shake, shake, shake it! (OMNOM KAIKKI MESSIIN)

Hiljaisella käytävällä kaikui jalkojen töminä ja vinkuminen. Mouse oli ollut siirtymässä luokkaansa, mutta kun hänen suurista kuulokkeistaan räjähti Metrostationin Shake it, hänen oli pakko pysähtyä. Pojan kädet tekivät pyörivää liikettä ja hänen jalkansa liukuivat musiikin tahdissa lattialla, mikä sai ne vikisemään. Mouse oli laittanut kajarit niin suurelle, että niistä kuului ulos bassojen jytinä.
"shake, shake, shake itt..."
Poika tavasi kertoasäettä silmät kiinni. Hän alkoi takoa rytmiä jalallaan lattiaan ja sheikkasi. Mouse oli vajonnut omaan maailmaansa ja ignoorasi kaiken ympärillään, siivooja joka raahasi mukanaan ämpäriä katsoi tätä esitystä kulmat kurtussa ja mutisi itsekseen jotain nykynuorisosta. Mouse avasi silmänsä ja iski silmää siivojalle joka käveli hänen ohitseen virnistäen leveästi. Siivooja tuhahti ja lähti käytävää eteenpäin vesi ämpärissä loiskuen. Musiikki loppui aikanaan ja Mouse kohensi reppunsa asentoa selässään ja oikoi hattuaan, hän käänsi volyymia pienemmälle ja jatkoi matkaansa pitkin käytävää rytmissä astellen.
Jotenkin tunnille meneminen ei innostanut häntä enää, joten hän jäi istumaan penkille rummutellen käsillään polviinsa. Hitaasti poika sujautti reppunsa pois selästään ja kaivoi sieltä esiin kirjojen alta penaalinsa ja vihkonsa. Hymisten hiljaisella äänellä hän kaivoi kynän penaalista ja avasi puhtaan sivun vihostaan. Mouse alkoi piirtää. Hän oli siinä ihan hyvä, ei mikään pikasso muttei tikku-ukko-meinikiäkään. Käytävä hahmottui paperille ja siihen alkoi muodostua huutavia naamoja seiniin ja oviin, virnistellen Mouse alkoi kuvittaa itkevää pikkutyttöä paperille ja oven taakse hahmoja. Tässä alkoi hahmottua Mousen päänsisäinen maisema. Mouse vihelteli pirteästi välillä ympärilleen katsellen ja sitten raaputellen näkemäänsä paperille.

// Metrostation <3 hyppään mukaan ! XD

Henriette Fournier käveli yksin käytävällä, musta vihko käsissään. Neidin askeleet olivat rauhalliset ja kevyet. Hänellä oli päällään harmaa tunika, jonka päällä hänellä oli musta pikkutakki. Mustat legginsit ja mustat kops kops kengät kruunasivat kokonaisuudet. Hiukset Henriette oli solminut tiukalle ponihännälle, sillä näin hän pystyisi paremmin tarkkailemaan ympäristöään.

Hen tarkkaili jäänsinisillä silmillään ohikulkevia oppilaita, yrittäen lukea heidän ajatuksiaan. Oppilaat näyttivät päivä päivältä aivan samanlaisilta, eipä juuri mitään muutosta näkynyt kasvoilla. Samat naamat pysyivät samoina, eikä kukaan näyttänyt olevan iloinen tai muuten vain tyytyväisen näköinen.
Paitsi tuo poika, joka tanssi käytävällä jonkin matkan päästä Henriettestä.

Henriette tiesi tuon pojan. Hän oli tarkkailut tuon touhuja varsin useasti, sillä tuosta pojasta hehkui jonkinlaista pirteyttä, joka oli hyväksi Henrietten teksteille. Jälleen tuo poika jotenkin kiehtoi häntä, Henriette halusi saada enemmän selvää tämän pojan ajatusmaailmasta. Joten tyttö asteli rauhallisin askelin poikaa päin, jonka nimen muisti Mouseksi (Hen oli joskus saanut sen selville.)

Tyttö istahti pojan viereen ja yritti vaivihkaan katsoa, mitä toinen oikein raapusteli. Ensiksi Henriette oli ajatellut, että harrastiko toinenkin kirjoittamista. Väärin, toinen piirteli jotain.
"Piirrätkö sinä useinkin pikkutyttöjä itkemässä?" Hen kysyi, tyynellä äänellään. Hänen äänestään kuului selvä ranskalaisaksentti. Henrietten silmät nousivat hitaasti katsomaan pojan kasvoja ja tyttö hymyili tälle rauhallisesti, hitusen huvittuneena.

