Shake it like a rattlesnake (k18)

Felicjan virnisti toiselle pirullisesti. Taisi raukkaparka loukkaantua. No, vaikkei Fel sitä ääneen koskaan myöntäisikään, ei toinen kovinkaan ruma ollut. Ihanasta tai fiksusta hän ei menisi takuuseen. Ei vastenmielinen tai tyhmäkään… Kaiketi.
“Ihan vitun hauska joo”, albiino murahti mulkaisten toista. Hän nauraisi viimeiseksi… Hän niin nauraisi ja vieläpä helvetin paskaisesti. Toinen rupesi pikkuhiljaa tosissaan ärsyttämään… Vaikka tokihan hän saisi tuosta hupia revittyä.
“Voihan mua toki yrittää hiljentää”, rokkikukko ilmoitti ivallisesti ja päätti lauseensa irvistykseen. Pian lakkaisi tämä vähänkin kohteliaisuus ja Fel oikeasti hiljenisi ja hankkiutuisi vaihteeksi helvetin kipeään kuntoon. Siis krapulansa lisäksi.

Toisen älämölöä hetken seurattuaan albiino ei voinut kun pyöritellä silmiään. Hän ei jaksanut keskustella, saati muutakaan. Hän puki ylleen ja istuutui takaisin sohvanraadolle. Harmaat silmät katsoivat toista tuon ulistessa kentän puutteesta. Basisti tuhahti halveksiasti.
“Tietenkään ei ole, älypää”, Felicjan ärähti. “Kukaan tuskin haluaa, että tällaisesta paikasta muutenkaan soitetaan hakemaan”, albiino ilmoitti. “Mikä tapahtuu täällä jää tänne ja ulkopuolisille ei hiiskuta mitään sijainnista”, Felicjan tiputteli tosiseikkoja viileällä äänellä.
“Ja mun pää on niin saatanan kipeä, että mä olen varmaan seonnut. Pue päälles ja tule perässä.”
Käskyt tulivat varmalla äänellä ja hieman heitti päässä, kun poika jaloilleen nousi. Hän hommaisi heidät täältä helvettiin, ennenkö tuo onneton kusipää hankkisi kaikki vaikeuksiin.
“Persettä tarjoamalla saatat päästä jopa autolla”,, Felicjan ilmoitti, ja vain puoliksi vittuillen. Tottahan se oli, tämä porukka ei pahemmin sukupuolta tupannut katsomaan. “Muutoin se on viitisen kilometriä kävellen bussipysäkille, josta voi kattoa aikataulua.”

Harmaat silmät katselivat kylminä puskiin oksentavia ihmisiä, vielä sekaisin olevia yksilöitä. Hän haravoi ajokykyistä kaveria jostakin, jotakuta tuttua. Turhaa hommaa, seuraava vaihtoehto oli sitten se, josta saattoi saada suuremmat ongelmat niskaansa…
Felicjan oletti toisen seuraavan kehottamatta, vaikka tuon häpeähän se olisi jälkeen jättäytyä. <Vastuussa rokkikukko ei todellakaan ollut. Hän oli vastuuton, oli kyse miltei mistä tahansa.
Vähän matkan päähän oli pysäköity autoja. Albiino tarkisti, ettei lähimailla näkynyt ketään, kunnes iski uhriksi valitsemansa autonrähjän kuskinpuoleisen ikkunan rikki avaten lukon sisäpuolelta. Käteen tuli haavoja, mutta niistä ei jaksettu välittää.
“Kyytiin ja vitun nopeasti, pian saadaan äkäsiä narkkareita perään. Eikä ne sua säästä, kun tajuavat sun olleen mun seurassa”, Felicjan ilmoitti istuen kuskinpaikalle ja säätäen hetken piuhojen kanssa saadakseen koneen käyntiin. Apukuskin puoleinen lukko avattiin, eikä toiselle annettu kovastikaan aikaa, kun Felicjan lähti jo peruuttamaan vastuuttomaan ajotyyliin.

Hänellä ei ollut aikeita mainita toiselle, että hänen ajokortin saamistaan oli lykätty huomattavasti, eikä Felicjan jaksanut enää edes muistaa kuinka vanhana hän saisi kortin itselleen suorittaa.

Johnny leikki hetken kännykällään, kunnes tajusi sen olevan ihan turhaa. Ensinnäkin; täällä korvessa ei ollut kenttää. Ja toiseksi; hän ei nyt saanut päähänsä ketään, jolta voisi mahdollisesti pummia kyydin. Siis sellaista, joka oli varsin tietoinen tämän paikan sijainnista ja oli jopa muutaman kerran maininnut tämän sijainnista hänelle. Ei Johnny todellakaan ollut niin tyhmä, että soittaisi jonkun ihan täysin tiedottoman ihmisen noutamaan? Niin, kuin tuo ilmeisesti luuli.
"Joo. Mä revin sun kielen irti, palottelen ja syön. Eiköhän toi ininä sitten ala loppumaan sen jälkeen", Johnny tuhahti tuolle ja siirsi sitten huomionsa kännykästään tähän toiseen poikaan. Jotenkin Johnnysta vain tuntui, että vaikka tuolta leikkaisikin kielen irti, niin kyllä tämä keksisi jonkin keinon, miten saisi ihmisten repimään hiuksiaan päästään. Niin sinnikkäältä tapaukselta tuo vaikutti, ettei Johnny oikeasti ihmettelisi tuota mahdollisuutta yhtään. Sen Johnny halusi tietää, että mitä ihmettä hän näki eilen tuollaisessa? Oikeasti. Kuinka sekaisin piti olla, että päätyi tällaisen ihmisen kanssa panemaan? No, pano kuin pano - ei se ollut niin ihmeellistä. Mutta silti! Johnny teki eilen kohtalokkaan virheen. Ja se virhe istui juuri tässä samaisella sohvalla hänen kanssaan.

Johnny mulkaisi jälleen toista, kun tämä puki vaatteet ylleen ja puhui hänelle taas sillä tutulla kylmällä äänensävyllä.
"Aijaa! Mä kun ajattelin soittaa mutsin hakemaan mut täältä korvesta, kun en nyt muuta menopeliä omista. Kun mä olen vaan tällainen yksinkertainen ja naiivi pikkupoika, joka ei oikeasti tajua tän maailman menosta yhtään mitään", Johnny selitti sellaisella äänellä, jolla yleensä mahdollisimman bimbot ja naiivit ihmiset puhuivat. Kyllä Johnny oli tällaisia ihmisiä useaan otteeseen joutunut kuuntelemaan, joten äänensävyn tavoitteleminen ei tuottanut kamalia ongelmia. Luoja, mikä tuon nimi edes oli?
Seuraava letkautus sai kuitenkin Johnnyn nostamaan hämmästyneenä toista kulmaansa ja huulia mutristettiin arvioivasti. Kyllä, tuo oli sekaisin - kuten oli jopa äsken itse todennut. Rokkari ei voinut muuta kuin tuijottaa tuota hetken suu auki, kunnes havahtui siihen, että tuo lähti kävelemään ulos rakennuksesta. Mitä tämä oikein aikoi? Hommata heidät täältä jollain ilveellä pois? No, ei siinä mitään ihmeellisempää ollut, kuin se, että juuri tämä albiino aikoi hommata heidät täältä pois. Kyllä. Nimenomaan heidät, vaikka oli vastikään tuonut julki sen, että ei todellakaan pitänyt Johnnysta. Eikä rokkari itse liiemmin toisesta, joten he olivat tasoissa. Yllättävä tämä käänne oli kuitenkin ollut, mutta eipä poika alkanut siitä valiittaakaan. Parempi ehkä seurata kiltisti perässä ja katsoa, mitä toinen keksi. Niinpä poika veti vaatteensa nopeasti päälleen (tai niin nopeasti, kuin jyskyttävän pääkivun takia pystyi), työnsi kännykkänsä farkkujensa taskuun ja nappasi vielä tummanruskean hupparinsa maasta, kunnes lähti seuraamaan toista ulos. Käveleminen ei tuottanut suuria tuskia, vaikka ei se järin mukavaltakaan tuntunut. Eikä Johnny todellakaan puhunut krapulastaan, vaikka ei sekään järin kivaa ollut.

Johnny havaitsi myös ympärillään ihmisiä - osa oksenteli pusikkoihin, osa oli vielä täysin ulalla tästä koko maailmasta. Katse kuitenkin valui taas tähän albiinoon, joka - yllättävää kyllä - puhui jälleen. Johnny irvisti tälle rumasti ja veti sitten hupparin yllensä.
"Tuskin. Mä tarjoon niille sun persettä, ku mä uskoisin sen kelpaavan paremmin kun mun. Ku kuitenkin oot tuollainen ihan järjettömän suloinen miehenalku", Johnny yritti hymyillä mahdollisimman viattomasti, mutta sen sotki väkisin äänestä tihkuva ivallisuus. "Voitais periaatteessa kokeilla. Ne vois varmaan tarjota vaikka mitä, jos menisit vähänki vihjailee siihen suuntaan, että sulta saattais lohketakki", Johnny totesi kallistaen hivenen päätään ja jätti ihan tarkoituksella huomioimatta sen tosiasian, että bussipysäkille oli arviolta viisi kilometriä matkaa. Eikä sitä tällä kunnolla ihan jalkasin taitettu.

Tuo albiino kuitenkin lähti tutkiskelemaan autoja, eikä aikaakaan, kun tuon nyrkki lävisti erään rähjän kuljettajan puoleisen ikkunan. Rokkari säpsähti hivenen moista kovaa ääntä ja katsahti oitis ympärilleen. Ei, ne ihmiset siellä eivät näyttäneet reagoineen mitenkään siihen, että täällä hajotettiin autosta ikkuna, mutta entäs sitten kun tämä romu lähtisi käyntiin? No, tämä nyt ehkä oli ainoa mahdollisuus, millä hän pääsisi täältä pois, joten ehkäpä oli parempi seurata. Ei Johnny todellakaan ensimmäistä kertaa autovarkaissa ollut, joten ei häntä tuollainen säikyttänyt ollenkaan. No, ei hän itse autoa ole ikinä varastanut, mutta auton sisältö oli sitten eri juttu. Kyllä sieltä toisinaan löysi ihan mielenkiintoisia asioita, joista voisi olla hyötyä itselleen.
"Siinäs sitten saadaan", Johnny tokaisi lyhyesti, avasi auton oven ja ehti juuri ja juuri sisään ennen, kuin tuo jo lähti holtittomasti peruuttamaan pois paikalta. Rokkari ei todellakaan mennyt ihan takuuseen toisen ajotaidoista, mutta se nyt oli ehkä murheista se pienin. Tuskinpa kukaan nyt hyppisi riemusta, jos huomaisi autonsa olevan varastettu. Ja pahinta olisi se, että vieläpä huomaisi, ketkä nämä varkaat oikein olivat. Siinä voisi heiltä katketa kylkiluu jos toinenkin...

Felicjan katsoi toista hetken tympeänä ja hymähti sitten toispuoleisesti ilottomana tuon tarinoidessa rokkikukon kielen kohtalosta.
“Ja kummalla meistä oli kinkyjä fantasioita”, albiino tuhahti pyöräyttäen teräksenharmaita silmiään.
Päänsärky oli yksi kirous, vaikka se pitikin oppia sulkemaan pois, jos aikoi selvitä täältä helvettiin. Tai mieluummin ehkä San Diegon keskustan liepeille. Matka ei ihan mitätön ollut, eikä sitä jaloin tultaisi mitenkään taittamaan, joten pakko tässä oli rasittaa aivosoloja. Oli kuinka kamala olo tahansa.
Toinen rupesi taas aukomaan suutaan, äänensävy sai Felicjanin irvistämään. Ja vaikka tuon sarkasmi oli selkeää, ei Felicjanilla ollut aikeita näyttää tajunneensa sitä.
“Kakara, aina pakko tehdä päinvastoin kun mä sanon vaan siksi, että mä en ole kiva setä”, albiino tuhahti. Koiramaisesti tuo tummaverikkö kuitenkin perässä tuli, kun Fel tarjoutui auttamaan, jostain kummansyystä, tuon rasittavuuden kiteytymän pois täältä korvesta. Luoja sitten ties minkä ihmeen takia albiino aikoin koko kotimatkan ajan sietää toisen ihastuttavaa persoonaa.

