Shake it like a rattlesnake (k18)

- melisssa och imou vapaa peli -

Raskas punk-musiikki ja painostava ilma, tupakan ja savukoneen sankka savu ja tanssivat ihmiset. Selväähän se oli, että veressä oli paljon muutakin kun vain alkoholia. Reiveissä nyt vaan oli tapana nappailla aineellistettua vapautta. E, angeldust, amfetamiini, jopa LSD ja monet muut aineet olivat käytössä.
Kylmän harmaisiin silmiin oli osunut jopa nisti ojassa Felicjanin matkalla tänne. Elossa tai ei, miksi poika olisi siitä muka välittänyt. Jokaisen oma ongelma, jos päästi itsensä tuollaiseksi. Heroiini oli Felicjanille tiukka ei, tai ainakin niin keesipäinen rokkaripoika tahtoi itselleen väittää. Hän ei koskenut aineellistettuun kuolemantuomioon vapaasta tahdostaan.
Matka tähän sivummalla sijaitsevaan, hajoamispisteessä olevaan vanhaan maatilaan oli taittunut bussilla. Taivaaksi sitä heidän suussaan kutsuttiin ja se oli laittomasti vallattu. Kommuuni, joka muuttui öisin konemusiikiksi, bileiksi ja sankaksi yöksi.
Bussi ei tokikaan kuljettanut poikaa suoraan tänne. Kylän bussipysäkille, jolta matkaa metsän siimeksessä sijaitsevaan rakennukseen oli kaksi kilometriä.
Tämä oli vapautta. Rakkautta, rauhaa ja anarkiaa. Ei sääntöjä, kaikilla oli oikeus käyttää ja naida miten päin ikinä tykkäsivätkään. Kukaan ei jaksanut välittää siitä, mikä oli soveliasta ja mikä ei. Ja se sopi Felicjanille loistavasti. Ja se johtui estottomuudesta, jonka hänelle soi muutama tunti sitten napattu E.

Rispaantuneiden tennareiden, joiden pohjasta löytyi normaalisti vituttava, joskin nyt yhdentekevä, reikä, verhoama askellus kuljetti pojan sisälle rei´ästä talon seinässä. Aikanaan siinä oli ollut pariovi, mutta eihän kukaan sellaisia jaksanut aukoa.
Pojan vartaloa verhosivat risat, kivipessyt farkut, joista löytyi reikiä perseltä, polvilta kuin pitkin lahkeitakin. Yläkroppa oli verhottu yksinkertaisesti mustalla Misfitsin bändipaidalla.
Lävistettyjen huulten välissä roikkui käryävä marisatkä ja silmiin oli sotkettu mustaa. Albiinon jäinen katse seuloi musiikin ja kaman tähden nytkähtelevää ihmismassaa. Tanssiako? Kyllä, jos oli vetänyt tarpeeksi. Felicjan ei ollut, mutta sen verran kuitenkin että oli tunteeton itsensä. Astu tielle, ja rokkarin hampaat purevat kaulasi poikkia, sanat upottavat teroitettuja tikareita vieri viereen nahallasi. Tee mitä tahansa, niin saat tuon keesipäisen ihmishirviön niskaasi.
Yhtä hyvin poika saattoi raiskata kuin tappaa, sen jälkeen kun saisi vielä sen yhden vaadittavan viivan.

Johnny ei kyllä ollut ikinä lyhyen nuoruutensa aikana ajatellut, että voisi joskus ihan oikeasti tulla käymään tällä laittomasti vallatulla maatilalla, joista jotkut nuoret olivat puhuneet varsin kiivaasti. Puhuneet paikasta muun muassa sellaisella sanalla kuin 'taivas', jota rokkarin oli aluksi hivenen vaikea uskoa. Hän ei nimittäin jaksanut uskoa, että olemassa olisi tosiaankin sellainen paikka, missä ihmiset saivat vetää päänsä täyteen ihan rauhassa ja olla huoleti siitä, että poliisit sattuisivat tulemaan keskeyttämään pippalot ihan minä hetkenä hyvänsä. Poika halusi palavasti tietää, että oliko tämä paikka ihan totta vai pelkkää yliarvostettua paskaa, joita jotkut typerät teinit levittelivät. Yleensä näiden käsitys ''rajusta'' illasta oli muutama kalja, johon on mahdollisesti sekoitettua jotain muutakin sekä ruohoa ja siinä se. Ehkä nämä menivät näistä sekaisin, mutta ei Johnny. Hän kaipasi jotain enemmän - paljon enemmän, mikäli hän halusi ihan oikeasti olla ihan kujalla tämän maailman menosta. Ja nyt Johnnylla oli halu sellaiseen olotilaan ja kaikki mahdolliset paikat kierretty läpi, joten ei auttanut muukaan kuin kalastella kaupungilta muutama nisti ja hypätä näiden kanssa seuraavaan bussiin.
Ja tässä sitä sitten oltiin. Istumassa rähjäisellä ja rikkinäisellä sohvalla (kuka älypää senkin oli tänne roudannut?), marisätkä toisessa ja pullo toisessa kädessä, johon oli mitä luultavimmin sekoitettu vähän muutakin ja katselemassa raskaan punk-musiikin tahdissa heiluvia vähemmän tai enemmän päihtyneitä ihmisiä. Vähän aikaa sitten Johnny oli käynyt vetämässä muutaman viivan kokaa hivenen syrjemmällä ja palannut sitten tähän tavanomaiselle paikalleen istumaan. Ne kaksi muuta olivat hävinneet jonnekkin kahden isotissisen blondin kanssa, joka ei nyt sinänsä liikuttanut Johnnya pätkääkään. Se vain, että Johnnysta muuttui paljon seurallisempi ihminen, kun hän oli saanut hivenen vedettyä joitain aineita. Ja olihan eräs ruskeatukkainen, erittäin päihtynyt tyttö yrittänyt tunkea itseään pojan kainaloon, mutta häntä ei tunnetusti jaksanut oikein innostaa moinen. Tämä oli näet täysin väärää sukupuolta ja sen takia rokkarin oli pakko käskeä tuota suksimaan kuuseen (ei ehkä kuitenkaan ihan noilla sanoilla - Johnny oli huono antamaan ihmisille pakkeja hienovaraisesti). Kyllä tuo seuraa löytäisi jossakin vaiheessa.

Ruskeatukkainen poika vei jälleen sätkän huulilleen ja heitti oikean jalan vasemman päälle ristiin. Hänellä oli yllään tänään hivenen kulutetut, tummanharmaat farkut sekä tummanruskea, auki oleva huppari, jonka alla oli vielä yksinkertainen, musta t-paita. Kenkinä oli tavanomaisesti rikkinäiset, mustat lenkkarit ja lanteilla oli vinosti musta niittivyö. Tukka oli laitettu hiuslakan avulla hivenen pörrölleen ja ruskeita silmiä peitti musta kajaalikerros. Lävistykset olivat löytäneet paikkansa; alahuulen vasemmalla puolella oli metallinen rengas, toisella puolella hopeinen tappi, ylähuulessa oli metallinen pallo ja toisessa nenäreiässä oli hopeinen rengas. Korvissa roikkui jälleen metalliset korvikset. Ihmisiä lappasi yhtenään rakennuksen oviaukosta sisään ja ulos, jotka eivät nyt sinänsä voineet liikuttaa Johnnya yhtään. Tuskin tänne nyt tulisi ketään, joka mullistaisi hänen iltansa ihan kokonaan. Poika siitäkin huolimatta aikoi nauttia olostaan ihan täysin siemauksin. Punk yhdistettynä pilveen oli jotain sellaista, mitä rokkari oli kaivannut jo pidemmän aikaa.

(( Damdidam. Tuli tönkkö vuoro, kun koira nyt vähän terrorisoi mun keskittymistä. ))

Felicjanin teräksen julma katse haravoi massaa erottamatta siitä oikeastaan paljon mitään. Vain värejä, joskin hyvin huonosti, sillä hänen toinen silmänsä ei kyennyt näkemään värejä lainkaan. Poika päätti, että hänen kurkkuaan kuivasi ja että hän tarvitsisi nyt jotain nestemäistä. Askelet veivät tuon peremmälle vallattuun taloon, katse ei haravoinut enää niinkään ihmisiä, vain noiden juomia. Sätkä vietiin huulille ja savua sisään. Harmaisiin silmiin osui pullo olutta ja pian se samainen pullo löytyikin jo tuon keesitukkaisen pojan huulilta. Ja hetkeä myöhemmin sirpaleina läheisestä nurkasta. Felicjan tosiaan oli ajattelematon paskiainen.
Poika oli hyvin selvillä minigrip-pussista taskussaan, ja toki myös sen sisällä olevasta jauheesta. Konia olikin mennyt viimeksi… No, jokin aika sitten, eipä sillä niinkään mitään suurempaa väliä ollut. Täksi kerraksi saadusta määrästä riitti muutamaankin viivaan, mikä oli vain ja ainoastaan hyvä juttu juuri nyt, jos pojalta kysyttäisiin.

Poika haraisi keesinsä läpi ja jäi lagaamaan erään häntä tervehtineen tytön rintavarustusta. Hän ei koko moikkausta huomannutkaan, sillä paljastava paita tyrkytti kattavan tarjonnan silmille, eikä sellaista tilaisuutta vain jätetty huomiotta. Moisen takia poika ei kuitenkaan tajunnut pysähtyä, vaan jatkoi matkaansa törmäten johonkuhun ja siitä syystä tullen vielä tönityksi. Ja siitä Felicjan ei pitänyt, mikä tiesi pitkää liutaa kirosanoja saksaksi. Perään ei mitään ihmekyllä huudettu tai mitään, mutta itsekseen jupiseminen jatkui. Oikeastaan poika päätti, että koni saisi odottaa vielä hetken, hän istuisi.
Ja niinpä rokkikukko sitten lupiakyselemättä istuttikin itsensä jonkin jätkän vierelle risaiselle sohvanraadolle. Harmaat silmät jäivät tuota poikaa tuijottamaan, lävistettyjen huulten välistä kantautui pahaenteistä, huvittuneen vittumaista naurua.

Poika poltti vielä viimeiset maristaan, kunnes polki natsan lattiaan. Tai maahan. Oli mikä oli, sillä ei suurempaa väliä ollut, eikä tarkemmin vaivauduttu katsomaankaan. Poika nojautui sohvan selkänojaa vasten tietämättä kestäisikö se, mutta turha kai sanoa, ettei hän oikeasti välittänyt. Kädet vietiin silmille, joita hierottiin meikkejä edes muistamatta. Huulten raosta kantautui hiljaista nurinaa.
Hetken kuluttua poika rysähtikin eteenpäin, jääden kyynärvarsillaan nojaamaan polviinsa ja tuijottamaan vastakkaista seinää. Päässä pyöri, eikä tarkasti edes käsitetty mitä.

