Shake it like a rattlesnake (k18)

Johnnya puistatti ihan kunnolla, vaikka ei hän luultavasti pahoinvoivalta näyttänyt ulkoapäin. Oli kyllä ensimmäinen kerta, kun hänelle tuli joku keski-ikäinen nainen ehdottelemaan yhtään mitään. Tai edes antoi puhelinnumeronsa. Toivottavasti olisi kyllä viimeinen, sillä Johnny ei nyt ollut tunnetusti järin kiinnostunut tuosta hameväestä. Varsinkaan tuollaisista ryppyisistä keski-ikäisistä naisista...
Hetken siinä istuttuaa, myös toinen vaikutti tajuavan, mitä Johnny tällä kaikella meinasi ja ratkesi sitten nauramaan ihan kunnolla. Tietenkin se oli toisesta huvittavaa, sillä rokkari mitä luultavimmin näytti siltä, että olisi nähnyt alastoman isoäitinsä tuolla kaupassa tai jotain. No, eiköhän kuka tahansa täysin homo reagoisi samalla tavalla, mikäli tuollainen tapaus tulisi jotain lähentelemään. Tai, eihän tuo nainen lähennellyt tai mitään, mutta helvetin ahdistavasti tuo kyllä käyttäytyi!
"Pahoittelen. Ilmeisesti mun pitää heti kotiin päästyäni muuttaa itseni sellaiseksi kiintiöhomoksi, jottei keneltäkään jäisi epäselväksi kumpaa sukupuolta mä oikeen kattelen", Johnny tuhahti ja loi toiseen katseen, joka ei ollut vihamielinen, mutta ei se järin ystävällinenkään ollut.

Tuo sanoi jotain rokkarin kidnappaamisesta ja jostain muustakin, joka sai pojan pyörittelemään hivenen päätään.
"Mä tiiän, että oon seonnu, ku sanon, että mielummin mä ehkä sun kidnapattavaksi joutuisin kun tollasseen kurpan toyboyksi tai joksikin helvetin seksiorjaksi..." Johnny sanoi lähinnä mutisten, mutta uskoi toisen kuulevan sen silti. "Ja eiköhän ton apajan parasta ennen päivä ole mennyt umpeen jo aikoja sitten", hän kohautti vielä olkiaan, kunnes käänsi katseensa siihen reppuun, johon toinen oli äsken oli varastanut viinaa. Tai ainakin olisi pitänyt. Ja kilinästä päätellen oli.
Johnny kuunteli tyytyväisesti nyökkäillen Felicjanin kertomusta siitä, mitä tämä oli tapannut mukaan. Ainakin siihen viimeiseen pulloon asti, jonka nähdessään Johnny repesi nauramaan.
"Ja mistähän sä inspiraation tohonki pulloon keksit?" hän naureksi hetken aikaa ja pörrötti sitten hivenen ruskeaa kuontaloaan. Poika itse nyt ei ollut mikään liköörin ylin ystävä, mutta kyllä sekin meni, jos oli muuta ei ollut tarjolla. Kyllä hän oli sitä paitsi pari kertaa vienyt Sindyn ja Jackin kaapista parikin pulloa moista tavaraa, kun ei itsellä ollut muuta. Nämä vanhukset kun eivät tuntuneet juovan mitään muuta kuin likööriä sekä sitten toisinaan viiniä. Minkäs sitten teet, kun nämä piilottivat parhaimmat viininsä jonnekkin, mistä Johnny ei todellakaan älynnyt etsiä. Hah, piilottaa nyt juomia juopolta lapseltaan. Ihan kuin joitain herkkuja lihavalta pennulta. Johnny virnisteli hetken itsekseen, kunnes katsahti toiseen.
"Toki. Ei se tupakka kyl mikään huono idea ole", Johnny kohautti olkiaan ja auton moottori käynnistyi jyrähtäen. Ja luultavasti se oli ihan hyvä, jos he jotain latrinkia siihen kirkkaaseen ostaisivat. Hulluhan se olisi, joka sitä vetelisi ihan raakana. No, kyllähän siitä oli kokemuksia, mutta aamulla olo oli kyllä ihan sen mukainen. "Mut lähetäänhän nyt, ettei se lahna vaan kyylää tuolta ikkunasta ja äkkää, etten mä todellakaan oo yksin", poika huokaisi ja vilkaisi ihan varmuuden vuoksi viinakauppaa kohti. Eipä näkynyt sitä naista ikkunassa, eikä onneksi näkynyt ketään muitakaan.

Toiselle naisen vihjailu taisi todellakin tehdä pahaa, Felicjan vain virnuili vahingoniloisena. Voi kuinka Johnny nyt olikin kaltoin kohdeltu… Kommentti itsensä kiintiöhomoksi muokkaamisesta taas sai Felicjanin irvistämään. Sillä toinen saisi peräänsä liudan faghagejä ja pedofiilejä.
“Se anto vaan numeronsa sulle ja sä nostat tollasen metelin?”, Felicjan virnisti huvittuneena.
Toinen ilmoitti olevansa mieluummin Felicjanin vankina kuin minkään kurpan seksilelu. Albiino nauroi taas. Kummasti se kireä tunnelma katosi…

Toinen kuunteli Felicjanin ei-kovin-pitkää listää viinoista ja liköörin kohdalla repesi nauramaan udellen mistä inspiraatio moiseen.
“Katsos kun tää on homopullo ja se huusi mulle sieltä hyllyltä kovaa, et mun pitää pelastaa se hyväksikäyttäjä-tädiltä”, Felicjan tokaisi virnistäen Johnnylle pirullisesti.
Paremmin hän ei olisi mielijohdettaan kyennyt selittämään. Sillä sitä se vain oli, hetken mielijohde napata mukaan kermalikööripullo. Kyllä se alas menisi, ei siinä mitään. Vaikkei Felicjan niin kovin makeista juomista välittänytkään.
Lantrinki 80 prosenttisen kanssa oli välttämätön, jos aikoi poltella sitä juodessaan. Se tuntuisi sitten saatanallisesti ruokatorvessa, eikä sitä tahdottu kokea.

Toisen kehotukselle nyökättiin ja Felicjan lähti ajamaan miltei nopeusrajoitusten mukaisesti kohti autogrilliä, joka löytyi aivan hetken matkan päästä. Ei jonoa lainkaan, mikä oli ainoastaan positiivinen asia. Felicjan siis ajoi suoraan luukulle ja tervehti elämäänsä kyllästyneen näköistä miestä. Tuo murahti tylysti kysymyksensä siitä, mitä saisi olla. Monotonisesti.
Felicjan pyysi kaksi maksiaskia vihreää chessyä, sekä puolentoista litran coca-colan, sekä puolen litran lähdeveden. Papereita myyjä ei edes udellut, vaan Felicjan iski toisen köteen kortin ja sai pyytämänsä tavarat. Toimitus oli nopea, sillä ukolla tuntui olevan kiire eroon asiakkaistaan. Ja albiino ei pistänyt sitä lainkaan pahakseen.
Fel iski pullon Johnnyn syliin ja askit taasen lokeroon, joka sijaitsi kuskin ja pelkääjän paikkojen välissä. Lähdevesi taas tyhjennettiin suuhun sen verran mitä saatiin ja loput ulos ikkunasta.
“Tohon voit annostella miten parhaaks näet”, poika kehotti. “Ja heitä mulle sieltä repusta yks vodka.”

Niin. Johnny otti melkoisesti itseensä sen, miten se muija oli häntä ahdistellut. Noh, ahdistellut ja ahdistellut. Mutta kuitenkin. Johnny kuitenkin tyytyi mulkaisemaan toista kyllästyneenä, eikä eikä edes viitsinyt vastata toisen huvittuneeseen virnistykseen.
Tunnelma tässä autossa oli kyllä keventynyt melkoisesti ja nyt se oli jopa siedettävä. Felicjan oli melkein siedettävä ja sekös Johnnya hämmensi nyt suuresti. Hän oli jopa ehtinyt luulla, että he matkustaisivat San Diegoon asti pelkästään toisille vittuillen ja naamat norsun vitulla. Mutta ehei. Toinen ilmeisesti oli saanut hivenen paremman mielen siitä, että he olivat saaneet viinaa. Ihan kuin pieni poika, joka suorastaan pomppi ilosta saatuaan pussillisen karkkia. Johnny virnuili hetken itsekseen, kunnes käänsi katseensa toiseen. Vai oli se kermalikööri nyt homopullo. Justiinsa juu.
"Joo. Mä en todellakaan haluu tietää, mitä se ämmä noilla pulloilla on tehnyt..." Johnny naurahti inhoten ja päätti unohtaa koko helvetin välikohtauksen kokonaan. Eipä hän tässä kylänpahasessa tulisi vierailemaan enää ikinä, joten se akka saisi ihan turhaan odotella häneltä soittoa ja ehdottaa sitten tapaamista jossain paikallisessa motellissa. Hommatkoon sen toyboynsa jostain muualta.

