Am I waiting you for nothing? Please, be there somewhere mine

//Lucyn asukokonaisuus + kengät ♥

Sataa, sataa ja sataa. Viimeiset pari päivää ei taivas ollut muuta tehnytkään kuin itkenyt. Toivottavasti sen kyynelvarastot tyrehtyvät pian ja aurinko pääsisi jälleen lämmittämään tätä lohduttoman näköistä paikkaa, koulua. Koulua, joka oli sateella niin ankean ja kärsivän näköinen. Ja täynnä. Kukaan ei halunnut mennä ulos pilaamaan täydellisiä meikkejään ja hiuksiaan. Hieman rikkaammat eivät myöskään menneet sen vuoksi, että saisivat säästettyä kalliit merkkivaatteensa katastrofaaliselta kastumiselta. Mutta mitä väliä sillä olisi? Eiväthän nämä ikinä erehdy käyttämään samaa asukokonaisuutta kahteen kertaan?

Lucy Campbell katsoi haikeasti ulos ikkunasta ja huokaisi. Sadesää sai hänet aina masentuneeksi ja epäonnen kukoistamaan. Mutta onneksi tänään ei ollut vielä tapahtunut mitään kovinkaan vakavaa. Kunhan nyt aamulla hän oli tiputtanut kaakaolasinsa jonka seurauksena lattia lainehti seuraavat kymmenen minuuttia lasinsiruissa ja kaakaonlitkuissa, äiti oli ollut yövuorossa ja isä lähtenyt aikaiseen leikkaukseen joten autokyytiäkään hän ei ollut onnistunut itselleen saamaan, ja hän oli onnistunut missaamaan ohitse ajavan bussinsa. Joka oli tämän perk-.... penteleen kirjan vika!
Miten joku voi uppoutua näinkin paljon sellaiseen kirjaan kuin Houkutus? Okei, olihan se ihan hyvä, ei siinä mitään, mutta ehkä vähän liian nopeatempoinen, ainakin hänen makuunsa.
Sitten heräsikin seuraavaksi kysymys, miksi hän oli päätynyt lukemaan sitä. Selitys oli hyvin yksinkertainen; pari hänen ystäväänsä olivat hehkuttaneet sitä ja elokuvia ja väittäneet, että hänellä oli suuri aukko sivistyksessä kun neito oli kysynyt ihmeissään, että mikäs se semmoinen sarja oli. Joten niinpä he olivat astelleet kirjakauppaan, pakottaneet hänet ostamaan sen ja aloittamaan lukemisen välittömästi.
Julmaa, eikö?

Jalat ristittiin ja sohvaan nojattiin hieman enemmän, jonka jälkeen katse siirtyi jälleen avonaiseen kirjaan, josta etsittiin kohta, johon oltiin viimeksi jääty ja lukeminen saattoi jatkua.
Edward Cullen. Ihanan täydellinen poikaystävä. Voih, hänkin haluaisi sellaisen. Mutta niin kuin hän tiesi, täydellistä poikaystävää ei ole olemassakaan. Ja jokaisella on erilainen käsitys täydellisyydestä, joten jos jollekin Edward on täydellinen poikaystävä niin toiselle se saattaa olla kaikkea muuta kuin sitä.
Jake Maxwell..
Ei! Pois se minusta! Ei kukaan Jaken kaltainen komistus edes soisi pientä vilkaisua hänen kaltaiseensa, "koruttomaan" tyttöön, joka kuului luusereihin. Joka on hänen vikansa. Mitäs hän on niin hiljainen, mykkä, ettei päässyt kermaan sen vuoksi, koska häntä pidettiin outona, luonnonoikkuna. Hän ei ole mitenkään erityisen kaunis, ei sitten vähääkään. Hän on ulkoisesti normaali. Mutta se ei taida oikein riittää...
Neito terästäytyi sitten ja alkoi jälleen lukea ajatuksella mustaa tekstiä kellertävän valkoisella sivulla.

Äidinkieltä. Mitä helvettiä jollain äidinkielellä oikein teki? Eikö muka kuka tahansa osannut tähän ikään mennessä kirjoittaa ja puhua niin, että muutkin ymmärsivät? Ei niitä hemmetin kielioppisääntöjä kukaan noudattanut, joten miksi oppilaiden piti opetella sellaisia ja saivat sitten sitä mukaa numerot äidinkielestä. Siis äidinkieli, voisiko turhempaa ainetta koulussa ollakaan? Turhia esseitä, joissa piti pohtia syvällisiä ja piti olla pilkut ja pisteet oikeassa kohdassa. Sekä sanojen piti olla oikessa muodossa.
Niin turhaa. Niin ajanhaaskausta!

Jake Maxwell henkäisi ärsyyntyneesti kävellessään koulun käytävää pitkin kohti äidinkielen luokkaa. Hän manasi äidinkielen tunnin turhuutta puhelimessaan eräälle tutulleen, joka ei myöskään äidinkielestä liiemmin pitänyt. Tuntui hyvältä saada purkaa omia tuntemuksiaan jollekulle sellaiselle, joka oli samaa mieltä asiasta.
"Ja sitten kun mulla on vielä sellanen helvetin ärsyttävä tiukkus opettamassa", Jake kirosi puhelimeensa ja katseli välillä ympärilleen saadakseen häntä katsovat tytöt haukkomaan henkeään. "Ei sen ulkonäössä tosin mitään vikaa oo, ihan kiva rintavarustus ja sillee... Mut se vois tehä jotain sille sen vittunaamalleen."
Jake katsahti seinällä olevaa kelloa. Aikaa oli viitisen minuuttia, ennen kuin oppitunnit alkaisivat. Miehenalku pysähtyi aloilleen ja katseli äidinkielenluokan lähistöä. Varattu, varattu, varattu... Jake ei nyt pystyisi istumaan kenenkään kikattavan tytön viereen, koska hänen kikatusmittari oli tältä päivältä kyllä täynnä.

Joten rikas pentu päätyi sitten istumaan kirjaa lukevan tytön viereen. Tämä ainakin lukisi (toivottavasti) kirjaansa, eikä alkaisi heti kikattaa, kun Jake istuisi tämän viereen. Tytön kasvoja Jake ei sen pahemmin ehtinyt painaa mieleensä, kun hän jo istuutui sohvalle vaaleahiuksisen tytön vierelle puhelin yhä korvallaan.
"No sanot sille, että haistakoon paska. Ei se voi sua tollee pompotella", nuorukainen ärähti puhelimeen ja nojautui sohvan selkämystä vasten ja katsoi edessä olevaan seinään.
Tuut tuut tuut.
"Haloo?" Jake huhuili kännykkäänsä, mutta tajusi kuitenkin, että hänelle oltiin lyöty luuri korvaan. Jake tunki kännykkänsä vittuuntuneena taskuunsa. Sehän se tästä oli vielä puuttunut. Oli syy mikä tahansa luurin lyömiseen korvaan, niin Jakehan ei moista kohtelua ansaitsisi. Perkele.
Ja tämä äidinkielen tunti oli vieläpä tämän päivän viimeinen tunti. Eli kaikista pisimmiltä tuntuvin tunti. Hienoa, todella hienoa.

"Edward epäröi tunnustellakseen oloaan, varmistaakseen että olisin turvassa ja että hän hallitsisi janonsa.
Ja sitten hän painoi marmorinviileät huulensa varovasti huulilleni. Kumpikaan meistä ei ollut varautunut minun reaktiooni.
Veri kiehui ihoni alla, poltti huuliani. Henkäisin kuin pakahtumaisillani. Sormeni takertuivat hänen hiuksiinsa, vetivät hänet lähemmäksi. Huuleni raottuivat, ja minä vedin sisään hänen juov-"
Yhtäkkiä hänen vierestään kuului hyvin tuttu miesääni, jota Lucy säikähti niin paljon, että tiputti kirjan lattialle. Ilmeisestikin hän ei ollut pistänyt merkille vierelle istuvaa miehenalkua, sillä oli ollut niin kirjan pauloissa, että ympärillä oleva maailma oli jälleen kerran unohtunut ja kaikenlaiset ärsykkeet eivät olleet päässeet aivan perille asti häiritäkseen häntä. Ja niinpä hän oli säikähtänyt vieressä istuvan ihmisen ärähdystä, joka oli jostain syystä päässyt tunkeutumaan hänen tajuntaansa, josta seurasi tämä valitettava tapaturma, jonka johdosta hän sai katseita puoleensa.
"Voiiiiii vittusaatanahelvetinkuustoistaperkele", kirosi tyttö mielessään ja kurottautui noukkimaan kirjansa lattialta, joka oli onneksi mennyt kiinni. Mutta taas toisaalta ei, hän ei nimittäin ollut painanut mieleensä, mille sivulle asti oli päässyt.