“Tietenkin mut huolittais paremmin kun sut, älypää”, Felicjan irvisti. “Mussa vaan on se vika, et mä puren kalun irti jos se tuodaan liian lähelle mua. Sä taas olit oikein sievästi, kun mun kyrpä on oikein mainiossa kunnossa”, Felicjan aukoi samaa tahtia toisen kanssa.
Albiino katsoi vielä kertaalleen ympärilleen varmistaen selustansa, kunnes rupesi rikkomaan lakia sitten viimeisenkin päälle.

Auton keisiminen kävi näppärästi tottumuksesta ja kokemuksesta, joskin aina oli oltava varuillaan. Tummatukkainen panokin pääsi kyytiin ja Felicjan ajoi selkeää ylinopeutta pikkutiellä, kun pääsi hivenen kauemmas tiluksilta.
Radio kokeiltiin, kunnes se tajuttiin kyvyttömäksi. Huulilta päästettiin muutama saksankielinen kirous.
“Sä voit sitten laulaa jotain iloista, kun tää rakkine ei ota toimiakseen”, Felicjan tuhahti. “Tai mikset sä vois sitä suutas paremminkin käyttää..”
Hän oli hävytön, mutta olipa hänellä varaakin olla. Sitä paitsi toinen oli hänen armoillaan… Kiero, kiero Felicjan.

Johnny naurahti kolkosti, kun tuo tokaisi jotain hänen kieroontuneista fantasioistaan. Noh, luulkoot sitä ihan miksi halusi, mutta mikään helvetin fantasia se ei ollut! Vaan ehkä pikemminkin... Noh, niin.
"Sittenhän me ollaan tasoissa", rokkari tyytyi tokaisemaan ja iski tuolle silmää. Eipä tuo kielen repiminen, paloitteleminen ja syöminen ollut todellakaan mitään siihen verrattuna, mitä toinen oli aiemmin sanonut. Jos heistä kahdesta pitäisi valita oudompi tyyppi, niin olisi se ihan varmasti tuo albiino. Helvetti, Johnny oli jopa ehtinyt luulla, että oli tavannut jo kaikki mahdollisimman oudot tyypit, mutta ei sitten. Maailma oli sittenkin todella iso paikka ja täällä asui vaikka minkälaisia ihmisiä. Upeaa...

Johnny oli vaaleaverikön kanssa samaa mieltä. Tämä ei todellakaan ollut mikään kiva ihminen. Se oli käynyt hänelle selväksi jo aikoja sitten. Ja olihan tuo saattanut jopa mainita sen jossakin vaiheessa, mutta ei Johnny kyennyt muistamaan. Tai, ehkäpä jaksanut olisi oikea sana tässä yhteydessä. Poika ei todellakaan jaksanut muistaa yhtään mitään, mitä tuo oli hänelle tämän aamun tai peräti iltapäivän aikana sanonut. Helvetti, mitähän kellokin mahtoi olla?
No, se sai odottaa, sillä Johnnyn oli pakko keskittyä nyt paljon muuhun kuin kellon ajattelemiseen. Nimittäin hengissä selviytymiseen. Tuo molopää olisi kyllä vainaa, jos tämä ajaisi heidät ojaan tai jotain. Nimittäin tuon ajotaidoista Johnny ei todellakaan mennyt niinkään takuuseen. Kyllä hän oli ennenkin ollut holtittomien kuskien kyydissä, eikä useimmilla näistä edes ollut korttia, mutta kuitenkin. Ehkä se johtui siitä, ettei Johnny tykännyt tästä albiinosta ihmisenä tai jotain.

"Niin kai. Mulla ei vaan ole oikein tapana purra kenenkään kalua irti, vaikka ne vittuais mua vaikka kuinka", Johnny tokaisi ja puri sitten poskensa sisäpintaa, jotta edes hänen ilmeensä ei olisi rävähtänyt. Nimittäin oli jo erittäin noloa todeta, että oli ottanut joltakulta perseeseen, mutta että myös suihinkin... Ei helvetti. Taas se nähtiin, että Johnny ei osannut hallita liikkeitään humalassa ja saattoi tehdä ihan mitä vain. Mutta tämä todellakin vei voiton kaikista. Ja nyt poika joutuisi elämään tämän asian kanssa koko loppuikänsä. Tosi kiva.
Toinen kaasutteli menemään ihan kunnolla pienellä tiellä ja Johnnyn selkä painautui istuimensa kuhmuraiseen selkänojaan. Kenenköhän autonrämä tämäkin oli? Olisihan se ihan kiva tietää, jos vaikka sen avulla osaisi vältellä kyseisen ihmisen seuraa. Johnny huomasi sivusilmällä albiinon säätävän jotain auton radion kanssa, mutta se ei ilmeisesti ottanut toimiakseen ja rokkari hymähti hivenen. Tietämättä edes miksi. Virne leveni entisestään, kun tuo sanoi hänen voivan laulaa jotain iloista ja ruskeat silmät käväisivät ajajassa.
"Toki. Onko toiveita?" Johnny virnisti pirullisesti. Saisi tuo kaksi kertaa miettiä, että aikoisiko Johnny avata suutaan laulaakseen. "Ja jos laueta haluat, niin sun oma kätes vois varmaan innoissaan auttaa sua siinä. Mä lupaan kattoo muualle, jos haluut yksityisyyttä", Johnny tokaisi ja avasi sitten auton katossa olevan aurinkosuojan. Ei sillä, että nyt paistaisi, vaan saattoihan siellä olla vaikka mitä piilossa. No, ei tällä kertaa mitään muuta kuin naarmuinen peili, joka kelpasi Johnnylle ihan hyvin. Hän pisti merkille sen, että hän oli ihan kalpea, silmien alla oli ihan mukavat silmäpussit ja kajaalit olivat levineet ihan kivasti. Ei ehkä niin pahoin, kuin toisen, mutta häiritsevästi kuitenkin. Eipä Johnny jaksanut tuon seurassa kauheasti ulkonäöstään välittää.
Seuraavaksi uhriksi joutui Johnnyn polvien edessä oleva säilytyslokero, jonka rokkari avasi nopeasti ja tutki sen sisältöä. Ja ensimmäiseksi hänen silmiin osui henkilöllisyyspaperit, jotka herättivät oitis hänen mielenkiintonsa. Varsinkin sen jälkeen, kun hän luki nimen. 'Amery Keller...' Johnny naurahti ihan ääneen.
"Taisit pölliä ihan oikean auton sitten", rokkari naurahti ja tutki henkkareita tarkemmin.

Tasoissa? Tuskinpa vain. Toisen onni, että tiesi Felicjania vain pintaraapaisun verran. Tosin, eipä albiino toista sen paremmin tuntenut, mutta eipä ollut väliksikään. Samapa tuo, hän ei jaksanut taasen välittää yhtään mistään.
Toinen ei näyttänyt arvostavan Felicjanin kuskinlahjoja, minkä tuo saattoi todeta hyvin satunnaisista vilkaisuista. Ja sekös sai vaaleat kasvot hymyyn. Ehkä hänessä oli pikkiriikkisen, tai hieman enemmänkin, sadistin vikaa.
“Just niin, hyväpoika. Vituttaa kuinka paljon tahansa niin työt on hoidettava.” Jep, ääni oli puhdasta virnuilua, vaikkei poika nauranutkaan.
Albiino vilkaisi toiseen useamman sekunnin ajan keskittymättä lainkaan tiehen. Tyon virnuilu sai pojan vain hymähtämään ja kääntämään katseensa takaisin kuoppaiseen hiekkatiehen. Pikitielle oli vielä useiuta kilometrejä ja minuutteja. Vilkaisu bensamittariin näytti miltei täyttä tankillista. Eipä todellakaan haitannut.

“Ai sä haluat yksi kätisen kuskin tällä tiellä?”, Felicjan tuhahti. “Kannattavaa. Mut jos millään viitsisit edes avata mun farkut, rupee käymään ahtaaksi.” Kieltämättä virne oli hyvin hävytön, vaikka se lymyilikin lävistetyillä huulilla ilman katsekontaktia toiseen.
“Et sä menetä mitään, sitä paitsi mä olen luotettavampi kuski, kun mun keskittyminen on tiessä eikä alapäässä.” Ylipuhumistako? Lievästikö? Toki, hyvin lievästi. Ja ei sitä kukaan kieltänyt kiusaamasta poikia. Felicjanille kuin sillä ei väliä ollut.

“Oikean auton?”, Felicjan tuhahti. “En, kun leikkiauton. Sulla on vaan hallut päällä, oikeesti me istutaan hiekalla.”
Myönnettäköön, että ehkä basistia pikkiriikkisen kiinnosti, mistä tässä oli kyse. Mutta tosiaan, aivan minimaalisesti.
“Kenen auto tää sitten on? Batmanin?”

Tielle karannut rusakko muussaantui vasempaan eturenkaaseen, typeränä juoksi alle. Felicjan tuskin edes huomasi moista, eikä ainakaan hidastanut vauhtiaan.

Johnny tuhahti toiselle ja hänen olisi ihan oikeasti tehnyt mieli käydä tuon kurkkuun kiinni. Rokkari jätti sen kuitenkin toteuttamatta, sillä muuten tämä autonrämä löytyisi varmasti ojan pohjalta ja hetkessä koko hemmetin tie tulvisi porukkaa. Ja siitäkös riemu repeäisi, kun he jäisivät vielä kiinni, että olivat liikkeessä varastetulla autolla. Toinen ikkunakin oli todella hienosti rikottu, että sehän vain lisäisi tämän kaiken hupia. Ehkäpä hän sitten odottaisi sopivaa hetkeä, kunnes he olivat päässeet edes jonnekin päin San Diegoa ja auto oli pysäytetty. Sitten Johnny ihan mielellään kuristaisi tuon hengiltä, ilman minkäänlaisia omantunnon tuskia.

"Niinhän se yleensä menee. Mutta voin kertoo, että mulla on tosi valikoiva maku. Esimerkiksi sun kyrpääs mä en koskis ees pitkällä tikulla. Saattaa toi tyhmyys olla tarttuvaa tai jotain", Johnny tuhahti ja yritti sulkea toisen pois mielestään - edes hetkeksi. Aivan mahdoton tehtävähän se tässä pienessä autossa oli, mutta kyllä Johnny uskoi pystyvänsä siihen, jos toinen pysyisi vain hiljaa ja... Olisihan se tietenkin ollut ihan liikaa pyydetty. Ilmeisesti tämä albiino oli luotu louskuttamaan leukojaan ihan vuorokauden ympäri ja tekemään sitten lähellään olevat ihmiset hulluiksi.
"No ohhoh. Mä kyl tiedän, että oon hot, mutta rajoita nyt vähän", Johnny naureksi, vaikka toki tajusi toisen äskeiset sanat ärsykkeiksi. Eihän tuo nyt todellakaan ollut tosissaan. Tai... Mistäpä hän olisi voinut sen tietää. Tämä oli näet näiden muutamien tuntien aikana osottautunut erittäin häiriintyneeksi tyypiksi, että Johnnyakin alkoi melkein huolestuttaa. Ja nimenomaan, melkein.
"Sanoppa kuule yksikin hyvä syy, että miksi mä ottaisin sulta suihin? Sun ihanaan ja hurmaavaan persoonallisuuteen et ainakaan voi vedota, joten parempi keksiä jotain muuta. Sitä paitsi, sä oot muutenkin ihan onneton kuski, ettei se merkkais mitään, vaikka ajaisitkin yhdellä kädellä", Johnny kohotti kulmiaan. Tuon olemuksessa ei oikeastaan ollut oikein mitään positiivista. Ehkäpä hivenen plussaa ihan kiinnostavasta ulkonäöstä, mutta muuten toinen oli Johnnyn silmissä vahvasti miinuksen puolella.
"Sä et taida olla kauhean selvillä omasta ruumiintoiminnastas. Lyön vaikka vetoa, että jos mä edes hipaisikin sun kyrpää, niin sä näkisit tähtiä ja tää roska löytyis ihan tuota pikaa ojasta. Usko mua", Johnny tokaisi ja irvisti tuolle vittuuntuneesti. Kehtasikin ehdottaa moista edes vitsillä.

