nice day is it?

// anyel tänne, mukaasi tarvitset ja anteeksi kestosta + mahdollisimman “vastaajaystävällisestä” pelauksesta :---c sori huono otsikkokin //

Olipa kerran eräs koulu, jota Aston Highiksi kutsuttiin. Siellä opiskeli eräs nörtti, koulun varsin pinnallisessa systeemissä tuohon klikkiin laitettu. Tuon nörttityttö käveli pitkin Aston Highin varsin ahdasta käytävää, nähden kuitenkin elämänsä valon - no, se valo oli kyllä kaikkien muiden elämänsä valo, koska hän näki auringon paisteen osaksi puisten, osaksi lasisten ovien läpi. Lapsenomainen Smiley oli tänään erikoisen äänekäs ja puhelias, tai olisi ollut jos joku olisi keskustelemaan tullut. Huoh, ainoa mitä hän tänään oli kuullut juuri hänelle itselleen oli äidin huomenta, opettajan puheenvuoron antaminen ja yhden cheerleaderin määräys, että hänen täytyy tehdä tuon läksyt. No, eihän hän tuollaiselle mitään viitsisi vastaan sanoa, joten neiti oli mukisematta suostunut ja luvannut, että tekisi ne hyppytunnillaan. Eli nyt. Hän tahtoi tehdä ne ulkona sään vuoksi, neiti rakasti aurinkoa, vaikkei ikinä kyllä ruskettunutkaan. Hän haki katseellaan jotain istumapaikkaa, jossa ei hänen läksyjensä tekemistä häirittäisi. Toivottavasti kukaan ei äkkäisi hänen paikkaansa, koska sitten tulisi äkkilähtö joko maahan istumaan tai sisälle ja jos hän saisi jonkun “nytpäs olen rohkea” -kohtauksen ja sanoisi ei, niin olisi hän roskiksessa tai vessanpytyssä. Mukavaa, varsin.

Smiley istahti löytämälleen paikalle ja tarkkaili hetken koulunsa tapahtumia, urheilijoiden leikkimielistä tappelua, tyttöjen juoruilupiiriä ja skeittareita, jotka hyppivät ja pomppivat. Epäreilua. Hänkin halusi tehdä sitä missä oli hyvä, siis läksyjen lisäksi. Vaikkapa tanssia, koska purjehteminen ei täällä onnistunut. Hän palautti katseensa kirjaan, toivoen ehkä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan toivottiin, että joku nyt istuisi hänen viereensä. Ei hän kyllä silmille hyppinyt, hänellä oli päällään tavallinen valkoinen t-paita, pastellinsininen löysä neuletakki ja normaalit siniset, puolipillit ja jalassa ihan normaalit tennarit, ilman sen kummempia merkkejä. Hän varmaan katosi joukkoon, näiden hienojen merkkivaatteisten ihmisten jalkoihin. Smiley pudisteli päätään ajatellessaan, että kumpa olisi itsekin tuollainen. Aika ristiriitaista, samalla hän halusi olla tuollainen, samalla ei. Sille joka halusi olla tuota hän päätään pudistelikin, kunnes alkoi taas keskittyä niihin läksyisinsä. Ensin omat, sitten muiden läksyt, se oli se järjestys jota hän noudatti lähes aina, paitsi jos joku päätti jäädä odottamaan hänen viereensä, että saa läksynsä.

// sori tuli pätkä :c //

sori, kesti vähän. : D en huomannu että olit alottanu.

Natasha istui nurmikolla kuunnellen musiikkia. Hän nojasi samalla kookkaaseen puuhun joka oli hänen oikealla puolellaan, hieman tuomassa suojaa auringolta.
Kuulokkeista tytön korviin tulvi Dream Theateria, kyseinen bändi oli yksi Natashan suosikeista. Tummahiuksinen nuori nainen oli pukeutunut hieman erikoisemmin mitä yleensä, hän oli pöllinyt äidiltään kyseiset vaatteet. Kenkinä toimivat tavalliset tennarit, ne sentään olivat Natashan omat.

