Waiting and more waiting

//Vapaa kaikille//

Oli iltapäivä, pahin ruuhka-aika, sillä suurin osa ihmisistä oli juuri päässyt töistä. Ruuhka näkyi myös ostoskeskuksessakin, jossa väkeä oli enemmän kuin Bradley jaksoi laskea. Ja sillä hetkellä hän ei jaksanut laskea edes kymmeneen.
Bradley istui erään mukavan pikku kahvilan nurkkapöydässä, juoden kahvia ja syöden leivoksia. Hän oli tullut ostoksille pikkusiskonsa kanssa, joka oli nyt häipynyt omille teilleen, eikä tuntunut pitävän kiirettä kotiin lähdön kanssa. Sisarukset olivat olleet kaupoilla jo ties kuinka kauan, ainakin tunnin ja se tuntui nuoresta miehestä hyvinkin pitkältä ajalta.

Bradley oli jo kiertänyt kaikki kaupat, joissa edes viitsi käydä. Nyt hänellä oli aikaa vaikka muille jakaa ja varsinkin niin paljon, että hän kyllästyisi pian odottamaan. Mutta Bellen tuntien tällä menisi vielä ainakin tunti, olihan tämä tullut etsimään uusia vaatteita. Bradley ei oikeastaan tiennyt miksi oli vaivautunut tuomaan siskonsa tänne ja vielä jäämään paikalle itsekin. Ehkä Belle sitten oli liian taitava saamaan hänet tekemään niin kuin halusi.
No, oli Bradley löytänyt itselleenkin jotain. Kasan uusia elokuvia ja levyjä. Levyillä oli juuri sellaista musiikkia, jonka tahdissa hän voisi harjoitella tanssimista.

Anna pujotteli hälyisessä ostoskeskuksessa tuhansien kassien ja pussiensa kanssa kiiruhtavien ihmisten keskellä. Tytön oli tarkoitus tulla ostamaan uusia kenkiä, mutta ruuhka sai hänet muuttamaan mieltään. Hän oli kuitenkin vaivautunut lähtemään tänne asti, joten hän päätti poiketa kahvilaan, jossa myytiin hänen lempileivoksiaan. Niinpä Anna liittyi ihmisvilinään ja kiiruhti pian kohti kahvilaa, häntä ei kiinnostanut jäädä tuupittavaksi seisomaan käytäville. Kahvilassa tilanne ei tosin juurikaan helpottanut, pikkuinen kahvila oli lähes tupaten täynnä. Tyttö kuitenkin marssi tiskille tilaten mustikka muffinin ja kahvin. Sitten hän alkoi pälyillä tilaa etsien tyhjää paikkaa, jota ei kuitenkaan löytänyt. Eräässä pöydässä istuvan pojan Anna kuitenkin tunnisti olevan samasta koulusta, joten hän päätti rohkaista mielensä ja kysäistä josko siihen voisi istua.

"Hei, onko tää paikka vapaa?", Anna kysyi hymyillen lepuuttaen kättään tuolin selkänojalla. Vaikka tyttö ei sitä ulos suostunutkaan näyttämään häntä jännitti hieman, sillä tyttö ei todellakaan ollut varma mihin kastiin poika kuuluisi, ja torjuttaisiinko hänet tylysti. Toisaalta, eihän Anna ollut oikeastaan kiinnostunut koko klikki asiasta ja sittenpähän hän tietäisi olla puhumatta tälle henkilölle enään.

Bradley hörppäsi kahvia kupistaan ja vilkaisi kelloa. Se ei ollut vielä edes puoli viisi. Nuori mies oli varma, että Bellellä menisi vähintään kuuteen. Bradley huokaisi syvään ja pyöritteli lusikkaa kupissa. Hän ei ollut vielä edes koskenut kermaiseen leivokseen, vaikka ajatus houkuttelikin. Kun ei ollut kiire, eikä mitään tekemistä, niin miksi ihmeessä hän olisi syönyt jo tässä vaiheessa ainoan asian, josta voisi olla tekemistä?

