And all the kids in the hood, come on wave and shake your hands

Maddison Morris katseli ympärilleen, hän etsi tasan yhtä ja ainoaa ihmistä oppilaiden täyttämän ruokalan seasta - Penelope Ravensia. Kyllä, juorut olivat kulkeutuneet myös hänekin korviinsa; edellisenä viikonloppuna tytön isoveli, Taylor, oli eksynyt viettämään yötään saman katon alle Pepen kanssa. Maddison halusi tietää enemmän yksityiskohtia, joita hänen veljensä ei suostunut paljastamaan. Kyseessä taisi hänen omien päättelyidensä perustella olla koulun tuorein pari, eikä Maddison olisi pistänyt yhtään pahakseen, vaikka se olisikin totta. Mutta kuitenkin, yksityiskohdat ja Penelopen varmistus asialle kiinnostivat häntä tällä hetkellä enemmän kuin mikään muu.
Katse tavoitti vihdoin punapäisen cheerleaderin ruokapöydästä, jossa tyttö näytti istuvan muiden cheerleadereiden kanssa. Ripeitä, tai niin ripeitä kuin korkeakorkoisilla kengillä kykeni ottamaan, askelia ryhdyttiin ottamaan pöytää kohti ja kasvoille kohosi automaattisesti innostunut virne. Pahantahtoisella asialla Maddison ei ollut, sen olisi huomannut ilmeestä, eikä hän edes olisi uskaltanut aloittaa sanasotaa saman vuosiluokan ja vielä saman klikin edustajan kanssa. Tyttöä kun tupattiin kerman keskuudessa katsomaan hieman kieroon, toilailuista ja muista vähemmän merkittävistä seikoista johtuen.

Pöydän luokse saapuessaan blondi nojasi käsillään pöytään ja katsahti Penelopeen kulmiaan kohottaen, "Noh... Sä oot siis Taylorin uusi tyttöystävä?", kysyttiin äänensävyllä jossa oli vivahde lapsenomaista innostuneisuutta. Maddison piti edelleen katsettaan cheerleaderissa eikä malttanut odottaa tuon vastausta, "Mä kuulin jo kaikenlaista, ei kannata kiertää eikä kieltää, puheet liikkuu varsin nopeasti", tyttö lisäsi rohkaisevasti ja koitti saada Penelopen sanallisen arkun auki vaikka väkisin.
"Taylor ei kyllä puhua pukahtanut yhtään enempää kuin säkään, mutta mä toivon että sä teet poikkeuksen... Uskon että sä tiedät, millainen murjottaja se on, ei puhu eikä pukahda"
Cheerleaderporukassa kohisi jo nyt, tytöt katselivat vuoroin toisiinsa ja sitten taas Penelopeen yllättyneen näköisinä. Ilmeisesti kaikki eivät olleet saaneet mielenkiintosia juoruja korviinsa sunnuntain aikana. No, olihan tapahtuneesta kulunut vasta kaksi päivää ja Maddison oli ollut asiasta kuullessaan vähintään yhtä järkyttynyt kuin keskenään supisevat cheerleaderit.
Oman innon peittäminen oli vaikeaa, oikeastaan tytöllä oli vaikeuksia edes pitää kieltään kurissa, kun mieli olisi tehnyt luritella kaikki korviin kantautuneet yksityiskohdat ääneen. Eivätkä kaikki olleet edes Taylorista lähtöisin, ensimmäisenä asiasta oli maininnut pojan kaveri Jonas, joka oli ollut mukana porukassa kyseisenä iltana.
Sitten juttu oli levinnyt Jonaksen kauttaa parin pahana juoruakkana tunnetun kermalaisen korviin, tarinaa oli vähän väritelty, kerrottu jälleen eteenpäin ja nyt siitä tiesi Maddisonin lisäksi jo moni muukin.

Istuminen ruokapöydässä muiden cheerleadereiden kanssa oli samanlaista kuin aina ennenkin; tytöt puhua pälättivät viikonlopusta ja viikonlopun aikana tapahtuneista asioista. Siitä, kuinka kännissä he olivat olleet ja siitä, kenen vierestä he olivat aamulla heränneet. Aina sama virsi, aina joka alkuviikko. Puheet tuntuivat hiljalleen pyörivän ympyrää, tai niin ainakin tästä punapäästä tuntui, kun hän keskustelua niin sanottuna ulkopuolisena seurasi. Olisihan tämä tyttö voinut tällä kertaa osallistua mukaan keskusteluun, sillä hänenkin sängystään oli viikonloppuna löytynyt urheilija. Mutta Penelope ei osallistunut keskusteluun, syystä.

Penelope Ravens istui tapansa mukaan vaitonaisena tuolillaan ja tökki haarukalla ruokalautastaan, jolla oli vielä puolet ruoka-annoksesta jäljellä. Tyttö oli ollut samanlainen jo pitkän aikaa, hiljainen ja itsekseen oleskeleva. Hän ei juurikaan cheerleaderystävilleen puhunut muuta kuin pakosta. Hän oli saanut tarpeekseen cheerleadereiden tavasta urkkia tietoja muiden yksityiselämästä. Penelope ei todellakaan ollut halukas kertomaan omia yksityisiä asioitaan näiden ihmisen keskuudessa, anteeksi vain. Kyllä Penelopella vielä sen verran järkeä oli päässä, että hän tiesi, kenelle hän voisi puhua omista asioistaan ilman pelkoa siitä, että seuraavana päivänä kaikki olisivat tietoisia hänen asioistaan.

Tyttö ei kiinnittänyt huomiota ympärillä tapahtuviin asioihin, hän vain keskittyi tökkimään ruokaansa haarukallaan toivoen, että aika kuluisi nopeammin. Pepe ei edes huomannut sitä, kun joku saapui heidän pöytänsä luo. Tyttö huomasi tulijan vasta silloin, kun se joku puhui. Punapää ei aluksi tajunnut, että hänelle puhuttiin, mutta katseen noustessa ylös ja kohdatessa Maddison Morrisin katseen, Penelope tiesi hänelle puhuttavan.
... Ai mikä hän oli?
Cheerleader toljotti Maddisonia silmät suurina. Saapunut cheerleader vain puhua pälätti, eikä Penelopella ollut aavistustakaan, mitä toinen puhui. Tyttöystävä? Penelope? Kenen tyttöystävä? Siis Taylor Morrisin tyttöystävä?
WOU, aikalisä!
Penelope räpsytti epäuskoisesti silmiään laskiessaan katseensa Maddisonista ruokapöytään. Hän oli todellakin häkeltynyt tästä tiedosta. Jep, tytöllä ei ollut aavistustakaan siitä, että hänestä ja Taylorista oltiin tehty tuore pari. Ilmankos cheerleaderit hänet nähdessään salamyhkäisesti hiljentyivät ja yrittivät väkipakolla keksiä uutta puheenaihetta.