Ennen kuin Johnny ehti ajatella, he olivat sen Felicjanin aiemmin mainitseman autogrillin luona ja toinen jo luetteli tilauksensa, joskeenkin yrmeälle miesmyyjälle. Noh, sen siitä sai kun työskenteli täällä keskellä ei-mitään. Kyllä Johnnyakin vituttaisi asua näin pienessä paikassa, jossa tuskin oli yhtään mitään tekemistä. Poika ei voisi kuvitellakaan, että asuisi yhtään missään muualla, kuin San Diegossa tai muussa suuressa kaupungissa.
Auto lähti jälleen käyntiin ja Johnnyn syliin syysättiin coca-cola -pullo, joka oli nyt sitä kuuluisaa lantrinkia sitä kirkasta varten. Rokkari paloi halusta päästä käsiksi noihin juomiin, mutta juuri kun hän oli kaivelemassa kassista jotain pulloa, hänen kännykkänsä alkoi täristä jälleen. No voi helvetin helvetti. Musta kapula kaivettiin esiin farkkujen taskusta ja siinä vilkkui täysin tuntematon numero. Joko jokin helvetin lehtikauppias tai Sindy sekä Sharon yrittivät soittaa hänelle hämäykseksi jostain puhelinkopin numerosta. Tai hyvänä vaihtoehtona tietenkin oli jonkun kaverinsa kännykästä soittava Amery, joka ilmoitti autonsa hävinneen. Poika virnisteli hetken itsekseen ja käänsi sitten katseensa toiseen. Tuo ojensi hänelle tyhjän vesipullon ja pyysi sitten Johnnya antamaan tälle vodkapullon. Reppua kaivettiin hetken ja pullo ojennettiin toiselle. Coca-cola päätyi myös etupenkin jalkatilaan. Pelkääjän puoleinen ikkuna avattiin ja Johnny kaivoi taskustaan tupakkansa, sytyttäen yhden syöpäkäärön nopeasti.

Johnny ei kuulemma halunnut edes tietää mitä se vanhemman puoleinen rouva oli pulloilla tehnyt. Felicjan virnuili itsekseen, ajatus oli kieroutuneella tavalla sangen huvittava.
Grillireissu oli ja meni, Felicjan sai vodkapullonsa ja lähti ajamaan poispäin tästä kyläpahasesta. Toisen kännykkä soi, mutta Johnny ei vastannut. Felicjan veikkasi villisti äitiä tai isää. No, eipä olisi Felicjaninkaan kiinnostanut sellaiseen puheluun vastata. Saati edes, jos Fabian keksisi kaivata pikkuveljeä vanhempien puolesta. Saattoihan hyvin olla, että isoveli oli taas selittänyt albiinon sanattoman katoamisen jollakin rauhoittavalla valheella ja oli tällä hetkellä ainoana huolissaan pojasta. Eipä ollut Fabianilta edes outoa odottaa moista käytöstä, sillä sitä oli tapahtunut ennenkin. Vaikka he olivatkin kusipäitä toisiaan kohtaan, oli se kummallekin yksinoikeus.

Tummatukka pisti tupakaksi, eikä Felicjan voinut olla tekemättä perässä. Hänen ei tarvinnut edes avata ikkunaa. Autoon asennettu tupakansytytin painettiin lämpenemään, sillä sitkän kanssa saisi tovin leikkiä, kun molemmista etuikkunoista virtasi ilma sisään. Hankaluutta lisäsi vieläpä se, että Felicjan oli ratissa ollessaan maksimissaan yksikätinen.
Sytytin napsahti ylös ja poika sai tupakkaansa tulen. Savua vedettiin keuhkoihin ja harmailla silmillä vilkaistiin toiseen. Vodkan hän voisi avata tämän poltettuaan.
Kartta oli tippunut jalkatilaan jo ajat sitten, mutta albiino saattoi sitä ilmankin veikata matkaa olevan vielä hyvin reilusti. Kartta oli muutenkin hyödytön nyt, kun ei vielä edes tiennyt missä oli.

“Nyt tässä autossa on viinaa ja tupakkaa, ei puutu kun musiikki”, Felicjan tuhahti itsekseen karistaen ajatuksissaan lattialle. No, vitut siitä, eipä ollut hänen autonsa. Ja vaikkei ollutkaan, olisi siinä silti saanut olla toimiva radio.

Johnnya alkoi hiljalleen vituttaa moinen, että soiteltiin jokaisen puolen tunnin välein. Tai yritettiin soittaa, sillä ei rokkaria todellakaan kiinnostanut vastata puhelimeen. Ei häntä melkein koskaan kiinnostanut, joten hänelle oli aika helvetin turha yrittää soittaa. Jos asiaa oli, niin siinäpä sitten etsisi hänet käsiinsä ja kertoisi asiansa kasvotusten. Johnny tosin ei joskus edes jaksanut innostua siitäkään, vaan saattoi vetää kamalat raivarit siitä, etteivät ihmiset osanneet jättää häntä rauhaan. Kyllä. Johnny muutti mieltään erittäin tiuhaan, mutta ei se häntä häirinnyt. Lähellään olevia ihmisiä kylläkin, mutta aivan kuin poika olisi moisesta välittänyt.
Rokkari kirosi ihan ääneen, laittoi tupakan hetkeksi huuliensa väliin ja päätti sitten katkaista kännykästä virran. Helpommin noista häiriöntekijöistä pääsi eroon näin, vaikka se saattaisi huolestuttaa porukoita entistä enemmän. Todella turhaa sinänsä, sillä olihan Johnny ennenkin ollut poissa kotoa yön ja tullut vieläpä elävänä takaisin. Ja nyt hän oli ihan kunnossa - mikäli kipeää persettä ei laskettu, mutta eivätpä ne sitä tienneet. Oli Johnny joskus saapunut kotiin paljon huonommassa kunnossa ja jouduttu sitten kyydittämään heti sairaalaan paikattavaksi.

Kännykkä löysi paikkansa pojan farkkujen taskusta ja poika puhalsi savuja ulos autosta. Hän vilkaisi toista sivusilmällään ja huomasi tuon säätävän jotain autossa sijaitsevan tupakansytyttimen kanssa. Ärsyttävää, ettei Johnnylla ollut hajuakaan siitä, kuinka kauan tämä matka vielä kestäisi. Ei sillä, että hänellä olisi ollut kiire kotiin tai mitään, mutta kuitenkin. Toisaalta, olihan tämä seurakin muuttunut vähän enemmän siedettäväksi, joten mitäs siitä sitten. Ei vain oikeen inspaisi istua vielä vaikka kuinka kauaa paikoillaan, sillä se oli pitemmän päälle puuduttavaa. Vaikka, olihan heillä nyt tupakkaa ja viinaa, kuten Felicjan oli äsken sanonut. Tuo valitti jälleen jotain musiikin puutteesta, jossa Johnny oli kyllä salaa samaa mieltä. Musiikki olisi voinut olla ihan kiva juttu.
"Noh, herra on hyvä ja pistää laulaen." Ei. Johnny ei vittuilut. Ei ainakaan ihan tietoisesti tai tarkoituksella. Tuollainen tuli vain häneltä luonnostaan, kuten arvateenkin toiselta myös. Poika virnisteli hetken itsekseen, kunnes veti viimeiset sauhut tupakastaan ja heitti sen ulos auton ikkunasta. Käsi kaivautui reppuun ja Johnny nappasi sieltä sen kirkkaan viinan. Kokis sekä tyhjä vesipullo otettiin myös käteen ja siihen Johnny alkoi tehdä omia sekoituksiaan. No, omia ja omia. Sehän sisälsi vain kirkasta ja coca-colaa, mutta silti. Pullo kuitenkin täyttyi melkein kokonaan ja ihmeellisen hyvin Johnny onnistui siinä, ettei läikytellyt kumpaakaan juomaa ympäri autoa. Ja tuotoksestakin tuli kelvollista, joka sai pojan virnistämään. Tätä hän oli kaivannut.

Mikäs tässä ajaessa. Matkaa oli vielä reilumman verran jäljellä, radio ei toiminut ja tupakkakaan ei ollut ikuista. Joskin, jonkun verran sitäkin löytyi.
No, olihan se arvattavissa, että vielä soisi albiinonkin puhelin. Ja juuri Johnny oli saanut omansa kiinni. Kapula rupesi takomaan taskussa Triviumin To Burn The Eyeta. Puhelin kaivettiin taskusta ja sormiin tuntui myös jauho pienessä pussissa. Konikin oli vielä matkassa? Kasvoille levisi tyytyväinen virne hetkeksi. Olisi uskonut, että moinen olisi vedetty jo viimeyönä.
Näytöllä näkyi äidin numero, tottumuksesta rouva Chalet sai poikansa vastauksen murahduksena. Kyseli kuntoa ja sijaintia, Felicjan tuhahti itsekseen vastaten Kaycelle saksaksi, että oli hengissä ja jätti muuten auki. Puhelu oli albiinon osalta nopea, sillä hän ei jaksanut kauaa puhua, lyhyet ja epäselkeät vastaukset saivat äidin nopeasti kyllästymään ja Felicjan sai ilman suurempia jälkimainintoja lyödä luurin korvaan ja tunkea kapulan takaisin taskuunsa.

Tupakka oli taasen loppu liian nopeaa ja natsa nakattiin mäkeen avoimesta ikkunasta. Ilmavirtaus oli mukavan viileä, kun ei tästä romusta edes ilmastointia löytynyt.
“En mä nyt ihan niin sadistinen ole”, Felicjan tuhahti katsoen toista ja virnisti pienesti. Ei hänellä ollut lauluääntä nimeksikään. Edes tai ainakaan kännissä, missä hän ei vielä ollutkaan. Hän oli pienenä aloittanut sellotunnit, ei mitään laulutunteja. Ja ihan hyvä niin.
Toinen rupesi sekoittelemaan viinaksiaan ja Felicjankin avasi vodkansa ottaen reilumman siivun näin alkuun. Eiköhän pian rupeaisi tuntumaan jossain.
“Mä voin viedä sen spermaliköörin velipojalle tuliasiksi korvesta”, Felicjan virnisti kierosti. Hän se vasta olikin jalo ihminen… eikä yhtään vittumaisella tavalla todellakaan.

