The word is out, the boys are back !

// Kaisu & Didi ; surkeeta tekstiä ja jätkällä pelaaminen vähän hakusessa, mutta ehkä tää tästä :---D

Suuren, varakkaammalla alueella sijaitsevan valkean omakotitalon seinien läpi kantautui rytmikäs jumputus, kun musiikkia huudatettiin bassoa säästelemättä. Ihmisiä parveili niin etu- kuin takapihallakin, eikä talostakaan turhan paljoa ylimääräistä tilaa löytynyt.
Koulun jalkapallojoukkue oli voittanut sen päiväisen tiukan pelin, niukasti, mutta voittanut kuitenkin, eikä kukaan joukkueen jätkistä varmasti halunnut hukata tilaisuutta juhlia voittoa – varsinkaan, kun joku kaunis neitokainen – ehkä huutosakkilainen – oli luovuttanut anteliaasti talonsa bilepaikaksi.

Taksi kurvasi talon pihaan ja takapenkiltä könysi kolme jalkapallojoukkueen jäsentä hienoisessa humalassa naureskellen, jonkun heittäessä rahat taksikuskille.
"Oli muuten helvetin hieno voitto! Näittekö te oikeesti Foxin maalin, vittu jätkä on ässä."
"No aijaa, jos kaikki jatkaa samaa rataa niin tästähän aukee oikee voittoputki vielä!"

Brian Mitchell käveli kahden kaverinsa kanssa virnuillen talon sisään, toisiaan välillä tuuppien ja virnuillen. Nuorukaisen vaatetus koostui mustista farkuista, valkeasta yläkroppaa kevyesti myötäilevästä t-paidasta ja mustasta nahkatakista – joka oli selvästikin ollut aivan liikaa, sillä talon sisällä oli lämpöasteita sen verran, ettei ainakaan palellut. Ulko-ovesta rymisteltiin sisään, ja jo ennestään valtavan kokoisen, eteisessä sijaitsevan kenkävuoren päälle heitettiin kolmet parit kenkiä, kun

"Mitchell hei, me lähetään ettimään juomat!"
Ei ehtinyt viittä minuuttia kulua, kun kaverit olivat kadonneet ja Brian seisoskeli talon eteisessä ruskeiden silmien haravoidessa ympäristöä. Kun nuo olivat sanoneet lähtevänsä etsimään juomat, olisi voinut laittaa vaikka päänsä pantiksi, että he juuttuisivat sille tielleen – kaiken aiemman kokemuksen mukaan jostakin löytyi joku armottoman kiva muija, joka halusi välttämättä änkeytyä seuraan ja pitäähän niitä naisia nyt viihdyttää ja niin edespäin - vanha juttu. Brian puuskahti turhautuneena ja haroi mustia, osittain pystyyn asetettuja hiuksiaan. Kuvio oli tuttu liian monelta aiemmalta kerralta, joten jätkä ei jäänyt ajattelemaan kavereitaan, vaan nappasi lähimmältä ohikulkevalta jätkältä kaljatölkin, saaden äkäisen katseen, joka muuttui kyllä samoin tein, kun Brian loi hiemankin ikävämmän silmäyksen pällistelijän suuntaan - kovinkaan moni ei halunnut haastaa riitaa Brianin kanssa. Jätkä lähti etenemään talossa etsien itselleen istumapaikkaa, heikoin tuloksin.

// täältä me tullaan, ja tyttösen look, paitsi kengät :)) //

Didi Chapple oli ollut seuraamassa Astonin futisjoukkueen tämän päiväistä peliä, jonka kotijoukkue oli niukasti voittanut. Ja pelin jälkeen tyttö oli saanut sidekickiinsä viestin "Juhlat Emmiellä pelin jälkeen" ja sitten tietysti osoite. Alunperin tyttö ei meinannut edes lähteä juhliin, sillä jotenkin hän karsasti sellaisia bileitä, ja varsinkin kun suurin osa porukasta olisi omasta koulusta, ja jotka tyttö tunsi. No, viestiteltyään muun nelikon kanssa Didi oli kuitenkin päättänyt mennä bileisiin edustamaan koulunsa suosittuja, sillä ainakin viestien perusteella muut eivät pääsisi paikalle, mutta mistä sitä koskaan tiesi? Kun asia oli sovittu, tyttö oli palannut kotiinsa ja laittanut parempaa päällensä; viininpunaiseen vivahtavan kotelomekon, aidot Christian Louboutit, sekä mustan nahkatakin. Mukaan tarttui myös musta käsilaukku sisältäen kaiken tarpeellisen.

Ja koska mustalla jatkettiin, tyttö saapui juhliin mustalla autollaan, jonka sai kuin saikin pysäköityä näyttävästi. Didi nousi autosta näyttävästi, eikä kukaan voinut olla huomaamatta tätä. Ellei sitten ollut jossian täysin muissa maailmoissa, mutta Didi Chapplen saapuessa päät kääntyivät ja pahasti. Ilkeästi hymyillen tyttö lähti kävelemään kohti taloa, joka vaikutti olevan täynnä ihmisiä, ainakin musiikista päätellen. Sillä harvoin musiikkia soitettiin noin kovaa, ellei paikalla ollut paljon porukkaa. Didi käänyi vielä tarkistamaan autonsa, laittoi sen lukkoon napin painalluksella, hymyili ja vilkutti muutamalle tutulle ja astui sisään.

Kun Didi astui sisään, porukka hiljeni. Myös musiikki laitettiin pienemmälle, ja tytölle tehtiin tilaa. Päät kääntyivät täälläkin, ja tyttö sai tervehtiä monia ystäviään huudahduksin, poskisuukoin ja vilkutuksin. Eikä kyllä kulunut kauaa, kun hänelle jo tuotiin juotavaa, jätkien oma-aloitteisuutta taas, ja mikäpäs sen parempaa. Didi hymyili kiitokseksi ja joi lasinsa alas yhdellä kulauksella. Jotain saamarin boolia se oli, mutta ihan juomakelpoista. Siihen tyttö sitten jäikin hetkeksi juttelemaan ja kikattelemaan aivotoimintaa vailla olevien jätkien kanssa. Voih, miksei paikalla voinut olla jotakuta mielenkiintoisempaa seuraa? Kun tyttöjenkin kanssa joutui yleensä puhumaan muodista ja pojista, eivätkä kummatkaan aiheet oikein kiinnostaneet. "Murut, mä meen ettimään istumapaikkaa, tuutteko te mun kanssani vai jäättekö te tähän?" Didi kysyi sitten vienosti hymyillen. Tyttö lähti kävelemään ja muutaman futaaja seurasikin tyttöä eräälle sohvalle, jolta Didi hääti yhden pussailevan pariskunnan. Neiti laski juomansa ja sanoi, molemmille jätkille: "Hakisitteko mulle jotain keittiöstä?" Muutama silmänräpäytys, suloinen hymy, ja jätkät olivat lähteneet metsästämään tälle diivalle jotain. Didi kihersi itsekseen ja otti sitten rotsinsa pois päältään, sillä alkoi olemaan pikkuisen kuuma. Tyttö risti sievästi jalkansa, ja siemaili sitten boolia, jota oli napannut lasiinsa hieman lisää. Kaljasta tyttö ei niinkään pitänyt, vaikka varmasti se olisi ollut parempi vaihtoehto kuin tuo booli.

// pahoittelut kestosta !

