Tell me something nice

//Vapaa peli, kuka tahansa siis saa tulla mukaan//

Oli iltapäivä, ulkona paistoi aurinko, joka oli saanut Nalan kaipaamaan ulos tunkkaisesta koulurakennuksesta. Hän olikin viettänyt ruokatauon onnistuneesti ulkona, cheerleader ystäviensä kanssa, mutta nyt piti taas olla sisällä. Ja kuinka olikaan onnistunut käymään niin, että hän oli myöhästynyt tunnilta? Hän oli vain hetkeksi jäänyt juttelemaan erään harvinaisen komean urheilijan kanssa, eivätkä toiset tytöt olleet jääneet häntä odottamaan. Olettivat kai, että hänellä oli parempaa tekemistä kuin lähteä tunnille, niin kuin kyllä sillä hetkellä olikin, sitä ei voinut kieltää.
No, nyt Nailah kuitenkin käveli käytävällä, jotka olivat omituisen autiot. Oliko niin moni oikeasti kiltisti luokassa istumassa, vaikka oli tällainen päivä? Liian kaunis ja loistava tuhlattavaksi koulussa istumiseen! Nala lähestyi luokan ovea ja pysähtyi. Hän oli vähällä koputtaa, mutta jokin sai hänet luopumaan ajatuksesta. Mitä jos hän tosiaankin jäisi pois tunnilta, keksisi oikeasti jotain parempaa tekemistä? Hän voisi vaikka etsiä taas käsiinsä sen urheilijan. Sitten tyttö kuitenkin muisti, että poika oli jo lähtenyt kotiinsa, kun koulupäiväkin oli päättynyt.

Nala huokaisi. Hän ei kyllä totisesti menisi luokkaan enää, olihan hän jo ainakin vartin myöhässä. Mitä iloa tunnille enää oli mennä, kun se ei kauaa kestäisi? Eikä hän edes ollut lintsannut vielä koko viikkona, vaikka olikin jo perjantai. Eihän kukaan sitä paitsi edes siitä välittäisi, vaikka häneltä jäisi yhdeltä iltapäivältä tunnit väliin. Hän voisi vaikka sanoa, että äiti tarvitsi töissä kiireellistä apua, eikä kukaan muu ollut saatavilla kuin hän.
Tyttö kääntyi ja lähti kävelemään takaisin ulko-ovelle päin. Korkojen kopina oli melkein ainoa ääni, mitä hän kuuli, Nala kun ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota pariin nörttityttöön, jotka ahersivat läksyjen kimpussa käytävällä. Nala huokaisi taas. Nyt piti enää keksiä, mihin hän lopun iltapäivästään käyttäisi. Menisikö kotiin, vain kaupungille? Auto odotti parkkipaikalla, eikä olisi mikään ongelma sillä ajella johonkin, pois koululta aivoja rasittamasta.
Tyttö päätti kuitenkin aluksi soittaa pikkusiskolleen, joka oli päässyt jo koulusta. Ehkä Destinee keksisi jotain mukavaa, vaikka se epätodennäköistä olikin. Siskolla oli niin erilaiset huvit kuin hänellä! Tyttö alkoi penkoa laukkuaan, mutta puhelin oli tietenkin kaikkein alimpana. Ja kuinka ollakaan, kun hän sai sen kaivettua esiin, hän onnistui pudottamaan huulirasvansa, joka lähti pyörimään pitkin lattiaa, kohti alakertaan vieviä rappusia. Se nyt tästä vielä puuttuikin, että piti lähteä juoksemaan jonkun huulirasvan perässä, kun oli muutakin tekemistä!

[[Mikäli kuka tahansa saa tulla, tunkaisempas Brandin sitten ensimmäiseen peliin. :>]]

Korkokenkien kopinaa, tyhjät käytävät ja keltaista. Jostain syystä Brandi ei ollut koko sinä aikana, jonka oli Astonissa viihtynyt, ihastunut kovinkaan käytävien väreihin. Onneksi koulu oli jo päättynyt ja tyttö pääsisi pian kotiin. Ensin kuitenkin pitäisi etsiä hänen psykologian maikkansa ja kysäistä mitä viime tunnilla käytiin läpi, hän kun oli vahingossa nukkunut pommiin pahemman kerran. Brandi kuitenkin pelkäsi pahoin, että opettaja oli tällä hetkellä tunnilla, mikä taas johtaisi siihen, että hänen täytyisi odottaa vielä jonkin aikaa. Vaikka kerkeäisihän kysymyksen esittää myöhemminkin, sillä tällaista toimintaa saattoivat ehkä harrastaa vain nörtit. Mutta toisaalta koulu oli Brandille varmasti melkein yhtä tärkeä asia kuin suklaapatukka lihavalle pikkutytölle. Niimpä tummatukkainen tyttö päätti ainakin yrittää etsiä ensin opettajaansa ja lähteä sitten vasta kävelemään kohti kotia, onneksi sinne ei ollut kuin vähän alle kilometri.

Kävellessään hiljaisella käytävällä tytön katse harhautui aina välillä ihailemaan kaunista ulkoilmaa ja samalla miettimään mitä tekisi tänään. Ihan hyvin hän voisi lähteä käymään kaupungilla tai sitten vaihtoehtoisesti vaihtaa bikinit ylle ja jäädä kotiin ottamaan aurinkoa. Auringonottoa hän oli itse asiassa ajatellut jo aamulla kun oli herännyt tunnin liian myöhään. Hupsua sinänsä, että tyttö joka pitää koulua erityisen tärkeänä ajattelee ensimmäisenä heräämisen jälkeen auringonottoa, vaikka on jo kovasti myöhässä. Vielä hauskemman asiasta tekee, että hän oli jäänyt hetkeksi miettimään mitä panee tänään ylleen, lopulta päätyen siniseen toppiin ja mustiin capri-housuihin sekä vetänyt jalkoihinsa siniset korkokengät. Lopuksi tyttö oli vain harjannut hiuksensa, jotka olivat vielä eilisen jäljiltä mukavasti suorat.

Nyt tyttö käveli jo portaita ylös. Samalla kun hän katsoi mihin astui, huomasi hän huulirasvan, joka vieri uhkaavasti kohti viimeisiä rappusia. Onneksi Brandilla oli nopeat hoksottimet, sillä hieman horjahtaen hän nappasi rasvan kätösiinsä ja pysähtyi sitten ihmettelemään löytöään. Hän yritti keksiä kenellä kyseinen huulirasva mahtaisi kuulua, mutta eihän monen oppilaan joukosta sitä tiettyä nimeä tupsahtanut mieleen. Ja eipä Brandi ollut sen kummemmin tarkkaillut muita, että tietäisi millaisia rasvoja kukin käyttää. Hänelle riitti, että hän tunnisti omat kosmetiikkansa muitten joukosta.

[[EDIT// Jostain syystä ei ak toimi niin tässäpä on Brandin esittely. :')]]

//Hihii, tervetuloa vaan!//

Nala piti visusti huolen siitä, ettei laukusta enää pudonnut muita tavaroita. Sitten hän lähti kävelemään huulirasvansa perään ihan muina naisina, toivoen, ettei joutuisi julkisesti kyykistelemään käytävillä. Se kai näyttäisi typerältä, eikä hän todellakaan halunnut, että häntä luultiin tyhmäksi. Tosin joskus oli hauskaa olla typerä, mutta vain silloin, kun sen huomasi joku auttamaan valmis nuori mies. Sitten se olikin täysin eri asia!
Nailah kipitti rappusiin ja huomasi, kuinka joku nousi niitä ylös ja poimi hänen etsimänsä pikkuesineen käsiinsä. Tummaihoinen tyttö hiljensi nyt vauhtiaan, hyvillään siitä, että välttyi nyt varmasti kaikelta typerältä kyykistelyltä. Nyt hänen tarvitsi vain pyytää huulirasvansa tuolta tytöltä ja lähteä sitten kotiin.

