Shake it like a rattlesnake (k18)

Aamu oli luultavasti jo kiitettävän pitkällä - ellei sitten jo iltapäivässä, sillä aurinko ainakin paistoi ihan kiitettävästi. Vaikkakin, mitäpä Johnny olisi sen kirkkaudesta tiennyt, sillä rokkarihan oli vielä autuaasti untenmailla, eikä ollut vielä tietoinen siitä, mitä herääminen toisi tullessaan.
Tai, ainakin hän oli tietämätön siitä vielä sen kaksi sekuntia, ennen kuin joku molopää tyrkkäsi hänet kylmänviileästi maahan siltä sohvalta, jossa hän oli yönsä onnellisesti viettänyt. Poika älähti silkasta kivusta, kun mätkähti vatsa kylmähköön maahan, joka tuntui äärimmäisen epämiellyttävälle. Ja vielä kauheammalle tuntui se raastava kipu pojan pääkopassa, josta hän ei tuntunut olevan perillä sitten ollenkaan. Mitä helvettiä hän oli eilen tehnyt, että tilalle oli tullut tällainen pääkipu? Syy saattoi olla tosin niinkin yksinkertainen, että Johnny oli vetänyt edellisenä iltana hivenen yli ja vetänyt alkoholin lisäksi vaikka mitä epämääräisiä pillereitä, että tulos oli sitten tässä.

Viileä ilmavirtaus juoksi Johnnyn kropalla ja hän tajusi siltä seisomalta parikin asiaa; hän oli mitä ilmeisimmin jossakin ulkona ja vieläpä täysin ilkosillaan. Mitä helvettiä tämä kaikki oikein oli? Oliko hän ollut illalla niin sekaisin, että oli sammunut sohvalle ja jotkut äärimmäisen häiriintyneet ihmiset olivat vieneet häneltä jopa vaatteet päältä? Ei, ei se voinut niin olla... Vai voiko? Eihän näistä ikinä tiennyt, vaikka saisivatki joitain kiksejä siitä, että varastaisivat joltakulta vaatteetkin pois päältä.
Johnny ynähteli jokseenkin vaivalloisesti ja kääntyi sitten maassa selälleen. Se neljäs tosiasia päänsäryn, alastomuuden sekä ulkoilman lisäksi oli se lähes sairaalloinen kipu perseessä, että rokkarin olisi tehnyt mieli ynistä vielä vähän lisää. Varkaan lisäksi se joku - kuka nyt lienikään - oli vielä käyttänyt hyväkseen Johnnyn avutonta asemaa ja raiskannut hänen perseensä verille. Pahinta oli tässä vieläpä se, ettei poika edes muistanut siitä yhtikäs mitään, joten oli sitten vähän paha mennä osoittamaan ketään syyttävällä sormella. Pakkohan se oli olla näin, sillä Johnny ei ikinä, ei siis ikinä ollut ottava osapuoli - jokin raja nyt sillekin piti vetää. Oli jo tarpeeksi nöyryyttävää herätä jostain ulkoa vailla minkäänlaisia vaatteita, mutta tieto siitä, että häntä oli pantu edellisenä iltana perseeseen, oli jo anteeksiantamatonta.
Äkkiä tummatukkainen kuitenkin havahtui murahdukseen, joka kuului selvästi hänen yläpuoleltaan. Ruskeat silmät avautuivat jokseenkin arastellen, sillä se auringonpaiste oli suorastaan myrkkyä hävelle. Poika kuitenkin sai jonkinmoisen näkyvyyden toiseen, joskin ei se yhtään tätä tilannetta helpottanut.
"Mikä vittu sä olet", poika voihkaisi tuskaisesti ja kääntyi kyljelleen, naama kohti sohvan likaista kangasta.

Felicjanista oli oikeastaan jopa mukava katsella toista alastomana siinä maassa. Kaikessa sarkastisuudessaan toki, selvänähän Fel ei tosissaan pitänyt mitään mukavana. Sitä paitsi tuo jätkä oli ärsyttävä. Jos sillä ei olisi mitään tietoa mistään, saisi painua vittuun albiinon harmaista silmistä.
Toisen kysymys oli oikea kohteliaisuuden ja huomaavaisuuden kiteytymä. Ei tuo kysynyt kuka Fel oli, vaan nimenomaan mikä. Rokkikukko hymähti tylysti, eikä silmissä ollut muuta kuin viileyttä. Ei pahemmin naurattanut, tilanne oli sen verran absurdi.. Tai vitut oli, aika normaali aamu nautiskelun jälkeen.
“Vitutko väliä, en mä jaksa nyt muistaa. Ei sattus olemaan tietoa mistä sais tasottavaa?”, Felicjan murahti tylysti ja korjasi asentoaan ilman merkkiäkään siitä, että aikoisi sohvalta nousta.
“Eiku saatana, kun nyt siellä lattialla olet niin etsi mun housut, jos taskusta löytyis jotain”, poika puheli. Enemmän itsekseen, mutta kuitenkin toista käskien.

Katse oli karannut seinille, pää huusi hoosiannaa, kun pienet kiinalaiset hakkasivat päätä lekoilla, mutta basistin teki mieli tupakkia. Felicjan kelasi, vaikkei oikeastaan välittänyt. Hän oli kaiken järjen mukaan viettänyt yönsä tuon pojan kanssa. Nainut kaiketi, ehkä jotain illalla, muttei muistanut mitään. Filmi pätkäisi aikalailla alkuillan kohdilla..
“Onko sulla tupakkia?”

Johnny nurisi. Mitä helvettiä hänelle oli tapahtunut? Missä helvetissä hän juuri nyt oli? Ja vielä tärkeimpänä; kuka vittu oli tämä sohvalla makaava, alaston albiinopoika, joka vaikutti vahvasti niiltä ihmisiltä, joiden kanssa Johnny ei tullut alkuunkaan toimeen?
Nämä kolme erittäin kiperää kysymystä pyörivät rokkarin päässä yhtenään ja ilman vastausta näihin hän ei lähtisi yhtikän minnekään. Mitä eilen oli oikein tapahtunut? Johnnylle nämä muistinmenetykset eivät olleen mitenkään harvinaisia, mutta nyt tämä kaikki tuntui jotenkin liian ylivoimaiselta. Hän oli ilmeisesti edellisenä iltana vetänyt päänsä niin täyteen, kuin oli vain mahdollista ja sammunut sitten tuohon sohvalle? Rokkari kääntyi jälleen selälleen ja katsahti rikkinäisellä sohvalla makaavaa, erittäin vaaleaa poikaa. Ilmeisesti sitten jopa nainut tuon kanssa tai jotain siihen suuntaan? Ruskeatukkaisen oli pakko peittää kasvonsa käsillään, sillä niin paljon häntä hävetti juuri nyt. No, tämän piti olla normaalia hänelle, mutta ikinä elämänsä aikana Johnny ei ollut herännyt jostain korvesta vailla minkäänlaisia vaatteita. Ja vieläpä tämän albiinon seurassa. Ei helvetti...
Poika kuuli sohvalta kysymyksen, jonka johdosta hän siirsi kätensä pois kasvojaan peittämästä, nousten sitten kyynärpäiden varaan. Mistä vitusta Johnny muka voisi tietää, että mistä saisi tasoittavaa, kerta ei tiennyt edes missä hän parhaillaan oli.
"Herra on hyvä ja ottaa itse selvää", Johnny tuhahti ja painoi toisella kädellä otsaansa. Hemmetti, tämä krapula kyllä vei voiton niistä kaikista muista lukemattomista, joita Johnny oli käynyt läpi.

Johnny ei pitänyt lainkaan toisen jokseenkin käskevästä äänensävystä ja mulkaisi sen takia tuota vihaisesti.
"Mikä vitun orja mä sulle olen? Ei ole mun homma etsiä sun housuja ties mistä", hän vastasi tiuskaisten ja nousi sitten istumaan. Se vain, että sitä hänen ei olisi kannattanut tehdä. Nimittäin kehoa viilsi sellainen kipu, ettei poika sellaista ollut luultavasti aiemmin kokenut. Joku oli tosiaankin pannut häntä perseeseen oikein kunnolla, kuin varmistaakseen, ettei rokkari todellakaan istuisi viikkoon. Hemmetti Johnny aikoi kuristaa sen pikku paskiaisen hengiltä, leikata tuon kyrvän irti, työtävän sen tuon perseeseen, pyöritellen sitä siellä vähän aikaa ja syöttävän sen tuolle paskaiselle ja...
Johnnyn murhanhimoiset suunnitelmat voisivat jatkua loputtomiin, mutta hänen ajatuksensa keskeytti jälleen tämän pirteän albiinon kysymys.
"Kai mulla on jossain... Jos nyt löydän mun farkut täältä jostain", Johnny huokaisi ja yritti liikkua, pienen ähkäisyn johdattelemana. "Naitiiko me tai jotain illalla?" poika ei voinut olla kysymättä, sillä sen hän todellakin halusi tietää.

Toinen poika rupesi ottamaan keesitukkaista pahemman kerran aivoon. Ja aivoon otti Felicjania aina, varsinkin krapulassa. Ja nyt rupesi ottamaan niin paljon aivoon, että pääkipu kolminkertaistui. Ja se taas hermostutti vielä lisää ja silloin rokkikukko rupesi käymään jo vaaralliseksikin. Tai entistäkin vaarallisemmaksi.
Toinen rupesi kiukkuilemaan Felicjanille, mikä sai pojan sylkemään toisen viereen maahan ja irvistämään julmasti. Tuolle ei kyllä irtoaisi mitään, jos pojan taskussa sattuisikin jotain olemaan. Ja olihan siellä, kokaa ja muutama E, mutta sitäpä Fel ei muistanut.
Kun toinen kiukkuili lisää, oli Felicjanin vuoro painaa kädet kasvoilleen ja murista julman kuuloisesti. Osin kädet painettiin korville.
“Huuda nyt saatanan homo vielä pikkasen kovempaa”, poika ärähti äänellä, joka todellakin kertoi, ettei rokkikukko kaihtaisi keinoja toisen hiljentämiseen.