"Öhm..." tyttö aloitti epämääräisellä hymähdyksellä. Hän ei todellakaan tiennyt, mitä hänen olisi turvallisinta sanoa. No, totuus tietenkin? Mutta jotenkin Penelope pelkäsi, ettei tuo saapunut cheerleader, Taylorin sisko, tulisi häntä uskomaan. "Minulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä puhut", tyttö vastasi viimein selkeästi ja nosti katseensa ruokapöydästä Maddisoniin. Posket lehahtivat sen takia punaisiksi, kun tyttö tunsi muiden cheerleadereiden katseet itsessään. "Minä en tietääkseni seurustele kenenkään kanssa, anteeksi nyt vain..." punapää mutisi ja nousi rivakasti ylös pöydästä. Laukku kahmaistiin lattialta mukaan ja Penelope teki lähtöä ruokalasta.

Maddison kurtisti kulmiaan, Penelope ei muka tiennyt mistä hän puhui? Se ei kuulostanut edes uskottavalta, sillä niin moni puhui asiasta päinvastaisesti; hänen isoveljensä Taylor ja Penelope Ravens seurustelivat. "Tuskin ihmisten puheet ihan perättömiä on? Taylor ei tullut silloin edes kotiin yöksi", blondi paljasti raskauttavan todisteen väitteelleen ja katsoi cheerleaderia tutkivasti, koittaen tulkita tuon ilmeitä ja eleitä. Pöydässä istuva seurue näytti hiljentyneen, pientä supinaa lukuunottamatta. Maddison tunsi jotenkuten hallitsevansa tilannetta ja koitti pitää asiat niin, etteivät ne riistäytyis käsistä. Hänen aikeinaan ei kuitenkaan ollut suututtaa Penelopea, tai ketään muutakaan, silkasta mielenkiinnostahan hän vain halusi tietää. Ja jos puheet pitäisivät paikkansa, hän olisi varmasti iloinen kummankin puolesta ja toivoisi Penelopelle pelkkää hyvää.

Cheerleaderin noustessa pöydästä laukkuineen, Maddison antoi tytön kiriä hänen edelleen, ennen kuin lähti kävelemään toisen perässä pois ruokalasta. Juuri ennen poispääsyä tyttö tarttui hellästi Penelopen käsivarteen ja käänsi tytön itseensä päin, "Mä en halua sulle mitään pahaa, mutta miksi sä käyttäydyt näin, jos ne puheet ei muka pidä paikkaansa?", blondi kysyi vilpittömällä ja ystävällisellä äänellä. Hän tiesi menneensä ehkä liian pitkälle, mutta ei onnistunut toistaiseksi olemaan kovinkaan pahoillaan. Ei hän tuntenut Penelopea, saatika tiennyt, miten herkkä toinen oli ja mistä asioista tyttö halusi pitää suunsa kiinni.

Penelope ei voinut uskoa korviaan; Maddison, sekä oletettavasti suurin osa cheerleadereista uskoi, että Penelope seurusteli Taylor Morrisin kanssa. Heillä ei tainnut olla mitään käsitystä mielentilasta kuin 'eron jälkeinen masennus'. Luulisi nyt, että jokainen Pepen vähänkin tunteva tiesi, että Chadin ja hänen eronsa oli ollut mieltä mullistava, kirjaimellisesti. Ja nytkö, parisen kuukauden kuluttua erosta, Penelope seurusteli jälleen? No ne, jotka tähän huhuun uskoivat, joutuisivat pettymään karvaasti. Huhulla ei ollut päätä eikä häntää. Miksi kukaan ei tahtonut kuulla totuutta, miksi sitä aina piti olettaa sitä... Sitä itsestäänselvyyttä?
Ärh!

Punapää pysäytettiin, kun käsi tarttui hänen käsivarrestaan kiinni. Vihertävänsinset silmät kääntyivät katsomaan viereen ilmestynyttä Maddisonia hivenen turhautuneina. Ei, Penelope ei ollut vihainen. Häntä vain... Häntä vain suretti se, että tällainen tilanne sattui hänen kohdalleen. Mitenköhän häntä tultaisiin vielä jatkossa kiusaamaan.
"Kyllä, se on totta, että Taylor oli luonani yötä", Penelope vahvisti tämän tiedon vakavalla naamalla, mutta sitten silmiä pyöräytettiin ympäri ja punaisten huulten välistä karkasi pieni huokaus. "Mutta me ei olla yhdessä. Me ei seurustella", cheerleader kertoi rehellisesti ja katsahti Maddisonia uudemman kerran.
"Usko minua", punapää pyysi hiljaa, uupuneena tähän keskustelunaiheeseen.

"Tiedän, että olet kiinnostunut veljesi asioista. Minäkin olisi, jos olisi sinä. Mutta... Miksi sinä oletit heti sitä, että minä ja Taylor... Seurustelisimme?" Penelope kysyi sitten hiljaisemmalla äänellä, kun joukku kermalaisia ohitti heidät. "Hän vain auttoi minut kotiin, kun... Kun en vain itse siihen kyennyt", tyttö paljasti ja huokaisi raskaammin. Nyt Maddison pitäisi häntä takuulla toivottomana tapauksena.

--- hehhe, haittaisko jos pusken Taylorinkin tänne?