Mitä jos tyttö olisikin törppö ja omisi huulirasvan? Se oli kuitenkin kallis ja arvokas, ei joka tytöllä ollut sellaisiin varaa. Hän kyllä itse saisi uuden, mutta ei voisi kestää sitä, että joku käyttäisi hänen ostamaansa huulirasvaa ja varastaisi sen häneltä.
"Saisinko mä sen mun huulirasvan?" Nala kysyi pehmeällä ja viattomalla äänellä, samalla hän kuitenkin oli valmis käymään toiseen käsiksi, mikäli tämä jostain typerästä syystä ei antaisi hänen huulirasvaansa, jota hän nyt tunsi kipeästi tarvitsevansa.
"Onneksi sä löysit sen ja pelastit sen joutumasta vääriin käsiin."
Nala laskeutui viimeiset rappuset tytön luokse ja ojensi sitten kätensä, jotta toinen voisi antaa hänen omaisuutensa takaisin.

//Tuli vähän kökköö, mut ehkä sä kestät XD//

Ääni kuului hieman ylempää. Tytön ääni ja näyttävästi huulirasvan omistajan. Brandi nosti katseensa ja kohtasi erään cheerleaderin kasvot, joiden omistajan nimeä ei hän heti saanut päähänsä. Eikä Brandi ollut koskaan edes jutellut kyseiselle tytölle, mutta Astonissahan nyt tiesi lähes kaikki cheerleaderista ylöspäin, ainakin kasvoilta. Ja samalla pomppasi tumman tytön nimikin hänen mieleensä: Nailah Winston. Sen enempää ei Brandi juurikaan tiennyt tytöstä. Kai hän oli jotain juoruja joskus kuullut, mutta useasti hän sulki korvansa niille - ellei kyseessä sitten ollut jotain todella mehukasta.

Toisen tytön avatessa suunsa ja kiittäessä onneaan, että juuri Brandi löysi huulirasvan, ei hän voinut olla virnistämättä.
"Ai että hyvä onni?" hän tokaisi pilke silmissään hieman naurahtaen ja sitten kääntäessään katseensa takaisin huulirasvaan.
Tässäpä sitä voisi kehitellä pienen jekun, toivottavasti vain Nailahilta löytyisi hieman huumoria eikä hän vetäisi vihannesta nenäänsä tällaisesta pikku jutusta.
"Mistä tiedät, etten ole just sellanen bitch, joka päättäisi pitää tän?" hän kysäisi ja vilkaisi toista nähdäkseen mahdollisen reaktion, "löytäjähän saa löytämänsä yleensä pitää, eikö?"
Brandi kohotti kulmiaan kysyvästi ja sitten kasvoille levisi virne. Hän naurahti ja ojensi sitten huulirasvan toiselle.
"No, en ole sellanen bitch", hän totesi hymyillen, "mulla on omakin huulirasva."

Brandi jätti vielä sen kätensä ojennetuksi, jolla oli ojentanut huulirasvan, tervehtiäkseen tummaa tyttöä.
"Brandi Darcy", hän kertoi toiselle nimensä hymy huulillaan, "ja sä olet varmaan Nailah Winston, oonko oikeassa?"


[[No hyi yäk en kestä! Eikä ole tämäkään sontaa kummempaa. :'D]]

Nala odotti toisen antavan huulirasvan heti, mutta tyttö alkoikin selitellä jotain sen suuntaista, mitä hän oli pelännytkin. Joutuisiko hän nyt kuitenkin raastamaan kapineen väkisin tuon sormista? Niin alas hän ei halunnut vajota. Hän ostaisi kyllä uuden.
"No, se menee niin, että löytäjä saa pitää jos ei oikeaa omistajaa löydy," Nala sanoi viileällä äänellä. Ei hän nyt osannut olla ystävällinen, kun toinen vaikutti niin töykeältä. Tiesikö toinen edes kuka hän oli? Nailah Winstonille ei ryppyilty, sellainen oli sallittua vain niiltä, jotka olivat koulun suosituimpia ja vaikutusvaltaisempia kuin hän. Suosittu nelikko, pari urheilijaa ja cheerleaderia, sekä jokunen pyrkyri, joiden vihaamaksi kukaan ei halunnut joutua. Ei ainakaan Nala.

"No hyvä. Ja ethän sä olisi voinut tietää, vaikka tuo huulirasva sisältäisi ties mitä bakteereja ja tarttuvia viruksia," Nailah selitti, tajuten itsekin kuulostavansa varsin typerältä. Kuka nyt tuollaisia edes puhui? No, ainakin hän, koska nyt niin oli tehnyt.
Nala yllättyi, kun tyttö ei huulirasvan annettuaan lähtenyt tiehensä, kuten jokainen järkevä ihminen olisi ehkä tehnyt. Tai ehkä se olikin järkevää jäädä, eihän sitä vielä voinut tietää. Vielä yllättyneempi Nailah oli, kun toinen esitteli itsensä.
"Oikeassa oot, olen Nala Winston," tyttö sanoi ja kätteli toista, vaikka se tuntuikin jotenkin turhan viralliselta. Itsehän toinen oli kätensä siihen jättänyt käteltäväksi. Nalan kasvoille kohosi hymy. Tyttö ainakin tiesi kuka hän oli, joten hän ei ollut jäänyt täysin suositumpien varjoon, kuten joskus pelkäsi. Oli mukavaa tulla huomatuksi ja varsinkin muistetuksi.
"No, eikö sulla ole koulua?" Nala kysyi sitten seisoen yhä samassa kohdassa.

Eikä mennyt väärin neiti Darcyn veikkaus. Mielessään tyttö nostikin hattua itselleen, olipa hän edes jonkin verran perillä siitä, mitä koulussa tapahtui. Ja kysymys, johon Brandi pudisti päätään.
"Loppui jo", tyttö kertoi olkiaan hieman kohauttaen.
Ja nyt tosiaan koittaisi muutaman päivän odotettu viikonloppu. Vaikka eihän Brandilla ollut mitään erikoisia suunnitelmia viikonlopulle. Vaikka tarvitsisiko ollakaan, yhtä hyvin sen voisi käyttää löhöilyyn ja kauniista säästä nauttimiseen, mikäli koko viikonloppua aurinko jaksaisi edes paistaa. Ensin oli kyllä kuitenkin yksi tehtävä hoidettavana.
"Tosin olisihan mulla vielä yksi pieni juttu..." tyttö mutisi hieman pohtivaan sävyyn.
Mutta siitä jutusta tuskin kannattaisi ruveta höpisemään cheerleaderin kuullen, ellei sitten halunnut saada nörtin leimaa otsaansa. Ja sitä ei Brandi halunnut ehkä kuitenkaan. Ja mitäpä hän muutenkaan rupeaisi ventovieraalle tytölle kertomaan omista tekemisistään. Tuskin toista kiinnostaisi edes.
"...tosin se nyt ei ole kovin tarpeellinen", hän päätti aikaisemman lauseensa reippaammin, mitä oli sen aloittanut.
Hieman hupsua oli, että tyttö näin päätti. Mikä lie häneen oli tänään iskenyt. Kenties viikko oli vain uuvuttanut. Aina ei tarvinnut olla tunnollinen, kaipa Brandinkin oli se hyväksyttävä.

