Aww, i love apple juice!

[Wrai & Wyn, kiitus~]

Ruokailu oli osittain päättynyt, eikä vaaleanturkoosissa ruokalassa ollut oikein ketään. Pari hevaria istui siellä sun täällä ja muutama juoruileva ekaluokkalainen istuivat nurkassa. Ruokala näytti niin aavemmaisen hiljaiselta, sillä yleensä se oli täpötäynnä käkättäviä opiskelijoita.
Ehkä oli pienoinen siunaus, ettei siellä ollut ketään, kun platinanvaalean hiuksinen tyttö asteli ruokalaan. Edellinen tunti oli kuvaamataito ja neitokainen oli jäänyt sinne pidemmäksi aikaa, sillä tahtoi saada savityönsä valmiiksi. Ja nyt hän asteli ruokalaan näissä vaatteissa (ilman laseja). Kuten aina, Sarafina Chantal Rossi oleskeli koulussa lähinnä yksin. Hän oli entinen cheerleader, joka sai useimmilta suosituilta tytöiltä kylmän katseen niskaan ja melkein jokainen koulussa oleva nuori tiesi hänen maineensa.
Strippari. Horo. Tai miten sen jokainen kuvaili, sillä Sarafina oli pääasiassa showtanssija, eikä mikään huora. Mutta itse asiassa hän teki melkein kaiken saadakseen rahaa ja oikeastaan hän nautti esityksistään. Muttei miesten katseista.

Hän oli ohittanut sämpyläosaston ottaen siitä mukaan yhden juustosämpylän, joka oli nähnyt kyllä parempiakin päiviä, mutta vielä se näytti kelpaavan. Nuoren tytön sormet vaelsivat mehuosastolla ja päättäväisesti tarttuen tarjottamisessa oli omenamehupurkki. Muuta Sara ei tahtonut, sillä nälkä oli mennyt ohi yllättävän nopeasti, vaikka hetki sitten hän tunsi kuinka verensokeri laski huomattavasti.
Kaunottaren vihreät silmät vaelsivat tyhjässä ruokalassa ja hän otti ensimmäiset askeleet kohti pöytiä välittämättä siitä, missä pöydissä mikäkin klikki oli. Ruokala oli tyhjä, joten kuka siitä välittäisi, jos Sara istuutui cheerleadereiden pöytään. Tosin mielessään hän toivoi, ettei sen edustajia saapuisi ruokalaan.
Sarafina katsoi kaukana olevia taviksia, jotka vilkuilivat häntä aina välillä, mutta pian jättivät tämän rauhaan, sillä tyttönen oli kuin ei huomaisi heitä. Tyttö hymähti hymyillen itselleen ja avasi sitten juustosämpylänsä muovisuojan. Se tuoksui juuri samalta kuin näyttikin.
Kiva.

Edwyn asteli itsekseen ruokalan ovista sisään. Hänellä oli ollut aiemmin hammaslääkäri, joten kavereiden kanssa ei oltu syömään keretty. Milloinkohan viimeksi hän oli yksin käynyt syömässä? Ei hän edes muistanut sitä. Varmasti viime hammaslääkäri reissun jälkeen. Tarjotin napattiin, mutta mitään siihen ei otettu. Hän oli niitä, jotka kantoivat omat eväät mukana. Hän ei luottanut koulun sapuskoihin mistään kulmasta katsottuna. Lasin hän tosin vielä lisäsi tarjottimelle ja pari servettiä. Brunette asteli tottuneesti cheereadereiden pöytää kohti, mutta pysähtyi, kun tajusi pöydässä istuvan jo jonkun tytön.