Onneksi Johnny oli saanut nyt paljon mielenkiintoisempaa ajateltavaa, kun oli saanut selville, kenen autossa he juuri nyt istuivat. Tosiaankin. Amery oli hänen vanha tuttunsa ja varmaan hyppisi riemusta, jos tietäisi kuka tämän auton oli varastanut. Tai ehkei ihan suoranaisesti varastanut, mutta ollut kuitenkin mukana tässä ihan kunnolla.
"Heko heko. Mulla on hallut aina päällä. Varsinki ku nään jonkun vittumaisen kusipään siinä ratissa, joka ihan oikeasti tapattaa meidän ihan kohta. Ei helvetti..." Johnny sihahti tuolle ja tyytyi sitten penkomaan lisää avaamaansa laatikkoa.
"Ja ketä sä tässä sanoit kakaraksi? Batmanin hyvinkin. Laita ne ihme tulilieskat palamaan, niin ollaan joskus kaupungissakin", Johnny tokaisi ja mulkaisi kuskia kylmästi. "Auto on Amery Kellerin. Pyörii aika aktiivisesti noissa huumekuvioissa. Onko tuttu?" rokkari sitten tokaisi ja kohotti aavistuksen toista kulmaansa. Ei hän oikeastaan pitänyt sitä lainkaan mahdottomana, etteikö toinen Amerya tuntisi. Johnny tunsi aika hyvin ja voisi jopa sanoa, että he olivat erittäin hyviä tuttuja.

Toinen oli helposti ärsytettävissä, se Felicjan oli saanut jo todeta. Ehkä liiankin helposti, luoja ties missä meni raja siihen, että toinen rupeaisi terrorisoimaan. Tai mitä lie koskaan keksisikään…
“Tosta selityksestä menee pohja, kun mä muistutan et sinä se olit ketä mä sain aamulla päältäni töniä”, Felicjan tuhahti. Ja jos yksikätinen kuski ei toiselle ollut ongelma, niin pitihän Felicjanin hieman kopeloitda auton piilolokeroita. Ja löysi kuin löysikin kultasuonen. Räkäinen nauru kumpusi huulilta, kun albiino totesi löytämänsä tupakkiaskin olevan puolillaan. Ja vieläpä mentholia. Yksí käärylä löysi huulille ja käsi kolusi taskuista sytkää. Ja ajaminen sujui ihan hyvin näinkin, kun tie ei kovin monimutkainen ollut.

“Voi harmi, mä kun olin ihan varma, että sä oot jo ihan myyty mun ihastuttavalle persoonalleni ja herrasmiesmäiselle luonteelle”, Felicjan murisi. “Ja mun mielestä se on ihan jees syy, että sä et pure vaikka kuinka vituttais.” Jep, hän kiusasi ihan pikkuisen tuota tummaveristä sankaria. Ihan kuin tässä tosissaan olisi mitään tarvetta suihinotolle ollut, kun ei ollut kiihokettakaan.

“Mä voin kyllä näyttää, miten ajetaan ilman käsiä, jos oikein nätisti pyydät”, Felicjan jatkoi samaa virttä, jota oli hoilannut koko päivän. Toinen tarinoi taas omasta mahtavuudestaan ja rokkikukko virnuili.
“Niin toki, ja heti sen jälkeen mä ajan meidät Vegasiin ja mennään naimisiin, pupu”, Felicjan jatkoi kaikkea muuta kuin hunajaisella äänellä. Tämä tarina ei voinut päättyä hyvin, vaikka pikkuhiljaa pessimistikin rupesi tottumaan seuraansa. Sietämään ei kyllä pitkiin aikoihin.

Taas toinen kutsui albiinoa vittumaiseksi kusipääksi, myönsi kaiken jota Felicjan oli hetki sitten sepustanut tuolle. Teräksen harmaita silmiä tyydyttiin vain pyörittelemään. Hän osasi olla oikeastikin kuin pikkulapsi, mutta siihen tarvittiin oikeanlainen mielentila ja oikeat aineet.
“Ei tää paska kestä mun vauhtia, siks mä ajankin tänään hiljaa”, Felicjan ilmoitti toisen vinetessä vauhdista. Niin, eipä tässä mentykään kuin satasen paremmalla puolella neljänkympin tiellä.
“Ja nimen pitäis sanoo mulle jotain? Haista vittu, ei kukaan nimiä tiedä. On vaan kusipäitä ja pahempia kusipäitä, vajaapäisiä, narkkareita, hyviä panoja ja silleen. Oikeasti, mä en vittujakaan välitä kenen tää auto on ja kuinka hyvin sä sen tunnet. Mä en kuitenkaan rupea sun kostokseks, vaikka tuo tyytyväinen naama sitä uhkaa. Aivan vitun sama mulle”, Felicjan lateli.

“Paitsi jos se on sellanen hieman lihaksikkaampi hyvännäkönen blondi., niin vitun hyvä jos jäi nalkkiin tonne”, Felicjan mutisi enemmänkin itsekseen. Sille kaverille hän oli jo ennestäänkin velkaa kiitettävästi…

Johnny ihan oikeasti ärsyyntyi melko nopeasti, mutta siihen tarvittiin ihan suhteellisen paljon ärsykkeitä, että poika kävisi oikeasti käsiksi. Joinain päivinä se saattoi onnistua helposti, mutta joskus ei sitten juuri ollenkaan. Rokkari myönsi, että hänellä oli äärimmäisen paha temperamentti ja saattoi joskus vain lyödä sen sijasta, että olisi vittuilut takaisin. Tällaisia surkeita tapauksia, kuin esimerkiksi tämä toinen oli, voisi vetää turpaan ilman minkäänlaista erityistä syytä. Riitti vain se, että oli olemassa ja ärsytti sitten pelkällä olemuksellaan.
Rokkari mutristi hivenen huuliaan, kun toinen taas vihjaili jälleen jotain siihen viime yöhön liittyvää ja hän yritti pitää pokeria päällä parhaansa mukaan. "No kaiketi mun empatiankyky oli tallella niistä aineista huolimatta ja päätin antaa sulle säälistä. Kun tuskin nyt sunlaiset tyypit ihan helpolla persettä saa", Johnny tokaisi sitten ja venytteli hivenen käsiään päänsä päällä. Mikä siinä sitten hävetti niin paljon? Eihän se voinut tuntua pojan itsetunnossa mitenkään, sillä hänhän oli ollut silloin aivan sekaisin ja sen takia alistunut. Sitähän ei selvinpäin, tai edes pelkästään humalassa tapahtunut. Ilmeisesti siihen tarvittiin jotain astetta vahvempaa ja sitten toiseksi osapuoleksi joku erittäin jääräpäinen ihminen, joka ilmeisesti itsekään ei halunnut alistua ikinä. Ei tämä ensimmäinen kerta ollut, mutta ehkä se sitten johtui ainoastaan tästä albiinosta, että Johnnya hävetti.

"Sille jälkimmäiselle ihan eritoten", Johnny tuhahti ja tarkoitti tällä tietenkin sitä herrasmiesmäisyyttä. Se oli kyllä toisesta kaukana, vaikka eipä se rokkaria juuri häirinnyt. Nimittäin, kun hän itsekin oli herrasmiehestä kaukana, eikä tuskin osaisi käyttäytyä oikein moisen seurassa. Se olisi jotain niin outoa, että jopa Johnnykin jäisi hiljaiseksi siinä vaiheessa. Onneksi moista vaaraa ei tässä seurassa ollut, joten Johnny voisi louskuttaa leukojaan niin paljon kuin huvitti.
"Ja se varmaan kuule johtuu siitä, että mä en oo mikää vitun eläin, joka puree ihan kaikkee, joka tulee muutaman sentin säteelle itestäni. Se on yks asia, missä me erotaan aika helvetin hyvin. Äläkä kuule edes luule, että se lista ois jäänyt vaan siihen", Johnny puheli ylimielisellä äänellä ja tuhahti sitten. Hän selvästi piti itseään parempana, vaikka voisi luulla, että toinen teki sitä myös. Johnny irvisti, kun tuo puhui jotain Vegasiin ajamisesta ja siellä naimisiin menemisestä. Tieteellisenä kokeena se voisi olla ihan hyviä idea, mikäli huvitti tietää, kuinka kauan menisi siihen ennen, kuin jompikumpi olisi repinyt toisen kurkun auki. Siinäpä olikin sitten jollekkin koulun nörtille koulun tiedeprojekti jo keksittynä.
"Mäkin rakastan sua, hani", Johnny tokaisi hyytävästi ja jäi sitten tuijottamaan edessä olevaa avonaista lokeroa, yrittäen parhaansa mukaan unohtaa, että kenen kanssa autossa oikein istui. Vaikeaa se olikin, sillä tuo ei näemmä osannut istua hiljaa paikoillaan ja keskittyä kaiken muun sijasta ajamiseen. Mikäli tuo edes sitä oli tehnyt koko tämän matkan aikana.

Kun toinen ilmaisi varsin hyvin, ettei tuntenut ketään Amerya, niin Johnny vain kohautti olkiaan ja syventyi sitten penkomaan lisää laatikon sisältöä. "Okei. Avaa housus, niin mä haistan", hän tokaisi lyhyesti ja tajusi laatikossa olevan ihan suhteellisen paljon maksamattomia parkkisakkoja sekä sakkoja ylinopeudesta. Aijaijai... Amery-parka. Aina maksamattomia sakkoja ja rahanpuutetta. Ei ihmekkään, miksi tuo oli niihin huumepiireihin sekaantunutkin. Johnny ei vain ollut maksanut tuolle penniäkään niistä aineista, joita hän Amerylta sai. Ei hänen tarvitse, vaikka olihan toinen ihan selvästi rahanpuutteessa. Rokkari vain oli hommannut Ameryn niin monta kertaa pois kusesta ja tehnyt tälle paljon muitakin palveluksia , joten olisi vähintäänkin reilua, jos Amery ei perinyt häneltä maksua. Siinä missä Johnny oli koukussa essoon, oli Amery koukussa häneen. Se oli fakta.
"Ei tässä olekaan mistään kostamisesta kyse. Huvitti vaan, millanen sattuma tää oli. Kohtalon ivaa tai jotain", Johnny mutisi ja selaili papereita. Äkkiä hänen silmiinsä kuitenkin ostui pieni, läpinäkyvä pussi, jossa oli ehkä neljä tai viisi värikästä pilleriä. Silmät laajenivat ensin hämmästyksestä, kunnes suupielille kohosi erittäin leveä hymy. No, narkkarin auto, joten eiköhän täällä sitten ollut myytäviä aineitakin. Ja ihan hyvä vain, että oli.
"Blondi se on, mutta en nyt siitä lihaksikkaasta sanois mitään", Johnny tokaisi kohauttaen olkiaan ja vilkaisi toista nopeasti sivusilmällä, kunnes yritti mahdollisimman huomaamatta siirtää aineet hupparinsa taskuun. Näitä hän ei todellakaan aikonut toisen kanssa jakaa. Ja olihan tuo jo löytänyt tupakatkin, joten kumpikin oli tyytyväisiä; tuo sai nikotiinia ja Johnny tasottavaa.