Maddison tunsi oikeasti puhdasta myötätuntoa Penelopea kohtaan, joka vaikutti olevan tosissaan sen seikan suhteen, ettei tyttö seurustellut hänen isoveljensä kanssa. Ehkä Maddison oli jälleen kerran uskonut vain, mitä hän itse halusi uskoa; tässä tapauksessa niitä suurimmaksi osaksi perättömiä juoruja. "No... Ehkä mä vaan innostuin vähän liikaa", tyttö lausahti selvästi rauhallisemmin ja äskeinen innokkuus oli tyystin väistynyt melkein latistetun mielialan tieltä. Hän oli ollut typerä, ja olihan tämä hiukan noloakin, anteeksipyyntö saattaisi olla paikallaan.
"Kyllä mä tiedän että Taylor auttoi sut kotiin... Se itse kertoi mulle, mutta mä uskoin taas ihan muita lähteitä", Maddison näytti katuvalta, hän oli jälleen mennyt kuvittelemaan liikoja. "Mutta kun mä vaan innostuin, Taylor ei ole ikinä oikein ottanut ketään vakavasti ja nyt kun ihmiset puhuivat teistä kahdesta, niin mä hetken aikaa kerkesin uskomaan että ehkä se ois viimein löytäny jonkun, jonka se ottaisi vakavasti", tyttö sanoi ja puhui taas ohi suunsa, eihän Penelopen pitänyt tietää hänen veljensä yksityisasioista, eikä Taylor varmasti olisi mielissään, jos tälläiset asiat leviäisivät laajempaan tietoon.

"Anteeksi", kuului vaisu pahoittelu, Maddison koitti hymyillä jotenkin rohkaisevasti ja saada Penelopen uskomaan, että hänen aikeensa olivat kaikkea muuta kuin pahoja.

//Haha, ei haittaa ;--D

Maddison myönsi innostuneensa liikaa, jolloin Penelope nyökäytti hitusen päätään myöntävästi. Kyllä punapää toisen innostuksen ymmärsi, mutta... Eikö toinen muka tiennyt, missä vaiheessa Pepe eli tällä hetkellä? Kukaan ei voinut olla välttynyt moiselta juorulta silloin, kun se oli tuoreimmillaan.
Silloin tyttö alkoi selittää innostuksensa syytä ja punapää henkäisi pitkästi. Miten hän olikaan onnistunut sotkeutumaan uuteen suhteeseen, vaikka sitä ei ollut edes kehittymässä? Ei Taylorissa mitään vikaa ollut, miehenalku vaikutti hyvin ystävälliseltä, mukavalta ja ei siinä ulkonäössäkään mitään moitittavaa ollut. Penelope ei vain ollut valmis uuteen suhteeseen. Eikä Taylorkaan sitä varmaan olisi halunnut, suhdetta Penelopen kanssa. Vai olisiko?
Okei, tässä ajattelussa ei ollut enää päätä eikä häntää, joten tyttö pudisti huomaamattomasti päätään palauttaen ajatuksensa maan tasalle. "Joo, ei tässä mitään... Toivottavasti väärinkäsitykset on nyt korjattu? Vai olisiko sinulla vielä jotain muuta kyselemistä? Olen saanut tarpeeksi perättömistä huhuista, haluan tehdä heti kaiken selväksi, jos jotain epäselvyyksiä on", cheerleader puhui sitten viimein ja otti Maddisoniin hieman murheellisen katsekontaktin.
"En enää vain jaksa niitä päättömiä juoruja, jotka eivät pidä paikkaansa", Pepe selitti hiljaa ja laski katsettaan alemmas. Tyttö oli todellakin joutunut juorujen kohteeksi, eikä se ollut lainkaan ollut hyvä asia. Sellainen oli vain saanut Penelopen ahdistuneemmaksi ja vainoharhaisemaksi.

--- no herra saapuu sitten;---D


Kyllä Maddison tiesi Chadin ja Penelopen erosta, mutta olihan koulu pullollaan niitä tyttöjä, jotka ottivat uuden poikaystävän vain pari päivää eron jälkeen. Ehkä hän sitten yleisti, eikä osannut kyseenalaistaa muiden perättömiä puheita.
"Mä uskon", myönneltiin aiempaa vaisumpana, tyttö vilkaisi nopeasti Penelopeen. "Toivon, että sä et kumminkaan ihan sydämes pohjasta vihaa mua", Maddison lausahti aristellen ja suupielet kohosivat johonkin hymyntapaiseen, mutta se laantui tyystin Taylorin ilmaantuessa näköpiiriin. Poika näytti erittäin, erittäin närkästyneeltä, hän osasi jo kuvitella, millaisen sopan Maddison oli saanut aikaan. Morrisien tumma ja selkeästi tulisempi tapaus asteli paikalle, pysähtyi Penelopen viereen ja loi kumpaankin tyttöön erittäin pitkän ja kyselevän katseen. "Pepe... Älä sano että...", Taylor aloitti ja katseli pikkusiskoaan varoittavasti, hän aikoisi läksyttää Maddisonia jos tämä oli mennyt möläyttelemään täysin perättömiä ja typeriä asioita. "Taylor... Anteeks, mun ei ollut tarkoitus... Siis mä olen tosi pahoillani", Maddison aloitti jo etukäteen anteeksianelun ja tytön olemus painui kasaan silmin nähden.

"Voi jumalauta! Kuinka monta kertaa mun täytyy sanoa sulle, että pidä nokkas erossa ongelmista ja mun asioista!", urheilija aloitti kovaäänisen sanasodan ja nappasi siskoaan käsivarresta. Ei turhan kovaa kuitenkaan, vain niin kovaa ettei likka kipittelisi sievine kenkineen karkuun. "Jos mä sanon sulle, että mun ja Penelopen välillä ei ole mitään, niin sillon sun kuuluis uskoa mua, eikä leikkiä mitään neiti etsivää", jatkettiin närkästyneenä. Että hänen olisi tehnyt mieli takoa siskonsa päähän järkeä vaikka nyrkein, mutta siihen hän ei kyennyt saatika halunnut alentua.
Maddison näytti katuvalta, eikä katsonut Tayloria silmiin, tai edes puhunut mitään. Tyttöä hävetti, isoveli piteli edelleen tyttöä käsivarresta kiinni ja samaan aikaan Maddison olisi vain halunnut vajota maan alle.

Penelope alkoi tuntea pientä syyllisyyttä siitä, että oli ollut niin tyly tälle vaaleahiuksiselle tytölle, joka oli tullut innosta sokeana utelemaan Penelopelta hänen ja Taylorin suhteelta. Ehkä punapään ei olisi pitänyt olla niin tyly Maddisonia kohtaan, joka selvästi oli pahoillaan sanomisistaan.
"Hei, kummallekaan meistä ei tapahtunut mitään hirveää. Ei tässä mitään. Eli suomeksi sanottuna, en minä sinua vihaa", cheerleader puhui, katsoi toista silmiin ja hymyili tytölle melkein huomaamattomasti. Hymy, miten tyttö kaipasikaan entistä hymyään.
Maddisonin hymyn katoaminen pistettiin merkille ja Pepe ihmetteli mielessään, mistä moinen olisi voinut johtua. Kun viereen sitten pysähtyi pidemmän puoleinen ihminen, ei tyttö voinut olla vilkaisematta tätä. Aa, nyt oli selvitetty Maddisonin hymyn yhtäkkinen katoaminen.