Miten hän nyt oli näin paljon säikähtänyt? Ja kenen äänen hän oli kuullut?
Tyttö ehti miettiä asiaa pienen murto-osasekunnin ajan, kunnes tajusi kääntää katseensa vierelleen ja yllätys oli melkoinen; se ihana, silmää miellyttävä, täydellinen ja ihka oikea Jake Maxwell istui HÄNEN vieressään! Siis SE Jake Maxwell, jonka elokuvat hän oli katsonut ainakin kymmenen kertaa läpi ja huokaillut keuhkonsa tyhjiksi ihastuksesta! Tämä ei voi olla totta, ei vain voi. Aivan varmasti hän nukahti kirjaa lukiessaan sohvalle ja nyt näkee maailman ihaninta unta. Niin, niin sen täytyy olla.
Blondi räpäytti pari kertaa pitkiä ripsiään herättääkseen itsensä. Mutta kas kummaa, Jake Maxwell ei vain jostain syystä kadonnut hänen vierestään.
....
Eikä! Tämä on TOTTA!
Ja siinä samassa Lucyn poskille ilmestyi heleää punaa ja hän siirsi nopeasti katseensa pois tästä. Tuntui kuin sydän olisi hypännyt ulos rinnasta enkelten kuoron säestämänä. Kuin ympäröivä maailma olisi muuttunut kauniiksi kukkaniityksi, jossa kasvoi keltaisia, valkoisia ja violetteja villikukkia, joita suojasivat pitkät, vihreät korret.

Kirjaa puristettiin hermostuneesti rintakehää vasten ja ilosta laulavaa sydäntä yritettiin hillitä ajatuksella, että Jake Maxwell oli istahtanut hänen viereensä vain sen vuoksi, koska muualla ei ollut tilaa. Harmaat silmät kiersivät nopeasti lähistöllä olevat sohvat ja tyttö joutui pieneksi harmikseen toteamaan, että totta se oli. Ei tuollainen komistus hänestä välittäisi. Hän oli niin huomaamaton ja hiljainen, eikä edes kuulunut kermaan.
Okei, no niin Lucy, ajattele järkevästi. Tuskin saat enää toiste yhtä oivaa tilaisuutta puhua itse Jake Maxwellin kanssa, joten olisi parasta hyödyntää se ennen kuin tämä ehtisi karata. Vaikka toinen ei vastaisikaan hänelle tai alkaisi puhua hänen kanssaan, voisi hän silti osoittaa edes jollain tasolla pitävänsä tästä. Niin.
Ja tuon päätelmän saattelemana neito laittoi kirjan laukkuunsa ja kaivoi sieltä piirustuslehtiön ja punaisen tussin, jolla alkoi kirjoittaa lehtiöstä etsitylle tyhjälle sivulle, jonka jälkeen uskaltautui nykäisemään hellästi komistuksen paidan hihaa, jotta saisi tämän huomion itseensä.
"Tämä tulee nyt kyllä vähän puun takaa, mutta pidän elokuvistasi. Olen katsonut ne ainakin 10 kertaa ja olisi hienoa nähdä sinut useamminkin valkokankaalla :)" luki kaunokirjaimin valkoisella paperisivulla, jonka Lucy oli kääntänyt miehenalun puoleen, ja hymyili ihan pienesti.

Vieressä istuvan tytön onneksi Jake ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota kirjan putoamiseen. Jake kun oli sillä hetkellä kovinkin pahalla tuulella, että pienikin epämiellyttävä ääni olisi saanut hänet karjumaan. Miten päivä pystyikään olemaan näin huono? No, vastaus tähän kysymykseen oli ehkä turhankin helppo; koulu. Koulu sai Jake useinkin näin kärttyiseksi. Hän olisi mielummin mainostamassa uusinta elokuvaansa jossain filmifestivaaleilla ynnä muissa tapahtumissa. Koulussa hänellä toki oli oma fanikantansa, mutta... Täytyi myöntää, että ne samat naamat alkoivat jo hiljalleen ärsyttää häntä. Kaikki parhaimman näköiset oltiin jo käyty läpi, eikä rumiin Jake ajatellut tuhlata kallisarvoista aikaansa.

Sitten Jake jo tunsikin jonkun vetävän hihaansa kuin huomiota hakien. Miehenalun ruskeatsilmät kääntyivät hitusen kärttyisinä vieressä istuvan vaaleahiuksisen tytön puoleen, mutta nopeasti huomio siirtyi tytön kasvoilta lehtiön sivulle, jossa luki jotain. Ja se jotain oli kehumista?
Täytyi myöntää, että Jake hieman hämmästeli tuon blondin tytön lähestymistapaa. Erikoinen se ainakin oli, mutta miksei toinen voinut vain yksinkertaisesti sanoa ihailuaan ääneen? Halusiko toinen jäädä hänen mieleensä? Sillä sitäkin olivat monet epätoivoiset tytöt yrittäneet. Yksi tapaus oli sellainen, jossa Jake oli ollut erään lehden haastattelussa ja rakennuksen ulkopuolella häntä odotti pieni määrä faneja. Yksi fani erottui joukosta sen takia, koska tällä oli vain pyyhe päällä. Ja pyyhkeessä oli tietenkin Jake puolialastomana. Se oli ollut toki imartelevaa, mutta... Jonkin verran karmivaakin. Vaikka poika piti omasta ulkonäöstään ja näin, mutta tuollaiset tapaukset olivat oikeasti mieleenpainuvia. Eikä nyt mitenkään hyvässä mielessä mieleenpainuvia.

Jake kurtisti kulmiaan ja hieraisi ohimoaan. Katse hakeutui lehtiön sivulta sitten vaaleaverikön kasvoihin ja Jake joutui toteamaan tytön olevan ihan nätti tapaus. Hei, ei Jake mahtanut luonteelleen mitään!
"Kiitti muru", tummatukkainen totesi ja vinkkasi nopeasti silmää tytölle. "Täytyy myöntää, että mä oon jotenkin helpottunu siitä, ettet puhu mitään. Vaihtelua tässä tosiaan kaivattaisiin", Jake sanoi ajatuksissaan ja hieraisi jälleen ohimoaan. Nyt hän vihoviimeiseksi kaipaisi jotakuta kimeä äänistä muijaa kikattamaan korvansa vieressä.

Ou.Mai.Gaad!
Jake Maxwell puhui hänelle! Ja sanoi vielä enemmän kuin parisen sanaa! Ja käytti muru-nimitystä, vaikkakin se oli varmasti hyvin yleistä tämän kielenkäytössä. Mutta siitä huolimatta se sai hänet hyvin, ei, liiankin iloiseksi. Hän oli nyt onnensa huipulla, eikä mikään, ei sitten mikään saisi häntä sieltä pois. Ei vaikka kuinka pakotettaisiin. Hänellä oli oikeus nauttia tästä hetkestä ja sitä ei kukaan voisi viedä häneltä pois.
Vai mitä?

Komistus antoi seuraavan lauseensa ansiosta ymmärtää, ettei hänen puhumattomuutensa ollutkaan niin huono juttu, jota Lucy jäi joksikin aikaa hämmästelemään ja sen näki hänen ilmeestään, joka oli muuttunut hämmennyksen ja pienen surun sekoitukseksi. Hämmennys tuli totta kai siitä, ettei kukaan ollut koskaan, milloinkaan sanonut, että hänen puhumattomuutensa oli hyvä juttu. Ehei, kaikki olivat aina antaneet selkeän käsityksen siitä, että se oli kaikkea muuta kuin hyvää.
Ja nyt, Jake Maxwell oli tehnyt toisin.
Suru puolestaan taas tuli siitä, että tavallaan hänen hiljaisuutensa oli hyvä asia siltä kantilta, ettei brunette miehenalku jaksaisi kuunnella hänen ääntään. Joka sai Lucyn jo miettimään seikkaa, jonka mukaan vieressä istuva herra ei olisi vastannut hänelle, jos hän olisi osannut puhua. Ja hiljaisuus oli tuskallista. Tai ei niinkään hiljaisuus, mutta puhumattomuus. Hän tunsi olevansa niin erilainen ja outo muiden seurassa, varsinki sellaisten kuin Jake Maxwell, joka todennäköisesti toteaisi hänet liian oudoksi ja lähtisi käpälämäkeen.