(( Sori kesto <: ))

Ei ollut lainkaan yllätys, että pian se toisenkin puhelin alkoi soida ja soittaja oli ihan helposti arvattavissa. Tai, ainakin Johnny uskoi tietävänsä, että luurin toisessa päässä oli tuon albiinon huoltaja tai joku sellainen. Mistäpä rokkari voisi sen tietää, kenen kanssa tuo oikein asui. Eikä se hänelle edes kuulunut.
Tuon äänensävystä poika sai kuitenkin varmistuksen siihen, että kyseessä oli ihan oikeasti joku ei niin kiva ihminen, vaikka Johnny ei tuosta kummallisesta kielestä tajunnutkaan mitään. Mitähän se edes oli? Rokkari ei ihan oikeasti ollut mikään kieliasiantuntija ja saattoi sekoittaa kaksi täysin erilaista kieltä toisiinsa. Ei Johnny tyhmä ollut. Hän vain... Niin.
Ei asia kuitenkaan kiinnostanut häntä niin paljoa, että siitä olisi kannattanut kysyä. Ei Johnny todellakaan ollut utelias persoona ja työntäisi nenänsä ihan jokaiseen asiaan. Ei ainakaan yleensä.

Lopulta Felicjan lopetti puhelunsa, kännykkä laitettiin taskuun ja tuo keskittyi hetken aikaa ajamiseen. Johnnynkin suupielillä käväisi pieni virnistys, kun tämä sanoi, ettei ollut niin sadistinen, että ilahduttaisi Johnnya jollakin laululla. Eli ilmeisesti tuolla ei todellakaan ollut mitään lauluääntä, joka oikeastaan oli pelkkä sivuseikka. Kyllä todella moni ihminen lauloi ihan yhtenään, vaikka ei omistanut minkäänlaista lauluääntä. Harmillista se oli, sillä kanssaolijoiden korvathan siinä särkyivät. Johnnyakaan ei ole moisella lahjalla siunattu, eikä hän muutenkaan laulanut ikinä. Muutamalta tutultaan hän oli kyllä joskus saanut kuulla, että rokkari saattoi laulaa, kun oli riittävässä humalassa. Ja se tuskin oli mitään kaunista kuunneltavaa ja jopa ajatus moisesta hävetti. Saattoivat nämä tuttavat tosin sanoa moisen ihan vittuilakseen, mutta ei Johnny voinut olla mistään varma.

Felicjan tokaisi sitten, että veisi sen kermaliköörin veljelleen tuliaisiksi ja naurahti pienesti.
"Ai, että sä olet sitten antelias", tummatukkainen tokaisi ja otti uuden huikan pullostaan. "Se sitten mitä luultavimmin osaa arvostaa moista anteliaisuutta?" hän kysäisi puolivitsillä ja nojasi sitten kyynerpäällään auton oveen.

“Tietenkin mä olen myös antelias kaikessa täydellisyydessäni”, Felicjan tuhahti kumoten livää viinasta kurkkuunsa. “Jos mä avaan sen valmiiksi, niin Fabian ei edes koske siihen”, Felicjan virnuili. Hän oli niin julma, mutta vitut siitä. Ei se hänen vikansa ollut, että velipoika oli liian enkeli hänen huumorintajulleen.
Maisema oli taas ruvennut vaihtumaan metsikköön, joka jonkin ajan päästä harveni. Nyt he olivat kai jossain pienen kaupungin tienoolla… Olihan tässä jo joku aika ajettukin… Joku vartti kai? Ihan sama, vauhti hiljennettiin taas kahdeksaankymmeneen kilometriin tunnissa, sillä virkavallan käsiin tässä ei todellakaan tahdottu.

Maisemat olivat kuolettavan tylsiä, kaupunki sitä luokkaa, johon Felicjan ei koskaan ikinä edes harkitsisi muuttavansa. Vodkaa kaadettiin kurkkuun ja hidas vauhti ärsytti totaalisesti. Pian rajoitukset vaihtuivat sataseen, mikä sopi aivan helvetin hyvin mielentilaan. Tosi, mieluusti Felicjan olisi ajanut huomattavasti kovempaa.
“Tällä vauhdilla me ei päästä San Diegoon ikinä”, Felicjan ärähti tuskastuneena ja kaivoi huulilleen jälleen tupakkaa. Onni tosiaan, että autossa oli tupakansytytin, niin ei sytkään tarvinnut nyt hermostua. Joskin se saatanan sytytinkin oli Felicjanin mielelle aivan liian hidas lämpenemään.

“Perkele”, poika murisi tuijottaen hetken tyytymättömänä sytytintä, joka viimein ponkaisi ylös ja tupakkaan saatiin tuli. Luojan kiitos.
“Kerro mulle tarina tai jotain, just nyt mä en siedä hiljasuutta”, Felicjan tuhahti. “Puhu jotain, ihan vitun sama mitä.”

Johnny naurahteli toisen tokaisulle siitä, että tämän veli tuskin koskisi pulloon, jos se olisi avattu.
”No tota mä en yhtään epäile”, rokkari virnisti ja otti kulauksen omasta pullostaan. ”Nimittäin tuskin mäkään koskisin mihinkään avattuun pulloon, jota sä tulisit mulle tarjoamaan. Vaikka ihan perso viinalle oonkin”, Johnny sitten kertoi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa. Hän todellakin uskoi, ettei Felicjan ymmärtäisi antamisen ilosta yhtään mitään, joten jos tämä ihan tuosta vain antaisi Johnnylle pullon, niin poika tuskin edes avaisi sitä. Varsinkaan, jos sisältö oli tuon näköistä, kuin tuossa kermalikööripullossa.

Toinen tuhahteli siitä, että matka San Diegoon tulisi kestämään ikuisuuden ja leikki sitten sen jälkeen auton tupakansytyttimellä. Kuinkahan pitkä matka San Diegoon edes oli? Johnnylla ei ollut moisesta minkäänlaista tietoa, sillä ei hän edes muistanut, oliko täälläpäin ikinä käynyt. Luultavasti ei, mutta se nyt oli ihan sama. Oli vain luotettava, että toinen osaisi takaisin San Diegoon…
Johnny oli kaivelemassa juuri omia tupakoitaan farkkujensa taskusta, kunnes kuuli toisen tuhahduksen. Poika käänsi kummastuneen katseensa toiseen ja naurahti. Vasta vähän aikaa sitten tuohan oli käskenyt Johnnya pitämään päänsä kiinni, mutta nyt hänen pitäisi sanoa jotain. Tai pikemminkin kertoa tarina. Oliko älyttömämpää kuultu?

”Pistit kuule aika pahan. Mut venaa, mä mietin hetken”, Johnny tokaisi, työnsi syöpäkäärön suuhunsa ja sytytti sen taskusta löytyneellä sytkärillä. Savua vedettiin keuhkoihin ja se puhallettiin rauhallisesti ulos avoimesta auton ikkunasta.
”Olipa kerran pieni poika, jolla oli ihan kaikkea”, Johnny aloitti mahtavan tarinansa ja virnisteli hivenen itsekseen. ”Tällä oli rahaa, iso kämppä, ehjä perhe ja tosi laaja kaveripiiri. Kaikki tän pojan elämässä oli ihan helvetin täydellistä ja kaikki tykkäs siitä. Sattuipa kuitenkin sellainen hassu juttu, että siihen kaupunkiin, missä tää poika asui, ilmestyi isot tissit, hyvän kropan ja virheettömät kasvot omaava blondinainen ja sai todella usean siinä kaupungissa asuvan miehen kauneudellaan sekaisin. Samoin kävi tämän pienen pojan isälle, joka lumoutui tuon nuoren blondin kauneudesta ja lähti tämän matkaan jonnekin päin maailmaa. Pojan elämä mureni, kun se kaikki hienous vaihtuikin ihan yhtäkkiä kaupungin halvimpaan kerrostaloasuntoon ja kaveritkin kaikkosivat ympäriltä. Joko syynä oli se, että pojalla ei ollut enää rahaa tai sitten se, että hän oli yksinkertaisesti liian kusipää ollakseen kenenkään kaveri.” Johnny jatkoi ja vei tupakan aina välillä huulilleen. Kertomus tuntui syntyvän, kuin itsestään, eikä ongelmia sen keksimisessä juuri ollut.

”Vuodet kuluivat ja elämä oli yhtä paskaa. Koulu meni surkeasti, ihmissuhteet olivat päin helvettiä ja sitä rataa. Sattuipa niin mukavasti, että tää poika ja sen sisko otettiin huostaan, ja ne joutuivat muuttamaan erään kolmihenkisen perheen nurkkiin. Elämä olisi voinut alkaa rullaamaan taas uudestaan, mutta ei tietenkään. Kohtalo oli ilmeisesti määrännyt, että pojan elämä olisi pelkkää paskaa ja hänen pitäisi selviytyä omillaan. Ja niinhän tämä tekikin”, Johnny tarinoi ja otti tässä välissä huikan juomisestaan. ”Täytyypä sanoa, että tällä pojalla oli aika levoton elämä; naimista, viinaa ja huumeita. Ei tää pysynyt kauaakaan paikoillaan. Sattuipa kerran sitten niin, että hän tapasi kerran eräissä bileissä erään toisen pojan. Tää poika sai siltä toiselta vähän essoa ja voit varmaan sen jälkeen kuvitella, mitä sen jälkeen tapahtui. Kyl mä uskon, että sun likainen mielikuvituksesi siihen pystyy”, Johnny jatkoi ja piti sitten tauon. Nyt piti vain miettiä, millaisen lopun hän tuolle tarinalle antaisi. Ja tajusipa hän myös senkin, että tuo tarinan päähenkilö muistutti häntä itseään ja nuo tapahtumat hänen omaa menneisyyttään. Pienoisilla värityksillä, tietenkin. Mutta eipä toinen sitä tiennyt. Eikä Johnnyn mielestä saanutkaan tietää.

