Help me when im lost

Puhelimen digitaalinen kello näytti uhkaavasti 04:27 aamuyöllä. Japanilainen tunki kädet taskuihinsa vaikka rystysien verisiä haavoja kirveli perkeleesti. Hän ei ollut halunnut taksia joten käveli takaisin kotiin, taksikuski olisi kuitenkin kuljettanut puoliväkisillä japanilaisen ensiapuun. Ivain mustat hiukset olivat hiestä kosteat ja likaiset ja ne roikkuivat tuon kasvoilla, vasen puoli oli mustelmien peittämä, nenä oli mennyt varmaan paikaltaan ja verta vuosi huulesta, oikeanpuoleisesta kulmasta, nenästä ja jopa pojan paljaasta oikean käden varresta joka oli osunut terävään lasipöydän kulmaan. Kotibileet joihin japanilainen oli menny kuokkimaan oli kääntynyt vähän liian rajuksi ja Ivan oli löytänyt pian itsensä olohuoneen leopardikuvioisen maton päältä hakkaamasta jotain helvetin körilästä, joka olikin sitten iskenyt pahan kerran takaisin. Poliisien vilkkuvat valot olivat ajaneet japanilaisen nopeasti pois kämpästä eikä hänestä siinä porukassa kuultaisi enää ikinä. Sinne kämppään Ikulla ei ollut enää vittuakaan asiaa eikä hän ollut sinne kiinnostunut menemäänkään.

Kotipiha näkyi kulman takaa ja japsi irvisti, poltteli hetki sitten sytyttämäänsä sätkää loppuun ja katseli tummilla silmillään kämpän ikkunoita, näytti siltä että siellä oli hiljaista mutta Ivan uskoi että Ikari ei nukkunut vielä, ei ainakaan sen jälkeen kun pikkuveli oli illalla lähtenyt vetämään kämpästä kun sen ilmapiiri oli alkanut vaikuttaa niin kovin tylsältä. Tietenkin hänen olisi pitänyt ilmoittaa, eikä vain kadota sillä tavalla, varsinkaan kun Ivan oli ollut aika helvetin kärttyinen päivemmällä. Poika ei enää muistanut itse miksi hän oli ollut niin vihainen, ja sen alkoholi märään jälkeen jonka hän oli illalla juonut hän ei todennäköisesti tulisi muistamaan sitä enää koskaan. Sillä nyt ei ollut helvettiäkään väliä, japanilainen virnisti, heitti loput palavasta sätkästä kauemmaksi ja saapui oven eteen oma tuttu virne kasvoilleen ripustettuna. Iku ei ollut varma hymyilikö Ikarin vuoksi, vai eikö häntä oikeasti vituttanut yhtään se miten rankasti hän oli ottanut turpaan. Ainakaan hän ei jäisi kiinni, kukaan ei ollut tunnistanut japanilaista eikä yksikään bileissä olleista käynyt Astoniakaan.

Ikuya tunki avaimen lukkoon, avasi oven ja sulki sen hiljaa perässään, potki kuluneet kengät eteisen lattialle ja nakkasi takkinsa olkapäiltään naulakkoon, yllään tuolla oli vain valkoinen hiaton paita joka oli hitusen riekaleina ja likainen ja rikki kuluneet mustat farkut. Pahis ei vaivaantunut ilmoittamaan kotiin tulostaan, kaikkialla oli pimeää tuon astellessa vessaan, jättäen oven apposen auki ja laittaen valot päälle katsoen itseään peilistä. Okei, hän näytti helvetin hirveältä, poika irvisti peilikuvallee ja otti sitten huolella kulma korunsa ja huulikorunsa irti, jätti ne peilin alla olevalle tasolle ja koitti siistiä hiuksiaan, ihan vitun sama.
"mikä päivä nyt edes on" tuo kysyi peilikuvaltaan ja nojasi käsillään lavuaariin, huokaisten hiljaa ja odottaen kauheaa krapulaa joka ei ollut enää kovin kaukana että sekin tulisi ahdistamaan hänen aamuyötään. Seuraavaa päivää hän ei viettäisi tasan missään muualla kuin sängyn pohjalla huolellisesti nukkuen. Poika katseli lavuaarin pohjaa jossa oli pieniä meikki ja hammastahna läikkiä. Pahis irvisti sillekin, joka lihasta kolotti, ja verisiä haavoja kivisti. Naama varmaan turpoaisi niin ettei tuolla ollut mitään asiaa seuraavalla viikolla ulos. Ivan haroi hiuksiaan ja odotti kuulevansa siskonsa ääniä jostain. Auta