- hitaasti hyvä tulee, tai jotain XDD -

(( Todellakin. Ei helvetti, mä repeilin täällä yhtenään tolle Felicjanin menolle xDD Taidan olla yliväsynyt. Tai sit se oli vaan jollain kierolla tavalla hauskaa luettavaa. ))

Johnny tuijotti seinää ruskeilla silmillään, joissa ammotti silkka tyhjyys. Pojan pupillit olivat hivenen laajenneet ja se oli suora merkki siitä, että hän oli polttanut tämän illan aikana enemmän kuin yhden marisätkän. Ja lisättynä siihen tietenkin ne muutamat viivat, jotka rokkari oli vähän aikaa sitten nauttinut. Tai ehkei se ollut ihan oikea sana kuvaamaan tätä juttua, mutta helvetin hyvä olo niistä ainakin tuli. Johnny tiesi sen, että huomenna tulisi olemaan aivan kamala olo, mutta oli tämä sen arvoista. Ja sitä paitsi; se oli vasta sen ajan murhe, sillä nyt Johnny todellakin aikoi heittää aivot narikkaan ja olla ihan kujalla tämän koko illan. Ja se operaatio oli jo ihan hyvässä mallissaan, mutta Johnny kaipasi silti jotain enemmän. Okei, hänellä oli taskussa muutama sätkä, mutta siihen se jäikin. Ne aiemmat jätkät, joilta Johnny oli sitä saanut, olivat luultavasti nyt panemassa niitä kahta blondia jossakin talon nurkan takana tai pusikossa, joten näistä ei ollut juuri nyt apua. Kyllä Johnnylle itsellekin olisi moinen kelvannut - vaikkakin toisen pojan kanssa. Olisihan täältä monia naispuolisia ehdokkaita löytynyt, kuten vaikkapa se aiemmin Johnnya katsellut ja tältä seksiä kinunut ruskeatukkainen tyttö, joka varmaan vieläkin olisi valmis tositoimiin, mutta se ei nyt kelvannut. Poika halusi persettä ja nimenomaan siltä komeammalta sukupuolelta.
Rokkari vilkuili arvioiden ympärilleen, mutta ei saanut kalastettua ihmismassasta ketään lupaavaa henkilöä seuraksi johonkin yksityiseen paikkaan. Helvetin helvetti. Kokaiinin vetäminen ei tehnyt Johnnylle yhtään hyvää, sillä hän oli muutenkin todella kova hyppimään sängystä toiseen ihan tuosta vain.

Johnnyn seinään tuijottelun keskeytti se, että hän havaitsi jonkun istuvan vierelleen sohvalle - vaikka reaktiokyky olikin hivenen alakantissa juuri nyt. Tästä rikkinäisestä sohvasta vain lähti todella ilkeä ääni, jos siinä edes vaihtoi parempaan istuma-asentoon. No, sohvasta viis. Tämä viereen istunut tyyppi oli paljon mielenkiintoisempi ja Johnny käänsi oitis katseensa tähän. Hetken jopa kaksikko katsoi toisiaan ihan suoraan silmiin... Ehei, ehkä piemminkin tuijotti oli parempi verbi tässä tilanteessa, sillä kummatkin olivat luultavasti liian aineissa tajuakseen koko asiaa. Tai ainakin Johnny oli siihen asti, kunnes toinen alkoi nauramaan, jonka sävy oikeastaan yllätti rokkarin jonkin verran. Tai siis ainakin sen verran paljon, kuin hän pystyi hitaasti käyvillä aivoillaan tajuamaan. Vittuiliko tuo? Johnny kutristi hivenen kulmiaan ja vei pullon huulilleen. Neste katosi kurkkuun todella nopeasti ja poika heitti pullon jonnekin päin tilaa. Ihan sama, vaikka olisi lentänyt jonkun päähän tai jalkoihin - ei Johnny ikinä moisesta välittänyt. Häntä vain sattui häiritsemään tuo vieressään istuvan jätkän nauru, vaikkei se edes mitenkään pahaksi oltu tarkoitettukaan.

Rokkari vei sätkän huulilleen, veti sitä myrkkyä keuhkoihinsa ja puhalsi sen päin tuon mustapaitaisen keesipään selkään. Tämä näytti erittäin päihtyneeltä - jopa päihtyneemmältä kuin Johnny.
"Olipa toi soma tapa tervehtiä ihmistä", Johnny totesi sitten hetken päästä ja joksenkin hitaanlaisesti, kallistaen aavistuksen päätään. Toinen nurisi jotakin itsekeen, joka sai Johnnyn nauramaan. Ei helvetti, toinen oli säälittävä näky. Eihän tuollaisille pitäisi antaa mitään limpparia vahvempaa, sillä nämä menivät luultavasti siitäkin ihan sekaisin. No, Johnny ei edes halunut tietää millainen hän oli ihan ympäripäissään tai mitä hän silloin edes teki. Eikä hän oikeastaan tiennytkään, sillä vilkkaimpien iltojen jälkeisenä aamuna sitä oli saanut usein ihmetellä, että mitä sitä oltiin taas vedetty ja kenen kanssa oli taas tultu pantua jonkun onnettoman räkälän vessassa. Oli noloa, mikäli joku Johnnylle täysin tuntematon ihminen tulisi pyytämään uusintakierrosta, vaikkei poika edes muistanut tehneensä sitä ensimmäistäkään. Oli sitten noloa alkaa ihmetellä, ettei tiennyt yhtään mistä tämä puhui, vaikka moni pystyi todistamaan poikaa vastaan. Että hän oli tosiaankin nainut melkein jonkun aivot pellolle.
Johnny katseli jälleen hetken toista, kunnes tyrskähti hivenen ja nauroi jälleen kuplivaa nauruaan. Tykkäsi toinen siitä tai ei, niin Johnnylla ainakin oli hauskaa.

Felicjan pääsi hetkeksi jopa tajuamattaan katsekontaktiin tämän tuntemattoman pojan kanssa, joka nyt sattumalta vain sattui istumaan sohvalla jolle rokkikukko itsekin oli tahtonut istua. Tuo puhui jotain polviinsa nojaavalle rokkipojalle. Sen jonkin käsittäminen kesti oman aikansa. Hetkinen, puhuiko tuo hänelle edes? Epäilemään pisti se yksi tietty sana, ainut jonka Felicjan oli niistä käsittänyt. Se puhui jotain somasta, ei siis voinut puhua hänelle. Poika yliarvioi itsensä heilahtaessaan istumaan normaalisti ja oli menettää tasapainonsa. Poikahan vain tahtoi katsoa kenelle puhuttiin. Kai tuo sitten hänelle puhui, kun Felicjan ei muita nähnyt. Niin paljon ei sentään oltu vedetty.
“Soma?”, Felicjan murahti tummalla ja käheällä äänellään katsoen toista kuin mielipuolta. Hän nyt vain ei käsittänyt mitä kummaa tuo poika oikein selitti. “Mitä vittua sä oikein sekoilet?”, poika ärähti hivenen sammaltaen. Suurta se ei ollut, mutta hankaloitti muita ymmärtämästä pojalle itselleen kristallin selviä sanoja. Vielä miltei huomaamattomasti, mutta iltahan oli vasta niin kovin nuori.

Keesipää siirtyi tuijottamaan ohi kulkenutta tyttöä hetkeksi, kunnes naurahti. Ekstaasi oli sitten jännää, Felicjan oli aivan varma, että tyttö oli kimallellut ja tuolla ei ollut paitaa. Ja nännit olivat pojan silmissä vaahtosienikarkit. Ja poika tosiaan aikoi vielä ämpätä kamaa itseensä. Hetken tuijoteltuaan, vaikka kaikki näkemisen arvoinen oli mennyt jo ohi, palasi poika katsomaan vieressään istumaa tummaverikköä.
“Kuka sä olet?”, poika kysyi. Hän oli jo menettänyt lähimuistinsa lähes kokonaan. Sitä kun ei muistettu ei siitä välitettykään ja siksi poika saattoi rennosti pistää uutta sätkää palamaan. kaltoin kohdeltu rulla kun taskusta löytyi, minigrip-pussissa toki sekin.
Mari iskettiin huultenväliin ja pistettiin palamaan. Muutamien henkosten jälkeen poika sulki silmänsä ja naureskeli. Tasainen hymynä kumpusi hallitsemattomana hänen sisältään. Oli hyvä olla, eikä muulla ollut merkitystä.
Huomista ei ollut, joten siitä ei kuulunut murehtiakaan. Koskaan ei pitäisi murehtia mistään, minkä olemassa olosta ei voi olla täysin varma. Jos sitä tänään kuoltaisiin, niin se ei haittaisi, sillä kaikki mitä tähän päivään mennessä oltiin tahdottu tehdä, oli tehty.
Eriasia sitte, mitä mieltä selvä Felicjan olisi asiasta ollut, mutta kamapäinen ei kyennyt murehtimaan.

Johnny jatkoi nauramistaan ja joutui peittämään kasvonsa toisella kädellään, jotta olisi saanut pidettyä pokan paremmin. Hänhän ei edes itse tarkalleen tiennyt, että mille sitä nyt naurettiin, joka oli kieltämättä sivuseikka. Mitä luultavimmin se liittyi jotenkin tähän viereen istuneeseen jätkään ja varmaankin tämän olemukseen, mutta mitäpä siitä sitten? Tämähän oli vain pilvessä, eivätkä tämän liikkeet olleet harkittuja, mutta ei siinä nyt pitäisi olla mitään huvittavaa. Ei Johnny yleensä tällaiselle nauranut, sillä hän oli useimmiten samanlaisessa tilassa ja kaikki saivat nauraa hänelle. Onneksi rokkari ei kuitenkaan muistanut edellisen illan toilailuista yhtikäs mitään, niin ei mikään osannut hävettääkään.
Johnnyn nauru kuitenkin keskeytyi, kun kuuli toisen murahduksen. Pojalla kesti hetken aikaa jopa tajuta, että tämä oli tosiaankin kysynyt häneltä jonkin kysymyksen. Mutta mitä vikaa sitten oli tuossa Johnnyn valitsemassa adjektiivissa? Soma kuin soma - se oli ollut vain sarkastinen heitto, jota sitten toisen aivot eivät pystyneet käsittelemään. Kuitenkin, tämä jälkimmäinen kysymys sai pojan tyrskähtämään uudestaan ja hän yritti tällä kertaa hillitä itseään tunkemalla, jo melkein loppuun palaneen sätkän huultensa väliin. Mitähän hän sitten oikein sekoili? Hyvä kysymys, mutta Johnnysta tuntui, ettei hän ollut oikea ihminen kertomaan sen vastausta toiselle.
"En mä tiiä. Toi sun vittumainen nauru oli vain... somaa", poika jatkoi nauraen, heitti sätkän maahan ja litisti sen kengän kärjellään. Niin, mikä siinä sitten oli muka ollut somaa? Ehkä se oli ollut pikemminkin ärsyttävää. "Soma poika nauraa somasti vittumaista nauruaan", Johnny jatkoi ja katsoi toista nauravilla silmillään. Tässä se taas nähtiin, että Johnny muuttui paljon seurallisemmaksi ja iloisemmaksi kun oli saanut vedettyä jotain muutakin kuin viinaa.