Tupakkaa polteltiin tiuhaa tahtia, olo parani hivenen. Ehkä hän tosiaan oli riippuvainen nikotiinista? No, pärjäsi sitö ilmankin, vaikka toisinaan oli aivan pakko saada polttaa.
Toinen rupesi inisemään siitä, kuinka oli vain ruvennut säälimään Felicjania ja täten antanut albiinolle vain säälistä. Keesipää nauroi räkäisesti.
“Joo, enhän mä koskaan saa, sä olit mun eka, beibi”, Felicjan irvisti. Oikeastaan oli vallan huvittavaa kuinka toista tosissaan tuntui morkkaavan koko tilanne. Hän oli tarpeeksi tunnevammainen ollakseen välittämättä… ainakaan suuremmin. Tehtyä ei saatu tekemättömäksi ja mitäpä yksi pano muutenkaan haittasi… Joskin, saattoihan se johtua vain siitäkin, että toinen ei tykännyt olla bottom. Felicjan ei lakannut virnuilemasta.
´Toinen oli kuulemma eritoten myyty Felicjanin herrasmiesmäisyydelle, mihin albiiino virnuili ivallisesti. No, herrasmiestä tästä rokkikukosta saisi muovata monia kymmeniä vuosia, ennen kuin oltaisiin edes välttävässä lopputuloksessa… Onneksi tarvetta ei ollut.

Tummatukka keksi nyt ruveta ulisemaan siitä, kuinka tuo ei purrut kuin mikä tahansa elukka. Vihjasipa vielä, että Felicjan oli eriasia. Toisinaan hän kyllä puri, mutta olipa tuollekin pojalle todistettu se, ettei hän vain uhkaillut tyhjillä sanoilla. Hän oli valmis toteuttamaankin uhkaamansa.
“Onhan meillä tässä aikaa, joten ihan hyvin voit listata vaikka koko luonteesi ja analysoida muakin”, Felicjan tuhahti. “Lopulta sä alat kuitenkin vituttaa mua tarpeeksi, että mä tiputan syt kyydistä vaivautumatta edes pysäyttämään.”

Felicjan nakkasi tupakin natsan ikkunasta ja tehtaili uuden tupakan sytyttämistä. Toisen ääni oli puuduttava, mutta sitä kuunneltiin silti. Luoja ties minkä ihmeen takia. Ei toinen aivan sanattomaksi hänen kanssaan jäänyt, mutta olisi voinut olla parempikin. Ei ollut vielä Felicjanin täysin selättänyttä, mutta kaiketi sellainenkin jostakin saattaisi löytyä. Felicjan tiesi olevansa yllättävän hyvä, vaikkei kuitenkaan täydellinen. Monissa asioissa.
“Kohtalo on pieni pyöreä poika, joka nauraa vahingoniloisesti, kun paskoo muiden asiat”, Felicjan tokaisi katsomatta toiseen. Niin hän oli päättänyt, hän oli jopa kerran tarpeeksi sekaisin ollessaan keskustellut kohtalon kanssa.
Toinen kertoi, että tämä Amery oli kyllä blondi, muttei liioin lihaksikas. No, harvinaistapa se narkkareiden keskuudessa olikin.
Ei Felicjan toisen nappeja tuon onneksi huomannut, sattui keskittymään tiehen ja omiin ajatuksiinsa.

Matka taittui tuskastuttavan hitaasti, mutta viimein pieni metsäpolku vaihtui hieman isompaan tiehen, joskin keskellä metsää sekin oli.

Tilanne oli niin ristiriitainen, että oikein itketti. Osittain tämä kaikki oli pelkkää helvettiä ja tuntui, kuin jollakin olisi ollut joitain suurempia kaunoja Johnnya kohtaan, koska syysäsi hänen tielleen moisen ongelman. Ja jos Johnny olisi uskonut Jumalaan, niin olisi hän tietenkin epäillyt tätä syyliseksi tähän asiaan. No, vaikka hän ei uskonut mihinkään yliluonnolliseen tai siihen, että joku ihan oikeasti asettelisi paskaa ihmisten tielle, mutta salaliittoteoriat olivat asia erikseen. Niitä oli oltava olemassa, sillä eihän Johnnyn elämä vaikeutunut ihan itsestään näiden nurkan takaa tupsahtavien ilopillerien takia.
Toisaalta tämä tilanne oli äärimmäisen huvittava. Niin, mikäli vain osasi katsoa asioita huumorilla, joka oli Johnnylle melko vaikeaa juuri nyt. Eihän sitä nyt ihan joka päivä törmännyt näinkin vittumaiseen persoonaan, pannut tämän kanssa ja lähti sitten seuraavana päivänä tämän kanssa varastetulla autolla kohti San Diegoa. Ja vieläpä se, että auto sattui olemaan Johnnyn tuttavan, joka vain lisäsi tämän jutun koomisuutta.
"No se tästä paskasta vielä puuttuisikin", Johnny tuhahti toisen vihjailessa siihen suuntaan, että rokkari itse muka olisi ollut tuon eka. Ja jossakin vaiheessa tuo oli epäillyt, että tämä oli vienyt Johnnyn perseneitsyyden. Tilanne oli äärimmäisen vittumainen ja sekava, että Johnnyn olisi pitänyt vain osata nauraa tälle kaikelle. Eipä onnistunut. Eikä onnistu niin kauaa, kun tuo albiino istui tuossa ja raastoi pojan hermoja ärsyttävällä ininällään.

"Hui kauheeta, kun nyt alkoi pelottaa. Raukkaparka alkoi uhkailee ihan tosissaan", Johnny irvisti ja paiskasi sitten säilytyslokeron kiinni. Kaikki kiinnostava oli jo koluttu läpi ja tarvittavat asiat oltiin nyysitty mukaan. Ei Amery ikinä muistanut, jos tältä oli varastettu jotain. Huumeet olivat ilmeisesti turruttaneet aivot ihan lopullisesti, joten muisti pätki pahemman kerran.
"Ei kuule oikeen inspaa alkaa analysoimaan sua yhtään sen enempää. Sä ja sun vittumainen luonteesi ei kiinnosta mua pätkääkään ja oon ihan helvetin iloinen, kun tää matka päättyy ja saan viimein kunnon mahdollisuudet kuristaa sut hengiltä", Johnny tokaisi totuudenmukaisesti ja kohotti nopeasti toista kulmaansa toiselle. "Ja mitä tähän toiseen asiaan tulee, niin voinhan mä sua valaistakin, koska mä nyt tunnetusti tykkään puhua itsestäni. Ja jos ei ole käynyt sulle näiden parin tunnin aikana selväksi, että mä olen vittumainen ihminen, joka ei tykkää kenestäkään tai mistään, paitsi dokaamisesta, huumeista ja naimisesta. Ja kaikkein vähiten mä pidän siitä, että joku helvetin takiainen yrittää hyppiä mun varpaille ja osoittaa sitten sillä, että hän on joku vitun herra Erinomainen ihminen kaikessa", Johnny luetteli tyynenä, mulkaisi tuota pahasti ja käänsi sitten katseensa auton ikkunasta ulos. Pikkuruinen sivutie vaihtui - vihdoin ja viimein - isompaan tiehen, vaikka eipä Johnny siitä paljoakaan iloinnut. Hän hyppisi riemusta vasta sitten, kun hän näkisi ympärillään jättimäisiä kerrostaloja sekä aivan helvetisti autoja. Johnny ei todellakaan ollut mikään maalla viihtyvä ihminen ja pysyi aina viimeisimpään asti kaupungissa. Nyt hän oli vain kaivannut jotain erilaista ja oli sen takia lähtenyt San Diegon ulkopuolelle.

Johnny huokaisi, hieroi kasvojaan ja katseli tylsistyneenä ohitse valuvia puita. Hän tunsi, miten kännykkä tärisi farkkujen taskussa, mutta ei jaksanut huomioida sitä mitenkään. Poika osasi kyllä jo arvata, kuka siellä toisessa päässä olisi ja mitä asiaa tällä mahdollisesti olisi. Johnny ei jaksaisi sitä nyt, sillä aivan varmasti kun hän oli astunut kotitalonsa ovesta sisään, saisi hän raivostuneet talon naiset hönkimään niskaansa.
Rokkari huokaisi jo toistamiseen, kunnes sitten muisti ne taskussaan olevat pillerit. Ehkäpä hän voisi vetää pari nappia ja elää sitten omissa maailmoissa koko loppumatkan. Kyllä, se kuulosti erittäin hyvältä. Niinpä poika työnsi kätensä taskuunsa, otti pussista kaksi nappia ja heitti ne suuhunsa.

Felicjan repesi jostain käsittämättömästä syystä nauramaan toisen ilmoittaessa, että felicjanin poikuuden menetys tästä enää puuttuikaan. Tai käsittämätöntä se räkäinen ja käheä nauru ei ollut. Tilanne vain oli niin surrealistinen… Ja Felicjan Chalet totaalisen kiero mieleltään.
“Ainakin mä tietäsin kenet pitää metsästää käsiin ja teurastaa sitten, jos tästä jäi mulle joku saatanan tauti”, poika ilmoitti. Sävy oli huoleton, eipä tuo albiino oikeasti jaksanut mistään mahdollisista taudeista huolestua. Tuli jos tuli, kerran tässä vain elettiin ja oli sitä nyt pahempiakin nähty. Sitä paitsi, ei olisi edes ensimmäinen tartunta tuolle rokkikukolle.
Felicjan ei edes ymmärtänyt, miksi toinen oli naama norsun vitulla. Eihän hän edes ollut niin paha kuin osasi olla. Tai olihan hän helvetillinen, mutta olisi voinut olla pahempikin.

Felicjan istui hiljaa ja ajoi, kuunteli toisen papatusta siihen kommentoimatta. Nyt Felicjan oli jo raukkaparka ja uhkaili. Ensimmäiseen ei, toiseen ehkä. Felicjanin luonteen analysointi ei kiinnostanut, koko poika ei kiinnostanut, vittumainen luonne ei kiinnostanut, ja toinen oli iloinen matkan päättymiseen ja Felicjanin kuristamiseen. Somaa.
“Pidä nyt jo turpas kiinni tai mun masokistinen puoleni vielä rakastuu suhun”, albiino ärähti jo hivenen kireään sävyyn. Toinen rupesi kertomaan itsestään ja ihme ja kumma, basisti myös kuunteli tuota.
“Mä en ole erinomainen, mä olen vain tosi hyvä”, Felicjan tuhahti. Parantamisen varaa oli paljon. Muuta toisen avautumiseen ei sitten kommentoitukaan. Niin, hän oli tosi hyvä, muttei todellakaan täydellinen. Hän oli kusipäinen paska, joka osasi kaikenlaista muttei mitään tarpeeksi hyvin tyydyttääkseen perfektionistisen halunsa.
Yllättävän samalta toisen analysointi itsestään kuitenkin kuulosti, mitä Felicjan olisi itsestään voinut sanoa… Ja se pisti vain vituttamaan.

Tupakka paloi taasen liian nopeaa loppuun, natsa nakattiin ulos ikkunasta. Nyt ei sytytetty heti uutta. Hiljaisuus oli vituttavaa, vaikka Felicjanin ylpeys ei toisaalta antanutkaan pojan keskustella toisen kanssa. Ja hän ei jaksanut ruveta nälvimäänkään, riitely rupesi tympimään.
Felicjanin teki vain mieli juoda, vetää aineita ja naida. Vetää niin överiksi, että unohtuisi krapulakin.
“Seuraavassa kylässä mennään ja keisitään kiska”, Felicjan ilmoitti. “Nää tupakat on pian loppu, eikä olut olis lainkaan paha.”
Ja minkä vitun takia hänen piti ehdottaa tällaista tuntemattomalle ihmiselle, josta ei edes pitänyt? Vastaus; ei ollut tässä ketään muutakaan vaihtoehtoa.