Johnny ilmoitti, ettei epäillyt Felicjanin sanoja ja viinalle personakin ihmisenä kieltäytyisi ehdottomasti albiinon tarjoamasta pullosta. Keesipää virnisti pirullisesti vinkaten toiselle silmää ja kääntäen sitten katseensa takaisin tympimään ruvenneeseen tienpintaan.
Tämä matka tuhoaisi hänen hermonsa, aivonsa ja maksansa, keuhkoista puhumattakaan.
Tummatukkaisen naurahtelu Felicjanin sanoihin sai pojan kiristelemään hampaitaan. Perkele. Tupakka paloi nopeasti vedettynä ärsyttävän uhkaavasti kohti loppuaan. Askista napattiin huulille toinen ja tuli nussittiin edellisestä tupakasta. Hetken aikaa saatiin polttaa kahta yhtäaikaisesti, vaikkakin pian natsan joutui nakkaamaan ikkunasta tielle.

Kehotus oli kuulemma ollut paha ja toinen miettisi. Felicjan vain murahti, hän ei ollut kykenevä keskustelemaan tässä mielentilassa. Vodkapullo vietiin huulille ja sitä litkua kumottiin kurkkuun. Mikä vaivasi, kun alkoholikaan ei tuntunut piristävän?
Toinen rupesi tarinoimaan, eikä siihen kauaa mennyt kuin teräväpäinen albiino osasi kategorioida stoorin omaelämänkerraksi. Vai sellaista… Ei, se ei kiinnostanut häntä, mutta itsepähän oli pyytänyt toista puhumaan ja jostain kummansyystä vielä kuunnellutkin. Taustametelikin kuin olisi riittänyt. Joskin, mitä pahaa kuuntelussa muka oli!?
Hetken tarinan päätyttyä Felicjan oli aivan hiljaa vilkaisten toista sitten ilmeettömänä.
“Se typerä kusipää ei tajunnut ajatella, että elämä ei ole mukava”, albiino tokaisi. No, ei ollut.
“Ja heitinkö mä sulle muka oikeasti essoa?”, Felicjan kysyi. Ei, hän ei muistanut oikeastaan paljon mitään koko illasta. Eli oli mahtanut olla kivaa. Ja kuulosti todella oudolta toiminnalta hänelle antaa mitään päihdyttävää yhtään kenellekään.

Maisemat rupesivat taas vaihtumaan metsikköön. Ei saatana voinut olla totta! Koska he pääsisivät sivistyksen pariin?
“Pitääkö mun köyttää sut ja lukita peräloosteriin siks aikaa kun käyn kusella?”, Felicjan kysäisi toiselta pysäytettyään auton tien reunaan. Ei hän luottanut tuohon tuntemattomaan poikaan lainkaan. Ehkä hän voisi ottaa viinat takuiksi? Tai sitten aivan tosissaan sulkea toisen peräloosteriin…

Johnny hymyili erittäin leveästi ja vei tupakan viimeisen kerran huulilleen, kunnes heitti sen ulos auton ikkunasta. Asentoa penkissä vaihdettiin hivenen rennommaksi ja pullosta kumottiin jälleen nestettä kurkkuun. Hän kyllä tiesi, että ei toinen hänen tarinointiaan osannut arvostaa, mutta eipä Johnny moista ollut odottanutkaan. Tuskinpa tuo osaisi arvostaa yhtään mitään, mitä ihmiset tekivät. Tärkein oli vain se oma napa, eikä muilla todellakaan ollut mitään väliä. Tuttuahan tuollainen oli Johnnyllekin, mutta hän jopa uskoi, että ei todellakaan ollut yhtä läpimätä, kuin toinen oli. Kyllä häneltä löytyi edes joskus jonkinmoista inhimillisyyttä, vaikka muut sitä epäilivätkin.

Johnny irvisti toisen tokaisulle siitä, että tarinan kusipää ei ollut tajunnut, että elämä oli pelkkää paskaa. Niin kuin se toisinaan olikin - ei Johnny ollut muuta väittänytkään. Ivallinen hymy kuitenkin kiiri tummatukan huulille toisen kysellessä, että oliko muka tarjonnut Johnnylle essoa.
"Mitä ilmeisimmin. Vaikka, mistäpä sä sitä paitsi voisit tietää, että se essoa tarjonnut poika olet juuri sä? Kaikki ei pyöri sun ympärillä, hani", Johnny hymyili tekopirteästi ja pyöräytti muutaman kerran alahuulessaan olevaa lävistystä. Tietenkin. Johnny ei todellakaan tiennyt, mistä hän oli eilen aineita saannut tai keneltä. Saattoivatpa ne olla hänen omiaankin, sitä poika ei sulkenut pois laskuista. Felicjan nyt kuitenkin sattui kaivamaan tuossa aamulla taskustaan pussin, mikä sisälsi essoa, josta johtuen Johnny laski yhteen yksi plus yksi.
"Vaikka ethän sä ikinä tarjoa kenellekään yhtään mitään itselles kuuluvaa - et ainakaan ilmaiseksi. Paitsi tietty sitä yhtä, joka roikkuu sulla aina mukana", Johnny virnisti ironisesti ja katseli sitten hetken aikaa ikkunasta ulos. Jotenkin hänestä alkoi tuntua, että hiljalleen kumpikin alkoi katua sitä hetkeä, kun oli nainut toisiaan siellä maatilalla. Tuskin he tässä edes olisivat, mikäli olisivat kerrankin pitäneet housunsa jaloissa ja kävelleet kylmänrauhallisesti tilanteesta pois.

Sitten tuo tokaisi, että pitäisikö tämän köyttää Johnny ja lukita peräkonttiin siksi aikaa, kun tämä itse kävi kusella.
"En suosittele. Mä en nimittäin ole järin yhteistyöhaluinen juuri nyt", Johnny varoitti toista ja kohotti sitten nopeasti toista kulmaansa. Ei ollut yhtään ihme, etteikö toinen luottanut häneen, sillä eihän Johnnykaan luottanut toiseen ollenkaan. Mutta peräkonttiin hän ei todellakaan suostuisi menemään. Se oli varma.

Felicjan vilkaisi jälleen harmailla silmillään toisen kyseenalaistaessa albiinon osaa tarinassaan. Felicjan hymähti tympeästi.
“Pyöriipäs, kultapieni. Ja jos se olis ollu joku muu kuin mä, niin sä et ois heränny samalta sohvalta mun kanssa”, albiino tokaisi yksinkertaisesti. Hän piti Johnnya liian tyhmänä tajuamaan tarkempaa analysointia siihen, miten Felicjan tiesi jotakin. Jos poika olisi ollut tarpeeksi ärsyttävällä tuulella, hän olisi voinut pitää toiselle luennon vaistosta.
Toinen jatkoi, yritti saada Felicjanin kai ärsyyntymään? No, ainakin niin rokkikukko sen tulkitsi. Ei tulisi toimimaan, ei nyt noin helpolla. Hänen mielialansa ailahtelivat tänään kummasti…
“Ei sun tarvitse rinnastaa itseäsi ja periaatteitas noin tiiviisti muhun”, Felicjan tuhahti. Olihan toisen sanoma tottakin. Vaikka Felicjan ei pitänyt itseään mitenkään seksiaddiktina. Hän vain ei ollut panokumppaneidensa kanssa niin kovin valikoiva.

“Sen mä uskon kertomattakin”, Felicjan naurahti. “Mutta sä varmaan osasit valtavissa aivoissasi jo laskea haastavan yhtälön ja kykenet nyt toteamaan, että mä en ole tiimipelaaja.” Niin, siksi hän ei koskaan ollut jalkapallosta suuremmin innostunut, vaan pitäytynyt lajissa, jossa oli vastuussa kaikesta itse. Eipähän tarvinnut syyttää ketään muita tappiosta kuin itseään. Ja ei tarvinnut stressata muiden suorituksista. Felicjan vain ei ollut tyyppi, josta oli luottamaan itselleen tärkeitä asioita muiden käsiin.
Auto oli pysäytetty, mutta albiino ei noussut kyydistä vaan tuijotti toista. Pullosta juotiin pitkään. Pikkuhiljaa rupesi tuntumaan jo alkoholia nauttineelta, mutta oli sitä vodkaa puoli pullollista jo kulunutkin.
Lävistetyillä huulilla kaareili tyly hymy, silmät olivat tavanomaisen viileää terästä. Mistä hän ikinä oli osannut löytää noin hankalan luonteen omaavan pojan? Jopa pahemman, mitä hän oli itse! Tai ainakin kovasti albiino oli sitä mieltä. Ei, kamalan paljoa ulkomuodosta ei ollut luonnetta korvaamaan, vaikkei se ulkomuoto todellakaan paha ollut.
No, kuten jo sanottu, seksin kanssa Felicjan ei liioin ollut kranttu.

“Mä kusen mieluummin tähän autoon, kun jätän sua tänne yksin”, Felicjan totesi ja hän oli jopa tosissaan. Hän helvetti mieluummin valitsi kahdesta paskasta sen, että istuisi kusenhajuisessa kopissa San Diegoon asti kuin sen, että otti riskin siihen, että toinen jättäisi hänet keskelle ei mitään karaten auton - ja viinojen - kanssa.

