Waiting for tonight

//Rawktheworldia odottelen tänne. Miks ihmeessä noittem otsikoitten keksiminen on niin hankalaa...//

Oli perjantai iltapäivä. Delphine oli meikannut taas tavanomaisesti käyttämällä pelkkää ripsiväriä ja kajalia. Hiukset oli harjattu, muuta tyttö ei niille koskaan jaksanut tehdä. Tyttö oli pukeutunut taas kerran mustiin leggingseihin ja niiden kaveriksi oli tälläkertaa päätetty pukea harmaa, metallinhohtoinen pitkä toppi. Tyttö oli valmis lähtemään ulos, vaikka ei ollut vielä keksinyt mitä siellä tekisi. No, perjantaina kuitenkin yleensä tuli keksittyä aina jotain tekemistä, joten niin varmasti kävisi nytkin. Tottakai Delphi olisi voinut jäädä kotiinkin, mutta koska hän olisi joutunut olemaan yksin, hän ei halunnut sinne jäädä. Hänen tyttöystävänsäkin oli lähtenyt luokkansa kanssa jonnekin reissuun, eikä olisi ainakaan viikkoon paikalla. Se oli harmillista, mutta toisaalta ihan hyvä. Hän saisi ainakin miettiä rauhassa kannattiko suhdetta enää jatkaa, hän kun oli jo liian monta kertaa ajautunut erään pojan kotiin yöksi. Ja hänen tyttönsä kyllä tiesi sen, eikä ollut viime aikoina ollut enää samanlainen kuin ennen.

Delphine vilkaisi vielä nopeasti peiliin, veti sitten korolliset saapikkaat jalkaansa, sekä tekonahkaisen takin päällensä. Vielä puhelin, avaimet ja rahapussi taskuun ja hän oli valmis astumaan kaupungin keskustaan. Kello oli vielä sen verran vähän, että tuskin missään olisi vielä mitään menoa. Oli siis keksittävä jotakin muuta ajan kuluksi. Ehkä ostoskeskuksessa olisi jotakin tekemistä? Tyttö päätti, että voisi ainakin mennä katsomaan olisiko kaupoissa mitään mielenkiintoista, vaikka ei nyt aikonutkaan ostaa mitään. Hänellä oli nyt ihan tarpeeksi vaatteita ja kenkiä. Ruoka kyllä alkoi olla lopussa, mutta kyllä hän pastalla selviäisi vielä muutaman päivän. Ja ainahan hän voisi mennä kaupungille syömään jos jaksoi sellaiseen rahojansa käyttää.
Delphi lähti kävelemään kohti ostoskeskusta, jonne ei kyllä ollut kovin pitkä matka. Siellä hän olisi voinut käydä vaikka joka päivä, mutta hänellä oli kyllä parempaakin tekemistä kuin shoppailu. Ostari oli kyllä mukava ajanviettopaikka. Siellä oli aina jotakin kiinnostavaa, oli kyseessä sitten joku uusi levy tai vaate. Tai ihan vain joku tuttu johon saattoi törmätä erittäin suurella todennäköisyydellä.

//Tää jäi nyt vähän kökköseks, mut ei varmaankaan haittaa XD//

Tyttö kädessään mukillinen starbucksin takeaway-kahvia istui penkillä ostoskeskuksen käytävän reunalla, eikä itsekään tiennyt, mitä teki siellä tähän aikaan päivästä - kun tapasi yleensä perjantai-iltapäivisin olla kaikkialla muualla. Niin paljon kuin Jeanne keskustaa inhosikin, sinne hän tänään oli päätynyt. Hän joi pieninä kulauksina kahviaan ja tarkkaili samalla silmä kovana ympäristöään, josko paikalle sattuisi tuttu/ja jonka/joiden seuraan voisi lyöttäytyä. Yksin hän ei missään tapauksessa tahtonut olla.

Tyttö oli pukeutunut harmaisiin, kireisiin farkkuihin ja keltaiseen t-paitaan, joka jätti toisen olkapään paljaaksi. Jalassa hänellä oli paksupohjaiset mustat kengät, joiden kärjet olivat pyöreät. Pitkät hiukset valuivat olkapäiltä rintamukselle, hän oli kammannut ne takaa eteen, sillä se asento teki hänen kutreilleen enemmän oikeutta. Jeanne risti toisen jalkansa toisen päälle ja tuhahti tylsistyneisyyttään ja turhautuneisuuttaan. Kuinkahan kauan hän oli tässäkin istuskellut... Napit korvissa soittivat "you're just like a pill, designed to kill*" ja kappale ärsytti Jeannea suunnattomasti. Koko bändi ärsytti häntä, mutta hän ei voinut olla kuuntelematta.