Toisella kuulemma olisi tupakkaa, kai. Jos housut löytyisivät. Hyvä niin, mutta eipä se pahemmin mieltä jaksanut lämmittää. Toinen uteli olivatko he naineet ja Felicjan nurisi kädet yhä kasvoillaan, kunnes kiepsahti kyljelleen ja painoi päänsä sohvalle. Ja tuijotti julman harmain silmin toiseen.
“En mä muista”, poika ärähti. “Mut jos loogisesti ajatellaan, niin suurella todennäköisyydellä. Et sä muuten ois mun kanssa samalla sohvalla alasti nukkunut”, poika murahti. Ja kun sitä nyt ajatteli, niin ei krapulaseksikään paha ajatus olisi ollut…
“Jos nyt oikeesti viitsisit etsiä mulle tupakin, mä en ole kiva ihminen”, Ferlicjan ärähti uudelleen. Komentelu oli hänelle luontaista, mutta toisen olisi ihan hyvä totella. Felicjan kun tosiaan ei ollut kiva.

Johnnya alkoi nyt oikeasti vituttaa ja kiitos tästä kuului tuolle sohvalla makaavalle albiinolle. Ei tuolla ollut mitään oikeutta käskyttää häntä tekemään mitään, sillä... No niin. Ei Johnny tässä tilanteessa edes keksinyt yhtään syytä sille, miksi toisella ei ollut varaa sanoa pojalle yhtikäs mitään. Helppohan tämän oli jaella käskyjä tuolta sohvalta Johnnylle, joka oltiin vastikään tönäisty siltä alas. Ei voinut olla totta. Siis oliko Johnny tälle vaaleammalle pojalle vihainen vain siitä, että tuo oli mitä ilmeisimmin pannut Johnnya perseeseen illalla ja nyt oli vallannut koko sohvan itselleen? Ei, jotain muutakin sen oli pakko olla.
Ja varmistuksen tähän asiaan Johnny sai melkeinpä heti, kun toinen sylkäisi hänen vierelleen maahan, haukkui homoksi ja käski epäsuorasti pitämään päänsä kiinni.
"Mä huudan silloin kun mä haluan ja siltä tuntuu. En oikeen jaksa uskoa, että sunlaisellasi ihmisellä on minkäänlaista sananvaltaa siihen. Ja btw, sylkeminen on tosi ällöä", Johnny ärähti takaisin ja sivutti ihan tarkoituksella sen tosiseikan, että toinen oli haukkunut häntä homoksi. Kyllähän esikouluikäinenkin osaisi tässä tilanteessa päätellä, että Johnny oli kaikkea muuta kuin hetero ja tuota homottelua hän oli saanut kuulla aivan tarpeeksi koulun käytävillä. Eikä rokkari jaksanut vetää tuosta liian isoa pulttia, sillä olo oli muutenkin aivan järkyttävä. Eniten poika halusi nyt tupakkaa, suihkuun ja takaisin nukkumaan... Niin se tupakka.

Johnny katseli ympärilleen ja paikansi eräät tutut tummanharmaat farkut, jotka olivat epämääräisessä mytyssä sohvan käsinojan takana. Hienoa. Viimeinkin jotain hyvää tänä aamuna. Ruskeatukkainen siirtyi nojaamaan selkäänsä sohvaa vasten, kurotti farkut käsiinsä, samalla kuunnellen toisen jatkuvia ärähdyksiä eilisestä illasta. "Jos loogisesti ajatellaan, niin suurella todennäköisyydellä..." Johnny mutisi, yrittäen samalla matkia pilkallisesti toisen ääntä. Ja milloinhan pojasta oli näin lapsellinen tullut? Mihin oli kadonnut se kylmänviileä ja piikittelevä Johnny, joka sai pelkällä olemuksellaan muut ihmiset raivostautumaan itseensä? Älyttömän hyvä kysymys, mutta tämän kaiken poika laittoi vain järjettömän pahan krapulan piikkiin.
Farkkunsa rokkari kuitenkin nappasi nopeasti maasta ja kaiveli niiden taskuja, löytäen niiden vasemmasta taskusta noin puolillaan olevan tupakka-askin. Ei hän todellakaan muistanut, että tummanharmaiden farkkujen taskussa oli moinen aarre. Johnny vain tunsi itsensä sen verran hyvin, ettei hän lähtenyt melkein mihinkään ilman tupakoitaan - oli sitten kysymyksessä vaikka jokin turhanpäiväinen perhejuhla tai koulupäivä.
Rokkari huokaisi syvään, kun viimein sai asetettua yhden savukkeen huultensa väliin ja sytytettyä sen taskuista löytyneellä sytkärillä. Ja tälle albiino-pojalle hän ei tietenkään tarjonnut, mulkaisi vain todella vittuuntuneesti. Jos tuo tästä oppisi pyytämään asioita kauniimmin, niin Johnny voisi jopa harkita yhden tupakan uhraamista.

Toinen oli ärsyttävä. Ja tuon mielestä sylkeminen oli ällöä. Ällöä, no voi aaws. Felicjanin harmaita silmiä pyöriteltiin. Ihana alku tällekin tavattoman ihanalle päivälle. Voi vittusaatana, kiitos vaan sille yläkerran mielikuvituskaverille tästäkin.
“Konti nyt suosiolla ne munkin housut”, poika murahti silmät tiukasti kiinni puristettuna. kestämistä tässäkin darrassa oli ja se oli oikeastaan hyvinkin yleistä. No jaa.
Omat farkkunsa toinen rapinasta päätellen löysi, kuten tupakitkin. Kädet valuivat pois rokkikukon kasvoilta ja kylmät silmät katselivat kuinka toinen sytytti huulilleen syöpärullan. Tupakantuoksu oli oikeastaan hyvä ja turvallinen olotilaan nähden.
“Sä ajattelit sitten kiukutella mulle”, poika tuhahti pilkkaavasti. “Anna mun kaikki saatana kestää…”
Jälkimmäinen lause oli tarkoitettu enemmänkin itsekseen mumistavaksi. Katse havaitsi pojan omat housut lattialla, matka oli kuitenkin liian mittava, jotta sen saattaisi sohvalta käsin kurottaa. Ja Felicjan tunsi itsensä tarpeeksi hyvin, ettei erehtynyt nousemaan yhtään pystympään. Saatanan avuton olo, se sai keesipään vihaamaan itseään hetkellisesti.

“Heitä nyt saatana mulle tupakki ja ojenna noi housut tosta, niin katotaan mitä löytyy taskusta”, poika murahti. “Jos sieltä nyt sullekin jotain riittäis, kun et viitsi kuitenkaan ilman.” Jep, se oli lähinnä kohteliasta pyyntöä, mihin poika kykeni juuri nyt.
Ja sekin muistutti enemmän koiran käskyttämistä kuin pyytämistä, ainakin äänensävyjen perusteella.

Johnny ei jaksanut tajuta itseään juuri nyt. Mitä ideaa oli alkaa vääntää kättä toisen kanssa niinkin turhasta asiasta, kuin tupakasta sekä tuon typerien housujen ojentamisesta, jotka rokkarikin kyllä huomasi vähän matkan päässä itsestään. Mitä poika sillä menettäisi, jos ihan kiltisti nousisi pari senttiä ja noukkisi ne hemmetin housut tuolta maasta? Vähintään ehkä ylpeytensä, kun suostuisi tuon kusipään tahtoon. Hän ei todellakaan ollut niitä ihmisiä, joita muut pystyivät käskyttämään ihan tuosta vain ja luultavasti se tuli tälle albiinollekin selväksi.
Tämä se vain jaksoi louskuttaa leukojaan ja Johnny tyytyi mulkaisemaan tätä hyvin ilkeästi.
"Kaikkea ei saa mitä haluaa", Johnny tokaisi kohauttaen olkiaan ja vei tupakan huulilleen, vetäen lähes liioitellun nautinnollisesti sitä myrkkyä keuhkoihinsa - ihan vain toista kiusaakseen. Sai rokkarin puolesta kärsiä nikotiininpuutteestaan ihan rauhassa ja krapulastaan sitten siinä samalla. Todella julmaa ja lapsellista, mutta Johnny vain sattui olemaan sillä päällä. Sitä paitsi, häntä vitutti aivan suunnattomasti jo se, ettei hän edes tiennyt missä ihmeessä he juuri nyt olivat. Auringonsäteistä päätellen jossain ulkona ja paikan avaruudesta sekä hajusta päätellen jossain helvetin ladossa. Siellä täällä makasi sammuneita ihmisiä, joista osa oli jopa alkanut heräillä. Aivan tuntemattomia kasvoja Johnnylle, joka kyllä oli ihan hyvä. Eipä tarvinnut ainakaan hävetä yhtään enempää oman alastomuutensa johdosta ja vielä vähemmän sen, että oli luultavasti pannut tuon vaaleamman pojan kanssa tässä sohvalla.

Johnny hieroi hivenen kasvojaan ja vilkaisi sitten sivusilmällä toista. Tämä harmitteli sitä, että rokkari oli alkanut kiukutella tälle, joka ei kyllä saanut yhtään säälipisteitä osakseen. Itsepähän tämä oli Johnnyyn edellisenä iltana kajonnut.
"Oma vikas", Johnny tokaisi hyytävästi ja vei jälleen tupakan huulilleen.
Johnnyn mieli kuitenkin muuttui kuin taikaiskusta toisen kertoessa, että tämän taskuista saattaisi todellakin löytyä jotain tasoittavaa. No, tämän äänensävy ei ehkä ollut se mieluisin, mutta ehkä nyt oli tärkeintä tämä lauseen sisältö.
Rokkari vilkaisi toista vielä kertaalleen, nousi aavistuksen ja nappasi housumytyn jonkin matkan päästä, viskaten sen sohvalle.
"Ole hyvä", Johnny tokaisi häiritsevän pirteästi hymyillen. Ei hän todellakaan odottanut, että tuo kiittäisi tai mitään, sillä tuskin tämän sosiaaliset taidot ulottuisivat ihan sille tasolle. Ja eihän Johnny tätä ollut tehnyt ihan silkkaa ystävällisyyttään - pikemminkin omaa etuaan ajatellen.
"Tee tilaa", poika tokaisi ja mitään odottamatta hän heilautti vaaleamman pojan jalat sohvan selkänojan yli, kammeten itsensä sitten siihen istumaan. "Ai vittu.." rokkari voihkaisi kun kropan lävisti se sama viiltävä kipu, jonka aiheuttajaa oli edes turha lähteä arvailemaan.