Johnny irvisti todella rumasti ja näytti tuolle keskisormea. Miten kukaan ihminen osasi olla noin ärsyttävä?
"Kumpa olisit vaan jättänyt tarjoamatta, niin oltaisiin tältäkin vältytty. Mä nimittäin rohkenen jopa uskoa, että sä tykkäät tästä tilanteesta yhtä paljon kuin mäkin", Johnny tuhahti hyytävästi ja käänsi sitten katseensa tuijottamaan ikkunasta ulos. Ohitse vilahteli vain pelkkiä puita sekä muutama onneton sähköpylväs. Näky ei todellakaan miellyttänyt rokkaria yhtään, sillä hän tunnetusti vihasi maaseutua yli kaiken. No okei. Ehkäpä tämä ärsyttävä albiino meni sen listan kärkeen, mutta maaseutu tuli hyvänä kakkosena. Miksi helvetissä Johnny ei osannut kännipäissään ajatella, että keneen kannatti sekaantua ja kehen ei? Niitä ''kohtalokkaita panoja'' on muutamia ollut, mutta tämä meni kyllä siinäkin listassa kärkipäähän. No, turha sitä oli enää miettiä, sillä se oli jo tapahtunut. Sille ei mahtanut enää mitään, joten Johnnyn täytyi vain kestää elävänä San Diegoon asti. Toivottavasti hänen hermonsakin olisivat entisellään, kun he pääsisivät sivistyksen pariin.

Toisen naurahdukselle tuhahdettiin, mutta katsetta ei todellakaan käännetty toiseen. Pullo vietiin jälleen huulille ja alkoholikin alkoi hiljalleen tuntua edes jossain. Ihan hyvä vain, että ehkä silloin Johnnykin saattaisi rentoutua ja unohtaa edes hetkeksi vieressään istuvan ärsyttävän olennon. Tai ainakin tämän ärsyttävän olemuksen.
"No kun mä haluan rinnastaa ihan kaikki muhun liittyvät asiat suhun. Mähän rakastan sua niin palavasti, että mun on ihan pakko. Mä tiedän, että sä olet mulle se oikee. Mennään vielä joskus naimisiin ja hankitaan iso talo sekä monta lasta", Johnny laukoi näitä siirappisia sanoja ilmoille samalla äänellä, kuin joku teinityttö, joka puhui tulevaisuudensuunnitelmistaan poikaystävälleen ja vannoi rakastavansa tuota elämänsä loppuun asti, aamen. Tuosta kaikesta vai meni uskottavuus, koska sanojensa päätteeksi Johnnyn huulille ilmestyi erittäin sarkastinen hymy ja hän naurahtikin pienesti. Jo moisen ajatteleminen sai hänet nauramaan, sillä se kuulosti jotenkin niin kliseeltä, että oikein itketti. Johnny itse ei voisi ikinä kuvitella itseään moisesa tilanteessa, että ihan oikeasti omistaisi jonkun poikaystävän, jonka kanssa keskustella yhdessä tulevaisuudesta. Mikäli Johnny näin joskus tekisi, niin joku voisi olla todella ystävällinen silloin ja viedä hänet hoitoon. Pyöreään huoneeseen, korkeintaan.

Toinen ei kuulemma ollut tiimipelaaja, jota Johnny ei oikeastaan ihmetellyt yhtään. Tiimissä piti yleensä tehdä yhteistyötä ja auttaa toisia, jota toinen tuskin osasi. No, ei rokkari itse ollut yhtään sen parempi, mutta ihan sama. Hän uskoi kuitenkin, että osasi olla parempi - oli toinen ihan mitä mieltä tahansa.
Auto pysäytettiin ja Johnny käänsi katseensa toiseen, katsoen tuota todella pitkään suoraan silmiin. Mitähän nyt? Menisi vain sinne kuselle, kuten tuo oli äsken uhannut. Vai eikö tuo osannut luottaa Johnnyyn ollenkaan, vai? Uskoiko Felicjan ihan tosissaan, että Johnny kaappaisi auton heti, kun tuo oli lähtenyt täältä ulos? Sietikin vähäsen pelätä. Pirullinen virnistys majaili muutaman sekunnin murto-ostan rokkarin huulilla, kunnes ilme muuttui hämmästyneeksi ja jokseenkin lapsenomaiseksi.
"Ai uskotko sä muka, että mä lähtisin tällä autolla ihan yksikseni, kun sä olet vierailemassa jossain pusikossa? Kuinka sä nyt voit edes epäillä moista, kulta?" Johnny tokaisi sitten, yrittäen pinnistää ääneensä edes hivenen vilpittömyyttä. Vaikeaa se olikin, sillä suupielet nykivät uhkaavasti kohti korvia. "Mutta mä tiedän, että sä et halua olla musta hetkeäkään erossa, mutta suosittelisin, että nousisit nyt tästä autosta ja kusisit sen ulkopuolelle. Tai sitten mä revin sut tonne pusikkoon ihan itse", Johnny tokaisi nyt neutraalimmalla äänellä ja kohotti toista kulmaansa. Hänhän ei missään kusenhajuisessa autossa suostunut matkustamaan.

Toisen vinoilu kuulosti aivan todenmukaiselta. Mutta kärsikö Felicjanin muka myöntää moista suoraan? Ei, kun sen saattoi tehdä sarkastiseenkin sävyyn.
“Kyllä mulle perse kelpaa, beibi. Eriasia toki, jaksaako sitä naamaa enää aamulla kattella, saati sitten kuunnella tollasta vinkumista”, poika tokaisi kulauttaen viinaa kurkusta alas.
“Porvarillinen unelma. Mä kun rakastan lapsia yhtä paljon ku suakin”, Fel sähähti tylysti. Ei, häntä ei kiinnostanut antaa sävyn jatkua samana kuin millä toinen oli tämänkin aiheen aloittanut.
No, toisen lause ontui kaikin puolin. Felicjan ei koskaan tahtonut omalle kohdalleen edes puhuttavan kahleesta, joka kantoi nimea avioliitto. Hän ei pitänyt ihmisistä, ja etenkin lapsia hän kykeni vihaamaan. Ja toisesta hän piti vähemmän kuin keskiverto lapsesta. Puhumattakaan siitä, että hänelle saattaisi kukaan koskaan puhua tuollaisella ärsyttävän imelällä sävyllä tosissaan.
Onni sinänsä, että toinen vain vittuili. Sai se silti aikaan ajatuksia, jotka saivat albiinon miltei tyrkkäämään toisen ulos liikkuvasta autosta.

Kun auto oli pysäytetty, Johnny jäi tuijottamaan. kylmänviileästi Felicjan tuijotti takaisin toisen kasvoihin, jolle taiottiin viattomuutta kuvastava ilme. Ei se vittu nyt voinut olla tosissaan, kun hänen rakkonsa oli räjähtää? Mieleen tulvi miljoonittain erilaisia keinoja tehdä murha.
“Ehkä sä et ole osoittanut mitään syytä, jonka varjolla mä luottaisin suhun yhtään”, Felicjan totesi myrkyllisellä äänellä. Pian hän tosissaan kusisi tähän lattialle. Sen verran suuri oli tarve nesteiden poistoon.
“Voidaan kuule harrastaa oikein kinkya sadomasokismia. Mä kusen sun suuhus, jos et pidä sitä hetken aikaa kiinni”, albiino vastasi. Katse oli julma, eikä siinä ollut lainkaan huumoria. Kaikki oli juuri nyt jossain helvetin kaukana hänestä.

Hetken tuijotettuaan toista, Felicjan hymähti tylysti. Viinakassi repäistiin tylysti matkaan, samoin puolinainen pullo vodkaa. Hetki katsottiin toiseen, kunnes Felicjan nousi autosta siirtyen kuselle hieman enemmän pusikkoon. Hän kuulisi kyllä, jos auto starttaisi ja toinen yrittäisi karkuun.
Ja hän tekisi silloin kaikkensa selvitäkseen San Diegoon, etsisi toisen käsiinsä ja teloittaisi tuon raa’immalla matkan aikana kehittelemällään tavalla. Ja jokainen, joka vähänkin tunsi Felicjan Chaletia, tiesi, ettei tuo koskaan luovuttanut.

Johnny pyöräytti silmiään ja tuhahti. Voi, kumpa sulle ei kelpaisikaan... hän ajatteli ja mulkaisi tuota hyytävästi.
"No sittempä mietit ensi kerralla ainakin kaksi kertaa, että kehen kajoat. Sitä paitsi, ei sun tarvii katella mun naamaa tai kuunnella mun vinkumista. En mä sua mitenkään pakota. Ja oothan sä tässä ainakin kerran todennut, että haluaisit työntää mut tästä autosta pihalle. Mitä oikeen odotat? Työnnä jo. Sulla ois ollu jo silloin tosi hyvä mahdollisuus lähtee menee, ku käytiin varastaa viinaa sieltä kaupasta ja päästä musta siten eroon", Johnny sanoi tasapaksulla äänellä ja sen sävystä erotti jo varsin selvästi, miten tilanne alkoi vituttaa häntä uudestaan. Ja kaikki kun oli tuntunut lähes siedettävältä ihan hetki sitten, mutta taas se meni tällaiseksi. Johnny ei edes halunnut ajatella, miten hulluksi toinen oli saanut oman perheensä. Kaikki olivat varmaan ihan zombeja sen johdosta, että joutuivat katselemaan Felicjania ja tämän päähänpistoja. Niistä vittumaisista sanoista nyt puhumattakaan. Johnny tuskin kestäisi toista kovinkaan montaa päivää putkeen, kerta jo nämä mitättömät tunnit olivat jo tuottaneet varsinaista päänvaivaa. Rokkarilla mitä luultavimmin olisi pysyvä aivovamma tämän matkan jälkeen.