Brian ei ollut ehtinyt kovinkaan kauas käytävällä edetä, kun ihmiset ikään kuin kaikkosivat – tai oikeastaan tekivät tilaa jollekin, tai jollekulle. Pian sisään näkyikin astelevan joku tyttö punaisessa mekossa ja nahkatakissa, ja huomiosta, jonka tuo sai osakseen, Mitchell hyvin nopeasti päätteli, että kyseessä joku siitä bimbojengistä, joita osa myös koulun suosituiksi kutsui. Brian oli hieman syrjemmässä, eikä jaksanut kiinnittää niin huomiota siihen, kuka nelikosta kyseessä oli – hän ei koskaan ollut henkilökohtaisesti jutellut kenenkään niiden kanssa, ja totta puhuen häntä ei myöskään kiinnostunut, joten kaapin kokoinen jätkä käänsi selkänsä ja lähti eteenpäin, kohteenaan keittiö.

Löydettyään kyökin ja päästyään sisään löytyi hyvin nopeasti jonkin sortin booliastia. Ruskeat silmät loivat kulhoon epäilevän silmäyksen, kun brunette hyvä kroppainen neitokainen ilmestyi paikalle vilkuillen epämiellyttävän flirttailevasti Mitchellin suuntaan. Jätkä loi tuohon silmäyksen, mutta käänsi selkänsä, ja oli törmätä keittiöön tuleviin joukkuekavereihin, jotka iskivät silmänsä äskeiseen brunetteen, ja tuon punapäiseen kaveriin, joka oli myös ilmaantunut paikalle.
"Mitchell hei, kiikutas nää Didille", Ethan-niminen vaaleanruskeat hiukset omaava jätkä sanoi, heittäen jääkaapista pöllityt siiderit Brianin syliin, kadoten jo ovesta punapään johdattelemana.

Brian jäi hämmästyneenä seisomaan keittiöön, käsissään kolme siideriä, jotka piti viedä… Mikä se nimi nyt oli? Didi? Ai niin, sehän oli se yksi suosituista. Oletettavasti myös se, joka oli tullut ovesta, elleivät muutkin Barbie-prinsessat olleet tulleet mukaan. Mitähän sillä nyt oli ollut päällään... punainen mekko ja nahkatakki?

Mitchell lähti tyytymättömänä kavereihinsa kävelemään ulos keittiöstä, ja metsästämään sitä punamekkoista tyttöä saadakseen siiderit käsistään ja päästäkseen etsimään itselleen muutakin juomaa, kuin juodun kaljatölkin, joka ohimennen heitettiinkin erään joukkuekaverin takaraivoon. Brian virnisti pirullisesti kaverilleen, jolta sai liudan kirosanoja ja nyrkin heristyksen, kun hän oli keskeyttänyt tuon ja mustahiuksisen kaunokaisen hieman… ehm, intiimimmän hetken.

Pian mustahiuksinen bongasi punamekkoisen tytön sohvalta, joka istui yksin jalat ristissä. Olemus muistutti jollakin tapaa jotain kuninkaallista, joten nopeasti Brian veti omat johtopäätöksensä ja käveli tytön luo, laskien siiderin käsistään tytön edessä olevalle lasipöydälle.
"Noi oli kai sulle?" lausuttiin kysymysmerkin selvästi kuuluessa sanoista, Brianin sen kummemmin jäämättä miettimään, vaan nuorukainen istui alas tytön viereen, kurotti taaksepäin ja kaappasi lähimmältä ohikulkijalta itselleen uuden kaljatölkin.

Jotenkin näihinkin bileisiin oli ilmaantunut turhan paljon tuttuja. No oikeastaan se ei ollut mikään ihme, samasta koulustahan he olivat, mutta silti! Kaikille piti kertoa mitä kuului, mistä oli saanut noin ihanat vaatteet, kengät tai jotain muuta. Okei, se oli Didille arkipäivää, mutta koulussa vain muutamat kysyivät vartin aikana samaa; täällä tuli koko lauma niitä blondeja bimboja kysymään peräkanaa samaa! Eivätkö ne oikeasti osanneet käyttää aivojaan ja tulla samaan aikaan kysymään samaa asiaa? Näemmä eivät, mutta suositulle ominaiseen tapaansa tyttö ei ajatellut asiaa pahemmin, vastaili vain ja hymyili. "Joo, siis ette usko, mun piti varata nää Louboutinit varmaan viikkoja ennen kuin nää tuli kauppaan..." "Ei, tää ei oo Donna Karan tää mekko, mut kyl sitä kauempaa Karan mekoks luulis..." tyttö selitti tutuilleen, nauroi ja hymyili siihen tapaan, joka sai nuo toiset osoittamaan kunnioitustaan hänelle. Kerrankin vain hänelle, ei ollut Cherietä tai Giseleä varastamassa suurempaa huomiota.

Mutta sitten Didi hääsi iloisesti nuo tuttunsa pois vetoamalla jätkiin joita hän odotti saapuvaksi juomien kanssa. Tuo lauma vilkaisi toisiaan tietävästi, hymyili Didille, joka hymyili iloisesti takaisin, ja poistui sitten tytön seurasta. Didi huokasi hieman, mutta kukaan ei sitä siinä tilanteessa huomannut, sillä musiikki soi ja porukka huusi toisilleen niin kovaa, ettei kukaan huomannut. Tyttö oli tosiaan iloinen, kun pääsi niistä idiooteista eroon, ja seuraavana vuonna lopullisesti, sillä harva noista aivotoiminnottomista neideistä haki Yaleen tai Harvardiin. Tyttö suoristi sitten ryhtiään, jotta näkisi jonkun niistä jätkistä, joka oli lupautunut tuomaan hänelle juotavaa. Tosin siinä oli se riski, että he hommaisivat tilalle jonkun muun pokattuaan itselleen toisen muijan. Tosin Didi ei ymmärtänyt miksi heidän piti hommata toinen muija, kun paikalla oli HÄN. Okei, olihan tyttö huomattavasti hankalampi saada sänkyyn kuin nuo muut, mutta silti.

Didi piti lievän kiukunpuuskan sisällään ja hymyili tutuille, sekä häiriten parinkin "rakastavaisen" hetkiä, kun nämä olivat tulossa istumaan samalle sohvalle. Sitten, lopultakin thank God, hän näki jonkun futispojan, joka selkeästi etsi jotakuta. Jätkä ei ollut sama kuin joka sinne oli lähtenyt, mutta who cares? Ja oikeassahan Didi oli ollut, sillä tuo jätkä, joka oikeasti oli varmaan kaapin kokoinen, verrattavissa Acid Hunteriin nyt ainakin!, tuli tytön eteen muutaman siiderin kanssa. "Mullepa hyvinkin", tyttö vastasi sitten heittäen edessään olevalle jätkälle mairean hymyn. Käsi kävi ja Didi nappasi itselleen siiderin, avaten sen leikiten. Samalla kun tyttö otti kulauksia juomasta, hän huomasi tuon "juomapojan" istuneen mitään kyselemättä Didin viereen.
Tyttö naurahti sitten, kun tuo toinen nappasi joltakulta kaljatölkin. "Sä et taida hirveesti tykätä kohteliaisuusfraaseista?" Didi kysyi sitten huvittuneena. Jep, käytökseltäänkin niin jenkkifutaajan oloinen, ettei erehtyä voinut. Kun vain Didi muistaisi tuon toisen nimen...

