when you're nice it's just a pose

// lilco and Lenore. sanoin että kehitän jotain ihan randomia ja tämä on sitä, joten improo jotain :--D

Dusty'sin nurkkaloosin oli valloittanut yksin istuva mustahiuksinen nuorukainen, joka siemaili mustaa kahviaan näykkien välillä hajamielisesti sämpylää, jonka oli kahvilan tiskiltä ostanut. Päihitti mennen tullen koulumuonat, vaikka totta puhuen hän ei ollut tänään edes vaivautunut käydä katsomassa, mitä siellä olisi ollut, vaan lampsinut suoraan lähellä sijaitsevaan kahvilaan. Hän kaipasi oikeaa, mustaa kahvia, eikä mitään automaattipaskaa. Jared Hawkins oli sitä mieltä, että hänen täytyisi lähettää jonkin sortin valituskirje kouluruuasta rehtorille, ne ruuat myrkyttäisivät vielä jonkun ja ruuan taso hipoi pohjamutia.

Musta huppari oli heitetty kahvilan tuolin selkänojalle. Mustat hiukset olivat sekaisin, ulkona tuuli voimakkaasti ja hiuskuontalo sattui olemaan myös harvinaisen itsepäinen, ikävä kyllä. Joskus pojasta olisi ollut ihan mukavaa, että ne asettuisivat niin kuin hän itse haluasi.
Vaatetukseen kuului tänään vihreä, treenattua vartaloa myötäilevä t-paita ja tumman siniset perusfarkut mustalla vyöllä. Toinen käsi oli kiertynyt kahvimukin ympärille, joka välillä kohoili huulille. Toista kättä liikutettiin välillä sen verran, että Jared saattoi haukata palasen puoliksi syödystä sämpylästä.

Välillä käsi sen sijaan naputteli mustaa puhelinta, sinisten silmien tutkaillessa vuoroin kahvilan ikkunan takana kulkevia ihmisiä, vuoroin puhelintaan, joka värisi tasaisin väliajoin viestin merkiksi. Hemmetin Eddie, että sen jätkän piti olla sairas juuri sinä päivänä... Jared huokaisi turhautuneena, pudistellen päätään, ennen kuin keskittyi kahviinsa. Sämpylästä oli jäljellä enää vain pöytää koristavat muutamat muruset.

Lenore Steeleä vitutti ja pahasti, ja kun häntä vitutti, hänen kanssaeläjiensä päät yleensä putoilivat ja muuta mukavaa. Vitutuksen syynä oli koulu, mikäs muukaan. Neiti Steele oli nimittäin saanut noin niinkuin ohimennen kuulla, että häntä epäiltiin lesboksi. Joo, aivan oikein. Lenore oli ollut matkalla ruokalaan, kun pari ääliöblondia oli tullut asiaa häneltä tiedustelemaan erittäin suorasanaisesti. Hän ei tiennyt miksi, mutta jostain syystä häntä ei sitten haluttanut astua ruokalaan kun oli saanut vittuilullaan ajettua nuo blondit aivokääpiöt luotaan. Ehkä hän ei halunnut joutua tuijotetuksi. Tai ehkä hän ei halunnut rynnätä erään M.A McAllisterin pöytään ja kuristaa tuota horoa omin käsin.

Oli miten oli, Lenore oli päättänyt lähteä viettämään ruokatuntia Dusty'siin. Sieltä nyt sai edes kunnollista juotavaa. Vaihteeksi mustaan ja valkoiseen sonnustautunut brittityttö astui kahvilan ovista sisään tumpaten tupakkansa kohteliaisuuden vuoksi oven ulkopuolelle. Tyttö suunnisti suoraan tiskille, välittämättä parista säälittävästä tyypistä jotka olivat muka hänen edellään jonossa.
"Cappuccino, kiitos", Lenore ilmoitti ja yritti hymyillä kassan vieressä seisovalle naishenkilölle. Teki vähän tiukkaa tuo hymyily, mutta saipa hän kuitenkin jonkinlaisen kohteliaan ilmeen kasvoilleen väännettyä. Kahvijuoman valmistuksessa meni hetki (turha varmaan mainitakaan että Lenoren mielestä siinä meni liian kauan), ja kun se iskettiin tytön eteen ojensi hän luottokorttinsa... ja sitten myyjänainen, mikä lienee, sanoi jotain erittäin käsittämätöntä: "Kortillanne ei ole katetta, maksatteko käteisellä?"
Lenore toljotti naista. Käteisellä? Ei katetta?! Kyllä helvetissä oli katetta! Tytön vitutusaste nousi pykälällä, eikä hän nyt jaksanut edes näyttellä mukavaa, kun hän käski naista kokeilemaan uudestaan. Mutta ei. Kortti ei toiminut. Helkkari.