Pepe ei ehtinyt oikein sanoa väliin mitään järkevää, koska hänestä tuntui, ettei hän kuulunut mukaan tähän tilanteeseen. Mutta sitten, kun viereen ilmestynyt Taylor tarttui siskoaan kädestä ja alkanut huutaa tälle vihaisena, ei punapää voinut olla älähtämättä epäreiluudesta. "Taylor, ei tässä ole enää mitään hätää", Penelope puhui rauhallisesti katsoen urheilijaa syvälle silmiin samalla, kun asetti kätensä Taylorin käden päälle, mikä piteli Maddisonia otteessaan. "Tämä ei ole tarpeen", tyttö sanoi irrottaen Taylorin otteen siskostaan. Maddisoniin katsottiin hitusen säälivin silmin, mutta katse palautettiin takaisin kimmastuneeseen urheilijaan, joka alkoi tulla tutummaksi päivä päivältä.
"Oikeasti, anna Maddisonin olla. Hän oli vain innoissaan puolestasi, tosin turhaan, mutta silti. Eikö se merkitse mitään?" Penelope tunsi itsensä jonkin sortin psykologiksi, kun yritti tässä Tayloria rauhoitella. Voi voi, mihinkähän soppaan hän oli itsensä juuri asettamassa.

Taylor vihasi siskoaan sinä hetkenä, vihasi oikeasti. Maddison ei osannut tehdä mitään muuta, kuin pilata asiat pelkällä olemassaolollaan. Tytöllä oli puolestaan oma versionsa ja mielipiteensä asiasta, mutta ne eivät kiinnostaneet Tayloria yhtään.
"Mä en halua kuulla enään yhtäkään vastaavaa juttua", poika totesi uhkaavasti ja katsoi siskoaan suoraan silmiin hetken aikaa. Katse käännettiin Penelopeen, joka oli puolestaan ryhtynyt rauhoittelemaan tilannetta ja irroittelemaan urheilijan otetta siskonsa käsivarresta. "Ei tässä mitään ole", Taylor uskotteli rauhallisella äänensävyllä ja vilkaisi ympärilleen, välikohtaus oli kerännyt muutaman sivustaseuraajan. Että ihmiset osasivat olla ärsyttäviä, pojan olisi tehnyt mieli käskeä jokaista henkilökohtaisesti lähtemään matkoihinsa, mutta ei halunnut aiheuttaa Pepelle enempää mielipahaa. Maddison katseli vanhempaansa edelleen loukkaantuneena äskeisestä, tyttö risti kätensä rinnalleen ja tuhahti päätään pudistellen.

"Sä oletkin itse niin täydellinen", todettiin ärsyyntyneesti, Taylor oli ottanut koko asian liian vakavasti, "Menisit Jonakselle huutamaaan, se koko jutun aloitti", Maddison paljasti ja virnisti omahyväisesti häkeltyneen näköiselle veljelleen. Taylor oli koko tämän ajan luullut, että Maddison oli aloittanut juorun ja levittänyt sitä eteenpäin, ilmeisesti hän oli väärässä. Ylpeys kuitenkin esti mainitsemasta asiasta, ja poika pysyi suu sievästi supussa.

Taylor näytti selvästi laantuvan, jolloin Penelope huokaisi helpottuneesti. Hän oli jo ehtinyt säikähtää, että Taylor alkaisi haastaa ihan kunnolla riitaa siskonsa kanssa. Hmm, miksi punapää moista ajattelikaan? Ei hän ollut nähnyt Tayloria vihaisena. Vai oliko? Mitähän silloin lauantai-iltana siellä baarissa oli oikein tapahtunut...
Penelope pudisteli päästään ylimääräiset ajatukset ja katsahti molempia Morriseja vuoron perään. Maddison vaikutti saavan rohkeutta ja alkoi selittää veljelleen, mistä tämä huhu oli lähtöisin. Jonas, eikö hän ollut yksi Taylorin kavereista? Niin Penelope ainakin muistelisi. Ei hän tuntenut muiden kaveriporukoita kovinkaan hyvin.

Tyttö tunsi olevansa ulkopuolinen tässä tilanteessa, joten punapää näki parhaaksi perääntyä pari askelta taaksepäin. Hetken aikaa hän epäröi, uskaltaisiko hän sanoa mitään, mutta ei hän tahtonut loukata kumpaakaan yhtäkkisellä poistumisellaan. "T-tuota... Minä menen... Nyt..." Penelope mutisi hiljaa ja toivoi, että hänen sanojaan ei kuultaisi. Sitten häntä ei ainakaan voisi syyttä siitä, etteikö hän olisi ilmoittanut mitään lähdöstään, sillä hänhän oli juuri ääneen lähdöstään ilmoittanut.
Vihertävänsiniset silmät vilkaisivat vielä nopeasti Tayloria, kunnes punapää sitten käänsi selkänsä sisaruksille ja lähti kävelemään hitusen uupunein askelin kauemmas tästä parivaljakosta.

Penelope ei enää tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt ajatella sen hetkisistä tunteistaan. Hän vain tiesi sen, että hän oli aivan sekaisin. Eikä sekaisin oleminen tuntunut kovinkaan mukavalta.