Felicjan kertoi, ettei Johnny ollut osoittanut mitään syytä, miksi tuo luottaisi häneen pätkääkään. Se oli kyllä totta, mutta silti Johnny mutristi sille huuliaan. Ärsyttävää, että tuo luuli rokkarin karkaavan auton kanssa sillä aikaa, kun tuo olisi kusella. Ei Johnny ollut edes sellaista ajatellut, mutta nytpä se pisti hänetkin miettimään toisin. Ehkä hän sitten ihan oikeasti lähtisi ajamaan autolla ja jättäisi tämän albiinon keskelle korpea. Siinäs sitten liftaisi ja tarjoaisi vaikka persettään, jotta saisi kyydin San Diegoon. Voi kyllä. Tuo oli jo niin julmaa, että se kuulosti Johnnyn korviin äärimmäisen hyvältä.
"No voi jumalauta. Luuletko sä, että mä jotain autoo osaan ajaa? Ei, osaan vaan ajaa kolmipyöräistä ja huvipuiston törmäilyautoja. Niitäkin vaan nipin napin", Johnny tokaisi myrkyllisesti. "Enkä mä tietenkään aja, kun oon kuitenkin nauttinut alkoholia. Ties vaikka kytät tulis vastaan", poika tokaisi ja teki sen virheen, että laski noin puolillaan olevan pullon kädestään viinakassin viereen. Totta helvetissä Johnny osasi autoa ajaa. Ainakin vähäsen, mutta kuitenkin. Ei hänelle tuottaisi lainkaan ongelmia matkustaa tästä San Diegoon, kuten ei ilmeisesti toisellekaan. Se vain, jos poliisi sattuisi ihan oikeasti tulemaan vastaan, niin Johnny olisi kusessa. Vaikka, niin olisi toinenkin. Johnny ihan oikeasti epäili, että tuolla ihan oikeasti joku kortti oli. Ja lisäksi tämä oli nauttinut ihan kiitettävästi vodkaa, joten sitten tuo olisi kusessa.

Johnny tyytyi vain irvistämään albiinon tokaisulle siitä, että tuo kusisi kohta hänen suuhunsa. Siinäs yrittäisi, mutta Johnny ei kyllä tekisi siitä yhtään helppoa.
Nopeasti poika kuitenkin tajusi, että Felicjan nousi autosta - viinat mukanaan. Hetken aikaa poika tuijotti tyhjää ajajanpaikkaa hämmentyneenä, kunnes tajusi sitten kurkistaa oman puoleisesta ikkunasta ulos. Ei kait tuo nyt lähtenyt kävelemään viinojen kanssa ja jättänyt Johnnyn sitten yksinään tänne? Poika oli jo valmis lähtemään perään, kunnes huomasi albiinon erään pusikon takana. Kusella, mitä ilmeisimmin. Johnny pyöräytti silmiään ja huokaisi raskaasti. Nyt olisi hänen tilaisuutensa. Eiköhän rokkari saisi tämän paskan liikkeelle ihan yhtä näppärästi, kuin toinenkin. Se vain, että Felicjan oli vienyt kaikki juomiset ja jättänyt Johnnylle vain puolillaan olevan coca-colan. Erittäin julmaa.
Tuhahtaen, myös Johnny nousi pois autosta ja alkoi kaivella yhtä tupakkaa taskustaan. Ehkäpä hänkin voisi sitten jaloitella hivenen, joten pisti sitten tupakaksi. Muutamia askelia otettiin ympäri autoa, mutta kauemmas hän ei uskaltanut lähteä - ties vaikka toinen pääsisi livahtamaan ja karkaisi auton sekä viinojen kanssa. Johnny pysähtyi nojaamaan apukuskin puoleiseen oveen ja haukotteli. Väsymys iski päälle ja hänen olisi tehnyt mieli mennä nukkumaan. Jonnekkin, missä saattaisi suoristaa jalkansa ja nukahtaa.

Oli helvetin helpottavaa päästä ulos ahtaasta autosta ja toisen seurasta. Metsä ei ollut mikään kiva paikka, mutta aivan vitun sama. Kusellehan tänne oli vain tultukin. Ja pian sekin oli hoidettu pois päiväjärjestyksestä. Ja autokin näytti olevan paikallaan ja toinen sen vierellä ulkopuolella tupakki huulessa.
”Vieläkö sä haluat nauttia saatanan upeista maisemista ja ihanasta metsäntuoksusta, vai jatketaanko matkaa että päästään joskus kaupunkiin”, Felicjan tuhahti. Taas hän oli monia asteita rauhallisempi, kun rakko oli tyhjätty. Ärsyttävää seuraakin siedettäisiin edes hetki.
Laukku roikkui huolettomasti albiinon olalla tuon kävellessä toisen eteen muutaman askeleen päähän tuosta. Johnnylle tyrkättiin tuolta nyysitty viina ja tuon tupakka vietiin sormista hänen huulilleen, kunnes aseteltiin takaisin paikalleen. Olipa hän nyt saatanan reilulla tuulella sen takaisin antaakseen.
”Mä voin olla taas hetken vähemmän ärsyttävä, kunnes mun täytyy käydä taas kusella”, poika ilmoitti. No, sitäpä se alkoholi tuppasi teettämään…

Felicjan lähti kassin kanssa kuskin ovelle, avasi sen ja istui autoon. Hetki katkottujen johtojen kanssa leikittiin, kunnes moottori otti ja käynnistyi. Bensatankki ei ollut enää täysi, mutta kyllä tällä jonkin matkan pääsisi. Muitakin keinoja oli, hän ei ainakaan sitä täyttämään rupeaisi. Sitä paitsi auto oli hylättävä muutenkin ennen kuin hän olisi kotona.
”Kyytiin nyt tai mä jätän sut siihen.”

(( Haha, tajusin just, että tää on luultavasti miun pisin ikinä pelaamani peli~ ))

Johnny huokaisi ja pyöritteli päätään. Tämä matka oli äärimmäisen vittumainen ja se alkoi jopa koetella pojan hermoja ihan kunnolla. Eikä vain tämä matka, vaan myös tämä seuralainen tässä. Ei helvetti, Johnny menettäisi viimeisetkin hermon rippeensä tämän Felicjanin kanssa. Ja kun niin tapahtuisi (Johnny oli ihan varma, että se tapahtuisi ennemmin tai myöhemmin), poika aivan varmasti tekisi jotain ei-harkittua. Kuten esimerkiksi löisi tuota tai jotain. Vähintään itse lähtisi lätkimään ja liftaisi sitten San Diegoon. Vaikka, eihän pojalla ollut hajuakaan siitä, kuinka helvetin pitkä matka tästä sinne oli, mutta olisi se tuplasti parempi istua jonkun tuntemattoman kyydissä, kuin tämän albiinon kanssa. Käsi nostettiin haromaan ruskeaa hiuspehkoa ja poika havaitsi, että Felicjan oli suoriutunut kusemisestaan kunnialla. Huulia mutristettiin aavistuksen, kun tuo tuhahteli hänelle jotain maisemien ihailemisesta.
"Joo. Totta helvetissä mä haluan katella joitain saatanan puita ja muuta paskaa. Mähän niin rakastan luontoa..." Johnny tokaisi kyllästyneesti ja hän jopa meinasi ärähdellä tuolle jotain tupakan nappaamisesta, mutta pysyi hiljaa. Ehkä oli vain parempi, että poika ei lietsoisi lisää vihaa heidän välilleen. Nimittäin, Felicjan sanoi, että tämä on taas hetken vähemmän ärsyttävä, mutta sitten tuo saattaisi muuttua taas pahempaan suuntaan. Kummalliset mielialanvaihtelut tuollakin oli. Voisi jopa luulla, että tuolla oli oikeasti jotain päässä vikaa. Kerta mielikin muuttui noin tiuhaan. No, kyllä se muuttui Johnnyllakin, mutta ei se todellakaan hyppelehtinyt samalla tavalla kuin toisella.

Tupakka saatiin takaisin - ihme kyllä - ja Johnny työnsi sen irvistellen takaisin huultensa väliin. Häntä vitutti. Ja todella paljon. Miten helvetissä hän selviäisi tästä matkasta hengissä? Ei kerrassaan mitenkään, jos hermot olivat muutenkin tarpeeksi kireällä. Voisi jopa luulla, että viina auttaisi Johnnya rentoutumaan, mutta ei sitten. Ilmeisesti tuo albiinon ärsyttävyys meni jo yli alkoholin, eikä sitä edes sen alaisena pystynyt kestämään. Se oli jo paljon se. Entäpä jos Johnny vetäisi vaikka nappeja ja alkoholia sekaisin? Ihan hyvä idea, mutta eipä hänellä ollut mitään hohdokkaita aineita, että vaikka sammuisi ja nukkuisi koko helvetin matkan. Vaikka tuskin se olisi ihan hyvä asia. Felicjan saattoi tehdä hänelle vaikka mitä, kun poika nukkui. Ellei hän sitten vääntäytyisi nukkumaan takapenkille? Ajatus tuntui niinkin hyvältä, että poika päätti toteuttaa sen.
Tuo uhkasi, että jos Johnny ei nyt tulisi sisälle autoon, niin hän jäisi tänne tienposkeen seisomaan. "Ihan kun se sua muka liikuttais", Johnny mutisi, heitti tupakan maahan ja nousi autoon. Ovi paiskattiin kiinni perässä ja vaaleaverikköä mulkaistiin pahasti. Kasvoille kuitenkin kohosi pienehkö virne, kun poika sitten nappasi noin puoliksi juodun viinapullon kouraansa ja akrobaattisin liikkein selvitti itsensä takapenkille makuulleen. Ei sitä tilaa ollut juuri ollenkaan, mutta kyllä se Johnnylle kelpasi.
"Hihkaise sitten, kun ollaan lähellä San Diegoa", Johnny tokaisi haukotellen ja virnisti. Ehkä tämän liikkeen syy ei ollut ainoastaan se, että poikaa sattui väsyttämään. Ehkä se tehtiin osittain myös sen takia, että Johnny tiesi sen ärsyttävän Felicjania aivan suunnattomasti.