"Jos sinulla ei ole rahaa, voisitko ystä..." myyjänainen aloitti, mutta Lenore ärähti pahantuulisesti ja nainen hiljeni.
"Kaivan jostain käteistä", tyttö murahti nostaessaan laukkunsa kahvikupin viereen. Jonossa takana seisovat luuserit katselivat kelloihinsa mielenosoituksellisesti, mutta Lenore ei välittänyt. Hän alkoi kaivella laukkuaan (Dolce & Gabbanan se oli, ihan viimeistä huutoa) paria seteliä etsiskellen...

//WHEE vein paljon eteenpäin :---D//

Viimeiset kahvitipat mukin pohjalta tipahtelivat Jaredin suuhun, ennen kuin tuo nousi paikaltaan, jättäen kamppeensa pöytään, astuen jonon viimeiseksi juuri kun sisään astui joku blondi, joka kipitti jonon ohi kassalle. Nuorukainen huokaisi turhautuneena – ei enää käytöstapoja ollenkaan (Aivan kuin hän ei ikinä itse ohittelisi jonoja, eheh.)

Jared odotteli, kiinnittäen huomiota kassalla käytävään keskusteluun vasta, kun kuului sanat ’luottokortilla ei ole katetta’ ja jotain muuta, ja sen jälkeen vihainen ärähdys. Jalka napautti pari kertaa maata turhautuneena, ennen kuin sinisilmä asteli jonon ohi välittämättä siinä seisovien tyyppien pahantuulisista katseista. Häntä ei valitettavasti oltu kärsivällisyydellä siunattu ja hän halusi kahvinsa nyt, eikä viidentoista minuutin päästä kun joku neiti on saanut kaivettua rahat esiin. Jos sellaista tuolta edes löytyi.

"Anna neidille mitä hän nyt ikinä tilasikaan ja kahvi mustana, minä maksan", Jared totesi päästyään kassalle saakka, vilkaisten sitten tumpeloa, jolla ei ollut ollut rahaa.
Ha. Haha. Hahaha. Hahahahahahaha.
Jared ei voinut estää huvittuneisuutta nousemasta naamalleen, ja hänen oli pakko kääntää kasvonsa takaisin myyjään, ettei hän repeäisi nauramaan. Lenore Steele, ilman rahaa kahvilassa... Luottokortilla ei katetta. Poika painoi käden leualleen ja yritti estää itseään nauramasta.

Myyjä asetti kahvin tiskille ja Jared antoi lompakostaan setelin, odotti kärsivällisesti (tai vähemmän kärsivällisesti) vaihtorahat, nappasi kahvinsa ja lähti virnuillen takaisin kohti pöytäänsä.

// unohdin mainita, että periaatteessa hittasin, niin muokkaus on luonnollisesti mahdollista.

//eipä tuo mitään :'D tökkivä vuoro jälleen.//

Lenore tuli hetkellisen laukkunsa tutkimisen jälkeen siihen tulokseen että hänellä ei ollut käteistä, ei edes kolikoita. Lompakkokin ammotti tyhjyyttään. Tyttö arveli että voisi kysyä ottaisiko kassanainen vaikka hänen kännykkänsä pantiksi siksi aikaa kun Lenore saisi tämän ongelman selvitettyä. Ensinnäkin, miksi helvetissä hänen kortillaan ei ollut katetta? Kuka hiton torvi oli jättänyt laskun maksamatta?!
Lenore oli jo avaamassa suutaan tuosta kännykän tai jonkun pantiksi laittamisesta, kun hänen vierelleen ilmestynyt tyyppi ilmoitti maksavansa cappuccinon. Ensin tyttö helpottui ja sitten häntä alkoi hieman ärsyttämään. Ihan kuin hän tarvitsisi almuja tuntemattomilta...