Toinen oli vittumainen, mutta Felicjanista ei juuri nyt ollut syöksymään tuon kimppuun, eikä hän pahemmin jaksanut moista harrastaa edes verbaalisella tasolla. Hän oli rajoittunut, kiitos edellisöisen sekakäytön. Kellonajastakaan pojalla ei ollut hajuakaan, mutta moinen pikkuseikka oli täysin turha… Paitsi bussiaikataulun kannalta… Mutta eipä pojasta nyt ollutkaan kotiin menemään, ja saisihan hän täällä toisenkin yön vietetyksi, jos tarve vaati niin.
Nautinnollisuus toisen kasvoilla oli vituttava, Felicjan olisi mielellään heittänyt toiselle jonkun vittumaisen kommentin, muttei jaksanut miettiä mikä se sitten tarkalleen ottaen olisi ollut.
Toinen väitti, että kaikki oli Felicjanin syytä, mihin poika naurahti räkäisesti ja lyhyesti.
“Vitun neiti, kerro nyt vielä että mä vein sun perseneitsyytes”, rokkikukko tuhahti. Epäuskottavalta moinen ainakin hänen korviinsa kuulosti, mutta eipä hän toista tuntenutkaan. Ja ennen kaikkea, sillä ei hänen elämänsä kannalta ollut paskaakaan väliä.

Taikasanat kuitenkin näemmä lausuttiin, kun toinen viskasi housut Felicjanin työ ja käski tekemään tilaakin. Ja kiusallaankaan siihen ei Felicjan reagoinut. Toinen kuitenkin huiti homman itse koskemalla ja tyrkkäsi albiinon jalat tieltään. Vittupää…
“Kuules nyt, adhd…”, poika aloitti keskeyttäen toisen parahdukseen. Felicjanista moinen sai kumpuamaan vain vittumaista naurua. Hän ei toista säälinyt, huvitti vain kuinka hän oletettavasti juuri itse oli tuon tummatukan tuohon tilanteeseen saanut.
Kiusallaankin poika kääntyi sohvalle selälleen ja heitti koipensa toisen syliin. Ja mitään peitettähän ei ollut, vaikka peitettävää siitäkin edestä.
Felicjan kollasi housujensa taskut läpi yksikerrallaan ja moinen sai leveän hymyn albiinon lävistetyille huulille. Hän tunsi sormissaan kaksi minigrip pussia, eivätkä ne tyhjiäkään olleet.
“Kokaiinia”, poika mutisi itsekseen. “…ja ekstaasia”, hän jatkoi ja virnisti. “Mä haluan silti sen tupakin”, harmaasilmäinen ilmoitti kasvoillaan enää vain pieni virne, katse toiseen kohdistettuna.

Johnny tiesi, että ärsytti toista juuri nyt ihan kunnolla, mutta siitäkös poika muka olisi välittänyt. Tuntui, että hän ärsytti pelkällä olemassaolollaan aivan kaikkia - niin nuoria kuin vanhempiakin - , mutta silti hän ei jaksanut välittää siitä. Ei rokkarilla yksinkertaisesti riittänyt kauheasti mielenkiintoa jäädä miettimään, miksi ihmiset eivät pitäneet hänestä juuri ollenkaan. No, satunnaisia poikkeuksia kyllä oli, mutta näin yleisesti. Ehkä se oli hänen ylitsepääsemättömän vaikean luonteen takia, mutta se nyt oli tässä ihan sama. Ei hän tarvinnut kenenkään hyväksyntää, ja kaikken vähiten tämän albiimon, sillä tuo luultavasti inhosi Johnnya yhtä paljon kuin hän tätä.
Toinen aukoi jotain Johnnyn perseneitsyydestä, johon poika vaan naurahti hyvin kolkosti. Ja hän sitten ilmeisesti näytti siltä, että olisi voinut olla perseneitsyt tässä alle vuorokausi sitten? Todella kiva...
"No entäs jos sanonki, että veit? Tuhrit mun herkän mielen panemalla mua perseeseen niin kovaa, että ny ihan jokaista paikkaa kolottaa..." Johnny tuhahti ja katsoi toista silmiin. Mitähän tuokin Johnnysta kuvitteli? Että ihan perseneitsyenä hän tuosta vain alkaisi jonkun tuntemattoman pojan kanssa panemaan jossain korvessa? No, ehkä tuo oli tarkoitettu pikemminkin ärsykkeeksi, mutta silti. Ei poika osannut ottaa mitään vitsillä tässä tilanteessa.

Ilmeisesti vaaleampi ei tykännyt siitäkään, että Johnny oli ihan omatoimisesti tehnyt itselleen tilaa tähän sohvalle ja se sai jopa pojan naurahtamaan pilkallisesti. Se ilo tosin hävisi rokkarin kasvoilta yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin. Ihan vain tuon vittumaisen naurun takia.
"Naama kiinni. Tai mä jyystän sun persettä jollain saatanan rautaseipäällä, että katotaan sitten kumpi tässä oikein nauraa", Johnny tuhahti ja vei tupakan huulilleen, puhaltaen savut päin vaaleamman kasvoja. Tämä kuitenkin oli päättänyt, että ei todellakaan aikonut pitää jalkojaan pois tieltä ja asetti ne tummatukkaisen syliin. Johnny vilkaisi tuon silmiä nopeasti - ja sai kyllä kieltämättä tämän haaravälikin osakseen nopean silmäyksen - ja tuhahti.
"Työnnäpä ne karvaiset koipesi jonnekin muualle siitä", Johnny ähkäisi ja yritti työntää tuon jalkoja jonnekin muualle. "Ja siitä tupakasta voidaan ehkä neuvotella. Nimittäin toi ekstaasi kuulosti oikein hyvältä", poika vielä tokaisi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa.

Toinen kysyi mitä siitä seuraisi, jos toinen väittäisi Felicjanin vieneen koskemattomuutensa. Keesipää nauroi ivallisesti.
“Mua ei kiinnosta vittujakaan, jos sulle jäi traumoja siitä, että mä tunkeuduin sun perseesees”, poika ilmoitti. “Sä et kiinnosta mua vittujakaan, ainoa mikä sussa jaksaa edes hieman liikuttaa mua on tupakka”, Fel kertoi rehellisesti tasaisen värittömällä äänellä, joskin sitä koristi ripaus viileyttä ja kärsimättömyyttä.
“Kyllä mua nyt pelottaa. Mä fobioin rautatankoja niuin vitun kovaa… Niin ja etenkin sua kun sä oot niin saatanan karski ja miehisen pelottava macho”, Felicjan tuhahti, virnistäen toispuoleisesti ilottomasti. Sokea olisi nähnyt otsallaankin sen vittuilun. Tupakan savu kirveli kasvoille puhallettuna silmiä, mutta Felicjan ei jaksanut välittää mistään niin pienestä.
Tatuoitu albiino naurahti toisen epätoivoiselle komentelulle siitä, kuinka Felicjanin olisi pitänyt jalkojaan siirtää. Turha vaiva edes yrittää toistaa moista typeryyttä.

“Neuvotella, nimenomaan joo. Mulle ei riitä yks tupakki, jos sä haluat osingoille mun ekstaaseistani, neitiseni”, Felicjan hymähti. “Ja toistanpa nyt vielä, mä en ole kiva ihminen.”
Jep, ei mitään toivoa sellaiseen. Tupakkia albiinon teki kuitenkin liiaksikin mieli. Päätä kallistettiin hieman ja huulilta karkasi tasainen murina. Särkylääkekin voisi olla ihan kohtuullisen kiva kaveri…

Johnny ei tiennyt, että olisiko hänen pitänyt lyödä tuota turpaan ihan tältä seisomalta vai ei. Okei, tuo oli sen verran ärsyttävä, että ansaitsisi turpiinvedon ihan vain sen takia, mutta asiassa oli ihan pienoinen mutta. Rokkarilla ei näet ollut riittävästi energiaa käymään jonkun tunnevaimmaisen ääliön päälle ja vetää tätä pataan niin kovaa, ettei edes tämän äiti tunnistaisi poikaa omakseen sen käsittelyn jälkeen. Johnnya vitutti, että oli niin saamaton tehdääkseen yhtikäs mitään luonteelleen ominaista juuri nyt. Ja tällä hän tietenkin tarkoitti omaa äkkipikaisuuttaan, jonka takia saattoi lyödä jotakuta vähänkin ärsyttävää ihmistä. Nyt kuitenkin... No, ehkä hän saisi tilaisuuden lyödä tätä albiinoa joskus toisten.
"Sepä on todella kiva kuulla, että mä liikutan sua edes jotenkin. Harmi vain, että se tunne on kyllä tossa asiassa molemminpuoleinen", Johnny tokaisi ja vilkaisi sitten merkittävästi toisen käsissä olevia, pieniä pusseja. Ärsyttävää tosiaan, että kumpikin halusi toisiltaan vain yhtä asiaa, joka nyt ei tullut kuuloonkaan tässä tilanteessa. Ilmeisesti he olivat liian itsepäisiä antamaan periksi tai jotain. Mikä helvetti tämä nyt oli olevinaan? Joku tahtojen taistelu, kumpi antaa periksi ensimmäisenä?

Johnny ei pitänyt toisen vittuilevasta äänensävystä, kun tämä kertoi epäsuorasti pojan olevan naisellinen ihminen. Siis mitä helvettiä? Johnnyssa oli kyllä tiettyjä naisellisia piirteitä, mutta ei hän nyt niin pahasti feminiininen ollut kuin jotkut muut. Sitä paitsi, eivät ne hänen ominaisuutensa näkyneet päällepäin vaan olivat pikemminkin henkisiä.
"Mä tiedän. Mutta älä huoli, en mä aio käyttää aikaani sunlaiseen tapaukseen", rokkari naurahti kolkosti ja vei jo melkein loppuun palaneen tupakan huulilleen. Mitäpä hän seuraavaksi tekisi? Ottaisi ehkä uuden tupakan ja polttelisi sen tässä ihan rauhassa, odottaen samalla toisen seuraavaa siirtoa. Kyllä Johnnylla luultavasti kestäisi kärsivällisyys edes jonkin aikaa, sillä eihän hänellä mikään kiire ollut. Kotona ihmiset luultavasti olisivat huolesta suunniltaan, mutta sekös poikaa ei liikuttanut. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta kun hän oli koko yön pois kotoa.

