Like a hurricane in the heart of the devastation

Chaosta ja viiviä odotetaan ^^

Katie asteli hieman tympääntyneenä ulos rockhenksiestä vaateliikkeestä. Hän oli jo koko päivän shoppaillut, eikä vieläkään ollut löytynyt mitään. Miten vaikeaa veljelle oli ostaa lahjaa? Virallisestihan heidän syntymäpäiviin oli vielä aikaa reilusti, mutta kun synttärit sattuivat olemaan jouluna, niin yleensä lahjoja ei kauheasti herunut. Tai sitten ne yhdistettiin. Se se vasta ärsyttävää olikin. Niinpä jo monen vuoden ajan kaksoset olivat pitäneet keskenään paria kuukautta etukäteen synttärit. Toisille ostettiin lahjat ja vähän juhlittiin. Eri asia millaiset kemut tänä vuonna olisi luvassa, kun Alexei ne järjestäisi. Siitä ei todennäköisesti tulisi yhtään mitään. Hiukset avattiin ponnarilta ja niiden annettii valua olkapäille. Kampaamoaika oli varattu parin viikon päähän. Sitten hän lyhentäisi hiuksia. Nyt kun ne ylettyivät yläselälle asti.

Laukkua olalla parannettiin hieman ja ostoskeskuksen infotaulun eteen pysähdyttiin. Hän harvemmin kävi siellä, eikä paikat todellakaan olleet tuttuja. Liikkeiden nimetkin olivat ihan omituisia. Mistä niistä tiesi millaisia vaatteita liike sattui myymään? Ehkä vaate lahjaksi ideasta pitäisi kokonaan luopua. Oli kuitenkin perjantai. Yleensä tähän aikaan hänen ikäiset valmistautuivat illan bileisiin. Hän shoppasi veljelleen lahjaa. Aika ankeaa.

//Katien vaatteet//

- vaatteettt -

Pojan pitkät ruskeat hiukset roikkuivat vapaina vienosti laineillen. Silmissä oli musta rajaus ja pukeutuminen oli muutoinkin mustaa. Musta paita, mustat housut, mustat maiharit ja musta takki. Niin tavanomaista tuolle goottivaikutteiselle friikkipojalle.
Aiemmin tänään Tamara oli latonut pojan käteen kaksisataa ja käskenyt ostaa jotkut ‘siistitä vaatteet joita käyttää Tamaran äidin hautajaisissa ja mielellään sellaiset, että Vivian suostuisi käyttämään niitä muuten vain synkkien bileiden jälkeenkin. Kovasti tuntui adoptioäiti luottavan Vivianin makuun, mikä oli puhdas ihme. No, hautajaisiin hän voisi periaatteessa pukea mitä vain tummanpuhuvasta vaatekaapinsisällöstään. Eriasia tokikin, hyväksyisikö Tamara pojan valinnan.

Poika harppoi tiensä sisään ostoskeskukseen ja uumoili hetken väkijoukkoa. Tsiisus minkä näköistä porukka olikaan. Vivian virnisti ajatukselleen. Se mitä hän ajatteli taviksista varmaankin oli ajatus hänestä tavisten päässä. No can do.
Brunette raapi päätään ja mietiskeli mihin suuntaan tästä lähtisi. Kovasti häntä hingutti joku rock henkisempi putiikki. Selväähän oli, että puvusta hän voisi pukea vain takin, housuja ei missään tapauksessa ja kauluspaidankin vain jos sai hieman tuunata sitä ensin. Mitenköhän Tamara järkyttyisi, jos poika palaisi kotiin mustan kauluspaidan ja hameen kanssa? Siisti asu se hänen mielestään oli, mutta sen verran hän tajusi että ajaisi sillä vain Tamaran hermoromahdukseen.
Nikita oli heistä ehkä se tyttömäisin, mutta Vivian oli ainut, joka omasta tahdostaan saattoi pitää hameitakin tahtoessaan.

