Baby, look at me and tell me what you see

/Sammiella on joku treenipuku, johon kuuluu minishortsit, t-paita ja huiskat ja jotain peruskamaa :’D
otsikko joku randomi/

Maliana Samantha Tifft

Oli myöhäinen iltapäivä ja muut oppilaat hikoilivat luokkahuoneissa ja puuduttivat pakaroitaan vasten kovia penkkejä kuunnellen opettajan unettavaa ääntä, sillä välin kun cheerleaderit harjoittelivat uutta ohjelmaansa nurmikentällä. Muutamat tytöt turhautuivat nopeasti, koska pari uutta kuviota vaativat hirveästi keskittymistä ja huolellisuutta –eivätkä ne onnistuneet heti ensimmäisellä kerralla.
Sammie piti itse vain huolta siitä, että tuli ehjänä alas kun muut tytöt olivat saaneet hänet heitettyä ilmaan tekemään voltin tai kuperkeikan. Nyt Sammie nostettiin pyramidin ylimmäiseksi, ja sieltä jos jostakin oli mahtavat näkymät jalkapallokentälle.

Jalkapallokentällä oli poikien treenit meneillään. Sieltä kuului huutoja ja valmentajan ohjeistukset raikasivat yli koko koulun pihan varmasti todella kauas asti. Sammie virnisteli ja todellakin sääli noita uroksia jotka joutuivat olemaan kovassa kurissa, sillä valmentaja ei tuntunut tyytyvän kuin täydellisyyteen. Ja tällaisella helteellä oli varmasti helvettiä olla noissa tamineissa ja juosta kentällä.

Cheerleaderit katselivat noita urheilijapoikia hymyillen ja haaveillen samalla kun pitivät juomataukoa. Sammie korjaili ponnariaan samalla kun asteli varjoisampaan paikkaan puun lähettyville, joka oli aivan jalkapallokentän tuntumassa. Tyttö kyykistyi ottamaan juomapullonsa maasta. Vesi oli säilynyt melko viileänä, vaikka ilma tuntui polttavan kuumalta. Se kuitenkin kelpasi kostuttamaan lähes kuivaa kurkkua ja huulia. Kuuluihan cheerleadereiden toimintaan myös kannustushuudot, ja nitä oli loistava tilaisuus treenata kun jalkapallojoukkue oli vieläpä harjoittelemassa ja kuulemassa.
Otsalta pyyhittiin muutama hikipisara, ja sitten oltiin taas valmiina meininkiin.

Kun cheerleader oli kääntymässä takaisin tovereidensa puoleen ja astelemassa noiden luo, hän kuuli jonkun huutavan erityisen lujaa varoituksen sanan. Ääni tuli jalkapallokentältä. Sammie huomasi muiden cheerleadereiden katselevan vauhkona ympärilleen, kuin odottaen että joku jyräisi heidät kohta alleen. Sitten siinä sekunneissa kaikkien katseet kohdistuivat jalkapallokentälle. Sammie oli selin kenttään päin, mutta kääntyi nyt täys pyörähdyksen. Ruskeat silmät katselivat vauhkona ympäristöä.
”Varo, Sammie!”

Aurinko paahtoi täydeltä taivaalta, korvensi paljasta ihoa ja tummia vaatteita tehden olon hyvin tukalaksi. Olkapäät notkuivat raskaiden suojien painosta ja lihakset valittivat väsymystä kymmenien toistojen, jatkuvan juoksemisen ja taklausten vuoksi, joukkueen kovakuntoisimpienkin vauhti alkoi pikkuhiljaa hiipua ja heittokäsi väsyä. Vaikka kukaan ei marissut ääneen tuskaiset salassa toisille luodut katseet ja alati raskaammaksi muuttuva hengitys kuitenkin viestittivät selvästi, että juomatauolle olisi tarvetta. Valmentaja tuntui olevan ainut joka ei huomannut merkkejä, tai sitten vain sitkeästi ignoorasi ne kuvitellen, että pelaajat motivoituisivat kun saisivat kuulla vielä vähän lisää huutoa.

Fabian rakasti amerikkalaista jalkapalloa, otteluita ja treenaamista, lajia kaikissa sen muodoissa, aivan kuten muutkin joukkueessa, juuri nyt hän kuitenkin olisi mieluiten vain jättänyt homman kesken, ottanut virkistävän suihkun ja huuhdellut pölyn ja hien iholtaan, viettänyt loppupäivän pihalla hyvässä seurassa muutaman kylmän juoman siivittämänä.
Blondi nieli vastaväitteet ja käskystä palasi jälleen paikalleen aloitusmuodostelmassa. Peli käynnistyi pian valmentajan vihellyksestä. Fabian otti pallon vastaan pelinrakentajalta ja syöksähti eteenpäin ehtien edetä vain lyhyen matkan ennen kun tuli taklatuksi, poika kierähti maassa pari kertaa itseään huomattavasti massiivisemman pelaajan alla mutta puski itsensä nopeasti takaisin pystyyn hiljaa kiroten.

