyttö naurahti lasin reunan yli, laskien sitten puolilleen tyhjentyneen lasin baaritiskille.
"Voi kai sen niinkin ilmaista", Kelsey tokaisi ja kohautti kevyesti olkapäitään, "kun on yksin niin ei tartte huolehtia siitä, mitä muut tekee tai mitä ne haluaa. Sopii hyvin mulle", tyttö selvitti. Hän todella liikkui mielellään baareissa yksin, juurikin niistä syistä mitkä hän juuri mainitsi. Joskus oli mukava lähteä porukalla, eikä Kelseyllä sitäkään vastaan mitään ollut, mutta jos oli yksin, sai päättää kaikesta itse – milloin meni, milloin vaihtoi baaria, kauanko oli tanssimassa ja lähtikö jonkun kanssa jatkoille vai ei. Isossa porukassa ongelmaa ei ehkä tullut, jos tyyppejä oli useampia, mutta jos oli muutaman tyttökaverin kanssa, saattoivat nuo vetää herneet nenään, jos ei viettänyt aivan koko iltaa noiden kanssa. Ja silti ne toki itse saivat viilettää missä halusivat... Joskus Kelly ei ymmärtänyt tyttöjä, vaikka oli itsekin sellainen.
"Et se sinäkään ensimmäistä kertaa asialla ole", Kel tokaisi ja naurahti sanojensa perään rennosti, "tuskin ekaa kertaa yksin baarissakaan, vai kuinka?"

((Pahoittelen sekä kestoa että karmeeta laatua -.-))

Kelseyn laskiessa hyvää vauhtia tyhjenevän tuoppinsa tiskille, Dean ei voinut muuta kuin hymähtää itsekseen. Tytöllä tuntui olevan melkoinen jano, tai sitten tämä kuului niihin, jotka kiskoivat muutaman tuopin älyttömällä vauhdilla huiviinsa ja viettivät loppuillan vessanpönttöä halaillen. Kokonsa puolesta Kelsey olisi hyvin voinut kuulua jälkimmäisiin, mutta mitään varmoja veikkauksia Dean ei uskaltanut lähteä asian suhteen esittämään. Se oli vain varmaa, ettei hän jäisi katselemaan mikäli Kelsey päättäisi esitellä vatsalaukkunsa sisällön baarin muille asiakkaille.

”Eikä tarvii tarjota kierroksia muille,” Dean totesi. Kelsey oli pukenut sanoiksi sen, mitä mieltä nuorukainen itse oli yksikseen baareissa käymisestä. Siinä säästi omia hermojaan melkoisesti, kun ei hilannut mukanaan usean ihmisen seuruetta.

Nuorukainen pudisti päätään hieman. ”Mun on helpompi laskea ne kerrat, kun oon ollut jonkun kanssa baarissa kuin ne milloin mä oon ollut yksin,” hän myönsi. Tokihan aina välillä baarista bongasi jonkun tutun, jonka seuraan jumittui joksikin aikaa. Yleensä Dean liukeni kuitenkin paikalta ennemmin tai myöhemmin.

”Eikö sun ympärillä pyöri sitten enemmänkin noita, jos sä käyt yksin baarissa?” Puhuessaan Dean nyökkäsi suuntaan, jonne tytön aiempi ihailija oli poistunut. Asiat olivat sinänsä kehittymässä pelottavaan suuntaan, kun keski-ikäiset naiset tulivat toisinaan iskemään Deania baarissa. Ehkä hänellä ei olisi ollut mitään valittamista asian suhteen, jos kyseiset puumaleidit olisivat ulkonäöltään enemmän muistuttaneet Demi Moorea kuin Susan Boylea. Muutaman kerran nuorukainen oli todella joutunut pakenemaan baarista, kun oli alkanut vaikuttaa siltä että hänet todella syötäisi elävältä.