Ajatukset pysähtyivät matkalla kohti infotaulua, hymy kiiri pedon huulille. Tuo oli hänen kemianparinsa.
“Katie, hei”, poika tervehti pysähtyen itseään huomattavasti lyhyemmän tytön rinnalle. “Mitä hän etsii?”

Katie oli juuri kaivamassa kännykkäänsä esille laukustaan, kun joku tervehti häntä ja kysyi mitä hän etsi. Katse nostettiin ja silmille valuneita hiuksia sipaistiin korvan taa. Vivian. Hänen kemianparinsa. Eivät he mitään megahyviäystäviä olleet, mutta moikkailuväleissä ainakin.
"Moi. Veljelle synttärilahjaa oon ostamassa, mutta taisin juuri luovuttaa." Tyttö totesi ja vilkaisi sitten taas infotautua. Sitä selattiin vielä hetki, ennen kuin katse siirrettiin takaisin Vivianiin. Tuolle hymyiltiin vinosti. Harvemmin Katietä näki hymyilemässä tai nauramassa koko sydämmestään.
"Mitäs sinä täällä?" Hän kysyi sitten ja paransi laukkua olallaan.

Kemiankurssin alettua Katie oli ollut todella tyytyväinen ettei ollut saanut ketään cheerleaderia parikseen. Siitä ei olisi mitään hyvää seurannut. Varsinkin kun häntä kiinnosti kemia ja todella hyvä hän siinä olikin. Vivian vaikutti olevan ihan jees, vaikka ulkomuoto ehkä yksi persoonallisimmista hänen tuntemistaan olikin. Vaikka eivät he toisaalta toisistaan juuri mitään tienneet. Tai no, ei hän ainakaan Vivianista ja tuskinpa Katie itsekään oli suuria tarinoita itsestään kertonut. Maininnut varmaan veljensä, mikä ei olisi ihme. Usein hän puhui vain monikossa. Eikä ollut vaikeaa yhdistää Alexei Katieen. Olivathan he koulussakin paljon yhdessä ja ehkä jopa hieman samannäköisiäkin.

Luovutuskannalla synttärilahjan ostossa tämä tyttönen kuulemma oli. Tytön kasvoilla oli vino hymy tuon kysyessä vuorostaan mitä Vivian täällä teki. Pitkätukkainen kohautti olkiaan.
“Pitäis löytää jotain hautajaisiin sopivaa kamaa, jonka Tamara kelpuuttaa. Aika vitun väärin pistää mut yksin ostarille ettimään, vaikka mun omasta mielestä mä voisin pukea mitä vaan mun vaatekaapista niskaan kuoppaukseen.” No, hänen ottoäitinsä olikin ihan erimaata hänen itsensä kanssa… Tahtoi varmaan pojan tukan letille ja naaman maalittomaksi. Päälle suorat housut ja tavallinen valkoinen kauluspaita. Ei helvetissä, siihen hän ei kuitenkaan alentuisi. “Mä mietin, et jos mä piruuttanikin ostasin pitkän nahkatakin… Tai hameen…”

Vivianilla oli aika puhelias olo, mikä ei sinänsä ollut hänelle kovinkaan outoa. Sitä paitsi Katie oli ihan jees tyyppi, minkä verran hän tuota oli oppinut tuntemaan. Ja tuon veli taisi olla se rokkaripoika, Alexei. Oikein maittavan näköinen kaveri…
“Mitä sä muuten veljellesi juonit?”

Katie hymyili vinosti edelleen toiselle, mutta ilme muuttui miltei järkyttyneeksi, kun tuo kertoi suunnitelleensa hautajaisiin nahkatakkia tai hametta.
"No eihän nyt niin voi pukeutua häihin?" Hän huomautti sitten ja vei kädet rennosti sumppuun.Eihän nyt kukaan oikeasti voinut niin hautajaisiin pukeutua? Tai no, ehkä voisikin. Katie ei kuitenkaan itse ollut ollut hautajaisissa sitten äitinsä kuoleman ja siitä oli vuosia. Isän vanhemmat kun olivat kuolleet jo vuosia ennen heidän syntymää ja äidin vanhemmat olivat vielä nuoria.