Ikari ei todellakaan nukkunut. Tyttö oli aluksi ollut vain vihainen veljelleen, heillä oli ollut riitaa jostain typerästä ja tyttö oli mennyt huoneeseensa mököttämään, tullut tunnin päästä ulos ja kappas. Ikuya oli lähtenyt lätkimään. Tyttö oli suuttunut vain entisestään ja kironnut Ivanin syvimpään helvettiin, kunnes illan ja jatkuessa ja Ivanin poissaolo tuntien lisääntyessä tuo alkoi huolestua ja pahasti. Tyttö oli soittanut Ivanin pari kaveria läpi, kukaan ei tiennyt missä tuo japanilainen olisi. Kello kadentoista aikaan yöllä, Ikari oli päättänyt että Ivan tulisi pian takaisin. Ei tuo voisi olla kuolemankielissä, eihän ? Kello tuli yksi... kaksi... kolme... Tyttöä alkoi huolettaa kamalasti.
Ikari istui olohuoneessa ja tuijotti televisiota, sieltä tuli vain murhasarjoja ja se jos mikä nosti tytön huolen kattoon saakka. Mitä jos Ivan olisi murhattu ? Ikari tiesi, että Ivanin kaltaisella pahiksella oli monia vihamiehiä. Tyttö puristeli oikean käden peukalonsa kynttä ja pureskeli sitten huultaan. Sakura nukkui tytön sylissä, voi kun Ikarikin olisi voinut nukkua levollisesti.. Kello tuli neljä, Ikari siirtyi yläkertaan, omaan huoneeseensa ja istui sängylleen, vilkaisten puhelintaan siinä toivossa, että Ivan olisi soittanut tai tekstannut. Mutta ei. 0 uutta viestiä, 0 uutta puhelua..

Ikari ei muistanut, koska olisi viimeksi ollut niin huolissaan rakkaasta veljestään kuin nyt. Hän vilkaisi kelloa, 04:15 ...
Tyttö odotti ja odotti, kunnes vähän ennen puoli viittä, ovi kävi. Ikari nousi salamana pystyyn. "Ivan !?" hän huokkasi vähintäänkin vihaisen ja huolen sekaisella äänellä. Tyttö asteli alakertaan, huomasi valon vessasta ja tuli vessan ovelle, katsoen Ivania, voi missä kunnossa poika oli ! "ääliö !" Tyttö parahti toiselle ja halusi läppäistä toista poskelle, mutta jätti sen tekemättä - joku toinen oli tainnut jo tehdä sen. "tajuatko mitä kello on ? Tajuatko kuinka huolissani olin sinusta ! Olisit voinut ilmoittaa jotain itsestäsi, saatanan läskipää." Ikari ärähti ja veti Ivanin olkkariin pakolla, laittoi tuon sohvalle istumaan ja kävi hakemassa koko lääkekaapin sisällön mukaansa sekä vesilasin. Tyttö ojesi pari pilleriä Ivanille. "ota ne, ne ehkäisee tulehduksia ja auttaa vähän turvotukseen." tyttö ohjeisti ja veti pojalta sitten paidan pois päältä ja alkoi tutkailla tuon haavoja. "Noni, selitäppäs nyt, missä, mitä, kenen kanssa ja miksi tapahtui." Ikari tuhahti toiselle, alkaen puhdistaa toisen kulmakarvassa olevaa haavaa nyt ensimmäiseksi. Sakura oli tullut sohvalle, tuo seisoi vähän etäällä Ivanista ja katseli kaksikkoa.