Kohteliasta mahtoi myöskin olla kysymyksen esittäminen toisin päin. Kovin itsekeskeistähän olisi puhua vain itsestään.
"Entä itselläsi?" hän kysäisi kulmiaan kohottaen.
Kaipa tässä voisi muutaman mukavan sanasen vaihtaa ennen kuin lähdettäisiin nauttimaan ansaitusta parin päivän vapaasta. Samalla Brandi ottikin jo muutamia askelia ylemmäs, portaissa jököttäminen ei tuntunut oikein kehittävältä puuhalta.

"Ai niinkö?" Nala kysyi muka kiinnostuneena. Oliko toinenkin kenties samanlaisissa puuhissa kuin hän, kun alkoi mutista jostakin asiasta, joka tällä vielä oli. Ehkä siis Brandikaan ei ollut mikään kiltti tyttö, joka istui kuuliaisesti kaikilla tunneilla, vaan oli myös lintsaamassa jostain tärkeästä?
Brandi ei kyllä näyttänyt miltään lintsarilta, se oli selvää. Nala uskoi itse näyttävänsä juuri sellaiselta, joka saattoi tehdä mitä vain tahtoi. Siltä hän ainakin halusi näyttää.
Nala virnisti, kun tyttö sitten kysyi oliko hänellä itsellään sitten koulua.
"No, kyllähän mun pitäisi nyt tuolla luokassa istua," Nailah paljasti, kun ei nyt keksinyt mitään järkevää syytä salata asiaa. "Mut kun kerran olin jo valmiiksi liikaa myöhässä, niin ei kai siinä ole edes järkeä mennä lopputunnille. Ei siellä kuitenkaan enää pääsisi asiasta jyvälle."

Nailah jätti kertomatta, että hän tuskin olisi päässyt asioista perille, vaikka olisi tunnilla ollutkin sen alusta asti. Hän olisi varmasti vain viilannut kynsiään ja tehnyt kaikkea muuta kuin kuunnellut opetusta. Hän ei jaksanut kiinnostua koulunkäynnistä, koska mitä hän siitä edes hyötyi? Tuskin kovin paljoa, vaikka kaikki niin väittivätkin.
"Mutta mikä juttu sulla muka vielä on, jos koulu on loppu?" Nala kysyi sitten muistettuaan tytön hämäräperäiset mutinat. "Ettet vain itsekin ole myöhässä jostakin?"

//Tästä tuli nyt tosi kamalaa tekstiä...//

Toinen ilmoitti oman syynsä hilluskella käytävillä, eikä jostain syystä Brandi yllättynyt lainkaan kuulemastaan. Tarkemmin kun silmäili Nalaa, saattoi hyvinkin kuvitella hänet kuluttamassa aikaa ennemmin muualla kuin oppitunneilla. Brandi pysähtyikin portaissa ja käännähti sitten katsomaan jälleen toista.
"Ihan kiva periaate", hän totesi hymyillen vinosti.
Brandi itse tosin menisi tunnille vaikka kuinka olisi myöhässä. Tietenkin jos sitä olisi jäljellä enää vain pari hassua minuuttia, voisi hän jättää koko tuokion välistä - ehkä. Pinnaaminen soti jyrkästi tytön periaatteita vastaan. Koulu oli hänelle tärkeä asia, tai ei ehkä koulu niinkään, mutta tulevaisuus. Ja tulevaisuus määräytyi pitkälti siihen, kuinka hyvin jaksoi painaa arvosanojensa eteen. Tytöllä oli omat unelmat, jotka hän halusi saavuttaa, ja yksi niistä oli kelpo ammatti, jossa palkkakin olisi sen mukaista, että voisi itse elättää itsensä.

Ja nyt tumma tyttö kyseli kuitenkin Brandin omasta pikku tehtävästä, joka oli vielä hänen listallaan. Brandi naurahti hieman vaivaantuneesti Nalan epäilyille ja pudisti sitten päätään.
"Tavallaan, mutta tällä hetkellä oon kyllä ihan luvallisesti marssimassa kotiin päin", hän tokaisi.
Olihan hän aamulla tosiaan ollut myöhässä. Poissaolojahan hänen olisi nyt siis kuulunut selvittää ja edellisellä tunnilla käydyt asiat.
"Mutta kuten sanoin jo, ei mitään tarpeellista", tyttö toisti, "tai ei ainakaan mitään mielenkiintosta, mikä sua mahtais kiinnostaa."
Totta tosiaan, tuskin Nalaa kiinnostaisi kuulla tarinaa Brandin kiireisestä aamusta ja mahdollisesta psykan opettajan metsästämisestä. Eikä ekaluokkalaista sen puoleen huvittanut edes kertoa koko juttua. Mitä luultavimmin hän löytyisi tosiaan sitten ensiviikolla sieltä nörttien laatikosta. Eikä Brandia tosiaankaan huvittanut toisten esseiden raapustelu, omissakin oli ihan tarpeeksi.

Nala virnisti. Tottakai hänen periaatteensa olivat kivoja! Eiväthän ne voineet olla muutakaan. Olihan hän sentään Nailah Winston, ei mikään nörtti tai friikki, joiden periaatteita ei kukaan edes jaksanut kuunnella. Oli se kyllä aivan toista olla cheerleader, kun sai omakseen kunnioitusta ja ihailua, vaikkei mitään erikoista tehnytkään. Tai no, kaikista ei kyllä ollut samaan, koska vaadittiinhan cheerleadereilta muutakin kuin vain hyvää ulkonäköä. Heidänhän piti olla sporttisia ja opetella ulkoa kaikenmaailman kannustushuutoja ja hyppysarjoja.

Nailahin päähän tupsahti yhtäkkiä outo ajatus, jota hän itsekin ihmetteli, aluksi. Mutta miksipä ei? Hän voisi aivan hyvin houkutella Brandin seurakseen, niin ei tarvitsisi soitella pikkusiskolle. Ja siskosta tuskin seuraa saisi, ei tämä mihinkään viitsinyt koskaan lähteä, kotonahan tämä vain oli lukemassa kiltisti kokeisiin.
"No, sähän voit keksiä mulle jotakin tekemistä, kun tässä päätin häipyä muualle," Nala sanoi hymyillen iloisesti. "Tai mikä parempaa, sä voisit vaikka pitää mulle seuraa, kun mä en millään haluaisi olla yksin."

Nalalla ei ollut aavistustakaan, kuulostiko nyt typerältä, hullulta, säälittävältä vai sittenkin ihan fiksulta. Hän ei edes välittänyt siitä, hän vain halusi nyt saada itselleen seuraa ja jotakin tekemistä. Yksin olisi kuitenkin niin tylsää, vaikka kyllä hän tekemistä kai keksisi, ostarilta. Mutta siellä taas oli se vaara, että äiti yllättäisi hänet, eikä hän halunnut äidin näkevän, ettei ollut koulussa. Mutta jos hän keksisikin jotain tekemistä koululla? Oliko se edes mahdollista?