Harteita kohautettiin, kun Vivian kysyi mitä hän veljelleen juoni. Rokkari ei tiennyt tunsiko poika kirjaimellisesti hänen veljensä. Tuskinpa. Kyllähän Alexei olisi maininnut asiasta, kun sisko oli puhunut kemianparistaan. Mutta kukapa ei Alexeita tuntisi? tuo oli niin kaikkien kaveri, että se miltei ärsytti välillä.
"En oikein tiedä. Meinasin ostaa sille uuden liivin, mutta en sitten löytänyt mitään tarpeeksi erilaista mitä sillä jo on. Sitten aloin jo etsiä kaikkea vaatetta maan ja taivaan väliltä, mutta luovutin." Tyttö kertoi ja laittoi laukkunsa kunnolla olalleen.
"Mitenkäs sinäkin olet perjantaina eksynyt shoppailemaan? Eikö tänään pitäisi olla kaikkien lukiolaisten juhlapäivä, kun viikonloppu alkaa?"

//Tahon Alexein astoniiiiiin >

“Miten sinne sitten pitää pukeutua, jos ei suostu pukemaan pukua?”, Vivian kysäisi. “Ja jos Tamara yrittää letittää mun hiukset, niin mä lukitsen itseni vaatekaappiin.” No, hän ei ollut ollut lainkaan läheinen ottoäitinsä äidin kanssa, mikä näkyi vainajan kunnioittamisen puutteesta.
No, eipä sitä ihmistä ollut hänen elämässään näkynyt, Nikitan vielä vähemmän. Ja Terrelliltä oli turha kysyä, kun poika ei vieläkään puhunut mitään. No, sanottakoon että hänen veljensä olivat ehdottomasti maailman oudoimmat. He olivat veljeksiksi outo kolmikko, mikä oli kaiketi selitettävissä sillä, että he olivat kaikki hyvin oudoista tilanteista adoptoituja lapsia. Vivian heistä kaiketi normaalein.

Toinen halusi ostaa liivin tai muuta vaatetta, mutta ei keksinyt. Vivianista tuskin oli mitään apua siinä suhteessa. katie esitti yksinkertaisen kysymyksen, jota Viviankin kyllä sai ihmetellä. Miksi ei ollut? Siinä oli kysymystä tosiaankin kerrakseen.
“Ilta on vielä nuori. Jos mä nyt kuitenkin hoidan nää vaatteet alta pois, vaikka voin jo nyt luvata, etten löydä mitään. Moniko seitsemäntoistavuotias poika tahtoo äitinsä kanssa shoppaamaan? No jaa… En mä löydä itsekseni mitään, minkä se kelpuuttais… Meinaatkos sä muuten tänään vielä kumota kuppia?”

Katie naurahti kevyesti. Vivianin hiukset olisi kyllä varmasti hauska letittää. Sen verran pituutta niissä oli.
"Laitat puvun takin, siistit farkut ja tumman paidan. Ja hiukset ponnarille taakse." Hän ehdotti sitten pukeutumisvaihtoehdon. Eihän sekään välttämättä kovin siisti ollut, mutta ainakin parempi kuin nahkatakki...Tai miehellä hame. Poika edessä puheli sitten hieman lisää ja kysyi meinasiko Katie tänään juoda. Jälleen tyttö naurahti. Hiuksia sipaistiin korvan taa.
"En oikeastaan. Minä en kuulu niihin nuoriin. Ainakaan yleensä. Sitä varten minulla on Alexei. Hän ryyppää ja tekee typeryyksiä ja minä sitten pelastan hänet."