Omaan maailmaansa vajonneena Mouse ei ollut huomannut käytävää pitkin lähestyvää tyttöä, vasta sitten kun hän oli istunut tämän viereen ja kysynyt häneltä kysymyksen Mouse huomoi tämän oikeasti. Laulu oli juuri vaihtumassa, kun tyttö kysymyksensä esitti, joten se iskeytyi Mousen tajuntaan selvästi. Tämän takia hän hätkähti niin että kynä tipahti lattialle tämän kädestä, Mouse oli juuri piirtämässä tytön takana väijyvää hahmoa. Mouse käänsi katseensa hitaasti tyttöön joka istui tämän vieressä ja katseli tämän piirrustusta.
"joo."
Poika vastasi ja nosti kynän penkin alta, minne se oli vierinyt.
"Se on vähän ku mun oma juttu. Saan helposti pikkulapset itkemään juu sii. Mun oven takana myös usein majailee mörköjä."
Tämä virnisti tytölle ja laski kuulokkeet korviltaan kaulalle roikkumaan. Sitten hän rapsutti päätänsä ja laittoi hiuskiehkuransa korvan taakse mistä se oli karannut säikähdyksen aikana.
"Entä te, mademoiselle?"
Poika nosti lakkiaan tervehdykseksi ja painoi sen sitten takaisin päähänsä. Hymyillen poika kaivoi penaalistaan rajaustussia ja paksumpaa tussia ja alkoi tussata kuvaansa. Varjot muuttuivat tummiksi ja epämääräiset hahmot seinillä saivat muodon. Poika tunki tussin korvansa taakse aina kun vaihtoi paksuutta.

Henriette ei kuvitellut, että toinen hätkähtäisi noin pahasti tytön kysymyksestä. Neidin silmät suurenivat hitusen ihmetyksestä, mutta kasvot palautuivat sitten takaisin peruslukemille, kun poika alkoi puhua hänelle. Ehkä Henrietten olisi pitänyt pitää enemmän ääntä istuutuessaan pojan vierelle, jotta toinen ei olisi kynäänsä tiputtanut?

"Sinä tykkäät... Saada pikkulapsia itkemään?" Hen kysyi, kun toinen oli todennut saavansa pikkulapset helposti itkemään. Neidin äänessä oli nyt ollut enemmän huvittuneisuutta kuin äsken. Henrietten huulille kohosi pieni leikkisä hymy.
"Mörköjä, aivan", hän myötäili ja naurahti hennosti.

Poika esitti hänelle vastakysymyksen. Hen hymähti huvittuneena ja heilautti pienesti mustaa vihkoa käsissään.
"Minä taidan pitää enemmän kirjoittamisesta kuin pikkulasten säikyttelemisestä", Hen puhui ja taas hänen ranskalaisaksenttinsa tuuppasi tulla mukaan.
Tyttö tarkkaili taas hetken aikaa pojan piirtämistä.
"Hmm.. Näyttää paljon hienommalta kuin minun piirrokseni", neiti sanoi sitten. Tietenkin tämä oli tarkoitettu kohteliaisuudella.
"Oletko kauankin harrastanut piirtämistä?" tyttö kysyi kiinnostuneena ja nosti jälleen uteliaat silmänsä pojan tummanruskeisiin silmiin.

"voi en teitenkään tykkää.. Se vain tapahtuu. Noin vain."
Hymyilee toiselle napsauttaen sormiaan ja lisää:
"Se on mun yleisvaikutus lapsiin."
Mouse tunki tussit takaisin penaaliinsa ja otti pyyhekumin esiin. Hän alkoi kumittaa lyijykynäjälkiä paperilta.
"Kirjoittaminenkin on ihan hauskaa. Mulla vaan ei riitä keskittymiskyky, et saisin siitä jotain järkevää tekstiä. Siitä tulis vaan jotain sekalaista höpötystä sieltä täältä"
Poika pyyhki kädellään kuminmuruja paperilta lattialle.
"Kiitos."
Mouse nyökkää toiselle ja hymyilee vielä vähän lisää. Hänen hymyilylihaksensa olivat hyvin harjaantuneet ja kestävät, niillä pysyti hymyilemään pepsodent-hymyä 24/7.
"Nojaaaaa, en mitenkää hirveen kauan. Joskus pikkusena alotin rustaamaan jotain palloja ja suttuja. Se on ollu semmonen ajantappo väline aina ku on ollu tylsää."
Kohauttelee harteitaan ja nostaa sitten paperin ylös nähdäkseen kuvan kokonaisuudessaan. Hymyilee tyytyväisenä, mutta ottaa penaalista tussin ja parantelee vielä viivoja ja varjojen muotoja.
"Oletko itse sitten kauankin kirjoitellu?"
Kysyy katse paperissa.