Pelaajat palasivat jälleen aloitusmuodostelmaan, tällä kertaa jonkun keskittyminen herpaantui entisestään ja pallo lensi vauhdilla kentän laidalle, suoraan kohti ruskeahiuksista cheerleaderia. Joku huusi varoituksia, valmentaja huusi samaa aikaa pelin poikki ja käski joka ikisen keräämään itsensä ja juomaan. Kuuliaisesti pelaajat lähtivät valumaan pois kentältä saman tien jäämättä odottamaan toista kehotusta tai katsomatta lainkaan pallon perään, Fabian sen sijaan lähti hakemaan karannutta palloa takaisin.

"Heitä", poika kehotti cheerleaderia kuuluvaan ääneen päästyään mielestään tarpeeksi lyhyen heittoetäisyyden päähän. Urheilijanalku ei huomioinut lainkaan sitä, että tyttö oli saattanut saada pallosta osuman, hän ei itse ollut nähnyt mitään muuta kun sen, että pallo oli lentänyt kentältä ja päätynyt bruneten luokse eikä näin ollen osannut pyydellä anteeksikaan joukkuetoverinsa puolesta. "Osuko?", Fabian kuitenkin varmisti ja etsi kasvoilleen myötätuntoisen hymyn joka kuitenkin jäi piiloon kypärän ristikon taakse.

Maliana Samantha Tifft

Sammie ei edes ehtinyt tajuta mitään, ennen kuin huomasi pallon lentävän vinosti halki ilman. Jos se olisi tullut kohti, tyttö tuskin olisi ehtinyt sitä väistämään, joten oli onni että jonkun voimakkaan pojan heitto sihtautui puolisen metriä Sammiesta oikealle. Tyttö katsoi kummastuneena palloa ja kuuli muiden cheerleadereiden huokaavan helpotuksesta –amerikkalaiset jalkapallot kun olivat tunnetusti melkoisen kovia ja tekivät kipeää jos ne johonkin ihmiseen osuivat. Ja Sammiellakin olisi ollut tarjota pallon iskulle suunnilleen vain paljasta ihoa, joten tyttö hymähti helpottuneena itsekin ja poimi pallon maasta. Tyttö pyöritteli palloa hetken käsissään, heitti pari kertaa lyhyen matkan ilmaan ja otti kiinni. Se tuntuikin yllättävän painavalta. Tai siis, Sammie oli aina kuvitellut jalkapallojen olevan paljon kevyempiä, tai ainakin muisti että ne olisivat olleet.

Pojat olivat päättäneet ilmeisesti pitää vähintäänkin tauon, paitsi tuo yksi joka nyt asteli kohti Sammieta, juuri kun tyttö oli itse aikomassa lähteä palauttamaan palloa. Toinen kehotti Sammieta heittämään pallon takaisin, mutta tyttö katsoi hetken kulmat koholla heidän välimatkaansa ja päätti että kuroisi sen mieluummin kiinni kuin nolaisi itsensä heittämällä liian lyhyen heiton. Pojalle se tuskin ei ollut matka eikä mikään, mutta Sammie oli tuota tietenkin huomattavasti pienempi. Sammie naurahti kepeästi ja pudisti nopeasti päätään.
"Ei tule sinne asti, todellakaan", cheerleader huudahti huvittuneena.
Astellessaan kohti poikaa, Sammie yritti samalla erottaa tuon kasvoja. Niitä ei näkynyt ristikon takaa. Palloa heiteltiin pienesti ilmaan ja otettiin tusinan kertaa kiinni, ennen kuin välimatka oli kurottu kiinni.

Cheerleader ojensi pallon edessään seisovalle pojalle, jonka kasvoja ei tunnistanyt kypärän takaa vieläkään täysin. Jokunen aavistus Sammiella saattoikin olla toisen henkilöllisyyden suhteen, muttei aikonut tervehtiä tai kutsua tuota nimeltä ennen kuin asia varmistuisi. Poika ehti ääneen ensin, ja brunette pudisteli päätään toisen kysymykselle.
”Ei, ei osunut”, tuo vastasi samalla kun avasi juomapullonsa korkkia ja otti kulauksen vettä.
”Onneksi”, tyttö jatkoi ja sipaisi otsahiuksia pois silmiensä edestä nyökäten, ”tuo nimittäin sattuisi jos se osuisi tuollaisella voimalla”, sanottiin vielä ja nyökättiin kohti palloa.

Juomapullon korkkia alettiin taas kiertämään kiinni ja sitten ruskeat silmät vilkaisivat pojan ohitse pelikentälle. Se näytti harvinaisen tyhjältä.
”Pääsitte ansaitulle tauolle vai?” cheerleader sitten naurahti ja vilkaisi omaan joukkueeseensa päin. Niimpä niin, heti kun pelikenttä tyhjeni, oli annustusjoukkojenkin aika lopetella. Sammie siirsi kuitenkin katseensa takaisin edessään seisovaan, huomattavasti pidempään tapaukseen. Tuolle hymyiltiin vielä aurinkoisesti, mutta Sammie ei ollut varma, että mitä seuraavaksi sitten? Paikalta lähteminen tuntuisi typerältä, mutta olisi toisaalta ainoa vaihtoehto. Ennen lähtemistään Sammie olisi kuitenkin mielellään nähnyt, kenen kanssa puhui ja kuka kypärän alta paljastuisi.