Sinä päivänä poika ei ollut pahemmin panostanut pukeutumiseensa. Normaalit farkut, keltamusta huppari ja sen alle harmaa printtipaita. Lippiskin oli aiemmin ollut päässä, mutta se oli jätetty suosiolla kaappiin. Ei ollut tyylikästä kävellä sisällä lippis päässä. Ja jos jokin ei ollut tyylikäst, niin sitä ei kermaan kuuluva saanut tehdä.
Wyn katseli hetken tytön takaraivoa, kunnes asteli toisen ohi ja istahti samaan pöytään toista vastapäätä. Tyttöä vilkaistiin nyt tarkemmin. Toinen oli entinen Cheerleader. Nimeä Edwyn ei muistanut. Se oli ollut joku erikoinen. Muiden ryhmän tyttöjen mukaan toinen oli strippasi ja huora. Tytöt olivat ilmeisesti antaneet jonkin sortin opetuksenkin tuolle, mutta siihen asiaan Edwyn ei ollut puuttunut mitenkään. Cheerleader tytöt tekivät mitä halusivat ja olivat oppineet olemaan sotkematta poikaa mukaansa toihuihinsa, jotka eivät aina olleet niin puhtoisia ja viattomia mitä annettiin ymmärtää.

Musta merkkilaukku avattiin ja sieltä otettiin esiin kanasalaattiannos, pieni energiajuoma tölkki ja mehupullo. Ne aseteltiin pöydälle ja servetin päälle laitettiin vielä haarukkakin. Niihin aikoihin, kun tuo tyttö oli vielä ollut Cheerleader, oli Edwyn kyllä puhunut tuolle silloin tällöin harkoissa. Tosin, usein pojan ympärillä tosissaan oli vähintään kolme tyttöä kikattamassa, joten mitään syvällistä tuskin oltiin puhuttu. Lähinnä Wyn oli varmasti yrittänyt olla kiltti ja kohtelias uudelle tulokkaalle.
Pienesti poika hymyili toiselle ja avasi muovisen salaattiboxin kannen.

Sarafina oli tullut siihen päätökseen, ettei tuohon sämpylään koskisi ja siirsi sen kauemmaksi itsestään ihan kuin siinä olisi ruttoa. Tytön tekokynnet hakkasivat armotta mehukantta samalla, kun hän imi mehupillillä, jonka oli ottanut punaisesta laukustaan. Hänellä oli aina mehupillejä mukana, sillä hän ei osanut juoda koulun mehutölkeistä ilman pilliä. Tietenkin hänen huulensakin siinä menisi huonoksi, jos lipittäisi suoraan purkista, mutta ei se niin ollut. Hänestä vain oli kivaa imeä pillillä.

Tyttö ei edes kuullut, kun hänen eteensä istahti joku. Hän oli niin lumoutuneena tarjottimensa väriin ja mietti jotain syvällistä, jota ei hetken päästä silti muistanut mitään. Pitkähiuksinen blondi katsahti poikaa ja tajusi nopeasti olevansa cheerleadereiden pöydässä, ja tietenkin tuo poika kuului siihen kermaan. Vihertävät silmät katsoivat ruskeita silmiä pitkään, mutta nopeasti hän ymmärsi mitä oli tekemässä ja käänsi päänsä poispäin pojasta.
'Hitto!'Sarafina sähisi ajatuksissaan kuin kissa, joka pelkäsi taas nöyryyttämistä. Hän ei ymmärtänyt, miksi tutun oloinen poika oli istunut suoraan hänen vastapäähän. Miksi, oi miksi. Pöytä oli tarpeeksi pitkä, jotta nuorukainen poika olisi voinut istuutua kauemmaksi hänestä. Vai oliko toinen tullut nöyryyttämään häntä?
Sarafina puri huuliaan yhteen. Salamana hän siirsi katseensa ruokalan oven suuhun odottaen, että sieltä tulisi loput cheerleaderit. Mutta kun ei hetken aikaan tullut ketään, Sara siirtyi hitaasti takaisin pojan suuntaan. Ei katsonut heti tämän ruskeisiin silmiin, vaan seurasi hiljaa mitä tämä teki.
Hänestä tuntui kamalan hävettävältä, kun pojalla oli omat eväät upeassa merkkilaukussa, kun Saralla oli vain koulun homeiset eväät, ja tyttönen istui kaiken lisäksi kielletyssä pöydässä.