Tämä albiino ei nyt tehnyt elettäkään siirtääkseen jalkojaan pois Johnnyn sylistä ja se sai pojan mutristamaan huuliaan hivenen.
"Ehkä se olisi kuule ihan sun oman terveytesi kannalta parempi, että antaisit sitä tasottavaa tähän näin, Lumikki. Tai mun täytyy oikeasti tulla hakemaan sitä itse", Johnny sanoi olkiaan kohauttaen, heitti tupakan maahan, liiskasi sen ja otti heti uuden kehiin farkkujensa taskusta sijaitsevasta askista. Nikotiinin armottomana orjana Johnnylle ei tuottanut ongelmia polttaa kahta tai jopa kolmeakin tupakkaa putkeen, joten hänellä oli aikaa odottaa toisen päätöstä.

Felicjan tuhahti toisen päänaukomiselle tunteen molemminpuolisuudesta. “wen interessiert”, poika puuskahti itsekseen mumisten. Poika katseli toista julmasti, vaikka joutuikin katsomaan ylöspäin. Toinen kuitenkin istui ja hän makasi sohvalla, joskin sarja tuki häntä edes hieman pystynpään. Tästä ei todellakaan seuraisi mitään hyvää, sillä tuo mustatukka ei ollut lainkaan sen helpomman ihmisen oloinen kuin Felicjan itse. Tai no, ehkä hieman lievempi tapaus… Felicjan oli yksi hirviö sille päälle sattuessaan.
Toinen ei kuulemma aikonut käyttää aikaansa keesipäähän, Felicjan naurahti. Olihan tuo lupaus?
“Munlaiseen?”, Felicjan hymähti tylysti. “Sekakäyttäjään, tunnevammaseen, basistiin vai?” Niin, sitähän hän oli, myöntäminen ei tuntunut missään. “Ei pelkoo, että mä sua ajattelisin väkisin seurassani pitää.”

Toinen rupesi uhkailemaan, joka sai vittumaisen sävyisen paskaisen naurun kumpuamaan rokkikukon sisästä. “Hey, babyface, nyt mua pelottaa jo ihan vitusti”, poika virnisti. “Ei tipu mitään, ennen kuin mä saan tupakin, sit sä saat pillerin ja mä saan toisen tupakin. Mieti nyt saatana ite miten hyvä diili sun kannaltas. Huomattavasti enemmän näiden hankkimiseen rahaa ja vaivaa näkee kun muutaman savukkeen”, poika ilmoitti varmalla äänellä. Jos toinen kieltäytyisi, pummisi Felicjan mielellään joltakin muulta tuntemattomalta ja pitäisi ekstaasinsa itsellään.
Hän oli tehnyt halvan tarjouksen toiselle ja tuo olisi helvetin typerä, jos ylpeyttään sen torjuisi.
“Ja et sä näitä multa sais”, Felicjan ilmoitti varmana. “Jos tuut lähemmäs mä puren sun kaulavaltimos poikki. Ja usko huvikseks, tänne on tapettu ennenkin ihmisiä, eikä kukaan ilmoita”, poika totesi julman hymyn kera. Vitut hän tiesi oliko moinen totta, mutta niin hän oli kuullut. Tämä oli syrjäkylän crack-talo, jossa vallitsi puhdas anarkia reilulla annoksella sekasortoa.

Johnny virnisti hyvin omahyväisesti.
"Ehkä sun, kultapieni pitäisi puhua hivenen selvemmin, mikäli haluat ihmisten ottavan sut ihan tosissaan", poika sanoi sellaisella äänellä, jolla puhuttiin yleensä 3-vuotiaalle pienelle lapselle. Ja sellaisena rokkari toista piti, vaikkei nyt tarkalleen tapauksen iästä ollut. Pikkulapsena, joka vaikutti syvästi loukkaantuneelta siitä, ettei saanut sitä mitä halusi. Elämässä ei nyt aina saanut kaikkea, mitä halusi ja ehkäpä toinenkin sen jonain päivänä ymmärtäisi. Vaikka nyt Johnnyn sitä oli vaikea uskoa. No, tuskinpa hän itse käyttäytyi yhtään sen paremmin, mutta nyt ei puhuttukaan hänestä. Oli tosiaan paljon mielenkiintoisempaa paneutua toisen ihmisen epäkohtiin kuin omiin. Ja Johnnyhan ei todellakaan pitänyt itseään täydellisenä, mutta oli hän ainakin parempi kuin tämä vaalea poika tässä sohvalla.
Tuo luetteli ihan osuvia sanoja kuvaillaakseen itseään ja Johnny hymähti, vieden tupakan jälleen huulilleen. "Miten vain ite haluat. Noista jokainen on jo sinällään huono piirre ihmisessä, mutta kaikki kolme yhdessä on jo todellakin ongelma", rokkari tokaisi ja vilkaisi sitten sohvalla makaavaa poikaa. "Ja basistikin vielä, aijaijai..." poika naureskeli itsekseen ja puhalteli tupakan savuja ulos keuhkoistaan. Hän itse oli soittanut kitaraa ainakin jo neljä vuotta, eikä voisi koskaan kuvitella soittavansa yhtään mitään muuta soitinta. Ehkä vähiten bassoa, vaikka ei se nyt oikeastaan huonokaan soitin ollut tai eronnut kitarasta periaatteessa mitenkään.

Johnny kohotti aavistuksen toista kulmaansa, katsoen kuitenkin suoraan eteensä ja pienehkön virneen koristaessa suupieliä. Vai, että ihan babyface... poika naureskeli itsekseen. Siitä olikin luultavasti jo jonkin verran aikaa kun häntä oli kutsuttu sillä nimityksellä. Rokkari kuitenkin kuunteli tarkasti toisen tarjouksen loppuun, vei tupakan huulilleen ja nauroi.
"Paitsi että, mä menetän ton sun "erinomaisen" diilin takia peräti kaksi tupakkaa ja se on paljon se. Ottaen huomioon, että mä muutenkin poltan suurin piirtein askin päivässä tupakkaa, joten ei nyt oikeen inspais heittää sulle ihan kahta", Johnny vastasi toiselle hymyillen ja vilkaisi jälleen merkittävästi vaaleita koipia sylissään. "Sitä paitsi, sä et todellakaan tiedä, millaisia ihmisiä mä tunnen, joiden avulla mä voin saada vaikka mitä. Ja pystyyhän sitä nopeasti uusiin tutustumaan", ruskeatukkainen vielä hymähti ja kopautti sormellaan tupakan päässä olevia, enimpiä tuhkia pois. Ja mitä näihin tuttuihin tuli, niin... Kyllä Johnny oli riittävän sosiaalinen saadakseen lisää aineita. Se raha oli sitten asia erikseen, mutta äkkiäpä hän porukoilleen jonkun tekovaleen keksisi ja saisi näin rahaa. Ei se ollut sen vaikeampaa.
Johnny ei voinut kuitenkaan olla nauramatta tälle toisen uhkaukselle (mikäli sen voisi sellaiseksi edes luetella). Hän ei yhtään epäillyt, että ei muka saisi pillereitä napattua toisen kädestä, sillä poika todellakin uskoi omistavansa enemmän lihasmassaa luidensa ympärillä kuin toinen. Niin, mikäli sitten edes pystyisi tämän järjettömän päänsäryn takia edes liikahtamaan toista kohti. No, ei haistattelu tuottanut tuskia, joten tuskin minkään pienen pussin sieppaaminen toisen kädestä mikään vaativa teko olisi.
"Niinhän ne tarinoi. Mutta mä uskon, ettei susta ole sellaiseen. Saat vielä ikuiset traumat", Johnny tokaisi ärsyttävän ystävällisesti hymyillen. "Ehkä sun pitäisi ihan suosiolla tyytyä niiden fritsujen puremiseen iholle, kuin ihmisten kaulavaltimoita puremaan poikki. Katsotaan sitten uudestaan joskus... Kymmenen vuoden päästä?" Johnny virnisti jälleen ja asettui sohvalla paljon nautinnollisempaan asentoon, asettaen myös niskansa vasten sohvan selkänojaa.

- hittiä paaaljon, mutta sen kun huomautat niin korjaan pois jos haitaksi on~ -

Toinen louskutti leukojaan ja viimein Felicjan onnistui sulkemaan sanat pois tajunnastaan. Pojan korviin kaikki kuulosti vain tasa paksulta blahblahblah:lta. Silti kaikki ärsytti.
Ja eniten rupesi ärsyttämään se, että toinen kitisi kahden tupakan menettämisestä. Ja kaksi tupakkaako olisi ollut paljon essosta? Voi helvetin helvetti.
“Sä voit vähätellä, mutta ei se muuta tilannetta. Mulla on essoa ja sulla ei”, poika muistutti. “Ja älä yllytä mua puremaan sua muru, voi kaduttaa jälkeenpäin”, Felicjan huomautti virnistäen julmasti. Varmaan purisi, jos toinen erehtyisi vielä kertaalleen sanomaan mitään väärää. Ja varmasti purisi kaulaan oikein näkyvälle paikalle. Ja purisi niin kovaa, että tulisi verta ja haava rupeaisi ajan kanssa mätimään. Ajatus kohotti veret hyydyttävän hymyn lävistetyille huulille.
Pitäisi tyytyä fritsujen puremiseen vain, kuulemma. Ihanko niin meinasi?
Felicjan nauroi ja avasi pussin heittäen kaksi nappia suuhunsa. Pussiin jäi vielä yksi, millä hän aikoisi tehdä kauppaa. ja koska tämä ei edennyt näin, niin asiaa pitäisi edistää.