Johnny ei edes tajunnut, että mikä keskustelunaihe tämä oli, mutta mitä väliä. Ei toinen enää huomenna muistaisi, mitä rokkari oli tälle sanonut tänä iltana. Tuskin hän itsekään muistaisi, joka oli ihan okei.
Tämän jäädessä tuijottamaan jotakuta ohitse kävelevää tyttöä, Johnny päätti vetäistä taskustaan uuden sätkän ja sytytti sen nopeasti sytkärillään.
Ilmeisesti toisella oli mennyt lähimuisti ihan kokonaan, sillä tämä heti alkoi kyselemään kuka helvetti Johnny oikein oli. Pojan kulma kohosi aavistuksen ja hän puhalsi savut päin tuon lävistettyjä kasvoja.
"Se jätkä, joka kutsui sua äsken somaksi", poika sanoi hymyillen ja naureskeli itsekseen. Oli kummaa, miten nopeasti mari alkoi vaikuttamaan. Nimittäin pojasta tuntui, että hän oli nyt paljon iloisempi kuin vähän aikaa sitten.

(( Tästä tuli lyhyt ja kökkö, kun nyt tuli vähän kiirus lähtemään näyttikseen.. ))

“En mä ole soma”, poika tuhahti toisen outoudelle. Eihän se tosissaan voinut olla? Piti häntä pilkkanaan ja se ärsytti Felicjania kovasti. Keesipää vain sähähti ja käänsi katseensa pois. Kurkkua kuivasi jälleen, syynä kaiketi polttelu, mistä sitä varmaksi mitään osasi sanoa.
Rokkikukko olisi ihan hyvin voinut murjoa tuon nätin pojan nenän vähemmän nätiksi, mutta hänellä oli muuta ajateltavaa noin tissien myötä. Jälkimmäiseen kysymykseen vastaus oli kuitenkin jälleen ärsyttävä ja turha kai sen suuremmin mainita, että Felicjan ärtyi siitä uudelleen.
“Älä naura mulle”, Felicjan lausui jäisesti ja tuijotti seinään. Tuo ei ollut hänen kysymykseensä oikeasti vastannut. Tai ainakaan poika ei tulkinnut vastausta kelpuutettavaksi kunnollisten vastausten joukkoon.
“Mulle tulee somasta mieleen vaan joku kissanpentu ja mä en pidä kissanpennuista. Mä vihaan rottia..”
Ai miten niin pojan puheet taas risteilivät miten sattui? Rotat nyt eivät liittyneet millään tavalla kissanpentuihin, mutta jollain ilveellä Felicjan sai ne yhdistettyä toisiinsa. Kaiketi hän vain ajatteli, että kissanpentujakin voisi syöttää käärmeelle.

Harmaat silmät kääntyivät takaisin tuijottamaan toista, Felicjan sihisi itsekseen. “Mikä on noin helvetin hauskaa?”, pojan esittämä kysymys oli. Häntä ei naurattanut lainkaan, miksi toista nauratti? Nauroiko se hänelle? Jos nauroi niin saisi kunnolla turpaansa.
Felicjanin olo oli todella sekava, hänen olisi kaiketi ollut hyvä mennä nukkumaan, mutta kuka moisen tähden jättäisi kesken reivit ja vieläpä näin pitkän matkan päässä kotoa. Ei tullut kuuloonkaan.
Voisi sitä jotenkin itseään piristää… Käsi kaivoi taskun toisensa jälkeen, minigrip pusseja oli useita, mutta niistä pienin oli se, jota Felicjan etsi. Sen sisällä oli pieniä pirtsakan näköisiä pillereitä, joista kaksi päätyi pian pojan kielelle.

A, B, C, D, E, E, E…

Nyt jopa Felicjan nauroi, muttei taatusti samalle asialle toisen pojan kanssa. Mahdollisuudet siihen olivat lähdes olemattomat.
“Tiedätsä, sä oot ihan tytön näkönen”, poika virnisti. Albiino hieroi silmiään saaden meikit kulumaan ja leviämään entisestään ja yhä vain nauratti jokin käsittämätön asia. Sillä asialla itsellään ei ollut mitään merkitystä.

Johnny huomasi hitaalla käyvistä aivoistaan huolimatta, ettei toinen näyttänyt kauheasti pitävän tästä hänen antamasta lempinimestä. Tai no, mikäli sitä pystyi lempinimeksi sanomaan. Ehkä pikemminkin adjektiiviksi, joka Johnnysta kuvasi toista tällä hetkellä todella hyvin. Tai niin Johnny ainakin tässä mielentilassa ajatteli - ties mikä olisi asianlaita sitten muulloin. Hän mitä luultavimmin pitäisi tuota ärsyttävänä sekä isottelevana pikkupentuna, joka ansaitsisi tulla piestyksi jossakin pusikossa. Näin hän jokaisesta ihmisestä ajatteli, joka sanoi edes yhden sanankin hänelle vastaan. Toisinaan poika osasi olla äärimmäisen agresiivinen, mikäli sitten sattuisi äärimmäisen huono päivä kohdalle.
Mutta nyt sen sijaan... Kaikki oli näyttänyt kääntyneen päälaelleen, eikä Johnny tuntunut pahastuvan ollenkaan näistä toisen sihahduksista. Lähinnä se yllytti poikaa yhä iloisempaan nauruun, joka mitä luultavimmin ärsytti tätä entisestään. Tai niin Johnny ainakin uskoi, sillä tämän äänensävy ei ollut mitään maailman ystävällisintä.
"En mä sulle naurakaan. Tai ainakaan ihan koko ajan", Johnny sanoi, vaikkei itsekään ollut varma asian todenmukaisuudesta. Mikä muu häntä voisi naurattaa kuin tämä toinen poika? Oliko hän sitten todellakin niin pimeänä, että nauroi jo itsekseen? Kyllä, siltä se vahvasti näytti, vaikkei poika sitä halunnut myöntääkään.

Johnny ei todellakaan tajunnut, että miten kissanpennut ja rotat tuon sanoman mukaan liittyivät yhtään toisiinsa - eivätkö ne olleet lähes ääripäätä toisistaan? Ei poika itsekään liiemmin pitänyt kissanpennuista, saatika sitten rotista, joten tästä asiasta hän oli toisen kanssa samaa mieltä. Rokkari hymyili jälleen itsekseen, mutta tällä kertaa hän ei sentään nauranut. Senhän johdosta hän voisi saada vaikkapa nyrkin päin kasvojansa, joka ei juuri nyt käynyt päinsä. Johnny nimittäin oli jo jonkin aikaa pystynyt pitämään naamansa ihan suhteellisen hyvässä kunnossa, eikä todellakaan ollut osallistunut mihinkään tappeluun. Lisäksi pojasta tuntui, ettei hän nyt haluaisi alkaa nyrkkisille kenenkään kanssa, sillä olo oli muutenkin liian mainio, että hän olisi voinut tapella jonkun kanssa fyysisesti.
"No sulle ja muutenkin..." Johnny sanoi hymyillen, eikä hän oikeastaan itsekään tiennyt mitä puhui. Aivot alkoivat selvästi hidastaa toimintaansa ja tästä sitten ilmeisesti alkaisi se jakso, josta eteenpäin rokkari ei muistaisi huomenna yhtikäs mitään. Eikä se kieltämättä haitannutkaan. "Mulla on vain aika helvetin hauskaa. Aina", poika tokaisi ja puhalsi savuja jälleen ulos keuhkoistaan. Tämä hänen selitys saattoi kuulostaa aivan typerältä, mutta mitä sillä oli väliä. Luultavasti kaikki täällä tilassa olevat - ja erityisesti tämä vieressä istuva poika - yhtä hilpeässä kunnossa kuin Johnny. Kyllä nisti nyt nistin tuntee.

Johnnyn huomio siirtyi oitis vieressä istuvaan poikaa, kun tämä kaiveli taskujaan ja veti sieltä pienen minigrip-pussin, joka sisälsi joitain pieniä, värikkäitä pillereitä. Tuo iski muutaman niistä kielelleen ja Johnny uskoi, että nuo pillerit olisivat ihan kiva juttu hänellekin.
"Kivoja pillereitä sulla. Saako maistaa?" poika kysäisi hetken päästä ja nosti tummanruskean katseensa pienestä pussista tuon vieressään istuvan jätkän silmiin. Tämän silmiin katsominen vaati jo melkoista pokkaa, sillä tämän tummat silmämeikit olivat ihan ruhtinaalisesti levinneet ja oli jo vähällä, että Johnny purskahtaisi nauruun. Onneksi kuitenkin pokka piti, joskin suupielillä komeili leveä hymy.
Johnny oli jo viemässä sätkää uudestaan huulilleen, kunnes kuuli toisen seuraavan lauseen. Mikäli poika olisi juonut jotain, se olisi luultavasti löytynyt nyt pitkin pojan rinnuksia. Luojan kiitos sitten, ettei ollut juonut. Mutta mitä toinen jätkä tuollakin sitten tarkoitti? Rokkarin kulmat kohosivat kysyvästi ja pojan pää kallistui sivulle aavistuksen. Poika ei näet itsensä mielestä näyttänyt tytöltä - ainakaan häiritsevän paljon. Tiettyjä naisellisia ominaisuuksia häneltä kyllä löytyi, mutta eivät nekään olleet niin silmäänpistävät. Hourailiko toinen jo niin pahasti, että näki Johnnylla tissit? Vaistomaisesti poika vilkaisi alaspäin, jos vaikka hänkin olisi jo niin kujalla, mutta ei. Hän nosti katseensa takaisin toiseen ja vei palavan marisätkän takaisin huulilleen.
"En tiedä, että oliko toi sulta kohteliaisuus vai ei", rokkari kohautti olkiaan ja naurahtikin hivenen perään. "Panettaako sua sit kenties niin kovasti, että alat nähdä kaikki ihmiset naisina?" Johnny virnisti ja nauroi. Oikeastaan, hän olisi voinut jopa loukkaantua siihen, että toinen kutsui häntä tytön näköiseksi, mutta nyt hän ei vain osannut.

Toinen selitteli jotain. Sanoi nauravansa Felicjanille ja muulle. Ja sitten vielä, että tuolla oli aina hauskaa. Felicjan irvisti oikein somasti. Hänelläpä oli hauskaa kovin harvoin ja siitä sai kiittää haastavaa luonnetta. Perfektionisti mikä perfektionisti.
Toinen kehaisi Felicjanin ekstaasipillereitä ja pyysi saada maistaa. Harmaat silmät jäivät katselemaan tummahiuksista poikaa pitkään. Ihan tosissaanko se pyysi? Oikeastaan… Felicjan näytti toiselle kieltä, mutta kumartui lähemmäs toista.
“Sano Aa”, poika kehotti kaivettuaan pillerin pussista. Tänään oli varsin hassu päivä, poika kun ei usein omistaan muille antanut.