Ikari jätti kulman rauhaan ja pyyhkäisi verta toisen huulesta ja putsasi senkin. Tyttö huokaisi hiljaa ja teki paperista pienen tupon ja tunki sen toisen nenään, jotta se lakkaisi vuotamasta. "olin niin huolissani sinusta.." Ikari kuiskasi toiselle ja puri huultaan, laskien suudelman toisen otsalle. "mitä jos olisi kuollut. Ivan, olisin menettänyt kaiken. olet minulle kamalan tärkeä.." Tyttö ynähti ja sipaisi toisen likaisia hiuksia, laittaen sitten laastarin toisen kulmaan kun haava näytti siltä että se alkaisi taas vuotamaan. Tyttö alkoi tutkailla pojan kättä, se näytti pahalta. Ikari alkoi puhdistaa sitä, miettien hetken, käyttäisikö Ivania lääkärissä.

Ivan kohotti kasvonsa lavuaarista kohti ovella seisovaa siskoaan. Toinen moitti häntä, haukkui, se toinen pienen virneen hetkeksi pojan kasvoille mutta se haihtui kun toinen hinasi hänet olohuoneeseen. Kiitos. Pahis istui alas sohvalle, antoi toisen kiskoa paidan pois hänen yltään, poika ei kommentoinut toiselle mitenkään, häntä väsytti, päätä särki ja häntä hitusen kadutti se että hän oli aiheuttanut siskolleen huolta ja toinen näytti siltä ettei ollut nukkunut silmän räpäystäkään. Hemmetti se alkoholikin oli ollut pahaa koska suussa maistui niin hirveältä, vai olikohan se sittenkin vain verta. Ivan ei suostunut vastaamaan vielä silloinkaan kun toinen puhdisti hänen kulmaansa, poika ei edes hymyillyt. Hänen väsyneest silmänsä tuijottivat siskon kauniita kasvoja hiljaisena.
"sinä olet enkeli" poika kuiskasi japaniksi hiljaa ja kuljetti kätensä toisen hiuksien sekaan, toi sieltä mukanaan pari pitkää suortuvaa ja painoi ne huulilleen, suukottaen toisen poskea kevyesti.

Toisen puhdistelu kirvisteli mutta oli sekin nyt parempi tunne kuin jomotus joka ei meinannut ottaa loppuakseen. Japsi painoi silmäluomensa hetkeksi kiinni, hän ei muistanut oliko missään vaiheessa kertonut Ikarille tavanneensa Ryotaa, ehkä hän ei jaksanut edes kertoa siitä, ehkä toista ei edes kiinnostanut. Miksi se asia nousi juuri nyt hänen mieleensä.
"anteeksi" pikkuveli kuiskasi sitten vain ja rötkötti mahdollisimman kivuttomassa asennossa sohvalla ilman paitaa, haarat levällään siskonsa edessä ja katseli toisen käsiä vähän hajamielisenä. Sakuran pehmeät tassut hyppäsivät sohvalle mutta poika ei jaksanut kiinnittää kissaan nyt huomiota. Hän odotteli että pääsisi takaisin siihen tilaan että virne muodostuisi automaattisesti hänen kasvoilleen mutta ei, ehkä häntä sittenkin alkoi vituttaa se että oli ottanut turpiinsa niin pahasti. Kukahan hänet oli edes hakannut ?
"jotku kotibileet, menin kuokkimaan, joku köriläs.. en muista loppuja" Iku vastasi toiselle todenmukaisesti ja hänen sydäntään kirpaisi kun tyttö alkoi puhua siitä jos hän olisi kuollut.