Kelsey virnisti Deanin sanoille nyökäyttäen päätään myötäillen.
"Harvinaisen hyvä pointti", tyttö tokaisi pyöritellen hoikkaa sormeaan oluttuopin lasisella pinnalla, "mun tuloilla ei kärsi kovin montaa skumppakierrosta tarjota koko baarille."
Naurahdus perässä kertoi, ettei Kel ikinä tarjonnut skumppakierroksia koko kuppilalle. Hänen taloutensa ei siihen taipunut, eikä hän muutenkaan kuulunut niihin, jotka humalassa tarjosivat kelle tahansa tuosta noin vain. Toisinaan niitä tapasi, varsinkin, kun liikkui niissä piireissä, jossa hänen ikäisensä nuoret olivat niitä kultalusikka suussa syntyneitä, joiden viikkoraha oli suurempi kuin Kelseyn kolmen kuukauden tulot yhteensä.

Tummaverikkö kallisti päätään kuunnellessaan Deanin sanoja. Kelly oli arvellutkin, että Dean oli enempi niitä, jotka kulkivat baareissa yksin kuin porukassa – jotenkin toinen vain vaikutti siltä. Jätkä ei muutenkaan ollut mitään maailman puheliainta sorttia, sen tyttö oli saanut jo huomata, mutta oikeastaan se sopi Kelseylle hyvin. Ei hänkään jatkuvasti jaksanut kuunnella tyyppejä, jotka selittivät suu vaahdossa koko ajan. Deanin tapa puhua silloin, kun jätkällä oli jotain asiaa, oli asia, jota tyttö jaksoi sillä hetkellä arvostaa.
"Käykö koskaan tylsäksi?" tyttö kysäisi kuin ohimennen, vaikka hän tiesi, ettei se käynyt – ei ainakaan hänelle itselleen. Kelsey löysi itselleen seuraa silloin kuin halusi löytää, ja brunette uskoi, että sama juttu päti yhtälailla Deaniin. Jätkä oli omalla tavallaan aika hupaisaa seuraa, ei ehkä sen sanan yleisimmässä merkityksessä, mutta jollain tapaa Kelseystä oli mukavaa hengailla Deanin kanssa.

Ruskeat silmät käväisivät suunnassa, jonne Dean oli nyökännyt ja Kelsey tunsi muutaman kylmänväreen juoksevan selkärankaansa pitkin, eikä missään positiivisessa mielessä.
"No jaa", Kelsey tokaisi kohauttaen olkapäitään, ottaen sanojensa välissä lyhyen kulauksen oluestaan, "kyllä ne toisinaan sais roikkua jossain muissakin kun pelkästään mussa..."
Tytön äänestä kuuli, ettei hän ollut asiasta mitenkään erityisen ylpeä saati otettu. Oli tyttö kiitollinen siitä, että häntä oli siunattu geeneillä, jotka takasivat hyvän ulkonäön, mutta ei se aina ollut niin ruusuista. Kelsey olisi kiitollinen, jos nuo kaikki ällöttävän äijät pysyisivät kaukana hänestä ja keskittyisivät metsästämään omanikäistään seuraa, mutta ei. Dean oli oikeastaan ilmestynyt paikalle sopivasti karkottamaan kaikki epätoivotut miehet, tässä kuppilassa kun ei mitään kovin kummoisia komistuksia ollut. Deanin lisäksi.
"En mä kyllä usko, että säkään saat aina nauttia ylhäisestä yksinäisyydestäsi", Kel sanoi kevyen virneen käväistessä huulilla. Eri asia oli siinä tapauksessa, että baarit olivat täynnä akkoja, jotka eivät ymmärtäneet hyvän päälle yhtään mitään.