Tummahiuksinen poika näytti siltä, että pian tukehtuisi Felicjanin ilmaistessa tuon näyttävän naiselta. Toinen ei kuulemma osannut tulkita lausetta, eli oliko se kohteliaisuus vai loukkaus. Väliäkö sillä muka oli? Merkityksellistä oli vain pointti. Enemmän tai vähemmän. Kun toinen uteli, panettiko keesipäätä niin kovasti, että näki kaikki naisina, rupesi Felicjan kaikkia järjen lakeja vastaisesti nauramaan. Kolkkoa, onttoa naurua, joka oli tietyllä tavalla kuultuna jopa sarkastista.
“Mä en välitä paskaakaan siitä onko joku nainen vai ei. Ja mitä siihen kysymykseen itseensä tulee, niin mua panettaa aina”, Felicjan tokaisi. Ja tottahan se oli. Hän oli panseksuaali, vaikka kovasti koetti itselleen omissa silmissään heteronroolia luoda. Siinä lahjakkaasti epäonnistuen, sillä hän vain ei osannut välittää. Jos joku oli kiinnostava, mutta sukupuoleltaan mies, niin mikäs siinä. Aina saattoi vain antaa mennä, eikä se varmasti ketään voinut haitata. Tai niin rokkikukko kuvitteli.

“Sua ei taida panettaa, kun uhraat aikaas mun kanssa”, poika tokaisi. “Tai sit sä elättelet jotain toivoa.” Ja jälleenkään, niin yllättävää kuin koskaan sattoi ollakaan, ei Felicjan siitäkään välittänyt. Hänelle oli se ja sama kumpaa sukupuolta toinen katseli, vai kenties kumpaakin. Häntä ei haitannut, vaikka toinen olisikin, järkevää tai ei, elätellytkin toivoa häntä kohtaan. Felicjan voisi ihan hyvin uhrautua, sillä ainakaan toinen ei kovasti olemassaolollaan poikaa rasittanut. Vielä.

Johnnyn suupielillä kaareili pienehkö hymy, kun hän katseli toista. Poika alkoi hiljalleen menettää hallintaa itseensä ja olisi luultavasti pian ihan kujalla kaikesta. Mutta sekös rokkaria ei haitannut, sillä senhän takia hän tänne vallatulle maatilalle oli tullutkin - saadakseen päänsä mahdollisimman sekaisin. Ja tietenkin pienenä sivuseikkana tänne tulemiselle oli se, että oliko paikka todellakin sellainen kuin kaikki antoivat olettaa, mutta ei sillä ollut enää väliä. Pääasia oli, että Johnny tiesi täältä saavan ihan suhteellisen helposti kamaa ja paikan olevan riittävän syrjässä kaikesta sekä kaikelta.
Johnny jo hetken ehti ajatella, ettei toinen tarjoaisi pillereitään ollenkaan hänelle, sillä tuo tuijotti häntä suhteellisen pitkään. Mutta miksi tämä ei sitten olisi antanut? Vaikkapa ihan sen takia, että nekin ihan varmasti maksoivat ja tuskin kukaan jakaisi omiaan pois ihan ilmaiseksi. Ei ainakaan Johnny olisi antanut, mikäli hänellä siis olisi jotakin ollut. Hän nimittäin toisinaan oli hyvinkin tarkka omasta omaisuudestaan, eikä melkeinpä ikinä antanut sitä noin vain muille. Yleensä hän vaati vastapalvelusta tai jotain sen tapaista korvaukseksi. Hivenen ilkeää tämä oli, sillä muilta pyytäessä Johnny ei melkeinpä koskaan suostunut tekemään minkäänlaista vastapalvelusta jollekulle toiselle.
"No Aa", Johnny sanoi hivenen naurahtaen ja avasi vähäsen suutaan, jotta toinen voisi pudottaa yhden värikkäistä pillereistä sinne.

Ero Johnnyn edelliseen olotilaan ei ollut huimaava, mutta oli se kyllä huomattavissa, sillä pojan suu oli vääntynyt entistä leveämpään hymyyn ja silmät muuttuivat hivenen uneliaammiksi, vaikkei poika tuntenut itseään väsyneeksi lainkaan. Lähes päinvastoin.
Värikkäämmän tukan omistaja pian kertoi, ettei välittänyt, oliko joku nainen vai ei, joka ei kieltämättä yllättänyt Johnnya. Nimittäin nykypäivänä ei ollut mitenkään harvinaista pitää molemman sukupuolen edustajasta, sillä ehkäpä nyky-yhteiskunta oli paljon suvaitsevaisempi kuin ennen ja ihmiset kokeilunhaluisempia. Etenkin nuoret. Johnnyn itsensä oli kuitenkin pakko myöntää, että hän piti vain ja ainoastaan miehistä, eikä voisi kuvitellakaan puuhaavansa yhtikäs mitään naisen kanssa. Jopa ajatus siitä sai pojan tuntemaan olonsa huonoksi, sanoin kuin joku heteromies voisi voida pahoin ajatellessaan kahta miestä yhdessä.
"Sehän on kiva kuulla", Johnny naureksi ja peitti kasvonsa jälleen toisella kädellään, jotta pitäisi pokkansa paljon paremmin. Oli lähes pelottavaa, miten paljon toinen tässä asiassa kuulosti häneltä itseltään. Tai tässä viimeisimmässä asiassa, jonka tämä lausui. Vaikka, Johnny itse ilmaisisi asian niin, ettei häntä itsessään panettanut aina vaan hän omisti äärimmäisen huonon itsehillinnän asian suhteen. Mikäli joku tulisi edes jotain siihen suuntaan ehdottelemaan, niin poika oli yleensä aina mukana. Tai ainakin melkein aina, sillä toki Johnnylla oli omat kriteerinsä siihen, että kenen kanssa naisi ja kenen kanssa ei.
"Kuka muka on niin sanonut, ettei mua panettaisi?" Johnny tokaisi takaisin ja kohotti hivenen toista kulmaansa. Jos totta puhuttiin, niin häntä ei panettanut juuri nyt niin kauheasti, että olisi tehnyt kipeää, mutta helpostihan hänen mielenkiintonsa asiaa kohtaan sai heräämään. Johnny vilaisi nopeasti vieressään istuvan pojan ulkonäön läpi ja antoi ehkä jopa tarpeettoman hitaasti katseensa liukua tuon kropan yli aina tuon harmaisiin silmiin asti. Ei tuo pahalta näyttänyt, se täytyi Johnnynkin myöntää.
"Ja miten niin mun tarvitsisi muka elätellä toivoa? Oletko sä muka joku vaikeasti tavoiteltava, vai?" poika sitten kysäisi hymyillen ja pyöritteli hetken toisessa korvassaan olevaa paksua, metallista korvakorua.

Felicjan tiputti yhden pillerin toisen raotettujen huulten lomasta tuon suuhun ja taiteili omille huulilleen virneen. Mitään antamisen ilosta Felicjan ei ymmärtänyt, mutta tänään hän kaiketi oli totaalisesti päästään vialla.
Rokkikukko ei jaksanut siirtyä omalle edelliselle paikalleen kauemmas toisesta vaan lysähti istumaan viereen, oikeastaan melkein toisen syliin. Ei nyt ihan kuitenkaan, eikä oikeastaan edes lähellekään syliin, mutta… No niin.
Toisesta oli kuulemma mukava kuulla Felicjanin vapaamuotoisesta suuntautumisesta, mihin riemunkirjavan keesitukan omistaja vain irvisti. Toinen vei kätensä jälleen kasvoilleen, mikä jotenkin kummasti pisti ärsyttämään basistia. Pojan teki mieli tarttua ranteesta ja viedä käsi pois tuon edestä. Tarkkaa syytä moiseen ei ollut, mutta Felicjan oli elämänsä aikana tehnyt paljon muutakin käsittämätöntä. Ja huomattavasti typerämpiäkin juttuja.
Toinen tokaisi jotain siihen viittaavaa, ettei ollut sanonut ettei tuota panettaisi. Felicjan virnisti. Tuon saattoi tulkita miten tahtoi, eikä ollut kovinkaan hankalaa arvailla miten tuo hyvin kamapäinen rokkari sen tulkitsi.

“Enkö mä jo sanonut, että mua panettaa aina. Siinä ei sitten varmaan suurempaa epäselvyyttä ole”, poika murahti pyöräyttäen silmiään. Hetkessä poika sitten siirsikin kroppansa toisen päälle, istuen hajareisin tuon syliin. “Mä olen ihan tarpeeksi ekstaasissa naidakseni sua tässä”, poika ilmoitti virnuille. “Ja jos mä vedän vielä konia, niin mä oon ihan kypsä antamaan sun panna mua”, Felicjan hymähti. “Niin vaikeasti tavoiteltava mä olen tänään, muru.”

Felicjanin virnuilu oli kiusoittelevaa, väripigmentittömät silmät tuijottelivat tiiviisti toisen silmiin, kädet eksyivät tahattomasti toisen niskaan. Jos poika olisi ollut täysin selvä, hän tuskin olisi ollut tässä nyt. Oikeastaan, miksi hän muka edes olisi ollut tällä vallatulla tilalla selvänä? Ajatuskin oli täysin mielipuolinen.
Nyt hän ei ollut selvä, joten ajatusta oli oikeastaan turha edes miettiä. Hän vain istui toisen sylissä ja tuijotteli, eikä häntä olisi edes haitannut päästää toista poikaa huulilleen, vaikka yleensä Felicjan olikin niin kovasti suoria suudelmia vastaan. Hän ei harrastanut niitä kännissä, eikä ainakaan selvänä. Siihen vaadittiin aina jotain vahvempaa.