Johnny ei edes ole tajunnut ajatella mitään mahdollisia tauteja, joita hän olisi saattanut saada tuolta. Ei aiemmin, kuin vasta nyt. Kun toinen oli siitä sievästi maininnut. Rokkari oli onnistunut näiden muutamien vuosien aikana pysynyt yllättävän puhtaana, eikä ole koskaan sairastunut edes mihinkään vaarattomampaan tautiin. Vaaleaverikkö olisi kuitenkin niin vainaa, jos hän saisi jonkun tartunnan. Vaikka, saattaisihan se olla keneltä tahansa muultakin, mutta pääepäilty istui tässä samassa autossa.
"Sitä samaa", Johnny tokaisi lyhyesti, sillä hän ei millään jaksanut alkaa tästä asiasta väittelemään toisen kanssa. Aivan kuin tässä ei olisi eripuraa jo ihan tarpeeksi, joten oli parempi antaa vain olla. Mutta jos tämän reissun jälkeen ilmenisi joitain oireita, jotka viittaisivat vahvasti siihen suuntaan, että pojalla voisi jokin tauti olla... Johnny ihan varmana hakisi keittiöveitsen ja leikkaisi tuon peniksen irti, etteipä ainakaan sairastuttaisi toisia ihmisiä. Ja muutenkin menettäisi elämästään kaiken hohdon ja joutuisi nauttimaan ainoastaan alkoholista sekä huumeista. Voi, se kuulosti erittäin julmalta, sillä seksihän oli tottakai yksi elämän suurimmista huveista. Ainakin Johnnyn mielestä, mutta muut saivat ajatella ihan mitä halusivat.

Toinen kuitenkin käski Johnnya pitämään turpansa kiinni sellaisella äänensävyllä, joka yllätti pojan hivenen. Mutta positiivisessa mielessä tietenkin. Hän oli jo ehtinyt pelätä, että tuo oli pelkkä jääpatsas, joka ei osannut mitään muuta tehdä kuin vittuilla sarkastisella sekä ivallisella äänensävyllä.
"Totta helvetissä se rakastuu. Kaikki rakastuu muhun, ku mä oon nii älyttömän rakastettava persoona", Johnny hymähti ja hymyili toiselle häiritsevän aurinkoisesti, painaen sitten ohimonsa vasten ikkunan viileää lasia. Voi, hänen olisi niin tehny mieli nukahtaa ja herätä vasta sitten, kun tämä autonrämä olisi San Diegossa, mutta ei. Johnny ei todellakaan alkanut nukkumaan tuon ihmisen läsnäollessa. Ties mitä keksisi hänen pään menoksi. Avaisi oven ja tyrkkäisi hänen liikkuvasta autosta pihalle? Kyllä, Johnny uskoi tuon olevan riittävän julma tehdäkseen niin. Eikä tuskin tämän jälkeen kokenut minkäänlaisia omantunnontuskia. Julma ihminen, pakko sanoa.

Johnny mulkaisi tuota nopeasti, kunnes käänsi katseensa takaisin tien reunaan.
"Ihan rauhassa. Ole kuule vaikka pornotähti tai vaikka sitten samantien Amerikan presidentti - ei voisi vähempää kiinnostaa. Ja tosi hyvät ihmiset pitää päänsä kiinni, kun niitä käsketään. Että pää kiinni!" Johnny tuhahteli ja painoi silmänsä hetkeksi kiinni, mutta avasi ne uudestaan.
Tuo jo jonkin ajan päästä kertoikin, että halusi etsiä seuraavalta kylältä jonkun kioskin. Siinäpä sitten etsisi ihan rauhassa. Johnny ei tosin kieltänyt, etteikö pari bisseä olisi pahitteeksi.
"Ei kai joo", Johnny huokaisi ja keskittyi lähinnä ohitse vilahtelevien puiden katselemiseen sekä valkoiseen viivaan tien reunassa.

Toinen toivotti samaa Felicjanille mihin poika tuhahti. Hän ei ollut satavarma siitä, oliko puhdas vai ei, mutta ainakaan mitään oireita ei ollut ollut. Kai siitäkin jotakin saattoi päätellä.
Poikaa rupesivat kyrpimään yksitoikkoiset maisemat, mikä sai jalan painumaan raskaammin kaasulle. Auton nopeus kiihtyi ja maisemat tuntuivat vain vilahtelevan ohi. Albiino nauroi taas.
Hän ajoi ja vieläpä riiteli samaan aikaan. Varsin mukavaa, mutta Felicjan oli aivan varma, ettei tässä voisi käydä hyvin. Pessimisti mikä pessimisti, jalka höllättiin ja hiljalleen myös vauhti putosi alemman. Jokunen kilometri tässä kuitenkin oli pian taitettuna…
“Joo, niin mäkin ajattelin”, poika tuhahti toisen kertoessa olevansa rakastettava. “Sussa on vaan sellanen huono puoli, että sä olet aivan liian samanlainen kun mä ja sä korostat mun vikojani. Saat mut näkemään ne huomattavasti selkeämpinä”, Felicjan mainitsi tylyllä sävyllä. Ei, häneltä rupesi oikeasti loppumaan huumori. Sitä paitsi pää oli kipeä ja väsytti saatanasti. Rattiin ei kuitenkaan sopisi mennä nukahtamaan.

“Mä ole mikään pornotähti tai presidentti. Mä olen sarjamurhaaja ja raiskaaja, muru”, Felicjan tuhahti. Tämä keskustelu oli yksitoikkoinen, kokoajan yritettiin vain sanoa toiselle pahemmin. Ja yhtä paskaa kaikki, eikä Felicjan tasan jaksanut. Hän halusi olutta ja tupakkaa. Ja vaihteeksi vaikka naista. Tummaa, kaunista, mallia? Joo, kun olisikin saanut.
“Ja sä voit pitää pääsi kiinni, kultapoika, tai mä revin sen irti”, Felicjan ärähti jo siihen sävyyn, joka olisi saanut jopa Bethany Hamshiren hiljenemään kesken saarnan. Ja se oli totaalisen omituista se, Felicjan jos joku tiesi, ettei se haahka ollut ikinä hiljaa, jos sillä oli mielipide. Ja sillä todellakin oli aina mielipide.

“Tai ryöstetään vittu viinakauppa”, Felicjan tuhahti. “Jotain. Sä pidät myyjän huomion muualla ja tungen repun täyteen pulloja ja sit yritän säälittävästi ostaa alaikäsenä likööriä”, albiino juoni ääneen. “Ja sit meillä viinaa.” Loogista, mutta lämmittävä ajatus. Tästä seurasta kun ei saanut muuta kuin päänsäryn. Joskin… siitä viinasta hän saisi vaikka kuinka paljon pahemman päänsäryn…

(( Huii, Felicjan alkaa käydä pelottavaksi! XDD ))

Johnny kohotti aavistuksen toista kulmaansa, mutta ei kääntänyt katsettaan toiseen. Vai oli hän liian samankaltainen kuin tuo oli? Olihan poika itsekin huomannut tämän muutamien tuntien tuntemisen jälkeen myös, että he eivät loppujen lopuksi eronneet toisistaan juuri lainkaan. Tietenkin joitain yksittäisiä eroavaisuuksia oli, mutta jos katsoi koko pakettia, niin ei juuri ollenkaan. Heillä oli häiritsevän samanlainen ajatusmaailma (joskin, Johnnyn mielestä toisella oli paljon häiriintyneempi), samantyyppisiä juttuja, kumpikaan ei halunut antaa missään asiassa periksi... Oli ärsyttävää kohdata näinkin samanlainen ihminen, kuin itsekin oli. Se oli vain sitten ihan eriasia, että suostuisiko sitä myöntämään ääneen. Tuo teki sen jo, mutta Johnny nyt tuskin koskaan pystyisi - tai edes haluaisi - siihen.
"Mä otan ton sitten kaiketi ihan kohtelaisuutena. Kiiltokuvapojan maailma nyt kyllä järkkyy aika pahasti, kun tämä huomaa omaavansa joitakin vikoja. Kamalaa. Miten sä tän asian kanssa meinaat nyt selvitä?" Johnny tokaisi virnistäen, mutta ei vieläkään katsonut toiseen. Jotenkin vain tuntui, että vain toisen naaman katseleminen aiheutti hänelle päänsärkyä. Äänestä nyt puhumattakaan.

"No herra on hyvä ja raiskaa ja murhaa mut. Pääsenpä sitten tästäkin kärsimyksestä", Johnny tuhahti ja ääni kyllä kieli varsin selvästi sen, ettei poika enää jaksanut ymmärtää humoria. No, oliko hän muka ymmärtänyt näiden muutamien tuntien aikana ollenkaan? Tuskin, sillä muuten Johnny ei varmaan olisi näin vittuuntunut kaikkeen. Etenkin tuohon albiinoon ja halusi päästä tuosta mahdollisimman nopeasti eroon. Harmi vain, ettei poika tiennyt yhtään, kuinka pitkä matka kaupunkiin olisi. Eikä hän todellakaan alkaisi kitisemään asiasta, kuin jokin 5-vuotias pieni pentu, joka ei jaksanut sitten millään istua autossa paikoillaan. Johnny jaksoi istua paikoillaan ja olisi mielellään jopa nukahtanut, jos olisi viitsinyt. No, viitsiä nyt pystyi aina, mutta hän ei halunnut nukahtaa tuon seurassa. Ties vaikka toinen ihan oikeasti toteuttaisi uhkauksensa siitä, että repisi Johnnyn pään irti. Mahdotonta se oli tässä tilanteessa, mutta jotain muuta häijyä tuo saattaisi tehdä.
Tuon äänensävy oli muuttunut todella paljon aiemmasta ja onnistui kuulostamaan melkein pelottavalta. Mutta eipä moinen ole ikinä saanut Johnnya pitämään päätään kiinni, sillä niin itsepäinen ihminen hän oli. Eikä todellakaan ottaisi minkäänlaisia käskyjä vastaan vaaleaverikön tapaiselta ihmiseltä.

Johnny kuuteli kuitenkin ihan hiljaa toisen juonen ja soi sitten tuolle nopean vilkaisun. "Ei paskempi idea - edes sulta", hän tokaisi ja pyyhkäisi sitten ruskeaa otsatukkaansa pois silmiltään. "Mutta etippä meille joku viinakauppa, niin toteutetaan toi sun loistava ideas", rokkari tokaisi väsyneellä äänellä ja haukotteli.

- eli minä väsyneeksi :: D -

“Kasi nyt saatana siinä särkyy monenkin maailma jos näkee itsessään samoja vikoja kun jossakin ärsyttävässä homossa”, Felicjan ärähti. Hän ei käyttänyt homoa haukkumasanana, vaan pikemminkin siksi, sillä oli jo tajunnut toisen olevan homo. Ja mitenkö hän aikoi selvitä? Hän korjaisi sen mikä korjattavissa oli, vaikkakin vain siihen asti, kun itse jaksaisi. Ei hän luonteelleen mitään voinut…
“Mun suurin vika on se, etten mä siedä vikoja”, Felicjan tuhahti, vaikkakin enempi itselleen. Jep, mutta se olikin sellainen luonteenpiirre, josta Felicjan vain ei pääsisi eroon.

“Etköhän sä saamaton paska sais itsekin omat kärsimykses lopetettua, jos ne niin hirveitä on”, poika tuhahti. Jos halusi itsemurhaa tosissaan, muttei kyennyt siihen oli säälittävä. Sillä jos tosissaan tahtoi kuolla, oli valmis tekemään mitä vain sen tähden. Eihän millään kuoleman jälkeen enää väliä ollut. Mutta se oli selvää, ettei tuo ruskeatukkainen poika mitään itsemurhaa juoninut. Pikemminkin yritti parhaansa mukaan syöstä muut siihen.