Lehtiö käännettiin takaisin neitoon päin, joka yliviivasi lauseensa ja kirjoitti suu mutrussa seuraavaa repliikkiään, josta tuli niin pitkä, että hän joutui yliviivaamaan sen ja kirjoittamaan sen kokonaan uusiksi uudelle sivulle tilanpuutteen takia. Ja pian se taas näytettiinkin komistukselle. "Mutta ehkä se on vain mukavaa tässä tilanteessa? Varmasti sinusta on mutkattomampaa jutella ihmisen kanssa, joka osaa puhua Itse antaisin mitä tahansa, jos vain oppisin puhumaan."
Tässä vaiheessa tytön aivoissa alkoi soida hälytyskellot, jotka halusivat varoittaa siitä, että hänen olisi parasta jarruttaa hieman ajatustensa vauhtia ja ennen kaikkea harkita tarkemmin, mitä paperille raapustaa.
"Mutta, saanko pyytää yhtä asiaa?" oli seuraava asia, jonka Lucy kirjoitti lehtiöönsä ja näytti Jake Maxwellille.

Jake jotenkin kuvitteli, että vieressä istuva tyttö olisi jättänyt hänet sanojensa jälkeen rauhaan, mutta sivusilmällään miehenalku näki toisen kirjoittava jotain lehtiöönsä, yliviivaten sen, vaihtaen uuden sivun ja raapustaen siihen taas jotain. Tummanruskeat silmät kääntyivät nyt kokonaan tuon tuntemattoman vaaleaverikön puoleen, jota Jake nyt kummissaan katsoi. Miksei toinen vain yksinkertaisesti puhunut? Eipähän tarvitsisi tuhlata paperia kirjoittamista vart-
"Ai ooks sä mykkä?" Jake töksäytti lukiessaan tytön lehtiöstä uuden puheenvuoron ja nosti katseensa taas lehtiöstä tytön kasvoihin. Hetken aikaa Jake haki mielessään yhtä nimeä, mutta lopulta vain etunimi ponnahti hänen mieleensä. "Sä oot joku.. Lucy?" Kyllähän Jake oli tästä kuullut, tästä mykästä tytöstä. Heidän koulussaan taisi olla myös kuuro? Mitä vielä, sokea joukkoon, niin olisi koko sakki. Haha. Joo, tosi hauska juttu..

Tämähän meni mielenkiintoiseksi, oikeasti. Jake ei ollut vielä koskaan aikaisemmin 'keskustellut' mykän kanssa, joten tämä oli uutta hänelle. Jaken pahantuulisuuskin oli jonkin verran onnistunut haihtumaan tämän vieressä istuvan mykän tytön takia. Toinen oli muuten todella nätti, näin btw. Tytöllä oli kauniit silmät, eikä vartalossakaan ollut moittimista (Jake tsekkasi nopeasti katsellaan tytön päästä varpaisiin). Ja tyttö oli mitä ilmeisemmin hänen faninsa, ainakin ensimmäisen puheenvuoronsa - tai siis repliikkinsä mukaan. Jos Jake joskus kyllästyisi tyttöihin, jotka päästivät liian kovia ääniä sängyssä peuhatessa, niin hänhän voisi aina silloin tyytyä tähän mykkään tyttöön! Kuulostipa muuten oikeasti aika nerokkaalta idealta. Varmasti Jake saisi toisen sänkyynsä asti, jos hän vain yrittäisi.

Tyttö näytti jälleen lehtiötään Jakelle, joka tietenkin luki hajamielisen näköisenä lehtiön sivulla lukevan tekstin. Jätkän kulmat kohosivat ensiksi ylös, mutta pian hän katsahti Lucyyn rennoin ilmein.
"Anna tulla."

Juuri, kun Lucy oli vastaamaisillaan myöntävästi komistuksen kysymykseen, toinen jo onnistui esittämään seuraavan, joka sai blondin silmät rävähtämään asteen verran enemmän auki.
Voi ei, nyt se tulisi... Nyt se tunnekuohu tulisi... JAKE MAXWELL TIESI HÄNEN NIMENSÄ! MITÄ IHMETTÄ? VOIKO TÄMÄ OLLA TOTTA? ASFHSFDGFHBDJNDSKLML!
Jos Lucylla olisi äänensä, olisi hän todennäköisesti alkanut kiljua ja kuuluttaa koko koululle, että itse Jake Maxwell tiesi hänen nimensä. Mutta koska hän ei omistanut sitä, joutui hän tyytymään hiljaisuuteen. Tosin pystyihän hän kiljumaan, mutta... Niin... Hän ei halunnut pilata tätä pientä hetkeä ihanan Jake Maxwellin kanssa.
"Voi ei, huono maineeni on jo päässyt leviämään julkkisten korviin asti : o" sai neito vihdoin ja viimein kirjoitettua pienen shokkinsa lomasta lehtiöönsä, jonka käänsi tummahiuksisen herran puoleen.

Niinpä niin. Hänen maineensa oli huono tässä koulussa vain ja ainoastaan synnynnäisenvian vuoksi eli mykkyyden. Häntä pidetään outona, koska hän ei puhu. Ikävä kyllä hän ei voi asialle yhtään mitään. Jos hän osaisi puhua, olisi hän aivan varmasti klikitetty rikkaisiin, joka olisi yksi tytön suurimmista haaveista heti Jake Maxwellin saamisen jälkeen, mutta taviksissa oleminen on enemmän hänen juttunsa. Olisiko muka mukavaa olla turhamaisten ihmisten ympäröimänä, jotka kuitenkin juonittelivat selkäsi takana kaikkea mahdollista pääsi menoksi?

Jake Maxwellin ilme ei näyttänyt aluksi kovinkaan lupaavalta blondin esitettyä kysymyksensä, jolloin hän jo meinasi kirota itsensä alimpaan Helvettiin, mutta onneksi miehenalun ilme muuttuikin sitten rennoksi ja tämä ilmaisi olevansa valmis kuuntelemaan hänen pyyntönsä.
Tytön ilme kirkastui ja suupielet nytkähtivät helpottuneeseen hymyyn. Huh, hän jo luuli möhlineensä koko tilanteen. Lehtiöstä otettiin uusi sivu esille ja pyyntö kirjoitettiin ylös. Pienen liikkeen avulla Lucy saikin jo näytettyä sen komistukselle ja samanaikaisesti tunsi pienen, lämpimän punan valtaavan poskipäänsä. "Saisinko nimikirjoituksesi?"

Se oli oikeasti aika huvittavaa (ja erilaista), kun tuo vieressä istuva tyttö kirjoitti kaikki ajatuksensa (jotka olisi sanonut muuten ääneen) paperille ja näytti lehtiön sivua sitten Jakelle. Tai siis... Kuka teki noin? Siinä istui elävä esimerkki. Täytyi myöntää, että jos tuo tyttö tahtoi jäädä Jaken mieleen, niin toinen oli tehnyt sen melko uskottavasti.
Mitäköhän Jake nyt tästä mykästä tytöstä olikaan kuullut? Mitäs Mary-Ann olikaan Jakelle kertonut... Hmmm... Hetki siinä meni miettiessä, kunnes jätkä muisti tytön koko nimen. Lucy Campbell, toisen luokan tavistyttö, joka soitti huilua. Okei, tässä olivat ne ainekset kasassa, jotka saivat Jaken katseeseen kohoamaan sen lievän halveksunnan toista katsoessa. Lucy oli hänelle liian mitätön, liian merkityksellitön. Jos aikoi päästä lähemmäs Jakea, täytyi kuulua kermaan. Ehdottomasti. Hyyyrrr, jos hän vahingossakin päätyisi peuhaamaan häntä alempi arvoisen kanssa. Ajatuskin kammoksutti. Mitä jos toisen mitättömyys ja se alempi arvoisuus tarttuisi Jakeen ja Jakesta tulisi jälleen se vanha Jake, jota kukaan ei kunnioittanut? Ei kiitos!

Jake palasi sitten takaisin todellisuuteen nähdessään lehtiön kääntyvän taas itsensä puoleen. Kulmia kohotettiin taas uteliaisuudesta, kun hänen tummanruskeat silmänsä laskeutuivat lehtiön tasolle lukemaa hänelle kirjoitettua viestiä. Pian nuorukaisen huulilta kumpusi huvittunut hymähdys; tietenkin. Tietenkin tuo tyttö tahtoi hänen nimikirjoituksensa. Kuka muka ei olisi tahtonut? Hän oli koulun ainoa miespuolinen, joka oli tunnettu elokuvistaan. Kaikki tunsivat hänet ja kaikki olivat hänelle salaa katkeria.
"Tietenkin, muru. Mitä vaan sun takiasi", Jake lirkutteli tuttuun tyyliinsä, jolla hän yleensä naispuolisia fanejaan puhutteli. Hän otti lehtiön nyt omiin käsiinsä lupaa kysymättä ja kirjoitti uudelle puhtaalle sivulle suurin kirjaimin oman nimikirjoituksensa. Lisäsi siihen oikein pienen sydämenkin. "Noin, toivottavasti lämmittää sua kylminä hetkinä", Jake virnisti flirttailevasti ja ojensi lehtiön takaisin mykälle.