Look around
Where do you belong
Don't be afraid
You're not the only one

Natasha hyräili kappaleen tahtiin ja hänet vältasi yhtäkkiä halu käydä pitkäkseen nurmikolle. Tyttö kaatui selälleen sen enempää asiaa miettimättä, käsiään taaksepäin venytellen. Natasha säikähti osuessaan kädellään johonkin joka ilmeisesti oli elävä olento. Tyttö pyörähti mahalleen nähdäkseen ketä oli huitaissut. Nurmikolla istui tyttö tekemässä läksyjä, kyseistä nuorta naista Natasha ei ollutkaan ennen nähnyt. Toisaalta, ei hän olisi varmasti tunnistanut tyttöä vaikka olisi tämän ennenkin nähnyt.
"Öh, sori", Natasha sanoi ja nyppäsi toisen kuulokkeen korvastaan samalla kun odotti tytön reaktiota. Natasha oli ihmeellisen hyvällä päällä tänään ja siksi ei tahtonut myöskään ärsyttää toisia. Tänään nuorella naisella ei olisi edes työpäivää, vapaailta siis luvassa.

// tästä nyt vasta tulikin tynkää... : D

Smiley väsäsi läksyjään rauhassa, kunnes matkaan tuli mutka. Hitsi, miksi se yksi tyhmä oli heittänyt juuri häntä lentokoneella opettajan opettaessa tuota kohtaa? Älynlahjoiltaan kuitenkin melko suuri tyttö mietti asiaa hetken, kunnes keksi vastauksen ja rustasi pari numeroa ja x:ää ja y:tä ja muita matikka juttuja vihkoonsa. Smiley hätkähti ja oli vähällä, että ei hypännyt säikähdyksestään ilmaan jonkun huitaisusta. Herkkähermoinen kun oli… Hän katsahti ketä häntä oli oikein kädellään törkännyt ja tarkkaili tuota hetken. Joku tyttö, selvästi häntä ylempänä, muttei sentään kermassa. Huh, kermaan kuuluvista suurin osa varmaan olisi saanut heti kiljumiskohtauksen, kun olisi tajunnut, että oli koskenut nörttiin. Nörtin oli pakko hymyillä ajatukselleen, kunnes se sama mitään sanomaton ilme palasi kasvoille.

“Ei se mitään”, vastattiin toisen pahoitteluihin ja näytettiin pieni, ystävällinen hymy. Se oli Smileylle luontaista kohteliaisuutta jokaista ihmistä kohtaan, ei hän kenellekään ollut ilkeä. Olipa taas uusi tieto tuo… Hän katsahti taasen tyttöön, jolla oli päässään kuulokkeet ja hieman erikoisemmat (siis ainakin Smileyn omaan asuun verrattuna) vaatteet, tarkkaillen ja sitten kääntyi taas kirjoihinsa. Sellainen hän nyt vain oli, vältti keskustelua ja oli hiljaa. Neiti mietti hetken laskuja, kunnes ajatukset harhautuivat taas siihen, että mitä jos toinen olisi puheliasta sorttia ja rupeaisi selittämään seuraavaksi jotain mikä menisi nörtiltä täysin yli hilseen... sellaisiakin ihmisiä tässä koulussa oli! No, näin suuressa koulussa oli kaikenlaisia ihmisiä, sehän nyt on itsestään selvyys. Jostain syystä, vaikka Smileyllä varsin huono tuuri onkin, hän ei ollut vielä kertaakaan joutunut tälläisten ihmisten uhriksi. Tai no uhriksi ja uhriksi, olisihan se kivaa, että joku puhuisi.

// smiley kuuluis emoihin eikä nörtteihin :::D hirvee angstttttt

Tyttö jota Natasha oli huitaissut ei onneksi suuttunut vaan hymyili pienesti. Natasha nyökkäsi tytölle tyytyväisenä ettei ollut pahoittanut toisen mieltä ja uppoutui sitten takaisin musiikin maailmaan, edelleen nurmella löhöillen.
Pahistyttö mietti elämäänsä, hän oli äskettäin liittynyt jengiin eikä hän ollut varma oliko tehnyt oikean ratkaisun. Jengissä oli jäseninä useampiakin Astonin oppilaita, myöskin jengipomo oli Astonista. Natasha oli lievästi ihastunut poikaan, mutta hän oli häipeissään tunteistaan. Hän oli oppinut työssään strippiklubilla kaikenlaista rakkaudesta ja alkanut todeta ettei sitä ollut. Natashaa ärsytti tämä oivallus suunnattomasti, hän oli hieman epäilyttävästä taustastaan huolimatta herkkä romantikko, joka ei voinut päästää omaa itseään valloilleen. Ei ainakaan useimmiten.