Jeanne räpelsi vyönlenkissään roikkuvan kettingin kanssa hyvinkin ajatuksissaan, joissa tosin ei pyörinyt mitään järkevää. Hän nousi ja lähti kävelemään eteenpäin käytävällä (siitä viis mikä suunta sitten oli eteenpäin), hyvin hitaaseen ja matelevaan tahtiin. Ohitse pyyhältävä mummo kuului jupisevan laiskasta tyhjäntoimittajanuorisosta, jotka eivät mitään muuta osanneet kuin olla kunniallisten ihmisten tiellä. Jeanne näytti perään keskisormea - vaikka todellisuudessa hänelle oli ihan yks ja sama mitä joku vanhus hänestä ajatteli.

//anteeksi kun kesti, ja se on vähän töks. alkukankeus!

* blood on the dance floor - designed to kill//

Ostoskeskuksessa oli ruuhkaa. Niin oli aina perjantaisin, kun porukka valui ostamaan illaksi juomia ja muuta viihdykettä. Ja tietenkin paikalla oli taas niitä pissiksiä, jotka notkuivat ostarilla esittelemässä uusia vaatteitaan ja meikkejään. Olihan paikalla tietysti ihan normaalinkin oloisia ihmisiä, jotka kävivät tekemässä pelkkiä tarpeellisia ostoksia. Äitikin saattaisi huonolla tuurilla olla täällä, mutta tuskinpa. Delphin ei tehnyt mieli nyt keskustella äidin kanssa. Tämä kuitenkin saarnaisi taas pettämisestä, eikä sellaista huvittanut kuunnella. Ei punapää sille mitään mahtanut, että kaipasi eläämäänsä jatkuvasti jotain vaihtelua.
Delphi kulki eteenpäin ja katseli kauppojen suuntaan. Vaatekaupat saisivat kyllä nyt odottaa, mutta levykauppa vaikutti varsin houkuttelevalta. Sinne voisi ehkä pistäytyä, ellei sitten sattuisi saamaan muuta tekemistä. Niin tuskin kävisi, sillä kuka hänen kavereistaan nyt jaksoi vaivautua tähän aikaan päivästä tänne? Tuskin kukaan muu kuin joku joka kärsi samanlaisesta tekemisen puutteesta kuin hän.

Punapää joutui hetken kuluttua väistämään erästä vanhaa naishenkilöä. Kyseisellä mummelilla oli niin tuima katse, että Delphi ei halunnut häiritä. Tämä näytti mulkoilevan nimenomaan häntä varsin pahasti. Oliko muka niin epämiellyttävää nähdä tyttö, joka ei ollut mikään kiltti lettipää? Delphi tuhahti ja asteli sitten eteenpäin.
Nyt vastaan tuli sentään joku tuttu! Jeanne Starr, joka myös kävi koulua Astonissa. Mitähän Jeannekin täällä teki tähän aikaan päivästä? Ei ainakaan kärsinyt shoppailuvimmasta, se oli varmaa.
"Moi Jeanne," Delphi tervehti toista hymyillen. Onneksi oli sattunut joku tuttu vastaan, sai mielestä pois kaikki äkäiset vanhat mummelit. "Säkin näköjään oot täällä aikaa tappamassa?" sanottiin kysyvällä äänensävyllä. Eihän Delphi voinut tietää, vaikka toisella olisikin ollut ostarissa jotain tärkeämpääkin tekemistä.

"Delphi", Jeanne sanoi ystävänsä nimen, "moi. Mä en tiedä edes miten mä päädyin tänne", kuului vastaus vielä kysymykseen. Hän siemaisi kahvinsa jämät ja tähtäsi mukilla roskakoriin - huono tähtäys, eikä hän osunut. Hän hymähti, muttei jaksanut tehdäkään asialleen mitään. Siinäpähän saisivat mummelit päivitellä, se ei olisi Jeannen asia... Enää.