"Idiootti, en mä ole niin typerä että antaisin itseni kuolla ja jättää sut tänne yksin" Ivan tokaisi sitten, mutta hän ei kuullostanut lainkaan vihaiselta, ehkä vähän moittivalta. Hän otti sitten toisen antamat lääkkeet ja nielaisi ne ensimmäisellä nielaisulla ja katseli sitten taas Ikarin silmiä. Hänen kätensä arpi taisi olla melko ikävän näköinen koska Ikari tarkkaili sitä niin inhottava ilme kasvoillaan, ei, lääkäriin poika ei tahtonut ja tiesi kyllä että Ikari tiesi sen. Lääkäriin häntä ei saanut muuta kuin vasta sitten kun oli hengen lähtö tosiaan lähellä.
"..se vain jotenkin riistäytyi käsistä, sinun olisi pitänyt mennä nukkumaan, olet väsynyt" Ivan moitti siskoaan, mutta mikäpä hän oli toista moittimaan, poika oli kuitenkin kiitollinen että toinen oli siinä nyt kun pikkuveli isosiskoaan eniten tarvitsi.

"en ole enkeli. olen vain tyttö, joka on huolissaan rakkaasta pikkuveljestään." Ikari huokaisi ja puhdisteli toisen kättä, puhdistikin hyvin ettei se vain tulehtuisi ja ettei Ivan sitten menettäisi koko kättä kun tulehdus leviäisi niin pahasti. "olet ääliö." Ikari kuiskasi japaniksi ja jätti vielä haavan sitomatta.
"Eikai oma kuolemaansa voi päättää. ellei tee itsemurhaa. koskaan ei tiedä mitä tapahtuu, se köriläs ois voinu murtaa sun niskat tai oisit tossa kunnossa voinu hoiperrella jonkun auton alle tai jotain. Lupaa ettet enää ikinä katoa noin ?" Tyttö tokaisi toiselle ja sipaisi toisen hiuksia paremmin.

"nukkumaan ? En hitossa olisi saanut unta." Ikari tuhahti sitten, ei kuitenkaan vihaisesti tai ilkeästi. "Okei. Nyt käyt suihkussa, huuhtelet tuota käden haavaa, sidon siihen siteen kun tulet. laitan sulle jotain syötävää." Tyttö totesi ja nousi seisomaan, nostaen Sakuran syliinsä. "niin, eikö me oltu tosi huolissamme Ikuyasta ?" Ikari leperteli kissalle ja suukotti sen päätä. Kissa naukaisi ja katseli Ivania, näytti jopa että se olisi ollut huolissaan. Ikari katosi keittiöön, laski Sakuran pöytätasolle - okei, tosei epähygieenistä, mutta Ikari halusi aina pitää kissansa näkyvillä, jos se pyörisi jaloissa, tyttö voisi vaikka astua sen päälle, toinen oli sen verran pieni.
Tyttö laittoi ensiksi Sakuralle ruokaa ja alkoi sitten laittaa jotain pientä Ivanille. Tummatukka laittoi toiselle teetä ja leipiä, vei ne pöydän ääreen ja odotteli että Ivan palaisi suihkusta.

Ikari istahti lattialle tyynylle, heidän ruokapöytänsä ääreen. Tietysti he voisivat hankkia ihan normaalin ruokapöydän ja tuolit, mutta Ikarista näin oli paljon kotoisampaa. Tyttl vilkaisi seinällä olevia tauluja. Heidän vauvakuviaan, kuvia vähän vanhempina, juhlista, kännissä, tanssimassa.. heistä oli kerätty miljoonia kuvia ja Ikari tykkäsi ripustaa niitä seinälle, laittaa takanreunukselle, jääkaapin oveen.. kaikkialle. Tyttö silitteli kissaa sylissään ja huokaisi hiljaisesti.

Ikuya pysyi vaiti ja katseli hiljaisena lattiaa, oli niin pimeää ja hiljaista, kamalan rauhallista ja turvallista. Japanilainen katseli toisen touhuamista ja ynähti hiljaa ja irvisti kun puhdistaminen alkoi tehdä kipeää haavalle. "kyllä minä tiedän sen" Ivan vastasi japaniksi virnistäen päälle toisen todetessa hänen olevan ääliö. Oikea ääliö hän olikin, mutta eihän sellaiselle asialle yksinkertaisesti mitään voinut ? "koitan luvata, kyllä sinä minut tunnet" Ivan huokaisi sitten ja katsoi siskoaan taas silmiin, sipaisi toisen kauniita kasvoja ja hymyili toiselle vähän enemmän rauhoittavasti, hän oli kuitenkin nyt siinä ja ehjänä ja kaikki oli suurilta osin kunnossa. "Kiitos vielä" poika kuiskasi sitten ja sulki hetkeksi silmänsä koittaen olla keskittymästä kipuun niin paljoa, olihan hän sitä tottunut sietämään koko elämänsä ajan. Tummatukan huulille nousi itsevarmempi ilme kun tuo katsoi Sakuran tuijottavan Ikarin olan yli häntä, turhaan olivat huolissaan.