Taylor oli sillä hetkellä niin keskittynyt välienselvittelyyn siskonsa kanssa, ettei kuullut Penelopen sanoja tuon ilmoittaessa lähtevänsä. Se tietty katse, jolla poika Maddisoniin katsoi, kertoi tytölle varmasti kaiken tarvittavan. Urheilija ei toivonut eteen sattuvan enään yhtään samanlaista tilannetta, ei Maddisonin tai kenenkään muun toimesta.
"Taylor...", tyttö lausi hiljaa ja nyökähti Penelopeen päin, joka oli jo muutaman askeleen päässä sisaruksista. Vanhempi Morrisien sisaruksista käänsi katseensa punahiuksisen tytön selkään, sillä hetkellä hän ei halunnut mitään muuta kuin löytää keinon, jolla hän saisi toisen mielen edes hieman paremmalle tuulelle.
Urheilija otti muutaman nopean hölkkäaskeleen Penelopen perään ja tarttui tämän käteen kiinni, tyttö käännettiin itseä kohti ja ruskeat silmät tutkiskelivat toisen kasvoja. "Hei... Ootko sä ihan kunnossa?", Taylor kysyi selkeästi huolestuneena eikä tajunnut - tai sitten vain halunnut - päästää cheerleaderin kättä omastaan. Hän tiesi, ettei edes kaikista hauskimmat vitsit saisi Penelopen mieltä kohoamaan.
"Mä...", aloitettiin epäröiden ja tyttöä vedettiin hieman syrjemmälle ohikulkevien oppilaiden tieltä. "Mä en halunnut aiheuttaa sulle pahaa mieltä... Mun mielestä se viime lauantai... Sä oot saanut aika paljon lokaa niskaas sen takia" Taylor sanoi sitten rohkeammin ja katsoi Penelopea silmiin.

"Mä halusin vaan tehdä selväks, ettei yhdelläkään ihmisellä ole mitään syytä tai varaa puhua susta sillä tavalla... Tai no, meistä"
Se oli hassua. Oli hassua sanoa meistä, ja Taylor toivoi, ettei toinen käsittänyt sitä ihan väärin. Salaa hän kuitenkin piti siitä tunteesta, minkä hän tunsi sanoessaan sen. "Siis, kun... Liittyyhän ne puheet muhunkin", naurahdettiin hermostuneesti. Käsi piti edelleen tytön kättä otteessa, mutta asia pistettiin merkille ja urheilija hivutti omansa huomaamattomasti farkkujensa etutaskuun.

Penelope ehti jo kuvitella päässeensä karkaamaan huomaamatta, mutta sitten hänen kädestä tartuttiin ja tyttö käännettiin ympäri. Punapään hölmistynyt katse kohtasi Taylorin huolestuneet silmät, mikä aiheutti Pepessä outoja tuntemuksia. Häntä ihmetytti suuresti se, miten Taylor se vain jaksoi olla tytöstä huolissaan. Tai siis... Eihän Penelopessa ollut mitään huolehdittavaa?
Tosiasiassa oli, mutta cheerleader ei sitä vain itse huomannut. "Taylor, hei.. Et sinä ole mitään tehnyt. Minä olen aiheuttanut kaiken itselleni ja sinä taas... Sinä olet auttanut. En minä syytä sinua tai Maddisonia mistään. Olen itse tämän tilanteen aiheuttanut ja minä kyllä kestän seurakset", punapää puhui hiljaisemmalla äänellä, etteivät aivan kaikki tarkkakuuloiset häntä kuulisi. Tyttö sipaisi nopeasti hiuksiaan korvansa taakse ja huomasi silloin toisen kätensä olevan yhä kiinni urheilijan kädessä. Taylorin käsi tuntui lämpöiseltä ja... Mukavalta. Ei, se ei ollut lainkaan hyvä asia.
Voi ei...

Taylor kuitenkin irrotti oman kätensä ennen kuin tyttö ehti omaansa irrottaa. Penelopen valtasi outo tuntemus, tuntemus, jonka hän luuli menettäneet hänen ja Chadin eron jälkeen. Punapää ahdistui huomattavasti muuttuneesta tilanteesta, mutta ihme ja kumma hänen kasvoiltaan ei paistanut sen suurempi järkytys.
"Puhukoot mitä puhukoot. Pääasia on se, että me tiedämme, mikä on totuus. Eikö niin?" Penelope sai sanottua hetken hiljaisuuden jälkeen ja vilkaisi Tayloria nopeasti. Penelope asetti kätensä löysästi puuskaan ja käsi, joka tuntui vielä lämpöiseltä Taylorin käden takia, puristui nyrkkiin.

"Kaikki on ihan okei", Penelope sanoi vielä varmuuden vuoksi, katsahti melko arasti Tayloriin, jonka jälkeen punapää oli jo käätymässä poispäin urheilijasta lähteäkseen.

Taylor vaivaantui entisestään, vaikka Penelope ei näyttänyt reagoivan kädestäpitoepisodiin mitenkään. Tai sitten tyttö oli hyvä peittämään reaktionsa, Taylor ei osannut sanoa.
Tytön sanojen mukaan tärkeintä oli se, että he kaksi itse tiesivät totuuden; tätä seikkaa hän ei voinut kieltää. Olkia kohautettiin, poika pudisteli päätään epäröiden, "Niin... Mä en vaan halua, että susta puhutaan vähääkään halventavasti mun takia."
Taylor katseli ympärilleen, sitten taas Penelopea, jälleen ympärilleen... Katse ei tuntunut pysyvän samassa pisteessä hetkeäkään liikaa, hän selkeästi vältteli suoraa katsekontaktia tyttöön. "Okei, sä oot okei", poika myönteli vaisusti ja tällä kertaa hän oli selväsi se, joka ei olisi halunnut toisen lähtevän. Mutta toista ei haluttu vaatia jäämään, jos cheerleader halusi mennä, niin poika myös sallisi toisen menevän.
Omasta mielestään Taylor ei ollut koskaan käyttäytynyt näin sekavasti, mitä jos hänellä olisikin joku piilevä mielisairaus? Pientä ihastumista ei tohdittu edes harkita, vaikka senkin mahdollisuus oli pilkahdellut mielessä muutamaan otteeseen.

"Ootko sä lähdössä?", poika kysyi melkein pettyneenä, vaikka äänensävyä koitettiin pitää neutraalina ja sävyttömänä.

Penelope oli otettu Taylorin huolehtivaisuudesta, kun poika ei tahtonut tytöstä puhuttavan pahaa hänen takiaan. Niin, koulussa varmaankin huhuttaisiin parhaillaan siitä, että Penelope oli unohtanut Chadin noin vain ja ryhtynyt uuteen suhteeseen. Toki se aiheutti jonkin verran mielipahaa, mutta Penelope oli jo tottunut päättömiin puheisiin. Tämä ei ollut aivan ensimmäinen kerta, kun hän oli joutunut puheenaiheeksi koulussa.
Kyllä punapää tämän kestäisi, eihän hän nyt Taylorin kanssa edes seurustellut tai ollut mitenkään useammin yhteyksissä. Eikä tyttö ajatellut toisesta mitenkään erikoisesti kuin kenestä muustakaan.
... Eihän?