Johnny ei oikeastaan edes tajunnut, että toinen oli siirtynyt istumaan lähemmäs häntä - kunnes tämä sitten avasi jälleen suunsa. Poika nyökytteli tälle hyväksyvästi, kun tämä ilmoitti jo kertaalleen sen tosiseikan, että tätä sattui panettamaan aina. Eikä siinä tietenkään ollut mitään pahaa, lähes päinvastoin. Olipa sitten Johnnyllekin tarjolla aina sitä miellyttävää seuraa, kun häntä sattui panettamaan.
Jos totta puhuttiin, niin rokkari kieltämättä hivenen yllättyi tästä toisen seuraavasta liikkeestä, kun tämä siirtyi hajareisin hänen syliinsä istumaan. Hämmennys näkyi ehkä muutaman sekunnin pojan kasvoilla, mutta se hävisi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin. Tilalle vaihtui pienehkö, jokseenkin ilkikurinen hymy ja Johnny puraisi nopeasti alahuultaan, nauliten tummanruskeat silmänsä toisen harmaisiin. Tuon kertoessa olevan ihan tarpeeksi ekstaasissa, että voisi panna Johnnya ihan tässä näin, sai hänen hivenen naurahtamaan.
"Ai ihanko tässä keskellä sohvaa ja näiden ihmisten edessä? Kiehtovaa", Johnny hymähti ja katsahti nopeasti ympärilleen. Hänestä tosin alkoi hiljalleen tuntua, etteivät nämä ihmiset huomaisi, vaikka he naisivat ihan tässä. Sen verran sekaisin nämä ihmiset olivat heidän ympärillään. Ei Johnny kuitenkaan pitänyt sitä parhaimpana mahdollisena vaihtoehtona, että he painisivat tässä. Olivat ihmiset päissään tai eivät, mutta Johnny halusi näissä asioissa edes hivenen yksityisyyttä. Ei tietenkään sillä, etteikö poika pystyisi, mutta silti.

Johnnyn suupieliä koristi edelleen pienehkö virne ja hän vei varovasti kätensä lepäämään toisen reidelle.
"Sitä vähän minäkin. Oon aina ollut sitä mieltä, että se johtuu just niistä pillereistä tai viinasta, kun ihmiset lankee niin helposti", poika sanoi ja katsoi tuota taukoamatta silmiin. Johnnylla itsellään oli ainakin se, että hän hyppäsi täysin tuntemattoman ihmisen kanssa sänkyyn juuri jonkun aineen vaikutuksen alaisena. Ei hän melkein ikinä pannut ihmisiä täysin selvinpäin, vaikka toki niitä oli tapahtunut. Tämä tilanne ei kuitenkaan tulisi olemaan sellainen, sillä kummatkin pojat tuntuivat olevan melkeinpä yhtä päihtyneitä. Johnnyn katse valui hetkeksi sylissään istuvan pojan huulille, mutta se palasi kuitenkin nopeasti takaisin tuon silmiin. Tämän huulet näyttivät kyllä kieltämättä melko suudeltavilta, mutta poika ei kuitenkaan tehnyt sitä. Ja syytä tähän hän ei todellakaan tiennyt, mutta poika ei vain ollut sitä tyyppiä, joka teki aloitteen. Toisaalta, olihan toinen tunkeutunut jo riittävän lähelle häntä, että voisihan tämän jonkinmoiseksi aloitteeksi lukea. Johnny virnisti toiselle ovelasti ja lähti sitten lähes tuskallisen rauhallisesti hivuttamaan kättään ylöspäin tämän reidellä.
"Niin ehkä sä olet kypsä siihen, mutta entäpä jos mä päätän, etten mä ole? Sitten saat kärsiä puutteessasi ihan yksinäsi ja mennä panemaan jotain avutonta pikkutyttöä mun sijaan", Johnny tokaisi ja siveli sitten hitaasti toisen, vielä housujen verhoamaa etumusta.

Toinen näytti hetken häämentyneeltä, vaikka se miltei jäikin Felicjanilta tyystin rekisteröimättä. Hän tiedosti vain sanat, joskin nekin vain jotenkuten. Kävi selväksi se, että toinen epäili toimintaa tässä, muiden silmien alla. Felicjan nurisi.
“Ei kukaan välitä, tuskin kiinnittää huomiotakaan. Täällä ei ole sääntöjä, vain anarkiaa. Voidaan em muuallekin mennä, mutta väittäisin että tää sohva on mukavin paikka johon meillä on mahdollisuus”, poika vastasi. Tottahan se oli. Ei täällä mitään yksityisiä makuuhuoneita olisi, mitä nyt huone useammalla patjalla, mutta siellä olisi tälläkin hetkellä käynnissä kunnon orgiat.
Felicjan hymähti toisen sanoille, tuijotteli tiiviisti kadehdittavan tummiin silmiin.Hän saattoi allekirjoittaa ne sanat, kaikki vika ja syntisyys oli vain alkoholilla ja pillereillä. Plus toki jaetusti muillakin illan mittaan vedetyillä mömmöillä. Toinen katseli Felicjania ja kaikesta aineiden luomasta verhosta huolimatta hän tiedosti liian hyvin värittömyytensä. Hänellä oli harmaat silmät, valkea iho ja ja valkeat hiukset. Toki värjättynä useaan väriin, niin likaiseen kuin puhtaaseenkin. Kulmakarvat olivat miltei huomaamattomat vaaleuttaan, joskin sotkeutuneet pojan tummiin, levinneisiin silmämeikkeihin.

Toinen toi virnuillen kätensä Felicjanin reidelle saaden rokkikukon ynähtämään. Virne miltei pakotti keesitukkaisen puremaan, vaikka hampaat jollain ilveellä saatiinkin pysymään kurissa. Poika ei pyrkinyt edes iholle, kunhan odotteli jatkoehdotuksia ja toisen vastausta hänen aloitteeseensa. Joskin, eipä käsi reidellä pahakaan ollut.
Toisen sanat olivat ärsykkeitä, käsi taisteli niitä vastaan. Tilanne oli ristiriita ja vieläpä ärsyttävä sellainen.
“Et sä korvaamaton ole, mutta mun mielestä olis ok, että kun alotit niin viet loppuun kans”, poika tuhahti viimein saaden kuljetetuksi huulensa vasten toisen kaulaa, jolle painettiin kevyt, viaton suudelma. “Päätä äkkiä, niin ei tule ruumiita.”
Toinen kosketti housujen etumusta vietyään kättään ylemmäs rokkikukon reittä pitkin. Saattoihan sen lukea vastaukseksi? Ainakin se sai sylissä istuvan pojan huokailemaan tyytyväisenä vasten toisen kaulaa, kunnes tuo upotti varoittamatta siihen hampaansa.

Voi, että Johnny sitten rakasti niitä pieniä ääniä, jotka karkailivat toisen huulten välistä, kun hän siveli tuskallisen hitaasti tuon farkkujen etumusta. Hän olisi ehkä nauttinut niistä paljon enemmän, mikäli hänen aivonsa eivät olisi niin sekaisin juuri nyt, mutta kyllä tämäkin kävi. Ehkä näin oli parempi, sillä sitten mitä suuremmalla todennäköisyydellä poika ei muistaisi seuraavana aamuna mitään mitä hän oli tänään tehnyt. Tai varsinkaan kenen kanssa, joten ehkä nyt oli parempi ottaa ilo irti ihan kunnolla.
"Jaa enkö? Sinuna mä ottaisin ton takaisin, sillä mua parempaa sä et luultavasti täältä voi löytää", Johnny sanoi ja tarkasteli sitten toisen kasvonpiirteitä näin lähempää. Tuo oli kyllä vaalea - paljon vaaleampi kuin Johnny, vaikkei hän mitään täydellistä rusketusta omistanutkaan (ainakin poika itse koki niin, olkoon todellisuus sitten ihan jotain muuta). Mutta tämä sylissä istuva poika muistutti enemmän albiinoa ja tulos oli melkeinpä täydellinen, mikäli tuo vielä poistaisi värin tukastaan.
Toisen kasvojen tarkasteleminen kuitenkin jäi siihen, koska seuraavaksi Johnny tunsi huulet kaulallaan ja taivutti sitä, kuin kehottaen tuota jatkamaan. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut vaan värikkäämmän tukan omistaja puhui taas, josta Johnny ei taasen pitänyt. Siis siitä, että tuo oli jättänyt hänen kaulasa siltä kerralta rauhaan.
"Uhkailetko sä?" Johnny naurahti pienesti ja vei sitten toisen kätensä tuon alaselälle, hivenen mustan paidan alle. Jos totta puhuttiin, niin Johnny ei pitänyt ollenkaan siitä, että häntä uhkailtiin. Tai käskettiin tekemään jotakin tai muuten tapahtuisi jotakin. Oli se sitten ihan leikkimielistä tai ei, mutta todella ärsyttävää se oli. Johtui varmaan siitä, että Johnny kuuli moista vaikka kenen suusta ja suurin osa niistä oli ei-leikkimielisiä. Vähät poika kuitenkaan välitti näistä, sillä hänellä oli aina tapana tehdä kaikki täysin päinvastoi kuin käskettiin. Pojan olisi jopa tehnyt mieli tässä tilanteessa toimia ihan päinvastoin, kuin toinen odotti, mutta se olisi tietenkin häneltä pois. Nimittäin kiinnostus tuota albiinoa kohtaan oli noussut huomattavasti, eikä Johnnylla ollut tarkoituksena jättää tuota rauhaan ihan heti.

Johnny värähti hivenen tuntiessaan hampaat kaulan herkällä iholla, mutta ei se juuri sattunut. Poika oli tottunut, että jotkut ihmiset purivat ja toinen ilmeisesti kuului niihin. Ei hänellä ollut mitään puremista vastaan, vaikka kaulassa sattuisikin näkymään inhottavia jälkiä vielä muutama päivä, mutta eipä se Johnnylta ollut pois. Pikemminkin niiltä ihmisiltä, jota paheksuivat suuresti kaulassa näkyviä jälkiä melkein jokaisella ihmisellä. Ainakin pojalla oli ollut hauskaa.
Johnny kohottautui istumaan hivenen parempaan asentoon sohvalla ja liu'utti sitten kätensä pois toisen haaravälistä, ylöspäin tuon paidan alle tunnustelemaan vatsaa sekä rintakehää. Sormen hyväilivät toisen vatsaa, kylkiä sekä nännejä, palaten kuitenkin takaisin alas availemaan toisen käden kanssa housuja. Näppärät sormet saivatkin sepaluksen auki suhteellisen nopeasti ja toinen käsi pujahti oitis rikkinäisten farkkujen sisälle sivelemään sormenpäillään toisen heräilevää miehuutta.

Toinen kommentoi Felicjanin sanoihin saaden pojan murisemaan ja nojautumaan tiiviimmin toista vasten. “Epäilemättä”, poika hymähti piirtäen kielellään toisen kaulaan merkityksettömiä kuvioita. “Mut anna mun kokeilla, niin mä tuomitsen vasta sitten.”
Vaikka Felicjan kuinka itselleen uskotteli, että hän oli hetero, ei mikään koskaan tuntunut sen pahemmalta pojan kanssa kuin tytönkään. Toiset seikat tuntuivat jopa paremmilta, joskin olihan tytöissäkin toki puolensa. Mutta ei sitä käynyt kiistäminen, että jätkä oli paremmin perillä siitä, mikä jätkästä tuntui miellyttävälle. Olkoonkin sekin jokaisella yksilöllistä.
“En mä uhkaile, mä vaan tiedän olevani arvaamaton. Sitä paitsi et säkään varmaan kovin innoissas olis, jos joku aiheuttaa stondiksen ja katoaa sitten virnuille paikalta.”
Felicjan puhui tilanteen huomioon ottaen aivan liiaksi. Olisi vain sulkenut suunsa ja jatkanut leikittelyään toisen kaulalla, jota oli miellyttävästi taivutettu jo taaemmaksikin.