//Äh. Mä en osaa, tuli ihan pöllöö tekstiä...//

Brandi kohotti kulmiaan Nalan keksinnölle. Ai pitäisi hänen keksiä jotain tekemistä toiselle? Ja sitten vielä jäädä tytön seuraksi. No, eipä Brandilla mikään kiire kotiin ollut. Kotona ei ollut mitään muuta kuin korkeintaan työhönsä uppoava isä, jos sitäkään. Siivoja oli kenties käynyt jo aamupäivällä, joten koti olisi mitä luultavimmin tyhjä, lukuunottamatta Brandin piskiä. Ja saattoi olla niinkin, että siivoojan piti käydä vasta huomenna, joten hyvällä tuurilla hän voisi löytää eteisestä koiran jätöksiä ja muutaman kenkäparin hujanhajan.
"No mikäs siinä. Eipä mulla muutakaan tekemistä ole", hän kertoi toiselle.
Sitten pitäisi vain pähkäillä, mitä voisi tehdä. Ulkona oli tietenkin hyvä sää, joten sitähän voisi hyödyntää.
"Mitä sitten haluisit tehdä?" tyttö kysäisi toiselta, "itse ainakin haluisin pois täältä rappusista näin ensiksi."
Brandi naurahti ja nyökkäsi samalla ylempää tasannetta kohti. Itse hän otti jälleen askeleita portaissa ja pian olikin jo yläkerrassa. Tyttö pysähtyi portaiden yläpäähän ja suuntasi katseensa sitten kohti ikkunoita.

Brandi oli aina ollut huono keksimään yhtään mitään. Ja nyt Nala vaati, että hän keksisi jotain tekemistä. Tyttö kurtisti hieman kulmiaan samalla kun kävi mielessään läpi, mitä mahdollisuuksia koululla mahtoi olla. Mieluiten Brandi itse ainakin painuisi kuluttamaan aikaansa kaupungille tai rannalle. Koululla nyt ei ollut mitään muuta kuin suuri piha ja uima-allas. Mutta kuka nyt halusi vapaa-aikaansa kuluttaa koulussa? Eikö se nyt ollut aika säälittävää.


[[Pöhpöh, olihan toi parempaa ku tää pullamössö. :'>]]

Hyvä! Nala hihkaisi mielessään toisen ilmoittaessa, ettei omannut parempaakaan tekemistä. Ja kuka nyt edes olisi kieltäytynytkään hänen seurastaan, paitsi joku täysin typerä tyyppi. Oikeasti Nalan seurasta oli kieltäydytty varsin usein, mutta hän ei sitä sillä hetkellä jaksanut muistaa. Ja kyllä hän sen ymmärsi, että joillakin oli oikeasti jotain tekemistä. Sitä taas tyttö ei edes ajatellutkaan, että vika saattaisi olla hänessä ja hänen hölmöilyissään, tyttö kun oli liian sinisilmäinen omia vikojaan kohtaan.
"No mä haluan tehdä jotain hauskaa," Nala vastasi yksinkertaisesti. Ei kai nyt mitään sen kummempaa tarvinnut edes haluta! Nailah seurasi toisen perässä yläkertaan. Nyt Brandi saisi kyllä keksiä jotakin kivaa, ettei hänen tarvitsisi alkaa miettiä mitään erikoista.

Nalalla oli kyllä mielessään pari asiaa, mitä olisi voinut tehdä. Hän olisi voinut lähteä ajelemaan autollaan, tai vaikkapa puhua pahaa muista koulun oppilaista. Mutta se olikin sitten eri asia, uskalsiko Brandille puhua kaikista ties mitä, kun ei tiennyt kertoisiko tämä kaiken myöhemmin puheiden uhreille. Se hauska puuha olisi siis täysin pois laskuista, ellei Brandi sitten itse alkaisi juoruilla mitään hänen ilokseen.
"Mites olisi vain juttelu? Vaikkapa pojista ja muodista?" Nala ehdotti sitten. Hän kyllä tiesi koulusta jo monta poikaa, jotka olivat puhumisen arvoisia. Ainakin se urheilija tyyppi, jonka takia hän oli myöhästynyt tunnilta. Siinä kyllä olikin oikea namupala, harmi vain, että tämä taisi olla varattu. Mutta no, sehän nyt ei olisi mikään este, ainoastaan hidaste jos sitäkään.

Varsin ympäripyöreän vastauksen Brandi saikin kysymykseensä. Jotain hauskaa, tietenkin. Jotenkin sekään ei kuitenkaan ollut mitenkään epäodotettavissa Nalan suusta. Ja hauskaahan saattoi olla monenlaista, eikä Brandi juurikaan tiennyt, mikä oli Nalasta hauskaa. Näyttävästi hauskaa oli kuitenkin keskustelu, vaatteista ja kaksilahkeisista. Valinta oli Brandista hieman omituinen, mutta ei sekään yllättänyt tyttöä. Mikä muukaan voisi tehdä cheerleaderia onnelliseksi kuin muoti ja pojat?
"No, jos se on susta hauskaa", Brandi totesi kuitenkin.
Eipä hänellä paljoa ollut puhumista tästä aiheesta. Tai saattoihan toki olla, mutta aihe oli ehkäpä ennemmin sellainen, josta keskusteltiin parhaan kaverin kanssa. Tässä tapauksessa Nala oli melko lailla ventovieras. Kaikista yksinkertaisinta mahtaisi siis olla vain tytön myötäily joka asiassa. Antaisi toisen siis hoitaa puhumisen. Itsepä aiheensa valitsi. Pääsihän tässä sitten tutustumaan toiseen tyttöön paremminkin. Parhaiten pääsi kiinni uuden tuttavuuden persoonaan hänen omalla alueellaan: kun asia oli tuttu, turhaa sitä käytiin jarruttelemaan. Antaisi Nalan puhua suunsa puhtaaksi.

Brandi vilkaisi vielä kerran ulos ikkunasta. Ehkäpä sitä voisi myöhemmin ehdottaa, jos vaikka kaksikko poistuisi ulos sisätiloista. Keltaiset seinät ahdistivat.
"Puhellaan sitten", hän totesi reippaasti hymyillen.

Nala ei voinut kuin pyöräyttää silmiään. Brandihan se vasta hölmö olikin! Kenen mielestä vaatteista ja pojista puhuminen ei muka ollut hauskaa? Tai siis kenen normaalin tytön mielestä se saattoi olla jotakin muuta? Hän ei ymmärtänyt sitä, eikä missään nimessä edes halunnutkaan ymmärtää. Brandi sai ajatella hänen suosikki puheenaiheestaan mitä tahtoi, kunhan nyt ei alkaisi väittää häntä miksikään pinnalliseksi, typeräksi kermakanaksi. Ei hän ollut mikään kana, vaikka olikin joskus typerä ja pinnallinen. Oli hänelläkin tunteet, jotka saattoivat joskus olla jopa hyvin inhottavia.
Nailah oli kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei Brandi tuntunut vastustelevan hänen ehdotustaan. Ehkä aihe kuitenkin kiinnosti, edes vähäsen, vaikka tyttö ei vaikuttanutkaan läheskään niin innostuneelta kuin hän. No, minkäs sille mahtoi!

"No, voisin sanoa heti alkajaisiksi, että mä tarvitsen uuden mekon." Nala sanoi ja hymy kohosi hänen kasvoilleen. Nyt oli totisesti päästy niihin asioihin, joista hän jaksoi välittää.
"Näin yhtenä päivänä tuolla yhdessä kaupassa aivan uskomattoman ihanan, sellaisen keltaisen lyhyen mekon. Sen mä haluan ja ajattelinkin sen mennä ostamaan vielä tänään. Ja tottakai mä tarvitsen siihen sopivat kengät. Onko sulla mitään ideaa mistä mä voisin saada jotkut tosi upeat?"
Nala ei ollut ihan varma, oliko sittenkään valinnut hyvää puheenaihetta. Tuntui jotenkin oudolta selittää vaatteista tytölle, joka ei edes tiennyt mitään siitä, millaisia vaatteita hän eniten rakasti, tai sitä, että hän edes oli niin hulluna vaatteisiin kuin oli.
"Sellainen mekko voisi kyllä ehkä sopia sullekin," Nala sanoi ja tarkoitti sen kohteliaisuudeksi. Brandi saisi varmasti paljon huomiota ja ihailua sellainen mekko yllään, se oli aivan varma juttu. Mutta no, niin saisi kai kuka tahansa muukin, paitsi joku liian lihava ja ruma henkilö.

