No curtain call - I will not fall!

// Koosetä & Texas-Pete + dejavu likööri med Cherry [toihan kuulostaa itseasiassa hyvältä, kirsikkalikööriä ;D], we are waiting 4 U

The Look + kengät

Cornelia ei ollut pahemmin aamulla tiennyt, mistä löytäisi itsensä myöhemmin – koulusta nyt ainakin. Aamupäivä oli kulunut hitaasti hänen kuunnellessaan Harwoodin, Woodsonin ja Hamshiren opetusksia halleluuja ties mistä ja Cartneyn vittuilua oppilailleen – usko pois, Connie suorastaan halusi virnistää raukkojen yrittäessä panna vastaan neiti Cartneylle. Tosin no, se ämmä sai kyllä toisinaan Connienkin sihisemään raivosta ja tokihan sitä teki mieli kettuilla takaisin – Connie lieni varmaan yksi niistä harvoista, joilla olisi ollut pokkaa siihen, mutta älyä riitti enemmän, sillä neiti istui mieluummin suu kiinni ja pääsi kursseistaan läpi helpommalla. Mitenkään aktiiviseksi Connieta ei voinut kuvailla, mutta tuli ne tehtävät tehtyä – toisinaan muita hyödyntäen ja toisinaan itse. Kukaan ei loppujen lopuksi juurikaan kysellyt oliko läksyt tehty itse vai olivatko ne jonkun muun käsialaa. Tietenkin niihin kannatti perehtyä sen verran, että osasi tarpeen tullen selventää itsekin – ja varsinkin matikassa jotta ymmärtäisi mitä oikeastaan olikaan tullut laskettua. Nörtit kun toisinaan tekivät niitä tavalla, jota tavalliset pulliaiset eivät ymmärtäneet – saatika sitten kermalaiset, jotka tosin hyödynsivät alempia kasteja aina kun vain halusivat. Connie ei niinkään – ehkäpä silloin tällöin hän oli pyytänyt jotakuta tekemään vaikeimmat tehtävät tai kirjoittamaan esseen, jos itse ei ehtinyt. Muutoin Connie yritti pärjätä itse.

Oli miten oli, tyttö oli suunnannut koulun jälkeen kotiin ainoastaan löytääkseen tyhjän talon – tai no, jos elukoita ja talon henkilökuntaa ei laskettu mukaan. Veljet olivat ilmeisesti jossakin, samoin äiti ja isän menoista hänellä ei ollut varsinaisesti tietoakaan. Kauaa Connie ei ollut kuitenkaan viihtynyt toimettomana, vaan lähtenyt kohti kaupunkia ja soittanut sitä ennen Texille raahatakseen tämän mukaansa ostoksille. Isän autokuski pistettiin töihin, kun Connie kurvasi kiiltävällä Chryslerillä ostoskeskuksen lähistölle. Texiin hän oli luvannut törmätä ostoskeskuksen ulko-ovien edessä. Tosin no, Conniella oli aikaa tietenkin poiketa parissa kaupassa jo matkan varrella – varsinkin kun hän tiesi mitä haki. Tyttö olikin poikennut pikaisesti koruliikkeessä hakemassa teetetyn kultakaulakorunsa ja Westwoodin liikeestä hänelle varta vasten lyhennetyn mekon. Pari kauppakassia oli ehtinyt jo siunaantua käsiin, sillä Connie ei todellakaan aikonut jättää niitä autoon – ties mihin vielä katoaisivat. Chrysler ja isän kuljettaja kuitenkin hurauttivat pois paikalta viimeistään siinä vaiheessa, kun Connie oli turvallisesti ostoskeskuksen edessä. Hänellä oli toki hyvä ajatus siitä, missä kaikkialla hänen pitäisi käydä – ja ainahan sitä voisi katsella ikkunoitakin. Mitään halpisliikkeitä ei kyllä harrastettu – laatua sen olla piti. Sitä paitsi ainahan sitä voisi käydä katselemassa josko erääseen kenkäkauppaan olisi ilmestynyt lisää kenkiä Choon ja Guccin mallistoista – muutkin kyllä kelpasivat, mutta Connie oli jostain syystä mieltynyt eniten näihin kahteen.

Connie vilkaisi kelloa kännykästään ja tiiraili ympärilleen, josko Tex hipsisi piankin kohti ostaria. No jaa, ei Conniella ollut kuitenkaan kiire mihinkään – lähinnä ostarillelähtökin oli ajantappoidea. Ja tietysti korttia vingutettiin enemmän kuin tarpeeksi – ainakin, jos Connie pääsisi kenkäliikkeisiin tai näkisi jotakin muuta häntä kiinnostavaa. Kuten jo sanottu, rihkama ei niinkän kiinnostanut, vaan se oikea tavara, ja siinä suhteessa hinnalla ei suinkaan ollut rajaa.