Poika, jonka sylissä Felicjan istui kuljetti käsiään vaatteiden alle saaden Felicjanin eläimelliset äänet selkeämmiksi. Huulensa kulkeutuivat leukaperille ja hampailla näykättiin toisen korvaa. Korun metallisesta mausta ei jaksettu välittää, kun toinen hoiti hänen housujensa sepalusta auki. Kosketukseen tosiaan ruvettiin reagoimaan ihan muutoinkin kuin äänillä, jotka nekään eivät mihinkään olleet kadonneet. Keho rupesi kuitenkin heräilemään ja sai pojan kasvotkin aina vain leveämpään hymyyn.
Viimein huulet, jostain käsittämättömästä syystä, löysivät toisen huulille ja ele oli lähinnä toisen huulten syömistä. Asetelma kaadettiin istumisasennosta makuuasentoon.
Kädet karkasivat hivuttamaan toiselta paitaa yltä.

Johnny hymähteli hivenen toisen sanoille ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni.
"No, toi kaiketi kuulostaakin vähän multa", poika naureksi ja avasi jälleen silmänsä, tarkastellen toisen reaktioita hyvin tarkkaan. Oli totta, että Johnny oli muutaman kerran aiheuttanut jollekulle stondiksen ja sitten häipynyt kylmästi paikalta. Kuulosti erittäin julmalta, mutta poika oli tehnyt sen vain härnätäkseen toista osapuolta ja osoittaakseen tälle, että se oli loppujen lopuksi hän kuka määräsi kaapin paikan. Kyllä, Johnny halusi aina olla niskanpäällä ja dominoida toisia ihmisiä mielensä mukaan, ihan millä keinolla tahansa. Vastapainoksi tälle oli luultavasti se, että poikaa itseään oli useasti yritetty dominoida, eikä keinoja siihen oltu kaihdettu. Ärsyttävää sinänsä, mutta antoi näiden raukkojen yrittää. Eivät nämä silti onnistuisi ryöstämään vallankahvaa Johnnylta.
Rokkarin suusta karkasi lukuisia huokauksia, kun toinen vei huulensa hänen leukaperille ja näykkimään pojan korvaa. Oli lähes pelottavaa, miten voimakkaasti jotkut tietyt kosketukset häneen vaikuttivat. Tai sitten se johtui vain ja ainoastaan niistä muutamista aineista, joita hän oli muilta ihmisiltä ottanut. Varsinkin siitä pilleristä, jonka hän oli toiselta vähän aikaa sitten saanut. Ei Johnny edes jaksanut ajatella, mitä se mahdollisesti oli, mutta tarkoituksensa se oli täyttänyt todella mukavasti. Hänhän oli tullut tänne vallatulle maatilalle vain sen takia, että saisi päänsä mahdollisimman sekaisin ja siinä poika oli kyllä onnistunut kiitettävästi.

Rokkari tunsi viimein toisen huulet omillaan ja pian hän tunsikin jokseenkin epämukavan sohvan selkänsä alla. Vaihdos oli tapahtunut niin nopeasti, ettei Johnny edes ehtinyt tajuamaan sitä kunnolla. Hän oli luultavasti keskittynyt liiaksi imemään toisen kieltä irti tai sitten pojan ajatusmaailma toimi vähän hitaasti juuri nyt. Luultavasti näitä molempia, mutta ei asia luultavasti tähän vaikuttanut juurikaan.
Johnny alkoi hiljalleen tuntea viileähköä ilmavirtaa kehollaan ja tajusi oitis sen, mitä toinen parhaillaan yritti. Pienen virnistyksen johdalltelemana Johnny kohottautui hivenen istumaan ja nosti käsiään, jotta tuo saisi vaatekappaleen vedettyä paremmin hänen yltään. Tämän huulista ruskeatukkainen irrottautui vasta kun paita oli olkapäiden kohdalla ja viskaisi sen sitten likaiselle lattialle. Tai maahan - ei Johnny tiennyt minkä päällä tämä rakennus seisoi. Nopeasti poika painautui jälleen makaamaan sohvalle, huulet kiinni toisen omissa ja molemmat kädet olivat liukuneet tuon niskan taakse, kuin yrittäen saada tämän tulemaan paljon lähemmäs itseään.

Poika kertoi esimerkin kuulostavan ihan itseltään, mihin Felicjan ei voinut olla naurahtamatta. “Julma olento”, poika hymähti toisen korvaan. Ja mitä varaa hänen oli muka mitään sanoa, kun osasi samaisen leikin itsekin? Kun asiat eivät menneet oman mielen mukaan, niin kätevintä oli jättää toinen päineen miettimään, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Häntä ei kyseenalaistettu, jos hän oli niin päättänyt.
Felicjanin kierossa mielessä asusteli monta erilaista persoonaa, joista jokaisella oli tilanteensa edustaa. Koskaan ei saattanut tietää varmaksi, mikä oli seuraava liike, ja se teki pojasta arvaamattoman. Hän ei aina tiennyt edes itse. Raivo saattoi iskeä puskista, samoin kuin naurukin.
Ei se oikeastaan ollutkaan niin paha suudella toista huulille. Yleensä Felicjan ei moisesta liioin välittänyt, ajatus oli jotenkin… Outo. Tiedä miksi, kai hän oli vain häiriintynyt. Mukavaa vaihtelua se silti oli antaa kielten leikitellä toistensa kanssa.

Alle jäänyt poika helpotti paidan riisumista ja pian se todellakin viskattiin tieltä lattiatasolle. Huulia toinen ei päästänyt omistaan irti, vaikka Felicjan olisi mielellään antanut tutustuttaa itseään toisen verhoamattomaan yläkroppaan. Kävihän se tosin näinkin, joten valituksia ei tuotu julki. Toisen kädet löysivät paikan Felicjanin niskasta, toinen keesipään omista vaeltelikin jo tummemman housunkauluksella. Virne huotoutui huulia vasten painetuille huulille.
Mistään ei jaksettu välittää, kiirettä ei ollut. Vain mittaamaton määrä halua tuon tuntemattoman pojan kroppaa kohtaan, tuota kohtaan.
Viimein huulet irrotettiin toisista, jotta ne saatiin viedä suutelemaan kaulaa yllättävänkin kevyesti. Alaspäin eteneminen oli kiduttavan hidasta, mutta Felicjan vain pelasi aikaa leikkiessään toisen housujen sepaluksen kanssa. Hänen omansa olikin jo toisen toimesta hoideltu auki, minkä tiedostaminen sai toisen käden siirtymään omalle housunkaulukselle kiskomaan niitä alemmas. Kun yritti tehdä yksikätisesti kahta asiaa samaan aikaan oli se tietenkin hieman hankalaa. Aivot vain eivät pelanneet sen vertaa, että olisi hoitanut ensin toisen ja sitten toisen.
Liikaa vaadittu moinen ajatustyötä vaativa teko.

Johnny kuuli etäisesti päällään olevan pojan hymähdyksen, mutta ei pystynyt vastaamaan siihen muuten kuin mienellä ynähdyksellä ja taivuttamalla hivenen alaselkäänsä. Puhuminen tuotti Johnnylle todella suuria vaikeuksia juuri nyt, eikä ollut mikään ihme. Ottaen huomioon sen, miten toinen häntä kosketti tai suuteli, oli jotain sellaista mikä ei saanut pojan ajatusmaailmaa pysymään kasassa. Tapahtuiko tämä sitten ihan joka kerta vai johtuiko se vain tästä vaaleasta pojasta, ei Johnny ollut siitä lainkaan varma. Tuntui, kuin pojan aivot olisivat tyhjenneet täysin kaikista muista ajatuksista, joita hänellä oli ollut ennen tätä. Ja jäljelle oli jäänyt vain tämä luvattomasti vallattu maatila ja tämä kiehtova vaaleaverikkö. Johnny oli niin varma, ettei muistaisi tästä yhtikäs mitään huomenna, joka oli ehkä ihan hyvä juttu.
Johnny tiedosti toisen käden hänen housunkauluksellaan ja poika ehti jopa hetken toivoa, että toinen päästäisi hänet tuskistaan nopeasti, mutta ei. Housut olivat nimittäin käyneet yllättävän ahtaiksi tämän lyhyen hetken aikana ja se sai hänen järkensä melkeinpä sumenemaan. Toinen oli kuitenkin päättänyt edetä hyvin rauhallisesti ja suuteli hänen kaulaansa kevyesti.

Tahti oli Johnnyn makuun aivan liian hidas, sillä hän oli tunnetusti niitä ihmisiä, joiden oli saatava kaikki heti ja mahdollisimman nopeasti. Eikä naiminen ollut poikkeus ja senpä takia Johnny otti mielummin sen johtavan osapuolen roolin. Silloin asiat etenisivät aivan hänen määräämään tahtiin. Niin nopeasti tai hitaasti, kun hän vain halusi. Eikä sillä toisella osapuoelella ollut mitään sanottavaa asiaan tai muuten rokkari hidastaisi etenemistään entisestään. Mutta nyt näin alistettuna sitten... Johnny ei voinut tehdä yhtikäs mitään, vaikkei se nyt häntä haitannutkaan. Poika oli yksinkertaisesti liian sekaisin, että olisi voinut tehdä. Hän oli unohtanut tyystin omat periaatteensa ja antanut ohjakset ihan suosiolla toiselle. Helvetti, mitä ne aineet saivatkaan hänen käytöksessään aikaan.
Johnny inahteli toisen suudelmien alla ja melkeinpä kiemurteli silkasta halusta sohvalla. Ruskeatukkaisen kädet valuivat hivenen alemmas toisen kropalla, toisen pysähtyessä olkapäälle ja toisen liukuessa tuon selän yli suoraan lepäämään tämän perseelle, jolle tosin teki seuraa varsin pian myös toinen käsistä.
Johnny oli avaamassa monta kertaa suunsa vain hoputtaakseen päällään olevaa poikaa, mutta ei loppujen lopuksi saanut suustaan ulos muuta kuin epämääräisiä huokauksia. Voi helvetti hän halusi tuota albiinoa aivan vietävästi juuri nyt.

