Tell me princess, when did you last let your heart decide?

// Jatu!

Leonardo saapasteli pihalle suurissa farkuissa, kirkkaanvalkoisissa kengissä ja valkoisessa hihattomassa. Hänellä oli kaulassaan hopea, paksu ketju ja korvassaan timantti. Oli jo iltapäivä, ja hänellä oli enää yksi tunti koulua jäljellä. Lee mietti vakavasti ranskantunnin skippaamista istahtaessaan penkille. Poika kaivoi taskustaan tupakka-askin ja sytkärin. Hän sytytti savukkeen ja painoi silmänsä kiinni. Voi luoja että häntä väsytti. Lee katseli kauempana viilettäviä ykkösluokkalaisia tyttöjä. Leonardo etsi puhelimensa farkkujensa taskusta ja valitsi Beckan numeron.
"Monelta oot menossa kotiin?" hän lähetti viestin siskolleen. Pian kännykkä kilahti vastaukseksi. Leonardo työnsi puhelimen takaisin taskuunsa ja nojautui istumaan rennosti penkille. Oli erittäin kuuma päivä, ja Leen teki mieli ottaa paita pois. Mutta eihän hän voinut koulun pihalla sellaista tehdä.

//Here I come!//

Kimbra astui ulos kuumaan säähän. Tytön hiukset heilahtelivat pienesti, kun neitokainen käveli kirkkauteen. Sisällä oli tähän verrattuna kamalan pimeää, aurinko häikäisi vihreitä silmiä pirullisesti. Valkea paperi voimisti tätä asiaa, sillä bruneten kämmenissä oli klassikko, Jane Austinin Ylpeys ja Ennakkoluulo.
Hänellä oli yllään valkea, pallohelmainen, yksiolkaiminen minimekko, valkeat legginsit, jotka ylettyivät pohkeeseen, sekä valkeat ballerinat. Vasemmassa ranteessa oli hopeinen rannekoru, oikeassa rannekoru, johon oli sommiteltu harmaita lasihelmiä ja Swarowski-kristalleja ja toinen koru, jossa oli topaasin värisiä lasihelmiä ja Swarowski-kristalleja. Vasemmassa etusormessa oli valkokultainen sormus ja keskisormessa leveämpi ja yksinkertaisempi hopeasormus, sekä ohuempi kultasormus. Oikean käden keskisormessa oli myös kultasormus, jossa oli myös timantti.
Kimbra asteli eteenpäin katse kirjassa, eikä liioin tarkastellut ympäristöään. Vahingossa neiti kompastui ja kirja lensi kädestä maahan ja tyttö kaatui eteenpäin. Hän yritti saada jostain kiinni ja tarrasikin vieressään olevaan penkkiin. Vaalean kämmenen peukalo osui johonkin, farkkukankaaseen ja Kimbra nosti katseensa hämmentyen nähdessään penkillä istuvan nuoren. ”Öh, anteeksi”, tämä sopersi, yrittäen saada tasapainoaan takaisin.

Leonardo säpsähti huomatessaan tytön lentävän tämän jalkoihin. Poika ryntäsi auttamaan neidin ylös.
"Sattuiko suhun?" hän kysyi hädissään. Saatuaan tytön nostettua penkille poika nosti vielä tämän kirjan maasta ja ojensi sen toiselle.
"Oletsä ihan kunnossa?" poika toisteli. Lee oli aina paniikissa, jos jollekin kävi jotain. Leonardo tutkaili tyttöä - tämän upeita koruja ja kauniita kasvoja. Hän katsoi tarkemmin kirjaa jonka oli juuri ojentanut hänelle.
"Mun sisko on kehunu tota, luki sen monta kertaa", Leonardo yritti piristää tunnelmaa. Lee istahti varovasti tytön viereen penkille, kuitenkin noin puolen metrin päähän toisesta.