... tai ehkä ei niin tuntemattomilta. Lenore oli aikeissa hymyillä tyypille kiitokseksi, mutta hymystä ei sitten tullutkaan mitään. Tytön kasvoille jumiutui hämmästynyt 'mitä vittua' -ilme kun hän seurasi kahvintarjoajan matkaa takaisin omalle paikalleen. Jared Hawkins se jätkä oli. Ja se virnuili erittäin ärsyttävästi.

"Jos nyt lähtis-" kassanainen yritti jälleen kun Lenore jäi tuijottamaan Hawkinsin perään. Nainen keskeytti puheensa (asiakkaathan ovat aina oikeassa) saadessaan blondilta hiljentävän mulkaisun. Likka nappasi kahvinsa ja viskasi laukkunsa olalleen siirtyen sitten syrjään kassan edestä, ja hetken epäröityään askelsi Hawkinsin pöydän luo, kalauttaen kahvikuppinsa siihen erittäin kovaäänisesti. Ja ärtyneesti. Istumaan tyttö ei käynyt, risti vain kätensä puuskaan

"Onko nyt noin hauskaa?" Lenore puuskahti hetken kuluttua. Jätkän virnuilu ärsytti häntä suunnattomasti. Eihän tämä nyt niin huvittavaa tosiaankaan ollut, ei ainakaan Lenoresta...

Päästyään pöytänsä luokse nuorukainen rojahti istumaan, laskien kahvinsa pöydälle. Jared yritti edelleen hillitä naurun puuskaansa, kiinnittämättä sen kummemmin huomiota lähestyviin askeliin. Katse kohosi vasta, kun hän kuuli vierestään naisen ääneen. Siniset silmät nousivat tarkastelemaan blondin kasvoja, Jared ei voinut enää estää itseään vaan purskahti matalaan nauruun.
"Totta helvetissä se on näin hauskaa", poika sai sanottua naurun lomasta. Hetken vain naurettuaan Jared pyyhki silmäkulmiaan virnuillen edelleen, ennen kuin siemaisi kahviaan, laskien kupin takaisin pöydälle.

"No mutta, älä nyt siinä seiso niin happaman näköisenä", Jared sanoi hymyillen ärsyttävästi, viitaten pöydän toisella puolella olevaan penkkiin, "istuhan alas niin vaihdetaan kuulumisia."
Tämä oli kyllä ehdottomasti hauskinta mitä Jaredille oli ikinä tässä nimenomaisessa kahvilassa sattunut. Oikeasti, kuinka usein päätyi maksamaan Imogen Pagett-Steelen, brittiläisen ties-minkä-perijän kahveja?

Aivan oikein, ei ikinä. Paitsi nyt.

Jätkän purskahtaessa nauramaan Lenoren teki oikeasti mieli viskata tuo cappuccinokupillinen päin tyypin näköä, mutta tyttö tiesi että tarvitsi pienen kofeiiniannoksen selvitäkseen loppupäivän hengissä, joten hän hillitsi itsensä. Ja kuumien juomien heittelyhän oli aika lapsellista. Ja Lenorehan ei ollut lapsellinen, ehei, ei missään tapauksessa..!

Hampaitaan kiristellen Lenore odotti jätkän hihittelyn loppumista saadakseen sanottua vielä jotain purevaa. Hawkinsin siemaistessa kahviaan tyttö ei vain ollut vielä keksinyt mitään, hän kun ei oikein tiennyt mitä toiselle uskalsi sanoa... thank god hän säästyi tarkemmalta miettimiseltä kun Jared ehdotti seuraan liittymistä. Lenoren toinen kulma kohosi hivenen, ja huvittunut hymy nousi neidin huulille. Hän harkitsi ensin kieltäytymistä, mutta istuutui sitten kuitenkin, laukkunsa varovasti pöydän reunalle asettaen.

"Tarjosit vasta yhden cappuccinon", tyttö totesi erittäin hunajaiseen sävyyn ja siemaisi nopeasti tuota mainittua juomaa, "se ei oo niin paljon että kävisin tuttavalliseksi."