Toinen oli hiljaa sen aikaa, kun Felicjan selitti loistavaa toimintasuunnitelmaansa. Ja suostui tuo vielä toteuttamaankin sen. Ongelma tosiaan oli se, missä lähin viinakauppa olisi.
Kaikista kylistä kun ei moista löytynyt, mikä oli sanoinkuvaamattoman julmaa. Jokaisessa kylässä olisi oltava viinakauppa!
“Mä etsin vaikka elävän dinosauruksen jos mua sattuu hatsittamaan”, Felicjan tuhahti. Ja viinakaupan etsiminen ei kuulostanut yhtään pahalle. Metsä alkoi pikkuhiljaa harventua, ensimmäiset asutuksetkin tulivat mukaan kuvaan. Kaasujalkaa höllättiin, sillä nyt ei todellakaan kiinnostanut saada poliisia perään ylinopeudesta. Eikä todellakaan joutua huumetesteihin tai saada kuunnella jälkimaininkeja. Felicjan kun oli tehnyt kaikenlaista ja saanut aina kuulla samat saarnat, joskin välillä eri ihmisiltä.

Tunnelma oli tuntunut nousevan hitusen, kun Felicjan ei enää aukonut päätään negatiivisesti vittumaisuuttaan. Mutta eipä hän osannut olla kivakaan. Ei vain kuulunut toimenkuvaan.
Ja ensimmäisen kerran koko tänä aikana hän tuli jopa miettineeksi, että toisella varmaan oli nimikin. Joskin aivan hetken aikaa, ei se tarkoittanut että hän aikoisi sitä kysyä. Eihän albiino toisen nimellä olisi edes tehnyt yhtään mitään.

(( Haha :'DD ))

Johnny hymähti hivenen. Ja nyt hän oli sitten ärsyttävä homokin. Kyllä, siinä tuo oli täysin oikeassa ja uskoisi nyt ihan kaikkien pojan ympärillä olevien ihmisten tietävän sen.
"Kiva kun jaksat muistuttaa", Johnny tokaisi pyöräyttäen silmiään ja huokaisi. "Vaikka enpä mä suakaan ihan täydeksi heteroksi uskaltaisi epäillä", hän sanoi, vaikka ei sillä oikeastaan ollut mitään väliä. Hänen puolestaan toinen olisi saanut olla ihan rauhassa vaikkapa hetero, joka oli huumepäissään mennyt panemaan toista miestä... Vaikka, tuskin se olisi ihan mahdollista. Eiköhän tuolla olisi sitten suuremmat omantunnontuskat, eikä todellakaan olisi näin vittumainen Johnnya kohtaan. Saatika sitten uskaltaisi puhua hänelle minkäänlaisia hävyttömyyksiä, kuten tuo oli jonkin aikaa sitten tehnyt. Ainakin Johnny näin oletti, mutta eihän sitä tietenkään ikinä voinut olla täysin varma. Mistään ei voinut ikinä olla täysin varma.

Seuraavaksi toinen ärhenteli Johnnylle lisää, joka kyllä kieltämättä sai pojan kohottamaan hämmästyneenä kulmiaan ja kääntämään katseensa tuohon. Ilmeisesti tätäkin alkoi vituttaa tämä tilanne ihan kunnolla, että näytteli Johnnylle jo hampaitaan. Ihan kiva.
"No joo joo. Älä nyt mesoo", Johnny tokaisi kyllästyneellä äänellä ja painoi ohimonsa takaisin vasten ikkunan viileää pintaa. Maisema näytti hiljalleen vaihtuvan ihan järkevään, vaikka ei tietenkään niin järkevään, kuin Johnny olisi halunut. Puusto alkoi kuitenkin harveta ja näki poika edessään jopa muutaman talonkin. Ihanaa. Missähän peräkylässä hekin nyt sitten olivat?
Toinen ilmeisesti oli vakaasti päättänyt, että etisi sen viinakaupan, vaikka mikä tulisi. Ja tietenkin Johnnyllekin alkoholi kelpasi, ei se siitä ollut kiinni.

Toinen oli hiljentänyt auton vauhtia, joka oli kieltämättä ihan hyvä, kerta tässä ihmisasutuksen läheisyyteen saavuttiin. Ei rokkari todellakaan halunnut mitään poliiseja perään ja suorittaa kaikkia niitä rutiineja, joita yleensä ratsioissa tapahtui. Nimittäin tuskin toinenkaan ihan ajokunnossa olisi, mikäli oli ottanut edellisenä iltana ihan ruhtinaallisesti vetänyt kaljaa sekä aineita. Olikohan tuolla edes korttia? Johnny epäili, sillä niin huoleton kuski tuo tuntui olevan.
"Onko sulla nimee?" Johnny sitten kysyi yllättäen, pitäen katseensa edelleen tien reunassa. Ja mistähän tuokin oli tullut? Aivan kuin poika jotain silläkin tiedolla tekisi...

Toinen ei kuulemma uskoisi Felicjaniakaan täysin heteroksi, mihin poika irvisti. Hän oli omasta mielestään hetero, joskin hyvin kokeilunhaluinen. Paskat hän tosiasiassa oli heteroa nähnytkään, pikemminkin albiino oli luokiteltavissa kaikkiruokaiseksi. Ei edes bisseksi, sillä hän todellakin oli pitkälti kaikkiruokainen tietyssä tilassa. Iästä, sukupuolesta, ihonväristä, uskonnollisesta tai poliittisesta vakaumuksesta riippumatta.
Rokkikukko ei kuulemma saanut mesota, mikä sai teräksen viileät ja harmaat silmät suomaan toiselle mulkaisun. Hänhän teki tasan mitä tahtoi, sanoi toinen mitä tykkäsi.
Parempi olisi kuitenkin keskittyä vain ajamaan, vaikka se olikin tavattoman vituttavaa tällaisessa maastossa.

Viinakaupan löytäminen tulisi olemaan yhtä helvettiä, mutta pakkohan se oli löytää, kun ehdotettukin oli. Toivottavasti tämän kylän keskusta olisi tässä piakkoin, ettei tarvitsisi menettää hermojaan totaalisesti. Vaikkakin Felicjan uskoi, ettei se löytyisi ikinä.
Toinen kysyi yllättäen Felicjanin nimeä, mikä sai pojan vilkaisemaan toista tosissaan hivenen hämmentyneisyyttä silmissään. Juurihan hän itse oli ajatellut samaa, lukiko toinen ajatuksia tai jotain? Vitun sama, ilme palautui neutraaliksi, katse kääntyi tiehen.
“Felicjan”, albiino vastasi tylyllä sävyllä, joka oli hänelle normaali. Toinen voisi ihan hyvin pitää turpansa kiinni hänen nimestään, joka ei ollut amerikkalainen. Elämäntarinaansa Felicjanin ei kiinnostanut alkaa toiselle selvittää. Menneisyys oli menneisyys, sitä paitsi se oli hänen eikä kuulunut toiselle vittujakaan. Hänen menneisyytensä oli Sveitsissä ja laudanpäällä, mutta se ei ollut nykypäivää. hän oli lopettanut lautailunsa huipulla, useiden voitettujen kisojen jälkeen. Kiinnostus vain oli päässyt lopahtamaan, hän kyrpiintyi siihen, ettei hän kyennyt enää paljoakaan parempaan. Hän piti itseään paskana lautailijana, vaikka olikin huomattavasti parempi kuin useimmat.

“Ja mä voin kai olettaa että sullakin on”, tokaistiin. Mitä hän muka toisen nimellä teki? Tai toinen hänen? Oli kai sitä paitsi helvetin typerää kertoa oikea nimi, sillä ei se ollut tässä maanosassa kovinkaan yleinen…

Johnny ei enää jaksanut välittää yhtään toisen irvistelyistä tai mulkaisuista. Eipä hän ollut saanutkaan tänään mitään muuta toiselta osakseen, kuin vittumaisia lausahduksia, sihahduksia sekä inhottavia mulkoiluja. Johnny ei vain - ihme kyllä - osannut suuttua moisesta, vaikka se siltä vaikuttikin. Okei, ehkä pikkuisen, mutta ei niin paljoa kuin yleensä. Hän vain laittoi samalla mitalla takaisin, sillä ei poika todellakaan ollut sitä tyyppiä, joka antoi haukkujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Vaikka useimmat sanoivat, että se oli hyvä tapa, jos halusi toisen osapuolen antavan asian olla. Johnny itse ei vain voinut antaa minkään asian olla, varsinkaan jos se oli jonkinmoista vittuilua ihan vain häntä ärsyttääkseen. Pojalla ei todellakaan ollut tapana jättää yhtikäs mitään omaan arvoonsa, jos häntä ei huvittanut.

Toinen vaikutti hämmentyneen hänen kysymyksestään, mutta eipä se jaksanut poikaa juurikaan kiinnostaa. Ehkäpä tuo ei ollut odottanut, että hän utelisi moista nyt tai sitten ollenkaan. Ja olihan tuo tullut hänellekin yllätyksenä, sillä ei Johnnylla todellakaan ollut tapana udella noin vittumaisten ihmisten nimiä ihan vain huvikseen. Velkojen tai sen tapaisten takia kylläkin, mutta ei todellakaan muuten.
Johnny nyökkäsi pienesti toisen kertoessa nimen, jota poika itse ei muistanut koskaan kuulleensa. "Ei taida olla ihan täkäläisiä nimiä." Se oli ennemmin toteamus, kuin kysymys, mutta toinen sai vetää siitä ihan minkälaisia johtopäätöksiä tahansa. Omapahan oli asiansa. Eikä rokkari sitä paitsi kamalasti innostunut siitä, että alkaisi toiselle tämän erikoisesta nimestä vittuilemaan. Kerta jo autossa vallinnut sähköinen ilmapiiri oli laskenut hivenen. Mutta vain hivenen, eikä Johnny todellakaan epäillyt sitä, etteikö se voisi räjähtää taas ihan kunnolla. Tuntuivat he kummatkin olevan sen tyyppisiä ihmisiä, että yksikin väärä sana tiesi melkeinpä jo kolmatta Maailmansotaa.
"Johnny", poika päätti sitten kertoa oman nimensä, kerta tämä Felicjan oli sitä tiedustellut.

Johnny naurahti itsekseen. Tämä oli kyllä maailmankaikkeuden kummallisin tilanne, mitä vain voi olla. Tai ainakin ylivoimaisesti kummallisin, missä Johnny oli ollut osallisena. Siis oikeasti. Kaksi toisiaan inhoavaa ihmistä istuivat samassa autossa ja yrittivät epätoivoisesti sietää toistensa seuraa San Diegoon asti. Jonne nyt luultavasti oli vielä vaikka kuinka pitkä matka. Ei helvetti. Johnny kyllä muistaisi tämän päivän vielä pitkään.
Johnny pyöritteli hetken päätään ja katseli sitten ympärillä olevia rakennuksia. Tuo yksi ainakin näytti joltain ruokakaupalta, kun taas yksi sitten... Hetkinen.
"Onks toi viinakauppa? Pysäytä!" Johnny huudahti äkkiä ja kohottautui istumaan kunnolla. Aivan kuin Johnny olisi ihan oikeasti nähnyt viinakaupan näköisen rakennuksen tuon erään lyhyehkön kävelykadun päässä. Aivan varmasti oli!

Toisen kommentti Felicjanin nimeen oli, ettei se tainnut olla täkäläisiä.
“ei ole, ei”, Felicjan kuittasi. Se siitä, ei hänen nimestään mitään keskustelua aikaan saataisi. Ja jos saataisiinkin, olisi se varmasti tavattoman tylsää.
Toinen esittäytyi Johnnyksi, mihin Felicjan vain nyökkäsi. Tavanomainen amerikkalainen nimi. Se siitä, mutta eipä ollut oikeastaan väliksikään. Nyt toista saattoi ajatella Johnnyna, eikä vain tummatukkaisena kusipää homona ärsyttävällä luonteella. Vaikka olipa toinen niitäkin.