Henriette tyytyi vain hymyilemään, kun toinen mainitsi vaikutuksensa lapsiinsa. Neiti laski katseensa Mousen kasvoista vihkoonsa ja tuijotteli sitä hetken aikaa, kuunnellen kuitenkin tarkkaavaisena, mitä poika hänelle puhui.
"Ei tekstien olekaan pakko olla järkevää tekstiä. Tekstit voivat myös olla hyvin abstraktisia ja jokainen tulkitsisi ne aina erilailla", Henriette avasi jälleen suunsa, kun poika mainitsi kirjoittamisen vaativan keskittymiskykyä.
"Minusta on mukava välillä vain kirjoitella ylös, mitä mielessä liikkuu. Niitä minä en sitten julkaisekaan koulunlehdessä", neiti lisäsi vielä ja vilkaisi nopeasti hymyilevään poikaan ja hymyili itsekin hieman.

"En osaa sanoa tarkasti, kuinka kauan. Sanotaanko, että olen... Kirjoittanut melkein heti, kun sain kynän käteen ja osasin kirjoittaa", tyttö totesi mietteissään ja hänen katseensa oli lukittunut hetkeksi lattiaan, josta se taas nousi tarkkeilemaan Mousen piirrustusta ja sen jälkeen taas pojan kasvoja.
"Sinä hymyilet paljon", Hen totesi tyynesti, vaihtaen aihetta nopeasti.
"Onko se sinun ominaispiirteesi?" tyttö kysyi jälleen uteliaana.

"Vou, sää oot kirjottanu varmaan paljon. Sulla on varmaan semmonen suuri arkistohuone missä kaikki sun tekstit on."
Hymyilee ja levittelee käsiään näyttäen kuinka suuri se huone mahtoi olla. Vahvistaa vielä yhden viivan piirrustuksesta ja puhaltaa viimeiset kuminöyhdät paperin päältä ja singeeraa teoksensa.
"sinähän oot huomioiva!"
Sanoo virnistellen toiselle kun tämä mainitsee hymyileväisyydestään.
"joo, voi kai sen niinki sanoa. Lasten itkettämisen ohella hymyilen paljo. Aika ristiriitasta eikö?"
Katsoo toiseen ja ojentaa sitten kuvaansa toiselle. Pojan ranteessa olevat puuhelmet kolahtelivat toisiinsa. Siivooja tuli nyt takaisin käytävää pitkin ja sattui vilkaisemaan Mousen piirrustusta. Silmät suurina se katsoi poikaan ja nosti luutuaan terhakkasti ylöspäin ja kipitti nopeammin käytävää pitkin.
"Haluatko? Mulla on tämmösiä jo niin paljo että en tee näillä enää mitää."
Kysäisee ja katsoo huvittuneena siivoojaan joka kipitti eteenpäin, jonka jälkeen askelten kaijut vain jäivät soimaan käytävään.
"Voit muistella mua aina ku näät ikeviä lapsia."
Sanoo ja nauraa pienesti perään.

#Nää vaa lyhenee kokoaajan :__: Hälyyttävää#

// Pitääkö mun sulleki alkaa huutaa tästä, räää! XD Ei viestien pituudella ole väliä, vaan sisällöllä! (;

Hen naurahti hennosti, kun Mouse alkoi hämmästellä, miten suuri arkistohuone tytön teksteille tarvittaisiin. Iso, hyvin iso.
"Jos olen laskenut tarkasti, minulla on... 50 vihkoa täynnä tekstiä. Mutta sitten minulta löytyy kymmenittäin kansioita, joiden välissä on yksittäisi paperiarkkeja", Henriette mietiskeli ja alkoi nyt itsekin hämmästellä, miten paljon hänellä tekstiä syntyikään.

"Minulta ei jää mitään huomaamatta", Henriette totesi kevyesti, kun toinen mainitsi tytön olevan huomioiva. Toisten tarkkailuhan oli Henrietten lempipuuhaa. Niistä sai aina jotain inspiraatio kirjoittamiseen.
"On se hieman ristiriitaista", tyttö myötäili jälleen ja soi toiselle lempeän hymyn.