Hetken toinen näytti siltä, että kohta läimäyttäisi häntä laukulla, jos hän ei lopettaisi. Ja kun hän ehdotti seuraan liittymistä, näytti tuo siltä, että kieltäytyisi, vaan istuipa tuo loppujen lopuksi kuitenkin alas. Jared kohotti toista kulmaansa tytön sanoille, kohottaen kahvikupin huulilleen, kostuttaen sitten kurkkunsa kahvilla, ennen kuin nojasi kyynärpäänsä vasten pöydän pintaa.

"Voi, et kai sinä väitä, ettet tiedä kuka minä olen?" todettiin hurmaavan (tai vähemmän hurmaavan, ehkä enemmänkin rasittavan ja ärsyttävän) hymyn kera, ennen kuin nojautui Lenoreen päin, ojentaen kätensä pöydän yli.
"No mutta asiahan on korjattavissa ", poika esittäytyi suurieleisesti, "Jared Hawkins."

Lenore toljotti hetken huvittuneena, ja kyllä, hämmästyneenä jätkän ojennettua kättä. Ei kättely ollut tytölle niin vierasta kuin joku olisi voinut luulla, mutta haloo, kuka tämän ikäinen oikeasti sanoi ihan käsipäivää? Vastaus: no one, nada - ei kukaan. Kuivasti naurahtaen neiti kuitenkin vastasi kättelyyn, kuten oli opetettu. Ei saa purra ruokkivaa kättä... ei kun tuota, eh, oli miten oli.

"Lenore Steele", Lenore ilmoitti parhaalla ylhäisellä äänellään, painottaen sanojaan erityisesti. "Todella mukava tavata", tyttö jatkoi ja sävystä kävi kyllä ilmi että ei tosiaankaan ollut mukava tavata, oikeastaan kaikkea muuta. Lenorea alkoi hieman kaduttaa se, ettei hän ollut viskannutkaan cappuccinoja pojan naamalle ja lähtenyt sitten marssimaan takaisin koululle ja olemaan feikkiblondien toljotuksen kohteena...
Ei sillä että hän välittäisi feikkiblondeista tai niiden mulkoilusta tai siitä mitä ne ajattelivat, mutta eipä se, että hänen seuraansa alettiin välttelemään, oikein edistänyt äitikullan sosiaalistamisideaa.

Jared puristi tytön kättä, ennen kuin kääntyi takaisin kahvinsa puoleen, siemaisten sitä. Hetken pistävän siniset silmät tuijottelivat Dusty'sin asiakkaita, joita ei sillä hetkellä turhan paljoa ollut. Ne muutamat, jotka olivat seisseet jonossa silloin, kun… niin tosiaan, Lenoreksihan tuo itsensä oli esitellyt, eli siis silloin kun Lenore oli ilmestynyt paikalle katteettomine luottokortteineen, istuskelivat nyt hajanaisesti ympäri kahvilaa. Jared virnisti itsekseen äskeisille tapahtumille, ennen kuin käänsi katseensa takaisin pöydän toisella puolella istuvaan blondiin.

Toinen kulma kohosi muutamia asteita ylemmäs, kun mustatukka vielä kostutti kurkkuaan.
"Lenore Steele? Mhm, lieköhän koko nimesi", todettiin vihjailevan tietäväiseen sävyyn, ärsyttävän ja hurmaavan sekaisen hymyn yhä keikkuessa tuon kasvoilla.
"Älä nyt viitsi suotta taustojasi, kyllä minä tiedän kuka sinä olet", Jared virnisti hetken hiljaisuuden jälkeen, tukien sinisillä silmillään tyttöä.

Jaa-a, nyt alkoi vähän tuntua siltä, että koulu oli varsin tietämätön siitä, kuka sen käytävillä oikein käveli. Kaipa se oli jonkin sortin… krhm, no sanottakoon vaikka että turvatoimenpide.
Tilannettahan voisi luonnehtia vaikkapa huvittavaksi. Sillä sitä se kyllä kaikin puolin oli, vaikka oikeastaan Jared oli jollakin tasolla myös kiinnostanut tästä brittiläisestä perijättärestä. Kyllähän tuosta myös se huhu liikkui, jonka todenperäisyys olisi mielenkiintoista selvittää, vaikka Jared sitä jostakin syystä vähän epäilikin.

