And I'm a little bit lost

// Evi tänneee! : ) Laceyn look today!

Jälleen kerran Lacey oli iskenyt silmänsä erääseen kundiin. Sääli kävi sitä poikaa, joka joutui Laceyn ihastukseksi. Tällä kertaa Laceyn ihailevia katseita ja tuijotuksia kesken koulupäivän sai kestää Andrei Smirnov. Mitäpä muutakaan Lacey olisi pystynyt ajattelemaan niin koulun sisäpuolella kuin sen ulkopuolellakin. Miksi hänen pitikään olla näin pirun helposti ihastuva. Tämä oli hemmetin vaikeaa. Eikä tilannetta helpottanut yhtään se, että tämä kyseinen poika ei näköjään edes tiennyt Laceyn olemassa olosta. No kukapa nyt mielellään huomaisi hiljaisen tytön, parempi oli vain katsoa lävitse ja olla kuin ei olisikaan. Ensimmäiset oppitunnit olivat menneet täysin penkin alle, kun Laceyn ajatukset sattuivat harhailemaan ihan jossain muussa kuin matematiikan yhtälöissä. Lacey oli joutunut tunnin jälkeen jäämään juttelemaan opettajalle ja se jos mikä oli ollut noloa, kun osa samalla luokalla olijoista oli alkanut kuiskutella ja nauraa ah niin huomaamattomasti. Sinä hetkenä Lacey tunsi hyvinkin voimakkaasti ja tiesi, että muutkin näkivät kuinka hänen kasvonsa leimahtivat punaisiksi. Lacey oli lähtenyt luokasta mahdollisimman huomaamattomasti, hän käveli kasvot lattiaa kohden ja saattoi välillä olla joidenkin suurien oppilasrynnäköiden tiellä.

Lacey astui koulun ovista pihan puolelle ja käveli kauemmas ulko-ovista näpräten olkapäällään olevaa puman laukkuaan kärsimättömästi. Lacey kerkesi kävellä ehkä muutaman hetken kunnes pysähtyi äkillisesti. Mitä hänen vahvasti meikatut silmänsä näkivätkään? Andrei Smirnov juttelemassa jonkun viehättävän blondin kanssa hänen edessään muutaman metrin päässä! Se jos mikä, romutti Laceyn itsetunnon miinuksen puolelle. Kun pienestä shokista oltiin toivuttu, otettiin ensin muutama hutera askel eteenpäin, minkä jälkeen askeleet tuntuivat jo hieman enemmän tasaisemmilta. Lacey rauhoitteli itseään mitä omituisemmilla ajatuksilla päänsä sisällä, eihän Andrei ollut ennenkään tyttöön mitenkään erityisemmin huomiota kiinnittänyt, joten miksi Laceyn pitikään yrittää kuvitella mitään. Luultavasti hänen loppuelämänsä tulisi olemaan tätä samaa ja yhtä piinaa kestettävänä, olihan maailma pullollaan kaksilahkeisia jotka saisivat Laceyltä jalat alta jos vain haluaisivat. Hetken päästä Lacey oli päässyt suurin piirtein pojan selän taakse, kun iso joukko kehuskelevia urheilijoita päätti mennä läpi juuri siitä, missä Lacey käveli. Lacey ei kerennyt edes tajuta tilannetta, kun tunsi urheilijoiden tönäisevän tyttöä kai sen takia, etteivät 'sattuneet' huomaamaan häntä ja sen seurauksena Lacey joutui ottamaan muutaman askeleen sivummalle. Ikävä kyllä horjahtaminen oli käydä Laceyn kohtaloksi, kun tyttö tunsi yllättäen törmänneensä kyljellään Andrein selkään.

// täält tul!

Kyllä vain, Andrei oli koulussa uusi oppilas, mutta ei yhtään huonossa asemassa. Tuo oltiin heti leimattu omaan joukkoonsa, ja juuri nyt olikin juttelemassa jollekkiin likalle, joka selvästi kuului samaan klikkiin. Andrei selitti jotain niin päivän selvää asiaa, kunnes hänen puhelimensa soi. Oikeastaan siihen tulikin vain viesti, mutta poika silti siirsi katseensa puhelimen näyttöön. Niinpä niin, faijaltapa tietysti. Andrei vastasi viestiin ja jäi siinä samalla seisomaan paikoilleen. Hän sai vastattua siihen, tynki mustan puhelimen punaisten pillifarkkujensa taskuun. Hänellä oli päällää punaisten pillifarkkujen lisäksi harmaa, The Usedin fanipaita, vansit ja musta Simple Planin huppari. Hiukset oltiin jälleen nostettu takaa pystyyn, silmät oltiin rajattu paksusti mustalla kajalilla, ja hiuksiin oltiin lisätty myös punainen huivi. Vaikka hän yleensä pukeutuikin vain mustaan, oli hänellä tänään hieman erilainen päivä. Hänen teki kerrankin mieli pukeutua johonkin muuhunkin. Pojan viimetunti oli ollut niin kuolettavan tylsä, että tämä oli vain makoillut pulpetilla, piirrellyt äidinkielen vihkoo. Verbejä, verbejä, verbejä, ja kaikkea muuta paskaa, josta poika ei tosiaankaan jaksanut välittää, saati sitten kuunnella tunnilla, ja kokeisiin lukeminen olisi viimeinen asia, mitä hän oikeasti jaksaisi tehdä! Kuitenkin poika oli hiipinyt luokasta ulos hieman tunnin loppumista, syynä se niin tuttu ja turvallinen "hei, voiko käydä vesassa"-systeemi, joka toimi aina.