- saattaa olla munkin ::::: D -

“Niin mä vähän ajattelinkin, se suorastaan hehkuu susta kuinka sä olet aivan vitun hippipersoona”, Felicjan tuhahti hymyillen tylysti. Toinen ohitettiin ja sitten istuttiin taas autossa. Vaikka kuinka monta pitkää hetkeä ennen San Diegoa…
Toinen totesi albiinon kehotukseen kyytiin tulemisesta tai tänne jäämisestä aivan asiaa, mutta silti se kiukutti poikaa. Aivan niin! Vitut kiinnostikaan, mutta eipä hän jaksanut yksinkään ajaa. Helvetin ristiriitainen ja vittumainen tilanne… Jatkossa voisi jättää crack-talot vähemmälle. Ainakin jos ne sijaitsivat jossain niin saatanan kaukana kuin tämä. Mitä lie eilen hänen päässään liikkunut.

Toinen tuli kyllä autoon, mutta sitten rupesi häiritsevästi vääntelehtimään kohti takapenkkiä. Ja sekös riemastutti Felicjania niin kovasti, että pojan kylmänharmaat silmät syttyivät raivoamaan kuten metsäpalo, johon heitettiin bensiiniä. Ei saatanan vittupää!
Kiusallaankin Felicjan painoi kaasujalkaa säästelemättä, jotta toinen saisi hieman vauhditusta siirtymiseensä. Jos se vittupää nukahtaisi, niin albiino keksisi toiselle kyllä jotain helvetin julmaa ja tarkoin harkittua…
Enää Felicjan ei jaksanut välittää mistään vaan painoi tallaa pohjaan ja katseli kuinka nopeusmittari nytkähti nollasta reiluun sataan hyvinkin nopeasti. Aivan helvetin sama, yksikään poliisi ei saisi häntä kiinni, jos päättäisi yrittää.

Maisemat vilahtelivat ohi, tuuli vinkui ikävästi korvissa. Johnnyhan ei nukkuisi, jos se olisi hänestä kiinni. Pirullinen hymy käväisi huulilla, kilometrit rupesivat taittumaan mukavasti. Muitakin autoja rupesi näkymään, joskin ne olivat vain epämääräisiä suttuja, osa värillisiä osa ei. Riippui kumpi silmä niihin kiinnitti enemmän huomiota.

Ensimmäinen moottoritie oli enemmän kuin toivottu.

Johnny virnisti erittäin pirullisesti, kun hän huomasi miten paljon tämä käänne albiinoa vitutti. Ja sekös häntä ilahdutti ihan kunnolla ja päättipä poika ihan vittuilakseen vetää ihan kunnon tirsat. Oikeasti. Kukaan ei ollut käskenyt tuota ajamaan tai edes ottamaan Johnnya mukaan ollenkaan tälle reissulle, joten ei voinut mitään. Ja kun poikaa sattui nukuttamaan, niin hänhän jumalauta nukkui. Ei sen kummempaa. Eikä siihen todellakaan vaikuttanut minkään samantekevän vaaleaverikön kiukuttelu. Lähinnä vain lisäsi vettä myllyyn. Kiukuttelu oli muutenkin ihan äärettömän lapsellista, eikä sitä jaksaisi kukaan kuunnella. Varsinkaan tässä mielentilassa, kun väsytti ja vitutti ihan kunnolla.
Rokkari oli juuri saanut kiemmurreltua takapenkille, kun Felicjan iski kaasun pohjaan ihan kiitettävän lujaa ja auto nytkähti liikkeelle. Se vain, että Johnnyn otsa meinasi jälleen iskeytyä auton ikkunalasista läpi - aivan kuten viime kerrallakin. Nyt vain poika oli jopa ehtinyt odottaa jotain tällaista ja otti hivenen käsillään tukea takapenkkien selkänojasta, ettei vain löisi päätään jälleen. Täpärästi hän sen välttikin, sillä Johnnylla oli tunnetusti hitaat refleksit ja toisessa kädessä oli edelleen puolillaan oleva viinapullo.

Johnny mulkaisi Felicjanin niskaa erittäin julmasti ja olisi mielellään upottanut siihen kyntensä, mutta päätti sitten kuitenkin pitää kätensä kurissa. Ehkä tälle päivälle oli tullut riideltyä ihan tarpeeksi, joten ei ollut enää mitään aihetta lietsoa yhtään enempää tulta. Varsinkaan, kun Felicjan ei todellakaan ollut mikään kiva ihminen muutenkaan, joten vittuuntuneena tuo olisi vielä inhottavampi. Johnny todellakin odotti sitä hetkeä, kun hän voisi toivottaa tuolle helvetin hyvän loppuelämän ja lähteä pois niskojaan nakellen. Uskoen, ettei enää koskaan törmäisi kyseiseen tapaukseen uudestaan. Tai ehkä törmäisi, mutta minkäänlaista huomiota tuolle ei suotaisi. Ja jotenkin Johnny jaksoi uskoa, että tunne oli ihan molemminpuoleinen.

Tummatukkainen huokaisi ja etsi parempaa asentoa takapenkillä. Se löytyikin pienen kiemurtelun jälkeen ja poika löysi itsensä sieltä selältään, vasemman jalan koukussa ja oikean jalan heitettynä selkänojan yli. Tietenkin, mielessä oli käynyt myös sellainen asento, jossa jalat olisivat roikkuneet Felicjanin pään kummallakin puolella, mutta Johnny päätti olla yllättävän mukava ihminen.
Johnny haukotteli erittäin syvään ja katseli yläviistosti ikkunasta ulos. Toinen ei näyttänyt hiljentävän auton vauhtia yhtään, mutta eipä pojalla ollut mitään sitä vastaan. Kunhan ei poliiseja sattuisi tulemaan vastaan. Hento tuuli heilutteli laiskasti Johnnyn ruskeita hiuskiehkuroita ja poika tunsi, miten silmät alkoivat hiljalleen painua kiinni.

Vitun kusipää, nyt rupesi oikeasti menemään jo hyvin rajoille Felicjanin sietokyvyn kanssa. Perkele. Ja hän oli hienotunteisesti tarjoutunut ajamaan toisenkin San Diegoon. Ja hankkinut helvetti vie vielä viinaakin… Mihin vittuun tämäkin sotku oli menossa…
Minkä helvetin takia hän vaivautui tähän jonkun satunnaisen silmille hyppivän panon kanssa. Muistaen vielä sen, ettei ollut saanut tuolta pojalta kuin kerran. Mieli teki nyt pirusti aivan toisen kiusalla pysäyttää auto tienposkeen ja mennä seuraksi takapenkille ja naida Johnnyboyn aivot ulos päästä. Ainiin, hän unohti ettei toinen välttämättä moisia edes omistanut… Voi vittu meni taas kypsäksi tämä ajattelu…
Kaasujalka oli yhä huoleton, mutta nyt oltiin moottoritiellä, hän voisi kaahailla miten huvitti. Ja sekös oli mukavaa. Vittumaista oli se, että tiesi toisen nukkuvan takapenkillä, kun itseäkin hieman ramaisi. Vittu.
Felicjan teki ärsyttävän äkkimutkan saaden kanssa kulkijansa tööttäilemään vihaisesti, mutta koko sydämestään poika toivoi Johnnyn tömähtäneen auton lattialle. Vitutti koko poika juuri nyt aivan sanattoman paljon. Minkä helvetin takia hän ei ollut jättänyt tuota sankaria sinne metsään käydessään kusella? Perkele.

Toiselle oli varmasti sanomattakin selvää, ettei albiino arvostanut pätkän vertaa tuon nukkumisaikeita. Ei, hän ei todellakaan arvostanut niitä ja ärtymys sai pojan ottamaan reilun huikan pullostaan. Nousuhumalassa oli mukava ajaa autoa, mutta eipä se kaahaillessa auton kulusta näkynyt lainkaan. Hyvä vaan, eipähän tullut aiheutetuksi epäilyjä.
“No, onko matka mukavampi siellä takana?”, Felicjan kysäisi vittumaisen sokerisella äänellä kaivellen huulilleen tupakkaa sytytettäväksi.

Felicjan ei todellakaan pitänyt tästä Johnnyn ideasta alkaa nukkumaan. Ja sehän tietenkin vain kannusti poikaa jatkamaan ja olla piittaamatta yhtään siitä, että albiino saattaisi tästä johtuen pysäyttää auton ja heittää Johnnyn ulos. Tai alkaisi rähjäämään ihan kunnolla - joka ei tietenkään olisi mikään yllätys. Tuskin tuo mitenkään muutenkaan osaisi keskustella, kuin rähjäämällä tai ivallisesti. Rokkari ihan oikeasti haluaisi nähdä, kun tuo puhuisi jollekulle ihan normaalisti, ilman minkäänlaista sarkastista tai ivallista sävyä äänessään. Johnnyn kanssa moinen ei tietenkään onnistunut, mutta jonkun muun kanssa sitten. Miten tuo edes pystyi saamaan ihmisiä kaadettua sänkyynsä? Murisiko tuo niillekkin yhtä ilkeästi kuin Johnnylle? Vai odottiko tuo vain, että toinen osapuoli oli juonut itsensä niin pahaan kuntoon, että lankeaisi ihan kenelle vain? Rokkarin tapauksessa niin oli mitä ilmeisimmin käynyt, mutta kuitenkin.