Taylorin kysymys, oliko tyttö lähdössä, sai Pepen pysähtymään aloilleen. Tyttö ei ollut ehtinyt kokonaan kääntää toiselle selkäänsä, mutta joutui kuitenkin hieman kääntymään urheilijan suuntaan kohdatakseen tämän katseen. Penelope katsoi Tayloria hetken aikaa kummissaan, mutta katse siirrettiin sitten hämmentyneenä pois toisesta. "Öh... Niin minä vähän ajattelin", punapää vastasi rehellisesti, mutta tunsi pistoksen sydämessään. Äh, miksi pitikään omistaa niin suuri sydän? Hetkinen, eihän tytöllä enää sydäntä ollut... No, puhutaan sitten omatunnosta.
"Ajattelin käydä haukkaamassa raitista ilmaa, vielä kun ruokatuntia on jäljellä. Haluaisitko.. Haluaisitko tulla seurakseni?" hienoa Penelope, nyt varmasti annoit sellaisen kuvan, että olet kiinnostunut Taylorista. "Y-yksin on hieman ankeaa olla", huono pelastus, mutta sillä täytyisi nyt mennä.
Pepen poskia oli alkanut kuumottaa, mutta onneksi punastus ei näkynyt paljoakaan hänestä. Hän oli mennyt aivan sekaisin sanoissaan ja toivoi, että Taylor sanoisi joutuvansa lähtemään. Vai toivoiko tyttö sitä oikeasti?
Äh, ryhdistäydy nyt!

// hittaan nyt hieman, ilmottele jos ei sovi :---)

Penelope näytti vaivaantuneen Taylorin esittämästä kysymyksestä, mutta pyysi poikaa kuitenkin mukaansa pihalle. Hän ei halunnut väkisin tuppautua seuraan, mutta samaan aikaan hän ei halunnut kieltäytyä. Muutama selittämättömästi mumistu sana kimposi suupielestä ja urheilija hieraisi niskaansa tutkaillen lattiaa kiinnostuneena.
"Mä... Joo, voin mä... Tietenkin", Taylor vastasi sitten ja hymyili hieman. Penelopen änkyttäminen oli hänen mielestään jotenkin niin suloista, että pojan olisi tehnyt mieli lyödä itseään moisten ajatusten vuoksi.
Urheilija lähti kävelemään cheerleader rinnallaan uloskäyntiä kohti, vauhti oli rauhallinen ja turhaa kiirettä ei pidetty. Ovelle saavuttaessa Taylor avasi kohteliaasti oven ja piti sitä auki kunnes Penelope oli pujahtanut hänen ohitseen. Ulkona tosiaankin oli raikas ilma, Taylor veti syvään henkeä ja katseli koulun 'niin kaunista maisemaa' - sarkastisesti ilmaistuna. Muutamia oppilaita vietti ruokatuntiaan nurmella istuen tai klikittäytyneissä porukoissa juoruten, kovin suurta sakkia pihalla ei kuitenkaan ollut.

Sanat tuntui takertuvan kurkkuun henkensä edestä, vaikka poika olisi mielellään rikkonut sillä hetkellä vallitsevan hiljaisuuden. "No... Mitä sulle kuuluu?", Taylor kysyi ja katsoi Pepeen kulmiaan kohottaen. Olipa tyhmä kysymys, mutta ei hän parempaakaan keksinyt.

//Ei toi nyt mitään haitannut ! :-)

Taylor vastasi myöntävästi Penelopen ehdotukselle, eikä tyttö voinut oikein muuta tehdä kuin hymyillä hieman. Hän oli ilahtunut urheilijan suostuessa seuraksi, vaikka hän yrittikin huutaa mielessään, että tämä ei ollut hyvä idea. Oli outoa tuntea iloa pitkään aikaan. Ehkä punapää oli tosiaankin askel askeleelta pääsemässä eroon lievästä masennuksestaan. Se oli toki helpottavaa, mutta samalla... Tyttö tunsi huonoa omatuntoa sen takia, että hän alkoi unohtaa Chadin ja hänen yhteiset hetket.
Voisiko joku ystävällisesti kertoa, mitä tässä nyt pitäisi oikeasti tuntea? Mitä tyttö saisi tuntea?

Cheerleader lähti kävelemään Taylorin rinnalla kohti ulko-ovia. Taylor piteli kohteliaasti ovea auki, jolloin tyttö lausahti hiljaisen kiitoksen pujahtaessaan ulos raittiiseen ilmaan. Hän jäi kiltisti odottamaan urheilijaa, joka pian tulikin hänen vierelleen. Silloin matkaa jatkettiin vaitonaisina. Ainakin hetken aikaa. "Hmm... Eipä oikein mitään kummempia... Kiitos kysymästä", Penelope vastasi pehmeällä äänellä ja vilkaisi sitten nopeasti Taylorin suuntaan.
"Entäs sinulle?" tyttö esitti vastakysymyksen, jonka jälkeen katse siirrettiin takaisin eteenpäin.

Penelope hypisteli sormissaan keltaisen toppinsa helmaa odottellessaan Taylorin vastausta. Tyttö muisti hyvin hänen ja Chadin ensimmäisen kohtaamisen ja... No, se oli ollut melkein yhtä samanlainen kuin hänen ja Taylorin tällä hetkellä. Pepe ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla iloinen vai surullinen. Hän tunsi vain olevansa siivä välimaastossa.