”Se on muutenkin ihan yliarvostettua litkua,” Dean totesi. Humalassa joi toki liki mitä tahansa alkoholia, kunhan sillä sai päänsä sekaisin. Skumppa lukeutui kuitenkin niihin juomiin, joita nuorukainen ei tosiaankaan tilaillut baarissa. Kalja upposi huomattavasti paremmin. ”Käyt sä sitten töissä jossain?” Harvemmin rahaa taivaaltakaan satoi. Tietenkin jotkut vanhemmat maksoivat lapsosilleen viikko- tai kuukausirahaa, eikä näiden tarvinnut vaivautua käymään töissä. Deanin tapauksessa oli realistisempaa odottaa vaikka lottovoittoa kuin sitä, että äitinsä olisi antanut hänelle rahaa muuhun kuin ruokaan ja vaatteisiin – eikä niihinkään tarvittavien rahojen perään ollut kannattanut enää kysellä sen jälkeen, kun nuorukainen oli aloittanut työt.

Vastausta Kelseyn kysymykseen ei tarvinnut pohtia kauaa. ”Ei.” Hänkin osasi etsiä itselleen seuraa, mikäli omissa oloissa kyhjöttäminen kävi tylsäksi. Toinen vaihtoehto oli yksinkertaisesti häipyä kotiin, johon Dean usein turvautuikin. Tylsät bileet harvemmin muuttuivat yhtään sen kiinnostavimmiksi vaikka olisikin ollut joku jonka kanssa turista turhuuksia.

”Osta pippurisumute,” nuorukainen ehdotti virnistäen. Tarkemmin ajateltuna hän ei olisi hämmästynyt, vaikka Kelseyllä olisi jo ollut moinen käsilaukussaan. Toinen vaikutti sellaiselta, joka osasi puolustautua tarvittaessa. Ja San Diegon kokoisessa kaupungissa riitti jos jonkinmoista kulkijaa. ”Juu, mä olen kuumaa kamaa varsinki keski-ikäisten äijien keskuudessa,” Dean vastasi nyökytellen. Oli hän muutaman kerran joutunut saman sukupuolen iskuyritysten kohteeksi, mutta nämä olivat onneksi uskoneet kerrasta ettei kiinnostanut. Rehellisesti sanottuna Deania kammotti enemmän yli-innokkaat humalaiset muijat, jotka lyöttäytyivät turhan tuttavallisiksi ja lähes yrittivät raiskata keskellä baaria. Siinä kohtaa ei ollut paljoa väliä oliko eukko hyvännäköinen vai ei, liian tyrkyt ja helpot olivat vain... No, kuvottavia.

Dean särpäisi viimeiset lirut tuopista kitusiinsa, vilkaisten arvioivasti oluthanojen suuntaan. Autolla oli turha kuvitella enää ajavansa, joten yksi lisää ei haittaisi. ”Vielä yhdet?” Dean kysäisi, lähinnä muodon vuoksi ja tilasi molemmille uudet tuopit. Hän joisi molemmat tuopit itse, mikäli tyttö päättäisi vetää rajansa pariin lasilliseen. ”Seuraavaks sitten shotteja,” nuorukainen tokaisi, tarkoittaen sanansa kuitenkin pelkäksi vitsiksi. Ei hän ollut iltaa suunnitellut viettävänsä ympäripäissään, vaikka ei olisi ollut ensimmäinen kerta kun hän kännäisi ”vahingossa”.

Kelly naurahti kevyesti Deanin sanoille ja kohautti olkapäitään, mutta tottahan se oli, että skumppa oli yliarvostettua. Perkeleen kallista, eikä varsinaisesti edes hyvänmakuista, ei ainakaan mitään herkkua Kelseyn mielestä. Maistui, jos se oli setelimäärä oli poissa jonkun muun pussista.
"Työt… Mitä ne sellaset on, mä kasvatan seteleitä puussa", Kelsey tokaisi ja pyöräytti silmiään. Sehän se olisikin ollut, kun hän olisi jotain rahapuita omistanut. Brunette ei luultavasti näyttänyt järin rikkaalta, joten mitä Dean oikein kuvitteli – isi maksaa, niinkö? Tuskinpa.
"Mä oon Dusty’sissa. Tarjoilijana. Parasta työtä parhaalla palkalla." Viimeisestä lauseesta kuuluva iva oli melkein käsin kosketeltavaa.
"Ei oo isiä maksamassa enkä tosiaan oo vielä sitä rahapuuta löytänyt tai alkanu mitään maria myydä, joten tähän on tyydyttävä." Kel oli yrittänyt etsiä hieman parempi palkkaista pestiä, mutta toistaiseksi ainakin tuloksettomasti, joten Dusty’sissa hän edelleen pyöri. Ei kovin pitkään, jos häneltä itseltään kysyttäisiin.
"Mitä sä sitten teet, keskityt kiillottamaan porschen konepeltiä?"