Jostain hän sai rohkeuden ja silloin, kun rohkeusaalto hyökkäsi tytön kimppuun, hän nosti katseen poikaan. Poika hymyili! Sarafina hymyili takaisin, hieman punastuneena, mutta sitä oli vaikeaa huomata, kun ex-cheerleaderin hiukset valahtivat kasvojen päälle.
"Anteeksi.. olen väärässä pöydässä", Sarafina änkytti hieman, mikä vain tehosti hänen punaisuuttaan. Hän tarttui tarjottimeensa ja oli kuin menossa pois, sillä ei tahtonut kuulla tuomiotaan pojalta. Mutta hänen persus pysyi silti tuolissa. Tytön oli vaikea liikkua.

Tyttö hymyili punastuneena hänelle takaisin. Toinen oli kyllä erikoisen näköinen, sitä ei voitu kieltää, mutta ei lainkaan pahalla tavalla. Ihan hyvin tuo olisi voinut pysyä cheerleadereissa. Väriä tyttö olisi ainakin tuonut. Pojan ajatukset keskeytti tytön ääni, joka pahoitteli väärässä pöydässä olemista. Edwyn katsoi toista hetken kysyvänä ennen kuin älysi edes mitä toinen tarkoitti.
"Ei se mitään. En minä sellaisista asioista välitä. Istu vain siinä. Minähän se tähän seuraasi tungin tottumuksesta." Cheerleader naurahti ja nappasi haarukallaan hieman salaattiaan ja pisti sen suuhunsa. Ei se mitään maanmainiota ollut, mutta ainakin terveellistä jos ei muuta.

Edwyn ei ollut koskaan tajunnut klikitystä. Tai, toisaalta hän sen älysi, mutta tässä koulussa se oli vedetty ihan yli. Ruokalan pöydätkin oli tosissaan jaettu. Se oli typerää. Miksi ihmiset eivät muka saisi istua missä haluaisivat? Esim juuri tällainen tilanne. Ruokalassa ei juuri ollut muita, mutta silti tavistyttö oli valmis samantien vaihtamaan paikkaa, kun tähän pöytään kuuluva henkilö siihen tuli. Mikä järki siinä oli?
"Mikä sinun nimesi muuten on? Muistan vain että se oli erikoinen." Brunette kysyi sitten syöden salattiaan.

Sarafina yritti peitellä hymyllään, joten hymyili viattomasti kuullessaan, ettei poikaa haittanut lainkaan, että hän oli väärässä pöydässä. Häntä alkoi hieman epäillyttää, mutta uskoi silti pojan puheisiin ja katsoi hetken tämän syömistä. Pojan naurahdus kuullosti ihanalta, jotenkin eloisan miellyttävältä. Sara hymyili enemmän naurahduksen takia ja heitti pitkät hiuksensa selkänsä taakse.

Hän ei edes itse huomannut sitä, että katsoi poikaa oikein tarkasti. Sormenpäästä hiuksiin. Poika vaikutti todella tutulta. Cheerleader poika siis totta kai oli, mutta oliko tyttönen nähnyt hänet ennen kuin joutui taviksiin? Sarafina laski katseensa pöydälle ja yritti muistaa. Oi, kyllä, hän muisti huterasti pojan, joka oli tullut hänen luokseen puhumaan niitä näitä. Sarafinan hymy sen kun nousi.

Sarafina hätkähti hieman, mutta vastasi sopertamatta:
"Sarafina Rossi, Sara vain", ja joi pillistään mehuaan, silmät hymyilivät huulten puolesta. "Ja sinä olet? En oikein muista ihmisten nimiä. Kasvomuisti taitaa olla parempi."

viesti jäi typerän lyhyeksi, kun alkoi sattumaan masusta .__.'

Tyttö hymyili. Edwyn oletti sen olevan hyvä asia. Tyttö kertoi nimensäkin, eikä jäänyt epäselväksi, miksi poika ei nimeä ollut muistanut. Olihan se erikoinen, tosin mikäs hän oli sanomaan erikoisesta nimistä? Onneksi toista sai sanoa vain saraksi. Ainakin niin hän oletti, toisen lisättyä Saran perään. Wyn avasi varovasti energiajuoma tölkkinsä ja hörppäsi siitä hieman.
"Olen Edwyn Gonzalez." Hän esittäytyi sitten kokonimellään hymyillen hieman päälle.
"Mutta minua kutsutaan Wyniksi aika usein." Cheerlreader lisäsi perään ja joi hieman lisää energiaa itseensä.