Saatuaan kätensä takaisin Lenorekin maistoi hieman juomaansa ja tuli siihen tulokseen että se oli hänen makuunsa ehkä aavistuksen liian vahvaa. On se kyllä kun ei edes kunnollista cappuccinoa osata tehdä... tyttö tosin arveli että hänen pitäisi kuitenkin juoda tuo, olisihan nyt perin epäkohteliasta käydä nyrpistelemään, etenkin kun hän ei itse ollut edes juomaa maksanut.

Neidin ruskeat silmät kohosivat kupposesta (jota oli tullut erittäin tarkasti tässä tutkittua) Hawkinsin avatessa suunsa. Lenoren toinen kulma kohosi, ja silmät siristyivät epäluuloisesti hieman kun hän tajusi mitä jätkä sanoi.
"... mitäh?" Lenore puuskahti ja tajusi JÄLLEEN tuijottavansa toista jokseenkin hämmästyneenä. Meni hetki ennen kuin tyttö sai itsensä koottua, ja pääsi syventymään tähän tietoon hiljaa itsekseen, kuppia jotenkin näpräten ja seuralaistaan katseellaan tutkaillen. Jared Hawkins. Sattuisikohan toista kovasti, jos Lenore ilmoittaisi että nimi ei soittanut sen erikoisemmin mitään kelloja?

"Hawkins, eh?" neiti sitten heitti, nimeä maistellen. "Aikooko herra Hawkins hieman värittää sitä juorua, jonka mitä ilmeisimmin McAllisterin lehmä kehitti?"

Jared seurasi välinpitämättömän kiinnostuneena toisen ilmeiden muuttumista, siemaillen kahviaan hajamielisesti, sinisten silmien pysyessä kuitenkin värähtämättäkään pöydän toisella puolella istuvassa Lenoressa. Oliko tuo oikeasti tyhmä, leikkikö tuo tyhmää, vai peittikö tuo älyllisen osansa ihan helvetin hyvin? Tiedä sitten häntä, mutta ainakin tuo oli kokonaisuudessaan varsin huvittavaa seuraa. Mustahiuksinen kuitenkin nieli naurunsa, voisinhan sen tulkita myös epäkohteliaaksi – sitähän se olisikin – eikä häntä vielä huvittanut karkottaa tuota blondia menemään. Tästähän voisi kehkeytyä hyvinkin kiinnostava keskustelu.

Toinen kulma kohotettiin muutaman asteen ylemmäs, ennen kuin kahvikuppi kohotettiin takaisin huulille. Tosiaan, siinä olikin miettimisen arvoinen seikka. Sehän kävisi hyvin yksinkertaisesti, kertoisi vain vähän juttua Mary-Annelle ja jutun leviäminen olisi taattu.
"Hyvä kysymys", tokaistiin hetken hiljaisuuden jälkeen jätkän virnistäessä epämääräisesti.
"Voi olla, etten jaksa vaivautua", jatkettiin lausetta muutaman sekunnin päästä välinpitämättömään sävyyn – Jared ei yleensä ollut sitä tyyppiä, joka mietti päätyökseen juoruja ja suunnitteli ihmisten elämän pilaamista.
"Ja mitä siihen juoruun tulee, epäilen sen toden peräisyyttä. Kyllähän minä näen miten sinä minua katsot..." tokaistiin ärsyttävän virneen kera pojan naurahtaessa ja iskiessä suuri eleisesti silmää.

Minkäs poika nyt luonnolleen mahtoi.

Lenore nyökkäsi lyhyesti Hawkinsin ilmoittaessa että ei luultavasti jaksaisi vaivautua juorua värittämään - hyvä niin. Tai no, olisihan Lenore saanut jonkinlaista huvia itselleen kostoa (kostoa sekä Mary-Annille että Jaredille, sekä muutamalle muulle, jotka eivät asiaan liittyneet mitenkään mutta olivat vain ärsyttäneet häntä - kuten tuo kahvilan myyjä tuolla noin) suunnitellessaan, mutta toisaalta suvun nimen tahriminen oli aika huono juttu... ei välttämättä ihan sen arvoista, että saisi itselleen hetkellistä huvia.