Brunette vei käden laukulleen ja vilkaisi siellä olevaa kännykkäänsä. Kiirettä ei ainakaan ollut.
"Se kyllä puhu että tahtos mennä jonkun...Ööö...Rokkarikaverinsa bileisiin, joka asuu lähellä rantaa, mutta en antanu siunaustani sille vielä. Minä se kuskina joutusin kumminkin olemaan. Ja en pidä autolla ajamisesta." Jatie selvensi ja hymyili pojalle. Hän oli saanut monesti todeta, että vaikka kuinka selvältä kaksoisveli näyttikin, ei tuota pitänyt ottaa moottoripyörän kyytiin. Siitä ei seurannut mitään hyvää ja ajokorttia autoonhan Katiellä ei edes virallisesti ollut.
"Ne on ilmeisesti isotkin kemut. Ootko sä sinne menossa?"

Tytön ehdotus ei kuulostanut kamalan pahalta, vaikka hyvin paljon anti-Vivianilta. No, ehkä hän Tamaran vuoksi kestäisi sen nöyryytyksen. Kun kuitenkin ajatteli, että Nikita joutuisi pukemaan jotain hyvin anti-Nikitamaista. Pikkuveli kun viihty oikeasti pelottavankin paljon naistenvaatteitta. Ja Terrell taas, no miten väripigmentittömän jättiläisen, joka oli tatuoitu reilusti sai näyttämään siistiltä? Kaiketi Riverin veljekset voisivat kärsiä sen päivän yhdessä, ottaa kärsimyksestä kaiken irti ja täten näyttää yhtä surkeilta kuin kaikki muutkin hautajaisissa…
“Kilttityttö Katie siis? Mä olen pettynyt, olisin odottanut susta jotain suurtakin bilehilettä”, Vivian totesi humoristiseen sävyyn. Kun hän muka oikeasti voisi olla pettynyt. Katie vaikutti kuitenkin ihan jännältä neidiltä. Varsinkin, kun se oli paljon muuta kuin mitä hän oli odottanut.

Tyttö puhui Alexeista, kertoi tuon suunnitelleen jotain bileisiin menoa. Ja selvästi huomasi, että Alexein näemmä täytyi saada siskonsa suostumus siihen. Vivianin pedonsuu virnuili hämyisästi paljastaen hänen piikkihampaitaan. Autolla ajamisestakaan tyttö ei kuulemma pitänyt… kuka ihme oli Katie Adams, mukava tyttö, joka oli hänen kemian parinsa?!
Isotkin kemut, kysymys menisikö Vivian. Poika virnisti leveästi, naureskelikin hivenen tummaan sävyyn.
“Kuokkiminen on yksi lempiharrastuksistani hautojen ryöstämisen lisäksi”, poika ilmoitti. Viimeinen oli kai olevinaan joku vitsinmuotoinen. Basisteille sopi alkoholi ja outo huumori, johan se oli kokemuksesta huomattu. Ja Vivian oli henkeen ja vereen kiinni bassokitarankaulassa.

“Ellet sä sitten tahdo lähteä mun seuralaisena kaitsemaan veljees sinne.” Kieronmuotoinen pyyntö, kenties?

Katie kohotti virnistäen kulmaansa.
"Olen minä aika kiltti. En ole vielä löytänyt itse sitä alkoholin viehätystä erityisemmin." Hän naurahti ja kuunteli toistga jälleen. Pieni naurahdus pääsi tytön huulten välistä, kun Vivian sitten kertoi lempiharrastuksistaan. Tietenkin tuo pelleili. Eihän kukaan nyt oikeasti...Eihän? No, Viviania kun katsoi, ei ehkä mistään voinut olla täysin varma. Jos tuo äsken oli ollut pukemassa hamettakin hautajaisiin. Mutta juuri kun kulma oli keretty laskea, se sai taas epäuskoisena kohota uudelleen. Olipas toinen muodostanut perinteisen seuralaiskysymyksen monimutkaiseksi lauseeksi.
"Itse asiassa se menisi niin, että sinä olisit minun seuralaisena. Minulla on nimittäin kutsu sinne." Katie huomautti sittenn ja katsoi hieman toista. Hänellä ei ollut tapana suostua mihinkään tällaiseen.