Brandi ei voinut olla huomaamatta Nalan silmien muljauttelua. Mielellään hän olisi päästänyt naurahduksen ilmoille, mutta tajusi kuitenkin, että se ei mahtaisi olla ihan soveliasta. Niinpä tyttö oli kuin ei olisi huomannutkaan toisen elettä ja keskittyi sitten siihen, mitä tumma tyttö puhui. Juttutuokio aloitettiin puhumalla keltaisesta mekosta.
"Mekkojahan ei ole koskaan liikaa", hän totesikin hymyssä suin.
Ja se oli totta. Mielellään hän itsekin otti mukaansa useammankin mekon, kun poistui jostain kaupasta. Kengistä puhumattakaan.

Kun Nala kysäisi jotain hyvää paikkaa, mistä voisi löytää mekkoon sopivat kengät, joutui hän hetken miettimään.
"No, ostarillahan nyt on montakin paikkaa. Ja näin joku kerta jonkun kivan kaupan siinä lähellä kans", hän sanoi edelleen miettien, "nimeä en muista. Oot ehkä käynytkin siinä."
Hetken tyttö pläräsi mielessään, oliko jossain nähnyt jotain kivoja kenkiä, jotka mahtaisivat sopia keltaisen mekon kanssa. Siitä vain taisi olla jonkin aikaa kun hän oli käynyt kaupungilla, ainakin viikko, joten muistikuvat olivat sumentuneet. Eikä hän nyt muistanut jokaista näkemäänsä kenkäparia ulkoa. Tietenkin ne, joista hän oikeasti piti jäivät mieleen, ja useimmiten hän loppujen lopuksi pulittikin niistä ihan kelpo summan kaupan kassalla.
"Kaippa nyt aina jostain sitten sopivat kengät löytää", hän totesi sitten vielä.

Lopuksi toinen tyttö heitti vielä kommentin keltaisesta mekosta, jonka oli kaupassa nähnyt. Itse Brandi ei niinkään nähnyt itseään keltaisessa, mutta ehkä se johtui vain siitä, ettei ollut kovin monesti sen värisiä vaatekappaleita ostanut.
"Kiitti. Tarttisinkin uuden mekon", hän totesi, "mutta ehkä jonkun toisen värisen. Keltanen ei ole oikeen mun väri."
Hän naurahti. Tässähän oli sitten viikonloppusuunnitelmat valmiina: osta uusi mekko. Kai se onnistuisi ja kenties hän voisi hankkia paljon muutakin.

"Totta," Nailah myönsi toisen sanoessa, ettei mekkoja koskaan voinut olla liikaa. Ennemminkin liian vähän! Nalalla tosin oli mekkoja sen verran, ettei hän osannut sanoa ollenkaan mitään määrää. Ja jotkut mekot (useimmat oikeastaan,) olivat sellaisia, joita hän oli käyttänyt vain kerran ja unohtanut ne sitten vaatehuoneensa johonkin kolkkaan.
"Täytyy kyllä oikeasti mennä vielä tänään kaupoille," Nala totesi sitten. Nyt hänellä oli niin suuri halu ostaa jotain, ettei se katoaisi mihinkään ennen kuin jotain asialle tekisi.
Nailah kuunteli tytön vastausta. Tällä selvästi oli jotain tajua kaupoista, sillä tämä tiesi heti puhua eräästä ostarin lähellä olevasta kaupasta. Se olikin paikka, jota Nailah suorastaan rakasti. Hän oli viimeisen vuoden aikana käynyt siellä vain tasan kaksi kertaa ostamatta mitään. Ja hän oli siellä kyllä käynyt monesti.

"Ihan varmasti," Nailah sanoi ja alkoi jo miettiä, mitä voisi puhua vaatteista jonkun täysin vieraan kanssa. Jonkun, joka tuskin oikeasti jaksoi olla kiinnostunut hänen höpinöistään.
"Hmm. Ehkä sininen sitten olisi enemmän sun värinen? Tai valkoinen, niitäkin siellä oli. Mutta itelleni mä ottaisin ehdottomasti pinkin. Se sattuu olemaan mun lempivärini." Nailah selitti asioita täysin vakavana, eikä itse tajunnut ollenkaan, että vaikutti varmaan äärettömän hölmöltä. Sellainen hän vain oli, eikä voinut sille mitään.
"Mut se keltainenkin oli ihan järjettömän hieno, voisin kai ostaa molemman väriset," tyttö mietti ääneen ja hymyili sitten. "Äh, en mä oikein tiedä oliko tää sittenkään niin hyvä puheenaihe. Ehkä ne miehet on kumminkin enemmän mun mielessä tällä hetkellä. Tai siis, ei kai sitä nyt oikein muuta jaksa edes miettiä jos on juuri ollut jonkun komistuksen seurassa?"

//Kaameeta. Tästä tuli kyllä niin pimeetä ettei mitään rajaa. Toi Nala meinaa riistäytyä mun käsistä!//

Nala puhui asiaa. Sinistä hän tosiaan mielellään käytti, valkoistakin silloin tällöin.
"Jos siellä kerta oli sitten muunki värisiä, niin pitääpä käydä kurkkaamassa", hän lausahtikin aidosti mielenkiintoisena.
Kenties tummempi suostuisi paljastamaan vielä, missä oli löytönsä tehnyt. Vaikka kyllä kai muuallakin kaupoissa mekkoja oli.

Mekkokeskustelu sai kuitenkin päättyä, sillä ilmeisesti Nailah oli juuri vähän aikaa sitten kohdannut jotain paljon mielenkiintoisempaa, miehen ilmaisesti, ellei sitten Nala ruukannut nimittää naisia komistuksiksi. Brandi kohottikin hieman kulmiaan toisen sanoille ja naurahti sitten hyväksyvästi.
"No varmasti!", hän hihkaisi, "no, kenen seurassa oot sitten ollut?"
Epäilemättä toinen oli ollut urheilijan kanssa, sillä tuskin Nalan kaltainen edes vilkaisisi alemman kastin miespuoliseen edustajaan. Tai eihän sitä tiennyt, sillä eihän Brandi nyt kovin hyvin toista tyttöä tuntenut. Vaikka koko kouluhan nyt oli pullollaan cheerleadereita, jotka vilkuilivat vain urheilijoihin, joten miksipä Nala poikkeaisi kaavasta millään tavalla? Eivätkö kaikki univormuun pukeutuneet tytöt olleet ihan samanlaisia?


||Ahahah, no ei edes. Verrattuna tähän pätkäleeseen, toihan on ihan laatukamaa! :)||

Nala hymyili tyytyväisenä. Kyllä hän aina onnistui sittenkin saamaan toisetkin innostumaan vaatteista, kun niistä alkoi puhua. Jos osasi valita oikeat sanat (tai vahingossa sanoa), niin kyllähän sen huomasi. Nytkin Brandi oli selvästi innostunut kuultuaan sinisestä väristä. Ja se väri kyllä ehdottomasti pukisi tyttöä paremmin. Oikeasti Nala ei vain halunnut toisen ryöstävän keltaista mekkoa ja käyttävän sellaista koulussa ennen häntä. Se ei olisi reilua, olihan hän juuri niin kovasti mekkoa ylistänyt. Hän todellakin ostaisi itselleen keltaisen. Ja pinkin myös, niin varmasti hän olisi tyytyväinen.
"Ne mekot löytyy sen kenkäkaupan vieressä olevasta liikkeestä," Nailah päätti kertoa. Olihan se kai nyt ihan ystävällinen teko? Nala uskoi kyllä ehtivänsä kauppaan ennen Brandia viemään itseään sykähdyttävimmät mekot. Toinen sai sitten tyytyä vähemmän iloisiin väreihin.