Poika nousi ylös ja asteli takaisin kylppärin puolelle, kiskoi housut jalastaan ja katsoi itseään vielä nopeasti peilistä ennen kuin astui suihkuun ja avasi sen, käänsi hanan kuuman veden puolelle ja antoi kaiken veden valua suoraa niskaansa, kastella koko kehon. Haavoja kirvelsi ja jomotti mutta Japanilainen ei näyttänyt tuntevansa minkään sortin kipua, hän pesi itsensä huolella ilman saippuaa, koitti olla avaamatta uudestaan niitä haavoja ja ruhjeita joihin oli jo ruvet tulleet päälle ja pesi sitten hiuksensa ennen kuin astui pois ja nappasi lähimmän pyyhkeen, kuivasi kasvonsa ja kehonsa ja sitten vasta hiukset. Ivanilla meni suihkussa reippaat vartti, hän jäi katselemaan tatuointejaan hetkeksi ja tarkisti ettei yhdenkään päälle ollut tullut vakavia haavoja, se oli aina surullista jos hieno tatuointi saisi kärsiä jonkun haavan takia ja Ikuyan keho oli hyvin riskaltis niin täynnä erillaisia tatuointeja.

Poika heitti vaatteensa pyykkiin ja kietaisi pyyhkeen lanteilleen tiukasti, asteli ulos suihkusta ja haistoi toisen laittamaa ruokaa. Olo oli ehkä hitusen parempi nyt kun oli päässyt käymään suihkussa. Paljaat jalat tepsuttelivat lattialla ruokapöydän ääreen ja Ikuya istui alas tyynylle, se oli maailman kodikkain kämppä eikä poika tahtoisi ikinä muuttaa siitä pois, tietenkin aika erottaisi sisarrukset mutta ehkä he pystyisivät jakamaan huonekalut jotenkin järkevästi.
"Kiitos" Ivan hymähti kun nappasi teetä, mikään ei ollut sen parempaa kuin oikea hyvä tee ja leipä kun krapula oli iskenyt, tee vähän auttoi sen poismenossa. "onko meillä särkylääkkeitä?" Ivan kysyi, vaikka tietenkin lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttö oli vaarallista ja oli vain parempi odottaa että Krapula menisi itsestään pois, vaikka nukkumalla.
"ei ollut tarkoitukseni huolestuttaa näin hirveästi, kyllähän sinä minut tunnet" Ivan naurahti virne jälleen takaisin suunpielille nousseena hitusen väsyneenä ja tuo hörppi kuumaa teetä hitaasti.

Ikari katseli hiljaisena seinää, kuunteli kylpyhuoneesta kuuluvaa veden valunaa ja ajatteli kaikkea. Millaista elämä olisi ilman Ivania.. Ei sellaista elämää hän ei sietäisi. Hänelle ei jäisi mitään jos Ivan lähtisi. Vanhemmat asui japanissa, eikä Ikaria kiinnostanut muutenkaan olla yhteydessä noihin. Ryota oli kadonnut, poika saattoi olla missä vain, japanissa, san diegossa.. afrikassa, suomessa. Kaksikolla ei ollut mitään hajua. Ti kyllähän Ivan tiesi, mutta ei ollut vielä kertonut Ikarille asiasta, eikä sillä tainnut vielä olla kiire, Ikari kuitenkin keskittyi nyt elämänsä tärkeimpään ihmiseen, Ikuyaan.
Poika tuli suihkusta, Ikarin katse siirtyi toisen keholle, joka oli saanut paljon haavoja. "voi sua.." hän huokaisi ja nousi seisomaan, mennen kaapille ja etsien lääkkeitä. "annan sulle nyt vähän lievemmän lääkkeen. Kun tuo krapula on ohi, saat vahvempia." tyttö totesi ja toi toisele vesilasin ja lääkkeen, hakien sitten siteet ja puhdistusaineen olkkarin pöydältä ja tuli Ikuyan vierelle, alkaen pudistaa vielä haavaa.