Bradley oli kohottamassa kuppia jälleen huulilleen, kun eräs mukavan näköinen tyttö asteli hänen pöytänsä luo, kysyen sitten vapaata paikkaa.
"Joo, on se, istu vaan." Bradley sanoi ja taikoi jostain pikkupoikamaisen hymynsä huulilleen. Nyt ehkä aika kuluisi paremmin, kun sai seuraakin. Tai sitten ei, jos tyttö osoittautuisi samanlaiseksi kanaksi, kuin erittäin suuri osa miehen tuntemista nuorista naisista.
"Tämä ei kyllä ole mikään paras aika olla täällä. Ihan liikaa hälinää." Bradley sanoi saadakseen aikaiseksi jonkinlaista keskustelua, ettei hänen tarvitsisi ujosti istua ja tuijotella toista. "Hyvä kun tänne pääsi istumaan."

Anna laski kahvikupin ja leivoksensa pöydälle. Tyttö istahti tuoliin, tiputti laukkunsa jalkoensa juureen ja hörppäsi kahvia. "Kiitos", hän vielä tokaisi hymyillen.
"Totta, mun piti kengät etsiä, mutta enpä taida lähtee tonne hälinään kulkemaan", Anna tuumaili hieman tuohtuneena. Ärsytti kun ei saanut tehtyä asioita loppuun, sitä paitsi nyt hänen pitäisi raahautua tänne jonain toisena päivänä, toivoen ettei silloin olisi vastaavaa tungosta. "Niin, no jos et olis noin ystävällinen niin seisoisin vieläkin tuolla", tyttö sanoi jälleen hymyillen ja nyökkäsi kohti kassaa.

Kiireinen ympäristö jotenkin ahdisti Annaa. Oli tosin mukava päästä pois käytäviltä kuljeksimatta, mutta kahvilakaan ei oikeastaan ollut tällä hetkellä kovin rauhallinen. "Mikäs sut tänne toi? Eikö miehet yleensä vihaa ostoksilla juoksemista", Anna naurahti. Oli lisäksi kiva, ettei tarvinnut istua aivan tuppisuuna ja kiusaantuneesa hiljaisuudessa vieraan henkilön kanssa samassa pöydässä. Vaikka toisaalta, ei poika nyt aivan vieras ollu, Anna olisi lyönyt vaikka äidistään vetoa, että poika kävi samaa koulua kuin hän.

//äh, lyhyt anteeksi!

//Tuo ei ole kyllä yhtään liian lyhyttä :)//

Bradley nyökkäsi, kun tyttö kertoi tulleensa ostamaan kengät. Niin Bellekin taisi tehdä, tai mistä sitä tiesi? Tämä kun suunnilleen harrasti kaupoilla ravaamista ja löysi aina jotain uutta. Nuori mies toivoi, että sisko toisi hänellekin jotain korvaukseksi tuntien odottelusta ja tylsistelystä.
Paitsi nyt tilanne ei näyttänyt täysin toivottomalta, kiitos tytön, joka oli istuutunut pöydän toiselle puolelle. Tyttö vaikutti ihan mukavalta, ainakin näin ensivaikkutelman perusteella. Ainakaan tuo ei ollut heti alkanut valittaa mitään, vaan jutteli ihan reippaasti.

"Mä tulin tuomaan mun siskon tänne ostoksille." Bradley sanoi, kohdistaen katseensa tytön silmiin. "Se ei varmaan edes muista että mä istun täällä odottamassa."
Poika naurahti ja hörppäsi sitten kahvia kupistaan, haukaten heti perään palan leivoksesta. Hänestä tuntui, että hän oli nähnyt tytön ennenkin, todennäköisesti kadulla tai sitten koululla.
"Mitä koulua sä muuten käyt?" Bradley kysyi saadakseen asian selville.

Poika sai heti täydet sympatiapisteet Annalta, vaikka hän olikin nainen, tai ehkä juuri siksi, hän tiesi ettei miehen kannata lähteä yhdenkään naisen mukaan shoppailemaan. Tyttö osoitti myötätuntonsa irvistämällä hieman. "Joo, joskus ajantaju katoaa shoppaillessa", Anna hymähti. Itse hän kävi mielummin yksin ostoksilla, koska silloin sai pyöriä kahden kaupan väliä ja pähkäillä tuotteiden välillä niin kauan kuin suinkin jaksoi. Oli oikeastaan ahdistavaa olla jonkun muun kanssa, ellei tiennyt tarkkaan mitä lähti hakemaan, sillä oli kiusallista venyttää toisen aikaa jahkaillen mitä ottaisi.