Tummaihoinen tyttö tunsi olonsa entistä tyytyväisemmäksi, kun Brandi osoitti niin suurta kiinnostusta hänen miespuheitaan kohtaan. Tyttö tahtoi jo heti tietää kenen kanssa hän oli ollut tekemisissä. No, sehän sopi, tuskin toinen mitään kamalia juoruja oli heti laittamassa liikkeelle. Ei tämä ainakaan näyttänyt samanlaiselta juoruilijalta, niin kuin eräät cheerleaderit, joita Nailah sortui joskus kadehtimaan. Ja joista hän aina silloin tällöin juorusi itse.
"Se oli yks Mario, tiedät varmaan tyypin? Se koripalloilija." Mario oli yksi koulun komeimmista urheilijoista ja tummaihoinen pitkä lihaskimppu. Mies oli sillä hetkellä vapaa mies, sen Nailah toki tiesi. Ja sen tiesi valitettavasti myös koko koulu ja siksi pojan kannoilla roikkui aina flirttailevia tyttöjä, Nailah muiden joukossa. "Se sitten osaa olla joskus tosi kohtelias, ainakin äsken, kun vähän kompastuin tuolla pihalla. Nää kengät ei ihan taida sopia pehmoselle nurmikolle." Nailah vilkaisi itse omia kenkiään. Joissa oli melkein kymmenen sentin korot. Moni ei olisi käyttänyt sellaisia kenkiä koulussa, mutta Nalan mielestä ne olivat niin hienot, että ne oli ollut suorastaan pakko laittaa jalkaan sinä päivänä.

//Sovitaan että tuo Mariotyyppi on joku tosi hottismies jota kaikki tytöt ihailee xD//

Brandi oli fiksu. Kyseessähän oli sitten tosiaankin urheilija. Ja totta kai tyttö tunnisti kenestä nyt puhuttiin. Kaikki Astonissahan nyt tiesivät melkein jokaisen urheilijan ulkonäöltä ja nimeltä. Ei Brandi ollut poikkeus vaikkei tehnytkään sen kummemmin työtä sen eteen, että tietäisi tuntemattomia ihmisiä sen kummemmin. Astonissahan se nyt vain oli lähes luonnon laki, että tyypit, joilla oli rahaa ja ulkonäköä tiedettiin ja tietenkin urheilijat niputettiin tähän joukkoon.
"Totta kai tiedän", tyttö naurahtikin Nalan puheisiin.
Sen kummemmin ei hän koskaan ollut tälle Marionille päässyt yhtäkään sanaa vaihtamaan, ja ehkä niin oli parempi - ellei sitten halunnut saada monen muun tytön vihaisia katseita osakseen. Eikä Brandilla nyt ylipäätänsäkään ollut mikään kova hinku päästä juttelemaan tyypeille, jotka nyt ehkä saattoivat olla sitä jotain hienoa. Jos niin kävisi niin se olisi sitten siinä, big deal. Mutta joillekin se sitten saattoi oikeasti merkitäkin jotain, niin kuin Nalalle esimerkiksi ilmiselvästi.

Kuunnellessaan tumman tytön pulinoita Marionista, nurmikosta ja kymmenen sentin koroista, ei Brandi voinut olla naurahtamatta.
"Se tais sitten kuitenki olla sun onni, että noi kengät ei tosiaankaan taida nurmikolle sopia", hän lausahti.
Ei varmaan olisi Marion tullut Nalaa sen kummemmin auttelemaan, mikäli tyttö olisi tasapainonsa säilyttänyt pihalla. Tai sitten poika olisi muuten vain saattanut tulla turisemaan, eihän sitä tiennyt.
"No, meinaatko sitten vielä tavata Marionin?" tyttö kysäisi toiselta.
Eihän se toki ollut hyvien tapojen mukaista udella toisten asioista, mutta Brandi kyllä huomasi, että toinen vain näytti innostuvan enemmän kun tyttö osoitti vähän enemmän mielenkiintoa hänen jutuilleen.


[[Yhyhy, tämä nyt oli varsinaista sontaa :'P]]

Nala olisi ollut kummissaan, jos Brandi ei olisi tiennyt kuka Mario oli. Mieshän oli ehkä kuumin koko koulusta, ainakin jos häneltä kysyttiin. Nailah olisi kyllä ihan mielellään viettänyt enemmänkin aikaa pojan kanssa, mutta tällä tuntui olevan vientiä ihan riittämiin. Mutta ehkä häntä vielä joskus onnistaisi, olihan tänäänkin jo tapahtunut jotain sen suuntaista. Ei poika nyt mikään typerys ollut, kun oli auttanut häntä ulkona. Mario oli niin lihaksikas ja komea. Jaksaisi varmasti nostella hänetkin ties kuinka korkealle. No, Nailah nyt ei paljoa painanut, mutta sillä nyt ei ollut mitään tekemistä asian kanssa.
"No niinhän se taisi olla," Nailah naurahti. "En mäkään nyt ihan joka päivä pääsen noin läheiseen kontaktiin Marion kanssa. Se oikein tuli kädestä pitäen auttamaan mut ylös tuolta nurmelta. Eikä edes nauranut ollenkaan niin kuin jotkut ääliöt saattaisi tehdä. Siinä on kyllä mies josta mä pidän."

Nailah huokaisi haaveksivasti. Hän kyllä vielä saisi Mariosta itselleen miehen, ainakin joksikin aikaa. Sen hän oli päättänyt jo aikaa sitten, kun oli ensimmäisen kerran tajunnut tämän vatsalihakset uimarannnalla. Sellaista ei vain voinut päästää käsistään. Mutta Mariolla oli ollut tyttöystävä ja se oli estänyt cheerleaderia tekemästä mitään asian eteen. Nyt asiat olivat toisin ja hän saisi tilaisuutensa, jonka oli kyllä ansainnut.
"Jos se musta riippuu, niin me todellakin tavataan vielä," Nailah sanoi hymyillen iloisesti. "Mut ei ainakaan vielä ole mitään treffejä tulossa. Entäpä itselläsi, kai sullakin on joku kiikarissa?"
Nailah tahtoi nyt tietää kaiken mahdollisen tuosta tytöstä. Ehkäpä tässä olisi peräti ystäväainesta? Olihan hänellä nyt joitakin tavisystäviäkin, vaikka muut cheerleaderit sitä paheksuivatkin. Mutta nuo hänen ystävänsä sattuivat olemaan kauniimpia kuin moni itseään täydellisenä pitävä cheerleader. Ja ehkä hänen klikkiläisensä vain olivatkin kateellisia?

Kyseessä taisi tosiaan olla herrasmies. Ainakin sellaisen käsityksen Brandi sai Nalan puheista.
"Tollasia miehiä tosiaan on harvassa", hän totesi ja jatkoi vielä varsin kannustavaan sävyyn, "ei muuta kun käy kiinni."
Sanojensa lopuksi hän väläytti vielä hymyn. Marioniin saattoi olla aika hankala kylläkin käydä käsiksi, kikattavien tyttölaumojen takia, mutta eiköhän Nailah jonkun keinon keksinyt. Olihan se huomattu, että toinen tyttö vaikutti oikein sanavalmiilta hepulta, joten eiköhän hän jonkun keinon keksinyt saadakseen urheilijan huomion itseensä.
"Jos ei muuta, niin kaadu uudestaan", hän antoi vielä mukavan neuvon pilke silmäkulmassa.
Kaippa Marion nyt saapuisi pelastamaan neidon uudestaankin, jos siihen vain olisi mahdollisuus.
"Ja siinä samallahan voit sitten sopia sen treffipäivän, jos ei sitä kerta vielä ole sovittu."