Äkkiä Johnnyn ajatukset keskeytyivät, kun Felicjan päätti tehdä äkkimutkan tiellä, josta johtuen joku kusipää tööttäsi autolle. Poika itse sen sijaan säikähti ihan kiitettävästi, vaikka hän olikin osannut odottaa jotain tällaista. Suusta kuitenkin purkautui ähkäisy ja poika tippui puoliksi auton lattialle. Suusta purkautui lukuisia vihaisia kirosanoja ja hän heitti vihaisia mulkausuja Felicjania kohti, kavuten takaisin penkille. Hän painoi poskensa penkin karheaa pintaa vasten ja huokaisi väsyneenä.
"Lopeta toi saatanan leikkiminen ja keskity ajamiseen", Johnny tuhahti tuolle ärtyneenä ja etsiskeli taas sopivaa asentoa takapenkillä. Viimein hän päätyi siihen samaiseen asentoon, missä oli aiemminkin maannut.
Seuraavaksi albiino uteli, että sujuiko matka paremmin takapenkillä, johon Johnny naurahti happamasti. "Totta helvetissä se sujuu paremmin täällä, kuin siellä. Ja sujuis vielä paljon paremmin, jos sä pitäisit sen pääs kiinni", ruskeatukkainen murahti ja nousi sitten kyynerpäidensä varaan, jotta saattoi katsella toisen silmiä etupeilistä.
"Ja sun on ihan turha kiukutella mulle yhtään mistään. Kukaan ei todellakaan pakota sua ajamaan mua San Diegoon, vaan tää kaikki on oikeesti sun ihan omaa älynväläystä. Nimittäin kyllä mä tiedät, että se sua tässä vituttaa, kun sä et tunnu tykkäävän musta yhtään - enkä mä tykkää susta. Joten syytä vaan ittees, jos vituttaa. Mutta lopeta toi kiukuttelu, sillä se ei johda yhtään mihinkään ja se antaa susta vain jonku pennun vaikutelman", Johnny tuhahti ja painoi sitten päänsä takaisin vaaka-asentoon. Jotenkin hänestä vain tuntui, ettei hänen nukkumisestaan tulisi yhtään mitään, sillä Felicjan oli ilmeisesti päättänyt, ettei antaisi Johnnylle siihen mahdollisuutta. Vitun kusipää...

Toinen kiukustui, mikä oli tietenkin vain positiivinen reaktio. Paha poika, Felicjan, paha poika. Albiino hymähti itsekseen… Siitäs sai!
“Ja miks vitussa mä muka pitäisin pääni kiinni?”, Felicjan naurahti, enemmänkin retorisesti kuin kysyvästi. Häntä nyt ei yksinkertaisesti liikuttanut paskan vertaa.
Sitten toinen rupesi paasaamaan siitä, kuinka Felicjan oli itse toisen kyytiinsä napannut. Ärsyttävän pitkästi se senkin ilmoitti ja sai pojan tuohtumaan, jälleen kerran. Jep, hän ei pitänyt tuosta pojasta, eikä tuo hänestä. Minkä takia se muka häntä olisi harmittanut, ettei? Siinä oli varsin typerä kysymys, parempi olisi kaiketi ollut se, että minkä tähden häntä oikein harmitti, jos sillä ei ollut mitään väliä ja tunne oli molemmin puolinen? Ahdas olo, häiritsevän ahdas ja ärsyttävä.

Mitenkä tästä sitten pääsisi eroon? Yksinkertaista. Felicjan painoi kaasua ja antoi moottorin kiihtyä, mittari näytti nyt hyvin raskasta ylinopeutta, mutta vitut siitä. Poika drifftasi mutkan ja antoi auton taas suoralla laskea nopeutensa hiljalleen. Sitten poika ajoi tiensivuun ja otti reilun huikan vodkaa.
“Mä olen selvinpäin ihan vitun idiootti, joten se on vain hyvä asia, etten mä enää ole selvin päin. Lähde sitten helvetin kauas, jos siltä tuntuu. Ei se mua liikuta”, Felicjan hymähti. Oli hän sentään pysäyttänyt auton, jotta toinen saisi poistua ilman suurempia ruhjeita. Ja kai tuo nyt itsensä saisi liftatuksi kotiinsa… Minkä vitun takia hän edes välitti? Aivan sama.

Kun vain olisi ollutkin, mutta eiköhän koko poika unohtuisi, kun se ei mitään puhuisi tai sitä ei näkyisi.

Johnnyn olisi niin tehnyt mieli painaa kätensä molempien korviensa päälle, osoittaakseen toiselle, ettei häntä kiinnostanut kuunnella tämän höpötystä. No, ei tuo edes paljon puhunut. Tokaisi vain, että miksi tämä edes pitäisi päänsä kiinnii, mutta ei muuta. Se oli ihan hyvä, mutta silti aivan liikaa.
"Sä just parhaillas raiskaat pelkällä olemassaolollasi mun aivoja. En yhtään ihmettele, jos mä olen huomenna joku aivokuollut vihannes, joka hädintuskin muistaa omaa nimeään", Johnny tuhahteli hiljaa takapenkillä ja hieroi kasvojaan. Kyllä tämä tästä. Johnny selviäisi ihan ehjänä takaisin San Diegoon ja hän voisi sitten siellä haistattaa Felicjanille paskat.
Sitten ihan yhtäkkiä ratissa istuva albiino päätti painaa kaasua ihan kunnolla ja auto kiisi luultavasti erittäin törkeää ylinopeutta autotiellä. Äkkinäinen vauhdinmuunnos keikautti selällään makaavaa rokkaria hivenen ja hän kohottautui istumaan penkille, pitäen tiukasti kiinni sen selkänojasta. Hän ei todellakaan pysynyt tuon mielenvaihtelujen mukana, sillä tämähän meni aina välillä roimaa ylinopeutta, mutta sitten myöhemmin tämä taas ajoi lievää ylinopeutta. Ihan kumma tyyppi, Johnny totesi sen varmaan jo kuinka monetta kertaa tämän päivän aikana ja hän puri huultaan. Auto kääntyi nopeasti mutkaan ja se sai rokkarin puristamaan rystyset valkoisina penkin selkänojaa.

"Helvetin hullu! Sulla on vissiin joku helvetin ongelma tuolla nupissas, kun ajattelit tässä ihan kivasti tapattaa meidät", Johnny suorastaan huusi tuolle, kunnes tajusi auton pysähtyvän. Tilaan laskeutui hetken kestävä hiljaisuus ja siellä kuului vain ainoastaan molempien poikien hengitys. Johnnyn oma oli kiivastunut jonkin verran, mutta toisen hengitys kuulosti hänestä ihan normaalilta. Sitten tuo aukaisi suunsa. Johnnyn pitäisi kuulemma lähteä kävelemään, mikäli siltä tuntui. Ja helvetin kauas oli tuon määritelmä, joka kelpasi ruskeatukkaiselle paremmin kuin hyvin.

"No niin helvetti soikoon lähdenkin", Johnny tuhahti ja kömpi sitten takapenkiltä takaisin etupenkille. Olipa tuo kuitenkin älynnyt pysäyttää, eikä heittänyt Johnnya ulos liikkuvasta autosta. Sekös olisi tuota miellyttänyt suuresti - sitä poika ei todellakaan epäillyt. "Kiitos kyydistä ja varsinkin erittäin rattoisasta seurasta. Mulla oli tosi kivaa", rokkari tokaisi hyytävästi ja avasi sitten auton oven. Vielä ennen, kun hän asui ulos autosta, poika kaappasi mukaan siitä tutusta viinakassista yhden pullon vodkaa sekä sen kermaliköörin. Sitä hän ei todellakaan aikonut juoda, vaikka toinen mitä luultavimmin uskoisi niin. Johnny halusi nyt ihan oikeasti hajottaa jotain... Mieluiten ehkä toisen pään, mutta nyt hänen olisi pakko tyytyä tähän kermalikööripulloon.
Niinpä poika asui ulos autosta, paukauttaen oven kiinni perässään. Tummanruskeat silmät tuijottivat hetken toista silmiin auton tuulilasin kautta, kunnes Johnny viskaisi kermalikööripullon täysiä auton eturengasta. Se hajosi lukuisiin pieniin osiin ja sen sisältö roiskui ympäriinsä. Johnny tunsi suurta tyydytystä saadessaan tehdä niin. Hän heitti viimeisen mulkauksen toista kohti, kunnes lähti kävelemään tienvierustaa eteenpäin, roikottaen vodka-pulloaan oikeassa kädessään. No, sinne menisivät kyyti, viinat sekä Johnnyn kaverin auto. Hän ei todellakaan tiennyt, kuinka kauan hän joutuisi odottaa, että joku ystävällinen ihminen noukkisi hänet kyytiinsä. Mutta mieluimmin hän kyllä kävelisi, kun olisi samassa autossa Felicjanin kanssa - se oli varma. Vittuuntuneena Johnny avasi pullon ja otti siitä kunnon huikan. Siinäpä matkustaisi yksin San Diegoon. Johnny todellakin toivoi, ettei hänen tarvitsisi enää ikinä törmätä kyseiseen vittumaiseen albiinoon.