Pian Ikari sitoi veljensä käden kunnolla, Ikari osasi kyllä hoitaa haavoja, niin monesti hän oli paikkaillut itseään ja Ivania. "hmmh, niin tunnenkin." Hän hymähti ja suukotti toisen märkiä hiuksia. "reppana. mä nukun kyllä tän yön sun vierellä." tyttö päätti. "että herätät mut heti jos tulee huono olo tai huippaa. Sulle saattaa olla aivotärähdys tai jotain vakavempaa, sitten kuskaan sut lääkäriin." Tummatukka totesi ja silitteli toisen märkiä hiuksia, hän rakasti Ivania, toinen oli täydellisin veli hänelle.
"tai sitten sä tulet mun viereen. kummalla on isompi sänky." tuo naureskeli ja meni veljeään vastapäätä istumaan, katsellen toisen syömistä ja Ivania, yritti etsiä toisesta merkkejä, jotka kertoi jostain vakavasta vammasta. Semmoisia ei kuitenkaan löytynyt, tyttö rentoutui vähän ja katseli ympärilleen.
"varmaan itsekkin jo päätit, mutta sanon vielä että et mene tällä viikolla enää kouluun." Ikari totesi sitten hetken hiljaisuuden jälkeen. "sulle saattaa nousta lämpö ja en halua että se nousee koulussa. Ja ajattelen sun mainettasikin." Tyttö naurahti lempeästi toiselle.

Ivan pääsi istumaan alas ja toinen jo kantoi hänelle lääkkeitä ja vettä, pahis otti nappulansa ihan suosiolla ja kittasi kaikki vedet lasista ykkösellä alas. Katsellen sitten samalla syödessään kuinka isosisko paikkaili häntä mahdollisimman hyvin, poika tunsi toisen suukon hiuksissaan eikä Ivanin kasvoille voinut olla nousematta lempeä hymy, tuon sulkiessa silmänsä ja juoden hitaasti teetään loppuun. "Tarkoitat että nukut tämän aamun mun vieressä... kello on melkein viisi, vai onko se jo ylikin" poika kysäisi sitten ja söi loppuun, jääden istumaan sitten rauhassa paikalleen risti istunnassa, katseli hiljaisena toisen touhuamista ja hymyili vain kevyesti, ei lainkaan niin irvokkaasti kuin normaalisti. Kait hän oli vain väsynyt, tai sitten se johtui siitä huomiosta mitä hän sai siskoltaan, rakastavaa ja lempeää. Ikukin oli vain ihminen, joka arvosti lämpöä ja rakkautta ainoalta tärkeältä läheiseltään, ainoalta ihmiseltä koko maailmassa jota hän oikeasti rakasti.
"mua ei saa lääkäriin vaikka mikä tulis.. ja mun huoneessa haisee niin miehiseltä etten tiiä kykenetkö sä nukkuun siellä mut päätä sä" Ivan virnisti ja naurahti, nukkua nyt siskon vieressä, eihän ihan niin napero enää ollut mutta toisaalta.. se kuullosti ihan helvetin houkuttelevalta ja hyvältä ajatukselta. Ei missään pervossa mielessä tietenkään, oma systeri, pyhpyh.