Lenoren kynnet naputtivat cappccinokupin pintaa, ja hetken tyttö harkitsi ottavansa pienen huikan. Valitettavasti Jaredin sanat keskeyttivät hänen aikeensa, ja ihan hyvä niin. Lenore aprikoi, että olisi luultavasti tukehtunut nauraessaan, jos olisi käynyt juomaansa samalla ryypiskelemään.
Joo, tyttö siis repesi nauramaan (eikä se ollut sydämellistä naurua, vaan epäuskoista ja hyvinkin pilkallista), tosin sai melko nopeasti taltutettua itsensä. Voi jumaliste, olikohan jätkä tosissaan sanoissaan, vai ei? Luultavasti ei, Lenore nimittäin tiesi että ei olisi mistään hinnasta edes vilkaissut Jared Hawkinsin suuntaan kahdesti, oli tyyppi sitten miten rikas tai hyvännäköinen tahansa. Vaikka toisaalta, toinen tarjosi tässä nyt mukavan keinon antaa M.A:lle takaisin samalla mitalla. Jared Hawkins ja Lenore Steele... Lenore Steele ja Jared Hawkins.
No hyi helvetti, ei ikinä.
Okei, McAllisterille olisi mukava iskeä luu kurkkuun. Tämä jätkä tässä näin olisi kaikista kätevin väline siihen hommaan. Mutta silti Lenore ei vain päässyt "hyi helvetti" kohdan yli, vaikka aivot käskivätkin unohtamaan ällötyksen. Meh, yrittänyttä ei laiteta, eikö niin?

Lenoren tutkailtua Jaredia avoimen huvittuneena, tyttö sitten sovitti kasvoilleen asteen verran kevyemmän ilmeen, sellaisen ei-niin pilkallisen. Hän oikeastaan näytti melkein normaalilta nuorelta, vaikka eihän se itsetietoisuus ja kylmyys, joka hänestä huokui, mihinkään tietenkään kadonnut. Lenoren huulille nousi pieni hymy tämän nojautuessa aavistuksen eteenpäin, kohottaen toista kulmaansa kysyvästi. Tytön suklaanruskeiden silmien katsekin lientynyt! Harvinaista.
"Ai siis katson herra Hawkinsia? Miten muka?" blondi sitten heitti vastaukseksi, mutta ei suinkaan tyypilliseen kylmään tai edes sarkastiseen sävyynsä, ehei, hän suorastaan kehräsi. Ajatuksissaan hän kyllä valitettavasti pudisteli päätään ja yökkäili. Näyttelijäsielu kun neiti pohjimmiltaan oli, joten saipa nyt verestää taitojaan cheerleaderin imitoinnissa - siis cheerleaderin, joka joutui hyvännäköisen miespuolisen henkilön seuraan. Huoh. Kaikkea sitä päätyikin tekemään...

//öh, VENÄHTI o____o syytetään aikaista heräämistä.//

// ai venähti vai. :-------D

Kuten hän oli jo saattanutkin arvata aikaisemmin, toinen nauroi hänen sanoilleen. Ei ollut mitään uutta. Niiden perimmäinen ajatus kuitenkin oli vain vitsi, ei helvetissä tulisi ikinä koskaan milloinkaan mitään, jos hänet ja Lenore Steele laitettaisiin yksiin, ehei. Tai ei, ikinä ei saanut sanoa "ei ikinä". Eihän sitä koskaan tietäisi, mitä elämä toisi tullessaan, kaikelle piti olla avoin ja sen sellaista.
Mutta näillä aineksilla.... Ei ikinä.

Jared tyytyi kohauttamaan olkapäitään toisen kysymykselle, laittamaan kuitenkin tytön merkillisesti kehrääväksi muuttuneen äänensävyn merkille. Kahvikuppi kohotettiin huulille ja otettiin lyhyt siemaus, ennen kuin se laskettiin takaisin pöydälle hienoisen kolahduksen saattelemana. Siniset silmät tuijottivat hetken pistävästi tytön kasvoja, ennen kuin ilme lientyi ja kasvot sulivat hymyyn.
"Miten vain rouva Steele haluaa tulkita", vastattiin sitten katseen kääntyessä seuraamaan ohi kulkevaa tyttöä, joka tuijotti liian pitkään heidän pöytäänsä. Jared rypisti kulmiaan, mutta kääntyi sitten katsomaan Lenorea, silmissä pilkehtiessä hienoista huvittuneisuutta.

//ajan- ja inspispuutteen takia päätin heivata lenoren, joten pelin voi katsoo mun osaltani päättyneeksi :p//