Tyttö haukkasi leivostaan ja oli kuin taivaassa hetken, hän niin rakasti lähes kaikkia mahdollisia ruokia mitä mustikasta sai aikaan. "Heh, oon Astonissa, ja jos en ihan väärässä oo niin oon tainnut sutkin nähdä siellä?". Oli hyvin todennäköistä, että Anna oli oikeassa, sillä lähes jokainen sopivan ikäinen, tutun näköinen henkilö kävi sitä koulua. "Tosiaan, olen Anna", tyttö lisäsi hymyillen. Taas tytön sieluun hiipi pieni epäilys siitä, että poika käskisi hänet pois jos keksisi tämän olevan tavis. Herra tuskin itse kuului siihen klikkiin, sillä useimmat tavikset eivät paljoa toisistaan erottuneet. Anna koitti ahkerasti työntää klikki asiaa mielestään, mutta se väistämättä pääsi välillä tunkeutumaan hänen ajatuksiinsa. Oli vaikeaa olla välittämättä asiasta jota suurin osa koululaisista piti niin ehdottoman tärkeänä. Eikä oikeastaan ollut ketään joka olisi kyseenalaistanut "lokeroaan", tai jos oli sillä oli varmasti seuraumuksia.

Bradley ei oikeastaan ihmetellyt lainkaan, kun tyttö kertoi käyvänsä Astonia. Se selitti sen, miksi toisessa oli jotain tuttua.
"Joo, mäkin oon Astonissa." Bradley sanoi, tuntien jonkinlaista, pientä riemua siitä, että toinen muisti nähneensä hänet koululla. "Mäkin katoin että sussa on jotain tuttua. Eli nyt tiedän miksi."
Poika väläytti iloisen hymyn, vaikka häntä ujostuttikin olla tällaisessa tilanteessa. Hän ei tiennyt miten olisi kuulunut puhua, joten hän aikoi olla iloinen ja reipas itsensä.

"Mä olen Bradley." Skeittari sanoi ja virnisti. Sitten hän haukkasi jälleen palan kermaleivoksesta, tajuten, että se oli aivan mielettömän hyvää.
Sitten poika istui hiljaa, sillä hän ei keksinyt mitään sanottavaa, mutta yritti kuumeisesti miettiä jotakin, ettei hiljaisuus alkaisi vaivata.
"Millä luokalla sä olet?" Bradley viimein kysyi. "Ihan vaan uteliaisuuttani kyselen."
Poika virnisti sanojensa perään ja toivoi, että olisi keksinyt jotain parempaa juteltavaa kouluasioiden sijaan.

"Heh, tuntuu että kaikki nuoret täällä on meidän koulussa", Anna naurahti. Se ei toisaalta ollut kovin hyvä juttu, piirit olivat siis kauhean pienet ja kaikki saivat varmasti teitää toistensa asiat. Anna huomasi, että poikaa hieman ujostutti tilanne. "En mä sua pure", hän tokaisi hymyillen. Toisaalta olihan se nyt vähän outoa puhua lähes vieraan ihmisen kanssa niitä näitä kahvilassa, mutta Anna oli niin sosiaalinen, että häneltä se luonnistui muitta mutkitta.

"Oon kolmannella, entä sä?", Anna kysyi. Koulu ei ollut hänen lempi puheenaiheensa, sillä hän yhä epäröi klikkien suhteen. Koulu tosin oli toistaiseksi ainut heitä yhdistävä asia tähän mennessä."Ootko menossa niihin koulun tanssiaisiin?", tyttö päätti hieman siirtää puheen aihetta pois luokista ja ahdistavasta jaottelusta. Tyttö ei vielä itse ollut päättänyt tanssiasten suhteen mitään. Hän ei oikeastaan ollut kovin loistava tanssija, eikä hänellä oikeastaan ollut mitään tilaisuuteen sopivaa asuakaan. Anna hörppäsi kuumaa kahviaan ja söi taas palan taivaallisesta muffinsistaan. Kahvila alkoi viimein hieman tyhjentyä ihmisistä, tai no kassalla ei ollut enää jonoa, mutta pöydät olivat yhä täynnä kaikki.

"Joo, niin se kyllä vähän on." Bradley sanoi toisen puhuessa heidän koulustaan. Poika katseli kahvikuppiinsa ja odotteli mitä seuraavaksi tapahtuisi.
Tytön seuraavat sanat saivat hänet hiukan hämilleen. Ilmeisesti hänen ujoutensa paistoi läpi turhankin selvästi.
"No, en mä olis niin varma." Bradley sanoi sitten virnistäen. Hän oli nyt ehkä hiukan rauhallisempi kuin äsken. Nyt tyttö ainakin tiesi, että häntä ujostutti, joten se siitä, sitä piirrettä ei enää hyödyttänyt edes yrittää kätkeä.