Tummatukka siemaisi lasinsa tyhjäksi ja laski sitten tuopin baaritiskin pinnalle. Kelsey käänsi ruskeat silmänsä Deaniin ja virnisti vastaukseksi tuon sanoihin.
"Ei yhtään hullumpi idea, ne saattais pysyä kaukana kun muutaman kerran suihkis sitä naamalle. En yleensä jaksa liata käsiäni jos ei ole pakko." Tottahan se oli, että Kellyn veljet kyllä olivat opettaneet siskonsa tappelemaan tarvittaessa, mutta tosiasia oli, ettei brunette mikään järkyttävän innokas nyrkkien heiluttelija ollut – varsinkin, jos vastassa oli parimetrinen ja 200 kiloinen järkäle. Mitä tuli siihen, että Deanin sanojen mukaan jätkällä oli vientiä keski-ikäisten miesten keskuudessa, Kelsey vain naurahti virnistellen pojalle.
"Sitä en kyllä yhtään epäile."

Kel vilkaisi Deanin tyhjää tuoppia ja punnitsi nuorukaisen ehdotusta ehkä sekunnin sadasosan, ennen kuin nyökkäsi ja hymyili Deanille.
"Maistuu kyllä", tyttö tokaisi ja nuolaisi leikkisästi alahuultaan. Ja kun Dean mainitsi sanan shotit, oli Kelsey varma, ettei hän täältä enää kovin selväpäisenä lähtisi.
"Kumpi tippuu ensimmäisenä?" Kelsey virnisti ja nappasi tiskille ilmestyneistä tuopeista toisen itselleen ja otti lyhyen kulauksen.
"Varoitan, mä en oo mikään amatööri mitä juomiseen tulee."

”Ei oo ainakaan pitkä matka töihin.” Siihen ne hyvät puolet Dusty'sissa työskentelyyn taisivat loppuakin. Tai mistäs hän tiesi, vaikka se jonkun mielestä hupia olisi ollutkin. Kelseyn äänensävy kuitenkin vahvisti Deanin epäilykset työpaikan mahtavuudesta. Olisi hirveää työskennellä paikassa, jossa asiakaskunta mahtoi koostua enimmäkseen teineistä – ja vielä hauskempaa, Astonin oppilaista. Jihuu.

”Nimenomaan,” nuorukainen hymähti. Korjaamolla harvemmin porscheja näki tai muitakaan oikeasti arvokkaita autoja, eikä hän sen lähemmäs luksuskaaroja päässyt. Niin, ellei sitten lainannut jonkun onnettoman autoa parkkipaikalta. Aivan heti hänellä ei ollut suunnitelmissa uusia tempausta. Seuraavalla kerralla ei todennäköisesti olisi yhtä hyvä onni matkassa, vaan perässä olisi nopeasti poliisit. ”Rassaan autoja, eli aika lähelle meni.” Tulkitkoon Kelsey sen miten lystäsi.

Dean nyökytteli ymmärtäväisesti päätään. ”Sä laitat ne tappelemaan keskenään.”Äijänkäppyröitä tuskin oli vaikea maanitella tappelemaan nuoren tytön suosiosta. Harva se kerta moisia nujakoita näki ihan nuortenkin suosimissa yökerhoissa. Idioottina hän oli itsekin päätynyt joskus mukaan vastaavaan tilanteeseen. Alkoholilla oli sentään ollut osuutensa asiassa, se sentään lohdutti hieman.