Tytön katse laskeutui Mousen kasvoista ojennettuun kuvaan. Henrietten silmät laajenivat hitusen ja tyttö nosti hieman hämmästyneen katseensa poikaan.
"Haluaisitko todella antaa sen minulle?" tyttö kysyi, varmistaen. Hänen huulillaan kuitenkin pysyi pieni hymy. Hen naurahti hennosti, kun toinen mainitsi, että tyttö voisi muistella poikaa tytön nähdessä itkeviä lapsia. Neiti otti piirroksen käsiinsä ja katsoi sitä hetken aikaa hymyillen. Katse siirrettiin sitten taas Mouseen.
"Kiitos paljon. Pistän tämän huoneeni seinälle", Henriette sanoi, äänessä hitusen huvittuneisuutta.

"Minusta tuntuu, että tuo siivoojanainen ei pikein pidä sinusta. Mitä ihmettä olet oikein tehnyt hänelle?" Hen kysyi, vitsillä tietenkin, mutta hänen äänestään oli välillä hyvin vaikea erottaa vitsiä. Mutta eihän Hen sille mitään voinut, ranskalaisaksentti änki aina mukaan ja tyttö oli luonteeltaansa hyvin tyyni.

#kiitos huutamisesta ;D#

Pojan naama venähti kun kuuli kuinka monta vihkoa ja kansiota toisella oli mennyt kirjoitukseen. Kunnon elämäntyö. Viheltää merkittävästi ja tunkee penaalinsa takaisin reppuunsa. Kun toinen ihmetteli tämän kuvatarjousta toinen naurahti.
"Tottakai, mulla se varmaan jäis pölyttymään jonnekkin vain tai joutuis roskikseen."
Kohauttelee harteitaan ja laittaa reppunsa vetoketjun kiinni. Alkaa nauramaan kunnolla kun toinen sanoo laittavansa sen seinälleen.
"Varo vaan, siitä voi tulla painajaisia. Mitä sun vanhempaski sanoo? luulee sua vielä masentuneeksi."
Katsoo toiseen huvittuneena ja sitten siivojan jälkeen mistä Hen oli puhunut. Taas tämä nosti hartioitaan ja sanoi huvittuneena:
"Nykyajan nuoret. Minkäs teet? Se napisee aina."
Siivojalla ja Mousella oli ollut monia kohtaamisia, eikä siivoojalle varmaan ollut jäänyt tervejärkisen kuva pojasta. Mouse kun oli aina tekemässä jotain epämääräistä omissa oloissaan, joko piirtämässä psykopaattisia kuvia tai tanssahtelemassa iloisesti pitkin käytäviä. Varsinkin kun pojan kengät olivat kuraiset hän sai paljon huoiota osakseen.
"Voi anteeksi muuten, olen Matthew, mutta kaverit sanoo Mouseksi jos niitä olis."
Sanoo kun huomaa unohtaneensa ison osan herrasmiehen etiketistä. Ojentaa kättään muka virallisesti toista kohti ja katsoo tähän hymyillen. Taas.

Pojan sanoessa, että mitä tytön vanhemmat ajattelisivat moisesta piirrustuksesta, Henrietten hento hymy huulilla hyytyi hieman. Niin, mitä hänen isänsä sanoisi. Ei varmasti mitään, koska ei tajuaisi piirrustuksesta mitään, sillä mieshän oli ollut jo pitkän aikaa alkoholin suurkuluttuja ja huumeiden ystävä. Ja eihän Henriette enää edes kotona asunutkaan, isä oli heittänyt hänet pihalle ilman syytä.
Miettiessään ongelmiaan Henrietten katse oli kiinnittynyt edessä olevaan seinään. Miksi hänellä olikaan sellaiset välit isäänsä?

Tyttö tajusi, että hänen olisi vastattava jotain, joten neiti käänsi kasvonsa taas pojan puoleen.
"Äitini on kuollut, mutta isäni tuskin välittää. Hän ei käy huoneessani", Henriette sanoi, hieman kaunistellen asioita. Eihän isä edes tiennyt, missä tyttärensä nykyään asusti. Eikä isää varmaan edes kiinnostanut.

Hen tyytyi naurahtamaan vaisusti, kun toinen puheli siivojanaisesta. Mitä tyttö oli nyt sen naisen puuhia joskus tarkkaillut, ei siivojankaan elämä ollut ruusuilla tanssimista. Huono säkä, joutua koulun siivoojaksi.
Sitten, poika esittäytyi. Ja Henriette tunsi olonsa hyvin typeräksi tarttuessaan Mousen käteen.
"Olen Henriette. Hen riittää hyvin", tyttö esittäytyi ja hymyili hitusen.

"Eikö sinunlaisellasi ihmisellä ole muka kavereita?" Henriette kysyi, hitusen tyrmistyneenä. Olihan se hyvin outoa, jos toisella ei ollut kavereita, sillä poikahan vaikutti hyvin mukavalta ja sosiaaliselta. Kuka muka ei tästä pojasta voisi pitää? Henriette piti ja toinen oli mukava päivän piriste, jos päivä nyt jotenkin oli mennyt pilalle.