Fabian mittaili brunettea avoimesti katseellaan ja seurasi hiukan huvittuneena kuinka tuo hypytteli palloa käsissään aivan kuin kannattelisi jotain paljonkin painavampaa. Tyttö mittaili hetken välimatkaa kulmiaan kohotellen ja selvästikkin päätti mielummin palauttaa pallon turvallisesti perille asti kun heittää sen ja katsoa osuisiko jotenkuten oikeaan suuntaan. Brunette heitteli palloa edelleen itsekseen kävellessään lähemmäs, samalla tuo vakuutti ettei olisi millään saanut palloa niin pitkälle.
"Luulet vaan", poika pudisti pienieleisesti päätään. Heittomatka ei tuntunut Fabianille itselleen kovinkaan pitkältä, hän ei kuitenkaan osannut laisinkaan arvioida kuinka pitkälle siro tyttö todennäköisesti kehnolla tekniikalla onnistuisi pallon viskaamaan. Hyvällä tuurilla niin lähelle, että poika olisi saanut kopin, huonolla ei puolimatkaankaan. Blondi oli joskus nähnyt kuinka muutama cheerleader oli heitellyt palloa liikuntatunnilla, ja kauniisti sanottuna se ei ollut antanut kovin positiivista kuvaa cheerleadereiden tai ylipäätään naispuolisten pallonhallinnasta tai voimasta.

Fabian otti pallon vastaan ja hypäytti sitä itsekkin kerran käsissään kuin tarkistaen oliko se yllättäen muuttunut tuplasti painavammaksi.
"Hyvä. Vois se pikkasen", blondi myötäili toisen puheita. Ainakaan hänen ei heti kättelyssä tarvinnut ruveta pyytelemään anteeksi jonkun muun puolesta.

Urheilijanalku ei pistänyt laisinkaan pahakseen, että toinen päätti hoitaa toimituksen kunnialla perille asti ja hieroa ohessa tuttavuuttakin, ei edes vaikka tiesi, että olisi päässyt nopeammin juomatauolleen vaikka heitto olisikin epäonnistunut ja lentänyt vain metrin tai pari. Pojalla oli aina aikaa viehättäville kermalaisille eikä hänellä ollut mitään uusien tuttavuuksienkaan solmimistakaan vastaan. Oikeastaan oli paljon mukavampi viettää juomatauko näin kun valmentajan haukkumisen ja kannustuksen sekaista puhetta kuuntelemalla.

Fabian oli melko varma, että oli joskus nähnyt tytön aiemminkin. Oikeastaan hyvin varma, olihan brunette kuitenkin cheerleader ja näin ollen varmasti hyvin usein peleissä kenttien reunalla kannustamassa. Lähemmässä kontaktissa hän ei varmastikkaan ollut koskaan ollut, tyttö ei näyttänyt niin tutulta. Nimeksi poika olisi veikannut jotain Samin tai Sammyn tapaista, hän muisteli jonkun muun myös käyttäneet samankaltaista nimeä aikaisemmin. "Jehh, ei tälläsellä kelillä jaksa kukaan."
Blondi otti kypärän päästään paljastaen tasaisesti ruskettuneet ja ystävälliseen hymyyn taipuneet kasvot ja vaaleat hiukset jotka melko hyvin olivat pysyneet järjestyksessä.

Maliana Samantha Tifft

Poika otti nyt vihdoin kommenttinsa jälkeen kypärän pois päästään. Tutut kasvot paljastuivat sen takaa. Tai no, tutut ja tutut, Sammie tiesi vain tasan tarkkaan sen, että pojan nimi oli Fabian ja ettei hän ollut ollut tekemisissä tuon kanssa ollenkaan. Tai no, mitä joskus pari sanaa ehkä ottelupäivinä vaihtanut.

Sammie nyökkäsi toisen toteamukselle.
”Mun omatuntoa viiltää aina välillä kun ajattelen muiden rehkimistä”, cheerleader hymähti ja katsoi pikkuhiljaa kentältä poistuvia kavereitaan, ”mä kun olen vain se joka liitelee tuolla yläilmoissa enkä joudu nostamaan muita harteilleni”, brunette jatkoi ja siirsi katseensa takaisin Fabianiin.
Se oli totta, että ne ketkä olivat pyramidien ja muidenkin temppujen ylimmäisinä, säästyivät enemmältä hikoilulta. Ne jotka puolestaan nostivat muita korkeuksiin, joutuivat alati keskittymään, käyttämään käsivoimiaan ja hallitsemaan kehoaan koko ajan. Se että Sammie oli yksi pienikokoisimmista, selitti myös sen ettei häneltä löytynyt käsivoimia yhtä paljon kuin muilta.

Sammie siirsi katseensa taivaalle. Aurinko tosiaan paahtoi kaikilla voimillaan, ja pilviäkin näkyi vasta hyvin kaukana. Piristävä sade olisi ollut tarpeeseen, mutta ääneen Sammie ei sitä uskaltanut toivoa koska olisihan se ollut ikävää treenata kurassa ja märällä kentällä, mikäli nyt siis ajateltiin myös jalkapallojoukkueen puolesta. Muut cheerleaderit kun näyttivät jo lähteneen.
Ruskeat silmät siirrettiin takaisin edessäseisovan Fabianin kasvoihin.
”Teidän valmentaja on aika... omistautunut?” cheerleader sitten totesi samalla kun alkoi avata ponnariaan ja vilkaisi Fabianin ohi muut joukkuetta ja valmentajaa, jolla oli tussi ja taulu kädessään, johon varmaan syntyi uusia kuvioita ja teesejä.
Sammie haroi hiukan hiuksiaan ja antoi sitten niiden heilahdella lähes mitättömän tuulen mukana vapaasti. Juomapullosta otettiin vielä yksi kulaus, ja sitten se alkoikin olla tyhjillään.