"Mäkin oon kolmannella." Bradley vastasi hymyillen, jättäen tällä kertaa hörppäämättä kahvia, vaikka toisaalta tekikin mieli. Se kuitenkin vain loppuisi nopeammin, jos hän joisi sitä.
"En mä vielä oikein tiedä." Bradley sanoi. "Kyllä kai mä meen, jos jaksan, mut se nyt ei ole yhtään varmaa. Mä meen mieluummin skeittaamaan. Aiotko sä mennä?"
Poika arveli tytön nyt arvaavan hänen klikkinsä, jos tämä nyt viitsi sellaisista asioista välittää. Bradley ainakin toivoi, että tyttö olisi sellaisesta klikistä, joka saattoi sietää skeittaripoikaa seurassaan.

Pojan rentoutuminen Annan heiton jälkeen vaikutti tyttöönkin ja hän lakkasi epäröimästä enää, tuskin poika aikoi häntä enää lempata pois pyödästään. Tyttö pyöritteli huomaamattaan lusikkaansa kahvikupissaan. Pojan hämmennys Annan kommentista oli hellyyttävää, harvemmin miehet suostuivat kovin helposti myöntämään ujostelleensa. Poika oli muutenkin ihan suloinen, tai ehkä ennemmin komea.

Anna oli muutenkin saanut hälinästä johtuvan ahdistuksensa kuriin, eikä enää halunnut kiirehtiä pois. Hän naukkasi pienen palasen vastustamattomasta leivoksestaan. Anna tyytyi vain nyökkäämään hymyillen pojan vastaukseen. Hän oli arvellutkin, että he olivat saman ikäisiä.
"En oikein tiedä, en kauheesti oo tanssi ihmisiä, vanhemmat tosin vähän patistaa. On kuulemma ainutlaatuinen tilaisuus", Anna huokasi. Ei hänellä sinäänsä ollut pahemmin mitään tansseja vastaan, mutta ei hän myöskään kokenut mitään suurempaa intoa ja hihkuakaan. "Skeittaat? Ootko hyväkin siinä?", Anna kysyi. Hän ei oikeastaan tiennyt skeittaamisesta mitään, no pari tunnetuinta temppua hän tiesi. Niin ja olihan hän itsekin joskus yrittänyt liikkua laudalla, mutta yritys päättyi pyllähtämiseen. Ehkä vielä joskus hän opettelisi, ehkä.

Bradley naurahti, kun tyttö kertoi vanhempiensa patistavan itseään tanssiaisiin. Pojan ei tarvinnut sellaisesta murehtia. Äitipuoli tietysti haluaisi että hän menisi, mutta isä taas tuskin tiesi koko asiasta. Hän sai ihan itse päättää mitä tekisi, kuten sai nykyään aina. Olihan hän jo tarpeeksi vanha päättämään omista asioistaan.
"No, kai mä ihan hyvä olen." Bradley vastasi esitettyyn kysymykseen. "Oon harrastanu jo monta vuotta, niin kyllähän sitä pakosti jotain osaa."

Bradley keskittyi taas leivokseensa. Se oli niin herkullinen, että hän olisi voinut syödä sen heti loppuun. Ja niin hän melkein tekikin. Hän kuitenkin hörppäsi kahvia, ennen kuin ehti vetäistä koko kermaunelman suustaan alas.
"Mitä sä sit harrastat?" Bradley kysyi. Hän halusi nyt saada tietää jotain toisesta, johan hän oli paljastanut skeittailunsa. Tanssiharrastuksestaan hän ei kyllä vielä ollut sanonut mitään, eikä kai sanoisikaan, ellei toinen kysyisi muita harrastuksia.