Ilta taisi livetä juopotteluksi, turha sitä oli enää kieltää. Juomiskisaa Dean ei sen sijaan ollut osannut odottaa, ei vaikka oli itse vitsinä sitä ehdottanutkin. Nuorukainen loi mittailevan silmäyksen tyttöön, pudistaen sen jälkeen aavistuksen päätään. ”Et sä kovin montaa lasillista kestä,” Dean arvioi, lisäten sitten vielä selvennykseksi: ”Sä oot sen verran pieni.” Sitä olisi saanut hävetä antaumuksella, jos mokoma ruipelo onnistuisi jollain vippaskonstilla juomaan hänet pöydän alle. Sen verran itsevarmuutta nuorukaiselta löytyi, ettei hän uskonut jäävänsä toiseksi ryyppäämisessä Kelseylle.

Kelsey nyökäytti päätään Deanin vastaukselle töistä eikä udellut asiasta sen enempää – Dean vaikuttikin jätkältä, joka vietti mieluusti aikaansa moottorilla kulkevien menopelien kanssa. Kelly itse oli niitä tyttöjä, jotka palvoivat autoja, jotka olivat ulkomuodoltaan kauniita ja jotka kulkivat nopeasti – mutta hän oli muutenkin yllättävän hyvin perillä autojen ominaisuuksista muutenkin. Tämä oli yksi niitä asioita, joista sai nauttia ja kärsiä yhtä aikaa, kun oli kasvanut kahden veljen kanssa. Tummaveriköllä on itsellään käytössä moottoripyörä, jonka ylläpitäminen oli pirun kallista, mutta siitä vehkeestä Kel ei luopuisi ennen kuin viimeisen pakon edessä. Pyörä oli hänen oma kullannuppunsa.

Huvittunut naurahdus karkasi tytön huulilta, kun Dean sanoi, että hän laittaisi äijät tappelemaan keskenään. Oli Kelsey sitäkin joskus tehnyt, mutta vahingossa. Ylipäätäänkin brunette mieluummin vältteli juurikin sen kaltaisia tilanteita, sillä hän ei ollut kuten osa kerman kanoista: minkälainen huomio tahansa kelpaa. Kel kyllä nautti huomiosta, kysymys ei ollut siitä, vaan siitä, että tietynlainen huomio ajoi hänet yksinkertaisesti hulluuden partaalle.

Kelly loi Deaniin silmäyksen, joka kuvasti yhtä aikaa sekä huvittuneisuutta että happamuutta. Tyttö naurahti kuivakasti pojan toteamukselle siitä, ettei hän kovin montaa lasillista kestäisi – ja se johtuisi hänen koostaan. Tummatukka pyyhkäisi hiuksiaan ja kohotti haastavasti kulmaansa jätkälle. Kun hän oli nyt mennyt jo maalailemaan kuvia päässään juomakisasta (siitä voisi tulla oikeasti hauskaa), hän halusi kokeilla. Ja kun Dean vielä väitti, ettei tyttö kovinkaan monen lasillisen jälkeen pysyisi tuolillaan, Kelseyn kilpailuvietti ja näytönhalu olivat ehtineet leimahtaa ilmiliekkiin.
"Katotaanko?" Kelsey oikein yllyttämällä yllytti Deania lähtemään mukaan. Ruskeat silmät tutkailivat vieressä istuvaa nuorukaista: okei, jätkä oli aika pitkä eikä ihan mikään kukkakeppi. Ja varmaan juonut elämässään kaljan jos toisenkin. Mutta Kelsey oli valmis ottamaan haasteen vastaan.
"Uskon, että saattasit jopa yllättyä lopputuloksesta."

Mikäli Kelsey olisi mennyt mainitsemaan omistavansa moottoripyörän, olisi Dean todennäköisesti kalvennut kateudesta. Oma kaksipyöräisen omistaminen oli unelma, jonka toteuttamiseen hän jemmasi jokaisesta palkastaan edes muutaman kympin. Palkkansa ei ollut mikään päätä huimaava, joten rahaa olisi kertynyt tarpeeksi säästöön noin vuoden 2053 tienoilla.