Ja sitten Nala uteli jo Brandin mieskuvioista. Hiljaistahan sillä rintamalla oli. Eikä asia itse asiassa edes vaivannut tyttöä. Ei hän nähnyt tarpeellisena henkäillä jok’ikisen vastaantulevan kaksi- tai yksilahkeisen perään. Hän oli viimeaikoina pärjännyt vallan mukavasti itsekseenkin.
"Eipä mulla ketään ole kiikarissa", hän totesikin olkiaan kohautellen.
Toki Astonista löytyi hyvännäköisiä miehiä, ei tyttö sitä kieltänyt. Mutta hän toivoi tulevalta kumppaniltaan niin paljon muutakin kuin ulkonäköä. Ja mitä sitä turhaan etsimällä etsimään, tulisi vastaan sitten kun tulisi.

"No niin mä ajattelinkin tehdä," Nailah totesi virnistäen iloisesti. "Mario vaikuttaa loistotyypiltä ja nyt kun se eros tyttöystävästään, niin mulla saattaa olla aika hyvät mahikset sen suhteen. Ja kyllä me ainakin tullaan hyvin juttuun."
Nailah ei oikeastaan olisi ehkä edes tajunnut tuliko Marion kanssa juttuun vai ei. Hän oli miehestä sillä hetkellä liian lumoutunut, eikä edes halunnut ajatella Mariosta mitään kamalaa. Mieshän oli oikea joka naisen unelma. Jotkut vanhemmatkin San Diegon rouvat olivat luoneet Marioon ihailevia katseita, ainakin niin Nailah kuvitteli.
"Ehkä mä yritän jotain muuta kuin kaatumista seuraavaksi. Vaikka ihan suoraa puhetta." Nailah mietti ääneen. "Voisin kyllä yksissä bileissä tehdä asialle jotain. Siellä ainakin onnistuu. Siellä mä voin pukeutua johonkin tosi huomiota herättävään. Ehkä musta voisi olla hyvä väri tällaiseen? Mario voi säikähtää pinkkiä. Paitsi että jos se mun seurassa liikkuu, niin saa kyllä sietää sitä väriä."

Nailaa harmitti toisen puolesta. Kyllä jokaisella piti olla aina joku kiikarissa, muutenhan elämä oli tavattoman tylsää ja yksitoikkoista. Hänen elämänsä ei kyllä ollut, olihan hänellä rahaa ja kauniita vaatteita. Ja ystäviä, joiden seurassa hän ihan mielellään vietti aikaa.
Nyt tyttö kuitenkin tunsi olevansa vakituisen poikaystävän tarpeessa. Ja nyt ainoa jonka hän halusi, oli Mario.
"No, eiköhän sulle joku löydy. Täällä koulussakin on vaikka ketä." Nailah sanoi ja kävi mielessään läpi potentiaalisia ehdokkaita. Hän ei kyllä tiennyt tytön klikkiä, eikä viitsinyt kysyä. Ainakaan tämä ei ollut cheerleader. Mutta no, mitäpä väliä sillä nyt edes oli mistä klikistä tyttö oli, kun ei Nala tiennyt nimeltä melkein ketään kerman ulkopuolelta.
"Ja jos ei koulusta kiinnosta ketään etsiä, niin suuntaa rannalle. Siellä on aina niitä sen yhden koulun surffareita. Ne on kyllä aika namupaloja."

Brandi kuunteli toisen puhetta siitä, mitä pistäisi hän päälle kun tapaisi Marion joissain bileissä. Tumma tyttö tuntui kovasti olevan sitä mieltä, että musta olisi sopiva vaihtoehto.
"Eikö musta sulauvu massaan aika hyvin" tyttö totesi varovasti ja jatkoi sitten hieman empien, "tai siis... ehkä sun pitäs koittaa jotain toista väriä."
Tietenkään mustassa ei ollut mitään vikaa. Olihan se varsin klassinen valinta juhlaan kuin juhlaan. Juttu olikin siinä, että moni muukin päätyi todella usein mustaan.
"Mutta älä mua kuuntele. Sähän se asiantuntija oot", hän kuitenkin totesi reippaammin.

Brandi vaihtoi painoaan vasemmalle jalalle samalla kun kuunteli Nalan miestsemppauksia. Tytön puheet saivat hänet hymyilemään. Nalalla oli mukavan huoleton asenne ja hänen puheensa pistivätkin Brandin miettimään, oliko toisella mitään muita ongelmia kuin mitä pistää bileisiin päälle ja kuinka saada Mario itselleen.
"Ei sun tartte vaivata itseäs mun miesasioilla", hän totesi naurahtaen tumman tytön ehdotuksille rannasta, "mulla ei ole mitään hätää."
Olikin aika hupsua, että ventovieras tyttö rupesi jo melkein etsimään hänelle seuralaista, tai ainakin antoi vinkkejä mistä parhaimmat vaihtoehdot löytyivät. Brandi luotti enemmänkin kohtaloon. Liiallisella etsimisellä vain väsytti itsensä.
"Eiköhän joku joskus jostain vastaan kävele", hän sanoi ja sipaisi muutaman hiuksen korvansa taakse.

"No kyllähän se musta on aika käytetty väri," Nailah myönsi. Brandi oli ehkä oikeassa, oli kai parempi laittaa jotain muuta. "Mut mustastakin voi saada tosi huomiota herättävän jos käyttää oikeita asusteita. Ehkä joku pinkki vyö. Tai sit mä oikeasti laitan jotain muuta väriä. Ehkä se pinkki kuitenkin voisi olla ihan hyvä, siinä mä ainakin viihdyn."
Nailah kyllä tiesi olevansa fiksu vaateasioissa. Ainakin hän uskoi olevansa, eikä kukaan ollut ainakaan suoraan haukkunut hänen vaatteitaan kamaliksi. Ja miksi olisi? Nehän olivat kuitenkin hänelle sopivia, eikä hän olisi ollut sama Nailah joissain muunlaisissa vaatteissa. Hänen piti saada pukeutua niin kuin halusi, se oli hänelle keino toteuttaa itseään.
"No kyllä sä varmasti jotain tiedät vaatteista. Niin kuin senkin että musta sulautuu massaan. Eihän kaikki edes sitä tajua!"

Nailah olisi ihan mielellään puhunut Brandin miesasioista, mutta toinen ei tuntunut olevan asiasta yhtä innostunut. Ehkä tyttö ei sitten edes halunnut miestä itselleen, mikä oli Nalan mielestä melko outo ajatus. Hänen elämänsä kun pyöri lähinnä miesten ja vaatteiden ympärillä, niin ei hän osannut edes kuvitella, että joku saattoi olla asiasta noin tyyni. Hän itse olisi voinut puhua miehistä vaikka kuinka paljon. Mutta nyt hän ei ollut oikeassa paikassa ainakaan Mariosta puhumiseen, sillä eiväthän he toki olleet ainoita käytävällä olijoita.
"No aivan varmasti kävelee," Nala sanoi hymyillen. "Eihän sitä tiedä vaikka kotimatkalla jo tapahtuisi jotain erikoisen mukavaa."
Nala olisi mielellään tutustuttanut Brandin johonkin tuntemaansa poikaan. Tytössä oli ainesta kai vaikka mihin, ainakin tämä oli ystävällinen ja mukavakin. Jos heistä tulisi hyvätkin ystävykset joskus tulevaisuudessa, niin sitten hän kyllä varmasti tekisi jotain asioiden edistämiseksi, vaikka järjestäisi sokkotreffit jos ei muuta.
"Harmi kun Mario lähti jo kotiin," Nailah kuitenkin huokaisi pettyneenä, vaikka äsken olikin mielessään kauhistellut sitä, että joku kuulisi hänen puheensa. "Olisin voinut mennä ehkä tekemään lähempää tuttavuutta. Mutta se saa nyt sitten odottaa."