Pojan naurahdus patistamis asiaan sai Annankin hymähtämään. Ihan kuin hän olisi joku seitsenvuotias. Ei kai nyt sentään, vanhemmat olisivat vain tahtoneet tytön kokevan kaikki mahdolliset elämykset mitä kouluaikana oli mahdollista. Kun ei noita tanssiaisia ihan muuten vaan kovin paljoa järjestetty.
"Kiva, se on kyllä hienon näköstä kun joku joka oikeesti osaa skeittaa", Anna sanoi. Hän oikeastaan tykkäsi katsella skeittaavia ihmisiä, vaikka ei paljoa lajista ymmärtänyt. "Mäkin koitin joskus vähän liikkua sillä laudalla, mutta lopputuloksena oli vaan mustelmia", tyttö naurahti. Ja niin olivat kyllä kaveritkin nauraneet, kun hän oli toikkaroinut laudan päällä.

"Mä en sinällään harrasta mitään. Ennen ratsastin jopa kymmenenkin vuoden ajan, mutta vähän kyllästyin siihen", tyttö selitti, "tai onhan mulla nyt koira, dobermanni, jonka kanssa lenkkeilen ja käyn välillä agilityssä kun jaksan". Mikään innokas koiraharrastelija Anna ei kuitenkaan ollut. Välillä oli vaan mukava saada vaihtelua sekä Chakan (koira), että tytön arkeen. Anna sai välillä jopa nörtin leiman kertoessaan harrastuksistaan, joidenkin mielestä oli noloa touhuta niin paljon eläinten kanssa. Tyttöä se ei kuitenkaan niinkään kiinnostanut, hän piti harrastuksestaan.
"Ajattelin kyllä jossain kohtaa alottaa street tanssin taas, joskus ihan junnuna kävin tanssimassa ihan vaan parin vuoden ajan", tyttö vielä lisäsi hörpäten kahviaan.

Bradley tyytyi hetkeksi vain kuuntelemaan Annan puhetta. Hän ei oikein osannut olla naisten seurassa, varsinkaan kauniiden, kuten Anna oli. Tyttö vaikutti luonnolliselta ja aidolta, toisin kuin ne kanat, joita Astonissakin riitti. Sellaisista tytöistä Bradley ei oikeastaan pitänyt. Tai no, hän ei uskaltanut pitää.
Poika sekoitteli kahviaan, tuijotti hetken ikkunasta ostoskeskuksen käytäville ja käänsi sitten taas katseensa Annaan, keskittyen kuuntelemaan tämän harrastuksista. Tytöllä oli siis dobermanni. Ne olivat Bradleyn mielestä kaikken pelottavimipia koiria, ainakin niistä muutamasta rodusta jotka hän sattui tietämään.

"Ai sä olet tanssinut joskus vai?" Bradleyn mielenkiinto oli nyt herännyt kunnolla. Nyt hän päätti paljastaa oman tanssimisensa, tuskin tyttö sitä pitäisi ollenkaan huonona juttuna.
"Mä harrastan vieläkin tanssimista. Hiphoppia." Bradley kertoi ja hymyili. "Oon harrastanu jo joitain vuosia. Mut kyllä se skeittaus on enemmän mun juttu kun tanssi."

Tyttö hörppäsi jälleen kahviaan. Koirastaan puhee ollen hänelle tulikin mieleen, että se pitäisi jossaain kohtaa vielä tänään viedä pitkälle lenkille. Äiti ei siihen koskaan suostunut, sillä hän vähän ehkä pelkäsi perheen omaa koiraa, vaikka se olikin hyvin koulutettu ja kiltti.

"Joo, joskus ala-asteella tanssin, mutta lopetin sen kun alko noi hevoset kiinnostaan. Olin sillon ainakin muiden kehujen mukaan ihan ryhmän parhaita", Anna naurahti. Tämä ei tosin kertonut paljoa, sillä tytön ryhmä oli aikalailla osastoa luuserit, pariin kilpailuun he osallistuivat vailla mitään tuloksia. "Ai jaa", tyttö tokaisi aidosti kiinnostuneena, "missä sä käyt tanssimassa? Ootko jossain kilpailevassa ryhmässä vai?" Poika alkoi täyttää Annan miesihanteen vaatimuksia, tyttö oli heikkoina skeittaaviin ja tanssiviin miehiin, no jos nyt ei mitään balettia lasketa, ja tässä pojassa oli molemmat samassa paketissa.

Anna toivoi hiljaa, ettei pojan sisko tulisi vielä piiitkään aikaan ostoksilta. "Mä olen Anna muuten", tyttö sanoi sädehtien hymyllään. Hänen muistaakseen he eivät vielä olleet esittäytyneet.