Pojan hymy hyytyy kun kuulee toisen vanhemmista.
"anteeks.."
Sanoo vaivautuneena ja raapii niskaansa. Mouse ei tiennyt mitä hänen olisi tehtävä. Tämmöiset tilateet eivät olleet hänen heiniään. Hiljaisuuden katkaisi tytön naurahdus ja esittäytyminen.
"Henriette.. Se onkin uus nimi mulle"
Hymy palasi taas pojan kasvoille ja Mose laski kätensä alas. Kohauttelee harteitaan toisen ihmettelylle.
"Noo, ihmiset ei aina ymmärrä mun tekemisiä.."
Heilauttaa käsiään epämääräisesti ilmassa ja selittää enemmän:
"Onkai se outoa jos tanssahtelee käytävillä ja piirtelee kauhukuvia. Semmoinenhan ei ole _normaalia_"
Siinä samassa koulun tajuntaan porautuvat kellot alkoivat rämisemään tuntien loppumisen merkiksi. Se oli ollut Mousen koulupäivän viimeinen tunti, joten hän oli ainakin vapaa. Katsoo toiseen kysyvästi
"Mikset sää ollu tunnilla? Et näytä lintsaajalta"
Sanoo ja katselee toista muka tutkivaisena ja tietäväisenä. Ulkonäkö tietenkin pettää, ja aika usein. Ei pitänyt mennä arvostelemaan tosia ulkonäön perusteella, sen Mouse oli oppinut näiden viime vuosien aikana. Luokista alkoi virtaamaan pälisevää ja pulisevaa porukkaa. Jotkut tunkivat kirjoja kasseihinsa ja jotkut laahustivat puoli unessa luokista ulos.

"Ei se mitään, siitä on jo aikaa", Henriette sanoi toiselle, yrittäen näin hieman piristää toisen mieltä. Hen tiesi, että ihmiset välillä vaivaantuivat, jos saivat selville jotain tällaista. Mutta, se oli elämää.

"Välillä ihmiset ovat typeriä. Täytyisi osata arvostaa erilaisuutta", Hen totesi, hitusen närkästyneenä. Häntä ärsytti ne ihmiset, jotka halveksuivat hiemankin erilaisia ihmisiä. Miksi ihmiset eivät tajunneet sitä, että kaikki ihmiset olivat erilaisia, jotkin hieman enemmän ja jotkin hieman vähemmän?

Mouse kysyessä, miksi tyttö ei ollut tunnilla, Hen kohotti hitusen kulmiaan. Ei ihmetyksestä, vaan siitä, mitä toinen reagoisi seuraaviin sanoihin.
"Kouluni loppui jo tunti sitten. En.. En vain halunnut lähteä vielä kotiin", tyttö puhui ja hymyili hieman.
Tosiaan, hän ei halunnut mennä kotiin. Sinne soluasuntoon maailmaan kyllästyneiden ihmisten sekaan. Se oli Henriettestä painajaista, mennä koulun päätteeksi sinne. Siellä oli tarkoitus nukkua yöunet, jotka usein pilattiin sen takia, koska naapurihuoneessa metelöitiin niin kovaa.
"Entä sinä? Miksi sinä et mennyt tunnille?" Hen esitte toiselle vastakysymyksen ja hymyili hitusen huvittuneena.

"sanoppa muuta!"
Myöntelee toisen sanomisia ihmisten tyhmyydestä. Jotkut osasivat käyttäytyä erittäin idioottimaisesti jos vain haluaisivat. Ulkonäkö oli hyvinkin tärkeä joillekkin koulun oppilaille. Heidän kanssaan Mouse ei ainakaan suunnitellut yökyläpileitä.
"Hmm. Joskus mullaki on samanlainen fiilis. Ei vaan jaksa mennä vielä kotiin."
Hymyilee ja nojaa käteensä. Käytävällä kaappien ovet läimähtelivät kiinni ja ihmiset raahautuivat ulos koulusta ja mahdollisimman kauas siitä. Opettajat lukitsivat luokkien ovia oppilaiden perästä ja katsoivat kahta istuskelevaa nuorta paheksen nenänvarttaan pitkin. Mouse hymyili yhdelle pirteästi ja heilautti kättään ihan piruillessaan.
"Nooooooo... Enhän mää voinu jättää hyvää laulua ilman sille kuuluvaa jammailuhetkeä!"
Sanoo ja virnistää leveästi ja kääntää katseensa toiseen kohauttaen harteitaan viattomana.
"En vaan voi vastustaa musiikin viemää voimaa aina välillä. Sitäpaitsi, matikkaa? eeeei ollenkaan mun juttu."
Huitaisee väliinpitämättömästi kädellään ja tuhahtaa koko ajatukselle.
"Yks plus yks on kaks. Kyllä mää pärjään."
Mouse nojaa taakse ja ristii kätensä päänsä taakse luottavainen hymy huulillaan.