"Säkö sitten tapat aikaa?" hän kysyi kuulostaen jokseenkin näsäviisaalta, vaikka viatonhan kysymyshän tässä vain oli kyseessä. Hän hymyili perään tämän ilmaistakseen. Tosin, hän saattoi aina kuulostaa nokkavalta, vaikkei olisi edes pyrkinyt nokkavuuteen. Toisinaan sellainen vain oli hyväksi. Uusi mummo, joka ilmeisesti oli nähnyt hänen heittävän pahvikahvimukin. Onneksi tuo ei kuitenkaan sanonut mitään, Jeanne ei olisi juuri oikein jaksanut.

iPod käännettiin pois päältä ja sen Jeanne työnsi laukkuunsa, nyt oltiin kaverin kanssa ja silloin ei kuunneltu musiikkia, että voisi juoruta enemmän.

"Onko se sun tyttö maisemissa?" hän kysyi sitten, kun muisti Delphin seurustelevankin jonkun kanssa. Jeanne nojasi painoa toiselle jalalleen, mikä oli hänellä erityisen usein nähty asento. Oikeastaan melkein ikinä ei Jeannea nähty seisovan täysin suorassa, vaikka lysyssä hän ei kävellyt. Ryhti oli tilanneasia. Mitä huonompi, sen kipeämpi selkä joskus olisi, sanoi faija joskus, mutta ei se jaksanut kiinnostaa neitiä. Silloin se olisi voi voi ja lämmin leipä, höhöö, puujalkaosastolle kuuluva sanonta.

"Mä nyt lyöttäydyn sun seuraasi", hän ilmoitti, tajuttuaan, että hei, tässähän oli hänelle sitä seuraa minkä puuttuminen hänestä oli ollut niin kovin ikävystyttävää.

"Joo, mä tapan tosiaan aikaani täällä," Delphi vastasi virnistäen. "En mä keksiny mitään muutakaan tekemistä, kun ei oikein tähän aikaan päivästä vielä mitään jännää missään ole. Ja kotona oli tylsää."
Tyttö nyrpisti nenäänsä, kun Jeanne ei nostanut kahvimukiaan roskakoriin. Delphiä sellainen roskaaminen ärsytti, mutta ostoskeskuksen lattialla oli kyllä muutenkin roskia, joten ei punapää nyt niitä viitsinyt alkaa kerätä. Jokuhan täällä kuitenkin joskus sen siivoaisi. Ulkona olisi kyllä ollut eri asia. Siellä Delphine olisi joko itse tehnyt roskalle jotain, tai yrittänyt pakottaa Jeannen itse laittamaan roskat sinne minne ne kuuluivat.

"Ei se nyt oo," Delphine vastasi toisen kysymykseen. "Niitten luokalla on joku reissu ja oon sit koko viikon yksin. Aika tylsä viikko siis kai tulossa. Mut enköhän mä selviä jotenkin,"
Delphine virnisti iloisesti sanojensa jälkeen. Hän tiesi kyllä mistä saisi apua tylsyyteen, olihan niin käynyt jo monta kertaa. Sitä vaan ei voinut kertoa, mistä hän tekemisensä löytäisi, etteivät huhut vain leviäisi tyttöystävän korviin, kun tämä muutenkin jo kai tiesi kaiken.
"Sopii mulle," Delphi sanoi iloisesti. "Kyllä mulle aina hyvä seura kelpaa. Ja kahestaan ei oo niin tylsääkään. Mut mitähän me sit tehtäis? Johonkin kauppaan katteleen vai mitä sä haluat? Mulle on kato ihan sama, kun ei mulla täällä mitään tekemistä ees ollu."
Delphi odotti toisen vastausta ja vilkuili samalla ympärilleen. Ohi kulkevat pikkupissikset nauroivat jollekin typerälle jutulleen, joka ei olisi voinut vähääkään kiinnostaa tyttöä.

"No joo, himassa saa olla ihan tarpeeksi muutenkin niin ei siellä aina tarvi nysvätä. Etenki, ku siellä ajan tappaminen on vielä hankalampaa ku kaikkialla muualla", sanoi Jeanne ja virnisti, tämä tosin oli enemmän hymyyn kääntyvä, kuin ilkikurinen virnistys. Jeanne tiesi, ettei Delphi pitänyt roskien heittelystä, mutta kun tämä ei mitään tehnyt, ei hänkään sanonut juuta eikä jaata, siivoamisestahan niille siivoojille maksettiin.