Eikä... Ei voi olla... TÄMÄ EI VOI OLLA TOTTA! Hyvä Jumala, jos todellakin olet siellä niin kuule sanani; kiitos, nyt voin kuolla onnellisena. Aivan sama vaikka auto ajaisi päälleni tai kuolisin todella epätyylikkäästi, se ei haittaisi.
Lucy puhkui intoa, jota ruokki jo pelkkä Jake Maxwellin katseleminen, saati sitten se, että toinen oli juuri sillä hetkellä kirjoittamassa hänen kirjoitusvihkoonsa ihanampaakin ihanaa nimikirjoitustaan. Tämä ei vain voinut olla totta. Elämä oli jostain syystä alkanu näinä viimepäivinä kirkastumaan hänelle. Ensin mallien etsijä pyytää saada ottaa pari kuvaa hänestä ja nyt tämä. Vau, tämä on aivan varmasti yksi hänen elämänsä parhaista viikoista ikinä!
Tyttö yritti kaikin tavoin peitellä innostustaan, mutta kun rakas Jake Maxwell ojensi lehtiön takaisin hänelle, ei hän voinut enää hillitä itseään: Lehtiö painettiin rintakehää vasten, silmät puristettiin tiukasti kiinni ja hymyileviltä huulilta päästettiin iloinen, pieni kiljahdus.

Oi voi... Oliko hän tosiaankin ihan kiljahtanut..?
Silmät avattiin ja käsi laitettiin nolona suun eteen. Noloa.. Todella noloa.. Ei hänen ollut tarkoitus kiljahtaa vaan päästää ehkä pienen pientä innostuksen ilmaa keuhkoistaan ulos.
Blondi laski nolona lehtiön syliinsä, josta otti esiin uuden sivun ja kirjoitti siihen kynällään hitaasti mutta varmasti.
"Olen pahoillani. Taisin hieman innostua liikaa... :S", oli teksti, jota näytettiin vieressä istuvalle näyttelijän komistukselle. Neito odotti hetken, että toinen saisi varmasti luettua kokonaan hänen kirjoittamansa lauseen ja käänsi sitten lehtiön jälleen itseään kohden. Edellinen lause yliviivattiin ja alle kirjoitettiin: "Mitä mieltä olet malleista? Tai siis... Uskotko, että minustakin voi tulla jotain? Tapasin erään mallien etsijän ja hän halusi välttämättä päästä ottamaan pari kuvaa minusta, mutta en tiedä, mitä tehdä. Pitäisikö minun mennä?"
Vaaleanpunaisia huulia raotettiin hienoisesti ja siniharmaat silmät siirtyivät napittamaan miehenalun tummia silmiä, jonka lisäksi vielä päätä kallistettiin koiranpentumaisesti. Hän ei tosiaankaan osannut päättää, mitä tekisi asian kanssa, sillä vanhemmat olivat antaneet hänelle täydet valtuudet päätöksentekoon. Joten ehkäpä ihana Jake Maxwell pystyisi auttamaan häntä?

Jaken ojennettua lehtiö takaisin tytölle, tämä kiljahti yllättävästi ja sain nuorukaisen hätkähtämään hienoisesti paikoillaan. Tsiisus, lähtihän tuosta tytöstä kuitenkin jotain ääntä! Nyt Jake tunsi kunnolla vasta heränneensä heidän 'keskusteluunsa'. Tietenkin kovana pelimiehenä tunnetun Jaken katse alkoi harhailla Lucyn vartalossa, vaikkei siitä pystynyt paljoakaan lukemaan toisen istuessa. Jos Lucy seisoisi, niin Jake pystyisi paremmin arvelemaan, millainen vartalo tytöllä oli.
Tosin Jaken mieleen tuli neonvihreällä kyltti; vieressä istuva tyttö on tavis. Rikas pentu henkäisi hivenen pettyneenä. Mikä ihme siinä nyt oli, että hän onnistui kohtaamaan kaikista maailman tytöistä juuri ne, joiden kanssa hänen ei pitäisi viettää ylimääräistä aikaa. Joku koetteli häntä, aivan varmana.
"Joo, ei tässä mitään", Jake totesi omissa maailmoissaan, kun oli lukenut Lucyn kirjoituksen tämän lehtiöstä. Miehenalun katse alkoi sitten pitkästä aikaa harhailla käytävällä olevilla muissa tytöissä. No nuo kolme Jake tiesi kuuluvan kermaan. Ehkäpä heistä saisi uutta seuraa tämän mykän tytön sijaan. Jaken paha tuuli oli tosiaankin kadonnut kuin tuhka tuuleen ja ehkä kiitos siitä kuului vieressä istuvalle tavistytölle. Mutta aikoisiko Jake kiittää tätä - ei. Tyttö saisi pikemminkin kiittää Jakea, kun jätkä jakoi huomiotaan tälle.

Rikas pentu huomasi taas lehtiön ilmestyvän silmäkulmaansa ja katse kääntyi lukemaan, mitä mykkä tyttö oli nyt keksinyt kirjoittaa. Mitäkö mieltä Jake oli malleista, voisiko tytöstäkin tulla sellainen... Ai siis mitä? No niin, nyt puhuttiin asiaa!
Jaken kasvoille ilmestyi ahmiva katse, kun hän antoi tummien silmiensä porautua Lucyn silmiin. Tämä oli Jaken hurmaamiskatse, joka tehosi tyttöihin joka kerta.
"Miksei, kaunis tyttöhän sä oot. Mutta ennen ku voin sanoa mitään, niin täytyyhän mun nähä, millanen vartalo sulla noiden vaatteiden alla on.."
Niin, minkäs Jake itselleen mahtoi. Kun hänellä olisi mahdollisuus nähdä vähäpukeisia tyttöjä, niin hän oli valmis livertelemään vaikka minkälaisia sanoja suustaan.

.....
Anteeksi, mitä? Pitäisikö hänen riisuutua ja näyttää vartaloaan Jake Maxwellille, jotta tämä pystyisi arvioimaan hänen vartalonsa kelpoisuutta malliksi? Ei. Ei hän voisi tehdä sitä. Kukaan, ei sitten kukaan miespuolinen (paitsi hänen isänsä tietysti) ole nähnyt häntä alusvaatteisillaan, joten miksi se oikeuttaisi ihanan Jake Maxwellin myöskään näkemään? Hän ei halua antaa itsestään huonoa vaikutelmaa. Mutta senkin voi tulkita niin monella eri tavalla. Jos hän sanoisi, ettei aio näyttää, tulisiko siitä tulkinta huonosta vaikutelmasta? Entä jos hän suostuisi niin tulisiko siitäkin silloin huono vaikutelma, koska tavallaan hän osoittaisi, että olisi huora, joka antaisi kenen tahansa katsella häntä. Mutta ei huora ollut sellainen joka vain antaisi katsoa, eihän?
Argh! Mitä ihmettä hän oikein voisi tehdä tässä tilanteessa?
Tyttö katsoi vaiti, hädin tuskin edes uskalsi hengittää, ihastustaan suoraan silmiin. Hän olisi halunnut kääntää katseensa pois, mutta ei vain jostain syystä kyennyt siihen. Aivan kuin komistuksen katse olisi porautunut suoraan hänen sieluunsa ja piteli siitä niin vahvasti kiinni, että pienikin liike saattaisi aiheuttaa sen irtoamisen vartalosta. Ja hän ei halunnut sitä. Voi sielu parkaa, jos joutuisi irrottautumaan vartalosta. Ei, vielä pahempaa oli se, ettei hän pystynyt vastustamaan noita ihania, syviä ruskeita silmiä, joista heijastui hyvin erilaisia tuntemuksia ja ajatuksia, joita hän ei pystynyt pukemaan sanoiksi. Lucyn erikoisalaa ovat aina olleet toisten ihmisten silmät ja hän oli hyvä tulkitsemaan niistä heijastuvia tunteita, mutta tämä... Tämä oli jo liikaa.. Oikea tunteiden sekamelska. Jake Maxwellin ja hänen tunteittensa, jolloin hän ei enää pystynyt erottamaan olivatko ne hänen vaiko ihastuksensa tunteita.