Henriette katseli toista hitusen hymyillen. Toinen vaikutti hyvin huolettomalta ja hyvin elämäniloiselta. Oliko toinen tosiaan sellainen? Eikö pojalla ollut mitään murehtimisen aihetta?
Onnenpoika.

"Matematiikka ei taida oikein olla minunkaan juttuni", Henriette sanoi ja mietti sanojaan. Niinpä, laskemista tunnista toiseen. Ja mihin niitä outoa laskukaavioita sitten lopulta käytettiin? Ja miksi ne piti osata ulkoa, kun kerta koneetkin on keksitty?
Niin, hyvin turhauttavaa.

"Minkälaista musiikkia sinä kuuntelet?" Henriette uteli jälleen ja katse eksyi taas Mousen kasvoja tutkimaan. Itse Henriette ei oikein välittänyt musiikista. Olisi varmasti välittänytkin, jos olisi jotain, millä sitä kuuntelisi. Musiikkia hän kuuli yleensä vain koulussa ja ostoskeskuksille. Siihen hänen musiikin kuunteleminen sitten rajoittuikin.

Poika puuskahti kuuluvasti ja loi katseensa kattoon kun toinen kysyi tämän musiikkimausta.
"Voi se on laaja."
Mouse alkaa käymään päässään olevaa "soittolistaa" minne hänen lempilaulunsa olivat painautuneet.
"..hyvin laaja, yleensä semmosta mikä vain saa tunteita esiin. Semmonen on mun mieleen. Jotain menevää tai surullista. Ihan sama."
Sanoo ja virnistää toiselle. Hyviä lauluja ei voitu laittaa tiettyyn genreen tai kuvaukseen. Ne vain olivat. Musiikki on ollut Mouselle suuri osa hänene elämäänsä, monesti tämä on vain sulkeutunut omaan musiikkimaailmaansa todellisuudelta, jos se on sattunut käymään liian kovaksi.
"Kuunteletko sää musiikkia?"
Kysyy ja katsoo Heniin kysyvästi. Mouse ei ainakaan vielä ollut nähnyt Henissä soittovehkeitä roikkumassa.
Käytävällä viimeisetkin kaapit läjähtelivät kiinni ja viimeiset hyvästelyhuudot jäivät kiirimään ilmaan. Kaikki halusivat vapaalle. Koulun seinien sisällä se ei ollut samanlaista. Mouselle oli jäänyt päähän pyörimään viimeksi kuulemansa laulu ja tämän jalat pakostakin taputtivat rytmiä lattiaan.
"En voi estää itseäni."
Katsoo toiseen virnistellen leveästi ja tekee ilmaan rumpalinliikkeitä hetken kunnes laskee kätensä alas ja ristii ne. Luoja tietää mitä ne olisivat alkaneet tehdä jos niille annettaisiin mahdollisuus, eikä Mouse halunnut säikäyttää uutta tuttavuuttaan heti pois.

Henriette kuunteli taas hyvin tarkasti, mitä poika hänelle kertoi musiikkimaustaan. Tytön jäänsiniset silmät katsoivat uteliaana toisen kasvoja, sillä poika teki hyvin paljon erilaisia ilmeitä sekä käsiliikkeitä puhuessaan. Se oli huvittavaa ja hyvin tuttavallista, Henrietten mielestä.
Mousen kysyessä, kuunteleeko tyttö musiikkia, siirsi neiti hetkeksi katseensa lattiaan. Hän voisi hieman valehdella, sillä jos hän kertoisi totuuden, se... Tai sanotaanko, että totuuden paljastaminen ei kuulostanut kovin hyvältä.
"Välillä, mutta melko harvoin. Se vaan ei taida olla minun juttuni", Henriette puhui hennolla äänellään, ranskalaisaksentin taas tuppautuessa mukaan. Katse nostettiin takaisin poikaan ja tyttö hymyili hitusen.
Henriette ei halunnnut pojan tietävän tytön köyhyydestä. Koska jos hän olisi kertonut pojalle, että hänellä ei ole varaa musiikkisoittimeen, hyvä kun juuri ja juuri ruokaan, toinen haluaisi tietenkin auttaa häntä. Ainakin niin Henriette ajatteli, ei hän toki ollut varma, mitä poika olisi hänen köyhyydestään ajatellut. Olisihan se ollut mahdollista, että poikaa ei olisi edes kiinnostanut, miten hänen asiansa olivat, mutta se kuulosti vähän kärjistetyltä väittämältä.
Henriette ei halunnut toisilta apua, hän pärjäisi vallan mainiosti yksinkin. Kuten tähänkin asti.