Natashan puhelin alkoi väristä taskussa ja tummaverikkö kaivoi sen esille nypäten samalla kuulokkeet korvistaan. Tyttö ei tunnistanut soittajaa numeron perusteella, mutta päätti vastata silti. Ennen kuin hän ehti sanoa puhelimeen mitään, lankoja pitkin kantautui hätääntynyt ääni.
"Äiti joutui sairaalaan!!" Natashan pikkuveli Zackie huusi puhelimeen aiheuttaen sen että Natasha ponkaisi välittömästi istumaan kauhistuneen näköisenä.
"MITÄ?! Miksi?" Natasha hätääntyi äitinsä puolesta, Bianca oli tehnyt kauheasti töitä pienellä palkalla ja oli hyvin rasittunut. Ehkä hän oli saanut sairaskohtauksen.
"Mulle soitettiin että äiti oli ollut jonkun tyypin luona vierailulla, sen tyypin kämppä oli syttyny palaa ja äiti oli saanu savumyrkytyksen ja joitain palovammoja", poika räpätti puhelimeen niin nopeasti ettei Natasha meinannut edes saada selvyyttä tapahtuneesta.
"Missä sä oot? Onko äiti tajuissaan? Tarviiko mun mennä sairaalaan?" Natasha esitti veljelleen kysymystulvan miettien samalla miten saisi itsensä sairaalalle. Hänellä ei ollut autoa, ei kolikkoakaan rahaa ja sairaala oli melkoisen kaukana Astonista.
"Mä olin Patrickin luona ku sain sen soiton, sen veli lupas heittää mut sairaalaan, soitan sen kännystä. Eikä äiti oo tajuissaan ainakaan vielä ja olis hyvä jos säki pääsisit sinne", poika vastaili sisarensa kysymyksiin yrittäen kuulostaa rauhallisemmalta, muttei onnistunut yrityksessään. Natasha lopetti puhelin ja vilkuili ympärilleen, mitä ihmettä hän tekisi? Ei hän voisi lähteä sairaalalle kävelemäänkään, matkaa olisi liiaksi. Tummaverikön katse osui tyttöön jota hän oli äsken huitaissut, ehkä tällä olisi auto?
"Hei sori, mutta onko sulla autoo tai mitään kulkuvälinettä?" Natasha kysyi hermostuneella äänellä huolen paistaessa hänen silmistään.

Smiley jätti asian sikseen toisen nyökätessä, kunnes joku sai herkkähipiäisen tytön taas säikähtämään - puhelin. Hän katsahti tyttöön taas ja huomasi, että tuo oli säikähtänyt kuulemaansa. Uteliaana hän jäi kuuntelemaan huomaamattomasti kaikkea, minkä kuuli. Hän katsahti hieman säikähtäneenä toisen mainitessa puhelimeen jotain sairaalasta, mutta sitten päätti, että oli epäkohteliasta kuunnella toisten puheita ja keskittyi taas läksyihinsä. Hetken päästä häntä häirittiin taas. Ai, oliko hänellä autoa tai kulkuneuvoa? ... niin, oliko hänellä? Hän muisti oman pyöränsä, jonka kanssa hän oli tullut kouluun. Kai hän sitä lainaisi, jos toinen lupaisi palauttaa... Äiti ja isä eivät olisi iloisia jos uusi pyörä olisi heti jossain sairaalaan lähellä rytyssä. “On mulla pyörä”, hän vastasi tuolle pää kallellaan, kuin odottaen, että toinen kysyisi että saako hän lainata sitä ja kertoisi että mihin menee.

Mitäköhän siellä sairaalassa mahtoikaan olla? Sairaalasta tuli mieleen hänen viime reissunsa sinne, kun hän oli kaatunut baletissa kesken hypyn ja saanut itselleen hiusmurtuman... Oli ollut aika mukavaa lähteä kesken kello viiden iltapäivä ruuhkan aikaan kohti keskussairaalaa tarkastuttamaan tuo. Seuraavaksi hän jo upposi ajatuksiinsa, miettien liikesarjaansa ja muuta sellaista, sitten siirryttiinkin pianon soittamisen puimiseen. Aika epäkohteliasta, toisella taisi olla jonkinnäköinen hätä, mutta hän vaan mietti nuotteja ynnä muuta. “Miksi muuten kysyit?”, hän kysyi, vaikka tiesikin. Toinen tahtoi päästä johonkin ja mahdollisimman nopeasti. Tyttö katsahti paitaansa, johon oli lentänyt pari ruohotupsua joidenkin typeryksien riehumisesta ja pyyhki niitä. “Jos sä sitä tarvitset lainaan, niin olisi kiva tietää sun nimi”, Smiley kertoi toiselle - jos pyörä hajoaisi tai katoaisi, voisi hän tässä tapauksessa kertoa rehtorille siitä. Oli toisella kuinka suuri hätä vain, hänen pyöränsä ei saisi mennä rikki. “Siis en mä epäile, että sä olisit joku nuorisorikollinen joka rikkoo mun pyörän mennessään nopeasti johonkin huumetilanneihmejuttuun vaan siis... no niin”, tyttö selitti nopeasti ja hiljaa, varmaan huonokuuloisimmat luulivat hänen puhuvan siansaksaa. Olipas hän muuten tänään puhelias. No jaa, tänään oli muutenkin aika hassu päivä...