Toinen palasi paikalleen ja Ivan nojautui pöytään, pyöritellen lusikkaa tyhjässä teekupissa ja katseli siskoaan yhtä tutkivasti takaisin, aivan kuin olisi olettanut toisen kärsineen henkisesti jotenkin vakavasti. Kaikki oli kuitenkin kunnossa, toinen oli vain huolissaan.
"en mä olis kouluun mennytkään, mainehan tässä kärsii" Iku irvisti ja pyöräytti silmiään jotenkin vitsikkäästi, etsien sitten sitä pahaista kattia silmillään. Jotta saisi napattua sen pikkuisen karvapalleron syliinsä ja rapsutella sitä vähän. Hymy roikkui toisen kasvoilla, hän oli jo syönyt kaiken ja juonut teensä ja särkylääke alkoi pikkuhiljaa, hitaasti mutta varmasti vaikuttaa. Kotona oli niin helvetin hiljaista ja rauhallista, tuntui niin käsittämättömän hyvältä ja rentouttavalta. Tuo paransi pyyhkeensä asentoa lantiollaan ja kohotti toista kulmaansa Ikarille, kun kaksikko oli ollut jo pitkään hiljaa ja pikkuveli hieroi parhaillaan toista olkaansa joka tuntui olevan hitusen jumissa.
"Haluatko jo mennä nukkumaan vai?" Ivan oli rauhoittunut, ei virnuilua, ei vinoilua, ei outoa kieroa äänensävyä. Hän kuullosti melkein jopa normaalilta, olisi voinut luulla että poika on päästään seonnut mutta ilta taisi vain olla turhan rankka, Ikuyallekin ja rajansa kaikella, piti pahiksellakin olla jokin paikka missä hän sai olla oma .. oikea itsensä, rento, mukavakin ehkä jopa, ja jossain se paikka oli niin kotona, isosiskon luona.
"Kiitos.. kamalasti" Ivan naurahti ja veti virneen kasvoilleen ettei alkaisi mennä liian pehmoksi koko homma.

Ikari haukotteli, hän oli aivan omissa maailmoissaan. Tyttö nojautui toiseen käteensä ja katsoi seinää, kunnes Ivan avasi suunsa ja siskon katse käntyi pikkuveljeen.
"mennään vain, molemmat kaivataan lepoa, sä varsinkin." hän hymyili lempeästi ja nousi seisomaan, katsoen Ivania miltein kyyneleet silmissä, kuinka toinen olikaan suloinen noin, kiitti, oli viaton ja suloinen, hellyyttävä.. "voi Ivan.." hän huokaisi ja nosti toisen varovasti ylös, painautuen toista vasten halaukseen, halaten tiukasti toista, varoen kuitenkin toisen haavoja ja mustelmia. "onneksi olet siinä" Tyttö hymyili painaen päänsä toisen rintakehää vasten. Tuntui niin hyvältä, toinen oli turvassa ja hengissä, Ikarin luona, se oli helvetin helpottava ja hyvä tunne.
Hetken kuluttua Ikari irroitti veljestään, varvistaen sen verran että sai painettua suukon toisen otsalle. "ääliö." hän hymähti toiselle pienesti ja lähti sitten yläkertaan, käyden omassa huoneessaan, riisuen vaatteensa ja vetäen vain ison - Ivanin vanhan - t-paidan ylleen, se sopi nukkumiseen loistavasti.

Tyttö haroi sotkussa olevia hiuksiaan, jaksamatta harjata niitä ja tuli Ivanin huoneeseen, laskien käden suunsa ja nenänsä suojaksi. "mikä täällä haisee, murhasitko sä jonku tänne ?" Tyttö valitti ja aivasti kerran, laskien käden sitten urheasti ja yritti tottua hajuun, kuinka Ivan pystyi asumaan siellä. Toisen huone ei ollut niin siisti kuin Ikarin, mutta ei kait se ollut ihmekkään, Ivan nyt oli Ivan. Tyttöä väsytti kamalasti, tuo haukotteli ja hieroi silmiään hetken aikaa, istuen sitten Ivanin sängylle, käpertyen sitten makaamaan sille, sulkien silmänsä, hän olisi voinut nukahtaa heti, niin paljon häntä väsytti.

"herätä sit jos.. tulee jokin hätä." tyttö pyysi ja raotti toista silmäänsä, hymyillen Ivanille. "hyvää yötä, pikkuveli." hän hymähti lempeästi ja sulki taas silmänsä, vetäen peiton korviinsa asti, nukahtaen hetken päästä.