Hetken aikaa neito yritti kerätä ajatuksiaan kasaan ja lopulta sai siirrettyä katseensa takaisin lehitöönsä, josta otti uuden sivun esille. Hän ei kuitenkaan alkanut aivan heti kirjoittaa siihen, sillä pohti vielä viimeiseen asti, mitä laittaisi. Tämän jälkeen punainen tussi painettiin paperia vasten ja sitä liikuttamalla alkoi syntyä kauniita kaunokirjaimia.
"Riittääkö vain että nousen ylös ja pyörähdän?" oli teksti, jonka Lucy sai kirjoitettua ja näytti sen sitten Jake Maxwellille, minkä jälkeen alkoi sitten kirjoittaa heti sen alapuolelle lisää tekstiä, "Vai onko vaatteiden riisuminen aivan välttämätöntä?" ja tämä vielä näytettiin toiselle.
Toivottavasti ei. Häntä hermostutti. Lucy ei ole koskaan ollut itsevarma vartalonsa suhteen, sillä pitää itseään aivan tavallisen näköisenä, ei rumana muttei myöskään kauniina. Ja aivan varmasti Jake Maxwell on tottunut näkemään upeita, täydellisiä vartaloita, joiden tasolle hänen vartalonsa ei varmasti ikimaailmassa pääsisi. Mutta jos hän näyttäisi niin ehkä hän saisi samalla sitä itsevarmuutta ja uskoa, että hänestä tosiaankin oli mallin töihin. Ja kaiken kruunaisi se, että itse Jake Maxwell toteaisi hänen olevan kelvollinen malliksi.
Se jos mikä olisi ihanaa!

Jake vain jatkoi hurmaavaa hymyään katsellessaan selvästi hämmentynyttä Lucya vieressään. Mitä, oliko jätkän pieni ehto muka noin hiljaiseksi vetävä. Hahaha, huvittavaa, varsin huvittavaa. Jakehan tunsi oikeasti nauttivansa tästä tilanteesta. Hän nimittäin nautti saadessaan hameväen hämmentymään ja takeltelemaan sanojensa kanssa. Sehän jos mikä vain pönkitti Jaken egoa, sillä hän saisi naisten polvet tutisemaan pelkässä katseellansakin.
Lucy kun ei osannut puhua, joten tämä ei voinut takellella sanojensa kanssa, mutta Jake näki toisesta, että jos toinen osaisi puhua, tämä varmasti takeltelisi sanojensa kanssa sillä hetkellä. Jake hymyili edelleen leveästi ja odotti, mitä Lucy päättäisi hänelle seuraavaksi sanoa. Vai sanoisiko mitään. Korjaan, siis kirjoittaisiko mitään. Pian nähtäisiin, mitä Lucy olisi valmis tekemään Jaken, tulevan megatähden vuokse tekemään.

Viimein Lucy alkoi kirjoittaa ja näytti pian tekstiä vihkossaan. Jake lukaisi sen nopeasti ja hänen kasvoilleen syntyi liioitellun harmistunut ilme. Sitten jo uutta tekstiä oli syntymässä ja Jake lukaisi uudenkin rivin. Hän kuitenkin lopulta olkiaan ja huokaisi muka pettyneenä.
"Siis eihän mun ollut tarkoitus mitenkään saada sua ahdistuneeks... Tietenkin pyörähtäminen riittää, eihän siinä mitään. Mutta.." Jake lopetti sanansa kesken ja näytteli miettivänsä, voisiko hän jatkaa sanojaan. "Mutta tietenkin mä saisin susta vaan selkeemmän kuvan ja osaisin sanoa vasta silloin paremmin, oisko susta malliks."

Ai miten niin Jake oli turhamainen ja velmu?

Lucy nojasi paremmin sohvan selkänojaan kuultuaan Jake Maxwellin vastauksen hänen kysymykseensä ja siirsi katseensa sylissään lepäävään lehtiöön, jota alkoi naputtaa tussinsa toisella päällä, joka kertoi yksinkertaisesti sitä, että hän mietti paraikaa päänsä puhki, suostuisiko toisen salakavalaan vihailuun.
Kyllä, hän ei ollut mikään tyhmä. Ehei. Vaikka Lucy olikin korviaan myöten ihastunut vieressä istuvaan komistukseen, tiesi hän varsin hyvin, millaista peliä tämä pelasi. Jake Maxwell oli naistenmies, jota ei vain yksinkertaisesti voinut kieltää valitettavan pitävien todisteiden lisääntyessä räjähdysmäisesti joka päivä. Mutta siitä huolimatta hän piti tästä, halusi tai ei. Ja miksi ei pitäisi? Jake Maxwell ei ollut ollut hänelle epäystävällinen tai syrjivä, joten kaikki oli vielä hyvin.
Suurin ongelma oli kuitenkin tässä nyt se, suostuisiko hän näyttämään vartalonsa toiselle. Toinen aivopuolisko oli sitä mieltä, että ilman muuta kun taas toinen huusi jotain siihen suuntaan, että se olisi selvää huorailua. Hetken aikaa blondi joutuikin käymään sisäistä taistelua periaatteidensa kanssa ja siirsi kätensä takaisin lehtiölle, jonka paperiin painoi tussin. Käsi empi ensin pienen hetken pysytellen paikallaan, kunnes se alkoi kirjoittaa liioitellun hitaasti tekstiä paperille.

Uskomatonta, millaisiin asioihin hän sortuukaan. Tästä ei sitten kyllä kukaan saa ikinä tietää!
"No hyvä on... Sano aika ja paikka niin näytän pikaisesti, miltä tavallinen vartaloni näyttää." Lucy sai lopulta kirjoitettua ja näytti sitten lehtiötä ihastukselleen.

Jake oli melko varma, että tuo tyttö kieltäytyisi. Kieltäytyisi näyttämästä vartaloaan Jakelle. Kyllä Jake tiesi nämä tämän kaltaiset tytöt. He suunnittelivat mielessään kaikkea, mutteivät koskaan uskaltaneet toteuttaa niitä. He haaveilivat asioista, jotka jäisivät aina haaveiksi. Mutta nuori mies nautti saada kiusata Lucyn kaltaisia tyttöjä ja saada nämä kivettymään kauhusta. Niin, ei Jake mitään itselleen mahtanut. Ainahan hän sai elätellä toivoa ja saavansa nähdä sen hetken, kun hän oikeasti onnistuisi puhumaan jonkun Lucyn kaltaisen tytön ympäri.
Joten Jake hämmästyi oikeasti, kun hän luki Lucyn lehtiöstä myöntävän vastauksen. Jake silmäili tussilla kirjoitettua tekstiä hetken aikaa ja nosti katseensa tyttöön kuin yrittäen toisen silmistä lukea, oliko tyttö aivan tosissaan. Kauaa tätä ihmetystä ei Jaken kasvoilla kuitenkaan näkynyt, vaan ihmetys muuttui tyytyväiseksi, leveäksi virneeksi.

"Nyt heti", miehenalku kuiskasi karheasti ja katsoi Lucya tiiviisti suoraan silmiin. "Talkkarin kopissa. Edwards ei koskaan oo paikalla, kun se kuksii sen Shirleyn kanssa."
Jake oli oikeasti tosissaan ja sen pystyi näkemään hänen silmistään. Hän tahtoi palavasti nähdä Lucyn vartalon, koska Jake uskoi, että toisen vaatteiden alta paljastuisi varsinainen aarre. Vaikka Mary-Ann ei tulisi pitämään siitä, että Jake katselisi tavisten vartaloita, ei Jake voinut itselleen ja uteliaisuudelleen mitään. Eikä M.A saisi tästä koskaan tietää. Asia jäisi vain Jaken ja Lucyn väliseksi.

Jake nousi jopa seisomaan ja virnuili Lucylle siihen malliin, että heidän matkansa tosiaan jatkuisi vahtimestarin kopille. Miehenalku iski toiselle nopeasti ja huomaamattomasti silmää.
"Me ei voida kävellä samaa matkaa", hän totesi ääneen ja otti jo pari askelta vahtimestarin koppia päin. "Mä odotan sua siellä."
Ja niine hyvineen Jake lähti jo kävelemään käytävää pitkin hyvin tyytyväinen hymy huulillaan. Jos hyvin kävisi, hän onnistuisi saamaan Lucyn suostumaan vaikka mihin vahtimestarin kopissa. Hei, ei Jake tosiaankaan mikään viattoman ja vilpittömän esikuva ollut.

Mykkä tyttö katsoi hiljaa juuri tekstinsä lukenutta leffatähteä, joka silmäili hämmästyneenä hänen kirjoittamaansa vastausta, jonka jälkeen ruskeat silmät hakeutuivat katsomaan hänen siniharmaisiin silmiinsä.
Voi ei... Nyt hän vasta tajusi, kuinka väärin hän olikaan vastannut. Omatunto koputti heti takaraivoa ja suorastaan pyysi, että päähän porattaisiin reikä, jotta tämä pääsisi hyppäämään laskuvarjohypyn avulla pois tyhmän blondin aivoista matkalaukkuineen päivineen. Niin. Hän oli se tyhmä blondi, se helvetin tyhmä blondi. Se idiootti, joka ei ajatellut asioita tarpeeksi pitkälle. Hän aivan varmasti jo sulaisi siihen paikkaan kun yrittäisi avata paitansa nappeja auki!
Komistuksen kasvoille kuitenkin kumpusi sitten leveä virne, joka sai Lucyn nielaisemaan hermostuneesti. Se viimeisinkin mahdollisuus perua koko juttu oli juuri mennyt sillä aikaa kun hän mielessään poukkoili ympäriinsä kuin päätön kana!
Enää ei ollut paluuta..