/sorry, quite short --''/

"Olitsä Sammy?", Fabian kysyi lausuen nimen lopun mahdollisimman epäselvästi niin, että sen saattoi tulkita monella eri tavalla ja olettaa olevan oikein vaikkei se tosiasiassa olisikaan. Poika tunsi harvan cheerleaderin nimeltä, hänellä ei peleissä ollut oikeastaan aikaa puhua noiden kanssa ja koulussakin hän tutustui kunnolla vain hyvin harvaan. Usein ihmiset kuvittelivat, että cheerleaderit olisivat aina pörränneet ympärillä ja istuneet ruokalassakin samassa pöydässä, Fabian ei kuitenkaan ollut saanut nauttia sellaisesta toiminnasta kuin korkeintaan vasta ensiluokkalaisten kohdalla. Tietysti luontaisetuja oli runsaasti, fanilauma ei kuitenkaan vielä toistaiseksi lukeutunut niiden joukkoon. Ehkä sitten joskus ammattipelaajana kun nettosi pari miljoonaa vuodessa - ja ammattipelaajahan Fabianista tulisi. Blondi ei osannut ajatella itselleen tulevaisuuteen mitään ammattia joka ei liittyisi amerikkalaiseen jalkapalloon. Jos ei pelaaja niin sitten valmentaja.

"Kyllä sun kelpaa", poika naurahti, "vaihda futikseen niin pääset raatamaan ihan kuten kaikki muutkin."
Fabianille passasi kaikista parhaiten se, että kaikki joukkueessa tekivät töitä yhtä lailla niska limassa. Cheerleadingissä tuntui aina olevan se yksi jota kannettiin ympäriinsä, ja jos futari ei ollut ihan väärässä pääsi se yksi kaikista helpoimmalla. Kiva sille, ei ehkä kaikille muille. Tietysti brunetestakin näki miksi juuri tuota kanniskeltiin ympäriinsä ja puntattiin pyramidien päälle, tuo oli rakenteeltaan hyvin siro ja pienikokoinen, fyysisesti hyvässä kunnossa ja todennäköisesti kaikista notkeinkin. Poika ei tiennyt cheerleadauksesta oikeastaan yhtään mitään, hän tuntui pitkälti kuvittelevan, että sitä harrastettiin vain itse pelaajien motivoimiseksi.

Fabian vilkaisi olkansa yli todeten, että joukkue oltiin jo kerätty kasaan. Kukaan ei toistaiseksi ollut vielä huudellut hänen peräänsä, ja koska valmentaja oli alkanut piirrellä "sotasuunnitelmia" taululle tarkoitti se vähintäänkin varttia lisää juomataukoon. Urheilijanalku saattoi hyvin jättää teoriaosuuden väliin, hän juoksisi kehiin sitten kun ruvettaisiin pelaamaan. Hyvästä syystä lintsaamisessa ei ollut mitään pahaa.

"Turhankin", poika nyökkäsi jälleen. Vaikka valmentaja olikin välillä äärettömän ärsyttävä ja tuntui vaativan kohtuuttomuuksia sai tuo kuitenkin puristettua joukkueesta irti aina vähän enemmän kun nämä olisivat itse antaneet, jonkun muun käsissä pelaajat eivät varmasti olisi ottaneet harjoituksia yhtä lailla tosissaan eivätkä tällöin pärjänneet otteluissakaan niin hyvin.

Fabian kääntyi takaisin bruneten puoleen, peruutti pari askelta ja heitti pallon kevyesti tuota kohti, "passaa takasin." Blondin äänensävy oli hiukan leikkisä mistä tuli ilmi, ettei tämä tosissaan yrittänyt tyrmätä tyttöä pallolla, nolata tuota tai mitään. Jonkinlainen ammatinvalintaohjaus olisi vain hyväksi, mistä sitä tietäisi vaikka cheerleader rupeaisi jenkkifutariksi heti kun oppisi heittämään?

/hittasin nyt jonkin verran :>/

Maliana Samantha Tifft

Fabian kysyi Sammien nimeä. Tai oikeastaan kysyi että oliko oikeassa sen suhteen. Sammie ei itse asiassa hetkeen tiennyt, vastatako joo vai ei, koska ei ollut kuullut miten Fabian lausui nimen lopun ja lausuiko edes oikein. Tovin tyttö katsoi poikaa kulmat hiukan koholla ja nyökkäsi sitten vähän epävarmana.
”Joo, Sammie, kyllä”, tuo sitten virnisti pienoisesti, sipaisten hiuksiansa korvan taa. Sitten ruskeat silmät mittailivat toisen kasvoja mietteliäänä, vaikka Sammie toki tiesikin toisen nimen.
”Ja sä taidat olla Fabian...”, cheerleader sitten sanoi hiukan kysyvä ilme kasvoillaan. Sammie oli varma asiasta, mutta kelasi mielessään tilanteen, joka olisi voinut käydä toteen jos hän olisikin luullut väärin ja hänen edessään seisova poika olisi ollut joku muu kuin Fabian.
”Teitä ei oikein erota noiden kaikkien varusteiden ja kypärien takaa”, Sammie vielä totesi ja vilkaisi nyökäten Fabianin kypärää. Jotkin koulun kuuluisimmat urheilijapojat saatettiin tunnistaa paidoissa olevista numeroista, mutta ainakaan Sammielle ei tullut juuri nyt mieleen ketään.

Ensin Sammie vain naurahti toisen kommentille, mutta nauroi sitten oikeasti Fabianin jälkimmäiselle ehdotukselle. Ei olisi käynyt heti ensimmäisenä cheerleaderin omassa mielessä.
”Jaa, no miksei. Hankitaan mulle varusteet niin tuun teidän porukkaanne, vai?” tyttö virnisti. Hän pystyi muodostamaan kuvan päähänsä, jossa hän itse oli puettuna noihin mahdottoman isoihin futisvarusteisiin, kypärä mukaanlukien joka oli niin iso että valui silmille. Cheerleader hymähti vielä huvittuneena ja pudisteli päätään hymyillen.
”Ehkä mä pysyn kuitenkin kentän laidalla, mä kuitenkin nautin siitä”, sanottiin vielä viitaten cheerleadingiin. Olihan Sammie harrastanut kyseistä lajia pienestä pitäen, eikä hän olisi pystynyt kuvittelemaan itseään minkään muun lajin parissa. Tyttö varmaan tulisi kuolemaankin huiskat käsissään.

Fabian näytti olevan samaa mieltä valmentajastaan. Sammie oli ihan onnellinen, ettei cheerleaderporukalla ollut valmentajaa joka oli käskemässä ja hoputtamassa. Olihan heilläkin toki porukan johtaja, Catherine nimittäin. Hän kuitenkin tuntui lähinnä porukan kapteenilta, joka piti porukkaa jossakin ruodussa. Muutenhan nokkimisjärjestys olisi ollut joka päivä aivan sekaisin.
Sammien hetkellisen pohtimisen keskeytti Fabianin ääni. Refleksinä cheerleader otti yllättäen kohti tulevan pallon kiinni. Fabianin kehotus tuli myös hiukan yllätyksenä ja brunette katsoi toista epäuskottava ilme kasvoillaan. Poika oli itse mennyt joidenkin metrien päähän Sammiesta. Tovin hämmästyksen jälkeen Sammie virnisti ja pisti pallon polviensa väliin, heitti juomapullon maahan ja sitoi nopeasti hiuksensa jälleen ponnarrille. Siten tuo otti pallon käsiinsä, mietti hetken tekniikka ja ihan kuin se olisi tullut taas refleksinä, tyttö heitti pallon Fabianille niin kuin olisi koripalloa pelannut.

Tusinan verran kertoja Sammie sai pallon passata aina kauemmas menevälle Fabianille. Muutamaan otteeseen Fabian joutui kurottamaan eteen, joskus taakse tai sivuille saadakseen Sammien huonosti sihdatut syötöt haltuunsa. Fabianin heitot puolestaan tulivat aina napilleen kohdalleen, ja cheerleader yritti ottaa ne aina parhaansa mukaan kiinni, vaikkei ollut mikään paras kopparikaan.
Pienen harjoittelutuokion jälkeen Fabian oli ehtinyt peruutella jo hyvän matkan päähän. Sammie hymyili tyytyväisenä pitäen käsiä lanteellaan.
”Musta voi tulla vielä jotain, eikö?” tyttö huudahti virnistäen.
”Mutta tiedätkö mitä mä haluan oppia? Taklaamaan.”

/aattelin, että jos noi nyt tossa jotain söpöil- siis taklailee, niin jos sitten otetaan siitä tyyliin pari vuoroo vielä molemmille ennenku Fabian palaa joukkueen luo, ja sitten alotetaan joku toinen peli missä neet tapaisi sitten sovitusti ja paremmalla ajalla? 8)/

Fabian sai ilokseen kuulla, ettei ollut nimen kanssa ihan hakoteillä. Viimeinen tavu ei täsmännyt mutta alkuosa oli oikein, ja se oli jo ihan hyvin kun oli kyse ihmisestä jonka kanssa oli vaihtanut ehkä kaksi sanaa joista kummallakaan ei ollut ollut mitään tekemistä esittäytymisen kanssa. Sammie sen sijaan osasi nimetä pojan täysin oikein eikä selvästikkään edes ehdottanut satunnaisesti ensimmäistä mieleen tulevaa nimeä, ilme oli kuitenkin kysyvä joten poika vahvisti olettamuksen oikeaksi nyökkäämällä.
Totta puhuttuna Fabian ei olisi tunnistanut itsekkään ystäviään kentällä varusteiden alta mistään muusta kun pelinumerosta. Kypärän ristikko peitti kasvot sen verran hyvin, ettei piirteistä ottanut mitään selkoa.
"Sitä varten on kato pelinumerot." Pelinumeroita osasi tuskin kukaan kaikkia ulkoa, siitä oli kuitenkin parempi lähteä liikkeelle kun ristikon läpi tihrustamisesta.

Sammien helskyvä nauru sai hymyn jälleen nousemaan Fabianinkin kasvoille. Kieltämättä tyttö saattaisi hukkua kaikkien suojavarusteiden sisään ja tulla kentällä pahasti murjotuksi ja ruhjotuksi - brunette oli niin pieni, että tuon yli juoksisi melkein vahingossakin. Nopea tuo varmasti olisi ja saattaisi sopia running backiksi jos omaisi vähän enemmän massaa. Miesten otteita Sammie tuskin kestäisi, mutta naisten pelit voisivat olla ihan.. Siedettävä vaihtoehto. Ihan vaan siltä varalta, että toisten kannustus ja huiskujen heiluttelu alkaisi ärsyttää.
"Ihan vaan siltä varalta, että sä kyllästyt tohon joskus", poika viittasi puolestaan kentän laidalle jossa pari tyttöä treenasi jotain keskenään puhuen ylipäätään cheerleadingistä.

Sammien ilme oli näkemisen arvoinen tuon ottaessa pallon kiinni aivan kun ei uskoisi, että joku oli ihan oikeasti heittänyt hänelle pallon. Tyttö tokeni järkytyksestään nopeasti, tyynen rauhallisesti sitoi hiuksensa ponnarille ja lopulta heitti pallon takaisin hienosti kuin koripalloilija ikään. Fabiankin hyläsi kypäränsä käsistään vähän kauemmas tuntematta tarvetta käyttää sitä, tuskin cheerleader kuitenkaan tyrmäisi häntä yllättävällä kovalla ja hyvin tähdätyllä iskulla.
Poika heitteli palloa hetken perääntyen aina hyvässä välissä niin, että välimatka välillä piteni. Sammiekin löysi pian heittoihin ihan uudenlaista itsevarmuutta.
"Pitää varmaan ehdottaa koutsille sun ottamista otteluvahvistukseks", Fabian naurahti ja piti pallon itsellään katsoen tyttöä vähän yllättyneenä. Taklaamaan?

Fabian myönsi itselleen, ettei Sammien taklaamaan opettamisesta varmasti ollut mitään haittaa. Poika palasi bruneten luokse ja katsahti tätä edelleen vähän hämmentyynenä hakien hetkeksi katsekontaktia.
"Head up taklaus", poika aloitti jääden seisomaan tytön eteen. "Jalat liikkuu koko ajan jottet jää jumiin paikalles kun vastustaja liikkuu", kevyt hipaisu Sammien reidelle, "katse ensin lantion korkeudelle, nojaa eteenpäin, pidä pää pystyssä ja anna kasvojen osua rintakehään. Liu'uta rintakehältä toiseen suuntaan, käsillä ote ympäriltä, vedä lähemmäs ja lantiolla kumoon." Urheilijanalku havainnollisti liikesarjan kevennettynä ja hiukan kaunisteltuna versiona Sammieen, "sä voit koittaa." Blondi otti jälleen askeleen taakseppäin antaen Sammielle tilaa tehdä saman perässä.

/ tehdään näin ( :/

/vedin ton maskottijutun sitte päästäni :----D/

Maliana Samantha Tifft

Fabian vihjaisi jotain kyllästymisestä cheerleadingia kohtaan, ja Sammie antoi katseensa seurata toisen perässä kentän laidalle, jossa vielä pari tyttöä kertasi jotain vaikeita tanssiliikkeitä. Sammie antoi katseensa viipyä hetken noissa ja pohti Fabianin juuri sanomaa kommenttia.
Kyllästyä? Sammie ei ollut koskaan edes tullut ajatelleeksi sitä, mutta niin kuin hän oli juuri ajatuksissaan todennut hetki sitten, ei olisi muuta tietä kuin cheerleading. Se oli loppujen lopuksi elämän pohja; suurin osa ystävistäkin olivat huiskien heiluttajia, vapaa-ajasta suurin osa kului treeneissä ja joskus kisoissa. Ja niin. Sammie vain oli syntynyt cheerleaderiksi.
”Mä kyllästyn cheerleaderina olemiseen yhtä nopeasti kuin sä kyllästyt futikseen”, brunette virnisti vielä, sillä hän tiesi että jokainen tuossa joukkueessa oleva poika otti jalkapallon enemmän kuin tosissaan.

Sammie nauroi Fabianin ehdotukselle, kun heitot saivat riittää.
”Aijaa? Musta tuntuu että mä sopisin mieluummin maskotiksi”, tyttö naurahti vielä perään ja hymyili. Joskushan cheerleaderit olivat pitäneet yllä myös koulun maskottia, sitä joka pukeutui tiikerinasuun ja jolla oli koulun jalkapallojoukkueen paita yllään. Yleensä hommaan pistettiin joku nuorimmista, ekaluokkalaisista siis, mutta olihan joskus vedetty pitkää tikkua ja jopa muutama kolmasluokkalainenkin oli toimittanut maskotinvirkaa.

Fabianin kasvoilla oli todellakin hämmentynyt ilme, kun Sammie ilmoitti haluavansa oppia taklaamaan. Tyttö vain virnisti pojalle, kun tuo asteli takaisin. Sammie oli varma, ettei Fabian suostuisi opettamaan yhtään mitään taklausta, mutta yllättyi kun tuo alkoi selittää jotakin head up taklausta. Suurin osa pojan selityksestä meni Sammielta vähän ohi, mutta Fabianin taklauksen havainnollistaminen cheerleaderiin sai tytön muistamaan sen helposti. Tekniikka tuskin osuisi ollenkaan nappiin, mutta voisihan sitä kokeilla.
Kun Fabian astui askeleen verran taaemmas, Sammien sisällä kävi se sellainen apua-tunne. Ensinnäkin, poika hänen edessään oli tyttöä ainakin kaksi päätä pidempi ja toisekseen, no, tuo oli futispelaaja. Sammie pureksi hiukan etusormensa kynttä, ennen kuin tarttui haasteeseen nyökäten.

”Okei, joo, niin mitenhän se menikään”, tyttö mutisi huvittuneena itsekseen, kunnes sitten laski kroppaansa hiukan alemmas niin kuin Fabiankin oli tehnyt. Ja sittenkö piti vain hyökätä päälle? Näyttelijälahjoillaan Sammie irvisti hampaillaan leikkimielisesti ja päästi jonkun hyökkäävän murahduksen, ennen kuin teki suunnilleen niin kuin Fabiankin oli tehnyt. Tuo sai vedettyä pojan lähemmäs itseään. Ainoa mutta hommassa oli se, että Fabian ei siitä tietenkään liikkunut tuumaakaan enempää, vaikka Sammie oli kietonut kätensä tuon ympärille ja yritti siitä kaataa tuon maahan.
Tovin yrittämisen jälkeen cheerleader luovutti ja suoristi itsensä.
”No jaa, kyse on vain väärästä tekniikasta”, brunette naurahti puolustellen huvittuneena voimien puuttumista.
”Ehkä mä jätän taklaamiset ja koko pelin teille”, Sammie vielä hymyili ja huitaisi taas hiuksia silmiltään.

Fabian ei osannut edes kuvitella elämää ilman jalkapalloa. Hän oli tehnyt sitä kauan, oikeastaan koko ikänsä, heitellyt palloa sitkeästi jo Svetsissä kaikkien muiden lasketellessa tai pelatessa jääkiekkoa. Jenkkifutis ei ollut siellä kovinkaan arvostettu laji minkä vuoksi joukkueet piti kaapia kasaan jäämistä, mikä myös takoitti, että jokainen sen henkilökohtaisempaa opastusta ja kehittyi suhteessa paremmin kun joku muu isosta joukkueesta jossa joutui usein vain lämmittämään vaihtopenkkiä. San Diegossa Fabian oli nopeasti tutustunut muihin kyseisen lajin harrastajiin, löytänyt suurimman osan ystävistään sen piiristä, treenannut ja pelannut parhaansa mukaan useita vuosia. Lajiin vain kasvoi kiinni, ei siitä voinut aloittamisen jälkeen enää kuvitellakkaan luopuvansa. Ehkä cheerleading oli jollain tasolla samankaltainen, ainakin koulussa ryhmät olivat näyttäneet hyvin tiiviiltä, siltä, että tulivat toimeen treenien ulkopuolellakin ja halusivat kehittyä niin yksilöinä kun ryhmänäkin.

"Lajinvaihto ei siis taida olla ihan vielä ajankohtanen", Fabian totesi enemmänkin itselleen kuin Sammielle. Tyttö oli varmasti tietoinen siitä kuinka amerikkalainen jalkapallo oli pelaajille usein elämän ja kuoleman asia, ei hänen tarvinnut erikseen todistella sitä.
"Sä maskotiksi..", poika katsahti cheerleaderia jälleen vähän kysyvästi. Miksi turhaan peittää tuollaiset kasvot ja tuollainen kroppa kasalla tekokarvoja ja täytekerroksia? Sammiella ei vaatteista päätellen ollut minkäänlaista ongelmaa kroppansa kanssa, ja paremmin tuo tukisi pelaajia ihan omana itsenään, kentän laidalta käsin. "Miksen mä pysty kuvittelemaan suo eläinpukuun?", Fabian ihmetteli ja virnisti pienesti.

Sammie ei jättänyt taklauksen opettelua siihen, että olisi kuunnellut ohjeet ja päätään pudistellen luovuttanut, ei, tyttö arkaili hetken mutta päätti selvästi koittaa onneaan toisenkin kerran.
"Kato suoraan eteenpäin, jalat liikkuu, älä jää seisomaan paikalles..", poika neuvoi mutta hiljeni nähdessään cheerleaderin kasvoille levinneen irvistyksen. Jos joukkueen maskotti olisi ollut viikinki Sammie olisi sopinut siihen rooliin mitä parhaiten - ehkä tyttö sittenkin vaihtaisi cheerleadingin jenkkifutiksen sijaan näyttelemiseen? Ilme oli melkein pelottava. Miestä sillä ei ehkä kaatanut, mutta ajaisi kyllä vihollismaskotin kauas pois kentältä.

Fabian seisoi sitkeästi pystyssä Sammien yrityksistä huolimatta, lopulta tyttökin tajusi asian ja naurahtaen totesi vian olevan tekniikassa.
"Tai kokoerossa, kasvat parikytä senttiä niin kyllä se siitä." Sammie ei ollut kovinkaan pitkä, eikä Fabian kovinkaan lyhyt jolloin pituusero oli merkittävä, poika joutui katsomaan toista selvästi alaspäin mikä sai hänet tuntemaan itsensä vielä tavallistakin isommaksi.

Maliana Samantha Tifft

Vaikka Sammie ei odotusten mukaan saanut Fabiania taklattua mihinkään tai edes liikkumaan, se ei ollut tytölle mikään pettymys, päin vastoin tuota huvitti koko juttu. Ja varsinkin Fabianin kommentin jälkeen cheerleaderin oli pakko nauraa.
”Ei temppu eikä mikään, parikymmentä senttiä siis. Vaikka joo, mä olen kyllä lopettanut tän kasvamisen aikoja sitten”, brunette vielä naurahti ja avasi nyt vihdoin lopullisesti hiuksensa kiristävältä poninhännältä, kiepauttaen kuminauhan ranteensa ympärille. Sammie seisoi siinä Fabianin edessä ja kohottaessaan katseensa, tuo joutui selvästi katsomaan ylös päin. Ja kyllä, tunsi itsensä melkoisen peneksi. Tuskin cheerleaderia edes olisi nähnyt Fabianin takaa, koska tuolla oli vielä varusteetkin päällään, jotka toivat massaa lisää.
No, siinä Sammie hetken kuitenkin katsoi toista vihretäviin silmiin hymyillen.

Joku keskeytti hetken ja se oli valmentajan huudahdus. Sammie kurottautui katsomaan Fabianin ohi joukkueen suuntaan. Siellä se mies heilutteli tauluaan ja oli kääntynyt selkeästi huutamaan Fabiania takaisin kentälle. Samoin suurin osa joukkueesta oli pysähtynyt virnuilemaan Sammieen ja Fabianiin päin. Onneksi Sammie ei ollut punastuvaa sorttia.
”Öh, joo”, cheerleader sitten sanoi ja haroi hiuksiaan, ”sun pitää varmaan mennä takas treenaamaan”, tuo vielä huomautti sipaisten hiuksia korvansa taakse. Brunette vilkaisi vielä viimeisen kerran muuta joukkuetta ja kärsimättömänä odottavaa valmentajaa, ennen kuin loi viimeisen hmyyn Fabianille, otti pullonsa maasta ja alkoi lähteä pois päin.
”Nähdään... taas”, Sammien huulilta vielä pääsi ja kättään pienesti heilauttaen tyttö lähti astelemaan pois urheilukentältä. Cheerleader saattoi kuulla vielä tovin kävelynkin jälkeen valmentajan äänen, joka kuului yhtä raakana kuin aikaisemminkin.

Sammien kasvoille oli ilmestynyt salaperäinen hymy. Alitajunnassaan tyttö tiesi, mistä se oli peräisin, ja kaikista parasta siinä oli se, että hymy ei haihtunut koko päivänä.

/allright, eli kiitos tältä erää ;---)/

/ Kiitos pelistä ( : /

Fabian antoi hymyn koreilla huulillaan tutkiessaan Sammien kasvoja uudemman kerran, nyt ilman ristikkoa näköesteenä. Tyttökin nosti katseensa joutuen nojaamaan päätään hiukan taakseppäin nähdäkseen pitkän pojan kasvoille asti. Selvästikkään cheerleaderia ei haitannut laisinkaan se, ettei taklaus ollut onnistunut toivotulla tavalla. Ei se haitannut urheilijanalkuakaan - onnistuminen olisi haitannut enemmän. Poika tiesi monta sellaista, jotka olisivat loukkaantuneet ainakin jollain tasolla ja muuttuneet hankalaksi, oli mukava olla kerrankin tekemisissä aidon ihmisen kanssa joka ei ottanut kaikkea ihan niin tosissaan.

"Syöt vaan pikkasen enemmän niin kevyestihän sen verran lisää tulee", poika hymähti ja mittaili tekosyyn varjoilla katseellaan nyt bruneten kehoa, lauseeseen sisällytettiin samalla piilokehu. Sammiella tosiaan olisi varaa syödä vielä vähän enemmän, tai paljon enemmän, ja pysyä silti normaalin rajoissa. Ehkä cheerleadereille laihana pysyminen oli kuitenkin keskimääräistä tärkeämpää? Huolehtivathan futaritkin vatsalihasten näkyvyydestä aivan eri tavalla kun vaikka.. Uimarit. Ja molemmat niitä kuitenkin tarvitsivat. Ulkonäkökeskeisiä lajeja molemmat yhtä lailla vaikka mitä väitettäisiin, ainakin näin koulutasolla.

Blondi erotti yleisen hälinän joukosta pari hiukan kovempaa huudahdusta ja kääntyi katsomaan olkansa yli nähden kiivaasti viittoilevan valmentajan, joka oli ilmeisesti päättänyt teoriatuntinsa. Poissaolokin oltiin selvästi huomattu, kuten myös pelaajien kesken seura. Fabian olisi voinut vannoa näkevänsä virnistyksen ja kohoilevat kulmakarvat usean kasvoilla kypäristä huolimatta. Poika kääntyi takaisin Sammien puoleen tuon puhuessa ja nyökkäsi.
"Niin mun kai pitäis", urheilijanalku myöntyi, kosketti kevyesti Sammien olkapäätä, kääntyi jälleen poispäin tytöstä ja kypäränsä maasta noukittuaan hölkkäsi takaisin joukkueensa luokse.

Kukaan ei ainakaan voinut sanoa, että juomatauko oltaisiin heitetty täysin hukkaan. Fabian peitti kasvoilleen jämähtäneen hymyn kypärän ristikolla ja koitti parhaansa mukaan siirtää harhailevat ajatuksensa Sammien sijasta palloon, siinä kovin hyvin onnistumatta.