Olkia kohautettiin kuitenkin lopulta hieman.
"Jos tehdään niin, että lähdet mukaan. Älä kuitenkaan puhu seuralaisesta, tai minua alkaa ahdistamaan." Brunette totesi lopulta ja nosti kännykän taskustaan, kun se oli piipannut viestin merkiksi.
"Ei se että sinä olisit seuralainen, vaan se että minulla olisi seuralainen." Hän tarkensi vielä ja katsoi ihmeissään viestiä minkä oli saanut.
"Miten niin 'Minä näen sinut'?" Hän toisti lukemansa ääneen ja katseli sitten todella vainoharhaisena ympäriinsä. Ei hän veljeään missään nähnyt. Kännykän ruutua näytettiin Vivianille.
"Se osaa olla niin ärsyttävä välillä. Se tietää että olen vainoharhainenihminen muutenkin."

“Sä olet outo likka, tiesitkös”, Vivian tokaisi. Aivan kuin olisi ollut mikään paras puhuja outoudesta kaikkineen fetisseineen ja.. outouksineen. Tyttö kertoi, että jos hän tulisi, olisi Vivian seuralainen, koska Katiellä oli kutsu. No, niinhän se meni.
“Eihän se sitten ole reilua, kun mä en pääse kuokkimaan”, poika naurahti. “No ei vaan, niinhän se menee. Ja seuralainen seuralainen kaverimielessä, en mä sua yritä, älä pelkää. Vaikka mukava likka ootkin”, pitkätukka puheli virnuillen. “Mikä siinä ahdistaa, jos seuralainen löytyy? Eipähän ainakaan yksin tarvitse olla.. Tai en mä varmaan hirveän kivaa seuraa silloin ole, kun känniin pääsen.”

Tyttö oletettavasti sa tekstiviestin ja ihmetteli sitä sitten ääneen, näyttikin. Alexei näki tuon? No, silloin ainakin sai lykätä sitä lahjan ostoa. Tyttö totesi veljensä olevan välillä ärsyttävä ja itsensä vainoharhainen. Vivian virnisti.
“Veljet on sellasia. Kaikella rakkaudella maailman vittumaisimpia ihmisiä ja silti parhaita…” Siskostaan hän ei oikein osannut sanoa, Illusia oli kuitenkin hänelle sen verran etäinen.. Eipä verisukua ollut pitkään aikaan muutenkaan tullut tavattua. Ainakaan vanhempia, joista Vivian ei tiennyt enää mitään. Vain sen, mitä nuo olivat olleet, kun hän oli pieni ja sulkeutunut erakko.

Katie hymyili hieman toiselle.
"No kyl mä ny tiiän etten sun makuun ole, mutta se sana on minulle siis se ongelma. Älä edes kysy. Minulla on hieman omia periaatteitani." Hän huomautti ja nyökkäili hieman kun toinen kertoi oman mielipiteensä veljistä. Tyttö katseli edelleen vainoharhaisena ympärilleen. Alexei tekisi hänestä hullun vielä joku päivä! Pian onneksi toinen bongattiin sisäsuihkulähteen luota istumassa. Pojalle näytettiin kieltä ja veli hölkkäsikin heidän luokse.
"Damn. Mä odotin et käräytin siskoni salatreffeiltä, mut selvästikään asia ei ollut niin. Tai toivottavasti ainakaan?" Alexei puheli leveä virne huulillaan. Tuo oli pukeutunut jälleen itselleen katsottuna täysin normaalisti. Musta liivi, valkoinen t-paita ja löysähköt farkut. Kädessä tuolla kuitenkin oli moottoripyöräkypärä, mikä kiinnittikin samantien Katien huomion. Mitään sanomatta sitä osoitettiin.