"Nyt heti" -vastaus sai Lucyn valmistautumaan pakoon pinkaisemiseen kiljumisen säestämänä, mutta jälleen kerran hän joutui kohtaamaan nuo ihanat, ruskeat silmät, jotka vain yksinkertaisesti pakottivat hänet pysymään siinä missä olikin, eikä pakoon juoksemisen suunnittelu tullut enää kysymykseenkään.
Niinpä blondi ei voinut muuta kuin nyökätä pienesti osoittaakseen, että toisen vaatimus oli mennyt perille asti... Mutta hei.. Talonmiehen koppi.. Miksi JUURI talonmiehen koppi? Miksei vaikka pukuhuone tai vessa? Tuskinpa sinne nyt kukaan tulisi kesken kaiken, koska näyttäminen vei vain hetken.
Ja sitten Jake Maxwell jo nousikin ja lähti kävelemään kohti sovittua paikkaa. Silloin Lucy hautasi kasvonsa käsiinsä ja kirosi itseään alimpaan helvettiin niin kauan, kunnes oli saanut kaikki kirosanat ja valitukset huudettua mielessään. Sitten neito laittoikin jo tussinsa takaisin penaaliinsa ja sen lehtiön kanssa laukkuun, jonka jälkeen nousi hitaasti ylös ja lähti kävelemään kohti talonmiehen koppia.

Aijaijaijaijai... Okei, hän vain ja ainoastaan näyttäisi nopeasti noloa vartaloaan ja sen jälkeen ryntäisi pää kolmantena jalkana mahdollisimman kauas Jake Maxwellista, sattuisi se sitten kuinka paljon tahansa. Niin, hänen täytyisi vältellä toista ja-
Ei, Lucy, kuuntele nyt itseäsi! Ole iloinen tästä! Aivan Jake Maxwellin mielipide oli varteenotettava, koska komistushan deittaili leffatähtien ja miksei myös mallien kanssa, joten tämä jos kuka oli hyvä sanomaan, olisiko hänestä yhtään mihinkään.
Blondien kutrien sortuvaa kierrettiin hermostuneesti sormen ympärille, kunnes talonmiehen kopin luokse päästiin. Siniharmaat silmät haravoivat nopeasti lähiympäristön, jottei kukaan pääsisi vahingossakaan näkemään hänen menevän sen pelottavan miehen koppiin, jonka katse oli niin... hyrrrr...!
Ja niin tyttö pujahti ovesta sisään.

Miksi vahtimestarin koppi, hyvä kysymys. Tosin Jakelle se oli kyllä melko itsestäänselvyys. Hei, koulun käytävillähän oli valvontakameroita ja juuri siellä kopissahan ne televisiot sijaitsivat. Edwards oli pervo jätkä, joka katseli muijia kameroiden välityksellä ja haapuili sen Shirleyn perään aina, kun oli sopiva hetki. Jake oli nähnyt Edwardsin ulkona nurmikkoa leikkaamassa ja vilkuilemassa kauniita naisia, ennen kuin jätkä oli saanut seuraa mykästä tytöstä. Koppi oli myös edelleen tyhjänä, kun Jake koputti testiksi oveen.
Rikas pentu vilkaisi ympärilleen, eikä nähnyt ketään lähistöllä. Sitten hän luikahti koppiin ja sulki oven.

Hetken Jake sai odotella seuraa, ja sen hetken aikana hän oli jo ehtinyt ajatella, ettei Lucylla ollutkaan pokkaa tulla sisälle, mutta onneksi hän oli väärässä. Lucy astui sisälle huoneeseen ja Jaken huulille kohosi tyytyväinen virne. Jake istuutui ainoalle tuolille, mikä sisällä sijaitsi ja vilkaisi valvontakameratelevisioita. Oppitunti oli alkamassa ja oppilaat olivat jo kerääntyneet luokkien eteen. Vain pari oppilasta juoksenteli käytävillä, mutta muuten koulu alkoi hiljentyä taas yhden oppitunnin verran. Eikä Edwardsia näkynyt sisällä koulussa.

"Heti, kun olet valmis", Jake kehotti lempeään sävyyn ja katseli Lucya uteliaasti pyörien tuolillaan pientä sivulta sivulle liikettä.

Aivan pienen hetken Lucy oli uskaltanut epäillä, että Jake Maxwell oli saattanut huijata häntä, mutta kun tytön silmiin osui tuttu herra, haihtuivat nekin pienet epäilyksen rippeet.
Neito sulki oven mahdollisimman hiljaa perässään, jonka jälkeen siirsi toisen kätensä puristamaan paitaa nyrkeissään vatsan kohdalta ja toinen piteli kiinni laukusta samalla kun katse kiersi vahtimestarin kopissa. Hän ei ollut koskaan ollut siellä, joten oli aivan luonnollista, että hän tarkastelisi sitä hieman ennen kuin tekisi mitään muuta.
Kun Lucy sitten oli lopulta todennut, ettei kopissa ollut mitään vähänkään epäilyttävää, uskalsi hän astua pari askelta lähemmäs Jake Maxwellia ja laskea laukkunsa lattialle.

Hetken hän vielä jäi empimään paikoilleen purren huultaan, kunnes alkoi liioitellun hitaasti avaamaan paitansa nappeja katsellen lattiaa, ei hänellä ollut sillä hetkellä pokkaa katsella edessään istuvaa komistusta. Kun napit oli saatu auki, otettiin käsikoru pois kädestä, sillä se tulisi häiritsemään paidan riisumista, ja pujautettiin farkkujen taskuun. Sirot sormet tarttuivat kiinni paidan helmoista ja vetäisivät kätevästi paidan pois yltä, jonka alta paljastuivat vaaleanpuna-beiget rintaliivit. Blondi pöyhi hieman hiuksiaan parempaan kuosiin laskien paidan laukkunsa päälle ja kumartui avaamaan kenkiensä vetoketjuja, jotka aukesivat aivan liian helposti. Niinpä kengätkin siirrettiin hieman syrjemmälle ja farkut saatiin kätevästi ujutettua pois jalasta napin ja vetoketjun aukaisun jälkeen. Sukat tyttö jätti kuitenkin jalkaansa, sillä hän oli jo aivan tarpeeksi riisuutunut, ja laittoi farkut paidan päälle.
Hän oli melkein alasti. Aivan liian alasti! Hän ei ollu osannut aavistaa, kuinka epämukavan tunteen aiheutti se, että antoi jonkun vastakkaisen sukupuolen edustajan katsella vartaloaan. Tyttö meni jo aivan hämilleen kun hän joutui näyttämään ystävilleen vartaloaan, joten mitä tämä sitten oli? Äkkikuolema?

Käsi haapuili paria hiussortuvaa, jotka tavoitettuaan otti vangikseen ja siirsi ne ujosti suulle. Toinen käsi asettui pitämään kiinni alushousujen takaosasta kuin turvaa hakien.
Lucy ei uskaltanut edes hengittää kunnolla. Vasta nyt siinä seisoessaan, ilman minkäänlaista vaatteiden tuomaa turvaa, hän tajusi kuinka hankalaan ja noloon tilanteeseen oli itsensä saattanut. Häntä ei ollut tarkoitettu tällaiseen... Hän ei ollut tällainen.
Vasta nyt siniharmaat silmät uskalsivat siirtyä lattiasta niihin ihaniin, täydellisiin kasvoihin, jotka Jake Maxwell omisti.

Jake antoi Lucylle aikaa, sillä sitä tyttö ilmeensä perusteella tarvitsi. Rikas pentu ei kuitenkaan odottaa, että pian hän pääsisi näkemään, millaisen vartalon tämä mykkä tyttö oikein omisti. Toivottavasti näky olisi upea, ainakin niin voisi tytön kasvojen perusteella olettaa.
Lucy alkoi sitten riisuuntua, vihdoinkin. Jake katseli tätä toimitusta silmät tiiviisti nuoressa naisessa. Kun Lucy oli saanut paitansa pois ja paljasti rintaliivinsä Jakelle, oli Jaken jo vaikea hillitä itseään. Nuo rinnat... Oikein hyvät, oikein hyvät. Niiden muoto ja pyöreys olivat melkeinpä täydellistä. Vatsa oli litteä ja tyttö omisti näyttävän vyötärönkin. Tässä välissä Jake tunsi yllättävän himon väreilevän vartalonsa läpi. No hei, tyttö riisuutui vapaaehtoisesti hänen edessään! Tietekin näky sai Jaken kiihottumaan, olihan hän terve nuori mies, jolla oli halut kohdallaan. Totta helvetissä muuten oli halut kohdallaan.

Lucyn päästessä vielä kengistään ja housuistaan eroon nousi Jake hitaasti ylös tuoliltaan. Hän asteli lähemmän blondia ja silmäili tämän vartaloa nälkäisesti. Hän kiersi tytön taakse ja hipaisi sormellaan Lucyn kylkeä. Hän jäi seisomaan tytön taakse ja tarkkaili näkymää sieltä päin. Eikä Jake osannut olla muuta kuin tyytyväinen näkemäänsä.
"Hmm.." Jake mutisi muka mietteissään ja asetti kätensä Lucyn niskalle sivellen tämän vaaleita hiuksia. "Täytyy myöntää, että sulla on hyvä vartalo.." miehenalku kuiskaili Lucyn korvaa vasten ja liu'utti niskalla olevaa kättään alas tytön kyljelle. "Oikeastaan sulla on todella kaunis vartalo.. Mä uskon, että sä pääset tällä vielä pitkälle.."

Jake ei pystynyt enää vastustamaan kiusausta, vaan toi kasvojaan lähemmäs Lucyn takaraivoa. Hän nuuhkaisi tytön hiuksia ja painoi huulensa hennosti Lucyn niskalle. Ei Jake voinut todellakaan pidätellä itseään enempää, hänen edessään seisoi puolialaston, upeavartaloinen tyttö, jota tuskin kukaan pystyi vastustamaan. Ja kyllä Lucyn olisi olisi pitänyt tietää, mitä Jake tahtoi, kun seurasi jätkää vahtimestarin koppiin.

Lucy katsoi hyvin hermostuneesti kun Jake Maxwell lähti liikkeelle ja katseli hänen puolialastonta vartaloaan, joka tuntui hyvin... hyvin... ahdistavalta? Kukaan ei ollut katsonut häntä sillä tavalla kuin komistus katsoi nyt, eikä näin ollen mykkä tyttö tiennyt, kuinka siihen tulisi reagoida, joten niinpä hän päätti vain seistä paikoillaan ja odottaa tuomiota.
Neidon silmät seurasivat tarkkaavaisesti toisen liikkeitä, kunnes tämä sitten kiersi hänen taakseen ja sipaisi hänen kylkeään, joka sai tytön vavahtamaan säikähdyksestä. Hän ei vain kertakaikkiaan ollut osannut varautua moiseen ja vielä tuntemuksiin jota se herätti, jotka hän kuitenkin torjui jauhamalla itselleen, että hän oli vain tavis ja säälittävä ihminen, jolla ei tulisi ikinä olemaan minkäänlaisia mahdollisuuksia Jake Maxwellin kaltaiseen tähteen.

Ja juuri kun neito oli ehtinyt luulla, että kyseinen pieni sipaisu oli ollut vahinko, niin sitten hän jo tunsikin kuinka joku siveli hänen hiuksiaan. Ja se joku oli totta kai kukas muu kuin Jake Maxwell.
Miehenalun mielipide hänen vartaloonsa sai tytön rentoutumaan hieman, sillä hän oli hyvin iloinen, että hänen vartalostaan olisi ehkä sittenkin johonkin ja hänen itseluottamuksensa sai vain enemmän rohkaisua. Mutta kuiskailu ja koskettelu sen sijaan sai hänet aivan sekaisin ja vain entistä enemmän hämilleen, sekä olemaan mitenkään erikoisemmin reagoimatta niihin, vaikka hänen olisi ollut järkevintä kavahtaa kauemmas. Vartalo vain oli jähmettynyt paikoilleen, eikä hänen tahtonsa ollut tarpeeksi vahva sitä liikuttaakseen, joten ei auttanut muu kuin kököttää paikoillaan kuin tatti.

Sitten mykkä tunsikin jotain hiuksissaan ja oli juuri kääntymäisillään kun yhtäkkiä hänen ihonsa meni kananlihalle ja oudot, torjutut tuntemukset pääsivät pintaan, mikä sai hänet jäämään niille sijoilleen. Hetken aikaa tyttö aprikoi, mitä oikein tunsi niskallaan, kunnes tiedosti, että ne olivat pehmeät, lämpimät huulet, joka sai Lucyn henkäisemään hiljaa.
Mitä ihmettä oikein tapahtui? Miksi hän oikein oli henkäissyt?
Tyttö sai lopulta vartalonsa hallintaansa ja käännähti takanaan seisovan näyttelijän puoleen katsoen tätä ymmärtämättömillä silmillään.

Jaken kasvot olivat vakavat ja katseessa oli kiihkeä katse, kun Lucy kääntyi ympäri ja kohtasi nousevan tähden tummanruskeat silmät. Oikeastihan Jake virnuili mielessään ja oli oikein hyvillään siitä, että tilanne oli edennyt tähän pisteeseen asti. Lucy oli aivan sulaa vahaa hänen edessään, ja vieläpä seisoi Jaken edessä pelkissä alusvaatteissaan. Camoon, ei tuollaista näkyä voinut niin vain vastustaa.
Mutta siis, pointtina oli se, että Jake esitti nyt vilpitöntä ja tunteidensa vallassa olevaa miehenalkua, joka ei mitenkään voinut vastustaa Lucyn kauneutta. Sellaisen kuvan Jake toivoi itsestään nyt Lucylle antavansa.

Eikä kestänyt kauaakaan, kun Jaken toinen käsi asettui hennosti Lucyn poskelle ja hän toi kasvojaan vain lähemmäs ja lähemmäs tytön kasvoja. Jake kyllä toivoi, että Lucy olisi heistä se, joka lopulta antautuisi tunteilleen ja suorastaan hyökkäisi suutelemaan Jakea. Ainahan Jake tahtoi naisten vajoavan polvilleen hänen kanssaan. Aivan varmasti Lucya pitäisi vain vähän pehmitellä, jotta tyttö näyttäisi todellisen nahkansa. Ja tunteensa Jakea kohtaan.

"Sä oot... Kaunis..." Jake henkäisi käheästi Lucyn kasvojen lähellä ja antoi katseensa uppoutua tytön silmiin. "Sä oot aivan uskomattoman kaunis, Lucy.." Aivan minä hetkenä hyvänsä Lucy sekoaisi, siitä Jake oli varma. Näkihän sen Lucyn katseesta, miten ihastuksissaan hän Jakesta oikein oli.

Se oli ihmeellistä. Uskomatonta. Ihanaa...
Lucy keksi mielessään ties kuinka monta sanaa kuvaamaan hänen tämänhetkisiä tunteitaan, jotka vain tuntuivat odottavan sitä oikeaa hetkeä puhjeta kukkaan. Hän oli nähnyt ties kuinka monia kertoja jo pelkkiä unia siitä, kuinka hän puhuisi ihastukselleen, mutta ei ollut koskaan uskaltanut toivoa, edes ajatella, tällaista hetkeä. Tällaista ainutlaatuista hetkeä, joka sai hänen sydämensä huokailemaan ihastuksesta ja pomppimaan ulos rinnasta.
Se oli ihanaa, mutta myös pelottavaa. Neito ei ollut millään tavalla kokenut vähänkään läheisiä hetkiä hänen ikäistensä nuorukaisten kanssa, joka sai hänet hyvin epävarmaksi. Hän ei tiennyt rakkaudesta mitään. Hän ei ollut koskaan edes suudellut, joten se ensisuudelmakin oli vielä saamatta. Ja keneltä muulta hän sen haluaisi kuin Jake Maxwellin kaltaiselta komealta, upealta näyttelijältä, jollaisesta jokainen tyttö unelmoi?

Mutta vaikka komistus oli niin lähellä häntä ja vielä kosketti hänen poskeaan lämpimällä kämmenellään, joka sai blondin ponnahtamaan ajatuksissaan seitsemänteen taivaaseen, tuntui tämä silti jotenkin väärältä. Mitä sitten kävisi jos hän päästäisi vielä toistaiseksi kahlitut tunteet valtaan? Saisiko hän sen jälkeen näpeilleen? Jättäisikö Jake Maxwell hänet ja jatkaisi elämäänsä kuin mitään ei olisi ikinä heidän välillään tapahtunutkaan?
Sitä Lucy ei halunnut. Hän ei halunnut olla vain yksi niistä monista panoista, joita näyttelijän komistus oli saanut. Hän halusi olla enemmän. Eli jos hän nyt antaisi tunteilleen vallan, hän olisi vain yksi niistä naisista.
Ja kuin ihmeen kaupalla, mykkä tyttö sai riuhtaistua itsensä takaisin maan pinnalle.
Hän loi pienen hymyn huulilleen ja kosketti hellästi omalla kämmenellään poskellaan lepäävää ihastuksensa kämmentä, jota painoi enemmän poskeaan vasten silmät suljettuina ja tyytyväisen henkäisyn karaten huuliltaan.
Hän ei varmaan enää koskaan tulisi tapaamaan Jake Maxwellia näin, mutta hän oli jo kerran saanut enemmän kuin toivoi, joten oli aika lopettaa tämä ennen kuin hän saisi särkyneen sydämen kannettavakseen.

Niinpä Lucy avasi sitten silmänsä ja otti ihanan Jake Maxwellin käden pois poskeltaan, jonka jälkeen ojensi jalkaansa, jolla vetäisi laukun ja sen päällä olevat vaatteet hieman kauemmas ja astui sitten itse pari askelta taaksepäin katsoen toisen ruskeita silmiä hyvin pahoittelevasti ja yritti väkinäisesti saada pientä hymyä huulilleen, muttei onnistunut. Neito siirsi sitten huomionsa vaatteisiinsa, joita alkoi pukea ylleen sydän itkien puhtaasta surusta, sillä hän tiesi "mokanneensa".

Jake tiesi onnistuvansa. Lucy asetti kätensä miehenalun käden päälle, joka lepäsi yhä tytön poskella. Jake aavisti, ettei blondi voinut häntä enää kauaa vastustaa. Mutta hän päätti vielä lisätä vettä myllyyn ja loihti kasvoilleen mitä hurmaavimman hymyn sekä vilpittömän katseen. Se oli enää vain sekuinneista, ellei jopa sadasosa sekunneista kiinni, että Lucy kävisi häneen käsiksi. Jake oli niin varma asiasta.

Kun Lucy pitkästä aikaa liikkui, oli Jake valmiina ottamaan toisen huulet omilleen, mutta kuinkas sitten kävikään - Lucy siirsi Jaken käden pois tämän poskelta ja astui askeleen kauemmas nuorukaisesta. Jake jäi hölmistyneenä seisomaan paikoilleen ja tuijotti vaaleaverikköä tymistyneenä. Mitä ihmettä toinen oli oikein mennyt tekemään? Ehkä Lucy ei osannut ajatella tilannetta järkevästi. Joten Jaken pitäisi selventää tilanne toiselle, koska toista tilaisuutta ei Lucylle tulisi ehkä koskaan tulemaan.
"Sä tiedät, että tää on sun ainoa mahdollisuus", rikas pentu totesi ehkä hivenen kylmästi, mutta hei, hänenhän tunteita se tässä oli loukattu! Lucy oli aivan selvästi antanut itsestään sellaisen kuvan, että olisi ollut Jakesta sillä tapaa kiinnostunut. Eihän Lucy muuten hänen edessään seisoisi nyt puolialastoma uskomattoman upeissa alusvaatteissa!

Hän astui askeleen lähemmäs Lucya ja levitti käsiään hivenen sivulle.
"Mä oon tässä, vaan sua varten. Enkä mä kelpaa?" Jake puhui aivan suoraan ja loihti kasvoilleen viattoman koiranpentu-ilmeen. Häntä panetti niin penteleesti, eikä Lucyn kauniin vartalon tuijottaminen sitä himoa laskenut.

Lucy veti hyvin vaivalloisen oloisesti farkut jalkaansa ja esitti kuin ei olisi kuullutkaan Jake Maxwellin puhetta. Niin oli parasta. Jos hän olisi vahingossakin sallinut itsensä noteerata toisen puhetta, ei hän olisi pystynyt keskittymään pukeutumiseen ja siitähän vasta ongelmia olisi hänelle itselleen tullut. Hän oli päättänyt, että homma oli tällä selvä, vaikka syvällä sisimmässään hän vain hartaasti toivoi, ettei olisi. Mutta järki käteen, Lucy, niin kuin jo totesit, et halua olla vain yksi pano muiden joukossa. Kuulostaa kyllä tavallaan aika itsekkäältä, mutta hänellä oli oikeus olla itsekäs. Kukaan normaali ihminen ei halunnut olla omalle ihastukselleen vain merkityksetön vesipisara suuressa vedenpaljoudessa.

Juuri kun mykkä neito oli saanut vedettyä housujen vetoketjun ja laitettua napin kiinni, herpaantui hänen huomionsa väkisinkin pukemisesta kun hän kuuli komistuksen viimeisimmän lauseen. Harmaat silmät nostettiin lattiasta brunetteen miehenalkuun ja ne joutuivat kohtaamaan tämän hurmaavan ilmeen, joka sai Lucyn vain enemmän katumaan tekoaan.
Pää kylmänä nyt, Lucy!
Mutta ei hän voisi jättää vastaamatta toiselle, se olisi jo epäreilua, väärin. Niinpä hän siirsi paitaansa laukkunsa päältä, josta kaivoi lehtiön ja penaalista tussin, jolla alkoi rivakkaan tahtiin raapustamaan tyhjälle sivulle tekstiä.
"Ja paskat, sanon minä. Kelpaat enemmän kuin tarvitsisi, mutta en halua olla vain yksi niistä sadoista panoista." oli teksti, jonka Lucy oli saanut kirjoitettua lehtiöönsä ja näytti sitä Jake Maxwellille. Hän ei yleensä, lähes koskaan, kirjoittanut mitään vähänkään rumaa, joten tässä tapauksessa hän oli jälleen ylittänyt itsensä.

Ja olipas korutonta tekstiä... Mutta hymiökään ei olisi sopinut tähän tilanteeseen, joten...

Lucy alkoi pukea vaatteitaan ylleen, nööööyyyy. Jo se oli varma merkki siitä, että tämän panon Jake oli menettänyt. Jake katsoi päällensä pukevaa Lucya epätoivoisena. Tuo tyttö olisi ollut niin helppo nakki, jos blondi ei olisi omistanut aivoja. Milloin viimeksi hänelle oltiikaan sanottu ei? Hmm, ei milloinkaan. Perhana, ei Lucysta saisi tulla hänelle sitä ensimmäistä, joka on sanonut hänelle ei. Ei! Nyt Jake oikeasti säikähti, sillä hän pelkäsi vetovoimansa alkaneen hiipua. Voi ei. Jos hän ei onnistuisi kiinnostamaan edes Lucya, niin miten hän onnistuisi kiinnostamaan sitten koulun pääsuosittua, Cherie Hayesia? Millaiset paineet Jakelle tulikaan, kun hän alkoi miettiä, oliko hänen vetovoimansa hiipunut olemattomiin.
Hänen täytyisi tänään kokeilla jotakuta toista kuin Lucya saadakseen varmistuksen siitä, oliko hänen vetovoimansa tosiaan alkanut hiipua. Koska jos oli, asialle täytyisi tehdä jotain ja pian. Ties vaikka huomenna hän saisi jo mahdollisuuden päästä juttelemaan Cherien kanssa kahden, joten vetovoiman ja charmin täytyisi olla 100%:ssa kunnossa.

Jake vain vilkaisi Lucyn lehtiötä, johon oli ilmestynyt tekstiä, muttei ehtinyt sisäistää asiaa sen enempää. Hänen askeleensa olivat jo alkaneet johdattaa häntä paniikinomaisesti ulos vahtimestarin kopista. Uusi uhri, jostain oli saatava heti uusi uhri iskettäväksi tai muuten Jake sekoaisi tästä tietämättömyydestä.
Mutta juuri kun hän oli tarttumaisillaan oven kahvaan, se aukeni itsestään ja pian jo itse Howard Edwards seisoi oven suuaukolla tuijottamassaa nuoria hyvin tyrmistyneenä kulmat toisissaan kiinni. Jakella oli jo vastaus kysymykseen, jonka Edwards olisi pian aikeissa esittää.
"Se halus saada mut kiinnostumaan", Jake viittoi katseellaan Lucyyn, joka oli rikkaalle pennulle sillä hetkellä yhtä mitätön kuin kuka tahansa muu astonlainen. "Mutta enhän mä taviksiin kajoa."

Selityksensä jälkeen hän sujautti pari seteliä Edwardsin paidan rintataskuun ja lähti vahtimestarin huoneesta päättäväisenä ulos. Nyt hän oli ainakin saanut hoidettua sen puolen, ettei hänestä juoruttaisi mitään negatiivista. Vaan nyt juorun kohteena tulisi olemaan Lucy, joka oli tullut vikittelemään Jakea. Fiksua, näin helposti sitä saa turvattua oman selustansa ja tuhoamaan toisen.
Missäs niitä tyttöjä nyt oikein olikaan...

//lol the end