Henriette naurahti vaimeasti, kun poika alkoi taputtaa jaloillaan jotakin rytmiä. Pojan lisätessä vielä kätensäkin hetkeksi mukaan, kohosi Henrietten huulille jo hieman pirteämpi hymy.
"Sinä olet kyllä kaikista ihmisistä iloisin ja hymyilevin, joita olen tavannut,", Henriette totesi, hitusen huvittuneisuutta äänessään ja katsoi Mousea ehkä vähän liiankin läpitunkevasti silmiin. Se oli Henrietten tapaista, tarkkailla ihmisiä ja heidän eleitä sekä liikkeitä. Henriette yritti toisten silmien kautta myöskin lukea toisten ajatuksia.

#AAARGH, tää tuhos mun ekan viestin :X#

"Noo, ei kaikki ole aina kaikkien juttuja."
hymyilee ja nyökyttelee ymmärtäväisenä.
"Ei muakaan yleensä nää kirjoituspuuhissa"
Käytävillä käveli enää opettajia jotka olivat unohtaneet papereita luokkiinsa, he juttelivat ja naureskelivat keskenään. Mouse tuijotteli tätä kuin maailman seitsemää ihmettä. Eihän sitä nyt jokapäivä törmännyt keskenään vitsaileviin opettajiin. Kuitenkin Mousen ja Henin kohdalle tullessaan he hiljenivät ja menivät arvokkaasti ohi tai luokkaansa. Pojan katse kääntyi Heniin tämän alkaessa puhua taas.
"Kiitos. Pitää rikkoa normeja"
Virnistelee korvasta korvaan hymyllä ja raapii päätään. Hen tuntui järkevältä, jokseenkin varautuneelta persoonalta. Mousella ei ollut mitään seuraansa vastaan. Toinen prosessoi tämän jammailukohtaukset oikein hyvin. Tytön läpitunkeva katse jysähti pojan tajuntaan ja sai tämän kääntämään katseensa lattiaan. Tuntui kuin aivot olisivat losahtaneet avoimeksi lattialle luettavaksi. Samalla poika sai idean ja kaivoi taskustaan soittimensa.
"Ehkä jos kuuntelisit, no tule nyt, sen kappaleen minkä minä äsken kuulin niin sullekki tulis hyvä mieli."
Selittää samalla kun kaivaa soitintaan esiin ja asettaa sen oikeaan kohtaan. Ottaa sitten kuulokkeet kaulaltaan ja ojentaa niitä tyttöä kohti.
"Se on aika menevä."

//Auts :s

Henriette päätyi vain hymyilemään ja nyökkäilemään, kun Mouse puhui. Tytönkin katse eksyi hetkeksi aikaa opettajiin, jotka nauroivat keskenään. Se ei ollut Henille yllätys tai mikään, sillä olivathan hekin vain ihmisiä. Paitsi, että opettajat vetivät aina itselleen tietyn roolin opettaessaan. Ikinä ei saanu sekoittaa yksityistäelämää työelämän kanssa.

Neidin silmät suurenivat hitusen, kun poika ehdotti, että tyttö voisi myös kuunnella sen kappaleen, joka sain Mousen mielen niin iloiseksi. Henin katse laskeutui ojennettuihin kuulokkeisiin ja hetken kuluttua katse nostettiin taas pojan silmiin. Kiitollinen ja lempeä hymy kohosi hänen huulilleen.
"Kiitos", Henriette sanoi ja otti kuulokkeet hyvin hellävaroesti käsiinsä. Hän ei aikonut todellakaan pudottaa tai muuten hajottaa näitä kuulokkeita, sillä eihän tytöllä ollut varaa maksaa näitä takaisin.

Tyttö asetti kuulokkeet tukevasti korvilleen ja hymyili vielä ennen kappaleen soittoa Mouselle hitusen. Kun musiikki alkoi soida, Henrietten katse kohottautui hitusen ylemmäs, omiin maailmoihinsa. Musiikki oli hyvin nopeatahtista ja todellakin pirteää. Se tempasi nopeasti hiemankin alakuloisemman ihmisen mukaansa. Henrietten pää alkoi pienesti keikkumaan tytön kuunnellessa kappaletta. Siinä oli todella ihanat sanat. Se toi mieleen Henriettelle omat sanoituksensa, joita hän oli välillä sovittanut jo tuttuihinkin kappaleisiin.