”Sä et aiokaan sammua viidennen kaljan jälkeen?” Dean tiedusteli pienen virneen kera. Tämä oli typerää. Baarireissujen jälkeen Dean sai usein miettiä, mistä kaikki typerät ideat olivat saaneet alkunsa. Vastausta tarvitsi harvoin etsiä kovin kaukaa, kun hän itse onnistui ideomaan temppuja, jotka eivät yleensä päättyneet hyvin. Mutta mitä hauskuutta elämässä olisi ollut, jos aina pelaisi varmanpäälle? Silloin olisi ollut sama pysyä kotona katsomassa Onnenpyörää ja pupeltamassa popcornia.

”Mitä viimeisenä sammuva saa? Kantaa toisen ulos baarista?” Nuorukainen kysäisi. Tuskin tarvitsisi edes kantaa, sillä portsarit eivät katselleet hyvällä tiskillä tai yhtään missään muuallakaan nuokkuvia asiakkaita. ”Ja mitä sä ajattelit, et juotaisi? Kaljaa me joudutaan lipittämään aamuun asti.” Saihan pelkällä kaljallakin päänsä mukavasti pöhnäiseksi, mutta se tosiaan ottaisi useamman tuopin. Dean katseli tutkivasti tiskin takana olevia pulloja. Valikoimaa oli mukavasti aina vodkasta rommiin ja värikkäisiin litkuihin, joiden etiketit jo olivat ällöttävän imeliä. Sekaan vielä loraus maitoa ja varma oksennusdrinkki oli valmis.

Dean käänsi huomionsa pulloista tyttöön, kohottaen aavistuksen kulmiaan. ”Mä en ota vastuuta mistään, mitä tän illan aikana tapahtuu. Mä en pitele sun hiuksia, jos sä oksennat tai mitään muuta,” hän tokaisi kuivasti.

// pahoittelut tästä kestosta..

Kelsey iski silmää ja virnisti hieman vittuilevaan sävyyn.
"Viis kaljaa? Noh, en oo ihan varma, ehkä viis ja puol pystyn juomaan mut sen jälkeen tekee jo tiukkaa."
Viimeksi Kelly oli tullut humalaan viidestä kaljasta ehkä niinä aikoina, kun hän ensimmäisiä kertoja joi. Ja siitä oli jo ehtinyt kulua vuosi jos toinenkin... Nykyisellä toleranssillaan Kelly ei ollut kuuden kaljan korista milläänsäkään.
"Mikä ois kohtuullinen palkinto? Joku hauska, viinapullo on nähty ja kuultu jo liian monta kertaa..." Kelsey todellakin halusi panokset korkeammalle, yksi pullo viinaa oli laimea ja kulutettu vaihtoehto palkinnoksi, puhumattakaan siitä, että saisi kantaa sammuneen kilpakumppaninsa ulos baarista. Tyttö halusi jotain jännittävää, hän janosi jotakin mielenkiintoista illan jatkoksi – ajatus parista oluesta oli kuollut jo aikaa sitten hänen mielessään.

Kel nauroi puhdasta huvittuneisuuttaan, kun Dean kysyi, mitä he joisivat.
"Ehkä se kalja ei oo vaihtoehto tänään", tyttö tokaisi hymyillen toisella suupielellään, samaan aikaan kun silmät katsastivat tarkasti hyllyjä.
"Pari shottitarjotinta?" brunette tokaisi kääntäen katseensa vieressään istuvaan nuorukaiseen, "mulle aivan sama mitä. Sä saat valita." Silmän isku oli nopea ja tuskin huomattava. Shotit olivat helppoja – ne olivat voimakkaita ja nopeita juoda. Ainoa huono puoli oli se, että yhtä nopeasti kuin ne menivät alas, saattoivat ne tulla ylöskin... Oksentaminen oli kuitenkin Kellyn murheista pienin eikä hän asiaa liiemmin ajatellut, sillä tummatukka harvemmin pitkienkään baari-iltojen jälkeen päätyi kaulailemaan vessanpönttöä. Pääkipu, joka sai Kelseyn toivomaan kuolemaa, oli sen sijaan enemmän kuin tuttu juttu.