"Ai niin se yksi luokkahan oli siellä reissussa", tyttö napsautti sormiaan muistaessaan tämän seikan, ja sen, että Delphinen tyttöystävä tosiaan kävi Astonia, "mut etköhän sä kestä. Onneks mulla ei oo tuommosia ongelmia."

"Päätä sä vaan mihin mennään, kyllä siitä sitä tekemistä ennemmin tai myöhemmin keksii. Miks täällä on näin paljon mummoja tänään?" kysyi Jeanne bongatessaan laskujensa mukaan kolmannen vanhuksen puolen tunnin sisään. Se tarkoitti, että niitä meni yksi kymmenessä minuutissa.

"Ehkä eläkeläiskerholla on kevätretki ja ne jäi jälkeen johtajasta kaikki, ja eksy toisistaan. Se ois kyllä aika surkeeta", sanoi Jeanne, mutta monet vanhukset olivat aika surkeita. Hän mietti, että voisi käydä ruokakaupassa ostamassa jotain (alkoholipitoista) juotavaa näin ikään kuin perjantain kunniaksi... Hänhän ei limulinjalla jatkaisi kun oli viikonloppu. Muuta ei ollutkaan kuin aikaa.

"No kyllähän mä aina selviän," Delphi sanoi ja tajusi sitten, että niin tosiaan oli. Ei hänellä ollut edes ikävä tyttöystäväänsä, vaikka ehkä olisi vähän pitänytkin. Ehkä isän onnenpäivä koittaisi pian ja tämän rakas pikkutyttö olisi taas järkevien ihmisten kirjoissa, ainakin hetken aikaa. Paitsi että isään ei ehkä sittenkään tepsisi vain se, ettei tyttöystävää enää olisi. Pitäisi ensin löytää joku mies ja todistaa siten, että hän piti pojista. Nyt isä piti häntä jotenkin epänormaalina.
Delphi karisti isän mielestään. Nyt piti pitää hauskaa, ei ajatella mitään ikäviä juttuja.

"No joo, noita mummoja on kyllä aika paljon," Delphine totesi ja huomasi joutuneensa erään varmaan satavuotiaan papparaisen tuijottamaksi. "Noi osaa kyllä jotkut olla aika pelottavia, ainakin miespuoliset."
Delphine naurahti pehmeästi käännettyään katseensa vanhuksesta. Ehkä vanhukset olivat sitten niin ihmeissään hänen hiustensa väristä kun tuijottivat tai sitten nämä yksinkertaisesti vain tuijottelivat mielellään nuoria naisia.
"Niillä kyllä taitaa olla joku bingoiltapäivä. Eikö ne sellasta harrasta?"

Tyttö sipaisi hiuksiaan ja alkoi nyt miettiä mihin suuntaan he lähtisivät. Ehkä Jeannea ei kiinnostaisi niin kovasti mennä mihinkään levykauppaan, jossa hänellä helposti menisi jopa tunti.
"No mennään johonkin mistä saa purkkaa," Delphine keksi muistaessaan sitten, että oli jo joutunut elämään pari päivää purkatta. Hän ei ollut muistanut koskaan ostaa sitä kauppareissuillaan, vaikka oli sitä varten kauppaan mennytkin. Nyt ehkä onnistaisi, jos Jeanne olisi muistuttamassa. "Vaikka tuonne noin," tyttö sanoi osoittaen lähintä ruokakauppaa ja lähti sitten jo astelemaan sitä kohti.

"Joo, kai ne. Ja sit ne on kaikki hukannu bingopaikan?" ehdotti Jeanne, "se ois just niin surkeeta ku mitä vois yleisesti ottaen vanhuksille sattua", hän jatkoi ehkä hiukan liian kovalla äänellä mutta miksi hän olisi siitä välittänytkään. Niin, ei miksikään. Hän sai paheksuvan katseen papalta, joka möngersi ohitse, irvisti itsekseen.
"Nyt jos mä kuulen jotain muminaa nykynuorison kauheudesta niin en kestä enää", hän sanoi Delphille aivan rehellisesti, ja kyllä, hän sai kuulla vanhan väestön valittavan tätä usein. Myös omien isovanhempiensa. Ei, hän ei pitänyt vanhoista ihmisistä ja niille iän myötä kehittyvästä nokkavuudesta (hänelle itselleen sen ei vanhetessa tarvinnut kehittyä, hän oli jo nokkava, sitä paitsi Jeanne oli suhteellisen varma siitä, että tulisi kuolemaan nuorena).