Albiinon huulilta karkasi liuta saksankielisiä kirosanoja, kun toisen housujen avaamisesta ja omien poistamisesta ei tuntunut tulevan mitään. Viimein käsitettiin se, että oma tuska oli tärkein ja molemmat kädet siirtyivät riuhtomaan housuja polviin, joka kaksikätisesti onnistuikin huomattavasti kätevämmin. Ja nyt tärkeysjärjestyksessä eteenpäin, eli toisen housujen avaamiseen, joka sekin onnistui hieman lahjakkaammin kaksikätisesti. Toki aineilla oli tapansa vaikuttaa.
Toisen huokailu oli laittoman kiihottavaa kuunneltavaa ja sai Felicjanin tahtomaan eroon boksereistaankin. Hän ei enää tiedostanut sitä, että ympärillä oli melua ja ihmisiä. Hänen tiedostukseensa mahtui vain tämä sohva, tuo tuntematon uhri ja hän itse. Siinä olikin sitten aivan tarpeeksi mahduttamista sumennettuun mieleen, kun mukaan miksattiin vielä se järjetön lihallinen himo.

Felicjanin mielessäkään ei käynyt mitään kortonkeja saati yhtään mitään mahdollisista taudeista. Eihän hän ollut selvillä edes siitä, kantoiko mitään itse. Ja ei sellaisia vaan voinut ajatella, kun halu oli laittoman tuskallinen. Vaikeiden akrobaattisten asentojen seurauksena päätyivät Felicjanin housut ja bokserit suurin piirtein samaan kasaan toisen pojan paidan kanssa. Ei sitä katsottu, lattialle ne päätyivät, kai.
Oma kroppa hivutettiin pois toisen yltä, kun keskityttiin kiskomaan housuja toisenkin jalasta. Samalla saisivat poistua toisenkin alushousut, mikäli poika sellaisia edes käytti. Felicjanilla ei ollut tietoa saati kiinnostusta, hänen ajatuksensa oli keskitetty siihen, että yhtäkaikki toinen oli alasti vaatteidensa alla.

Kun esteitä ei enää ollut saattoi Felicjan painautua hikisenä ja alastomana vasten toisen omaansa tummempaa ihoa ja olla kerta kaikkiaan välittämättä siitä, kuinka iho tuntui menevän kananlihalle viileästä ilmasta johtuen. Virnuilevat huulet painoivat vaativaa suudelmaa vasten toisen huulia, vasen käsi kulkeutui toisen kättä pitkin tarttuen tuon ranteeseen. Felicjanille ei ollut epäselvyyksiä, hän saisi viedä mielensä mukaan. Niin hänen oli tähän asti annettu ymmärtää, joten niin sen oli oltava.
Poika taivutti kaulaansa taaksepäin löytääkseen toisen tummat silmät katseeseensa, huulilla majaili pieni, muka viaton hymynpoikanen.
“Otanko mä sut näin, vai käännyksä mahaltes vai kaappaatko kenties vallan?”
Viimeinen ehdotus oli vain heitto ja sitä vastaan oltiin valmiita kapinoimaan. Joskin, kaikki oli mahdollista.

Rokkari ei oikeasti enää ollut kartalla siitä, mitä vaaleampi poika teki tai sanoi. Toki Johnny kuuli tuon puhuvan jotakin hänelle täysin tuntematonta kieltä, josta olisi kylläkin ihan kiva saada jonkinmoinen selvennyt, mutta jääkööt se sitten myöhemmäksi. Johnny oli yksinkertaisesti liian kiihottunut ja sekaisin, että olisi nyt voinut alkaa tivaamaan moista. Ehkä sitten myöhemmin, mikäli poika itse ei sammuisi kuin saunalyhty tämän jälkeen. Johnny kuitenkin arveli sen liittyvän jotenkin tämän ongelmiin saada housuja pois jaloistaan, sillä tämä riuhtoi niitä parhaillaan pois jaloistaan. Rokkari itse nosti vaativasti lantiotaan, jotta olisi saanut edes hivenen huomiota itseään ja varsinkin puristavia farkkujansa kohtaan.
Johnny ei myöskään jaksanut huomioida heidän ympärillään olevia ihmisiä, sillä eivät nämä välittäneet. Ainakaan luultavasti, sillä Johnny luotti vahvasti siihen, että nämä olivat riittävän aineissa huomioidakseen mitään, mitä ympärillä tapahtui. Eikä hän jaksanut uskoa sitäkään, että he olivat täällä ainoat seksiä harrastavat ihmiset. Joskin, ne muut olivat luultavasti kutemassa jossakin syrjäisemmässä paikassa, mutta kuten todettu; se oli ihan sama. Kaupungilla ehkä yleisellä paikalla naimisesta napsahtaisi ihan mukavat sakot, mutta tuskin täällä. Tuskinpa kovinkaan moni lakia noudattava ihminen edes tiesi tämän paikan olemassaoloa. Tuskin kukaan.
Johnny huokaisi ihan ääneen, kun huomasi toisen selviytyvän ihan kunnialla eroon housuistaan ja antoi katseensa syödä tuon kroppaa ihan milli milliltä. Pojan suupielille ilmestyi tyytyväinen hymy, kun hänen katseensa tavoitti sen kriittisemmän kohdan ja palasi sitten taas toisen harmaisiin silmiin. Palava halu tätä albiinoa kohtaan vain kasvoi Johnnyn sisällä ja poika olisi mieluusti mennyt tässä kaikessa mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt, etteivät päihtyneen ihmisen liikkeet olleet niin nopeita, kuin hän olisi halunut ja puri siksi kärsivällisesti huultaan, jottei vain olisi huutanut ihan ääneen.

Johnnynkaan mielessä ei käynyt se seikka, että olisi luultavasti kummankin kannalta käyttää jonkinmoista ehkäisyä. Ihan vain sen takia, etteivät he kumpikaan kokisi minkäänlaista yllätystä jonkin ajan päästä, kun kokivat jonkun sukupuolitaudin oireita. Vaikka Johnny itse tiesi olevansa ihan puhdas - hän oli nimittäin käyttänyt jokaisessa yhdynnässä kumia, mutta tästä toisesta hän ei niinkään ollut varma. Tosin, eihän Johnny voinut tietää, vaikka olisikin unohtanut suojauksen joskus ympäripäissään. Nämä asiat olivat pirullisia, mutta ei se poikaa kuitenkaan pelästyttänyt ja saanut ryhtymään selibaattiin. Kyllä he kaikki kuolisivat joskus ja ainakin Johnny sitten kuolisi erittäin tyytyväisenä.
Viimein vaaleaverikkö sai taiteiltua ruskeatukkaisen molemmat housut pois ja poika tunsi sen seurauksena viileän ilmavirran juoksevan kropallaan. Iho nousi kananlihalle, mutta eipä Johnny ehtinyt siinä kauhean kauan kylmetä, kun jo toinen liukui hänen päälleen ja painoi vaativia suudelmia huulille.
"Tee kuule ihan miten tykkäät, kunhan sä panet mua edes jotenkin", Johnny inahti toisen kysymykseen ja taivutti hivenen kaulaansa taaksepäin.

Toisen katse poltteli jälkiä tatuoidun pojan vaaleaan kroppaan. Hymy toisen huulilla huomioitiin ja se tarttui myös Felicjanille. Yksi kännissä otettu lävistys terskassa ei ollut paha.
Viimein kangas oli poissa ja sormet pääsivät koskettamaan kiusaavasti toisen herkintä. Sipaisu oli kevyt, mutta kaiketi huomattava, huulille kohonnut virne oli leveä ja itsetyytyväinen. Ei kai tässä sen suurempia kannattanut ruveta hienostelemaan. Lupakin annettiin, mitä vain kunhan pantaisiin.
“Kay”, poika totesi lyhyesti murahtaen. Toisen haaroja revittiin enemmän levälleen, käsi ujutettiin tuon sisäreittä pitkin reisien väliin ja enempiä leikkimättä poika survoi kaksi sormea sisään venyttääkseen edes hieman. Liukkari olisi ollut kiva juttu, mutta eipä ollut eikä tullut ajatelluksikaan. Hänelle se ei hallaa tehnyt, eri asia sitten miten hyvin toinen kivun kestäisi. Olihan se nyt kuitenkin ihan eri juttu panna kanssa kuin ilman.
Kolmaskin sormi kävi toisen sisässä, kunnes Felicjan kyllästyi. Halutti se tässä häntä itseäänkin saatana, ja toisen ongelmahan arka takamus olisi. Ei mitään merkitystä hänen kannaltaan. Satunnainen pano, jota tuskin koskaan enää tavattaisiin ja vielä todennäköisemmin edes muistettiin.

Sormet pyyhkäistiin rennosti sohvaan, kunnes kämmen kulkeutui toisen kyljelle. Jotenkuten tokkurainen poika pysyi pystyssä ilman käsiensä tukea, kun painoi toisella kädellään toisen jalkaa polvesta pois tieltään. Katsekontakti pyydystettiin, tai ainakin moista kovasti yritettiin. Poika murahti huvittuneena ja puski itsensä tappiin asti nopealla lantion liikkeellä. Se tuntui jo hieman itseenkin, mutta enempi toiseen. Sulkijalihas ainakin tuntui vauhkoontuneen. Ja Felicjan vain nauroi. Kaiketi tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta, kun tuota jätkää pantiin perseeseen. Sitten tuo vain kiljuisi ja huutaisi vedet silmissä. Hassu ajatus, pisti rokkikukon nauramaan hieman lisää.

Työntöliikettä ei vielä oltu aloitettu, sen verran inhimillisyyttä jopa Felicjanista löytyi, että tuo osasi kaikesta kamasta ja alkomahoolista huolimatta ajatella edes jotenkuten. Verille tässä nyt ei ollut tarkoitus kenenkään persettä raiskata. Jos tätä nyt raiskaukseksi muka olisi saattanutkaan sanoa. Typerä poika kun oli mennyt sanomaan, että oli lupa panna miten tykkäsi. Ja Felicjan ei vain ollut kovin helläotteinen jätkä.