Kelsey hymähti Deanin kommentille hiuksien pitelemisestä ja vastuunottamisesta.
"Ehkä me ollaan tarpeeks vastuuntuntoisia pitämään huolta itsestämme", Kelsey sanoi, "ja mitä mun hiuksien pitelemiseen tulee, älä huoli, niitä ei tartte pidellä. Susta en sitten tiiä, mut sun hiuksissa nyt ei kauheesti pitelemistä olekaan..."

((Anteeksi kesto -,-))

Dean harkitsi hetken mahdollista palkintoa. Oikeastaan hän voisi laittaa panokseksi lähes mitä tahansa, nuorukainen ei nimittäin uskonut häviävänsä tätä vetoa. Uskon lisäksi motivaationa toimi ajatus siitä, miten naurettavaa olisi, jos Kelsey nyt sattuisikin pysyttelemään pitempään tolpillaan. Dean ei sen jälkeen näyttäisi naamaansa enää yhtään missään, kun viimeinenkin ripe itsekunnioituksesta olisi kadonnut juomiskisan tappion myötä. Mutta tappioon vaadittaisi vakavaa dopingia Kelseyn osalta, sehän nyt oli aivan selvä. Ainakin Deanin mielestä.

”Häviäjä saa laulaa serenadin koulun keskusradiossa ja omistaa sen voittajalle?” Riskaabeli ehdotus sinällään, nuorukaisella kun ei ollut mitään käsitystä siitä, oliko tyttö musikaalinen vai ei. ”Paitsi jos sä kuulut johonkin koulun kuoroon, niin ei sitten,” Dean lisäsi. Siinä tapauksessa Kelsey olisi turhan tottunut laulamaan julkisesti.

”Sitte vodkaa,” Dean päätti ilman sen kummempia miettimisiä. Raakana vedetyt viinat eivät olleet koskaan hyviä, mutta aina ne voittivat yököttävän imelät litkut kuten piparminttusnapsit. Tai jägermeister, jonka liiasta juomisesta Deanilla oli pelkästään huonoja muistoja. Nuorempana oli tullut juotua sitä mitä sattui vain tulemaan vastaan – tai löytymään äitiliinin jemmasta. Paitsi ettei vodka ehkä sittenkään ollut paras vaihtoehto, kun saattoi ottaa jotain yhtä vahvaa mutta jossa maku oli sentään hivenen parempi. ”Vaihdetaas se vodka sittenki rommiin.” Baarimikko vilkaisi heitä molempia arvioivasti Deanin tilatessa ensimmäisen tarjottimellisen. Ilmeisesti rahojen kilahtaminen kassakoneeseen oli kuitenkin sillä hetkellä tärkeämpää kuin asiakkaiden mahdollisesta alkoholimyrkytyksestä huolehtiminen. Eikä tässä kukaan kai edes aikonut päätyä sairaalaan tai katuojaan, joten huoli oli aivan turha.

”Ei kuulu mun tyyliin. Enkä mä aio hävitä,” Dean totesi, kaivaen samalla lompakkonsa esiin. Tarjottimen loihtiminen esiin oli ollut liian vaivalloista, joten heidän eteensä oli läjäytetty kaksi shottilasia ja pullollinen tummaa rommia. Kävihän se toki niinkin ja totta puhuen varmaan huomattavasti helpommin kuin tarjottimen ja monien lasien kanssa säätäminen. ”Sä voit vielä perääntyä.” Huulilla oli pieni virne ja katse haastava. Jos Dean oli varma voitostaan, niin varma hän oli myös Kelseyn jukuripäisyydestä, joka tuskin antaisi tämän perääntyä enää.