//niin voin tosiaan olla nyt hetken vähän epäaktiivinen, kun oon sunnuntaihin asti töissä ja töiden jälkeen oon toosi väsyny ja sitte syyslomalla oon kaverilla espoossa.

Bradley nyökkäsi Annan kertomukseen tämän tanssimisesta ja ratsastamisesta. Sitten poika vain hörppäsi lisää kahvia ja vilkuili ympärilleen. Belleä ei kuulunut eikä näkynyt, mutta se ei oikeastaan haitannut ollenkaan. Se oli oikestaan vain hyvä, koska kerrankin hän sai olla mukavan tytön seurassa ilman, että täytyi yrittää viihdyttää tätä tai jotakin. Nythän hän ei sentään ollut millään treffeillä, silloin hän vasta oliskin ollut peloissaan ja ujostellut. Ainakin luultavasti.

Skeittari tunsi mielessään jonkinlaista iloa, kun tyttö oli selvästi kiinnostunut hänen tanssiharrastuksestaan.
"No kyllähän sitä välillä tulee kisattua." Bradley myönsi ja hymyili leveästi. "Mut enimmäkseen mä tanssin ihan omaksi iloksi yhdessä tanssikoulussa."
Bradley hörppäsi taas kahviaan. Kuppi alkoi olla jo tyhjenemässä, mutta se nyt ei haitannut yhtään mitään.

"Joo, mä taas Bradley." poika sanoi, vaikka tiesikin, että he olivat jo kerran esitelleet itsensä toisilleen. Mutta ei kai se nyt haitannut vaikka nimet mainittiinkin kahteen kertaan. Oikeastaan Bradley oli ollut niin jännittynyt alkuun, että toisen nimi oli tainnut mennä häneltä vähän ohi. "Tosi kiva tutustua Anna." Bradley vielä sanoi ja hymyili edelleen.

"Noni, ehkä sä voit sitten joskus näyttää mulle sen paikan niin mäkin pääsen alottaan tanssin", tyttö hymyili sädehtien. Olisi mukavaa päästä johonkin paikkaan josta tietäisi jonkun tutun, ei ainakaan olisi alusas niin pihalla paikan tavoista. Myös ajatus Bradleyn kohtaamisesta toisenkin kerran kiehtoi Annaa, harvemmin tapasi näin mukavia ihmisiä, etenkään näin sattumalta, loistavaa tuuria siis.

Anna huomasi, että he olivat selkeästi esittäytyneet jo kerran. Tyttö tunsi itsensä lahopäiseksi ja punastui hieman. Nyt nimi pysyisi ainakin muistissa paremmin. Hän haukkasi hieman isomma palan leivoksestaan. "Samoin", Anna hymyili. Hän olisi jollain tavalla ilmaista olevansa innoissaan heidän tutustumisestaan, mutta ei tahtonut löytää sanoja. Eiköhän sen nyt huomannut tytön käytöksestäkin. "No mitäs sulla on tänään ohjelmassa shoppailun jälkeen", hän naurahti.

"Niin, ehkä mä joskus voisinkin," Bradley sanoi, kun toinen sitä ehdotti. Anna oli kiinnostunut tanssista. Se oli hienoa, sillä Bradley oli aina pitänyt ihmisistä, joilla oli samoja harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita kuin hänellä. Hänen omaa siskoaan ei kiinnostanut ainakaan skeittailla, vaikka olihan tuo nyt tietysti joskus leikkinyt hänen laudallaan. Olisi ollut hienoa, jos olisikin ollut jokin yhteinen harrastus siskon kanssa, mutta niin ei nyt ollut.
"Se on kyllä hyvä tanssikoulu. Ja kun sä olet kerta ennenkin tanssinut, niin se on vaan parempi," Bradley kertoi sitten.

Sitten poika vilkaisi taas ulos ikkunasta, kääntäen sitten katseensa takaisin Annaan.
"En mä tiedä, kai mä menen skeittaamaan," poika vastasi. Se nimittäin oli erittäin todennäköistä, sillä sitähän hän teki lähes päivittäin, aina kun se vain oli mahdollista. Nytkin hän olisi halunnut olla mieluummin laudan kanssa rampilla, kuin kyytimässä Belleä. Paitsi jos hän olisi ollut skeittaamassa, hän ei olisi tutustunut Annaan. Eikä Bradleyllä ollut mitään sitä vastaan, että sai tutustua uusiin ihmisiin.