Kyllähän Taylor tiesi Penelopen ja Chadin seurustelleen, eikä siitä edes ollut kovin pitkää aikaa. Oikeastaan siitä taisi tietää melkein koko koulu, ainakin kerma - johon poika itse myös lukeutui.
Lisäksi melkein kaikki tiesivät, miksi Penelope joi ja juhli viikonloput, eikä ollut enään oma itsensä. Tyttö vaikutti olevan vain varjo siitä entisestä, hymyilevästä persoonasta, joka erosi muista cheerleadereista erityisen ystävällisellä luonteellaan. Vaikka Taylor ei koskaan aiemmin ollut Penelopen kanssa sen erityisemmissä tekemisissä, hän silti tiesi tytön ja olihan heillä muutama yhteinen kaverikin. Monet taisivat kaivata entistä Pepeä, eikä ihmekkään. Niin tai näin, Taylorista oli harmillista katsoa niin surumielistä tyttöä, joka tuntui nykyään olevan vain varjo entisestään. Hän halusi tehdä asialle jotain, ei pelkästään muiden takia - vaan siksi että hän tuntui itsekin pitävän toisesta. Poika ei koskaan ollut erityisemmin ihastunut, saatika edes seurustellut kenenkään kanssa... Hän oli ollut kuten muutkin Astonin pelimiehinä tunnetut jätkät, vaikka yhdenillan juttujen saldo ei ollut niin suurta luokkaa kuin pelimieseliitillä. Siinä Penelopen vieressä kävellessään Taylor kuitenkin tiesi, että tämä ei ollut ihan pilkulleen sitä samanlaista pitämistä, niin kuin kavereista yleensä pidettiin. Tietenkin se hämmensi, pisti pään pahemman kerran sekaisin ja sai sanat juttumaan kurkkuun. Tilannetta tuntui pahentavan Penelopen ja Chadin vielä tuore ero, eikä urheilija halunnut vaikuttaa siltä, että hän juoksi toisen perässä vain sen yhden ja ainoan asian toivossa.

Rauhallisia askelia otettiin edelleen, toinen vierellä kävellen. Ruskeat silmät pidettiin tiukasti maasssa, poika saattoi sivullisen silmin vaikuttaa poissaolevalta, vaikka pään sisällä kävi hurrikaaniin verrattavissa oleva ajatusten ja tunnemyllerrysten myrsky. Pepelle ei kuulemma kuulunut mitään kummempia, vastaus joka oli helppo sanoa etenkin silloin, kun totuutta ei haluttu paljastaa. Taylor vilkaisi nopeasti tyttöön ja kohotti kulmiaan, vastakysymys tuli nopeasti.
Hetkellisen mietinnän jälkeen hän päätti, ettei myöskään paljastaisi totuutta. Totuutta siitä että tyttö oli pelkällä olemassaolollaan onnistunut pistämään hänen päänsä pahemman kerran sekaisin. Poika kohautti harteitaan, "Ei sen ihmeempiä mullekkaan... Treenit pistää koville ja sitten on vielä koulukin, kokeita tulossa ja niin edelleen...", mumistiin matalalla äänensävyllä. Katse käännettiin Penelopen kasvoihin, tarkemmin sanottuna silmiin. "Joko sä olet keksinyt parempaa tekemistä kuin juominen?", urheilija kysyi ja hymyili hieman. Ei asia loppujen lopuksi kuulunut hänelle, mutta koska kukaan muu ei hänen tietojensa mukaan näyttänyt välittävän, oli poika ottanut senkin asian kontolleen. Hän ei vain arvostanut sitä... Tajutonta ryyppäämistä, kun kitattiin niin pitkään ja kärsittiin parin päivän krapulasta. Mitä hienoa siinä oli? Eikä se edes helpottanut asioita, johdatteli vain uusiin ongelmiin ja altisti onnettomuuksille. Toiset ryyppäsivät egoaan kohottaakseen, mutta Taylor ei uskonut että se oli syy, miksi Penelope joi nykyään niin paljon.

Ulkona oli kaunis ilma, niin kuin San Diegossa yleensäkin oli. Tänään ei ollut niin tuskaisen kuuma päivä, mikä oli ihan hyvä asia. Jäljellä olisi vielä neljä tuntia rasittavaa opiskelua jonka jälkeen Taylor ehtisi juuri ja juuri käymään kotona. Hän söisi, vaihtaisi vaatteet, pakkaisi kamansa ja lähtisi treeneihin.
"Oikeesti mä toivon, että sa ymmärrät, ettei se juominen kannata...", poika mumisi suupielestään, tällä kertaa tyttöä ei kuitenkaan katsottu.

Aivan. Seura tuntui hieman hämmentävältä, sillä tyttö ei ollut tottunut vähään aikaan liikkumaan kenenkään kanssa. Hän oli tarvinnut omaa rauhaa, mutta lopulta se oma rauha oli ottanutkin kunnollisen otteen tästä punapäästä. Penelope ei ollut muistanut, miten hyvältä seura kuitenkin tuntui. Taylorin seura alkoi tuntua näiden ajatuksien pohjalta jo paljon paremmalta, joskin cheerleader tunsi olonsa vieläkin hämmentyneeksi. Tosin ei Pepestä olisi ihan vielä nauramaan tai pitämään sen suuremmin hauskaa. Hänelle tulisi vain huono omatunto siitä, että olisi unohtanut Chadin niin nopeasti.
Äh, miksei Chadia koskevat tunteet voineet vain sormia napsauttamalla kadota? Penelopella olisi huomattavasti helpompaa nyt, jos hän olisi onnistunut pääsemään Chadista yli.

Pepe hymähti hiljaisesti vastaukseksi Taylorille, joka vuorostaan kertoi omista kuulumisistaan. Keskustelu alkoi tuntua hieman ahdistavalta ehkä molemmin puolin, ainakin Penelope tunsi tilanteen niin. Punapää kuitenkin teki kaikkensa, jottei tuo ahdistus näkyisi hänestä. Tyttö ei nimittäin tahtonut Taylorin näkevän näin heikkoa puolta itsestään, tyttö tahtoi esittää kutakuinkin samanlaista, mitä oli ennen ollut.
... Tosin hän kyllä oli kaukana entisestään, mutta oli silti yritettävä.