Poika jatkoi sitten salaatin nakerteluaan. Rehellisesti sanottuna, hän ei keksinyt mitä sanoisi. Olisihan se kohteliasta keskustella tässä jotain. Wyn nyt kuitenkin sattui olemaan hyvin huono sellaisessa. Keskustelujen keksimisessä. Yleensä kun hän oli vain se, joka oli hieman taustalla. Tai sitten se, kenen ympärillä pörrättiin ja muut keksivät aiheet. Harvemmin hän itse joutui tällaiseen tilanteeseen.

Sarafina ei millään tahtonut sanoa nimensä toiselle. Hän ei tahtonut oikeastaan jäädä kenenkään mieleen, etenkään tuon pojan, joka kuului cheerleadereiten joukkoon. Tyttö halusi pysyä salassa jokaiselta, joka näki hänet käytävillä ja kaupungissa. Hän oli luvannut itselleen, ettei hakisi enää tuttavuutta koulusta ja kun oli suorittanut koulun loppuun, muuttaisi kauas pois ja eläisi uutta elämää jonkun kanssa. Tänne Sarafina ei tahtonut jäädä. Ei, vaikka perhe olikin täällä.

Tyttö tapitti poikaa ja muotoili mielessään toisen nimeä. Oli tuttu, mutta ei. Sarafina hymyili silti puoli vinosti ja seurasi kaikkea, mitä hänen edessään oleva poika teki. Hiljaisuus oli tukahduttava, mutta tyttönen ei siitä paljon hätkähtänyt. Pikku juttu. Tuo hiljaisuus. Silti hän tahtoi kertoa vaikka mitä tuolle Wynille. Vaikka koko elämänsä, jos olisi aikaa ja kiinnostusta. Ei, miksi hän sellaista tekisi? Typerää.

"Olet edelleenkin cheerleaderissä vai? Jaksat sitä porukkaa?" Sara kysyi melkein kuin kyynisesti ja nopeasti häpesikin sitä. Mitä oikeutta hänellä oli sanoa niin? Hänethän potkittiin pois porukasta ja nyt alkoi "haukkumaan" siellä olevaa poikaa. Sarafina piti päänsä pystyssä ollakseen mahdollisimman vahva toisen edessä.

Edwyn kohotti hieman kulmaansa, kun toinen esitti pari kysymystä. Pieni hymy nousi pojan kasvoille ja suunpieliä pyyhittiin servettiin.
"Kyllä. Edelleen Cheerleader ja edelleen heitä jaksan. Olen harrastanut sitä neljä-vuotiaasta. En lopettaisi, vaikka kaikki tytöt kävisivät hermoilleni." Brunette ilmoitti, mutta nauroi sisäisesti itselleen. Kyllä hän lopettaisi vaikka heti jos uskaltaisi. Ehkä hänellä olisi vielä joskus sen verran munaa, että vanhemmille uskallettaisiin kertoa todellinen mielipide koko touhusta. Nyt kun yksi toinenkin vanhempien innostus oli alkanut painaa päälle. Edwynin naisasiat. Tai lähinnä se, ettei sellaisia ollut. ''

Nuo olettivat pojan tuovan nättejä Cheerleader pimuja kotiinsa ja kertovan seurustelevansa milloin kenenkin kanssa. Sellaisia vanhemmat itse olivat olleet, ennen kuin olivat jossain tavanneet toisensa. Toisten oli vaikea ymmärtää, ettei sellainen todellakaan ollut heidän esikoisensa tyyliä. Tavallaan Wyn odotti sitä rakastumista ensisilmäyksellä, mutta tavallaan hän ei edes uskonut sellaiseen.
"He taisivat ajaa sinut pois Cheerleadereistä?" Poika kysyi sitten rennosti jatkaen samalla syömistään. Hän ei muistanut tarkkaa syytä, miksi Sarafina ei yhtä-äkkiä ollutkaan ollut niin cool. Mutta eipä brunette puuttunutkaan yleensä tyttöjen asioihin.

Vedän hahmon pois, kun vastaus kestää =) Kiitos pelistä!!