Brian raapi päätään, ainakin hän oli onnistunut kuskaamaan juomat oikealle ihmiselle. Eipä tuosta olemuksesta nyt voinut kovin paljoa erehtyä, kukaan ei näyttänyt oikeasti noin ylpeältä – monet tietysti kovasti yrittivät, mutta sanalla sanoen hyvin huonoin tuloksin.

Jätkä kohensi hivenen asentoaan punaisella sohvalla, laski toisen kätensä rennosti tuolin selkänojalle, kun samalla kohotti kaljatölkin huulilleen ja kallisti tölkkiä sen verran, että valutti sisällöstä puolet suuhunsa. Edellinen omistaja oli tuskin ehtinyt avata tölkin – huonompi homma sille. Brian ei ollut sillä tuulella, että olisi jaksanut juosta etsien juomia ympäri taloa, ne kun tunnetusti tuppasivat vain leviämään joka ilmansuuntaan ja sitten katoamaan, eikä keittiössä ollut booli kuulunut hänen makumieltymyksiinsä.

Pää kääntyi vieressä istuvaan tyttöön – Didihän se oli? Mitchell ei kokenut kovin tuvalliseksi muutenkaan avata suutaan ja varmistaa asiaa toiselta. Jos puheisiin oli yhtään uskominen, niin nuo diivat olivat sitä sorttia, että oli suurin piirtein maailman loppu, jos joku ei tuntenut heitä. Ja kyllähän Brian tunsi, jos suositut tulivat koulun käytävillä vastaan, hän kyllä tunnisti nuo. Nimetkin olivat tiedossa. Mutta nimien ja ulkonäön yhdistäminen oli sitten vähän eri asia, kun hän ei koskaan ollut sen kummemmin jutellut kenenkään kanssa nelikosta. Ja esimerkiksi Cherie tuskin arvostaisi, jos hän kutsuisi tuota Catherineksi, tai toisinpäin...
No, joka tapauksessa, huomio kiinnittyi brunetteen, kulman käydessä ohikiitävän hetken koholla.
"Mitä sitä suotta", vastattiin sitten jätkän asettaessa tyhjennetyn kaljatölkin edessä olevalle pöydälle. Ruskeat silmät haravoivat ihmismassaa etsien jotakin tuttuja, mutta kaikki, jotka hän bongasi, tuntuivat olevan liian keskittyneitä... ehm, johonkin muuhun, osoittaakseen huomiota hänelle.

"Mitä sulle kuuluu?" töksäytettiin hetken hiljaisuuden kuluttua yllättäen mustahiuksisen kääntäessä päänsä Didin suuntaan. Koska tytöllä ei näyttänyt olevan seuraa, eikä sen puoleen Mitchellilläkään, hän herrasmiehenä päätti pitää ainakin hetken toiselle seuraa. Jos seura nyt vain kelpaisi, eihän näistä naisista koskaan tiennyt....

Didi jatkoi siiderien alassaantia, toisesta kun ei pahemmin tainnut seuraa saada. Siis oikeasti, siinä istui Astonin kolmanneksi suosituin tyttö jätkän kanssa, joka oli hyvinkin komea, ja mitä he tekivät? Istuivat molemmat paikoillaan kuin peläten toisesta mahdollisesti saatavia bakteereja, kuin mitkäkin alakoululaiset! Siis omg! Yleensähän Didi olisi jo ollut tuollaisten jätkien kimpussa alta aikayksikön, mutta jotenkin tuo iso kaveri vaikutti sellaiselta, että toisen kanssa olisi hankala päästä alkuun. Siideriä kaadettiin kohtuullisina määrinä kurkusta alas, ja silmät tutkivat tuota paikkaa, jonne tyttö oli kutsun saanut. Talo tosiaan oli hulppea, ja porukka rikasta, mutta silti se kaikki oli kuitenkin niin TYLSÄÄ capsilla kirjoitettuna, Didi päätti ettei kauaa mokomassa homehtuisi, vaan jatkaisi mahdollisimman nopeasti jonnekin muualle, Se olisi varmaa, jos täältä ei löytäisi tuota futaajaa parempaa seuraa...

Ja kuten tyttö oli päätellyt, tuo veiressä istuva köriläs ei ollut kovinkaan hienopuheinen, hyvä jos näemmä edes puhua töksäytti jotain. Didi laski siideritölkin alas huuliltaan ja virnisti. "Niin, puhuminen on aika turhaa, jos ei meinaa keksiä mitään järkevää puhuttavaa", tyttö tokaisi sitten ja kiinnitti huomionsa vaihteeksi ohi kulkeviin jätkiin, jotka loivat pitkiäkin silmäyksiä tyttöön, Didin hymyillessä noille kauniisti ja lähettäen muutamalle komistukselle lentosuukon. Mutta sitten taisi tapahtua jotain kummaa, sillä tuo toinen avasi suunsa, kuin aloittaakseen keskustelun! Mutta äh, tuo kaikkein kulunein fraasi "mitä sulle kuuluu?". Helvetti, eivätkö jätkät osanneet edes kunnon reploja? "Ei tässä mitään, helvetin tylsät bileet vaan", tyttö vastasi huulillaan lähes jokapäiväinen kestohymy. Siideri nostettiin sitten taas huulille, ja siitä otettiin nyt hieman suurempi kulaus.

// randomilla heitin jonkun randomin mukaan, saa pelata sillä äijällä vapaasti.

Brian ei voinut olla enempää samaa mieltä tytön kanssa siitä, että oli turhaa puhua, jos ei ollut mitään järkevää sanottavaa. Hän piti lähinnä naurettavana sitä, että jotkut yrittivät väen vängällä keksiä jotakin sanottavaa ja antoivat samalla vain äärimmäisen idioottimaisen kuvan itsestään, ainakin tämän nuorukaisen silmissä.

Ruskeat silmät seurasivat muutaman joukkuekaverin ohikulkua, Didin lähetellessä noille hurmaavia hymyjä ja lentosuukkoja. Mitchell ei oikein tiennyt, olisiko hänen pitänyt nauraa, pyöritellä silmiään vai kadota vähin äänin paikalta, koska ensinnäkään naispuolisten viihdyttäminen ei kuulunut hänen leipälajeihinsa ja hän jätti mieluummin sen homman jollekin muulle. Ja mistä naisten kanssa edes pystyi puhumaan ylipäätään?
Vastaus kysymykseen oli lähes yhtä tylsä mitä hän oli odottanut, joten Brian kohautti olkapäitään.
"Ehkä sun pitäis piristää niitä?" sanottiin sitten matalalla äänellä jätkän toisen suupielen kohotessa hetkeksi ylemmäs, ennen kuin se laskeutui takaisin normaalille paikalleen. Hymyile ei ollut sekään oikein hänen juttunsa.

Jo hyvään humalaan ehtinyt Jack ilmestyi paikalle täysin puskasta, työntäen päänsä sohvan reunan yli silmien harottaessa täysin vastakkaisiin suuntiin.
"Khatos khatos Mitchell, iskee naiselle juttua menemään! Hieno juttu velikulta, mhä oon oikeeshti ylpee shusta... Tosin ei ehkä thota kannattais yrittää, se on shentää Dhidi Chapple, ei se khuitenkaan vakiinnu..."
Humalainen sönkötys ärsytti Briania, ja tuo käänsikin päänsä joukkuekaverinsa suuntaan tuijottaen tuota harvinaisen murhaavasti. Että joidenkin ihmisten pitikin muuttua idiooteiksi humalassa...
"Mhutta mhutta, äläsh tuijota mua noin pahashti, thää on toshi juttu!" poika mongersi siirtäen katseensa sitten tummaverikköön.
"Eikö niin muruh?"

// jei, randomtyypit on kivoja :DD //

Ne jätkät, joille tyttö oli avoimesti flirttaillut, olivat näemmä aikamoisia jänishousuja. Ne näemmä luulivat Didin hengaavan tuon toisen jätkän kanssa, joka jostain syystä oli istuutunut tytön viereen, vaikka Didi ei ollut edes halunnut. Mutta toinen näytti kyllä siltä, ettei tälle pahemmin sanottu vastaan, eikä Didi ainakaan olisi se, joka jotain vastarannan kiiskiä alkaisia esittämään. Mutta niihin mamerojätkiin, eivätkö ne oikeasti uskaltaneet tulla hakemaan tyttö esimerkiksi tanssimaan tai mitään? Olisivat edes pelastaneet tuolta komealta, mutta hyvinkin tylsältä, futaajalta. Okei, hiljaisuus tarkoitti sitä, että toinen osasi pitää turpansa myös kiinni, mutta kyllä jokainen tyttö aina toivoi edes jonkinlaista kommunikointia toisenkin suunnalta. Hmph.

Tyttö kohotti kulmakarvaansa kysyvästi, kun toinen ehdotti jotain "piristystä" Didin itsensä suunnalta näihin bileisiin. Okei, idea voisi muuten toimiakin, mutta tällaisista high school -bileistä oikeasti sai kunnon bileitä. Tai jos sai, niin harvoin, sillä yleensä porukka vain kännäsi ja nai toisiaan, mikä tosin oli tarkoitus vanhemmillakin, mutta collegeikäiset osasivat bilettämisen silti jotenkin paljon paremmin. "Ai piristää? Mä en kyl usko et näistä bileistä saisi kunnolliset, vaikka mä strippaisin tuolla", tyttö tuhahti ja kiinnitti taas huomionsa siideriin, joka veteli jo viimeisiään. Yksi isompi kulaus, ja tuo tölkki oli tyhjä. Didi laski tölkin jonnekin, joku saisi siivota sen joskus.

Mutta sitten joku idiootti ilmestyi paikalle, aivan järkyttävässä humalassa! Ensinnäkin, kamala haju ja toiseksi, tuo ei osannut käytöstapoja, saati puhua. Toinen sönkötti jotain idioottia, voi vittu...! Oikeasti, eikö humalaisilla jätkillä ollut mitään järkevää tekemistä? No ei näemmä. "No mä epäilen, että Mitchell saa paremin naisia kuin sä, tossa tilassa", tyttö näpäytti sitten jäätävän viileästi huomioimatta tuota känniääliötä mitenkään. "Ja kuule", Didi sanoi, nyt vieläkin enemmän jäätä sanoissaan. "mä en ole sun murusi, joten jos sä suvaitset hani, mä teen näin." Sen sanottuaan tyttö nappasi pöydällä olevan siideritölkin, avasi sen ja kaatoi osan tuon tölkin sisällöstä jätkän päähän.
"Vittu, mikhä muijahh", Jack mongersi pyyhkien siideriä kasvoiltaan. "Perkelesss", tätä jatkoi ja kohdisti katseensa joukkuetoveriinsa, Didin siistiessä ulkomuotoaan. "Äläsh vaan ekshy shänkyyn ton diivann kansh..", Jack selitti vakavissaan Brianille. Joka, toivottavasti, ei ottaisi tuollaisia mongerruksia vakavissaan. Didi oli saanut itsensä taas kuntoon, ja kääntyi nyt Mithcelliksi mainitun jätkän suuntaan. "Onko toi joku sun kaveris?" tyttö kysyi sitten huomioimatta Jackia enää mitenkään, eikä se tuskin tuota kännissä olevaa futaajaa pahemmin tulisi haittaamaan.

// didiits kylläpä vein paljon eteenpäin :----)

Mitchell uskalsi olla hyvinkin eri mieltä siitä, etteivätkö bileet saisi piristystä jos toinen heittäytyisi alusvaatteisilleen ja rupeaisi strippaamaan pöydällä – joka ikisen läsnäolijan huomio olisi sata varmasti taattu. Ainakin kaikki jätkät voisivat ottaa purkillisen pop cornia, asettua mukavasti sohvalle ja nauttia näkymistä. Eihän se nyt ihan arkipäiväistä ollut, että joku, esimerkiksi nyt vaikkapa Didi Chapple, strippasi pöydällä. Tytöt varmaan kauhistelisivat moista tekoa (tai noudattaisivat esimerkkiä, kaikki mitä neiti Chapple tekee, on fashionable) ja jätkät…. No, jätkät olisivat jätkiä ja olisivat hyvin, hyvin mielissään.

Mutta tästä ajatuspätkästähän mitään ei ilmaistu ääneen, vain lyhyt, matala ja naisten sydämet seisauttava naurahdus. Ruskeat silmät kiinnitettiin vieressä istuvaan tummaverikköön, jätkän hymyillessä toispuoleisesti toiselle, vaikkei siinä sen suurempaa tunnetta mukana ollutkaan. Pelkkä hymy, joka heitettiin ikään kuin puolivahingossa toiselle. Harvinaista sinänsä, Brian kun ei välttämättä ollut niitä maailman pirteimpiä ihmisiä, eikä varsinkaan vaivautunut rasittamaan poskilihaksiaan liiallisella hymyilyllä.

Nuori mies seurasi sivusta, kun Didi kaatoi ensin sanoillaan kuvainnollisesti kasan jäätä Jackin niskaan ja sen jälkeen, tällä kertaa kirjaimellisesti, osan siideritölkin sisällöstä jätkän päähän.
Näky oli sen verran huvittava, että Brian tyrskähti ja virnuili pilkkaavasti hyvän päivän tutulleen.
"Suosittelen, että käyt suihkussa, ettei vaan sokeri tartu hiuksiin", Brian huikkasi poispäin hoipertelevan Jackin suuntaan. Varsinainen tapaus. Siis Jack. Ja noh, Didikin.
"Jotain hyvän päivän tuttuja", nuorukainen vastasi nyökäyttäen päätään mietteliäästi, katseen seuratessa Jackin loittonevaa selkää, ennen kuin katse kohdistettiin takaisin Didiin.
"Pahoittelut, Jackin käytöstavat tapaavat tukehtua siihen viinan paljouteen, mitä se kittaa."

// eips mitään :)) //

Toisen hymyyn vastattiin omalla, hieman pirteämmällä kuin toisella, mutta muuten Didi ei kiinnittänyt toisen eleisiin sen suurempaa huomiota. Tai jos neiti huomioikin, niin ei hän sitä ainakaan ilmaissut, ja jos tyttö olisi tiennyt, että Mitchellin nauru, joka kuulosti tytön korvaan jotenkin tyhjältä, oli saanut joidenkin tyttöjen sydämet läpättämään, tämä olisi varmasti nauranut tyypille räkäisesti ja sanonut, ettei tuollaisella naurulla saisi ainakaan häntä kiikkiin. Ja niinhän se oli, Didi Chapple halusi jätkiltä jotain enemmänkin kuin seksikkään naurun, ulkonäköä ja rahaa. Kuulustakoon kliseiseltä tai ei, hän oikeasti halusi jätkän joka huomioi häntäkin, ja halusi oikeasti olla hänen kanssaan. Okei, kukapa jätkä EI haluaisi seurustella koulunsa kolmanneksi suosituimman tytön kanssa? Ainut vain, että Didi oikeasti ei kelpuuttanut ketä tahansa, ja kyllästyikin nopeasti niihin komistuksiin, jokta osoittautuivat yhtä älykkääksi kuin tulitikku.

Didi, joka oli saanut tarpeeksi siideriä Jackin niskaan, nappasi nyt tölkin huulilleen ja joi sen lopun, mitä ei ollut kaatanut tuon känniääliön niskaan. Brian oli näemmä nauttinut shwo'sta, kuten moni muukin, sillä tyttö huomasi useita jätkiä, ja muijia, vilkuilemassa tapahtumia. Ivallinen hymy heitettiin vielä, kun tuo Mitchellin köriläs huikkasi Jackille jotain suihkussa käymisestä, pyh. Millainen idiootti toikin tapaus oli? Toivottavasti ei tulisi toiste Didin läheisyyteen, tai saisi varautua muutamaan mojovaan nyrkin iskuun. Kun toinen vastasi Jackin olevan vain hyvän päivän tuttu, tyttö nyökkäsi hieman. "Parempi sulle", Didi totesi nopsasti, ennen kuin laski tölkin käsistään ja hymyili hieman toiselle. Toisen pahoittelut kuunneltiin, mutta niille ei tosiasiassa lotkautettu korvaakaan. "Eihän se MUA haittaa, jos tollanen tulee vastaan, ikävämpi se on niille", tyttö vastasi ja virnisti. Niin, tapaamiset olisivat tosiaan vaarallisempia niille muille kuin neiti Chapplelle.

Ja nyt, hiljaisuus, jonka aikana tytön ajatukset risteilivät ties missä, mutta joka olisi paras kuitenkin rikkoa. Mutta mistä hän puhuisi tuollaisen jätkän kanssa, joka tuskin sai sanaakaan suustaan? Ehkä päivän matsista? Tulevista otteluista? Mistä hitosta Didi nyt puheenaiheen heille repisi. Ehkä olisi vain tyydyttävä tämän päiväiseen otteluun, joskaan tyttö ei hirvittävästi lajista ymmärtänyt, mutta mitäpä siitä. "Olitko tyytyväinen matsiin tänään?" Didi kysäisi sitten kohdistaen katseensa Brianiin, jota hänen täytyi katsoa hieman ylöspäin, ei onneksi paljoa, mutta silti.

Niin, kaipa se oli parempi hänelle, ettei hän ollut Jackin kanssa hyviä kavereita. Totta puhuen häntä ei voinut vähempää kiinnostaa Jack Everwood, jota Brian tosiasiassa piti lähestulkoon yhtä suuressa arvossa kuin kasaa paskaa – jätkä oli niiden ominaisuuksien ruumiillistuma, joita nuorukainen ei yksinkertaisesti voinut sietää. Mutta näin viihteellä ollessa Jack meni muiden mukana, jos ei tuppautunut liiaksi hänen seuraansa. Tälläkin kerralla Didi oli pelastanut tilanteen kääntämällä sen ainoastaan huvittavaksi, jos Brian olisi ollut yksin, hän todennäköisesti olisi kohta heitellyt toista pitkin seiniä, ainakin, jos tuo olisi liian kauaksi aikaa jäänyt jauhamaan paskaa hänen silmiensä eteen.

Hiljaisuus saattoi tuntua tytöstä kiusalliselta, mutta jätkä oli oikeastaan vain tyytyväinen siihen. Tai ei hän ollut, mutta mistä hän pystyi puhumaan tuollaisen naisen kanssa? Häntä ei voinut vähempää kiinnostaa mikään Aston High School ja sen uusimmat juorut, puhumattakaan siitä, millaisessa koltussa eräs cheerleader oli sinä päivänä sattunut saapumaan ruokalaan ja siitä uusimmasta Paris Hiltonin hajuvedestä ja ei helvetti… Hän oli täysin surkea naisten kanssa, hän ei ensinnäkään keksinyt mitään puheenaihetta, ja toisekseen, naisista koitui aina vain harmia. Tuossakinhan se nähtiin, että kun tuli tarpeeksi lähelle Didi Chapplea ja sanoi muutaman tarkasti valitun, humalaisen sanan, sai päähänsä puolet sokerisesta siideristä. Ihme, ettei tyttö ollut mojauttanut laukulla poskelle…

Mutta yllättäen toinen avasi keskustelun aiheella, jota Brian oli vähiten odottanut: päivän matsilla. Siis anteeksi mitä helvettiä, voisiko joku toistaa? Tämä oli varmaan ennenkuulumatonta, että kukaan tyttö kyseli mitään matseista: yleensä hameväki tuppasi kyllästymään jätkien jatkuvaan jauhantaan tulevista peleistä, menneistä peleistä ja ylipäätään peleistä. Kiinnostiko toista muka oikeasti, vai yrittikö tuo keksiä vain jotain puheenaihetta? Jos viimeinen piti paikkaansa, niin hyvin oli tyttö ainakin aiheen valinnut. Mitchellkin hymyili hieman vapautuneemmin, kun pääsi turvalliselle maaperällä keskusteluaiheen suhteen.
"Mikäpä siinä, voitto on aina voitto... Vaikka meillä onkin vielä rutkasti parannettavaa", jätkä vastasi kohauttaen olkapäitään. Toiselle oli varmaan turha ruveta selittämään mitään pelipaikoista tai sarjataulukoista, sillä Brian ei jaksanut uskoa, että toinen olisi oikeasti syventynyt lajiin.
"Kävitkö sä kahtomassa pelin?"

Nuorukainen käänsi rintamasuuntaansa hieman enemmän brunetteen päin, nojaten nyt sohvan kulmaan, toisen käden levätessä rennosti selkänojalla, toisen nojatessa sohvan käsitukeen.
"Harrastatko sä jotain?" jätkä tiedusteli hetken kuluttua – ja ihme kyllä, oli tällä kertaa jollakin tasolla aidosti kiinnostunut vastauksesta. Olisihan se ihan hienoa tietää, mitä neiti Chapple puuhaili vapaa-aikanaan, kun ei häärännyt Astonin käytävillä polkemassa alempi klikkisiä jalkoihinsa ja tai ollut puuteroimassa nenänpäätään vessassa iänikuisen bimbolauman tullessa kikatellen perässä.

Pieni virne kävi tytön huulilla, kun jätkä ymmärsi mitä Didi oli kysynyt. Niin, eihän se tosiaankaan ollut normaalia, tai ainakaan yleistä, että tytöt kyselivät jätkien harrastuksista, yleensähän he istuivat tylsistyneenä, jos jätkä selitti jotain, oli kyse koripallosta tai jenkkifutiksesta. Mutta Didi oli sangen kiinnostunut ainakin Astonin futisjoukkueen tilasta, ja tämän päivän matsi oli ollut niin hilkulla, että jos jätkät olisivat hävinneet, hän olisi ollut karjumassa heille suuna päänä kaikkea alkaen "opetelkaa vittu pelaamaan!" fraaseista. Tyttö kun oli innokas penkkiurheilija, ainakin mitä tuli baseballiin, jenkkifutikseen ja nyrkkeilyyn, sekä tietenkin arvokisat, mutta ne olivatkin sitten asia erikseen. "Niin, voitto on aina paras, mut voin kyl yhtyä tuonon parantamisen varaa on -juttuun", tyttö sanoi sitten ja hymyili. "Mut toivottavasti seuraavat pelit ei mene noin tiukille", tämä lisäsi vielä, tarkoittaen, että jätkät toivottavasti oppisivat pelaamaan, eikä jouduttaisi tuollaisiin tilanteisiin enää hetkeen.