// sorge, mun alotusvuorot jää jotenkin aina lyhyiks, tosin ajattelin etten ehkä pelaa ihan itekseni viä tajuttoman kauas xD voitte ofc vetää jotkut hyppingit (tunti/kaks/jne.) omis vuoroissanne kyllä jos tahotte

- lyhyiks..!? o__o mihin mä taas lenkaan itseni sotkenu… hehe. Njoo, herran looksi täsä. Ja anteeksi kesto, olin unohtanut koko pelin U_u -

Terrence Wolffin elämä ei koulun jälkeen ollut ollut kovin kummoinen, hän oli oikeastaan vain jumahtanut katsomaan kotiteatterissaan jotakin tyhjänpäiväistä elokuvaa, jota kuitenkin piti mielenkiintoisena. Tämä ehkä siksi, että sen juoni oli tarpeeksi yksinkertainen herralle. Leffa itsessään kun oli melkeinpä pelkkää paneskelua.
Oli hän käynyt suihkussakin ja syönyt. Vaikka sitä ei ehkä päältäpäin uskonutkaan, oli Tex yllättävän hyvä kokki. Tai ainakin sen verran, ettei nälkään kuollut… Eli siis perustaitoinen… Mutta sekin oli nuorelle herralle huomattava saavutus. Yleensä sitä kyllä tyydyttiin syömään ulkona viehättävässä seurassa, mutta poikkeuksiakin mahtui mukaan. Olihan vuodessa kuitenkin sen verran monta päivää.
Cornelian soitto oli kuitenkin herättänyt nuoren miehen horroksestaan ja saanut tuon viimein pukemaan säädylliset vaatteet ylleen ja poistumaan talosta. Ei kun kledjut niskaan, hajusteet ja tsekkaus peilistä, että hän näytti yhä järjettömän hyvälle. Totta kai hän näytti, aina.
Autotalliin ja aston martinin ovet auki, sisään, avain virta lukkoon ja menoksi. Stereot soittivat Joan Jett & the Blackheartsia, sormet naputtivat rattiin tahtia, kun oranssin kiiltävä auto kaarrettiin ostoskeskuksen parkkihalliin. Yllättävän hienosti Tex sen sinne sai, mitä nyt hieman vinoon ruutuun.

Autosta hypättiin ulos ja marssittiin kohtauspaikkaa kohti, ympärille katselu osoitti tytöystävän olinpaikan ja poika ei voinut vastustaa kiusausta talsiessaan tytön taakse ja kaapatessaan lanteilta kiinni suukottaessaan kaulaa.
”Hyvinhän sä näemmä olet jo vauhtiin päässyt… Tarvitsetko kantoapua?” Niin, jos hän oli jossain harvoissa asioissa hyvä, niin kyllä liehittely sisältyi niihin. Itsestään selväähän se muille olisi ollut, että muija soitti hänet pääasiassa kantamaan kasseja. Sellaista oli parisuhdeshoppailu.

+ kirsikkalikööri tulee täältä ;> ja cherin look ja kengät +

Cherie Hayesilla oli ollut kuolettavan tylsä, hieman vittumainen päivä. Koulussa ei ollut tapahtunut mitään sen jännittävämpää kuin englannintunti, jolloin Cartney oli ollut tavallistakin raivostuttavampi ja kettuillut Cherielle minkä kerkesi. Kuten monet varmasti tiesivät, Cherie ja neiti Cartney eivät useimmiten tulleet lainkaan toimeen, vaan pikemminkin olivat joka kerta napit vastakkain. Cheriellä oli kuitenkin sellainen valttikortti, kuin rehtori Brown, joka oli joutunut päättämään heidän erimielisyytensä useammin kuin kerran, ja lähes joka kerta Cherien hyväksi. Mutta huolimatta siitä, että englannintunnilla oli ollut edes pientä viihdykettä, muuten ei ollut tapahtunut mitään jännittävää. Ei mitään herkullisia uusia juoruja, ei catfighteja, ei draamaa, edes urheilijoiden tuijottelu ei ollut jaksanut piristää diivaprinsessaa jolla oli huono päivä.