Brandi kuunteli nyökkäillen Nalan pohdintoja vaatteista.
"Kuulostaa ihan hyvältä", hän totesikin ja väläytti vielä hymyn tytön kommentille hänen tietämyksestään.
Tottahan toki Brandi jotain tiesi. Hän ei vain ollut kova tuputtamaan mielipiteitään ja täten hänen tietämyksensä saattoi jäädä joskus vähän pimentoon.

Ja jälleen tyttö nyökkäili toisen puheille. Eihän sitä tosiaan tiennyt, mitä kotimatkallakin tapahtui. Tulevasta ei voinut koskaan tietää, ja sehän juuri teki elämästä niin mielenkiintoisen!
"Niin, eihän sitä tiedä", hän totesikin hieman mietteliäänä samalla kun käytäville alkoi ilmestyä jo hieman porukkaa.
Kenties tunnit olivat päättymässä, tai ainakin loppusuoralla ja opettajat olivat päästämässä oppilaitaan hieman aikaisemmin ansaitulle viikonlopulle. Sieltä täältä saattoikin kuulla, mitä suunnitelmia yhdellä jos toisella oli tulevalle. Muutama puheli jostain bileistä, kun taas toiset vakuuttelivat tekevänsä parit esseet. Nala taas puheli Mariosta, jälleen. Ei ollut vaikea arvata todellakaan mitä tytön päässä liikkui.
"No hei, ehkäpä sun kotimatkalla just Mario sattuu tulemaan vastaan", Brandi naurahti yrittäen piristää hieman pettyneeltä kuulostavaa uutta tuttavuuttaan.
Äskenhän Nailah itse oli todennut, ettei tulevasta voinut tietää.
"Ja jos ei tuu, niin kyllä sä sen vielä varmasti näät moneen kertaan", hän jatkoi vielä hymyillen.

Tyttö vilkaisi käytävän seinällä olevaa kelloa. Tunnit tosiaan olivat loppumassa. Ja katsellessaan kelloa, hän keksikin ihan kivan suunnitelman. Katse siirtyi takaisin Nalaan silmissä tuike, joka kieli että tytöllä oli jotain mielessä.
"Kuule", hän aloitti, "huvittaisko sua vaikka lähteä käymään keskustassa pienillä ostoksilla? Mä varmaan ainakin tarttisin makutuomaria, uus mekko nimittäin ei ois pahitteeks. Ja parit kengätkin ois ihan kiva. Muutenkin shoppailu yksin on aika pirun rasittavaa."
Hän kohotti kulmiaan. Nala vaikutti tyypiltä, jonka kanssa hän voisi mielellään kuluttaa muutaman tunnin kierrellen kauppoja. Tai ainakin tumma tyttö oli sen oloinen, joka ei hetkessä kyllästyisi. Monien kohdalla oli sillä tavalla, että kauppojen kiertely sai jäädä jo parin ensimmäisen jälkeen. Brandi taas piti siitä, että sai kierrellä monta kauppaa ihan rauhassa ja kokeilla niin montaa vaatekappaletta kuin vain suinkin mahdollista. Merkillä tai millään ei ollut väliä, kunhan vaate oli vain sellainen missä hän itse viihtyi. Mutta ensin pitäisi vain toivoa, että Nala innostuisi ideasta.
"Ei ole tietenkään pakko, jos sulla on jotain parempaakin tekemistä, mutta samallahan säkin voisit koittaa kattoa jotain tosi hienoa bilevaatetta, jossa Mariokin varmasti huomais sut", tyttö ehdotteli vielä.

"No en mä usko että mä Mariota kotimatkallani nään, se asuu mun tietääkseni ihan eri suunnassakin. Mut eihän sitä kyllä voi tietää, voihan se sielläkin päin tietysti liikkua," Nailah sanoi ja mietti samalla, mitä tekisi, jos Mario todella näkyisi matkan aikana. Hän kai ajaisi päin ties mitä tolppaa, kun keskittyisi vain mieheen. Se olisi noloa, eikä varmasti hurmaisi Mariota, joka kai ajaisi omalla autollaan, eikä edes tajuaisi häntä.
Nailah ei jaksanut välittää oppilaista, joita alkoi valua käytäville. Tunnit siis olivat loppumassa jo, ei hän siis mistään ollut enää voinut jäädä paitsi. Hänellä nyt oliskin ollut jotain typerää ainetta, jota ei olisi jaksanut kuunnella, joten parempi näin. Nyt vain oli ehkä parasta häipyä paikalta, ennen kuin opettaja tai joku typerä oman luokan käräyttäjäoppilas keksisi hänen olevan paikalla.
Tytön silmät suorastaan levisivät innostuksesta hänen kuullessaan Brandin ehdotuksen. Se oli ehkä paras asia, mitä hän oli koskaan tytön suusta kuullut. No, eipä hän paljoa ollut Brandin kanssa aikaansa viettänyt, joten eihän se mikään ihme ollutkaan. Mutta sellaista hän ei ollut edes osannut odottaa, että toinen pyytäisi häntä ostoksille kanssaan. Pakkohan sellaiseen oli suostua!
"Se on loistava idea!" Nailah sanoi ja oli jo valmis lähtemään. Oli vain selvitettävä vielä yksi asia.
"Mennäänkö mun autolla?" tyttö kysyi. Brandillahan saattaisi olla pian oma auto, jolla tämä tahtoi mennä ja sitten ei auttaisi kuin mennä kahdella autolla, koska Nala ei autoaan koululle jättäisi missään nimessä.

"Shoppailu on kyllä oikeasti aina kivempaa jos on joku mukana." Nailah virkkoi ja lähti sitten jo kävelemään kohti ulko-ovea. "On aina mukavaa jos on joku sanomassa näyttääkö aivan kamalalta vai onko vaate ihan ok. Kun niistä myyjistäkään ei aina tiedä, jotkut yrittää vaan mielistellä jotta saisivat edes jotain kaupaksi."
Nailah kävi jo mielessään läpi, mihin kauppoihin kannatti mennä. Merkkiliikkeisiin hän ainakin tahtoi, mutta Brandista hän ei ollut ihan varma. No, eiköhän toinenkin niissä kaupoissa viihtynyt. Ja kenkäkauppoihin nyt oli suorastaan pakko mennä. Mutta nyt hän kyllä keskittyisi etsimään jotain, jossa näyttäisi niin hyvältä, että Mario ei voisi pitää silmiään erossa hänestä. Hän ei nyt suostuisi menettämään poikaa kenellekään muulle cheerleaderille, jotka varmasti myös yrittäisivät kaikkensa saadakseen Marion edes yhdeksi illaksi. Hän taas ei aikonut tyytyä yhteen iltaan tai edes viikkoon. Marion kanssa voisi olla pidempäänkin, oli tämä sen verran upea ilmestys, ettei kannattaisi heti tästä luopua vaikka toinen olisi kuinka typerä.