Ennen kuin Penelope ehti vuorostaan sanoa jotain, ehti Taylor ensiksi. Katse siirrettiin urheilijaan, joka oli hetki sitten kysynyt, oliko tyttö keksinyt parempaa tekemistä kuin juominen. Kun vihertävänsiniset silmät olivat Pepen mielestä tarpeeksi kauan toisen silmissä seilannut, siirsi tyttö katseensa maahan. Totta puhuen Pepe ei ollut ehtinyt miettiä koko juomisasiaa. Häntä ei pahemmin kiinnostanut koko touhu, hän vain ajautui virran mukana juomaan. "Oletko helpottunut, jos sanon, etten ole edes ajatellut juomista?" tyttö kysyi ja yritti tuoda ääneensä hivenen huvittuneisuutta. Hymyäkin yritettiin loihtia huulille, ja aikaiseksi saatiinkin pieni hymy toiseen huulenpieleen.
Punapää puraisi hennosti alahuultaan, kun Taylor vielä lisäsi, ettei juominen kannata. Ei se kannattanutkaan, rahat kulutettiin aivan turhaan. Eikä olokaan ollut seuraavana päivänä kovin kehuttava. Juomisesta seurasi aina vain mielipahaa, ainakin tälle cheerleaderille.
"Minä tiedän sen..."Penelope mutisi katuvaisesti vastaukseksi urheilijan sanoille ja antoi silmiensä tutkailla maata kiinnostuneena, vaikkei häntä kiinnostanut maa yhtään. Maata oli vain turvallisempi katsoa kuin vieressä kävelevää Tayloria. "Lupaan yrittää parhaani", tyttö sanoi sitten hitusen voimakkaammalla äänellä. Pepe vilkaisi nopeasti Tayloria, mutta katse laskettiin sitten yhtä nopeasti takaisin maahan. Hetken Penelope oli hiljaa, kunnes hänen oli pakko sanoa jotain. "Kiitos, kun välität", Pepe kuiskasi sitten ja äänestä kuulsi selvä kiitollisuus. Katsetta käytettiin jälleen nopeasti Taylorin silmissä.
Ei entinen Penelope ollut kokonaan kadonnut, ainakaan kiitosten perusteella.

Ainakaan Penelope ei ihan tyystin suuttunut Taylorin huolehtimisesta, hyvä niin.
Urheilija katsahti tyttöön ja laski kätensä hetkeksi toisen olkapäälle, "Kyllä se siitä, usko pois", todettiin rauhallisella äänensävyllä. Taylor uskoi siihen itsekin, ei Penelope ollut peliä lopullisesti menettänyt. Toinen tarvitsisi vain rohkeutta puhua ja kehittävää tekemistä juomisen sijaan ja jonkun, joka uskoisi tyttöön ja kannustaisi tätä jatkamaan sitkeästi eteenpäin.
"Musta tuntuu että sä oot niin tiukasti sen kuores sisällä, että sua on mahdotonta saada sieltä pois", Taylor naurahti, lähinnä itsekseen. Mitä hän sellaisia meni edes puhumaan? Ei hän tuntenut Penelopea kovinkaan hyvin, mutta ilmeisesti pojalla oli vaikeuksia pitää mietteitään omana tietonaan. "Äläkä kiittele, mä välitän ihan tahtomattanikin", urheilija lisäsi epäröiden, mutta sai sanat kuitenkin kurkustaan ulos.
Ruokatunti läheni minuutti minuutilta loppuuaan, mutta Taylorin puolesta se olisi voinut jatkua seuraavat pari tuntia. Vaikka koko loppupäivän. Tunnelma vaikutti jännittyneeltä, sanoja ei mainittavaa määrää lausuttu.

"Pepe...", Taylor aloitti. Hän pysähtyi paikoilleen ja käännähti Penelopen suuntaan. "M-mä... Pidän - tai siis mä haluaisin pitää - huolen siitä ettei s-sulle käy mitään", poika sai vihdoin älähdettyä kurkkuun jumiutuneet sanat ulos.
Vain sekunteja myöhemmin iski järkyttävä katumus, mikä sai urheilijan täysin pois tolaltaan. "Mun pitää mennä", todettiin lyhyesti ja poika käänsi selkänsä cheerleaderille, vaikka yhtäkään askelta ei otettu poispäin toisesta.

Vihertävänsiniset silmät vilkaisivat nopeasti Taylorin kasvoja, kun miehenalku oli asettanut kätensä tytön olalle. Katsetta laskettiin sitten hitaasti olkapäällä olevaan käteen, jota tyttö jäikin pidemmäksi aikaa katsomaan. Yhtäkkiä Penelopen sydän alkoi vain lyödä tiheämmin ja tiheämmin, mikä hämmensi jo muutenkin hämmentynyttä tyttöä entisestään. Taylorin kannustuspuheet tuntuivat ihmeellisen lohduttavilta ja uskomattomilta. Tyttö jopa alkoi itse uskoa, että hän pystyisi pääsemään oman pahan olonsa yli. Penelope onnistuisi syrjäyttämään nämä viime aikaiset pahat tuntemuksensa ja pyrkisi muuttamaan itsensä takaisin ennalleen.
Miten jonkun sanoilla olikaan noin paljoa vaikutusta? Miten Taylorin sanoilla, urheilijan, jota Penelope ei edes kovin hyvin tuntenut, tuntuikaan olevan suurempi merkitys kuin kenenkään muun sanoilla?

Taylorin pysähtyessä pysähtyi myös punapääkin. Taylor oli lausunut tytön nimen jotenkin erikoisesti. Ainakin sellainen lausumistapa oli saanut Penelopen sydämen jälleen kiihdyttämään tahtiaan. Vihertävänsiniset silmät oltiin nostettu Taylorin kasvoille.
Kun urheilija oli saanut asiansa sanottua, ei Penelope voinut olla punastumatta. Tyttö meni tosiaankin aivan punaiseksi, ja kiitti onneaan, kun Taylor käänsi hänelle selkänsä. Hengityskin tuntui salpaantuneen aivan kokonaan. Hyvä kun edes tietäisi, miksi tyttö tällä tavalla reagoi Taylorin sanoihin. Ei niissä ollut mitään ihmeellistä, Taylor vain sanoi haluavansa pitää huolen siitä, ettei tytölle kävisi mitään. Ei sen suurempi asia.
Tosiasiassa toisen sanoilla oli ollut hyvin suuri merkitys, vaikka Penelope ei sitä tiedostanutkaan.

Mutta sitten Taylor jo sanoi joutuvansa lähtemään, mikä herätti Penelopen jonkinmoisesta horroksesta. Punapää, jonka posket hehkuivat edelleen punaisia, sipaisi hiuksiaan korvansa taakse ja kääntyi itse urheilukentän suuntaan. "J-joo, niin minunkin... Cheerleaderharjoitukset", tyttö sopersi ja yrittäessä ottaa askeleen urheilukentän suuntaan hän huomasi, miten hän tärisi. "Nähdään. Kiitos", cheerleader kuiskasi hyvästiksi ja lähti sitten ottamaan haparoivia askeleita urheilukentän suuntaan.
Sydän, oletko sinä tosiaankin palannut?

//The end :--)