Felicjanin päässä vihlaisi kipu tuon noustessa istumaan hajareisin toisen syliin. Kasvojen ilme oli julma, eikä kyseessä ollut mitään romanttista, todellakaan, tai edes seksuaalista, vaikka molemmat pojat alasti olivatkin.
“Ai fritsujako?”, poika murahti tylysti, äänestä kuulsi kieroutunut huumori. Felicjan piti kiinni sohvan kaiteesta, hän oli varautunut pois tönäisemiseen. Pojan käsi vei toisen tupakan, Fel nautti pitkät hatsit siitä.
“Mä voin kyllä purra, sä saat tän esson ja mä saan tupakkia”, Felicjan ilmoitti. “Se kuinka kovaa sä yrität pitää kiinni ylpeydestäsi tekee susta rasittavan ja lapsellisen. Sitä paitsi sillä ylpeydellä ei ole vittuakaan väliä täällä. Sä et tunne ketään ja kukaan ei tunne sua, niin se vaan menee. Joten ole hyvä ja heitä mulle tupakka, kiitos.”
Kaikki kohteliaisuus sanat tulivan ulos Felicjanin suusta sellaisella määrällä sarkasmia, ettei tyhmäkään voinut luulla hänen niitä tarkoittavan.

(( Eipä tuo mitään. Johnnya saa hittailla ihan vapaasti ^^ ))

Johnnyko muka rasittava? Kyllä. Lapsellinen? Kyllä, jos sille päälle sattui. Ja ilmeisesti juuri nyt hän oli sillä päällä, kerta väitteli toisen kanssa täysin typerästä asiasta kuin jokin pieni pentu. Mutta minkäs Johnny sille mahtoi, että krapula painoi päälle ja häntä oksetti ihan helvetisti. Olisi luultavasti morkkiskin, mikäli vain muistaisi, mitä oli edellisenä iltana tehnyt. No, sen hän tiesi varsin hyvin, että oli luultavasti harrastanut seksiä tämän sohvalla makaavan vaalean pojan kanssa. Rokkari puraisi huultaan ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni. Helvetti, kun hän ei koskaan ajatellut kehen sotkeutui ja kehen ei. Se oli juuri sitä sarjaa, että kun alapäässä alkoi veri kierää, niin yläpää tyhjeni ihan kokonaan. Eikä Johnny edes halunnut ajatella niitä kaikkia aineita, joita oli mahdollisesti illan aikana vetänyt. No, eipä hän tiennyt oliko edes vetänyt, joten se olisi saattanut lohduttaa häntä edes hivenen. Se vain, ettei pelkästä kaljasta tai pilvestä tullut näin pahaa oloa seuraavana päivänä.
"Joo nyt pelottaa ihan vitusti. Lasken alleni", Johnny tuhahti ja vilkaisi toista sivusilmällään, painaen ne kuitenkin pian kiinni.
Johnny raotti hivenen toista silmäänsä, kun kuuli toisen rapistelevan käsissään olevaa pussia. Pian kaksi niistä päätyi albiinon suuhun. Rokkari kuitenkin painoi silmänsä nopeasti kiinni, ettei vain olisi näyttänyt liian kiinnostuneelta sitä yhtä pilleriä kohtaan, joka pussiin jäi. Jotenkin hänestä alkoi hiljalleen tuntua, ettei tässä kaikessa ollut enää mitään ideaa. Oikeasti. Oli todella typerää ja lapsellista väitellä näinkin turhasta asiasta, sillä eihän tämä mihinkään tästä johtanut. Kummatkin heistä olivat niin jääräpäisiä ihmisiä, että eivät he pääsisi tästä tilanteesta eteenpäin milloinkaan. Vittujen kevät...

Rokkari kuitenkin avasi jo kertaalleen silmänsä, kun tunsi ihmisruumiin nousseen istumaan hänen syliinsä. Ihanaa, tämä tästä vielä puuttuikin... Johnny puraisi huultaan ja vastasi toisen julmaan katseeseen - joskin ei niin julmasti kuin toinen, vaan pikemminkin äärimmäisen vittuuntuneesti. Pojan huulien välistä karkasi pieni murahdus, kun toinen vei hänen sorimensa välistä tupakan ja vei sen huulilleen. Ei hän kuitenkaan tehnyt elettäkään, että olisi ottanut sen takaisin.
Johnny kuunteli kaiken sen, mitä toisella oli sanottavana ja naurahti sitten jokseenkin ivallisesti. Häntä alkoi todellakin kyrsiä tämä koko tilanne...
"Vain niin voit tehdä", poika hymähti ja katsoi toista silmiin. "Ei ois kyllä mitenkään reilua, että sä purisit mua, vaikka sait just tupakan. Musta se esso olisi tässä tilanteessa paljon parempi vaihtoehto", hän jatkoi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa.
"Enkä mä välitä vittujakaan siitä, tunteeko kukaan mua täällä vai ei. Sillä ei todellakaan ole mitään väliä, että mä nielisin oman ylpeyteni jonkun sellaisen edessä, joka on mulle ihan samantekevä tyyppi. Mä en vaan oikein jaksa sulattaa sitä, että tuollaiset sunlaiset vitun ärsyttävät pikku pennut yrittävät hyppiä mun silmille", Johnny sanoi tuhahtaen ja hänen äänensä viestitti hyvin siitä, että mikäli toinen ei malttaisi pitää päätään kiinni, niin silloin hänen pinnansa katkeaisi lopullisesti. "Joten olisitko ystävällinen ja veisit läskis jonnekin muualle. Sä painat nimittäin ihan vitusti", hän jatkoi, mutta ei yrittänyt työntää toista pois sylistään. Ehkä tällä olisi sen verran järkeä, että hoitaisi homman ihan itse ja vapaaehtoisesti.

Toisen ininä meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Se oli liian turhaa rekisteröitäväksi. Toinen ei innostunut Felicjanista sylissään, mikä tosiaan olisikin ollut itse outous tämän koko aamun jälkeen.
Fel poltti tupakan jämät nautinnollisesti loppuun nakaten tumpin kepeästi kauas itsestään. Ihan vitun sama minne.
“Kyllä mä taidan purra. Ihan vittu vaikka huvikseni. Et sä estä mua millään kusisilla jämillä, poju”, Felicjan ilmoitti. Ja uhkailusta toteuttamiseen, toinen käsi kiskaisi toista hiuksista, jotta kaulaan olisi helpompi iskeä hampaat. ja niin poika teki, purren kunnon voimalla kunnes maistoi veren suussaan. Ei mitenkään maailman paras maku, mutta sai mielialan kohoamaan hivenen. Mutta tosiaan vain aivan minimaalisesti.
Poika pyyhkäisi kädellään suupieltään ja kuunteli toisen nalkuttamisen. Huulilta tippui naurahdus.
“Älä väitä, et sulla muka olis varaa pennutella mua”, poika tuhahti.

Hiljalleen ekstaasin vaikutus rupesi näkymään ja olo tuntui keveämmältä. Tummahiuksinen poika hänen allaan oli turhanpäiväinen, eikä tuon sanoilla ollut mitään väliä. Nyt hän oli kuulemma läski ja painava. Felicjan irvisti. Toisen töniminen vain yllytti keesipäätä pysymään toisen sylissä. Virne leveni pirullisemmaksi.
“Mä niin säälin sua, kun raukka joudut istumaan siinä tonnikeijun alla”, poika huokaisi. Ei snoukkari kuitenkaan kauaa toisen sylissä viihtynyt, vaan kiepsahti istumaan sohvalle tuntien taas heittoa päässään. Joskin se oli se ja sama, sillä olo oli mukava, kiitos pillereiden.
“Mä vedän tänki sitten ite, jos pihtarilta ei ees tupakkia tipu”, Felicjan ilmoitti avaten taas pussin ja kiusallaankin vei sen kielelleen kiduttavan hitaasti ja vittumaisesti.

Jos Johnny olisi ollut mieleltään sekä voinniltaan normaali, ihana itsensä, niin hän olisi luultavasti nauranut tälle koko tilanteelle. Mutta kun ei, niin ei. Tajuton päänsärky esti häntä olemasta normaali ja edes yrittävän suhtautua toiseen paremmin, mutta ei. Moni luultavasti nauraisi, mikäli kuulisi Johnnyn väittävän yrittävän suhtautua johonkuhun paljon paremmin. Eihän hän nyt melkein ikinä suhtautunut kehenkään yhtään mitenkään – ei häntä kiinnostanut. Mutta nyt taas… Helvetti, häneltä menisi kohta ihan oikeasti hermot tuon albiinon kanssa. Eikä se ollut kivaa Johnnyn, eikä myöskään tämän toisen kannalta.

”Joo, nii vis-” Johnnyn jokseenkin ivallisesti aloitettu lause loppui kuin seinään, kun äkkiä sylissä istuva poika tarttui häntä hiuksista ja iski hampaansa varoittamatta hänen lihaan. Eikä se todellakaan ollut mikään hellä puraisu, joilla oli tarkoitus jättää pieniä fritsuja jonkun toisen ihoon. Ehei, tässä puraisussa toinen ei todellakaan säästellyt voimaa, vaan puri luultavasti niin kovaa, että puremakohdasta alkoi tulla verta ja siihen jäisi ihan näkyvät jäljet. Johnny ei edes halunnut tietää, millaisessa kunnossa hänen kaulansa oli, sillä toinen näytti mieltyneen puremiseen melko paljon. Varmaankin kaulassa oli sinertävän violetteja jälkiä täynnä ja tämä vertavuotava haava toisi vain lisämausteen sille kokoelmalle. Ei helvetti, nyt tuo toinen oli kyllä vainaa.
”Ai vittu, päästä irti”, Johnny parahti ja yritti työntää toista pois sylistään mahdollisimman nopeasti, mutta eipä tuo siitä mihinkään liikkunut. Lopulta tuo kuitenkin oli ilmeisesti purrut Johnnyn kaulaan ihan mukavan jäljen ja perääntyi hivenen. Rokkari puraisi alahuultaan ja vei toisen kätensä ihan vaistomaisesti koskettamaan puremakohtaa, todeten nopeasti, että siitä tosiaankin vuoti verta. Pojan hengitys oli kiivastunut ihan huomaamatta ja hän tuijotti hetken sormissaan olevaa verta sekä toisen silmiä. Voi, että hänen olisi tehnyt mieli pyyhkiä kaikki se paska tuon suloisiin kasvoihin, mutta jätti sen tekemättä. Eikä hän edes olisi sitä ehtinyt tehdä, sillä toinen päätti ilmeisesti istuneen Johnnyn sylissä riittävän kauan.