Poika seisoskeli paikoillaan ja tarkkaili ohitseen käveleviä ihmisiä. Hän painoi turkoosin kuulokkeen paremmin korvaansa, kunnes yhtäkkiä, kuin tahallaan, joku syöksyi häntä päin. Törmäys oli hoikalle pojalle niinkin valtava, että hän lensi vatsalleen maahan, mustan repun lennähtäessä kauniissa kaaressa parisen metriä hänestä kauemmas. Pojan mustilla piilareilla varustetut silmät suuntasivat törmääjän suuntaan lähes murhaavasti, huomaten siinä tytön, jonka oli vilakuselta nähnyt joskus ennenkin. Andrein kulmat kurtistuivat, kun tuo huomasi poispäin käveleviä futareita, jotka naureskelivat Andreihin törmännellee tytölle. Toinen makasi myös maassa, joten Andrei nousi ylös, käveli toisen luo ja nappasi toista kädestä kiinni nosten tuon ylös. "Täys kusipäitä" poika totesi futareista, vilkaisi tyttöä hieman ja käveli hakemaan reppunsa, heittäen sen olalleen ja kävellen takaisin toisen luo. Andreilla ei ollut aavistustakaan mihin klikkiin toinen kuului, mutta sillä nyt ei ollut paljoakaan väliä. Oikeastaan ei tippaakaan. Andrei puhdisti hupparinsa maasta tulleesta liasta ja vilakaisi vielä murhaavasti futareiden perään. "Mikä sun nimes on? Oon joskus nähny sut vilaukselta" Andrei kysyi ja kohotti hieman kulmaansa. Hän huomasi toisen paidassa hieman likaa, ja puhdisti sen. "Sori, se jäi häirittee" poika sanoi, ja saattoi jopa hymyillä pienesti. Tosin, se oli aina se sama ja sydäntä lämmittävä suorastaan syötävän söpö hymy.

Voi ei tämän näin pitänyt mennä. Ei alkuunkaan. Hänen piti kaatua, hänen EI pitänyt kaataa Andrei Smirnovia! Ehkä lievä puna nousi tytön kasvoille, kun toinen mutisi jotain haukkuen urheilijoita kusipäiksi. Lacey kun ei voinut haukkua mitenkään tai millään tavalla edes vihamiehiään, ellei hän ollut todella pahasti tyytymätön. Meni hetki, ennen kuin Lacey tarttui toisen käteen. Iik! Hän koski Andrein kättä! Luultavasti jos Lacey ei olisi ollut vielä maassa, olisi hän pyörtynyt. Okei nyt ajatukset kuriin ja yritetään käyttäytyä hillitysti. Ja mitähän siitäkin seuraisi…

Ylös maasta päästyään, toisen avustuksella, Lacey vilkaisi nopeasti taakseen. Jep, urheilijajoukko oli jo häipynyt. Toinen pommi saattoi olla se, kun tuo hänen edessään seisova unelmien täyttymys sanoi, että oli joskus nähnyt Laceyn vilaukselta! Oikeastiko? Ajatukset menivät vielä enemmän solmuun, kun Andrei puhdisti likan paitaa. Okei ihan kuin hän olisi menettänyt puhe kykynsä.
“... Lacey” Hän sai sanotuksi oman nimensä, vaikka melko epävarmalla sävyllä se sieviltä huulilta ulos tulikin. Lacey huomasi tuon hymyilevän hänelle ja se jos mikä, meinasi viedä Laceyltä jalat alta - ties kuinka monennen kerran. Niimpä jälleen kerran Lacey jäi vain tuijottamaan tuon piirteitä, tällä hetkellä huulia, missä oli se syötävän söpö hymy. Eikä tytöllä ollut ajatustakaan siitä, kuinka tyhmältä tämä äkkinäinen jäätyminen (plus pieni hymy kasvoilla, joka näytti siltä kuin tyttö olisi taivaassa,) saattoi näyttää.