Tytön vastatessa että tällä oli pyörä, Natasha ei tiennyt olisiko hän ollut iloinen vai pettynyt. Olihan toki pyörästäkin apua, sillä pääsisi paremmin kuin kävellen, mutta auto olisi tietystikin ollut parempi.
"No... Kyllä pyöräkin käy, voitko sä lainata sitä mulle?" Natasha pyysi hieman hermostuneen oloisena.
Tyttö tiedusteli häneltä miksi Natashan tarvitsi lainata pyörää, tummaverikkö katsoi tyttöä hieman ihmeissään. Voiko olla olemassa ihminen joka ei salakuuntelisi toisen puhelua, varsinkin kun käytetty sävy puhuessa oli ollut hermostunut?
"Taisit kyllä kuulla kun puhuin mun pikkuveljen kanssa äskön, äiti joutui sairaalaan", Natasha vastasi hermostuneisuuden lisääntyessä hänen äänessään. Ei hänellä olisi aikaa istua tässä jaarittelemassa, Zackie oli vaikuttanut niin kauhistuneelta että veli tarvitsisi varmasti lohduttajaa eikä Nat halunnut olla muualla kun hänen äitinsä tulisi tajuihinsa.
"Natasha D'Ambrosio", tummaverikkö vastasi toisen tiedusteluun nimestään. Hän ei edes vaivautunut kysymään vaaleamman tytön nimeä, tämä todennäköisesti kertoisi sen muutenkin, tai jos ei kertoisi, mitä väliä sillä olisi?
Natasha kuunteli tytön selitystä huumetilanneihmejutusta eikä voinut olla ajattelematta miten lähelle toinen oli oikeastaan osunut. Tyttöhän kuului jengiin jossa lähinnä vastasi huumeista. Tätä hän ei luonnollisestikaan pyörätytölle kertoisi, tuskin tämä tietäisi Natashan taustasta muutenkaan.
"No, lainaatko?" Nat alkoi käydä jo kärsimättömästi, jos toinen ei lainaisi pyöräänsä, Natashalle tulisi kiire etsiä joku toinen joka voisi ehkäpä heittää hänet sairaalalle. Hän oli luvannut Zackielle mennä sairaalalle ja hän myös menisi.

töks töks

Toinen kysyi, että voiko Smiley sitten pyörää lainata… voiko? Tyttö sai vielä varmistuksen, että toisen äiti oli joutunut sairaalaan (kyllä hän oli sen kuullut, ihan turhamaisuuttaan kysyi). Hän mietti hetken, kallisti päätään, katsahti pyöräparkin suuntaan ja sitten nyökkäsi. “Kyllä saat, kunhan palautatkin?”, hän vastasi nyökkäyksen päälle. Smiley katsahti toiseen vielä, kunnes sitten rupesi miettimään, että missäs ne pyörän avaimet olivatkaan… Hän kaivoi taskujaan ja löysi ne, mutta piti ne vielä siellä. Hän kuuli toisen nimen, tunnusteli sitä hetken, jotta varmasti muistaisi sen. Sitten nörtti otti avaimensa esiin, irroitti pyörän avaimen erikseen ja ojensi sitä toiselle.
“Vaaleansininen pyörä, jossa on sellaset hassut hapsut ja kori siinä kiinni”, tyttö kuvaili pyöräänsä. Nörtti kallisti päätään ja oli lähellä irvistää - onneksi hänen äitinsä ei joutunut sairaalaan. Tuo oli fiksu, joka osasi ajaa, tiesi missä liikkua ja eli terveellisesti. Eihän hän kuitenkaan tiennyt, millainen tuon Natashaksi esittäytyneen äiti mahtoikaan olla.
“Joo, kyllä lainaan”, hän sanoi vielä varsin turhan asian, jonka kyllä oli tehnyt selväksikin. Tyttö oletti, että saisi pian jatkaa läksyjään, kunnes tuli yksi asia mieleen - koska toinen sen voisi sitten palauttaa?
“Koska voit sen siis palauttaa? Meneekö sulla koko päivä siellä sairaalassa ja silleen?”, hän kysyi toivoen, että saisi pyöränsä tänään takaisin, koska käveleminen oli hidasta. Tottahan toki häntä harmitti toisen puolesta, että äiti oli sairaalassa, mutta eihän se hänen asiansa ollut ja sehän oli hänen pyöränsä... siis jos hän nyt saisi pyöräänsä ikinä takaisin, jos toinen jättäisi sen lukitsematta ja sitten joku san diegolainen typerys varastaisi sen... Hyvin mahdollista, hyvin mahdollista. Äh, ei kukaan hänen pyöräänsä varastaisi, pitäisi olla optimistisempi.