"No mennään ostamaan purkkaa", ja kaljaa, mutta jälkimmäistä Jeanne ei sanonut ääneen. Nyt oli perjantai, kyllä hän saisi ottaa muutaman. Ehkä se muutama taas vaihteeksi venyisi mutta voi voi, sitäpähän siinä sitten katuisi lauantaiaamuna. Ei Jeanne yleensäkään alkanut kaukaaviisastella ja eli vain hetkessä niinkuin oli varmasti hyvin odotettavaakin. Hän lähti valumaan Delphin kanssa sitten ruokakauppaa kohti.

Kaupassa Jeanne seisahtui käytävälle ja todennäköisesti oli siinä vain tientukkeena, mutta hänhän ei siitä siirtyisi ennen kuin hänelle itselleen olisi sopivaa, tappelisi sitten vaikka vastaan. Vaikka siirtyminen oli helpompaa, mutta Jeanne halusi olla johtaja eikä hän halunnut totella. Onneksi kukaan ei (vielä) ollut tullut vielä sanomaan mitään.
"Saat kyllä etsiä sen purkan ihan itse, mä en tiiä missä ne on enkä jaksa miettiä, mä meen hakemaan kaljaa", puhui Jeanne, mutta ei kyllä oikein ollut varma siitäkään, missä alkoholipitoiset olivat.

Niinpä hän siis meni etsiskelemään eikä edes tiennyt tuliko Delphi perässä vai ei, mutta ei se häntä kiinnostanutkaan. Ehkä Delphi hankki sitä purkkaa. Löydettyään etsimänsä hän nappasi käsiinsä kolme tölkkiä. Ne saisivat (aluksi) riittää.

Tytöt kävelivät yhdessä kohti kauppaa, jossa Delphine antoi Jeannen kulkea hiukan edellä. Ruokakaupassa ei näyttänyt olevan yhtä paljon vanhuksia kuin sen ulkopuolella ja se oli punapään mielestä vain hyvä asia. Hän ei olisi nyt jaksanut kuunnella mitään valituksia ja vielä vähemmän hän tahtoi joutua äkäisten katseiden kohteeksi. Oli paljon mukavampaa mennä miten lystäsi, ilman että joku heti moitti jostakin. Sellaisiahan ne vanhukset olivat, aina moittimassa, jos teki jotain mitä nämä eivät pitäneet hyvän maun mukaisena. Mutta nyt ei enää eletty vanhassa ajassa, eivätkä nuo yli viisikymmentä vuotta sitten nuoruuttaan viettäneet sitä tainneet ihan ymmärtää.

Delphi ei sanonut mitään siihen, että toinen tahtoi ostaa kaljaa. Hänenkin teki kyllä mieli, mutta rahat olivat taas turhan vähissä, joten ei voinut tuhlata yhtään ylimääräistä. No, ei Delphine kyllä muutenkaan ostanut ikinä kaljaa, hän joi vain jos joku tarjosi. Tai jos sattui jostain löytämään ilmaista juomaa. Hän kyllä keksi helposti rahoilleen parempaakin käyttöä, kuten vuokra ja ruoka, jotka piti maksaa itse aina. Eivät hänen vanhempansa juuri rahojaan lahjoittaneet tai lainailleet.

Punapää seurasi Jeannea tämän lähtiessä hakemaan kaljaansa. Purkkaa löytyisi kassojen luota, joten miksi hän sinne kiirehtisi suotta?
"Aattelitko sä mennä illalla johonkin?" Delphine kysäisi sitten ja katseli samalla ympärilleen. "Tai siis mä vaan mietin, kun ite en tiiä ollenkaan mitä tekisin. Mut sen mä tiedän etten ainakaan kotiin mene, mun tekee liikaa mieli pitää hauskaa tänään."
Delphine oli tarpeeksi viisas jättääkseen sanomatta, että nyt oli helppo pitää hauskaa, kun ei tarvinnut pelätä, että tyttöystävä loukkaantuisi jostakin. Eihän tämä nyt ollut näkemässä, eikä ainakaan estämässä häntä tekemästä mitä sattui.