Johnnysta tuntui, että hän ihan halkeaisi silkasta halusta, mikäli jotain ei kohta tapahtuisi. Tästä se taas huomattiin, ettei Johnnya todellakaan oltu luotu odottamiseen ja se oli hänelle silkkaa tuskaa. Tämä sääntö päti lähes jokaiseen asiaan, mutta tämä oli nyt vielä tuskallisempaa. Kamalampaa oli se, mikäli se hallitseva osapuoli oli sitä tyyppiä, että viivytteli ihan jokaisessa asiassa, eikä asia etenisi ollenkaan. Se oli suorastaan hermoja raastavaa, sillä Johnnyn oli pakko saada kaikki nyt ja heti tai muuten muuten hän lähtisi kävelemään. No, ei hän melkein koskaan lähtenyt pois paikalta, mikäli joku oli jo aiheuttanut hänelle stondiksen. Mielummin hän sitten vain jäi paikoilleen odottamaan, jos asiat etenisivät, kuin menisi esimerkiksi vessaan vetämään käteen. Hän ei muutenkaan oikein välittänyt tuosta oman käden toiminnasta, sillä se oli hänestä jotenkin... noloa. Sitä paitsi, Johnny sai tyydytystä silloin kun halusi, joten ei asiaa kannattanut murehtia.
Viimein alkoi kuitenkin tapahtua ja Johnny tunsi kevyen sipauksen miehuudellaan, joka sai pojan värähtämään sekä inahtamaan yhtäaikaa. Hengitys oli kiihtynyt ihan tahtomatta ja alaselkä taipui, kuin sillä olisi ollut oma tahto. Rokkarin haaroja levitettiin, jossa poika auttoi enemmän kuin mielellään. Poika tiedosti, ettei hänen selkänsä allaan oleva, risainen sohva ollut aivan käsittämättömän iso ja pienelläkin väärällä liikahduksella hän löytäisi itsensä lattianrajasta. Poika kiemurtelikin toisen kosketuksen alla melko uhkaavasti ja puristi lähes rystyset valkoisina allaan olevaa kangasta.
Vingahdus karasi Johnnyn huulilta, kun hän tunsi ensimmäiset kaksi sormeaan sisällään ja selkä taipui jälleen. Se oli jotain kivun ja nautinnon rajamailta, eikä poika todellakaan tiennyt kumpaa näistä se olisi enemmän. Johnnyn oli pakko myöntää, ettei hän ollut liiallisen hellyyden ystävä, mutta ei hän sentään mikään masokistikaan ollut. Jotkin asiat ei vain voineet mennä liian hellästi ja arastellen, sillä muutoin rokkari tulisi luultavasti hulluksi. Ei hän kuitenkaan pitänyt sitä minään hyvänä ajatuksena, että toinen raastaisi hänen perseensä ihan verille. Johnny ei tulisi luultavasti sen jälkeen istumaan pitkiin aikoihin, joka oli sinänsä melko epämiellyttävää. Kuka nyt muka oppitunneilla jaksaisi istua 45 minuuttia putkeen kipeän perseen kanssa? Johnny sai tosin syyttää kaikesta tästä vain itseään. Itsepähän hän oli alistunut ja antoi toisen edetä niin nopeasti kuin halusi. Ties vaikka tuo nyt sattuisi olemaan joku suuremman luokan masokisti, eikä todellakaan säästelisi voimassa.

Johnny avasi jälleen silmänsä ja katsoi suoraan toisen omiin. Jalkaa painettiin polvesta pois tieltä ja toinen työntyi kerta heitolla ihan pohjaan saakka. Suusta purkautui ihan tahtomattaan lukuisia voihkeita, joihin sekottui kyllä muutama kirosanakin. Se teki todellakin kipeää ja Johnny jo hetken luuli, että hän ihan oikeasti repeäisi kahtia. Sohvakangasta puristettiin nyrkeissä entistä kovempaa ja hampaat purivat alahuulta niin voimakkaasti, että se luultavasti halkeaisi kohta. Rokkari toki tiesi, että sisään työntyminen sattui, mutta ajan myötä sen pitäisi muuttua. Yleensä poika oli kylläkin itse ollut se hallitseva osapuoli, joten kipeä perse ei aina ollut se hänen juttunsa, mutta nyt taas... Johnny oli antanut toiselle luvan ottaa hänet ihan miten tuo halusi ja ihan niin kovaa kuin tuo halusi, joten hänen oli tyydyttävä kohtaloonsa.
Johnny ähkäisi hivenen, raotti silmiään ja nyökkäsi toiselle, jotta tuo olisi jatkanut.

Toisen äänet saivat Felicjanin miltei hymyilemään. Kun oli tarpeeksi sekaisin oli helpompaa pitää pikkujutuista. Nopeasti toinen kuitenkin tilanteeseen onneksi tottui ja vinkkasikin Felicjanin jatkamaan. Eikä keesitukkaisella ollut pienintäkään syytä viivytellä, joten hän antoi lantionsa liikkua ja aloitti edestakaiset työnnöt antaen vain halunsa viedä itseään. Lävistettyjen huulien raosta karkasi tasaista kehräävää murinaa, Felicjan olisi varmasti vetänyt rullan jeesusteippiä suunsa ympärille, jos olisi asian oikeasti käsittänyt. Mutta tuskimpa hän mitään selvittyään enää muistaisi. Olisi tämä tummahiuksinen poika kuinka hyvä pano tahansa.
Poika antoi kroppansa rojahtaa lähemmäs toista nojaten sohvaan molemmin käsin, lähinnä ainoastaan käsivoimin itseään kannattaen. Huulet eksyivät kaulalle, jota kieli lipaisi kevyesti. Kaikki ajattelu oli annettu alapääelimelle ja aivot jätetty moiselta rauhaan. Mitäpä sitä keskittymistään uhraamaan turhuuksiin.
“Vikise vaan”, poika naurahti vasten toisen kaulaa. “Vaikka en väittäis, et sun perseeseen mitään Eiffel-tornia on tungettu”, Felicjan jatkoi naureskellen. No eipä hän missään pornotähden mitoissa ollut, mutta eipä hänelle siitä useinkaan valitettu.

Harmaat silmät harittivat hivenen, Felicjan ei nähnyt oikeastaan muuta kuin sen mikä osui näkökenttään. Luonnollisesti, mutta se tuntui hassulle katsella vain toisen kaulaa. Silmät suljettiin ja poika naurahti. Eiköhän jostain löytyisi välineet vesipiipun väsäämiseen sitten myöhemmin...

Johnny puristi silmänsä tiukasti kiinni ja puri huultaan. Hän tiesi todella hyvin, että kipu menisi ihan piakkoin ohitse ja tilalle vaihtuisi ihan päinvastainen tunne, mutta silti. Ei se koskaan tuntunut kovinkaan miellyttävälle, että perseeseen tungettiin jotain ylimääräistä. Varsinkaan sellaisella voimalla kuin tämä albiino. Ei rokkari aikonut kuitenkaan valittaa, sillä hän ei todellakaan halunnut antaa toiselle sitä mielihyvää, että oli saanut hänet vikisemään oikein kunnolla. Se olisi jo liian noloa, joskin tuskinpa hän toista ikinä tämän jälkeen tapaisi. Saatika sitten muistaisi. Tai muistaisi edes sitä, oliko valittanut ihan suureen ääneen vai ei. Johnny oli sitä paitsi oppinut sietämään kipua ilman, että päästäisi suustaan tuskanhuutoja. Se taito oli hänen psyykkisen jaksamisen kannalta melko tärkeä.
"Älä huoli... Olen mä kokenut pahempaakin..." Johnny sopersi sen, minkä kivulta pystyi ja taivutti sitten kaulaansa hivenen taaksepäin. "Äläkä yllytä mua vikisemään... Sitä sä et näet todellakaan halua kuulla..." ruskeatukkainen jatkoi ja puri huultaan, jotta ei vain olisi päästänyt inahdustakaan.

Toisen aloittaessa edestakaiset työnnöt, Johnny veti tahtomattaan terävästi henkeä. Poika vakuutteli itselleen, että kipu laantuisi ihan pian ja hän pääsisi vihdoin kiljumaan nautinnosta... No, ehkä kiljuminen oli Johnnylle hivenen väärä verbi, sillä ihan heidän molempien kannalta, Johnnyn olisi parempi tyytyä puremaan huultaan. Sillä ei hän pitänyt hyvänä ajatuksena sitä, että ihmiset heidän ympärillään kiinnostuisivat heistä kahdesta. Ei siinä muuten mitään olisi, mutta Johnny ei vain halunnut uteliaita silmäpareja sille näylle, että joku nai häneltä parhailtaan aivoja pihalle. Tuskin toinenkaan ihan riemusta kiljuisi, vaikka mistäpä Johnny tämän ajatusmaailmasta tiesi. Olihan hän tuntenut tuon vain jotain tunnin, joten siinä oli aika paha mennä sanomaan, mitä toinen mahtoi juuri tällä hetkellä ajatella. Ajatteliko sitten yhtikäs mitään.
Johnny oli arvannut oikein, sillä hiljalleen raastava kipu perseessä alkoi laantua ja tilalle vaihtui puhdas nautinto. Poika myötäili toisen työntöliikkeitä ja antoi käsiensä vaellella tuon paljaalla selällä, antaen niiden valua vielä pakaroille kuin vetääkseen toista vielä lähemmäs itseään. Kaulaa taivutettiin jälleen ja huulten välistä purkautui muutamia huokauksia, jotka eivät tosin äänenvoimakkuudeltaan olleet kauhean voimakkaita.

** aamu **

Ensimmäiset valonsäteet, jotka tunkivat tiensä sisälle hiljentyneeseen taloon aamupäivän aikoihin, saivat tiedostuksen tuohon rokkikukkoon. Ensimmäinen tajuttu asia oli päässä pillunrinkiä ajava maantiejyrä, joka oli kerinnyt tasoittaa niin muistin kuin selkeät ajatuksetkin jättäen jälkeensä vain rikollisenomaisen, tavattoman vahvan päänsäryn. Siihen sai varautua sekakäytön yhteydessä, vieläpä poikkeuksetta kun kyseessä oli Felicjan Chalet. Toinen asia, joka tiedostettiin oli hentoinen kylmäntunne, mikä selittyi pojan riettaalla alastomuudella, kera useiden tummuneiden jälkien. Poika ei edes vaivautunut miettimään, oliko kyse satunnaisesta törmäilystä ja vahingoista, jota ei satuttu muistamaan, vai kenties jonkun hampaista. Vitut väliä, kun vahinko oli jo kerinnyt tapahtua.
Kolmas asia, jonka poika tiedosti, oli ihmisen ruumiinlämpö hänen omaa kehoaan vasten. Alastoman ihmisen, selvästi miespuolisen, joka sai pojan kääntämään harmaiden silmiensä viileän katseen tummatukkaiseen poikaan. Aivan, juuri tätähän hän oli toki luonnollisesti ajatellutkin… Nyt jonkun olisi helvetin hyvä kertoa Felicjanille missä mentiin ja mielellään iskeä samalla kouraan jotain tasoittavaa. Mistähän vitusta hän repisi itselleen päänsärkylääkettä, aurinkolasit ja jotain alkoholipitoista, tai jotain vahvempaa. Tai kenties olisi helpompaa, jos joku antaisi pojalle shokkiterapiaa tai ehkä jopa nuijanukutuksen?

Albiinolla ei juuri nyt sattunut olemaan lainkaan myötätuntoa oman kuntonsa tähden, joten poika tyytyi tyrkkäämään alastoman tapauksen sohvalta maalattialle. Ainapahan heräisi ja hän saisi edes hieman informaatiota. Tai ainakin omaa tilaa. Missähän vitussa menivät hänen vaatteensa?
Pojan katse harhaili ympäriinsä, paikka tunnistettiin, samoin muutamat satunnaiset paikalla olevat, joille ei vaivauduttu suurempaa huomiota jakamaan. Sama tilanne joka saatanan kerta…
Katse kääntyi lattialle tiputettuun yksilöön.
“Huomenta sullekin”, poika murahti. Vallan kohtelias päivänaloitus, harvinaista kerrassaan, mutta mitäpä moisesta..