// tökkelitök täälläkin, tästä tuli ihan pätkä x__x''

"Tarkotus olis ellei joku rekka ryttää mua matkalla", Natasha sanoi kuivasti tytön mainittua pyörän palauttamisesta. Eihän hän varas ollut. Ei ainakaan pyörävaras. Tämä pyörätyttö näytti suhtautuvan häneen aika nuivasti, olikohan hän kuullut juttuja Natashan työstä klubilla tai jäsenyydestä jengissä? Nat toivoi ettei, sillä jos jutut liikkuisivat jatkuvasti ympäriinsä hänen maineensa olisi kohta totaalisen pilalla eikä hänellä olisi enää mitään syytä jatkaa koulunkäyntiä, mikä johtaisi entistä suurempaan ahdinkoon.
Natasha kuunteli kun tyttö kertoi kuvauksen pyörästään ja nyökkäsi sitten ottaen avaimet käteensä.
"En mä osaa sanoa. Riippuu siitä miten paha äidin häkämyrkytys on ja siitä pääseekö se kotiin pian. Jos ei, mulla menee pidempään asioita järjestäessä ku sittehä mä oon vastuussa taloudesta", Natasha selitti ihmetellen samalla itsekseen miksi vaivautui kertomaan tästä toiselle. Pelkkä 'en tiedä' olisi ehkä riittänyt vastaukseksi.

Natasha nousi seisomaan ja vilkaisi tuota pyörätyttöä vielä nopeasti.
"No kiitos nyt sitten", hän kiitti nopeasti ja lähti rientämään kohti pyörää. Pian hän pääsikin vaaleansinisen pyörän luokse ja katsoi sitä hetken huvittuneena, millainen hippi ajoi tälläisellä pyörällä? No, pääasia että mokoma kuljettaisi hänet perille ja hän pääsisi äitinsä ja veljensä luo mahdollisimman nopeasti.

// kiitti pelistä! : )

// tämä kai loppuu nyt sit tähän ?

Smiley nyökkäsi, kun toinen vastasi hänen palautusjuttuunsa ja sitten kuunteli, kun toinen selitti häkämyrkytyksestä ja muusta. Nörtti saattoi näyttää lievästi sanottuna pelästyneeltä, kun hän tuijotti toista. “Okei, ei kiirettä sitten”, hän nyökkäsi edelleen hieman valjuna… herkkähipiäinen kun nyt oli, niin ensin säikähtäminen toisen huitaisusta ja sitten tästä, niin kyllä hän valjuksi tulikin. Lukioikäinen joutuisi huolehtimaan veljestä ja taloudesta.
Okei, ehkä se ei ollut niin paha, lapsenmielinen Smiley vain kuvitteli sen sellaiseksi. Hänelle se olisi maailmanloppu, joskin, että Daphne luultavasti huolehtisi hänestä, kun Smileyllä ei nyt pikkusisaruksia ollut.
Toisen lähtiessä jäätiin pää kallellaan katsomaan hetkeksi, kunnes siirrettiin katse läksyihin ja keskityttiin niihin. Nyt oli tarpeeksi sosiaalista toimintaa harjoitettu tälle päivälle, joten hänen ei tarvitsisi enää huolehtia, ettei ollut tänään puhunut muulle kuin äidilleen ja opettajille.

// kjehhhh sori jos tää rikkoo jotain pituusrajaa D: