Lonely in Gorgeous

"Jaaha... Mikähän sille nyt tuli", pohtii ääneen, tuijottaen hetken avokkaillaan juoksentelevaa Evangelinaa, kohauttaen sitten hieman olkiaan. Yhdellä loikkauksella poika hyppäsi portaat alas, juosten luonnollisesti nopeampaa adidaksillaan mitä tyttö korkokengillään. Jostakin syystä nuorukaista jäi häiritsemään, minkä takia tuo blondi pinkoi karkuun – sanoiko tai tekikö hän jotain, vai juoksenteliko se muuten vain?

Brandon ehti hetkessä tytön eteen, pysähtyen kuin seinään. Onneksi ihmiset jokseenkin tungeksivat käytävillä, joten jos neitokainen nyt väistäisi, kiertäisi tai jotain vastaavaa, ehtisi hän itse melko pian perään. "Hei kuule, sanoinko mä jotain väärää?" kysyy toinen kulma kysyvästi koholla, odotellen vastausta. Jos sitä ei kuuluisi, hän nyhtäisi sen jollakin muulla keinolla... Tosin sitä ei ollut vielä keksitty, että millä, mutta ehtisihän tässä vielä kehitellä sitä vaihtoehto B:tä.

Nyt nuorukainen risti kätensä rinnalleen, odottava katse silmissään.

Angelin päässä alkoi vilistä taas miljoonia ajatuksia. Ensimmäinen oli tietenkin se, aikoisiko Brandon levitellä jotain juoruja hänestä? Silloinhan koko koulu alkaisi kiinnostua Angelin elämästä ja yhtäkkiä tuntemattomistakin ihmisistä alkaisi tulla kavereita, jotka vain oikeasti halusiva saada selville, mitä tytölle oli käynyt. Toinen ajatus oli se, että jos Brandon tosiaan aavistelisi, mitä Angelille oli käynyt, toinen pystyi käyttämään sitä tietoa tyttöä vastaan. Angel olisi kuin toisen nukke, joka tekisi mitä vain kunhan toinen ei levittäisi sitä tietoa eteenpäin. Kolmas ajatus taas oli se, että kun hän alkaisi käsitellä menneisyytensä tapahtumaa kunnolla, se saisi Angelin hyvin hauraaksi. Tyttö ei todellakaan halunnut alkaa itkeä, hän inhosi itkemistä ylikaiken! Se oli hirveää, kuin maailma vain romahtaisi.
Neljäs ajatus oli-
Angel kirjaimellisesti törmäsi eteensä ilmestyneeseen Brandoniin. Angelin silmät suurenivat suuresta säikähdyksestä ja tytön korko lipesi hänen altaan yrittäessään pitää tasapainoaa. Nyt Angel oli kaatumassa maahan, eikä voinut mitään painovoimalle.

Kun Evangelina horjui uhkaavasti ja lähti kaatumaan maahan, nappasi Brandon tuon kiinni, vaikka olisi pitänyt taas ensin ajatella ennen kuin toimia… Tosin sitten tyttö makaisi rähmällään maassa, joten ehkä oli kohteliaampaan ottaa kiinni. Nuorukainen tuki blondin pystyyn, pitäen käsiään tuon luisevilta tuntuvilla olkapäillä. "Huoh naiset... Ostaisitte edes kunnon kengät", mutisee lähinnä itsekseen, katsoen hieman huolestuneisuutta siniharmaissa silmillään blondia. Jätkä laski hiljalleen kätensä kylkiensä viereen, valmiina kuitenkin ottamaan kopin, jos se nyt alkaisi ylenpalttisesti lentelemään naamalleen.

"Otetaanko uusiksi? Sanoinko mä jotain väärää, vai lähdetkö sä aina juoksentelemaan tosta noin vaan?" toistaa kysymyksensä, pitäen äänensävynsä normaalina. Toivoa sopi, ettei hän nyt saisi jotakin kuulovauriota, jos Evangelina alkaisi kiljua jotakin siitä, että hänen pitäisi päästää irti... Tai hänhän päästi jo, mutta joka tapauksessa. On se niin rankkaa olla mies.

// On se niin rankkaa olla mies : DDDD

Brandon kosketti häntä taas. Piteli vielä paljaista olkapäistäkin kiinni tukiessaan neitosta pystyyn. Angel yritti ajatella, että toinen vain otti hänet kiinni, ei sen enempää. Toinen yritti vain auttaa. Mutta se ajattelu epäonnistui niin totaalisesti kuin vain voi. Mitäs itse ajattelisit tässä tilanteessa, jos sinut olisi tällä tavalla pakotettu kylmää lattiaa vasten ja...

Poika puhui jotain, mutta silloin Angel kuuli korvissaan vain huminaa. Päässä alkoi pyöriä ja silmät eivät tahtoneet pysyä enää auki. Angel nosti kätensä ohimoilleen, toivoen pienen hieromisen auttavan.
Ei se auttanut, humina korvissa ja pyöriminen päässä vain pahenivat.
Angel kaatui poikaa vasten. Hän oli pyörtynyt. Kun menneisyyden trauma ja ravinnon puute lisättiin yhteen, oli lopputuloksensa pyörtyminen.

//.. Hmm.. Tämäpäs menee aika... Joo :s

// ON SE ! :-------D

Brandon hätkähti tytön kaatuessa häntä vasten. Vaistomaisesti jätkä otti vastaan, ravistellen tuota varovaisesti. "Evangelina...?" kysyy hiljaa, kulmat kurtussa. Loistavaa, nyt hän pääsi kuskaamaan häntä mitä ilmeisimmin vihaavaa neitokaista ympäri koulua terveydenhoitajan luo. Tai ehkei sittenkään, tyttö saattaisi raivota seuraavaksi hänelle siitä... Turvaudutaan toiseen ideaan ja etsitään joku paikka, jonne tytön saisi makuulleen.

Huokaus karkasi tuon huulilta, kun Brandon heilautti epäilyttävän kevyen neitokaisen syliinsä. Pitäisi pitää peukut pystyssä, sillä jos tuo nyt havahtuisi, hän luultavasti saisi kuulla kunniansa... No, pitäisi pitää kiirettä.

Rivakasti nuorukainen lähti kävelemään pitkin käytävää, haeskellen siniharmailla silmillään ensimmäistä vapaata sohvaa. Tai varattua, yksi lysti. Pojan silmiin osui nurkassa, melko syrjässä sijaitseva sohva, jonka näytti valloittaneen joku helvetin nörttien läksyklubi. Brandon käveli porukan luo, siristi silmiään ja nyökäytti päätään poispäin, merkiksi siitä, että olisi parasta luikkia pakoon ennen kuin hän tekisi jotain.. no jotain kuitenkin. Onneksi mitään ei kuitenkaan tarvinnut tehdä, nörtit näyttivät hieman säikähtäneiltä ja kuin yhteisestä käskystä ne keräsivät kamansa ja kaikkosivat. Brandon laski Evangelinan sohvalle, istahtaen itse toiseen päähän. Kaipa se kohta heräisi.... Jos se ei vartin sisällä näyttäisi elonmerkkejä, hän raahaisi toisen terveydenhoitajalle, vaikka sitten saisi siitä hirttotuomion.

Angelin mielessä oli vain mustaa. Välillä kauhukuvat menneisyydestä vilahtivat hänen mielessään, jolloin tyttö hätkähti tajuttomana. Neiti oli kuin painajaisunessa, josta hän ei päässyt pakoon.
Neidon hengitys muuttui kiivaaksi. Se varmasti kuulosti ulkopuoliselle hyvin pelottavalta, nytkö tyttö saisi jonkin kohtauksen. Ahdistuskohtaus se selvästi oli.

Angel kypristyi pieneksi, kun hänet oli laskettu sohvalle. Hänen hengityksensä oli raskasta ja vaikean oloista. Jälleen kauhukuvat ponnahtivat hänen mieleen ja Angel äännähti tukahtuneesti.

Silmät avautuivat hitaasti. Angel kietoi kätensä ympärilleen katsoessaan tyhjyyteen.
"... Katoa.." mumistiin hiljaa. Brandon varmasti ajatteli, että se oli tarkoitettu pojalle, mutta kun ei ollut tarkoitettu. Se oli tarkoitettu miehelle, joka oli kaiken tuon pahan aiheuttanut Angelille, josta oli nyt tullut hauras neito. Angel ei nyt vain kyennyt näkemään kenenkään läsnäoloa, ei edes Brandonin. Neito oli jonkinlaisessa shokissa.

Brandon asetti jalkansa rennosti toisen polvensa päälle, asettaen kätensä sohvan selkänojalle ja tuijotellen nurkasta käytävän melskettä. Jätkän suusta karkasi pieni haukotus – yöunet olivat jääneet hitusen liian lyhyiksi... No, huomisen koulupäivän voisi vaikka skipata tai jotain, ja nukkua univelat pois. Tai jos hän olisi reipas, jaksaisi nuorukainen raahata ruumiinsa kouluunkin vielä. Sen näkisi kuitenkin sitten huomenna... Ainiin, Kelsey piti kuskata, ajattelee hajamielisenä, hieraisten pikaisesti niskaansa.

Evangelinan sanat saivat pojan keskittämään huomiotaan enemmän tai vähemmän sohvalla sykkyrässä makaavaan tyttöön. "Ootko sä ihan ok?" kysyy hieman epäilevästi, tutkien siniharmailla silmillään tyttöä. Näytti olevan shokissa, olihan noita nyt ennenkin nähty.. Nousisi varmaan hetken päästä pystyyn, kun näytti jo silmänsäkin aukaisseen. Tai sitten neitokaista pitäisi vähän läimäyttää, tai kaataa kylmää vettä niskaan, tai jotakin yhtä kliseistä. Brandon pyöräytti silmiään, miettien samalla, miten hän sai aina itsensä sotkettua tällaisin tilanteisiin.

Nuorukainen nojaili rennosti sohvan selkänojaan, vilkaisten välillä Evangelinaa, kääntäen sitten katseensa takaisin käytäville. Nekin rauhoittuisivat kohta, kun kaikki loikkisivat luokkahuoneisiin kilttien oppilaiden tavoin.

Angel sulki hetkeksi aikaa silmänsä. Hän oli onnistunut jotenkin palaamaan takaisin maanpinnalle. Avatessaan silmänsä uudestaan Angel kohottautui istumaan. Päässä pyöri hetken aikaa, mutta onneksi se meni nopeasti ohi. Tyttö vilkaisi nopeasti vieressä istuvaa poikaa kirkkaansinisillä silmillä, kunnes nousi seisomaan. Hän tuijotti vielä hetken aikaa toista, kunnes käänsi toiselle selkänsä.
"Mun hyvinvointi ei sulle kuulu", vastattiin kylmästi.
"Hyvää loppuelämää", Angel huikkasi tunteettomasti, ennen kuin lähti kävelemään poispäin pojasta.

Nyt Angel oli varma asiasta. Hän ei pääsisi traumastaan yli, vaikka yrittäisi. Se veisi liian paljon aikaa ja sitä Angelilla ei tosiaankaan ollut. Hän ei ollut kovin halukas kokemaan enää tuota äskeistä tunnetilaa.
Eli oli pysyttävä aikaisemmassa suunnitelmassa; Angelin pitäisi vältellä miesseuraa. Niin hän pärjäisi.

// Se oli tässä? (kö?) :,D Vai haluatko jatkaa XD

Brandon katsahti viileästi Evangelinaa – siinäpä mitä kiitollisiin, herttaisin ja lämpimin ihminen, keneen hän oli koskaan tutustunut. Jätkä tuhahti kuuluvasti tytön ensimmäisille sanoille, kohauttaen olkapäitään. Eipä kai sitten. Seuraavaksi neitokainen astelikin poispäin, kaikeksi onneksi. Brandon katseli hetken tuon perään, ennen kuin totesi lähinnä itselleen, tyttö tuskin sitä enää kuuli: "Hyvää loppu elämää sinullekin."

Nuorukainen hieraisi niskaansa, haroen lyhyttä, ruskeaa hiuspehkoaan. Kello soisi pian, joten olisi varmaan parasta pikkuhiljaa lähteä lampsimaan kohti biologian luokkaa. Repunkin hän oli jättänyt jonnekin, varmaan autossa... Tottapa hän ilmankin pärjäisi.

Hitaasti tuo kohottautui seisomaan, lähtien kävelemään kohti biologian luokkaa.

// se oli siinä, kiitti pelistä, Brandon kiittää kuhmusta ja vatsa kipeästä. :---D