Koulupäivän päätyttyä queen bee päätti piristää itseään shoppailulla, ja heti kaupungille päästyään ja ihaniin vaatekauppoihin astuttuaan hän tunsi olonsa paremmaksi. Draamaa ei vielä ollut löytynyt, mutta kahdeksat kengät, neljä mekkoa, kaksi puseroa, kolmet legginssit, laukku ja kaulakoru olivat löytäneet paikkansa prinsessan ostoskasseista jotka hän autonkuljettajalleen Alexille annettuaan huokaisi helpotuksesta. Shoppailu oli rankkaa, ja hän tarvitsisi nyt toden teolla hengähdystauon.

Bongattuaan suosikkikahvilansa Cherry kopsutteli pinkeissä korkokengissään tiskille, tilasi itselleen rasvattoman latten, ja vei sen pöytäänsä uteliaiden, ihailevien katseiden saattelemana. Olihan vaaleaverikkö aikamoinen ilmestys, ihonmyötäisessä mekossaan, korkeissa koroissaan ja lainehtivissa hiuksissaan. Jälleen kerran täydellisenä, kuten aina ennenkin, huolitelluista käsistä varpaankynsiin.
Neiti Hayes istui rauhalliseen pöytään, mutta kuitenkin näkyvälle paikalle että kaikki näkisivät hänet, sillä oliko mitään upeampaa kuin ihailevat katseet kun hän vain istui paikallaan ja nautti kahvistaan?

For real, so so sorry, niinkon liköörille jo sanoinkin, mulla oli kuvitelmat että olin jo vastannut ja venailin rauhassa koska on taas mun vuoro -___- pieni fialure xD


Connie säpsähti ensin, kun Tex nappasi hänestä kiinni ja oli jo kuvittelemassa mahdollisia pakokeinoja – sikäli mikäli hän ei olisi tosissaan sekuntia myöhemmin tunnistanut tulijaa Texiksi. Siinä vaiheessa Connien suupielet kääntyivätkin hymyyn ja hän kääntyi ympäri.
”No joo, tää on vielä pientä”, tyttö totesi. ”Ja no... joo, ainakin myöhemmin tarvin. Mä en usko kuitenkaan, että selviin näin keveillä kantamuksilla.”
Totta puhuen Connie uskoi löytävänsä vielä vähän enemmänkin kuin tarpeeksi – mitään kiljuvaa tarvettahan hänellä ei uusille vaatteille tai kengille tai muullekkaan ollut, mutta ikkunashoppailu ei kuulunut neidin sanavarastoon, vaan kun shoppailtiin, niin shoppailtiin. Tarvitsi hän sitten oikeasti jotain tai ei. Asiaa helpotti tietenkin se, että isukki oli rikas ja sponsoroi mielellään tyttärensä ostoksia. Connie tosin usein epäili, että isukki yritti myös hieman lahjoa heitä, sillä oli itse kotona vain viikonloput ja lomat. Ei sillä, että Connie olisi valittanut tällaisesta järjestelystä. Se kelpasi mainiosti.

Connie suuntasi sitten sisälle odottaen Texin seuraavan häntä. Matka kävi suoraan kolmanteen kerrokseen, josta löytyi niitä tasokkaampia liikkeitä – Guccin liikkeestä löytyi vaiheeksi kaksi paria kenkiä, Pradalta yhdet. Matkaan tarttui myös Versacelta pari uutta mekkoa ja Guessilta uusi laukku. Ostoskasseja alkoi kerääntyä jo kiitettävästi ja Connie pistikin Texin kantamaan niistä osan.
”Mennäänkö hetkeks istumaan johonkin?” Connie kysäisi Texiltä.
Tyttö kaipasi kieltämättä pientä energianlisäystä – mieluusti kahvin myötä. Niinpä Connie sipsutteli edeltä kohti liukuportaita. Tex tuskin pistäisi pahakseen pientä taukoa. Connien hymy oli kadota hänen lähestyessään kahvilaa ja huomatessaan jotain tuttua.

Loistavaa. Itse Cherie Hayes. Connie ei mitenkään erityisesti pitänyt tästä blondista ja jostain syystä uskoi sen olevan myös molemminpuolista. Ei sillä, että Cherie olisi varsinaisesti koskaan tehnyt hänelle mitään, mutta jokin siinä vain... ei mätsännyt. Siitä huolimatta Connie ei haastanut riitaa tai sanonut sitä suoraan – hän pidättyi neutraalissa suhteessa.
”Täällä on näköjään tuttujakin”, Connie totesi Texille täysin normaalilla äänensävyllä – eihän kukaan nyt voinut saada tietää, mitä Connie todella ajatteli.