Alexei nauroi ja tyrkkäsi kypärän siskolleen.
"Kyllä. Minä olen se täydellinen ja jumalainen ja parhaimmanäköinen veli mitä sinulla on. Korjasin sun mopos...Moottoripyöräs."
"Sä ajoit sen tänne?" Katie kuitenkin kommentoi ensimmäisenä ja veli tuhahti.
"No en naarmutanut tai saanu poliiseja niskaani tai muutakaan. Kat kiitos ois kyl riittänyt. Mut kukas sä oot? Viv...Joku, eiks niin? Oot se systerin labrapari?"

Katiella kuulemma oli periaatteita, eikä Vivian kysellä kun kerran kiellettiin. Sanasta siis. Tai oikeastaan muustakaan tässä lauseessa. Pian tytön veli ilmaantuikin paikalle ja Vivian katseli nappisilmillään nyt tuota. Ei hän henkilökohtaisesti tuntenut, mutta tunsi paljon tyyppejä, jotka tunsivat Alexein. Kapinallisten piirit olivat aika pienet, jos totta puhuttiin. Jätkä oli kuulemma luullut käräyttävänsä Katien treffeiltä, mikä kuulosti oikeastaan hyvin utopiselta Vivianin korvaan. No, luuli mitä luuli.
Adamsin sisarukset keskustelivat moottoripyörästä, eikä Vivian puuttunut siihen keskusteluun. Hänen teki vain mieli polttaa tupakka, mutta ehkä hän ei ihan vielä sortuisi siihen. Pian vasta.

Alexein huomio siirtyi pitkätukkaan, joka siirsi katseensa tuohon. Veikkasi oikein, Vivian virnisti vaihteeksi paljastaen pedonhampaansa.
“Vivian, joo”, poika vahvisti. “Ja sä mitä ilmeisimmin olet Alexei.”

Alexei nyökkäsi hieman Kun toinen oletti hänen olevan kuka hän oli.
"Jep. Mä ny en tiiä oonks mä onnellinen vai surullinen ettette te ollu treffeillä. Katielle tekis hyvää saada mies elämäänsä, niin se tajuais, että moottoripyörä ei voi olla seurustelukumppani, mut kun sua kahtoo..." Poika puheli ja katsoi Viviania päästä varpaisiin.
"Mun ois pitäny olla aika varpaillani sun suhteen." Tuo huomautti ja virnisti siskolleen, joka pyöräytti päätään. Veljelle oli yksi suuri elämän tehtävä saada hänet paritettua jollekulle. Eihän Katie sille mahtanut mitään, että tällä hetkellä ei hän kaivannut ketään elämäänsä. Tietenkin jos se oikea kävelisi eteen, niin harkintaan voisi laittaa. Mutta ei muuten.

"Mä kysyin tässä Viviania sinne illan bileisiin. Tai oikeastaan Vivian kysyi minua...Tai minä kysyin Viviania ja se sitten kysyi minua, jos virallisia ollaan." Brunette selitti ja naurahti itsekin. Ihanan monimutkaista. Veli nyökkäsi.
"Wilhelmina messiin vaan. Sinne onkin hyvä kuokkia, ku ei oo missään räkälässä ne kemut. Tuu ihmees messiin."

Alexein kommentti sai Vivianin virnuilemaan. Katien ehkä pitäisi saada mies toisen mielestä, mutta eiköhän se ollut tytön itsensä asua. Sitä paitsi hän ei todellakaan tulisi olemaan se mies kemianparilleen. Hänen suhteidensa laatu nyt tiedettiin, eikä Katie ollut tyttö jonka kanssa hän olisi seurustelumielessä viihtynyt kauaakaan. Tuosta tuskin paljastuisi aivan niin tulisieluista naista, jota Vivian olisi voinut elämänkumppanikseen jopa kaivata.
Kun rokkaripoika mainitsi siitä, että Vivianin suhteen tuon olisi kuulunut olla varpaillaan, ei pitkätukka tajunnut mitä toinen ajoi takaa. Eikä kysynyt, vaikka olisi mielellään kuullut suorankin merkityksen sanoille.

Katie mainitsi sen käydyn bilekeskustelun veljelleen. Katie kysyi, tai Vivian kysyi tai ensin Katie ja sitten Vivian. Perusteellisesti tiivistetty, vaikka olisi sen lyhyemminkin voinut ilmaista. Samapa tuo…
Wilhelmina… Anteeksi mikä oli?! Viv nauroi. Kuokkiminenhan oli hänen harrastuksensa numero uno, vaikkei todellisuudessa ollutkaan. Eikä räkälää… Nastaa.
“Hienoa, ehdottomasti tulen. Mutta mikä vitun Wilhelmina? Jos välttämättä haluaa kutsua mua naisennimellä, niin voi kutsua ihan Vivianiksi”, poika ilmoitti. Niin, miellettiinhän se kuitenkin enemmän naisen kuin miehen nimeksi. Molemmille kävi, mutta vittuilua oli kuultu reippaasti. Väliä ei sillä ollut, kun oli lapsuusajoiltaan kasvanut sen verran, ettei enää välittänyt mielipiteistä.
“Ilman pulloa en tasan lähde mihinkään, mikä tietää paria puhelua”, hän mainitsi vielä. Tarpeeksi iäkkäitä ihmisiä pyöri mielessä, mutta luotettavin oli kaiketi Snakie ja tuon ihanat väärennetyt paperit…

Katie pyöräytti veljelleen silmiään. Oli se kumman vaikeaa tajuta, että jos ei kaivannut suhdetta niin sitä ei kaivattu. Hän ei kaivannut nyt miestä elämäänsä ja Vivian...No, tuo ei ollut todellakaan hänen tyyliinsä ja kyllä Alexeikin sen tiesi. Kunhan kiusasi. Tuo nyt oli paripäivää sitten ehdottanut miesten liikunnanopettajankin iskemistä. Niinpä. Tuo tahtoi vain siskolleen elämää. Vivian oli alkanut nauramaan Alexein kutsuttua tuota Wilhelmiinaksi. Tuo suostuikin naurettuaan hetken tulemaan bileisiin.
Alexei katsoi kulma pienesti koholla Viviania.
"No Wilhelmiina Wilhelmina. Nätille pojalle nätti nimi. Ja Vivian sopii sulle, nii kyl jotain vääntöö pitää keksiä, Eiks ni? Mut hei, olitko Kat jotain ostamassaki, vai lähetkö mulle ruokaa tekemään jo?" Poika puheli ja siirsi katseensa Vivianista siskoonsa. Tuo pyöritti päätään ja vilkaisi itsekin hevaria hieman.
"En ollut enää. Mutta ruokasi saat itse tehdä."

Alexei kohautti harteitaan ja katsoi taas Viviania. Tuo ilmoitti ettei lähtisi mihinkään ilman pulloa.
"No se ny on ehdoton nakki ja muussi tässä hommassa. Tosin ei systerille. Se ei kumminkaan juo ja tahtoo olla kuskina. Eli tarttetko kyytiä sit illal? VOitas mennä mun autol, jos enemmänki porukkaa tulee ku me kaks." Poika jatkoi puheluaan Katien vain kuunnellessa toisia. Yleensä asiat menivät näin jos Alexei oli samassa tilassa. Tuo hoiti puhumisen ja sisko silloin, kun jotain oikeaa sanottavaa oli. Paitsi humalassa tai lähimpien ystävien kesken.

Nätille pojalle kuulemma nätti nimi. Jaa, no miten vaan. Vivian virnuili pedonhymyään. Alexei uteli Katielta mitä tuo oli ostamassa vai lähtisikö tuo jo tekemään veljelleen ruokaa. Julmaa, aivan kuin Katie olisi ollut tuolle joku kodinhoitaja.
“Kyydin tarve riippuu siitä, mihin mä tungen itseni yöksi. Kotiin mä en mene, jos olen yhtään pahemmassa kunnossa”, poika virnisti. Ei se ehdoton ei ollut, mutta mielellään ei kuitenkaan. Ehkä hän onnistuisi jälleen kännissä vahingossa iskemään hampaansa johonkin tyyppiin, joka hänet yövyttäisi. Ehkä.