Kun toinen kysäisi sitten oliko Didi ollut katsomassa peliä, tytön toinen kulma kohosi. Mitä toi jätkä oikein luuli? Että hän vain huvikseen kyseli matsista, jota ei olisi ollut seuraamassa? Hei haloo, totta kai hän oli ollut seuraamassa matsia! "Joo, siellä oltiin", tyttö sanoi ja hymyili herttaisesti. Niin, ei hän toiselle alkaisi raivoamaan tuollaisesta, mutta mainitsi kuitenkin olleensa pelissä, kuten niin monessa muussakin joukkueen matsissa. Ja sitten hypättiin aiheesta seuraavaan, joka liittyi sekin jollain tavalla urheiluun, ja oli selkeästi turvallinen puheenaihe toiselle. Niin, eihän sille voinut mitään, etteivät kaikki olleet niin puheliaita kuin toiset ja näin. "Mä nyrkkeilen ja kilpauin", Didi sanoi ja hymyili iloisesti. Hyvin moni hämmästyi kuullessaan, ja viimein ymmärtäessään sen mitä tyttö oli sanonut. Siis Didi Chapple nyrkkeili? Monelle muka niin outo juttu, mutta Didille itselleen arkipäivää, ainut huono puoli nyrkkeilyssä olivat mustelmat, mutta sekään ei tyttöä enää haitannut. Hän vain nautti lajista, kuten myös uinnista. Niin, voisihan hän mainita soittavansa kontrabassoa. "Sit mä soitan kontrabassoa", tyttö lisäsi: "mut harrastatko sä mitään futiksen lisäksi?" Didi käänsi katseensa vielä paremmin toisen puoleen ja hymyili sievästi.

Brian ei voinut kyllä olla kuin yhtä mieltä siitä, että kaiken toivon mukaan matsit eivät menisi enää noin tiukille. Tumma nuorukainen hymyili toispuoleisesti ohimennen, kohentaen asentoaan sohvalla.
"Niin no jaa, Pitts varmaan repii pelihousunsa, jos treenit eivät ala menemään hyvin ja pelit ei ala mennä paremmin… Se ei ollu kovin mielissään tän päiväsestä esityksestä, vaikka lopputulos olikin meidän hyväksi." Ja totta se olikin, muutaman hetken hän oli tainnut matsin jälkeisessä palaverissä pelätä parin joukkuekaverin pelipaikan ja hengen puolesta, sillä Pittsin pään väri oli muistuttanut punaista, sinistä ja violettia yhtä aikaa, mutta loppujen lopuksi ja kaikkien suureksi ihmetykseksi oltiin myös kuultu kiitos voitosta.

Ruskeat silmät tarkkailivat toisen kasvoja, ja nuorukainen olisi vaikka voinut vannoa Didin pitävän häntä idioottina esittämänsä kysymyksen takia, asiahan oli itsestään selvyys. Mutta oliko sillä väliä, jos kyseli itsestään selvyyksiä, parempi kai sekin kuin istua täysin tuppisuuna?
Mutta neiti Chapple järjesti sellaisen yllätyksen kun vastasi harrastus-kysymykseen, että Brian oli vähällä pyytää neitokaista odottamaan hetken, käydä putsaamassa korvansa ja tulla sitten takaisin, ja kuunnella vastaus uudestaan. Eivät tytöt vain yksinkertaisesti harrasta nyrkkeilyä. Tai jotkut harrastavat, mutta miten joku Aston High Schoolin ykköstyttöihin kuuluva harrasti nyrkkeilyä? Uinti nyt vielä saattoi olla käsitettävissä, vaikka sekin oli toisaalta yllättävää – Brian kun oli valmistautunut listaan, joka sisälsi ratsastuksen, tanssin, laulutunnit ja voimistelun, mutta ei.
"Siistiä", todettiin sitten, kun Mitchell oli tarpeeksi tointunut järkytyksestä, joka ei tosin ollut yltänyt aivan kasvoille saakka – mutta sitäkin vahvemmin se kyllä oli jyllännyt aivoissa.
"Koulu ja treenit vie suurimman osan ajasta, että en mä ehdi oikein harrastaa sen kummemmin mitään... Kuljen salilla ja käydään jätkien kanssa toisinaan pelailemassa jotain tiimipelejä." Brian kuljetti katsettaan huoneen ympäri, palautti sen hetken kuluttua Didiin ja aukaisi uudemman kerran suunsa – johan nuorukainen hurjaksi heittäytyi, kun puhui noinkin paljon.
"Mäkin uin nuorempana."

Tyttö nyökytteli Brianin selittäessä Pittsin raivokohtauksesta, jos Astonin jenkkifutisjoukkue häviäisi. Nytkin kun oli ollut tilanne niin täpärällä kuin oli ollut, Didi oli monen muun kanssa huomannut tuon natsin, kyllä Pittsiä saattoi huoletta sanoa natsiksi, olleen jo melkein joukkueen kimpussa, mutta oli onneksi rauhoittunut älytessään että he olivat voittaneet.
"Siitä nyt voi uskoa mitä tahansa, mut toivottavasti se ei sentään kuole niihin sen raivokohtauksiin", tyttö totesi hieman huvittuneena. Kaikki varmasti olisivat iloisia Pittsin kuolemasta, lukuunottamatta ehkä Neil Mastersia, tuon natsisian parasta kaveria. Tosin Didi ei millään voinut käsittää kuinka Pittsin kaltaisella rääkkääjällä ylipäätään OLI paras kaveri? Ellei äijä sitten ollut kaappihomo Mastersin kanssa, kuka tiesi... Mutta se asia oli varmaa, että jos heidän koulunsa joukkue häviäisi, Pitts joukkomurhaisi koko tiiminsä, niin fanaattinen ukko tuo oli, eikä kestänyt tappioita yhtään. Didi oli kyllä useastikin ollut onnellinen siitä, ettei ollut poika, tai ainakaan kuulunut futisjoukkueeseen.

Didi katseli kun jätkä koetti selvästikin reagoida järkevästi siihen tietoon, että Astonin kolmanneksi suosituin tyttö ei harrastanut jotain kamalaa ratsastusta, tanssia tai muuta kammottavaa, vaan selkeää nyrkkeilyä ja uintia. Niin, moni oli oikeasti ottanut asian paljon ihmeellisemmin, kuin Brian nyt. Tyttö oli kerran ilmoittanut sen eräälle pojan juokkuetoverille, joka oli nauranut "väitteelle" räkäisesti, mutta saanut tuta, että Didi harrasti nyrkkeilyä: jätkä oli saanut mojovan nyrkin iskun kasvoihinsa. Huvittunut hymy kipusi tytön huulille, tapahtumaa muistellessaan. Mutta jos Didi olisi tiennyt mitä tuo toinen ajatteli, olisi Briankin varmasti saanut osakseen selkeän ja hallitun nyrkin iskun. Tyttö kun ei sietänyt sitä, etteivät ihmiset pitäneet nyrkkeilyä naisten lajina.
"Onhan se", Didi totesi sitten hymy huulillaan. Jätkä ei sentään ollut sanonut mitään typerää, kunnia hänelle. Tyttö vain hymyili suloisesti, kun Brian selitti jotain siitä, ettei ehtinyt juurikaan harrastaa muuta, kuin jenkkifutista. "Niin, koulu vie aivan liikaa aikaa kaikesta muusta", Didi totesi sitten. Häntä ei tosiaankaan kiinnostanut enempää se, millaisia lajeja Brian kumppaneineen harrasti, mutta hymyili silti.
Sitten tuo sanoi harrastaneensa uintia. Kovinkaan moni ei tosiaankaan ollut sanonut harrastavansa uintia, mutta nyt Didiä alkoi jo hieman kiinnostamaankin. "Ihan kilpatasolla vai huvikses?" tyttö kysäisi kuin ohimennen, luoden kuitenkin katseensa tuohon vieressä istuvaan körilääseen.

Brian hymähti huvittuneena vieressään istuvan tummaverikön sanoille.
"En oikeastaan ihmettelis, vaikka siltä joku päivä poksahtais verisuoni päästä", tumma nuori mies sanoi kohauttaen vahvoja olkapäitään ohimennen. Se oli tullut useaan otteeseen nähtyä, kun Astonin futisjoukkueen valmentajan otsasuoni oli pullistunut päästä ulos ja kaulavaltimo oli tykyttänyt siihen malliin, että jokainen paikalla olija oli varmuuden vuoksi ottanut muutaman metrin etäisyyttä koutsiin, ettei olisi joutunut tuon raivokohtauksen ylijyräämäksi.

Oikeastaan nuorukainen oli oikeasti sitä mieltä, että oli hienoa, että Didi harrasti niinkin… noh, ilmaisisiko sen sitten niin, että epä-kermatyttömäistä lajia, kuin nyrkkeily. Eikä uintikaan varmaan kermalaisten keskuudessa suurimmassa suosiossa ollut. Se oli oikeasti siistiä, että joku uskalsi olla erilainen ja poiketa massasta, muullakin tavalla, kuin että laittaa sinistä luomiväriä vihreän sijaan ja on muodin edelläkävijä... Brianista kun suurin osa koulun tytöistä, ainakin cheerleadereista, näytti täsmälleen samanlaisilta, että hyvä kun nuo edes erotti toisistaan. Ei voinut enää edes puhua siitä, että ”jokainen on omanlaisensa”, kun jokainen noista oli kuin samasta muotista valettu.

Se oli totta, että koulu vei turhan paljon aikaa kaikelta muulta, ja Brian ilmaisikin samanmielisyytensä lyhyellä nyökkäyksellä. Hän ei välittänyt istua homehtumassa koulun penkeillä kuuntelemassa Adamsin pätemistä toisesta maailmansodasta ja vastaavista, hän kulutti mieluummin aikaansa urheilemalla ja kavereidensa kanssa hengailemalla. Toisaalta hän halusi jatkaa opintojaan ja saada hyvän ammatin, joten Mitchell oli valmis uhraamaan osan ajastaan koulussa homehtumiseen, vaikkakin kyllä hampaitaan kiristellen.

Ruskeat silmät käväisivät parissa erittäin humalaisessa tytössä, jotka kirjaimellisesti kävelivät seiniä pitkin, ottaen tukea toisistaan. Toinen vilkutti typerän näköisesti virnuillen sohvan suuntaan, ja Brian loi katseen Didiin – tytöt varmasti vilkuttivat tuolle.
"Kilpatasolla ja huvikseni", Brian vastasi toisen esittämään kysymykseen hetken hiljaisuuden jälkeen, "en kisannu mitenkään erityisen vakavasti, mut tulihan noissa kisoissa välillä käytyä..." Jätkä hymyili tuskin huomattavasti.
"Kilpailetko sä?"

Toisen hymähdykselle tyttö hymyili iloisesti, mutta häntä ei enää tänään kiinnostaisi koutsi Pitts, äijän otsasuonista puhumattakaan. Siis oikeasti, niinkin kamala mies kuin Pitts oli, ei olisi oikeasti saanut työskennellä nuortren kanssa, sillä Didi oli kuullut kerran jos toisenkin siitä, kun heidän natsikoutsinsa oli lähes mukiloinut jonkun todella huonoon kuntoon. Tiedä sitten oliko se vain legendaa, mutta porukka taisi ottaa sen aika tosissaan, sillä kukaan, ei kukaan tervejärkinen, mennyt ärsyttämään sitä natsihullua.
"No, se saattais tehdä hyvää sille. Eipähän vois raivota niin pahasti", tyttö sanoi sitten ironiaa äänessään. Koska jos Pitts menettäisi verisuonen, yhden tai useamman päästään, mies tuskin enää sen jälkeen valmentaisi Astonissa. Ja kaikki olisivat iloisia elämänsä loppuun asti! Paitsi Pitts, joka ei ollut koskaan tyytyväinen mihinkään, mutta omahan oli vikansa.

Brian näytti hyväksyneen aika helposti sen, ettei Didi harrastanut mitään "massalajia", kuten ratsastusta, hän ei voinut sietää kuin serkkunsa hevosia, tanssimista, yksin kyllä, muttei ryhmässä, tai voimistelun, kamalaa!, jostain laulamisesta puhumattakaan, sillä Didi tiesi ettei osannut laulaa, joten turha koettaakaan. Mutta uintia, nyrkkeilyä ja kontrabassonsa soittamista tyttö rakasti, eikä todellakaan halunnut kuulla minkään sortin vitsailuja tai kuittauksia niistä, sillä silloin saisi tuntea tuon neidin vihat niskassaan niin kauan kuin eli. Ja se jos mikä ei olisi mukavaa.

Myös Didi kiinnitti huominsa noihin kahteen humalabimboon, mutta ei noteerannut heidän tervehdysyrityksiään mitenkään, tuhahtamalla vain pahasti ja kääntämällä katseensa taas Mitchelliin. Niin, vaikka hän tervehti monia, niin tuollaisia känniääliöitä edes hän ei tuntisi. Kun Brian vilkaisi sitten tyttöä, aivan kuin he olisivat tosiaan vilkuttaneet Didille, tyttö vain kohautti olkiaan tarkoittaen "en tunne noita, luulevat mua joksikin toiseksi", sillä hän ei todellakaan tuntenut yhtään humalassa olevaa ihmistä. Ei koskaan.
Toinen sanoi sitten kilpailleensa jonkin aikaa, muttei vakavissaan. Sitä Didi ei ollut koskaan ymmärtänyt, miten kukaan pystyi kilpailemaan ottamatta hommaa vakavasti? Hän kisasi aina täysillä, yrittäen suoriutua mahdollisimman hyvin, ja tietysti voittaa. Mutta jos hävisi hyvällä suorituksella, niin saattoi olla tyytyväinen. Tyttö nyökkäsi sitten jätkän kysymykseen.
"Joo, kilpailen. Nyt taitaa olla kuudes tai seitsemäs vuosi menossa, ja palkintoja on siltä ajalta kertynyt", Didi vastasi sitten ja hymyili. Hän oli tosiaan menestynyt uinnissa, vaikka pitikin enemmän nyrkkeilystä. Mutta monipuolisesti kaikkea. "Mikä sai sut sitten lopettamaan kilpailemisen, jenkkifutis vai?" tyttö kysäisi sitten kiinnostuneena Mitchelliltä.

Brian kohotti kulmiaan, kun toinen kertoi kilpailleensa semmoiset kuusi tai seitsemän vuotta. Siinä ajassa oli varmaan ehtinyt useampikin palkintokaappikin täyttyä, sillä Didi tuskin harrastaisi enää uintia, jos hän ei olisi hyvä siinä. Tai ainakin niin Mitchell kuvitteli, miettien samalla, että tyttö ei varmaan harrastanut niitä yleisimpiä tyttöjen lajeja sen takia, ettei oikein hallinnut niitä. Veisi jokunen hetki aikaa, ennen kuin jätkä olisi täysin sulattanut Didi Chapplen harrastukset, mutta totta puhuen, mitä ne edes hänelle kuuluivat? Hän tuskin vietti niin montaa hetkeä neidin kanssa, että ehtisi jollakin tasolla häiriintyä, että tuo harrasti niinkin miehekkäitä lajeja kuin nyt sattui vain harrastamaan, eikä Brian jaksanut asialla vaivata enempää päätään, puhumattakaan siitä, että häntä olisi sen enempää jaksanut kiinnostaa.

"Sekin", jätkä vastasi sitten toisen kysymykseen uinnin lopettamisesta.
"Ei vaan ollut enää aikaa", kuitattiin kysymys sitten kokonaan lyhyellä ja ytimekkäällä vastauksella. Tottahan se oli, ja olihan siihen vaikuttanut pari muutakin seikkaa, mutta totta puhuen, miksi Didiäkään olisi oikeasti kiinnostanut hänen tekemisensä ja menemisensä, kun ei häntäkään sen suuremmin kiinnostanut tytön tekemiset?
Nuori mies istui aloillaan, miettien mitä sanoisi seuraavaksi, mutta piinaava hiljaisuus alkoi häiritä Mitchelliä, tuon kohottautuessa lopulta seisomaan, oikaisten itsensä täyteen melkein kahden metrin pituuteensa.
"Mä taidan lähteä hakemaan jotain juomista", jätkä totesi katsellen hetken Didiä, ennen kuin tuo käänsi selkänsä lähteäkseen, kääntyen kuitenkin samoin tein takaisin.
"Otatko sä jotain?" kysyttiin herrasmiesmäisesti, vaikka brunetella olikin vielä siiderit edessä olevalla lasipöydällä. Vai oliko toinen ehtinyt jo kitata ne tyhjiksi? Ainakin yksi oli tyhjennetty Jackin päähän ja sitä rataa...
Jotenkin Mitchell tunsi olonsa vaivaantuneeksi ja typeräksi seistessään siinä paikallaan ja tuijottaessaan sekaisten mustien hiustensa alta sohvalla istuvaa punamekkoista tyttöä. Tuijottaminen ei tietysti ollut hyvä tapaista, mutta eipä Brian asiaan sillä hetkellä jaksanut tai tajunnut kiinnittää sen suurempaa huomiota. Käsi kävi hieraisemassa niskaa ja sen jälkeen haromassa hiuksia, ja jätkän olisi vielä tehnyt mieli vaihtaa painoa jalalta toiselle, mutta hän näyttäisi vain entistä typerämmältä, hermostuneemmalta ja kyllästyneemmältä.

Didi pisti uudemman kerran merkille, ettei hänen seuralaisensa ollut todellakaan pilattu puhelahjoilla. Saati muilla keskustelua värittävillä ominaisuuksilla. Mieluusti tyttö olisi vain häipynyt, mahdollisesti koko bileistä, koska hän tosiaan inhosi tällaisia high schoolin juominkeja, joihin vain oli pakko raahautua. Ei sillä, kyllä niissä useasti oli jotain mielekästäkin tekemistä, mutta kun tällaisen mörököllin kanssa joutui juttusille, niin huvit jäivät vähiin. Eikä Mitchelliä näyttänyt sen enempää kiinnostavan se, kauanko Didi oli uintia harrastanut tai mitään. No hyvä! Ei sitten väkisin, olisi tytön tehnyt mieli huutaa päin toisen naamaa, mutta siiderit alkoivat mylläämään pikkuhiljaa aivoissa, joten asiasta ei kummemmin jaksettu nostaa mekkalaa.

”Selvä”, oli tytönkin lyhyt ja ytimekäs vastaus toisen sanoihin. Sillä jos tuo jätkä tuossa ei pahemmin vaivautunut puhelemaan, niin oikeesti, miksi hänenkään sitten pitäisi? Niin, ei miksikään. Tosin heidän välilleen laskeutunut hiljaisuus, niin, muuallahan kuului musiikin pauketta ja puhetta, ei ollut sekään kovin mieluisa. Ja Didi ihmetteli taas sitä, miten joku oikeasti pystyi istumaan hiljaa, kun vieressä oli Astonin kolmanneksi suosituin tyttö. Mutta ehkä toinen oli varattu, eikä halunnut esiintyä ns. petturipoikaystävänä. Kuka tiesi.
Brian nousi sitten koko pituuteensa, joka todellakin veti vertoja Acidille!, ja Didin oli todellakin kurotettava hieman kaulaansa, jotta näki tuon toisen. Tyttö nyökkäsi kun jätkä sanoi hakevansa juotavaa. Didin ei kyllä tehnyt yhtään mieli, ja kun toinen asiaa tiedusteli, tyttö vastasi kieltävästi. ”Emmä, täällä kun tää juomatarjoilu on aika köyhää”, neiti sanoi ja väläytti hymyn selvästikin tylsistyneelle ja hölmistyneelle Brian Mitchellille. Njäh, hakisi vain itselleen juotavaa, Didi vetäisi nuo edessään olevat siiderit loppuun. Siis jos kiinnostaisi. Hän tosiaan voisi häipyä hyvinkin pian, ellei mitään mielenkiintoista pian tapahtuisi....

Brian kohautti vain olkapäitään, kun Didi totesi juomatarjoilun olevan köyhää. Mitchell ei voinut kiistäkään, oli hän joskus paremmissakin bileissä ollut. Ja sitä paitsi hän oli hukannut kaverinsa ja jumittunut istumaan tuollaisen naisen kanssa, joka ensinnäkään ei ollut hänen tyyppiään ja jota hän ei toisekseen pitänyt kovinkaan kiinnostavana persoonana (myönnettäköön, että pieni uteliaisuuden ja kiinnostuksen poikanen oli herännyt, kun toinen oli harrastanut mielenkiintoisempia lajeja, mitä kukaan hänen tuntemansa kermalainen ikinä).

Urheilija hymyili ohimennen sohvalle istumaan jääneelle brunetelle, kääntäen tuolle lopulta selkänsä ja lähtien seulomaan tietään ihmismassan läpi. Kyllä täältä jotakin juotavaksi kelpaavaa löytyisi, vaikka Brian voisi kyllä yhtä hyvin vain poistua paikalta… Houkutteli kyllä hetki hetkeltä enemmän, mutta kyllä tämän päiväinen voitto oli ollut juhlimisen arvoinen, että Mitchell suunnitteli viipyvänsä vielä hetken täällä.

Nuori mies katosi keittiöön etsimään itselleen juotavaa, parin käytävällä seisoneen tytön tuijottaessa vähintäänkin hämmentyneinä vuoroin Mitchellin perään, vuoroin sohvalle istumaan jäänyttä Didiä. Ja kermakaksikko spekuloi jo mielessään suuria juorupalstojen täyttäviä uutisia: "Didi Chapplelle pakit jalkapalloilijoiden voittobileissä!" "Urheilijapoju käänsi selkänsä koulun toisiksi suosituimmalle tytölle!" Eikä kummallakaan tyhjäpäisellä blondilla käynyt mielessäkään, että asiat saattoivat olla toisinkin päin – nuo tulkitsivat asiat niin kuin heitä itseään huvitti.

// brian poistuu, kiitti pelistä ! otetaanko jossain vaiheessa uutta ? :--)