Tilanne tosiaan oli outo, vaikakin hivenen siedettävämpi kuin hetki sitten. Mutta hyvin, hyvin minimaalisesti. Ja nyt he olivat menossa keisimään viinaa, kun löytäisivät viinakaupan. Fiksua. Kun vain onnistuisi…
Toisen kiljahdus sai Felicjanin katsomaan osoitettuun suuntaan. Ja saattoi se todellakin olla! Nyt vain toteuttamaan hänen juonensa… Albiino iski jarrun pohjaan.
Poika lähti ajamaan kohti.
“Pitää ettiä jostakin reppu, kai tästä autosta jotakin löytää… Sä pidät huomion muualla ja mä täytän kassin. Pitää pitää kilinä minimissään, joten ehkä mun pitää samantien mennä ulos ja olla yrittämättä ostaa mitään. Tuut sitten perässä”, Felicjan luetteli. Hän ei oikeastaan luottanut toiseen lainkaan, mutta nyt olisi vain pakko mennä näillä mitä oli tarjolla.

Johnnyn suupielille oli kiirinyt yllättäen erittäin tyytyväinen hymy. Joka mitä luultavimmin johtui siitä, että tuolla hivenen kauempana häämötti se kauan odotettu viinakauppa, josta he tietenkin saisivat ihan pian mieleisiään juomia. Niin, mikäli toisen suunnitelma edes onnistuisi ja he saisivat varastettua jotain. Helvetti, kun piti olla näin nuori, että pääsisi viinaakin hankkimaan vähän helpommin. No onneksi tässä ei aivan ensimmäistä kertaa varkaissa oltu, joten eipä Johnnyn ainakaan pitäisi alkaa hermoilla kesken kaiken. Hän osasi äärimmäisen hyvin pitää päänsä kylmänä tietyissä tilanteissa ja näyttää näin uskottavalta. Hänen vain pitäisi unohtaa, että tämä idea oli toisen ja tekisi ihan sitä mitä Felicjan käski häntä tekemään.

Äkkiä Johnny löi otsansa tuulilasiin, kun toinen iski jarrut pohjaan niin äkisti. Ähkäisy karkasi pojan huulten välistä ja albiinoa kohti heitettiin ilkeä mulkaisu. Otsaa pideltiin toisella kädellä, kun suusta karkaili matalia kirosanoja.
"Varo nyt vähän. Haluutko sä muka murskata mun kallon?!" Johnny ärähti ihan huomaamattaan ja tuhahti vieläpä siihen perään. Eikait se nyt toisen vika ollut, ettei poika ollut älynnyt käyttää turvavyötä, jonka ansioista olisi tästäkin säätytty. Tyhmästä päästä kärsi koko ruumis, se alkoi hiljalleen pitää rokkarin elämässä ihan liian hyvin paikkansa.
Felicjan luetteli oitis molempien työtehtävät, jonka seurauksena Johnny - ihme kyllä - nyökkäsi hyväksyvästi. Ei tässä luultavast muutakaan voinut tehdä, joten mentiin sitten näin. Tästä viimeisestä asiasta poika ei kyllä mennyt niinkään takuuseen. Eihän hän yhtään tiennyt, että jos toinen meni edeltä, niin vaikkapa painaisi kaasua ja lähtisi yksikseen ajelemaan kohti San Diegoa. Viinoineen päivineen. Se vituttaisi todella paljon, mutta ei auttanut nyt mitään. Hänen oli pakko yrittää luottaa toiseen, vaikka se tuntuikin äärimmäisen vaikealta.
"Reppu?" Johnny sitten toisti, vilkaisi toista ja kääntyi sitten katsomaan takapenkille. Toki tässä autossa reppuja pitäisi olla - Johnny oli ihan varma siitä. Ja kyllä vain. Takapenkin jalkatilassa makasi ruskea nahkareppu, joka olisi kyllin tilava ainakin neljälle pullolle. Ehkäpä jopa viidellekin. Hymähtäen poika kumartui penkkinsä selkänojan ohitse ja kurotti toisen kätensä kohti reppua. Okei, ehkä hän näytti hyvää persettään vastaan ajaville autoille ja ehkä tuuppasi Felicjania pari kertaa, mutta ei sillä nyt ollut väliä. Olihan heillä nyt kuitenkin reppu.
"Tää vissiin kelpaa." Taaskaan se ei ollut kysymys, vaan toteamus, sillä sen oli nyt vähän pakko kelvata. Toista Johnny ei todellakaan alkaisi takapenkiltä kaivelemaan.

Toinen löi päänsä ilkeännäköisesi tuulilasiin ja rupesi murisemaan Felicjanille siitä, kuinka hän muka yritti murskata toisen kallon ja pitäisi varoa. Albiino tuhahti vilkaisten toista viileästi.
“Pysyisit hereillä, niin ei satu vahinkoja”, poika tokaisi ja ajoi auton viinakaupan pihaan. Parkkipaikka valittiin siten, ettei viinakaupan ikkunoista ollut siihen näköetäisyyttä.
Putiikki oli pieni, kuten kyläkin. Se taas tarkoitti sitä, ettei työssä oletettavasti olisi enempää kuin yksi työntekijä kerrallaan. Maksimissaan kaksi, mutta nyt ei kuitenkaan tuntunut olevan minkäänlaista ruuhkaa. Autoja pihassa ei ollut tämän romun lisäksi kuin yksi, ja sekin oletettavasti kuului henkilökunnan työntekijälle.
Toinen metsästi reppua Felicjanin sammutettua auton. Albiino sai virnuilla toisen roikkumiselle, perse oli mukavasti tarjolla, mutta Fel ei tehnyt yhtikäs mitään. Toinen nousi repun kanssa. Olisi tuo voinut olla suurempikin, mutta eivätköhän he pääsisi ihan hyvään kuntoon silläkin määrällä, minkä Felicjan saisi tuohon tungetuksi…
“Onko kuule valinnanvaraa”, Felicjan vastasi tuhahtaen toisen kelpaamista koskevaan toteamukseen.

Reppu napattiin toiselta, Felicjan avasi oven ja nousi autosta, nojautui sitten vielä oveen ja kurkisti sisään.
“Mä meen joku pari minuuttia edellä ja me ei sit tunneta toisiamme”, poika tokaisi, löi oven kiinni ja lähti kohti sisäänkäyntiä. Hän oli selvittänyt kaiken toiselle aika tarkkaan, aivan kuin ensikertalaiselle. Mutta kun he eivät tunteneet toisiaan oikeastikaan, eikä Felicjanilla täten ollut mitään hajua toisen ammattimaisuudesta tai siitä, oliko tuolla kokemusta oikeastaan ollenkaan…
Oikeastaan olisi ollut hyvä saada reppuun joku pyyhkeentapainen, sillä pullot tottakai kilisisivät toisiaan vasten… No, vitut siitä. Katsottaisiis sitten kuinka tässäkin kävisi..
Felicjan meni sisään ja katosi samantien hyllyjen väliin tutkailemaan tarjontaa.

Johnny tuhahti toiselle ja piteli vielä hetken otsaansa. Ihan kuin tässä ei olisi päänsärkyä jo ihan tarpeeksi, niin tuo äskeinen tapahtuma tästä puuttuikin. Parasta sitten olisi, että tämä koko hemmetin suunnitelma toimisi ja he saisivat edes jonkin verran alkoholipitoisia juomia. Ehkäpä Johnny voisi tyrmätä itsensä ihan kokonaan ja nauttia vielä ne loputkin essot siitä pussista, ja juoda vähän viinaa siihen päälle. Kyllä, se tuntui hyvältä idealta ainakin sen kaksi sekuntia, kunnes rokkari ajatteli asian huonoja puolia. Ehkei päänsä sekaisin laittaminen ja nukahtaminen ollut ollenkaan hyvä idea tässä seurassa. Ties mitä ilkeää Felicjan keksisi hänen päänsä menoksi. Kippaisi vaikka jonnekkin ojaan tai jotain. Ei kuullostanut yhtään mukavalta.
Johnny pyöräytti silmiään toiselle. Kiittämättömyys oli maailman palkka. Kyllä hän olisi voinut tuon itsekkin laittaa etsimään reppua takapenkiltä ja katsella vain itse vierestä. Rokkari vain halusi asioiden etenevän edes jotenkin, joten oli päättänyt kerrankin olla mieliksi. Mutta hän oli kyllä nyt ihan varma, ettei alkaisi tehdä enää yhtään mitään, mitä toinen pyysi tai käski. Tai vihjaili.

Albiino nousi autosta ja antoi vielä viimehetken ohjeet Johnnylle, joka virnisti ärsyttävästi. Ihan kuin Johnny ei olisi omalla järjellään osannut tuotakin päätellä. Olisihan se nyt vähän epäilyttävää, jos he menisivät kauppaan yhdessä ja Johnny kiinnittäisi jollain keinolla myyjän huomion, kun toinen taas katoaisi hyllyjen väliin. Ja hetkeä myöhemmin sieltä oli viety jonkin verran pulloja. Niin, ehkäpä toinen saisi sitten syynsä niskoilleen, sillä Johnnyhan oli vain mennyt myyjän juttusille.
"Joo joo, äiti", Johnny tokaisi tuolle nopeasti ja jäi sitten hetkeksi katselemaan tämän perään. Oli tämäkin sitten kyllä... Ensin riidellään ihan kunnolla ja nyt mennään yhdessä viinavarkaisiin. Ihmeen hyvin toinen näytti kuitenkin luottavan Johnnyyn, kerta jätti hänet yksin autoon ja käski tulemaan sitten perässä. Rokkarihan voisi ihan hyvin olla noudattamatta tuon antamia käskyjä, hypätä rattiin ja kaahata pois. Kyllä hänkin osasi ajaa autoa jonkin verran, vaikka ei todellakaan ole mitään autokouluja käynyt, eikä edes ole aikeissa hankkia korttia. Se vain, että sitten Johnny ei saisi viinaa, joka kyllä tekisi ihan hyvää juuri nyt. Senpä takia hän sitten päätti olla mukana ja käyttäytyä kunnolla.
Ehkä noin neljän tai viiden minuutin päästä Johnny nousi autosta, laittoi oven kiinni ja lähti kävelemään kohti kaupan ovea. Hänellä ei ollut oikeastaan mitään hajua, miten saisi kiinnitettyä sen myyjän huomion. Repisi kaikki vaatteensa pois ja tanssisi tiskillä? Ehkei sittenkään. Se voisi viedä Felicjanin huomion ja silloin he olisivat kusessa. Johnny virnisti hivenen omahyväisesti ja asteli sitten kaupan ovesta sisään ihan muina miehinä. Ei hän edes vilkuillut, että se vaaleaverikkö edes puuhasteli, vaan asteli suoraan tiskille. Sen takana seisoi joku luultavasti pian keski-ikää hipova, vaaleatukkainen nainen, joka lueskeli laiskana jotain viimeisintä juorulehteä. Luojan kiitos, että siellä oli töissä nainen, eikä kukaan keski-ikäinen, juoppo mies. Ja naisia oli Johnnyn mielestä helpompi kusettaa, joten parempi näin. Nyt piti vain keksiä, että miten.

Nainen kohotti katseensa Johnnyyn, joka käveli nyt tiskin luokse. Tuon katse oli hivenen hämmentynyt, joka arvateenkin johtui siitä, ettei täällä kaupassa käynyt juurikaan kuin paikallisia juoppoja.
"Tota, moi. Voitko sä neuvoo, et... Miten täältä pääsee nopeiten San Diegoon?" Johnny kysäisi nopeasti ja väläytti naiselle hurmaavan hymynsä.
"Toki. Onko sulla karttaa?" nainen kysyi ystävällisesti, johon Johnny vai pudisti päätään. "Haen takahuoneesta. Odota sekunti", tuo sanoi ja katosi sitten takahuoneeseen.