“Mut mun tosiaan pitää soittaa pari puhelua”, pitkätukkainen poika ilmoitti ja kaivoi kännykän taskustaan valikoiden Snaken numeron. Tuolle ei tarvinnut heittää mitään provikkaa, vaikka hänellä tällä hetkellä olisi ollut siihenkin rahaa.
“Iltapäivää kultaseni, jos millään viitsit niin voisit välittää mulle pullon viskiä”, poika puheli virnuillen puhelimeen. Snake kuulosti vastaheränneeltä ja kuten aina, myös hyvin ärtyneeltä. Tuo kuitenkin suostui, ei udellut tarkemmin minne hän oli menossa tai mitään. Tavanomaista. Lupasi soitella jossain vaiheessa, ei lupaillut mitään aikaa, mutta oletettavasti kohta. Kännykkä tungettiin takaisin taskuun.

Alexei virnisti vain Vivianille.
"Sä voit kato tulla meille yöks. Meil o aukeeva sohva ja hyvä semmonen." Hän selitti ja esitti ettei olisi huomannut siskonsa painostavaa katsetta. Tietenkään Katie ei halunnut ketään heille yöksi. Se tiesi olevinaan ylimääräistä siivoomista ennen vieraan tuloa ja vieraan jälkeen. Mitäs oli perfektionisti. Vivian soittikin sitten puhelun ja ilmeisesti juomapuoli oli hoidettu.
"Ei huonosti. Paris minuutissa sulle löyty bileet, juomat, kyyti ja yöpaikka." Alexei huomautti sitten ja katsoi vasta nyt siskoaan.
"Oisko sul heittää rahaa, jos et kerta viel ruokaa meinannu tehä?" Veli huomautti ja tuhisten itsekseen Katie kaivoi lompakkonsa esille ja ojensi toiselle 20-dollarin setelin.
"Ja tuot sit loput takas." Toiselle huomautettiin, kun Alexei sitten katso yhtä nopeasti kuin oli paikalle ilmestynytkin.

Lompakko tungettiin takaisin laukkuun ja hiuksia sipaistiin hieman korvan taa. Katie hymyili pienesti Vivianille.
"Se on vähän äkkipikanen omalla tavallaan. Mutta voit toki tulla meille yöksi, jos vain haluat." Hän vakuutti toiselle, vaikka hänen ilme olikin ehkä antanut ymmärtää aivan toisin äsken. Ei hänellä mitään Viviania vastaan ollut, vaan vieraita ihmisiä hänen kodissaan.

Alexei oli saman tien ilmoittamassa, että Vivianin sopisi yöpyä kaksosten luona. Pitkätukka vastasi toiselle virneellä. Hän ei vielä tiennyt mitään, mutta kyllä hän muistaisi tarjouksen. Rokkaripoika myös huomautti, ettei pitkätukalla huonosti mennyt kun miltei kaikki oli hoidettu alta muutamassa minuutissa. Friikkipoika nauroi pedonhampaat vilkkuen.
“Joo, kaikki jännitys kadotettu kun kaikki on sovittu etukäteen.” No, oikeastaan se vaikutti aika pitkälti kaikkeen, löytäisikö poika itselleen seuraa illanmittaan, mutta ei tuo siitä mitään maininnut.
Katie ojensi veljelleen rahaa tuon pyytäessä ja Alexei katosi kuin tuhka tuuleen. Vivian vilkaisi virnullen Katieta.

“Joo, siltä hieman vaikuttaa. Ja en mä halua tunkeilla, sitä paitsi saattaahan olla että mä tartun jonkun ihan tuntemattoman matkaan… Mut kiitos kuitenkin”, Vivian puheli.