Kappale loppui, Henrietten harmiksi ja tyttö otti kuulokkeet varovaisesti korviltaan. Hän ojensi ne takaisin Mouselle ja hymyili jo enemmän kuin aikaisemmin.
"Se oli menevä", Henriette myötäili ja jatkoi hymyilemistä. Hänelle todella tuli parempi mieli ja alkoi tehdä itsekin mieli tanssia. Se oli aika outo tunne, mutta hyvin mielyttävä.
"Olen varmasti kuullut tämän aikaisemminkin", Henriette pohti itsekseen ja hymähti huvittuneena.

"Hmm... Minusta tuntuu, että siivooja aikoo häätää meidät pian pois", Henriette totesi sitten, hieman kuiskaavampaan sävyyn. Siivojanainen vilkuili heidän suuntaansa ja toi kärryjään vaivihkaan heidän suuntaan. No, olihan kello jo sen verran, että koulusta oli pian poistuttava, että ovet voitaisiin sulkea.

"Eipä kestä, ilo on konaan mun puolella"
Hymyilee ja painaa "play" nappia. Katselee silmät suurina toisen reaktioita kun laulu alkoi soimaan. Kun toinen alkoi heiluttelemaan päätään poika tiesi tehneensä hyvän päätöksen. Nauraa pienesti ja ottaa kuulokkeet takaisin asettaen ne kaulalleen.
"Ihan hyvin oot voinu kuullakkin, tää soi aika paljo radiossa."
Tunkee soittimen takaisin taskuunsa mistä sen oli ottanutkin. Mousella oli tietty järjestys taskuissaan, oikeassa oli soitin ja vasemmassa oli puhelin, jos järjestys järkkyi tämän pasmat menisivät aivan sekaisin. Tyytyväisesti taputtaa taskuaan ja katsoo sitten siivoojan suuntaan joka pukkasi kärryään kuin sotatankkiaan käytävää pitkin kohti heitä.
"Okei, meidän on paras liueta taka vasemmalle."
Kuiskaa takaisin kuin olisi keskellä mission inpossiblen tapahtumia.
"Harakkanainen lähestyy kello yhdeksästä, peräännytään lähimmälle exit-tielle. Loppu."
Päästelee rahisevia radiopuhelin ääniä ja nappaa reppujensa sangoista kiinni lähtien hiipparoimaan eteenpäin hyräilleen halloween elokuvien tunnaria. Seinän viertä kävi Mousen tie kohti käytävän päässä olevaa oviaukkoa. Loppu puolessa matkaa virnistää Henille ja syöksähtää ovista ulos.
"Mission completed."
Mouse istahti oven ulkopuolelle vihreälle nurmikolle selälleen ketarat levällään.

Kuullessaan ja nähdessään Mousen reaktion siivoojanaisen lähestymiseen, Henriette tirskahti ja peitti suunsa kämmenellään. Hen alkoi nauraa sisäisesti ja hytisi naurusta. Hän nousi hetken kuluttua rauhallisena ylös sohvalta, heilautti yställisesti kättään siivoojanaiselle, joka hymyili hyvin lempeästi takaisin. Henriette seurasi Mousea hieman taka-alalle, edeten hyvin kevyin askelin.
Olipa todellinen onni tutustua tähän poikaan. Tulevaisuudessa Henriette saisi melko varmasti piristettyä itsensä vain hetken olemalla toisen seurassa.

Henriette taputti käsiään yhteen hillitysti ja hymyili 'olen todella ylpeä sinusta' -hymyä.
"Suoriuduit hienosti!" Henriette hihkaisi ja hymyili niinkin paljon, että hänen hampaansa vilahtivat tytön hymyillessä. Toisen käyttäytyminen oli vähitellen tarttumassa Henrietteen. Ei Henriette sitä pahakseen pistänyt, mutta hänen kyllä täytyisi pysyä omana itsenään. Varmuuden vuoksi.

Tyttö suoristi tunikansa helmaa ennen kuin istuutui Mousen seuraksi vihreälle nurmikolle. Tyttö nosti hetkeksi aikaa katseensa ylös taivaalle, kun näki linnun lentävän näköpiirinsä läpi. Henriette laski katseensa sitten rauhallisesti poikaan.
"Onko sinulla lemmikkiä?" tyttö kysyi uteliaana.

//Voidaan kai siirtyä pihalle? Sinä teet töpön? ; D

#Sinne siis !#