Toinen tuhahti hänen peräänsä ja Felicjan näytti matkallaan keskisormea taaksepäin vilkaisemattakaan. Tuo saisi hoitaakin hommansa kunnolla, niin ei tarvitsisi irrottaa päätä. Tai mitään sen julmempaakaan.
Kyllähän albiinon mielessä kävi ajatus siitä, että toinen karkaisi autolla matkoihinsa. Toisaalta hän taas uskalsi hivenen nojata toisen viinahimon puoleen. Katsoisi nyt kuinka tässä kävisi…

Valikoima ei ollut mikään maailmanluokan suurin, todellakaan, mutta jotenkuten kelpuutettava. Vodka meni kevyesti Felicjanille, samoin kirkkaat ja vähän kaikki oikeastaan.
Ovi kävi ja pian Johnnyn ääni kuuluikin puhuvan tiskin takana olevalle naiselle. Sitä mitä tuo sanoi, ei albiino kuunnellut, kaikki jätettiin vain taustameteliksi. Ja kaikeksi onneksi työntekijöitä täällä oli vain yksi ainoa. Ja tuon huomio oli nyt Johnnyssa.

Felicjan avasi repun äänettömästi, sujautti sinne kaksi pulloa vodkaa. Yritti liikkua eteenpäin mahdollisimman hiljaa, jotteivat pullot kamalasti toisiaan vasten kilisseet. Tilaa oli vielä ainakin kahdelle pullolle. Kolmas valittu oli hetken mielijohde, randomilla hyllystä napattu kermalikööri. Prosentteja tuskin paljoakaan, mutta eiköhän tuo mennyt. Sitä paitsi pullo oli pienehkö. Vielä tilaa kahdelle pullolle. Vilkaisu kassan suuntaan näytti Johnnyn ja tyhjän kanssan. Sopi hyvin ja homma toimi nopeasti. Paitsi, jos tummatukka ei ollut keksinyt typerää ideaa usuttaa naikkosta hänen kiusakseen. Siinä tapauksessa Felicjan käräyttäisi kaverin ilomielin.

Hetken mielijohde oli myös napata pullo 80 prosenttista kirkasta, sitä kun olisi oikeastaan järin typerä mennä juomaan lantraamattomana. Viides pullo sai sitten olla… No, Felicjan palasi hetken matkaa taaksepäin, nappasi kolmannenkin vodkan. Jos ei menisi toisella alas, niin ainapahan hänellä olisi enemmän. Oikeastaan albiino ei luottanut moiseen lainkaan.
Varovaiset askelet lähtivät kuljettamaan poikaa lähemmäs ovea, kamalasti ei kilissyt, mutta oli repussa muutenkin ahtaammanlaista. Vetoketju oli kuitenkin saatu kiinni.

Harmailla silmillään poika sai todeta naisen olevan yhä takahuoneessa, ties mitä jumitti. Felicjan köhähti merkiksi toiselle, vilkaisi tuohon ja katosi ulos ovesta. Ei helvetissä voinut olla näin helppoa? Tylsää.
Johnnyn olisi kuitenkin parempi olla tulematta heti perässä, sillä nainenhan tarkastaisi automaattisesti hyllyt, jos tuo selittämättömästi katoaisi. ja sitten he saisivat peräänsä itikoita…

- hoidin sen nyt nopeaan tyyliin >D -

(( Yep. Awws, Felicjan oli ku pikkupoika karkkikaupassa valitsemassa irtokarkkeja lauantaipussiinsa <33 ))

Kun myyjä katosi takahuoneeseen, jäi Johnny nojailemaan rennosti tiskiin ja naputti muutaman kerran sormenpäillään sen pintaa. Tuokin kysymys oli heitetty ihan lonkalta, vaikka saattoihan se ollakin ihan ajankohtainen. Hehän olivat menossa San Diegoon, mutta tuskinpa Johnny naisen antamia ajo-ohjeita enää sen jälkeen muistaisi kun hän oli täältä kaupasta ulos kävellyt. Ehkä ne tulisivat ihan tarpeen, sillä tietenkin olisi kummankin puolesta mukavempi, jos tämä reissu kestäisi hivenen vähemmän aikaa. Tai vaikkapa vain sitten Johnnyn terveyden kannalta. Hänhän joutuisi tätä menoa psykiatriselle osastolle, mikäli joutuisi kuuntelemaan toista yhtään kauemmin. Toivottavasti tuo nyt sai otettua edes jonkin määrän juomia, joissa olisi ihan kiitettävästi promilleja. Johnny ei näet mitään limpparin tapaista litkua suostuisi juomaan, vaan hän halusi päästä humalaan mahdollisimman helposti.

Sillä naisella tuntui kestävän ja kestävän, jonka takia rokkari alkoi jo turhautua. Hän vain ei voinut lähteä ihan äkkiä, sillä se nyt vaikuttaisi aivan tavattoman epäilyttävältä. Ihan varmasti hälyttäisi poliisit heidän (tai tässä tapauksessa hänen) perään - ainakin viimeistään silloin, kun oli tarkistanut hyllyt.
Johnny kuuli yskäisyn takaansa, vilkaisi sinne nopeasti ja tuijotti toista ehkä kaksi sekuntia silmiin, kunnes tuo lähti ulos kaupasti. Okei, tuo oli valmis ja reppukin näytti ihan täyteen ahdetulta. Sitä myyjää vain ei vielä näkynyt, joka sai rokkari puraisemaan huultaan. Mikäli tässä menisi yhtään kauemmin, niin saattaisi Johnny jäädä ilman kyytiäkin. Ihan varmasti tuo lähtisi ihan vain vittuilakseen menemään ihan kaiken kanssa. Sinne menisi sitten kyyti ja viinat, joka tuntui kyllä aika julmalta.

"Anteeksi. Oli kartta niin vaikeassa paikassa. No, sen siitä saa kun ei pidä paikkoja ojennuksessa." Johnny havahtui naisen ääneen ja kohottautui seisomaan hivenen suorempaan. Huulille muodostettiin pakonomaisesti ystävällinen hymy ja poika nyökkäsi.
"Niinhän se on", Johnny tokaisi ja katseli, miten nainen levitti karttaa tiskille. Sitten tuo alkoi selittää karttaan aina välillen viittoillen, miten ja mistä pitäisi kääntyä ja niin edespäin. Oikeastaan, se kaikki meni Johnnylta ohitse. Hän vain tyytyi nyökkäilemään välillä ja pitämään hurmaavaa hymyään suupielillään ihan koko ajan. Sen verran hän kuitenkin kuunteli, että oli San Diegoon vielä ihan kiitettävästi matkaa. No, olipahan heillä juomisia.
"Anteeksi, kuuletko sinä?" Johnny havahtui omista ajatuksistaan ja käänsi ruskeat silmänsä naiseen.
"Niin mitä? Jäin vaan vähän miettimään tota reittiä", Johnny tokaisi nopeasti ja kohotti sitten aavistuksen toista kulmaansa.
"Ei kun sitä minä vain, että oletko ihan vaan läpikulkumatkalla vai asuuko sulla täällä sukulaisia?" nainen toisti kysymyksen ja hymyili Johnnylle lämpimästi. Helvetti nämä ämmät sitten osasivat olla joskus ihan liian uteliaita...
"Ihan vaan läpikulkumatkalla", Johnny sanoi lyhyesti ja poika vaihteli painoaan jalalta toiselle. "Joo, tota... Kiitti ohjeista. Pitääki tästä mennä", poika tokaisi nopeasti ja oli jo kääntymässä lähteäkseen pakoon.
"Odota. Otappa tämä kartta mukaasi, ettet vaan eksy. Onhan se kurjaa, jos tuon näköinen poika ei kotiinsa pääse", nainen sanoi ja iskipä tuo vielä kaiken kukkuraksi rokkarille silmää. Lievästi sanottuna, oksennushan siinä kurkkuun melkein nousi, mutta hän vain tyytyi hymyilemään jokseenkin vaivautuneesti. Kartta otettiin vastaan, kättä heilautettiin pienesti ja Johnny lähti puolijuoksua pois kaupasta. Oli se nyt kumma, että jopa keski-ikäiset ämmätkin hengittivät niskaan...

Johnny huokaisi helpotuksesta, kun hän näki auton vielä parkissa. Ovi avattiin ja sisään huokaisten, laittaen sitten oven kiinni. Nopealla vilkaisulla hän huomasi, että se akka oli kirjoittanut kartan päälle oman puhelinnumeronsa ja nimensä Caroline. Rokkari irvisti pienesti ja syysäsi sitten kartan toisen syliin.
"Ole hyvä. Siinä vähän ekstraa. Nyt sun ois mahtava tilaisuus päästä painamaan keski-ikää tavoittelevaa ämmänraatoa", Johnny tokaisi, mutta ei suinkaan virnistellyt, kuten tässä yhteydessä olisi kuulunut. Oli järkyttävää, että joku vanha kurppa antoi hänelle puhelinnumeronsa! Näyttikö Johnny oikeasti niin vanhalta? Tai sitten akka halusi söpön boytoyn itselleen tai jotain...

- hehe 8DDDD -

Toisella tuntui kestävän aivan tuhottoman kauan! Jäikö se panemaan sitä akkaa, vai miten kummassa kukaan saattoi jumittaa noin kauan? Felicjan oli omasta mielestään istunut kuskinpaikalla saaliineen jo ikuisuuden. Jalat oli nostetturatin viereen ja selkänojaa laskettu taaemmas. Viinakassi taasen oli jalkatilassa. Turhautuneena Felicjan oli jo miltei istuutua kunnolla ja lähteä matkoihinsa. Olisi se tiennyt enemmän viinaa hänelle, mutta oikeastaan yksin ajaminen San Diegoon asti kuulosti vieläkin pahemmalta ajatukselta kuin maailman ärsyttävimmän ihmisen seurassa. Tilanne oli toivoton, mutta ainapahan oli nyt sitä viinaa…
Älyttömän pitkien minuuttien päätteeksi tummatukkainen poika istu pelkääjänpaikalle, Felicjanin pää retkahti laiskasti katsomaan tuota. Silmissä oleva katse oli pistävä.
Johnny iski hänen syliinsä kartan, joka kieltämättä oli aivan hyödyllinen kapistus, sönkötys oli hepreaa, kunnes Felicjan tiedosti nimen ja numeron, jotka karttaan oli kirjoitettu. Poika repesi nauramaan.
“Kyllä mua nyt vituttaa, kun sä menit iskemään sen mun nenän edestä”, Felicjan tokaisi virnuillen. Oli todella kummaa, kuinka mieliala oli kohonnut onnistuneen keikan myötä.

“Ja sua mahtaa vituttaa se, että mä kidnappasin sut matkaani, kun olit juuri saamassa suuren kalan”, Felicjan jatkoi virnuillen. “Ja vieläpä miltei kirjaimellisesti.” Ok, nyt poika rupesi tiedostamaan itsekin, että oli vasta hetkitakaperin ärissyt tälle kaverille kuin pahimmalle viholliselleen.
Kasvot palautuivat normaaliin, neutraaliin ilmeeseen ja istuinasento paranneltiin ajamiseen sopivaksi. Poika ei vielä lähtenyt ajamaan, vana heitti varovasti kassin syliinsä.
“Kolmepulloa vodkaa, kasikymppistä vettä ja..”, Felicjan nosti pienen pullon repusta. “tättärärää, spermalikööriä.” pullo laitettiin takaisin reppuun ja reppu taas asetettiin toisen jalkatilaan.
“Tohon veteen pitää kai hakea latrinki ja sit ne tupakat. Katoin, et tossa lähellä olis autogrilli”, poika puheli tylyllä, normaalisävyllään ja rullasi kuskinpuoleisen ikkunan alas. Avoin ikkuna herätti vähemmän huomiota kuin hajotettu.
Felicjanin tilillä pitäisi olla jokunen kymppi rahaa, jotta tuo saisi tupakkaa ja jotain colaa. Autoon kytkettiin jälleen virta ja moottori heräsi eloon yskähtäen.