Johnny ei osannut hetkeen sanoa yhtään mitään, mutta hän tuijotti kyllä erittäin jäätävästi toista sohvalla istuvaa poikaa. Hänen oli pakko sanoa, että oli kyllä elämänsä aikana törmännyt mitä kummallisimpiin tyyppeihin, mutta tämä vei kyllä voiton kaikista. Toki häntä oli turpaan vedetty sekä potkittu, mutta ei purtu kyllä koskaan. Siis mikä tyyppi tämä luuli olevansa? Joku 3-vuotias kakara, jota Johnny oli kohdellut kaltoin ja se oikeutti tätä puremaan? Ei, tätä Johnny ei todellakaan enää sulattaisi. Krapula tai ei, mutta hänenhän silmille ei hypittäisi.
Nopeasti rokkari tönäisi albiinon selälleen sohvalle, asettuen itse vielä istumaan tämän lantion päälle, ettei pois pääsemisestä tulisi liian helppoa. Tarttuipa hän vielä ihan suhteellisen voimakkaasti kiinni tuon leuasta, jottei tuo pystyisi ihan helposti aukomaan päätään.
”Ja minuahan et vittu pure! On se kumma, että joillekin asiat piti vääntää rautalangasta se, että mä en suvainnut, että mun varpaille hypitään! Kyllä sitä ollaan niin suuria ja luullaan koko helvetin maailman pyörivän vaan sun ympärillä. Mutta mä voin ihan hyvin ottaa moiset luulot sulta pois, mikäli mä satun tulemaan sille tuulelle. Ja ihan kohta mä oikeasti olen sillä tuulella, että olisikohan sunkin aika jo alkaa miettiä, että kenelle kannattaa alkaa aukomaan ja kenelle ei.” Johnny ei huutanut, hän puhui hyvin matalalla ja erittäin, erittäin kyllästyneellä äänensävyllä, sillä huutamaan hän ei tästä krapulasta johtuen pystynyt.

(( Sori, nyt tuli hittiä. Korjailen, jos häiritsee <: ))

- neeh, noin pieniä ees lasketa hiteiksi >D Ihan vapaasti mun hahmoja saa hittailla, kunhan ei tappamaan rupea (; -

Puremiseen toinen ainakin reagoi, oikeastaan miellyttävänkin vahvasti. Olisi silti voinut reagoida kivemminkin, ei siinä mitään. Vuotava veri sai toisen sekopään näköiseksi ja siten myös Felicjanin virnuilemaan.
Virnuilu kuitenkin lopetettiin lyhyeen, sillä pian Felicjan joutui toisen alle selälleen sohvalle. Rokkikukko ei jaksanut välittää siitä kivusta, jonka tuo mustatukka väkivalloin hänen leukaansa vääntämällä aiheutti. Saarna oli pikemminkin huvittavan typerä, mutta Felicjanin silmät olivat kiteytyneet jäisiksi.
“Ihan vain huomauttaakseni, mun maailmani pyörii mun ympärilläni. Ja mä en vaan vittujakaan jaksa välittää, miten mun elämiseni vaikuttaa johonkin satunnaiseen tyyppiin satunnaisessa paikassa. Ei kiinnosta. Ja ei tuo sun uhoamises auta mitään. Anna mennä, ota luulot pois jos helpottaa”, Felicjan hymähti tylysti. Oli hän nyt pahemmastakin elossa selvinnyt kuin jostain typerästä keskikokoisesta homopojasta. Sitä paitsi, kipu oli vain hetkellinen tunne. Ja aina hän kostetuksi saisi, joskin kosto vei aikaa.

Basisti makoili toisen alla vaivautumatta tekemään mitään, hän vain odotti siirtoa, joka selkeästi oli tulossa. Ja vaikkei sillä mitään merkitystä lopputuloksen kannalta ollut, kelaili albiinopoika mielessään vaihtoehtoja toisen aikeista.
Se, että joku sanoi Felicjanille, että hänen pitäisi miettiä tekemisiään oli turhaa. Hän tuskin sellaisen käskyn tähden miettisi mitään, koska ei suuremmin jaksanut välittää koko paskasta vittujakaan. Hänelle elämä oli yksi ja sama lysti, ihan yhtä lailla hän saattaisi olla kuollut, eikä välittäisi senkään vertaa mistään kuin nyt. Kai hänellä vain oli joku iso ongelma identiteetissään tai jotain… Mutta pointti olikin se, ettei sillä ollut mitään merkitystä.

(( Hih. Hyvä. Enkä mie tietenkään tapa... Johnnysta en kyllä nyt menis niinkään takuuseen tässä tilanteessa ;PP ))

Johnny ei tykännyt yhtään siitä, miten toinen virnuili hänelle. Eikö tuo jumalauta tajunnut, että hän oli tosissaan? Mikä tässä oli muka niin vaikea ymmärtää? Johnny olisi ihan kohta kypsä siihen, että voisi repiä tuon raajat yksitellen irti, mutta mitä tämä teki? Nauroi ja virnuili. Helvetti, Johnny sitten osasi kaikista San Diegossa asuvista ihmisistä törmäämään juuri näihin kaikista sekopäisimpiin ihmisiin, joille mikään sana ei merkinnyt yhtään mitään. No, nämä muut ajattelivat Johnnysta luultavasti ihan samalla tavalla, mutta ei hän nyt todellakaan ollut näin sekaisin kuin tämä albiino.
"No sitä mä en toki rohkene epäillä", Johnny tokaisi, kun alla oleva poika kertoi, että tämän maailma pyöri ainoastaan tämän itsensä ympärillä. "Mutta ehkä sunkin olisi parempi herätä todellisuuteen. Vaikka siellä sun maailmoissa onkin tosi kivoja pilvilinnoja ja ties mitä kivaa, mutta oikeesti. Onkohan noi mömmöt syövyttäneet sun aivosolut lopullisesti", Johnny tuhahteli ja katsoi toista tiukasti silmiin. Pelottavaa kyllä, mutta hänen oli pakko myöntää, että kyllä toisen sanoissa oli edes vähän järkeä. Johnny pystyi allekirjoittamaan kaiken tuon, ettei poikaa voinut vähempää kiinnostaa, miten hänen elämisensä vaikutti jonkun samantekevän tyypin elämään. Vaikka se kuinka vitutti, niin oli totta, että hänellä sekä tällä toisella pojalla oli häiritsevän samanlainen ajatusmaailma. Kummatkaan eivät välittäneet paskaakaan mistään tai kenestäkään ja hakivat vain omaa etuaan jokaisessa asiassa. Johnny irvisti ja pyyhkäisi moiset ajatukset pois pääkopastaan. Oli miten oli. Toinen oli silti erittäin vittumainen, että olisi ihan tehnyt mieli itkeä.

Johnnya vitutti niin paljon, että pojan olisi pakko tehdä jotain, että saisi tuon pitämään päänsä kiinni. Mutta mitä? Se oli vielä täysi arvoitus Johnnylle, sekä tälle toiselle pojalle... Ainakin vähän aikaa ja se sai rokkarin virnistämään erittäin pirullisesti.
Hän päästi irti toisen leuasta, kurottautui nappaamaan housunsa vähän matkan päästä maasta ja kaiveli niiden taskuja kaikessa rauhassa. Katse käväisi vähän väliä toisen kasvoissa ja suupielillä kaareili ärsyttävän ivallinen sekä jokseenkin kolkko hymy, kun hän viimein kaivoi taskusta esiin tupakka-askin sekä vihreän sytkärin. Täysin rauhallisesti sekä ilman minkäänlaista paniikkia, Johnny kaivoi askista yhden syöpäkäärön, iski sen huultensa väliin ja sytytti sen. Hetken aikaa hän vain istuskeli siinä toisen lantion päällä ja veteli pitkiä sauhuja tupakastaan, kunnes soi huomionsa sitten toiselle.
"Niin tupakkiako sä halusit, vai?" Johnny kysäisi sellaisella äänensävyllä, kuin se olisi ollut ihan päivänselvä asia. Ja niinhän se olikin. Tupakastahan he tämän koko sopan olivat saaneet aikaiseksi. "On tää vaan niin helvetin jännä aine. Oikeasti. Niin nopeasti siihen voi jäädä koukkuun, mutta se aiheuttaa sitten tosi hitaan ja tuskallisen kuoleman. Tai, niinhän ne tarinoi", Johnny jatkoi, puhalsi tupakan savuja ulos keuhkoistaan ja jäi sitten tarkastelemaan vihreää sytkäriä kädessään.
"Ja tää sitten. Sytkärihän on tupakan hyvä kaveri, varmaan sen jo tiedät. Sillä sen saa sytytettyä tosi sulavasti, että pääsi mahdollisimman nopeasti vetämään näitä tupakan myrkkyjä keuhkoihinsa", Johnny sanoi ja napsautti sytkäriin tulen, kääntäen katseensa takaisin toisen silmiin. Silmissä välähti hivenen ja rokkari vei sitten tyynesti sytkärin liekin noin kolmen sentin päähän toisen paljaasta rintakehästä. "Sä myös varmaan tiedät sen, että sytkärillä voi sytyttää palamaan vaikka mitä muuta kivaa. Ihoon siitä jää tosi ikäviä jälkiä ja helpostihan sillä sytyttää vaikka hiukset tai jotkut muut karvoitukset palamaan - " Johnny napsautti vapaana olevan käden sormia. " - Ihan tosta vaan", hän jatkoi kevyellä äänensävyllä ja toi sitten kasvonsa ihan suhteellisen lähelle toisen omia sekä napsautti sytkäriin tulen jo kertaalleen.
"No, miten on? Haluatko kenties kokeilla nyt heti?" Johnny kysäisi ja hänen äänensä viittasi hyvin vahvasti siihen, että hän oli tosissaan.

“Pilvilinnoista? Voi kultapieni, turha sellasista on tällaisessa maailmassa puhua. Mut sitähän aineet on, pakenemista. Siksi säkin oisit ekstaasia halunnu, et oisit päässy eroon krapulan tunteesta, mikä on aito. Sä pakoilet ihan yhtälailla kun mä ja moni muu”, Felicjan satuili virnuillen. “Ja siinä ei ole mitään väärää, kun se on sun oma päätös. Ei sun tarvitse miettiä mitä muut ajattelee, kun sä tuhoat itseäsi aineilla. Tai ihan viinalla tai tupakalla.” Hän puhui yllättävän paljon, mutta ei se mitään haitannut.
Toinen nousi, eikä Felicjan liikkunut. Oikeastaan, ehkä hän oli ihan pikkiriikkisen kiinnostunut toisen mielenliikkeistä juuri nyt. Sillä kieltämättä, tuo poika oli jonkinverran samanlainen hänen itsensä kanssa… Mutta aivan pienesti vain.
Tuo sytytti tupakan, missä oli siinä jo kidutusta aivan liiaksi. Ja sitten tuo puhui. Felicjan nauroi kolkosti, irrottamatta harmaiden silmiensä katsetta toisen kääreestä.
“Koska sä lopetat ton typerän leikojen louksuttamisen ja rupeat toteuttamaan suuria sanojas. Mikään ei ole niin vittumaista, kun turha puhuminen. Jos siitä ottais uhoamisen pois, niin jäis vaan suu auki”, Felicjan aukoi.
“Anna mennä jo, polta mua. Et sä sillä mua itkemään saa”, basisti irvisti. “Ja et varmasti millään muullakaan.”

Felicjan hymähti [i]muun karvoituksen[/url]. “Jos sä sytytät mun häpykarvat palamaan, niin mä panen suaö. Mahtaa tuoksua ihanalta, kun perskarvat palaa”, Felicjan tuhahti. Julma hymy kiiri kasvoille ja silmissä pilkahti kierous. Toinen oli oikeastaan aivan sekopäisen kierolla tavalla jopa siedettävä. Mutta eiköhän moinen järjetön ajatus nopeasti mielestä pyyhittäisi, kun mustatukka avaisi taas suunsa.

- haha 8DD mikäpä tuon pahan tappais… ja Fel pistää ihan hyvin kampoihin (; -

(( Haha. Sitä mä en kyllä epäile ;> ))

Johnny kohotti hivenen toista kulmaansa ja katsoi toista tiukasti tämän harmaisiin silmiin.
"No ohhoh. Siinäpä puhuu itse Sokrates, koko hemmetin länsimaalaisen filosofian isä", Johnny naureksi erittäin pilkallisesti ja kohottautui sitten istumaan suoraan tuon lantion päällä. Rokkarin silmät hymyilivät ehkä ensimmäistä kertaa koko tämän päivän aikana, joskin, ei sekään pysynyt kauhean kauaa hänen kasvoilla. Krapula oli liian kova ja seura ei ehkä ollut sitä mieluisinta, joten ei se nyt oikein jaksanut hymyilyttää.
"Meinasitko kenties mennä yliopistoon opiskelemaan filosofiaa pääaineena? Mietitte sitten siellä päät yhdessä, miksi lintu lentää ja mikä näissä maailman ihmisissä oikein on vikana, niinkö?" Johnny jatkoi vittuiluaan ja vei sitten tupakan jälleen huulilleen, puhaltaen savut kohti toisen kalpeita kasvoja. "Ehkä sä voitkin aloittaa analysoimisen musta. Mikä helvetti mussa on vikana? Miksi vitussa mä aina mokaan ja panen joidenkin täysin aivottomien kusipäiden kanssa? Johtuuko se jotenkin musta? Onko mussa joku helvetin iso magneetti, joka vetää niitä puoleensa, kun vähän sattuu panettamaan?" Johnny heitteli toiselle kysymyksiä, joihin hän todellakin halusi vastauksen. Ihan kunnollisen, eikä vain mitään typerää heittoa. Näitä toinen nimittäin kylvi ihan riittävästi muutenkin, että Johnnyn olisi oikeasti tehnyt mieli vaientaa tuo.

Toisen yllyttäessä Johnnya toteuttamaan suuria sanojaan, sai rokkarin tuhahtamaan turhautuneena. Tämä ei sitten näyttänyt järkkyvän yhtään mistään, joka kyllä ihan oikeasti otti päähän. Mistä Johnnya rankaistiin, että hänen täytyi juuri herätä tuon vierestä? Ihan kuin ei helvetinmoisessa krapulassa olisi jo tarpeeksi...
Kuitenkaan puolellakaan sanalla varoittamatta, Johnny veti viimeiset sauhut tupakastaan ja tumppasi sen sitten säälimättä toisen paljasta rintaa vasten - aivan kuin olisi tumpannut sen johonkin muoviseen tuhkakuppiin. Sen siitä sai, kun puhui liikaa ja yllytti. Ja mitä Johnny nyt kokemuksistaan tiesi, niin ei se todellakaan kivalta tuntunut ja jätti ihan kivan jäljen. Mutta sitäpä hän oli tässä juuri havitellut - kipua.

Toiselle vielä virnistettiin aurinkoisesti, tupakantumppi heitettiin maahan ja palattiin takaisin omalle paikalleen sohvan toiseen päähän. Johnny tunsi jonkinmoista tyydytystä tuosta äskeisestä, vaikka eihän se iso juttu ollutkaan. Ei todellakaan yltänyt sille tasolle, kun toinen oli häntä kaulasta purrut. Vaistomaisesti käsi etsiytyi kokeilemaan puremakohtaa, josta ei onneksi enää vuotanut verta. Punaista nestettä oli kuitenkin valunut pieninä vanoina Johnnyn rintakehälle, mutta ei sekään ollut mitenkään hälyttävä näky.
Sohvalla makaava tapaus tokaisi jotain häpykarvojensa polttamisesta ja Johnnyn panemisesta, joka sai kyllä tummatukkaisen naurahtamaan. "Tääkin vissiin on joku sun sairas fantasia, vai? En yhtään ihmettelis. Mutta voin kertoa, ettei tosta jälkimmäisestä tulisi mitenkään helppoa", poika naureksi ja leikki sitten sytkärillään, napsauttaen siihen aina välillä liekin ja pois. Mikäli toisella edes oli joitain sen suuntaisia ajatuksia, niin voisi unohtaa ne samantien. Johnny ei todellakaan ollut anteliaalla tuulella juuri nyt...

Toinen rupesi inisemään Felicjanin filosofisista sanoista, mikä sai puhutellun irvistämään, vaihteeksi. Sitten toinen jo kehottikin poikaa analysoimaan tuon persoonallisuutta, Felicjan sihisi.
“No kuule vittu joo”, poika ärähti. “Ja toi angsti auta sua yhtään. Se johtuu vaan siitä, että kusipäät vetää kusipäitä puoleensa”, keesipää ilmoitti sarkastisesti. “Eikä skannata ottaa koskaan mitään, jos morkkaa niin saatanasti.”
Mitä toinen oikein odotti hänen vastaavan. Analysoivan käskystä luonnetta, kun jätkä istui hänen päällään ja uhkaili. Felicjan kuin ei sellaista pahemmin jaksanut katsella, ainakaan tuollaisilta paskiaisilta. Tai oikeastaan keneltäkään muultakaan.

Toinen tuntui hetken epäröivän, mutta tumppasi se tupakkansa Felicjanin tatuoituun rintakehään. Se sattui saatanasti, eikä Felicjan ollut kovinkaan masokistinen. Kipukynnys vain sattui olemaan hieman keskivertoa korkeammalla.
Tunne ei hetkeen iholtya katoaisi, eihän tämä ensimmäinen kerta tätä sarjaa Felicjanille ollut. No.. hän vain oli huomattavan tapaturma-altis ja vittumainen yksilö. Suorastaan kerjäsi moista kohtelua.

Mustatukka nousu albiinon päältä ja Felicjan kohottautui enemmän istuvampaan asentoon selkä käsinojaa vasten. Lopettiko tuo jo? Vai niin. Albiino virnisti myrkyllisesti toisen koettaessa kaulaansa. Felicjanin merkki oli helposti piilotettavissa ja minimaalisen kokoinen, toisen kaulassa taas oli jumalattomat hampaanjäljet, joista tuo ei hetkeen pääsisikään eroon. Siveyshuivin käyttöä, siis. Hah.
“Fantasia? No kuule joo, ja paljon muuta yhtä mukavan sairasta, kun mä olen niin vitun sairas friikki”, Felicjan tuhahti ääni täynnä piikikästä sarkasmia. Poika sulki hetkeksi silmänsä ja yritti sulkea kaikki säryt ja vittuuntuneisuuden pois, mutta eihän pessimisti sellaiseen kyennyt. Kaiketi se sitten olisi kokaiinin paikka, kun esso ei hänelle mitään suurempaa enää sallinut. Sen siitä sai, kun käytti tarpeeksi, tuli lähes immuuniksi.
“Ei sulla sattus muuten olemaan mitään saatanan tietoa bussiaikataulusta?”, poika uteli ajatellen yhä melko tiiviisti kokaiinia. Ei heillä enää osattu suhtautua hänen yleistyneisiin poissaoloihinsa kotona. Siihen oli totuttu, sitä paitsi yleensä Fabian kyllä keksi jotain, jolla vanhemmat rauhoitti.

Olisihan Johnnyn pitänyt arvata, että tuskin toinen hänen luonnettaan alkaisi mitenkään suuremmin analysoimaan, kuin myöntämällä ne kaikki, mitä rokkari oli aiemmin sanonut. Ja ne kieltämättä pitivät paikkansa, jonka takia pojan suupielillä käväisi pienehkö hymy, mutta se katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmestynytkin.
"Kuka sanoi että mä angstaan? Kunhan vaan ihmettelin", poika tokaisi myrkyllisesti ja nojasi sitten niskaansa takana olevaan sohvan selkänojaan, painaen silmänsä kiinni. "Äläkä kuule viitsi väitää, etteikö sulla muka ois morkkista yhtään", hän jatkoi ja nosti paljaat jalkansa myös sohvalle, koukkuun rintaa vasten. Päässä vihloi ikävästi ja tuntui, kuin häntä hetki sitten olisi pamautettu täysillä vasaralla takaraivoon tai jotain. Juuri tällaisen tilanteen sattuessa, sitä yleensä vakuutteli itselleen, ettei ikinä joisi tai ottaisi mitään ylimääräisiä pillereitä. Ja niin teki Johnnykin parhaillaan, vaikka tiesi varsin hyvin, että hän olisi menossa taas muutamien päivien päästä. Pään täyteen pumppaaminen oli vain niin helvetin hauskaa ja siksi ihmiset harrastivat sitä niin paljon. Varsinkin nuoret. Jotkut tosin yrittivät ratkoa ongelmiaan sillä ja niin oli monesti epäilty Johnnystakin. Ei pojalla kyllä mitään ongelmia ollut, mutta luulkoot ne ihan mitä tahtoivat.

Johnny huokaisi raskaasti ja asetti toisen kämmenensä suljettujen silmiensä eteen, jotta auringon säteet eivät häiritsisi häntä yhtään.
"Hienoa, että sä pystyt myöntämään sen. Kunhan muhun et kajoa, nii hyvä", poika hymähti unisesti ja vilkaisi sitten toista sormiensa välistä, kuitenkin painaen silmänsä takaisin kiinni. Hän ei todellakaan halunnut tietää enempää, mitä toisen pään sisällä liikkui. Tuskin ainakaan mitään tervettä, sillä Johnny ei kyllä kieltämättä pitänyt tuota ihan selväjärkisenä ihmisenä. Ottaen huomioon sen, etteivät selväjärkiset ihmiset purreet - ei ainakaan noin kovaa, että puremakohdasta alkoi vuotaa verta. Niin tapahtui vain joissain typerissä vampyyreista kertovissa elokuvissa, ei oikeassa elämässä. Paitsi tietenkin nyt oli tapahtunut, mutta ei tämän kyllä pitäisi kauhean yleistä olla. Johnny oli vain sattunut törmäämään äärimmäisen vajaapäiseen ihmiseen, jolla oli kummallisia... Fetissejä tai sen suuntaisia.
Vaaleaverikkö tiedusteli seuraavaksi bussiaikatauluista ja Johnny vilkaisi tätä nopeasti sormiensa lomasta. Ihan kuin hänellä muka olisi jotain hajua sellaisista. Hyvä kun hän edes tiesi, missä oli ja kenen kanssa oli tänne tullut. Vai oliko hän tullut tänne yksin. Ei poika ainakaan muistanut käyneensä täällä aiemmin, joten ehkä hän tuli täällä joidenkin muiden kanssa. No, tällä hetkellä hän ei muistanut oikein mistään mitään, joten mitenpä hän olisi jotain omasta mahdollisesta seurueesta tiennyt.
"Ei mitään hajua", Johnny viimein vastasi ja otti käden pois kasvoiltaan, joskin ei avannut vielä silmiään. "Kulkeeko täällä korvessa muka sellaisiakin?" poika tuhahti sarkastisesti, vaikka ei hänellä ollut hajuakaan, mitä tuolla ulkona oli. Hän kuitenkin oletti tämän rakennuksen olevan jossain korvessa, sillä paikka muistutti hyvin paljon jotain latoa ja nehän yleensä olivat maalla, eikö niin?

Toinen intti vastaan Felicjanin väitettä tuon angstaamisesta. Kuitenkin albiino olisi saattanut vaikka lyödä vetoakin siitä, että oli nähnyt olemattoman hymyn toisen huulilla ennen sanoja. No, samapa tuo.
“Sun persees se tässä istumisarka on, ei mun. Turhaan katumaan, kun ei tapahtuneelle kuitenkaan mitään voi”, poika tuhahti. Ei, hän ei katunut, vaikka kaikki tuppasikin vituttamaan. Ja vaikka häntä hivenen morkkasikin, ei hän sitä nyt tuolle myöntäisi!
Krapulakin oli vain kestettävä, kun ei nähtävästi muuta voitu.
Ei hän mitään myöntänyt ollut, mutta ei siitä jaksettu väittää. Jos toinen ei ollut käsittävinään sarkasmia niin aivan vitun samahan se rokkikukolle oli. Ei niin mitään merkitystä.
“No voi harmi, mun ois niiiiiin kovasti tehny mieli sua”, Felicjan tokaisi äänellä, joka oli suorastaan ylivuotavan sarkastinen.

Toinen oli totaalisen hyödytön. Ei tiennyt busseista yhtään mitään, joten… No, tieto olisi ollut ihan kiva.
“Ei tietenkään kulje, älypää. Mä lensin tänne San Diegosta, kasvatin lapaluilta siivet ja liihottelin tyynesti puiden yli keskelle metsää. Ja huvikseni kysyn busseista, koska haluan huvikseni maksaa lattomasti liikaa päästäkseni bussilla, vaikka voisin toistaa saman tempun.”
Jep, puheista kyllä huomasi, kuinka Felicjanin hermot rupesivat kiristämään jo mukavasti.
“Miten sä sitten tänne päädyit, ellet bussilla?”, poika kysyi, ihan vain jotta saisi tietää tarvitsiko hänen maksaa itseään kipeäksi bussista vai voisiko hän pummata toiselta kyydin edes hieman jonnekin ihmisasutukseen päin. Tai peräti jopa kolkata toisen ja ryöstää kaiken omaisuuden, mitä tuo mukanaan erehtyi kantamaan. Esimerkiksi vaikka tupakit.

Kyllä. Johnny tajusi sarkasmia aina silloin, kun sille päälle sattui. Eipä hänen mielensä tuntenutkaan muuta huumoria kuin vittumaisen sarkastisuuden, joka sitten yleensä sai kanssaihmiset suuttumaan häneen ihan kokonaan. Minkä hän sille mahtoi, että laukoi vähemmän kilttejä kommentteja asiasta kuin asiasta. Se oli niiden ongelma, mikäli eivät tajunneet sarkasmia. Nyt sen sijaan... Näinkin pahassa krapulassa oli vähän vaikea ottaa yhtään mitään ihan vain leikkimielellä. Hermoja kiristi sen verran paljon, että mitään sarkasmin suuntaistakaan Johnny tuskin sulattaisi. Ja sitähän toinen kylvi ihan jatkuvasti, joten tilanne oli sen takia toivoton.
"Tietenkin. Kaikkihan mua haluaa, ku oon niin fiksu ja ihana ja hyvännäköinen ja kaikkee", Johnny tuhahti ärsyyntyneenä ja mulkaisi toista erittäin pahasti. Hän ei todellakaan pitänyt tuon äänensävystä, sillä se oli niin ylitsepursuavan sarkastinen. Oikeastaan, Johnny ei pitänyt tuon äänestä ollenkaan - oli se sitten sarkastinen tai ei. Pysyisi vaikka vaihteeksi ihan hiljaa. Se sentään voisi edistää asioita ja Johnny voisi keskittyä ihan rauhassa miettimiseen. Miten helvetissä hän pääsisi täältä korvesta pois? Miten hän edes oli tänne joutunut? Bussilla ilmeisesti, kerta toinen niistä oli puhunut aivan äsken. Mutta helvetti, millä rahalla ja kenen kanssa? Johnny näet tunnetusti oli aina ilman rahaa ja joutui sitten lainaamaan sitä siskoltaan. Ehkä hän oli tehnyt sen nytkin? No, ei se raha ollut tässä se suurin murhe, vaan se, miten hemmetissä hän pääsisi täältä pois. Ja nimenomaan - hän.

Johnny katsahti toista kun tämä alkoi höpöttää jotain lapaluilta kasvaneista siivistä ja jostain muusta ihan turhasta.
"Ai vittu sä olet sitten tosi hauska tyyppi. Ihan itkettää, ku oot niin vitun hauska", Johnny tokaisi kolkosti ja irvisti tuolle. "Mutta ootko sä oikeesti harkinnu joskus pitäväs tota isoa suutas kiinni? Tekisit siinä ison palveluksen kaikille", rokkari tuhahti ja katseli sitten ympärilleen. Pari illalla sammunutta ihmistä makasi eräässä ladon nurkassa, mutta muuten paikka näytti olevan autio. Ihan sama se Johnnylle oli, mutta häntä olisi vain kiinnostanut tietää, millä menopelillä nämä olivat täältä lähteneet. Ehkä jollakin olisi ollut se bussiaikataulu ja porukka olisi lähtenyt tämän johdolla menemään? Hemmetin hemmetti.
"Kuule, ihan samalla taktiikalla ku säkin", Johnny tokaisi toisen esittämään kysymykseen ja hieroi sitten kasvojaan. Helvetti, kun hän ei muistanut eillisestä mitään. Oliko hänellä ollut seuraa? Jos oli, niin keitä? Olisiko poika mahdollisesti päässyt tänne autolla? Johnny puraisi huultaan ja vilkaisi sitten toista.

Sitten hän kuitenkin havahtui. "Missä vitussa mun kännykkä", Johnny huokaisi ja kumartui noukkimaan maassa lojuvat farkkunsa käsiinsä. Hän kaiveli niiden taskuja, mutta ei todellakaan löytänyt mustaa kännykkäänsä sieltä. Ainoastaan tupakka-askin, sytkärin sekä yhden marisätkän, joka ilmeisesti oli jäänyt eiliseltä illalta. No, sen voisi polttaa ehkä myöhemmin, mutta nyt rokkari todellakin halusi löytää sen hemmetin kännykkänsä. Tavarat käsistä työnnettiin takaisin farkkujen taskuihin ja sitten ruskeat silmät alkoivat haravoida lähiympäristöä. Olisi kyllä helvetin huono tuuri, mikäli joku sen kännykänkin oli varastanut sillä aikaa kun hän nukkui.
Nopeasti Johnnyn näkökenttään kuitenkin erään mustan esineen, joka makasi orpona jonkin matkan päässä sohvasta. Miten hemmetissä kännykkä oli tuonne joutunut? Johnny vilkaisi nopeasti toisella puolella olevaa albiinoa, kunnes sitten kurotti kättään ja yritti napata kännykän maasta. Vaikeaa se olikin, mutta saipa hän sen silti. Näytössä näkyi, että Sindy sekä Sharon olivat useaan otteeseen yrittäneet soittaa ja laittaa tekstiviestiä.
"Vittujen kevät", Johnny huokaisi ja vilkuili sitten näyttöä. "Eihän täällä paskassa ole kenttää. Voi vittujen vittu!" hän huokaisi ja näpytteli kännykän näppäimiä. Johnny ei enää ikinä elämänsä aikana joisi...