//Jippii! Sentään joku vastailee! Päivä pelastui//

Sattuiko suhun? – kysymys lausuttiin hätäisellä äänensävyllä. Tuntematon sai Kimbran penkille ja brunette tukeutui penkkiin sydän väpättäen. Toinen ojensi tytölle tämän kirjan ja Kim pyrki nopeasti muotoilla huulilleen kiitollisen hymyn ottaessaan kirjan syliinsä
”Kyllä, olen ihan kunnossa, kiitos”, hän vastasi saadessaan äänensä toimimaan ja sydämensä rauhoittumaan. Neitokainen oli hämillään, tällä lailla ei ollut koskaan käynyt hänelle.
Kimbra tarkasteli toista varovasti, tuolla oli lyhyet hiukset ja hyvännäköinen, terve, kroppa. Tyttö hymyili hiukan toisen sanat kuullessaan.
”Niin, tämähän on klassikko. Taidan olla itsekin lukenut sen pari kertaa”, Kimbra sanoi ja naurahti arkaillen. Hänen sormensa piirteli huomaamattomasti kuvioita kirjan kanteen, tyttö lopetti nopeasti tajutessaan, mitä teki ja laski kämmenensä kirjan kannelle
Nuorukainen istahti Kimbran viereen, pitäen kuitenkin välimatkaa, se sopikin brunetelle.
”Olen Kimbra”, tyttö esittäytyi ja uskoi toisenkin esittäytyvän. Hän sipaisi hiuksiaan korvansa taakse nähdäkseen paremmin toisen.

// heh.

Lee jatkoi tytön tarkkailua. Kimbra. Erikoinen ja nätti nimi. Lee hymyili Kimbralle kuullessaan tämän olevan kunnossa.
"Lee", poika esittäytyi. Lee kuullosti paaljon paremmalta kuin Leonardo, ja juuri siksi poika esittäytyiki. Yleensä niin.
"Minkä ikäinen sä olet?" poika teki tuttavuutta.

Lee, toinen esittäytyi, kuten Kimbra toivoikin. Lyhyt ja ytimekäs nimi, mukavan kuuloinen, nimi muodosti mielikuvan huolettomasta pojasta. Luultavasti Lee olikin juuri sellainen, ainakin niin Kimbra arveli näin lyhyen ajan jälkeen.
Lee kysyi tytön ikää ja brunette avasi suunsa vastatakseen.
”16, ensimmäisellä luokalla”, kuului vastaus ja tyttö pyöräytti oikean käden kultasormuksen oikein päin sormessaan.
”Entä itse?” hän uteli kiinnostuneena. Neitokainen uskoi toisen olevan vanhempi, siltä nuorukainen näytti ja vaikutti. Ehkä jopa kolmannella luokalla.

Leonardo nyökkäsi tytön kertoessa ikänsä.
Pieleen meni, kuvittelin, että toka- tai kolmasluokkalainen, hän ajatteli. Poika kiinnitti huomionsa tytön sormuksiin nyt tarkemmin tämän kääntäessä yhden oikein päin. Tyttö oli erittäin tyylikkään näköinen. Lee havahtui vasta tajuttuaan, että tyttö oli kysynyt pojan ikää.
"Mä olen kolmannella, kahdeksantoista", Lee sanoi nopeasti. Hän toivoi, ettei Kimbra ollut ahdistunut. Lee naputteli jalkaansa maata vasten. Hänellä ei ollut hajuakaan - mitä olisi pitänyt tehdä.
"Öm... oletko sä viihtynyt täällä?" Leonardo tunsi muuttuvansa punaiseksi. Miksei hän samantien ollut kysynyt vaikka tytön kengänkokoa.
Idiootti, Lee moitti itseään.

Toinen vastasi nopeasti Kimbran kysymykseen. Kolmannella. Tyttö hymyili, hän oli arvannut oikein, pari vuotta ikäeroa. No, se oli neidille aivan sama oliko toinen kuusitoista, kahdeksantoista tai vaikka kuusikymmentäkahdeksan, kunhan toisen kanssa viihtyi ja sai juttua aikaiseksi. Sehän oli se kaikkein tärkein juttu.
Kimbra huomasi toisen hiukan olevan hermostunut tai sentapainen, sillä naputteli jalallaan maata. Jutun aihetta. Jostain pitäisi keksiä sellainen… Mistä lienee? Kimbralla ei ollut aavistustakaan, sää oli liian kliseinen. Onneksi Lee katkaisi tytön mietteet ja kysyi, oliko brunette viihtynyt täällä. Neitokainen nosti katseensa toiseen, aivan, kuin Lee olisi hiukan punastunut? Kuvitteliko hän? Ei kysymys kuitenkaan niin hölmö ollut.
”Juu, ihan mukavasti… Ei tarvitse välittää menneisyydestään, voi olla vain oma itsensä. Ja saa elää omaa elämäänsä, kun ei ole vanhempia vahtimassa ja kyttäämässä, mitä teet. Se on mukavaa. Entä itse?” Kimbra hymyili Leelle. Tämä vaikutti mukavalta, ei sellaiselta itsekeskeiseltä typerykseltä.